sunnuntaina, helmikuuta 07, 2010

Seksin osto

Marian seksi-ilmoitustesti Yhden päivän aikana 102 vastausta ja puoleen päivään mennessä rahaa tarjottu 4500 euroa.

Hekanahon neuvon vaarin otto.

Naiset osoittivat mieltään rinnat paljaina Ukrainassa - katso kuvat (nyt odotamme, että Hazard, Sofi, Sirnö ja Filatov tekevät vastaavan tempauksen Suomessa)

Nainen, joka osti seksiä

HS: Elina Tiilikan esikoisromaani kuvaa seksityöläisen arkea
Romaanin kuvaus seksityöstä on täysin linjassa Kontulan tutkimuksen kanssa. Valmiiksi epäilevä lukija ei kohtaa Punaisessa mekossa hyväksikäyttäviä välittäjiä, väkivaltaisia asiakkaita tai muita draaman aineksia.

Päinvastoin: työ vaikuttaa pitkäveteiseltä. Vaihtelua päivien ja öiden kulkuun tulee ainoastaan asiakkaiden painon, elimen koon ja iän myötä.

Suomalaiset seksinostajat ovat hyväkäytöksisiä, jopa kilttejä, osa ressukoita, mutta valtaosa tavallisia miehiä. He maksavat, mitä pyydetään, jopa enemmänkin – ja sanovat lähtiessään usein kiitos. Ainoa huijari on ulkomaalainen.

45 kommenttia:

Tapio Tuuri kirjoitti...

Minua kosketti tuossa Elina Tiilikan jutussa se, että siinä kiiteltiin suomalaisia miehiä kilteiksi ja hyvin käyttäytyviksi. Siis asiallisia miehiä kerrassaan.

Anonyymi kirjoitti...

Henry: "nyt odotamme, että Hazard, Sofi, Sirnö ja Filatov tekevät vastaavan tempauksen Suomessa"

Ja sitten morkkaisitte heitä, kuinka rumia he ovatkaan velttoine riipputissineen. :P

Tapio Tuuri kirjoitti...

On totta, että mieltään osoittavien ukrainalaisten naisten kuvia oli miellyttävä katsella.

Mutta entäpä Hazard, Sofi, Sirnö ja Filatov? Kas siinäpä kysymys. Ei voi päättää ennen kuin näkee.

Homo kirjoitti...

Viitaten tuohon Marian videoon, niin luulisi, että aika moni suostuisi 2000 eurosta pissaamaan ja kakkaamaan suuhun, jos siihen ei liity mitään seksiä.

Homo kirjoitti...

Jimiltä tuli juttu tällä viikolla (?) sarjamurhaajakaksikosta. Mielenkiintoisena seikkana oli se, että hän sai tietenkin naisihailijan, niin kuin tuntuu jokseenkin poikkeuksetta käyvän. Tämä naisihailija yritti sitten tappaa jonkun toisen naisen ja lavastaa sen raiskaukseksi saadakseen vaikuttamaan siltä, että poliisi oli napannut väärän sarjamurhaajan:

In 1980, Bianchi began a relationship with Veronica Compton, a woman he met while in prison. During his trial, she testified for the defense, telling the jury a false, vague tale about the crimes in an attempt to exculpate Bianchi and also admitting to wanting to buy a mortuary with another convicted murderer for the purpose of necrophilia. She was later convicted and imprisoned for attempting to strangle a woman she had lured to a motel in an attempt to have authorities believe that the Hillside Strangler was still on the loose and the wrong man was imprisoned. Bianchi had given her some smuggled semen to use to make it look like a rape/murder committed by the Hillside Strangler.

Anonyymi kirjoitti...

"Henry: "nyt odotamme, että Hazard, Sofi, Sirnö ja Filatov tekevät vastaavan tempauksen Suomessa"

Ja sitten morkkaisitte heitä, kuinka rumia he ovatkaan velttoine riipputissineen. :P"

Herra varjele!

MikkoAP kirjoitti...

