torstaina, huhtikuuta 23, 2009

Vapaa valinta?

HS - Radio- ja TV-arvostelut - 22.4.2009 Katja Martelius:
En voi terveyssyistä katsoa Ajankohtaisen kakkosen teemailtoja. Verenpaineen takia. Se nousee kyseistä ohjelmaa katsellessa.

Lähinnä syynä ovat ohjelmassa esitetyt väärät mielipiteet. Eikä mitään auta, vaikka kuinka huutelet sohvaltasi vastalauseita.

Sillä teemailloissa koko valtakunnan pahimmat kahjot laitetaan samaan studioon ihan vakavasti otettavien asiantuntijoiden kanssa. Siinähän käy niin, että kahjojen mielipiteestä tulee yhtäkkiä yhtä painavia kuin niiden, jotka asioista jotakin tietävät.

En koskaan unohda Ajankohtaisen kakkosen teemailtaa, jossa keskusteltiin prostituutiosta. Koska studioon oli tuotu yksi prostituutiota puolusteleva ammatissa työskentelevä, pian koko Suomi oli sitä mieltä, että seksin myyminen on köyhien baltialaisten naisten ja mielenterveysongelmaisten opiskelijoiden oma vapaa valinta.

Valinta - epäilemättä. Mutta vapaa?

Kai voidaan sentään olla yhtä mieltä siitä, että ruumiinsa antaminen muiden käytettäväksi on itsetuhoista käytöstä. Ja vaikka itsensä voi haluta häpäistä ja tuhota (ja moni niin tekeekin), niin se ei ole vapaan tahtomisen tila. Kovin harva asiakkaistakaan kai toivoo moista uraa omille lapsilleen - vai toivotteko, helvetin natkut.

Joka tapauksessa tämän keskustelun seurauksena argumentista tuli käyttökelpoinen aina eduskuntaa myöten. Nyt on ihme, jos Kuluttajavirasto ei kohta tee hinta-laatuvertailua seksipalveluja tarjoavista tahoista. Hyväksikäyttöä kuvaavaa sanaa ei kukaan ennen vakavalla naamalla kehdannut käyttää - kunnes Ajankohtaisen kakkosen teemailta legitimoi sen suomalaiseen sanavarastoon.

Katsojat näreissään Ylelle - asiakas olikin menestyvä yrittäjä!

Säästökuuri jyrää naistutkimuksen Jyväskylässä

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Aika näppärästi tässä Jyväskylän naistutkimusuutisoinnissa unohdetaan mainita, että lakkautettava professuuri oli kertaalleen haussa, mutta asiantuntijoiden mukaan yksikään hakija ei ollut pätevä professorin virkaan.

Jorma kirjoitti...

"Koska studioon oli tuotu yksi prostituutiota puolusteleva ammatissa työskentelevä, pian koko Suomi oli sitä mieltä, että seksin myyminen on köyhien baltialaisten naisten ja mielenterveysongelmaisten opiskelijoiden oma vapaa valinta."

Ei se kyllä tästä johtunut, vaan tutkimuksellisesta näytöstä. Katja Martelius siis valehtelee. Hänen ja muiden miestenvihaajien olisi pitänyt kyetä osoittamaan, että seksipalvelujen myyjät eivät työskentele Suomessa alallaan vapaaehtoisesti. Tähän he eivät koskaan pystyneet.

"Kai voidaan sentään olla yhtä mieltä siitä, että ruumiinsa antaminen muiden käytettäväksi on itsetuhoista käytöstä."

Ei voida. Palvelujen myynnissä ei ole mitään itsetuhoista.

"Ja vaikka itsensä voi haluta häpäistä ja tuhota (ja moni niin tekeekin), niin se ei ole vapaan tahtomisen tila."

Kuinka moni käy töissä vapaaehtoisesti ja kuinka moni taloudellisesata pakosta?

"ovin harva asiakkaistakaan kai toivoo moista uraa omille lapsilleen - vai toivotteko, helvetin natkut."

Miten tämä liittyy asiaan, kun puhutaan aikuisten ihmisten omista valinnoista? Se on ihan sama mitä vanhemmat toivovat, aikuistunut lapsi tekee itse omat ratkaisunsa, ja hyvä niin. Minä esim. toivon, ettei minun lapsistani tule koskaan Katja Marteliuksen kaltaisia naurettavia luusereita.

Uskomatonta, miten koville feministi joutuu, kun pitäisi sallia se, että aikuiset ihmiset saisivat itse päättää, miten seksuaalisuuttaan, toisia loukkaamatta, toteuttavat. No, feminismi on tunnetusti vapaan kansalaisyhteiskunnan vihollinen.

Jorma kirjoitti...

"Lähinnä syynä ovat ohjelmassa esitetyt väärät mielipiteet."

Siinähän se tuli, Katja Marteliuksen mielestä "väärät" mielipiteet pitäisi vaientaa.

HS on totisesti ansainnut lempinimensä: Pravda.

bulbasaur kirjoitti...

Olen vääntänyt tämän rautalangan miljoonasti, mutta yritetään vielä kerran...

Minä en ymmärrä, miten köyhyysrajan alapuolella elävä nuori nainen — olkoon vaikka mielenterveyspotilas — olisi ei-pakotetusti prostituutioon päätyessään jotenkin uhri tai alistettu. Hänellähän on käytössään seuraavat vaihtoehdot:

1) elää sossupummina,
2) tehdä hanttihommia,
3) tehdä rahaa rikollisesti,
4) alkaa prostituoiduksi. (*)

Yhtä kurjassa tilanteessa oleva mies voi valita ainoastaan vaihtoehtojen 1, 2 ja 3 välillä. Hän ei biologisista tosiasioista johtuen voi alkaa prostituioiduksi.

En keksi yhtään järkevää alisteisuuden määritelmää, jossa tilanteen nainen olisi tilanteen miestä alisteisempi. Itse asiassa päinvastainen väite — mies on naista alisteisempi — tuntuu paljon mielekkäämmältä: nainenhan käyttää hyväksi miesten ylenmääräistä seksin tarvetta.

(*) Mikäli prostituutio käsitetään rikokseksi, määritellään vaihtoehdot 3 ja 4 silti keskenään poissulkeviksi.

bulbasaur kirjoitti...

Off topic -jaarittelua:

Kaiken julkisen keskustelun ongelma on, että Marteliuksen tapaisella valheiden suoltamisella ei ole mitään seurauksia (so. disinsentiivejä).

Joku voisi väittää, että näin tuleekin olla sananvapauden nojalla. Toisaalta sananvapaus ei ulotu henkilöön kohdistuvaan misinformaatioon, ts. kunnianloukkaukseen; miksi sen pitäisi ulottua misinformaatioon yleensä ("totuudenloukkaus")?

Nykytilanteessa ainoa toimintavaihtoehto on tunnustaa ala-arvoisia tekstejä julkaisevan tahon — siis Helsingin Sanomien — uskottavuus menetetyksi.