keskiviikkona, lokakuuta 14, 2009

Tehy hurjana

Tehy tyrmää palkka-ankkurin
Mies = nainen + 600€/kk

Tehyn puheenjohtajan Jaana Laitinen-Pesolan mukaan naisvaltaisilla aloilla maksetaan palkkaa edelleenkin lähes 600 euroa vähemmän kuin miesvaltaisilla aloilla. Jos palkkoja korotetaan prosenttimääräisesti, ero vain suurenee.

- Suomessa on sitouduttu samapalkkaisuusohjelmaan jo vuonna 2006, mutta ei tämä ero ole juuri kaventunut. Lamankaan aikana ei saa tämä samapalkkaisuustavoite unohtua. Me haluamme, että seuraaviin sopimuksiin tulee sellaisia elementtejä eli rahaa, joilla saadaan naisvaltaisten alojen palkkausta korjatuksi.

Laman aikana tavoite saattaa olla vaikea saada toteutetuksi.

- Koulutetulla hoitohenkilökunnalla on kaikilla sektoreilla kysyntää. Jos halutaan turvata se, että meitä hoitaa jatkossakin koulutetut ihmiset, niin he tarvitsevat parempaa palkkaa ja siihen pitää satsata. Uskon, että viisaat työnantajat kyllä ymmärtävät tämän.

Pyhä pi**u

Tutkijat: Lapsen lihavuus voi olla vanhempien syytä

35 kommenttia:

MikkoAP kirjoitti...

Tehy:n J L-P: "- Meille ei tämä palkka-ankkuri kelpaa. Kilpailukelpoinen palkkaus pitää olla sekä julkisella että yksityisellä sektorilla. Me emme halua, että näiden alojen välille syntyy eroja, joten me tavoittelemme kunnon korotuksia myös yksityissektorille, sanoi Laitinen-Pesola keskiviikkona Rovaniemellä. "

Hauska ilmaus tuo "kilpailukelpoinen" , sillä yksi syy julkisen sektorin huonompaan palkkaukseen on juuri se, että se on suojassa markkinakilpailulta.

Jorma kirjoitti...

"Koulutetulla hoitohenkilökunnalla on kaikilla sektoreilla kysyntää."

Helvettiäkö sitten valittavat? Olisivat vain kiitollisia, jos töitä vielä piisaa. Kaikki muut eivät ole yhtä onnekkaita.

Jorma kirjoitti...

"Olenko oikeassa vai enkö ollenkaan väärässä?"

Lasse Lehtinen on oikeassa. Ihan hauskoja kirjojakin mies on saanut aikaan.

Juho Autio kirjoitti...

Julkisuuden kautta hankittu ytm-status:

Maailman pienin mies täytti 18 vuotta

- Kun minut tunnustetaan virallisesti maailman pienimmäksi mieheksi, odotan saavani kosolti naimatarjouksia.

Jape kirjoitti...

Jaana Laitinen-Pesola: "- Koulutetulla hoitohenkilökunnalla on kaikilla sektoreilla kysyntää. Jos halutaan turvata se, että meitä hoitaa jatkossakin koulutetut ihmiset, niin he tarvitsevat parempaa palkkaa ja siihen pitää satsata."

Ei helvetti, härskiä touhua ja puhetta JLP:ltä, kertakaikkiaan. Hän ei vissin ollenkaan reksteröi missä jamassa Suomi ja kokomaailma makaa?

Nyt viimein pitää satsata siihen, että tuodaan Filippineiltä ja Thaimaasta tänne työtä pelkäämättömiä ja ahkeria naispuolisia sairaanhoitajia. Samalla saataisiin korjattua sitäkin että saattaisi tuossa sivussa syntyä romanssi jos toinen perussuomimiehen kanssa, joka ei suominaiselle kelpaa, ja kenties mennä jopa pidemmällekin...

Kaksi kärpästä yhdellä iskulla!

Anonyymi kirjoitti...

"Hän ei vissin ollenkaan reksteröi missä jamassa Suomi ja kokomaailma makaa?"

Jaa missä jamassa? Suomi on rikkaampi kuin koskaan, mitä nyt pieni hetkellinen notkahdus on tullut tähän.

Jape kirjoitti...

Kaada sinä Ano vain itsellesi lisää...

...ilmoittele sitten missä ne rikkaudet on. Kai niistä JLP:lle voidaan jokunen euro vipata että vikinä loppuu.

Nils- aslak kirjoitti...

