keskiviikkona, tammikuuta 27, 2010

Homososiaalisuus - vaihtoehto sosiobiologialle

Markku Soikkeli: Homososiaalisuus länsimaisessa kulttuurissa

Elokuvan puolella aihetta ovat käsitelleet ns. buddy-elokuvat. Cynthia Fuchs toteaa lajityypin luojiksi varhaiset cowboy-sarjat, sotaelokuvat ja romanttiset seikkailut. Lajityypin suosituin muoto on nykyään "cop buddy-film". Fuchsin mielestä on ajallemme tyypillistä, että viime vuosien poliisitoverielokuvissa homososiaalisen siteen tuoma homoeroottinen ahdistus on naamioitu rotuerojen jännitteeksi. Valkoisen ja mustaihoisen poliisin toveruutta määrää ulkoa rasistinen ja heteroseksistinen normisto. Homososiaalinen toveruus vaarantaa osapuolet, sillä normien ulkopuolella he ovat sekä vahvoja että haavoittuvaisia; erityisesti fallista asevaltaa käyttävien rikollisten edessä.

Miksi Länsi uppoaa

Dave Chappelle - Chivalry Is Dead (Youtube)

Lisäys: Thainaisille tietoa ja koulutusta heti maahantulon jälkeen
Thainaiset jäävät usein kotouttamistoimien, kielikurssien ja muun Suomi-tietouden ulkopuolelle, koska he tulevat maahan puolisoina. Monesti heidän suomalaiset puolisot vielä kaikin voimin estävät vaimojensa sopeutumista.

47 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tällainen linkki tuli opiskelijajärjestöni sähköpostiin http://www.amnesty.fi/mita-sina-voit-tehda/asenne-esiin-kysely

Homo kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Homo kirjoitti...

Kannattaa vastasta plörinällä tuohon Amnestyn kyselyyn vastaamalla sinne yhtä paljon faktoista piitaten, kuin mitä Amnesty itse piittasi esimerkiksi näissä Joku raja -kampanjoissaan. On tosin kyseenalaista ilmoittaa sukupuolekseen miestä.

Jos vastaa tuossa miehenä mitä hyvänsä, se mitä luultavammin käännetään Amnestyn haluamaan kieroilumuotoon. Jos esimerkiksi miehenä vastaa, että uskoo oikeuslaitokseen, niin uutisoidaan, että suurin osa miehistä kehtaakin perusteettomasti uskoa oikeuslaitokseen. Jos taas miehet vastaavat oikeuslaitokseen kriittisesti, niin se uutisoidaan, että raiskaukset kaamea ongelma ja että edes miehet eivät usko oikeuslaitokseen tässä asiassa.

Lisäksi on älytöntä edes yrittää tehdä tällaisina nettikyselyinä jotain mielipiteiden kartottamisia, koska kyseessä ei ole kunnollinen satunnaisotos.

Anonyymi kirjoitti...

Mielestäni seksuaalista väkivaltaa on myös se, että osa raiskausilmoituksista on perusteettomia. Samoin on sukupuolittunutta väkivaltaa, että feministit ovat ottaneet seksuaalisesta väkivallasta Amnestyn kanssa poliittisen lyömänaseen miehiä vastaan, jossa viis veisataan faktoista tai länsimaisen oikeusjärjestelmän perusteista esimerkiksi syyttömyysolettaman suhteen.

Ongelmana on myös se, että kahden yhtä päihtyneen harrastaessa seksiä oletetaan juuri naisen olevan raiskattu ja miehen raiskaaja, vaikka yhtä hyvin voisi ajatella toisin päin.

Raiskausilmoituksia tulee noin 500-900 kpl vuodessa ja ehkä noin 10 prosenttia johtaa tuomioon.

Jos nainen ei kieltäydy selkeästi seksistä vaikka onkin selvin päin, niin miksi kyseessä olisi raiskaus? Jos jos kumpikin osapuoli on yhtä päihtynyt, eikä väkivaltaa ole käytetty, niin miksi juuri mies olisi katsottava raiskaajaksi - eikä esimerkiksi nainen tai että mitään raiskausta ei ole ylipäätään edes tapahtunut.

Homo kirjoitti...

