sunnuntaina, heinäkuuta 20, 2008

Miesten riittämättömyys

”G-piste on kaipuupiste”:
Anneli Vehkoo arvelee, etteivät miehet enää kykene kohtaamaan naisten kasvaneita vaatimuksia. Suomessa riittämättömyyden tunne koskee erityisesti yli 40-vuotiaita miehiä, sillä ”nuoremmat miehet ovat ehkä sopeutuneet muuttuneeseen tilanteeseen paremmin”. Vehkoo muistuttaa, että usein juuri suhteessaan tyytymätön nainen hakee avioeroa.

– Urbaani koulutettu nainen haluaa hyvän, komean ja fi ksun miehen sekä lapsen ja hyvän kodin – aivan kaiken. Suomi on naisistunut liikaa. Naiset ovat kaasuttaneet miesten ohi melkein kaikessa muussa kuin palkoissa. Tasaarvo on tietysti hieno asia, mutta sen nostaminen pyhäksi lehmäksi ei ehkä aina ole palvellut naisten tarpeita. Pieni eroottinen viritys naisten ja miesten välillä, mitä Ranskassa yhä on, olisi hyväksi kaikille myös Suomessa. Ehkä naiset valuttavat miesten niskaan liian suuria vaatimuksia.

– Suomessa naisten kaipaus on hirvittävää, sillä usein kaipuulle ei löydy kohdetta. Nainen hakee kumppania ja perhettä, mutta kun sopivaa kumppania ei löydy, nainen turvautuu toisentyyppisiin malleihin. Nainen haluaa päästä elämän g-pisteeseen ja täyttää kaipuuseen liittyvän tyhjyyden tunteen.

– Nainen voi hankkiutua raskaaksi kaveripohjalta, yksin tai adoptoida. Seksin puutteessa elävä yksinäinen nainen voi etsinnät lopetettuan hakea läheisyyskorvikkeeksi kulkukoiran Virosta. Tai nainen voi käydä tyydyttymässä Välimeren maissa, joissa sukupuolierot ovat selvempiä.
Naakkalaumat ja misogynia

Myytti hauskasta naisesta

38 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kerroin aiemmassa entryssä vastenmielisissä tosimaailmassa tekemistäni havainnoista naisista, joista toinen koski sitä, miten nainen ei katso tarpeelliseksi edes VILKAISTA tuleeko autoja, koska 'tietää', että naisena häntä kunnioitetaan yli kaiken ja kukaan ei uskaltaisi ajaa hänen ylitseen.. No, tässä pieni sarjakuva havainnollistamaan, mistä mielestäni asiassa on kyse:

http://www.aijaa.com/v.php?i=2386946.gif

- Vortac

Anonyymi kirjoitti...

Vastenmielisissä = vastenmielisistä

Hitto, onko mullakin alkamassa lukinäiriö?

- Vortac

Anonyymi kirjoitti...

No voe mahoton, eli näin Epsanjassa:

[url]http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/200807207977453_ul.shtml[/url]

Anonyymi kirjoitti...

No olipas vaikeaa ja kuitenkin niin helppoa. Suora linkki siis:

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/200807207977453_ul.shtml

Anonyymi kirjoitti...

"Myytti hauskasta naisesta"-tekstin kommenteissa pisti silmään tällainen juttu (taisi tosin olla lainaus jostain muualta):

"Tämän tutkimuksen tekijän kannattaisi olla joskus kärpäsenä katossa, kun naiset jutustelevat keskenään ilman miesten läsnäolon vaikutusta. Naisten huumorintaju on monin verroin rajumpaa ja synkempää kuin miesten keskimäärin."

Tuota noin... Kun olen tällainen aseksuaalin tai kaappihomon oloinen vauvanpyöreä nörttineutri, olen päässyt aika paljon kuuntelemaan sivusta tuota kun naiset juttelevat keskenään - eivätkä ne jutut kyllä pääsääntöisesti ole "hauskoja" siinä mielessä kuin minä hauskan ymmärrän. Irstaita, ilkeitä, ivallisia ja miestä esineellistäviä kyllä, mutta en nyt pitäisi niitä suoranaisena huumorina sen enempää kuin äijien rasvaisia panojuttujakaan. Tai onhan se tavallaan "hauskaa", kun 19-vuotiaat abiturienttitytöt selän takana nimeävät kunkin seksikumppaninsa jonkin ruokailuvälineen mukaan (ja ruokailuvälineen koko on suorassa suhteessa... no, miehen välineen kokoon), mutta tämä paljon mainostettu naisten huumori vaikuttaisi olevan aika kapea-alaista ja keskittyvän lähinnä miesten seksuaalisluontoiseen nöyryyttämiseen ja halventamiseen. Tai haukkuvathan ne joskus myös naispuolisia kavereitaan, jotka eivät ole kuulemassa.

