keskiviikkona, huhtikuuta 18, 2018

"Syrjäytyneet miehet romuttavat syntyvyyden" -narratiivi

Miehet ovat huonosti koulutettuja, syrjäytyneitä ja köyhiä. Syntyvyys on jotenkin mystisesti kiinni miesten tilasta, eikä suinkaan heistä jotka synnyttävät, eli naisista.


Miehet eivät kouluttaudu rikkaille aloille, joten naisille ei riitä tasokkaita aviomiehiä. Naisethan ovat tietenkin oikeutettuja menestyvään aviomieheen - kukaan ei kehtaa vaatia naisia laskemaan rimaa.

Oletteko katsoneet Temptation Islandin naisia? Oletteko vilkaiseet feministisen puolueen jäseniä. Ehkäpä olisi syytä kiinnittää suurempaa huomiota naisten laatuun? Medialla ei ole uskallusta vaatia naisilta mitään tai syyllistää naisia. Siksi pitää keksiä narratiivi, jossa syyllisiksi osoittautuvat miehet.

Feministithän ovat poikkeuksellisen ydinperhevastaisia ja huonosti synnyttäviä. Jos synnyttämistä halutaan parantaa, feministit ovat juuri oikea kohde syyllistämiselle.

Feministit kohkaat päivät pääksytysten yhteiskunnan rakenteista. Suomalaisen yhteiskunnan rakenteita on muutettu viimeisen 60 vuoden aikana yhä enemmän siihen suuntaan, että syntyvyys vähenee. Naisten opiskelu, biletysvuodet, salirehkiminen, instagramesittelyt ja työuran hankinta toimii rakenteena synnyttämistä vastaan.

Feministien lääke syntyvyyden lisäämiseen on lisärahan siirtäminen miehiltä naisille valtion kautta, jolloin valtiosta tulee aviomiehen korvike ja miehistä tarpeettomia. Toisena lääkkeenä on - mahdoton - tavoite lisätä tasokkaiden miesten määrää. Tasokkaita miehiä ei voi kuitenkaan lisätä ottamatta pois naisten koulutusylivoimasta.

Minja ei ymmärrä, että miesten syrjäytymisen ehkäisy vaatii naisten parhaimpien koulutuspaikkojen siirtämistä miehille, mikä sotii feminismiä vastaan. Vähemmän syrjäytynyt duunarimies ei edelleenkään kelpaa korkeakoulutetulle naiselle.

Median tulisi sanoa suoraan, että feminismi ja syntyvyys ovat ristiriidassa keskenään - sen sijaan, että media yrittää kääntää kaiken miesten syyksi keittiön kautta.

218 kommenttia:

«Vanhin   ‹Vanhempi   201 – 218 / 218
Anonyymi kirjoitti...

Tissitakki haastaa sukupuoliroolit – nuoret vaatetussuunnittelijat tarttuivat ajan ilmiöihin
Lahden Muotoiluinstituutista valmistuvat vaatesuunnittelijat käsittelivät lopputöissään muun muassa sukupuolirooleja ja vaatteisiin liitettyjä tunteita.


Samaan aikaan kun Lahden Muotoiluinstituutin alakerrassa valmistaudutaan kevään pääsykokeisiin, yläkerrassa ompelimossa on hiljaista ja vähän sotkuista. Osa sotkuista selittyy muutolla – tavarat odottaavat siirtoa Niemen kampusalueelle Mukkulan kaupunginosaan, osa sillä, että tiloissa on vietetty tiivis työrupeama.

Valmistuvat muoti- ja vaatetussuunnittelijat järjestävät jokakeväisen muotinäytöksensä Helsingissä. Kiirettä on pitänyt vuoden alusta asti. KOE18-muotishow esittelee . Mallistoihin on haettu inspiraatiota ajan ilmiöistä ja siitä, miten ne vaikuttavat pukeutumiseen.

Kati Määttä kertoo saaneensa alkusysäyksen Hävytön-kokoelmaansa laulaja Pete Parkkosen .

– Siinä perinteiset sukupuoliroolit on käännetty päälaelleen. Mieslaulaja on musiikkivideolla katseen kohteena tavalla, jossa perinteisesti nähdään nainen.

Määttä tutkii vaatteissaan myös seksikkyyttä, fetisismiä ja valtarakenteita.

– Vaatteiden kulmakivenä toimii takki, johon ompelin tilkkutäkkimäisellä tekniikalla tissejä imitoivia toppauksia. Takissa on metalliketjuja ja nännilävistyksiä markkeeraavia renkaita. Kaikkia tissejä en ole laskenut, olisikohan niitä sata.

Mallistoon kuuluu myös roosasävyinen silkkinen aamutakki ja toisaalta ”raffimmista” materiaaleista, mustasta nahkasta valmistettu toppi ja vinyylistä tehty liivi. Mallisto sisältää Määtän mukaan sekä maskuliinisia että feminiinisiä vaatekappaleita, jotka muodostavat yhdessä sukupuolettoman kokonaisuuden.

