torstaina, syyskuuta 11, 2008

Miesten ja naisten erilaiset maailmankokemukset

Mies menee naisen luo ja tekee naiselle aloitteen. Mies vaikuttaa naisen mielestä juuri siltä oikealta. Lopputuloksena on rakkaustarina. Näyttää siltä, että maailmankokemus on samanlainen miehelle ja naiselle. Ok, mies teki aloitteen, mutta onko sillä merkitystä lopputuloksen kannalta? Kyllä on.

Tuota yksittäistä hetkeä tarkastellen ei voida havaita mitään erikoista. Entä jos menemme ajassa muutaman kuukauden takaisinpäin ja kuvittelemme, että mies ja nainen ovat etsineet aktiivisesti seuraa jo jonkin aikaa. Mies aloitteita tehden ja nainen sitä oikeaa odottaen. Miten prosessi on edennyt?

No, naiselle on tullut tarjokkaita yksi toisensa jälkeen, yhteensä 30, joista kaikki ennen miestämme osoittautuivat pettymyksiksi ja viallisiksi. Yksi oli liian kännissä, toinen liian lyhyt, kolmas ei saanut sanaa suustaan ja niin edelleen. Odottavan aika on pitkä, mutta sinnikäs odottelu palkitaan ja lopulta nainen saa itselleen parhaan miehen 30 tarjokkaasta.

Mies puolestaan on etsinyt sitä oikeaa jo kuukausien ajan ja tehnyt 30 aloitetta. Valitettavasti naiset eivät ole lämmenneet miehen ehdotuksille, paitsi lopulta tarinamme nainen. Mies aloitti kumppanin etsinnän niistä naisista, jotka hän koki kaikkein viehättävimmiksi. Valitettavasti, noihin naisiin oli niin paljon kysyntää, että muut miehet veivät kilpailussa voiton. Sitkeän yrittämisen ja riman laskemisen jälkeen nainen numero 30 sanoi kyllä ja lopputuloksena oli rakkaustarina.

No niin. Sekä nainen että mies tapasivat 30 partneriehdokasta ja lopulta saivat toisensa. Eikö kyse ole samanlaisesta maailmankokemuksesta? Ei todellakaan, sillä nainen sai parhaan 30 tarjolla olevasta miehestä. Hänellä on varmaan onnekas olo. Mies joutui puolestaan tyytymään huonoimpaan 30 vaihtoehdosta, tarinamme naiseen.

Siinä on miesten ja naisten maailmankokemuksen välinen ero

23 kommenttia:

Junakohtaus kirjoitti...

Korkki kiinni hei.

Jape kirjoitti...

Hyvä ja valaiseva esimerkki Henry. Juuri noin, kuvaamallasi tavalla, homma toimii. Voin vahvistaa asian omaan käytännön kokemukeen pohjautuen, tosin en vielä ole tuossa finaalivaiheessa, vaikka 30 aloitteen rajapyykki kyllä lienee ohitettu jo jonkun aikaa sitten...

Anonyymi kirjoitti...

"Ei todellakaan, sillä nainen sai parhaan 30 tarjolla olevasta miehestä."

Muuttaisin tuon että aloitti niistä, jotka hän koki kaikkein sopivimmiksi.

- Syltty

Henry Laasanen kirjoitti...

Tuon ideana oli selittää myös sitä, miksi maiilma näyttää naisille romanttiselta paikalta ja miehille kyynisemmältä MAT:aa vastaavalta paikalta.

Junakohtaus kirjoitti...

Henkka,

tossa on nyt pari fundamentaalia vikaa.

Ensinnäkin suomalaiset naisethan muuten tekevät aloitteita, toiseksi miehellä ei ole mitään jonoa valmiina josta ruvetaan nätimmästä päästä yrittämään, vaan naisia tapaa milloin missäkin.

Anonyymi kirjoitti...

Jyväskylän ilmassa tai juomavedessä on pakko olla jotain joka saa Henkan kehittelemään näitä tieteellisiä fantasioitaan.

Anonyymi kirjoitti...

MTV3:

"Susanna Sievinen: Pikaero, sairaalareissu, paluu Suomeen"

http://viihde.mtv3.fi/uutiset/muut.shtml/709755?sievinen_susanna

Anonyymi kirjoitti...

"nätimmästä päästä"

Täyttä roskaa. Kyllä kriteetit vaihtelevat: välillä yrittää nättiä, välillä vain mukavaa ja seuraavaksi vaikka molempia.

Jape kirjoitti...