Tarkoittaakohan Laitinen- Pesola nytkin vain tehyläisiä naisia, kuten edellisessä tehyn työehtosopimuksessa. Suomalaisen naisen tasa-arvokäsitys on kummallinen.

Anonyymi kirjoitti...

Tässä tilanteessa paras keino palkkaerojen tasaamiseen on täydellinen ylityökielto kaikilla aloilla.

Miesten tulot tippuisivat kun turha työn ahnehtiminen kiellettäisiin. Naiset nyt eivät muutenkaan juuri ylityötä tee, joten tuloerot tasoittuisivat kummasti.

Anonyymi kirjoitti...

"Nyt viimein pitää satsata siihen, että tuodaan Filippineiltä ja Thaimaasta tänne työtä pelkäämättömiä ja ahkeria naispuolisia sairaanhoitajia. Samalla saataisiin korjattua sitäkin että saattaisi tuossa sivussa syntyä romanssi jos toinen perussuomimiehen kanssa, joka ei suominaiselle kelpaa, ja kenties mennä jopa pidemmällekin..."

Jassoo, no luulenpa ettei tuo tule toteutumaan.

Tuskinpa hoitajia kovin
herkästi tilataan Aasiasta ainakaan tonnikaupalla, kyllä seuraukset tiedetään. Minä veikkaan että jos näin uhkaa käydä

1) Asia yritetään estää, esimerkiksi tinkimällä suurten ikäluokkien hoitotasosta, lisäämällä eutanasiaa tms.

2) Suomalaisnaisia alkaa tulla oudosti hoitoalalle, esimerkiksi sivutöihin blokkaamaan ulkolaisnaisten maahanmuuttoa.

3) Hoitajien palkat 1.5 kertaistetaan yhdessä yössä ja samalla vähennetään palkkatuloja tai kuluja muualla.

4) Suomalaisnaisia alkaa
"mystisesti" kadota ulkomaille.


Naisten maahanmuuttofantasia ei ihan helposti käy.


Bmad

Anonyymi kirjoitti...

Kenen muun syytä lapsen lihavuus voisi olla kuin vanhempien? Sitä syödään mitä ruokapöydässä on tarjolla. "Painavat luut", "hidas aineenvaihdunta" ja "geeniperimä" lihavuuden syinä tarkoittavat tosiasiassa huonoja ruokailutottumuksia.

Riitta

MikkoAP kirjoitti...

"Tässä tilanteessa paras keino palkkaerojen tasaamiseen on täydellinen ylityökielto kaikilla aloilla.

Miesten tulot tippuisivat kun turha työn ahnehtiminen kiellettäisiin. Naiset nyt eivät muutenkaan juuri ylityötä tee, joten tuloerot tasoittuisivat kummasti."

Onko tämä jotain parodiaa? Siis ihan oikeasti?

Anonyymi kirjoitti...

"Onko tämä jotain parodiaa? Siis ihan oikeasti?"

Näyttää olevan. Ja lisäksi
määräämällä alemman tason miehet pakkotöihin saadaan naisten palkat erottumaan entistä enemmän,
naisten eduksi.


Bmad

Anonyymi kirjoitti...

Viivikin sen tietää:
http://www.iltalehti.fi/viihde/2009101410423299_vi.shtml

Argh kirjoitti...

"Onko tämä jotain parodiaa? Siis ihan oikeasti?"

On... ja ei ole. Ehdotus on käytännössä miltei mahdoton toteuttaa, mutta on silti realistisempi tavoite kuin Tehyn höpinät.

Tässä blogissakin on esitelty tilastoja, jonka mukaan naiset tekevät n. 20% vähemmän vuosittaisia työtunteja kuin miehet. Kun tätä eroa tasoitetaan, niin tuloerotkin kapenevat.

Samalla estettäisiin sen tilanteen syntyminen, jossa naiset erityiskorotustensa turvin kiskoisivat miesten kanssa samaa palkkaa huomattavasti pienemmällä työpanoksella.

Anonyymi kirjoitti...

Yleinen naissiviilipalvelus nyt hoitoalalle tasa-arvoisesti. Sitä voitaisiin kutsua myös lottapalveluksi tai lottavelvollisuudeksi.

Kaikki miehet nyt ajamaan tätä asiaa Suomeen. Meidän pitää myös kannattaa tasa-arvoa.

Mikko Ellilä kirjoitti...

