perjantaina, huhtikuuta 03, 2009

Suomi ei saa uutta syrjintälakia

Suomi ei saa uutta syrjintälakia
Erillistä tasa-arvolakia ja tasa-arvovaltuutettua puolustavat erityisesti naisjärjestöt. Lakien yhdistämistä vastustavat myös ammattijärjestöt. - On pelätty, että miesten ja naisten välinen tasa-arvo ei olisi yhdistämisen jälkeen yhtä paljon framilla, Haglund sanoo.

Syrjintä Suomessa 2008 raportti: Milla Aaltonen, Mikko Joronen ja Susan Villa (pdf)
Tasa-arvoasiainneuvottelukunnan mukaan yhdistämisellä olisi kauaskantoisia seurauksia tasa-arvotyölle: Mikäli tasa-arvovaltuutetun ja vähemmistövaltuutetun toimistot yhdistettäisiin, saat taisi sukupuolten tasa-arvosta tulla vain yksi erikoistumisperuste muiden joukossa, kun nykyisessä järjestelmässä virkamiehet ja -naiset ovat pystyneet erikoistumaan sukupuolten tasa-arvon sisällä tiettyyn teemaan. Lisäksi sukupuolten tasa-arvon valtavirtaistuminen edellyttää tuekseen erityisiä tasa-arvoviranomaisia ja vahvaa sukupuolten välisen tasa-arvon lainsäädäntöä.

Suomessa tasa-arvolainsäädäntö pidetään todennäköisesti ainakin tällä erää erillään. Tasa-arvolain toimivuudesta annetaan eduskunnalle selvitys vuoden 2009 loppuun mennessä. Tämän jälkeen katsotaan, onko laissa sisällöllisiä muutostarpeita.

Miehet ja tasa-arvo -teemaa ei ole kuitenkaan nostettu esimerkiksi Matti Vanhasen II hallituksen ohjelmaan. Miesteema on muutenkin edelleen hyvin uusi, ja asioiden käsittely käytännössä hakee yhä muotoaan.

Muun muassa vain miehille pakollinen asevelvollisuus voidaan kokea miehiä syrjiväksi käytännöksi. Tasa-arvolain mukaan miesten asevelvollisuus ei kuitenkaan ole sukupuoleen perustuvaa syrjintää.

5.1. Miehet ja syrjintä sukupuolen perusteella

Tasa-arvoasioiden ja sukupuoleen perustuvan syrjinnän kohdalla on yhä enemmän arvosteltu niiden naiskeskeisyyttä ja miesten ongelmien unohtamista. Yksinkertaisin vastaus kritiikkiin on se, että naisten asema yhteiskunnassa on yleisesti huonompi ja vaatii siten erityistoimenpiteitä. Esimerkiksi tasa-arvolaki on kirjoitettu tästä näkökulmasta.

6.7. Koulutus on edelleen jakautunut sukupuolen mukaan

Vuoden 2008 Tasa-arvobarometrin mukaan valtaosa opiskelijoista on sitä mieltä, että sukupuolten tasa-arvo toteutuu erittäin tai melko hyvin omassa oppilaitoksessa. Naisista 46 prosenttia on sitä mieltä, ettei sukupuolesta ole ollut haittaa opiskelussa, ja näin vastanneiden osuus on kasvanut kymmenessä vuodessa kymmenen prosenttia. Miehistä sukupuoltaan ei koe haitalliseksi 36 prosenttia.

Päivi Käri-Zein vastaa (2007)
2. Kysymys: Katselin eilen Hullu juttu -ohjelmaa, jossa esiinnyit. Mistä ihmeestä tyttö voi tietää, kenelle ulkomaalaiselle sopii hymyillä ja kenelle ei? Kaikki tummatukkaiset miehet eivät varmaan ole kulttuurista, jossa raiskaus on aina naisen vika.

Vastaus: Kyllä tyttö sen tietää, ja ajankohdallakin on vaikutusta. Esimerkiksi yömyöhään ei kannata katsoa ja hymyillä ollenkaan, ellei halua lähempää kanssakäymistä! Tummatukkaiset miehet...sanoisin, että miehet yleensä. Heitä ei kannata kiihottaa, ellei halua kontaktia. Tulella ei saa leikkiä, ellei ole valmis kantamaan vastuuta. Kevyt flirttaus on eri asia kuin väärinkäsityksiin johtava.