"Susanna Sievinen: Pikaero, sairaalareissu, paluu Suomeen"

Ja tämä tuuliviiri oli raahaamaassa lapsiaan pakolla Kreikkaan, pois tutusta ja turvallsiesta ympäristöstä?

Näin ailahtelevilta naisilta pitäisi ottaa ainakin lasten lähihuoltajuus pois. Kyse on lasten edusta!

Henry Laasanen kirjoitti...

Tällä hetkellähän julkisuutta hallitsevat lyhytjänteiset ja impulsiiviset ihmiset, kuten Tukiainen, Sievinen tai BB-porukka. Ja tietysti maajussi Timo. Ne ovat paljon mielenkiintoisempaa porukkaa kuin pitkäjänteiset ihmiset.

Jape kirjoitti...

Lehti: Susanna Sievinen sairaalaan

ote:
- Miehen voi aina vaihtaa lennossa, mutta ei vanhemmuutta, Susanna Sievinen pohtii villistä kesästä saamiaan opetuksia.

Toivottavasti lääkärit määräisivät Susanna Sieviselle jotain vahvaa lääkettä...

Ilmari kirjoitti...

Olipas karrikoitu kuvaus. Nykyään miehetkin osaavat olla nirsoja, ja tyytyvät usein jollakin tavalla epätyydyttävän kumppanin kohdalla vain "tapailemaan" odottaessaan jotakin "parempaa".

K kirjoitti...

Ilmari:

niin osaavatkin, nimittäin naisten mielestä seksuaalisesti kiinnostavat miehet.

jeremias kirjoitti...

Kuvaus on mielestäni oikeansuuntainen, vaikkakin kärjistetty. Miehellä ja naisella parinvalinta toimii eri tavalla, luultavasti koska evoluution myötää tällainen malli on osoittautunut toimivimmaksi. Mites muuten eläinmaailmassa, eikö sielläkin ole usein niin että yhtä urosta kohtaan on monta naarasta?

Sikäli minun mielestäni tuosta itkeminen on turhaa. Jos mies haluaa naisia, tuon ymmärtämisestä voi olla tietty apua. Naisia voi kyllä pelittää. Kannattaa perehtyä PUA-materiaaliin ATM-miehet.

Anonyymi kirjoitti...

jersun-life:
"Sikäli minun mielestäni tuosta itkeminen on turhaa. Jos mies haluaa naisia, tuon ymmärtämisestä voi olla tietty apua. Naisia voi kyllä pelittää. Kannattaa perehtyä PUA-materiaaliin ATM-miehet."

Olen sikäli samaa mieltä että ei ole mieltä vain hieroa elämän varjopuolia ihmisten naamaan,erityisesti kun on kyse sellaisista asioista joille ei voi oikein tehdä mitään.
Siitä tulee vain lisää pahaa mieltä.

Mutta mielestäni tässä viestissä,vaikka se olikin ehkä antagonistisesti muotoiltu,oli sellaista perspektiiviä mitä en ole ennen nähnyt kirjoitettavan.

Anonyymi kirjoitti...

Eternal testicle:
"Olen sikäli samaa mieltä että ei ole mieltä vain hieroa elämän varjopuolia ihmisten naamaan,erityisesti kun on kyse sellaisista asioista joille ei voi oikein tehdä mitään.
Siitä tulee vain lisää pahaa mieltä."

Voi niille tehdä jotain -
eiväthän ne mitään luonnonlakeja ole, vaan yhteiskunnan toimintaan liittyviä käytäntöjä.
Muutos vaan ei tule tuputuksen kautta, vaan esimerkiksi antamalla naisille enemmän tilaa päättää asioistaan.

Seksuaalisen vallan
toimintaperiaate on siinä, että naiset eivät kanna täyttä vastuuta tai itseään elämässä, vaan tulevat siivellä. Sen takia parinvalintakin
kohdistuu miehiin, jotka toimivat naisille sankareina, vaikka heidän pitäisi olla itse sellaisia.


Bmad

Anonyymi kirjoitti...

Henry, tuo on ERITTÄIN pätevää rautalankaa! Hienosti kirjoitettu ja varsin selkeästi muotoiltu. Jos tuosta ei joku tajua, hänellä on jokin sisäinen este tämän koko asian hyväksymiseksi todeksi. Sellainen henkilö ei tajuaisi totuutta, vaikka se löisi häntä paistinpannulla kasvoon.

- Vortac

Anonyymi kirjoitti...

Mutta mielestäni tässä viestissä,vaikka se olikin ehkä antagonistisesti muotoiltu,oli sellaista perspektiiviä mitä en ole ennen nähnyt kirjoitettavan.

