tiistaina, heinäkuuta 21, 2009

Juridinen valveutuneisuus

When will we have hated men enough?

Espoon sosiaalityöntekijälle syyte avunannosta lapsikaappaukseen
Suomalaisten sosiaalityöntekijöiden on epäilty suosivan huoltajuusriitojen käsittelyssä lasten äitejä isien kustannuksella. Enemmistö työntekijöistä on naisia.

Espoossa on ollut viime vuosina useita pitkittyneitä huoltajuusriitoja, joissa virkamiesten puolueettomuus sukupuolen osalta on kyseenalaistettu.

Kaupunki on tehnyt asian vuoksi omia selvityksiään, mutta oikeuteen asti epäilyt eivät ole aiemmin johtaneet ainakaan lapsikaappauksen nimikkeellä.

Perusturvajohtaja Juha Metso ei usko, että Espoon linja poikkeaisi muusta maasta.

"Espoolaiset ovat juridisesti ja muutenkin valveutuneita. Tuntumamme on, että täällä reklamoidaan herkemmin kuin muualla", hän sanoo.

28 kommenttia:

Ville kirjoitti...

"Espoon sosiaalityöntekijälle syyte avunannosta lapsikaappaukseen"

Vihdoinkin! Tosin tuomio on vain näpäytys ja virankin saa pitää.

Jukka Aakula kirjoitti...

"Perusturvajohtaja Juha Metso ei usko, että Espoon linja poikkeaisi muusta maasta."

Kaikkialla sosiaalityöntekijät sortavat isiä siis.

Anonyymi kirjoitti...

Vaimo puukotti ManUn pelistä liian myöhään palannutta miestään
21.7.2009 11:34
AP–HS

kuala lumpur. Poliisi on pidättänyt malesialaisen naisen, joka oletettavasti puukotti miestään rintaan, koska tämä palasi myöhässä kotiin Manchester Unitedin ja Malesian maajoukkueen välisestä jalkapallo-ottelusta.

Mies oli luvannut tulla kotiin heti Kuala Lumpurissa lauantai-iltana pelatun ottelun jälkeen, mutta hänen vaimonsa oli "erittäin vihainen", kun mies palasikin vasta puolenyön jälkeen, poliisipiirin päällikkö Abdul Jalil Hassan kertoi tiistaina uutistoimisto AP:lle.

"Hän oli pelissä ystäviensä kanssa, ja siksi hän tuli myöhässä, Abdul Jalil sanoi.

Mies on ollut toipumassa sairaalassa, eikä poliisi ole vielä päättänyt, syyttäkö se naista jostakin rikoksesta.

Englannin Valioliigan hallitseva mestarijoukkue voitti Malesian ystävyysottelussa 3–2. Ottelu avasi ManUn Aasian-kiertueen

http://www.hs.fi/urheilu/jalkapallo/artikkeli/Vaimo+puukotti+ManUn+pelist%C3%A4+liian+my%C3%B6h%C3%A4%C3%A4n+palannutta+miest%C3%A4%C3%A4n/1135247834407



- Ei kai siinä mitään rikosta naisella voi olla, jos mies kerran on pettänyt lupauksensa

Anonyymi kirjoitti...

Miesten työttömyys lisääntyi rajusti
...
Erityisesti työttömyys on lisääntynyt työikäisten miesten joukossa. 61 000:stä uudesta työttömästä peräti 55 000 on miehiä. Työttömien naisten määrä lisääntyi kuudella tuhannella.
...

Sinnemäki: Työttömyys puraisee nyt myös naisia

Homo

Anonyymi kirjoitti...

Kohtuullisen hyväkuntoisen näköinen ikäisekseen:

Maailman vanhin mies: Ei pidä syödä liikaa

Kun ensimmäisen maailmansodan veteraani Henry Allingham kuoli lauantaina Britanniassa, tuli amerikkalaisesta Walter Breuningista maailman vanhin mies.

112-vuotias montanalainen muistaa isoisänsä tarinoita taisteluista Yhdysvaltain sisällissodassa, joka käytiin 1861-1865.

Syyskuun 21. päivä 1896 syntynyt Breuning kertoo pitkän iän salaisuudeksi sen, että pysyy aktiivisena, ei syö liikaa ja että on hyvä muille ihmisille.

