perjantaina, elokuuta 24, 2018

Mitä termi "vihervasemmisto" tarkoittaa?

Termi "vihervasemmisto" ei oikeastaan viittaa minkäänlaiseen vihreyteen tai perinteiseen vasemmistoon. Kyseessä on pikemminkin hommafoorumihenkinen käsite, joka viittaa ideologialtaan ja mielenlaadultaan yhtenäiseen kuplaan, jota kansoittavan vihreiden, vasemmistoliiton ja feministisen puolueen edustajat ja kannattajat.

VIHERVASEMMISTON PYHÄT PERIAATTEET
  1. Ammattiloukkaantuminen intiaanipäähineistä, kulttuurisesta omimisesta, jaosta poikiin ja tyttöihin tms. 
  2. Perussuomalaisten herjaaminen natseiksi, rasisteiksi.
  3. Rajat auki -maahanmuuton kannattaminen suvakki-tason intomielisyydellä.
  4. Erimielisten keskustelijoiden blokkaaminen ja sulkeutuminen samanmielisten kuplaan. 
  5. Sukupuolivähemmistöjen pidekkeetön ylistäminen.
Vihervasemmisto on ironinen termi siksi, että sakkiin kuuluville luonnonsuojelu tai vähäosaisten puolustaminen ovat häviävän pieniä yksityiskohtia verrattuna yllä mainittuihin pyhiin periaatteisiin.

Vihervasemmistolaisia löytää helpoiten Twitteristä

ESIMERKKEJÄ VIHERVASEMMISTOLAISISTA
  • Saamelaisten edustaja Petra Laiti
  • Arkkifeministi Minja Koskela
  • Vihreiden nuorten puheenjohtajat Iiris Suomela ja Sameli Sivonen
  • Maahanmuuttoaktivisti ja tutkija Erna Bodström
  • Ruskea tyttö Koko Hubara
  • Kitaristi Mikko Kosonen
  • Jani Toivolan eduskunta-avustaja Nitin Sood

456 kommenttia:

1 – 200 / 456   Uudempi›   Uusin»
Anonyymi kirjoitti...

Vasemmistolaisuutta ja feminismiä vastaan: Jordan B. Peterson on akateeminen stara, joka villitsee nuoret miehet
Miesten sosiaalinen asema määräytyy samaan tapaan kuin hummereiden, sanoo mediailmiöksi noussut kanadalaispsykologi.


YKSI tämän hetken kysytyimpiä julkisia puhujia ja seuratuimpia esiintyjiä on kanadalainen 56-vuotias psykologi Jordan B. Peterson. Häneltä ilmestyi alkuvuonna teos 12 Rules for Life: An Antidote to Chaos eli 12 ohjetta elämälle: vastamyrkkyä kaaokselle.

Teoksesta on tullut bestseller Yhdysvalloissa, Kanadassa, Australiassa, Saksassa ja Ranskassa.

Marraskuun alussa Peterson on tulossa Suomeen luennoimaan kirjansa aihepiiristä.

Youtube-tähdeksikin noussut Peterson on akateeminen stara, joka ammentaa argumenttejaan suureksi osaksi evoluutiopsykologiasta ja aivotutkimuksista.

Hän edustaa eräänlaista vastakulttuuria, jonka kritiikin kärki kohdistuu etenkin uusvasemmistolaisuutta ja feminismiä kohtaan.

Petersonin keskeinen väittämä kuuluu, että se, mikä oli 1960–1970-luvuilla radikaalia, on nyt muodostunut taantumukselliseksi ja vaaralliseksi ajatteluksi. Esimerkiksi ”islamofobia” on hänen mukaansa alkujaan fasistien luoma käsite, ”jonka avulla pelkurit manipuloivat ääliöitä”.

Oikeistolaiseksi mielletty Peterson on kiinnittänyt huomiota oikeistoradikaaleilta saamaansa huomioon ja todennut:

”Useat oikeistolaiset tai radikaalioikeistolaiset ihmiset ovat kirjoittaneet minulle ja sanoneet, että luentojeni kuuntelu on estänyt heitä menemästä äärimäisyyksiin.”

PETERSON tuli laajasti tunnetuksi, kun hän vastusti transsukupuolisuuteen liittyvää lakia Kanadassa. Hän väitti, että laki pakottaisi muun muassa käyttämään muihin sukupuoliin liittyviä pronomineja, kuten ”ze” ja ”zir”, ja tekisi niistä kieltäytymisen rikolliseksi.

Vastaavat lait ovat Petersonin mukaan tyypillisiä ensivaiheita totalitaarisen valtion kehittymisessä. Hänen mielestään ”postmoderni uusvasemmistolaisuus” johtaa pahimmillaan Neuvostoliiton kaltaiseen diktatuuriin.

Tällaiseen tilanteeseen olisi hänen mukaansa mahdollista reagoida vain kahdella tapaa: joko hiljaisella orjuudella tai suoralla konfliktilla.

Maailmanlaajuista huomiota Peterson keräsi yhdysvaltalaisen Channel 4 News -kanavan haastattelussa, jossa toimittaja Cathy Newman haastatteli Petersonia aggressiivisella tyylillä muun muassa sukupuolikysymyksistä.

PETERSONIN ensisijainen huoli kohdistuu niihin nuoriin miehiin, jotka ovat ajautumassa kohti syrjäytymistä, epätoivoa ja radikalisoitumista.

Aihe on ajankohtainen myös Suomessa. Elinkeinoelämän valtuuskunta (Eva) arvioi alkuvuonna 2018, että Suomessa on liki 79 000 parhaassa työiässä olevaa miestä, jotka ovat pudonneet työelämästä, ilmeisesti pysyvästi.

Kanadalaispsykologi näyttäytyy erityisesti nuorten miesten keskuudessa viisaana ja ankarana isähahmona, jollainen ei ole 1960-luvun jälkeen ollut enää muodissa.

Peterson kannustaa niin kutsuttuun ”hallitsevaan käyttäytymiseen”, joka tulee ilmi kehonkielessä – eli muun muassa seisomaan ryhdikkäästi hartiat takana.

Järjestystä ja selkeyttä nuorten miesten elämään toisi hänen mukaansa jo se, jos he oppisivat siivoamaan huoneensa.

”Miesten pitää helvetti aikuistua. Ei ole mitään hyvää ihmisissä, jotka eivät aikuistu eivätkä löydä merkitystä elämälleen.”

PETERSON väittää, että sosiaaliset hierarkiat ovat lähtöjään luonnollisia ja että jokainen mittaa asemansa yhteiskunnassa. Tunnetuksi on noussut Petersonin vertaus ihmisten ja hummereiden välillä.

Hänen mukaansa ihmisillä ja hummereilla on yhtäläisyyttä hermostossa, joka on satoja miljoonia vuosia vanhaa perua.

Peterson nojaa tutkimukseen, jonka mukaan äyriäisten keskinäiset taistelut vaikuttavat niiden aivoihin pitkäkestoisesti. Muutosten laatu riippuu siitä, voittavatko vai häviävätkö ne.

Anonyymi kirjoitti...

Kevennys: Punainen + Vihreä = Ruskea

Anonyymi kirjoitti...

Ruskeiston raivo: Vihainen, vihainen vihervasemmisto (ja heidän päämääränsä)

Anonyymi kirjoitti...

JSN:n Elina Grundström kiistää Helsingin Sanomien väitteet

Julkisen sanan neuvoston puheenjohtaja Elina Grundström kiistää Helsingin Sanomien perjantaiset väitteet työpaikkahaastattelusta.

– Helsingin Sanomien kulttuuriosasto julkaisi tänään jutun, jossa minun väitetään todenneen, että työnhakijan perhetilanne olisi estänyt työn saannin neuvostossa. Väite ei pidä paikkaansa. En ole koskaan sanonut näin kenellekään, Elina Grundström toteaa tiedotteessaan.

Hän kertoo itse hoitaneensa vaativia töitä pikkulasten äitinä niin, että mieheni on ollut pitkiä jaksoja ulkomailla, enkä pidä lapsia esteenä työtehtävien hyvälle hoitamiselle.

– Olen ainoastaan kysynyt syytä ansioluettelossa oleviin ajallisiin aukkoihin, joka oli mielestäni hakijan edun mukaista. Pidän perhevapaita myönteisenä ja ymmärrettävänä syynä ansioluettelon aukkoihin ja kokemusteni mukaan perheelliset työntekijät ovat erittäin hyviä työntekijöitä, Grundström sanoo.

Hänen mukaansa perhetilanteen sijaan he keskustelivat työnhakijan muusta ajankäytöstä.

– Meillä on ollut hakijoita, jotka ovat halunneet esimerkiksi jatkaa kokopäiväisiä opintoja ja sivutöitä samanaikaisesti. Kyseinen hakija siteeraa kaksi vuotta sitten käymäämme keskustelua virheellisesti. En esimerkiksi ole koskaan puhunut minkään ansioluettelon osalta ”erehdyttämisestä”, kuten suuhuni on laitettu suorassa sitaatissa.

Grundström mukaan myöskään jutuissa esitetyt väitteet siitä, miksi hän lähti Vihreästä Langasta, eivät pidä paikkaansa.

– Kun tulin Vihreään Lankaan, se oli itsenäinen lehti. Kun lehdistötuki yhdistettiin puoluetukeen, puolue päätti ottaa lehteä kustantavan yhtiön haltuunsa. Oma irtisanoutumiseni ajoittui tähän ajankohtaan, hän kertoo

Anonyymi kirjoitti...

TYÖNANTAJIEN KUSTANTAMA KOULUTUS ON VÄHENTYNYT – NAISET MIEHIÄ USEAMMIN KOULUTUKSESSA

SAK:n koulutus- ja työllisyysasioiden päällikkö Mikko Heinikoski perää työnantajia lisäämään koulutusta.
Suurin osa työhön tai ammattiin liittyvästä koulutuksesta on työnantajan tuella tapahtuvaa koulutusta eli henkilöstökoulutusta. Viime vuonna tällaista koulutusta sai palkansaajista 53 prosenttia eli yhteensä miljoona palkansaajaa.

Tilastokeskuksen tietojen mukaan henkilöstökoulutukseen osallistuneiden osuus on vähentynyt kuusi prosenttiyksikköä viimeisen viiden vuoden aikana.

– Työnantajat valittavat työvoimapulaa ja vaikeutta löytää osaavia työntekijöitä. Sitä taustaa vasten Tilastokeskuksen tuoreen Aikuiskoulutustutkimuksen tiedot henkilöstökoulutuksen vähenemisestä ovat yllättäviä ja trendi huolestuttava, sanoo SAK:n koulutus- ja työllisyysasioiden päällikkö Mikko Heinikoski.

Vähiten koulutusta saavat ikääntyneet työntekijät
Eniten koulutusta saavat aktiivisessa työiässä olevan työntekijät. Nuoria 25–34 vuotiaita koulutetaan eniten, mutta koulutukseen osallistuneiden määrä on laskenut. Jyrkimmin laskua tapahtunut 35–44-vuotiaiden joukossa eli 11 prosenttiyksikköä viimeisen viiden vuoden aikana.

– Voisi kysyä, että näinkö työnantajat omalta osaltaan hoitavat työmarkkinoiden kohtaanto-ongelmaa, sanoo Heinikoski.

Vähiten koulutukseen osallistuvat ikääntyvät 55–64-vuotiaat. Sukupuolella on väliä, sillä naiset osallistuvat miehiä useammin työnantajien tukemaan koulutukseen.

Heinikoski kannustaa työpaikkoja laatimaan yhteistoimintalain edellyttämät henkilöstö- ja koulutussuunnitelmat ja toteuttamaan niitä pitkäjänteisesti. Työnantajat voisivat myös aktiivisemmin hyödyntää oikeuttaan verovähennykseen koulutuspäiviltä.

Aikuiskoulutuspäivät laskeneet
Aikuiskoulutuspäivät ovat vähentyneet koko vuosituhannen ajan. Vielä vuosituhannen alussa koulutuspäivien määrä oli 13 päivää henkeä kohden. Tämän jälkeen pudotusta on ollut 1–2 koulutuspäivää jokaisen viiden vuoden tutkimuskerran välillä.

Viime vuonna koulutuspäivien määrä oli pudonnut noin puoli päivää eli reiluun kahdeksaan päivään 18–64-vuotiailla. Viisi vuotta aikaisemmin koulutus kesti keskimäärin vajaat yhdeksän päivää aikuiskoulutuksessa.

Ikääntyvät 45–64-vuotiailla koulutuspäivien määrä oli huomattavasti alhaisempi ollen vain 3–5 päivää.

Anonyymi kirjoitti...

Translaki, ansiosidonnaisen lyhennys, ilmastouhraukset – katso Ylen selvityksestä mikä yhdistää ja erottaa puolueita 7 kysymyksessä
Kysyimme neljältä, vuoden 2018 Ylen kannatusmittausten suosituimman puolueen puheenjohtajalta ratkaisuja seitsemään ihmisten arkeen vaikuttavaan kysymykseen. Haastattelut tehtiin tällä viikolla puolueiden kesäkokouksissa eri puolilla Suomea.


Rinne pitäisi tytöt ja pojat liikuntatunneilla erillään
Sipilä: Tämän kysymyksen antaisin ammattilaisten eli opettajien ja muiden koulutuksen ammattilaisten pohdittavaksi. Varmasti enemmän pystyttäisiin tekemään yhdessä.

Aalto: Kysymys on lapsista, ei tytöistä ja pojista. En tykkää siitä, että ihmisiä asetetaan pienestä pitäen ahtaisiin sukupuolimuotteihin ja -rooleihin. Pääasiassa ihmisiä pitää pystyä ajattelemaan ihmisinä, ei sukupuolten edustajina.

Orpo: On oikea suuntaus, että meillä on kouluissa lapsia – en näe syytä, että mikään oppitunti pitäisi olla erillään tytöille ja pojille.

Rinne: Ei ole mitään perusteita pitää tunteja erikseen, mutta ajattelen nuorten ihmisten ujoutta. Urheilutunneilla voisi olla fiksua, että suihkussa käydään eri puolilla.

Anonyymi kirjoitti...

Vasemmiston varapuheenjohtaja, entinen puheenjohtaja ja veteraanivihreä: He haluavat sulkea Saksan rajat

Toki vain laittomien tulijoiden tulvalta, ja käyttää säästyneet varat saksalaisten hyväksi. Linke-puolueen (vasemmiston) liittopäiväedustajan Sahra Wagenknechtin aloite Aufstehen on koonnut jo 60 000 kannattajaa, -joukossa vanhoja poliittisia nimiä.

Samaan aikaan kun konservatiivinen valtapuolue CDU on sitoutunut massiivisen maahanmuuttajavirran vastaanottamiseen, ja liittokansleri Angela Merkel painostaa muitakin EU-maita pitämään rajat auki, uusi kiinnostava poliittinen aloite ilmaantuu kentälle vasemmistolaisten ja jopa entisen veteraanivihreän esittämänä.

Aufstehen, joka käynnistyy 04.09., henkilöityy Linken varapuheenjohtajaan Sahra Wagenknechtiin ja hänen puolisoonsa puolueen entiseen puheenjohtajaan Oskar Lafontaineen. Muita mukaantulleita ovat von Marco Bülow (SPD), Sevim Dagdelen (Linke) ja Antje Vollmer (Grüne).

Linken edustaja Bernd Riexinger kertoi medialle, ettei Aufstehen ole puolueen hanke, minkä Wagenknecht ja Lafontaine vahvistavat: ”Aufstehen on yksityisten henkilöiden aloite.” He korostavat, että Aufstehen on yhteistyöliike, Sammlungsbewegung.

Liikkeen päämääristä Wagenknecht kertoo, että ”maahanmuuttajiin käytetyillä varoilla voitaisiin auttaa saksalaisia köyhiä.” Saksan media on hiukan ihmeissään punavihreästä ”rajat-kiinni-liikkestä”.

Liike on kerännyt jo ennen käynnistymistään 60 000 kannattajaa sosiaalisessa mediassa. Vaikuttaa siltä, että jotain alkaa tapahtumaan. Milloin Suomessa?

Asiasta kertoivat mm. Spiegel 17.08.2018. Süddeutsche Zeitung 19.08.2018.

Sahra Wagenknecht Spiegelin haastattelussa:

Spiegel: ”Olette viimeksi saaneet lisääntyvää kritiikkiä Linken leiristä, koska olette suhtautuneet krittisesti maahanmuttoon ja pakolaisten vastaanottoon. Kuinka uusi liikkeenne tulee asemoitumaan tähän kysymykseen.”

Wagenknecht: ”Tämä teema on liian voimakkaasti noussut politiikan keskiöön. Merkelin hallitus on hoitanut pakolaiskriisin siten, että se on erityisesti kuormittanut köyhempää väestöä. Monet sosiaaliset ongelmat ovat edelleen kärjistyneet: Asuntopula, koulujen ylikuormitus, lisääntynyt kilpailu matalapalkka-aloilla. Suuri osa pakolaispolitiikkaa vastaan esiintyneestä tyytymättömyydestä johtuu sosiaalisista syistä. Ne tulevat olemaan meidän keskeinen teema.”

Spiegel: ”Haluaako liikkenne avoimet rajat kaikille kuten osa Linkestä vaatii?”

Wagenknecht: ”Kansainvälisyys tarkoittaa sellaisen politiikan lopettamista, joka tuhoaa elämisen mahdollisuudet köyhissä maissa. Siis, loppu aseiden viennille ja epäreiluille kauppasopimuksille. Avoimia rajoja eivät hyödynnä kaikista köyhimmät, koska heillä ei ole mitään mahdollisuuksia lähteä matkaan. Me emme taistele kehitysmaiden köyhyyttä vastaan siten, että kuljetamme sieltä keskiluokkaiset ihmiset Eurooppaan.”

Anonyymi kirjoitti...

Mistä islamin laissa ja sharia-tuomioistuimissa on oikein kyse? Imaami: ”Meillä on ongelmia, joihin pitää hakea ratkaisua”

Suomen islamilaisen yhdyskunnan imaami Anas Hajjar uskoo, että ne voisivat ratkaista muslimien perheasioita tulevaisuudessa, jos ne kunnioittavat Suomen lakia.

Helsingin moskeijaan saapuu muslimeja eri taustoista. Kengät riisutaan eteiseen ennen kuin astutaan peremmälle kokolattiamatoille. Seinillä on arabiankielisiä tekstejä ja islamilaista uskonnollista kirjallisuutta.

Ihmiset ovat ystävällisiä ja tervehtivät, osa arabiaksi sanoen: "As-salamu alaykum", osa englanniksi tai suomeksi.

Suomen islamilaisen yhdyskunnan imaami Anas Hajjar saapuu rukoustilaan. Ystävällinen mies on varovainen, kun keskustelu toimittajan kanssa siirtyy sharia-lakiin ja sharia-tuomioistuimiin.

- Todella monilla on ennakkoluuloja. Heti kun sanotaan sharia, ihmiset ummistavat silmänsä ja sulkevat korvansa. Heillä on tietty mielikuva ja he haluavat pitää sen, Hajjar sanoo.

Sharia on arabiaa ja tarkoittaa polkua tai vesilähdettä. Lainopillisesti se tarkoittaa sääntöjä, jotka Jumala on lähettänyt ihmisille Koraanin ja profeetta Muhammedin välityksellä.

Hadith on perimätietoa, eli sunna, profeetan elämäntavasta, hänen hyväksynnöistään, sanoistaan ja teoistaan. Yhdessä ne muodostavat lainopin peruslähteet, eli määrittelevät, miten islamin mukaan tulisi elää.

Mahdollisuus muiden joukossa
Miksi sharia-tuomioistuimia tarvitaan? Hajjar huomauttaa, ettei niitä välttämättä tarvitakaan. Ensin muslimien on ratkaistava itse, miten tuomioistuimet toimisivat käytännössä Suomessa.

- Meillä on ongelmia, joihin pitää hakea ratkaisua. Sharia-tuomioistuimet voivat olla yksi ratkaisu tulevaisuudessa. Ne eivät välttämättä sovellu heti ratkaisuksi, vaan ovat yksi mahdollisuus. Se helpottaisi meidän elämää järjestöissä ja perheissä aika paljon, kun olisi selkeä tapa toimia.

Anonyymi kirjoitti...

Ruotsidemokraatit käyttävät Suomea myönteisenä esimerkkinä

Puolueiden liittoumat eli blokit ovat hajonneet Ruotsissa, ja tulevaa hallituspohjaa on professorin mukaan vaikea ennustaa.

Kun Ruotsidemokraatit haluavat tiukentaa Ruotsin maahanmuuttopolitiikkaa, he käyttävät Suomen myönteisenä esimerkkinä. Ja kun he käyvät Suomessa tapaamassa perussuomalaisia, he kehuvat suomalaista linjaa, joka on ollut Ruotsia tiukempi, sanoo Tukholman yliopiston mediatutkimuksen professori Anu Koivunen.

– He käyvät sanomassa, että teillä on järkevä meno, joten älkää antako asioiden mennä sellaisiksi kuin ne Ruotsissa ovat menneet.

Koivunen on parhaillaan virkavapaalla Tukholmasta ja toimii Tampereen yliopiston sukupuolentutkimuksen professorina. Hän seuraa ja kommentoi aktiivisesti länsinaapurin poliittisia tapahtumia.

Ruotsissa järjestetään parlamenttivaalit 9. syyskuuta. Mielipidemittausten mukaan sosiaalidemokraatit menettävät paikkoja ja ruotsidemokraatit nousee toiseksi suurimmaksi puolueeksi yli 20 prosentin kannatuksella. Samoissa lukemissa on liikkunut moderaattien eli kokoomuksen sisarpuolueen kannatus.

Koivusen mukaan vaalikeskustelujen sävy on muuttunut selvästi neljän vuoden takaiseen verrattuna. Vuonna 2014 maahanmuutto oli tärkeä keskustelunaihe vain ruotsidemokraattien kannattajille, eikä se päässyt kymmenen tärkeimmän puheenaiheen listalle. Nyt se on kohonnut kolmen tärkeimmän aiheen joukkoon.

– Koko talven ajan on keskusteltu turvapaikanhakijoista, ja ennen muuta laista ja järjestyksestä, joka on ollut klassinen moderaattien vaaliteema, Koivunen sanoo.

Ruotsiin saapui 160 000 turvapaikanhakijaa vuonna 2015. Sen seurauksena Ruotsi aloitti rajatarkastukset Tanskan-vastaisella rajallaan. Ruotsalaiset puolueet tekivät yhteisen sopimuksen siitä, että maahanmuuton ehtoja tiukennetaan väliaikaisesti.

Ruotsidemokraatit eivät kuitenkaan sitoutuneet sopimukseen, vaan haluavat vielä tiukempia ehtoja.

Koivunen sanoo, että maahanmuutto kulkeutuu mukaan melkein mihin tahansa keskustelunaiheeseen.

– Muut puolueet yrittävät siistiä sitä agendalta, mutta se pyörii mukana aina kun puhutaan vaikkapa työhyvinvoinnista, sairaanhoidosta tai koulutuksesta. SD muistuttaa turvapaikanhakijoista ja siitä, mitä maahanmuutto maksaa.

Ruotsissa puolueet ovat perinteisesti muodostaneet ”blokkeja” eli liittoumia, joiden varaan hallituksen ovat rakentuneet. Porvariblokkiin kuuluvat moderaatit, keskusta, liberaalit ja kristilliset. Punavihreään blokkiin kuuluvat sosiaalidemokraatit, vasemmisto ja vihreät. Ruotsidemokraatit ovat molempien ulkopuolella.

Koivunen korostaa, että vaikka muut puolueet eivät tee parlamentissa yhteistyötä ruotsidemokraattien kanssa, näitä ei ole täysin eristetty.

– Ruotsidemokraatit ovat myös tukeneet eri blokkeja eri ratkaisuissa. Lisäksi ruotsidemokraatit vaikuttaa epäsuorasti siihen, millaisia muiden puolueiden kannat maahanmuuttokysymyksiin ovat.

Blokit eivät myöskään ole ikuisia eivätkä ehdottoman pitäviä. Koivunen huomauttaa, että tälläkin eduskuntakaudella on tehty 26 ratkaisua, jossa blokkirajat on ylitetty.
Näyttää siltä, että hajoaminen jatkuu. Syyskuun vaaleissa yhtenäistä ohjelmaa ei ole kummallakaan perinteisellä blokilla.

Tulevaa hallituspohjaa onkin vaikea ennustaa, Koivunen sanoo.

Sosiaalidemokraatit saattaa säilyä suurimpana puolueena, mutta pääministeri saattaa silti tulla moderaateista. Tätä vaihtoehtoa ainakin pidetään useimmissa spekulaatioissa todennäköisenä, Koivunen sanoo. Moderaatit voisi ottaa kumppanikseen keskustan, liberaalit ja kristilliset, mutta tosin puolueiden maahanmuuttolinjat poikkeavat toisistaan.

Ruotsidemokraatit jäänevät oppositioon, vaikka puolue menestyisikin vaaleissa. Moderaatit ja kristilliset suostuisivat yhteistyöhön ruotsidemokraattien kanssa, mutta keskusta ja liberaalit eivät hyväksy ajatusta.

Anonyymi kirjoitti...

NÄIN VASEMMISTOLIITON PUHEENJOHTAJA LI ANDERSSON METELÖI KALJATERASSILLA PUOLUERISTEILYN JÄLKEEN – KUVAT! ”JOKA TOINEN LAUSE ALKOI V-KIRJAIMELLA!”

Li Andersson palasi viime viikonlopun puolueensa Tallinnan-risteilyltä Helsinkiin sunnuntaina kello 16:n maissa. Li ystävineen ei kuitenkaan pyyhältänyt terminaalista kotiin vaan vasemmistoliiton puheenjohtaja päätyi jatkamaan juhlintaa Helsingin Sörnäisiin.

Sörkassa tarkkasilmäinen Seiskan lukija bongasi Lin alkuillasta Kolme Kaisaa -ravintolan terassilta.

– Li drinksutteli tiuhaan tahtiin ja alkoi olla kahdeksan aikaan jo melkoisessa vauhdissa. Hän piti seurueineen kovaa älämölöä, ja joka toinen lause alkoi v-kirjaimella, baarikärpäset kertovat Seiskalle.

Seiskan paparazzi ehätti Sörkkaan hieman yhdeksän jälkeen. Li seurueineen piti yhä kovaa meteliä, sillä heidän äänensä raikuivat terassilta läheiseen puistoon saakka.

Anonyymi kirjoitti...

Oletko sinäkin sortunut utelemaan? Sinkkumies tyrmää tunkeilevan kysymyksen – "muotoiltu kohteliaisuudeksi"

Sinkkuna elelevät joutuvat usein vastaamaan suhdestatuksestaan muille. Eräs mies kuitenkin selittää, miksi se on väärin.

Siinä missä toiset sinkkuna elelevät nauttivat vapaudestaan, toiset sinkut puolestaan haaveilevat kipeästi löytävänsä kumppanin rinnalleen. Jälkimmäisille perhejuhlat ja muut sosiaaliset tilanteet voivat olla painajaismaisia, kun kaikki tuntuvat kyselevän, miksei rinnalle ole vielä löytynyt sitä omaa kultaa.

Eräs Twitter-käyttäjä ottikin suoraan kantaa siihen, miksi keneltäkään ei pitäisi lähteä kyselemään, miksi tämä on vielä sinkku.

"Se vääntää veistä..."

"Minä todella vihaan kysymystä "miksi olet sinkku?", koska se vääntää veistä haavassa. En osaa selittää, miksi en ole kyennyt luomaan onnistunutta romanttista yhteyttä vuosiin, ja vaikka kysymys on muotoiltu kohteliaisuudeksi, se ei todellisuudessa sitä ole", Joe-niminen mies toteaa twiitissään. Jos twiitti ei näy, voit katsoa sen täältä.

Mielipiteeseen samaistuivat lukuisat Twitter-käyttäjät, ja twiitti ansaitsikin yli 100 000 tykkäystä.

"Se on vähän kuin ensimmäisillä treffeillä, kun toinen sanoo "en ymmärrä, miten voit olla sinkku", ja mielessäni ajattelen, että "no, tulet huomaamaan", Jos twiitti ei näy, voit katsoa sen täältä.

"'Koska en suostu tyytymään' on varmasti paras vastaus." Jos twiitti ei näy, voit katsoa sen täältä.

"Kyllä, minultakin kysytään tuota joskus. Se antaa ymmärtää, että olen jotenkin epäonnistunut. Viimeisin parisuhteeni päättyi katastrofiin, enkä tarvitse ihmisiä muistuttamaan minua siitä, että olen sinkku. Minun pitää olla tyytyväinen sinkkumiehenä, eikä sinkkuna olemisessa ole mitään väärää."Jos twiitti ei näy, voit katsoa sen täältä.

"Minusta tuntuu samalta, kun..."
Keskustelu heräsi myös toisesta henkilökohtaisesta aiheesta, josta ei pitäisi liian rohkeasti kysellä taustoja tuntematta – nimittäin toisten mahdollisesta perheenlisäyksestä.

"Minusta tuntuu samalta, kun minulta kysytään, miksei minulla ole vielä lapsia. Molemmat ovat hyvin henkilökohtaisia kysymyksiä, jotka pitäisi hoitaa tahdikkaasti, koska et ikinä voi tietää, mitä asioita ihminen on käynyt tai käy parhaillaan läpi." Jos twiitti ei näy, voit katsoa sen täältä.

Anonyymi kirjoitti...

”Mies oli yöllä herännyt vessan lattialta kurkku auki viillettynä” – nainen odotti miehen sammumista ja yritti murhaa - Rikos - Uutiset - MTV.fi

Anonyymi kirjoitti...

CROP TOPIT EIVÄT ENÄÄ OLE VAIN NAISTEN JUTTU - MYÖS MIEHET INNOSTUIVAT NAPAPAIDOISTA! KATSO KUVAT!

Crop topit, eli tuttavallisemmin napapaidat, ovat olleet viime aikoina kovassa huudossa. Nykyään muoti-ilmiö ei ole enää vain naisia varten, vaan myös miehet ovat innostuneet vatsan paljastavista topeista. Esimerkiksi nettikauppa ASOS myy parhaillaan miehille suunnattua napapaitaa.

Lyhyt toppi on herättänyt hämmennystä somettajien joukossa, sillä perinteisesti paljastavat vaatteet ovat kuuluneet yksinomaan naisille. Kyseinen vaatekappale kuuluu kiistatta pillifarkkujen ja mikroshortsien kategoriaan, joita käyttäessään miehet joutuvat yhä sietämään pilkkaa.

Muodin kehittyessä ja sukupuoliroolien hämärtyessä kuitenkin myös miehet ovat valmiita pukeutumaan yhä rohkeammin. Kuluneen vuoden aikana muun muassa miesten hameista on tullut kuuma ilmiö catwalkeilla ja punaisilla matoilla.

Aina miehet eivät toki ole pelänneet napapaitoja, 80-luvulla muun muassa Bel Airin prinssi Will Smith ja edesmennyt Prince suosivat paidoissaan lyhyempää mittaa. Nyt somevaikuttajat ja julkkikset ovat jälleen innostumasta miesten napapaidoista. Kid Cudi pukeutui crop topiin esiintyessään Coachella-festivaaleilla ja Sillä silmällä-Antoni käytti sarjan promokuvissa napamittaista hupparia. Amerikkalaisen jalkapallon pelaaja Ezekiel Elliott valitsi leikatun paidan NFL-tapahtuman punaiselle matolle.

Lähde: Metro UK

Anonyymi kirjoitti...

Poliisi: Matkustaja löi ja puri taksikuskia Vantaan Myyrmäessä - Kaupunki | HS.fi

Anonyymi kirjoitti...

Poliisin mukaan nainen yritti poistua taksista vauhdissa, mutta kuljettaja sai hänestä kiinni. Sitten nainen löi ja puri kuljettajaa sekä yritti potkia häntä.

Tilanne jatkui auton ulkopuolella, missä nainen potki autoa. Paikalle saapunut poliisipartio selvitti tilannetta.

Anonyymi kirjoitti...

HS: Isyystestien määrä kasvanut - Testin syynä voi olla äidin tietämättömyys tai isän epäily

Anonyymi kirjoitti...

Avioehto rekisteröidään uusperheissä muita useammin

Uusperheissä avioehto rekisteröidään selvästi ensimmäistä avioliittoa useammin, Itä-Suomen maistraatista kerrotaan.

Helsingin yliopiston siviilioikeuden professori Urpo Kankaan mukaan viime vuonna solmittiin 26 542 avioliittoa ja rekisteröitiin 9794 avioehtoa eli noin 37 prosenttia pariskunnista teki avioehdon.

– Vielä 1990-luvun alussa avioehdot olivat puolet harvinaisempia, Kangas kertoo.

75 prosenttia kaikista avioehdoista on Kankaan mukaan sellaisia, joihin ei sisälly avio-oikeutta. Osapuolilla ei siis ole minkäänlaista oikeutta toisen omaisuuteen liiton päättyessä. Noin 15 prosenttia on avioehtoja, joissa avio-oikeus ei koske ennen liiton solmimista hankittua omaisuutta.

– Loput avioehdoista ovat muita osittaisia avioehtoja tai avioehtoja, joilla palautetaan avio-oikeus.

Kokemus opettaa
Asianajaja ja varatuomari Ilona Piironen Asianajotoimisto Markku Hiekkalasta yhdistää avioehtojen yleistymisen siihen, että avioliittoja solmitaan nykyään entistä vanhemmalla iällä.

– Osapuolille on siis usein ehtinyt kertyä omaisuutta, joka halutaan suojata ennen avioliiton solmimista.

Urpo Kankaan mukaan tietoisuus siitä, että avioliitto saattaa purkautua puolisoiden eläessä, on noussut.

– Myös kokemus opettaa. Jos puolisot solmivat toisen tai vaikka viidennen avioliittonsa, heidän varallisuutensa on usein ositettu jo ainakin kertaalleen.

Avioehtomalli, jossa avio-oikeutta ei ole eron sattuessa, mutta jossa se on liiton päättyessä puolison kuolemaan, on asianajaja ja varatuomari Tapani Norroksen mukaan yleistynyt.

Asianajotoimisto Norroksessa työskentelevän Norroksen mielestä avioehdosta on usein helpompaa puhua ennen naimisiin menoa kuin vasta naimisissa.

– On hyvä muistaa, että avioliiton aikana avioehtoa ei voida tehdä tai muuttaa, jos toinen ei ole asiasta samaa mieltä.

Anonyymi kirjoitti...

Vasemmisto hurjana Ruotsin myönnettyä vaalien alla maahanmuuttajien olevan yliedustettuina raiskauksissa

"Miksi SVT oli päättänyt tuottaa mahdollisesti arkaluontoisen ohjelman ennen vaaleja?"

Keskiviikkona Ruotsissa julkistettiin se, minkä kaikki kyllä tietävät jo: maahanmuuttajat edustavat enemmistöä raiskaustapauksissa.

SVT:n keskiviikkona lähettämässä tutkivien journalistien uudessa kartoitus- ja tutkimusreportaasissa "Raiskauksista tuomitut" paljastettiin "arkaluontoisia" tilastoja, jotka osoittavat ulkomailla syntyneiden miesten liittyvän noin 85 prosenttisesti tapauksiin, joissa uhri ei tuntenut raiskaajaa.

Maahanmuutto ja rikollisuus ovat tärkeitä kysymyksiä Ruotsin 9. syyskuuta pidettävien vaalien yhteydessä ja nyt Ruotsin valtamediana tunnettu yleisradioyhtiö SVT on joutunut juuri ensi kuussa järjestettävien kansallisten vaalien edellä arvostelun kohteeksi ja kiusalliseen tilanteeseen kartoittaessaan reportaasiin kaikki viimeisen viiden vuoden aikana raiskauksesta ja sen yrityksestä tuomitut.

Selvityksestä ilmeni , että 58 prosenttia raiskauksesta tai raiskauksen yrityksestä tuomituista miehistä oli syntynyt ulkomailla.

SVT:n ohjelmassa todetaan, että viimeisen viiden vuoden aikana tuomittujen rikoksentekijöiden määrä oli yhteensä 843. Heistä 427 on syntynyt Euroopan ulkopuolella, joista 197 oli peräisin Lähi-idästä ja Pohjois-Afrikasta sekä 45 Afganistanista. 134 tuli Afrikan eteläisistä osista ja loput 96 muista Euroopan ulkopuolisista maista.

SVT kertoo laskeneensa mukaan kaikki tuomioistuimessa tuomitut esittämään "täydellistä kuvaa". Valitettavasti siinä ei ole mukana kuitenkaan etnisiä erittelyjä ilmoitetuista raiskauksista, joita on varmasti tuhansia enemmän.

Tarkasteltaessa vain sellaisia ​​raiskaustapauksia, joissa tekijä ja uhri eivät olleet entuudestaan tuttuja, ulkomailla syntyneiden osuus kasvoi yli kahdeksaan kymmenestä, joista lähes puolet oli oleskellut Ruotsissa vain alle vuoden ennen hyökkäystä.

Breitbart muistuttaa, että vaikka maahanmuuttajien hallitsevan aseman osoittavat luvut Ruotsissa raiskauksesta tuomituista ovatkin nyt tuotu ilmi valtamediassa - useimmissa tapauksissa Breitbartin jo aiemmin pannessa merkille "suuntauksen" - se on tyrmätty rasismia levittävien "salaliittoteorioiksi".

"Se on huono ohjelma, jota ei koskaan pitäisi lähettää", sanoo Jerzy Sarnecki, Ruotsin kansallisen rikoksentorjuntaneuvoston (BRÅ) entinen johtava tutkija, joka on näkyvästi mukana tiedotusvälineissä asiantuntijana kaikessa rikollisuuteen liittyvässä asiassa.

"Ohjelma perustuu vanhaan äärioikeistolaiseen salaliittoteoriaan, joka väittää ulkomaalaisten miesten tulevan Ruotsiin ja raiskaavan ruotsalaisnaisia ​​ja että valtaapitävät - poliittisesti korrekti eliitti - yrittää salata nämä rikokset", Jerzy Sarnecki selitti SVT:lle keskiviikkona.

Äärivasemmistolaisen kriminologin mukaan SVT:n tarkastelema otos oli aivan liian pieni, jotta siitä voisi vetää "hyödyllisiä johtopäätöksiä" rikoksentekijöistä.

Useimmat tutkijat ja kriitikot ovat sanoneet Jerzy Sarneckin edustavan Ruotsin valtaapitävien "kieltämisen ja salaamisen kulttuuria" massamaahanmuuttoon liittyvissä ongelmissa.

Sarneckin mielestä on "järjetöntä" uskoa, että raiskausten ja massamaahanmuuton välillä voisi olla yhteys ja varoitti, että SVT:n ohjelma saattaa aiheuttaa kohtalokkaita seurauksia vaalien edellä.

Myös brittiläinen yleisradioyhtiö BBC ilmaisi pelkonsa ohjelman tuomisesta julki ennen 9. syyskuuta pidettäviä vaaleja, sillä Ruotsia hallitseva sosiaalidemokraatit näyttää todennäköisesti tulevan kärsimään huonoimman vaalituloksen puolueensa historiassa, koska maahanmuutto on äänestäjien ykköshuolenaiheita.

Anonyymi kirjoitti...