"Ja sitten morkkaisitte heitä, kuinka rumia he ovatkaan velttoine riipputissineen. :P"

Eikun se olisi oikeasti toimivampi protesti! Noita ukrainalaisten naisten kuvia kun katsoo, niin nehän päinvastoin motivoivat olemaan vastaamatta heidän vaatimuksiinsa, jotta he jatkaisivat protestiaan! :D
Hazard ym. jo oikeasti motivoisivat harkitsemaan heidän vaatimuksiinsa suostumista, jotta he laittaisivat vaatteet päälle!

Tapio Tuuri kirjoitti...

"Hazard ym. jo oikeasti motivoisivat harkitsemaan heidän vaatimuksiinsa suostumista, jotta he laittaisivat vaatteet päälle!"

Kyllä ensin täytyisi nähdä. Vasta sitten voi päättää.

Jorma kirjoitti...

"Ja sitten morkkaisitte heitä, kuinka rumia he ovatkaan velttoine riipputissineen."

Henkinen puoli on näillä tyypeillä niin karmaiseva, ettei ulkoisilla seikoilla ole kokonaisarvion kannalta enää mitään merkitystä.

Jorma kirjoitti...

"En todellakaan aio ruveta homoksi. Haluan naisen ja perheen, mutta niin kauan kuin sopiva nainen löytyy aion nauttia seksistä näin."

Eli viime kädessä Hekanahon neuvo ei auta yhtään. Se on vähän kuin ostaisi veneen, kun oikeasti tarvitsee ja haluaa auton.

Glowing_ kirjoitti...

Piia Koskela mikälie livia hekanahon neuvohan oli seksistisyydessään karmiva; homoilta saa tosta vaan irtopersettä runkkutarkoitukseen anonyymisti vaikka vessassa.
Semmosiako ne homot on queerin hölöttäjän mukaan?

Anonyymi kirjoitti...

Eiköhän ne glowing ole sellaisia lukuisten tutkimustenkin mukaan, joten kyllä tässä tapauksessa queer ja homotutkija tietää näiltä osin asioiden oikean laidan. Irtosuhteita on kymmenkertaiset määrät keskivertoheteroon verrattuna. Ja jokin kauhea tarve homoilla on myös tunnetusti päästä esille. Mahtaako kukaan tehdä ns normaalia miehistä työtä. Kaikki ovat tavalla tai toisella jonkinlaisia "esiintyviä taiteilijoita".

Anonyymi kirjoitti...

Overcoming Bias: The Future of Sex

Anonyymi kirjoitti...

Pua for LTR: The Paradox of Beta-ization

Anonyymi kirjoitti...

Minä kehotan katsomaan ulkomaalaisia naisia vakavassa mielessä. Suomalainen nainen on heikko esitys ulkomaisiin verrattuna, epävarma ja neuroottinen, suomalainen nainen yrittää peittää epävarmuutensa naisena töykeän käytöksensä alle.

Homo kirjoitti...

Anonyymi, on totta, että homoilla irtoseksin harrastaminen on keskimäärin yleisempää kuin heteroilla. Useimmilla heteromiehillä seksin saantia rajoittavaksi tekijäksi asettuu naisten pihtaus ja naisten vähäinen halukkuus irtoseksiin. Ja jos homo haluaa paljon irtoseksiä, niin ainakin nuorena sitä on yleensä tarjolla yllin kyllin. Useimmat tosin harrastavat (irto)seksiä selvästi vähemmän kuin mihin olisi halutessa mahdollisuus.

En osaa ottaa kantaa homojen suhteelliseen osuuteen eri ammateissa, koska oma näkemykseni olisi varmasti subjektiivinen, enkä muista nähneeni kunnon tilastoja aiheesta. Sen voin kuitenkin sanoa, että tuskin on kovin montaa ammattia, jossa ei homojakin olisi. Esimerkiksi itse tiedän bussikuskeja, tekniikan tohtoreita, lääkäreitä (myös yhden gynekologin), diplomi-insinöörejä, upseereita, professoreita (kuten vaikkapa tämä), vartija, rakennusmies jne.