Minä olen, mutta hyvin harvoin, ja aivan liian vähän. Esimerkiksi Henryn blogissa - eli siis täällä - on jonkin verran samansuuntaista perspektiiviä yhtä hienosti kirjoitettuna muutamissa kohdissa.

Olen sitä mieltä, että tätä asiaa tulee kertoa kaikin mahdollisin keinoin, kunnes totuus pariutumismarkkinoista ja miesten erittäin huonosta osasta siinä on yhtä itsestäänselvä totuus kuin se, että maapallo ei olekaan litteä. (mielestäni toimiva analogia monellakin tasolla)

Ihmisten on saatava tietää! Miesten ongelmat on liian kauan lakaistu maton alle, vaiettu ja tapettu lähetit. Mutta nyt on muutoksen aika, ja maailman on aika tietää, mitä täällä oikein tapahtuu. 20% miehistä nai 80% naisista ja niin edelleen. 80% naisista haluaa vain noita 20% miehistä.

Tämä ei ole tasa-arvoa, vaikka se perustuisikin biologiaan. Ehkä voimme lopulta tulla siihen tulokseen, että tässä asiassa tasa-arvoa ei voi saavuttaa, mutta ei tätä epätasa-arvoa nyt ainakaan pitäisi yhteiskunnan keinoin tukea kaikin muodoin (niinkuin nyt on tilanne).

- Vortac

Anonyymi kirjoitti...

Seksuaalisen vallan
toimintaperiaate on siinä, että naiset eivät kanna täyttä vastuuta tai itseään elämässä, vaan tulevat siivellä. Sen takia parinvalintakin
kohdistuu miehiin, jotka toimivat naisille sankareina, vaikka heidän pitäisi olla itse sellaisia.


Tämän sanoit kyllä hyvin.

Sankarihan tarkoittaa alunperin 'palvelijaa' tms., eli sellaista ihmistä, joka uurastaa jonkun toisen hyväksi saamatta itse siitä mitään palkkiota tai vastalahjaa. Näitä ihmisiä sitten arvostetaan heidän 'jaloudestaan'. Mutta käytännössä he ovat typeriä orjia, joita naiset ovat aina hyväksikäyttäneet. Miehet ovat tappaneet lohikäärmeen (tai kuolleet yrittäessään) naisen puolesta, ja onnistuessaan ovat sankareita, epäonnistuessaan surkeita luusereita.

Mutta nainen ei voi koskaan olla sankari eikä luuseri, koska harvassa ovat miehet, jotka ovat valmiita käyttämään naista samoin kuin naiset käyttävät miestä sankareina.. nais-sankari on jotenkin koominen käsitekin. Mies pelkäisi kotona ja leipoisi kakkua samalla kun nainen käy uljaasti taistoon louhikäärmeen lieskoja vastaan! Naisten pornossa eli 'romanttisessa' kirjallisuudessa harvoin on tällaista asetelmaa varmastikaan. Eipä silti, että olisin itse kirjoihin tutustunut, joten ehkäpä olen väärässä - mutta sellainen kuva minulla on ainakin siitä päätellen, mitä olen kuullut muiden kirjoista puhuvan.

- Vortac

Anonyymi kirjoitti...

Vortac:
"Tämä ei ole tasa-arvoa, vaikka se perustuisikin biologiaan."

Ei tuo biologiaan perustu,
edelleenkään, vaan kollektiiviin illuusioon elämästä ja miesten funktiosta. Miehiä kilpailutetaan, kuin elottomia nukkeja ja se kilpailu loppuu vain tekemällä motiivit hyödyttömiksi, toisinsanoen levittämällä tietoa ja tekemällä naisten seksuaalisesta vallankäytöstä kyllin epämuodikasta.

"Ehkä voimme lopulta tulla siihen tulokseen, että tässä asiassa tasa-arvoa ei voi saavuttaa, mutta ei "

Kyllä voidaan saavuttaa,
mutta se edellyttää ENSIN muutoksia.
Surkeaa lukea miesasiapalstalta tällaista pessimismiä, mutta sehän osoittaa vaan, että sinäkään et tiedä vielä kaikkea. ;>

"Mutta nainen ei voi koskaan olla sankari eikä luuseri, koska harvassa ovat miehet, jotka ovat valmiita käyttämään naista samoin kuin naiset käyttävät miestä sankareina.."

Itse olen sellainen mies.
Olen värvännyt jo useammasta naisesta itselleni sankarittaren, mikä vain osoittaa sen, että utopia kokonaan paremmasta naiskunnasta voi toteutua myös reaalitasolla.

