tiistaina, toukokuuta 05, 2009

HS mielipide

Hyvä tiede ei kärsi julkisesta keskustelusta
Professori Elina Vuola kritisoi (HS 1. 5.) HS-raadin oikeutta arvioida naistutkimuksen tieteellisyyttä liittäen asian yliopistolliseen autonomiaan. Hän tuli puolustaneeksi arvoja ja käytäntöjä, jotka ovat tieteen ihanteita vastaan.

Vuola vetosi tieteen itsekorjaavuuteen unohtaen, että tämän edellytys on vapaa kriittinen keskustelu, jossa argumentit ratkaisevat. Hän ei kritisoinut raatilaisten esittämiä näkemyksiä, mutta kyseenalaisti heidän oikeutensa esittää näkemyksiä naistutkimuksen tieteellisyydestä.

Yliopistossa on omat mekanisminsa eri alojen tutkimuksen arviointiin, eikä HS-raati ole tieteellinen arviointielin.

Se ei tarkoita, ettei yliopiston ulkopuolella saa, ja pidäkin, esittää arvioita tutkimuksen tieteellisyydestä. Hyvä tiede ei kärsi julkisesta keskustelusta. Se kykenee vastaamaan kritiikkiinkin vaatimatta sitä esittäneiden hiljentämistä.

Avoimessa yhteiskunnassa vaatimus tulla asetetuksi julkisen keskustelun ulkopuolelle on aina huolestuttava. Kyseenalaista se on, kun keskustelun kohteena on julkisesti rahoitettu tutkimus, jolle kriittinen keskustelu ja arvioinnin avoimuus ovat välttämättömyyksiä.

Jos keskusteluun hyväksytään mukaan vain harvat ja valitut, eikä väitteitä arvioida sisältönsä vaan esittäjänsä perusteella, ovat tieteen ihanteet kuolleet.

SAIJA JOKELA eläinlääketieteen lisensiaatti Helsinki

12 kommenttia:

Jorma kirjoitti...

"Hyvä tiede ei kärsi julkisesta keskustelusta. Se kykenee vastaamaan kritiikkiinkin vaatimatta sitä esittäneiden hiljentämistä."

Nimenomaan. Itse asiassa valtaosa tuntemistani tutkijoista on aivan innoissaan, jos joku osoittaa jonkinlaista kiinnostusta heidän alaansa kohtaan. Kriittiisiin kannanottoihin suhtaudutaan vakavasti ja niihin pyritään kaikin keinoin vastaamaan ymmärrettävällä tavalla. Ulkopuolisten kannanottoja asrvostetaan, ja niitä jopa toivotaan.

Naistutkimuksen ongelmallisuudesta kertoo paljon juuri se salaseuramentaliteetti, joka siinä vallitsee. Naistutkimuksen tekijät piilottelevat norsunluutorneissaan ja kieltäytyvät avoimesta keskustelusta sekä ovat täysin kyvyttömiä ottamaan vastaan kritiikkiä.

Näin huikean eron voi selittää helposti: naistutkimus on pelkkää feminististä propagandatuotantoa, eikä tieteellistä tutkimusta. Naistutkimuksen tekijät tietävät tämän hyvin ja yrittävät siksi vaientaa kaiken kritiikin ja keskustelun.

Anonyymi kirjoitti...

Siirrän nämä toisessa keskustelussa tänne, koska tämä on tarkoituksenmukaisempi paikka tälle keskustelulle:
-----
Jos teillä on kovasti painavaa asiaa sanottavana, miksi ette tarjoa kirjoituksianne esimerkiksi Tieteessä Tapahtuu-lehteen tai johonkin toiseen julkaisuun?

http://ojs.tsv.fi/index.php/tt/issue/current

Tieteellisen keskustelun avoimuus tarkoittaa sitä, että jos on jotain painavaa sanottavaa, niin se sanotaan tieteellisissä julkaisuissa, ja muut kirjoittajat voivat ottaa kantaa näihin kannanottoihin omissa vastineissaan.

Tieteellisesti varteenotettava kirjoittelu tietenkin vaatisi tietenkin jonkinlaista perehtyneisyyttä asiaan, itse en esimerkiksi tiedä riittävästi naistutkimuksesta tai vaikkapa biokemiasta osallistuakseni näiden alojen tieteelliseen keskusteluun.

----
Jonkin ainejärjestön maililistoilla huuteleminen ei ole tieteellistä keskustelua, siksi henkilö, joka itkee sensuuria ja samaan hengenvetoon perää tietellisen keskustelun avoimutta, tulee osoittaneeksi, ettei tiedä mitä tieteellinen keskustelu tarkoittaa.
----
Yliopiston monet maililistat ovat "julkisia" siten, että niille liittymiselle ei vaadita esimerkiksi yliopiston kirjoilla oloa. Tämä ei merkitse, että ne olisi tarkoitettu julkisiksi höpöttelykanaviksi.