6 kommenttia:

Jorma kirjoitti...

"Yksinkertaisin vastaus kritiikkiin on se, että naisten asema yhteiskunnassa on yleisesti huonompi ja vaatii siten erityistoimenpiteitä."

Miten niin? Mihin tämä näkemys perustuu?

Jorma kirjoitti...

"Miehistä sukupuoltaan ei koe haitalliseksi 36 prosenttia."

Eli valtaosa miehistä kokee sukupuolensa haitalliseksi nykymuotoisessa koulutusjärjestelmässä.

Henry Laasanen kirjoitti...

""Yksinkertaisin vastaus kritiikkiin on se, että naisten asema yhteiskunnassa on yleisesti huonompi ja vaatii siten erityistoimenpiteitä."

Miten niin? Mihin tämä näkemys perustuu?"

1. On sanomattakin selvää, että naisten asema on huonompi
2. Naisia on sorrettu vuosituhansia
3. Afgaaninaisten asema on todella huono
4. Kaikkihan tietävät, että naisten asema on huonompi
5. Älä kysele tyhmiä
6. Oletko sovinisti?
7. Lue naistutkimusta niin tiedät

Jape kirjoitti...

Näissä kohdissa olisi juurikin Miestan tasa-arvoyhdistykselle työsarkaa ja nostaa näitä hyvin kiivaasti esiin ja haastaa painokkaasti viranomaiset ja poliitkot vastaamaan että KUINKA NÄIN VOI VIELÄ EDELLEEN OLLA!

1.Miehet ja tasa-arvo -teemaa ei ole kuitenkaan nostettu esimerkiksi Matti Vanhasen II hallituksen ohjelmaan. Miesteema on muutenkin edelleen hyvin uusi, ja asioiden käsittely käytännössä hakee yhä muotoaan.

Miten helvetissä ei ole nostettu? Miten ihmessä se voi vielä hakea muotoaan ja tosiekseen se muoto ei löytyne, jos sitä ei oteta agendalle ja kiivaasti. Mies teema on ussi, niin mitä sitten. Tämhän kertoo että siellä yhteiskuntaa pyörittää puolisokeat kanat jotka ei näe toista sukupuolta ollenkaan. Voi helevata sentään.

2.Muun muassa vain miehille pakollinen asevelvollisuus voidaan kokea miehiä syrjiväksi käytännöksi. Tasa-arvolain mukaan miesten asevelvollisuus ei kuitenkaan ole sukupuoleen perustuvaa syrjintää.

Totta ihmeessa se on syrjintää. Tasa-arvolaki itsessään ei ole tasa-arvoinen vaan miehiä syrjivä!

3.Tasa-arvoasioiden ja sukupuoleen perustuvan syrjinnän kohdalla on yhä enemmän arvosteltu niiden naiskeskeisyyttä ja miesten ongelmien unohtamista. Yksinkertaisin vastaus kritiikkiin on se, että naisten asema yhteiskunnassa on yleisesti huonompi ja vaatii siten erityistoimenpiteitä. Esimerkiksi tasa-arvolaki on kirjoitettu tästä näkökulmasta.

Eli tasa-arvolaki on selvän puolueellisesti kirjoitettu ja se näkyykin. Miten näin voi olla ja se vielä myönnetään, eikä asiota korjata? Miesten ongelmat on unohdettu tyystin ja mitään ei tehdä. Pöyristyttävää kertkaikkiaan!

Jorma kirjoitti...

Sanoisin, että joka tapauksessa tällaiset vertailut ovat mielettömiä ja niiden käyttö sen perusteluna, ettei miesten eteen olla valmiita tekemään, on laitonta.

Yhtä hyvin minä voisin vaatia koko tasa-arvopolitiikan lopettamista sillä perusteella, että meillä on suurempiakin ongelmia, kuten syrjäytyneistä huolehtiminen. Heistä muuten valtaosa on miehiä.

Tai sitten voidaan ottaa järki käteen ja myöntää, että tasa-arvon edistäminen todellakin edellyyttää yhtä lailla niin naisten kuin miestenkin aseman kehittämistä. Tähänhän viranomaiset velvoittaa lakikin.

Jorma kirjoitti...

"Näissä kohdissa olisi juurikin Miestan tasa-arvoyhdistykselle työsarkaa"

Samaa mieltä. Muutosta tarvitaan kipeästi, ja sen eteen on tehtävä kovasti töitä.