maanantaina, toukokuuta 11, 2009

Isyyden ilo

Tuleva isä
Meillä on nyt viimeiset pari kuukautta ollut vaikea tilanne kotona. Nimittäin sen jälkeen kun työtön vaimoni huomasi olevansa raskaana, hän on elänyt vain ystävättäriensä ja syntymättömän lapsen kanssa.

Minua hän ei enää huomioi millään tavalla, paitsi pyytämällä rahaa lasten vaatteisiin ja tarvikkeisiin. Työnhakuintokin loppui positiiviseen raskaustestiin. Nyt hän vain shoppailee ja istuu illat vauvakirjojen ja -lehtien ääressä ja myös puhelimessa ystävien kanssa. Olen kyllä sanonut hänelle, ettei me voida tietää tuleeko tyttö vai poika, mutta hän ostaa sellaista mikä käy kummallekin... :O

Tuntuu vain siltä, että minua käytettiin hyväksi ensin siittäjänä ja nyt elättäjänä.

Sitä voi vain katsella vaimonsa tutkimusmatkaa oman kroppansa syövereihin ja istua syrjässä. Lienee selvää, että ennen niin sängyssä aktiivinen kumppani ei enää tykkää edes kosketuksesta. Pyytää vain pitämään "näpit irti".

Vaimo se maalailee unelmien pilvilinnoja siitä kuinka ihanaa ja auvoista on olla vaan kotona, hoitaa lasta ja käydä sen kanssa - taas - shoppailemassa ja kahviloissa.

Tätäkö se isyys sitten on?

Olen alkanut tosissani miettimään avioeroa, koska puhe ei ole auttanut. Vaimon vauhti vaan kasvaa. Olen todella yksin. Rahakin on niin vähissä, että loppukuusta tulee ongelmia.

Vaimo on vannonut, ettei lasta laiteta päiväkotiin ennen kolmea ikävuotta. Hän aikoo jäädä lapsen kanssa kotiin. Ja piste! Mä saan tietysti vääntää töitä niska limassa, kun perheen tulot pienenee ja menot sen kun kasvaa... :(

Jos otan tässä vaiheessa esille sen asian, että vaimoni on sanonut vihaavansa työssäkäyntiä, saa hän raivarin!

14 kommenttia:

Vortac kirjoitti...

Tietenkin ikävää, että asian täytyy mennä noin pitkälle, ennenkuin miehet näkevät naisten raakuuden ja kykeneväisyyteen täyteen kylmyyteen miestä kohtaan.. mutta tuollekin miehelle kokemus tekee vain hyvää. Tosin ihmettelen, että hän miettii avioeroa vain -vaihtoehtona-, ikäänkuin hänellä olisi mitään järkeviä tai viisaita muita vaihtoehtoja.. että hän siis toisaalta miettii tollasen vaimon säilyttämistä ja elättämistä!

Lähtis ny hittovie äkkiä pois tosta kuviosta kun vielä voi.

Tosin ei se paljon auttaisi, elatusmaksut jne. rätkähtäisivät siinä sitten.. vaikka lapsi tuskin on edes miehen itsensä. Mutta sellainen on maailma nykyisin - mies voidaan vangita kylmään ja kolkkoon työleiriin, jossa nainen imee hänen elämänvoimansa, rahansa, aikansa jne. ja silti mies joutuu raatamaan kuin kaleeriorja aikoinaan, päivästä toiseen.. vailla toivoa paremmasta.

Onko ihme, jos miehet tekevät hitosti enemmän itsareita kuin naiset? Toinen voi vaan lekotella egonsa ja itsekkyytensä auvoisassa valossa shoppaillen ja kälättäen yhdentekeviä pintaliitokeskusteluja 'ystävättäriensä' kanssa kun toinen tappaa itsensä vähintäänkin burnoutilla, jos ei muuten..

