lauantaina, elokuuta 20, 2011

Sinkkujen siirtokunta

HS: Tietelijä veisi sinkut etelän aurinkoon
Hallintotieteilijä P. M., 48, puhuu mietitysti. Hän istuu keittiönpöytänsä ääressä ja kertoo kuukausi sitten perustetusta Eurosinkkujen siirtokuntaprojektista. Se veisi jopa kaksisataa suomalaissinkkua etätöihin aurinkoon.

Vaimo ehdotti, että järjestä äjijäbileet. Miesten syrjinnästä aikoinaan väitellyt, nykyinen projektipäällikkö M. alkoi kehittää sinkkumiehille illanistujaisia, joissa keskusteltaisiin nettideittailusta ja sinkkuturismista. M. oli itsekin löytänyt vaimonsa muutama vuosi aikaisemmin netin kautta.

"Minulla ideat lähtevät aina rönsyilemään. Idea paisui ja syntyi ajatus sinkkujen siirtokunnasta. Olen tehnyt projektipäällikön töitä 26 vuotta ja perustanut muutaman firman. Uskon, että onnistumme luomaan ulkomaille ekosysteemin, johon kuuluvat asukkaat, etätyö, yritykset ja sijoittajat."

Paikkakunnan vaihdos ei ole M:lle täysin uusi ajatus. Hän mietti jo 20 vuotta sitten muuttoa pois pääkaupunkiseudulta.

"Vanhempani muuttivat silloin Hirvensalmelle, josta isäni on kotoisin. Mietin hetken Hirvensalmea, mutta tajusin, että mukana pitäisi muuttaa vähintään parikymmentä ystävää, jotta viihtyisin", P. M. sanoo.

Sinkkujen siirtokunnassa siis samanhenkiset ihmiset asuisivat yhdessä rivitaloyhtiössä.

"Utopiasiirtokunnat ovat tuttuja historiasta. Mutta meidän siirtokuntamme perustuisi realismiin. Meidän siirtokunnassa ihmiset eivät eristäydy, vaan osaavat kieltä ja tekevät paikan päällä etätöitä."

P. M. listaa sinkkusiirtokunnalle kolme menestyksen pilaria. Ensimmäinen on siis lämpö ja meri, toisena elämänkumppanin etsintä.

"Maailma on positiivisella tavalla globalisoitunut ja kulttuurit sekoittuneet. Ei ole mitenkään uutta etsiä kumppania vaikka toiselta puolen maapalloa. Ihmisiin on helppo tutustua netin ja skype-puhelimien avulla."

Kolmas M:n mainitsema pilari on etätyö. M. olisi itse kiinnostunut kakkosasunnosta Espanjassa.

Eurosinkkujen siirtokuntaprojektiin liittyi kahdessa viikossa 60 jäsentä. Vielä olisi tilaa 140 sinkulle. Sata sinkkua muuttaisi Espanjaan ja toiset sata Etelä-Amerikkaan. Todennäköisesti Chileen, joka on turvallinen kuin eurooppalaiset valtiot.

Espanjan kohteiksi on mietitty Malagaa ja Granadaa. M. pitää ihan realistisena, että Etelä-Amerikasta saisi rivitaloasunnon 30 000 ja Espanjasta 90 000 eurolla. Espanjasta sinkut ostaisivat mahdollisesti valmiin rivitaloyhtiön ja Etelä-Amerikassa rakennuttaisivat kokonaan uuden.

"Ihmiset ovat toivoneet, että taloyhtiössä olisi oma ravintola, jossa voisi viettää juhlia, tenniskenttä, kunnon uima-allas, sauna ja piha. Nämä toiveet ovat toteutettavissa", tohtori M. selostaa.

Projektiin jo ilmoittautuneista puolet on miehiä ja puolet naisia. He ovat iältään 30–60-vuotiaita. Kiinnostuneissa on IT-ammattilaisia, graafikoita, kielenkääntäjiä.

Sinkkusiirtokunta perustetaan Espanjaan todennäköisesti jo ensi vuoden kesänä. Etelä-Amerikka toteutuu keväällä 2013. Muuttoa odotellessa porukka tutustuu toisiinsa, järjestää juhlia yhdessä, opiskelee espanjaa ja kokkaa espanjalaisia ruokia.

22 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

"Muuttoa odotellessa järjestetään juhlia, tutustutaan toisiinsa ...".
Tässähän on se vaara, että muuttohetkellä sinkkujen määrä on vähentynyt niin, että projekti kaatuu osanottajapulaan.

Ja kai sieltä etelästä saa heti kenkää, jos hairahtuu sinkkuuden polulta. Sellainen ympäristö, jossa osa on onnellisesti parisuhteessa on niille oikeille sinkuille tukala.