Täällä oli jotain anekdoottisia esimerkkejä antava keskustelu aiheesta.

Homo kirjoitti...

Kylläpä näitä junan alle jääneistä (miehistä?) on viime aikoina ollut runsaasti. Laman satoako tässä korjataaan? Tässä taas yksi uusi:

Ihminen jäi junan alle - liikenne poikki

Homo kirjoitti...

Lievistä raiskaustuomioista ehdotetaan laajaa selvitystä

Anonyymi kirjoitti...

Raiskaustuomioista: perustelu "selviävät Suomessa helpommalla kuin Ruotsissa" on vähän kummallinen.

Eiköhän rangaistustasojen tulisi perustua yleiseen oikeustajuun ja olla suhteessa muihin rikoslajeihin, eikä katsoa mallia muualta. Varmaan ovat alhaiset USA:han verrattuna myös.

Kunhan ei mennä feministien ehdottamaan malliin, jossa mies on oletusarvoisesti syyllinen raiskaukseen ilman mitään näyttöä tai jos nainen tulee seuraavana päivänä katumapäälle, olen tyytyväinen.

Anonyymi kirjoitti...

Usko Siskoa -palstalta Hesarista:

Kymysys: Mistä johtuu, että huoltajuuskiistoissa ovat alisteisessa asemassa suhteessa naisiin, vaikka lähtökohtana pitäisi olla tasa-arvo? Erikoista on myös, että mitä vähemmän sukupuolten tasa-arvo yhteiskunnassa muuten toteutuu, sitä paremmin äideillä menee huoltajuuskiistoissa. Esimerkiksi Venäjällä ja Latinalaisessa [sic] Amerikassa menevät lähes poikkeuksetta äidille, kun taas Skandinaviassa ollaan hyvin tasa-arvoisia. Meillä näissä kysymyksissä liikutaan jossain Venäjän ja Skandinavian välimaastossa. Mistähän tämä johtuu?

Syrjäytetty isä

Juho Autio kirjoitti...

Ihmissuhteet ja potkupallo:

Englannin jalkapallomaajoukkueen puolustaja John Terry menettää kapteeninnauhansa syrjähyppyskandaalin seurauksena.

Mutta...

Italiassa Terry olisi sankari:

- Mies olisi Italiassa sankari. Meillä on 70-vuotias pääministeri, joka käy ihan samalla tavalla naimassa nuoria malleja ja häntä pidetään sankarina. En ymmärrä ollenkaan, miksi Terrylta otettiin Englannin kapteeninnauha pois.

Anonyymi kirjoitti...

Sisko vastaa:

Todellakin Venäjän ja Skandinavian välimaastossa!

Se, että äidit voittavat huoltajuuskiistat epätasa-arvoisessa yhteiskunnassa, on oikeastaan täysin looginen lopputulos nykytilanteesta. Yksi epätasa-arvon syy ja seuraus on sukupuolten segregaatio eli kulttuurin ja työelämän jakautuminen vahvasti miesten ja naisten aloihin ja asemiin. Tämä ilmenee kaikkialla, mutta Suomessa segregaatio on moniin EU-maihin verrattuna hyvin voimakasta.

Segregoituneessa yhteiskunnassa sekä palkaton että palkallinen hoivatyö on naisten harteilla. Tästä seuraa erinäisiä asioita: toisaalta miesten enemmistö karttaa hoiva-aloja ja osallistuu myös omien lasten hoitoon äitiä huomattavasti vähemmän. Toisaalta ne miehet, jotka haluaisivat hoitaa lapsiaan, kohtaavat vahvoja ennakkoluuloja sellaisten ihmisten taholta, jotka pitävät nykyjärjestelemää "luonnollisena" (luonto on aina ollut taantumuksen paras ystävät).

[jatkuu]

Homo kirjoitti...

