lauantaina, toukokuuta 09, 2009

Turvakotipaikat

Lama sai kunnat säästämään turvakotipaikoista
Turvakotiin hakeutuneiden määrä on laskenut tänä vuonna merkittävästi. Ilmiön syy ei ole tiedossa, mutta laman arvellaan vaikuttavan asiaan. Heli Raja-Halli työskentelee turvakodissa.

Kunnat karsivat menojaan jättämällä turvakotipaikkoja maksamatta, uskoo Ensi- ja turvakotien liiton toimitusjohtaja Ritva Karinsalo.

Liekö syy säästöissä tai ei, mutta turvakotien kävijämäärät ovat vähentyneet alkuvuonna. Esimerkiksi Lippajärvellä sijaitsevan Espoon turvakodin 11 paikasta oli loppuviikosta täytetty vain kolme. Hiljaista on myös Pääkaupunkiseudun turvakodissa Helsingissä.

Selittäkää, miten lama saa turvakotiin hakeutuneiden määrän vähenemään? Jos kerran turvakotipaikkoihin ei ole tulijoita, niin eikö ole järkevää säästää niiden määrässä? Ei kai nyt tyhjiä turvakotipaikkoja kannata seisottaa.

9.11.2008 Turvakoteja tarvitaan pian lisää
Suomi kerää häpeällistä huomiota monissa kansainvälisissä vertailuissa, jotka koskevat perheväkivaltaa ja siihen puuttumista. Suomessa on vain viidesosa siitä turvakotipaikkojen määrästä, jota Euroopan neuvosto suosittelee.

Suomessa kuolee perheväkivallan uhreina parikymmentä naista vuodessa. Joka viides nainen on tutkimuksissa ilmoittanut kokeneensa parisuhteessaan fyysistä väkivaltaa.

Hallituksen tasa-arvo-ohjelmassa on luvattu ryhtyä toimiin naisiin kohdistuvan väkivallan vähentämiseksi. Hankkeelle ei kuitenkaan ole osoitettu rahaa.

Enää ei ole aikaa viivytellä väkivallan ehkäisytyössä. On kyse ihmishengistä.

25 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Sinällään minusta olisi hyvä pitää jonkin verran tyhjiäkin paikkoja turvakodeissa tms, jottei ruuhkahuippujen aikana jouduttaisi tarjoamaan ei-oota. Mutta jos jutun mukaan hotellimajoitus tulee halvemmaksi kuin turvakotipaikka, niin eikö suuri osa kapasiteetista voitaisi sitten tarjota yhteiskunnan kustantamana hotelliasumisena niissä tilanteissa, jossa hotelliasuminen on riittävä ratkaisu.

Homo

Tomppeli kirjoitti...

Lama voi teoriassa vähentää turvakotien kävijämääriä, jos kunnat eivät enää yhtä helpolla myönnä "lähetteitä" tai peruuttavat jo olemassa olevia. Säästöpaineet siis johtavat tarpeen tiukempaan arviointiin.

Anonyymi kirjoitti...

Kuinkahan suuri osa turvakotien asiakkaista on mervejä, jotka palaavat kerta toisensa jälkeen mattinsa luokse ja tarvitsevat turvakotia harva se viikko?

- Syltty

Anonyymi kirjoitti...

Oikeastaan minusta voisi miettiä turvakotien ja asunnottomille miehille tarkoitettujen palveluiden yhdistämistä. Onhan naisillakin turvakotien puuttuessa aina vaihtoehtona asunnottomuus. Eli jos kunnalla ei ole osoittaa asuntonsa menettäneelle miehelle muuta asuntoa, niin sitten vain turvakotiin tai hotelliin, kunnes kunnalla on osoittaa asunto.

Luulen, että aika nopealla aikavälillä tällainen poistaisi asunnottomuusilmiön, koska tällaisen palvelun järjestäminen tulisi kunnalle niin kalliiksi. Ja mikäänhän ei pakota, että turvakodissa tai muuten vain asunnottomalle tarjottu asuminen olisi tasoltaan mitenkään hirveän korkeatasoista tai kunnan parhaimmilla paikalla sijaitseva.