Itse hän syö päivässä kaksi ateriaa ja yhden aspiriinin, Great Falls Tribune kertoo.

Pitkä ikä ei ole tavallista hänen suvussaan. Breuningin isä kuoli 50-vuotiaana, äiti 46-vuotiaana ja kaikki neljä sisarusta noin 70-vuotiaina.

Homo

Turo kirjoitti...

Espoolle kovaa kritiikkiä huoltajuuskiistojen käsittelystä

21.7.2009 19:39
Markku Karumo
Helsingin Sanomat

Espoo saa kovaa kritiikkiä tavastaan käsitellä riitoja lasten huoltajuudesta.

Tuoreessa tapauksessa kaupungin naissosiaalityöntekijä sai syytteen avunannosta lapsikaappaukseen. Työntekijä oli syyttäjän mukaan kehottanut äitiä olemaan palauttamatta poikaansa Ruotsista Suomeen. Tilanteessa äidillä ja pakistanilaistaustaisella isällä oli huoltajuusriita käräjäoikeudessa. Muutto Ruotsiin oli tapahtunut kesken oikeuskäsittelyn.

Tutkija ja varatuomari Anja Hannuniemen mukaan se on vieraannuttamistapaus, jossa sekä äiti että sosiaalityöntekijät yrittävät saada lasta irti isästään.

"Aika usein lapsia vieraannutetaan isistään, mutta myös vieraannutettuja äitejä on yhä enemmän."

Hannuniemen mukaan Espoossa on vääränlainen hallintokulttuuri. Huoltajuuskiistoissa työntekijä asettuu perusteetta jommallekummalle puolelle.

Hannuniemi on ollut asiamiehenä Espoossa vuosia kestäneessä belgialaisisän kiistassa.

Miehille selvitymisoppaan avioerotilanteisiin kirjoittanut Ralf Sund katsoo, että Espoon sosiaalitoimi on muita kuntia suuremman remontin tarpeessa.

"Suomalaisessa sosiaalitoimessa ei ole harvinainen virhe, että lapsen etu ei ole kärjessä."

Sund painottaa myös lapsen oikeutta molempiin vanhempiinsa. "Sosiaalityöntekijä ei saa asettua kummankaan puolelle. Vaatii poikkeuksellista osaamista, ettei oma sukupuoli vaikuta päätöksiin."

Perhe- ja sosiaalipalvelujen johtaja Marja-Leena Remeksen mukaan Espoossa ei ole kanteluita enempää kuin muuallakaan. Belgialaisisän tapaus sai hänen mukaansa niin paljon julkisuutta, että se on vaikuttanut mielikuviin.

Espoon sosiaalityöntekijöistä miehiä on kymmenkunta prosenttia. "Isät ovat keskusteluissa sanoneet, että sukupuolella ei ole merkitystä, vaan sillä miten hyvin tulee kuulluksi."

http://www.hs.fi/kaupunki/artikkeli/Espoolle+kovaa+kritiikki%C3%A4+huoltajuuskiistojen+k%C3%A4sittelyst%C3%A4/1135247844315

Anonyymi kirjoitti...

Lukemisen arvoinen tämäkin MOTin käsikirjoitus muutaman vuoden takaa Eric Cometin tapauksesta:

Sinun lapsesi eivät ole sinun

Tarina siitä, miten lapsikaappaus onnistuu Suomen viranomaisten avustuksella


Homo

Anonyymi kirjoitti...

Vaimo vangittiin taposta epäiltynä Jyväskylässä

Nainen rysäytti hautausmaan kivimuuriin - pakeni paikalta

Anonyymi kirjoitti...

Velkavankeus voimissaan yhä:

Lawyer Jailed For Contempt Is Freed After 14 Years

H. Beatty Chadwick has been in a staring match with the judicial system for the past 14 years, and the system just blinked. Chadwick was ordered to pay his ex-wife $2.5 million after their divorce. He refused to pay saying that he couldn't because he lost the money in a series of "bad investments." The judge in the case didn't believe him and sent him to jail for contempt. That was 14 years ago. Last week another judge let Chadwick go saying that "continued imprisonment would be legal only if there was some likelihood that ultimately he would comply with the order; otherwise, the confinement would be merely punitive instead of coercive." Chadwick, now 73, is believed to have served the longest contempt sentence in US history.

Homo

Anonyymi kirjoitti...