Ainejärjestön listalle esimerkiksi saa liittyä kuka tahansa. Listan avulla informoidaan muuttuneista kurssiajoista tai -paikoista, uusista seminaareista jne.. Joskus maililistalla käydään keskustelujakin, mutta voin hyvin kuvitella tilanteen, jossa ulkopuoliset elliheiskahögikset alkaisivat spämmätä listaa vihapropagandallaan. Sellaisessa tilanteessa varsinaninen tieto hukkuisi kaiken saastan sekaan, eikä lista enää ajaisi tarkoitustaan. Jos minä olisin vastuussa siitä, että asiallinen informaatio tavoittaisi opiskelijat, mutta se olisi mahdotonta ulkopuolisten häiriköiden takia, kyllä siinä tilanteessa keinot ovat vähissä. Koko yliopiston MAJORDOMO:n tuskin on halutaan nykyistä tiukempaa liittymiskontrollia, joten ainoa keino jatkaa maililistan käyttöä alkuperäiseen tarkoitukseensa, olisi sulkea se keskustelulta.

Jos joku vaatii tällaisessa tilanteessa varojen käyttöä moderointiin, ja samanaikaisesti haluaa lakkauttaa koko oppiaineen, kertoo se ajattelukyvyn puutteesta.

----
Kaksi eri listaa mahdollistaisi sekä asiallisen tiedonvälityksen oppiaineeseen liittyen, että epävirallisemman keskustelun, johon ulkopuolisetkin voisivat osallistua. Kuinka monen oppiaineen opiskelijajärjestöllä on kaksi listaa, toinen julkiselle keskustelulle? Itse en tiedä yhtään.

Jorma kirjoitti...

"Tieteellisen keskustelun avoimuus tarkoittaa sitä, että jos on jotain painavaa sanottavaa, niin se sanotaan tieteellisissä julkaisuissa"

"Tieteellisesti varteenotettava kirjoittelu tietenkin vaatisi tietenkin jonkinlaista perehtyneisyyttä asiaan"

Olet ihan metsässä. Avoimesta keskustelusta on nyt puhe. Tasa-arvoasioista on jokaisella oma mielipide, eikä mitään titteleitä tai tieteellisiä julkaisuja tarvita sen ilmaisemiseen. Tähän avoimeen kritiikkiin naistutkimus, toisin kuin muut yliopistoilla opetettavat aineet, on osoittautunut täysin kyvyttömäksi ja haluttomaksi vastaamaan. Tämä johtuu tietysti siitä, ettei naistutkimukseksi kutsuttu feministinen propagandatuotanto ole tieteellistä tutkimusta lainkaan, eivätkä sen edustajat näin ollen voi vastata kritiikkiin. Siksipä he vaativat sensuuria.

Anonyymi kirjoitti...

No kerropa minkä ainejärjestön maililistoille päästetään ulkopuolisia mellastamaan?

Henry Laasanen kirjoitti...

http://www.helsinki.fi/akka-info/nt/ohjeet.html

"1. Listan tarkoitus

Naistutkimuksen postituslista on kaikkien suomalaisten naistutkimuksen opiskelijoiden, opettajien ja ystävien sekä etenkin tutkijoiden yhteinen tiedotus- ja keskustelufoorumi. Listalle voi liittyä jokainen sen aihepiiristä kiinnostunut.

Naistutkimukseen tai sen opetukseen ja opiskeluun liittyvät viestit ovat tervetulleita: niin keskustelut, kommentit, ehdotukset, ilmoitukset tulevista tapahtumista, tiedot avoimina olevista viroista ja apurahoista, kurssiohjelmat kuin kirjallisuusvihjeetkin."

Anonyymi kirjoitti...

Listan tarkoitusta on siis nyt muutettu. So?

Jape kirjoitti...

"No kerropa minkä ainejärjestön maililistoille päästetään ulkopuolisia mellastamaan?"
"Listan tarkoitusta on siis nyt muutettu. So?"

Miksi sinä mellastat täällä anonyymi?
Keskustelet asiosta joista et edes tiedä mitään, kuten postituslistoista ja niiden säännöistä.

Minusta tämä anonyymi on trolli, jolle ei tule antaa yhtään enempää tilaa. Hän postailee samoja tekstejä ketjusta toiseen. Tähän se johti kun anonyymikommentointi sallittiin taas...

Anonyymi kirjoitti...

Eli haluat siis SENSUURIA? :-)

Jape kirjoitti...

En suinkaan, vaan sitä, että anonyymit eivät trollaa ja riko keskustelua, niin kuin sinä teet.

Ne jotka on asiallisella mielellä liikeellä, käyttävät yhtä, yksilöllistä, nimimerkkiä.

"Anonyymi" ei ole yksilöllinen nimimerkki.

Anonyymi kirjoitti...

Väitätkö että tänne Henryn blokiin kirjoittelevat (miehet) ovat asiallisella mielellä liikkeellä? No huh huh. Sinun kirjoituksia en muista, mutta kyllä tänne aika paljon asiattomuutta näyttää siunaantuneen, nimimerkillä tai ilman, mutta varsinkin nimimerkillä.

Jape kirjoitti...

Valtaosa tänne kirjoittavista miehistä on asiallisia tosiasiallisen tasa-arvon kannattajia. Tästä joukosta luetaan pois profeministit, tietysti.

Täällä esiintyvät anonyymit on usein juuri profeministi ja feministi trolleja jotka koittavat rikkoa keskustelua.

Anonyymi kirjoitti...

"Täällä esiintyvät anonyymit on usein juuri profeministi ja feministi trolleja jotka koittavat rikkoa keskustelua."

:D