Antti Tuisku avoimena HS:n haastattelussa: Kun kumppani pahoinpiteli, hätäkeskus luuli pilapuheluksi - kertoo myös, miten oli lähellä tulla isäksi

Poptähti Antti Tuisku kertoo poikkeuksellisen avoimesti elämästään Helsingin Sanomien sunnuntaina julkaisemassa haastattelussa.

Poptähti Antti Tuisku paljastaa Helsingin Sanomille, että hän oli vuosia sitten naisen kanssa, joka tuli raskaaksi. Nainen halusi kuitenkin tehdä abortin. Tuisku sanoo ymmärtävänsä naisen ratkaisun, mutta miettii asiaa yhä.

- Mutta jos mulla olisi nyt lapsi, elämä olisi mennyt varmaan aika toisin. Tuskin tekisin tässä nyt tätä haastattelua, pohtii Tuisku.

Haastattelu liittyy tulevaan elämäkertakirjaan Antti Tapani. Tuisku kertoo myös väkivaltaisesta parisuhteestaan, jonka aikana häntä muun muassa lyötiin lautasella päähän niin, että siihen jäi pysyvä arpi. Kirjassa Tuisku kertoo ottaneensa lautasenpalan lattialta ja harkinneensa toisen osapuolen tappamista.

Tuisku kuitenkin tokeni, soitti äidilleen ja sitten hätänumeroon, jossa soittajaan suhtauduttiin aluksi naureskellen, koska hän esittäytyi Antti Tuiskuksi.

Tuisku ei nostanut asiasta pahoinpitelysyytettä, koska artistin mukaan poliisi huomautti, että rikosilmoituksen kautta asia voisi nousta julkisuuteen.

Tuisku pitää HS:n haastattelussa edelleen tiukan linjan siinä, ettei hän suoraan kommentoi seksuaalista suuntautumistaan. Aborttitarinan kautta Tuisku toki paljastaa olleensa suhteessa naisen kanssa. Pahoinpitelijäkumppanin sukupuolta jutussa ei mainita.

Anonyymi kirjoitti...

VASEMMISTOPOMO LI ANDERSSON TOIKKAROI KÄNNISSÄ KADULLA: KANSANEDUSTAJA KÄVELI PÄIN PUNAISTA VILKKAALLA TIELLÄ – KUVA!

Seiska kertoi aikaimmin, että vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson palasi puolueensa Tallinnan-risteilyltä viime sunnuntaina kello 16:n maissa. Li ystävineen ei kuitenkaan pyyhältänyt terminaalista kotiin vaan vasemmistoliiton puheenjohtaja päätyi jatkamaan juhlintaa Helsingin Sörnäisiin, jossa hänet bongattiin Kolme Kaisaa -ravintolan terassilta.

Hieman ennen kello kymmentä Li lähti ystäväpariskunnan kanssa kuppilasta. Vasemmistopomo hoippui kadulla, ja askellus oli epävarmaa, kunnes ystävätär otti Lin kainaloonsa ja lähti taluttamaan tätä.

Vilkasliikenteisen Sörkan kurvin kohdalla Li käyttäytyi todella harkitsemattomasti. Hän käveli suoraan punaisia valoja päin, eikä irrottanut katsettaan kädessään olevasta kännykästä. Hänen onnekseen vaaratilannetta ei syntynyt.

Anonyymi kirjoitti...

Haminassa tapahtui epäilty tapon yritys ja törkeä pahoinpitely – useita otettu kiinni

Poliisi kertoo tiedotteessa, että naisen epäillään puukottaneen miestä vatsaan. Mies loukkaantui vakavasti ja hänet toimitettiin Kymenlaakson keskussairaalaan.

Anonyymi kirjoitti...

”Hän tarrasi suoraan munista kiinni ja ehdotti palkaksi seksiä” - Remonttimiesten 16 tarinaa kertovat, kuinka naiset ehdottelevat ja ahdistelevat

15 vuotta remonttitöitä tehnyt Antti kertoo, että ahdistelukokemukset ovat olleet jotakuinkin vuosittaisia. Kerran mies oli tehnyt viikon verran remonttia, kun asiakkaana ollut nainen villiintyi.

- Hän tarrasi suoraan munista kiinni ja ehdotti palkaksi seksiä.

Eräs toinen asiakas taas oli etsinyt Antin profiilin Facebookista, jonka kautta alkoi sataa "todella ahdistavia viestejä". Ehdottelu yltyi härskien kuvien lähettelyksi.

- Alkoi tulla kuvia, joista ei viitsisi niin hirveästi puhuakaan. Oli hieman vähemmän vaatetta päällä. Tuolloin olin vieläpä kihloissa, joten oli kiva selittää kumppanille, että mitä nämä viestit puhelimen näytöllä ovat.

35-vuotias remonttimies kertoo, että erityisesti yksinäiset ja alkoholiongelmaiset naiset ovat niitä, jotka saattavat käydä päälle. Ilmiöstä tekee hankalan se, että asiakkaalle pitäisi aina olla mukava eikä kovin pahasti sovi ärähtää, jos lähentely menee liiallisuuksiin.
...
Aikanaan 15 vuotta alalla työskennellyt Martti taas kertoo kokemuksistaan 1980-luvun Helsingissä. Hänen laskujensa mukaan sadasta asiakkaasta vuosien varrella noin 20 ehdotti maksuksi seksiä.

Ehdotukset tulivat monen ikäisiltä naisilta noin 25-vuotiaista 50-vuotiaisiin. Nuori mies ei tuolloin kokenut ehdotuksia mitenkään ahdistavina.

- Jos tämän päivän mittakaavan mukaan katsotaan, niin ahdistelua se oli. Sellaista tapahtui niissä hommissa, se kuului alan luonteeseen.

Yleensä keskustelu luonnossa maksamisesta seisahtui siihen, kun Martti sanoi todella tarvitsevansa maksun rahana, sillä pienten lasten elättäminen sitä vaati.

Eräs kerta Helsingin Vallilassa on jäänyt Martin mieleen.

- Olin hiomassa parkettia. Kun oli maksun aika, menin sovittuna aikana tarkistamaan työn. Nainen tuli alasti vastaan ja kysyi, kuitataanko työ näin. Kun sanoin, että tarvitsen rahat, nainen hämmentyi, puki päälleen ja maksoi sovitun summan.
...
Myös Jarmo on kokenut remonttityössä epäasiallista käytöstä.

- Monesti on ehdoteltu vaikka mitä ja tarjouduttu maksamaan panolla osa remontista. Siihen kun olen vastannut, että olen naimisissa ja haluan niin myös pysyä, ovat naiset suuttuneet ja haukkuneet työnjälkeä pomolle.

Jarmo kertoo turvautuneensa juoneen erään pettyneen ja sinnikkään vonkaajan kanssa. Hän ilmoitti, että jos nainen ei lopeta mustamaalausta, lähtee hänen miehelleen eräs äänite.

- Nauhoitin naisen noin kymmenennen vonkausyrityksen, koska jotenkin arvasin, ettei hän osaa suhtautua hyvin, jos en lämpene hänen yrityksilleen.
...
- Ei ollut helppoa viritellä kanavia kohdilleen ja kytkeä videolaitteita kiinni, kun joku naisista könyää selässä ja joku toinen yrittää aukaista housujen vyötä.
...
Olen putkimies. Naisasiakkaat ehdottavat minulle seksiä tai "luonnossa maksua" töissä noin kerran kuussa. Toimii se #metoo näinkin päin, kun edes töissä ei saa olla rauhassa.

Anonyymi kirjoitti...

Olen toiminut kodinkonemyyjänä vuosikymmenen. Lukemattomat kerrat, kun viihde-elektroniikkaa on asennettu, on asiakkaana ollut nainen kysynyt suoraan, että "voitaisko naida". Toki mieltä hivelee, kun Keski-Uudenmaan naiset ovat olleet keskimääräistä edustavamman näköisiä ja itsevarmoja, mutta joka kerta olen kohteliaasti kieltäytynyt.
...
Kesäharjoittelussa naispuolinen päällikkö rakensi näppärän aasinsillan työtehtävistään lisääntymiseen ja seksiasioihin. Kerrottuaan omat saavutuksensa hän alkoi kysellä, että löytyykö harjoittelijalta kokemusta ja kumppania. Lopulta käsiteltiin sekin, että kiinnostaisiko varttuneempi nainen. Ei kiinnostanut, varsinkaan lihavanpuoleinen ja tärkeilevä tantta.
...
Kun olin juottoloissa töissä, niin keski-ikäiset naisasiakkaat monesti kourivat takamusta ja ehdottelivat avoimesti seksin harrastamista painottaen, että voisin tehdä heille "mitä vain".
...
Lauantaina aamuyöstä ei kannata mennä samaan hissiin iloisen naisporukan kanssa. Hauskaahan se oli, kunnes eräs otti elimestäni kiinni. Puristus oli kohtuuttoman kova ja sattui.

Man

Ajaessani taksia pääkaupunkiseudulla 90-luvulla sain paljon suoria ehdotuksia. Aika heikot tilit olisivat tulleet, jos olisin jokaisen matkaan lähtenyt. Taksikuski, se illan viimeinen tuttu ja turvallinen, joka auttaa ja palvelee.

Anonyymi kirjoitti...

Sonja, 34, on päättänyt, ettei koskaan hanki lapsia – yhä useampi suomalaisnainen tekee saman ratkaisun: ”En halua vangiksi elämään, jota en halua”

– Meillä jokaisella on tämä yksi elämä elettävänä. Kyllä haluan elää tämän minun elämäni sillä tavalla, ettei tarvitse vanhana katua, Myller kertoo vapaaehtoisesta lapsettomuudestaan MTV Uutisille.

Sonja Myller ei osaa kertoa tarkasti, missä vaiheessa hän lopullisesti päätti elää elämänsä ilman omia lapsia. Päätös syntyi pikkuhiljaa opinnoista työelämään siirtymisen jälkeen.

– Nuorempana sitä tietysti ajatteli, että kun on sellainen normi, että mennään naimisiin, ostetaan talo ja auto, hommataan lapset ja näin. Kai se oli itsellänikin mielessä silloin.

Mutta perustelemaan hän on joutunut. Kysymys esitetään korkeakoulututkinnon suorittaneelle 34-vuotiaalle naiselle hyvin usein esimerkiksi silloin, kun puhe kääntyy reissaamiseen. Sitä Myller nimittäin rakastaa, nytkin sähköpostissa polttelee maanantaille hankittu menolippu Uuteen-Seelantiin.

– Olemme poikaystäväni kanssa molemmat irtisanoneet asunnot ja työpaikat. Tavaroita on myyty ja lahjoitettu, vuoden työviisumit hommattu. Olemme aika avoimin mielin nyt.

Tuntemattomat kommentoivat tökerösti
Sukulaiset ovat jo tulleet sinuiksi Myllerin lapsettomuuspäätöksen kanssa, samoin ystävät. Tuntemattomat kuitenkin vähättelevät tai kyseenalaistavat päätöstä, esittävät melkein surunvalitteluja, kun kuulevat lapsettomuudesta.

– Törkein kommentti on ollut, että kyllä se mieli muuttuu, kun löydät sen oikean ihmisen rinnallesi. Tämä tuli täysin uppo-oudolta ihmiseltä keskikesällä, kun jutustelimme kevyesti ja kerroin tulevasta matkastani.

Myös miesystävä on vahvasti sitä mieltä, ettei halua lapsia. Ei ole tarvinnut pohtia, jääkö toinen jostain paitsi yhteisessä elämässä.

Onnellinen lapsuus
Myller eli onnellisen lapsuuden Kontiolahden maaseudulla Pohjois-Karjalassa. Hän syntyi vuonna 1984 yrittäjäperheen esikoiseksi, pari vuotta myöhemmin syntyi pikkuveli.

– Minulla on tosi hyvä lapsuudenperhe, myös suvun kanssa olen läheinen. Suvussa on pieniä lapsia. Mutta eiväthän kaikki ihmiset ole samanlaisia.

– Äiti oli kotona siihen asti, kun menin kouluun. Leikin varjolla opin tekemään kaikenlaista, koska äiti piti kasvimaata ja kasvihuonetta, eikä meitä voinut yksinkään sisälle jättää. Siinä näin, miten asiat toimivat, ja siirryin oikeastaan mukaan tekemäänkin.

Töissä päiväkodissa
Parikymppisenä Myller oli hetken aikaa töissä päiväkodissa 2-4-vuotiaiden lasten ryhmässä. Mieleen jäi erityisesti eräs pienikokoinen 3-vuotias, herkkä ja itkuinen tyttö.

– Siellä oli sellaisia perheitä, joiden lapset tuotiin aina ensimmäisenä aamulla ja haettiin aina illalla viimeisenä. Tuntui, ettei vanhemmilla ollut lapsille aikaa. Tyttö juoksi aina aamuisin heti ensimmäisenä syliin ja haki meistä turvaa. Me olimme tytölle varmaankin enemmän perhe kuin hänen omat vanhempansa.

Myller huomasi, miten tyttö joutui ryhmässä järjestelmällisesti isomman pojan kiusanteon kohteeksi. Omien kiusaamiskokemuksiensa vuoksi hän osasi puuttua tapahtumiin ja mennä väliin, jolloin tyttö alkoi turvautua häneen vielä entistäkin enemmän.

– Tuli sellainen tunne, että miksi tytön vanhemmat ovat alun alkaenkaan hommanneet niitä lapsia, koska ne vain lykätään sinne päiväkotiin.

Anonyymi kirjoitti...

Jos Liisa, 40, olisi tiennyt, millaista lapsiperheen elämä on 2000-luvun Suomessa, hän olisi jättänyt lapset hankkimatta: ”Sydämeni oli riekaleina”

Kahden lapsen äiti Liisa, 40, kertoo MTV Uutisten haastattelussa ymmärtävänsä täysin, miksi yhä useampi suomalainen päättää olla hankkimatta lapsia lainkaan. Hänen vaikeutensa alkoivat, kun hän tuli ensimmäisen kerran raskaaksi.

– Kaikista pahinta oli yksinäisyys. Se oli shokki. Tuntui, että vaikka olin ihan sama ihminen kuin ennenkin, yhtäkkiä maailma ympärilläni suhtautui minuun täysin eri tavalla.

Vuosi oli 2005, kun Liisa päätti miehensä kanssa, että lapset saavat tulla.

He olivat molemmat hoitoalalla ja tavanneet noin vuotta aiemmin. Vaikka mies oli vuorotöissä ja 28-vuotiaan Liisan työsopimus määräaikainen, he eivät halunneet lykätä perheen perustamista myöhemmäksi.

– Meillä tärppäsi ihan heti. Meille se oli iloinen uutinen, arki jatkui normaalisti pahoinvoinnistani huolimatta, Etelä-Suomessa sijaitsevassa kaupungissa asuva Liisa kertoo.

Paras ystävä hylkäsi
Kun pari kertoi vauvasta lähipiirilleen, kaikki eivät olleetkaan tulevasta perheonnesta riemuissaan. Ensin Liisan paras ystävä ilmoitti ottavansa etäisyyttä.

– Hän ei ollut löytänyt parisuhdetta. Ymmärrän jälkikäteen, että lapsettomuus on ollut hänelle kipeä asia, mutta silloin se oli minulle hirveä järkytys.

Ainakin kolme muuta, mukaan lukien neuvolan terveydenhoitaja, kysyi Liisalta, oliko raskaus vahinko. Se tuntui Liisasta erikoiselta.

Liisa ei esiinny tässä jutussa omalla nimellään perheen yksityisyyden suojelemiseksi.

Anonyymi kirjoitti...

Ruotsalainen opettaja: Ruotsin koululaitos ei pysty opettamaan ammattia uusruotsalaisille

SFI, Svenska för invandrare = ruotsia maahanmuuttajille on ilmainen kunnallinen koululaitos, joka opettaa maahantulijoille ruotsin kieltä ja kulttuuria. Koulutus on ilmainen ja joissakin tapauksissa siitä maksetaan. Esimerkiksi turvapaikanhakija, joka on saanut oleskeluluvan pääsee kuntapaikan saatuaan kaksivuotiseen kototuttamisohjelmaan, jossa mm. opetellaan SFI:ssä kieltä ja maan kulttuuria.
Expressenin yleisönosastolla toisen asteen opettaja Sebastian Marquez von Hage kirjoittaa, että uusruotsalaisille opettaminen on vaikeaa.

Von Hagen mukaan kyse ei ole varsinaisesti uusruotsalaisten halun puutteesta. Monesti nuorukaiset, jotka tulevat toisen asteen kouluun (esim lukioon) ovat hyvin vastaanottavaisia. He ovat iloisia, opiskelevat ahkerasti ja vastaavat silmät kirkkaina haluavansa ”lääkäriksi” tai ”insinööriksi”. Muutaman kuukauden kuluttua todellisuus kuitenkin tulee vastaan.

– Uusruotsalaiset tajuavat, että tietotaitoero verrattuna muutaman vuoden nuorempiin [ruotsalaisiin] luokkakavereihin on niin suuri, että sitä on mahdotonta kuroa umpeen. Haave on kohta muisto vain ja pikkuhiljaa opiskelumotivaatio lopahtaa. Lippis vedetään taka-asentoon ja alkaa kännykän räplääminen. Lopulta he lakkaavat käymästä koulua, von Hagen kirjoittaa.

Von Hagenin mukaan ajatus siitä, että nuorukaisia päästetään muutaman vuoden Ruotsissa olonsa jälkeen toisen asteen kouluun on ideana hyvä, mutta pelkkä hyvä ajatus ei toimi käytännössä. Von Hagenin mukaan syy on yksinkertainen:

– Ruotsin toisen asteen systeemiä ei ole rakennettu ottamaan vastaan suuria määriä oppilaita, joilla ei ole juuri minkäänlaisia esitietoja, joita opiskelu vaatii.

Niin ikään hän kertoo, että muutaman vuoden kielen opiskelu SFI:ssä ei ole millään tavalla riittävä jatko-opintoihin, ts. alkeellinen kielitaito ei riitä opiskeluun. Von Hagenin mukaan suuri ongelma on myös se, että tulijoilla on hyvin erilaiset tietotaidot kuin ruotsalaisilla nuorilla.

– Kuvittele, että tapaat aikuisen oppilaan, joka ei ole koskaan kuullutkaan puhuttavan holokaustista tai hän epäilee maapallon pyöreyttä. Kun henkilöillä on ruotsalaisiin verrattuna niin suuria puutteita yleistiedossa on koulunkäynti melko mahdotonta.

Von Hagen lopettaa juttunsa siihen, että opettajat laittavat valtavasti aikaa uusruotsalaisiin, jotka eivät ikinä pääse koulusta läpi. Muut oppilaat eivät saa sitä aikaa mitä heille pitäisi antaa ja opetustasoa on pakko laskea, jotta kaikki olisivat jollain tapaa mukana.

– Uusruotsalaiset kuvittelevat, että heillä on mahdollisuus kouluttautua ja hankkia työtä, mutta tosiasiassa he ajautuvat kielelliseen ja tiedolliseen limboon ja syrjäytyvät.

SFI-opettaja Marjatta, joka on suomalaistaustainen, on opettanut Tukholman Brommassa SFI:ssä parikymmentä vuotta, kertoo Pt-medialle:

– Olin alussa idealisti ja kuvittelin, että voisin todellakin opettaa tulijoille ruotsin kieltä ja saada heidät tuntemaan ruotsalaista kulttuuria. Ajattelin, että heillä oli valmiudet kielikoulun jälkeen päästä yhteiskuntaan mukaan. Vähän samaan tapaan kuin itse kun muutin parikymppisenä Ruotsiin. Opin parissa kolmessa vuodessa kielen. Tietenkin Suomesta tulleella kulttuurierot eivät ole niin suuria kuin kolmansista maista, mutta en aluksi osannut ajatella kuinka merkittävä ero on juuri tämä kulttuurillinen ero.

Marjatta kertoo, että jo muutaman vuoden jälkeen tajusi, että suurin osa hänen oppilaistaan ei pääse Ruotsissa muualle kuin työttömyyskortistoon.

– Von Hagen kertoi Expressenin artikkelissaan, että tietotaitotasoerot ovat suuret. Ne ovat. Useimmat tulijat eivät ole koskaan kuulletkaan Elviksestä. Lisäksi heillä on länsimaisittain hyvin alkeelliset tiedot luonnontieteistä.

Anonyymi kirjoitti...

”Remonttimiesfetissi tuntuu olevan yleinen” - Simoa on tuijoteltu töissä haaroihin ja kehuttu ”pitkästä pesuletkusta”

12 vuotta alalla ollut mies kertoo, että vaikka osan huomionosoituksista voi ottaa kohteliaisuutena, on varsinkin pitkäkestoinen huomio ja kommentointi jossain määrin ahdistavaa.

Lauantaina Iltalehti kertoi remonttimiehestä, joka oli kuvaillut nuorta naisasiakasta "pantavan näköiseksi" ja ehdottanut seksiä kesken töiden. Toimituksen vastaanottamien lukuisten kertomusten mukaan asiattomuudet luonnistuvat myös naisväeltä.

Itä-Suomessa julkisen puolen remonttitöitä tekevä Simo on kohdannut työssään paljon joskus mukavaa ja toisinaan ahdistavaa kommentointia naisilta.

Eräs keski-ikäinen nainen osoittautui tökeröissä vihjauksissaan hyvin peräänantamattomaksi usean päivän aikana, jolloin Simo oli maalaamassa erästä rivitaloyhtiötä.

Mies maalasi myös ilmeisesti naisen ikkunan edessä, sillä nainen tuli yhtäkkiä ilmoittamaan olevansa perin huolestunut hänen työasennoistaan.

- Hän oli erityisen innostunut ehdottelemaan jonkinlaisen "taukojumpan" harrastelemista. Tämä kyseinen nainen tuijotteli hirmu avoimesti haaroihini. Se oli sellaista peliä koko sen ajan, kun tein töitä taloyhtiössä.

Nainen yltyi ehdottelemaan Simolle suorasukaisesti, jolloin mies antoi ymmärtää, ettei kannata yrittää ja ettei hän ole millään tavalla kiinnostunut. Hän myös uhkasi kertoa ehdottelusta eteenpäin.

Keski-ikäisen naisen vastauksesta ei puuttunut pilkettä silmäkulmasta:

- Hän tokaisi, että "Suomihan tarvitsee yrittäjiä" ja jäi katsomaan, että miten minä vastaan, Simo kertaa.

Remonttimiehet näyteikkunassa
Kerran Simo pesi julkisivuja painepesurilla. Siihen asiakas tuli kommentoimaan, että "sullahan on pitkä pesuletku, ja hyvin pysyy hallussa".

- Remonttimiesfetissi tuntuu olevan yleinen. Jos ajattelee vaikka isoa taloyhtiötä, jossa on 40 asuntoa, niin onhan se ihmiselle sellainen "näyteikkuna", Simo pohtii.

Erään kattoremontin yhteydessä noin 45-vuotias nainen tuli kertomaan Simolle, että "ollaan tuossa äidin kanssa katseltu sinua".

- Hän sanoi, että minulla on todella lumoavat käsivarret ja että remonttimiehiä pitäisi olla enemmän. Kuulin, että joku mies oli käynyt sulkemassa sälekaihtimet ja vetämässä verhot ikkunoiden eteen heidän asunnossaan, kun he olivat siinä molemmat tuijottaneet suu auki, Simo nauraa.

"Jossain määrin ahdistavaa"
Kun Simo miettii kokemuksiaan ajoittain häiritsevästä ehdottelusta työmaalla, ei hän voi tuomita kaikkia niitä ahdistaviksi muttei myöskään ottaa vain kohteliaisuutena.

- Sanotaan, että ei olisi miehen asia ahdistua tällaisista, mutta onhan se nyt välillä asiaankuulumatonta.

Simon mielestä paljon on siitä kiinni, kuinka pitkäkestoista huomio on. Yhden kommentin kyllä suvaitsee, mutta jos yrittäminen on jokapäiväistä ja sitkeää, tulee siitä jossain määrin ahdistavaa.

- Tulee sellainen fiilis, että tekee mieli suorittaa se hänen asuntonsa mahdollisimman nopeasti alta pois. Voi sanoa, ettei toistuva lähentely tai kommentointi ole mukavaa. Eri asia saattaisi olla, jos olisi viriili sinkkumies. Saattaahan joku tuollaisesta myös tykätä, mutta ei se ole minun juttuni, Simo puntaroi.

Anonyymi kirjoitti...

Vain naisille tarkoitetun saaren yrittäjä ihmettelee kohua tänään tv:ssä - kyseenalaistaa miestoimittajan kysymyksen

Kristina Roth vierailee Efter Nio -keskusteluohjelmassa Teemalla & Femillä.

Efter Nio palaa tänään ohjelmistoon kesätauon jälkeen. Sonja Kailassaari ja Mårten Svartström haastattelevat ensimmäisessä jaksossa kirjailija ja toimittaja Staffan Bruunia, aivotutkija Minna Huotilaista, ohjaaja Maria Sidiä sekä SuperShe Islandin perustajaa, yrittäjä Kristina Rothia.

SuperShen ideana on järjestää ylellisiä retriittejä. Ainoastaan naisille suunnattu toiminta on saanut osakseen paljon julkisuutta, myös kielteistä. Tasa-arvovaltuutetulta pyydettiin selvitystä siitä, rikkooko vain naisille tarkoitettu liiketoiminta tasa-arvolakia, eli onko kyse syrjinnästä.

Kesäkuisen linjauksen mukaan SuperShe Islandin hyvinvointi- ja majoituspalvelut eivät riko tasa-arvolakia.

Saksalais-amerikkalainen yrittäjä ottaa kohuun kantaa illan ohjelmassa. Hän haastaa samalla Efter Nion toisen, miespuolisen toimittajan Mårten Svartströmin. Svartström kysyy Rothilta, miksi saari on tarkoitettu vain naisille.

- Rehellisesti sanottuna on niin hullua, että tämä kysymys esitetään minulle toistuvasti, Roth kyseenalaistaa.

- Herrasmieklubeja on ollut satojen vuosien ajan, hän huomauttaa.

Rothilla on vastakysymys Svartströmille.

- Kysyn sinulta, että miksi kaikki kysyvät minulta, miksi teen tätä vain naisille.

- Sen pitäisi olla vain luonnollista, että loin tämän kaiken naisille. Saarella naiset voivat luoda itsensä uudelleen ilman vastakkaisen sukupuolen edustajien katseita. On luonnotonta, että minulta kysytään, miksi vain naisille.

Efter Nio tänään Teemalla & Femillä kello 21.00.

Anonyymi kirjoitti...

Kaikkea lähisuhdeväkivaltaa ei vieläkään ilmoiteta poliisille – Asiantuntijan mukaan ihmiset pelkäävät viranomaisten puuttumista
Laulaja Antti Tuisku kertoi sunnuntain Helsingin Sanomissa kumppaninsa väkivallasta.



POLIISIN TIETOON tuli viime vuonna vähemmän lähisuhdeväkivaltaa kuin parina edellisenä vuonna. Tämä ei kuitenkaan kerro koko totuutta lähisuhdeväkivallasta, sillä huomattava osa lähisuhdeväkivallasta jää piiloon.

Rikostorjuntaneuvoston pääsihteeri Minna Piispa huomauttaa, että kyselytutkimuksissa ihmiset ilmoittavat joutuneensa lähisuhteessa väkivallan uhriksi huomattavasti useammin kuin mitä poliisin tilastojen perusteella voidaan päätellä. Uhrien tarkkaa määrää on kuitenkin vaikea arvioida.

Viime vuonna poliisin tietoon tuli Tilastokeskuksen mukaan yhteensä lähes 8 300 ilmoitusta lähisuhdeväkivallasta. Yli 3 000 tapauksessa oli kyse avio- ja avopuolisoiden välisestä väkivallasta. Entisen avio- tai avopuolison väkivaltaan liittyi noin 1 700 ilmoitusta.

Muut ilmoitukset koskivat tilanteita, joissa vanhempi kohdisti väkivaltaa lapseensa, lapsi vanhempaansa tai sisarukset toisiinsa.

KYNNYSTÄ rikosilmoituksen tekemiseen nostavat Piispan mukaan esimerkiksi ihmisten pelot siitä, että he menettävät hallinnan yksityiselämäänsä, kun viranomaiset puuttuvat siihen. He pelkäävät esimerkiksi lastensuojeluilmoitusta tai muita seurauksia.

Myös häpeä ja itsensä syyllistäminen tapahtumien kulusta estävät ottamasta yhteyttä poliisiin.

Sunnuntain Helsingin Sanomissa laulaja Antti Tuisku kertoi joutuneensa kumppaninsa väkivallan kohteeksi. Myös hän oli jättänyt rikosilmoituksen tekemättä. Tuiskun mukaan hän oli viemässä asiaa poliisille, mutta poliisi oli kehottanut harkitsemaan vielä, koska asiasta tulee silloin julkinen.

Piispa ei hyväksy poliisin toimintaa.

”Ei viranomainen saisi sanoa näin. Meidän täytyy edistää sitä, että rikosilmoituksia tehdään ja että uhri saa apua.”

Piispan mukaan kynnys avun hakemiseen ja rikosilmoituksen tekemiseen on vuosien varrella madaltunut. Selkeä asennemuutos on näkynyt tilastoissa.

”Olisiko se siis ollut niin paha, että julkkiksen tapaus olisi noussut otsikoihin? Lähisuhdeväkivalta alkaa olla asia, joka voidaan tunnustaa.”

ASENNEMUUTOKSIIN ovat vaikuttaneet esimerkiksi lainmuutokset, joilla on haluttu tiukentaa suhtautumista lähisuhdeväkivaltaan, Piispa arvioi. Esimerkiksi vuonna 2011 tuli voimaan laki, jonka mukaan jo lievä pahoinpitely on virallisen syytteen alainen rikos, jos kyseessä on lähisuhde.

Lainmuutos näkyi saman tien tilastoissa. Vuosina 2011 ja 2012 kirjattiin ennätysluvut lähisuhdeväkivaltaa koskevissa ilmoituksissa. Vuonna 2011 tilastoitiin 9 600 ilmoitusta ja seuraavana vuonna jo yli 10 000, kertovat Tilastokeskuksen tiedot.

Tämän jälkeen määrät ovat olleet vakiintuneet 8 000 ja 9 000 välille.

Piispa muistuttaa Poliisiammattikorkeakoulun tutkimuksesta, jonka mukaan poliisit jättävät kirjaamatta kotihälytyksillä havaitsemiaan pahoinpitelyitä. Tutkimuksen tekijät arvioivat, että osalla poliiseista oli ilmeisesti jäänyt havaitsematta se, ettei lähisuhdeväkivalta enää ole asianomistajarikos.

Vainoaminen on toinen rikostyyppi, jossa lähisuhdeväkivalta näkyy. Piispa huomauttaa, että vainoamisia tulee poliisin tietoon huomattavasti enemmän kuin mitä lakia laadittaessa arvioitiin. Vainoamisista kirjataan vuosittain noin 700 rikosilmoitusta.

Vainoaminen tuli rangaistavaksi vuonna 2014.

TUTKIJAPIIREISSÄ käydään Piispan mukaan jatkuvaa keskustelua siitä, onko miehillä korkeampi kynnys ilmoittaa väkivaltaa kuin naisilla. Näin ei välttämättä ole.

”Päinvastoin, joskus näyttää jopa siltä, että miehet voivat tutkimuksessa ilmoittaa lievempiäkin tekoja kuin naiset. Naiset ovat ilmoittaneet toistuvampaa ja vakavampaa väkivaltaa kuin miehet.”

Anonyymi kirjoitti...

Ahdistelukohu syvenee - Asia Argento lähetteli alastonkuvia toiselle varatulle tähdelle

Jeff Leach avautui omasta ahdistelukokemuksesta.

Näyttelijä Asia Argento on ollut julkisuudessa todella ikävän asian vuoksi. Entinen lapsitähti Jimmy Bennett, 22, syyttää naista nimittäin ahdistelusta, kun hän oli vasta 17-vuotias. Argento on ollut kiivas #MeToo -kampanjan ajaja. Hänen juuri itsemurhan tehnyt poikaystävänsä Anthony Bourdain olisi tietojen mukaan maksanut Argenton toimesta Bennettin hiljaiseksi.

Nyt kohu naisen ympärille syvenee, kun seuraava mies kertoi Argenton lähetelleen erittäin häiritseviä viestejä sekä kuvia hänelle. Näyttelijä Jeff Leach, 34, kertoi Daily Mail -julkaisulle, että hän oli toipuva seksiaddikti, kun Argento lähetti hänelle alastonkuvan itsestään.

- Hän kertoi, että tekee näin kaikille ystävilleen. Minulla oli vielä tyttöystävä, josta hän oli tietoinen. Kerroin, että tuollaisten kuvien laittaminen ei ole hyväksyttävää, jonka jälkeen hän suuttui silmittömästi, Leach kertoo.

Leach kertoi, että hänen piti tuoda asia ilmi, koska haluaa ihmisten tietävän Argenton tekopyhyydestä.

- On omituista, että hän kampanjoi seksuaalista ahdistelua vastaan, mutta tekee sitä itse, Leach kertoo.

Anonyymi kirjoitti...

Insinööriopinnot eivät kiinnosta nuoria – "Maakunta olisi hyviä työpaikkoja pullollaan"
Lapin korkeakouluihin haettiin viime vuotta reippaammin. Poikkeuksena ovat insinööriopinnot, joihin toivottaisiin erityisesti naisia.


Lapin korkeakouluihin oli tänä vuonna enemmän hakijoita kuin viime vuonna, Lapin yliopistosta ja Lapin ammattikorkeakoulusta kerrotaan.

Kansainvälisten opiskelijoiden haku onnistui erityisen hyvin, kertoo Lapin ammattikorkeakoulun vararehtori Reijo Tolppi.

Elokuun alussa lukukausimaksun maksaneita oli 79.

– Ryhmät ovat täynnä ja nyt odotellaan, että saavatko opiskelijat viisumin.

– Viime vuonna karsiutui ikävän paljon opiskelijoita tässä vaiheessa. Meillä oli kymmeniä opiskelijoita, jotka maksoivat lukukausimaksut, mutta he eivät saaneet viisumia ja rahat piti palauttaa, Tolppi kertoo.

Kotimaisiin perusopintoihin on hänen mukaansa tullut hyvin hakemuksia, poikkeuksena insinööriopinnot, joihin on edelleen vaikea saada tarpeeksi väkeä. Paikkoja yritettiin täyttää kesällä lisähaulla.

– Ikävä kyllä insinööriopinnot eivät vedä, vaikka maakunta olisi hyviä työpaikkoja pullollaan, Tolppi harmittelee.

Ongelma on sama myös muualla Suomessa. Erityisen hankalia täyttää ovat sähkö- ja maanmittauspuoli. Rakennus- ja metsäala vetävät selvästi paremmin.

Insinööreille riittäisi töitä ja Lapin amk:sta valmistuneet ovatkin työllistyneet Tolpin mukaan todella hyvin.

– Keväällä meiltä valmistuneista 80 prosentilla oli työpaikka sillä hetkellä kun he hakivat tutkintotodistusta. Se on kova luku, Tolppi sanoo.

Insinöörikoulutukseen kaivattaisiin erityisesti lisää naisia. Tolpin mielestä on käsittämätöntä, että Suomen kaltaisessa tasa-arvoa ajavassa maassa koulutus pysyy edelleen näin selkeän sukupuolijakautuneena.

– Niin kauan kun sinne tulee vain miehiä, tilanne on tämännäköinen.

Anonyymi kirjoitti...

Tutkijoiden löydös: Tämänkö vuoksi miehet eivät syö kasvisruokaa?

Kasvisannoksen tilaaminen ravintolassa hävettää brittimiehiä, uutisoi brittilehti The Telegraph. Pienessä tutkimuksessa kävi ilmi, että miehet pelkäsivät joutuvansa hyljeksinnän kohteeksi, mikäli he valitsevat menulta vegevaihtoehdon.

Suomessa keskustelu kasvisruokavaliosta on saanut uusia kierroksia Ylen uutisoitua suomalaisten varusmiesten syövän syksystä lähtien yhä enemmän kasvisruokaa. Armeijassa tarjoillaan syksystä lähtien viikoittain kaksi ateriaa, jolloin varusmiehet saavat syödäkseen pelkästään lakto-ovovegetaarista kasvisruokaa.

Muun muassa puolustusministeri Jussi Niinistö (sin.) kommentoi uudistusta Lännen Medialle toteamalla, ettei armeija taistele linssikeiton ja kukkakaalipirtelön voimin.

Pian esiteltävän brittitutkimuksen mukaan puolustusministerin kommentti saattaa olla omiaan vähentämään miesten haluja valita aterialla kasvisruokavaihtoehto.

Miehet pelkäävät joutuvansa naurunalaisiksi

Southamptonin yliopiston tutkijat huomasivat tutkimuksessaan, että jopa lihasta suuremmin piittaamattomat miehet tai lihaa terveyssyistä karttavat miehet pitävät kasvisannosten tilaamista ravintolassa ongelmallisena. Tutkimukseen osallistuneet miehet pelkäsivät valintansa asettavan heidät naurunalaisiksi.

Vuoden mittaisessa tutkimuksessa tutkijat huomasivat, että lihansyöntiä välttelevät miehet kokivat ystäviensä syrjivän heitä ruokavalionsa vuoksi. Syrjimistä koettiin, oli syy lihan välttelyyn sitten eettinen, ekologinen tai terveydellinen.

Mies tarvitsee hyväksyntää valinnalleen

Tutkijoiden löydökset perustuvat 22 miehen otantaan. Ruokavalionsa puolesta miehet jaettiin kolmeen eri ryhmään: kasvisruoista ympäristösyistä kiinnostuneisiin ”vihreämielisiin miehiin”, kasviproteiineista lihankorvikkeena kiinnostuneisiin ”liikkuviin miehiin” sekä maailman ruoantuotannon tilasta huolestuneisiin miehiin.

Tieteilijöiden kiinnostus kohdistui siihen, miten eri kategorioihin luokiteltujen miesten ruokavalinnat vaikuttivat valintoihin sosiaalisissa tilanteissa, kuten ravintolassa.

Pienen otannan perusteella sosiaalisella ympäristöllä on suuri rooli siinä, kohdistuuko miehen annosvalinta kasvis- vai liha-annokseen.

– Huomasimme, että moni mies on kiinnostunut vähentämään lihansyöntiään. He vain tarvitsevat siihen luvan, sanoi tutkimusta tehnyt Emma Roe The Telegraphin mukaan.

Tutkimus esitellään Royal Geographical Society’s Annual International Conference -seminaarissa tällä viikolla.

Lähde: The Telegraph

Anonyymi kirjoitti...

Vuosi sitten Louis C.K. menetti #metoo-kohussa kaiken, nyt hän palaa jo lavoille – ja se tuntuu väärältä
Louis C.K:n lisäksi myös Matt Lauerin ja Charlie Rosen on puhuttu palaavan.



VUONNA 2002 koomikkokaksikko Dana Min Goodman ja Julia Wolov menivät Louis C.K:n hotellihuoneeseen juhlimaan onnistunutta keikkaa. Heillä oli vielä talvitakit yllään, kun Louis C.K. kysyi, voisiko hän vetää peniksensä esiin.

Niin C.K. myös teki. Hän riisuutui ja alkoi masturboida.