The late men's rights activist Wilbur Street was an activist in the father's rights movement. Wilbur lost his high paying job when he developed Amyotrophic lateral sclerosis (also known as "Lou Gehrig’s disease"). The New Jersey system ignored Wilbur's disease and imputed a high income to him, despite his level of disability. In 2005, Wilbur was jailed for a child support arrearage based upon his imputed income. He died in a New Jersey jail on the second day of his incarceration from complications of ALS. Wilbur's daughter has taken up Wilbur's campaign and has become an activist in the cause of father's Rights.

Homo

Vortac kirjoitti...

Ei kai siinä mitään rikosta naisella voi olla, jos mies kerran on pettänyt lupauksensa.

Soisin, että tuollaiset viranomaiset (ja itseasiassa kaikki ihmiset) tällaisissa tapauksissa, etenkin jos tuntuu jotenkin epäselvältä, onko miestä kohtaan tapahtunut vääryys vai ei, tekisivät vanhan kunnon 'vaihda sukupuolet keskenään'-tempun ja miettisivät, tuntuisiko asia heistä silloin vääryydeltä naista kohtaan.

Siis jos mies olisi puukottanut naista siksi että nainen on pettänyt lupauksensa, olisiko poliisi ymmällään, että onkohan nyt edes mitään rikosta tapahtunut?

Miten se oli - elämmekö patriarkaatissa vai matriarkaatissa?

- Vortac

Jorma kirjoitti...

"Perhe- ja sosiaalipalvelujen johtaja Marja-Leena Remeksen mukaan Espoossa ei ole kanteluita enempää kuin muuallakaan."

Eihän tuo todista yhtään mitään. Mitä sitä kantelemaan, kun lopputulos on tiedossa etukäteen: syrjintä vain jatkuu, eikä mitään tapahdu.

Anonyymi kirjoitti...

Näiden huoltajuusriitojen yhteydessä minua ihmetyttää, ettei juuri koskaan näiden päätösten uhrit turvaudu kostotoimiin sossutanttoja ja tuomareita kohtaan. Useinhan vasta todellinen aktivismi on herättänyt toimimaan tasa-arvoisemmin, koska silloin on ollut riski siitä, että syrjivät päätökset johtavat henkilökohtaisiinkin ongelmiin.

Äkkiseltään tulee mieleen vain se jonkun tuomarin ja sihteerin salanauhoitus, kun nämä oikeusistunnan tauolla juonivat miehen päänmenoksi mm. nimittelemällä asenteellisesti miestä ja miettimällä millaiset lautamiehet valitsemalla he saisivat haluamansa lopputuloksen tulevassa oikeudenkäynnissä. Tämän jälkeen salanauhoituksen tehnyt mies julkaisi nauhat netissä ja sai tästä jonkunasteisen rangaistuksen. Mies kuitenkin hyötyi käsittääkseni nauhoituksesta, koska sai kammettua jo etukäteen miesvihamielistä asennetta osoittaneen naistuomarin pois päätöksenteosta ja saikin sitten itselleen suotuisamman päätöksen. Ja tuomari yritti kitistä muistaakseni jotain vahingonorvauksia, kun oli muka ollut olevinaan niin työkyvytön tms, kun nauhoituksen takia ihmiset olivat soitelleet haukkumaan tätä.

Homo

Anonyymi kirjoitti...

Tässä tarkempaa tietoa tuosta salanauhoitustapauksesta.

Homo

Anonyymi kirjoitti...

Nauhoitus tekstinä (kannattaa tosin lukea myös edellisen linkin sisältö)

En muista oliko tämä tapaus se, jossa ex-vaimo oli kavaltanut myöhen yrityksestä huomattavan summan rahaa, mutta huoltajuusasian tuomari osoitti hyväksyntäänsä tälle teolle, vaikka nainen tuomittiin toisessa oikeudenkäynnistä tästä rikoksesta.

Homo

Anonyymi kirjoitti...

Ehkä olisi aika poistaa kaikki salailu oikeudenkäynneistä, koska selvästikin ainakin osassa oikeudenkäynneissä on selvästi taustalla tällaista ennakkoasenteellista ja lähempää tarkastelua kestämätöntä touhua, kuten:

...
T:..koska niin se on ilkee, täähän on sika, se on täys sika se tyyppi..

T: se on vätyksen näköinenkin..