Vaikuttaisi siis siltä, että naiset osaavat omissa porukoissaan olla estottoman ilkeitä, mutta jos nyt ajatellaan sitä millaisin kriteerein miehen katsotaan olevan "hauska", se yleensä tarkoittaa vähän muuta.

(Ei sillä, olen minä tavannut myös hauskoja naisia, mutta heitä vaikuttaisi tosiaan ihan näin mutun perusteella olevan selkeästi vähemmän kuin hauskoja miehiä.)

Anonyymi kirjoitti...

Anneli Vehkoo puhuu kunnioittavasti muista kuin "kuningasmiehistä":

– Vapaita miehiä on paljon, mutta kiinnostavia ja sitoutumishaluisia vähän. Linjoilla roikkuu itsenäisiä naisia pelkääviä säikkyjä, flegmaattisia sohvaperunoita, masentuneita impotentteja juoppoja, tunnekuolleita narsisteja ja saalistajia, perverssejä ällöjä, katkeroituneita naisvihaajia, estyneitä peräkammarin poikia ja ylikunnollisia ohjattavia tylsimyksiä.

Anonyymi kirjoitti...

"Vapaita miehiä on paljon, mutta kiinnostavia ja sitoutumishaluisia vähän. Linjoilla roikkuu itsenäisiä naisia pelkääviä säikkyjä, flegmaattisia sohvaperunoita, masentuneita impotentteja juoppoja, tunnekuolleita narsisteja ja saalistajia, perverssejä ällöjä, katkeroituneita naisvihaajia, estyneitä peräkammarin poikia ja ylikunnollisia ohjattavia tylsimyksiä."

No mutta, tuossahan tuli jo kaikki eri miestyypit listattua. Mitä ne naiset sitten oikein haluavat, ulkoavaruuden olentoja? :D

Anonyymi kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Anonyymi kirjoitti...

No mutta, tuossahan tuli jo kaikki eri miestyypit listattua. Mitä ne naiset sitten oikein haluavat, ulkoavaruuden olentoja? :D

Kyllä se "kuningas" sentään riittää. Ettei nyt ihan mahdottomia toivota.

Anonyymi kirjoitti...

Mitä sun teorian mukaan tapahtuu niille 30+ naisille, joille ei riitä tasokasta miestä? Ovatko vaan sitten itsekseen vai mitä?

brunologi kirjoitti...

Mitä sun teorian mukaan tapahtuu niille 30+ naisille, joille ei riitä tasokasta miestä? Ovatko vaan sitten itsekseen vai mitä?

Tämä on kai Henryn heiniä, mutta minun nähdäkseni he hankkivat koiran. Se taas rajoittaa kumppanivalikoimaa entisestään - kyllä alfoillakin on allergioita.

Anonyymi kirjoitti...

A girl cut one-legged football player’s penis off

A candidate of master of sports, a player of Spartak football team of disabled people, Pavel Morozov, was brutally murdered by his pal and his drunk girlfriend for refusing to have sex with her.

TV kirjoitti...

Eikös Anne Moilaisen gradu käsitellyt juuri tätä "miksi nainen ei voi olla hauska". Vastaus taisi, yllättäen, löytyä patriarkaatista.

Ehkä syynä tosiaan on se, ettei naisten huumorintajun esittämiselle ole samanlaista tilausta kuin miesten (tilaus nyt voi johtua ihan seksuaalivalinnasta). Mielenkiintoinen kysymys onkin siinä, onko tässä jälleen ominaisuus, jossa miesten kesken on suurempaa vaihtelua kuin naisten. Kun tuntuisi, että miehistä myös löytyy ne kaikkein totisimmat, ne jotka eivät edes ymmärrä huumorintajua (kielen synnystähän on tää jännä teoria ett se on syntyny miesten paineesta kertoa hyviä tarinoita ja naisten kielellinen älykkyys on syntyny siinä samalla koska pitää olla älykäs tajutakseen hyvän tarinan)



BTw, noita joitain nais stand up-koomikoita (ainakin se yks kokoomuslainen) ja näyttelijöitä , jotka on ainakin joidenki mielestä hauskoja. Ne muuten on lihavia, mutta niin on usein hauskat miehetkin. Monesta on hauskaa jo se kun lihava heittää läppää.

