perjantaina, helmikuuta 19, 2010

Naisten seksihalujen ominaispiirteitä

Townsendin mukaan naisten satunnaisen seksin harrastamiseen liittyy sellaisia negatiivisia tunteita, joita miehillä ei ole. Naiset haluavat miehiltä ajan kuluessa huomiota, hellyyttä, aikaa, energiaa, rahaa tai materiaalisia resursseja. Naisten seksuaalisuuden kehittymiselle voidaankin esittää kolmivaiheinen malli. Ennen vakiintuneeseen parisuhteeseen pyrkimistä naiset saattavat käydä lävitse vaiheen, jossa he testaavat satunnaisella seksillä attraktiivisuuttaan esimerkiksi baareissa. Ensimmäisen vaiheen naiset ovat tyypillisesti joko nuoria opiskelijoita tai vastaeronneita naisia, jotka tutkivat miestarjontaa eronsa jälkeen. Tuossa vaiheessa tunteet eivät häiritse naisen seksuaalisia suhteita. Toiseen vaiheeseen edenneet naiset ovat kokeneempia satunnaisen seksin suhteen. He ovat saavuttaneet vaiheen ”tietoisuus ja kieltäminen”. He sanovat, että seksi ilman tunteita on hyväksyttävää, mutta he ovat samaan aikaa huolestuneita miehen reaktioista seksin jälkeen, koska edelliset satunnaiset seksisuhteet eivät ole edenneet seurustelun asteelle. Tuossa vaiheessa naiset saattavat pidätellä tunteitaan, jotka muuten saattaisivat olla esteenä seksille, mutta heidän halunsa välitetyksi tulemisesta ja intiimiydestä sekä tunteet haavoittuvuudesta tulevat lävitse tahtomatta ja häiritsevillä tavoilla. Toisessa vaiheessa naiset yrittävät tyypillisesti peittää alkoholilla mieheltä halutun investoinnin ja todellisuuden välistä eroa. Kolmannessa vaiheessa naiset hylkäävät satunnaisen seksin niiden voimakkaiden negatiivisten tunteiden takia, joita kokevat, kun eivät saa seksipartneriaan investoimaan suhteeseen. Naiset huomaavat, että he eivät kykene kontrolloimaan miehen investoinnin määrää, mikä johtaa negatiivisiin tunteisiin. Miehet käyttäytyvät satunnaisen seksin jälkeen usein kuin partneri olisi tuntematon, kun taas naisille yhdyntä sinällään tuottaa tunteita haavoittuvuudesta ja kumppanuudesta. Townsend kysyi koehenkilöiltä, pitääkö seuraava väite paikkansa: ”Jos harrastan seksiä jonkun kanssa, jonka kanssa en halua emotionaalista suhdetta, tunnen kuitenkin itseni haavoittuvaksi ja haluan, että hän välittää minusta”. Miehistä 50 prosenttia, mutta naisista vain 4 prosenttia oli eri mieltä väitteen kanssa. Townsendin tutkimilla seksuaalisesti aktiivisimmillakin ja vapautuneimmillakin naisilla oli emootioita, jotka häiritsivät satunnaisia seksisuhteita. (1998, 47–51.)

Townsend (1998, 55–56) kertoo, että myös traditionaalisen seksuaalimoraalin hylänneet naiset, jotka olivat kunnianhimoisia ja menestyviä ja jotka eivät hyväksyneet väitteitä biologisista sukupuolieroista, kokivat shokin huomatessaan, kuinka intensiivisiä heidän tunteensa olivat satunnaisissa seksisuhteissa. He uskoivat vilpittömästi kykenevänsä nauttimaan seksistä ilman sitoutumista, joten he eivät odottaneet tuollaisten tunteiden ilmaantumista eivätkä ymmärtäneet niitä ja yllättyivät kyvyttömyydestään hallita niitä. Tuollaiset tunteet eivät olleet osa noiden naisten sukupuolirooli-ideologiaa, mutta silti he olivat kykenemättömiä hallitsemaan niitä.