Kun kyselyyn vastaa, päätyy propagandaisivulle, jossa kerrotaan mm. että:

1. NOIN 15 000 NAISTA PAKOTETAAN SEKSUAALISEEN KANSSAKÄYMISEEN VUOSITTAIN. (oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen uhritutkimus, 2009)

Nykyisessä parisuhteessa pakottamisia tapahtuu noin 6500 naiselle. Kun vuosittaiseen määrään lasketaan mukaan tilanteet, joissa nainen tai tyttö ei ole kyennyt ilmaisemaan tahtoaan tai puolustautumaan luku kasvaa kolminkertaiseksi1.

Vain murto-osa seksuaalisesta väkivallasta tulee poliisin tietoon: vuonna 2008 raiskauksiksi luokiteltiin ennätykselliset 915 rikosilmoitusta, vuonna 2009 lukumäärä2 läheni keskiarvoa joka on 559.

Tutkimusten mukaan vain neljänneksessä rikosilmoituksia epäilty oli uhrille täysin tuntematon, lähes yhtä usein epäilty on tuttava, sukulainen tai henkilö johon uhri on tutustumassa. Yli 80% raiskausrikosilmoituksista ei johda syytteen nostamiseen, ja vain yksi seitsemästä ilmoituksesta johtaa tuomioon jossa tekijä todetaan syylliseksi.

Rikosilmoituksissa, jotka koskevat lasten seksuaalista hyväksikäyttöä 90% uhreista on tyttöjä3. Myös silloin, kun uhri on poika tai mies, rikoksen tekijä on lähes aina miespuolinen4.
...
2. SUOMEN LAINSÄÄDÄNTÖ ON SEKSUAALIRIKOSTEN OSALTA RISTIRIIDASSA KANSAINVÄLISTEN IHMISOIKEUSNORMIEN KANSSA.

Suomen lainsäädännössä raiskaus on luokiteltu kolmeen luokkaan. Lievin raiskausta koskeva rikosnimike on sukupuoliyhteyteen pakottaminen, eli lieventävien asianhaarojen vallitessa tehty raiskaus.
...
Lue lisää seksuaalisesta väkivallasta

Lähteet:

1. Piispa, Heiskanen, Kääriäinen, Sirén (2006): Naisiin kohdistunut väkivalta 2005. Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen julkaisu 225.
2. Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos 2009. Keskiarvo laskettu aikaväliltä 1997–2007.
3. Humppi (2009): Lasten seksuaalinen hyväksikäyttö rikosilmoituksissa. Poliisiammattikorkeakoulun tutkimuksia 82/2009.
4. Tilastokeskuksen tietojen mukaan vuosina 1999-2006 99,3% tuomituista oli miespuolisia kun rikos oli törkeä raiskaus, raiskaus, sukupuoliyhteyteen pakottaminen, seksuaalinen hyväksikäyttö ja seksuaaliseen tekoon pakottaminen.
5. Reinboth (2009), Nelosen uutisille tehdyn tutkimuksen mukaan tuomio oli ehdollinen 90,9% tapauksista, Lappi-Seppälän & Hinkkasen tutkimuksen mukaan 95% (Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos 2004)

Homo kirjoitti...

Mikä ihmisoikeusnormi muka vaatii, että kyseisen teon nimi on kaikissa muodoissaan raiskaus? Eihän aiemmin laki tuntenut lainkaan raiskaus-sanaa, vaan lähin laissa käytetty termi oli väkisinmakaus. Eikä esimerkiksi Yhdysvaltojen liittovaltion laissa muistaakseni edelleenkään esiinny rikosta nimeltä raiskaus, vaikka raiskaus toki voidaan tilanteesta riippuen tuomita erilaisina rikoksina.

Homo kirjoitti...

Kovin propagandistisesti on unohdettu mainita, että kovin erinäköisiäkin tilastolukuja on saatu. Myös käsittääkseni joidenkin tutkimusten mukaan poikauhrien määrä saattaa olla samaa luokkaa tai jopa korkeampi kuin tyttöjen, vaikka rikosilmoitusten osalta tilanne toki voi olla tuo. Toisaalta, naisten osaltahan mieluusti luovuttiin rikosilmoituksista ja puhuttiinkin uhrikyselyistä, jotta saatiin isommat luvut tarkoitushakuisesti.