Hommaforumilla oli keskustelua asevelvollisuudesta:
http://hommaforum.org/index.php/topic,10091.msg224250.html#msg224250

Ja kun syy, miksi ylipäätään ollaan tällä foorumilla lienee ensi kädessä mokupropagandan ja sen älyllisen tökeriyden vastustaminen, voidaan vain kysyä, miksi käytetään samantasoisia argumentteja puolestaan tässä asiassa.

Ei mitään eroa:

* Monikulttuurisuus nyt vain kuuluu tänne Suomeen ja se nyt vain on ihanaa, väistämätöntä ja luonnollista. Teidän nyt vain kuuluu se hyväksyä. Jne.
* Vain miesten asevelvollisuus nyt vain kuuluu tänne Suomeen, ja se mies siitä luistaa, saa oikeutetusti naisten paheksunnan päällensä. Teidän miesten nyt vain kuuluu se hyväksyä. Asevelvollisuus on ihana, väistämätön ja luonnollinen osa miehen elämää.

Jape kirjoitti...

Miesten syrjintä ja syrjäytyminen alkaa jo nuorella iällä. Näin voi päätellä STAKES:in Kouluterveys 2008 -kyselyn taulukoita lukemalla.

Esim. kysymykseen "Onko Sinulla tällä hetkellä todella läheistä ystävää, jonka kanssa voit keskustella luottamuksellisesti lähes kaikista omista asioistasi?"

Lukion 1. vuosikurssin pojista 14% vastasi, että "Ei ole ystävää". 12% ammatillisen oppilaitoksen 1. vuoden opiskelijapojista antoi saman vastauksen.

Jape kirjoitti...

Bmad: "Jassoo, no luulenpa ettei tuo tule toteutumaan."

Ei uolla asenteella. En saa olla noin negatiivinen ja heti painamassa hyvää asiaa alaspäin!


Bmad: "Tuskinpa hoitajia kovin
herkästi tilataan Aasiasta ainakaan tonnikaupalla, kyllä seuraukset tiedetään."

Pian voi olla pakko (ja kannattaa alkaa jo suunnittelemaan) kun suomimaatuskat alkaa lakkoilemaan taas keväälläan ja heitä ei muutenkaan kiinnosta heidän kutsumusammattinsa työ.

Bmad: "1) Asia yritetään estää, esimerkiksi tinkimällä suurten ikäluokkien hoitotasosta, lisäämällä eutanasiaa tms."

Juurihan nitä insulliinisurmaajanaisia ollaan tuomille saattamassa. Ei "eutanasiaa" noin vaan lisätä, pitää olla valppaana.

Bmad: "2) Suomalaisnaisia alkaa tulla oudosti hoitoalalle, esimerkiksi sivutöihin blokkaamaan ulkolaisnaisten maahanmuuttoa."

Ei sieltä niin vain tulla hoitoalalle, edes oudosti. Jos muistat, Bmad, niin viime sairaanhoitolakon aikaan sairaanhoitajat (vaikka heillä ei mitään Hippokrateen valaa olekaan, mutta moraali pitäisi olla, mutta sitten ilmenikin, että ei ole) uhkasivat uljaasti ja rohkeasti joukkoirtisanoutumisella ja kertoivat, että potilaat on työnanajan vastuulla, ei hoitajien. Kukas tämä työnantaja on? No kasvoton kunta. No kuka sen kunnan muodostaa, no me vastuulliset ihmiset, jotka maksamme mm. veroja.
No niin, nyt meillä työnantajilla on siis valta valita ketä sinne töihin sairaanhoitajiksi otetaan. Sinne on ihan turha lakkoherkän suominaisen tunkea. Otetaan vain rohkeasti naissairaanhoitajia filippiineiltä ja thaimaasta. He tekevät työnsä hymyillen ja iloisena, eikä naama kuin sitruunan niellellä (suomisairaanhoitaja). Myös muutama japanilainen sairaanhoitajanainen olisi piristävää vaihtelua :)

Bmad: "3) Hoitajien palkat 1.5 kertaistetaan yhdessä yössä ja samalla vähennetään palkkatuloja tai kuluja muualla."

Ei vaan nämä 1.5 kertaista palkkaa mankuvat suomisairaanhoitajat erotetaan ja otetan tilalle 0.75 kertaiseen palkkaan tyytyvät, iloiset ja hymyilevät thai- ja filippiiniläisnaiset. Rahaa säästyy ja toisaalta voidaan ottaa enemmän hoitajia samalla rahalla mikä käytettiin ennen. On ns. enemmän käsiä käytetävissä.