– Ideana on leikitellä herkkyyden ja ronskiuden välillä, luoda vastakohtia. Tykkään käsitellä tabuiksi koettuja aiheita töissäni ja tuoda ne näkyviin jotenkin söpöllä tavalla.

Anonyymi kirjoitti...

Rinteen synnytystalkoot-puheista tasan 9 kuukautta – sattumaa tai ei, Rinne tuli ukiksi viime yönä

Tasan yhdeksän kuukautta sitten SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne väläytteli synnytystalkoista, aiemmin tänään Rinne kertoi tulleensa kolminkertaiseksi ukiksi viime yönä.

Asiasta huomautti Iltalehden toimittaja Tommi Parkkonen Twitterissä, viitaten Rinteen päivitykseen, jossa hän kertoo iloisesta perhetapahtumasta.

Tytär synnytti viime yönä
Rinne kertoi tänään, että hänen nuorin tyttärensä on ollut Lahdessa viime yönä synnyttämässä.

– Viime yönä on syntynyt pieni poika, joka on sen perheen ensimmäinen lapsi. Mä olen nyt kolminkertainen ukki. Saa taputtaa, Rinne kertoi asiasta aamulla Politiikan toimittajien yhdistyksen tilaisuudessa, joka lähetettiin suorana MTV.fi-sivulla. Näet videon yllä.

Yhdeksän kuukautta synnytystalkoot-puheista
Tasan yhdeksän kuukautta sitten, elokuun 23. päivänä, Rinne antoi kuohuntaa aiheuttaneen lausunnon "synnytystalkoista".

Rinne kertoi tuolloin, että syntyvyyden aleneminen on otettava vakavasti poliittisessa päätöksenteossa. Hän sanoi, että SDP tulee esittämään joukon konkreettisia keinoja, joilla suomalaiset saadaan uudelleen synnytystalkoisiin.

– On sanomattakin selvää, että puolueet eivät päätä sitä, mitä makuuhuoneissa tapahtuu tässäkään asiassa, mutta voimme poistaa ihmisten huolia perheen perustamiseen liittyen, Rinne sanoi SDP:n eduskuntaryhmän kesäkokouksessa viime elokuussa.

Anonyymi kirjoitti...

Ramirent houkutelee lisää naisia miesvaltaiselle alalle: "Monimuotoinen työpaikka luo pitkällä aikavälillä parempia tuloksia"

Yhtiön Norjassa aloittama naisverkosto miettii, kuinka sitouttaa naistyöntekijöitä ja lisätä heidän osuuttaan miesvaltaisella alalla.

Minkä asioiden parissa työskentelet kiivaimmin tänä kesänä, Ramirentin henkilöstöjohtaja Ulrika Dunker?

Viime vuonna uudistetun strategiamme mukaisesti työskentelen täyttä vauhtia kulttuurin ja käyttäytymisen muutoksen parissa. Keskitymme kaikessa toiminnassamme entistä enemmän palveluun ja siihen, miten haluamme asiakkaidemme näkevän meidät. Muutoksessa osallistamme työntekijöitä uusilla tavoilla.

Miksi toimialallanne on tärkeää osallistaa työntekijöitä päätöksentekoon?

Osallistaminen johtaa vahvempaan sitoutumiseen – toimialasta riippumatta. Kun kaikki tekevät sitoutuneesti töitä vahvan yrityskulttuurin ja hienon työpaikan luomiseksi, liiketoiminnalliset tulokset seuraavat perässä. Uskon, että viimevuotiseen hyvään tulokseemme vaikutti se, että työntekijät luottavat meneillään olevaan kulttuurin muutokseen, ja se, että ylin johto on käyttänyt paljon aikaa kiertäen organisaatiota eri maissa.

Mitä olette tehneet viime aikoina osallistaaksenne henkilöstöä aiempaa paremmin?

Uuden strategian toteuttamisessa tärkeitä ovat vahva johtamiskulttuuri ja suorituskyvyn hallinta. Siksi ensimmäinen askel on ollut johtajuusmallien ja toteutustapojen uudistaminen. Uudistaaksemme johtamista olemme uuden yhteistyömallimme mukaisesti järjestäneet työpajoja, joihin osallistettiin 140 esimiestä, suorittaneet kyselyjä työntekijöille ja testanneet työkaluja sekä työskentelytapoja. Nyt odotuksemme ja tavoitteemme esimiehille ovat selvät, ja jatkamme heidän kouluttamistaan. Lisäksi tästä eteenpäin mittaamme vuosittain sitä, kuinka onnistumme Ramirentin johtamistavassa.

Millainen on sukupuolten välisen tasa-arvon tilanne toimialallanne?

Vielä on paljon tehtävää, koska suurin osa henkilöstöstämme on miehiä. Tämä koskee sekä johtotehtäviä että työntekijöitä toimipisteissämme.