On muuten hyvä muistaa, että monissa muslimimaissa, jotka eivät ole tunnettu mistään suuresta tasa-arvosta tai naisten hyvästä asemasta, saa isä melkein poikkeuksetta noin viittä vuotta vanhemmat lapset itselleen erotilanteessa.

Anonyymi kirjoitti...

[jatkuu]

Täytyy muistaa, että esimerkiksi sosiaalityöntekijöillä tai virkamiehillä ei ole minkäänlaista tasa-arvokoulutusta. Monet heistä ovat naisia, mutta nainen, joka ajaa etuja naisille ei aina ole niin sanottu naisasianainen, vaan joskus pelkästään opportunisti ja konservatiivi -- etenkin tapauksessa, jossa lasten huoltajuutta vaaditaan äidille silloinkin, kun isä on hoitanut lasta yhtä paljon. Nainen tai mies, joka pitää äitiä luonnostaan isää parempana hoitajana ei ole feministi vaan sovinisti.

Sanot terävästi, että lähtökohtana tulisi olla tasa-arvo. Todellisuudessa suomalainen tasa-arvo on monessa suhteessa pelkkä myytti, jolla rakennetaan toisaalta kansallistunnetta, toisaalta maabrändiä ulkomaille päin.

Jorma kirjoitti...

"Lievistä raiskaustuomioista ehdotetaan laajaa selvitystä"

Entäs lievistä murha-, tappo- tai pahoinpitelytuomioista? Ylipäätään Suomessa tuomiot ovat lieviä, kun rikos kohdistuu jonkun henkeen tai terveyteen. Jostain veropetoksesta seuraakin ihan kunnon kakku.

Jorma kirjoitti...

Uudet ruotsalaissadut ilakoivat ihmisten erilaisuudella

"Ruotsalaisen kirjailijan Anette Skåhlbergin tytär halusi ilta toisensa jälkeen kuulla pelkkiä prinsessasatuja. Skåhlberg kyllästyi passiivisiin prinsessoihin ja päätti kirjoittaa itse prinsessasta, jonka onni ei ole kiinni prinssistä ja valkoisesta ratsusta."

Eli ruotsalaiskirjailija halusi pilta tyttärensä, ja ilmeisesti monen muunkin lapsen, lapsuuden korvaamalla pidetyt sadut poliittisesti korrektilla saarnaamisella. Sääliksi käy lapsia.

Anonyymi kirjoitti...

Lopetin kyseisen kysy-palstan lukemisen aika pian sen jälkeen, kun Kirsti lopetti.

Tuollainen kaikkitieteily on hauskaa, jos vastaukset on hyvin ja nokkelasti kirjoitettu. Kirsti osasi, Sisko ei.

Mutta ei siinä kaikki. Muijahan on selvä feministi! Se taas tarkoittaa, että maailmankuva on yhtä tasapuolinen ja reilu kuin natsilla.

Nyt vähän ehkä ylitulkitsen: Raukka isä kirjoittaa murheensa alhosta ja haluaa jonkinlaisen selityksen kohtaamalleen epätasa-arvolle. Sisko vastaa: "vika on perimmältään omasi ja miesten johtaman yhteiskunnan".

Feminisimiä parhaimmillaan!

Jorma kirjoitti...

"tekijöille olisi siis annettava tuomio seksuaalirikoksesta ja tämän lisäksi pahoinpitelystä.

- Raiskaus on niin vakava rikos että kaikki sen ympärillä oleva väkivalta tulee siihen päälle, tiivistää Kari Uotila."

Tällä logiikalla pitäisi tietysti myös henkilö, joka puukottamalla tappaa toisen, tuomita tapon lisäksi törkeästä pahoinpitelystä.

Jorma kirjoitti...

"osallistuu myös omien lasten hoitoon äitiä huomattavasti vähemmän."