Jorma kirjoitti...

"Mies käyttää muihin miehiin samaa alistavaa, sukupuolisesti aggressiivista valtaa kuin naisiin."

Ettei Markku Soikkeli tulisi näillä "analyyseillaan" lähinnä paljastaneeksi jotain itsestään. Fiksaatio homoseksuaalisuuteen näyttää ainakin vaivaavan häntä kovasti.

Glowing_ kirjoitti...

Homososiaalinen tohtori Soikkeli:

" 19.1. Ti. Hesarin julkisella osastolla jatkaa professori Töttöröö sen tolkuttamista, että Suomi EI ole väkivaltainen maa, kun kerran naisten perheissä kokemaa väkivaltaa ei ole tilastoitu niin kuin pitää ja koska naisjärjestöt saavat ihan liikaa tukirahaa asiasta puhumiseen. Professori Töttöröö nuhtelee toimittajia ja tutkijoita siitä, että nämä eivät nojaa faktoihin suomalaisten väkivaltaisuudesta kirjoittaessaan, mutta eipä hänellä ole itselläänkään tarvetta faktoihin silloin kun puhuu "naisjärjestöjen" saamasta rahallisesta tuesta tai siitä miten TODELLINEN väkivalta kohdistuukin syrjäseutujen juoppoihin miehiin.
He kun ovat varmasti (sosiologin?) tunnistettavia uhreja?
♥ Professori Töttöröö on taas elävä esimerkki siitä, miten akateeminen ihminen katkeroituu kyyniseksi kolohuutajaksi, kun joutuu loppusijoitetuksi Kuopion kaltaiseen syrjäkylään - ja esimerkki siitä miten vähän yhteiskuntatieteilijä voi ymmärtää MERKITYKSISTÄ.
Mutta jos Töttöröön kaltaisille semantiikkaa selittäisi, hän kuulisi vain yrityksiä kumota vuosituhantinen apinaveljien toiminnassa syntynyt hengentieto.
Voin hyvin KUVITELLA, miten Töttöröön kaltaiset patriarkkasosiologit salaa halveksivat kaikkea mitä joutuvat tutkimaan. Siksi he puolustavat tilastoja kuin esikoistensa oikeuksia."

http://www.uta.fi/~csmaso/viidakkokirja.htm#viimeisin

Jorma kirjoitti...

Suomen Amnesty pitäisi lisätä järjestyneiden rikollisjärjestöjen listalle. Sen miesvihaa lietsova toiminta voidaan hyvin rinnastaa vaikka jonkun rasistisen uusnatsijärjestön toimintaan.

Homo kirjoitti...

Amnestyn ristiriitaista femakkokitinää:

...
Tämä tarkoittaa paitsi seksuaalisuuteen liittyvien stereotypioiden kyseenalaistamista ja purkamista
...
Amnesty International kehottaa kaikkia Pohjoismaita laatimaan viipymättä naisiin kohdistuvan seksuaalisen väkivallan vastaiset toimintaohjelmat
...

Anonyymi kirjoitti...

"Ettei Markku Soikkeli tulisi näillä "analyyseillaan" lähinnä paljastaneeksi jotain itsestään. Fiksaatio homoseksuaalisuuteen näyttää ainakin vaivaavan häntä kovasti."


Osuit Jorma asian ytimeen ; )

-

Siis sosiobiologiassahan ihminen on laumaeläin ja niin on ollut myös perinteinen mies eri muodoissaan kautta historian. Mikä siinä nyt on niin vaikeaa? Ei esimerkiksi kansainvälistä markkinataloutta miljonine eri markkinaketjuineen ja toimijoineen voisi olla olemassa ilman miesten välistä solidaarisuutta. Kriittinen marxilainen miestutkimusko tämänkin näkee piilohomoutena?

Veljesrakkautta? Hieno länsimaalainen asia miesten kesken. Ei sillä ole mitään tekemistä sen kanssa että haluaisin panna veljiäni, en minä koiraani, enkä mummoanikaan halua -vaikka heitä rakastan.

O tempora O mores.

lahtari kirjoitti...