Miksi tämä on tärkeää?

Monimuotoinen työpaikka luo pitkällä aikavälillä parempia tuloksia, sillä monimuotoisuus lisää näkökulmia ja saa ihmiset haastamaan tekemistään. Kyse ei ole ainoastaan sukupuolesta, vaan kaikenlaisen monimuotoisuuden lisäämisestä. Mutta jostain täytyy aloittaa.

Kuinka sukupuolten välinen epäsuhta ratkaistaan?

Koneet ja rakennusala nähdään perinteisesti hyvin miesvaltaisena alana. Naisia houkutellaksemme meidän täytyy korostaa entistä enemmän sitä, että Ramirent on palveluyritys ja liiketoimintamme on ihmisten välistä vuorovaikutusta ja asiakkaiden ongelmien ratkaisemista. Tämä edellyttää viestinnän äänensävyn ja sana- sekä kuvitusvalintojen muuttamista.

Ramirent on perustanut naisille oman verkoston. Millaisiin asioihin verkosto tarttuu ja kuinka se on otettu vastaan?

Tarkoitus on näyttää naisille, että Ramirent on järkevä uravalinta ja meillä on mahdollisuuksia kehittyä. Yksi painopiste ovat meillä jo työskentelevät naiset. Tavoitteenamme on kasvattaa naisten määrää nykyisestä. Nyt naisia on 16 prosenttia koko työvoimasta – ja esimerkiksi Norjassa vielä vähemmän. Houkuttelemme naisia toimialalle päivittämällä viestintäämme, osallistumalla rekrytointimessuille, laajentamalla läsnäoloa sosiaalisessa mediassa ja keskittymällä naisiin rekrytointimainonnassa. Verkosto on otettu myönteisesti vastaan.

Miten verkosto toimii käytännössä?

Olemme aloittaneet verkoston toiminnan Norjassa, ja jos se toimii hyvin, otamme samat keinot käyttöön myös muissa maissa. Verkostoon kuuluu naisia eri puolilta Norjaa, ja he tapaavat säännöllisesti keskustellakseen siitä, kuinka pitää nykyiset naistyöntekijämme talossa urapolkuja kehittämällä ja kuinka houkutella lisää naisia alalle.

Anonyymi kirjoitti...

"Naisopiskelija elvisteli, että oli ainoa, joka uskalsi antaa sylitanssin" – ex-opiskelija puolustaa potkut saanutta lehtoria

Järvenpään lukion entinen miesopiskelija puolustaa lukiosta epäasiallisen käytöksen vuoksi potkut saanutta poliitikko-opettaja Sami Tammista.

Ex-opiskelija kertoo Keski-Uusimaa-lehdelle, että opettajan ja opiskelijan sylitanssista abiristeilyllä on kaksi eri versiota.

Miesopiskelijan mukaan Tamminen ei tehnyt mitään häiritsevää kyseisessä tilanteessa.

–  Meillä oli risteilyllä ”abibingo”, johon kuului paljon erilaisia tyhmiä tehtäviä, jotka sai suorittaa täysin vapaaehtoisesti. Yksi niistä oli ”anna Tammiselle sylitanssi” ja se oli täysin X:n (naisopiskelijan nimi) oma päätös antaa se tanssi.

– Silloin se oli hauska läppä meidän kaikkien mielestä, myös X:n, ja hän vielä elvisteli sillä jälkeenpäin, että oli ainoa, joka uskalsi antaa Tammiselle sylitanssin, ex-opiskelija kertoo K-U:lle.

Hän pitää mahdollisena, että juuri sylitanssin antanut naisopiskelija oli Tammiseen kohdistuneen Me Too -kampanjan yksi käynnistäjistä.

K-U:n mukaan väitteet naisopiskelijoiden seksuaalisesta häirinnästä eivät olleet ainoa kokoomuksen kuntapoliitikkonakin tunnetun Tammisen potkujen syy, vaikka ne nostettiin potkuperusteissa keskeisesti esille.

Lukion rehtorin Marja-Liisa Lehtiniemen mukaan irtisanomisen syinä olivat Tammisen epäasiallinen käytös ja poissaolot oppituntien aikana.

– Tämä liittyy oppilasturvallisuuteen. Jos oppilaat laitetaan tekemään ryhmätöitä, opettajan on oltava läsnä. Hän ei saa poistua taukotilaan tai juoksulenkille, rehtori sanoo.

Anonyymi kirjoitti...

Näin Aamulehti ehdotti kansalaispalvelua jo viisi vuotta sitten: Sitkeä ja epätasa-arvoinen asevelvollisuusperinne remonttiin
Asevelvollisuus on yleistä enää vain teoriassa, kirjoitti Matti Mörttinen Aamulehden pääkirjoitussivuilla heinäkuussa 2013. Uutena ideana nostettiin esille kutsunnat naisillekin.


On asevelvollisten palvelukseenastumispäivä.