Homo

Anonyymi kirjoitti...

Top 10 Signs the Girl You're Dating is a Certified Gold Digger.

Ei ehkä kaikilta osiin Suomeen täysin soveltuva lista.

Homo

Anonyymi kirjoitti...

Edellistä listaa täydentämään:


Top 10 Signs the Man You're Dating is A Certified Scrub: A LiveSteez Guide for No-Nonsense Sistas
.

Homo

Anonyymi kirjoitti...

"Luulen, että aika nopealla aikavälillä tällainen poistaisi asunnottomuusilmiön, "

No ei poistaisi, sillä asunnottomuus ei johdu asuntojen puutteesta, vaan asunnottoman omista henkilökohtaisista ongelmista.

Asunnottomat ovat asunnottomia koska eivät saa pidettyä yhtään kämppää. Joko vuokrat jäävät maksamatta tai sitten siellä ryypätään ja remutaan niin että saadaan häätö.

Kuvaavaa on että jossakin päin Suomea on asunnottomuutee pyritty tarttumaan siten, että heille rakennetaan asuntoja, joissa ei ole hajotettavaa ja jotka voidaan tarvittaesssa puhdistaa puutarhaletkulla! Eli käytännössähän ne on vuorattu ruostumattomalla teräksellä tai yltympäriinsä kaakeloituja.

- Syltty

Anonyymi kirjoitti...

Kun kunta maksaa laskun, niin vuokra ei jää silloin maksamatta. Ja läheskään kaikki asunnottomat eivät ole päihdeongelmaisia tai häiritsevää elämää viettäviä.

Jos esimerkiksi heterosuhde kariutuu ja nainen vaatii oikeudessa yhteiselämän päättämistä, niin 99 % varmuudella mies on se, joka lentää yhteisestä asunnosta kuin leppäkeihäs. Ja jos mies ei löydä uutta asuntoa, niin se on oikeudelle ja yhteiskunnalle yksi hailee. Jos miehen tulotaso on heikko, niin uuden asunnon löytäminen ei ole välttämättä kovinkaan helppoa. Näin etenkin, jos vielä joutuu maksamaan jonkin aikaa aiemman asunnon vuokria tai jotain elareitakin.

Eikä siitä mihinkään pääse, että pääkaupunkiseudulla on asuntopulaa, joka näkyy asunnottomuuden lisäksi myös asuntojen ja vuokrien korkeassa hinnassa. Lisäksi minusta voi olla oikein perusteltua, että myös näille remuaville erikoisryhmillekin tehdään juuri heille suunniteltuja asuntoja, joissa on sprinklerit, sisustus lähes hajoamatonta, eikä metelöinnistä häiriintyviä naapureita. Ei päihde- tai mielenterveysongelmaisiakaan pitäisi jättää pakkaseen kuolemaan, vaikka he sattuisivatkin olemaan miehiä, eikä seuraavaa FAS-lasta pyöräyttäviä naisia, joille kyllä järjestyy asunto alta aikayksikön sossulasta.

Homo

Anonyymi kirjoitti...

Kenialaismies hakee naisjärjestöiltä korvauksia seksilakosta.

Homo

Anonyymi kirjoitti...

Tuomari väkivaltaseminaarissa: Tuhlailevaa vaimoa saa läimäyttää.

Seuraus liian hyvistä äitiyslomaeduista yms suffelista?:
Pörssiyhtiöiden naisjäsenistä jo liki kolmannes on ulkomaalaisia.Homo

Anonyymi kirjoitti...

Naisten himo timantteja kohtaan ylläpitää ihmiskauppaa. Samaa voi muuten sanoa naisten himosta jatkuvasti uusiin lapsiorjartyövoimalla tuotettuihin hepeniin ja suklaaseen.

Homo

Anonyymi kirjoitti...