T: (naurua)
...
S: ..niin kyllähän tää on iso summa..mitä tästä firmasta kavaltanut..Huh

T: .täl hetkellä kuin kala vaan Huh

S: tästä turvalaitefirmasta...

T: ...ei haittaa yhtään mitään, koska sehän on hänen firmansa ollut.. että musta se ei kauheen..tee..

S: ei mutta niin sitä ajattelen että kun tulot on täysin nolla niin sehän on ihan hirveetä että hän on itse asiassa tiedossa tilintarkastaja käyny läpi . sattumalta sellainen juttu että kyllä rahaahan on

T: niin se on just niitä elatusmaksuja...

S: ..se on just varmaan mitä onkin...

T:..niin siinä on se ajatus että ei anneta enää toiselle yhtään mitään

T: väärin kohdellu tätä naista niin se nainen ..tapaamisista vähän rahaa

T: .vaikka olis vähän ottanutkin. . oletko lukenut Sinuhen

S: joo oon joskus aikasemmin

T: Siinähän kato se isäntä oli aina sitä mieltä että ..pikkuinen sankovarasto ku sinne kalahtaa .piti sitä puolta niin sitten sitä koki?? Naurua

siinähän oli just semmonen että se nainen kyllä sen tuns että saat kyllä niin hirveet armoitukset taloudellisesti tiukkaa ja sen tuns et se tietää kaiken kyllä ja mä nautin kun kerrankin nainen osaa puolensa pitää. .(naurua)

T: jos se olis kavaltanut jossain muualla, sillähän oli työsuhde, niin se olis tavallaan minusta pahempi juttu..mutta että omasta firmasta ottanut rahaa...
...

Homo

Anonyymi kirjoitti...

Seliseli, saisi laittaa hilut kinttuun tällekin ja ainakin potkaista pois virasta:

Tuomari N N itki oikeudessa, hän kertoi että oli ajattellut van lapsenetua ja parasta istuessaan oikeutta 26.9.2006. Asiaa istuva tuomari Eija Larinkoski julisti salanauhoituksen ja siitä valmistetun (käsikirjan) litteroinnin salaiseksi neljäksikymmeneksi vuodeksi heti istunnon alussa noin klo: 13.30. Salanauhoituksesta ei saanut istunnossa puhua yhtään mitään, tällä tuomari Eija Larinkoski varmisti sen, että N N:n tuomarinvalarikos/rikkomus vaipuu julkisuudelta unholaan.

N N oli selvästikin vaivaantunut istunnossa, hän haroi hermostuneesti hiuksiaan ja taputteli varpaillaan lattiaa. N N puhkesi myös jonkunlaiseen valittavaan itkuun, hän kertoi miten ei ollut saanut nukuttua viikkoihin, syyksi hän luetteli http://anttalainen.com sivuilla hänestä kirjoitettuja uutisointeja. Toiseksi syyksi N N mainitsi minun hänestä tekemän tutkimuspyynnön Espoon poliisille:

"Savolainen pyytää tutkimaan, onko kät Airi Hukkanen rikkonut tuomarin valaansa eräässä huoltajuusoikeudenkäynnissä."

N N väitti salanauhoitusta väärennetyksi, että hän ei olis puhunut niitä asioita joita nauhalla tulee esille. Hukkanen kielsi nauhoituksen sisällön, ja vastaajalta evättiin mahdollisuus todistaa nauhoituksen aitous. Vastaajan asiamies esitti, hän pyysi että nauhoituksen aitous olisi tutkitettu keskusrikospoliisilla teknisin menetelmin. Tähän pyyntöön tuomari Eija Larinkoski ei ollut myötämielinen, hän kielsi ja salasi koko kyseisen nauhoituksen käytön istunnossa.


Jäin miettimään, että mahtoikohan NN syyllistyä mahdollisesti väärään valaan väittäessään, että salanauhoitus olisi väärennys ja ettei hän ollut sanonut niitä asioita. Toisaalta, jos nauha olisi kokonaisuudessaan väärennys, niin silloin ei kai olisi voitu tuomita salakuuntelusta, kun salakuuntelusta ei olisi mitään todistusaineistoa, jos kerran nauhoitus ei ole oikea vaan väärennys.

Homo

Jorma kirjoitti...