Toisen kerran historiassamme astuu riviin saapumiserä, joille palvelusajan pituus on joko 165, 255 tai 347 päivää. Kahden viikon lyhennys aiempiin palvelusaikoihin on pitänyt kasarmit hetken aikaa poikkeuksellisen hiljaisina.

Sen suurempia uudistuksia Suomen maanpuolustuksen perustaan ei ole luvassa vuosikausiin. Ei ole ainakaan poliittisesta keskustelusta päätellen. Sotilaallinen liittoutumattomuus ja "yleinen asevelvollisuus" pysyvät mantranomaisesti pyhinä opinkappaleina.

Kuitenkin yleisestä velvollisuudesta puhuminen menettää koko ajan uskottavuuttaan. Tilastot ja todellinen tilanne kertovat, että ikäluokasta vain vajaa kolmannes suorittaa asepalveluksen loppuun.

Karu tulos koostuu ensinnäkin siitä, että naisia astuu vapaaehtoisena palvelukseen vain joitain satoja vuosittain. Miehistä taas osa valitsee siviilipalveluksen tai aseettoman palvelun, osa ottaa totaalikieltäytyjänä pantarangaistuksen eli kotiarestin, ja koko ajan suurempi osa vapautetaan tai keskeyttää.

Oma lukunsa ovat ahvenanmaalaiset ja jehovan todistajat, joiden vapautukset aika ajoin nostattavat närää. Kansainvälisten sopimusten takia parempaakaan menetelmää ei heitä varten ole olemassa - eikä tarvita - niin kauan kuin halutaan ylläpitää perinteikästä ruotuväkiarmeijaamme.

Varusmiesliitto yritti äskettäin nostaa järjestelmän uuteen keskusteluun oivalla tavalla. Liiton idea on, että kutsunnat ulotettaisiin koskemaan koko ikäluokkaa. Siis kaikkia sukupuolia. Nykyiseen palveluksen velvoittavuuteen, eli naisten kohdalla vapaaehtoisuuteen, liitto ei puuttuisi.

Aloitteen mukaan yleisellä kutsunnalla olisi erinomaisia kansanterveydellisiä vaikutuksia, minkä lisäksi motivoituneiden vapaaehtoisten määrä varuskunnissa kasvaisi.

Taustalla on toki visio, että nykyinen jo käytännössä valikoiva asevelvollisuus muokkautuisi ajan mittaan vapaaehtoiseksi.

Nykyisessä tilanteessa puolustusvoimiemme johto ottaa tavallaan yhtäaikaisesti irti halpoja hyötyjä niin asevelvollisuus- kuin ammattiarmeijastakin.

Heikoin aines raakataan tarkoituksella pois, eikä sotavaltio näe mitään velvollisuutta pitää huolta kokonaisten ikäluokkien kunnosta ja terveydestä. Se ajattelutapa, että intti toimisi jokaisen nuoren miehen kuntokuurina, on heitetty hiljalleen vanhanaikaisena roskikseen.

Poliittinen kenttä kuuntelee suurilta osin kiltisti asevoimien johtoa. Armeija on pitänyt yhteiskuntasuhteista huolen vähintään yhtä hyvin kuin Alko ja rahapelimonopolit.

Suomalaisia ei tunnu haittaavan yhtään, että kansainvälisesti ja eurooppalaisittain jäämme koko ajan pahemmin vähemmistöön. Ruotsia myöten on useimmissa vertailukelpoisissa maissa siirrytty ammattiarmeijaan.

EU-maista Suomen kaltaiseen ratkaisuun turvautuvat enää Itävalta, Kypros ja Kreikka. Virossa ja Tanskassakin puhutaan asevelvollisuudesta, mutta käytännössä se on kummassakin kaukana yleisestä.

Tasa-arvoisuuden ideaalina voisi pitää järjestelmää, jossa jokaiselle säädettäisiin jossain nuoruuden vaiheessa muutaman kuukauden kansalaispalvelus. Jos asevoimiin ei olisi mitään sidosta, se voisi koskea kaikkia sukupuoleen ja uskontoon katsomatta.

Sotilaan ammatin valitsevat voitaisiin sitten vapauttaa tästä palveluksesta. Toki tapaa voisi soveltaa muihinkin yhteiskunnan turvallisuuden kannalta strategisen tärkeisiin tehtäviin. Pääpointti olisi kuitenkin kääntää koko systeemi ylösalaisin ilman, että maanpuolustustahto heikentyy. Ehkä se päinvastoin vain vahvistuisi.

Tämä Matti Mörttisen analyysikirjoitus julkaistiin 8. heinäkuuta 2013 Aamulehden pääkirjoitussivulla.

Anonyymi kirjoitti...

Jordan B. Peterson aloitti käskemällä nuoria vetelyksiä siivoamaan huoneensa, ja pian hänestä tuli internet-oikeiston palvoma älykkö – mutta kuka hän oikein on?
Jordan Peterson on noussut nopeasti yhdeksi tunnetuimmista julkisista älyköistä. Hän sanoo olevansa valistuksen puolestapuhuja, mutta tosiasiassa hän näyttää nojaavan perinteisiin ja myytteihin.