Lapsiorjat ja suklaa. Muista nainen aina suklaapaloja kitaasi imuroidessa, että olet toiminnallasi ylläpitämässä lapsiorjuutta ja nauttimassa lapsiorjuuden hedelmistä.

Homo

Anonyymi kirjoitti...

Äitienpäivän erikoispläjäyksessä on syytä muistaa myös tämä: Uusimman Lastensuojelun keskusliiton Omnibus-tutkimuksen mukaan [4] naiset ja äidit käyttävät ruumiillista väkivaltaa lasten kasvatuksessa miehiä useammin.... Naisten väkivaltaisessa käytöksessä näyttäisi korostuvan erityisesti omien tunteiden ja impulssikontrollin heikko hallinta[6], kun pinna palaa lyödään lasta[4][5]. Tämä piirre on tullut esiin myös muussa naisten tekemässä perheväkivallassa.[7]

Naisen väkivaltaan suhtaudutaan erikoisesti. Se nähdään helposti väsyneen naisen ymmärrettävänä tekona. Sarjakuvissa kaulinta heiluttava nainen on vitsi. Naisen uhrin tunteita ei ajatella. ... lähisuhteissa tapahtuneista törkeistä pahoinpitelyistä on 40 prosenttia naisten tekemiä


Suomessa on apua tarjolla vain naisille, jotka ovat väkivallan uhreja, mutta ei niille, jotka itse käyttäytyvät väkivaltaisesti, Törrönen kiteyttää ongelman.
... Törrösen mielestä Suomessa ei julkisesti haluta myöntää, että on väkivaltaisia äitejä, jotka pahoinpitelevät omia lapsiaan. Hän muistuttaa, että naiset käyttävät lähisuhteissaan äärimmäisen paljon valtaa ja melkein kaikissa kodeissa he määrittävät kodin standardit ja säännöt. ... Väkivaltaisen miehen myytti paljastuu Törrösen mielestä varsinkin lehtikirjoittelussa. Jos nainen toimii väkivaltaisesti, niin nopeasti ruvetaan etsimään syitä, miksi hän toimi sillä tavalla. Miesten kohdalla asiaa ei pohdita, vaan väkivaltaa pidetään mieheen sisäänrakennettuna.
Naisen otettava vastuu teoistaan
Törröstä raivostuttaa, että naiset on vapautettu vastuusta oman käytöksensä suhteen.


Tuija Vanamon, Anne Kaupin, Kari Karkolan, Juhani Merikannon ja Eila Räsäsen tutkimuksen mukaan[76] lapsella on suurin riski tulla surmatuksi alle vuoden ikäisenä: uhreja oli kaikkiaan 113. Äiti todettiin tekijäksi 73 prosentissa ja isä 23 prosentissa näistä tapauksista. Äiti oli tekijä 63 prosentissa ja isä 29 prosentissa tapauksista, joissa lapsi oli 1–4 -vuotias. Isä todettiin tekijäksi 53 prosentissa ja äiti 41 prosentissa tapauksista, joissa lapsi oli 5–15-vuotias. Kun koko tutkimusaineistosta on suljettu pois vastasyntyneiden tapot ja laajennetut itsemurhat, jäljelle jäi 70 lapsen kuolemaa, joista 61 prosenttia oli äidin ja 37 prosenttia isän aiheuttamia. Sekä 1990 tehdyn Lastensuojelun keskusliiton että UNICEF:n julkaisemat tulokset ovat pääosin samansuuntaisia[68][75][77][78][79]. Tämän artikkelin kirjoitushetkellä uusimman julkaistun Tilastokeskuksen henkirikoskatsauksen mukaan kesäkuusta 2002 joulukuuhun 2004 Suomessa surmattiin 18 alle 14-vuotiasta lasta. Lapsista 17 joutui oman vanhempansa uhriksi ja heistä 12 surmasi oma äiti.