Tuo tuomari olisi pitänyt välittömästi erottaa virastaan. Se olisi ollut ainoa oikeudenmukainen päätös. Kuvaa hyvin Suomen systeemiä, että kansalainen, joka paljastaa viranomaisen syyllistyneen rikokseen joutuu käytännössä suurempiin vaikeuksiin, kuin tuo rikollinen viranomainen itse. Oikeusvaltiossa tilanne olisi juuri päinvastoin.

Suomessa, kun piirit ovat niin pieniä, ei ehkä rehota massiivista kylmästi rahalle perustuvaa korruptiota, mutta vallanpitäjät kyllä suojelevat toisiaan ja järjestelevät toisilleen etuisuuksia täysin häikäilemättömästi.

Jos tuossakin tilanteessa mies ei olisi salakuuntelua suorittanut ja nauhoja julki tuonut, olisi hänen ollut täysin hyödytöntä kannella syrjinnästä. Nyt oli sentään pakko reagoida edes jotenkin väärinkäytökseen.

Anonyymi kirjoitti...

"Jäin miettimään, että mahtoikohan NN syyllistyä mahdollisesti väärään valaan väittäessään, että salanauhoitus olisi väärennys ja ettei hän ollut sanonut niitä asioita."

Ei kai tuo voi juridisesti olla mahdollista, koska nauhaa ei hyväksytty todisteeksi.

Miten voisi syyllistyä väärään valaan kiistäessään todisteen, jota ei oikeudelle ole olemassakaan?

- Syltty

Jorma kirjoitti...

Mother who cried rape after meeting man on dating website is jailed for two years

Anonyymi kirjoitti...

Syltty, jos (en tiedä onko tämä ollut kyseinen konteksti) NN on ollut "asianosainen tuomioistuimessa totuusvakuutuksen nojalla kuulusteltaessa", niin rikoslain 15 luvun 1. pykälä kuuluu seuraavasti:

15 luku (24.7.1998/563)
Rikoksista oikeudenkäyttöä vastaan
1 § (24.7.1998/563)
Perätön lausuma tuomioistuimessa

Jos

1) todistaja tai asiantuntija tuomioistuimessa,

2) asianosainen tuomioistuimessa totuusvakuutuksen nojalla kuulusteltaessa tai

3) muu henkilö tuomioistuimessa valan tai vakuutuksen nojalla

antaa väärän tiedon asiassa tai ilman laillista syytä salaa siihen kuuluvan seikan, hänet on tuomittava perättömästä lausumasta tuomioistuimessa vankeuteen enintään kolmeksi vuodeksi.

Mitä edellä 1 momentissa säädetään, on voimassa myös kuultaessa henkilöä pääkäsittelyssä hänen henkilökohtaisesti läsnä olematta käyttäen videoneuvottelua, puhelinta tai muuta oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 34 a §:ssä tarkoitettua teknistä tiedonvälitystapaa. (16.5.2003/361)

Sinällään se nauhoitus ja sen tekstimuoto olivat tietenkin olemassa oikeudenkin mielestä (olemassaolematonta ei voi julistaa salaiseksi), mutta oikeus vain piti niiden sisällön salaisena ja kielsi viittaamasta niiden sisältöön - ja julisti muistaakseni niille 40 vuoden salassapidon. Tämä NN olisi hyvin voinut vain pitää turpansa tukossa nauhojen sisällöstä. Mikään ei kai pakottanut häntä sanomaan varsin mahdollisesti valheellisesti, että nauhat ovat väärennös. Hänhän olisi voinut vain olla hiljaa ja jos olisi joutunut todistajaksi, niin vedota vain vaitiolovelvollisuuteen.

Kokonaan toinen asia on tietenkin se, että eihän korppi kovin helpolla toisen korpin silmää noki. Ja totuuden muuntaminen taitaa olla oikeudessa maan tapa, vaikka onkin muiden kuin syytettyjen osalta pääosin laitonta.

Homo

Anonyymi kirjoitti...

Homo
"Tämä NN olisi hyvin voinut vain pitää turpansa tukossa nauhojen sisällöstä. Mikään ei kai pakottanut häntä sanomaan varsin mahdollisesti valheellisesti, että nauhat ovat väärennös. Hänhän olisi voinut vain olla hiljaa ja jos olisi joutunut todistajaksi, niin vedota vain vaitiolovelvollisuuteen."

