tiistaina, huhtikuuta 07, 2009

Miesten työttömyys

Pekka Sauri: Miesten työttömyyden kasvuun varauduttava myös mielenterveystyössä:
Taloustaantuman aiheuttama työttömyyden kasvu on voimakkaasti sukupuolittunutta. Työttömyys kohtaa tällä hetkellä ensisijassa miesvaltaisia rakennus-, kuljetus- ja teollisuusaloja. Toisaalta naisten työllisyyttä on edesauttanut se, että monilla palvelualoilla, kuten sosiaalitoimessa ja terveydenhuollossa, on ollut pikemminkin pulaa työvoimasta.

Muutos viime vuoden helmikuun lopusta verrattuna tämän vuoden helmikuun loppuun on dramaattinen: työttömien miesten määrä on noussut 114 000:sta 150 000:een, työttömien naisten taas 95 000:sta 99 000:een. Suhteellisesti miesten työttömyys on kasvanut 31,4 prosentilla ja naisten 4,2 prosentilla.

Ongelmaksi työttömyyden kasvun sukupuolettuneisuus nousee erityisesti siksi, että 1990-luvun suurtyöttömyyden kokemusten perusteella miehet selviytyvät työttömyydestä keskimäärin naisia huonommin.

Ero tuli selvästi näkyviin muun muassa noina vuosina vetämäni Yölinja-ohjelmaan tulleista puheluista. Masennuksen, alkoholisoitumisen ja syrjäytymisen riski oli tuolloin työttömillä miehillä selvästi naisia suurempi. Vaikka tasa-arvo on sittemmin monin tavoin edennyt, on syytä olettaa, että työn merkitys miesten itsetunnolle on edelleen keskimäärin suurempi kuin naisten.

Miesten työttömyyden kasvu edellyttää varautumista työttömyydestä aiheutuviin mielenterveyden ongelmiin. Tämä tulee ottaa huomioon työvoimapoliittisia toimia suunniteltaessa.

5 kommenttia:

bmaad kirjoitti...

(Sauri)
"Masennuksen, alkoholisoitumisen ja syrjäytymisen riski oli tuolloin työttömillä miehillä selvästi naisia suurempi."

Tuolloin oli maailmanaika eri
ja esimerkiksi naisten seksuaalinen valtakehitys ei ollut ryöstäytynyt käsistä. Keskivertomiehelle riitti kiinnostuneita naisia, toisinkuin nyt naiset miettivät pitäisikö tuon maksaa seksistä.

"Vaikka tasa-arvo on sittemmin monin tavoin edennyt, on syytä olettaa, että työn merkitys miesten itsetunnolle on edelleen keskimäärin suurempi kuin naisten."

Ei kukaan miljoonia euroja
omistava halua töihin.

Miesten huoli on siitä, että
seksi alkaa olla kortilla ja päästäkseen sekstailemaan joka ilta pitää kohta oikeasti olla sitä rahaa ihan helvetisti.:)

Homo kirjoitti...

Tšetšenian presidentti Kadyrov kannustaa miehiä moniavioisuuteen

Homo kirjoitti...

Tshetshenian presidentti: Parempi olla toinen tai kolmas vaimo kuin kuollut

tympeäNörttö kirjoitti...

Bmad kirjoitti:
"Miesten huoli on siitä, että seksi alkaa olla kortilla ja päästäkseen sekstailemaan joka ilta pitää kohta oikeasti olla sitä rahaa ihan helvetisti.:)"

Mitenhän käy minunlaisteni miesten joilla ei ole varaa edes alkoholisoitua. :(

(ObYölinja: RIP Devi.)

bmaad kirjoitti...

"Mitenhän käy minunlaisteni miesten joilla ei ole varaa edes alkoholisoitua. :("

Panopuu odottaa.