Tuoreimmasta Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen henkirikoskatsauksesta käy ilmi, että 1.6.2002−31.12.2005 surmattiin kaksikymmentäviisi alle 15-vuotiasta lasta, neljätoista poikaa ja yksitoista tyttöä. Heistä viisitoista (60 %) oli joutunut äitinsä ja yhdeksän (36 %) isänsä surmaamaksi, yksi (4 %) sai surmansa Myyrmannin pommi-iskussa [80].
Kuinkakohan suuri osa noista kansakunnan äidin, Haloskan, palkitsemistakin äideistä on tosiasiassa lapsenhakkaajia...

Homo

Anonyymi kirjoitti...

Kuopion käräjäoikeus tuomitsi maanantaina 40-vuotiaan kuopiolaismiehen raiskauksesta ja pahoinpitelystä puoleksitoista vuodeksi ehdolliseen vankeuteen. Lisäksi miehelle määrättiin 50 päiväsakkoa, mistä kertyy maksettavaa 1 900 euroa.

Tutkittavana olleet rikokset tapahtuivat Kuopiossa viime kesäkuussa naisen palattua kotiinsa ystävänsä asunnolta, jossa hän oli ollut riidan jälkeen yötä. Käräjäoikeus uskoi naisen kertomusta, jonka mukaan mies oli pahoinpidellyt ja raiskannut hänet heti kotiintulon jälkeen. Mies kiisti syytteet.

Pariskunta oli tutustunut marraskuussa 2005. Miehen mukaan he olivat jatkaneet yhdessäoloaan normaalisti väitetyn tapahtuman jälkeenkin ja pitäneet mm. hääjuhlan ystävilleen ja sukulaisilleen viime heinäkuussa.

Mies määrättiin maksamaan naiselle 10 000 euroa henkisestä kärsimyksestä ja 700 euroa kivusta ja särystä
.

Minusta käsittämättömän korkeat korvaukset henkisestä kärsimyksestä. Ja jos kyse on sana sanaa vastaan -tilanteesta, niin minusta kuulostaa kyllä aika epäuskottavalta, että jos raiskaus on oikeasti tapahtunut, että he ovat sen jälkeen jatkaneet yhdessäoloa ja pitäneet ystävilleen hääjuhlankin.

homo

Anonyymi kirjoitti...

Hei

Tietaako joku mihin tutkimukseen tuossa Optulan tiedotteessa viitataan:

"Vuoden 2006 kansallisen uhritutkimuksen mukaan 0,5 % naisista ja 0,2 %
miehistä ilmoitti joutuneensa kuluneen vuoden aikana avo- tai aviopuolison
tai vakituisen seurustelukumppanin fyysisen väkivallan kohteeksi."


-------------------------------
Eli mika on mahdollisesti tama "kansallinen uhritutkimus"?

N.N

Anonyymi kirjoitti...

Voisiko löytyä näistä.

PS. Miksiköhän isänpäivänä ei jaella mitaleita samaan tapaan kuin äideille jaellaan äitienpäivänä?

Homo

tympeäNörttö kirjoitti...

Syltty kirjoitti:
"jossakin päin Suomea on asunnottomuutee pyritty tarttumaan siten, että heille rakennetaan asuntoja, joissa ei ole hajotettavaa ja jotka voidaan tarvittaesssa puhdistaa puutarhaletkulla! Eli käytännössähän ne on vuorattu ruostumattomalla teräksellä tai yltympäriinsä kaakeloituja."

Osaisitko kertoa tuosta tarkemmin, tai mistä voisin hakea lisää tietoa? Erilaiset asumisratkaisut kiinnostavat minua, kuten vaikkapa projektit joissa konteista on tehty asuntoja.


Homo kirjoitti hyvin:
"Eikä siitä mihinkään pääse, että pääkaupunkiseudulla on asuntopulaa, joka näkyy asunnottomuuden lisäksi myös asuntojen ja vuokrien korkeassa hinnassa."

