keskiviikkona, elokuuta 05, 2009

Viina saa räyhäämään

HS: Väkivallan selittäjistä tärkein on viina
Ville Sarkamo väitti Suomessa ihailtavan väkivaltaa, kuten nyrkein riehuvia nuoria miehiä ja jopa tappajia (HS Vieraskynä 29. 7.). Hän arvioi tämän johtuvan soturiarvojen ihannoinnista ja veti suoran yhteyden sotaelokuvien ja -kirjallisuuden suosiosta Suomen korkeisiin väkivaltalukuihin. Tämä on todellisuudelle vierasta.

Missä ja miten väkivaltaisuuksien ihannointi ilmenee? Katutappelija saa pikemminkin hölmön maineen, minkä moni tajuaa itsekin seuraavana aamuna. Vaimonhakkaaja on yleisön silmissä kelvoton. Alioikeuksissa vuosittain jaettavat noin 10 000 pahoinpitelytuomiota eivät kerro ihannoinnista.

Henkirikosten tekijöistä kolme neljästä on päissään, eikä useinkaan ensimmäistä päivää; niin myös uhreista. 15–65 vuotiaista noin 30 prosenttia on työelämän ulkopuolella, mutta tappajista ja heidän uhreistaan 75 prosenttia. Tästä ovat soturiarvot kaukana.

Suomalaiset surmat ovat surkeita tekoja: pahoin alkoholisoituneet syrjäytyneet puukottavat tai hakkaavat ryyppykaverinsa hengiltä. Päissään ovat myös tappelijat.

Sen sijaan viinanjuontia Suomessa ihannoidaan, ja kovaa känniä. Humalassa toikkarointi on sosiaalisesti hyväksyttyä, ja siitä seuraa enintään kevyttä naljailua. Monessa muussa länsimaassa lärvit vetämällä nolaa itsensä.

Luultavasti väkivalta ei – kuten yhteiskunnassa ei juuri mikään – selity yhdellä syyllä, mutta ylivoimaisesti tärkein suomalaisen väkivallan selittäjä on viina.

MIKKO NISKASAARI

Hiusmurtuma

No Such Thing As Unconditional Love

Mitä kuuluu suomalaiselle huippumallille?

19 kommenttia:

Jorma kirjoitti...

"Sen sijaan viinanjuontia Suomessa ihannoidaan, ja kovaa känniä."

Joo, valtion harjoittaman holhouspolitiikan seurauksena osin.

Anonyymi kirjoitti...

http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Yhdysvalloissa+useita+kuollut+ammuskelussa+kuntosalilla/1135248212206?ref=rss

Tomi kirjoitti...

"Mitä kuuluu suomalaiselle huippumallille?"

Hutaisten tehty, mikä ei kai yllätä ketään. Esimerkki: suomalaiset eivät kuulemma "enää" ryyppää rankimmin, kun viimeiset sata vuotta alkoholin kulutus on Suomessa lähes jatkuvasti noussut. Terveydenhuollon menot BKT:stä eivät ole Suomessa pienimmät. Suomen korruptio on edelleen maailman vähäisimpiä (sillä metodilla mitattuna, jota Transparency käyttää). Ja niin edelleen.

Kai siinä jutussa joku osui kohdalleenkin.

Mutta miksi ei mainittu kokonaisveroastetta? Siinä on aika hyvä mittari hyvinvointivaltiolle. Maailman ehkä parhaalla maalla, Tanskalla, veroaste on 45% paikkeilla, Ruotsissa liki 50%, Suomessa veroaste on tippunut 40% paikkeille. Olemme EU:n keskikastissa.

Jorma kirjoitti...

"Kun mietitään Suomi-brändiä, niin miksei yksi asia voisi olla tasa-arvo, kysyy Naisjärjestöjen keskusliiton pääsihteeri Leena Ruusuvuori."

Tasa-arvosta on Suomessa turha haavella, niin kauan kuin täällä tasa-arvoasioissa huseeraavat Ruusuvuoren kaltaiset tasa-arvon vastustajat ja miestenvihaajat.

Anonyymi kirjoitti...

Paluu sukkahousuaikaan

"Ymmärrän hyvin, että Eurostripin ja muiden vastaavien agentuurien tarjoama pesti kiinnostaa, sillä palkaksi luvataan virolaisittain huikeita summia, paljon suurempia kuin mitä monilla aloilla pystyy ansiotyössä hankkimaan ja moninkertaisesti enemmän kuin esimerkiksi itsenäinen seksinmyyjä tienaa.

