Terveysrahat
Action on killer cancer: It is estimated that eight times as much money is spent on women's health than men's in the UK.
However, in 1998 more men in the UK died from cancer than women.
Halla-Aho Moninaisuusmyönteisestä yliopistosta: Olen lueskellut Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan (HYY) "Toiminnallista tasa-arvosuunnitelmaa vuosille 2007-2008". Kuten tekstin minulle linkittänyt tuttavani sanoi, tuntuu aivan siltä kuin lukisi Pahkasika-lehteä.
Johdannossa kerrotaan, mitä tasa-arvo on:
"Tasa-arvo ei tarkoita sitä, että jokaista ihmistä kohdellaan samalla tavalla riippumatta ihmisen ominaisuuksista tai erityistarpeista. Tällainen käsitys tasa-arvosta on muodollinen ja todellisuudelle vieras. Tasa-arvossa on kysymys ennen kaikkea pyrkimyksestä kaikkien ihmisten lähtökohtien ja mahdollisuuksien tasavertaistamiseen ja toisaalta yhteiskunnallisen hyvän tasapuoliseen jakautumiseen."
Lainauksen viimeisessä lauseessa alku ja loppu ovat ristiriidassa keskenään. Jos tasa-arvolla tarkoitetaan yhtäläisiä lähtökohtia ja mahdollisuuksia, tuloksena ei ole yhteiskunnallisen hyvän tasapuolinen jakautuminen, koska kaikki ihmiset eivät käytä saamiaan mahdollisuuksia samalla tavalla hyväkseen.
Myös syrjintä määritellään kahdella toisensa kumoavalla lauseella:
1. "Syrjinnällä tarkoitetaan ihmisen kohtelemista ilman hyväksyttävää syytä epäsuotuisammin kuin jotakuta muuta vastaavanlaisessa tilanteessa kohdeltaisiin."
2. "Epäsuoran syrjinnän tunnistaminen on usein vaikeaa, koska silloin syrjivä käytänne tai teko näyttää päällisin puolin neutraalilta, mutta sen seuraukset ovat eriarvoistavat."
Seuraavaksi törmäämme monikultturistisen kehäpäättelyn helmeen, suoranaiseen kehäkukkaan:
"Ihmisten moninaisuus on myös valtava voimavara ja innovatiivisuuden lähde, mutta vain silloin jos moninaisuus tunnustetaan todeksi ja hyväksytään voimavaraksi."
Ihmisten moninaisuus tuntuu olevan valtavista voimavaroista ainoa, joka lakkaa olemasta voimavara, ellei sitä erikseen tunnusteta voimavaraksi. Meidän on saatava moninaisuutta, koska se on voimavara. Meidän on uskottava, että moninaisuus on voimavara, koska muuten se ei ole voimavara.
3 kommenttia:
Kai semmoistakin suositusta on, että yli viisikymppisille miehille pitäisi rutiininomaisesti terveystarkastuksessa suorittaa tuseeraus per rectus, elikkä kylkiasento ja hieman liukastetta. Lääkärit ja potilaat saattavat olla hieman haluttomia tähän käytäntöön. Eikä silläkään pysty lainkaan erottamaan pahanlaatuista ja hyvänlaatuista kasvua.
"Ihmisten moninaisuus on myös valtava voimavara ja innovatiivisuuden lähde, mutta vain silloin jos moninaisuus tunnustetaan todeksi ja hyväksytään voimavaraksi."
Käsittämätöntä paskaa. Määritteleekö ne tätä moninaisuutta missään? Onko moninaisuus sitä, että on eri mieltä itsensä kanssa? Ainakin HYY:llä on aika moninainen näkemys tasa-arvosta.
Toki naisten terveyskulut ovat korkeammat kuin miesten. Ottaen huomioon, että naisilla on näitä terveyshistorian vaiheita kuten raskaus ja synnytys, joita vastaavia miehillä ei ole, ja jotka ovat yhteiskunnalle huomattavan kalliita itse synnytystä edeltävine neuvola- ja sairaalakäynteineen, olisikin mielenkiintoista tietää miltä naisten ja miesten terveysmenot näyttävät jos nämä kulungit ovat poistetut laskelmista.
Vähän luetun ymmärtämistä:
muotoilu "ennen kaikkea --- ja toisaalta" viittaa kahteen asiaan, jotka tulee ottaa huomioon, ei siihen, että jälkimmäinen seuraisi ensimmäisestä.
Toiseen ristiriitaiseksi väittämääsi kohtaan on hankalampi kommentoida, koska et eritellyt, mitä ristiriitaista kahdessa kohdassa mielestäsi on. Auttaisiko, jos ne muotoiltaisiin näin:
"Syrjinnällä tarkoitetaan ihmisen kohtelemista ilman hyväksyttävää syytä epäsuotuisammin kuin jotakuta muuta vastaavanlaisessa tilanteessa kohdeltaisiin. Syrjintä voi olla myös epäsuoraa, jolloin kohtelun seuraukset ovat eriarvoistavat, vaikka itse teko vaikuttaisi päällisin puolin neutraalilta."
Kolmannen ristiriitaiseksi väitetyn virkkeen antiteesi olisi joko: "Ihmisten moninaisuus on myös valtava voimavara ja innovatiivisuuden lähde, vaikka sitä ei tunnustettaisi todeksi ja hyväksyttäisi voimavaraksi." tai: "Ihmisten moninaisuus ei ole voimavara eikä innovatiivisuuden lähde, vaikka se tunnustettaisiin todeksi ja hyväksyttäisiin voimavaraksi." Mielestäni alkuperäinen virke on näitä pätevämpi. Tuskin mistään voimavarasta voidaan hyötyä, jos sen olemassaoloa ei tunnusteta tai sitä ei suostuta käyttämään hyväksi. Ymmärrän ainakin itse "voimavaraksi hyväksymisen" tässä niin, että ilmiön, tässä tapauksessa moninaisuuden, tuomia etuja myös käytetään hyväksi. Sitaatissa ei puhuta "tunnustamisesta voimavaraksi", vaan "tunnustamisesta todeksi", siis todella olemassaolevaksi.
Moninaisuuden määrittelystä voidaan tosiaan keskustella, mutta nämä sitaatit pystyy mielestäni ymmärtämään yksinkertaisimman määritelmän pohjalta - siis sen, että eri ihmiset ovat erilaisia.
Lähetä kommentti