Olisi ja olisi, mutta miksi hän olisi tehnyt niin?

Juridisessa mielessä hänen lausumaansa ei voi tarkistaa koska nauhat ovat salaisia -> väärää valaa ei voi todistaa -> syytön kunnes toisin todistetaan -> ei ole mahdollista että NN olisi syyllistynyt väärään valaan -> ei ole mitään syytä olla kiistämättä nauhojen sisältöä

Ei liene harvinaista että oikeudessa kiistetään todellisia asioita, silloin kun se on edullista. Itsekin kiistäisin mitä tahansa, jos se vain helpottaisi omaa asiaani.

- Syltty

Anonyymi kirjoitti...

Syltty, on totta että NN:n saattaminen vastuuseen siitä, että hän tuollaisessa tilanteessa valehtelisi, voisi olla vaikeaa todistamisongelman takia. Ja vaikka onkin syytön kunnes toisin todistetaan, niin ei esimerkiksi tapettu henkilö ole elossa ja joku on siihen tekoon syyllistynyt, vaikka siitä ei koskaan ketään saataisi tuomittua.

Toisaalta, se mikä on oikeudessa tuomittavaa ja mikä päivänselvästi oikein tai totta, ei useinkaan ole sama asia. Ja mitä tulee valehtelun järkevyyteen, niin toisaalta tuollaisessa asiassa valehtelemalla NN takertuu entistä pahemmin siinä seitissä, jossa hän omalla toiminnallaan teki itsestään hyvin epärehellisen ja puolueellisuuden vakavasti kyseenalaiseksi saattavan vaikutelman. Ja nämä epäasialliset sanomiset totesi NN:n esimiehenä oleva laamannikin, joka tuuppasi NN:n tässä tapauksessa syrjään samasta syystä. Harmi vain, ettei NN:ää saatu potkaistua pois virasta, sillä minusta tämä kaikkinensa osoittaa NN:n olevan täysin sopimaton virkaansa, jossa edellytetään rehellisyyttä ja puolueettomuutta, joista nyt kumpikin vaikuttaa olevan vakavasti vaakalaudalla.

Homo

Anonyymi kirjoitti...

Eikös oikeudessa syytetty saa ihan laillisesti valehdella? Asianomistajan ja todistajan pitää pysyä totuudessa.

Anonyymi kirjoitti...

Tuosta lakitekstistä: "totuusvakuutuksen nojalla kuulusteltaessa"
--> syytetyn pitää ilmeisesti tässä erikoistapauksessa puhua totta. Eri asia sitten, paljonko tuota totuusvakuutusta sovelletaan, ja käytettiinkö ko. oikeudenkäynnissä.

Anonyymi kirjoitti...

Tuomari NN ei käsittääkseni ollut oikeudessa valitettavasti syytettynä, vaan se salakuuntelun tekijä oli.

Homo

Anonyymi kirjoitti...

Syytetty saa valehdella, mutta muut ei ja tuomari ei ollut syytetty.

"Tuosta lakitekstistä: "totuusvakuutuksen nojalla kuulusteltaessa"
--> syytetyn pitää ilmeisesti tässä erikoistapauksessa puhua totta"

Kyseinen kohta koskee asianomistajaa. Esim jos X pahoinpitelee Y:n, Y on käräjillä asianomistaja ja X syytetty.


btw
Olisihan se hassua jos syytetty ei saisi valehdella. Muutenhan kävisi niin että aina kun ei tunnustaisi ja saisi tuomion, joutuisi heti perään väärästä valasta käräjille :)

- Syltty

Anonyymi kirjoitti...

Syltty, käsittääkseni osassa länsimaisia oikeisjärjestelmiä syytetyllä ei ole oikeutta valehdella rangaistuksetta. Tosin silloin taas yleensä on oikeus vaieta - ts. ei ole pakko todistaa itseään vastaan.

Hämärästi muistelen tosin, että Englannissa olisi väläytetty jossain määrin vaikenemisen käyttämistä jonkinasteisena näyttönä syytettyä vastaan, mutta en tiedä onko tästä päästä puusta pitkälle. Käytännössä tosin joissain erityistilanteissa näin voi vähintäänkin käytännössä käydä Suomessakin, jos todistustaakka on enemmän tai vähemmän käänteinen, kuten hätävarjelutilanteissa.

Homo