Tarkistin pesäpalveluiden Viron-hinnat ja täytyy sanoa, että lama näkyy ja halvalla lähtee, niin surullisen, masentavan halvalla. Kun suomalaisen seksinmyyjän palveluista pääsee nauttimaan 150–300 eurolla, parikymppistä, sutjakkaalla kropalla varustettua piparia saa Tallinnassa paukuttaa miten päin vain 400 kruunulla (noin 25 e). Täysi palvelu irtoaa simpsakalta tytöltä myös yhdeksällätoista eurolla, kahdellatoistakin onnistuu helposti ja suikkari lähtee kympillä."

Kannattaa lukea myös kommentit.

PS. muistakaa kondomit, jos käytätte em. palveluita.

Homo

Anonyymi kirjoitti...

Tomi
"Mutta miksi ei mainittu kokonaisveroastetta? Siinä on aika hyvä mittari hyvinvointivaltiolle. "

No ei todellakaan ole. Julkisen sektorin osuus kokonaistaloudesta on huipussaan sellaisissa onneloissa kuin Kuuba ja Pohjois-Korea.

Suomen pitäisi rohkeasti vain veetää omaa linjaansa ja tiputtaa veroastetta. Nykyisellä tahdilla mennään yli 50% niin että heilahtaa ja silloin olemme lähempänä sosialistista suunnitelmataloutta kuin vapaita markkinoita.

Lisäksi ylivoimaisesti suurin osa kaikesta julkisen puolen fyrkasta valuu kumminkin naisten kautta toisille naisille.

- Syltty

Anonyymi kirjoitti...

Syltty, valtion velat tulevat olemaan sellainen taakka, että ne kannattaa maksaa ja yrittää myös maksattaa osaltaan suurten ikäluokkienkin veroilla, eikä päästää näitä kuin koira veräjästä antamalla vedenpaisumus tulkoon jälkeeni -ajattelumallin vallita.

Siitä olen tosin samaa mieltä, että osittain julkisen talouden laajuutta tulisi pyrkiä kutistamaan tai ainakin pysäyttämään sen kasvu. Mutta lienee syytä tunnustaa se tosiasia, että kunnes n suurista ikäluokista päästään, niin vanhustenhoitelu tullee kasvamaan aivan järkyttävästi.

Minusta yksi hyvä säästöpaikka naisille kohdistuvien muiden tulonsiirtojen ohella olisi erityisesti dementoituneiden vanhusten hoito. Minusta on aivan turha pitää hengissä pahasti dementoituneita kalliilla hoidoilla useita ylimääräisiä vuosia, kun mitään toivoa paranemisesta ei ole ja elämänlaatu on aika surkeaa. Jokin hyvin minimitason perushoito kivunlievityksineen olisi tässä potilasryhmässä se oikea ratkaisu.

Pahasti dementoituneilla en tarkoita siis mitään orastavia dementoitumisen oireita osoittavia henkilöitä, vaan esimerkiksi näitä tapauksia, jotka ovat käpertyneenä sikiöasentoon ja vain tuijottavat seinään tai kattoon ympäri vuorokauden useamman vuoden ajan, eivät ole puhuneet pitkään aikaan eivätkä ymmärrä ympäristöstään tai muustakaan käytännössä mitään.

Homo

Tomi kirjoitti...

"Siitä olen tosin samaa mieltä, että osittain julkisen talouden laajuutta tulisi pyrkiä kutistamaan tai ainakin pysäyttämään sen kasvu."

Siis Suomessa? Täällähän julkista sektoria on jatkuvasti pienennetty. Nyt ollaan EU:n keskikastissa.

Monen mielestä se on viisasta -- eihän täällä muuten äänestettäisi kokoomusta ja sitä ennen Lipposta.

Mutta, kuten sanoin, maailman ehkä parhaassa maassa on viitisen prosenttiyksikköä korkeampi kokonaisveroaste. Kuubat, Pohjois-Koreat sun muut diktatuurit eivät liity asiaan mitenkään.

Suomi yritti hetken olla pohjoismainen hyvinvointivaltio 80-luvulla, sitten äänestäjät päättivät, että jo riitti.

Entäs tämä dementikkojen tappaminen?

Ihmisten tappaminen ei tietenkään ole koskaan, missään, milloinkaan, mihinkään ratkaisu. Mutta joo, itse ajattelin hoitaa niin, että on sen verran on sitten joskus unilääkettä varastossa, että homman voi hoitaa itse. Vai pitäisikö vaimon kanssa tehdä suunnitelma sen varalle, että ei itse enää ymmärrä tai osaa itseään tappaa?

Hauskaa kesäpäivän jatkoa ... :)

Anonyymi kirjoitti...