Myös Abby Schachner, Rebecca Corry ja nimettömänä esiintynyt viides nainen kertoivat The New York Timesin laajassa artikkelissa samanlaisista kokemuksista. Juttu ilmestyi marraskuussa 2017, ja moni oli sitä mieltä, että C.K:n ura on ohi.

Koomikko julkaisi seuraavana päivänä lausunnon, jossa hän myönsi erheensä ja tunnisti valta-asemansa, jota hän on käyttänyt hyväkseen. Lausunto päättyi näin:

”Olen viettänyt pitkän ja onnekkaan urani puhuen ja sanoen, mitä olen halunnut. Nyt astun taaksepäin ja kuuntelen pitkään. Kiitos, kun luit tämän.”

Louis C.K:n ”pitkään” tarkoittaa näemmä vajaata kymmentä kuukautta. Sunnuntaina 26. elokuuta 2018 hän nousi lavalle New Yorkin legendaarisella Comedy Cellar -klubilla.

ENSIREAKTIONI uutiseen: Uskomatonta. Tässäkö tämä nyt oli?

Comedy Cellar on yksi maailman tunnetuimmista stand up -klubeista. Klubilla esiintyy jatkuvasti lavakomiikan nykytähtiä Artie Langesta Marc Maroniin ja Amy Schumerista Dave Chappelleen.

Kyseessä on myös C.K:n vakipaikka. Hän on esiintynyt klubilla vuosien varrella luultavasti tuhansia kertoja. C.K:n luoma omaelämäkerrallinen komediasarja Louie alkaa introlla, jossa päähenkilö marssii Comedy Cellariin, ja monissa jaksoissa nähdään siellä taltioituja esiintymisiä.

Louis C.K:n pitkä historia paikan kanssa kuului maanantaina.

Koomikko nousi lavalle kello 23:n aikaan illalla, paikan omistaja Noam Dworman sanoi The New York Timesin artikkelissa. Yleisö otti ”rennosti esiintyneen” C.K:n vastaan lämpimästi ja antoi tälle aplodit keikan aluksi.

Vartin mittainen setti käsitteli ”tyypillisiä Louis C.K. -aiheita”: rasismia, tippaamista, paraateja.

”Kuulosti siltä, että hän testasi uutta materiaalia”, Dworman sanoi. Kuten hän on tehnyt klubilla aiemminkin.

Jos Louis C.K. tosiaan testasi uutta materiaalia elokuussa, tarkoittaa se, että hän on kirjoittanut sitä vähintään kesän ajan.

Näyttää siltä, että C.K. on ollut jo hetken valmis palaamaan töihin.

VALMIS paluuseen on myös toinen #metoo-skandaalin riepottelema julkimo. Yhdysvaltalaisen tv-kanava NBC:n pitkäaikainen juontaja Matt Lauer sai kenkää marraskuussa 2017, kun kanavan työntekijä raportoi Lauerin ahdistelleen häntä useaan otteeseen.

Anonyymi kirjoitti...

Pornotähti Stormy Daniels kertoo Voguessa, kuinka ”valkoiset keski-ikäiset miehet” katosivat strippikeikoilta ja mitä Trumpin kanssa tapahtui kohuyönä - ”Kaksi minuuttia on aika antelias arvio”

Daniels ja presidentti Trump harrastivat seksiä vuonna 2006 Trumpin hotellin sviitissä.

Yhdysvaltalainen aikakauslehti Vogue on haastatellut elokuun numeroonsa presidentti Donald Trumpiin yhdistettyä pornotähteä Stormy Danielsia. Haastattelussa Daniels, 39, kertoo elämästään eroottisena tanssijana, Trumpin entisenä seksikumppanina ja naisten idolina.

Stormy Daniels eli Stephanie Clifford syntyi Louisianassa "välinpitämättömän" äidin ja isän lapseksi.

- Äitini poltti ketjussa tupakkaa, isäni lähti kun olin neljävuotias.

Strippaamisen Daniels aloitti lukioikäisenä. Etunimi Stormy tuli Mötley Crüen basistin Nikki Sixxin lapsen nimestä ja Daniels Jack Daniel's -viskistä.

Strippaamisen syy oli rahan ansaitseminen. Ansiot lisääntyivät roimasti vuonna 1999, kun Daniels otti silikonit. Pornonäyttelijän ura urkeni.

Työkaverit vitsailivat maksusta
Kuperkeikkaa elämä heitti vasta kun hän paljasti harrastaneensa presidentti Donald Trumpin kanssa seksiä. Akti tapahtui vuonna 2006, paljastus tuli vasta vuoden 2018 tammikuussa. Tälläkin hetkellä kiistellään siitä, kuka lopulta päätti 130 000 dollarin maksusta Danielsille.

Maksu oli hyvin tiedossa Danielsin aikuisviihdepiireissä jo paljon ennen kuin se tuli julkisuuteen.

- Heitimme vitsiä siitä, koska hän ei pyytänyt enempää, yksi työkaveri kertoo Voguelle.

Yleisö vaihtui
Ennen Trump-kohua Danielsia tulivat strippibaareihin katsomaan keski-ikäiset valkoiset miehet, mutta pikkuhiljaa yleisö muuttui toisenlaiseksi. Nyt yleisö koostuu naisista, homoista, ja maahanmuuttajista. Kaikista heistä, jotka vihaavat Trumpia.

- Siellä on paljon naisia. Ja he ovat vihaisia, Daniels kertoo.

Näille naisille Daniels on idoli, mutta Daniels kiistää tuoneensa suhdettaan Trumpiin julkisuuteen siksi, että paljastus jollain tapaa muuttaisi maailmaa.

- Halusin pelastaa oman perseeni, en kenenkään muun.

Kaksi minuuttia
Voguen haastattelussa Daniels paljastaa myös, miten aikoinaan päätyi harrastamaan seksiä Trumpin kanssa. Ennen aktia kaksikko keskusteli Trumpin hotellin sviitissä monista asioista, muun muassa pornonäyttelijöiden palkoista ja aikuisviihdealasta ylipäätään.

- Liikemiehet tykkäävät keskustella liikeasioista, Daniels sanoo.

Seksipuuhiin päästiin, kun Daniels meni käväisemään kylpyhuoneessa. Kun hän tuli takaisin, Trump makasi sängyllä alushoususillaan, t-paita yllään.

- Se oli sellaista normaalia seksiä, Daniels kuvailee ja sanoo, ettei kahden minuutin aktista voi kauhean montaa yksityiskohtaa kertoa.

Sitten hän sanoo kahden minuutin olevan ehkä hieman "antelias" arvio aktin pitudesta.

Anonyymi kirjoitti...

Kohu Julkisen sanan neuvoston puheenjohtajan ympärillä paisuu, nosti toimittajan kuoleman esiin - SK:n päätoimittaja: ”Käsittämätöntä toimintaa”

Suomen Kuvalehden päätoimittaja tyrmää JSN:n puheenjohtajan väitteitä kirjoituksessaan.

Julkisen sanan neuvoston puheenjohtaja Elina Grundström on ollut viime päivät kohun silmässä eikä kohu ota laantuakseen. Kohu alkoi viikko sitten, kun Suomen Kuvalehti kertoi artikkelissaan Grundströmin epäasiallisesta käytöksestä työpaikalla.

Samassa artikkelissa nousi esiin, kuinka Grundström olisi pari vuotta sitten yrittänyt estää Suomen Kuvalehteä julkaisemasta neuvostoa käsittelevää juttua. Helsingin Sanomissa Grundström kiisti tämän ja vetosi "poikkeukselliseen olosuhteisiin".

- Toimittaja Jari Lindholm haastatteli minua juttuunsa samana päivänä kun hän kuoli. En saanut sitaatteja tarkistettavaksi, ja luulin että juttu oli jäänyt kesken. En muista, oliko keskusteluja toimituksen kanssa useampia. Sen muistan, että käytin termiä aikalisä, että voisiko jutun tarkistaa. En tietenkään ole painostanut tällaisessa asiassa, Grundström kertoi Helsingin Sanomissa.

Journalistissa Grundström sanoi antaneensa haastattelun Lindholmille vain "muutamia tunteja" ennen tämän kuolemaa.

Nyt Suomen Kuvalehden päätoimittaja Ville Pernaa on julkaissut tekstin, jossa hän tyrmää Grundstömin väitteet.

- Grundstömin mukaan Lindholm haastatteli häntä ”muutama tunti ennen kuolemaansa”, eikä Grundström saanut sitaatteja nähtäväkseen. Jari Lindholm kuoli myöhään illalla 19. lokakuuta 2016. Hän oli haastatellut Grundströmiä viikkoa aikaisemmin 12. lokakuuta. Silloin tehdystä haastattelusta juttuun päätyneet sitaatit käytiin läpi Grundströmin ja Lindholmin välisessä puhelinkeskustelussa aamupäivällä 19. lokakuuta, Pernaa kirjoittaa.

Pernaan mukaan Jari Lindholm otti valmiissa tekstissä huomioon Grundströmin huomioita ja lisäsi juttuun muun muassa yhden kommentin 19. lokakuuta käydystä keskustelusta. Hän muokkasi jutun kokonaan valmiiksi ja julkaisukuntoon samana iltapäivänä.

Pernaan mukaan Grundström sai vielä 21. lokakuuta toimituksesta kaikki sitaattinsa nähtäväkseen ja niistä käytiin sähköpostikirjeenvaihtoa.

- Jari Lindholmin kuoleman käyttäminen perusteena yritykselle estää jutun julkaisu lokakuussa 2016, ja saman asian esille tuominen julkisuudessa nyt elokuussa 2018 on käsittämätöntä toimintaa, Pernaa sanoo.

Anonyymi kirjoitti...

Kysely: Ruotsidemokraattien ja kokoomuslaisten kannattajat lähellä toisiaan

Ruotsissa maltillisen kokoomuksen kannattajista joka neljäs pitää ruotsidemokraatteja toiseksi parhaana vaihtoehtona, ilmenee Ruotsin radion julkistamasta kyselystä. Vain liberaalit ovat niukasti suositumpi kokoomuslaisten kakkosvaihtoehdoksi.
Ruotsidemokraattien kannattajille kokoomus on ylivoimaisesti suosituin vaihtoehto. Joka toinen ruotsidemokraattien kannattaja äänestäisi kokoomusta, jos ei voisi valita omaa puoluettaan.

Ruotsidemokraateista on ennustettu Ruotsin ensi viikon vaalien suurinta voittajaa. Puolue saattaa nousta valtiopäivien toiseksi suurimmaksi ryhmäksi ohi kokoomuksen.

Anonyymi kirjoitti...

VIELÄ EHTII: NETFLIX POISTAA ELÄMÄ PORNON JÄLKEEN -DOKUMENTIN – MITEN KÄY IHMISTEN, JOTKA JÄÄVÄT ELÄKKEELLE PORNOTEOLLISUUDESTA?

Netflixin kiinnostava dokumentti jättää palvelun 31. elokuuta, joten pidä kiirettä.

Vuonna 2012 tehty Elämä pornon jälkeen -dokumentti kertoo pornotähdistä, jotka jäävät eläkkeelle hydrauliikkavideoiden tekemisestä.

Dokumentissa nähdään muun muassa Amber Lynn, Asia Carrera, Bobby Slayton, Crissy Moran ja Houston, jotka kertovat urastaan ja elämästään pornon jälkeen.

Elämä pornon jälkeen sai myös jatko-osan viime vuonna. Se on nähtävissä tällä hetkellä Netflixissä.

Anonyymi kirjoitti...

Mies ilmestyi asepalvelukseen Helsingin Santahaminaan 3,5 vuotta myöhässä
Mies ei ollut ymmärtänyt palvelukseenastumismääräystä, koska hän ei osannut suomea. Myöskään miehen suomea osaava äiti ei ollut saanut määräyksestä selkoa.


Vuonna 1993 syntyneen miehen olisi pitänyt aloittaa varusmiespalveluksensa Kaartin jääkärirykmentissä Santahaminassa heinäkuussa 2013. Hän saapui paikalle vasta reilusti yli kolme vuotta myöhemmin.

Saksassa asuva mies oli ollut uusimassa passiaan joulukuussa 2016, kun hänelle yllätykseksi selvisi, että hänen olisi pitänyt astua palvelukseen jo monta vuotta sitten. Mies ilmoittautui tämän jälkeen yksikköönsä joulukuun lopulla.

Asiasta uutisoi ensin Helsingin Uutiset.

MIES oli hakenut lykkäystä vuonna 2011 opintojensa vuoksi. Opiskeluaika kesti vuoteen 2016 asti, ja mies oli ollut siinä käsityksessä, että lykkäystä oli myönnetty koko opiskeluajaksi.

Palvelukseenastumismääräys oli lähetetty miehen kotiosoitteeseen Saksaan. Koska mies ei osannut suomea, hän ei ollut myöskään ymmärtänyt määräyksen sisältöä.

Hän oli yrittänyt lukea määräystä suomea osaavan äitinsä kanssa, mutta heille ei ollut edelleenkään selvinnyt, mistä määräyksessä oli kyse.

HELSINGIN käräjäoikeudessa miestä syytettiin karkaamisesta. Mies kiisti syytteen ja teon tahallisuuden. Karkaamisen sijaan hän katsoi syyllistyneensä korkeintaan luvattomaan poissaoloon.

Mies myös vetosi ihottumasairauteensa, jonka vuoksi hän ei olisi ollut palveluskelpoinen. Ihottuma oli ollut pahimmillaan vuosina 2011–2014 ja vaatinut ihon säännöllistä rasvaamista ja lääkitsemistä tableteilla.

Helsingin käräjäoikeus katsoi, että mies oli ollut välinpitämätön palveluksen alkamisajankohdasta. Asiassa ei myöskään oikeuden mukaan esitetty selvitystä, josta olisi sellaisenaan pääteltävissä, että hän olisi ollut kykenemätön palvelukseen heinäkuussa 2013.

Käräjäoikeus tuomitsi miehen karkaamisesta puoleksi vuodeksi ehdolliseen vankeuteen.

MIES valitti tuomiosta hovioikeuteen, mutta peruutti valituksensa elokuussa, minkä vuoksi hovioikeus peruutti myös lokakuulle suunnitellun pääkäsittelyn. Näin ollen käräjäoikeuden päätös jää voimaan.

Anonyymi kirjoitti...

Ksml: Kaksi naismyyjää samassa autoliikkeessä

Yhtiö ei anna sukupuolesta lisäpisteitä, mutta on toivonut rekrytointeihin myös naisia.

Keskisuomalainen hämmästelee uutisessaan tilastopiikkiä, jonka Hämeen Autovaruste Oy on aiheuttanut Jyväskylässä.

Yhtiön kerrotaan palkanneen kerralla “peräti kaksi naista automyyntiin”. Hämeen Autossa aloitti vaihtoautojen myyjänä Jonna Helminen ja Volvo-myyjänä Kaisa Vikki.

Helminen kertoo käyneensä aiemmin muutamassakin työpaikkahaastattelussa.

– Vaikutti siltä, että joissain paikoissa sukupuoli oli kynnyskysymys, mutta ei Hämeen Autossa, Jonna Helminen sanoo Ksml:lle.

– Jos joku luulee, ettei nainen tiedä autoista mitään, niin täältä löytyy vastauksia, Kaisa Vikki lupaa.

Anonyymi kirjoitti...

Vesa ja Tuomas kiitävät pääkaupunkiseudun yössä auttamassa kodittomia - valtaosa heistä on miehiä, ja yhä useampi nuoria: ”Laman lapsia”

Yökiitäjä nähtiin ensimmäistä kertaa liikenteessä vuonna 2006. Vesa Timberg on ollut siinä mukana sen alusta saakka, Tuomas Iso-Ilomäki vuodesta 2010.

Vesa Timberg, 55, ja Tuomas Iso-Ilomäki, 47, ovat ne kaksi ei-viranomaistahoa, jotka auttavat kodittomia silloin kuin muut eivät auta - eli öisin. He kiitävät läpi pääkaupunkiseudun harmaalla pakettiautolla tarkoituksenaan tavoittaa ulkona majailevia ihmisiä, jotka eivät ole sosiaalipalveluiden piirissä. Kaksikko on liikenteessä noin 13-15 yönä per kuukausi illasta varhaiseen aamuun saakka. Yhden yön aikana ajokilometrejä tulee 150-200.

Kun kaksikko kohtaa asunnottoman, he pyrkivät tarjoamaan hänelle apua. Apu voi olla esimerkiksi juttuseuraa ja opastusta asunnottomien palvelujen pariin. Talvella kaksikko lisäksi lahjoittaa lämpimiä vaatteita niitä tarvitseville.

Kuukausitasolla Timberg ja Iso-Ilomäki kohtaavat noin 60 asunnotonta, joista noin 40-50 on sellaisia, jotka he ovat tavanneet aiemminkin. Joukossa on myös ihmisiä, joita Yökiitäjät ovat tavanneet aina 2010-luvun alusta saakka - jopa aiemminkin.

Uusia kävijöitä on kuukausittain keskimäärin noin 10-15. Uusiin kävijöihin lukeutuu niin kantasuomalaisia kuin ulkomaalaistaustaisia henkilöitä, jotka liikkuvat öisin säännöllisesti samoissa paikoissa.

Yhteensä Suomessa on reilut 7 000 asunnotonta, joista yli puolet Helsingissä. Yli 80 prosenttia asunnottomista yöpyy tilapäisesti tuttavien ja sukulaisten luona. Katuasunnottomia on yhteensä noin 400 - tosin tämä lukema on vain suuntaa antava.

"Joukko on nuorentunut"
Vielä 6-7 vuotta sitten tyypillinen Yökiitäjän kävijä oli Timbergin mukaan oin 40-50-vuotias mies.

- Tänä päivänä joukko on nuorentunut. Nyt alkaa olla kolmikymppisiä yllättävän paljon. Laman lapsia, Timberg sanoo ja lisää huomanneensa, että nuoren syrjäytyneisyys on kasvanut.

- Nykyään vaaditaan paljon jo nuorena, Iso-Ilomäki sanoo

Kaksikon mukaan asunnottoman taustalla ei ole suurta merkitystä: kadulla asuu sekä hyvistä että huonoista lähtökohdista ponnistaneita ihmisiä.

Myös kodittomien ulkomaalaisten määrä on kasvanut. Kävijöiden sukupuolijakauma on sen sijaan pysynyt vuosien ajan samana: kävijöistä yli 90 prosenttia on miehiä.

- Naisilla tukiverkko on parempi kuin miehillä ja jeesataan toisia enemmän. Miehillä se ei aina toimi. Yritetään pärjätä omin voimin niin pitkään kuin mahdollista, Iso-Ilomäki sanoo.

Iso-Ilomäki painottaa, että läheskään kaikki heidän kävijänsä eivät ole alkoholisteja, narkomaaneja tai lääkkeiden väärinkäyttäjiä. Timberg arvioi, että kävijöistä noin 10-20 prosenttia on päihteettömiä. He ovat Timbergin mukaan niitä, jotka todennäköisimmin löytävät asunnon jossain vaiheessa.

Iso-Ilomäki komppaa: mukaan mahtuu myös "täysin tavallisia ihmisiä", jotka ovat asunnottomana jostain syystä. Syitä voivat olla esimerkiksi avioero tai työpaikan menetys.

- En tiedä, onko se sitten pitkäaikaista vai lyhytaikaista asunnottomuutta, mutta silloin, kun me ollaan heidät tavattu, he ovat olleet asunnottomia, Iso-Ilomäki kertoo.

Anonyymi kirjoitti...

Ammattiliitto tyrmistyi: Lastenhoitajaksi voi päästä vain neljän päivän perehdytyksellä, edes rikosrekisteriä ei tarkisteta – "Kaaokseen tämä tulee menemään"

Pääkaupunkiseudulla päiväkoteihin työntekijöitä välittävä Seure rekrytoi lastenhoitajia ja avustajia neljän päivän pikaperehdytyksellä. Yrityksen mukaan kyseessä on huonoista vaihtoehdoista paras.

Neljän päivän pikaperehdytys ja päiväkotiin lastenhoitajaksi.

Pääkaupunkiseudulla toimiva Seure on mainostanut työmahdollisuuksia päiväkodeissa varhaiskasvatusalalla kokemattomille hakijoille – edellytyksenä on vain neljän päivän pikaperehdytys.

Lastenhoitajia ja avustajia on rekrytoitu päiväkoteihin vuosien varrella jo satoja, ja työpaikkailmoituksessa hakijoilta odotetaan lähinnä kiinnostusta varhaiskasvatusalaan.

Koulutetuista lastenhoitajista huutava pula
Seuren toimitusjohtaja Anne Sivula painottaa vahvasti, että kyseessä ei ole virallinen lastenhoitajan koulutus, vaan pikemminkin perehdytys päiväkotityöhön.

– Koulutetuista lastenhoitajista on huutava pula, joten yhdessä asiakkaiden kanssa olemme rakentaneet perehdytysputken, jossa hakijoita perehdytetään päiväkotiarkeen. Koulutettua lastenhoitajaa ei neljän päivän perehdytyksellä tietenkään tule.

Vaihtoehdot ovat joka tapauksessa huonot
Hänen mukaansa hakijat käyvät tiukan seulan läpi, mutta vaihtoehdot ovat joka tapauksessa huonot. Jos koulutettua henkilökuntaa ei ole, on vaihtoehtoina joko pikaperehdytetty henkilö tai ei kukaan.

– Tämä on hätäapu. Tietenkin asiakkaidemme ykkösvaatimus on pätevä ja koulutettu työntekijä, mutta kun sellaiset tekijät loppuvat, ei päiväkoteja voi vain sulkea, hän toteaa.

Sivulan mukaan työpaikkailmoituksessa mainittu "lastenhoitaja" voi antaa hakijoille väärän käsityksen, mutta kyseessä on Seuren ja asiakkaiden välinen yleisesti käytetty termi, jolla ei viitata koulutettuihin lastenhoitajiin.

Rekrytointipolitiikka tyrmistyttää
Suomen lähi- ja perushoitajaliitossa SuPerissa ollaan tyrmistyneitä Seuren rekrytointipolitiikasta.

SuPerin kehittämisjohtaja Jussi Salo kertoo MTV Uutisille kuulleensa asiasta ensimmäistä kertaa pari päivää sitten.

– Kyllä tämä kuulostaa siltä, että siinä ei arvosteta varhaiskasvatuksen laatua yhtään, jos sinne ihan pystymetsästä otetaan väkeä. Kyllä sen pitää olla koulutettua väkeä, mitä varhaiskasvatukseen palkataan.

"Kaaokseen tämä tulee menemään"
Salo kertoo Superin seuraavan tilannetta tarkasti. Osaamattomien lastenhoitajien ja suurten ryhmäkokojen yhdistelmässä piilee hänen mukaansa potentiaalinen vaara.

– Kaaokseen tämä tulee menemään, jos täysin kouluttamattomia ihmisiä on varhaiskasvatustyössä mukana. Ei pikaperehdytyksellä varhaiskasvatukseen työvoimaa saada, hän toteaa.

Sivula kertoo, että neljän päivän pikaperehdytetyt henkilöt tekevät päiväkoteihin ainoastaan keikkatöitä.

Anonyymi kirjoitti...

Tuomarilta emämoka US Openissa – rankaisi paitansa oikein päin kääntänyttä naispelaajaa!

Tenniksen US Openissa syntyi keskiviikkona kohu, kun tuomari teki virhearvion antaessaan ranskalaiselle Alize Cornet’lle varoituksen tämän käännettyä tauon jälkeen paitansa oikein päin kentän reunalla. Tuomarin näkemyksen mukaan tämä oli varoituksen arvoinen teko, vaikka miespelaajat olivat kekkuloineet pitkin turnausta ilman paitaa kentän reunalla mielin määrin rangaistuksetta.

US Openin johtajat pahoittelivat eriarvoisesti tapahtunutta toimintaa.

– Kaikki pelaajat saavat vaihtaa paitaa kentän laidalla. Siitä ei saa varoitusta. Olemme pahoillamme, että Alize Cornet’lle annettiin eilen varoitus. Olemme selventäneet linjaamme varmistaaksemme, ettei tällaista tapahdu jatkossa, kisajärjestäjät kertoivat.

Cornet oli ihmeissään tapahtuneen johdosta. Ranskalainen hävisi ottelussa ruotsalaiselle Johanna Larssonille erin 6-4, 3-6, 2-6.

Anonyymi kirjoitti...

Ilman urheilijan omavastuuta suomalaiseen huippu-urheiluun iskisi rahapula – Etenkin huippuryhmien ulkopuolella jäävät päätyvät helposti maksajiksi
HS selvitti omavastuukäytäntöjä olympialajeissa. Ilman urheilijoiden maksuosuutta etenkin yksilölajeihin tarvittaisiin Suomessa runsaasti lisää rahaa, jotta nykyisen kaltainen toiminta olisi mahdollista.


JALKAPALLOSSA omavastuita ei maajoukkuetoiminnasta ole. Maajoukkuevuosia edeltävinä vuosina pelaajat ovat aluejoukkueissa ja leireiltä saatetaan periä omavastuuosuus majoituksesta ja ruokailusta.

Maajoukkuetoiminnan rahoitus jalkapallossa tulee yksinomaan miesten maaotteluista.

”Miesten A-maajoukkueen mediaoikeuskorvaukset, medianäkyvyystuotot ja pääsylipputuotot vievät maajoukkueen useamman miljoonan plussalle, ja sitä nettotuottoa käytetään naisten, poikien ja tyttöjen maajoukkuetoiminnan ’nettotappion’ rahoittamiseksi sekä jalkapallossa että futsalissa”, kertoo Palloliiton pääsihteeri Marco Casagrande.

Casagrande muistuttaa, että lajissa tavoitellaan menestystä eikä sitä voi mitata pelkästään rahassa, vaan toiminta on nähtävä pitkän aikavälin investointina.

Menestys saattaa lisäksi tuoda maajoukkueille lisää pelejä, minkä vuoksi budjettia on hankala tehdä ennakkoon. Tänä vuonna 17-vuotiaat tytöt pääsivät EM-kisoista loppusyksyn MM-kisoihin.

”Menestyksen myötä budjetin on ehdottomasti aina joustettava”, Casagrande sanoo.

Anonyymi kirjoitti...

Uutuuskirja: Väkivaltainen suhde teki Antti Tuiskun elämästä selviytymistaistelun ja jätti arvet päähän: ”Pelkäsin, että hän tappaa”

Antti Tuisku kertoo Antti Tapani -elämäkerrassa, että ensimmäiset eroyritykset päättyivät vainoamiseen ja seuraamiseen.

Antti Tuisku puhuu avoimesti menneisyytensä väkivaltaisesta parisuhteesta torstaina ilmestyvässä Antti Tapani -elämäkerrassa (WSOY).

"Mulla oli kotiseinien sisällä helvetti irrallaan ja selviytymistaistelu koko ajan käynnissä", Tuisku tiivistää kirjassa.

Tuiskun mukaan seurustelukumppani manipuloi häntä alusta alkaen. Myös väkivaltaisuus alkoi pian. Tuisku sai ensimmäisen kerran nyrkistä silmään autossa, jota itse ajoi. Kyydissä ollut kumppani sai päähänsä, että Tuiskulla on ollut jotain sutinaa heidän yhteisen ystävänsä kanssa. Kun Tuisku nauroi väitteelle, hän sai "turpaan siinä keskellä Mannerheimintietä".

Sen jälkeen henkilö vetäisi vielä käsijarrusta niin, että Tuisku sai vain vaivoin estettyä auton pyörimisen väkkäränä bussin eteen. Silti laulaja antoi anteeksi ja jatkoi suhdetta jo seuraavana iltana.

Ikuiset arvet

Ulkomaan reissulla seurustelukumppani telkesi Tuiskun yöksi hotellilhuoneen parvekkeelle. Automatkalla hän ajoi 160 kilometriä tunnissa ja uhkasi ajaa kallioon, ellei Tuisku kerro rakastavansa tätä.

Tuisku ei viettänyt aikaa kavereidensa kanssa, koska kumppani ei sitä halunnut.

Tilanne kulminoitui baari-illan jälkeiseen tappeluun. Mustasukkaisuuskohtauksessaan kumppani heitti Tuiskua ruokalautasella päähän. Laulajan takaraivo aukesi niin, että siellä on vieläkin arvet. Seurasi käsirysy ja painiminen.

"Otin lattialta lautasen palan käteeni ja päätin, että tapan tuon ihmisen. Musta tuli ihan primitiivisiä puolia esille, en yhtään tunnistanut itteeni", Tuisku kertoo kirjassa.

Hän pakeni makuuhuoneeseen, piti kahvaa kiinni ja huusi äidilleen puhelimeen shokissa, että hänet yritetään tappaa. Äiti neuvoi soittamaan hätäkeskukseen, missä Tuiskun soittoa luultiin ensin pilapuheluksi. Lopulta Tuisku uskalsi poistua makuuhuoneesta ja juosta paljain varpain rappuset alas ulos, missä ambulanssi odotti.

Lopulta ero
Vielä lautasepisodin jälkeenkin Tuisku otti henkilön takaisin elämäänsä.

"Olin kaikella tapaa paskana, mutta samaan aikaan piti keikkailla ja tehdä uutta musiikkia. Ja hän oli yhä osa elämääni", Tuisku kertoo kirjassa.

Pari kävi kahdestaan poliisiasemalla, missä Tuiskulta kysyttiin, haluaako hän nostaa syytteen pahoinpitelystä. Poliisi kysyi, onko Tuisku varma, sillä jos syytteet nostetaan, asiasta tulee julkinen. Tuisku ei nostanut syytettä.

Jos laulajalla oli yksikin vapaapäivä, hän ajoi siskonsa luo Ouluun, koska ei saanut kotona nukuttua. Yhdella ajomatkalla Ouluun Tuisku sai puhelun levy-yhtiöstä.

Hänen luottohenkilönsä Nanna Mikkonen, johon Tuisku tutustui jo Idolsissa, soitti. Mikkonen ilmoitti, että levy-yhtiö ei julkaise Tuiskun valmiina odottavaa uutta levyä, ellei tämä saa yksityiselämäänsä kuntoon. Levy-yhtiöä ei enää halunnut seurata kaaosta ja odottaa sydän syrjällään seuraavaa puhelua.

Tuisku oli kyllä yrittänyt erota aiemmin, mutta silloin henkilö saattoi kytätä hänen kotinsa luona ja lähteä autolla perään.

"Ja sen takia mie pelkäsin häntä. Pelkäsin, etten voi koskaan erota, hän vaan seuraa mua loppuun asti. Tai tappaa mut", laulaja kuvailee.

Lopulta Tuisku onnistui huijaamaan avaimensa takaisin henkilön hallusta. Sen jälkeen hän ajoi Ouluun ja vaihtoi puhelinliittymää. Hän pyysi isäänsä soittamaan henkilölle ja sanomaan, että suhde on ohi.

Helsinkiin palaamisen jälkeen myrsky oli laantunut.

Anton Vanha-Majamaan ja Antti Aron kirjoittama Antti Tapani (WSOY) ilmestyy torstaina 30.8.

Anonyymi kirjoitti...

La Cicciolina, Godmother of Scandal

Dokumentti käsittelee populismia skandaalien kummitädin Ilona Stallerin henkilökuvan kautta. Absurdin ajankohtaisessa La Cicciolinassa poliittinen populismi nähdään italialaisen mikroskoopin linssien lävitse. (U) (Esitetty Docventuresissa syksyllä 2017.)

Anonyymi kirjoitti...

Tuore Alma-kysely: Kahden kauppa - Antti Rinne alkaa näyttää jo pääministeriltä

Sosialidemokraattinen puolue hypähti selkeän oloisella marginaalilla suurimmaksi puolueeksi elokuun Alma-kyselyssä.

SDP:tä olisi valmis äänestämään seuraavissa eduskuntavaaleissa 21,9 prosenttia suomalaisista, kun kokoomuksen osuus on 19,8 prosenttia.

Demarit kipusivat edelliseen Alma-kyselyyn verrattuna 1,7 prosenttiyksikköä. Kokoomus oli käytännössä paikallaan.

Kesäkuussa tämä vastaava selvitys tunnettiin vielä IL-US-kyselynä. Kannatuskyselyn virhemarginaali on +-2,5 prosenttiyksikköä, eli periaatteessa muutokset ovat sen sisällä.

Pääministeripuolue keskusta laahaa 15 prosentin pinnassa. Tuolla lukemalla se kamppailee yhä vain kolmanneksi suurimman puolueen asemasta vihreiden kanssa, joskin yli kahden prosenttiyksikön kaulalla.

Viitossijasta nahistelevat keskenään vasemmistoliitto ja perussuomalaiset. Vasemmisto on tässä kamppailussa niskan päällä noin yhdeksässä prosentissa.

Perussuomalaiset ei ole onnistunut nousemaan kahdeksan prosentin maailmasta, vaikka sen kaveripuolue ruotsidemokraatit on tekemässä omaa jytkyään runsaan viikon päästä pidettävissä Ruotsin parlamenttivaaleissa.

Ruotsalainen kansanpuolue ja kristillisdemokraatit pyörivät Alma-kyselyssä neljän prosentin molemmin puolin ja perussuomalaisista viime vuonna irronnut hallituspuolue siniset hyvin vaatimattomassa 2,1 prosentissa. Muita puolueita äänestäisi alle kolme prosenttia kansalaisista.

Kahden kauppa
Tämänkin kyselyn perusteella kamppailu pääministerin paikasta käydään SDP:n puheenjohtajan Antti Rinteen ja kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpon välillä. SDP:n Rinne on tällä hetkellä selkeästi piikkipaikalla.

Demarit ovat hyötyneet hallituksen sote-uudistuksen takkuamisesta sekä keskustan että kokoomuksen sisäisestä kuplinnasta keväällä ja alkukesästä.

Pääministeri Juha Sipilä on joutunut puolustautumaan keskustaa hämmentänyttä Paavo Väyrystä vastaan. Valtiovarainministeri Orpoa taas on kiusannut Harry Hjallis Harkimon irtoaminen omaan Liike Nytiinsä ja kansanedustaja Elina Lepomäen omaehtoinen toiminta soten ympärillä.

Rinne petrannut
Suomen taloudesta kesän aikana kantautuneet yhä paremmat luvut eivät saa kansalaisia sankoin joukoin Sipilän hallituksen taakse. Sen sijaan oppositio näyttää saavan hyvin läpi viestinsä, jonka mukaan ansio noususta ei olisi juuri lainkaan hallituksen, vaan kyse olisi lähinnä kansainvälisistä suhdanteista.

Demareiden sisältä kuullun arvion mukaan puolueen nousun takana olisi erityisesti ohjelmatyö, jonka hedelmiä kyselytutkimuksissa nyt nautitaan.

Viestintätoimisto Ellun Kanojen tutkimusjohtaja, kokoomuksen puoluetoimistossa aiemmin työskennellyt Jukka Manninen ei täysin tyrmää tuota demarinäkemystä.

”Keväällä demarit hallitsivat politiikan julkisuutta”, hän sanoo ja viittaa esimerkiksi SDP:n toukokuussa esittelemään vero-ohjelmaan, joka näkyi julkisuudessa kohtuullisen paljon.

Politiikan kulisseissa arvioidaan myös, että Antti Rinteen julkisuuskuva on parantunut. Tv-keskusteluissa takellellut oppositiojohtaja on alkanut tutkitustikin näyttää monen kansalaisen mielestä mahdolliselta pääministeriltä.

Helsingin Sanomat julkisti heinäkuussa galluptuloksen, jonka mukaan Rinne on suositumpi seuraavaksi pääministeriksi kuin Orpo tai Sipilä. Kansasta 22 prosenttia piti Rinnettä parhaana, 20 prosenttia kallistui Orpon kannalle ja 16 prosenttia Sipilän.

Selitys SDP:n menestykselle oli HS-kyselyssä raadollinen: yleinen kyllästyminen hallitusta kohtaan ja hallituspuolueiden huonous.

Eduskuntavaalit pidetään huhtikuun puolivälissä 2019, eli niihin on aikaa runsaat seitsemän kuukautta. Politiikan piireissä odotetaan kovasti seuraavaa puoluebarometriä, jonka puolueet teettävät perinteisesti loka-marraskuussa.

Anonyymi kirjoitti...

Näkökulma: Kokoomus on iskuetäisyydellä, mutta kuka lohduttaisi keskustaa?

SDP on sikäli hyvässä tilanteessa, että syksy ja tuleva talvi todennäköisesti vahvistavat sen asemaa, ellei se itse tyri, kirjoittaa Juha Ristamäki.


Uusin Alma-kysely (entinen IL-US-kysely) vahvistaa käsitystä siitä, että kilpailu pääministeripuolueen paikasta tulee olemaan kahden kauppa. SDP on vakiinnuttanut paikkansa kannatuskyselyjen ykköspuolueena. Kaikkien kolmen suuren median (Alma, HS ja Yle) kyselyissä se on piikkipaikalla: viimeisimmät kyselyt antavat demareille kannatuksen, joka huitelee 21-22 prosentin välillä.

SDP on sikäli hyvässä tilanteessa, että syksy ja tuleva talvi todennäköisesti vahvistavat sen asemaa, ellei se itse tyri. Äänestäjät alkavat haistella hallituksen vaihtamista ja voivat siirtyä potentiaalisen voittajan leiriin.

Kokoomus on yhtä selvä kakkonen. Se on pysytellyt iskuetäisyyden päässä SDP:stä.

Kokoomuslaiset ovat aktiivisia äänestäjiä. Kohentunut talous, parantunut työllisyys, pienentynyt valtion velkaantuminen ja niin edelleen, satavat kykypuolueen laariin.

Kokoomuslaiset luottavat lisäksi siihen, että vaalitenteissä SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne sössii ja kokoomuksen Petteri Orpo onnistuu. Niin tai näin, kaksikko jatkaa kohti vaaleja keskittyen toistensa nälvimiseen. Siinä pelissä ratkaistaan Suomen seuraavan pääministerin nimi.

Kuka lohduttaisi keskustaa? Kannatus matelee, eikä Alman kyselykään tuo lohtua. Vanha kaarti Kääriäisineen luovuttaa, eikä monin paikoin ole ehdokaslistoille kovista nimistä todellakaan tunkua.

Selityksiä alamäkeen riittäisi varmasti yhden väitöskirjan tarpeiksi, mutta ilmeistä on, että Juha Sipilän johdolla puolue ei enää kärkikahinoihin nouse.

Turha on kuitenkin kuvitella, että kepu luovuttaisi. Juuri päättyneestä budjettiriihestä yritetään vielä ammentaa aineksia, joilla nousu toteutuisi: tuli kädenojennuksia maataloudelle, lapsiperheille, pienituloisille, eläkeläisille ja niin edelleen. Jotenkin vain tuntuu, että liian vähän liian myöhään - siis keskustan kannalta.

Sitten on vielä se onneton sote-uudistus. Keskustalla on hirveä pyrky viedä uudistus läpi eduskunnasta aikataululla, joka mahdollistaisi maakuntavaalien pitämisen ensi keväänä. Silloin se voisi eduskuntavaaleissa mainostaa tehneensä historiallisen keikauksen maakuntien asukkaiden parhaaksi.

No, soten viimeiset kuulumiset ovat sellaisia, että se ei tälläkään hallituksen mallilla mene läpi tässä aikataulussa. Kokoomuksen hillotolppa, valinnanvapaus, pitää vesittää vaikka tekemällä siitä kokeilupohjaista, mutta suostuuko kokoomus nielemään sen?

