sunnuntaina, tammikuuta 31, 2010

Naimisissa olo rikastuttaa

HS: Naistutkimusta pilkataan yhä
Kaarina Kailo

Anna-Stina Nykänen pohti kirjoituksessaan "Enää Kristiina-instituutille ei vinoilla" (HS Sunnuntai 24. l.) Suomen naistutkimuksen nykytilaa. Mistä kertoo se, että sitä kommentoitiin viihteellisesti muun muassa Aarno "Loka" Laitisen alaan kohdistaman kestopilkan valossa?

Kirjoituksessa spekuloitiin, että Oulun yliopiston professuuri jäädytettiin, koska "pakanallisia rituaaleja tutkinut Kaarina Kailo oli lestadiolaisalueella professorina vähän liikaa." Uskalias tulkinta tai huhu. Kohdistuivathan professuurini ajan tärkeimmät EU- ja Akatemia-rahoitteiset projektit toimintaan, jolla edistettiin naisten hakeutumista teollisuus- ja it-aloille, ja joissa tehtiin näkyväksi väkivallan kulttuurisia ja sukupuolittuneita taustoja.

Tiernapoikien, toripoliisin, innovaatiosotureiden ja teknologiakylän Oulussa naisnäkökulmainen kansanrunouden, alkuperäiskansojen ja ekomyyttien tutkimus on toki saattanut vaikuttaa magialta ja noituuden esiin loihtimiselta. Opetus- ja tutkimusohjelmaan liittyi kuitenkin aiheita, jotka olisivat saattaneet järkyttää loanheittäjiä vielä paljon enemmän (luontosuhde ja sukupuoli, uusliberalismin sukupuolivaikutukset).

Kaikista turhin ja uhkaavin lienee edelleen tutkimusala, jota ulkoistaminenkaan ei lakkauta: rauhanomaisten yhteiskuntien ja yhden totuuden yksitotisen kilpailutalouden kriittinen tutkimus.

Se, että alaan suhtaudutaan pilkalla ja huumoria hyväntahtoisestikin viljellen, on selvä osoitus siitä, että tasa-arvoa tai naistutkimusta todella yhä tarvitaan. Kun lestadiolaistaustainen uskontotieteilijä tutkii Metsän ukkoa, Otsoa ja esikristillisiä karhunmetsästysrituaaleja, kapinakynät eivät sauhua. Jos tutkitaan karhun kantaemoa ja pohjoisten kansojen karhujumalattaria osana ekososiaalisesti kestäviä lahjatalouskulttuureja, pilkkapartiot nousevat poteroistaan.

Oulussa sovellettiin uusliberalistiselta yliopistolta vaadittua "tulos-ulos"-politiikkaa. Eihän varhaiskasvatus tai vanhusten ja naisten elämän kannalta tärkeiden asioiden tutkimus ole "tuottavaa" (eli pääomatahojen voittoja kasvattavaa). Ajan eetos päin vastoin vaatii panostuksia palkkatyön vähentämistä edistävien älylattioiden ja robottien miesvaltaiseen kehittelytyöhön.

Tasa-arvoa ei todellakaan olla saavutettu niin kauan kuin naisten tekemää tutkimusta pilkataan, mitätöidään, syyllistetään ja stereotypioidaan. Sukupuolittuneen kielenkäytön tutkija Dale Spender tiivistää hyvin suhtautumisen naisten tietoon ja tieteeseen: "Miehiä, jotka tutkivat miehiä, kutsutaan tiedemiehiksi, naisia, jotka tutkivat naisia, kutsutaan poliittisiksi agitaattoreiksi."

Naiset ja asevelvollisuus

Women crucial for disaster aid

Married men earn a third more than their single counterparts

48 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

"ulussa sovellettiin uusliberalistiselta yliopistolta vaadittua "tulos-ulos"-politiikkaa."

Täysverinen sosialisti.

Anonyymi kirjoitti...

http://www.kaleva.fi/uutiset/lapsen-manipulointi-voi-vieda-vanhemmat-karajille/836727

naiset manipuloivat useammin lapsia avioerotilanteessa

bmaad kirjoitti...

"Se, että alaan suhtaudutaan pilkalla ja huumoria hyväntahtoisestikin viljellen, on selvä osoitus siitä, että tasa-arvoa tai naistutkimusta todella yhä tarvitaan."

Kyllähän naistutkimusta
TOKI tarvitaan, että saadaan joka ikiselle, myös sille eltaantuneimmallekin
silmälasi-sannakalle se hänelle kuuluva statusplayeri vibran korvikkeeksi.

Ilman naistutkimusta ja feminismin paimentavaa ohjausta naisparat joutuisivat tutustumaan suomalaisiin miehiin sellaisina
kuin he parhaimmillaan ovat, kuuntelemaan heidän oppejaan ja mielipiteitään, kunnioittamaan heitä ihmisinä ja sulattelemaan heidän individualistisempia näkemyksiään.

Feminismi ja naistutkimus
tilastojen mukaan ovat ajamassa tätä ihmissuhdeyhteiskuntaa raiteiltaan. Sinkku- ja runkkaussysteemit yleistyvät rytinällä, kun yhä harvemmat naiset tarjoavat kättä miehen kullinvarren ympärille puhdasta rakkauttaan.

Mutta ainahan naisen voi
ostaa. Hajoavat avoliitot osoittavat sen, että naiset ovat sittenkin vain huoria, jotka kupattuaan emotionaalisen tai taloudellisen palkkion lentävät seuraavaan hunajapesään levittämään voitokkuuden tunteita.