Tämä on niin totta... minunkin pitäisi löytää uusi kämppä piakkoin, mutta vuokrat ovat todella kalliita ja joka paikkaan, kehnoihinkin kohteisiin, on paljon hakijoita. (Joten jos joku haluaa auttaa AT-miestä mäessä, niin otan mielelläni vastaan kämppätarjouksia Helsingistä, jopa väliaikaiseen asumiseen. ;)

Vortac kirjoitti...

Suomessa ei julkisesti haluta myöntää, että on väkivaltaisia äitejä, jotka pahoinpitelevät omia lapsiaan. Hän muistuttaa, että naiset käyttävät lähisuhteissaan äärimmäisen paljon valtaa ja melkein kaikissa kodeissa he määrittävät kodin standardit ja säännöt.

Tämän tekstin pitäisi olla jokaikisen tasa-arvoa, ihmissuhteita, naisia, feminismiä tai naistutkimusta käsittelevän julkaisun, artikkelin tai tekstipätkän alussa.

Ihmiset tietävät tuon kyllä intuitiivisesti, mutta femakot vain itsepintaisesti kieltävät, että naisilla mukamas olisi yhtään mitään valtaa - vain sillä tavalla uhriasetelma voidaan säilyttää. Kummallisia uhreja ne, joilla kaikki valta on.

Törröstä raivostuttaa, että naiset on vapautettu vastuusta oman käytöksensä suhteen.

Tämä on toinen erittäin tärkeä seikka, joka on niin ydinasia koko nykymaailmassa, ihmissuhde- ja tasa-arvokeskustelussa, että sekin pitäisi painattaa lihavoidulla joka paikkaan. Naiset todella on vapautettu vastuusta oman käytöksensä suhteen kaikilla elämänalueilla. Jos hittovie murhastakin selviää parin kyyneleen vuoksi ehdonalaisella tms..

..niin mikä motiivi kenelläkään naisella loppujenlopuksi on käyttäytyä mitenkään inhimillisesti ja hyvin toisia kohtaan? Tietenkin tässähän karsitaan jyvät ja akanat.. jos voi seurauksitta olla superkriminaali ja mitä oksettavin ihminen kaikin puolin - mutta silti valitsee olevansa reilu ja hyvä ihminen, voi ainakin sanoa, että hyvyys on silloin todellista, koska se on valittua eikä pakotettua.

- Vortac

Anonyymi kirjoitti...

Vortac:
"Tietenkin tässähän karsitaan jyvät ja akanat.. jos voi seurauksitta olla superkriminaali ja mitä oksettavin ihminen kaikin puolin - mutta silti valitsee olevansa reilu ja hyvä ihminen, voi ainakin sanoa, että hyvyys on silloin todellista, koska se on valittua eikä pakotettua."

Kirjoituksesi lopusta saisi
hyvän tekstin painettua T-paidan selkämykseen tai tyynyliinaan.
Täytyypä fundeerata:).

Mutta hyviä naisia
on todella olemassa. Naisia, jotka antavat pilluakin ihmiselle. Ja maailma on naiselle haastava paikka tehdä hyviä asioita, vaikka harvempi nainen sen haasteen on ottanut vastaan. Sehän vaatii jo liikaa älykkyyttä...

Miehetkin yleensä tavoittelevat
omaa etua typerässä mielessä. Ihminen on sellainen nulikka kaikin puolin, että se leijuu kollektiivisen houreen vallassa ja tekee sitä mitä on oppinut ja minkä on mieltänyt kannattavaksi toiminnaksi.

Tässä maailmassa nainen
on tehnyt itsestään pellen haalimalla itselle oikeuksia ja suojelua. Kun pelleys alkaa miesaktivismin ansiosta pikkuhiljaa paljastua pikkuiidoille tulee kuset housuun.


Bmad

Jorma kirjoitti...

"Miksiköhän isänpäivänä ei jaella mitaleita samaan tapaan kuin äideille jaellaan äitienpäivänä?"

Koska isiä ei oikeasti arvosteta pätkän vertaa?

Vortac kirjoitti...

Bmad - kiitos.. kai.