Moni nainen on iloinen
saadessaan toimia miehelle sankarittarena. Nykyarvoilla se ei vaan onnistu, koska nössömieheltä pakkomielteenomaisesti perätään suorituksia, joihin hän ei tietenkään kykene ja siksi ollaan jo valmiiksi pettyneitä ja
vihaisia.

Sekä naisista, että miehistä
löytyy nössöjä. Naisilla on se etu, että nössönainen, varsinkin jos omaa vähänkin muotoja saa rinnalleen melkoisen sankarimiehen. Eikä sankarimiehissäkään mitään vikaa ole, kunhan hyväksytään se, ettei kaikille miehille sankaruus ole ominaista, vaan että nössömiehille pitäisi löytyä omat tanssiinhakijat ja sankarittaret.

Ja huomautan tosiaan, että
tämä ei ole utopiaa tai toiveajattelua. Tähän on mahdollista yleiselläkin tasolla
päästä.


Bmad

Anonyymi kirjoitti...

En olisi asiasta aivan samaa mieltä Henryn kanssa. Ei mies saa tuossa tilanteessa välttämättä sitä huonointa 30 vaihtoehdosta, sillä hän iskee naisia satunnaisessa järjestyksessä; esimerkiksi kolmas iskuyritys saattaa olla paljon parempi tapaus kuin ensimmäinen. Tuo pätisi vain, jos jonnekin koottaisiin X määrä naisia, joita mies kävisi läpi haluamassaan paremmuusjärjestyksessä, kunnes tärppäisi.

Anonyymi kirjoitti...

Surkeaa lukea miesasiapalstalta tällaista pessimismiä, mutta sehän osoittaa vaan, että sinäkään et tiedä vielä kaikkea. ;>

Ei, vaan se osoittaa, että et ymmärtänyt, mitä kirjoitin. Kyllä minä olen sitä mieltä, että asia voidaan muuttaa, ja että se ei perustu täysin biologiaan -- koetin vain tuoda esille näkökulman, että VAIKKA niin olisi, ja EHKÄ tulemme joskus tuollaiseen päätelmään, että tossa asiassa ei ole tasa-arvoa, niin SILTI blaablaa jne.

Et oikein siis ymmärtänyt, mitä koetin sanoa. Se ei ole siis pessimismiä, vain yritys vääntää rautalankaa ihmisille, jotka muuten nousisivat takajaloilleen - antaa heille mahdollisuus tajuta itse pointti ottamalla huomioon, että okei, OLETETAAN, että he ovat näissä jutuissa oikeassa, JOTTA voidaan edetä asiassa itse pointtiin.

Siis jos keskustelu on .. "Onpas! - Eipäs-onpas-eipäs-onpas-eipäs"-tasoa, niin jompikumpi yleensä sanoo jotain tyyliin "okei, oletetaan että on, ja olet oikeassa - niin mitäs sitten kun.." tms.

Tässä oli kyseessä hivenen samantapainen asia.

Toisekseen, tietenkään en tiedä kaikkea . jos tietäisin kaiken, olisin rakentanut jo kauan sitten avaruusaluksen ja poistunut tältä apinoiden planeetalta.

- Vortac

Anonyymi kirjoitti...

Vortac sanoi:
"Et oikein siis ymmärtänyt, mitä koetin sanoa. Se ei ole siis pessimismiä, vain yritys vääntää rautalankaa ihmisille, jotka muuten nousisivat takajaloilleen - antaa heille mahdollisuus tajuta itse pointti ottamalla huomioon, että okei, OLETETAAN, että he ovat näissä jutuissa oikeassa, JOTTA voidaan edetä asiassa itse pointtiin. "

Otetaan asia sitten niin ja
tosiasioiden tunnustaminen veisi kyllä asiaa varmasti eteenpäin, mutta vastustustakin
riittää.

Ihmiset eivät halua tuoda päivänvaloon
sitä raadollista tosiasiaa, että ihmissuhdekentällä käytetään pitkälti fasistista rodunjalostusmentaliteettia.

(Mikä taas johtuu jotakuinkin
siitä, että massat käänsivät joku aika sitten selkänsä takaperin vastaan natsiaatteille, jotka uhkasivat nielaista koko eurooppalaisen yhteiskunnan ja tällöin "suvaitsevaisuudesta" kehittyi itseisarvo, joka ei toimi kuitenkaan käytännössä.)

Kaikki tietävät miten
homma menee. Useimmat eivät kuitenkaan halua, että näitä asioita aletaan kutsua
oikeilla nimillä, koska se osoittaisi liian näkyvästi sen, mistä nykymenossa on kysymys:
ihmissuhdefasismista tai seksuaalifasismista.

Tytöt, runkkaavaa kättä pojille,

Bmad