”Väkivaltaisia hyökkäyksiä tapahtuu silloin, kun miehillä ei ole kumppaneita, Jordan B. Peterson sanoo, ja yhteiskunnan täytyy tehdä töitä varmistaakseen, että nuo miehet ovat naimisissa.

’Hän oli vihainen Jumalalle, koska naiset torjuivat hänet’, Peterson sanoo Toronton tappajasta. ’Lääke siihen on pakotettu yksiavioisuus. Se on tosiasissa syy sille, miksi yksiavioisuus on syntynyt.’”

Yllä oleva lainaus on The New York Timesin viime perjantaina julkaisemasta Petersonin henkilökuvasta ”Jordan Peterson, patriarkaatin vartija”.

Kyseisessä kohdassa Peterson ja toimittaja Nellie Bowles puhuivat Torontossa huhtikuussa ihmisten päälle ajaneesta Alek Minassianista, joka kirjoitti incel-vallankumouksen alkamisesta.

Minassian siis julisti kuuluvansa naisvihaa ja miesten ylivaltaa uhkuviin inceleihin, joka on lyhenne sanoista involuntary celibates, suomeksi tahdonvastaisessa selibaatissa elävät.

Kirjoitimme incel-liikkeestä huhtikuun lopulla:

”Kaiken ytimessä on seksin puute, tahdonvastainen sellainen.

Incel-kapinan kannattajat ammentavat voimansa äärimmäisestä naisvihasta.

Heidän mukaansa naisia pitää rangaista, koska naisten toimien takia he eivät ole päässeet harrastamaan seksiä vaikka olisivat halunneet.

Viharyhmiä tarkkaileva yhdysvaltalainen kansalaisjärjestö Southern Poverty Law Center määrittelee ’incelit’ naisvihamieliseksi miesten ylivallan kannattajaksi.”

Internetin miesliikkeiden ja niin sanotun ”vaihtoehtoisen oikeiston” eli ”alt-rightin” fanittamana julkkikseksi nousseella Jordan Petersonilla oli incelien ongelmiin yksinkertainen ratkaisu: pakotettu yksiavioisuus (engl. enforced monogamy).

Tämä aiheutti välittömän myrskyn sekä sosiaalisessa mediassa että vasemmalle kallellaan olevissa liberaaleissa julkaisuissa, kuten Salonissa. Petersonin nähtiin esimerkiksi kannattavan laillistettua raiskaamista tai naisten vangitsemista.

Siinä hän kertoo Reddit-käyttäjä antiquark2:n avulla, että ”pakotettu yksiavioisuus” on antropologista kieltä eikä tarkoita hallinnon määräämää yksiavioisuutta. Se on vastakohta geneettiselle yksiavioisuudelle, jota ihmisillä ei ole. Sen sijaan meillä on kulttuurinen yksiavioisuus, ja tätä Peterson omien sanojensa mukaan tarkoitti.

”Pakotettu yksiavioisuus” on siis tekninen termi, jota käytetään esimerkiksi antropologisessa tutkimuksessa.

Kun Peterson puhuu siitä, kuinka yksiavioisuus tekee miehistä vähemmän väkivaltaisia, hän ei kuitenkaan mainitse lainkaan sitä, kuinka yleistä väkivalta parisuhteessa on.

Maailman terveysjärjestö WHO sanoo, että ”yksi yleisimmistä naisten kokeman väkivallan muodoista on se, jonka tekee aviomies tai mieskumppani”.

Peterson siteeraa selvennyksessään tutkimusta, jonka mukaan sellaisilla seksuaalisesti aktiivisilla miehillä, jotka eivät ole yksiavioisessa suhteessa, voi olla suurempi riski väkivaltaan kuin muilla.

”Turhautuneiden nuorten miesten vaarallisuutta täytyy säännellä yhteiskunnallisesti (vaikka tuo turhautuminen kumpuaisi heidän omasta taitamattomuudestaan). Useimpia yhteiskuntia kohti yksiavioisuutta kallistavat moninaiset sosiaaliset konventiot ovat tuota sääntelyä”, Peterson sanoo.

”Siinä kaikki.”

Anonyymi kirjoitti...

Radikaali ehdotus: Naiset kutsuntoihin, sivarille loppu ja tilalle koko ikäluokan varautumis­palvelu – puolustus­ministeri varoittaa ”Pandoran lippaan” avaamisesta
Rehnin mallissa myös naisten osaaminen saataisiin kriisiajan ja erilaisten häiriötilojen käyttöön



KOKO Suomen asevelvollisuusjärjestelmä saattaa olla isojen muutosten edessä lähivuosina. Tilalle voi tulla kansalaispalveluksi kutsuttu malli.