Entinen bändäri Dawn Eden (Times Online 2007) kertoo, kuinka hänen suhtautumisensa seksiin muuttui iän mukana. Eden oli sisäistänyt seksuaalisen vallankumouksen sanoman siitä, että nainen voi harrastaa seksiä siinä kuin mieskin. Seksistä pitävä feministi-ikoni Germaine Greer oli esittänyt, että bändärit ovat tärkeitä, koska he poistavat seksiin liittyvää mystiikkaa: he hyväksyvät seksin fyysisenä tapahtumana eivätkä ole omistushaluisia valloitustensa suhteen. Edenin mukaan Greerin filosofia ei kuitenkaan toimi, koska nainen ei voi harrastaa seksiä kuten miehet. Naiset eivät ole rakennettuja nauttimaan seksistä vain fyysisenä tapahtumana, vaan kumppanuuden kautta. Vaikka naiset kuinka yrittäisivät vakuuttaa muuta, Edenin mukaan pelkkä seksi jättää heidät tyhjiksi, elleivät he ole varmoja siitä, että heitä rakastetaan ja että seksi on osa suurempaa kokonaisuutta, jossa he ovat rakastettuja muutenkin kuin vartalonsa takia.

Wallenin (1995) mukaan naisilla saattaa olla suurempi motivaatio seksiin ovulaation aikaan ja alhaisempi seksuaalinen motivaatio muuhun aikaan kuusta, kun taas miesten motivaatio seksiin on tasaisempi. Wallen tekee siten eron alhaisen ja ajoittaisen seksuaalisen halun välille. Naisten seksuaalisissa haluissa keskeisemmässä asemassa ovat henkilöiden väliset ja sosiokulttuuriset kontekstit. Naisten seksuaalinen halu näyttäisikin olevan seurausta kulttuurisista ja tilanneriippuvaisista tekijöistä hyvin perustavanlaatuisella tavalla. Sosiaaliset voimat ja ideologiat rakentavat naisten seksuaaliset halut ja ne kontekstit, jossa nuo halut joko tulevat tai eivät tule ilmi. (Tolman & Diamond 2002). Baumeisterin (2000) mukaan naisten seksuaalinen halu onkin plastisempaa, alttiimpaa muokkautumaan miehiä enemmän sosiaalisten, kulttuuristen ja tilannesidonnaisten tekijöiden vaikutuksesta. Yksittäisen naisen seksuaalisuus on alttiimpi muuttumaan naisen elämänkulun aikana, ja sosiokulttuurisilla tekijöillä, kuten koulutuksella, uskonnolla, poliittisella ideologialla ja vertaisryhmän vaikutuksella, on suurempi vaikutus naisen seksuaaliseen haluun kuin miehen seksuaaliseen haluun. Miehen seksuaalisuudessa on siten biologialla suurempi merkitys, kun taas naisilla kulttuuri näyttelee suurempaa osaa. Havainto on sen kulttuurisen stereotyypin vastainen, että mies edustaa sivilisaatiota ja nainen luontoa.

Baumeisterin ja Vohsin (2004) mukaan naisen päätöksenteko seksiin ryhtymisestä voi olla varsin monisyinen prosessi. Kun nainen tapaa miehen, joka haluaa seksiä hänen kanssaan, naisella on tyypillisesti useita ristiriitaisia intressejä: (1) naisen omat seksihalut, (2) mahdolliset edut, joita hän voi saada tarjoamalla seksiä alennushintaan saadakseen haluamansa miehen, (3) halu saada seksin vastikkeeksi mahdollisimman hyvä hinta pidättäytymällä seksistä ja (4) oman maineensa suojeleminen. Mies ei ole samalla lailla altis tuollaisille ristiriitaisille vaikuttimille ja siten mies pystyykin yleensä nopeasti päättämään, haluaako hän seksiä tietyn naisen kanssa. Townsendin (1998, 57) haastattelema lääketiedettä opiskeleva Christine kertoo suhteen aloittamisesta lakimiehen kanssa seuraavasti:
En tiedä, mikä sai minut sanomaan seksille ei. Se on minulle epätavallista, enkä suunnitellut asioiden menevän niin. Olen oppinut, että jos olen kiinnostunut miehestä, ei kannata mennä hänen kanssaan sänkyyn ensimmäisenä iltana. Miehet eivät kunnioita sinua sen jälkeen. Seksi on jotakin, mitä sinulla on ja mitä he haluavat. Mitä vaikeampaa jonkin asian saaminen on, sitä enemmän mies haluaa sitä. Jos nainen antaa seksiä heti, hän on menettänyt pisteen pelissä. Olet luopunut etumatkastasi, etkä luultavasti saa mitä haluat eli sitoutumista suhteeseen.