Anonyymi kirjoitti...

bemaad: "Hajoavat avoliitot osoittavat sen, että naiset ovat sittenkin vain huoria, jotka kupattuaan emotionaalisen tai taloudellisen palkkion lentävät seuraavaan hunajapesään levittämään voitokkuuden tunteita."

On kyllä taas varmasti päteviä yleistyksiä avioerojen syistä. Joo, naisistahan ne erot tietenkin vain johtuu. Miehet ovat puhtoisia pikku enkeleitä, jotka
joutuvat naispaholaisten saaliiksi, imetään kuiviin ja viskataan pellolle. Miehet toki tekevät kaikkensa, mutta mikään ei riitä syöjättärille. Kyllä. Totuus löytyy taas kerran tämän blogin kommenttipalstalta. Voi kun kaikki naiset lukisivat tämän armoitetun totuuden helmen.

Sitä kun voi erehtyä luulemaan, että parisuhteessa on kaksi aikuista ihmistä omine ominaisuuksineen ja ongelmineen ja jotka ovat yhtä lailla vastuussa suhteen tilasta.

MikkoAP kirjoitti...

"Sitä kun voi erehtyä luulemaan, että parisuhteessa on kaksi aikuista ihmistä omine ominaisuuksineen ja ongelmineen ja jotka ovat yhtä lailla vastuussa suhteen tilasta."

Nykyinen lainsäädäntö takaa naiselle helpon (lain näkökulmasta) eron ja mahdollisuuden hyötyä mojovasti taloudellisesti. Hänellä on myös mahdollisuus ilman todisteen häivääkään syyttää miestä pahoinpitelystä jne. Ja jos on siunaantunut lapsia, niin nainen saa automaattisesti huoltajuuden ja voi vapaasti estää miestä näkemästä lapsiaan. Sekä syyttä väkivallasta lapsia kohtaan ja lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä taas kerran ilman todisteen häivää, viranomaiset kyllä uskovat häntä, vaikka mikä olisi. Naisella siis on huomattavasti enemmän valtaa, joten hänellä tulee olla myös enemmän vastuuta.

bmaad kirjoitti...

En ole sanonut, etteikö ihmissuhde
olisi siihen osallisten ihmisten välinen muodostelma, jossa kullakin on oma vastuualueensa hoidettavanaan. Itseltäni löytyy kokemusta upeista(kin) ihmissuhteista molempiin sukupuoliin. Tuossa alemmassa kommenttiosiossa jo totesin, että nainen on yhteiskunnassa lähtökohtaisesti arvostetumpi sukupuolensa takia. Tämäkin on väittämä, jonka saa yrittää kumota. Tieteellisiä argumentteja ei vaan tahdo monessakaan tapauksessa oikein olla. Perusmiehen ja perusnaisen suhde kotomaassamme kun vaikuttaisi hyvinkin naista nuoleskelevalta systeemiltä. Lähtökohta on usein se, että nainen on oikeassa, koska naisella on enemmän valtaa. Naisten järjettömät oikut oikeuttavat itsensä miesten epärationaalisen nuoleskelun kautta, elikä ne saavat mystisen painoarvon. Kun naisella on liikaa valtaa, hänen valheistaan ja harharetkistään tulee yleisesti hyväksytyn totuuden osasia. Samaan tapaan kun ihmiset ostavat Britney Spearsin tai Irinan levyjä tehden heistä tytöille esikuvia tulee keskivertonaisestakin välinpitämätön terveen ja vaihoehtoisen kritiikin suhteen kun joka puolelta nuollaan ja päntätään, kuinka ylhäinen hän on juuri sellaisena oikkumaakarina, miehiä lokaan painavana femakkolepakkona.

Tasaveroinen suhde naisen ja miehen välillä onnistuu nykymaailmassa harvoin. Suuri osa seurustelevista miehistä on päivittäisessä nuoleskeluvastuussa kohteena joko avuton, koppava tai yksinkertaisesti typerä hienosto bitch tai lady, jolla ei olisi mitään eväitä yhteiskunnassa ilman naissukupuolen hirmuvallan, feministisen etulyöntiaseman ja holtittoman, vastuuttoman ja suorastaan luonnottoman elämänasenteen perusteettoman, läähättävän, yhtälailla aivottoman hyväksytyksitulemisen suomaa suojaa.

Pitäisi varmaan jatkaa armeijan hengessä miehiin kohdistuvaa linjaa ja kierrättää sukupuolielimen paikalla säälittävän munan omaavilla avaruusterroristeilla kansalaisaddressi jossa vaaditaan delfiinejä osallistumaan luonnonmukaiseen elämään maskuliinisen rationaalisuuden tukijoina, ennen kuin sallitaan näiden heidän ottaa askeltakaan femiinisen metaviisauden ja kosmisen vaginafysiikan poikkileikatuissa umpitunneleissa?

Anonyymi kirjoitti...

MikkoAP: Jeah. Ja lehmät lentää ja norsuilla on pinkit pikkuhousut, koska violetit ovat kuivumassa.

MikkoAP kirjoitti...

Arawn: norsujen alusvaatemallistoista keskusteluun tämä on väärä paikka. En tiedä, missä oikea paikka olisi, mutta jos kiinnostaa, niin etsi sellainen.