Anonyymi kirjoitti...

Anchorage woman cut off boyfriend's penis, police say
Police said the knife attack occurred during an argument involving the 44-year-old man wanting out of the relationship.

A Chinese woman escaped jail after she cut off her husband's penis and threw it out of the window. Li, a taxi driver in Nanjing city, said he wanted his wife to keep her liberty so she could look after him for the rest of his life.He said: "My wife was holding a large part of my penis, and I pleaded with her to send me to hospital immediately, but she refused firmly, and when I pleaded with her to give me back the cut penis, she threw it out of the window."


Pakistani woman chopped off her lover's penis after he wedded his cousin in a marriage arranged by his parents, police and hospital officials said Monday.


On July 23, 2005, Delmy Ruiz, 49, was found guilty of aggravated assault after she had severed Rene Aramando Nuñez' penis with a knife. Ruiz said he had abused her earlier, but it was believed that she was really just jealous because he was seeing someone else. She lured him over to the house to talk about documents concerning the house that they owned together. He fell asleep while at the house. That is when she cut off his penis. The jury had been shown graphic photos of Nuñez' wounded crotch where more than 80% of his penis was completely removed save for a small stump. The penis was never recovered as it had been removed from the scene by her dog. Ruiz was sentenced to eight years in prison and fined $10,000.

A 50-year-old German woman cut the genital-organ of her Ghanaian ex-husban

No-Penis Club

Anonyymi kirjoitti...

"Mielenkiintoinen kysymys onkin siinä, onko tässä jälleen ominaisuus, jossa miesten kesken on suurempaa vaihtelua kuin naisten. Kun tuntuisi, että miehistä myös löytyy ne kaikkein totisimmat, ne jotka eivät edes ymmärrä huumorintajua"

Minustakin tuntuu, että ylipäätään miehistä löytyy huomattavasti enemmän sekä kiinnostavia tyyppejä että täysiä ääliöitä kuin naisista. Naiset ovat jollain lailla tasapaksumpia, poikkeusyksilöitä tuntuisi olevan selkeästi vähemmän.

Panu kirjoitti...

No mutta, tuossahan tuli jo kaikki eri miestyypit listattua. Mitä ne naiset sitten oikein haluavat, ulkoavaruuden olentoja? :D

Taas kerran Tuomas Nevanlinnaa ulkomuistista siteeraten:

Miehen tulee vastuullisen ja vakavamielisen lisäksi olla raju katuneekeri ja raikuli kulkuripoika, jonka kiireet miljoonabisneksessä eivät koskaan saa estää häntä jakamasta kotitöitä geometrisesti tasan, varsinkin kun se väitöskirjakin jo prätkäkerhon harrikkakiertueella valmistui

Anonyymi kirjoitti...

A CHINESE woman killed her husband in his sleep, cut off his penis and placed it in the bed of their six year old son as a warning to him not to be unfaithful.

Anonyymi kirjoitti...

Juuri nyt: Poliisi otti miehen kiinni
Nuori urheilijatyttö puukotettiin hengiltä Keravalla
20.07.2008 09:39, päivitetty 20.07. 16:54

Vasta 14-vuotias tyttö menehtyi, kun toistaiseksi tuntematon mies henkilö hyökkäsi hänen kimppuunsa Keravan Saviolla lauantai-iltana kello 21 aikaan

Panu kirjoitti...

Niin, Anonyymi? Tämä varmaankin johtuu kaikkien miesten fasistisesta pahuudesta, ja patriarkaatti suojelee murhaajaa? Niinhän?

Vai olisikohan sittenkin niin, että patriarkaalisen näköiset poliisimiehet ottavat murhaajan kiinni, patriarkaalisen näköiset tuomarit tuomitsevat hänet julmetun pitkään vankeusrangaistukseen ja lopuksi vielä vankilassa hakataan ja nussitaan perseeseen aidsisella peniksellä?

Arawn kirjoitti...

Tpjs: Riippuu mysö siitä, minkä ymmärtää hauskaksi. Monet miehet tuntuvat pitävän hauskoina sellaisia juttuja, jotka minusta eivät ole kovin hauskoja ja päin vastoin. Ei liene sitten ylläri, että miesten mielestä naiset eivät ole hauskoja, kun eivät heitä samanlaista läppää kuin miehet.

Anonyymi kirjoitti...