Politiikan ikuinen lupaus vihreät on juuttunut 13 prosentin kannatuksen paikkeille. Puolueen ajamia asioita kannattaa selvästi suurempi kansanosa, mutta nämä suomalaiset eivät ilmeisesti usko vihreiden johdon kykyyn viedä niitä asioita läpi.

Vasemmistoliitolla ongelma näyttää olevan toisinpäin: puheenjohtajalla on kova henkilökohtainen kannatus, puolue pysyy alle kymmenen prosentin puolueena.

Tämähän ei tietenkään tarkoita, etteikö niin vihreät kuin vasemmisto voisi olla hallituksessa, jos demarit pääsee sitä kokoamaan.

Kovasti on uumoiltu, että ay-liike ajaisi syksymmällä soppatykit kadulle vastustaakseen porvarihallituksen irtisanomissuojakaavailuja ja tukeakseen SDP:tä.

Mutta tämä saattoi muuttua budjettiratkaisujen myötä. Työmarkkinajärjestöt suostuivat työttömyysvakuutusmaksun alentamiseen ja raivasivat hallitukselle tilaa tehdä vaalibudjettia.

Hinta hallitukselle lienee irtisanomissuojan heikentämisestä luopuminen. Sinällään tämä(kin) saattaa sopia demareille: vaalit voittaakseen puolueen on syytä esiintyä enemmän ratkaisuja hakevana vaihtoehtona kuin riitaa kylvävänä menneisyyden tekijänä.

Anonyymi kirjoitti...


Tänään tv:ssä: Isoäiti Amanda, 55, käy 18-vuotiaan lapsenlapsensa Emman kanssa baareissa - väittää olevansa kuumempi: ”Ihmiset pitävät meitä siskoksina”


TV5-kanavan uudessa sarjassa seurataan vanhempia, jotka uskovat olevan kuumempia kuin jälkikasvunsa.

Uudessa brittisarjassa päästään tutustumaan vanhempiin ja isovanhempiin, jotka tekevät kaikkensa näyttääkseen jälkikasvuaan kuumemmilta. Ensimmäisessä jaksossa mukana on muun muassa isoäiti 55-vuotias isoäiti Amanda, joka on mielestään kuumempi kuin 18-vuotias pojantyttärensä Emma.

Amanda kertoo jaksossa odottaneensa pitkään, jotta saisi viedä vanhimman lapsenlapsensa ulos.

- Monet miespuoliset kaverini pitävät häntä kuumana, Emma myöntää tv-kameroille.

- Olen kuumempi kuin sinä, anteeksi Emma, Amanda jatkaa.

Emma kertoo isoäitinsä käyttävän minihameita ja piikkikorkoja.

- Mitä minun pitäisi tehdä isoäitinä, joka on 55-vuotias? Istua kotona neuloen ja katsoen saippuaoopperoita? Se ei ole juttuni, Amanda toteaa.

Jaksossa nähdään kaksikon illanviettoa yökerhoissa, joissa Amanda saa paljon huomiota.

- Ihmiset pitävät meitä siskoksina. Se on minulle hyvä, mutta ei varmaan Emmalle, Amanda heittää ja nauraa.

Amanda kertoo haluavansa elää elämäänsä täysillä. Uuden elämänvaiheen laukaisi hänen poikansa, Emman isän kuolema.

- Haluan elää elämääni nyt täysillä. Mikä voisi olla pahin asia, joka minulle voisi tapahtua? Jotkut sanovat, että elämä alkaa neljäkymppisenä. Ja toisten mielestä 50 on uusi 40, Amanda heittää.

Mukana jaksossa ovat myös äiti ja identtiset kaksostytöt, jotka pitävät itseään brittien Kardashian-perheenä. Jaksossa tavataan myös menevä Chris-isä, joka kilpailee Megan-tyttärensä kanssa huomiosta yöelämässä. Lisäksi jaksossa esittäytyy Mike, joka on menettänyt vaimonsa huomion Venice-puudelille, jota vaimo pitää kuin tyttärenä.

Liian kuumat vanhemmat TV5-kanavalla klo. 20.00.

Anonyymi kirjoitti...

Alma-gallup: Sdp 21,9, Kok 19,8, Kesk 15,5

Sosialidemokraattien kannatus hypähti ylöspäin muiden punavihreiden pudotessa.

Tietoykkösen elokuun puoluekannatusmittaus tehtiin Alma Median toimeksiannosta ja siitä uutisoi muun muassa Iltalehti. Vastaava mittaus tunnettiin aiemmin IL-US-kyselynä, joka tehtiin viimeksi kesäkuussa.

Uuden kyselyn 1500 haastattelua tehtiin 13.8.-25.8.2018. Puoluekantansa ilmaisi 77 prosenttia haastatelluista.

Puolueille saatiin kannatusta prosenttiyksikköinä seuraavasti (muutos kesäkuun kyselystä):

SDP 21,9 (+1,7)
Kokoomus 19,8 (+0,1)
Keskusta 15,5 (-0,4)
Vihreät 13,1 (-0,8)
Vas 9,1 (-0,3)
PS 8,0 (+0,2)
RKP 4,2 (-0,4)
KD 3,7 (-0,2)
Muut 2,6 (+0,6)
Sin 2,1 (+0,1)

Anonyymi kirjoitti...

Raiskaukset ja sodat johtuvat miehisyydestä – todellako?

Entäpä jos kyse ei olekaan liiasta maskuliinisuudesta vaan sen puutteesta.

Amerikkalaisen konservatiivisen radiojuontaja Dennis Pragerin PragerU on valmistanut alla näkyvän videon Make Men Masculine Again.

– Raiskaukset, murhat, sodat – niillä on kaikilla yksi yhteinen tekijä: miehet. Aggressiot, väkivalta, omastatunnosta piittaamaton kunnianhimo – kaikkihan ovat “toksista maskuliinisuutta”, eikö niin? Ja ratkaisu on selvä: tehdään miehistä vähemmän myrkyllisiä. Tehdään miehistä enemmän naisia, juontaja aloittaa.

– Mutta olen täällä kertoakseni sinulle, että tällainen ajattelu ei ole vain väärässä. Se on vaarallista.

PragerU:n mukaan miehiä naisellistaessa syntyy vain enemmän “toksista maskuliinisuutta”. Naisellistaminen ei tee pahoista miehistä hyviä, vaan se, että he lopettavat pahanteon.

– Aggressioita, väkivaltaa ja pitelemätöntä kunnianhimoa ei voi eliminoida miehen psyykestä, niitä voi vain valjastaa. Ja kun ne on valjastettu, ne ovat hyvän, ei ikävän palveluksessa.

– Samat maskuliiniset ominaisuudet jotka tuovat tuhoa myös kukistavat tyranniaa. Ominaisuudet, jotka luovat ahneutta, myös rakentavat talouksia. Ominaisuudet, jotka saavat miehiä ottamaan tyhmiä riskejä, saavat miehet myös ottamaan sankarillisia riskejä.

Parempi maskuliinisuus on videon mukaan sitä, kun nuori mies avaa tytölle oven ensimmäisellä deitillä. Tai kun isä tekee pitkiä työtunteja elättääkseen perhettään. Tai kun sotilas laittaa henkensä likoon puolustaakseen maataan.

– Kasvava ongelma tämän päivän yhteiskunnassa on, että miehet eivät ole liian maskuliinisia, vaan että he eivät ole tarpeeksi maskuliinisia. Kun miehet omaksuvat maskuliinisuuden terveellä ja tuottavalla tavalla, he ovat johtajia, taistelijoita ja sankareita. Kun he kieltävät maskuliinisuutensa, he pakenevat vastuusta, jättäen tuhoa ja epätoivoa jälkeensä, juontaja toteaa.

Anonyymi kirjoitti...

Pitkät miehet koetaan viehättäviksi, koska pituus voi olla merkki terveydestä, sanoo biologi

Miksi pitkät miehet ovat viehättäviä? Evoluutiobiologian dosentti Markus J. Rantala Turun yliopistosta kertoo:

”Sekä heteroseksuaaliset naiset että homoseksuaaliset miehet kokevat enemmän vetoa pitkiin kuin lyhyihin miehiin. Yksilölliset mieltymykset tietysti vaihtelevat, mutta väestötasolla ilmiö on todellinen ainakin länsimaissa.

Eräässä yhdysvaltalaistutkimuksessa vertailtiin pituuden ja tulotason vaikutusta miehen viehättävyyteen. Tutkijat huomasivat, että kymmenen senttiä pituudessa vastaa parinvalinnassa arvoltaan 10 000 dollaria vuosituloissa.

Evoluutiopsykologian näkökulmasta ei ole yllättävää, että pitkät miehet koetaan viehättäviksi. Banaanikärpäsistä lähtien useimmat eläimet valitsevat mieluiten isokokoisen lisääntymiskumppanin.

Pienikokoisuus voi olla merkki sairaudesta tai muista epäsuotuisista ominaisuuksista. Ympäristöönsä geneettisesti hyvin sopivat ja terveet eläinyksilöt kasvavat keskimäärin kilpailijoitaan kookkaammiksi. Niiden jälkeläisillä on paremmat mahdollisuudet selviytyä.

Taannoin laatimassamme tutkimuksessa paljastui, että hieman keskimittaista pidemmillä latvialaismiehillä on keskimäärin vahvempi immuniteettikyky kuin lyhyillä tai erittäin pitkillä miehillä. Ihmismiehen pituus voi siis ainakin joissakin olosuhteissa olla merkki terveydestä ja sitä kautta ehkä myös jälkeläisten hyvinvoinnista.”

Anonyymi kirjoitti...

Ruokatilasto paljastaa: Peruna ja makkara jakavat kansaa kahtia

Vanhimmat ikäluokat eli yli 65-vuotiaat syövät 35 kilogrammaa perunoita henkeä kohden vuodessa. Heitä nuoremmat syövät vain 10 kiloa.
Maitoa, perunoita, jauhoja ja sokeria tuodaan kaupasta kotiin entistä vähemmän. Tämä selvisi, kun Helsingin yliopisto selvitti, mitä ruokaa suomalaiset ostavat kotiin. Kyseessä ovat pitkän ajan kehityslinjat vuosilta 1966–2016.

Tilastosta löytyy kaksi miesten ja naisten ikäluokkia jakavaa ruokaa.

– Perunoiden ostaminen kotiin on vähentynyt jo pitkään. Yllättävää on silti, että perunan syönnissä ikäluokkien väliset erot ovat isot. Vanhimmat ikäluokat eli yli 65-vuotiaat syövät 35 kilogrammaa perunoita henkeä kohden vuodessa. Heitä nuoremmat syövät vain 10 kilogrammaa. Nuoremmat ikäluokat valitsevat kokonaisten perunoiden sijaan esimerkiksi ranskalaisia perunoita, pastaa, riisiä tai nuudeleita, projektisuunnittelija Kristiina Aalto Helsingin yliopiston Kuluttajatutkimuskeskuksesta kertoo.

Myös toinen perinteinen kotiin ostettava ruoka eli makkara jakaa ikäluokat ja varsinkin miehet Aallon mukaan selvästi.

– Tilastoista selviää, että myös ruokamakkaran kulutus on vähentynyt. Ruokamakkaroihin luetaan tässä tilastossa siis esimerkiksi nakit, lenkki- ja grillimakkarat. Myös leikkelemakkaroiden kulutus on vähentynyt, Aalto kertoo.

– Yksinasuvista miehistä 45–64 vuotiaat syövät 13 kilogrammaa ruoka- ja lähes 5,5 kiloa leikkelemakkaraa vuodessa. Toiseksi eniten syövät yli 65-vuotiaat miehet eli yhteensä 13 kilogrammaa, josta ruokamakkaraa lähes 9 kiloa ja noin 4,5 kiloa leikkelemakkaraa, hän sanoo.

Keskimääräinen ruokamakkaroiden kulutus on 7,3 kilogrammaa henkilöä kohden vuodessa ja leikkelemakkaroiden kulutus 2,9 kilogrammaa henkilöä kohden vuodessa.

Makkaran syönnin erot naisten eri ikäluokissa eivät ole yhtä suuret kuin miesten ikäluokissa

– 45–64 vuotiaat yksinasuvat naiset syövät 6,9 kilogrammaa ruoka- ja 2,8 kiloa leikkelemakkaraa vuodessa. Yli 65-vuotiaat naiset syövät 6,9 kilogrammaa ruoka- ja leikkelemakkaraa 3,7 kiloa leikkelemakkaraa vuodessa, hän kertoo.

Maidon kulutus vähenee
Aalto korostaa, että myös maidon kulutus on selvästi vähentynyt. Suurimmasta kulutuksesta vastaavat yksin asuvat miehet. Heistä 45–64-vuotiaat juovat vuodessa 101 litraa henkilöä kohden vuodessa ja yli 65-vuotiaat 92 litraa.

Yksin asuvat 45–64-vuotiaat naiset juovat 75 litraa henkilöä kohden vuodessa ja yli 65-vuotiaat 98 litraa. Keskimääräinen kulutus on 82 litraa.

Broileria punaisen lihan sijasta
Punaista lihaa kulutetaan aiempaa vähemmän, mutta broilerin lihaa ostetaan yhä enemmän.

Broileria syödään 12 kiloa henkilöä kohden vuodessa, mikä on lähes yhtä paljon kuin sian- ja naudanlihaa, joita syödään yhteensä 13 kiloa vuodessa.

Raportin aineistona on Tilastokeskuksen vuoden 2016 Kulutustutkimuksen elintarvikkeiden määräaineisto.

Selvitys ja sen laskelmat on tehty Helsingin yliopiston Kuluttajatutkimuskeskuksessa osana maa- ja metsätalousministeriön rahoittamaa Ruokamarkkinoiden muuttuvat rakenteet ja kilpailun toimivuus -hanketta .

Lähde: Aalto, Kristiina 2018. Elintarvikkeiden kulutus kotitalouksissa vuonna 2016 ja muutokset vuosista 2012, 2006 ja 1998. Helsingin yliopisto: Valtiotieteellisen tiedekunnan julkaisuja 2018:80. Verkossa: http://hdl.handle.net/10138/235324

Anonyymi kirjoitti...

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/201808292201165234_u0.shtml

Tasa-arvovaltuutettu Jukka Maarianvaara ei ota suoraan kantaa Liisa Laakson esittämiin epäkohtiin, koska asia voidaan tuoda hänen toimistoonsa.
Tasa-arvolain mukaan syrjintää on se, jos tehtävään jätetään valitsematta ansioituneempi henkilö sukupuolensa vuoksi.
Tasa-arvovaltuutettu myöntää yleisellä tasolla tasa-arvo-ongelmat yliopistoissa.

Helsingin yliopiston keväisen rehtorirekrytoinnin tasa-arvoisuus puhuttaa. Haun finaalikierroksella karsiutunut Liisa Laakso kertoo Iltalehdelle, että pitää prosessia ja sen jälkeen tehtyä ansiovertailua kyseenalaisina. Hän myös harkitsee jatkotoimenpiteitä asiassa.

Tasa-arvovaltuutettu Jukka Maarianvaara ei ota yliopiston rekrytointiprosessiin suoraan kantaa, koska olemassa on mahdollisuus, että tapaus tulee vielä hänenkin toimistonsa tutkittavaksi.

- Käytännössä hänellä on vaihtoehtoja, että hän voi ensin kääntyä meidän puoleemme, ja voimme selvittää asiaa työnantajan kanssa. Henkilö voi toki suoraankin viedä asian tuomioistuimeen tasa-arvolain rikkomiskanteena, Maarianvaara kertoo.

Maarianvaara antaa virassaan lausuntoja tasa-arvolain toteutumista koskevista tapauksista tutustuttuaan niihin liittyviin asiakirjoihin ja osapuolten kirjallisiin näkemyksiin.

- Lähtökohta on tasa-arvolain mukaan se, että syrjintää on, jos sukupuolensa vuoksi jätetään valitsematta ansioituneempi henkilö johonkin tehtävään - ellei sille sitten ole joitakin tehtävään liittyviä tai muita objektiivisia perusteita, Maarianvaara kertoo.

Hänen mukaansa Laaksonkin Helsingin yliopistolta pyytämä objektiivinen ansiovertailu on keskeinen keino päästä syrjintäepäilyn jäljille.

- Juuri sen takia täytyy tämä ansiovertailu tehdä, että voidaan todeta, onko käynyt niin, että ansioituneempi on jätetty valitsematta tehtävään. Silloin saattaa herätä epäily siitä, että hän on jäänyt valitsematta sukupuolensa vuoksi.

Ongelmat tosiasia
Maarianvaaran tutkimat tapaukset ovat eri asematasoilta ja aloilta. Sen vuoksi hänen on hankalaa sanoa, onko naishakijan talous- ja johtamistaitoihin liittyvä erimielisyys erityisen tyypillinen tapaus rekrytointiprosesseissa.

- Johtotehtävien täyttöihin liittyy erilaisia kriteerejä, kuten juuri talous- tai henkilöstöjohtamisen taidot. Toki sen täytyy olla aidosti tehtävään liittyvä kriteeri, jolla työnantaja perustelee valintaa. Ettei jälkeenpäin vedetä hihasta kriteerejä, joita lähdetäänkin vertaamaan, Maarianvaara sanoo.

Tasa-arvoon liittyvät ongelmat hän tunnistaa joka tapauksessa myös yliopistoista.

- Yliopistot ovat sillä tavalla samantyyppisiä organisaatioita kuin suurin osa muistakin työpaikoista Suomessa: mitä ylemmäs mennään hierarkiassa, sitä vähemmän siellä on naisia, tasa-arvovaltuutettu toteaa.

- Tietysti tässä on yksi iso kysymys myös se, että koulutusalat ovat yliopistomaailmassa hirveän vahvasti jakautuneet naisten ja miesten aloihin. Yliopistoilla on mietinnän paikka siinä, millä keinoin he voisivat houkutella perinteisesti naisvaltaisille tai miesvaltaisille aloille sitä vastakkaistakin sukupuolta. Siten saataisiin lievennettyä tätä työmarkkinoillakin vallitsevaa jakoa miesten ja naisten aloihin.

Anonyymi kirjoitti...

Yliopistojen opiskelijoista yli puolet on naisia, mutta huipulla miehet ovat selvä enemmistö - tutkija: epätasa-arvon taustalla syrjiviä käytäntöjä
Tänään klo 12:23
Epätasa-arvo näkyy myös yliopistoissa työskentelevien palkoissa.
Yliopisto-opiskelijoista 53,4 prosenttia on naisia, mutta esimerkiksi professoreista naisia on vain reilu neljännes.
Tutkijan mukaan muun muassa yliopistojen rekrytointikäytäntöjen on todettu suosivan miehiä.
Tietyt opiskelualat ovat sukupuolittuneet erityisen voimakkaasti.


Uusi lukuvuosi käynnistyy Suomen 15 yliopistossa ympäri maan näinä viikkoina. Kymmenettuhannet uudet ja jatkavat opiskelijat törmäävät opinahjoissaan taas naisenemmistöön, sillä naisten osuus yliopisto-opiskelijoista on jo vuosien ajan ollut Suomessa suurempi kuin miesten.

Naiset saivat Suomessa oikeuden yliopisto-opiskeluun vuonna 1901. Jo 1870-luvulta alkaen heillä oli tosin oikeus anoa erillisoikeutta opintoihin Helsingin yliopistossa.

Vuonna 2017 kaikista Suomen yliopistojen opiskelijoista 53,4 prosenttia oli naisia. Viime vuonna yliopisto-opinnot aloittaneista naisia oli 56,5 prosenttia ja yliopistotutkinnon suorittaneistakin 58,1 prosenttia.

Naisten määrä kuitenkin vähenee dramaattisesti sitä mukaa, kun mennään ylemmäs yliopistoilla uraa tekevien joukossa. Yliopistoviratkin ovat olleet avoinna naisille jo yli sadan vuoden ajan, vuodesta 1916.

Yliopistotutkija Tiina Suopajärvi Tampereen yliopistosta sanoo, että pintapuolisesti yliopiston voisi nähdä kohtalaisen tasa-arvoisena instituutiona. Tilastot puhuvat kuitenkin monilta osin toista. Esimerkiksi yliopistojen professoreista vain reilu neljännes on Suomessa naisia.

Erot alojen välillä ovat lisäksi huomattavia.

- Jos katsoo vaikka täällä Tampereella professoreita teknillisessä yliopistossa, on naisten määrä hyvin alhainen, Suopajärvi mainitsee.

Epätasa-arvo näkyy myös palkoissa. Yliopistojen opetus- ja tutkimushenkilöstössä miesten keskiansio oli viime vuonna 4 094 euroa ja naisten 3 737 euroa. Naisen euro on siis tuossa ryhmässä noin 91 senttiä. Tämä selittyy juuri professorijoukon miesvaltaisuudella.

Syrjiviä käytäntöjä
Nykyään Tampereen yliopiston sukupuolentutkimuksen professorina työskentelevä Johanna Kantola tutki tasa-arvon tilaa Helsingin yliopiston valtio-opin laitoksella jo 2000-luvun alkuvuosina.

Hänen tutkimuksessaan nousi tuolloin esille, että viransijaisuuksista päätettiin pitkälti miesten sisäpiirissä, naiset kokivat miehiä enemmän tyytymättömyyttä saamaansa ohjaukseen ja naisopiskelijoiden graduja arvioitiin heikommin arvosanoin kuin miesopiskelijoiden.

Vaikka moniin tasa-arvo-ongelmiin on sittemmin kiinnitetty huomiota, eivät kaikki uudistukset ole olleet ainoastaan positiivisia.

Suomenkin yliopistoissa on yleistynyt nyt esimerkiksi niin sanottu tenure track -malli, jossa ihmisiä rekrytoidaan "urapoluille". Käytännössä yliopistovirkaan palkataan siis henkilö vaikkapa viiden vuoden ajaksi, ja sitten arvioidaan jatkoa, Suopajärvi kertoo.

Kansainvälisissä tutkimuksissa on havaittu, että malliin liittyy sukupuolittuneisuutta. Jatkoarvioinneissa painottuvat henkilön tekemät julkaisut ja hänen saamansa rahoitukset. Naiset tekevät kuitenkin usein yliopistoissa enemmän opetukseen ja hallintoon liittyviä töitä kuin tutkimusta. Arviointikriteerit suosivat siis miehiä.

Tämä näkyy myös tilastoissa: vuosina 2010-2014 tenure track -tehtäviin valituista oli naisia vain 28 prosenttia. Suopajärvi korostaa, että asiaa pitäisi tutkia Suomessakin paljon enemmän.

Anonyymi kirjoitti...

JSN:n puheenjohtajan Elina Grundströmin ja Suomen Kuvalehden välille kehkeytyi poikkeuksellinen sanaharkka
Suomen Kuvalehti ei julkaissut JSN:n puheenjohtajan Elina Grundströmin vastinetta, jossa puheenjohtaja syyttää lehteä lukuisista asiavirheistä. Kävimme keskeiset kohdat läpi SK:n päätoimittajan Ville Pernaan kanssa.


JULKISEN SANAN NEUVOSTON (JSN) puheenjohtaja Elina Grundström lähetti tiedotusvälineille torstaina tiedotteen, jossa hän kommentoi Suomen Kuvalehden toimintaa. Tiedotteessa Grundström kertoo SK:n jättäneen julkaisematta hänen lehteen lähettämänsä vastineen, joka liittyy SK:n reilun viikon takaiseen artikkeliin.

JSN eli Julkisen sanan neuvosto on tiedotusvälineiden kustantajien ja toimittajien perustama elin. Sen tehtävänä on tulkita hyvää journalistista tapaa ja arvioida, miten media muun muassa julkaisee tietoja, oikaisee virheitä ja pitää huolta haastateltavien oikeuksista.

Päätöksiä tekee Elina Grundströmin vetämä neuvosto, jossa on 13 jäsentä.

Suomen Kuvalehden päätoimittajan Ville Pernaan mukaan Grundströmin lähettämässä vastineessa oli ”niin paljon paikkansapitämättömiä väitteitä, ettei sitä voitu julkaista”. Päätös perustuu siihen, että tiedotusvälineet ovat vastuussa myös julkaisemiensa vastineiden paikkansapitävyydestä.

Julkaisematta jäänyttä vastinetta referoidaan tässä jutussa, jossa Ville Pernaa vastaa sen keskeisiin väitteisiin.

KAIKKI LÄHTI TÄSTÄ: Suomen Kuvalehti käsitteli 22. elokuuta ilmestyneessä numerossaan Julkisen sanan neuvoston huonoa työilmapiiriä ja puheenjohtaja Grundströmin käytöstä, jonka sanotaan saaneen työntekijät ”pelkäämään ja itkemään”.

Pitkässä jutussa käytiin läpi Grundströmin johtamistaitoja ja kerrottiin muun muassa, että hänet ajettiin ulos vihreiden päälehden Vihreän Langan päätoimittajan tehtävistä. Grundström toimi Vihreän Langan päätoimittajana vuodet 2006–2010.

SEURAAVANA päivänä Helsingin Sanomat julkaisi oman artikkelinsa, jossa käsiteltiin muun muassa Grundströmin käytöstä rekrytointitilanteissa. Hänen todettiin esimerkiksi kysyneen työnhakijalta lapsista.

Grundströmiä kuultiin sekä Suomen Kuvalehden että Helsingin Sanomien jutuissa. Hän kiisti molemmissa osan väitteistä.

Torstaina julkaisemassaan vastineessa Grundström sanoo, että SK:n jutussa oli ”lukuisia asiavirheitä”.

SK:n päätoimittaja Ville Pernaa kirjoitti jo 29. elokuuta, ettei Grundström ole hänen pyynnöstään huolimatta yksilöinyt asiavirheitä mitenkään, eikä hän ole lähettänyt SK:lle oikaisupyyntöä näiden väittämiensä virheiden korjaamiseksi.

TILANNE on harvinainen, sillä JSN on median toiminnan eettisyyttä valvova itsesääntelyelin. On hyvin poikkeuksellista, että JSN:n puheenjohtaja lähettää omissa nimissään tiedotteen, jossa hän ottaa kantaa lehden julkaisupolitiikkaan, ja vielä omassa asiassaan.

”On erittäin ongelmallista, että JSN:n puheenjohtaja laittaa julki vastineen, jossa on useita paikkansapitämättömyyksiä tai väitteitä siitä, että [SK:n alkuperäisessä] jutussa esitetään jotain sellaista, mitä siellä ei tosiasiassa ole”, puhelimitse tavoitettu Pernaa toteaa.

”Erityisen ongelmallista se on suhteessa tehtävään, jota hän johtaa. Hän johtaa sitä instanssia, joka Suomessa valvoo hyvää journalistista tapaa ja journalismin eettisiä ja moraalisia kysymyksiä.”

Käymme läpi Grundströmin Suomen Kuvalehdelle lähettämän vastineen ydinkohdat.

Anonyymi kirjoitti...

Jyry, 32, on heteromies, joka pukeutuu välillä naiseksi - "Minulla on seksikäs olo drag queenina"

Jyry Rautavirta on poikkeus homovaltaisessa drag-harrastajajoukossa. Kun hän esiintyy julkisesti naisena, hänen koko persoonansa muuttuu.

Mustaa treenikassia kanniskeleva Jyry Rautavirta, 32, on tummissa vaatteissaan ja lippalakissaan kuin kuka tahansa salille suuntaava nuori mies. Paitsi että mies ei ole menossa salille, eikä hän kohta ole enää varsinaisesti mieskään. Pian hänestä kuoriutuu viekoittelevan seksikäs Bobbi Kane, yksi hänen luomistaan drag queen -hahmoista.

Bobbi Kane loihditaan tällä kertaa eloon helsinkiläisbaari Dubrovnikissa, jonka lavalla Rautavirta on aiemmin esiintynyt. Rautavirta ottaa treenikassista esiin meikkiarsenaalinsa, ja muuntautumisleikki voi alkaa. Mies riisuu paidan pois, istuu alas ja aloittaa meikkaamisen tottunein elkein. Noin kolme vuotta sitten, kun Rautavirta alkoi tutustua drag-kulttuuriin ja meikkasi itseään ensimmäistä kertaa, hänellä ei ollut hajuakaan, miten meikata.

- Olen katsonut jälkikäteen kuvia ensimmäisistä meikeistäni, niin aika hirveäähän se jälki oli, Rautavirta sanoo.

Mies ei kuitenkaan joutunut luottamaan opintaipaleellaan pelkkään mututuntumaan ja YouTube-tutoriaaleihin. Hänellä oli alusta alkaen tyttöystävä tukenaan.

- Hän sanoi, että minulle drag-meikkaamisen harjoittelu on helpompaa kuin naisille, koska minun ei tarvitse opetella pois mistään normaalista tavasta meikata.

Heterona homovaltaisessa maailmassa
Vaikka monelle drag tuo mieleen vain miehet mekoissa, käsite on paljon laajempi. Dragissa on kyse laajemmin sukupuolella leikittelystä ja roolien ottamisesta. Drag ei ole pelkästään miesten juttu, vaan myös naiset voivat luoda omia drag-persooniaan joko mieheksi pukeutumalla (drag king) tai päinvastoin naiseutta korostamalla. Drag on ytimeltään queeria, eli sukupuolinormeja kyseenalaistavaa toimintaa, ja harrastajien joukossa on myös ihmisiä, jotka eivät luokittele itseään kaksinapaisen sukupuolikäsityksen mukaan. Eli yksinkertaistaen: dragilla on erittäin monimuotoinen harrastajajoukko. Juuri queerin luonteensa vuoksi drag mielletään kuitenkin erittäin vahvasti homokulttuuriin kuuluvaksi, ja drag-kulttuurin perustan luovatkin homomiehet.

Jyry Rautavirta on heteromiehenä poikkeus drag-harrastajien joukossa. Vielä poikkeuksellisemmaksi hänen tilanteensa tekee se, että hän harrastaa dragia yhdessä tyttöystävänsä kanssa. Rautavirta kokee, että hänet on otettu hyvin vastaan homovaltaisessa yhteisössä. Ulkopuolista oloa hänelle ei ole missään kohtaa tullut.

- Ensireaktio on ollut positiivisen yllättynyttä. Aika harva heteromies tekee tätä, joten onhan se positiivista, kun rikotaan muureja sukupuolikäyttäytymisessä.

Rautavirta ei usko tiukkaan seksuaalisuuden lokeroimiseen homo-, hetero- ja bi-laatikoihin, vaikka itsensä heteroksi mieltääkin. Hän uskoo, että ihmiset viehättyvät tietyistä piirteistä, joita voi löytää minkä sukupuolen edustajasta hyvänsä.

Anonyymi kirjoitti...

Ulkopisuaarien epäillään joutuneen feminististen protestoijien vihan kohteeksi Pariisissa – pisuaari tukittiin betonilla ja sotkettiin tamponeilla
Kuluneen kesän aikana Pariisiin on pystytetty ulkoilmapisuaareja. Julkisilla paikoilla olevia seisomakäymälöitä on haukuttu seksistisiksi ja syrjiviksi.



PARIISIIN kuluneen kesän aikana pystytettyjä punaisia pisuaareja on tärvelty. Ainakin yksi pisuaari on esimerkiksi tukittu betonilla ja siihen on kiinnitetty tahraisia kuukautissuojia ja tamponeja

Tuhotöiden takana kerrotaan olevan feministisiä protestoijia, mutta toistaiseksi mikään ryhmä ei ole ottanut tekoja nimiinsä.

Pisuaarien vandalisoinnista kertoivat muun muassa Le Parisien, The Guardian ja France 24.

Le Parisienin mukaan poliisi on epäillyt pisuaarien vandalisoimisesta feminististä Femen-protestiryhmää. Femen on kiistänyt olevansa tekojen takana.

JULKISILLA paikoilla olevia ekologisia ulkoilmapisuaareja on haukuttu seksistisiksi ja syrjiviksi. Niiden on myös kritisoitu valtaavan julkista tilaa miehille. Seisomakäymälöitä on pystytetty keskeisten nähtävyyksien kuten Eiffel-tornin, Moulin Rouge -kabareeteatterin ja Notre-Damen katedraalin läheisyyteen.

Pisuaarien toivotaan vähentävän virtsaamista Pariisin kaduille ja seinänvierustoille. Kaupungin asukkaat ovat kuitenkin olleet tyrmistyneitä katukuvaan ilmestyneistä pisuaareista.

Miesten kannustaminen julkiseen virtsaamiseen on aiheuttanut pahennusta, koska esimerkiksi julkisesti imettäviä naisia on pyydetty peittämään rintansa.

FEMINISTIT ovat varoitelleet, että viranomaiset lähettävät pisuaareilla miehille viestin siitä, että on täysin sallittua paljastaa alapäänsä julkisella paikalla, kertoi The Guardian. Toiminnan on kritisoitu olevan ristiriidassa esimerkiksi metoo-liikkeen esille tuoman seksuaalisen häirinnän kitkemisen kanssa.

”Myös naiset ja lapset käyttävät julkista tilaa, eivätkä välttämättä halua nähdä julkisesti virtsaavia miehiä”, sanoi ranskalaisen feministiryhmä Femmes Solidairesin Gwendoline Coipeault The Guardianin mukaan.

”Nämä pisuaarit on tarkoitettu miesten mukavuudeksi ja ne vahvistavat ideaa siitä, että naiset eivät ole tervetulleita julkiseen tilaan. Se on syrjintää ja vahvistaa stereotyyppistä ja seksististä ajatusta siitä, että miehet eivät voi hillitä itseään tai rakkojaan millään tavalla”, Coipeault jatkoi.

Hänen mukaansa miehiä pitäisi kannustaa käyttämään Pariisin satoja julkisia vessoja, joissa on seinät ympärillä.

Prostituution ja huumekaupan pelko on saanut Pariisin vähentämään julkisia vessoja viime vuosina. Kaupungissa on noin 400 julkista vessaa, kertoi France 24.

Pisuaarit suunnitellut yritys on puolustanut tuotettaan.

”Yksityisyyteen liittyvien seikkojen takia naisten täytyy käyttää vessakoppeja. Tarkoituksena on vapauttaa olemassa olevia vessoja naisten käyttöön”, yritys sanoi uutistoimisto AFP:lle.

Anonyymi kirjoitti...

Hongkongilainen nainen haki työtä meikkitaiteilijana – päätyikin naimisiin täysin tuntemattoman kanssa: "Uusi avioliittohuijauksen muoto"

Hong Kongissa 21-vuotias nainen väittää joutuneensa huijauksen kohteeksi, jonka seurauksena hän meni tietämättään naimisin tuntemattoman miehen kanssa, kertovat BBC ja South China Morning Post.

Katso yllä olevalta videolta ohjeet, miten onnistua hääkuvissa!

Parikymppinen nainen kertoo hakeneensa alun perin meikkitaiteilijan oppisopimuspaikkaa viime toukokuussa. Ilmoitus oli julkaistu Facebookissa, ja siinä kerrottiin, ettei aiempaa kokemusta vaadittu ja kuukausittainen palkka olisi 14 000 Hong Kongin dollaria [noin 1 500 euroa].

Myöhemmin firma kehotti naista vaihtamaan meikkitaitelijan uran hääsuunnittelijaan, sillä siitä hän voisi saada enemmän rahaa.

Naiselle tarjottiin viikon ilmainen harjoittelu Hong Kongissa, jonka jälkeen hänen piti suorittaa "hääsuunnittelukoe" ja matkustaa Fujianiin "harjoitushäihin".

Häissä hongkongilaisen naisen piti esittää morsianta. Simulaatiohäät kuitenkin jatkuivat siihen asti, kunnes morsian ja sulhanen allekirjoittivat viralliset avioliittopaperit.

Yrityksestä sanottiin naiselle, että paperit mitätöitäisiin myöhemmin.

Häät olivat naisen tietämättä oikeat
Vasta palattuaan kotiinsa Hong Kongiin ja etsittyään lakiapua nainen sai selville olevansa oikeasti naimisissa.

Poliisit eivät kuitenkaan voineet puuttua asiaan, sillä ei ollut näyttöä, että tapauksessa olisi sattunut rikos.

– Se on uusi avioliittohuijauksen muoto, kommentoi Hong Kong Federation of Trade Unionsin Tong Kamgyiu BBC:lle.

Hong Kongin poliisin tietoon tulee keskimäärin tuhat avioliittohuijausta vuosittain hongkongilaisten ja kiinalaisten välillä. Avioliitto mahdollistaa kiinalaisille oleskelupaikan hakemisen Hong Kongista.

21-vuotias nainen joutuu nyt hakemaan avioeroa. Tietoa siitä, onko mies tullut avioliiton jälkeen Hong Kongiin, ei ole.

Lähteet: BBC, South China Morning Post, New York Post

Anonyymi kirjoitti...

Tutkimus vahvistaa: eurooppalaiset naiset ovat löytäneet maahanmuuttokriittiset puolueet

Maahanmuuttokriittiset puolueet ovat aiemmin keränneet ääniä voittopuolisesti miehiltä. Myös perussuomalaisten kannattajakunta on miesvoittoinen. Maahanmuuttokriittisten tai ”oikeistopopulististen” puolueiden äänestäjien enemmistö on edelleen miehiä, mutta kuilu on kapenemassa, kertoo useassa Euroopan maassa tehty tutkimus, Yle uutisoi.


Kansalliskonservatiivinen Vaihtoehto Saksalle -puolue (AfD) keräsi viime syksyn liittopäivävaaleissa 17 prosenttia naisten äänistä itäisessä Saksassa. Läntisessäkin Saksassa AfD:tä äänesti kahdeksan prosenttia naisista, Yle kertoo. Kaiken kaikkiaan 12,6 prosenttia valtiopäivävaaleissa äänestäneistä saksalaisista tuki AfD:tä.

Puolan hallitseva Laki ja oikeus -puolue sai vuoden 2015 vaaleissa naisilta jopa hitusen enemmän ääniä kuin miehiltä. Näin siitä huolimatta, että Laki ja oikeus on pyrkinyt kaventamaan naisten oikeuksia, muun muassa oikeutta aborttiin, Yle hämmästelee uutisessaan.

Naisten osuuden kasvun kansallismielisten, maahanmuuttokriittisten puolueiden kannattajakunnassa tunnisti saksalaisen Friedrich Ebert -säätiön tuore tutkimus.

Ylen mukaan säätiö on tutkimut ilmiötä Saksan ja Puolan lisäksi Ranskassa, Kreikassa, Ruotsissa ja Unkarissa.

Saksan AfD:tä äänestäneet naiset olivat huolissaan taloudestaan vanhetessaan ja lastensa tulevaisuudesta sekä rikollisuudesta ja väkivallasta lähiympäristössään. AfD:n naiskannattajat olivat tutkimuksen mukaan miehiä jyrkempiä maahanmuutto- ja islmamkriittisissä mielipiteissään.

Friedrich Ebert -säätiö on kytköksissä Saksan sosiaalidemokraattiseen puolueeseen. Tutkimuksessa maahanmuuttokriittisistä, kansallismielisistä ja konservatiivisista puolueista käytettiin termejä äärioikeisto ja oikeistopopulismi. Viestin visuaaliseksi vahvistamiseksi tutkimusraportin kannessa on käytetty kansallissosialistien suosimaa kirjasintyyppiä.

SUOMEN UUTISET

Anonyymi kirjoitti...