Christinen kertomus kuvaa naisten useaan suuntaan osoittavia intressejä. Toisaalta on halu seksiin, toisaalta pyrkimys pelata suhde niin, että mies lopulta sitoutuisi suhteeseen. Myös satunnaiset seksisuhteet saattavat kiinnostaa naista, mutta ajan mittaan jälkiseurauksena voivat olla voimakkaat negatiiviset tunteet. Tuollaiset ristiriitaiset motiivit ja tavoitteet saavat naiset usein pidättäytymään seksistä, vaikka halu seksiin olisikin olemassa.

(Kirjasta Naisten seksuaalinen valta)

34 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Beauty is NOT in the Eye of the Beholder

Homo kirjoitti...

Kyllä on varmastikin hirveää joutua ruinaamaan seksiä tuollaisilta nartuilta, joilla sukupuolielimestä on suora yhteys kassakoneeseen.

Anonyymi kirjoitti...

Muskelotti: Good work sister – and brother!

Olen seurannut viime päivinä mielenkiinnolla keskustelua, jonka kirvoitti Sdp:n esitys myös naisille pakollisesta kansalaispalvelusta. Jos kyse on siitä, että herätään pohtimaan laajemmin tasa-arvon merkitystä, miesten sekä naisten tasavertaisia mahdollisuuksia ja velvollisuuksia, niin hyvä. Silloin esitys voisi olla ihan paikallaan.

Jos kysymys on siitä, että yritetään sahata naisilta oksaa alta ja rankaista pitkän työn tuloksina syntyneistä tasa-arvon hedelmistä sälyttämällä lisää velvollisuuksia, esitys ei ehkä olisikaan niin jalomielinen. [...]

asdfg kirjoitti...

Heh, voi voi Muskelottia.

Juuri tämän takia minä en välitä naisten tasa-arvohuolista, sillä eiväthän hekään välitä miesten.

Sääli, mutta pelin henki on "every persyn for hirself".

Homo kirjoitti...

"Hävisimme 0-82, kuinka aiotte auttaa meitä?"

Homo kirjoitti...

Suoraan sylttytehtaalle:

Panu Poutvaaran pääasiallisia tutkimuskohteita ovat muun muuassa koulutus, siirtolaisuus ja sosiaaliturva. Viime aikoina hän on tutkinut erityisesti ulkonäön merkirtystä politiikassa.

...
What is the role of beauty in politics?
...

Economic effects of military draft

Homo kirjoitti...

Panua voisi muuten MRA-yhdistykset koittaa pyytää pitämään alustuksen asevelvollisuusasiasta. En hämmästyisi, jos hän hyvinkin suostuisi - ainakin jos kasvisruokaa on tarjolla.

Homo kirjoitti...

Vilkaisin hyvin pikaisesti noita Panun kirjoittamia juttuja asevelvollisuudesta, mutta en pikavilkaisulla ainakaan tullut täysin vakuuttuneeksi siitä, että ne ainakaan kovin selkeästi perustelisivat palkka-armeijan toimivuutta Suomen olosuhteissa.

Varmasti asevelvollisuuteen liittyy erilaisia epätaloudellisia ilmiöitä, mutta olisin kaivannut myös suoraa vaihtoehtoista mallia nimenomaan Suomen oloissa toimivaksi tarkoitetuksi - eikä kysymys pareto-optimaalisuudesta ole minusta tässä asiassa kiinnostavin kysmys (etenkin, jos muistetaan se, että jos huomioon otetaan myös nartut, niin melkein mikä tahansa muutos nykytilanteesta on näille hemmotelluille kermaperseille muutos pahempaan päin). Voisi esimerkiksi kuvitella, että armeijan tavoitellulla koolla on melko suuri merkitys sille, että millä hinnalla sellainen voidaan saada asevelvollisuudella tai ilman sitä. Jos tavoitellaan hyvin suurta armeijaa, niin voisi kuvitella, että osalle (mutta kuinka suurelle osalle?) ihmisistä pitäisi maksaa aivan tolkuttomasti, jotta he suostuisivat vaihtamaan turvallisen elämänsä armeijan hengenvaaraan - ja osalle taas riittäisi suunnilleen normaalin palkkatason liepeillä oleva palkka. Ja voisi myös kuvitella, että Suomen läheinen sijainti ja pitkä raja Venäjän kanssa asettaa aikalailla erilaiset haasteet, kuin jossain Länsi-Euroopan maissa, joilla ei nykyään ole kovinkaan kummoisia sotilaallisia uhkia naapurissa.