Kun tuota huumoriasiaa ajattelee niin minulle ainakin tulee mieleen se että kuten monissa muissakin asioissa,naiset tyytyvät helppoihin,introvertteihin ratkaisuihin ja keskinäiseen jutunkertomiseen eivätkä pyri esiintymään ja luomaan asioita,pistämään itseään peliin jne.
Enkä nyt tarkoita tätä naisten kritiikkinä.

Ja jos ajattelee vaikka elokuvia niin naisten komediat ja sen semmoiset hakevat hauskuutta joistain arkisista ihmisten piirteistä,sanoista ja hassujen ihmissuhdesotkujen keskeltä, kun taas miehinen komedia keskittyy aika paljon erilaiseen toimintaan. Naishuumori on tavallaan sisäänlämpiävämpää,jos niin voisi sanoa.

Anonyymi kirjoitti...

Eternal testicle:
"Naishuumori on tavallaan sisäänlämpiävämpää,jos niin voisi sanoa."

Naisten usein on vaikea
ymmärtää huumoria, joka koskee heidän sukupuolielimiään. Etenkin jos vitsin kertoja on mies, jolla ei ole sinne mitään asiaa ammattinsa puolesta.


Huumorimies,
Bmad

Anonyymi kirjoitti...

"eivätkä pyri esiintymään ja luomaan asioita,pistämään itseään peliin jne."

Ei heidän tarvitsekaan. Miesten, etenkin jos eivät ole mitään alfa-uroksia, kannattaa panostaa huumoriin ja jutunkertomiseen. Naisten kohdalla se on melkoisen yhdentekevää. Miehet kun eivät pääsääntöisesti välitä siitä, osaako nainen kertoa hauskoja juttuja vai ei.

Anonyymi kirjoitti...

"Yksinäiset naiset voivat siis organisoida elämänsä itseriittoisesti, mutta kaipuu ei häviä siitä mihinkään. Normaali ihminen kaipaa hyväksyntää ja läheisyyttä."

Niinpä niin. Kannattaisikin siksi miettiä ihan realistisesti sitä, onko se oma rima hitusen liian korkealla. Satujen prinssin sijasta voisi ehkä tyytyä perusvirtaseen.

Anonyymi kirjoitti...

"Riippuu mysö siitä, minkä ymmärtää hauskaksi. Monet miehet tuntuvat pitävän hauskoina sellaisia juttuja, jotka minusta eivät ole kovin hauskoja ja päin vastoin. Ei liene sitten ylläri, että miesten mielestä naiset eivät ole hauskoja, kun eivät heitä samanlaista läppää kuin miehet."

Hmm, niin, tuo hauskuuden määritteleminen on tietysti taas vähän oma ongelmansa... Esim. minun mielestäni rockmusiikkiin tai kirjallisuuteen liittyvä vitsailu ja kaikenlaiset anekdootit ovat "hauskoja", joten kun kaveripiirissäni on sanavalmiita tyyppejä jotka tietävät noista asioista paljon, voin kuunnella heidän läpänheittoaan tuntikausia ja nauraa ihan kippurassa. Sitten taas exäni, jota kumpikaan asia ei hirveästi kiinnostanut, piti samoja kavereita kuolettavan tylsinä.

En sitten tiedä, onko tämä lopulta sukupuolikysymys. Suuri osa miehistäkin luultavasti pitää tuollaista nörtähtävistä asioista jauhamista tylsänä, ja toisaalta itse en jaksa sellaista stereotyyppistä "miesläppää" sun muuta äijäilyä - se on lähinnä vaivaannuttavaa, koska koko äijämentaliteetti on niin kaukana omasta kokemuspiiristäni (ja samalla kuitenkin on ilmassa oletus, että minun pitäisi olla kiinnostunut niistä loputtomista intti- ja panojutuista sun muista rehvasteluista vain koska minullakin on munat). Omalta osaltani se, että pidän miehiä keskimäärin hauskempina kuin naisia, johtunee siitä että tuollainen syvällinen perehtyminen näennäisen turhiin asioihin vaatii aika nörttimäistä luonnetta, ja miehissä nyt vain on keskimäärin enemmän nörttejä.

Anonyymi kirjoitti...

Jorma:
"Ei heidän tarvitsekaan. Miesten, etenkin jos eivät ole mitään alfa-uroksia, kannattaa panostaa huumoriin ja jutunkertomiseen. Naisten kohdalla se on melkoisen yhdentekevää. Miehet kun eivät pääsääntöisesti välitä siitä, osaako nainen kertoa hauskoja juttuja vai ei."