Lainsäädännön ja viranomaisten naisia suosiva meininki, joka antaa avioliitossa täyden vallan naiselle, on puitu täällä ja muuallakin jo vaikka kuinka kauan.

Et kyllä tule vakuuttamaan ketään, ettei nykymeininki olisi epätasa-arvoinen miehiä kohtaan.

Anonyymi kirjoitti...

MikkoAP: On puitu, on. Mut jos pelkkä "puiminen" todistaisi asian, astrologia ja homeopatia olisivat jo vakavaa tiedettä.

"Et kyllä tule vakuuttamaan ketään, ettei nykymeininki olisi epätasa-arvoinen miehiä kohtaan."

En niin. Ihmistä, joka ei halua olla mieltä X, ei voi millään vakuuttaa olemaan sitä mieltä. Ei edes kirveellä.

Jaaha kirjoitti...

Tuo Kailo vaikuttaa ihan hullulta.

Samoin ei Arawnillakaan kovin vahvasti mene, jos ei tajua lainsäädännön suosivan perhetilanteissa naisia. Mites esim. sen isyyden tunnustaminen, hmh?

Homo kirjoitti...

Naimisissa olo rikastuttaa ainakin narttuja:

I want £200m from The Man From Del Monte in Britain's biggest divorce (but he isn't saying Yes)

Homo kirjoitti...

Sehän on vanha juttu, että Kaarina Kailo on täysin hurahtanut johonkin karhusatuihin, etnonaisten maanläheiseen noitaviisauteen ja sosialismiin.

Anonyymi kirjoitti...

Jaaha: En ole oikeastaan eri mieltä siitä, etteikö lainsäädäntö tai vähintäänkin sosiaaliviranomaisten asenne riitaisan eron kohdalla suosisi naisia (jos ero hoidetaan sovussa, kumpaankaan ei tarvitse vedota).

Mutta nuo MikkoAP:n jutut kyllä koostuvat vähän muustakin kuin että "suosii naisia"....

No, ei minulla tämän suhteen mitään oikeaa asiaa ollutkaan. Kuten sanoin, ihmistä, joka ei halua olla mieltä X, ei saa olemaan sitä mieltä kirveelläkään (kuulun toki mukaan tähän porukkaan). joten heittelen sitten vaan täältä takavasemmalta mukapiikikkäitä kommentteja.

Ha-ha.

Homo kirjoitti...

Pravdassa virinnyt keskustelu tästä uutisesta:

Lapsen manipulointi voi viedä vanhemmat käräjille

bulbasaur kirjoitti...

Poliittinen agitaattori: Oulussa sovellettiin uusliberalistiselta yliopistolta vaadittua "tulos-ulos"-politiikkaa. Eihän varhaiskasvatus tai vanhusten ja naisten elämän kannalta tärkeiden asioiden tutkimus ole "tuottavaa" (eli pääomatahojen voittoja kasvattavaa).

Kuvittelisin, että yliopistojen palkkausjärjestelmä tähtää kannustamaan tieteellisesti merkittävän sekä (kansainvälisesti) referoidun tutkimuksen tuottoon; ei siis rahallisesti tuotteistettavissa olevan tutkimuksen tuottoon.

Edelleen olen sitä mieltä, että julkisen keskustelun suurin riippakivi on, että silkkoja valheita voi laukoa ilman seurauksia; keskustelu ei kannusta totuudenmukaisuuteen.

Anonyymi kirjoitti...

Bulbasaur: Niin kai sitä kuvittelisi, mutta se ei tarkoita, että asiat todella ovat niin. Yliopistothan joutuvat nyt keräämään rahaa, joten totta kai niillä on painetta tehdä sellaista tutkimusta, jonka voi tuotteistaa. Maksajatahot näet saattavat haluta rahoilleen muutakin vastinetta kuin ilon siitä, että saavat tukea tieteellisesti merkittävää tutkimusta.

Yliopistosäätö näyttää muutenkin sellaiselta, että se on yksi viimeisten työpaikkojen joukossa, jonne meikän saa suostumaan...

Syltty kirjoitti...

MikkoAP
"Nykyinen lainsäädäntö takaa naiselle helpon (lain näkökulmasta) eron ja mahdollisuuden hyötyä mojovasti taloudellisesti. "

Fiksu varautuu tähän etukäteen pitämällä avioliiton kynnyskysymyksenä avioehtoa.

Eiköhän suurimmat ongelmat ole nimenomaan huoltajuusasioissa.

bmaad kirjoitti...

Eihän äidin etuoikeus lapsen huoltajana
se ydinkysymys ole. Ongelma on naisen seksuaalinen ylivalta, eli se, ettei ole miehenä niin merkittävä typpi yleisen ja feministisen teorian mukaan. Arvon nainen voi toki lähtiessään ulosmitata sydämesi ohella lapsesi, kuin minkäkin omistusesineen, mutta tuskin huoltajuuskuviota tullaan edes oikeudenmukaistamaan, ennenkuin naisen ylivaltakysymys on puiti julkisuudessa. Se on yhtä hankala ratkaista, kuin asevelvollisuus. Miehet vertavuotavina tulevat huomennakin pakkautumaan etulinjaan pillun toivossa.

Jape kirjoitti...

"Tiernapoikien, toripoliisin, innovaatiosotureiden ja teknologiakylän Oulussa naisnäkökulmainen kansanrunouden, alkuperäiskansojen ja ekomyyttien tutkimus on toki saattanut vaikuttaa magialta ja noituuden esiin loihtimiselta."