Hei skaba: Pystyykö joku parodioimaan Soikkelia? Lupaan tarjota homososiaalisen ohrapirtelön oraalisesti sille joka onnistuu.

Homo kirjoitti...

Lahtari, en parodiasta tiedä, mutta olennaisesti samannäköistä puppugeneraattorin suoltamaa mössöä saisi varmaan opettamalla jonkun markovin mallin Soikkelin teksteilla ja käyttämällä sitten opetettua mallia runosuonen laulattamiseen.

Homo kirjoitti...

Lahtari, en parodiasta tiedä, mutta olennaisesti samannäköistä puppugeneraattorin suoltamaa mössöä saisi varmaan opettamalla jonkun markovin mallin Soikkelin teksteilla ja käyttämällä sitten opetettua mallia runosuonen laulattamiseen.

Jaaha kirjoitti...

Tekisi mieleni kysäistä Soikkelilta, entä sitten?

asdfg kirjoitti...

Vanha klassikkohan se siinä! Ihan kuin kotiin tulisi!

Hannele mummu kirjoitti...

Roolien vahvistaminen kapakassa vai isyysloma?
"Fallinen systeemi" toimii myös nuorten tyttöporukassa..

Kysyjä kirjoitti...

Henkka,

Oletko samaa mieltä noiden "miksi länsi uppoaa" -tekstin teesien kanssa?

Anonyymi kirjoitti...

"Kun valtahierarkia on uhattuna yhteiskunnassa, tarvitaan konservatiivista maailmankuvaa tukevia myyttejä, jotka kutsuvat miehiä liittoutumiseen. Myyteillä on kyky ylittää kulttuurisia ja sosiaalisia raja-aitoja ja todistaa miesten keskinäisen solidaarisuuden tärkeyttä: olemme samanlaisia juuri tämän uhkan edessä. Homososiaaliset liittoutumat eli aggregaatiot asettavat miehien yhteenkuuluvuuden universaalisti muiden liittoutumien edelle.
Yhä useammin miehille on tullut tarve puolustella miehuuden arveluttavia piirteitä, kuten väkivaltaisuutta ja aggressiivisuutta. Tiedotusvälineiden kuuluttamassa epämääräisessä "miehen kriisissä" on itse asiassa kyse siitä, että miehen yhteiskunnallisesti keskeisiin rooleihin on yhä vaikeampi liittää biologisia miehuuden tunnusmerkkejä."

Tämä kohta on aika asiaa Soikkelin tekstissä -sitä en osaa sanoa, että pitääkö hän tätä hyvänä asiana vai jonkintasoisena kauhuskenaariona.

Anonyymi kirjoitti...

Tuo kohta ei muuten ole mielestäni mitenkään ristiriidassa sosiobiologian kanssa, eikä konservatiivisen maskulismin kanssa. Nuo homososiaali hienostelu termit voisikin jättää pois ja puhua vain veljeshengestä, kaverien tukemisesta, miesten yhteishengestä ja yhteistyöstä ym.

Anonyymi kirjoitti...

Chris Rock - The difference between men and women Youtube

Anonyymi kirjoitti...

Chris Rock - Love

Anonyymi kirjoitti...

Chris Rock - Marriage

Homo kirjoitti...

Alle 25-vuotiaat halutaan tiukempaan syyniin

Homo kirjoitti...

Tigerillä edessä ikiselibaatti?:

Elin Nordegren haluaa pelastaa avioliittonsa Tiger Woodsin kanssa, vaikka se tarkottaisi sitä, että pariskunta nukkuu jatkossa eri sängyissä.

Homo kirjoitti...

Yhä useampi nuori mies dopingaineiden pauloissa

Anonyymi kirjoitti...

90% nartuistamme pillerien pauloissa –STM suunnittelee heille AA:n kaltaista AE katkaisuhoitoa.

bmaad kirjoitti...

"Alle 25-vuotiaat halutaan tiukempaan syyniin"

En nyt oikein tajunnut
nopean lukaisun perusteella mitä tuo käytännössä olisi.

Olen silti jo pitkään ennustanut kouluampumisten seurauksena sitä, että aletaan vähitellen puuttua yksilöiden, elämään, mikä ei välttämättä ole myönteistä puuttumista, vaan profilointia, jolla torjutaan yleistä vaaraa, joka kumpuaa masennuksen huonosti hallitsevista henkilöistä.