Anonyymi kirjoitti...

Iines sanoi...

PS Toivottavasti Miehet Laasasen blogissa huomaavat, että kirjoitan asiasta, joka koskee keskeisesti yksinäisen suomalaismiehen asemaa. Puhun heidän puolestaan!

Homo kirjoitti...

Toisaalta ei ole syytä unohtaa sitä, että paremmalla aseistuksella voidaan tiettyyn rajaan asti paikata pienempää sotilaiden määrää.

Homo kirjoitti...

Minusta kaikissa naisten sorto pitää poistaa -kitinäkeskusteluissa tulisi muistaa korostaa sitä, että miksi miesten pitäisi kannattaa eikä suorastaan vastustaa narttujen hankkeita, kun kerran nartut vastustavat asevelvollisuuden ulottamista naisiin.

Anonyymi kirjoitti...

Aika hirvittävä pohdinnan aihe tulevaisuutemme kannalta on se, että kuten tuossa Henryn hyvin totuudenmukaisessa tekstissä tuodaan esiin -nainen antaa seksiä parisuhdetta hakien, koska saa siinä suojaa ym, sekä sen lisäksi siinä osuvasti myös todetaan, että se naisen vähäkin seksuaalisuus (miehen haluihin verrattuna) on hyvin muokkautuvaa -niiiin ynnäilenpä vaan, että mitä tapahtuu nyt, kun yhteiskunnan taso vain kohoaa ja "valtio aviomiehen korvikkeena" ilmiö vain voimistuu?

Kaiken tämän lisäksi nyt onkin yhtäkkiä kulttuurisesti varsin hyväksyttävää ja ihannoitavaa olla synnyttämättä, sillä onhan yhtäkkiä ilmestynyt tämä liikakansoitus ongelma, kasvihuoneilmiö ym. Eli tämäkin kulttuurinen paine alkaa olla ihan eri suuntaan, mita se oli vuosituhansien ajan.

Sekä -tutkitusti naisille käy niin, että kun he ovat hieman pidemmän aikaa ilman seksiä, niin he "kuivuvat" , eli heidän pienetkin seksihalunsa vielä vähenevät.

Ja jotenkin tuntuu, että naisten seksuaalisuus on ennemminkin jo nyt jotain sosiaalista erotiikkaa, joka voi pahimmassa tapauksessa alkaa saada tyydytyksensä yhä enemmän jostain "siskojen kanssa" olemisesta, saippuaoopperoiden katsomisista, zumbaamisista ja siitä, että näyttelee itseään miehille kaupungilla ilman antamatta.

-

Siis historiallisesti aivan yhtäkkiä yhden ihmisen talouksia onkin jo lähes 50% talouksista.

Avioliitoista päätyy eroon jo noin 50% ja avoliitoista noin 90% -ja nainen noin 3/4 tapauksista jättänä.

Syntyvyys on myös romahtanut.

Tämä kaikki muutos on tapahtunut hyvin nopeasti.

Anonyymi kirjoitti...

Ensimmäisen lapsen synnytysikä on noussut yhtäkkiä jo lähelle 30 vuotta. Jos nyt siis synnytetään edes sitä. 200 000 lestadiolaista 15 lapsensa kanssa + muut kristityt vääristävät tilastojamme.

Keskiverto avioliitto (eli siis se konservatiivisempi vaihtoehto, jota harkitaan pidempään)kestää tällä hetkellä Pk-seudulla enää keskiverrosti 7 vuotta.

Kuinka pitkälle tämä historiallisesti hyvin nopea kehitys voi enää jatkua?

Homo kirjoitti...

Taitaa mm. lapsiorjatyövoimalla tuotetun suklaan ahmiminen, korut, korkokengät yms korvata pitkälti naisten ennestäänkin heikon seksuaalisuuden katoamisen olemattomiin. Hyvän esimerkin saa katsomalla tuon muskelotin blogin vahvimpia avainsanoja.

bmaad kirjoitti...