Sellaiselta yliopistolta, joka sallii tällaisen "ekomyytisen" hölynpölyn tutkimisen ja sen varjoon perustetut naistutkimuksen suojatyöpaikkaprofessuurit, pitää poistaa yhteiskunnan rahoitus. Paskaa ei pidä tukea!

"un lestadiolaistaustainen uskontotieteilijä tutkii Metsän ukkoa, Otsoa ja esikristillisiä karhunmetsästysrituaaleja, kapinakynät eivät sauhua. Jos tutkitaan karhun kantaemoa ja pohjoisten kansojen karhujumalattaria osana ekososiaalisesti kestäviä lahjatalouskulttuureja, pilkkapartiot nousevat poteroistaan."

Ja tämä hullu oli vielä kansanedustajaehdokkaana. Hyvänen aika sentään! Luojan lykky että ei tullut valituksi.
Katsokaan nyt tuota sanamagiaa ja aivan käsittämtöntä höttöä, jota tuo naistutkimuksen "rukija" tutkii. Karhujen unia sun muuta. Mitä ihmeen hyötyä tuosta on yhtiskunnalle, siis Kailosta ja hänen "tutkimuksestaan"? Rahan haaskausta ja on yhdelle pöllölle turvattu leipä ja leppoinen suojatyö.

Anonyymi kirjoitti...

Jape: Nuo tutkimusaiheet kuulostavat ihan samoilta, mitä esimerkiksi uskontotieteessä voitaisiin tutkia tai esimerkiksi folkloristiikassa ja varmaan monilla muillakin aloilla. Ihan kohtuullinen osa tutkimuksesta on sellaista, josta ei ole varsinaista muuta hyötyä yhteiskunnalle kuin tiedon määrän lisääntyminen eli tiedettä tiedon vuoksi.

Sitä voi sitten lähteä argumentoimaan "tiedettä tieteen vuoksi" -käsitettä vastaan, jos haluaa.

bmaad kirjoitti...

Voisi olettaa, että "karhujumalatar" kutsuisi miehet (edes sunnuntaisin) alttarille eteensä polvistumaan, mutta sillan allehan taitaa puolet Suomen ukkeleista tulevaisuudessa päätyä näkemään unia itsemurhasta, kun vastuullinen karhujumalatar, tulevaisuuden perusnainen kruunaa tsekkiisen jääkiekkojoukkueen ja pakolaiskeskuksen pojat pyhällä hutullaan erottaakseen taas kerran jyvät juutalaisista, kuin
maailmanlapset akanoista.

Homo kirjoitti...

Ihanaa, että kaikenlaiseen roskatutkimukseen tuhlataan verovaroja. Sitten nämä verovaroilla ja miestensä varoilla elätetyt nartut tuhlaavat rahat vielä johonkin turhaan, kuten makaamiseen hoitopöydällä kuumat kivet selässä. Ja samalla elätetään edelleen kuumakivihoitoja tarjoavia narttuja.

MikkoAP kirjoitti...

"Sitä voi sitten lähteä argumentoimaan "tiedettä tieteen vuoksi" -käsitettä vastaan, jos haluaa."

Rahoitusta on rajallinen määrä, mahdollisia tutkimuskohteita ääretön määrä. Kyllä hyöty näkökulmaa on aivan pakko ajatella. Sillä se, ettei saa yliopistosta ym. tutkimuksiinsa, ei estä ihmistä jatkamasta tutkimustas omalla ajalla ja omin resurssein.

Jos uskoo "tiedettä tieteen vuoksi" sanoman pätevän mitä erikoisimmissa ja yhteiskunnan kannalta hyödyttömissä tutkimuskohteissa, niin täytyy myös tällöin hyäksyä, että tämä merkitsee, että tutkijan täytyy uhrata omia resursseja asialle.

Anonyymi kirjoitti...

MikkoAP: lähes kaikki tutkijat uhraavatkin. Juuri kukaan ei tee tiedettä _rahan_ vuoksi. Ja iso osa rahoituksesta tulee apurahoina esim. eri säätiöiltä ja muualta. Ne saavat ihan itse päättää, ketä rahoittavat, joten jos ne rahoittavat karhujumalan tutkimusta, voivoi.

MikkoAP kirjoitti...

"Sillä se, ettei saa yliopistosta ym. tutkimuksiinsa,"

piti tietty kirjoittaa: sillä se, ettei saa yliopistolta ym RAHOITUSTA..."

MikkoAP kirjoitti...

"MikkoAP: lähes kaikki tutkijat uhraavatkin. Juuri kukaan ei tee tiedettä _rahan_ vuoksi. Ja iso osa rahoituksesta tulee apurahoina esim. eri säätiöiltä ja muualta. Ne saavat ihan itse päättää, ketä rahoittavat, joten jos ne rahoittavat karhujumalan tutkimusta, voivoi."

Itseäni haittakin nimenomaan veronmaksajien rahojen haaskaaminen turhaan tutkimukseen. Yksityinen lahjoittaja saa rahoittaa mitä tutkimusta haluaa.

MikkoAP kirjoitti...

Ja toinen asia on tietenkin se, että kuinka tutkimuksen objektiivisuus taataan.

Esimerkkinä AGW hysteria. Asian suhteen skeptisillä tutkijoilla on jo lähes 20 vuoden ajan ollut vaikeuksia saada rahoitusta, kunnes climategate-skandaali paljastui

Homo kirjoitti...