Bmad: "4) Suomalaisnaisia alkaa
"mystisesti" kadota ulkomaille."

Missä tässä on ongelma?


Bmad: "Naisten maahanmuuttofantasia ei ihan helposti käy."

Ei niin, jos miehet itsekin heti ideointi vaihessa vastustaa sitä. Toivottavasti edustat vähemmistöä miehissä, Bmad. Uskon niin!

Anonyymi kirjoitti...

"Ei uolla asenteella. En saa olla noin negatiivinen ja heti painamassa hyvää asiaa alaspäin!"

Itsekin haluaisin sekstailla joskus vietnamilaisen naisen kanssa kotoSuomessa (samaan aikaan kun suominainen hieroo hartioitani, voisin ruikkia sitä a tai b-porttiin).

Mutta eivät suomalaisnaiset
(tarkoitan niillä lähes kaikkia), eivätkä kaikki alfaurootkaan halua silti aasialaista naiskuvaa femusuomeen.

Täällä jos olet tavallinen mies, niin PALVOT NAISTA ja KOET ALEMMUUTTA, etkä yleensä saa edes seksiä. Aasialaisnaiset jos tulisivat alkaisi kilpailu miehen miellyttämisestä. Ei naiset ala virtaustensa suuntaa muuttaa suosiolla. Feministien joukkoaddressit alkavat kiertää ja hyväksikäytölle pannaan stoppi: ei thainaikkuja Suomeen, ei suomalaisnaisille valtavajetta.
Se on siinä.

"Pian voi olla pakko (ja kannattaa alkaa jo suunnittelemaan) kun suomimaatuskat alkaa lakkoilemaan taas keväälläan ja heitä ei muutenkaan kiinnosta heidän kutsumusammattinsa työ."

Ai on heiltä taas lakko
tulossa. No hyvä niin, mites
naispalvelualojen palkkaus? Kuorma-autokuskeille vähemmän liksaa kun ovat yleensä miehiä? Kaipa tähän joku tolkku vielä saadaan.

"Juurihan nitä insulliinisurmaajanaisia ollaan tuomille saattamassa. Ei "eutanasiaa" noin vaan lisätä, pitää olla valppaana."

Insuliinisurmaajat ovat
oire ja osoittaa miten vaarallista porukkaa hoitoalalla on, ottaen lisäksi huomioon, että hoitojonoissa tapahtuu paljon kuolemia ja laiminlyöntejä rahan takia, eikä niitä hyvin tai valheellisesti perusteltuina saada oikeuteen.

Vanhusväestö, jolla ei ole
rahaa, eikä läheisiä tulee olemaan entistä enemmän tykinruokaa. Ja oletan todella, että tämä kehitys on todennäköisempää kuin se, että tänne aletaan laskea thainaisia ATM:ien varavaimoiksi.

"Ei sieltä niin vain tulla hoitoalalle, edes oudosti. Jos muistat, Bmad, niin viime sairaanhoitolakon aikaan sairaanhoitajat (vaikka heillä ei mitään Hippokrateen valaa olekaan, mutta moraali pitäisi olla, mutta sitten ilmenikin, että ei ole) uhkasivat uljaasti ja rohkeasti joukkoirtisanoutumisella ja kertoivat, että potilaat on työnanajan vastuulla, ei hoitajien. Kukas tämä työnantaja on? No kasvoton kunta. No kuka sen kunnan muodostaa, no me vastuulliset ihmiset, jotka maksamme mm. veroja.
No niin, nyt meillä työnantajilla on siis valta valita ketä sinne töihin sairaanhoitajiksi otetaan. Sinne on ihan turha lakkoherkän suominaisen tunkea. Otetaan vain rohkeasti naissairaanhoitajia filippiineiltä ja thaimaasta. He tekevät työnsä hymyillen ja iloisena, eikä naama kuin sitruunan niellellä (suomisairaanhoitaja). Myös muutama japanilainen sairaanhoitajanainen olisi piristävää vaihtelua :)"

Siis mitä vittua? Ei ole
koskaan nähtykään sellaista tilannetta, että sairaanhoitajista olisi hitonmoista pulaa. Perusrunko on aina ollut pystyssä. Kyllä tiukan paikan tullen voi tulla naisia hoitoalalle tekemään sivutöitäkin viimeistään siinä vaiheessa, kun kaukoitään on faksattu ensimmäinen 30000 thaikkuhoitsun tilaus.