"Suomi yritti hetken olla pohjoismainen hyvinvointivaltio 80-luvulla, sitten äänestäjät päättivät, että jo riitti."

Ei, vaan talouden realiteetit tulivat vastaan. Ihan samalla tavalla NL yritti 80-luvulla olla toinen supervalta.

Todellisuus voitti kummassakin tapauksessa. Julkiseta sektoria ei voi määräänsä enempää kasvattaa, jos tavoitteena on pitää edes puolet kansasta maan rajojen sisäpuolella.

- Syltty

Arhi Kuittinen Finnsanity kirjoitti...

Tarja kertoo Ilonassa, miten hän testasi Marcelon sietokykyä, kun mies asui suhteen alussa kuukauden Tarjan yksiössä.

Mikko Ellilä kirjoitti...

"Luultavasti väkivalta ei – kuten yhteiskunnassa ei juuri mikään – selity yhdellä syyllä, mutta ylivoimaisesti tärkein suomalaisen väkivallan selittäjä on viina."



Siteeraanpa hommaforumin päihdekeskustelua:

On olemassa ihmisiä jotka ovat luonteeltaan väkivaltaisia. Heidän väkivaltansa nousee esiin alkoholin poistessa estoja. Sitten on sellaisia ihmisiä, jotka eivät ole väkivaltaisia. He ovat humalassa vain puheliaita ja avoimia.

Tomi kirjoitti...

En viitsi tästä taloudesta enempää järmätä vaikka tiedän ihan tasan tarkkaan, mistä puhun. Kunhan vielä sanon kolmannen kerran, että maailman ehkä parhaan maan -- ainakin onnellisimman kansan -- kokonaisveroprosentti on nelisen prosenttiyksikköä meikäläistä korkeampi. Toistetaan nyt tämäkin, kun ei näytä uppoavan: Ruotsin kokonaisveroprosentti on liki 20 prosenttia Suomea korkeampi. Ruotsikaan ei ole ihan paska maa, mutta ehkä siellä on menty liiallisuuksiin. Tosin ei ole Suomen talous vieläkään päässyt Ruotsin ohi ainakaan kunnolla.

Vortac kirjoitti...

On sellainen asia kuin 'unconditional love', mutta tällä planeetalla sitä ei käytännössä näe tai koe yleensä lähes koskaan. Ihmiset ovat vielä niin kehittymättömiä täällä. Ei tosin yllätä, että Roissy ei siihen usko..

Jos puhumme PUA-skenestä, niin se ei ota tosiaan ihan kaikkea huomioon, kuten juuri aitoa rakkautta ja sensellaista. On ymmärrettävä vastavoima naisten seksuaaliselle vallalle, että PUA-skene on olemassa, mutta ongelma onkin, että se toimii naisen seksuaalisen vallan alaisuudessa - siinähän lähinnä opetellaan käyttäytymään niinkuin naisten himoitsemat miehet käyttäytyvät, jotta naiset alkaisivat himoamaan.

'unconditional love' on tosiaan tältä planeetalta hukassa, mutta kyllä se vielä joskus saadaan takaisin. Tuskin Jeesus olisi ilman rakkautta tänne tullut - tarkoitan, että tietäen etukäteen mitä kaikkea hänen täytyy käydä läpi, hän ei varmasti olisi sitä tehnyt, jos ei rakastaisi niin suuresti. Ja tietäen mitä paskiaisia silloinkin olimme, täytyy sanoa, että se rakkaus oli kyllä 'unconditional'.

- Vortac

Vortac kirjoitti...

Pahasti dementoituneilla en tarkoita siis mitään orastavia dementoitumisen oireita osoittavia henkilöitä, vaan esimerkiksi näitä tapauksia, jotka ovat käpertyneenä sikiöasentoon ja vain tuijottavat seinään tai kattoon ympäri vuorokauden useamman vuoden ajan, eivät ole puhuneet pitkään aikaan eivätkä ymmärrä ympäristöstään tai muustakaan käytännössä mitään.

Tämä kuulostaa jo eugenialta. Usein puhut fiksuja, mutta - ettäkö siis ympäristön ymmärryskö on elämän arvon mitta? Kun elämä on arvotonta, giljotiiniin vain!

Kukahan sen arvottomuusmääritelmän sitten tekee - kenellä on valta päättää, kuka elää ja kuka surmataan? Ainiin, sitähän sanotaan 'eutanasiaksi'.

Voihan dementoituneellakin olla vaikka miten rikas sisäinen elämä, vaikka se ei ulospäin mitenkään näkyisikään. Miksi "ympäristöstä pitää ymmärtää", jotta saa elää? Eikö elämä olekaan itseisarvo?