MikkoAP & Arawn: Monet noista säätiöistäkin ovat syntyneet siten, että joku leskirouva on perinyt rikkaan miesvainaansa ja testamentannut itse rahansa johonkin huuhaan tukemiseen tai tutkimiseen.

Homo kirjoitti...

Koti- ja katuväkivalta sai naiset itsepuolustuskurssille

MikkoAP kirjoitti...

"MikkoAP & Arawn: Monet noista säätiöistäkin ovat syntyneet siten, että joku leskirouva on perinyt rikkaan miesvainaansa ja testamentannut itse rahansa johonkin huuhaan tukemiseen tai tutkimiseen."

Ja monet niistä rahoittavat "tutkimusta", jonka tarkoitus on yrittää vaikuttaa politiikkaan ja joka ei ole todellakaan objektiivista.

Homo kirjoitti...

Äiti esitti esitelmöijän puheen jälkeen kysymyksen, että mitä mieltä olette imettämisestä miesten tekemänä - miehillä on täysi pääsy, mahdollisuudet ja peräti suuri onnistumisen todennäköisyys toimia imettäjänä omalla tavallaan. Miksi siitä ei siis puhuta, ei edes aseteta miesten imetystä yhdeksi mahdollisuudeksi. Äidin näkemys oli jopa feministien mielestä aika vaikea purtavaksi.

Jape kirjoitti...

Arawn: "Ihan kohtuullinen osa tutkimuksesta on sellaista, josta ei ole varsinaista muuta hyötyä yhteiskunnalle kuin tiedon määrän lisääntyminen eli tiedettä tiedon vuoksi."

Kohtuullinen? Minä sanoisin että kohtuuton osa tuntuu olevan tätä tiedettä tieteen vuoksi.

Joku viisas tutkija (tai oikeasti useampikin) on sanonut, että kun toimitaan yhteiskunann varoilla tulisi tutkimuksen ja sen tulosten palautua yhteiskuntaan konkreetisena hyötynä.

Esim. NASA:n alkutaival rahoitettiin voimakaasti amerikkalaisten veronmaksaien varoin. Tuolloin sinne luotiin säännöt, että NASA:n tutkimustulokset ja kehitelmät on yleison saatavissa ja kaupallistettavissa, siis niin, että ne ei jää piiloon, kammioihin pölyttymään. Lisäksi säännöissä oli kai niin, että NASA ei saa rahastaa keksinnöillään, kun heidän toimintavarat tulee veronmaksajilta pääasiassa. Aika paljon hyödyllisiää keksintöjä ja tutkimustuloksia sieltä on tullut. Tuo on vain yksi esimerkki.

Arawn: "lähes kaikki tutkijat uhraavatkin. Juuri kukaan ei tee tiedettä _rahan_ vuoksi. Ja iso osa rahoituksesta tulee apurahoina esim. eri säätiöiltä ja muualta."

Tekeväthän rahan vuoksi. Heille itsellen pitää tulla rahaa, eivät he pyytettömästi tee tutkimusta omin varoin ja omalla ajalla, vaan aina heillä pitää olla joku taho, joka antaa heidän palkkaan rahaa, jotta voidaan tutkia vaikka karhun unia. Jos kailolle ei kkaan maksaisi mitään, niin hän ei omin varoin ja omalla ajallaan tutkisi yhtään karhua. Mitä tahoja ovat mm. "eri säätiöiltä ja muualta". Mistä ne saavat toimintavaransa? Ilmasta? Vai olisiko monella niistäkin yhteiskunnallinen kytkentä?

Yksityinen rahoittaja saa toki rahoittaa mitä haluaa ja tutkija tutkia omin varoin ja omalla ajalla vaikka mitä huttua. Mutta jos kyseessä on yhteiskunnan varat, niin jotain rajaa hei.

bmaad kirjoitti...

"Yksityinen rahoittaja saa toki rahoittaa mitä haluaa ja tutkija tutkia omin varoin ja omalla ajalla vaikka mitä huttua. Mutta jos kyseessä on yhteiskunnan varat, niin jotain rajaa hei."

Jumaliste.

Ei naistutkimusta tarvitse
lopettaa, mutta rinnalla pitäisi olla vastaava määrä miestutkimusta.

***Kyllä yhteiskunnassa kriittistä sukupuolentutkimusta tarvitaan, ja sitähän tämä miesasia jo lievästi on, joskin vasta aluillaan ja ilman valtion rahoitusta. Valtion alkaisi olla aika järjestää Henkalle sadantonnin stipendi, koska hän on suomalaisittain nämä asiat juntannut kunnolla päivänvaloon***

Sanomattakin selvää, ettei naistutkimus tällaisena monopolina voi edes teoriassa olla mitään kokonaisvaltaista tiedettä tai levittää mitään faktuaalista tietoa naisten asioista, jos sen ehtona on miestutkimuksen rajoittaminen. On todennäköistä, että naistutkijat ja "naisten aseman parantajat" ovat tärvelleet jo miljardien naaraiden maailmankuvan, tehneet naisista höyrypäisiä egoisteja,
feministejä. Siinäkin riittäisi töitä, että saataisiin naiset palautettua feministisestä elämäntyylistä samalle lähtöviivalle miesten kanssa.