Totta.

Bmad:
"Naisten usein on vaikea
ymmärtää huumoria, joka koskee heidän sukupuolielimiään. Etenkin jos vitsin kertoja on mies, jolla ei ole sinne mitään asiaa ammattinsa puolesta."

Tästä en hirveitä tiedä.

Anonyymi kirjoitti...

Minä ainakin ihastun helposti naiseen, joka saa minut nauramaan (siis ihan tarkoituksella, ei tahattomasti) ja on muutenkin sanavalmis ja hyvää juttuseuraa. En kyllä sinänsä yhtään ihmettelisi, jos edustaisin tässä vähemmistöä.

Anonyymi kirjoitti...

Täällähän oli jännää juttua. Itsekin olen huomannut tuon akkain roisin ilkeyden keskinäisessä jutustelussaan, kaverit, miehet ja muut saavat kyllä kuulla kunniansa ja päälle nauretaan. Minusta tuosta paistaa eräänlainen kaksinaamaisuus.

Mikko Ellilä kirjoitti...

Naisille on tyypillistä nimenomaan selän takana juoruilu ja "ystäville" naureskelu ilkeästi eikä niinkään vitsien kertominen tai viihteellisten anekdoottien kertominen.

Naiset nauravat tyypillisesti tietyille yksittäisille henkilöille ja heidän tekemisilleen tai sanomisilleen varsin pahantahtoisesti, tyyliin "voi vittu se jätkä on kusipää", eivätkä yleensä osaa arvostaa kehenkään tiettyyn henkilöön kohdistumatonta geneeristä vitsiä tai sanaleikkiä tai hauskaa anekdoottia jonkun tunnetun julkisuuden henkilön sanomisista tai tekemisistä.

Naiset siis hahmottavat maailmaa ennen kaikkea henkilökohtaisesti tuntemiensa ihmisten kautta eivätkä tajua ei-henkilökohtaisia vitsejä.

Naisten "huumorintaju" koostuu yleensä siitä, että he naureskelevat jonkun kaverinsa hauskalle äänensävylle tai puhetyylille tai teatraaliselle esitykselle. Naisille on yleistä mm. muuttaa hetkellisesti puhetyyliään kesken keskustelun ja esittää sketsinluonteisesti jotain sitaatteja tai imitaatioita jonkun poissaolevan tuttavansa tai sukulaisensa puheesta. Tällaiset jutut ovat sitten toisten naisten mielestä hirveän hauskoja, koska kanamaiset akat mielellään naureskelevat keskenään kolmansille ihmisille näiden selän takana.

Naiset eivät yleensä ymmärrä yleisluonteisia vitsejä, jotka eivät kohdistu kehenkään tiettyyn henkilöön. Naiset eivät myöskään osaa kertoa anekdootteja tunnetuista julkisuuden henkilöistä, koska naiset haluavat naureskella vain henkilökohtaisesti tuntemilleen ihmisille. Naiset eivät yleensä edes muista kuulemiaan julkkisanekdootteja, koska heille on hankalaa hahmottaa julkkiksista muita juttuja kuin iltapäivälehdissä tai naistenlehdissä kerrottuja ihmissuhdejuoruja.

Anonyymi kirjoitti...

"Minä ainakin ihastun helposti naiseen, joka saa minut nauramaan (siis ihan tarkoituksella, ei tahattomasti) ja on muutenkin sanavalmis ja hyvää juttuseuraa. En kyllä sinänsä yhtään ihmettelisi, jos edustaisin tässä vähemmistöä."

No kuten eräs naisystävä
johon tutustuin ensi kertaa kysyi että mitenkäs teemme nämä jutut kun nyt olemme puhuneet
jotain. :)

Anonyymi kirjoitti...