Olen jokseenkin järkyttynyt fasistisista puheistasi. Että valtion pitäisi alkaa säätelemään ihmisten elämää ja kuolemaa noin suoraan! Jumankauta.

- Vortac

Vortac kirjoitti...

Pahasti dementoituneilla en tarkoita siis mitään orastavia dementoitumisen oireita osoittavia henkilöitä..

Kukahan tämän määrityksen tekee? Siis kuka saa määrätä, että kuka on 'tarpeeksi' oirehtiva ja kuka on vasta 'orastava'?

Ei jumankauta näitä puheita.. maailma käy yhä hullummaksi kun fiksujakin puhumaan kykenevät ihmiset alkavat tosissaan ehdotella tällaista.

- Vortac

Vortac kirjoitti...

On olemassa ihmisiä jotka ovat luonteeltaan väkivaltaisia. Heidän väkivaltansa nousee esiin alkoholin poistessa estoja. Sitten on sellaisia ihmisiä, jotka eivät ole väkivaltaisia. He ovat humalassa vain puheliaita ja avoimia.

Olen tuosta eri mieltä. Ihmisiä luokitellaan muutenkin kaikenlaisiin keinotekoisiin lokerikkoihin, nyt sitten vielä 'väkivaltaisiksi', vaikka vain viina saisi heidät moiseen mielettömyyteen ryhtymään!

Viina sekoittaa ihmisen systeemit, harmonian, mielen ja energioiden toiminnan kiihdyttäen tätä kaikkea samanaikaisesti - todella perusteellisesti, riippuen toki annosmäärästä.

Näin ollen ei voida sanoa, että jonkun luonne on 'väkivaltainen', jos hän täysin sekoitetussa (keinotekoisesti aikaansaadussa) tilassa sitten sattuu tekemään kehollaan jotain, jota ei täysin tajuissaan ikinä tekisi. On suorastaan vääryyttä lähteä leimaamaan tällaisia ihmisiä - et ole juuri feministejä parempi heidän väitöstensä suhteen, joiden mukaan nimenomaan kiltit nörtit olisivat tosi väkivaltaisia. Tuostahan hekin saavat uuden aseen "No ehkä nörtit eivät SELVINPÄIN ole väkivaltaisia, mutta he ovat silti LUONTEELTAAN väkivaltaisia, koska kerran 4 promillen humalassa humauttivat heikki-pekkaa halolla horjahtaessansa!!11"

Ei ihminen 'ole' muuta kuin olemassaoleva, elävä olento. Kaikki muu on siihen päälle keinotekoisesti rakennettua elämälle vierasta ja valheellista identiteettiä. Tietenkin on kuvailevia termejä, jotka pätevät jossain määrin, mutta joku väkivaltaisuus..

Voihan joku 40 vuotta viinaa 'ilman väkivaltaa'kin käyttänyt ihminen (esimerkiksi nainen) yhtäkkiä lyödä kännissä jotakuta. Yhtä hyvin hän voi tehdä saman selvin päin. Onko ihminen sitten 'luonteeltaan väkivaltainen, mutta se väkivalta vain NÄKYI vasta 40 vuoden päästä ja vain kännissä'?

Tarkoitan tässä nyt sitä, että ihminen voi olla tehnyt VÄKIVALTAISIA TEKOJA, mutta ihminen ei itsessään 'OLEMUKSELTAAN' ole väkivaltainen. Hän voi toki tehdä uudestaankin väkivaltaisia tekoja, mutta esimerkiksi istuessaan tuolilla kaikessa rauhassa hän ei ole sillä hetkellä tekemässä väkivaltaista tekoa, eli hän ei ole 'väkivaltainen', vaan hän 'teki väkivaltaisen teon'.

Ihmiset koettavat aina menneisyyden perusteella luokitella ihmisen, aivan kuten ihminen olisi jokin tietokoneohjelma, muuttumaton ja vääjäämätön kaavamainen robotti, joka EI VOI muuttua, ja jonka käytös on 100% ennustettavissa etukäteen kaikissa tilanteissa. Kun ihmiseen on "väkivaltaisen" (tai mikä hyvänsä muu) leima lyöty, se leima pysyy, vaikka ihminen ei enää IKINÄ olisi ketään tai mitään kohtaan millään muotoa väkivaltainen. Kaltaistesi luokittelijoien kannalta tuollainen ihminen on silti "luonteeltaan väkivaltainen", ja "viina vain tuo sen ESIIN".