"Ei vaan nämä 1.5 kertaista palkkaa mankuvat suomisairaanhoitajat erotetaan ja otetan tilalle 0.75 kertaiseen palkkaan tyytyvät, iloiset ja hymyilevät thai- ja filippiiniläisnaiset."

Höpönlöpön. Sen verran
politiikkaa ja suomalaista kulurakennetta tunnen, ettei tuollaista tule tapahtumaan. Ehkä lentoemäntien kohdalla asia on toinen.

""Bmad: "4) Suomalaisnaisia alkaa
"mystisesti" kadota ulkomaille."
Missä tässä on ongelma?"

Se ongelma, että naisen
saaminen vaikeutuu entisestään.


Bmad

Jape kirjoitti...

Bmad: "Kyllä tiukan paikan tullen voi tulla naisia hoitoalalle tekemään sivutöitäkin viimeistään siinä vaiheessa, kun kaukoitään on faksattu ensimmäinen 30000 thaikkuhoitsun tilaus."

Et nyt Bmad ymmärrä...
Ei hoitoalalle noin vain tulla, jonkun pitää palkata ja kun tehdään päätös, että oikuttelevaa suomihoitsua ei oteta/palkata, vaan odotetaan sitä thainaista. Valkeneeko?
Thai- ja filippiniläis (sekä pari japanilaista) naissairanhoitajaa muodostaa uuden rungon.

Bmad: "Sen verran
politiikkaa ja suomalaista kulurakennetta tunnen, ettei tuollaista tule tapahtumaan."

Et tunne, näemmä. Tarkoistushan on nimenomaan oikaista suomailasta kulurakennetta edullisemmalla thaikulurakenteella. Politikasta sen verran että jokainen kunnanhallitus ja valtuusto taputtaa, kun kuluissa säästyy tällä keinoin. He (kunnanhallitus ja valtuusto) voivat taas tehdä vaikka usemmankin ekskursion kivoihin paikkoihin.

Bmad: "Se ongelma, että naisen
saaminen vaikeutuu entisestään. "

Tai toinen näkökulma voisi olla, että tulee lisää tilaa kivoille thai jne. naisille :)

asdfg kirjoitti...

Nils-Aslak: "Tarkoittaakohan Laitinen- Pesola nytkin vain tehyläisiä naisia, kuten edellisessä tehyn työehtosopimuksessa. Suomalaisen naisen tasa-arvokäsitys on kummallinen."

Laitinen-Pesola tekee sen, mitä kuka tahansa asiansa osaava ay-poliitikko hänen tilanteessaan tekisi. Hän käyttää hyväkseen sen ilmaiseksi syliin tuodun sympatiasaaliin, jota lehdistö on rummutellut kokoon jo joitain vuosia.

Missä tahansa muussa kontekstissa kunnallisten palkkojen nostaminen vastaavalle tasolle yksityisten kanssa olisi täysin absurdi vaatimus. Jos kuntatekniikan alan työntekijät vaatisivat yksityisen puolen palkkoja, heidät naurettaisiin pihalle. Kuitenkin kunnallinen terveydenhoitaja voi vaatia yksityisen puolen palkkaa tasa-arvokorttiin vedoten.

Jos muut kuntien leivissä olevia työntekijöitä edustavat liitot ovat niin munattomia että antavat Tehyn kerätä kaikki sympatiafyrkat, niin itseään saavat syyttää siitä vain. Esimerkiksi OAJ ei ole tehnyt palkkojensa, ei ehtojensa, eikä työolojensa eteen viime vuosina tietääkseni mitään.

Anonyymi kirjoitti...

Mikko Ellilälle terveisiä ... heitäpä sinne hommafoorumin asevelvollisuus keskusteluun vaikka kopioina noita juttuja miesten tasa-arvo Ryn foorumilta - tai ainakin linkkiä foorumin asevelvollisuus osioon. Kiitos.

Anonyymi kirjoitti...


Meillä naisen seksuaalisuuden hallinta on siirretty toisiin kohtiin elämässä.

Esimerkiksi omaan tahtiin etenevä synnytys ilman kemiallisia lääketehdaslääkkeitä on usein voimakkaan orgasmin tuova kokemus. Sairaala, joka on tätä mielihyvää erikoistunut tuottamaan, ajetaan alas 1.6.2010. Se raha, joka tarvitaan laitteisiin ja aineisiin, on Tammisaaressa työllistänyt suomalaisia naisia, jotka antavat aikaansa ja rauhoittavaa läsnäoloaan synnyttäjälle.