naisten huumorittomuudesta: selitys, ettei naisten kertomille vitseille ole seksuaalista tilausta, voinee pitää paikkansa. mielestäni olisi kuitenkin outoa jos se riittäisi pitämään humoristiset naiset hiljaisina tilanteissa, joissa olisi mahdollista ilahduttaa itseään ja muita vitsinmurjaisulla. tuo selityshän siis edellyttää, että naiset (tai ihmiset ylipäätään) eivät viitsi tehdä mitään muun kuin seksin motivoimana. mihin en siis usko - vitsinkerronta kun mielestäni lisää hyvinvointia aivan muilla tasoilla (esim nauru poistaa stressiä). voinen antaa tuoreen esimerkin elävästä elämästä: eilen mies tuli sänkyyn luullen löytäneensä kaapista itselleen lakanan. huomasin kuitenkin miehen kääriytyneen verhoon (kankaan päässä oli kanava verhotankoa varten) ja naureskelin tätä noloa asiaa miehen loukkaantumiseen asti. täten humoristisen tilanteen alleviivaus jopa heikensi seksuaalisia mahdollisuuksiani (loukkaantunut mies ei anna), mutta siitä saatu ilo korvasi mielessäni tappion. no ehkä tämä oli juuri sitä naisille tyypillistä, vääränlaista huumoria, jossa pilkan kohteena on mies. pointti tässä oli kuitenkin se, että huumorin motiivina ei aina ole seksi.

Anonyymi kirjoitti...

"eilen mies tuli sänkyyn luullen löytäneensä kaapista itselleen lakanan. huomasin kuitenkin miehen kääriytyneen verhoon (kankaan päässä oli kanava verhotankoa varten) ja naureskelin tätä noloa asiaa miehen loukkaantumiseen asti. --no ehkä tämä oli juuri sitä naisille tyypillistä, vääränlaista huumoria, jossa pilkan kohteena on mies."

Tämähän ei tosiaan ollut kertomuksen varsinainen pointti, mutta totean silti että juuri tästä on kysymys. Kyseisessä vitsissä nauretaan sille, että mies ei erota lakanaa ja ikkunaverhoa toisistaan, eli toisin sanoen negatiiviselle sukupuolistereotypialle. Ts. miehet eivät ymmärrä kodinhoitoasioista mitään.

Voisin olettaa, että suunnilleen samasta syystä jotkut blondivitsit tai naisen logiikka -jutut eivät naurata naisia. Tässähän nyt naureskellaan kokonaiselle viiteryhmälle, jolloin oikeastaan kaikkia viiteryhmän edustajia harmittaa. Ne miehet, jotka oikeasti erottavat lakanan ja ikkunaverhon toisistaan, kokevat että heitä pilkastaan sukupuolensa vuoksi asiasta joka ei heidän kohdallaan edes pidä paikkaansa - ja ne, jotka taas eivät erota, kokevat että heille nauretaan sellaisen asian vuoksi, jonka tietäminen olisi heille täysin yhdentekevä ("rätti kuin rätti, joku muu niiden kanssa kuitenkin pelaa joten minun ei tarvitse niistä mitään tietää").

Tämä tietysti pätee muuhunkin viiteryhmähuumoriin. Esimerkiksi jossain helpdeskissä työskenteleviä tietokonenörttejä naurattaa suunnattomasti, jos asiakas on mokannut jonkun heidän mielestään itsestäänselvän asian. Nörttihuumorikin on mielestäni vittumaista, koska en itse tiedä tietokoneista paljoakaan enkä pidä tätä kovin oleellisena asiana - sitä vartenhan minä niille olmeille maksan, että ne tietävät minun puolestani. Toisaalta taas itseäni voi naurattaa kovasti, jos joku esim. möhläilee kaikkein alkeellisimpien yhdyssanasääntöjen kanssa, mitä taas suurin osa ihmisistä pitää turhana ja vittumaisena pilkunviilauksena.

(Kertaalleen olen jopa kieltäytynyt ircissä tarjotusta "kesäseksi suhteesta", koska tuo kirjoitusasu alkoi huvittaa minua niin kovin. Tämän voisi oikeastaan rinnastaa siihen Tikan verhoepisodiin, kyllä minunkin saamani ilo korvasi moninkertaisesti sen että jäi kesäseksit siltä erää saamatta. :D)

Anonyymi kirjoitti...

tpjs, hyvä analyysi ja loogisen oloinen selvitys näistä huumorieroista. suurin huumorintajun osoitus olisikin varmaan kyky nauraa omalle viiteryhmälleen ja itselleen.

Anonyymi kirjoitti...

Juu, se on haasteellista enkä väitä siihen itsekään aina kykeneväni. Ja vielä kovempi paikka on, jos se huumori kohdistuu johonkin omaan töppäykseen. Siinä vaatii jo jonkin verran luonnetta nauraa mukana, sen sijaan että peittää nolostumisensa suuttumalla.

Tosin paljon riippuu siitäkin, miten asia ilmaistaan tai millaiset suhteet tämän naureskelijan kanssa on ennestään. Luulen, että hyvässä parisuhteessa tai hyvän ystävän kanssa asian osaisi ottaa huumorilla, kun taas sellaisen ihmisen kanssa, joka jo muutenkin väheksyy ja ilkkuu jatkuvasti, palaisi pinna helpommin.