Neljä viidesosaa Suomen asunnottomista on miehiä - valtion avustustenkin kohdentumista tarkastellaan sukupuolen mukaan

Valtaosa asunnottomuusavustuksista suunnataan kaikille asunnottomille sukupuolesta riippumatta.
Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus (Stea) on ohjannut tänä vuonna lähes 13 miljoonaa euroa asunnottomuuden vähentämiseen tai ehkäisyyn.
Sukupuoli on yksi tekijöistä, joiden mukaan avustusten kohdentumista tarkastellaan.
Stean avustusjärjestelmä on hakemusperusteinen, eli avustuksia voidaan hakea myös vain miehiä tai naisia koskevan asunnottomuuden tukemiseen.

Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus (Stea) on ohjannut tänä vuonna asunnottomuuden vähentämiseen tai ehkäisyyn vajaat 13 miljoonaa euroa. Rahaa on ohjattu kaikkiaan 42 järjestölle.

Stea toimii sosiaali- ja terveysministeriön yhteydessä. Sen avustukset jaetaan Veikkauksen pelituotoista sosiaali- ja terveysjärjestöjen hankkeisiin. Kaikkiaan Stea-avustuksia on jaettu tänä vuonna yli 353 miljoonan euron edestä.

Keskus pyrkii muiden tavoitteidensa ohella edistämään erityisryhmien asumismahdollisuuksia ja -valmiuksia sekä vähentämään asunnottomuutta. Tähän ohjaa myös valtakunnallinen, asunnottomuuden toimenpideohjelmasta seuraava tavoite.

- Käytännössä erityisryhmillä tarkoitetaan asunnottomia, pitkäaikaisasunnottomia ja henkilöitä, joilla on puutteelliset asumisvalmiudet, kertoo Stean valmistelupäällikkö Elina Varjonen.

80 prosenttia miehiä
Miehet ovat Suomessa asunnottomien joukossa selvä enemmistö. Yhteensä Suomessa on reilut 7 000 asunnotonta. Heistä noin 80 prosenttia on miehiä.

- Naisilla tukiverkko on parempi kuin miehillä ja jeesataan toisia enemmän. Miehillä se ei aina toimi. Yritetään pärjätä omin voimin niin pitkään kuin mahdollista, asunnottomia työkseen auttava Tuomas Iso-Ilomäki arvioi Iltalehdelle keskiviikkona.

Muun muassa miesasiaa ajava Miesten tasa-arvo ry on ilmaissut huolensa miesten asunnottomuuden vähentämisen tilasta.

Asunnottomuusongelman sukupuolittuneisuuden vuoksi Stea tekee jonkinasteista sukupuoliarviointia vastaanottamiinsa avustushakemuksiin liittyen. Keskus seuraa avustusten kohdentumista eri kohderyhmille esimerkiksi ikä- ja sukupuolijakauman mukaan.

Avustuspäätöksiä tehdessään Stea arvioi hakemuksissa ennen kaikkea tuettavan toiminnan tarpeellisuutta, laatua ja laajuutta.

Myös erityisryhmiä
Asunnottomia ei voi kuitenkaan avustustenkaan näkökulmasta käsitellä yhtenä massana, koska tilanteeseen johtaneita syitä on yhtä monta kuin asunnottomiakin. Näiden erilaisten haasteiden ja tilanteiden tunnistamiseksi voidaan esimerkiksi rahoittaa hankkeita, joiden kohderyhmänä on tietty erityisryhmä.

Eräs tällaisista hankkeista on Y-Säätiön Naisten asunnottomuuden nollatoleranssi 2018-2020 -hanke, joka sai kesäkuun lopussa Stea ehdotuksen mukaisesti 485 608 euron avustuksen.

Kuvauksen mukaan hanke tähtää "asunnottomien tai asunnottomuusuhan alla olevien naisten asumispolkujen turvaamiseen monitoimijaisella yhteistyöllä, ilmiön näkyväksi tekemisellä, uusilla asumisratkaisuilla sekä osaamisen ja työmuotojen kehittämisellä".

Ryhmäksi valikoituivat siis asunnottomat naiset, jotta juuri heitä koskevaan tilanteeseen puuttumiseksi voitaisiin löytää uusia toimintakeinoja.

- Asunnottomien naisten kohdalla asunnottomuuteen usein liittyy huonon vanhemman stigma, lasten menetykset, häpeä ja syyllisyys. Naisilla voi olla riippuvuussuhteita väkivaltaisiin tai muutoin kaltoin kohteleviin miehiin ja taipumusta ajautua tällaisiin suhteisiin. Naiset voivat myös elää tilanteissa, joissa heille tarjotaan majapaikkaa seksuaalisia palveluita vastaan, Varjonen luettelee.

Hakemukset ratkaisevat
Naisasunnottomuushankkeen saamasta tuesta huolimatta sukupuolen mukaan jaettu avustus on harvinaisuus. Ainoastaan miesten asunnottomuutta ehkäiseviä avustuksia ei ole tänä vuonna jaettu yhtäkään.

Anonyymi kirjoitti...

Norjan armeijan kasvis­ruoka­kokeilu tyssäsi vastustukseen: ”Lihas kasvaa vain lihaa syömällä” – ei pidä paikkaansa, sanoo ravitsemus­terapeutti
Norjalainen tutkimus kartoitti sikäläisten varusmiesten huolia kasvisruoasta. Ravitsemusterapeutti vastaa yleisiin harhaluuloihin.



PUOLUSTUSVOIMIEN päätös tarjota varusmiehille kaksi kasvisateriaa viikossa herätti valtavasti keskustelua.

Jatkossa Suomen varuskunnissa tarjoillaan siis kahtena päivänä viikossa kasvisruokaa joko lounaaksi tai päivälliseksi. Saman päivän toisella aterialla on aina tarjolla lihaa tai kalaa.

Kasvisaterialla lihaproteiini korvataan kasviproteiinilla, kuten esimerkiksi soijasuikaleilla tai sienipohjaisella quornilla.

Julkisuudessa on kuitenkin esitetty huolta muun muassa siitä, jaksaako armeija marssia kasvisruoalla ja saavatko sotilaat ruoasta riittävästi proteiinia.

AIHEESTA noussut poru muistuttaa Norjan armeijan taannoista yritystä tuoda armeijaan yksi kokonainen kasvisruokapäivä viikossa. ”Lihattomasta maanantaista” tiedotettiin 2013, mutta se herätti niin paljon vastustusta, ettei kasvisruokapäivä ole lyhyttä kokeilua lukuunottamatta ole toteutunut Norjan armeijassa.

Viime vuonna Appetite-tiedelehdessä julkaistussa tutkimuksessa Oslon yliopiston tutkijat Charlotte Kildal ja Karen Lykke Syse kysyivät norjalaisilta varusmiehiltä ja -naisilta heidän asenteistaan kasvisruokaa kohtaan ja pyrkivät kartoittamaan, miksi kasvisruokapäivä ei Norjan armeijassa lyönyt läpi.

Syitä löytyi monia. Tiedottaminen oli heikkoa, eikä hanketta ei osattu motivoida riittävästi varusmiehille.

Armeijamiljöössä ilmastonmuutos ja ympäristöasiat eivät ole päällimmäisinä esillä, ja kasvissyönnin terveyshyötyjä oli tutkimuksen mukaan vaikea myydä sotilaille, jotka ovat muutenkin hyväkuntoisia nuoria aikuisia.

MIELENKIINTOISINTA tutkimuksessa ovat norjalaisten varusmiesten esittämät syyt kasvisruoan vastustamiseen.

Ne olivat osittain käytännöllisiä. Kokeilussa kasvisruoka ei maistunut tarpeeksi hyvältä tai vastaajat eivät kokeneet tulevansa siitä kylläiseksi.

”Maku ei ollut hassumpaa, mutta jäin miettimään... missä on liha? Tuntui kuin jotain olisi puuttunut”, kommentoi 21-vuotias mies.

Ruokahetkellä oli monille iso merkitys karun päivärytmin tauottajana. Hyvä ruoka toi lohtua, ja moni epäili, ettei kasvisruoka ole niin maukasta.

SUURIN osa vastaajista ei ollut maistanut armeijan kasvisruokaa, kun sitä ei kaikissa varuskunnissa tarjottu. Vastustuksen taustalla näyttivät olevan sosiaaliset ja kulttuuriset syyt.

”Synnymme lihansyöjiksi ja olemme syöneet lihaa siitä lähtien kun olimme vielä apinoita, eli se on täysin normaalia”, kertoi 25-vuotias nainen.

Kasvisaterian ympäristöhyötyjäkin epäiltiin:

”Lihaton maanantai on vähän ironinen ajatus, kun täällä ajellaan saastuttavilla tankeilla ja lennellään hävittäjillä ja seisotetaan ajoneuvoja tyhjäkäynnillä”, sanoi 22-vuotias mies.

SUKUPUOLTEN välillä oli jonkin verran eroa. Moni varusnainen koki, että tuhdista liha-ateriasta tulee raskas olo ja että lihansyönnin moraalisiakin vaikutuksia olisi hyvä miettiä.

Miehet sen sijaan halusivat vastaustensa perusteella lähinnä syödä niin paljon lihaa kuin vain mahdollista.

Sosiokulttuurisesti tunnuttiin kokevan, että liha on miehistä ruokaa. Kasvisruoka koettiin yleisesti epäilyttävänä ja vähemmän ravitsevana. Moni korosti, että kasvisruoasta ei saisi tarpeeksi proteiinia lihasten kasvattamiseen.

Anonyymi kirjoitti...

Pohjoismainen ensimmäinen naisimaami haluaa tuoda tasa-arvon takaisin islamin tulkintaan

Suomessa vierailevan tanskalaisimaami Sherin Khankanin mielestä tasa-arvo on Koraanin ydin eikä ajatus ole uusi islamilaisessa historiassa.

– Uskon, että sukupuolten välinen tasa-arvo on Koraanin perusviesti, mutta patriarkaaliset tulkinnat ja rakenteet ovat muuttaneet sitä ja ohjailleet islamin ja feminismin kahtiajakautumista, Khankan sanoo STT:lle Helsingissä.

Naisimaamius aiheuttaa muslimien keskuudessa eriäviä mielipiteitä. Puoliksi suomalainen ja puoliksi syyrialainen Khankan kertoo, että naiset ovat johtaneet rukouksia jo profeetta Muhammedin aikana, mutta islamin toinen kalifi Umar kielsi tämän naisilta profeetan kuoleman jälkeen.

– Kun muslimit tänä päivänä kieltävät naisten perusoikeuden toimia muslimijohtajina ja naisimaameina, he eivät oikeastaan seuraa profeetan jalanjälkiä, vaan toisen kalifin, joka tunnettiin naisten syrjimisestä.

Khankan on Pohjoismaiden ensimmäinen naisimaami ja hän perustanut Kööpenhaminaan naisten moskeijan, joka avattiin pari vuotta sitten. Moskeijassaan ja työllään Khankan ajaa yhdeksää reformia, joista hän on keskustellut tänä vuonna muun muassa Ranskan presidentti Emmanuel Macronin kanssa. Muutoksilla hän ajaa naisimaamiuden lisäksi tunnustusta naisten oikeudelle avioeroon ja avioliittoon muun kuin muslimin kanssa.

– Koraani ei ole staattinen kirja, se on dynaaminen. En usko, että se on lakikirja. Uskon, että se on kirja, joka voi inspiroida monilla eri tasoilla, Khankan sanoo.

– Meidän täytyy tulkita Koraania meidän ajassamme ja meidän yhteiskunnissamme.

Vastustusta eri suunnista

Khankan saa kritiikkiä islamofoobikoilta ja fundamentalisteilta uskonnon sisällä. Pohjoismaiden ensimmäinen naisimaami kertoo, että hän haluaa keskittyä tukeen, jota hän ja hänen perustamansa Mariam-moskeija ovat saaneet. Hän mainitsee, että esimerkiksi indonesialainan suurimaami on siunannut naisten moskeijan.

– Olemme saaneet vastustusta. Kun rakenteita ja vallantasapainoa muutetaan, ihmiset harmistuvat ja vastustavat. En ole saanut tappouhkauksia muulta kuin radikaalilta äärioikeistolta, Khankan sanoo.

Hänen mukaansa vastustus on ollut maltillista, ja muut tanskalaiset imaamit ilmaisevat erimielisyytensä maltilla. Erityisesti se, että Khankan vihkii pareja eri uskonnoista, on ollut monille imaameille arka aihe.

Joskus on vaikea ajatella, että muutos olisi mahdollinen ja että näkemys islamista sortavana uskontona voitaisiin muuttaa, Khankan sanoo.

– Uskon, että aktivismilla voimme muuttaa asioita. Meidän täytyy vain toimia.

Kun Khankanin alle kouluikäiseltä tyttäreltä oli kysytty, mikä imaami on, hän oli vastannut, että se on nainen, joka tekee hyviä asioita. Khankanin mielestä tytön vastaus on hyvä esimerkki siitä, kuinka käsitykset voivat muuttua.

Anonyymi kirjoitti...

Kolumni: Ruotsissa kummastellaan, kuka äänestää muukalaiskammoisia ruotsidemokraatteja – yllättävää tukea tulee itse maahanmuuttajilta
Ruotsidemokraattien suosio kasvaa maahanmuuttajien joukossa, selviää tuoreesta ruotsalaistutkimuksesta. Ulkomaalaistaustaiset naiset kannattavat ruotsidemokraatteja jopa enemmän kuin kantaruotsalaiset naiset.


Ruotsin poliittinen kenttä mullistuu viikon kuluttua valtiopäivävaaleissa.

Ruotsidemokraattien jättipotti aiheuttaa Pohjanlahden takana sellaisen jytkyn, että kansankodin perustukset tutisevat.

Ruotsissa käydään juuri nyt keskustelua siitä, kuka kumma voi tukea ruotsidemokraatteja. Ennen vaaleja on vielä hiljaista, mutta luultavasti monet tulevat kaapeistaan ulos vaalituloksen varmistuttua.

Yksi yllättävä ruotsidemokraattien tukijaryhmä on jo paljastunut. Maahanmuuttoa vastustavaa puoluetta äänestävät monet maahanmuuttajat tai maahanmuuttajataustaiset.

Tuoreen ruotsalaistutkimuksen mukaan islamia kritisoiva ruotsidemokraatit on etenkin lähialueelta ja Itä-Euroopasta muuttaneiden maahanmuuttajien suosiossa, siis esimerkiksi suomalaisten, norjalaisten ja tanskalaisten.

Kun katsoo esimerkiksi puolueen ehdokaslistaa, ei voi olla huomaamatta lukuisia suomalaisia sukunimiä.

Lännen Median reportaasista Landskronasta selvisi myös, että syyrialaistaustainen mies aikoo antaa äänensä ruotsidemokraateille. Hän vastustaa turvattomuuden lisääntymistä ja vääränlaisten tapojen tuomista Ruotsiin.

Maahanmuuttajien äänestämispäätöksen syyt lienevät monenlaiset. Tärkein lienee toimeentulo.

Mitä enemmän maahanmuuttajia otetaan Ruotsiin kilpailemaan samoista työpaikoista, sitä vaikeampaa jo kotoutuneilla on.

Ruotsissa on hyvin jakautuneet työmarkkinat. Maahanmuuttajat saavat tehdä työt, jotka eivät kelpaa kantaruotsalaisille.

Toinen syy voi liittyä maahanmuuttaja-asuinalueiden turvattomuuteen. Alueilla asuvat tietävät itse parhaiten niiden ongelmat. Maahanmuuttajan oma asema yhteiskunnassa huononee, jos uudet tulijat eivät halua kotoutua.

Ruotsidemokraatit puhuvat yksinkertaista kieltä, jota maahanmuuttajat ymmärtävät.

Toki soppaan sekoittuu islam-vihaa, rasismia tai mitä tahansa. Nämä ilmiöt eivät kuitenkaan voi selittää 20 prosentin kannatusta Ruotsissa.

Se, että ruotsidemokraatteja äänestetään erityisen paljon juuri maahanmuuttajavaltaisissa kaupunginosissa, kielii myös maahanmuuttajien omista äänestyspäätöksistä.

Ruotsissa on tähän asti padottu ruotsidemokraatit poliittiseen eristykseen, eikä heidän kanssaan ole suostuttu neuvottelemaan.

Linja jatkuu vaalien jälkeen, mutta voi kysyä, onko se viisasta. Kannattaako Ruotsissa odottaa, että ruotsidemokraateista todella tulee ylivoimaisesti suurin puolue? Suurimmaksi se voi nousta jo ensi sunnuntaina.

Yksinkertaistava populismi mitataan parhaiten hallitusvastuulla. Suomessa perussuomalaiset natisi vallankahvassa kaksi vuotta, kunnes ratkesi.

Anonyymi kirjoitti...

VIHERVASEMMISTO-KÄSITTEEN MONITULKINTAISET JA VÄHÄTTELEVÄT MERKITYKSET

Politiikan kielen kiinnostavimpia puolia on se, millaisia nimityksiä poliitikot käyttävät vastustajistaan. Yksi tunnetuimmista on seteliselkärankaiset. Veikko Vennamo (smp.) viittasi sillä puoluetovereihinsa, jotka 1972 irtosivat Suomen maaseudun puolueesta. Samaa nimitystä ovat käyttäneet sittemmin perussuomalaiset sinisistä.

Seteliselkärankaisten kaltainen nimitys on selvästi kielteinen ja kohdetta halventava. Avoimen asenteellisia nimityksiä vaikuttavampia politiikassa saattavat kuitenkin olla salakavalammat sanat, joita käytetään ikään kuin yhteisesti sovittuina termeinä, mutta jotka ovat kaikkea muuta. Tällainen on myös Juha Sipilän vastikään mainitsema vihervasemmisto.

Sipilä puhui vihervasemmistosta vyöryttäessään syytä Suomen huonosta taloustilanteesta edellisen hallituksen niskaan.

– Sanotaan, että vihreät ja vasemmisto, jos se helpottaa, totesi Sipilä myöhemmin, kun sananvalintaa ihmeteltiin.

Oikeastaan ei helpota: Sipilän vihreät viittaa ilmeisesti puolueeseen, mutta viittaako vasemmisto vasemmistoliittoon vai vasemmistoliittoon ja sosiaalidemokraatteihin? Vai johonkin epämääräisempään joukkoon?

Vihervasemmisto on sanana monitulkintainen. Yhdyssanan määriteosa on viher- ja perusosa -vasemmisto. Rakenteen perusteella luonteva tulkinta on, että vihervasemmisto viittaisi siihen joukkoon vasemmistoa, jolla on vihreinä pidettäviä ajatuksia ja arvoja. Aivan mahdoton ei ole sekään tulkinta, jonka mukaan kyse onkin vasemmistolaisesti ajattelevista vihreistä.

Selitetään vihervasemmistoa niin tai näin, selvää on, että kyse on tulkinnanvaraisesta sanasta. Termistä ei tässä yhteydessä oikein voi puhua: vihervasemmisto ei ole vakiintuneen poliittisen käsitteen nimi.

Monissa maissa tunnetaan ”vihreää vasemmistoa” vastaava ilmaus (”green left”). Professori Heikki Paloheimo kirjoitti Facebookissa, että vihervasemmisto on vihreän vasemmiston synonyymi ja että ilmausta on käytetty politiikan tutkimuksessa analyyttisesti viittaamassa poliittiseen suuntaukseen, jolle on ominaista ympäristönsuojelu, feminismi, sosialismi ja pasifismi.

Suomalaisessa julkisessa kielenkäytössä vihervasemmisto-sana on melko tuore tulokas. Helsingin Sanomista löytyy maininta vuodelta 1992. Lehden mukaan rikoskomisario Sulo Aittoniemi (smp.) oli eduskunnassa toppuutellut vihervasemmiston tulkintoja Etyk-turvalain käsittelyssä.

Laajempaan tietoisuuteen sana alkoi levitä, kun Jussi Halla-aho kirjoitti blogissaan 2006 näin: ”Koska näin ollen yhä useampi nainen tulee joka tapauksessa raiskatuksi, toivon hartaasti, että uhrinsa sattumanvaraisesti valitsevien saalistajien kynsiin jäisivät oikeat naisihmiset. Vihervasemmistolaiset maailmanparantajat ja heidän äänestäjänsä.”

Valtiopäiväasiakirjoissa vihervasemmiston ensiesiintymä on kesäkuulta 2011. Tuolloin Olli Immonen (ps.) väitti hallituksen ajamaa ympäristö- ja energiapolitiikkaa vihervasemmistolaiseksi. Sanaa on käytetty eduskunnassa säästeliäästi. Useimmin sitä on käyttänyt Teuvo Hakkarainen (ps.), ja eniten sanaa ovat käyttäneet juuri perussuomalaiset. Tavallisesti käyttöyhteydet ovat selvän kielteisiä.

Somessa sanaa käytetään tiheämmin. Laajasta sosiaalisen median aineistosta (Futusome) käy ilmi, että esimerkiksi vuonna 2015 sanaa käytettiin yli 40 000 julkisessa some-tekstissä. Suosituimmat sivustot olivat Suomi 24, Ylilauta, Vauva, Iltalehti ja Hommaforum. Tämän vuoden tilastoista käy ilmi, että sanaa käytetään eniten Twitterissä, ja myös Hs.fi-sivuston keskusteluista löytyy pari tuhatta osumaa.

Vihervasemmisto-sanan käyttö näyttää yleistyvän sosiaalisessa mediassa ja leviävän sieltä muihin yhteyksiin. Vielä ei kuitenkaan voida puhua yleiskielisestä ilmauksesta, jonka viittauskohde olisi selvä ja jota voisiin käyttää ikään kuin neutraalisti puhuttaessa vihreiden ja vasemmistopuolueiden muodostamasta rintamasta. Yleiskielen sanakirjassakaan vihervasemmistoa ei ole.

Anonyymi kirjoitti...

Miehiltä pääsy kielletty – Vain naisille ja muun­sukupuolisille tarkoitettu Statement Festival on Ruotsin vastaus seksuaaliselle väkivallalle festareilla
Göteborgissa järjestettävä festivaali sai alkunsa viime vuonna, kun Bråvallasta raportoitiin raiskauksia ja ahdistelutapauksia. Ruotsin tasa-arvovaltuutettu on saanut valituksia, joissa Statement Festivalia syytetään miesten syrjinnästä.



RUOTSISSA järjestetään viikonloppuna miehistä vapaa festivaali vastalauseeksi viime vuosina ruotsalaisfestareilla ilmenneisiin häirintätapauksiin.

Perjantaina alkanut Statement Festival on kotisivujensa mukaan vastaus ”lukemattomiin naisiin kohdistuneisiin seksuaalisen hyväksikäytön tapauksiin musiikkifestivaaleilla”. Festivaali mainostaa itseään maailman ensimmäisenä cis-miehistä vapaana musiikkitapahtumana, jossa naiset, muunsukupuoliset ja transihmiset saavat tuntea olonsa turvalliseksi.

Kielto koskee ainoastaan cis-miehiä, eli miehiä, jotka kokevat sukupuoli-identiteettinsä vastaavan syntymässään määriteltyä sukupuolta.

Viime vuonna Ruotsin suurimman festivaalin Bråvallan aikana poliisille ilmoitettiin neljä raiskausta ja 23 seksuaalisen hyväksikäytön tapausta. Bråvallaa ei järjestetty tänä vuonna viime vuoden tapausten takia.

”Tämä festivaali on tarpeellinen kaikkien niiden asioiden takia, joita festivaaleilla on tapahtunut viime vuonna”, sanoo AFP:n haastattelema 27-vuotias opiskelija festivaaleilta.

GÖTEBORGISSA järjestettävä Statement Festival oli alunperin ruotsalaisen koomikon ja radiojuontaja Emma Knyckaren idea. Viime vuonna Bråvalla-uutisten jälkeen Knyckare ehdotti Twitterissä festivaalia, johon miehillä ei ole asiaa ennen kuin he ovat oppineet käyttäytymään.

”Mielestäni on sairasta, että median huomio on maahanmuutossa tai alkoholissa eikä siinä, että cis-miehet ovat vastuussa 97 prosentista seksuaalisesta väkivallasta”, Knyckare sanoo festivaalien kotisivuilla.

Tavoitteena on, että miehiltä kiellettyä festivaalia ei tarvitsisi enää tulevaisuudessa järjestää, kotisivuilla kerrotaan.

Esiintyjälistalla on muun muassa sellaisia nimiä kuin Loreen, Jenny Wilson, Joy, Tami T ja Frida Hyvönen. Festivaaleilla esiintyy myös koomikoita, podcast-juontajia ja runoilijoita, kaikki naisia tai ei-binäärisiä henkilöitä.

TURVALLISUUSHENKILÖKUNTA KOOSTUU naisista, eikä festivaalille päästetä miespuolisia toimittajiakaan. Artistien takahuoneessa saa tosin olla miehiä.

Transmiehet, eli siis syntymässä tytöksi määritellyt miehet, jotka eivät koe määriteltyä sukupuolta omakseen, ovat tervetulleita festivaaleille.

KOTISIVUILLA vastataan kysymykseen, pitääkö festivaali kaikkia cis-miehiä raiskaajina.

”Ei, tietenkään emme ajattele niin. Sen sijaan emme tiedä ketkä miehistä tekevät seksuaalirikoksia, joten siksi luomme nyt alueen, jossa muut kuin cis-miehet voivat tuntea olonsa turvallisiksi.”

Vastaus löytyy myös siihen, jos joku kokee sekä cis-miehet että transmiehet uhkaksi.

”Meistä on ikävää, että tunnet olosi turvattomaksi, mutta Statement Festivalille on tärkeää ottaa transmiehet mukaan, koska he kohtaavat paljon uhkailua, vihaa ja väkivaltaa.”

Perjantaina festivaali alkoi harmonisissa tunnelmissa, raportoi AFP. Festivaalialueella on kaksi lavaa, joiden välissä on runsaasti oleskelutilaa.

”Tämä paikka tuntuu turvalliselta alueelta, jossa naiset saavat viettää aikaa yhdessä, pitää hauskaa ja juhlia, varsinkin kun ottaa huomioon toisilla festivaaleilla tapahtuneet hyökkäykset”, sanoo Julia Skonneby, 34, yksi festivaalin esiintyjistä.

Festivaalin viestijän Rebecka Ljungin mukaan joukkorahoituksen avulla järjestettäville festivaaleille odotetaan tuhansia kävijöitä.

The New York Times listasi aiemmin kesällä Statement Festivalin yhdeksi maailman cooleimmista festareista tänä kesänä.

”Tuntuu siltä, kuin tietynlainen jännite olisi poissa. Olemme täällä ottamassa yhdessä kantaa”, suunnittelija Hanna Gustavsson, 31, kertoo.

Anonyymi kirjoitti...

Halla-aho ei yllättynyt perussuomalaisten äänestäjien vapaamielisyydestä: "Tavallisen ihmisen pitäisi koko ajan sipsutella varpaillaan ja puhua kieli keskellä suuta, ettei joku loukkaannu"
Halla-ahon mielestä keskeinen ongelma tämän päivän politiikassa on se, että suurin osa puolueista keskittyy julistamaan.


Hiljattain julkaistiin tutkimus, jonka mukaan perussuomalaisten äänestäjät ovat poikkeuksellisen liberaaleja. Tulos ei kuitenkaan yllättänyt puolueen puheenjohtajaa Jussi Halla-ahoa.

Halla-aho sanoi, että sallittujen asioiden putki kapenee yhteiskunnassamme kaiken aikaa.

–Tavallisen ihmisen pitäisi koko ajan sipsutella varpaillaan ja puhua kieli keskellä suuta, ettei joku loukkaannu, pöyristy ja traumatisoidu.

–Tavallisen suomalaisen edellytetään koko ajan tuntevan syyllisyyttä kaukaisten maiden ongelmista, ilmastonmuutoksesta, ruokavaliostaan, omasta ihonväristään, sukupuolestaan tai sukupuolisesta suuntautumisestaan.

–Minun mielestäni tällainen ilmapiiri ei ole positiivinen visio, Halla-aho sanoi Lahdessa puolueneuvoston kokouksessa.

Puolueet keskittyvät julistamaan
Halla-ahon mielestä keskeinen ongelma tämän päivän politiikassa on se, että suurin osa puolueista keskittyy julistamaan.

–Kokoomus julistaa olevansa yrittäjien puolue, mutta ei tee politiikkaa, joka edistäisi yrittäjän asemaa.

–Keskusta julistaa olevansa maaseudun puolue. Silti maaseutua ollaan ajamassa alas, vaikka meillä on keskustan vetämä hallitus ja suuressa osassa maaseutu-Suomea keskustan yksinvalta.

–Demarit julistaa olevansa duunareiden puolue, mutta kannattaa ympäristö- ja energiapolitiikkaa, joka ajaa teollisuustyötä pois Suomesta.

–Vihreät julistaa naisten oikeuksia ja kestävää kehitystä, mutta kannattaa fanaattisesti uusien kuluttajien massamuuttoa Suomeen ja tyypillisesti erittäin naisvihamielisistä kulttuureista.

Perussuomalaisille valtio ei Halla-ahon mukaan ole globaali sosiaalitoimisto vaan suomalaisten edunvalvontakoneisto.

–Meidän Suomessamme tavallinen suomalainen on päähenkilö, ei hallintoalamainen tai vero-orja.

Asiakaskunnaksi rajattava oma kansa
Perussuomalaiset haluaa Halla-ahon mukaan yhteiskunnan, jossa mahdollisimman moni huolehtii ja kantaa vastuun itsestään, mutta jossa myös niistä pidetään huolta, jotka eivät siihen itse kykene.

–Tämä on taloudellisesti mahdollista vain, jos asiakaskunnaksi rajataan oma kansa. Tämä ei ole ilkeyttä eikä julmuutta vaan reiluutta ja realismia.

–Turvallisuus ja hyvinvointi eivät synny siitä, että julistetaan turvallisuutta ja hyvinvointia. Ne syntyvät konkreettisista poliittisista valinnoista, jotka edistävät turvallisuutta ja hyvinvointia, Halla-aho sanoi.

Anonyymi kirjoitti...

Aggressiivinen identiteettipolitiikka hiertää perussuomalaisia – Halla-aho: ”Jokaisen olisi saatava elää rauhassa ilman, että joku on vieressä sanomassa, miten pitää elää”

Elinkeinoelämän valtuuskunnan EVA:n teettämän tuoreen kyselytutkimuksen mukaan vihreät ja perussuomalaiset olisivat suurin piirtein yhtä liberaaleja – mutta eri tavoilla.


Perussuomalaisten puheenjohtaja, europarlamentaarikko Jussi Halla-aho linjasi perussuomalaisten asemointia lauantaina puolueneuvoston kokouksessa Lahdessa.

– Perussuomalaisissa on nykyisin vapautuneempi ilmapiiri perinteisissä arvokonservatiivikysymyksissä. Tunnustamme kyllä luterilaisuuden roolin Suomessa historiallisena tosiasiana. Tällaisten asioiden osalta on kuitenkin tilaa hengittää, esimerkiksi aborttikysymyksen osalta ei pidä hiillostaa ihmisiä olemaan asiasta jotain mieltä.

Halla-aho huomautti, ettei liberalismin käsite ole nykyään täysin selvä.

– Liberaalista on tullut ikään kuin synonyymi vasemmistolaisuudelle. Vihreät ovat hyvin liberaaleja erilaisissa sukupuolijutuissa, mutta he samalla vahtivat tarkasti sitä mitä ihminen saa sanoa. Perussuomalaisten linja on se, että ihmisen olisi saatava elää rauhassa ilman, että joku on vieressä sanomassa, miten pitää elää.

Halla-aho arvelee, että perussuomalaisia hiertää äänekäs identiteettipolitiikka ja sen rummuttaminen.

– Tuskin perussuomalaisia kiinnostaa se, mitä mitä muut ihmiset kuvittelevat olevansa. Identiteettipolitiikan jatkuva naamaan hierominen mediassa kuitenkin ärsyttää, eli se, että varsin pieniä ryhmiä koskevia asioita halutaan nykyisin nostaa merkittäväksi puheenaiheeksi.

SUOMEN UUTISET

Anonyymi kirjoitti...

Pienet rinnat ovatkin "fyysinen puute"? Naiset raivoissaan venäläisviranomaisen oudosta päätöksestä

Mainontaa valvova viranomainen herätti närää päätöksellään, jossa se määritti pienet rinnat ongelmaksi.

Venäjän kilpailuviranomainen, FAS, on herättänyt närää oudolla päätöksellään. Viranomainen määritteli pienet rinnat päätöksessään "fyysiseksi puutteeksi", kertoo Daily Mail.

Erikoinen tapahtumaketju käynnistyi, kun viranomaiselle tehtiin valitus rakennusurakoitsijan mainoksesta, jossa nainen mittailee rintojaan mittanauhalla. Mainoksessa todettiin, että hinnat ovat pienet, ja yrityksen asunnoissa on "komplekseja". Sanalla viitattiin asuntoihin, mutta sen voi käsittää viittaavan myös naisen ongelmiin.

Neuvoston mukaan "mainos viittaa fyysisiin puutteisiin naisissa"
Viranomaisen mukaan mainos todella häpäisi naisia. Päätöksessään he kuitenkin totesivat, että "asiantuntijoiden neuvosto toteaa, että mainos viittaa fyysisiin puutteisiin naisissa (pienet rinnat)".

Pienten rintojen määritteleminen viaksi sai monien venäläisten huomion.

– Se ihminen, joka kirjoitti tämän, varmaan ajattelee, että on täysin itsestään selvää, että pienet rinnat ovat fyysinen puute, toimittaja ja bloggaaja Nastya Krasilnikova totesi haastattelussa.

– Tämä tarina kertoo meille yhden yksinkertaisen asian Venäjästä. Seksismi on osa kulttuuria.

"Monet ihmiset eivät ole välinpitämättömiä aiheen suhteen"
Krasilnikova kuitenkin uskoo, että tilanne mediassa on parantunut. Hän saa palautetta siitä, miten hänen bloginsa lukijat ovat heränneet heitä ympäröivään seksismiin Krasilnikovan blogia luettuaan.

– Yleisesti pidän siitä, miten monet ihmiset eivät ole välinpitämättömiä aiheen suhteen.

Lähde: Dailymail.co.uk, Meduza.io

Anonyymi kirjoitti...

Roosa, 18, nukkui viime talven yleisissä vessoissa, bussiterminaalissa ja ”hyväntahtoisten” miesten sohvilla – Naisten osuus asunnottomista kasvaa, ja kaduilla näkyvät naiset ovat yhä nuorempia
Naisten asunnottomuuteen liittyy usein seksuaalista hyväksikäyttöä ja itsemääräämisoikeuden menettämistä. Miesvoittoisiin yömajoihin ei aina uskalleta mennä, mikä tekee asunnottomien naisten löytämisestä ja auttamisesta entistä haastavampaa.



VIIME talvesta Roosa, 18, ei muista juuri mitään.

Kylmyyden kesti, kun turrutti itsensä rauhoittavilla, Subutexilla ja amfetamiinilla.

Kun kotia ei ollut, päivät kuluivat vaihtelevasti tylsistymisestä juoksemiseen – mutta yöt olivat pahimpia. Roosa pelkäsi koko ajan, että joutuu väkivallan tai seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi.

”Halusin vain, että saisin nukkua rauhassa ja syödä kunnolla. Että minulla olisi oma turvapaikka, jonne saisin itse kutsua tai olla kutsumatta ihmisiä”, sanoo Roosa nyt, puoli vuotta myöhemmin.

Istumme Roosan kanssa Helsingissä, Kiasman edessä olevan vesialtaan reunalla.

Roosa on saanut itse valita tapaamispaikan. Lähellä olevaan portaikkoon on rakennettu keinotekoisesti pieni puro, jossa virtaavan veden solina kuulostaa hänestä rauhoittavalta.

Aurinko on polttavan kuuma, ja ohi kävelee töistä kotiin palaavia ihmisiä.

Roosa on yksi niistä naisista, jotka elämä on syystä tai toisesta heittänyt kadulle asunnottomaksi. Hän ei esiinny tässä jutussa omalla nimellään asian arkaluontoisuuden ja oman turvallisuutensa takia.

ASUNNOTTOMUUS vähenee Suomessa koko ajan, mutta naisten osuus asunnottomien määrästä kasvaa.

Vuonna 2017 asunnottomia yksin eläviä naisia oli Suomessa 1 540, arvioi Asumisen rahoittamis- ja kehittämiskeskus Ara. Suomen noin 7 000 asunnottomasta yksineläjästä naisia on lähes neljännes. Heistä alle kolmasosa on pitkäaikaisasunnottomia.

Yksin elävien lisäksi Suomessa on noin 200 asunnotonta perhettä tai pariskuntaa, joista suurimpaan osaan kuuluu myös naisia.

Asunnottomien tarkkaa määrää on kuitenkin vaikea tilastoida, sillä kyse on osin näkymättömästä ilmiöstä.

Vielä 1980-luvulla Suomen kaduilla näkyi paljon asunnottomia, mutta enää vain harva asunnottomista viettää yönsä kadulla. Valtaosa nukkuu tilapäisesti tuttaviensa tai sukulaistensa luona ja kiertää paikasta toiseen.

VAIKKA kadulla asuminen on vähenemässä eikä tilastoissa asunnottomien naisten määrässä ole selvää nousua, naisia näkyy Suomen katukuvassa koko ajan enemmän.

Näin sanovat ainakin Jenny Kaasinen-Wickman ja Maria Komula, jotka tekevät etsivää ja jalkautuvaa päihdetyötä Helsingissä ja näkevät työssään läheltä Suomen asunnottomuuden arjen.

He kertovat monien asunnottomien naisten olevan kuten Roosa: nuoria aikuisia, jotka käyttävät suonensisäisiä huumeita. Yhä useammin taustalla on moniongelmaisuutta.

Kaasinen-Wickman ja Komula työskentelevät Helsingin Diakonissalaitoksen Dösä tukialus -hankkeessa. Sosiaali- ja terveysministeriön rahoittamassa hankkeessa tarkoituksena on tukea kaikista heikoimmassa asemassa olevia ihmisiä.

ELÄMÄ kaduilla on karua, sanovat Kaasinen-Wickman ja Komula. Joka päivä eteen tulevat samat kysymykset: mistä saisi aineita, missä ne voi käydä vetämässä, mistä saada ruokaa ja missä voisi levätä.

Monesti Roosakin päätyi lepäämään rappukäytäviin ja yleisten vessojen lattialle.

Anonyymi kirjoitti...

Äiti huolestui, kun helsinkiläinen Jenny Kasongo lopetti hiustensa suoristamisen: miten tytär ikinä saa töitä? – ”Me voimme määritellä kauneuden itse”
Helsingissä järjestetään lauantaina jo kolmatta kertaa afrohiuksia juhlistava tapahtuma Good Hair Day. Yhä useammat afrosuomalaiset antavat omien hiustensa kasvaa luonnollisesti.



ÄITI järkyttyi. Miten tytär saa ikinä töitä, jos tämä antaa kiharien hiustensa kasvaa ja lopettaa niiden suoristamisen. Entä jos joku kiusaa?

Äiti oli suoristanut helsinkiläisen Jenny Kasongon, 22, hiukset siitä lähtien, kun tämä oli 6-vuotias.

Nyt tytär oli päättänyt, että suoristaminen saa riittää. Hän ei enää jaksanut survoa itseään länsimaiseen kauneusihanteeseen, jonka muotti oli niin kovin ahdas.

Kasongo tarttui saksiin ja leikkasi hiuksensa lyhyeksi. Suoristusaineella käsitellyt suortuvat putoilivat lattialle.