Entisen puolustusministeri Elisabeth Rehnin johtama ajatushautomo esittää suurta muutosta maanpuolustukseen ja Suomen kokonaisturvallisuuden hoitamiseen.

Uusi kansalaispalvelu tarkoittaisi täysin uudenlaista, kaikkia nuoria suomalaisia koskevaa mallia, jossa koko ikäluokka, siis myös naiset, osallistuisivat kutsuntoihin ja jokaiselle nuorelle tarjottaisiin tai määrättäisiin soveltuva tapa suorittaa kansalaispalvelus. Myös siviilipalvelus nykymuodossaan loppuisi.

Selvitystä esiteltiin keskiviikkona Helsingin Säätytalossa muun muassa puolustusministeri Jussi Niinistölle (sin). Keskustelunavaukseksi tarkoitettu selvitys on ensimmäinen lajissaan ainakin tässä laajuudessa. Niinistö ei tilaisuudessa tunnustautunut mallin kannattajaksi.

KYSE on Rehnin ajatushautomon itsenäisestä työstä, joka on tarkoitettu pohjaksi mahdolliselle parlamentaariselle selvitykselle. Keskustelua se varmasti herättääkin, sillä selvitys esittää hyvin radikaaleja muutoksia nykyjärjestelmään.

Suurimpia muutoksia olisi se, että koko ikäluokka naiset mukaan lukien osallistuisi kansalaispalveluun. Milloin tämä sitten alkaisi ja missä muodossa, olisi seuraavien eduskuntien päätettävissä. Mullistus edellyttäisi isojakin lakimuutoksia, joihin kuluisi vuosia.

Selvitys toteaa, että tarve muutoksella on olemassa, kun tarkastellaan nykyjärjestelmää kokonaisturvallisuuden ja yhdenvertaisuuden näkökulmasta.

”Selvityksen tavoitteena onkin selvittää, miten koko ikäluokka voitaisiin osallistaa kokonaisturvallisuuden tukemiseen ja voisiko kansalaispalvelus vastata myös sellaisiin muuttuneen turvallisuusympäristön tuottamiin uhkiin, joihin ei välttämättä liity sotilaallisen voiman käyttöä”, se toteaa.

Rehnin mallissa esitetään, että asevelvollisuuslaki muutettaisiin laiksi kansalaispalvelusvelvollisuudesta. Tämä uusi laki koskisi jokaista 18–30-vuotiasta Suomen kansalaista.

Koko ikäluokka siis velvoitettaisiin yleisiin kutsuntoihin, jotka toteutettaisiin kaksivaiheisina. Ensimmäinen vaihe olisi sähköisen kyselylomakkeen täyttäminen, jossa kerätään ihmisen perustiedot. Toinen vaihe on kutsuntatilaisuus, joka olisi erityinen ”kokonaisturvallisuuden päivä”. Sen aikana saisi tietoa vaihtoehdoista.

Puolustusvoimille taattaisiin silti oikeus valita soveltuvaksi katsomansa määrä ihmisiä asepalvelukseen, jotta puolustuskyky pysyy riittävänä.

Kukin nuori suomalainen voisi sitten suorittaa kansalaispalveluksensa kolmella eri tavalla: käydä normaalisti armeijan eli osallistua asepalvelukseen, osallistua varautumispalveluun tai kolmantena vaihtoehtona maksaa enemmän veroa kuin palveluksen suorittajat.

Tämä uusi varautumispalvelu tarkoittaisi samalla perinteisen työpalvelumuotoisen siviilipalveluksen lopettamista. Varautumispalvelu olisi hyvin laaja käsite, jolla rakennettaisiin yhteiskunnan siviilivalmiutta ja varautumista erilaisin ei-sotilaallisiin uhkiin. Koulutusta siinä antaisivat useat eri tahot, esimerkiksi pelastuslaitokset.

Anonyymi kirjoitti...

Sivarille kuolin­isku ja tilalle kaikille uusi kansalais­palvelus? Turhan radikaali ehdotus, sanoo siviili­palvelusta suorittava Niko Karvanen
Entinen puolustusministeri Elisabeth Rehn sanoi HS:n haastattelussa pitävänsä nykyistä siviilipalvelusta ”onnettoman pitkänä”.



”NÄIN radikaali muutos olisi tarpeeton. Järjestelmä ei ole niin rikki, että näin isoja muutoksia tarvittaisiin.”

Tätä mieltä on asepalvelukseen keskiviikkona ehdotetuista muutoksista jyväskyläläinen Niko Karvanen, 22, joka suorittaa parhaillaan siviilipalvelusta Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnassa.

Entisen puolustusministerin Elisabeth Rehnin johtama ajatushautomo julkaisi keskiviikkona raportin, jossa ehdotetaan Suomeen koko ikäluokkaa koskevaa uutta kansalaispalvelusta. Se koskisi myös naisia, ja samalla siviilipalveluksesta luovuttaisiin. Tilalle tulisi varautumispalvelus, joka olisi osin virtuaalinen.