Oletko ajatellut, että on olemassa ihmisiä, jotka joskus saattavat tietyssä tilanteessa tietyn promillerajan ylitettyä tehdä päättömiä tekoja, väkivalta yhtenä näistä - mutta tilanteen ollessa toinen, he eivät sitten teekään tällaista tekoa?

Jonkin 'voi olla, että'-oletuksen takia olet valmis luokittelemaan ihmisiä kuin karjaa.

(taas tämä typerä 4096 merkin rajoitus! Voisiko sille tehdä jotain?)

- Vortac

Vortac kirjoitti...

(jatkoa sen 4096 merkin rajoituksen takia - aivan vammaista nykyaikana rajoittaa noin pieneksi joka viesti.. tai yleensäkin tehdä edes jokin viestirajoitus - miksi moinen rajoitus on? siksikö, että pelätään kovalevytilan loppuvan? Hoh!)

Tämä kaikki sanottuna, toki on selvää, että on myös ihmisiä, jotka ovat tehneet hyvin paljon väkivaltaa kännissä tai ilman, ja jotka joka kerta juodessaan ovat tähän mennessä sortuneet väkivaltaan tavalla tai toisella. Mutta ihmisyyteen mahtuu hyvin paljon muutakin, ja mielestäni tuollainen 'väkivaltainen luonne'-juttu ei välttämättä sovi ihmisiin, jotka "voivat sortua väkivaltaan" tietyssä tilanteessa tarpeeksi kännissä, mutta ovat käytännössä niin tehneet aniharvoin.

Menneisyys ei silloin ole välttämättä kovin vääjäämätön kuvaus tulevaisuudesta. Antakaa ihmisille armoa, antakaa heille mahdollisuus parannukseen ja antakaa heille mahdollisuus olla tässä hetkessä, ihmisinä ja olemassaolevina olentoina, vailla mitään luokitusten taakkoja tai muuta sellaista. Ehkäpä he yllättävät teidät, ehkäpä he eivät juuri tänään olekaan 'väkivaltaisia luonteita', jos ette heitä sellaisina kohtele.

On kovin vaikea muodostaa jotain pointtia, kun näkee heti, millaisia vastapointteja tämäkin postaus varmasti tulee saamaan - ja osittain ne ovatkin toki oikeassa. Tämä kirjoitukseni -näyttäisi- ehkä päällisin puolin puhuvan sitä vastaan, että naiset voivat ihan helposti nähdä, onko joku heppu kykeneväinen väkivaltaan vai ei, ihan ulkoisista, tunnistettavista piirteistä ja olemuksesta.

Mutta ei se niin ole, tämä on vain yritys osoittaa, että on olemassa elämä, ja sitten on olemassa ihmisen luokitukset, ja ne ovat faktuaalisesti kaksi eri asiaa, eivätkä oikeastaan koskaan kohtaa toisiaan. Kyllä luokitus voi olla suhteellisen pätevä jopa useinkin, ja kyllä niiden avulla voidaan karkeita suuntaviivoja vedellä - mutta jokaista ihmistä ei kannata koettaa laittaa tiukkoihin luokituksiin, niin kauan kuin olemme eläviä olentoja, kykeneväisiä muutokseen ja luovuuteen. Ihmiset luokittelevat ja jaottelevat kaikkea aivan liikaa ja sitten kirjoittavat kaikesta 'faktuaalisen' litanian johonkin tietosanakirjaan, ja kuvittelevat sitten tietävänsä totuuden - mutta he jättävät kuitenkin KOKEMATTA ne asiat, jotka jaottelevat.

Moniko pysähtyy ihailemaan kiehtovan näköistä kukkaa ja tarkastelee sitä, miltä kukka 'tuntuu' hänen sitä katsoessaan, kun hänen tarkoituksensa on 'luetteloida' se latinankielisin nimin johonkin tiedeprojektiin tai tietosanakirjaan?

Elämä menee luetteloivilta ja kategorisoivilta ihmisiltä tyystin ohi, eivätkä he edes itse huomaa sitä..

(siis tarkoitan nyt ihmisiä, jotka pitävät paljon tärkeämpänä luokitella jokin kuin kokea se)

- Vortac

Anonyymi kirjoitti...

"(taas tämä typerä 4096 merkin rajoitus! Voisiko sille tehdä jotain?)"

Voi hyvin helposti. Eiku: voi helposti. Eiku: helposti.

Anonyymi kirjoitti...

Kaarinan Hazard on sietämätön natsi. Mielenkiintoista on, että hän itse luulee olevansa moraalinen ihminen. Miten se on mahdollista?