Ettei olisi uusi utopia tämäkin onnela.

Anonyymi kirjoitti...

Linkki?

Anonyymi kirjoitti...

Outo ajatus, että Suomi-äijä kelpaisi Espanjan senioritalle. Mikä olisi suomalaisen kilapiluvaltti verrattuna paikallisiin miehiin? "Rakas, öh, kohta muutetaan Suomeen!" Paljon paremmat mahikset olisivat Aasiassa. Jostain Burmasta löytyisi muija jokaisella halukkaalle hujauksessa. Naiset voisivat muuttaa vaikka Saksaan.

Anonyymi kirjoitti...

Ikä 30-60v... Ei ihanaa teinipillua siis, vaan vanhoja akkoja. Kuka tuollaiseen muka lähtisi?

Anonyymi kirjoitti...

En mennyt lutkamarssille

Anonyymi kirjoitti...

Onko noiden siis tarkoitus pariutua keskenään kohdemaissa? Silloinhan on tosiaan se vaara, että naiset katoavat paikallisten käsiin ja miehet jäävät ilman.

Panu Horsmalahti kirjoitti...

Michele Bachmann's Holy War

Pelottava naispoliitikko.

Panu Horsmalahti kirjoitti...

A “gadget camp” for girls only

Syrjivä leiri, jonka tarkoituksena on edistää naisten työllistymistä, vaikka suurimmat ongelmat työttömyydessä on miehillä.

Panu Horsmalahti kirjoitti...

West Memphis Three set free

Nuoret miehet ovat yhteiskunnan pohjasakkaa. Aina on riski tulla syytetyksi satunnaisista rikoksista. Ei naisille tapahdu tällaisia vääryyksiä.

Panu Horsmalahti kirjoitti...

Katuprostituutio ei kadonnut vaan lisääntyi

Homo kirjoitti...

Oras Tynkkynen tukkanuottasilla ns. queer-tutkijan kanssa, joka Akuliina/Atlas Saarikosken tavoin haluaa ilmeisesti homot lähinnä jotain pusikoissa tapahtuvaa salaseksiä harrastamaan. Mukana myös Anna Kontula:

Raportti Pride-tapahtuman paneelikeskustelusta: "Rakkauden monet kasvot"

Tuosta ns. queer-tutkijasta tulee mieleen hieman se, kuinka pornoakatemian Livia Hekanaho (vai onko se Piia Koskela?) ehdotti Laasaselle je muille heteromiehille seksiä muiden miesten kanssa Stockmannin vessoissa.

Homo kirjoitti...

Tutkimusten mukaan naisten pieru haisee kuitenkin pahemmalta kuin miesten pieru. Se on todistettu niin hajuaistiin perustuvalla mittauksella kuin kaasuanalyysilla.

Homo kirjoitti...

Väitös: Nuoret miehet altteimpia luukadolle

Homo kirjoitti...

Vaikka miehiä katoaa paljon naisia enemmän, on uutisointi naisten katoamisesta saanut monet jo huomaamaan, että Suomessakin esiintyy tämä Missing white woman -syndrooma.

Nuoria naisia katoaa tiuhaan - kaikkien tarina ei pääty hyvin

Nuorten naisten ja teini-ikäisten tyttöjen katoamiset työllistävät poliisia tasaiseen tahtiin. Useimmiten kadonnut on ikääntynyt, muistisairaudesta kärsivä ja hänet löydetään melko nopeasti lähimaastosta. Myös nuoria miehiä katoaa ajoittain, mutta varsinkin viime kuukausina on uutisoitu tiuhaan nuorten naisten katoamisista.
...
Julkisuudessa on seurattu kesän aikana tarkkaan mystistä katoamistapausta Tampereella. 15-vuotias Karoliina Kesti tuntuu kadonneen täysin jäljettömiin vaikka hänelle kuuluvaa omaisuutta kuten skootteri ja lompakko ovatkin löytyneet jo etsinnän alkuvaiheessa.
...

Aamulehti: Kesti pyysi viimeisessä puhelussaan lisää viinaa

...
Kesti oli lehden mukaan soittanut viimeisen puhelunsa noin kello kahdelta aamuyöllä 31.7. katoamisyönään.

Hän oli pyytänyt lisää viinaa Villilänkadulla sijaitsevaan yksityisasuntoon.
...

Artikkellissa on tällainen avain siihen, että miksi ihmiset haluavat auttaa, ja miksi media panostaa tähän uutiseen... "Nuori tyttö on kadonnut". Nuori tyttö, jolta löytyy edustava kuva. Vähemmän hyvännäkäistä tyttöä ei kaipailtaisi noin paljon, ja poikaa ei ainakaan uutisoitaisi näin paljon.