"Siis historiallisesti aivan yhtäkkiä yhden ihmisen talouksia onkin jo lähes 50% talouksista.
Avioliitoista päätyy eroon jo noin 50% ja avoliitoista noin 90% -ja nainen noin 3/4 tapauksista jättänä.
Syntyvyys on myös romahtanut.
Tämä kaikki muutos on tapahtunut
hyvin nopeasti."

Ja pillun päällä kyökkivät
lähinnä vaan ne, jotka naistaan suojelevat, kuin viimeistä luontokappaletta. Kiristyssuhde on yleinen sukupuolisuhteen muoto nykyään.

Ihan melkeinpä tämän alkaneen vuosituhannen
aikana on muodostunut koko tämä keinotekoinen saippuaviihteellinen
käsitys uusnaiseudesta.

Netti on tietenkin vaikuttanut asioihin siten, että naiset ovat nähneet silmäyksen verran kaikenlaista, eikä heitä enää niin helposti saa vedettyä mukaan extremelläkään. :P

bmaad kirjoitti...

"Taitaa mm. lapsiorjatyövoimalla tuotetun suklaan ahmiminen, korut, korkokengät yms korvata pitkälti naisten ennestäänkin heikon seksuaalisuuden katoamisen olemattomiin. "

Ei naisten seksuaalisuus
ole heikkoa, mutta se toimii siten,
että nainen pyrkii tyydyttämään miehen.

Miehen tyydyttämisestä on tullut viime aikoina kovankin luokan finanssikysymys, eli kannattaako vai eikö. Se ei ole pyyteetöntä ja yhteiseloon tähtäävää. Se perustuu miehen markkina-arvoon.

Ei nainen hyvää hyvyyttään
laadukasta seksiä anna ja harrasta.
Moni nainen panee tosiaan parastaan miehensä tyydyttämiseksi.
Ongelma on se, että nainen kokee sen usein tarkoituksettomaksi ja pettyy sen takia.

Tarkoitus sukupuolten yhteiselolle on kieltämättä globaalisti hukkumassa. Peniksen tilalle on tullut tikkarit ja suklaapatukat. Mieheltä ei oteta edes kermaa kahviin, kun Fazerin tehtaalla valkohattuiset yli-ihmiset valmistavat merkkituotteita (joiden todellinen taso on "made in hongkong" mieheen verrattuna).

Homo kirjoitti...

Taisi aikanaan Tupla-suklapatukoiden mainos osua varsin oikeaan, kun totesi, että taitaa nainen olla patukkaa vailla. Nimittäin suklaapatukkaa vailla.

bmaad kirjoitti...

"Taisi aikanaan Tupla-suklapatukoiden mainos osua varsin oikeaan, kun totesi, että taitaa nainen olla patukkaa vailla. Nimittäin suklaapatukkaa vailla."

Aikoinaan se oli hauska.
Nykyisin se tuntuisi monen naisen
mielestä liian sovinistiselta, koska suklaapatukka on aina parempi kuin perusmiehen kyrpä.

Anonyymi kirjoitti...

Siis tuleehan tässä järkyttäviä yhteiskunnallisia visioita väkisinkin mieleen, kun laskee yhteen näitä kaikkia...esimerkiksi vielä vaikka pari Suomalaista tutkimusta:

-


JOKAISESSA YHDYNNÄSSÄ ORGASMIN SAA TODELLISUUDESSA VAIN 6-7 % NAISISTA

http://www.kaypahoito.fi/terveysportti/Dlehti2.tunnista?a=Y&t=H&fname=D93408.htm

Suomalainen seksi -tutkimuksessa kartoitettiin yli kahdentuhannen 17-75-vuotiaan suomalaisen naisen ja miehen sukupuolielämää (Kontula ja Haavio-Mannila 1993).

...jokaisessa yhdynnässä orgasmin sai 6-7% naisista.


+


NAISET EIVÄT MASTURBOI KOSKA HE EIVÄT ITSEKÄÄN PYSTY TEKEMÄÄN ITSELLEEN ORGASMIA

http://kvantti.tky.fi/99/1/kysely.html#masturbointi

Tutkimus vahvisti minkä kaikki jo tiesivätkin: masturbointi on poikamiesten harrastus. Miehet tekevät sitä 11 kertaa kuussa, naiset 2.

Anonyymi kirjoitti...

Iltoja Henryllekin. :)

Meillä on privaattiolkkarissa tarkoituksella samantapainen verhosysteemi ja
olohuonejärjestely, kun Bmadin lapsuudenkodissa aikoinaan.