On NIIN väärin, että
valtion rahoilla tutkitaan VAIN toista sukupuolta. Miten näin onkin päässyt käymään? Tulee jo tuosta sanasta naistutkimus nykyään väkisinkin sellainen olo, että naisista ollaan on löydettävinään hirveästi uutta informaatiota, siinä missä miesten asioissa ei ole edes mitään tutkittavaa, koska miehet ovat sellaisia onnenonkijoita ja paskakasoja, naiset taas arvokkaita mysteerejä, jotka ansaitsevat koko maailman kontolleen.

Ei naistutkimus sellaisia asioita paljasta, jotka miesten kunnioitusta lisäisivät. Jos naiset halutaan vapauttaa, heidät täytyy kammeta ensin koteloistaan. Vasta sen jälkeen kun on vastuu ja jalat millä kävellä voi nainen saada vapauden.

Tätä nykyä nainen on syntyjään ORJA, feministi ja roskaruokalakulttuurin mannekiini.
Tämä ei ole VAPAUTTA. Antakaa NYT VITTU naisille mahdollisuus todella tutkia itseään feministit niin teidän opeistanne ei jää kuin sisäfileet jäljelle ja niille löytyy kyllä syöjänsä.

Tunnen monta syöjätärtä. Ja vapaaehtoisia varmaan löytyy lisää.
Vaviskaa feministit. Fiksut naiset ovat jo omassa rintamassaan ja kohta alkaa tuulet puhaltaa entisiin idoleihin.

bmaad kirjoitti...

***TILAA SEDILLE***


Siellä missä maa oli
alhainen taivas,
eikä harhaa vain ollut se
kauneinkaan laiva
miehet ne nukkuivat pankoillaan
syvään,
painoivat töitä, koska kohtelu oli niin hyvää

Sai mies olla mies, eikä
juopunut taimen
ei kukaan ollut orja, ei alamainen
Ei kurkussaan palaa tai mielessään
hätää
tuntenut pieninkään nainen

Nyt onpi asiat toisin,
kun VIISAAT nousevat pumpulista
ja pudottavat taivaalta väärät profeetat,
femupaimenet pois
naisten luota

Siis antakaa miesten jo olla
osana yhteistä maailmaa
jota naisen kanssa saa mies yhdessä rakentaa

Avatkaa porttinne kun oma tulee ja
päästäkää sedät
sisään kauneutenne kehtoon
nukkumaan
Nukkumaan ja töitä tekemään
yhteistä hyvää rakentamaan ja
olkaa mukana
siinä mitä tapahtuu!

Anonyymi kirjoitti...

Homo: "MikkoAP & Arawn: Monet noista säätiöistäkin ovat syntyneet siten, että joku leskirouva on perinyt rikkaan miesvainaansa ja testamentannut itse rahansa johonkin huuhaan tukemiseen tai tutkimiseen."

Joo. Koska te miehethän ette ikinä testamenttää mitään minkään tutkimiseen. PAITSI ehkä kovimpien luonnontieteiden. :D

Oikeasti, Homo, hei.

Jape: "Tekeväthän rahan vuoksi. Heille itsellen pitää tulla rahaa, eivät he pyytettömästi tee tutkimusta omin varoin ja omalla ajalla, vaan aina heillä pitää olla joku taho, joka antaa heidän palkkaan rahaa, jotta voidaan tutkia vaikka karhun unia. Jos kailolle ei kkaan maksaisi mitään, niin hän ei omin varoin ja omalla ajallaan tutkisi yhtään karhua. Mitä tahoja ovat mm. "eri säätiöiltä ja muualta". Mistä ne saavat toimintavaransa? Ilmasta? Vai olisiko monella niistäkin yhteiskunnallinen kytkentä?"

En minä sanonutkaan, että he tekevät tutkimusta ilmaiseksi. Minusta se ei ole ainoa tapa "uhrata resurssejaan", että tekee tutkimusta pyhän hengen voimalla, kun ei saa mistään rahaa, millä eläisi. Tutkijan työ ei ole mikään "suojatyöpaikka" siinä mielessä kuin esimerkiksi monien virastojen työ ovat. Palkka on pieni ja hyvin epävarma, iso osa työajasta menee itse asiassa apuraharumbaan, mikä on itse tutkimisen kannalta jokseenkin absurdia. Tästä kärsivät ihan KAIKKI tutkijat, eivät ainoastaan "humpuukin" tutkijat. Tutkijat kun eivät ole missään virkasuhteessa yliopistoon vaan tutkimus loppuu, jos ja kun rahoitus loppuu ja rahoitus on tutkijan kaivettava jostain itse.

"Rahan vuoksi tekeminen" yleensä sanontana viittaa muuten siihen, että jotain asiaa tehdään NIMENOMAAN siksi, että siitä saadaan merkittävä rahallinen korvaus. Siis merkittävä. Että se on työnä tekijälleen hyvin epämiellyttävä (subjektiivisesti - se voi olla vaikka pörssimeklarin homma), mutta työntekijä tekee sitä, koska saa siitä paljon rahaa. Tutkijan ammatti ei missään nimessä ole tällainen vaan se on niitä niin kutsuttuja "kutsumusammatteja" eli ihmiset haluavat tehdä sitä työtä, vaikka palkka onkin pieni.

Omaan pirtaani tutkijan työ kuulostaa niin tuskaisalta ja stressaavalta, etten siihen aio ruveta.

Professorit, lehtorit yms. taas ovat vähän eri asia, koska he ovat yliopiston palkkalistoilla ja heillä on myös selkeä opetusvelvollisuus.