Ei käy tuota miestä kateeksi, mutta toivon että hänen tarinastaan ainakin muut miehet oppivat jotain. Tuollaista kun lukisi joka päivä suurimmissa sanomalehdissä ja televisiosarjoissa näytettäisiin tuollaista kohtaloa harva se päivä, alkaisi varmasti moni mies ajattelemaan naisista vähän toisin kuin nykyisin.. eli pääsisivät lähemmäksi totuudenmukaisuutta silläkin saralla.

Välillä epätoivoisena mietin, että mitä oikein tarvitaan, ennenkuin miehet heräävät ja lopettavat naisten palvomisen ja naimisiinmenon noiden gold-digger-lutkien kanssa.. ehkäpä miehet eivät koskaan kokonaisuudessaan herää tuosta naisten kutomasta illuusioiden verkosta ennenkuin yksilöittäin, silloin kun on liian myöhäistä, niinkuin tämän onnettoman hepun tapauksessa.

Ennaltaehkäisy on paras keino välttää tuollainen loukku - älkää hankkiutuko tekemisiin (enempää kuin on välttämätöntä) akkojen kanssa, niin ette joudu kärsimään lopun elämänne seurauksista, jotka vain nainen voi julmuudessaan aiheuttaa.

- Vortac

Anonyymi kirjoitti...

Nössö äijä.

- Syltty

Anonyymi kirjoitti...

Siis tämähän on juuri se, mitä naiset tavoittelevat etsiessään parisuhteeseen miestä, jolla on korkeammat tulot ja joka pystyy elättämään sekä naisen että lapsen tai useamman. Usein ainakin noin kolmekymppisillä kaupunkiasukeilla lapsentekosuunnitlmat ovat jo lähtökohdiltaan epätasa-arvoiset. Koskaan en ole lähipiirissäni kuullut, että mies haluaisi lasta - ratkaisu lasten hankkimiseen lähtee varmaan 80% tapauksissa naisen toiveesta ja painostuksesta. Olisi mielenkiintoista kuulla jos tuosta on jotain tutkimusta, tietääkö kukaan?

Ja se nyt vaan on tosiasia, että lapsen saanti on monelle työelämässä olevalle naiselle se ainoa mahdollisuus olla pois töistä pitempiä aikoja. Kylmää kylläkin, ettei sitten miehille välttämättä haluta tätä mahdollisuutta antaa. Aika monella on toiveena kasvattaa lapsi kotona juuri kolmivuotiaaksi, ellei pidempäänkin. Eihän se onnistu, ellei mies elätä koko perhettä - ainakaan jos naisella on jonkin naisvaltaisen alan palkka. Tai sitten pitäisi madaltaa niitä elintaso-odotuksia ja pärjätä vähemmällä. Tämä ei ilmeisesti kovin monelle tule kyseeseenkään.

Peikkotyttö kirjoitti...

"Koskaan en ole lähipiirissäni kuullut, että mies haluaisi lasta - ratkaisu lasten hankkimiseen lähtee varmaan 80% tapauksissa naisen toiveesta ja painostuksesta."

Omassa lähipiirissäni taas en ole törmännyt yhteenkään mieheen, joka ehdottomasti ei haluaisi lapsia. Niitä kyllä löytyy, jotka eivät halua lisää lapsia tai vielä lapsia. Tilastoista en tiedä.

Anonyymi kirjoitti...

Pitää ottaa myös huomioon, että nainen ei voi lykätä lastenhankintaa niin pitkälle kuin miehet.

Jo _pelkästään_ tämän takia voisi olettaa että naiset ovat keskimäärin aktiivisempia lasten hankinnan suhteen kuin miehet.

- Syltty

tympeäNörttö kirjoitti...

"Pitää ottaa myös huomioon, että nainen ei voi lykätä lastenhankintaa niin pitkälle kuin miehet."

Mutta ei miestenkään kannattaisi, nimittäin eikö tuo "nainen elää siivellä" -skenaario vahvistu vain sitä mukaa mitä vanhempi mies(kin) on, eikä täten ehkä jaksa niin hyvin pikkulasten hoitamista?

Anonyymi kirjoitti...