”Perheessämme on pitkään ollut käytäntö, että kaikkien tyttöjen hiukset täytyy suoristaa. Siihen liittyy sellainen ajatus, että täytyy näyttää kauniilta ja siistiltä”, Kasongo kertoo nyt kolmisen vuotta myöhemmin.

”Afrotukkaa ei vaan jostain syystä pidetty siistinä. Valitettavasti se on aika yleinen juttu, ei pelkästään meidän perheessämme, vaan koko yhteis­kunnassa.”

SUORISTUSAINE toimi samaan tapaan kuin permanentti. Kemiallinen aine rikkoo hiuksen rakennetta, jolloin kihara löystyy ja suoristuu.

Kasongon hiukset kasvavat niin nopeasti, että ne täytyi suoristaa joka toinen kuukausi. Se kävi melko kalliiksi. Ja kun perheessä on viisi siskoa, summa kasvaa entisestään.

Suoristettujen afrohiusten leikkaaminen ja kiharien kasvattaminen on osa kansainvälistä liikettä, jota kutsutaan englanniksi natural hair movementiksi (”luonnollisten hiusten liike”).

Liikkeen juuret ovat Yhdysvalloissa, jossa afroamerikkalaisten hiuksia on pitkään käytetty syrjinnän välineenä niin työpaikoilla kuin kouluissa.

Kun afroamerikkalaiset taistelivat kansalaisoikeuksistaan 1960-luvulla, afrosta tuli kapinan, ylpeyden ja voimaantumisen symboli. Samalla vuosikymmenellä syntyi kulttuurinen liike black is beautiful (musta on kaunista), joka kyseenalaisti valkoisten asettamat kauneusstandardit.

Kasongo näkee ”naturalismissa” vastaavanlaisen mahdollisuuden.

”Sen sijaan, että joku muu yhteisön ulkopuolinen määrittelee, mitä kauneus on, me voimme siellä yhteisössä määritellä sen itse.”

Kauniina pidetyt asiat ovat kulttuurisia sopimuksia, sanoo tutkija ja sukupuolentutkimuksen lehtori Leena-Maija Rossi Lapin yliopistosta. Suomalaisessa yhteiskunnassa oletuksena ovat edelleen valkoisuuteen liittyvät normit.

”On merkillistä, miten voimakkaasti valkoiset ovat pystyneet monopolisoimaan kauneusihanteet ja miten kauan on kestänyt, että esimerkiksi muotilehdissä näkyisi muitakin kuin valkoisia naisia kansikuvissa”, Rossi sanoo.

Anonyymi kirjoitti...

Sotilastarkkailijakurssilla ensimmäistä kertaa enemmän naisia kuin miehiä - ”Ennen ei kahden hengen partiota ole muodostettu pelkästään naisista”

Ulkopuolinen sponsorointi mahdollistaa alikehittyneiden maiden naisupseerien mukanaolon.

Sukupuolinen painopiste Suomessa järjestetyillä kansainvälisillä sotilastarkkailija- eli UNMEM-kursseilla on kääntynyt selkeästi naisten suuntaan. Viime syyskuussa järjestetyllä kurssilla naisia oli ensimmäistä kertaa enemmän kuin miehiä ja parhaillaan on meneillään kurssi, jonka 33:sta osanottajasta naisia on 23.

- Suomi ja Puolustusvoimien kansainvälinen keskus FINCENT ovat sitoutuneet tukemaan Yhdistyneitä Kansakuntia naisten kouluttamisessa sotilastarkkailija-, yhteysupseeri- ja neuvonantajatehtäviin. YK:n tavoitteena on, että joka kolmas tarkkailija olisi jatkossa nainen, komentaja Jukka-Pekka Schroderus selvittää.

- Ennen nyt meneillään olevaa kurssia YK kysyi jäsenmailtaan, kuka olisi halukas sponsoroimaan niitä maita, jotka eivät pysty lähettämään oppilaita kurssille Suomeen. Australia, Kanada, Iso-Britannia ja Suomi ilmoittivat halukkuutensa, mikä antoi yhdelletoista naiselle mahdollisuuden lähteä mukaan, UNMEM-kurssin johtajana toimiva majuri Janne Pekkala kertoo.

Ulkopuolista tukea saaneet naiset tulevat kuudesta eri maasta eli Jordaniasta, Kazakstanista, Marokosta, Nepalista, Filippiineiltä ja Ruandasta. Kaikkiaan kurssilla on mukana 16 eri kansalaisuutta, edellä mainittujen lisäksi sotilaitaan Suomeen ovat lähettäneet myös Itävalta, Botswana, Tanska, Suomi, Irlanti, Kenia, Meksiko, Norja, Ruotsi ja Sambia.

- Elän täällä Suomessa nyt sellaista unelmaa, josta olen haaveillut koko sen ajan, minkä olen ollut armeijan palveluksessa. Olen oppinut reilun kahden viikon aikana valtavasti kaikkea uutta niin YK:sta kuin myös käytännön toiminnasta sotilastarkkailijaoperaatiossa. Koulutus on ollut kovempaa, mihin osasin varautua, mutta onneksi muut ovat valmiita auttamaan, jordanialainen vänrikki Enas Sheyvab tiivistää.

- Suomalainen vieraanvaraisuus on tehnyt erittäin suuren vaikutuksen. Teillä ei tunnu olevan mitään ongelmia tulla toimeen ulkomaalaisten kanssa. Suomalaisten halu auttaa on uskomaton, kiittlee Sheyvab, jonka on tarkoitus lähteä ensimmäiseen operaatioonsa ensi vuoden aikana.

Naispartioita
Sotilastarkkailijakurssin kesto on kolme viikkoa, joista ensimmäinen vietetään FINCENTin tiloissa Santahaminassa teoriaan keskittyen. Kaksi viimeistä viikkoa keskitytään käytännön harjoitteluun Niinisalon varuskunnan alueella Kankaanpäässä.

- Nyt meneillään olevalla kurssilla tehdään historiaa, sillä koskaan ennen ei kahden hengen partiota ole muodostettu pelkästään naisista. YK:n sotilastarkkailijoilla on samat vaatimukset ja tehtävät sukupuolesta riippumatta, joten siinä mielessä ei tilanteessa ole mitään ihmeellistä. Kaikki oppilaat puhuvat englantia, joten siinäkään ei ole mitään ongelmaa. Isommaksi haasteeksi saattaa muodostua ajaminen manuaalivaihteisella autolla, komentaja Jukka-Pekka Schroderus kertoo.

Yhden partion Niinisalossa muodostivat suomalainen kapteeni Anni Nummela ja kazakstanilainen luutnantti Aizhan Zhassuzakova. Kaksikon on myönnettävä palautetta antaneelle ruotsalaismajuri Sven-Kristian Lötveitille, että miinaan ajaneen partion auttaminen olisi voinut sujua paremminkin.

- Astuin itse miinaan ja menetin jalkani, tunnusti Nummela.

Porin Prikaatissa työskentelevä Nummela sanoo oppineensa ennen muuta toimimaan kansainvälisessä ympäristössä, missä toimintatavat ja lähtökohdat voivat olla lähtökohtaisesti hyvinkin erilaiset.

- Tällaisen kurssin ehdottomasti parasta antia ovat kuitenkin ihmiset. Siihen ei mene lopulta kovinkaan pitkää aikaa ennen kuin opitaan toimimaan yhdessä. Se varmasti auttaa, että ilmapiiri on ollut alusta lähtien erittäin rento ja positiivinen. Ulkomaalaiset ovat tottuneet saunaankin ja itse asiassa heistä moni ottaa paljon kovemmat löylyt, mihin suomalaiset ovat tottuneet, Nummela paljastaa.

Anonyymi kirjoitti...

"Mies uhrina on yhtä tabu kuin väkivaltainen nainen" – Jani erosi vaimostaan, koska ei kestänyt enää 20 vuotta jatkunutta väkivaltaa
Kumppanin lisäksi naiset kokevat aggressiivisia tunteita esimerkiksi lapsiaan kohtaan. Minna haki apua, kun väkivalta alkoi kohdistua hänen lapsiinsa


Taas on kiire, mutta tytär ei suostu useista kehotuksista huolimatta pukemaan ulkovaatteita päälleen. Pitäisi olla jo menossa.

Minnaa väsyttää, turhauttaa ja hermostuttaa, joten hän päättää pukea ulkovaatteet lapselleen. Hän tuntee piston sydämessään, kun tajuaa riuhtovansa vaatteet tytön päälle rajummin kuin pitäisi.

Väsymys ja hermostuminen alkoivat painaa Minnaa ensimmäisen lapsen syntymän jälkeen.

Minna muistaa kertoneensa asiasta neuvolassa.

– Sanoin, että väsymyksen mukana tuleva painostava tunne tuntuu pahalta. Siitä tulee ikävä olo. Se oli terveydenhoitajan mielestä normaalia ja ymmärrettävää. Onhan se, mutta olisin halunnut puhua avoimemmin siitä tunteesta, Minna muistelee.

Kun perheeseen syntyi poika, alkoi tytär hakea huomiota kaikin tavoin.

Ruokapöydässä toistui taas sama kaava: tytär kiukutteli ja sotki ruualla. Minna pyysi lasta lopettamaan. Ensin nätisti, sen jälkeen tiukemmin.

Turhautuminen ja hermostuminen saivat taas otteeseensa.

Minna muistelee antaneensa tytölleen luunappia muistuttavan "nippasun", jotta tämä tottelisi. Sama toistui muutamia kertoja, kunnes Minna alkoi pelätä omia tunteitaan ja niiden seurauksia.

"Tarviiko itseään haastaa niin pitkään, että repeää täysin?"
Minna päätti hakea apua vuoden 2017 loppupuolella, jotta hän saisi otteen tunteistaan. Minna ei esiinny jutussa omalla nimellään aiheen arkaluontoisuuden vuoksi.

– Ajattelin, että en enää halua tällaista, että minun täytyy saada keinoja, joilla toimia näissä tilanteissa ja rauhoittaa itseni.

Minna kirjoitti Googleen hakusanat naisen aggressio. Hän päätyi Maria Akatemian verkkosivuille.

Maria Akatemia on asiantuntija- ja kansalaisjärjestö, joka muun muassa tarjoaa apua naisille, jotka käyttävät tai pelkäävät käyttävänsä väkivaltaa.

– Mielestäni kohdallani oli vielä kyse aika lievistä jutuista. Mutta tarviiko itseään haastaa niin pitkään, että repeää täysin? Oli sellainen pelko, etten hallitse itseäni, Minna pohtii.

Maria Akatemian ehkäisevän väkivaltatyön asiantuntija, psykologi Maria Lindroos kertoo pienten lasten äitien olevan ehkäisevän väkivaltatyön suurin asiakasryhmä.

– Naisille on usein vaikeinta, kun kielletyksi koetut ja vaikeasti kohdattavat tunteet kohdistuvat lapseen, ikään kuin lapsia kohtaan voisi tuntea vain lempeitä tunteita, Lindroos sanoo.

Minnan tapaan myös moni muu kokee hermostumista ja väsymistä toisen lapsen syntymän jälkeen, kun kädet tai aika eivät enää riitä.

– Vauvan kanssa pitäisi jaksaa valvoa ja samalla tukea esikoisen kasvua ja kestää hänen mustasukkaisuuttaan ynnä muita kasvutunteita. Kun esimerkiksi pitäisi lähteä johonkin aikataulun mukaan, voivat vaatimukset käydä ylitsevuotaviksi, jos esikoinen ei suostu yhteistyöhön tai vauva itkee väsymystään, Lindroos kertoo.

– Asiakkaat ovat sanoneet, että näissä tilanteissa he kokevat itse taantuvansa kolmivuotiaan tasolle.

Anonyymi kirjoitti...

Seksikolumni: Herrat 23 ja 67 – kumpi on parempi, nuori vai vanha seksikumppani?

Ehdin kesän aikana suorittaa empiirisen ihmiskokeilun, jossa paljastui se, kumpi on naiselle (tai ainakin itselleni) parempi rakastaja, nuori vai vanha.

Kävi nimittäin niin, että ajauduin kesän kuumankiimaisissa tunnelmissa intiimiin kanssakäymiseen sekä itseäni reilusti nuoremman kollin että itseäni reilusti vanhemman herrasmiehen kanssa.

Nuorempi heistä olisi voinut olla poikani, vanhempi isäni. Herroilla ikäeroa oli yli 40 vuotta: toinen on 23 ja toinen 67. Ja minä, nainen sopivassa iässä, jotain siltä väliltä.

Oliko iällä sitten väliä? No oli, ehdottomasti oli. Kokemukset olivat täysin erilaiset.

Molemmissa hyviä puolia
Lopputulos kaikessa lyhykäisyydessään: Nuoremmalle pisteet himokkuudesta, vanhemmalle kestävyydestä. Kakskolmoselle nopeasta syttymisestä, kuusseiskalle asiaan paneutumisesta.

Parikymppinen mies on vireä duracell, jonka saa syttymään puolikkaalla vilkaisulla ja huulen puraisulla. Ei tarvita pitkiä esileikkejä, vaan stondis on valmis heti. Ja uudestaan. Ja uudestaan. Ja uudestaan... Pikapanot ovat tosi jees, eikä kundia ujostuta tyydyttää himoaan baarin vessassa, ei vaikka jonottajat rynkyttävät ovea. Pöksyt pois ja rock' n roll, ei muuta kun naimaan!

Vanhempi herraseura sen sijaan arvostaa aikaa ja asiaan paneutumista. Turha kuvitella, että ovelta siirryttäisiin heti hommiin. Viiden minuutin panoa ei ollut minun seniorilleni olemassakaan.

Lämmittely on yhtä tärkeää kuin itse akti. Seisokkikaan ei useimmiten synny tuosta vaan, vaan kalua pitää – saa – herätellä. Voisi ehkä kuvitella tämän olevan turhauttavaa, mutta mitä vielä, sillä palkinto on melkoinen.

Ja tytöt, kun näin tapahtuu, se ei ihan heti olekaan ohi. Siinä, missä parikymppinen painaa nuoruutensa vimmassa kuin kiinalaisen ompelimon saumuri, hieroo kokenut rakastaja sauvallaan ilman mikään valtakunnan kiirettä, hitaasti ja rauhallisesti ja aah, niin nautinnollisesti!

Naiminen on taito, jonka mestariksi tulee vain harjoittelemalla, ja sen harjoittelun tuloksista on mahtavaa päästä nauttimaan.

Minun kohta seitsemänkymppiseni oli niin seksikkään varma otteistaan, että sai minut tekemään ihan mitä halusi. Olin hänen pikku leikkikalunsa, joka kiltisti noudatti isukin toiveita.

Myönnän, että nautin suunnattomasti myös pervokertoimesta: Olla nyt niin vanhan kanssa, eihän siitä voi edes kovin monelle kertoa. Eikä sitä, kuinka kuumaksi minut sai se, että hän haisi vanhalta. Ja se ihon papyrusmainen pehmeys, se pitää kokea itse. Penis hänellä oli kuin nuorella jässikällä, sitten kun se saatiin heräämään eloon ja täyteen tämminkiin.

Lisäbonus vanhuksessani oli tietysti se, kuinka kiitollinen tämä mies oli siitä, että hän sai niin paljon nuorempaa naista. En ole aikoihin kuullut yhtä paljon kehuja vartalostani tai seksitaidoistani, tiukkuudestani tai kiinteistä rinnoistani. Antaumuksestani ja suuseksitaidoistani. Plussaa myös kaikista niistä seksikkäistä ja kalliista alusvaatteista, jotka hän minulle osti yhteisesti nautittavaksi.

Jos olisi pakko valita...
Vaikka nuori oriini olikin komea ja hyvin varustettu saumuri, kallistuu vaakakuppi kuitenkin vanhemmalle puolelle. Jos olisi pakko valita vain jompikumpi, nuori tai vanha, ottaisin sen, joka voisi olla isäni, ei poikani.

Mutta parasta tietysti on, ettei valitse ollenkaan, ja pitää molemmat! Silloin saa sekä kiihkeän kourivat pikapanot että hikisenlaiskat naimamaratonit, jossa maltetaan pitää myös vähän taukoa eikä kukaan tule ennen kuin toinen toinenkin on valmis. Saa kiinteän vartalon, mutta myös pitkään kestävän ja myös sinun nautintoasi ajattelevan rakastelukumppanin.

Anonyymi kirjoitti...

Parisuhde puntarissa – Miksi moni nainen valitsee isänsä kaltaisen kumppanin?
Moni vannoo, ettei koskaan valitse isänsä kaltaista kumppania – onko kyse kuitenkin naisille tyypillisestä tiedostamattomasta taipumuksesta?


Naiset eivät automaattisesti valitse isänsä kaltaista kumppania, mutta tässä stereotypiassa on kyllä totuuspohjaa.

Kuitenkaan naiset, jotka valitsevat isänsä kaltaisen miehen, eivät yleensä tunnista sellaista hakeneensa.

Ihmisten valintoihin vaikuttavat tuttuuden tunteet, joiden taustalla ovat lapsuuden ja nuoruuden kokemukset.

Tuttuuden tunne saattaa syntyä vastaavanlaisista käyttäytymismalleista, joita omalla isällä on ollut. Tällöin herää tuntemus siitä, miten tällaisen ihmisen seurassa voi käyttäytyä ja mitä häneltä voi odottaa. Tämä tuntuu usein helppoutena olla toisen seurassa.

Stereotypian juuret juontavat entisiin aikoihin. Vielä viime vuosisadalla kulttuurissamme oli perinne, että isän piti hyväksyä tyttärensä puoliso. Tyttären kättä pyytävistä kosijoista isät luonnollisesti valitsivat juuri sen itsensä kaltaisen miehen.

Tiedostamaton valinta
Isän suhde tyttäreen vaikuttaa aina tyttären parisuhteisiin, vaikka puolisovalinnan taustalla on monia muitakin yksilöllisiä seikkoja.

Jotkut tekevät valintansa järkisyiden ja toiset fyysisen vetovoiman perusteella. Kolmannet valitsevat tunteen pohjalta ja neljännet aivan muista syistä.

Mukana on myös paljon sattumaa, kenet sattuu kohtaamaan missäkin tilanteessa. Joskus nainen valitsee tietoisesti mahdollisimman erilaisen miehen isäänsä verrattuna.

Tällä stereotypialla on usein negatiivinen sävy, mutta sen voidaan ajatella olevan myös hyvä asia.
Jos isäsuhde on ollut hyvä ja isä on arvostanut tytärtään, voi isän kaltainen puoliso olla juuri oikea valinta.

Isä–tytär-suhde vaikuttaa
Omaa isä–tytär-suhdettaan kannattaa selvittää pohtimalla lapsuuttaan ja nuoruuttaan sekä isän suhdetta äitiin, sillä kotona opitut mallit kulkevat helposti mukana omaan parisuhteeseen.

Hyvä isä–tytär-suhde antaa pohjan tyttären itseluottamuksen kehittymiselle sekä kokemuksen siitä, miten miehet suhtautuvat naisiin.

Käsittelemättä jäänyt tai haasteelliseksi koettu isä–tytär-suhde saattaakin pahimmassa tapauksessa sabotoida suhteita aikuisena tai ajaa kerta toisensa jälkeen huonoon suhteeseen. Oman isä–tytär-suhteen käsittely voi kuitenkin auttaa muuttamaan suhdetta itseen myönteisemmäksi sekä auttaa kasvamaan omissa lähi- ja parisuhteissaan.

Asiantuntijana Naistenkartanon toiminnanjohtaja, VTL Helena Palojärvi.

Anonyymi kirjoitti...

Yhteen kuvaan tiivistyy Yhdys­valtain kahtia­jako – ja se osoittaa, ettei Trump ole syy vaan seuraus
Kun HS:n kirjeenvaihtaja Laura Saarikoski palasi USA:han 2014, hän ihmetteli, millaiseksi räyhäämiseksi politiikka oli muuttunut verrattuna 1990-luvun loppuun. Ja silloin sentään presidentti pantiin valtakunnanoikeuteen!


WASHINGTON Mitä ihmettä, ajattelin muuttaessani Yhdysvaltoihin neljä vuotta sitten. Politiikka oli maanista räyhäämistä ja vastustajan solvaamista verrattuna 1990-luvun loppuun, jolloin asuin Yhdysvalloista edellisen kerran – ja silloin sentään republikaanit ajoivat presidentti Bill Clintonin valtakunnanoikeuteen.

Onneksi tutkimuslaitos Pew julkaisi kuvasarjan, joka naulasi Yhdysvaltain poliittisen kahtiajaon. Tämä grafiikka julkaistiin ensimmäistä kertaa Helsingin Sanomissa keväällä 2015, puolitoista vuotta ennen presidentti Donald Trumpin voittoa:

Grafiikka todisti havaintoni: Yhdysvaltain poliittinen kahtiajako oli kärjistynyt 20 vuodessa selvästi. Demokraattien sininen vuori ja republikaanien punainen vuori olivat liikkuneet vastakkaisiin suuntiin niin, että niiden väliin oli revennyt laakso.

Kutsun sitä arvokuiluksi: yhteisiä arvoja on entistä vähemmän. Neljännes demokraateista ja kolmannes republikaaneista piti toista puoluetta uhkana isänmaalle – ja tämä oli ennen Trumpia.

PARIN VIIME vuoden aikana olen ajatellut tätä grafiikkaa usein. Se on ehkä 2010-luvun Yhdysvaltain politiikan tärkein kuva. Trump ei ole syy, vaan seuraus: polarisaatio Yhdysvalloissa oli alkanut paljon ennen häntä.

Eikä Trump ole se, mihin kehitys loppuu. Viime tiistaina Floridan kuvernöörikisan esivaalit voittivat omilla puolillaan vasemmistolainen demokraatti ja trumpilainen republikaani. Kumpi tahansa heistä valitaan uudeksi kuvernööriksi, puolet 21 miljoonasta floridalaisesta pitää häntä radikaalina.

Marraskuun kongressivaaleissa asemiaan vahvistavat luultavasti sekä trumpilaiset republikaanit että vasemmistolaiset demokraatit. Samalla republikaanien maltillinen johtohahmo, edustajainhuoneen puhemies Paul Ryan, jättäytyy pois.

MISTÄ kuilun repeäminen sitten johtuu? Tutkijat esittävät alkuperäiseksi syyksi 1960-luvun kansalaisoikeusliikkeen. Siihen asti etelän valkoiset olivat äänestäneet demokraatteja, koska se oli sisällissodassa etelän puolue. Kun demokraattien puoluejohto alkoi ajaa mustien – ja naisten ja homojen – tasa-arvoa, etelän valkoiset siirtyivät vähitellen republikaaneihin.

Silloin ei vain puhuttu identiteettipolitiikasta.

Kahtiajakoa on pahentanut median jako. Seuraamalla joko uutiskanava CNN:ää tai Fox Newsia saa kaksi päinvastaista käsitystä maailmasta. Lisäksi vaalipiirijako on johtanut siihen, että kompromissintekijät äänestetään ulos. Ehdottomuus myy.

Kuulostaako tutulta? Suomi ei ole yhtä jakaantunut kuin Yhdysvallat, mutta kyllä meilläkin poliittinen keskustelu ruokkii arvoeroja. Kun seurasi armeijan kasvisruokakeskustelua Yhdysvalloista käsin, olisi voinut kuvitella, että Suomessa on vain kaksi puoluetta, perussuomalaiset ja vihreät.

Politiikasta on tullut monin tavoin ikävämpää, sanoi keskustan Tapani Tölli, joka jättää eduskunnan pitkän uran jälkeen. Kompromissit eivät myy meilläkään.

ONKO Yhdysvalloissa enää yhtäkään poliitikkoa, joka puhuu yhteisten arvojen puolesta, parahti yksi tuttavani, kun jaoin Pew’n grafiikan Facebookissa.

On, vastasin. Barack Obama, mutta puoli kansaa inhoaa häntä. Ja John McCain, mutta hän on kuollut.

Anonyymi kirjoitti...

HALOO CIS-MIES

HALOO CIS-MIES HS:n toimittaja Alma Onali kirjoitti aamun ( 2.9)Kouvolan Sanomissa jutun ”Miehiltä on pääsy kielletty” . Ruotsissa järjestetyssä Statement Festivaliin pääsy oli kielletty cis-miehiltä. Järjestäjätahon mielestä on sairasta , että median huomio on maahan muutossa tai alkoholissa eikä siinä, että cis-miehet ovat vastuussa 97 prosentista seksuaalisesta väkivallasta. Cis-miehet olivat siis uhka festareille, mihin heitä tuskin oli menossakaan. Wikipedian mukaan cis-sukupuolinen[2] tarkoittaa henkilöä, joka kokee sukupuoli-identiteettinsä vastaavan syntymässään määriteltyä sukupuolta. Eli jos et ole trans-, inter- tai muunsukupuolinen, saat kunnian olla cis-sukupuolinen. Tätä nimeä en itse ole aiemmin kuullut, enkä tiennyt olevani cis-mies. Termi luotiin transkeskustelussa vähentämään sitä oletusta, että jokaisen henkilön sukupuoli-identiteetti vastaisi hänelle syntymässä määriteltyä sukupuolta. Tätä vallitsevaa olettamusta kutsutaan cis-normatiivisuudeksi.[4] Tietääkö suomalainen mies olevansa suurella todennäköisyydellä cis-mies ja samalla cis-normatiivinen ? Kyllä lääketieteen opetus oli 70-luvulla vajavaista, kun ei cis-henkilöistä puhuttu mitään., Oli vain tavallinen mies tai nainen. Miten nykyihminen on hyväksymässä kaikenlaisen marginaalisen epänormaaliuden arvojensa pohjaksi. Ihmetyttää, miksi kunniallinenkin media antaa sivu-ja minuuttikaupalla tilaa tällekin aiheelle. Sääliksi käy nousevia sukupolvia, joille ei tarjota terveitä, maalaisjärkisisä perusasioita muuttumattomina totuuksina. Näitä voit tarkistaa maailman eniten myydystä kirjasta, raamatusta. Opus on vanha ja siitä selviää myös nykymaailman meno yllättävänkin tarkasti. Aika alkaa loppua , käsityksiä on syytä tarkastaa nopeasti.

Anonyymi kirjoitti...

Miksi nämä näyttävät niin vihaisilta ja oudoiksi meikatuilta?:

Ruotsissa järjestettiin festivaali, jonne pääsivät vain naiset ja muun­sukupuoliset – ”Tuntuu siltä kuin tietyn­lainen jännite olisi poissa” - Ulkomaat | HS.fi

Anonyymi kirjoitti...

Wumo Maanantai, 3.9.

Anonyymi kirjoitti...

Ruotsalaisurheilijan alaosasta nousi suuri kohu - latasi maaottelussa vastauksensa: ”Jos ostat Ferrarin, eihän kukaan halua pitää sitä tallissa”

Khaddi Sagnia kertoo Iltalehdelle käyttävänsä normaaleja hyppypöksyjä, mutta mainitsee niiden ”pulpahtavan paikoiltaan” suorituksen aikana. Ruotsalainen sanoo, että esittelee mielellään treenattua vartaloaan erilaisissa kuvauksissa.

Ruotsalaisen 24-vuotiaan pituushyppääjän Khaddi Sagnian kisapöksyt nousivat puheenaiheeksi Berliinin EM-kisoissa, kun konservatiivisimmat yleisurheilun seuraajat tuomitsivat ne liian pieniksi.

- Asuni ja housuni ovat samaa kokoa kuin muilla, mutta varataloni on sen muotoinen, että housut ikään kuin pulpahtavat pois paikoiltaan, kun hyppään, Sagnia kertoi Iltalehdelle viikonloppuna Tampereella Ruotsi-ottelussa.

Hän suhtautui hyppyhousuasiaansa erittäin hyvällä huumorilla.

- Ymmärrän, että varataloni kerää tuollaista puhetta, mutta en haluaisi, että ihmiset keskittyisivät housuihini, vaan suorituksiini ja tuloksiini, pituushyppääjä naureskeli.

Olet saanut paljon myönteistä palautetta ulkonäöstäsi, osin erittäin suorasukaistakin. Mitä haluat sanoa tällaista palautetta antaneille henkilöille?

- Hah, hah. Sanon vain kiitos, jos joku näin ajattelee, Sagnia vastaa.

- Yleisesti ottaen haluan sanoa nuorille, että olkaa oma itsenne, älkääkä pelätkö näyttää itseänne sellaisena kuin olette. Luottakaa itsenne ja olkaa tyytyväisiä itseenne. Ihmiset sanovat mitä tahansa, mutta nauttikaa harjoittelusta ja urheilemisesta, hän jatkaa.

Sagnia on ladannut Instagram-tililleen rohkeaksi luonnehdittuja kuvia. Hän kertoo, että haluaa sosiaalisessa mediassa kertoa seuraajilleen urheilijan elämäntyylistä ja arjesta.

- Tietysti haluan esitellä kuvissa vartaloani, sillä työskentelen sen kanssa päivittäin. Jos ostat Ferrarin, eihän kukaan halua pitää sitä tallissa, vaan sitä halutaan näyttää ihmisille. Minulla on sama juttu kehoni kanssa - se on minun Ferrarini.

Maaotteluvoitto

Sagnia voitti lauantaina Finnkampenin pituuskisan tuloksella 645.

- Se on tosi iso juttu. Tunnelma ja koko ilmapiiri ovat ihan uskomattomia maaottelussa. Rakastan tätä tapahtumaa. Tuloksella ei maaottelussa ole väliä: tulin vain ottamaan pisteet ja voiton. Ensi vuonna sitten uudestaan.

Ruotsi voitti naisten pituuden pistein 14-8 ja koko maaottelun 216-194.

Sagnia on omaan kauteensa tyytyväinen, sillä Berliinin EM-kisoissa hän oli seitsemäs ja talvella hallikisoissa tuli hurja ennätys 692.

Anonyymi kirjoitti...

Katariina Souri pöyristyi Maria Veitolan Sara Sieppi -haastattelusta: ”Pelkkää Sara Siepin halventamista ja piilov*****lua”

Katariina Souri ei ymmärrä Maria Veitolan feminismipuheita eikä sitä, miksi Sara Sieppiä halvennettiin eilisessä Enbuske, Veitola & Salminen -ohjelmassa.

Kirjailija, käsikirjoittaja ja kolumnisti Katariina Souri kommentoi eilen illalla julkisessa Facebook-päivityksessään Maria Veitolan tekemää Sara Sieppi -haastattelua Enbuske, Veitola & Salminen -ohjelmassa. Hän totesi päivityksessään, että EVS:n syyskauden aloitus oli kiusallinen, eikä se johtunut Siepistä.

- Voi luoja, miten monta kertaa olen aikanaan yrittänyt selviytyä samankaltaisessa tilanteessa. Feministeillä kova "huoli" siitä, että joku nainen hakee vartalollaan huomiota ja saa sitä kautta valtaa. Feministin puolestaan on ok hakea huomiota ja valtaa ulkonäöllään, jos tekee sen erikoisella pukeutumisella, Souri kirjoitti.

Kun Veitola kysyi haastattelussa Siepiltä, onko tämä feministi, Sieppi vastasi, että riippuu, missä asiassa.

- Feministejä ollaan all the way tai sitten ei olla, vastasi Veitola ohjelmassa.

- Naisen kroppa on seksualisoitu. Minä ajattelen feministinä, että nainen saa esitellä itseään ihan miten haluaa, somessa tai missä vaan - mutta ongelma on se, että vähäpukeisilla kuvilla kerätään seuraajia ja seuraajat on valtaa. Ja kun on seuraajia, voi tehdä rahaa. (...) Mua ahdistaa se, että nuoret saa sen mallin, että tälleen ollaan somessa. Kun oot pienissä vaatteissa somessa, saat tykkääjiä ja valtaa, Veitola jatkoi EVS-lähetyksessä.

Souri puolestaan ei ymmärrä sellaista feminismikäsitystä, että naiset hyökkäävät toisiaan vastaan.

- Sitten, kun feministit ryhtyvät tukemaan toisia naisia kautta linjan, alan kutsua itseäni feministiksi. Omaan käsitykseeni feminismistä kuuluu myös se, että naisella on vapaus elää elämäänsä niin kuin hän haluaa, ilman toisten naisten ivaa ja tuomitsemista. Sara Sieppi epäilemättä seisoo omilla jaloillaan ja tietää mitä tekee. Mielestäni hän eikä kukaan muukaan nainen ansaitse yhdenkään "feministin" piikittelyä.

Alkujaan joulukuun 1988 Playboy-lehden Playmate of the Month -tyttönä tunnetuksi tullut Souri kohtasi paljon ilkeyttä uransa alkupuolella ja kertoo joutuneensa mediahaastateluissa vastaavanlaisiin tilanteisiin.

- Omien kokemusteni takia eilen illalla syntyi tästä iso ahdistus. Koko haastattelu oli äärettömän inhottava, ja sen katsominen oli hyvin kiusallista, Souri kuvailee.

Sieppi lähti innoissaan puhumaan somesta
Myös Sara Sieppi on avautunut aiheesta Idealistan blogissaan otsikolla EVS-haastattelu. Hän kertoi tekstissään Veitolan tehneen etukäteen selväksi, etteivät he puhuisi sanallakaan esimerkiksi Siepin ja EVS-ohjelman kolmannen juontajan Roope Salmisen parisuhteesta, vaan haastattelun keskiössä olisi Siepin työ somessa.

- Kerrankin joku halusi antaa minulle alustan puhua siitä, mistä minulla on paljon sanottavaa - suostuin. (...) Tuntui mukavalta päästä vihdoin avaamaan koko tätä somemaailmaa myös oman blogin ulkopuolella, uskottavana ammattina. Odotin haastattelua todella paljon, Sieppi kirjoittaa blogissaan.

Kun haastattelu alkoi, Siepin tuntemukset muuttuivat.

- En osaa oikein kuvailla edes sitä tunnetta, mitä kävin heti ensimmäisten minuuttien aikana läpi. Oloni oli kai sanalla sanoen hämmentynyt, hän jatkaa blogissaan.

Souri seurasi haastattelua tv:stä ja kertoi huomanneensa heti, ettei Sieppi ollut ollenkaan varautunut tällaisiin kysymyksiin.

- Maria voi totta kai sanoa jälkeenpäin, että kysymykset on kerrottu Siepille. Haastattelusta kuitenkin näki, että kysymykset olivat Saralle täysi yllätys. Se oli pelkkää Sara Siepin halventamista ja piilov*****lua. Se oli hyökkäys, Souri sanoo.

Anonyymi kirjoitti...

Soini jäi historiaan – Halla-aho on hitsannut perussuomalaiset yhteen: "Ei tarvitse enää miettiä, mitä ajatuksia uskaltaa esittää"
Perussuomalaiset kokoontuvat tänä viikonloppuna Lahdessa. Kysyimme kolmelta aktiivilta, mitä Halla-aho on puolueelle tehnyt.


Jaa artikkeli Facebookissa
1706
Jaa artikkeli Twitterissä
Perussuomalaiset kokoontuvat lauantaina Lahdessa puolueneuvoston kokoukseen.

Kesäkuussa tuli täyteen vuosi siitä, kun valta puolueessa vaihtui, ja puheenjohtajaksi nousi europarlamentaarikko Jussi Halla-aho.

Entinen puheenjohtaja Timo Soini pettyi ja perusti puheenjohtajakamppailun hävinneen Sampo Terhon kanssa uuden puolueen, Sinisen tulevaisuuden.

Se on perussuomalaisille jo historiaa. Tapasimme kolme puolueen perusjäsentä Turusta, Lopelta ja Kemistä ja kysyimme, miten puolueella nyt menee ja millaisen Suomen he haluaisivat.

Liina Veronica Isto (23), Turku
Opiskelee medianomiksi ja sisustajaksi
PS-Nuorten Rahvas-lehden päätoimittaja
Vielä pari vuotta sitten turkulainen opiskelija Liina Veronica Isto koki olevansa ajatuksineen yksin. Hän ajatteli, ettei löydä kaltaisiaan, kansallismielisiä ja konservatiivisia ihmisiä, mistään. Mediastakin sai sellaisen kuvan, ettei heitä ole.

Ensin Isto löysi ajatuksilleen vastakaikua Youtubesta. Hän tutustui brittiläisen Paul Joseph Watsonin videoihin. Watson arvostelee ja pilkkaa muun muassa islamia, feminismiä ja maahanmuuttoa, ja on tehnyt sisältöä muun muassa yhdysvaltalaisen Alex Jonesin Infowars-kanavalle.

Isto tajusi, että hän haluaa vaikuttaa asioihin. Pari kuukautta myöhemmin hän lähti mukaan perussuomalaisiin. Reilu vuosi Halla-ahon valtaantulon jälkeen Isto kokee, että perussuomalaiset on hioutunut yhteen.

– Halla-ahon tulo on parantanut puolueen ilmapiiriä, ihmiset ovat nyt samanmielisempiä. Suurin osa nuorista perussuomalaisista oli tosin alun perinkin Halla-ahon takana, Isto sanoo.

Feminismiä ei enää tarvita
Turkulainen Isto uskoo, että ihmisen pitää tehdä kovasti töitä, että tämä saavuttaa jotain elämässään. Hänen mielestään kellään ei ole automaattisesti oikeutta odottaa, että asiat vain tipahtavat eteen.

Isto ei ole feministi. Hän ei kaipaa perhevapaauudistusta. Hänen mielestään vanhemmilla pitää olla vapaus valita, miten perhevapaansa käyttävät. Jos nainen haluaa käyttää kaikki perhevapaat, sitten tehdään niin. Jos ne halutaan jakaa, sekin sopii.

Iston mielestä feminismiä tarvittiin aikanaan, mutta nyt tasa-arvo on Suomessa hyvällä tolalla.

– On ärsyttävää, että etsimällä etsitään ongelmia. Naisilla on äänioikeus ja on laitonta maksaa naiselle samasta työstä eri palkkaa kuin miehelle.

Liian kovat kustannukset
Isto uskoo perinteisiin arvoihin ja työhön. Hän on valmis näyttämään vihreää valoa, jos joku haluaa tulla Suomeen töihin.

Pakolaisia hän ei Suomeen halua.

– Humanitääristä maahanmuuttoa ei pitäisi olla ollenkaan. Poikkeuksena voisi olla joku yksilö, esimerkiksi Edward Snowden.

Ovatko suomalaiset parempia kuin muut ihmiset?

– Ei kyse ole suomalaisten paremmuudesta vaan siitä, miten tietyt ryhmät käyttäytyvät tilastollisesti. Kuinka paljon tietyn ihmisryhmän joukossa on nettosaajia tai nettomaksajia? Tai kuinka paljon on rikollisuutta?

Perussuomalaisten nuorisojärjestön Rahvas-lehden päätoimittaja uskoo, että jos jossain maassa on suuria ulkomaalaisryhmiä, yhteiskunnan koheesio eli yhtenäisyys ja sitä myötä maanpuolustus ovat uhattuna.

Anonyymi kirjoitti...

Kuva: Plusmalli Tess Holliday säväyttää Cosmopolitanin kannessa: "Jos olisin pienenä nähnyt samanlaisen vartalon lehdessä, se olisi muuttanut elämäni"

Cosmopolitan-lehden brittiversiossa kansimallina tähdittää pluskokoinen kaunotar Tess Holliday.