Anonyymi kirjoitti...

Hupaisaa muuten on, että kun googlettelin noita säätiöitä, joista tosiaan moni on lesken perustama, ne näemmä tukivat lähinnä sellaisia humpuukialoja kuin lääketiede, fysiikka, matematiikka, kansantaloustiede, ympäristötekniikka yms.

Kamalaa. Kieltää pitäisi. :(

Anonyymi kirjoitti...

Nämä jätkät eivät ruikuttamista tule ikinä jättämään.

Vortac kirjoitti...

Naisella siis on huomattavasti enemmän valtaa, joten hänellä tulee olla myös enemmän vastuuta..

Maailmamme ironia. Naisilla kun ei ole MITÄÄN vastuuta, mutta heillä on lähes kaikki mahdollinen sosiaalinen valta, ja suurin osa myöskin taloudellisista resursseista käytössään (jos nyt ei mainita eliittiä, joka omistaa suurimman osan koko planeetasta).. jos nyt ei omalla tilillään niin miehensä lompakon kautta kuitenkin.

Sitten miehiä vastuutetaan, vaikka heillä ei ole muutenkaan mitään valtaa - heidän pitää kantaa kaikkien miesten (ja naisten) syntejä ja rikoksia tunnollaan, vaikka olisivat itse luokkaa 'en tee kärpäsellekään pahaa'.

Lisäksi miehet maksavat kollektiivisesti naisten hulluuden, psykopatian, misandrian, rikollisuuden ja sosiaalis-seksuaalisen vallan väärinkäytön seuraukset nahoissaan tai lompakoissaan (ja yleensä molemmissa).

Tämä on kaikin tavoin täysin kestämätön tilanne, joka ei voi jatkua enää pitkään. Sitä vain eivät femakat tajua, vaan koettavat vielä pahentaa tilannetta..

Joku päivä maailma tulee vielä näkemään miesten todellisen voiman - silloin vasta akatkin kalpenevat kauhusta ja tajuavat oman todellisen heikkoutensa ja noloutensa - mutta silloin on liian myöhäistä.

- Vortac

Vortac kirjoitti...

Nämä jätkät eivät ruikuttamista tule ikinä jättämään.

Sininen koodi.

- Vortac

Vortac kirjoitti...


Esimerkkinä AGW hysteria. Asian suhteen skeptisillä tutkijoilla on jo lähes 20 vuoden ajan ollut vaikeuksia saada rahoitusta, kunnes climategate-skandaali paljastui
..

Niin, tuossa jo 80-luvulla meille kerrottiin kasvihuoneilmiöstä, ja projisoitiin, kuinka sen seurauksena ei kohta ole enää luntakaan talvella. Muistan surreeni silloin, että ei pääse enää sitten pulkkamäkeen tai mitään, snif.

Noh, nyt kun ulkos vilkaisee ikkunasta niin ihan ihmetyksellä hämmästelen, millaiset nietokset meillä mahtaisivat ollakaan ilman kasvihuoneilmiötä..

(Sittemminhän terminologiaa rukattiin, ja "häiritsevät" asiat pyyhittiin pois maailman ongelmista; 'kasvihuoneilmiöstä' tulikin 'global warming' - joka sittemmin muovattiin muotoon 'climate change', kun ilmaston huomattiin myös viilenevän..

Samalla kätevästi 'unohdettiin' monet muut ongelmat poliittisesti epäkorrekteina; saasteongelmasta ei kukaan enää puhu halaistua sanaa, vaikka se on vain pahentunut eksponentiaalisesti. Ydinkokeiden aiheuttamista maapallon sisäisistä, kestämättömistä paineista ei puhuta, eikä ydinsäteilyn aiheuttamasta jätekuormasta planeettamme navoilla; myöskään ei ylikansoitus ole juurikaan enää uutisissa. Sähköautojen kehittäminen lopetettiin pienen kokeilun jälkeen (joka todisti liian suurta kysyntää, joten se piti äkkiä terminoida koko projekti), lentokoneteknologia ei ole juuri suihkukoneen keksimisen jälkeen parantunut, akkuteknologia ei ole juurikaan kehittynyt, verrattuna esim. tietokoneiden kehittymiseen.. teuraseläinten ulosteet muodostavat merkittävän jäteongelman; vaipat kaatopaikoilla - yleensäkin kaatopaikkojen laajeneminen, kun ihmiset vain porskuttavat, eivätkä ne jätteet maadu, joita roskiin heitetään.. Sodat, nälänhätä, kodittomuus, köyhyys suomessakin..

Näistä ei puhuta, mutta kun kynsi katkeaa femakalta tai kun jostain globaalista ongelmasta on pakko puhua esim. mediassa, niin se on sitte aina se 'climate change', ja se siitä.)

Hähää, varmaan luulitte minun jo unohtaneen, että kirjoitin sulkumerkin sisäpuolella..

- Vortac

Anonyymi kirjoitti...

"Nykyinen lainsäädäntö takaa naiselle helpon (lain näkökulmasta) eron ja mahdollisuuden hyötyä mojovasti taloudellisesti. Hänellä on myös mahdollisuus ilman todisteen häivääkään syyttää miestä pahoinpitelystä jne. Ja jos on siunaantunut lapsia, niin nainen saa automaattisesti huoltajuuden ja voi vapaasti estää miestä näkemästä lapsiaan. Sekä syyttä väkivallasta lapsia kohtaan ja lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä taas kerran ilman todisteen häivää" Mikko

No kannattaisko sitten parinvalinnassa suosia täysjärkisiä ihmisiä? Ei kyllä kukaan normaali nainen syytä omien lastensa isää omien lapsiensa hyväksikäytöstä. Ja toinen on se, että ne kyllä tutkitaan..nimettäin tuostahan pitää tulla tuomio, jos näin olisi.