Kyllä hyviä naisia on olemassa, olen siitä täysin tietoinen. Mutta heitä on niin harvassa, että heidän etsimisensä ei ole vaivan arvoista. Ja jos on sellaisiin jo törmännyt, kuten minä.. niin todennäköisyys törmätä heihin vielä uudestaan.. häviävän pieni on.

Toisekseen, koska jopa huonoista naisista vallitsee suunnaton kilpailu miesten kesken, suuri osa miehistä jää joka tapauksessa ilman naista. Ja elämä on aina helpompaa ilman ylimääräistä rasitetta, vaikka rasite olisikin 'hyvä'.

Kolmannekseen, ei naista oikeasti tarvitse mihinkään muuhun kuin seksiin ja lisääntymiseen. Harvasta naisesta on 'kumppaniksi' niin antoisalla tavalla kuin miespuolisista ystävistä voi saada hyvää seuraa, hyviä keskusteluja ja itsestäänselvää 'olemassaolemista samassa tilassa', puhumattakaan puuhailuista ja harrasteista yms.

Hyviäkään naisia ei välttämättä saa kaikista nörteimpiin puuhiin mukaan, mutta miespuoliset ystävät eivät näe siinä ongelmaa.

Jne jne.. joillekin ehkä on ihan hyvä olla nainen elämässä, heille ehkä se on kaiken vaivan ja ongelmavyyhteilyn arvoista - mutta olen tehnyt sen havainnon, että minä en kuulu tähän ihmistyyppiin. Arvostan liikaa yksinäisyyttäni ja itsenäisyyttäni, ja omaa rauhaani ja omia harrasteitani jne..

Ja voipi olla, että hyvätkin naiset saattavat silloin tällöin sortua 'testailuun' (minkäs tiikeri karvoilleen voi).. ja itse elän mieluummin ilman loputtomia mind-gameja.

Mutta joskus on ihan kiva tavata hyviä naisia, jutella hetki heidän kanssaan tms. jne. ja sitten palata taas itseni antoisaan pariin. Saahan siitä aina perspektiiviä..

Jotta tästä kaikesta ei nyt saisi aivan vallan väärää kuvaa (tekstipohjaisuus on harmillista, koska siitä käsittää niin helposti väärin), kyllä elän kaikesta feminismistä, miesvihasta ja matriarkaalisuudesta huolimatta maailmassa, jossa on naisia, kuin maailmassa, jossa heitä ei olisi - paitsi ehkä jos se maailma olisi täysin seksitön, androgyyninen ja sukupuolia ei olisi ollenkaan olemassa - lisääntyminen tapahtuisi jakautumalla tms.. voisi ainakin keskittyä olennaiseen eikä ainaisiin ihmissuhdetragedioihin jne.

Meinaan, esim. porno olisi aika kuivaa jos siinä ei koskaan olisi naisia missään formaatissa.

- Vortac

Anonyymi kirjoitti...

Kunnat säästävät noissa turvakotisijoituksissa ja sen vuoksi ei kirjoiteta enää maksusitoumuksia tapauksissa, jotka oltaisiin aiemmin asutettu turvakotiin. Hotellimajoitus on halvempaa, mutta asutettava ei tällöin saa välttämättä minkäänlaista sosiaalista ja oikeudellista tukea. Eli säästösyistä karsitaan palveluita todella heikossa asemassa olevilta ihmisiltä.

tympeäNörttö kirjoitti...

Vortac kirjoitti:
"Toisekseen, koska jopa huonoista naisista vallitsee suunnaton kilpailu miesten kesken, suuri osa miehistä jää joka tapauksessa ilman naista. Kolmannekseen, ei naista oikeasti tarvitse mihinkään muuhun kuin seksiin ja lisääntymiseen."

Lainaamani väitteet ovat ristiriidassa keskenään. Jos naisia ei oikeasti tarvittaisi "juuri mihinkään", miten huonoistakin naisista voisi olla suuri kilpailu? Noh, arvaan kyllä suunnilleen mitä vastaat tähän, eikä siinä mitään: antaa muiden miesten yrittää, jos haluavat. Kuitenkin tuntuu kauhean ylimieliseltä kun aina tunnut kirjoittavan siihen sävyyn kuinka sinä olisit ainoan oikean tiedon haltija, vain sinä jostain syystä osaat olla ilman naisseuraa, "kuten kuuluukin".