Höpö höpö

Miesten lapsenteko halusta (joka on tunnetusti innokasta)ei vain puhuta vaikka se on ihan yleistä arkielämässä..ihan tyhjän jauhantaa sanoa, että naiset on yleensä aktiivisempia lapsen hankinnan suhteen..ihan sama jos väitän että miehet on siinä aktiivisempia ja itseasiassa myös ovatkin oman kokemukseni mukaan. Joten kumpi on oikeassa??, kun kumpaakaan kantaa ei voi todistaa oikeaksi.

T:nainen

Anonyymi kirjoitti...

Vortac taitaa olla yksi niitä katkeroituneita hemmoja joita on maailma täynnä kun eivät osaa käsitellä tunteitaan ja pistävät toisten syyksi myös omat vikansa.

T:nainen

Anonyymi kirjoitti...

ps. muuten ja miehet ne on niitä jotka elävät siivellä..aika monesti vieläkin on niin että äijä vaan käy paska duunissaan päivät pitkät eikä viitsi tehdä kotona mitään, loikoilee ja loisii vain siivellä kun nainen tekee kotihommatkin päivätöidensä jälkeen. Tässäkin porukassa, joka täällä blogissa kirjoittelee on varmaan suurin osa niitä jotka ovat juuri em. tai sitten muka muka akateemisia, joilla on aivot jääneet narikkaan aikapäiviä sitten.

T:nainen

Anonyymi kirjoitti...

Nainen, muistaakseni miesten kokonaistyöaika (siis kotityöt + palkkatyö) on keskimäärin korkeampi kuin naisilla. Lisäksi naiset kuitenkin ovat niin perheen sisällä, erotilanteessa, eläkejärjestelmässä, terveydenhoidossa ja käytännössä kaikessa yhteiskunnan tulonsiirroissa käsi miehen kukkarolla.

Homo

Kuntsa kirjoitti...

Homo,

keskimäärin naisten kokonaistyöaika on korkeampi kuin miehillä. Se taas johtuu siitä, että yksinelävät ja yksinhuoltajanaiset tekevät paljon enemmän kotitöitä kuin yksinelävät miehet tai yksihuyoltajamiehet.

Parisuhteessa elävät miehet tekevät taas keskimäärin 8 tuntia enemmän viikossa töitä ja kotitöitä kuin naiset. Yksi ylimääräinen työpäivä joka jumalan viikko.

Jorma kirjoitti...

"aika monesti vieläkin on niin että äijä vaan käy paska duunissaan päivät pitkät eikä viitsi tehdä kotona mitään, loikoilee ja loisii vain siivellä kun nainen tekee kotihommatkin päivätöidensä jälkeen."

Itse asiassa miesten kokonaistyöaika (palkkatyöt + kotityöt) on suurempi kuin naisten. Siis parisuhteessa.

Sinkkujen työmäärällä ei ole väliä, sillä hehän ovat vastuussa vain itselleen.

Anonyymi kirjoitti...