(Varsinkin parisuhteista tahtoo tulla sellaista keskinäistä nälvimistä, stereotyyppisimmässä tapauksessa mies ilkeilee naisen autoilusta ja nainen miehen kodinhoidosta... Siinä voi pienestäkin asiasta sitten naksahtaa, kun tilanne on jo valmiiksi kärjistynyt.)

Mikko Ellilä kirjoitti...

Itse en kokenut tuota Tikan naureskelujuttua mitenkään esimerkkinä siitä, että nainen naureskelee miehen stereotyypilliselle kömpelyydelle kodinsisustusasioissa.

Ajattelin tuon jutun olevan pikemminkin esimerkki siitä jo aiemmin mainitsemastani pointista, että naiset tyypillisesti naureskelevat tiettyjen yksittäisten henkilöiden käyttäytymiselle.

Naiset ovat yleensä kyvyttömiä ymmärtämään yleisluonteisia vitsejä tai esim. historiallisiin henkilöihin liittyviä hauskoja anekdootteja. Naiset hahmottavat maailmaa vain oman välittömän kokemuspiirinsä kautta ja siksi naureskelevat vain henkilökohtaisesti tuntemiensa ihmisten sanomisille tai tekemisille. Naiset eivät siis yleensä hahmota kunnolla sellaisia asioita, joita he eivät ole nähneet aivan henkilökohtaisesti omassa arkielämässään.

Tämä näkyy mm. siitä, että yleensä kaikki organisaatiot ja järjestelmät ovat miesten luomia. Naiset osaavat työskennellä miesten luomissa organisaatioissa, mutta eivät itse osaa perustaa ja suunnitella niitä. Naiset eivät osaa kehittää sellaisia järjestelmiä kuin armeija, kirjastolaitos, terveydenhoitojärjestelmä, parlamentti, sanomalehdistö, lentoliikenne jne. He osaavat vain työskennellä näiden järjestelmien sisällä sen jälkeen, kun miehet ovat ensin rakentaneen nämä järjestelmät valmiiksi.

Nainen voi työskennellä lentoemäntänä, mutta vain mies voi keksiä lentokoneen.
Nainen voi työskennellä jopa lennonjohtajana, mutta vasta miespuolisten insinöörien suunniteltua lentokentät, terminaalit, lennonjohtotornit, tutkat, jatkuvaan radioyhteyteen perustuvat lennonseurantaprotokollat jne.

Tämä ratkaiseva laadullinen ero naisten ja miesten ajattelutapojen välillä johtaa suuriin eroihin huumorintajussa. Nainen ei tajua sellaisia vitsejä, joihin tarvitaan yleispätevää loogista ajattelua tai historiallis-yhteiskunnallista yleissivistystä. Nainen pitää hauskana vain tiettyjen yksittäisten henkilöiden satunnaisia sanomisia tai tekemisiä, kuten "Ville luuli verhoa lakanaksi, hah hah haa" tai "Johanna laittoi broilerinfileen päälle vahingossa sokeria, koska sokeri- ja suolasirotin olivat samannäköisiä, heh heh hee".

Tällainen naureskelu omille tuttaville ei yleensä liity siihen, ovatko nämä tuttavat samaa sukupuolta vai vastakkaista sukupuolta. Kyseessä ei (yleensä) ole sukupuolistereotypioille naureskelu, vaan ylipäätään omien tuttujen sanomisille/tekemisille naureskelu.

Miehille tällainen "huumori" ei ole tyypillistä silloinkaan, kun joku nainen käyttäytyy typerästi stereotyypillisen naisellisella tavalla. Esimerkiksi eräs minun ex-tyttöystäväni ei tiennyt, mitä eroa on reserviupseerikoululla ja maanpuolustuskorkeakoululla; vaikka tämä on nimenomaan stereotyypillisen naisellista tietämättömyyttä, minä a) en naureskellut hänelle enkä b) juoruillut hänen tyhmyydestään kolmansille ihmisille, selittäen hänen tyhmyyttään teatraalisesti liioitellen. Naisille tyypillistä on nimenomaan sellainen teatraalinen selittäminen, että äänensävyä muuttamalla ja äänenvoimakkuutta korottamalla esitetään räikeästi liioiteltuja, kärjistettyjä imitaatioita tai parodioita toisten repliikeistä. Tämä on naisten mielestä olevinaan hirveän hauskaa. Toiset naiset hihittelevät pikkutyttömäisesti jonkun naisen selittäessä juttuja tällä tavalla, vaikka kukaan mies ei näkisi tällaisessa esityksessä mitään hauskaa. Naiset siis naureskelevat hyvin lapsellisesti tällaisille idioottimaisille jutuille, vaikka kyseisessä kertomuksessa jonkun ihmisen tekemisistä tai sanomisista ei olisi sinänsä objektiivisesti katsottuna mitään ihmeellistä.

