perjantaina, heinäkuuta 17, 2009

Miehen passaaminen on ok

Pirkko Arstila: Miesten passaaminen kunniaan
− Miehelle ei pidä puhua, kun hän on nälkäinen. Lapsena kun halusin mennä innoissani kertomaan isoisälleni jotain juttua, isoäiti saattoi sanoa, että älä mene vielä, pappa ei ole vielä syönyt. Pitää siis olla tilannetajua, Arstila kertaa.

Pirkko Arstilan perheessä vaimot valmistivat aina ruokaa miehilleen. Kyse ei missään nimessä ollut naisten alistumisesta, vaan normaalista kunnioittamisesta. Samalla, kun vaimot kunnioittivat miehiään, miehet kunnioittivat ja ylistivät vaimojaan.

− Ei minun äitini ollut alamainen, vaikka hänessä olikin hieman geishamaisia piirteitä. Isä puolestaan aina kiitti äitiä ja kehui häntä.

− Kun menimme juhliin, isä kehui äidin kauneutta. Ja kun tulimme juhlista, isä aina sanoi, että äiti oli juhlien kaunein nainen, Arstila valottaa.

− Naisen ei pidä kulkea mutanaamio kasvoillaan, papiljotit päässään ja rumat alusvaatteet yllään miehen edessä imuroimassa. Sillä tavalla ei nimittäin seksuaalinen jännite säily. Onhan se hauskempaa, että mies näkee naisensa ikään kuin valmiina. En tiedä, mitä feministit tästä sanovat, mutta ei sillä tässä kohdin ole niin väliä! Arstila paukauttaa.

NO TIME OFF MOTHERS - IS THIS WHAT THE FAWCETT SOCIETY WANTS?

The He-cession's Raw Deal

17 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

http://zachrishaaparinne.wordpress.com/2009/07/17/keskustalaista-tasa-arvopopulismia/

Anonyymi kirjoitti...

Armeijan sissikeikoilla satoja miehiä painoi päiväkaupalla ilman kunnon ruokaa. Naisilla taas päivä Tukholmassa, jos ei ruokaa tule ihan täsmällisesti, laskee verensokerin niin alas, että alkaa poreilla.

Vaikka ihan symppis tuo Arstila, älkää ottako tosissanne. Miehet, naiselle pitää järjestää ruokaa säännöllisesti, me pärjäämme ilmankin. Ei miestä turhaan kutsuta amerikan kielellä provideriksi.

Tai sitten ei.

Mortimer kirjoitti...

Täytyy off-topic sanoa, että Pirkko Arstilaa ovat vuodet kyllä kohdelleet lempeästi. Hän ei ihan näytä ikäiseltään.

Anonyymi kirjoitti...

GENDER BIAS AGAINST MALES HIGHER THAN BIAS AGAINST FEMALES, IN SOME JOBS

Homo

Arhi Kuittinen Finnsanity kirjoitti...

Antichrist: a work of genius or the sickest film in the history of cinema? With its explicit sex and scene of female genital mutilation, Lars von Trier's Antichrist scandalised Cannes this year. Samantha Morton, Gillian Wearing and other women artists and academics give their opinion of the Danish director's provocative new film

Arhi Kuittinen Finnsanity kirjoitti...

Antichrist-elokuva on kyllä hyvä mittari siitä, vaatiiko elokuvaa katsonut naiselle erityiskohtelua jopa taideteoksessa.

Voiko nainen olla kaaoksen aiheuttaja, ihminen, osa ongelmaa, osa umpisolmua, osa ihmisyyttä.

Onko naisen kunnioittaminen sitä, että hänet täytyy nähdä eksistentiaalisesti eritasoisena olentona kuin miehen? Vai onko nainen yhtä raadollinen ja aggressioihin turvautuva kuin mieskin?

Antichrist ei ole kauaa enää elokuvateatterissa, käykää vilkkaan se katsomassa, se kannattaa kyllä katsoa isolta screeniltä. Silmät voi toki sulkea vaikeissa paikoissa.

Anonyymi kirjoitti...

Kummallista, että tuossa puhutaan vain nartun sukupuolielinten leikkelystä, kun käsittääkseni filmissä myös narttu silpoo miehen sukupuolielimet.

Homo

Anonyymi kirjoitti...

Kun kerran o n tullut selväksi, että mies vetää kännit ruokatunnilla ja sitten käy työtoverin perseeseen kiinni -- jos ei ehdi raiskata lasta -- on outoa, että joku ihmettelee, miksi miestyöntekijä ei kelpaa yhtä hyvin kuin naistyötekijä. Se on sama juttu tossa Antichristin kommentoinnissa. Siis onko tosiaan joku, joka ei ymmärrä, että mies on paska ja nainen enkeli? Siis, come on, hirttäkää se ohjaaja! Se Saatana!