Todista väiteesi.En todellakaan usko sitä, sillä jos mies huvikseen ja asemaa havitellen tekee töitä enemmän kuin työehtosopimuksessa on vaadittu niin se kyllä on se miehen oma häpeä eikä kenenkään muun syytä eikä todellakaan johdu parisuhdemarkkina-arvon tavoittelusta, vaan ihan puhtaasti itsekeskeisyydestä sekä rahan ahneudesta ja homo: höpö höpö.Se että perheessä joudutaan monesti elämään miesten rahoilla ei suinkaan johdu siitä, että naiset olisivat jotenkin käsi ojossa miesten rahapusseilla. Se johtuu vaan ihan siitä, että naisvaltaisten alojen palkat ovat pienempiä ja se ihan vain siksi että IKÄVÄ KYLLÄ ELETÄÄN PATRIARKKAAISESSA yhteiskuntamallissa. Luulisi, että homona tiedät mitä on olla syrjityssä tai alisteisessa sitä kautta asemassa jonkun ominaisuutensa vuoksi, jos ajattelisit asiaa perinjuurin niin tuskin kitisisit tuota samaa virttä kuin tämän blogin pikkusieluiset vaki käyttäjät eli naisvihamielisiä mielipiteitä. Vaiko oletko niitä tunnettuja naisvihamielisiä homoseksuaaleja? Joita myös monet toiset homotkin hyljeksivät ihan julkisesti? Mutta jotta väännettäisiin veistä haavassa lisää, niin voisi väittää, että: toisaalta sitäkään ei voi todistaa että homot olisivat jotenki syrjittyjä. Väitätkö? En tosiaan tiedä? Siksi kysynkin. Miten on? Voitko ilmaista itseäsi vapaasti missä olosuhteissa tahansa? Ilman, että siitä aiheutuu minkäänlaisia ristiriitoja? Onko seksuaalinen suuntautumisesi vaikuttanut esim. koulu tai työelämä menestykseesi? Onko se vaikuttanut vaikkapa ajatteluusi siitä, että mikä on ydinperhe? Oletko siinä suhteessa poikkeavasti ajatteleva? Siis esim. kannatatko adoptio-oikeutta tai kaikkialle maailmaan rekisteröitymis mahdollisuutta samaa sukupuolta oleville? Onko ydin perhe isä, lapset ja äiti? Voisiko se olla jotain muuta? Toivottavasti et ole joutunut missään näissä asioissa jotenkin syrjityksi tai väärin kohdelluksi,ajattelusi tai olemuksesi vuoksi! Kysynkin että oletko? Koetko niin? Mietippä asiaan siten, että: Homo mies ei ole naiselle minkäänlainen "vastus tai vaaratekijä" mitenkään? Vai oletko rimieltä?. JOs vastaan näihin kysymyksiin siten että jokin vastauksistasi ei sovi yhteen todellisuuden kanssa ja sen kanssa mikä olisi sinulle hyväksi niin voisi väittää, että asenteissa tuskin on mitään vikaa homoja kohtaan. Vai mitä? Ihan hyvä homma ja kaikki ok. Niinkö?Eikö vain? ja jos todella koet niin sepä onkin hyvä sinulle. Totuus taitaan vain kuitenkin tosielämässä olla toinen. Tarvitaan melkolailla masokistista asennetta, jos haluaa kiusata toisia jotta välttyisi itse kiusaamiselta ja siltä tuo sinun asenteesi vaikuttaa. Vai oletko niitä homoseksuaaleja jotka kuvittelevat että jokaisen sisällä asuu aina pieni homo? ja olekin täällä miehen hakureissulla? Tai naisen, jos olet nainen, vaikka tuskin olet sitä, koska puhut naisista niin täysin ymmärtämättömästi ja kyynisesti.

T:nainen

reilu peli kirjoitti...

Naiset tekevät sinkkuinakin paljon enemmän kotitöitä, koska se on heille harrastus. He harrastavat puutarhanhoitoa, kodin sisustusta ja siivousta ym., koska tykkäävät puuhasta ja sen tuloksista.

Jos mies priorisoi itselleen tärkeät asiat etusijalle ja naine itselleen tärkeät, miksi kummankaan tulisi muuttaa sitä sitten, kun muuttavat yhteen?

Jos jotkin prioriteetit ovat epäyhteensopivia, niistä tulee neuvotella, millainen kompromissi tehdään. Ei ole niin, että naisella olisi oikeus sanella ehdot.

Olen ennen ollut suhteessa, jossa nainen on pinnannut niistäkin töistä, joita pitää itsekin tärkeinä, niin että olen joutunut tekemään enemmän kotitöitä raskaammasta työstäni huolimatta. Se oli epäreilua.

Nyt olen suhteessa, jossa nainen harrastuksekseen tekee paljon "kotitöitä" ja tykkää siitä, pitää jakoa oikeudenmukaisena ja tyytyisi vähempäänkin. Tämä on reilua, vaikka nainen tekee enemmän.