Homo

Anonyymi kirjoitti...

Uutisia Keniasta:

Teenage sex study shock for parents

...
“The children are exchanging sex for petty items like cellphone airtime, chips, pocket money and girls exchanging it for sanitary towels,” said Ms Rosemary Onyando, executive director of the Centre for the Study of Adolescence.
...

Ilmeisesti pojatkin myivät seksipalveluita, kun erikseen mainittiin naisten vaippojen kohdalla, että tytöt harrastavat seksiä vaippoja vastaan, mutta muiden tuotteiden kohdalla ei mainittu erikseen tyttöjä. Kuinkakohan suuri osuus poikien asiakkaista on (vaaleita) naisia?

Kilpavarustelu sukupuolten sodassa sen kun kiihtyy:

Kiinalainen Gigimo-yhtiö on alkanut viedä Lähi-idän markkinoille keinotekoisia immenkalvoja. Tuote on tarkoitettu morsiamille, jotka eivät ole hääyönään neitsyitä.

Homo

Anonyymi kirjoitti...

Ai niin, inhoan muuten sanoja terveysside ja paituli. Sanaa paituli sen vuoksi, että se kuulostaa niin karmean lapselliselta. Terveyssidettä sen takia, että kyseessä on järkyttävä eufismi. Eihän kyseessä ole mikään terveydelle välttämätön tuote, eikä minusta edes side. Vaippa se on niin kuin vauvojen vaipatkin.

Homo

kävelevä dildo kirjoitti...

"Jaa missä jamassa? Suomi on rikkaampi kuin koskaan, mitä nyt pieni hetkellinen notkahdus on tullut tähän."

Ei jumalauta.
Mistä teitä sikiää? Katsotko mitään muuta kuin BB:tä?

Taidat olla joko
a) trolli tai
b) just sitä porukkaa, jonka mielestä:

b 1) verot valtion maksettaviksi
b 2) raha tulee Taikaseinästä
b 3) sähkö tulee töpselistä
b 4) naisilla pitää olla pienempi veroprosentti, koska naisilla on jalkojen välissä pillu eikä kulli
b 5) naisen euro
b 6) jos yksikin nainen syrjäytyy tai joutuu työttömäksi, niin se on niinq hirvee vääryys ja osoitus sortavista valtarakenteista. Ja jos samaan aikaan muutaman sata tuhatta miestä lisää joutuu leipäjonoon, niin se on vaan niiden oma vika.
b 7) Onhan meillä varaa, ja Valdehan maksaa, joten mietiään me vaan seuraavilla naistutkimuspäivllä taas rauhassa hegemonisen maskuliinisuuden dilemmaa, ja tehdään 20-sivuinen analyysi asian suhteuttamisesta Vallan käsitteeseen työryhmässä, johon on saatava feministisestä teoriasta kuuliaisesti agendansa ammentavat sukupuolittuneen väkivallan "asiantuntijat" mukaan vahvistukseksi.

Oletko a) vai b)?
Vai molempia?

Vortac kirjoitti...

Ai niin, inhoan muuten sanoja terveysside ja paituli. Sanaa paituli sen vuoksi, että se kuulostaa niin karmean lapselliselta. Terveyssidettä sen takia, että kyseessä on järkyttävä eufismi. Eihän kyseessä ole mikään terveydelle välttämätön tuote, eikä minusta edes side. Vaippa se on niin kuin vauvojen vaipatkin.

Naiset ovat maailmankaikkeuden viimeisiä olentoja puhumaan asioista niiden oikeilla nimillä. Naiset keksivät vaikka miten hirveän eufemismin, jotta ei VAAN tarvitse sanoa sitä oikeaa sanaa. "tarjottu päiväkahviseura" - oikea sana olisi "vuokrattu pillu".

Olen täysin samoilla linjoilla kanssasi, Homo - kun katselee näitä huutonettejä sun muita, siellä välillä väkisinkin osuu silmään näitä naisten tekemiä ilmoituksia, joissa vilisee aivan hirveitä, lapsellisia, ja suorastaan oksettavia termejä..