Arhi Kuittinen Finnsanity kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Arhi Kuittinen Finnsanity kirjoitti...

Antichristissa on tavallaan "tavanomainen" väkivallan sukupuolijako ja sen valtataistelu käännetty toisinpäin.

Mies käyttää verbaalista määrittelyn, alaskatsomisen ja lapsen asemaan saattamisen valtaa - nainen taas valitsee suoran fyysisen, ruhjovan ja vangitsevan vallan tien.

On outoa nähdä elokuvassa misogyniaa.

Miehen nautinnollinen ylimielisyys ja vastuuttomuus tekee miehestä ihan tarpeeksi vastuuttoman pirun mutta "vain" naiselle elokuvakerronnassa tavanomaisella tavalla.

Tomi kirjoitti...

"On outoa nähdä elokuvassa misogyniaa."

Onko kyse misogyniasta vai ihmissuhdedraamasta.

Mutta joo, ymmärrän tuon pointin hyvin. Naisten vihaaminen on tabu.

Los Angelesin slummeissa räppääminen syntyi jonkun teorian mukaan siitä, kun joku haukkui äitiäsi, sinun piti keksiä vielä pahempi vastaloukkaus. Jokaisen miehen perustabu, äiti, ja sitä kautta äidin puolustus muuttui aika hyväksi musiikiksi.

Mutta entäs se räppäyksen todella ällöttävä naisviha?

Mustat miehethän eivät ollenkaan pärjää mustille naisille jenkkilöissä. Paitsi sutenööreinä ja huumekauppiaina.

Syttyykö Suomessakin sukupuolten sota, kun naisten parempiosaisuus tulee yhä näkyvämmäksi, kun miehet syrjäytyvät entistäkin enemmän?

Anonyymi kirjoitti...

Missä he eivät pärjää mustille naisille?

Tomi kirjoitti...

"Missä he eivät pärjää mustille naisille?"

Elämässä.

Vortac kirjoitti...

En tiedä, mitä feministit tästä sanovat, mutta ei sillä tässä kohdin ole niin väliä!

Tämä ei varmaankaan ole ollut tarkoituksena, mutta tuosta voi ikäänkuin rivien välistä lukea, että "silloin kun feminismistä on meille hyötyä, se on meille elintärkeä, mutta kun siitä on meille haittaa, jos vaikka haluamme joskus vähän alistua, niin SILLOIN feminismillä ei ole väliä"..

Eli vaihdellaan puolia, käännetään takkia, vaihdetaan joukkueita ja hypitään sinne tänne aina sen mukaan mikä itseä parhaiten hyödyttää.

Ovatko naiset lopultakin vain nihilistis-materialistisia opportunisteja, siinä missä miehet koettavat saada heistä edes jotain järkeä tai selkoa?

No, ihan hyvää pointtia kuitenkin sikäli tuo, että ei se miehen palveleminen välttämättä tarkoita mitään nyrkin ja hellan välissä olemista, vaan sitä, että molemmat tekevät oman osuutensa ja tuovat sen onnen jonka suinkin voivat, perheelleen ja toisilleen. Luulisi tämän olevan kaikkien hyväksi.

- Vortac

Tomi kirjoitti...

Kate Bush vastaa hienosti Peter Gabrielin ruikutukseen (kuinka sattuikaan, että juuri tuli radiosta):

Don't give up
You still have us
Don't give up
We don't need much of anything
Don't give up
Cause somewhere there's a place where we belong

Jos Kate Bush ei vaadi meikäläisiä yrittämään, me saatetaan luovuttaa kuin Ameriikian rotuvähemmistö. Niin se vain on.

Vortac kirjoitti...

We don't need much of anything..

Kenestäköhän Kate Bush mahtaa tuossa puhua? Tuskin ainakaan naisista.

He kun tuppaavat tarvitsemaan KOKO MAAILMANKAIKKEUDEN jo pelkästään aamiaiseksi.

- Vortac

Anonyymi kirjoitti...

"He [naiset] kun tuppaavat tarvitsemaan KOKO MAAILMANKAIKKEUDEN jo pelkästään aamiaiseksi."

Aiemmin olet sanonut, että miehillä ei ole mitään valtaa yhteiskunnassa. (boldaus minun)

Olisi kiinnostavaa kuulla, miten perustelet nämä kaksi väitettäsi.

x