Bmad kuumeisesti haluaa, että kun palaan tehtävistäni, hän voi ilahtua siitä yhtälailla, kun hän lapsena ilahtui isän tullessa kotiin työmatkoiltaan.

Yleensä tuon hänelle lahjaksi jotain pientä, kuten suklaakalenterin tai pikkuauton.
Fiilis on vähän sama, kun Bmadin ollessa lapsi, paitsi että nyt faijan sijaan tuliaiset jakaa oma tyttöystävä.


-Anna

(b-hullun puoliso)

bmaad kirjoitti...

"Bmad kuumeisesti haluaa, että kun palaan tehtävistäni, hän voi ilahtua siitä yhtälailla, kun hän lapsena ilahtui isän tullessa kotiin työmatkoiltaan."

Jätit kertomatta sen palapelijutun. ;)

Anonyymi kirjoitti...

Aika pervoa menoa.

Alempi Keskitaso kirjoitti...

"Ja jotenkin tuntuu, että naisten seksuaalisuus on ennemminkin jo nyt jotain sosiaalista erotiikkaa, joka voi pahimmassa tapauksessa alkaa saada tyydytyksensä yhä enemmän jostain "siskojen kanssa" olemisesta, saippuaoopperoiden katsomisista, zumbaamisista ja siitä, että näyttelee itseään miehille kaupungilla ilman antamatta."

Ei hätää, evoluutio kyllä korjaa tällaiset ihmisen ennenpitkää pois geenipoolista.

Anonyymi kirjoitti...

Niin se tekee, mutta se valitettavasti korjaa pois myös tällaisen populaation miehet.

Anonyymi kirjoitti...

What Distinguishes Women with Unusually High Numbers of Sex Partners?

They're not less attractive and they don't come from bad families if that's what you were thinking. On several measures they register as having more masculine traits:

BBC: Dating study: women prefer 'men who are kind'

"Signs of altruism have an enormous effect on women looking for a boyfriend," according to Ros Fewster from London, who found love though a dating agency.

The Onion: Rise In Teen Pregnancy Proves Teens Still Got It

Anonyymi kirjoitti...

Tiger Woods Announces Return To Sex

Anonyymi kirjoitti...

There Should Be No Secrets In Our Relationship Excluding The Events Of March 2, 2004

Early Humans Finally Drunk Enough To Invent Dancing

Anonyymi kirjoitti...

Testosterone does not what you think it does

And what he found was that his beard would start growing more rapidly as he expected to come home to his lover, and declined after the deed was done. In other words, sex (or the prospect of it) triggers testosterone and not the other way round.

"Males have high levels of testosterone because they are having lots of sex!"

Syltty kirjoitti...

Homolle palkka-armeijasta:
Tosiasia on, että nykyisillämäärärahoilla liittoutumaton uskottava puolustus on seuraavan 10 vuoden aikana pelkkää sanahelinää, eikä siihen vaikuta se, perustuuko armeijamme palkollisiin vai asevelvollisiin.

Eli aivan ensimmäiseksi pitäisi romuttaa harhakuvitelma, että kepeillä ja kävyillä voi käydä modernia sotaa, kunhan on työntää tarpeeksi miehiä verimyllyyn. Ei voi, ei voinut edes vuonna 1944, jollointaistelut mm. Tali-Ihantalassa ratkaistiin senaikaisilla huippumoderneilla aseilla eli saksalaisella Luftwaffen rynnäkköosastolla ja Nenosen kehittämällä tykistölaskimella yhdistettynä isoon määrään raskasta epäsuoraa tulta.

Toiseksi, Suomen armeijan reservissä oli 80-luvulla 500 000 miestä. Nyt määrä ollaan laskemassa sinne ensin 350 000 ja sitten 2010-luvulla ollaan 250 000 miehessä. Eli jopa PV:n mielestä meillä on 100 000 miestä liikaa.

225 000 miestä on kevyesti aseistettuja paikallisjoukkoja, joista suurimmalla osalla ei ole minkäänlaista ilmatorjuntaa, ei minkäänlaista epäsuoraa tulta käytettävissään eikä kovinkaan kummoisia viestivälineitä sekä niiden pst-aseistus on vähäistä ja auttamattoman vanhentunutta. Tämmöiset joukot kelpaavat lähinnä sissipartioiden ja pienten maahanlaskujokkojen torjumiseen, todellisessa taistelussa niillä ei tee yhtään mitään.