Lisäksi naisilla on kummallinen tapa liittää tuotteen kuvaukseen (jonka pitäisi olla siis faktuaalinen kuvaus tuotteesta) hirvittäviä mainossanoja ja adjektiiveja, jotka ovat täysin mielipideasioita. Kuten vaikkapa 'upeat verhot'.. ei - eivät ne verhot ole 'upeat' absoluuttisessa mielessä, vaan pelkästään myyjän mielestä. Mielipide taas ei kuulu myynti-ilmoitukseen..

Mutta tämä ei toki naisia estä - eihän heillä muuallakaan elämässä ole pahemmin järkeä, miksi siis näissäkään asioissa?

Palatakseni takaisin tuohon eufemismi-juttuun, naiset vaikuttavat suorastaan rakastavan totuuden vääristelyä ja asioiden puhumista 'vihjaillen' ja ties miten kaukaisilla kiertoilmauksilla. Itse vihaan tuollaista kikkailua.

Jos he ovat 'nussineet apinaurosta' viime yönä, he kertovat siitä suunnilleen "lähestyimme toisiamme kunnes saavutimme sen rakkauden huipun, jonka kaksi yksinäistä sielua yössä voivat kuutamon heijastuessa kosteista silmistämme tavoittaa" tms..

- Vortac

Anonyymi kirjoitti...

"Tässä blogissakin on esitelty tilastoja, jonka mukaan naiset tekevät n. 20% vähemmän vuosittaisia työtunteja kuin miehet. Kun tätä eroa tasoitetaan, niin tuloerotkin kapenevat."

Laitinen-Pesolan viittaa STM:n samanpalkkaisuusohjelmaan, jossa käytetään Tilastokeskuksen ansiotasoindeksiä. Siitä on poistettu ylityöt, joten vaikka ylityöt lopetettaisiin, eivät ansioerot indeksin mukaan kaventuisi. Samanpalkkaisuusohjelmassa toistetaan mantraa "sama palkka samanarvoisesta työstä", mutta ohjelman toteuttajilta on jäänyt huomaamatta, että tämä toteutuu Suomessa jo eikä ansiotasoindeksi edes mittaa samanpalkkaisuutta. Miksi siis toistaa tätä mantraa, joka antaa kuvan, että naisia syrjittäisiin palkoissa? Ansiotasoindeksiin ei sisälly myöskään työttömät, joten siinä ei näy ne lukuisat työttömät miehet, joiden aseman parantaminen olisi ensisijaisen tärkeää syrjäytymisen ehkäisemiseksi.

Anonyymi kirjoitti...

Kävelevä dildo taitaa olla itse sitä porukkaa, joka yrittää lukea rivien välistä jotain sellaista mitä siellä ei ole ja saa raivokohtauksen. En todellakaan kannata sairaanhoitajien palkkojen nostamista yksityiselle tasolle. Vihjasin vain, ettei Suomen kansantalous siihen kaatuisi vaikka näin tehtäisiin. Nämä "nyt on hirveä lama" ovat tyyppillisiä poliitikkojen perusteluja, joilla ajetaan läpi kaikenlaiset heikennykset, leikkaukset ja saneeraukset, vaikka todellisuudessa Suomi on paljon rikkaampi kuin kultaisella 80-luvulla.

Hyvärinen J. kirjoitti...

Mitä tulee Laitinen-Pesolan kannanottoihin, ne näyttävät olevan jatkumoa 1980-90-lukujen taitteessa alkaneelle poliittiselle suuntaukselle, jossa raskaaksi koettua julkista terveydenhuoltojärjestelmää halutaan purkaa. Suomen Lääkäriliitto heilutti sorkkarautaa purkutyömaalla jo Vanhasen ensimmäisellä hallituskaudella valmisteltaessa puitelakia kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta, jossa perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kooksi määriteltiin lääkärien toivomuksesta ennalta rammaksi tiedostettu 20000 asukasta. TEHY tuli talkoisiin mukaan hieman myöhemmin mutta paljon näyttävämmin työtaistelu-uhkauksellaan. Niin TEHYn, Lääkäriliiton kuin muidenkin terveydenhuoltoalan ammattijärjestöjen johdossa epäilemättä ymmärretään se, että hyvinvointivaltion kultakaudella rakennettu terveydenhuoltojärjestelmän rahoitusmalli ei mahdollista työväelleen kovin kilpailukykyisiä palkkoja. Siksi ammattijärjestöjen on edullista toimia järjestelmän perustavanlaatuisen muuttamisen puolesta – toki niin, että se näyttää jäsenistön välittömien etujen, kuten yksittäisten palkankorotusten tai muiden vastaavien palvelussuhteen ehtojen parantamisena. Voidaan tietenkin kysyä, olisiko ennen vanhan purkamistoimiin ryhtymistä ollut järkevää julkaista konkreettinen esitys uudesta toimivammasta mallista.