Hävetkää, ihmiset.


Tämä viesti puolestaan on joutunut Pravdan sensuurin kohteeksi:

Toiset ovat tasa-arvoisempia kuin toiset
Suomi 2011 17.08.2011 08:53

Kännissä liikenteessä toilailevia nuoria miehiä ei kukaan symppaa. Nuoret miehet ovat tässä yhteiskunnassa täyttää kuonaa muutenkin kun heitä vertaa etuoikeutettuun sukupuoleen: Suomen nuoret miehet pakotetaan vielä 2010-luvulla vuodeksi palkattomaan orjatyöhön ja tämä tapahtuu ihan pelkän pojaksi syntymisen vuoksi...

Espanjassa kadonneen Jennan viimeinen viesti: Äiti, mä haluun kotiin täältä

...
Sekä Jennan vanhemmat että poikaystävä olivat samoihin aikoihin saaneet myös viestin, jonka mukaan Jenna olisi hukannut passinsa ja lompakkonsa.

– Sen jälkeen yhteydenpito loppui, äiti kertoo MTV3 Uutisille.

Jenna oli tehnyt ennen katoamistaan rikosilmoitukseen ystävistään, joiden luona hän oli vierailemassa Fuengirolassa. Ystävät olivat suomalaisia miehiä.

– Jenna saattoi tutustua toiseen heistä Suomessa nuorisokodissa, äiti arvelee.

Miehet maksoivat Jennan lentolipun

Jennan äidin mielestä nuoret miehet vaikuttavat epäilyttäviltä. He halusivat Jennan niin kovasti Fuengirolaan, että he maksoivat hänen lentolippunsa.
...
Jenna kirjoitti viimeisissä Facebook-päivityksissään 24.–28.6. rakastavansa Espanjaa. Jenna kyseli kavereilta mielipidettä mahdollisesta ulkomaille muutosta.
...

Homo kirjoitti...

Ladies have more bacteria on hands, study says

Homo kirjoitti...

Luku- ja kirjoitusvaikeuksia voi ehkäistä jo ennen koulua

Kertooko vatsakipu koulupelosta? Kymmenen kysymystä koulupelosta

Homo kirjoitti...

Pravdan keskustelussa on melko voimakkaasti kritisoitu tuota koulupelkojuttua ja korostettu etenkin kiusaamisen merkitystä. Tässä varsin hyvin keskustelua kiteyttänyt kommentti nimimerkiltä Emeritusprofessori:

Olisi mielenkiintoista kuulla tuoreempi nakemys samasta aiheesta. Tassahan kaikki mahdollinen selitetaan aitisuhteella, isa puolestaan kuitataan jo valmiiksi poissaolevana, ja totta tosiaan unohdetaan kokonaan esim koulukiusaamisen merkitys.

Homo kirjoitti...

Osteoporosis Prevention: 7 Tips For Strong Bones

Homo kirjoitti...

Karoliinan seurassa olleet pojat kertovat nyt, mitä tytön katoamisyönä tapahtui.

Pojat arvelevat, että Karoliina löytyy vielä. - Eri asia, onko hän kunnossa, Mikko sanoo.
...
Lue lauantain Iltalehdestä, miten seurue nautti alkoholia illan mittaan, miksi pojat yrittivät estää Karoliinaa lähtemästä kotiinsa ja mitä Karoliinan kanssa kahden jäänyt poika kertoi muille.
...

Vortac kirjoitti...

Tutkimusten mukaan naisten pieru haisee kuitenkin pahemmalta kuin miesten pieru. Se on todistettu niin hajuaistiin perustuvalla mittauksella kuin kaasuanalyysilla.

Antaa hyvän tilaisuuden näpäyttää takaisin, jos joku akka sanoo "Are you saying your shit don't stink?"..

"Scientific studies prove that compared to yours, it really doesn't!" (:

- Vortac

Anonyymi kirjoitti...

Varsin omituinen on koko kuvio. Eiköhän tuo ole jotain vaimonhakua reppana-aikamiespojille eli sama juttu kuin thai-tai venakkonaisenhaku. Kun ei täkäläiset naiset huoli, niin pitää yrittää löytää toiselta puolelta maapalloa joku joka tarvii länsimaisen elättäjän. Kulttuurierot lienevät muuri jo yksistään.

Anonyymi kirjoitti...

Remaгκable! Its tгulу aweѕome
piece of writing, I haνe got much cleаr iԁеа сoncerning from thіs ρarаgгaрh.


Alѕo visit my webpage walmart garden center