Koska nämä idiootit oikein tajuavat, edttei tämä ole mikään peruste syrjinnälle? Olennaista on erotilanteessa turvata lapsen oikeus vanhempiinsa ja vanhempien oikeus lapseensa. Se, onko äiti hoitanut kolme tuntia enemmän kuin isä kun lapsi oli 3-vuotias, on tyystin yhdentekevää, kun mietitään vaikka 13-vuotiaan lapsen parasta. Silloin on huomattavasti olennaisempaa taata mm. se, ettei ero katkaise lapsen kaveruussuhteita tai harrastuksia.

Anonyymi kirjoitti...

"Ruotsalaisen kirjailijan Anette Skåhlbergin tytär halusi ilta toisensa jälkeen kuulla pelkkiä prinsessasatuja. Skåhlberg kyllästyi passiivisiin prinsessoihin ja päätti kirjoittaa itse prinsessasta, jonka onni ei ole kiinni prinssistä ja valkoisesta ratsusta."

Tyttären onni on kai nyt sitten kiinni Akuliinan opetuksissa.

Anonyymi kirjoitti...

Aamutelkkarissa juttelivat raiskaustuomioista. Todella häiritsevää oli, että kaikki kolme kansanedustajaa hokivat -- toimittajan yllyttämänä -- tuomioiden koventamisen puolesta. Jostain muusta rikoksesta olisi varmasti keskusteltu monipuolisemmin. Olisi otettu esiin esimerkiksi syytetyn oikeusturva ja yleinen rangaistuskäytäntö. Nyt on muutama naisiin kohdistuva rikos -- raiskaus niiden joukossa -- joista ei voi keskustella kiihkottomasti julkisuudessa. jPitää näytellä hirvistynyttä ja vannoa juuri tämän rikoksen poikkeuksellisen kauheuden nimeen. Toivottavasti sentään pitävät päänsä kylminä ja kuuntelevat asiantuntijoita tosipaikan tullen.

Anonyymi kirjoitti...

"Minä kehotan katsomaan ulkomaalaisia naisia vakavassa mielessä. Suomalainen nainen on heikko esitys ulkomaisiin verrattuna, epävarma ja neuroottinen, suomalainen nainen yrittää peittää epävarmuutensa naisena töykeän käytöksensä alle."

Mistä tämä suomalaisen naisen epävarmuus itsestään naisena sitten johtuu? Teistä juntti-miehistä!

Anonyymi kirjoitti...

Aamutelkkarissa juttelivat raiskaustuomioista. Todella häiritsevää oli, että kaikki kolme kansanedustajaa hokivat -- toimittajan yllyttämänä -- tuomioiden koventamisen puolesta.

Mitä tehdään lesbojen "opetus"toimille nuorten tyttöjen parissa? vrt. Akuliina Saarikoski:

"Seksuaalikäännyttäminen on loistavaa. Vanha vitsi kuuluu, että jokainen nainen tarvitsee vain pienen sysäyksen oikeaan suuntaan. 1990-luvulla jenkkiaktivistien tunnuslause oli ’10 % is not enough, recruit recruit recruit!’. Nuoret ovat lähtökohtaisesti perverssejä ja kokeilunhaluisia. Kasvatusoppaiden mukaan ’13-vuotiaana monet tytöt ovat kiinnostuneita omasta sukupuolestaan, mutta ei hätää, se menee kyllä ohi’"

”Käännytystä homoseksuaalisuuteen voi ja kannattaa ehdottomasti harrastaa. Parhaiten se sujuu käytännön harjoituksilla.”

"Seksin alaikärajaa laskettava (nyt 16 vuotta): JAA"

“Laki on vain sopimus siitä, miten asiat yhteiskunnassa järjestetään. Sopimuksia voi muuttaa ja niitä voi tarvittaessa rikkoa."

Anonyymi kirjoitti...

Nykynaisen mielestä suomalainen mies on kaiken pahan alku ja juuri. Tätä tulee niin monesta lähteestä että sen täytyy olla yleinen mielipide koska ei sitä kukaan tunnu kiistävän. Se on johtanut ainakin minussa sellaiseen muutokseen että en tunne enää minkäänlaista sympatiaa tai halua puolustaa suomalaista naista yksilönä tai yhteisönä. Se mies joka joskus olin on siinä suhteessa kuollut.