Jos kotinurkissa (liikaa) oleilevat
nuoret, KÄYTÄNNÖSSÄ MIEHET, kutsutaan vaikka lentopallo- tai suunnistustiimeihin, tai erilaisiin työharjoitteluihin kyllä se syrjäytymisongelma jää ainakin suurelta osin.
Ei syrjäytymisongelmaa voida puhkaista kutsumalla harrastuksiin, matalapalkkahommiin (tai mielisairaaloihin).

Auttamisen tarve lähtee
jostain muualta. Enemmän olisi apua motivaation kannalta jos lukioihin
ja amiksiin tuotaisiin vaikka valtion kustantamia maksullisia naisia, joista osa voitaisiin värvätä suoraan
lukion oppilasta (esim. kymmenkertainen opintotuki varmaan riittäisi joillekin naisoppilaille kannustimeksi).

Homo kirjoitti...

Jopas näitä YTM:iä riittää. Nyt vuorossa hapottaja:

Female prison officer facing jail sentence after exchanging 'romantic' texts with now convicted criminal

Homo kirjoitti...

Länsirintamalta ei mitään uutta:

Indeed, Arianna Huffington, a leading U.S. commentator, has declared women's sleep 'the next feminist issue', arguing their lack of sleep affects their judgment, creativity and ability to realise their full potential.

Anonyymi kirjoitti...

Elin Nordegren haluaa pelastaa avioliittonsa Tiger Woodsin kanssa, vaikka se tarkottaisi sitä, että pariskunta nukkuu jatkossa eri sängyissä..

No mitäs järkee sellattisessa avioliitossa on? Miehen motiivi naimisiinmenoonhan on juuri se, että sitten pääsee naimaan.. naimasiin, naimasiin, kuten jo Kinnunen aikoinansa toivotti hääparille.

Jos nukutaan eri huoneissa ni mitä hiton avioliittoa se sitten on, ja mikä on motiivi pysyä 'yhdessä' moisessa tilanteessa?

- Vortac

Anonyymi kirjoitti...

Tuosta THAI-jutusta..

Monesti heidän suomalaiset puolisot vielä kaikin voimin estävät vaimojensa sopeutumista..

Ensinnäkin seon 'heidän suomalaiset PUOLISONSA', opetelkaa kielioppi, perkele.

Toisekseen, eiköhän tuossa taas viitata siihen Pahuuden ja Helvetillisyyden Äärimmäiseen Alkusyyhyn ja Demonien Valtiaaseen; suomalaiseen mieheen.

Suomalainen mieshän tämän valheellisen propagandan mukaan aktiivisesti tahallaan estää vaimonsa sopeutumisen suomalaiseen yhteiskuntaan juu.. olen itseasiassa ollut todistamassa aivan päinvastaista - nainen sopeutui varsin hyvin, oppi suomen ja länsimaiset tavat ja jätti miehensä paremman miehen toivossa, niinkuin tapana on..

- Vortac

Anonyymi kirjoitti...

Thainaisistahan ei toki saa puhua kylminä ja rahanahneina opportunisteina, edes silloin kun he ovat oppineet maan tavat ja feminazoituneet..

On toki totta, että moni aasian kulttuuri aivopesee sikäläiset naiset vähän terveemmillä arvoilla, mutta äkkiä se länsi feminazittaa ne sieltäkin tulleet eukot.

Ja naisen seksuaalinen valtahan ei katoa mihinkään, mutta siitäpähän ei jostain syystä koskaan puhuta näissä asioissa.

Toki teksti oli tuossa pienessä lainauksessa ainakin sukupuoligeneeristä, mutta syytös on selvä; suomalainen mies on sika ja paha ja tulta munille ja 80 senttiä!.. vittu sais jo luvan loppua toi oksennuspropaganda.

- Vortac

Anonyymi kirjoitti...

Osuit Jorma asian ytimeen..

Tarkkailepa Jorman kirjoituksia; hän on tehnyt nimittäin tuon kiitettävän suorituksen siinä määrin usein, että on suorastaan harvinaista näinä päivinä nähdä hänen millään olennaisella tavalla harhaan päinkään horjahtavan.

