perjantaina, huhtikuuta 17, 2009

Naistutkimuksen vähentäminen uhkaa tasa-arvoa?

Sosialidemokraattiset Naiset: Tasa-arvopolitiikan toteuttaminen vaatii riittävän tutkimustiedon
Yhteiskuntatieteellisesti suuntautuneiden naistutkimusyksikköjen resursseja ja toimintamahdollisuuksia ollaan merkittävästi heikentämässä. Jyväskylän yliopiston naistutkimuksen professorin viran täyttö on rauennut. Myös Helsingin yliopiston oikeustieteellisessä tiedekunnassa toimiva naisoikeuden oppiaine ja professuuri on tänä keväänä joutunut lopettamisuhan alle.

Hallitus on asettanut naisten ja miesten välisen tasa-arvon edistämisen tavoitteekseen kaikessa päätöksenteossa. Resurssien vähentäminen sukupuolentutkimuksesta kyseenalaistaa hallituksen sitoutumisen tasa-arvotavoitteeseen. Naistutkimuksen yksiköissä tehdään myös miestutkimusta sekä sukupuolentutkimusta yleensä. Resurssien vähennys heikentää siten sekä naisten että miesten tasa-arvokysymyksiin kohdistuvaa asiantuntemusta.

Tasa-arvopolitiikan onnistumiseksi on välttämätöntä, että naistutkimuksen asiantuntijoita koulutetaan yliopistoissa myös jatkossa.

Naistutkimus kyseenalaistaa totuttuja käsityksiämme sukupuolesta ja auttaa meitä tarkastelemaan tasa-arvokysymyksiä moniulotteisesti eri näkökulmista. Sivistysvaltiolla ei ole varaa leikata naistutkimuksen kaltaisen kriittistä yhteiskuntakeskustelua edistävän tieteen resursseja.

Feministi ei säästä itseään
Jokainen uusi sukupolvi näyttää kyseenalaistavan naisliikkeen tarpeellisuuden. Se pitää vain niellä. Jokainen huomaa kuitenkin omassa elämässään jossain vaiheessa, ettei yhteiskunta ole valmis ja tasa-arvoinen, Vuohelainen muistuttaa.

Vuohelaiselle feminismiin yhdistyy rauhanaate. Hän ei halua olla tasa-arvon nimissä työntämässä naisia pakolla armeijaan.

Naisliiton liittokokous hylkäsi ensin kiintiöt, mutta hyväksyi ne myöhemmin. Jälkeenpäin ajatellen ratkaisu oli oikea puolueenkin kannalta.

– Kiintiöt ovatkin miehille siunaus. Heilläkin on nyt mahdollisuus tulla valituiksi eri tehtäviin 40–60-jaolla, Vuohelainen naurahtaa.

13 kommenttia:

Jorma kirjoitti...

Demarit - jotta kaikilla menisi yhtä huonosti.

Argh kirjoitti...

Jos lause kuuluisi: "Sukupuolentutkimuksen yksiköissä tehdään myös miestutkimusta sekä naistutkimusta yleensä", niin voisin antaa synninpäästön ja jopa kannattaa tämän tutkimusalan jatkamista.

Nykyisellä asenteella nuo naistutkimuksen seksistiset linnakkeet kuitenkin joutavatkin romutettavaksi.

Tämä maa ei tarvitse sellaista tasa-arvon asiantuntijuutta, joka ei kykene uskottavasti selittämään miksi uudistetussa tasa-arvolaissa pelkästään miehiin kohdistuva asevelvollisuus ei olisi sukupuolista syrjintää.

...Tai miksi naisiin kohdistuvan väkivallan tilastot ovat täysin irrallaan todellisuudesta.

..Tai miksi yksilöiden omista valinnoista seuraavat palkkatasa-arvon ongelmat olisivat vakavampia kuin yksilöiden omista valinnoista seuraavat elinikään liittyvät tasa-arvo-ongelmat.

...Tai, no antaa olla. Selvittäkää asiantuntijat ensin nuo, niin voidaan sitten jatkaa listaa.

kävelevä dildo kirjoitti...

Ainakin Tampereen Yliopistossa on nähtävästi naistutkimuksen päivät luetut. Aivan liian kauan sitä toki kestikin. Tuossa opinahjossahan Anne Moilanenkin omien sanojensa mukaan koki valaistumisensa hetken.

Emme halua tänne poliittista toimintaa, puuskahtaa Tampereen yliopiston hallintojohtaja Timo Lahti Uudelle Suomelle

"Emme halua tänne poliittista toimintaa, puuskahtaa Tampereen yliopiston hallintojohtaja Timo Lahti Uudelle Suomelle.

Tampereen yliopistolla ei ole ollut nyt puheena olevien tilaisuuksien järjestämisessä muuta roolia kuin tilojen vuokraus. Lahti sanoo päättäneensä varausten perumisesta rehtori Krista Varantolan kanssa.

– Meillä on ollut periaate, että poliittista aktiviteettia ei näissä tiloissa järjestetä. Tilat ovat opetusta ja tutkimusta varten, Lahti sanoo."
Henkilökohtainen on poliittista, ovat feministit sanoneet.
Tampereen Yliopiston hallintojohtajan ja rehtorin tuoreet päätökset ja lausunnot kuulostavat merkittävältä uudelta linjanvedolta ja siinä määrin selkeiltä, että ainakin naistutkimuksen jatkomahdollisuudet Tampereella vaikuttavat varsin heikoilta. Ei kai tuosta muunkaanlaista johtopäätöstä enää voi vetää? Ajatelkaapa nyt vaikkapa jotakin Kaarina Kailoa?

Anonyymi kirjoitti...

kävelevä dilo, valitettavasti tuo tuntui koskevan vain neukkukiistaa, eikä naistutkimusta.

PS. Naispomolta poksahtaa pää, mieheltä pumppuHomo

Jukka Aakula kirjoitti...

Seksuaalisesta markkina-arvosta ja rodusta uusi postaus tässä:

http://asabiyah.blogspot.com/2009/04/seksuaalinen-markkina-arvo-ja-rotu-osa.html

Anonyymi kirjoitti...

Joku rahoittaa näidenkin bimbojen elämisen:

Norjan prinsessalta tulee enkelikirja syksyksiHomo

Anonyymi kirjoitti...

http://www.poliklinikka.fi/?page=7874754&id=1064313

Anonyymi kirjoitti...

Vankeus uhkaa pornosivuilla surffanneita 11-vuotiaita USA:ssaHomo

Anonyymi kirjoitti...

Alastonkuvia ja treffikutsuja lätkäjoukkueen pelaajille!Homo

Anonyymi kirjoitti...

Hienoa ettei tarvitse enää tunnareita kommentoimiseen!

Hyvä päätös, Henkka!

Häiriöiden sattuessa kannattaa käyttää mielummin delete-nappia tai esimoderointia.

- Syltty

Ville kirjoitti...

Hoitajaa epäillään iäkkään potilaan myrkyttämisestä

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä juttu tuo Jyväskylän naistutkimuksen alasajo. Kyllä se vain niin on että kun professuurille on vain määräaikainen rahoitus, niin se on sitten määräaikainen eikä mikään jatkoautomaatti.

- Syltty

Vortac kirjoitti...

Toi 11v-pornosivu-vankilauhkaus.. on vähän revästy taas. Tarkotan, että otsikko antaa aivan erilaisen käsityksen kuin itse leipäteksti. Ei tosin varmaan siinä mitään uutta ole, mutta siis melkoista lievennystä tulee tohon otsikkoon kun tekstin lukee.

- Vortac