Naistenlehti Cosmopolitanin brittiversio julkaisi perjantaina 31. elokuuta numeron, jota tähdittää sädehtivä pluskokoinen kansimalli Tess Holliday.

Kaunotar julkaisi kuvan kannesta myös Instagram-tilillää

– Olen todellakin Cosmo-tyttö! En voi uskoa, että sanon näin. Kiitos Cosmopolitan tästä upeasta mahdollisuudesta. Jos olisin nähnyt samanlaisen vartalon lehdessä, kun olin pieni, se olisi muuttanut elämäni. Toivottavasti tämä tekee sen jollekin teistä, tähti kirjoittaa kuvan yhteydessä.

Kaunotar on menestynyt mallina ja hän on tähdittänyt muun muassa People-lehden ja LA Weeklyn kansissa. Lisäksi Voguea Italia on nimennyt naisen yhdeksi maailman parhaimmaksi pluskokoiseksi malliksi.

Anonyymi kirjoitti...

Kahta naista hakattiin kepillä Malesiassa - saivat kepitystuomion lesboseksin harrastamisesta

Naisten katsottiin rikkoneen islamilaista lakia.

Kahden malesialaisnaisen saama kepitystuomio pantiin maanantaina täytäntöön. Naiset saivat tuomion, koska olivat harrastaneet seksiä yhdessä.

Saman sukupuolen edustajien välinen seksi on Malesiassa islamilaisen lain perusteella kielletty. Ihmisoikeusaktivistit ovat kutsuneet naisten saamaa tuomiota "julmaksi ja epäoikeudenmukaiseksi".

Sukupuolivähemmistöjen oikeudet ovat järjestöjen mukaan heikkenemässä muslimienemmistöisessä Malesiassa. Kyseessä oli tiettävästi ensimmäinen kerta, kun naisia on kepitetty maassa lesboseksin vuoksi.

22- ja 32-vuotiaat naiset pidätettiin huhtikuussa heidän jäätyään kiinni seksin harrastamisesta autossa Terengganun osavaltiossa, maan pohjoisosassa. Naisten henkilöllisyyttä ei ole annettu julkisuuteen.

Viime kuussa naiset todettiin syyllisiksi islamilaisten lakien rikkomiseen. Heille tuomittiin kuusi kepiniskua kummallekin sekä 3 300 ringgitiä eli noin 700 euroa sakkoa.

Kepitystuomio pantiin täytäntöön sharia-oikeustalolla Kuala Terengganussa, tuomioistuimen viranomainen vahvisti uutistoimisto AFP:lle. Useat ihmisoikeusjärjestöt tuomitsivat naisten kohtelun tuoreeltaan.

Anonyymi kirjoitti...

Ruotsidemokraatit ja perussuomalaiset samoilla linjoilla: Höpötutkimus pois yliopistosta

Erityisesti sukupuolitutkimus sekä rasismin ulottuvuuksien kartoitus saavat ruotsidemokraattien verenpaineen nousuun.

– Yliopistollinen tutkimus on usein pelkkää omien mielipiteiden vahvistamista. Onko veronmaksajien etu rahoittaa tällaista tieteentekoa? kysyy puolueen tutkimusvastaava Robert Stenkvist.


– Tutkijat päättävät jo ennen työn aloittamista mieltä mieltä ovat ja sitten varsinainen tutkimus vahvistaa nämä oletukset. Stenkvistin sormi osoittaa SVT:n haastattelussa erityisesti entisen naistutkimuksen (nykyinen sukupuolitutkimus) sekä rasismin tutkimuksen suuntaan.

Poliitikkojen täytyy puuttua asiaan

Stenkvist on vahvasti sitä mieltä, että ehkä olisikin poliitikkojen tehtävä asettaa korkeammat tieteelliset vaatimukset yliopistoissa ja korkeakouluissa tehtävälle tutkimukselle.

– Arvostamme tieteen ja tutkijan vapautta mutta joku tolkku siinäkin on oltava. On minun vastuullani, että teemme ehdotuksen tämän epäkohdan korjaamiseksi, hän painottaa.

Esimerkkinä kyseenalaisesta tutkimuksesta Stenkvist ottaa esille professori Mattias Gardellin puolen miljoonan euron tutkimuksen ”Vihaiset valkoiset miehet, tutkimus väkivaltaisesta rasismista ja sen suhteesta väkivaltarikollisuuteen sekä äärinationalismin tunneulottuvuuksiin”.

Rasismin tutkimus on poliittista

Professori Gardell repii pelihousunsa moisesta moitteesta ja vastaa:

– Tuo on poliittinen väite. Rasismin tutkimuksella on toki poliittinen merkityksensä, mutta se liittyy demokraattisiin perusoikeuksiin ja ihmisten tasa-arvoon. Rasismin tutkimus on empiiristä tutkimusta, josta voidaan vetää poliittisia johtopäätöksiä.

Stenkvistin kritiikin kohteena on myös Ruotsin tiedeneuvosto, suurin tutkimusrahoittaja valtakunnassa. Stenkvistin mielestä apuraha-anomukset usein tukevat vain tutkijoiden omia mielipiteitä, eikä niillä ole tieteellistä perustaa.

– Jos poliitikot näkevät, että tärkeitä periaatteita poljetaan, niin täytyyhän meidän puuttua asiaan.

SUOMEN UUTISET

Anonyymi kirjoitti...

Martat ovat huolissaan miehistä, jotka eivät syö tarpeeksi kasviksia

Martat ovat huolissaan myös nuorista, sillä kasvisten ja marjojen syöminen vähenee pojilla jo 4.–5. luokilla.
Viime aikoina kasvisruoka on noussut valtakunnan puheenaiheeksi, kun puolustusministeri antoi epäileviä lausuntojaan varuskunnissa tehtävää ruokauudistusta kohtaan. Vaikka kyseessä oli kasvisruoan osalta vain kahden aterian muutos koko viikon ruokiin, Jussi Niinistö ei sitä hyväksynyt.

Asiaan otti kantaa myös sodan kokenut, 98-vuotias sotaveteraani Olli Vuorio, joka ihmetteli ministerin lausuntoja: ”Kyllä kasvisruoka sopii varusmiehille”

Kun Martat suunnittelivat tulevia ohjelmiaan, he eivät voineet tietää, että kasvisruoka ja kasvisten merkitys ruokavaliossa nousisi otsikoihin. Martoilla on kuitenkin yksi viestinnän painopiste tänä syksynä: Liian vähän kasviksia syövät miehet.

Miksi vain miehet?

– Martat ovat huolissaan suomalaisista miehistä, sillä kaikista Pohjoismaista suomalaisilla miehillä on alhaisin elinikä, kehittämispäällikkö Kaisa Härmälä sanoo.

Suomalaismiehet elävät noin kuusi vuotta vähemmän kuin suomalaisnaiset keskimäärin.

Yksi näkökulma aiheeseen on ravinto. Tiedetään, että terveelliseen ruokavalioon kuuluvat päivittäin syötävät kasvikset, marjat ja hedelmät. Tilastojen valossa niiden käyttämisessä on eroja sukupuolten välillä.

– Tutkitun tiedon mukaan tytöt ja naiset syövät enemmän kasviksia, kuin pojat ja miehet, Kaisa Härmälä kertoo.

– Kouluissa tehtyjen kyselytutkimusten mukaan kasvisten ja marjojen syöminen vähenee pojilla jo 4.–5. luokilla.

Piilossa olevat ennakkoluulot
Vaikka tietoisuus terveellisestä ravinnosta ja sen ympäristövaikutuksista on kasvanut ja kasvisruoka kiinnostaa yhä enemmän, tietynlaiset ennakkoluulot tai oletukset elävät yhä.

Marttojen mukaan lihan syöminen saatetaan kokea jollain tavoin maskuliinisena, kasvisten syönti taas enemmän feminiinisenä. Ilmiöstä on kirjoitettu aiemminkin. Ne voivat olla syvään juurtuneita, mutta piilossa olevia oletuksia, joilla voi olla oma vaikutuksensa.

Pitkään eläneet sanonnat, kuten esimerkiksi ”ruista ranteeseen” ja ”salaatti on kanien ruokaa”, kertovat omalta osaltaan siitä.

Tilastoja katsomalla ero naisten ja miesten kulutuksessa näkyy selkeästi.

Anonyymi kirjoitti...

Annimari Korte ihmettelee pienistä hyppyhousuista noussutta kohua: ”En ymmärrä, miksi se kiinnostaa kansaa”

Suomalainen aitajuoksija ei ymmärrä, miksi ruotsalaisen pituushyppääjän Khaddi Sagnian hyppyhousuista nousi kohu.

Aitajuoksija Annimari Korte puolustaa liian pienien hyppypöksyjen käytöstä moitittua ruotsalaista pituushyppääjää Khaddi Sagniaa.

- Kaikilla on samanlaiset asut, aina se on ollut niin. Housut vaan istuvat erilailla eri ihmisille. Se Sagnian asu on ihan samanlainen kuin kaikilla muilla, Korte toteaa.

Toimittajan töitä viime vuosina tehnyt suomalainen sanoo ymmärtävänsä, miksi asiaa kiinnostaa mediaa, mutta Sagnian pöksyistä syntynyttä kohua hän pitää tarpeettomana.

- Hän on huippu-urheilija, ei se (hyppyasu) suoritukseen vaikuta. En ymmärrä, miksi se kiinnostaa kansaa. Aina puvut ovat olleet samanlaisia, Korte linjaa.

Sekä Korte että Sagnia kilpailivat lauantaina maaottelussa Tampereella.

Anonyymi kirjoitti...

Mieslääkärin kommentti palkkakuilusta herättää raivoa somessa – "johtuu naisten omasta valinnasta"

Amerikkalaislääkärin kommentti vähemmän työskentelevistä naiskollegoista Dallas Medical Journal -lehdessä on aiheuttanut närää sosiaalisessa mediassa, kertoo muun muassa The Washington Post.

– Kyllä, palkkakuilu on olemassa. Naislääkärit eivät työskentele yhtä paljon eivätkä hoida yhtä monia potilaita kuin mieslääkärit, kirjoitti itsekin lääkärinä työskentelevä Gary Tigger yhdysvaltalaisessa lääketieteellisessä lehdessä Dallas Medical Journalissa.

– Tämä johtuu naisten omasta valinnasta. He eivät yksinkertaisesti halua olla kiireisiä tai tehdä pitkiä työpäiviä. Tavallisesti he asettavat etusijalle jotain muuta, kuten perheen, sosiaalisen elämän, mitä tahansa, selittää Tigger.

– Tälle asialle ei pidä tehdä mitään, elleivät naiset todella halua työskennellä kovemmin. Jos eivät, heille pitäisikin maksaa vähemmän, Tigger jatkaa.

Kommentti herätti naislääkärien raivon
Kommentti on kerännyt harvinaisen paljon arvostelua sekä sen kirjoittajaa että julkaisijaa kohtaan.

– Tällaisille väitteille – että naiset tienaavat vähemmän, sillä ovat tehottomampia ja keskittyneempiä perhe-elämäänsä – ei ole mitään tietoperustaa, twiittasi lääkäri Esther Choo.

– Tämä olisi siis tältä kuulta, eikä vuodelta 1950? irvaili Patrick Whittle.

– He laittoivat tämän ”Suuret ja kirkkaat ideat” -osion alle, mikä tarkoittaa jonkun toimituksesta ajattelevan tämän miehen sanoman olevan jotain järkevää, totesi lääkärinä työskentelevä Alethea Allen.

– Institutionaalisella tasolla haluaisin kysyä, miksi Dallas Medical Journal koki tällaisen peittelemättömän seksistisen kirjoituksen julkaisemisen hyväksyttäväksi? kysyi Tricia Rae Pendergrast.

Kirjoittaja ja julkaisija puolustautuivat
Trigger yritti tyynnytellä vihastuneita kollegoitaan sanomalla Dallas Morning News -ohjelmassa, ettei hänen tarkoituksenaan ollut kertoa, että naislääkäreille pitäisi maksaa vähemmän, vaan että pienemmän palkan takana on tiettyjä syitä.

Dallas Medical Journal puolestaan totesi, että on turha ampua viestintuojaa.

Naislääkäreillä kolmanneksen pienempi palkka
Vuonna 2017 tehdyn tutkimuksen mukaan yhdysvaltalaiset naislääkärit tienaavat 27,7 prosenttia vähemmän kuin mieskollegansa. Samassa tutkimuksessa todettiin, että kotona odottavat lapset söivät naislääkärin työaikaa keskimäärin 11 tunnilla viiikossa.

Lääkäri Kim Templeton sanoo CNN:n haastattelussa, että äitiyden tuomaa vastuuta käytetään naislääkäreitä vastaan.

– Jotkut ihmiset ovat sanoneet, että naislääkärit tienaavat mieslääkäreitä vähemmän, sillä he eivät hoida yhtä monia potilaita ja he ottavat vastuuta lapsistaan. Vuosikymmeniä myöhemmin oletus on, että mieslääkäreiden tulee tienata enemmän, koska niin he huolehtivat perheestään, kommentoi Templeton tutkimusta CNN:lle.

Lähde: The Washington Post, CNN, Twitter

Anonyymi kirjoitti...

”Ei avioliitossa voi raiskata” - Jussi Halla-Aho tyrmää puoluetoverinsa näkemykset: ”Takapajuisuus ei ole yhtään parempaa, vaikka se olisi kotimaista”

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho pitää perussuomalaisten kaupunginvaltuutetun raiskauspuheita ”takapajuisina”.

Perussuomalaisten puoluejohtaja Jussi Halla-Aho on ottanut kantaa Kankaanpään perussuomalaisten varapuheenjohtaja Teuvo Roskala n esittämille kannanotoille koskien raiskauksia. Roskalan mielestä avioliitossa ei voi tapahtua raiskausta, "ei ainakaan tavallisten valkoisten heteroiden suhteessa".

- Perussuomalaiset vastustavat maahanmuuttoa takapajuisista kulttuureista muun muassa siksi, että arvostamme naisten ja lasten oikeuksia. Takapajuisuus ei ole yhtään parempaa, vaikka se olisi kotimaista, Halla-Aho kirjoittaa Roskalan blogikirjoituksia koskevassa Facebook-keskustelussa.

Myös lukuisat muut perussuomalaiset ovat tuominneet Roskalan kannanotot.

Anonyymi kirjoitti...

Saksa: Chemnitzin naiset ovat vihaisia

Saksalaisen feministijulkaisu Emman toimittaja lähti Chemnitziin selvittämään mitä kaupungin naiset ajattelevat viime aikojen tapahtumista. Lehden reportaasin mukaan Chemnitzissä ei ole natseja vaan vihaisia kansalaisia, jotka tuntevat itsensä yksin jätetyksi.
– Te siirrätte meidät kaikki oikeaan nurkkaan ja unohdatte pakolaisten mukana tulleet ongelmat, Anna sanoo.

– Ongelma on 20–30 -vuotiaat nuoret miehet! Erityisesti mustat afrikkalaiset, syyrialaiset ja irakilaiset. Nämä miehet ovat muuttaneet kaupunkimme, sanoo Anna.

Annan mukaan naisten elämä on muuttunut vaaralliseksi, mutta ei pelkästään heidän elämänsä.

– Me emme halua alistua tälle. Minä pelkään tyttäreni ja koululuokkani lasten puolesta. Erityisesti tyttöjen puolesta. Näillä miehillä ei ole mitään tekemistä. Heillä ei ole arvostavaa naiskuvaa. He ovat seksuaalisesti turhautuneita, eikä heillä ole keinoa purkaa sitä, kertoo Anna.

Tällä on ollut vakavat seuraukset Chemnitzissä.

– Viime vuonna minun luokkani tyttöjä oli häiritty seksuaalisesti. Yksi joutui melkein raiskatuksi. Tekijät olivat näitä nuoria miehiä. Totta on, että myös saksalaiset tekevät moista, mutta muuttaako se tilanteen paremmaksi? Antaako se teot anteeksi? Tässä mittakaavassa näitä tekoja ei Chemnitzissä ollut ennen pakolaisten saapumista vuonna 2015. meillä oli myös vähemmän huumekauppaa ja varkauksia, eikä ketään häiritty. Koululaisia on häiritty jo usein. Puukolla uhaten heiltä on viety puhelimia, rahaa tai vaatteita, kertoo Anna.

Ongelmat ovat Annan mukaan olleet jo pitkään tiedossa, mutta kukaan ei tee mitään.

– Me ollaan kaikki pelkureita, koska kaikki pelkäävät leimautumista itä-natseiksi. Natsejakin on, mutta ei enemmistönä. Oikeisto käyttää tilanteen hyväkseen ja väittävät, että he ovat ainoat, jotka voivat rauhoittaa tilanteen. Useat tavallisetkin ihmiset valitettavasti uskovat heitä, koska me olemme turhautuneita, kertoo Anna.

Annan mukaan mielenosoituksessa muutama ihminen oli tehnyt Hitler-tervehdyksen ja kuvat leviävät maailmalle ja itse ongelma jää ulos keskustelusta.

Kaksi vanhempaa rouvaa kertoo tunteistaan
Ensimmäinen rouva kertoo, että ei ole koskaan aikaisemmin tuntenut oloaan näin turvattomaksi.

– He eivät ymmärrä eivätkä puhu kieltämme eikä heillä ole mitään tekemistä. He istuvat jossain missä on ilmainen wlan-verkko ja jos he haluavat parantaa talouttaan he ryhtyvät rikollisiksi. Koska heillä ei ole tyttöystävää he häiritsevät naisia ja tyttöjä, kertoo rouva ja jatkaa: – Tämä ei toimi näin! Tätä ei voi hyväksyä! Ne jotka eivät kykene noudattamaan maan lakeja ovat menettäneet mahdollisuutensa tässä maassa. Tämä on minun mielipiteeni, eikä se ole oikeistolaista.

Toinen rouva puuttuu puheeseen ja sanoo poliitikoiden pelkäävän kasvojensa menettämistä.

– He pelkäävät etteivät tule uudestaan valituksi. Herra Kretschmer on aina mielellään kehunut miten maailman avoin ja suvaitsevainen Saksi on. Tämä pitää paikkansa, mutta silti meillä on ongelma pakolaisten kanssa. Ei sen takia, että he ovat ulkomaalaisia vaan siksi, että he tekevät paljon pahaa, rouva puuskahtaa.

Kolmas paikalle saapunut 54-vuotias nainen ottaa puheenvuoron. Hänen mukaansa vasemmisto on syyllinen “oikeistopaineeseen Saksassa”.

– Nämä vasemmistointellektuellit, jotka sijoittavat kaikki ihmiset oikeistoon, jotka puhuvat ongelmista pakolaisten kanssa. Tämän takia kaikki katsovat pois ongelmista ja pinnan alla alkaa kiehumaan, hän toteaa.

Muukalaishyökkäykset tuomitaan yhdessä tuumin
Kaikki naiset pitävät kammottavana sitä tosiasiaa, että kaupungissa saavat kaikki muut paitsi valkoihoiset pelätä heihin kohdistuvaa hyökkäystä.

– Se ei ole oikein, eikä kaupunkimme saa olla tällainen, he sanovat.

Anonyymi kirjoitti...

Perussuomalaisten varavaltuutettu jätti valtuustoaloitteen tyttöjen silpomista vastaan: ”Pettymyksekseni naispuolinen somalivaltuutettu jätti allekirjoittamatta”

Tyttöjen sukuelinten silpomisen kieltämistä vaativa kansalaisaloite on etenemässä eduskuntaan. Silpominen on jo Suomessa rikoslain vastaista, mutta aloitteessa vaaditaan erillistä lakia, joka kattaa myös ulkomailla tehdyt silpomiset. Asiaa on puitu myös Espoon kaupunginvaltuustossa.


Fenix Helsinki ry:n tutkimuksen mukaan Suomessa asuvia tyttöjä on silvottu.

– Olisi aika kummallista, jos hyvin vahvoista perinnäistavoista luovuttaisiin kuin veitsellä leikaten väestön muuttaessa Afrikasta ja Lähi-idästä Eurooppaan. Somaliassa tytöistä ja naisista noin 98 prosenttia on ympärileikattu ja naisista vain kolmannes haluaisi luopua tavasta, Espoon perussuomalaisten 1. varavaltuutettu Henna Kajava huomauttaa.

Silpominen alkoi ensimmäisten somalien myötä

Sukuelinten silpominen tuli Suomeen 90-luvun alussa ensimmäisten somalien myötä. Terveyden ja hyvinvoinninlaitos (THL) käynnisti ensimmäisen toimintaohjelman tavan kitkemiseksi Suomesta vasta vuosille 2012-2016.

– Nyt on alettu pyöritellä myös tyttöjen ympärileikkauksen kriminalisointia. Tarvitaanko erillislakia teon tuomittavuuden selventämiseksi vai riittääkö nykyinen lainsäädäntö, jossa teko voidaan tuomita törkeänä pahoinpitelynä? Kansalaisaloite erillislain puolesta on jo kerännyt tarvittavan määrän nimiä.

Tyttöjen ympärileikkauksista tehtävä rikosilmoitus

THL:n toimintaohjelma on ollut tarkoitus jalkauttaa käytäntöön kaikissa Suomen kunnissa. Kunnille, joissa on paljon maahanmuuttajia on suositeltu silpomisen vastaisen ehkäisytyöryhmän tai -verkoston perustamista.

– Tällainen onkin Espoossa, jossa itse asun. Kuntien edellytetään myös järjestävän koulutusta ammattihenkilöstölle siitä, kuinka ottaa jokaisen asianosaisesta kulttuurista tulevan asiakkaan kanssa puheeksi tyttöjen ympärileikkaus. Ammattihenkilöstön tulee antaa neuvontaa asiassa ja ilmoittaa ympärileikkausepäilyistä tai epäillystä uhasta viranomaisille.

– Itse asiassa lain mukaan jokaisesta alaikäisen tytön ympärileikkauksesta on velvollisuus tehdä lastensuojeluilmoitus, Kajava muistuttaa.

Pahimman laatuista rasismia

Kuntien tulisi myös sisällyttää tyttöjen ympärileikkausten ehkäisy THL:n ohjeiden mukaisesti kotouttamis- sekä lasten ja nuorten hyvinvointiohjelmiin.

– Näin ei ole ainakaan Espoossa toimittu. Toimintaohjelman jalkauttaminen kuntiin on muutenkin jäänyt retuperälle, Kajava huomauttaa ja kertoo THL:n kyselytutkimuksesta (2017), jonka mukaan ammattilaiset saavat tietoa aiheesta edelleen etupäässä internetistä.

– Tyttöjen ympärileikkauksen ehkäisyn jättäminen retuperälle on pahimman laatuista rasismia. Miten paljon vakavammin asiaan suhtauduttaisikaan, jos tällainen äärimmäinen, pysyvästi vammauttava seksuaaliväkivalta uhkaisi kantasuomalaisia tyttöjä? Kajava kysyy.

Anonyymi kirjoitti...

Selvitys: Miehet hyötyneet hallituksen talouspolitiikasta naisia enemmän – tasa-arvo pitäisi huomioida budjetissa tarkemmin

Valtioneuvoston teettämän selvityksen mukaan miehet ovat viime vuosina hyötyneet keskimäärin naisia enemmän talouspolitiikan muutoksista. Valtaosa vuosina 2016–2018 toteutettujen verotuksen ja sosiaalietuuksien muutosten häviäjistä on naisia.

Selvityksessä moititaan, että tasa-arvoasioita ole Suomessa huomioitu hallituksen ja ministeriöiden laatiessa budjettia.

– Lakiesitysten sukupuolivaikutusten arvioinnit ovat puutteellisia. Tulonjako- ja työllisyysvaikutuksia ei arvioida sukupuolinäkökulmasta käytännössä lainkaan, tiedotteessa todetaan.

Selvityksen laskelmien mukaan etenkin sosiaalietuuksien indeksileikkaukset ja -jäädytykset ovat heikentäneet taloudellista tasa-arvoa kohdistumalla enemmän naisiin kuin miehiin.

Selvityksessä suositellaan, että valtionhallinnon budjettivalmisteluissa sukupuolinäkökulma otettaisiin määrätietoisesti huomioon.

Anonyymi kirjoitti...

Ettei häviäjä olisi aina sama: Suomeen suositellaan sukupuolitietoista budjetointia

Tuoreen selvityksen mukaan talouspolitiikka kohtelee naisia ja miehiä Suomessa eri tavalla. Häviäjän osa on yleensä naisella.

Suomessa tarvitaan määrätietoisempaa sukupuolitietoista budjetointia, toteavat tiistaina julkaistun "Tasa-arvoa talousarvioon" -selvityksen tekijät. Selvityksen mukaan miehet ovat hyötyneet vuosien 2016–2018 verotuksen ja sosiaalietuuksien muutoksista useammin kuin naiset ja valtaosa häviäjistä on naisia.

Valtion budjetin sukupuolivaikutusten arviointi on keskeinen osa selvityksen suosittelemaa sukupuolitietoisen budjetoinnin Suomen mallia.

Sukupuolitietoinen budjetointi on kansainvälisesti yhä suositumpi sukupuolten tasa-arvon edistämisen strategia, jonka tavoitteena on muuttaa julkisten menojen ja tulojen kohdentumista tasa-arvoa edistävällä tavalla. Selvityksen mukaan sukupuolitietoinen budjetointi on Suomen valtionhallinnossa vielä lapsenkengissä.

Esimerkiksi lakiesitysten sukupuolivaikutusten arvioinnit ovat puutteellisia. Tulonjako- ja työllisyysvaikutuksia ei arvioida sukupuolinäkökulmasta käytännössä lainkaan.

Selvityksessä tehdyt laskelmat osoittavat, että vuosien 2016–2018 verotuksen ja sosiaalietuuksien muutokset ovat hyödyttäneet 61 prosenttia miehistä ja 54 prosenttia naisista. Naisten käytettävissä olevat tulot ovat pienentyneet suhteessa useammin ja enemmän kuin miesten.

55 prosenttia hallituksen toimien johdosta yli 50 euroa vuositasolla hävinneistä noin puolesta miljoonasta henkilöstä oli naisia, ja näiden naisten käytettävissä olevat tulot pienenivät 0,41 prosenttiyksikköä enemmän kuin miesten. Etenkin sosiaalietuuksien indeksileikkaukset ja -jäädytykset ovat heikentäneet naisten ja miesten taloudellista tasa-arvoa.

Osana hallituksen tasa-arvo-ohjelman toimeenpanoa toteutetussa selvityksessä suositellaan, että Suomessa aletaan toteuttaa sukupuolitietoista budjetointia määrätietoisemmin. Talousarvion sukupuolivaikutusten arviointi on keskeinen osa ehdotettua sukupuolitietoisen budjetoinnin mallia.

Selvitys tarjoaa menetelmiä tulonjako- ja työllisyysvaikutusten sukupuolinäkökulmaiseen arviointiin. Tällä hetkellä vain Ruotsissa arvioidaan tulonjakovaikutuksia sukupuolinäkökulmasta valtion budjettia valmisteltaessa.

Anonyymi kirjoitti...

”Sukupuolisokeasta sukupuolitietoiseen” – kansanedustaja haluaa budjetointiin lisää tasa-arvoa

Sukupuolitietoinen budjetointi parantaa päätösten tietopohjaa, sanoo työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Tarja Filatov. Hän puhui Tasa-arvoa talousarvioon -seminaarissa Säätytalolla.

– Tunnistamalla budjetin sukupuolivaikutukset, kykenemme tekemään päätöksiä, jotka edistävät tasa-arvoa. Kyse ei ole vain yksittäisten määrärahojen vaikutuksista, vaan budjetin ja talouden kokonaisuudesta.

– Vaikkapa säästöt vaikuttavat kasautuessaan miehiin ja naisiin eri tavoin. On hyvä tunnistaa yhdessä budjetissa kasautuvat vaikutukset sekä päätösten pitkän aikavälin vaikutukset.

Filatovin mukaan arviointia ei voi tehdä ”musta tuntuu” -menetelmällä. Talousosaaminen on hänen mukaansa hyvä yhdistää arvioinnissa yhdistyvät tasa-arvoon. Kyse ei ole arvioinnista itseisarvona, vaan siitä, miten arvioinnin tulokset vaikuttavat päätöksentekoon.

– Lainsäädännössä edellytetään sukupuolivaikutusten arviointia. Liian usein ne ovat puutteellisia tai puuttuvat jopa kokonaan. Arvioinnissa on laadullisesti paljon kehitettävää, muistuttaa Filatov.

– Oleellista on, että tutkittu tieto vaikuttaa poliittisiin päätöksiin: lakeihin ja taloudellisiin päätöksiin. Siirtyminen sukupuolisokeasta budjetoinnista sukupuolitietoiseen budjetointiin edistää tasa-arvon toteutumista. Muutos ei tapahdu yhdessä yössä, vaan vaatii kulttuurin ja toimintatapojen muutosta. Mitä laajemmalla rintamalla ja mitä varhemmin valmistelua tasa-arvotavoitteisiin sitoudutaan, sitä parempia tuloksia saadaan.

Anonyymi kirjoitti...

Nettitreffailu on muuttunut valtavasti lyhyessä ajassa, sanoo asiantuntija – Tässä 10 vinkkiä, jotka helpottavat kumppanin etsimistä
Nettideittailuun liittyy edelleen monia vääriä mielikuvia, kertoo aiheesta kirjan kirjoittanut Mari Koistinen.


TIETOKIRJAILIJA ja viestinnän ammattilainen Mari Koistinen kävi ensimmäistä kertaa nettitreffeillä vuonna 1999.

Kymmenisen vuotta sitten nettideittailuun tuli pidempi tauko, koska hän oli parisuhteessa. Pari vuotta sitten Koistinen loi taas nettideittiprofiilin. Pian sen jälkeen hän päätti kirjoittaa aiheesta kirjan. Teos Digideiteillä – It’s a Match (Otava) ilmestyi viime viikolla.

Tämän jutun lopussa Koistinen kertoo kymmenen vinkkiä, joilla nettitreffailun voi saada sujumaan ja joilla koko kulttuurista voisi tulla mukavampaa kaikille.

SITÄ ENNEN kuitenkin viisi Koistisen huomiota siitä, miten nettideittailu on muuttunut edelliseen vuosi­kymmeneen verrattuna.

1. Nykyään deittaillaan omalla kasvokuvalla ja etunimellä.

”Aikaisemmin piiloteltiin nimimerkin takana ja kuvatkin olivat aika hämyisiä. Kaikilla ei edes ollut digitaalista kuvaa itsestään. Nettideittailuun on tullut lisää avoimuutta”, Koistinen vertaa.

2. Nettitreffailua ei enää hävetä.

”Ennen monet ihmiset vähän nolosteli nettideittailua. Nykyäänhän sinkkuna joutuu melkeinpä perustelemaan, miksi ei ole Tinderissä, jos ei käytä sitä.”

3. Nettitreffailu on helpompaa ja mukavampaa kuin hakuammunta.

”Treffipalveluiden käyttäminen on vaivattomampaa. Se on myös mukavampaa, koska kuka tahansa ei voi lähettää mitä tahansa viestejä. Nykyään pitää yleensä ensin matchata, eli molempien pitää olla ensin kiinnostuneita toisistaan. Ennen erityisesti naiset saattoivat saada miehiltä copypastettuja viestejä, jotka saattoivat sisältää mitä tahansa.”

4. Nettideittailijoiden määrä on kasvanut.

”Nettideittailusta on tullut niin suosittua, että se ihmismassa josta mahdollisesti harotaan niitä deittikumppaneita, on aivan toista luokkaa kuin aiemmin.”

5. Tinder.

Tinder on vaikuttanut merkittävästi kaikkiin ylempänä lueteltuihin muutoksiin, Koistinen tiivistää. Se on vuonna 2012 avattu nettipalvelu, jolla on kymmeniä miljoonia käyttäjiä. Tinder on ylivoimaisesti suosituin treffipalvelu ja samankaltainen synonyymi nettideitailulle kuin Facebook on ollut sosiaaliselle medialle.

Anonyymi kirjoitti...

Emma Kari: Hallitusohjelman oltava feministinen

Kansanedustajan mukaan ‘politiikan äijäytyminen’ on kurjistanut naisten asemaa Suomessa.

Vihreiden kansanedustaja Emma Kari vaatii seuraavaa hallitusta sitoutumaan tasa-arvon edistämiseen. Hänen mukaansa nykyhallituksen tekemät leikkaukset ovat kohdistuneet kohtuuttomasti naisiin.

– [Juha] Sipilän hallituskausi on ollut miesten hallituskausi. Kokoomuksen ja keskustan yhteistaipale on osoittanut tämän maan naisille, että tasa-arvo voi mennä myös taaksepäin. Ensimmäistä kertaa sen jälkeen kun olin neljävuotias, Suomeen kasattiin hallitus, johon ei mahtunut edes 40 prosenttia naisia, Kari toteaa tiedotteessa.

– Tämän jälkeen naisten osuus tippui jopa alle 30 prosenttiin. Seuraavassa hallituksessa on oltava yhtä paljon mies- ja naisministereitä.

Kari kehottaa seuraavaa hallitusta myöntämään, että Suomessa on vielä paljon tehtävää yhdenvertaisuuden eteen.

– Politiikan äijäytymisen jäljet näkyivät nopeasti, kun lasten tasa-arvoinen päivähoito-oikeus lopetettiin, naisten asemaa parantava perhevapaauudistus kaadettiin ja Suomen kilpailukykyä runnottiin kuntoon julkisen sektorin pienipalkkaisten naisten lomarahoja leikkaamalla. Näin ei saa käydä enää koskaan. Meidän on varmistettava, etteivät meidän tyttäremme joudu käymään uudelleen niitä samoja taisteluita, joita isoäitimme ovat jo käyneet.

Feministinen hallitusohjelma voisi Karin mukaan pohjautua muun muassa koulutuksen segregaation torjumiseen, työelämän epätasa-arvoon puuttumiseen, perheenyhdistämisten helpottamiseen ja pakolaiskiintiön nostamiseen.

– Seuraavalla hallituksella on paljon korjattavaa. Hallitukselta on löydyttävä rohkeutta tehdä perhevapaauudistus, joka aidosti parantaa naisten työmarkkina-asemaa. Miehiä syrjivä asevelvollisuus on uudistettava ja poikien syrjäytymiskehitykseen on puututtava. Translaki ja raiskauslainsäädäntö on korjattava. Samoin maailman heikoimmassa asemassa olevien tyttöjen asemaa on parannettava nostamalla kehitysyhteistyömäärärahoja, Kari sanoo.

Anonyymi kirjoitti...

Sanna Marin: Naiset joutuivat politiikan maksajiksi

Kansanedustaja vaatii sukupuolivaikutusten huomioimista talouspolitiikassa.

Sdp:n kansanedustaja Sanna Marin syyttää nykyhallitusta sukupuolten välisen tasa-arvon heikentämisestä. Hän viittaa tiistaina julkaistuun tutkimukseen, jonka mukaan miehet ovat hyötyneet naisia enemmän viime vuosina tehdyistä verotuksen ja sosiaalietuuksien muutoksista.

– Tiivistetysti voidaan todeta, että [Juha] Sipilän (kesk.) hallituksen talouspolitiikan maksajina ovat olleet erityisesti naiset ja jo valmiiksi heikossa asemassa olevat. Edes hallituspuolueet eivät voi asiaa enää kieltää tai muuksi selittää, Marin toteaa tiedotteessa.

Hän huomauttaa, että sukupuolitietoista budjetointia tehdään jo kansainvälisesti.

– Seuraavaksi on ratkaistava, miten epätasa-arvoinen tilanne korjataan. Kun tämä hallitus ei siihen nähtävästi kykene, on asian oltava seuraavan hallituksen työlistan kärjessä.

Etenkin sosiaalietuuksien indeksileikkaukset ja -jäädytykset ovat heikentäneet Marinin mukaan naisten ja miesten taloudellista tasa-arvoa.

– Jos haluamme jatkossa mieltää itsemme tasa-arvoiseksi maaksi, on sukupuolivaikutusten arviointi otettava lähtökohdaksi niin verotuksesta, työllisyydestä kuin tulonjaosta päätettäessä.

Anonyymi kirjoitti...

Italiassa aukesi ensimmäinen seksinukkebordelli - varattu täyteen viikoiksi eteenpäin

Puoli tuntia nuken kanssa maksaa 80 euroa.

Italian Torinossa aukesi maanantaina maan ensimmäinen bordelli, jossa kaikki "ilotytöt" ovat nukkeja. Vastaavanlaisia seksinukkebordelleja on jo muun muassa Saksassa, Itävallassa ja Hollannissa.

LumiDollsilla Torinossa on yhteensä kahdeksan seksinukkea, seitsemän naispuolista ja yksi mies. Nuken kanssa peuhaamisesta saa maksaa noin 80 euroa puolelta tunnilta.

- Varauskirjat ovat täynnä useiksi viikoiksi. Tulossa on myös useita polttariseurueita, kertoo LumiDollsin johtaja Wired-julkaisulle.

Jokaisessa bordellin huoneessa on parisänky, lavuaari, suihku ja televisio pornon katselua varten.

Kaikki Kamasutran asennot mahdollisia
Asiakkaat saavat valita haluamansa nuken ja mitä sillä on päällään. Nukke asetetaan myös valmiiksi asiakkaan haluamaan asentoon.

- Ne taipuvat hyvin, oikeastaan kaikki Kamasutran asennot ovat mahdollisia, kertoo LumiDollsin johtaja.

Miespuolisella nukella on vaihdettava penis, jonka pituuden saa itse valita.

Puuhastelun jälkeen nuket puhdistetaan perusteellisesti.

Nuken hinta 2 500 euroa
LumiDollsin toimipiste on Torinon keskustan ulkopuolella. Se on matala rakennus korkeiden asuintalojen keskellä.

Koko tila on noin 140 neliömetriä. Makuuhuoneita on kolme.

Firman mukaan sen nuket ovat kaikkein realistisimpia, mitä markkinoilta löytyy. Yhden pääasiassa silikonista valmistetun nuken hinta on noin 2 500 euroa.

Bordellit, joissa on oikeita ihmisiä töissä ovat Italiassa laittomia. Nukkebordellia ei ole kielletty.

Seksipalveluiden myyminen Italiassa on sallittua, mutta säädökset vaihtelevat alueittain ja seksistä maksamisesta saattaa saada sakot.

Anonyymi kirjoitti...

Vaimolta törkeä vaihdos hedelmöityshoitojen aikana – aviomies sai tietää vasta vuosi lapsen syntymän jälkeen

Venäläismies haastoi hedelmöitysklinikan oikeuteen sen jälkeen, kun vaimo tunnusti huijanneensa hoitojen aikaan.

Venäläinen Maxim Anokhin sai tietää, ettei hänen yksivuotias poikansa ollutkaan biologisesti hänen, kun liitto vaimon kanssa alkoi rakoilla. Vaimo tunnusti tuolloin vaihtaneensa koeputkihedelmöityshoidon aikana miehensä sperman rakastajansa siemennesteeseen, kertoo muun muassa Daily Mail.

38-vuotias Yana Anokhina oli kertonut hedelmöitysklinikalle haluavansa rakastamansa miehen olevan lapsensa isä. Nainen kuitenkin antoi aviomiehensä maksaa hoidot ja piti salaisuuden tältä lapsen ensimmäisen elinvuoden ajan.