Operatiivisista joukoista, eli ei-alueellisista joukoista, ts. joukoista joiden pitäisi lyödä hyökkäävä vihollinen:
Operatiivisia joukkoja on huimat 60 000 miestä. Täysin modernia aseistusta meillä on kolmelle valmiusprikaatille (prikaati 6000-7000 miestä). Tosin niidenkin varustelussa on tingitty mm. telatykeistä, niihin nyt vaan ei ollut varaa.

Suurimmalla osalla joukoistamme on siis sellainen tilanne, ettei niistä ole kuin tankintöyssyiksi.

Nuo 60 000 miestä operatiivista joukoista ovat juuri niitä, joiden pitäisi lyödä vihollinen. Loput vain viivyttävät, kuluttavat ja puolustavat omia alueitaan, eivät tee mitään strategisia peliliikkeitä. Ei ole mitenkään sanottua että keskinkertaisesti varustetut pienet joukot operatiiviset joukot + suuri määrä kehnosti varustettuja kuluttavia joukkoja torppaa vihollisen paremmin kuin huippuvarustellut keskikokoiset operatiiviset joukot ilman miesten veriuhrille perustuvia aluepuolustusjoukkoja.

Anonyymi kirjoitti...

Kerrotaanpa nyt tällainenkin miesaktiviivi teko tänne, vaikkapa esimerkiksi.

Kun Poutvaara ja tämä nuorempi kaveri (en muista nimeä enää) oli kutsutta ylelle keskustelemaan asevelvollisuus asiasta, niin otin ohjelmatiedoista heidän nimensä selville, soitin numerotiedusteluun ja olin heihin yhteydessä ennen ohjelmaa -ja rautalangasta väänsin, että kääntäkää tämä keskustelu naisiin.

Ja niin onneksi tekikin tämä nuorempi kaveri, aika tarkaan niin sanoin mitä hänelle heitin. Vastapuoli ei mielestäni osannut vastata juuri mitään häkellykseltään tähän sinänsä hyvin keskeiseen kysymykseen.

-

Mitä tulee natoon ja palkka-armeijaan, niin ei kai tässä edes kuuluisi miettiä sekuntiakaan muuta vaihtoehtoa ... meidän olisi kuulunut olla natossa 60 vuotta sitten kuten Tanska ja Norjakin ... mutta kun nyt tilanne on tämä kuin on, niin tehdään nyt tästä asiasta sitten sukupuolten sota, joka vielä kaiken lisäksi päätyy siihen, että Suomelle jää puolustus jolla ei ole mitään virkaa nykyisessä sodankäynnissä.

(hieman masentaa ;-)

Homo kirjoitti...

Syltty, olen samaa mieltä siitä, että ilman liitoutumista Suomella ei ole uskottavaa puolustusta. Tosin minusta tämä tilanne ei tule vasta 10 vuoden päästä, vaan on enemmän tai vähemmän ollut aina olemassa.

On syytä muistaa, että Suomessa asuu vain muutama miljoonaa ihmistä, kun Venäjä taas on väestöromahduksestaan huolimatta suurvalta. Ilman ydinaseita tai poikkeuksellisen vahvoja ilmanvoimia tällaisessa tilanteessa on uskottava puolustus aika vaikea saavuttaa yksinään. Tosin on myös totta, että edes kiusantekomielessä toimivan armeijan tarpeisiin nykyaseistus on hyvin suurelta osin liian vanhaa, mahdollisesti alunperinkin b-tasoa ja liian vähäistä yms.

bmaad kirjoitti...

"mutta kun nyt tilanne on tämä kuin on, niin tehdään nyt tästä asiasta sitten sukupuolten sota, joka vielä kaiken lisäksi päätyy siihen, että Suomelle jää puolustus jolla ei ole mitään virkaa nykyisessä sodankäynnissä.
(hieman masentaa ;-)"

Kun huomioi laajoja kokonaisuuksia, ja syy-seuraus-
suhteita voi hahmottaa paremmin sen, miksi meillä on kankea miesten asevelvollisuusarmeija.

Venäjä on puolkommunistinen,
välillä sotahullukin valtio, joka levittää niin omiensa keskuuteen, kuin ympärillekin hätää ja ihailee armeijalaitosta sen vallan ja miesten karaisun vuoksi.