Ja jottei menisi vain piikittelyksi, niin kerron kuinka olen itse viimeaikoina ajatellut lähteä samalle linjalle: unohtaa tytöt ja naiset, kun ei heihin ilmeisesti mitään saumaa ole kuitenkaan. Vaan mitä sitä sitten tekisi ajallaan, mikä minua voisi motivoida eteenpäin? Sitten kun ei ole enää syytä tai mahdollisuutta kisailla naisten huomiosta - eli palkintoja ei ole luvassa - niin eikö elämä ole ikävällä tavalla "täydellistä" kaikessa päättömyydessään? Enkä itse ainakaan koe pelkkää olemista mielekkääksi, en saa siitä kiksejä.

Anonyymi kirjoitti...

Vortac:"Kyllä hyviä naisia on olemassa, olen siitä täysin tietoinen. Mutta heitä on niin harvassa, että heidän etsimisensä ei ole vaivan arvoista. Ja jos on sellaisiin jo törmännyt, kuten minä.. niin todennäköisyys törmätä heihin vielä uudestaan.. häviävän pieni on. "

Sellaisia naisiahan on kanssa, jotka ovat ikäänkuin
hyvän ja typerän naisen välistä ja osaavat tasapainoilla siinä varsin mallikkaasti - jakaa naiseuttaan myönteisesti, tehdä itse asioita loppuun asti, olemaan hyviä monella tavalla, mutta sitten loppupeleissä eivät enää kestäkään tilannetta ja sekopäistyvät ja juoksevat karkuun.

Itse olen tavannut onneksi ihan oikeasti TODELLA hyviä ja suorastaan USKOMATTOMIA naisia ja saanut heistä elinikäisiä
ystäviä. Tosin täytyy myöntää, että suuressa osassa oli alfavoimaa tukena, kun heihin tutustuin.

Bmad

Anonyymi kirjoitti...

Nimimerkki N.N. kysyi 10.5.2009, mikä mahtaa olla "kansallinen uhritutkimus".
Kyseessä on muutaman vuoden välein uusittava tutkimussarja, joka viimeksi on toteutettu vuonna 2006, ensi kerran vuonna 1980, yhteensä kuusi kertaa.

Itse aiheeseen sen verran, että muutama päivä sitten Hesarissa kerrottiin pääkaupunkiseudun turvakotien sijoituspaikkojen olevan huomattavassa vajaakäytössä. Uutisessa otaksuttiin, että syynä olisi ihmisten haluttomuus laman tullessa ottaa yhteyttä - taloudellisista syistä - turvakotiin. Viitattiin myös kuntien vähäiseen satsaukseen tässä kohtaa.

Niin tai näin, jos tilanne on tämä, on tietysti ennen kapasiteetin laajennuksia viranomaisten syytä perusteellisesti selvittää, mistä asia kaikkiaan johtuu ja mitä sille on tehtävissä, jos oikeaa mutta piilossa olevaa lisäpaikkojen ja turvan tarvetta on. Ei voi olla niin, että palvelua lisätään summamutikassa, mikäli tarvetta tulkitaan lähinnä yleisistä ideologisista ja poliittisista tarkoitusperistä lähtien.

Pääkaupunkiseudulla tietääkseni nykyisistä käyttäjistä varsin huomattava osa on maahanmuuttajia, joiden kotoutumisen ongelmiin liittyvät myös perhetason vaikeudet.

Kaiken lisäksi koko maassa turvakotien käytöstä huomattava osa on muuta kuin perheväkivallasta johtuvaa käyttöä. Muutakin tarvetta tietysti on ja sen luonnetta ja mittakaavaa pitäisi mielestäni tarkastella erikseen.

Hannu T. Sepponen