Rehn itse sanoi HS:n haastattelussa pitävänsä nykyistä siviilipalvelusta ”onnettoman pitkänä”.

”Siinä suoritetaan jotakin, mistä ei ole mitään hyötyä kenellekään. Se on onnettoman pitkä verrattuna kaikkein lyhyimpään varusmiespalveluun”, Rehn sanoi.

Siviilipalvelus kestää 347 päivää, kun taas asepalvelus on lyhimmillään 165 päivän mittainen.

SIVIILIPALVELUKSEN tulevaisuutta pohditaan parhaillaan myös puolustusministeriön työryhmässä. Nykyjärjestelmän ongelmat nousivat esiin, kun Helsingin hovioikeus helmikuussa vapautti totaalikieltäytyjän syytteestä ja kumosi hänelle määrätyn vankeusrangaistuksen. Totaalikieltäytyjä ei ollut Jehovan todistaja. Oikeus katsoi miehen vankeustuomion syrjiväksi kohteluksi, koska Jehovan todistajia ei tuomita totaalikieltäytymisestä, vaikka muut saavat rangaistuksen.

Tapaus käynnisti pohdinnan paitsi siviilipalveluksen myös asepalveluksen nykytilasta.

Puolustusministeri Jussi Niinistö (sin) sanoi aiemmin HS:lle, että pulmaan on kolme eri ratkaisua: 1) joko Jehovan todistajia koskeva poikkeuslaki kumotaan ja hekin joutuvat suorittamaan asevelvollisuuden tai siviilipalveluksen, 2) muutkin vakaumukselliset saavat vapautusmahdollisuuden armeijasta tai siviilipalveluksesta tai 3) Jehovan todistajille etsitään jokin uusi palvelusmuoto.

Ministeriön työryhmän on määrä saada työnsä valmiiksi kesäkuun loppuun mennessä.

Anonyymi kirjoitti...

Seuraako Suomi esimerkkiä? Ruotsi kirjasi lakiin, että seksi ilman suostumusta on raiskaus - syytteiden määrä todennäköisesti kasvaa

Aihe on herättänyt keskustelua viime talven aikana myös Suomessa.

Ruotsin parlamentti eli valtiopäivät on tänään hyväksynyt uuden lain, joka tiukentaa raiskauksen määritelmää. Heinäkuun ensimmäisenä päivänä voimaan tulevan lain mukaan seksiin vaaditaan aina kummankin osapuolen suostumus. Timen mukaan suostumus tulee ilmaista sanoin tai muuten selvällä tavalla.

Toistaiseksi voimassa olevan lain mukaan uhrin on pitänyt todistaa, että raiskaaja on käyttänyt tilanteessa väkivaltaa tai uhannut väkivallalla tai käyttänyt hyväkseen uhrin haavoittunutta asemaa. Nykylakia on kritisoitu epäselväksi. Timen mukaan uusi laki johtaa siihen, että yhä useammat raiskaustapaukset tulevat menemään syyttäjälle.

Amnestyn mukaan Ruotsista tulee kymmenes eurooppalainen maa, jossa seksi ilman suostumusta on raiskaus.

Vastaavan lain mahdollisuus herätti Suomessa laajasti keskustelua viime talven aikana. Eduskunnan naisverkoston tekemän lakialoitteen allekirjoitti 79 kansanedustajaa ja sitä käsiteltiin eduskunnan lähetekeskustelussa. Aloite koski rikoslain raiskausta koskevan pykälän uudistusta.

Anonyymi kirjoitti...

Romanialainen Gabriel Katherine i meni naimisiin Patrickille, joka on liikemies, kun olin naimisissa hänen kanssaan, kun hänellä oli kaksi lasta, sunnuntaina näki hänen puhuvan naisen kanssa ja sen jälkeen hän alkaa toimia jonkin verran, kun kyselen häneltä, hän kertoi minulle, että se oli entinen tyttöystävä takaisin kouluun, kun mieheni alkoi pysyä myöhään, kun kysyin häneltä, miksi hän valehtelee minulle, kun hän erosi 1 kuukauden kuluttua, he asuivat yhdessä asunnosta täällä taloni ja he elävät hyvin, mutta silti rakastan mieheni ja minä tarvitsen häntä takaisin elämässäni, he olivat yhdessä, joten tulin kosketuksiin dr Sacre'n kanssa, joka lupasi minulle ja hän tuli takaisin minulle kaikki kiitos hänelle on apua, ota yhteyttä sähköpostilla Sacretempleofpower@gmail.com tai soita tai WhatsApp: +2348159768201 apua ja hän auttaa sinua takaisin rakastajaasi

Anonyymi kirjoitti...

Ulkonäkö ei oikeasti ole naisiin kohdistuvista kriteereistä se mistä homma jää miehillä puristamaan. Ikävät kokemukset ja huonot luonteenpiirteet saa mielenkiinnon ylipäänsä seurustella lopahtamaan. Vaikkapa liiallinen kontrollointi ja neuroottisuus on aika vaikeita ominaisuuksia sietää, niiden mennessä äärimmäisyyksiin.