Venäjällä itsellään on voimakas armeijaperinne, sotilasfetisismi kukoistaa ja Venäjä kokee Suomen edelleen armahtamakseen sivuvaltioksi, jonka toivoo taistelevan paikastaan jatkossakin. Armeijassa karaistaan pojista miehiä, niin Venäjälläkin.

Viheliäinen fakta on, että Venäjä ihailee myös Suomen armeijaa, koska Venäjän ja Suomen armeijoilla on paljon yhteisiä toimintamentaliteettia. Venäjän uhka pyörittää suomalaisten sotilasajoneuvojen pyöriä riippumatta siitä onko meillä todellista vastarintaa. Suomen armeija miellyttää instituutiona Venäjää, vaikkei se Venäjälle pärjäisikään. Se on kuin Venäjän vasen käsivarsi, jota Venäjä haluaa kohdella dynaamisesti. Jos Suomi liittyy Natoon tai yleiseen puolustusjärjestelmään Suomi ei ole
enää sellainen sodanpelkoinen takapajula, kuin Venäjä haluaisi sen olevan. Eikä se olisi enää Venäjän talutusnuorassa. Maiden välinen perinteinen yhteistyö hankaloituisi.

Miesaktiivit muodostavat
Venäjän ihanteille voimakkaan uhan, koska he haluavat asevelvollisuuden pois tai soveltaa sitä molempien sukupuolten karaisemiseen. Voi tietenkin olla, ettei venäläiset ymmärrä miesaktiivien panosta tämän prosessin takana. Suomalaisetkin voivat olla ihmeissään mistä tämä perinteisen asevelvollisuuden alasajo on peräisin.

Ymmärtämällä kuitenkin
epämääräisten demokratioiden ja äärikommunismien tunteita päästään länsimaisen herrasmiesdiplomatian yläpuolelle. Barack Obama tavattuaan Dalai Laman sai Kiinalta
verisen ryöpytyksen. On ihme, ettei yksikään länsimainen johtaja kykene puuttumaan kiinan ihmisoikeusongelmiin, jotka perustuvat pitkälti siihen, että toisinajattelijoiden kiduttaminen tuottaa voimakasta seksuaalista tyydytystä.

Karkandula kirjoitti...

Mikä on naisen suurin henkinen fantasiaa?

Että naisen rakkaus muuttaa miehen.

Tämän fantasian ansiosta nainen voi valita tylyn, asenevamaisen bisnespossun tai systemaattisesti pettävän sosiopaattiurheilusankarin - koska rakkaus on niin suuri, että se muuttaa miehen.

Joka on valittu biologisin kriteerein, ei henkisin.

Miksi tälläistä fantasiaa muuttavast rakkaudesta tarvitaan?

Koska naiset valitsevat miehiä, joita täytyisi muuttaa ja joita he haluavat sitten muuttaa... tai kuvittelevat kymmeniä vuosia muuttavansa, vaikka eivät muuta lainkaan, vain painostavat.

Tympeä todellisuus naisten omasta biologisesta laskelmoivuudesta, naisten keskinäisestä kilpalaulannasta ja oudoista todellisista valintakriteereistä on peitettävä romanttisella kuorrutuksella.

Useimpien naisten primääri valintakriteeri eli raha tai miehen biologisen esteettinen statusasema aiheuttaa usein tilanteen, jossa nainen voi vain kuvitella ja kehua muuttavansa miehen, jota ei ole valittu alunperin lainkaan henkisten arvojen mukaan.

Naiset voisivat päättää valitsevansa miehen, jota eivät halua muuttaa. Kuinka moni nainen tekee näin?

Uus elokuva Lasse Halströmin "Dear John" on perverssi romanssi tästä teemasta.

Okei, mikä filmin idea, lihaksikas autisti, ah, kuin sellaisia olisi tosi elämässä. Tosi naisen fantasiavalinta.

Koska nainen on henkinen olento, nainen kaipaa fantasiassa herkkää miestä.

Nainenhan ei meikkaa biologisista syistä ja pestäkseen sisaret laudalta. Ei. Vain luodakseen lisää kauneutta maailmaan.

Anonyymi kirjoitti...

mun on ihan pakko kirjoittaa. On niin vaikea olla nainen. Haluaa seksiä ja haluaa miehen, mut pitäs pidättäytyä seksistä, että saa miehen. voi veee.