Terveydenhuollon alan palkkaongelman perustavimmanlaatuisin syy on nähdäkseni kuitenkin filosofinen. Ihmiselämälle tai terveydelle ei haluta määrittää hintaa. Siksi ihmiselämän eteen tehtävälle työllekään ei tahdo löytyä hintaa. Henkisenä taustana ovat kulttuurimme syvimmät hellenistis-kristilliset virtaukset, mutta pragmaattisesti vähäinen ei ole sekään seikka, että kautta kirjoitetun historian ihmiselämää on yhteiskunnan näkökulmasta ollut varsin helppoa ja halpaa sekä aloittaa että lopettaa, luonnollisesti ja väkisin. Jos päädyttäisiin tilanteeseen, jossa yhdistettäisiin (1) nykytasolle noussut ihmiselämän arvostus ja (2) ihmiselämän hinnoittelu, olisi alalla työskenteleviä tyydyttävä rahoitusjärjestelmä enää käytännön järjestelykysymys. Toinen kysymys on, onko käytännössä mahdollista yhdistää mainittuja kahta asiaa vajoamatta historian tuntemaan elämän halpamyyntiin.

Anonyymi kirjoitti...

Mites se asevelvollisten "palkan nostaminen"?

Kysehän on vielä usein 12-14 h päivistä, pakkoasumisesta työpaikalla ja 7 vrk viikosta?

Anonyymi kirjoitti...

Ulkomaalaisista ei oikein ole sairaanhoitajan tai lääkärin työhön. Ne ovat on ihan eri maailmoja kuin insinöörien maailma, jossa ulkomaalaiset pärjäävät hyvin. Insinöörien työpaikoilla työskennellään pääasiassa korkeakoulutuksen saaneiden ihmisten kanssa, toisin sanoen siellä kommunikaatio sujuu hyvin englannilla tai fingelskalla.

Sensijaan sairaanhoitajan tai lääkärin taas pitäisi ihan oikeasti osata potilaiden kieltä. Kyllähän meikäläinen voi hoitaa asiat englanniksi, mutta joku kuuskymppinen ei todellakaan osaa käyttää kuin suomea.

Eli puheet massamittaisesta filippiinojen maahantuonnista voi unohtaa. Omasta mielestäni ne kelpaavat lähinnä työterveyshuoltoon, siellä varmaan pärjätäkin fingelskalla. Ja irtonumeroitahan voi eksyä aina minne tahansa.

- Syltty

kävelevä dildo kirjoitti...

"Nämä "nyt on hirveä lama" ovat tyyppillisiä poliitikkojen perusteluja, joilla ajetaan läpi kaikenlaiset heikennykset, leikkaukset ja saneeraukset, vaikka todellisuudessa Suomi on paljon rikkaampi kuin kultaisella 80-luvulla."

Heitä nyt sitten, ano, viiltävä analyysi valtion velkaantumisasteesta ja sen nykyisestä vauhdista kultaiseen -80 -lukuun verrattuna.

Ja mitään raivokohtausta en saanut, mutta alkaa oikeasti karmia nuo puheenvuorot, jotka taitaa nojata niihin ääneenkin lausuttuihin näkemyksiin, että valtio ei enää maksaisikaan velkaansa pois - tai ainakin lykkää vastuun siitä tuleville polville - tai ainakin seuraavalle hallitukselle päänsäryksi.

Miten mahtaisi globaalin systeemin käydä, jos kaikki maat aikovat suunnitelmaslisesti ryhtyä banaanivaltioiksi?

Ja ano, ne todelliset leikkaukset ovat sitten jotain sellaista, mitä Latvia käy parhaillaan läpi.

Anonyymi kirjoitti...

"Jos he ovat 'nussineet apinaurosta' viime yönä, he kertovat siitä suunnilleen "lähestyimme toisiamme kunnes saavutimme sen rakkauden huipun, jonka kaksi yksinäistä sielua yössä voivat kuutamon heijastuessa kosteista silmistämme tavoittaa" tms.."

- Vortac

Et oikein taida tuntea yhtään naisia? Ei millään pahalla, mutta ei tuollaista kielenkäyttöä käytä kukaan tietämäni nainen. Kyllä ihan rehellisesti sanotaan, että panohommiksi meni.