Kannattaa lukea vanhempiakin ketjuja, Jormalla on erittäin hyviä pointteja, eikä hän arastele sanoa asioita niinkuin ne ovat.

Vähän niinkuin Henryn tyyli oli ennen tuota linkkihurmosta; siellä oli paljon Henryn itsensä kirjoittamaa älykästä ja kantaaottavaa tekstiä.

(tai on kai se teksti siellä vieläkin)

- Vortac

Vortac kirjoitti...

Feminist Porno Sluts:

http://www.youtube.com/watch?v=FKnCTf8GyW4

Kannattaa katsoa, vaikka olisit välttänyt jokaikisen aiemman lähettämäni linkin katsomisen.

- Vortac

Vortac kirjoitti...

Tämä video kannattaa myös katsoa (noh, ainakin kuunnella), ETENKIN FEMINISTIEN, ja muutenkin modernien naisten, jotka eivät ole tyytyväisiä elämäänsä - se on oikeasti auttava video, uskokaa pois.

http://www.youtube.com/watch?v=zwW4Cvggtcw

Tässä kerrotaan, miksi naisilla on ongelmia, mistä ne ongelmat johtuvat, ja miten ne voidaan korjata, ja tekijä lupaa auttaa naisia korjaamaan ongelmansa elämänsä suhteen kaikin puolin.

Vaikka se on ns. 'kieli poskessa' tehty, se ei silti ole mitään pelkkää huumoria tai irvailua, vaan aivan tosiasioita, jotka jokaisen naisen täytyy saada kuulla, voidakseen aloittaa parantumisen.

- Vortac

Vortac kirjoitti...

Homo, tuosta länsirintamsta - 'women's sleep'??

Mitä ihm.? Väittävätkö he nyt miesten pakottavan naiset liian vähäisiin yöuniin ja estävän heitä menemästä aikaisin nukkumaan?

Kenties he väittävät patriarkaatin herättävän heidät liian aikaisin aamulla..?

En edes halua tietää..

- Vortac

Heiskala kirjoitti...

Itse Antony Easthope on huomauttanut:

"Kaljakuppila on tyypillinen suomalaisympäristö miesten keskinäisten roolien vahvistamiseen. Kaljatuopin ääressä voidaan kokea helpotus isällisten, muita dominoivien roolien tavoittelusta. Kaljatuopin ääressä keskinäinen kilpailu unohdetaan, kaljatuopin ääressä ei ole kamppailutoverien tuomaa kastraatiouhkaa. Miksi juuri yhdessä juominen vapauttaa miehet? Antony Easthope on huomauttanut, että kaljaa juovaa miespjoukko kokee yhteisen regression. Miesjoukon läsnäolo antaa mahdollisuuden hyväksyä kokemus oraalisesta, suuhun keskittyvästä nautinnosta ja unohtaa kokemukseen liittyvä tunne lapsen kaltaiseksi tulemisesta. Miesjoukko on kokoontunut ikäänkuin yhteisen symbolisen rinnan ääreen, imemään kaljaa kuin tuttia."

No hope for Soikikkeli, suck it babe.

:a/

Heiskala kirjoitti...

"Hei skaba: Pystyykö joku parodioimaan Soikkelia?"

Kuinka kukaan voisi pystyä siihen yhtä hienosti kuin itse homososiaalinen Markku-setä.

Glowing_ kirjoitti...

Homososiaalinen Soikkeli toteaa tutkimuksensa romanssianalyysissä seuraavaa:

"Christer Kihlmanin teoksen kohdalla totesin, että lesbo- ja homoromanssi voidaan esittää sellaisina romanttisen rakkauden toteutumina, joita heterokeskeinen parisuhdepsykologia ei pysty selittämään.
http://www.uta.fi/~csmaso/vaikka/index.html

Edelläkirjoitettu pitää varmasti paikkansa.
Kihlman kuvailee mm. homosuhdettaan eteläamerikkalaisen alaikäisen teinipojan kanssa. Sitä voi siis sanoa romanttisen rakkauden toteumaksi.
Jos kyseessä olisi ollut alaikäinen tyttö, puhuttaisiin pedofiliasta.

Anonyymi kirjoitti...