Mikko Ellilä kirjoitti...

Vortac sanoi...

Kerroin aiemmassa entryssä vastenmielisissä tosimaailmassa tekemistäni havainnoista naisista, joista toinen koski sitä, miten nainen ei katso tarpeelliseksi edes VILKAISTA tuleeko autoja, koska 'tietää', että naisena häntä kunnioitetaan yli kaiken ja kukaan ei uskaltaisi ajaa hänen ylitseen..

Jotta minua ei luultaisi chauvinististen juttujeni perusteella nimimerkki Vortacin kaltaiseksi naistenvihaajaksi, esitänpä nyt eriävän mielipiteen ylläolevaan. Mielestäni naiset ovat liikenteessä paljon varovaisempia kuin miehet. Itse kävelen aina päin punaisia, jos autoja ei ole ihan lähellä. Naiset ovat liikenteessä ikään kuin kilttejä pikkutyttöjä, jotka noudattavat kaikkia sääntöjä tiukasti.

Tätä voisi verrata tyttöjen ja poikien käyttäytymiseen koulussa. Tytöt ovat yleensä koulutunneilla kilttejä ja hiljaisia ja tottelevat opettajia ja tekevät tunnollisesti läksynsä ja lukevat kokeisiin opettelemalla sanatarkasti ulkoa oppikirjan tekstit. Poikien joukossa on toisaalta viitosen ja kuutosen oppilaita ja opettajalle haistattelevia häiriköitä ja toisaalta itsenäisesti ajattelevia, asioista kouluopetusta enemmän tietäviä ja monista asioista kiinnostuneita intellektuelleja.

Liikenteessä naiset ovat hyvin varovaisia ja noudattavat tunnollisesti liikennesääntöjä. Miehet ovat itsenäisemmin ajattelevia ja omaa harkintaansa käyttäviä autoilijoita ja kävelijöitä, jotka toisaalta saattavat kävellessään jatkuvasti mennä katujen ylitse päin punaisia (=tervettä oma-aloitteisuutta) ja toisaalta autoillessaan saattavat ajaa huimasti ylinopeutta (=turhaa riskinottoa) tai jopa ajaa juovuspäissään (=vitun tyhmää ja vastuutonta toimintaa).

Anonyymi kirjoitti...

"Tällainen naureskelu omille tuttaville ei yleensä liity siihen, ovatko nämä tuttavat samaa sukupuolta vai vastakkaista sukupuolta. Kyseessä ei (yleensä) ole sukupuolistereotypioille naureskelu, vaan ylipäätään omien tuttujen sanomisille/tekemisille naureskelu."

Lieköhän tämä muuten sukua sille, että äidit aina kertovat kiusaannuttavia "hassuja" tarinoita jälkikasvunsa varhaislapsuudessa sattuneista kommelluksista? Tämä tuntuisi jatkuvan vielä siinäkin vaiheessa, kun jälkikasvu alkaa olla lähempänä eläkeikää, ja kertomuksiin liittyy usein myös tuo äänen korkeuden, sävyn tms. muuttaminen.

Itse olen kuvitellut tätä, samoin kuin puolisoille naureskeluakin, jonkinlaiseksi vallankäytöksi - kun puolisosta/jälkeläisestä kerrotaan tuttavien seurassa tällaisia pohjimmiltaan nöyryyttäviä tositarinoita, se laskee heidän arvoaan muiden läsnäolijoiden silmissä ja samalla myös osoittaa, miten henkilöiden väliset valtasuhteet menevät. Toisaalta, kun nyt ajattelen, tuo kuulostaa vähän profeministiseltä kyökkipsykologialta...

Anonyymi kirjoitti...

juu, onhan vitsinkertojalla valta asettaa (älyllään) toiset naurunalaisiksi. eikös naisille ollut tyypillistä halu yhteistyöhön ja harmoniaan miehisen kilpailun ja hierarkioiden sijaan?