Miten saat suurta taloudellista hyötyä erosta, jos on avioehto?

Miettikää nyt hyvät ihmiset ennen naimisiinmenoa näitä asioita. Tai ehkä nämä kommentit nyt johtuu siitä, että aika harva täällä on naimisissa tai ollut naimisissa ja vielä harvemmalla on lapsia. Ehkä parempi jättää kommentoimatta, jos ei ymmärrä parisuhteista juurikaan mitään. Saatika siitä oman lapsen rakkaudesta ja yhteisestä ylpeydestä omasta lapsesta, vaikka ero olisikin jo tullut muista syistä. Ette jotenkin käsitä nyt sitä, että on erikseen samassa ihmisessä aviomies ja isä. Moni mies voi olla todella hyvä isä ja ehkä huono aviomiehenä juuri tälle yhdelle henkilölle. Ja toisinpäin tai kaikkea miksattuna. Eli vaikka kuinka on ero tullut, niin isä on edelleen lapsen isä..ja ihan yhtä hyvä kuin ennenkin! Naiset kyllä arvostavat lapsiensa isää, ellei se ihan hulttio ole. Ja sitäkin oisi voinut jo etukäteen vähän parinvalinnassa sitten miettiä.

Syltty kirjoitti...

Vortac
" saasteongelmasta ei kukaan enää puhu halaistua sanaa, vaikka se on vain pahentunut eksponentiaalisesti."

Höpönlöpön. Tuo pitää paikkaansa ehkä vain Kiinassa, mutta kyllä ainakin täällä Suomessa ilmansaasteet ovat varmasti vähenemään päin.

Lisäksi ymmärtääkseni ainakin otsonikato on suojelutoimenpiteiden ansiosta jo melkein voitettu.

Anonyymi kirjoitti...

Vortac on ruikuttajista kaikkein pahin.

bmaad kirjoitti...

"Höpönlöpön. Tuo pitää paikkaansa ehkä vain Kiinassa, mutta kyllä ainakin täällä Suomessa ilmansaasteet ovat varmasti vähenemään päin. "

No jos muutama ihminen korvaa
potkurikonematkansa Jyväskylään junalla, ei siitä hirveästi apua ole. Yksityisautoilu (bensa- ja diedelmoottorit) rehottaa ja edelleen julkisen liikenteen käyttäjistä suurin osa on naisia.

Suomalainen luonto on
verrattain hyvässä kunnossa. Niin kauan kun ihminen voi siellä hengittää ei mitään ympäristötalkoita tarvita.

Vortac kirjoitti...

Vortac on ruikuttajista kaikkein pahin.

Let's see..

- anonyymi
- ad hominem
- shaming language

Ja koodinumerosi CODE BLUE! Onneksi olkoon, pääset nurkkaan häpeämään!

- Vortac

Vortac kirjoitti...

Tuo pitää paikkaansa ehkä vain Kiinassa, mutta kyllä ainakin täällä Suomessa ilmansaasteet ovat varmasti vähenemään päin.

Ai juu, unohdin, että saasteet ovat nationalistisia, ja pysyvät maiden rajojen sisäpuolella!

Ja maapallohan on tosiaan niin osiin jaettu, että meillä EI tosiaan ole yhteistä ilmakehää, joka saastuisi.

Tokihan mikään MUU _EI_VOI_ saastua, joka vaikuttaisi suomeen ja ihmisiin suomessa, kuin pelkästään paikallinen ILMA.

Kuinka naiiviksi oikein meinaat heittäytyä tuolla ohjelmoidulla reaktiollasi?

Herää, hyvä ihminen, ja tajua, että jo 70-luvulla saasteongelma oli paha, eikä se käsitä pelkästään ilmaan, vaan myös maata, merta, vesistöjä, pohjavesiä, jokia, järviä, sekä tietenkin kaikista vaarallisimpana asiana merien saastumisen yhteydessä niiden levien tuhoutuminen, jotka tuottavat suurimman osan maapallon hapesta.

Se ei ole mikään leikin asia, joka voidaan huiskaista sivuun vain sanomalla "höpön löpön", ja sitten ad hominoimalla lähettilästä.

Ydinsaasteiden aiheuttamat ongelmat ovat kaikista pahimpia - jos joku ihmettelee maanjäristysten tiheyttä, voimaa, laajuutta ja vuosittaista niiden määrän kasvua, tiedätte kyllä, mihin osoittaa syyttävän sormen. Otsonikadon syy on myöskin ydinkokeet, ei ponnekaasut.

- Vortac

Anonyymi kirjoitti...

Viitsitkö Vortac laittaa jotain tutkimusdataa väittämästäsi ydinsaasteiden aiheuttamista maanjäristysten tiheyksistä, voimista, lujuuksista ja kasvusta.

Anonyymi kirjoitti...

Thanks on your marvelous posting! I definitely enjoyed reading it, you can be a great
author. I will remember to bookmark your blog and will eventually come back later in life.
I want to encourage you to definitely continue your great work, have a nice day!



Feel free to visit my homepage :: new cellulite treatment