Oma käsi on lämmin ja joustava ja mikä parasta se on aina mukana. Heh heh.

Homo kirjoitti...

Kun Jesus jätti, niin uusi tilalle:

Madonnan uusi toyboy on 24-vuotias malli - katso kuvat komistuksesta

Lapset haluavat Madonnan ja Guyn palaavan yhteen

Tänään tulee muuten JIMiltä klo 21:00 JIM D Rikos: Mustan lesken mysteeri:

Ohjelmassa tutustutaan Sandra Camille Bridewellin eli "mustan lesken" traagiseen tarinaan, joka alkoi 1960-luvulla hänen mentyään ensi kertaa naimisiin. Sittemmin hän on jäänyt kolme kertaa leskeksi, mutta hänen osuuttaan miestensä kuolemiin ei ole kyetty todistamaan. Ohjelma sisältää voimakkaita kohtauksia, jotka saattavat olla haitallisia lapsille. Amerikkalainen dokumenttisarja.

Anonyymi kirjoitti...

Kuten kaikki tietää, torrrenttit on niiku laittomii ja siksi en suosittele lataamaan tätä
http://thepiratebay.org/torrent/5336232/Mens_Rights_Collection_-_banned_books_about_women

Anonyymi kirjoitti...

Tytöt varastavat poikia useammin

Anonyymi kirjoitti...

Ykkösen aamu-tv: Mikä olisi oikea tuomio raiskauksesta?

Anonyymi kirjoitti...

Okaruusunkuja.: Mies naisvaltaisella alalla.

Anonyymi kirjoitti...

Äänikellari.: Viina vei ja mies vikisi

Syltty kirjoitti...

Kyllähän Suomessa tuomioissa on koventamisen varaa ihan kautta linjan. Laista se ei ole kiinni, rikoslaissa nimittäin löytyy asteikkoa ihan tarpeeksi jos sitä koko skaalaa vain käytettäisiin.

Homo kirjoitti...

Pedofiilihysteria etenee jälleen Suomessakin:

Lasten nakukuvat halutaan pois netistä

Pitäisiköhän ilmiantaa tämä yhteiskuntakriittinen feministi, jonka blogissa ainakin aikoinaan tuppasi olemaan näitä lapsen nakukuvia.

Homo kirjoitti...

Ja hysteria jatkuu ideologisesti oikeaoppisen termin hakemisena:

Sukupuoliyhteydestä lapsen kanssa tulisi rangaista pahoinpitelynä silloinkin, kun siihen ei liity väkivaltaa

Anonyymi kirjoitti...

http://tupla-j.blogspot.com/2010/02/ihmissuhdehelvetti.html

Juho Autio kirjoitti...

Miss Suomen rakas: Minulla on varaa panna

...Viiviin rahaa:

Miss Suomi Viivi Pumpanen saa vastakin nauttia kalliista lahjoista, joita hänen liikemiespoikaystävänsä Pezhman Ahmadi hänelle mielellään ostaa.

Hän myöntää, että Viivi pitää merkkitavarasta, ja taannoisella New Yorkin matkalla Petsku kustansikin rakkaalleen neljänumeroisen summan maksaneen Louis Vuittonin käsilaukun.

– Olin katselemassa itselleni Vuittonin aurinkolaseja, kun se laukku pisti Viivin silmään. En sitten voinut vastustaa, vaan ostin laukun hänelle.

Lahjaksi Miss Suomi -kisan voitosta Viiville luvattu Porsche on Petskun mukaan edelleen tulossa.

Petskun mielestä hän ei lahjo tyttöystäväänsä mitenkään ylenpalttisesti.

– Ostan hänelle lahjoja ihan normaalisti, niin kuin kuka tahansa mies naiselleen, Petsku luonnehtii.