Eräs nainen esim. kielsi kääntämästä sanomalehden sivuja hänen puhuessaan, koska se oli kuulemma liian äänekästä. Miten tuollaista prinsessaa voisi jaksaa? Naisetkaan ei tuollaista jaksaisi, jos se tulisi mieheltä. Kukaan ei vaan ollut tällekään koskaan kertonut hänen olevan ihan kohtuuton ihminen. Joku mustasukkaisuus sen sijaan on ihan hyväksyttävä ominaisuus kumppanissa, kunhan se ei johda ylilyönteihin.

Unknown kirjoitti...

Thanks for your share! smart virus remover cool math sushi slicer tải game contra cổ điển download zalo for pc

Anonyymi kirjoitti...

Hei, Hanki helppo pääsy varmistamaan aidot online-rahapalvelut vain 2 prosentin korolla. Hanki seuraava laina.
Henkilökohtaiset lainat (suojattu ja vakuudettomat)
Yritysten luotot (turvallinen ja vakuus)
Konsolidointilaina ja paljon muuta. Olemme sertifioitu, luotettava, luotettava, tehokas, nopea ja dynaaminen. Jos kiinnostunut, ota meihin yhteyttä käyttäen alla mainittuja yksityiskohtia.

Sähköposti: progresiveloan@yahoo.com
Soita / WhatsApp: +16626183756
Verkkosivusto: https://progresivefunding.wordpress.com


contactfinance kirjoitti...

Hei . Haluat käyttää pankkilainaa taloudellisten vaikeuksiesi hoitamiseen tai testata henkilökohtaista hanketta omalla tavallasi. Hankkikaa meiltä rahoitusta ilman suuria rajoituksia pankkikumppanimme tuella . Lainat, joiden korko on alhainen testamentin takaisinmaksuaikana. Lisätietoja saa sähköpostiosoitteesta:
contactbankfinance@gmail.com

contactfinance kirjoitti...

Hei . Haluat käyttää pankkilainaa taloudellisten vaikeuksiesi hoitamiseen tai testata henkilökohtaista hanketta omalla tavallasi. Hankkikaa meiltä rahoitusta ilman suuria rajoituksia pankkikumppanimme tuella . Lainat, joiden korko on alhainen testamentin takaisinmaksuaikana. Lisätietoja saa sähköpostiosoitteesta:
contactbankfinance@gmail.com

Viorica Dăncilă kirjoitti...

Arvostelu on hakemus lisää siunauksia varten, kiitolliset ihmiset jakavat aina todistuksia ... Luin kaksi päivää sitten facebook-aikajanallani vastaavia kommentteja koskevista todistuksista noin Amerikan yhdysvaltojen lääkäristä, joka sanoi, että Dr.Oduduwa pystyi palauttamaan entisen poikaystävänsä. kahden vuoden eron jälkeen ... Aviomieheni lankesi suhteeseen toisen naisen kanssa töissä ja jätti minut. Sain Avioliiton oikeinkirjoituksen casting-ohjelman hengellinen isä, mentori ja parantaja nimeltään Oduduwa. 2 päivää sen jälkeen kun lounas oli kirjoittanut minulle nimensä loitsun palauttamiseksi aviomiehelleni kotiin, se oli yllätys, en osaa edes selittää kuinka kaikki tapahtuu, se toimii Baba Oduduwan lupauksena.
 En olisi voinut tehdä rakkausloitsua palauttaaksesi entisen kumppanini takaisin ilman Baba Oduduwa -rakkausloitsun apua. Olisin luopunut ja uskonut, että koska aviomieheni näki jonkun toisen, hän sanoi, että olemme tehneet. Lounastamisen jälkeen Rakkausloitsun, mieheni soittaa minulle matkapuhelimella ja hän palaa takaisin kotiin seuraavana päivänä. Olen kiitollinen tälle henkiselle avioliiton parantajalle, joka auttoi minua. Suosittelen häntä jokaiselle, jolla on avioliitto tai parisuhdekriisi tänään, ota nopeasti yhteyttä tähän hengelliseen loitsun palauttajaan palauttaakseen entisen rakkauden.
tässä on hänen henkilökohtainen sähköpostiosoite: (dr.oduduwaspellcaster@gmail. com)

yanmaneee kirjoitti...

hermes birkin
golden goose outlet
nike outlet
cheap jordans
coach outlet
salvatore ferragamo belt
supreme clothing
michael kors bags
retro jordans
golden goose sneakers

jasonbob kirjoitti...

golden goose outlet
supreme
golden goose sneakers
supreme clothing
pandora
golden goose sale
jordan 4
balenciaga sneakers
air jordan
yeezy 500 blush

«Vanhin ‹Vanhempi   201 – 218 / 218   Uudempi› Uusin»