"Jos nukutaan eri huoneissa ni mitä hiton avioliittoa se sitten on, ja mikä on motiivi pysyä 'yhdessä' moisessa tilanteessa?"

- Vortac

Niin siis seksiähän ei ole pakko muuten harrastaa illalla ennen nukkumaan menoa. Eikä sitä ole pakko harrastaa sängyssä. Ihan näin pienenä vinkkinä, jos joskus olet parisuhteessa, niin kannattaa kokeilla jotain muutakin.

Samaa mieltä kyllä olen, että mitä järkeä on avioliitossa, jos toisella on jatkuvasti ulkopuolisia suhteita. Se ei myöskään kannata Woodsille, koska henki varmaan lähtee joku päivä.

Vortac kirjoitti...

Tässä aivan irrallisena asiana pieni lainaus naiselta:

""Feminism, Socialism, and Communism are one in the same, and Socialist/Communist government is the goal of feminism." - Catharine A. MacKinnon, Toward a Feminist Theory of the State (First Harvard University Press, 1989), p.10 "

Löytää se nainenkin joskus totuuden jyvän.

- Vortac

Vortac kirjoitti...


Female prison officer facing jail sentence after exchanging 'romantic' texts with now convicted criminal
..

Tuskin tuo naista haittaa, koska pystyy varmasti kyynelillään, feminismillään ja suhteillaan järjestämään kärsivänsä tuomionsa samassa sellissä ihailemansa rikollisen kanssa..

Siinä liitossa ainakin toteutuisi se, että miehen rike oli suurempi, niin nainen voi katsoa miestä ylöspäin (vrt. miehen suurempi palkka)..

- Vortac

Anonyymi kirjoitti...

Siis tämän lähinnä feministien luoman muoti ilmiön -homouden nouseminen kaikkialla näkyväksi yhteiskunnassa -on olennaisesti huonontanut terveitten miesten keskinäistä luottamusta toisiinsa, tutustumista uusiin miespuolisiin ystäviin ja kärjistänyt kaikenlaisia "äijäily" ilmiöitä.

Lisäksi se on tehnyt törkeitä lisäpaineita sinkkumiehille, koska nyt sinut leimataan hintiksi erittäin helposti, jos olet pitkiä ajanjaksoja sinkku. Pahimmillaan tällaisessa ajassa jopa sukulaiset ja ystävät voiva sortua tällaisiin "juoruiluihin". Prkl hieno asia jollain miehelle, joka muutenkin kärsii naisen puutteesta.

Anonyymi kirjoitti...

Homojen ihannointi ja homotrendi on jo aikoja sitten ylittänyt sen rajan, mitä biologinen ja luonnollinen puoli antaa ahdistumatta normaali miehille periksi. Nyt tästä kasvasta trendistä on vain haittaa normaali miehille, kuten tuossa ylempänä vinkataan.

Mistä sitten johtuu tämä nurinkurinen logiikka jota jotkut "teoreetikot" viljelevät -eli että kunhan miehet vain saadaan vähemmän "homofoobiseksi", niin heidän ystävyytensä ym syvenee ja helpottuu.

No -se johtuu (taas kerran) siitä, että sen takana on naistutkimus "sosiaalisine konstruktionismeineen" ja queer teorioineen -unohtaen taas kokonaan miesten biologisen pohjan vietteineen ja ainakin jonkinasteisen luonnollisen, terveen vastenmielisyyden homoutta kohtaan aina.

Anonyymi kirjoitti...

"Siis tämän lähinnä feministien luoman muoti ilmiön -homouden nouseminen kaikkialla näkyväksi yhteiskunnassa"

Ovat tainneet itse homoseksuaalit nostaa itsensä esille. Niitähän on paljon elokuvamaailmassa jne. Eli ovat toisin sanottuna itse aktivoituneet ja alkaneet olemaan ylpeitä itsestään. Onhan tämä huomattavissa jo ihan monissa tavallisissa homoseksuaaleissakin, että o vat oikeasti aika heränneitä omaa kohteluaan kohtaan ja omien oikeuksien perään.

Samallahan tavalla lesbotkin ovat esillä kuin homot. Eikä kyllä ole vaikuttanut mitenkään luottamukseeni naisia kohtaan.