"Luotin vaimooni"
Aviomies haastoi vaihdon sallineen moskovalaisen klinikan, Kulakov Medical Centren, oikeuteen. Miehen lakimiehen mukaan klinikalla oli velvollisuutensa myös Maximia kohtaan, eikä oikeutta toimia pelkästään Yanan toiveiden mukaan.

Miehelle myönnettiinkin reilun 5000 euron korvaukset moraalisista ja taloudellisista vahingoista. Oikeudessa todettiin, että mies oli maksanut koeputkihoidot ja luovuttanut spermaansa uskoen näin olevansa lapsen isä.

DNA-testit paljastivat, että Maxim ei ollut lapsen isä.

– Luotin vaimooni. Uskoin ja luotin häneen 100-prosenttisesti, miehen kerrotaan todenneen.

Maxim perää nyt oikeutta petetyille miehille.

– Sellaista ei pitäisi tapahtua enää.

Yana on nyt parisuhteessa lapsensa biologisen isän kanssa. Myös Maxim on uudessa suhteessa ja saanut lapsen uuden puolisonsa kanssa.

Lähteet: Daily Mail, NZ Herald

Anonyymi kirjoitti...

Mies lausui sanat, joita kenenkään ei tarvitse sietää – tyttöystävä teki näkyväksi sen, mistä moni ei koskaan puhu

Nimittely, mitätöinti ja halventaminen ovat mitä suurimmassa määrin henkistä väkivaltaa. Kuka edes kehtaa kommentoida kumppanin painonnousua?
– Mahasi saattaa pullottaa enemmän kuin minulla, ja se on outoa.

Näin 23-vuotiaan Shelby Johnsonin poikaystävä kommentoi kolmen kuukauden seurustelun jälkeen tekstiviestikeskustelussa.

Eksä oli usein huomauttanut seurustelun aikana, että Shelbyn olisi syytä pudottaa painoaan.

– Viehätytkö minusta nyt vähemmän kuin aiemmin? Ole rehellinen, Shelby kysyy viesteissä.

– En usko. Mutta kyllä, jos tämä (lihominen) jatkuu, mies kirjoittaa.

– Sinulle on ehdottomasti kehittynyt kaljamaha, muru, mies jatkaa.

Poikaystävä oli tämän keskustelun jälkeen ex-poikaystävä. Shelby jätti hänet seuraavana päivänä.

Henkistä väkivaltaa voi olla vaikea tunnistaa
Henkistä väkivaltaa ei välttämättä tunnisteta parisuhteessa. Toisen mitätöinti, halventaminen ja solvaaminen ovat kuitenkin henkistä väkivaltaa mitä suurimmassa määrin. Shelbyn ex-poikaystävän fat shaming, suomeksi ”läskisolvaus”, on todiste siitä, kuinka julmia ja pinnallisia ihmiset voivat olla parisuhteessa.

Shelby tviittasi aiheesta Twitterissä, ja sosiaalinen media reagoi aiheeseen välittömästi, Prevention-sivusto kertoo.

Twitter-postauksessa Johnson kertoo painavansa 54 kiloa. Shelby on lisännyt kuvakaappauksen hänen ja eksän tekstiviestikeskustelusta sekä kuvia itsestään.

Shelby kysyy, ylireagoiko hän, kun loukkaantui sanoista?

Tviitti on kerännyt yli 40 000 tykkäystä ja sitä on jaettu lähes 6000 kertaa sen jälkeen, kun Shelby lisäsi sen tililleen maaliskuussa.

Toisessa tviitissään Shelby kertoo, että on kamppaillut painon kanssa pitkään. Lukiossa hän oli todella hoikka, liian laiha, ja hän on joutunut tekemään töitä sen eteen, että tuntee itsensä terveeksi ja onnelliseksi.

– Olen tehnyt paljon töitä tämän vartalon eteen, Shelby sanoo.

Anonyymi kirjoitti...

Kenraali Gustav Hägglund sotilaiden ylipainosta: ”Miten pystyy pitämään muita kurissa, jos ei omaa painoaan?”

”Miten pystyy pitämään muita kurissa, jos ei omaa painoaan?” puolustusvoimien entinen komentaja perustelee ylentämislinjaansa uutuuskirjassaan.

Entinen puolustusvoimien komentaja, kenraali Gustav Hägglund tunnetaan suorapuheisena miehenä. Uutuuskirjassaan hän sanoo, että "upseerin ei sovi olla läski."

- Ei sellainen sotilas ole uskottava, joka ei mahdu panssarivaunun luukusta sisään.

Hägglundin mukaan runsas ylipaino on selvä merkki itsekurin puutteesta.

- Miten pystyy pitämään muita kurissa, jos ei omaa painoaan? Hägglund kysyy.

Kenraali muistelee, että puolustusvoimissakin oli vyötärö hyvinvoinnin myötä päässyt monilla kasvamaan. Hägglund toimi puolustusvoimien komentajana 1994-2001.

- Keksin oivan laihdutuskuurin, joka kirkkaasti ylitti kaalisoppadieetit ja painonvartijat. Kielsin esittämästä ylennettäväksi upseeria, joka ei ollut suorittanut sinä vuonna puolustusvoimien kuntotestiä.

Hägglundin mukaan testi on sen verran vaativa, ettei "möhömaha" siitä selviä.

- Päällystö hoikentui silmissä, kun uutta kieltoa alettiin soveltaa.

Mistä simputus tuli Suomen armeijaan?
Hägglund pohtii kirjassaan, mistä sittemmin käytännössä kokonaan kitketty simputus tuli Suomen armeijaan.

Syyttävä sormi on osoittanut mm. Saksassa 1. maailmansodan aikana koulutuksensa saaneita jääkäreitä.

- Isäni mukaan tämä on täyttä puppua, Hägglund kirjoittaa.

Hägglundin isä on kenraaliluutnantti Woldemar Hägglund (1893-1963), joka sai jääkärikoulutuksen Saksassa.

Gustav Hägglundin mukaan Simputus tuli ”perinteenä” 1903 lakkautetusta Suomen kadettikoulusta ja Venäjän armeijasta. Hänen mukaansa tähän on helppo uskoa, kun tutustuu edellä mainitun kadettikoulun ja Venäjän armeijan opetusmenetelmiin.

- Koulutuksen päämääränä oli alaisen persoonan murtaminen, jotta hän noudattaisi mukisematta kaikkia käskyjä kuin robotti. Venäjällä kuolee tänä päivänäkin joka vuosi tuhansia varusmiehiä simputukseen tai oman käden kautta.

- Saksassa koulutus oli isäni mukaan kyllä kovaa ja pikkutarkkaakin, mutta ei ihmisarvoa alentavaa, vaan jopa oma-aloitteellisuuteen kannustavaa.

Hägglundin mukaan Suomessa simputus oli vaikeinta kitkeä joukko-osastoissa, joissa venäläisvaikutus oli voimakkain, kuten ratsuväessä.

- Myös kadettikoulussa se istui sitkeästi aina 1960-luvulle asti, jolloin simputus viimein lopetettiin upseerikoulutuksessakin.

Anonyymi kirjoitti...

"Helvetin rasisteja" ja "vasemmistoliberaalia kuraa" – ruotsidemokraatit ja kulttuuriväki ovat olleet jo pitkään tukkanuottasilla, ja sanan säilä heiluu
Ruotsidemokraattinen ja taiteilijoiden välit ovat olleet jo pitkään kireät.


Ruotsin sosiaalidemokraattista puoluetta edustava paikallinen aluesihteeri Ulf Wallin kirjoitti kolme vuotta sitten Bohusläningen-lehteen, että ruotsidemokraatit on epädemokraattinen ja kulttuurivihamielinen puolue.

Kirjoituksessaan Wallin kertaa, kuinka Adolf Hitler ja natsit pääsivät valtaan Saksassa vuonna 1933. Wallin vetää analogian nyky-Ruotsiin ja kysyy, toistaako historia itseään. Wallin ennustaa myös, että tulevaisuudessa ilmaisunvapaus on Ruotsissa menneen talven lumia ja että esimerkiksi kirjastoista hävitetään teokset, jotka eivät ruotsidemokraatteja miellytä.

Kansallista kulttuuria, kansallista arvomaailmaa
Wallinin kirjoitus ei ole ainoa laatuaan: ruotsalaisissa kulttuuripiireissä ruotsidemokraatteja inhotaan ja vihataan avoimesti. Etenkin ei-perinteistä taidetta tekevien parissa se on paitsi kuuma peruna, myös huolenaihe: entäpä jos tällainen puolue, joka vaalien jälkeen saattaa olla maan suurin, saisi päättää kulttuuriasioista? Mitä tapahtuisi?

Ruotsidemokraattien taide- ja kulttuuripoliittista ohjelmaa analysoitiin äskettäin SVT:n Kulturvalet-sarjassa (siirryt toiseen palveluun). Ei liene yllätys, että puolueen ydinajatuksiin kuuluu ruotsalaisen kulttuurin ja arvomaailman vaaliminen. Käytännössä tämä tarkoittaisi kotimaisten kulttuuriperintökohteiden rahallista tukemista ja toimenpiteitä kansallisen identiteetin vahvistamiseksi. Puolue haluaisi muun muassa tukea ei-valtiollisia kulttuuri-instansseja ja kehittää tietokonepelejä, jotka pohjaisivat skandinaaviseen mytologiaan.

Nykytaiteen haluttaisiin tulevan enemmän toimeen omillaan, eikä ruotsidemokraatit tukisi järjestöjä, joiden toiminta perustuu sukupuoleen tai etnisyyteen.

Kuulostaako tutulta? Vuonna 2011 perussuomalaiset lanseerasi kohutun taide- ja kulttuuripoliittisen ohjelmansa, joka pohjasi kansallisen taiteen, kuten Kalevalan ja Sibeliuksen tukemiseen. Perussuomalaiset halusi myös antaa piu paut “postmodernille tekotaiteelle” – enemmän tai vähemmän hupaisa termi on sittemmin jäänyt pysyvästi suomen kieleen.

Kokonaisuutena voisi ajatella, että kulttuuripolitiikassaan ruotsidemokraatit seuraa tiiviisti perussuomalaisten jalanjälkiä. Tosin perussuomalaisten kulttuuripoliittisella ohjelmalla ei ole ollut minkäänlaista vaikutusta tai merkitystä kotimaisessa taide-elämässä.

Lisäksi nykyinen kulttuuriministeri Sampo Terho kertoi Ylelle viime keväänä, että koko kulttuuripoliittinen ohjelma postmoderneine tekotaiteineen oli taktikoitu temppu, jonka tarkoituksena oli herättää huomiota.

Anonyymi kirjoitti...

IL: Maajussille morsian -sarjan morsianehdokas Sarita on tuomittu törkeästä pahoinpitelystä – löi ex-kumppaniaan keittiöveitsellä rintaan - TV & elokuvat - Ilta-Sanomat

Iltalehden mukaan Varsinais-Suomen käräjäoikeuden tuomiolauselmasta käy ilmi, että Eklund on pahoinpidellyt ex-kumppaniaan lyömällä tätä kerran keittiöveitsellä rintaan. Kaksi kuukautta myöhemmin Eklund pahoinpiteli kumppaniaan lyömällä tätä nyrkillä ja avokämmenellä ja raapimalla.
...
MTV:n mukaan Sarita kertoo, että pahoinpitelyt ovat kohdistuneet hänen kahteen entiseen kumppaniinsa.

Anonyymi kirjoitti...

Maajussille morsian vai seksiseuraa – päätyikö katsojia kiusaannuttava Mauno väärään tv-ohjelmaan?

Maajussille morsian -Mauno säikäytti morsianehdokkaat suorapuheisuudellaan, mutta pääsi silti mukaan televisioon. Kiusaantumisen sijaan ruutuun toivoisi romantiikkaa ja vähän äkkiä.

Maajussille morsian -ohjelma on pilalla. Tai ainakin yksi neljäsosa siitä.

Kaikki alkoi maaliskuussa, kun perniöläinen Mauno, 36, kertoi esittelyvideossaan suoraan haluavansa normaalipainoisen naisen, joka tykkäisi koskettelusta. Sama puhe jatkui, kun Vappu Pimiä saapui toimittamaan naisten Maunolle lähettämät kirjeet.

Mauno perusteli aiempaa kommenttiaan ja totesi, että kyllä se ulkonäkö nyt vain on tärkeä asia, koska sen perusteella tulee kiinnitettyä huomio potentiaalisiin kumppaneihin. Kun sitten tutustuu, muut asiat korostuvat.

Maanantain jaksossa maajussit tapasivat morsianehdokkaansa ensimmäisen kerran kasvotusten. Viiden minuutin pikatreffeillä katsojien huomio kiinnittyi jälleen kerran Maunoon, joka halasi naisia pitkään ja piti Saritaa, 26, kädestä kiinni jo ensitapaamisella. Jakson lopussa olevassa klipissä myös näytettiin, kun Mauno kysyi naisilta ryhmätreffeillä, kuinka fyysisiä he ovat.

– Jos te hiffaatte, mitä mä tarkoitan sillä fyysisyydellä, Mauno tarkensi kysymystään.

Voi Mauno, Mauno.

Katsojat kiusaantuivat ja ehkä ihan syystä. Hyviin käytöstapoihin kun ei vain kuulu täräytellä ihan kaikkea, mitä sylki suuhun tuo. Siihen on syynsä, miksi lehtien senssi-ilmoituksissa pyydettiin aikanaan kainosti, että ”kuva ois kiva”. Ei se tule kenellekään yllätyksenä, että ulkonäöllä ja seksillä on aika usein ainakin jotain väliä, mutta on eri asia sanoa ajatuksensa ääneen ja vielä tv-kameroiden edessä.

Maunon estottomuus saattaa jonkun mielestä olla tunteita herättävää tv-viihdettä, mutta toivottavasti se ei ole ollut perusteluna valita häntä televisioon. Muuten hänet olisi kannattanut sijoittaa mieluummin vaikka Napakymppiin.

Tavallisesti Maajussille morsiamessa on nähty ne ihmiset, joilla on parhaat mahdollisuuden löytää rakkaus. Kenties suorien sanojensa ja kovien kriteeriensä takia Mauno ei saanut kovin montaa kirjettä, joiden perusteella hän olisi päässyt valitsemaan morsianehdokkaita. Siksi hänen mahdollisuutensa löytää ohjelmasta rakkaus eivät näytä erityisen lupaavilta.

Se romuttaa ohjelman perusajatuksen. Koko formaatin suola on siinä, että osallistujat voivat olla täysillä mukana ja ihastumisen mahdollisuus leijuu koko ajan ilmassa.

On ankeaa, että Maunon tarina ohjelmassa vaikuttaa heti alussa pannukakulta.

Anonyymi kirjoitti...

Ruotsalainen Natasha, 24, haluaa maailman suurimman takapuolen – syö 15 purkkia Nutellaa kuukaudessa: tavoitteena kolmimetrinen lantionympärys - Viihde - Ilta-Sanomat

Anonyymi kirjoitti...

Terapiassa käymisestä tuli 30–40-vuotiaiden miesten trendi – "Autamme myös eroamaan"
PARISUHDE Miehet ovat rohkaistuneet hakemaan apua.


Helsinkiläiset miehet hakevat perheneuvonnan palveluita nykyään huomattavasti aiempaa enemmän. Helsingin seurakuntayhtymän perheasiain neuvottelukeskuksen johtaja Martti Ajon mukaan entisiin sukupolviin verrattuna kynnys on madaltunut merkittävästi. Suurin asiakasryhmä on 30-40-vuotiaat lapsiperheet.

– 30–40-vuotiailla miehillä on trendi, että uskalletaan hakea psykoterapiaa. Miesten osuus neuvontaan soittajista alkaa olla jo puolet, Ajo sanoo.

Sama ilmiö on huomattu myös Helsingin kaupungilla.

– Kysyntä kasvaa tasaista vauhtia joka vuosi. Näppituntuma on, että miesten määrä yhteydenottajana on jatkuvasti kasvanut, sanoo johtava psykoterapeutti Sirpa Salonen.

Perheneuvonnan saaman palautteen perusteella avusta on ollut hyötyä niin miehille kuin naisille sekä lapsiperheille. Parisuhteen jatkuminen ei ole kuitenkaan aina ainoa tavoite.

– Autamme myös eroamaan. Se voi olla joskus oikea ratkaisu, jos pariskunnan on vaikea olla yhdessä. Keskustelemme, miten eron jälkeen lasten asiat kannattaa hoitaa aikuisella tavalla, Ajo kertoo.

– Eron jälkeen on tärkeä keskustella myös sitä, ettei aikaisemman suhteen ongelmat siirry uuteen.

Vastaanotoilla yksi yleisimmistä puheenaiheista on lapsen syntymään liittyvä elämänmuutos.

– Kemiat eivät enää pelaa, vaikka lapsen syntymä toisikin iloa. Keskustelemme siitä, miten muutoksen pääsee parhaiten mukaan.

Vuorovaikutuksen ongelmat liittyvät Ajon mukaan usein myös taloudellisiin ongelmiin, uskottomuuteen ja toisen sairastumiseen.

Martti Ajo on korostanut, että perheneuvonnan palvelut kuuluvat myös kirkkoon kuulumattomille, sateenkaariperheille ja maahanmuuttajille.

– On luonnollista, että autamme kaikkia. Tarjoamme apua monella eri kielellä. Uskonnosta vastaanotoilla puhutaan yleensä vähän. Keskitymme arjen ongelmiin. Kirkon työssä on tärkeää ihmisten auttaminen hädän keskellä. Erityisesti lasten asema koskettaa. Haluamme auttaa hädänalaisia helsinkiläisiä, etteivät he jäisi yksin.

Anonyymi kirjoitti...

Naispaneeli oli liikaa – BBC:n keskusteluohjelman ensimmäiseen lähetykseen kutsuttiin vain naisia, seurauksena oli arvosteluryöppy
Osa katsojista syytti ohjelmaa epätasapainoiseksi ja poliittisesti liian korrektiksi. Ohjelman (miespuolinen) tuottaja sanoo, että ohjelmaan kutsuttiin parhaat keskustelijat. He vain sattuivat olemaan naisia.


Temppujournalismia! Liian poliittisesti korrektia! Ihan kuin Loose Woman -keskusteluohjelma! Epätasapainoista ja syrjivää! Onko miehet suljettu politiikasta?

George Molly -niminen kirjoittaja paheksui BBC:n uuden keskustelun kaksinaismoralismia: jos hän ihailisi pelkästään miehistä koostuvaa paneelia, hänet ristiinnaulittaisiin. Silti uuden ohjelman tuottajat haluavat pakkosyöttää katsojille pelkästään naispuolisia asiantuntijoita. Haluamme tasa-arvoisia mahdollisuuksia, emme keinotekoista lopputulosta, sanoi Molly.

Kuuden naisen paneeli on joillekin briteille liikaa. Uusi, Britannian yleisradioyhtiön BBC:n poliittinen keskusteluohjelma sai maanantaina myrkyllistä palautetta, (siirryt toiseen palveluun) mutta puolustuspuheenvuorot olivat myös ärhäköitä.

Ohjelman tuottaja, Rob Burley sanoi, ettei tunne lainkaan häpeää, koska ohjelman ensimmäiseen lähetykseen valittiin parhaat haastateltavat.

Burleyn mukaan niillä, joille naiskeskustelijat ovat ongelma, on itsellään ongelma.

Irlantilainen kirjailija William Wall piti absurdina, että pari vuosituhatta on pidetty normaalina miesten dominoivaa esiintymistä julkisuudessa, ja kun yhdessä ohjelmassa vain naiset pääsevät ääneen, pitää todistaa, ettei kyse ole "tempusta".

Wallin mielestä on pötyä luulla, että kaikkien asenteet olisivat nykyaikaa.

BBC 2:n uusi Politics Live -ohjelma korvaa aiemman, Daily Politics -nimisen keskusteluohjelman. Jo Coburnin juontamaa ohjelmaa lähetetään neljänä päivänä viikossa lounasaikaan. Tavoitteena on tehdä keskustelevampaa ja rennompaa ohjelmaa kuin Daily Politics.

Ensimmäisessä lähetyksessä (siirryt toiseen palveluun)oli keskustelemassa nettikeskustelun tasosta sekä brexitistä ja konservatiivien sisäisestä kiistelysta kansanedustajat Emily Thornberry (joka on myös Työväenpuolueen varjohallituksen varjoulkoministeri) ja Amber Rudd (joka on myös entinen sisäministeri) sekä kolme senioritoimittajaa: BBC:n Laura Kuenssberg, Guardianin Anushka Asthana ja Daily Telegraphin Camilla Tominey.

Naiset aliedustettuina mediassa
BBC on joutunut viime aikoina julkisuudessa kritiikin kohteeksi toimittajiensa palkkauksen takia. Yli 150 000 puntaa (166 000 euroa) vuodessa ansaitsevien BBC:n toimittajien ja tuottajien listalla (siirryt toiseen palveluun) on 64 nimeä. Heistä naisia on 22. Parhaiten palkattujen 22 joukossa on kuitenkin vain kaksi naista (sijoilla 13 ja 15).

Naisten osuus haastateltavista (siirryt toiseen palveluun)on maailmanlaajuisesti pieni, vain noin neljännes tiedotusvälineissä haastatelluista on naisia. Asiantuntijaroolissa naiset esiintyvät vielä harvemmin, vain viidesosa haastatelluista asiantuntijoista on naisia. Nämä tiedot löytyvät tasa-arvoa uutismedioissa mittaavasta raportista Global Media Monitoring Project 2015.

Suomessa esimerkiksi Helsigin Sanomat on pyrkinyt lisäämään naisten osuutta haastateltavista (siirryt toiseen palveluun), mutta osuus on silti vain noin kolmannes.

Anonyymi kirjoitti...

Pumpattavat barbarat kotoutumisongelman ratkaisu?
Teuvo Hakkaraisen hyvä idea.


Maahanmuuttajien, erityisesti turvapaikanhakijoiden sukupuolinen epäsuhta, miesten suuri määrä naisten vähäiseen määrään verrattuna, tuli tänään käsitellyksi eduskunnassa.

Eduskunnassa käytiin tänään mielenkiintoinen keskustelu teemalla ”maahanmuuttajien kotouttaminen.” Harvalukuisesti edustettu täysistunto käsitteli hallituksen esitystä laiksi kotoutumisen edistämisestä.

Keskustelu aiheesta oli ”tavallista jargonia” kunnes ääneen pääsi Teuvo Hakkarainen (PS)

”Arvoisa puhemies!

Nämä esitykset ovat todella hienoja ja hyvin tehtyjä, ja ne kuulostavat hyvältä, mutta todellisuudessa käytännöstä ne poikkeavat kyllä niin kuin itä lännestä. Niillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa. Puhun nimenomaan humanitäärisestä maahanmuutosta.

Edellisessä esityksessä ministeri puhui työttömistä, että työttömät eivät työllisty ja siihen laitetaan ja yritetään tehdä… Minulla olisi siihen kyllä ollut esitys, mutta se jäi nyt, kun olin vähän myöhässä.
Mutta jos me nyt alamme näitä maahanmuuttajia, joista on varmasti osa vuohipaimenia, kamelinkesyttäjiä ja tämmöisiä, tänne Pohjolan olosuhteisiin kotouttamaan näitten entisten työttömien joukkoon, niin kyllähän se on ihan selvää, että siitä ei tule mitään.

Kunnille, maakunnille siirretään vastuita. Meillä justiinsa viime viikolla oli juttu iltapäivälehdessä siitä, kuinka paljon on näitä kuntia ja kaupunkeja, joissa on miespuolisia paljon enempi kuin naispuolisia, 30 prosenttia. Miten kotoutuvat nämä miehet? Ne ovat miehiä, jotka tulevat. Jos nainen tulee, niin hän on julkkis. Se on melkein tuolla Ylen uutisissa, että nyt tuli nainen tänne. He ovat nimittäin miehiä.

Minä kävin Torniossa silloin katsomassa, kun maahanmuuttoaalto oli päällä. Kymmenen linja-autolastia tuli sieltä, kaikki olivat miehiä. Ylen uutiset uutisoi siellä sitten, kun kummasti kävelikin siellä nainen ja lapsi. En tiedä, mistä he nämä sinne saivat.”

”Mutta käytäntö on se, miten he kotoutuvat tänne. He ovat ihmisiä niin kuin mekin. He haluavat puolison. Annammeko me pumpattavan barbaran vai jarrua vai mitä? Ei se onnistu.”

[Puhemies koputtaa]

”Nämä asiat on vain puhuttava niin kuin ne ovat.”

[Puhemies koputtaa]

”Tämmöisillä hienoilla lakiesityksillähän ne tosiasiat vain ohitetaan.”

[Simon Elo: Nyt tuli konkreettinen esitys!]

Ensimmäinen varapuhemies Mauri Pekkarinen: ”Edustaja Elomaa seuraavana puhujalistan mukaan. — Löin muutaman kerran nuijaa pöytään, ja se oli viesti edustaja Hakkaraiselle todellakin siitä, että sellaista kielenkäyttöä, josta joku voi kokea, että se on vähättelevää tai kyseenalaistavaa jonkun toisen ihmisen suuntaan, mieluusti tässä salissa ei sallita käytettävän. Huomasin, että edustaja Hakkarainen lopetti äsken puheenvuoronsa, mutta tämä oli tarkoitukseni. — Jos edustaja Elomaa sallii, niin annetaan vielä vastauspuheenvuoro edustaja Hakkaraiselle.”

16.44 Teuvo Hakkarainen Ps (vastauspuheenvuoro):

”Kiitos kovasti, kun sain puheenvuoron, mutta ei tässä nyt ollut tarkoitus ketään loukata, eikä sillä tavalla. Ei minulla semmoinen tarkoitus ole. Minulla on vain oma tapani puhua näistä asioista, ja minä kerron hyvin suoraan asiat, omalla tyylilläni. Minä en ole korkeakouluja käynyt enkä mitään puheopistoja, eikä minua ole millään tavalla koulutettu käyttäytymään eduskunnassa.

Minä olen käytännön elämässä ollut, ja tätä kieltä yleensä käytetään tuolla kansan keskuudessa. Minä olen kansan edustaja ja tulen käyttämään myös sitä kansan kieltä. Kiitos puheenjohtajalle, kun nuhtelitte, ja kiitos siitä, että ohjaatte seuraavissa puheenvuoroissa, jos käytän vääränlaisia sanoja.”

Näin siis Eduskunnassa.

Anonyymi kirjoitti...

”Kun norsu on posliini­kaupassa, relevantti kysymys ei ole, onko se oikeassa” – Tutkijat kommentoivat teoriaa butch- ja femme-lesbouden biologisesta alkuperästä
Sosiologi Anna Rotkirch ja evoluutiobiologi Tuomas Aivelo pitävät teoriaa siitä, kuinka sikiön äidiltä saama hormonialtistus vaikuttaa lesbouden kehitykseen, luonnontieteellisesti pätevänä ja perusteltuna.


SUOMALAISTEN evoluutiopsykologien esittämä teoria butch- ja femme-lesbouden biologisesta alkuperästä on herättänyt keskustelua etenkin sosiaalisessa mediassa. Helsingin Sanomat kertoi teoriasta keskiviikkona.

Kysymyksiä on esitetty siitä, onko kyseinen tutkimus tieteellisesti vakavasti otettava, onko evoluutiopsykologia tieteenalana vakavasti otettava ja voiko biologian pohjalta ottaa kantaa lesbouteen. Tämän lisäksi on kritisoitu kieltä, kuten sanojen ”poika”, ”tyttö” ja ”poikatyttö” käyttöä.

HS pyysi tutkimusta ja sen herättämää keskustelua kommentoimaan kahta tutkijaa, Väestöliiton tutkimusprofessoria sosiologi Anna Rotkirchia sekä Helsingin yliopiston ekologian, evoluutiobiologian ja biologian opetuksen tutkijatohtoria Tuomas Aiveloa.

”TUTKIJAT esittävät elegantin uuden hypoteesin. Archives of Sexual Behavior on arvostettu lehti, joten luotan, että artikkeli on vertaisarvioitu hyvin. Juuri tämäntyyppistä tutkimusta sukupuolesta ja seksuaalisuudesta itse kaipaan lisää”, Rotkirch sanoo.

Hän kehuu sitä, että tutkijat Severi Luoto, Indrikis Krams ja Markus J. Rantala tarkastelevat lesbouden syntymistä neljällä tasolla: kuinka lesbous on kehittynyt ihmislajin historiassa ja millaista se on muilla eläimillä, kuinka se kehittyy ihmiselämän aikaan, miten se biologisena ilmiönä toimii ja mikä on sen evoluutiobiologinen tarkoitus.

”Naisilla seksuaalisuuden tiedetään olevan joustavampaa ja monimuotoisempaa kuin miehillä. Tässä asiat on koottu hyvin yhteen ja lisäksi esitetty uusia hypoteeseja.”

Rotkirch arvostaa erityisesti tutkijoiden esittämää ajatusta, että tutkimuksissa olisi hyvä pyrkiä erottelemaan butch- ja femme-lesbot omaksi joukokseen.

”Jos kaikki homo- ja biseksuaaliset naiset ovat samassa joukossa, keskiarvo ei kerro heistä välttämättä paljoakaan.”

EVOLUUTIOBIOLOGI Tuomas Aivelo sanoo, että artikkeli vastaa hänen käsitystään seksuaalisen kiinnostuksen biologisesta taustasta.

”Yksityiskohtia en uskalla kommentoida, mutta kyllä teoria vaikuttaa järkevältä ääneen esittää ja julkaista. Tulevat tutkimukset sitten vahvistavat sitä tai heikentävät sen uskottavuutta”, Aivelo sanoo.

Vaikka Aivelo pitää tutkimusta ihan pätevänä, hän ei silti suhtaudu siihen ristiriidattomasti. Twitterissä hän kirjoitti seuraavasti: ”Kun norsu on posliinikaupassa, relevantti kysymys ei ole, onko se oikeassa.”

Aivelon mukaan tutkimus ja siitä kertova lehtiartikkeli ovat saaneet monet reagoimaan vihaisesti.

”Jutussa toki mainitaan, että kyse on stereotyypeistä [femme ja butch], joihin kaikki eivät osu. Mutta tämä on vain retorinen väistö. Sen jälkeen koko juttu käsittelee näitä stereotyyppejä”, Aivelo sanoo.

AIVELON mukaan on liiallista yksinkertaistamista väittää femme- ja butch-suuntautumisen johtuvan vain biologiasta. Vaikka biologia selittäisi paljon, se ei selitä kaikkea.

Hänen mukaansa esimerkiksi lauseenaloitus ”Pohjimmiltaan kaikki selittyy sillä, että...” henkii ”biologisen selittämisen ylimielisyyttä”.

Sanamuodoissa pitäisi Aivelon mielestä pystyä olemaan hienovireisempi.

”Kaikki biologinen tutkimus voidaan esittää järkevästi ja selkeästi, mutta syrjittyihin ryhmiin liittyvissä asioissa tutkijalla on velvoite olla varovainen ja ymmärtää syrjittyjen ryhmien asemaa”, hän sanoo.

Aivelo kertoo havainneensa arvostelua erityisesti kohdistuen Rantalan arvioon, että homouden ymmärtäminen synnynnäiseksi biologiseksi ominaisuudeksi vähentäisi homoihin kohdistuvaa syrjintää.

Anonyymi kirjoitti...

Hägglund iski faktat tiskiin Ruotsin puolustuksen romahtamisesta - ”Sodanajan vahvuus vähentynyt 5 prosenttiin”

Puolustusvoimien entinen komentaja, kenraali Gustav Hägglund esitti inhorealistisen arvion Ruotsin puolustusvoimien nykytilasta Kenraalin iltahuuto -uutuuskirjansa tiedotustilaisuudessa Helsingissä keskiviikkona.

Hägglund tarttui aihepiiriin, kun kansanedustaja Eero Heinäluoma (sd) kysyi, miten Hägglund näkee Ruotsi-yhteyden ja Ruotsin kanssa tehtävän puolustusyhteistyön tällä hetkellä ja mikä on sen näköala?

Hägglund aloitti pitävänsä erittäin ilahduttavana, että yhteistyötä on.

- Mistä me nyt läheisemmän kumppanin voisimme saada kuin Ruotsista? hän sanoi.

Tämän jälkeen Hägglund alkoi luetella Ruotsin heikkouksia. Ensimmäiseksi hän mainitsi Ruotsin kohtalokkaan päätöksen lakkauttaa asevelvollisuus 2009.

- Sen mukana Ruotsin sotilaallinen kapasiteetti on romahtanut.

Hägglund kertoi olevansa jäsenenä Ruotsin kuninkaallisessa sota-akatemiassa (Kungliga Krigsvetenskapsakademien)

- Siellä on esitetty arvio, jonka mukaan Ruotsi voi saada jotain kokonaismaanpuolustusta aikaan vuoteen 2030 mennessä.

Hägglundin mukaan kriisissä on myös Ruotsin taloudellinen ja henkinen maanpuolustus.

- Ja ilman asevelvollisuutta he eivät saa ihmisiä sinne palkka-armeijaan. Tavoite on 48 000, nyt taitaa olla 36 000.

Hägglundin mukaan Ruotsi-yhteistyö olisi ollut paljon mielekkäämpää 2000-luvun alussa, jolloin Ruotsin puolustusvoimat oli täysin toista maata kuin nyt.

- Meillä (Suomessa) puolustusvoimien sodan ajan vahvuus on nyt suunnilleen puolet kylmän sodan ajoista. Ruotsissa se on vähentänyt 5 prosenttiin. Sen varaan ei voi laskea.

Anonyymi kirjoitti...

Maajussille morsian -sarjan Sarita kommentoi nyt menneisyytensä ”vääriä valintoja” Facebookissa

Maajussille morsian -sarjassa nähtävä Sarita kommentoi Facebookissa MTV:n julkaisemia tietoja naisen rikostaustasta.
Maajussille morsian -sarjassa nähtävä Sarita Eklund kommentoi Facebookissa taustaansa.

Iltalehti ja MTV uutisoivat aiemmin keskiviikkona, että Sarita on tuomittu pahoinpitelyistä. Iltalehden mukaan Sarita löi ex-kumppaniaan keittiöveitsellä rintaan sekä myöhemmin nyrkillä, avokämmenellä ja raapimalla. Lehden mukaan Sarita tuomittiin törkeästä pahoinpitelystä.

MTV:n mukaan Sarita ei kertonut Maajussille morsian -sarjan tuotannolle rikostaustastaan. Nyt Sarita kommentoi väitettä omalla Facebook-tilillään julkaisemassaan julkisessa päivityksessä.

– MTV3 on julkaissut musta asioita, joita on menneinä vuosina tapahtunut, koska en ole lukenut sopimusehtoja kunnolla, kun olen suostunut lähtemään ohjelmaan ja kertonut taustoistani, Sarita kertoo kirjoituksessaan.

– Itselläni on ollut menneinä vuosina vaikeaa ja olen tehnyt vääriä valintoja. Olen kumminkin jo muutaman vuoden ollut oikealla hyvällä tiellä elämässäni ja katson tulevaisuuteen. Toivottavasti ymmärrätte edes hieman. Kiitos, hän jatkaa.

Myöhemmin keskiviikkona Sarita poisti Facebook-päivityksensä.

Sarita on yksi Maajussille morsian -sarjassa nähtävän Maunon neljästä morsianehdokkaasta. Sarjan tämän viikon jaksossa nähtiin, miten Mauno tapasi Saritan ensi kertaa ja miten kaksikko vietti pikatreffejä Naantalissa.

26-vuotias Sarita kiinnitti oitis huomionsa Maunon ääneen ja vaikutti viihtyvän maajussin seurassa.

Kasvinviljelijä ja it-asiantuntija Mauno viljelee isovanhempiensa tilalla sokerijuurikasta ja viljoja. Hän valitsi maanantaina Maajussille morisan -jaksossa jatkoon neljä mieleisintä morsianehdokasta. Sarita oli yksi heistä.

IS tavoitti Maunon, joka ei halunnut kommentoida asiaa.

Anonyymi kirjoitti...

Ylen kannatusmittaus: Vihreiden syöksykierre jatkuu, kamppailu pääministeripuolueen paikasta tiivistyy

Ylen tuoreimmassa puoluekannatusmittauksessa kärkikolmikko säilyy samana. Sen sijaan erot SDP:n, kokoomuksen ja keskustan välillä tiivistyvät.

Kärkikamppailun tiukentumisen syynä on sekä SDP:n että kokoomuksen kannatuksen lasku. SDP menettää kannatuksestaan 0,9 ja kokoomus 0,8 prosenttiyksikköä.

– Tilanne on sikäli sama, että SDP ja kokoomus taistelevat suurimman puolueen paikasta. Keskusta on selvästi näistä kahdesta jäljessä, Taloustutkimuksen tutkimusjohtaja Tuomo Turja sanoo.

Eduskuntavaaleihin on nyt kahdeksan kuukautta aikaa. Turja uskoo, että vaaliväittelyissä hallituspuolueet pyrkivät korostamaan hyviä talouslukuja ja oppositio vetoaa vähätuloisiin kohdistuneisiin leikkauksiin.


Vihreät jatkaa laskuaan
Suurin trendinomainen muutos koskettaa vihreitä. Puolueen kannatus putoaa prosenttiyksiköllä ja se on nyt 12,6 prosenttia.

– Saattaa olla, että viimeaikaiset kohut ovat vaikuttaneet jonkin verran vihreiden kannatukseen. Sieltä on lähtenyt liikkuvia äänestäjiä, jotka eivät pidä virkavallan vastustamista asiallisena toimintana, Turja sanoo.

Turja viittaa vihreiden lainsäädäntösihteeri Aino Pennasen protestointiin Finnairin lentokoneessa heinäkuun lopussa. Pennanen yritti estää kanssamatkustajan pakkopalautuksen kotimaahansa. Myös puolueen puheenjohtajan Touko Aallon esiintymisestä tukholmalaisella homoklubilla kohuttiin samoihin aikoihin.

– Jos olisin vihreiden päättävissä elimissä, olisin vähän huolissani tilanteesta. Kannatus laskee kuukausi kuukaudelta ja aiempi kannatusnousu alkaa olla syötynä.

Vihreät valitsivat Aallon puheenjohtajakseen viime vuoden kesäkuussa. Valintahetkellä puolueen kannatus oli 15,1 prosenttia ja syyskuussa 2017 puolue mittautti huippulukemansa 17,8 prosenttia.

Puolueen kannatus onkin ollut lähes puolen vuoden mittaisessa kannatusluisussa ja mittaussuosio lähenee puolueen kuntavaalitulosta, 12,5 prosenttia.

Puolueen piiristä on muistutettu ahkerasti, että vihreiden kannatus on ollut korkeammalla tasolla kuin aiemmissa vaaleissa. Mikäli puolueen kannatus putoaa alle kuntavaalien tuloksen, vihreät tekevät varmasti analyysin, miten he jatkavat tästä eteenpäin.

Osa vihreistä on pitänyt syksyä etsikkoaikana, jolloin kannatuksen suunnan pitäisi muuttua.

Vasemmistoliitto nousi kannatuskuopasta
Vasemmistoliitto tekee suurimman nousun prosenttiyksiköillä mitattuna. Puolueen kannatus nousee 9,1 prosenttiin, mikä on 1,4 prosenttiyksikköä enemmän kuin edellisessä Ylen mittauksessa.

– Vasemmistoliiton ja vihreiden kannattajat ovat arvoiltaan aikalailla samanlaisia. Kun katsotaan vasemmistoliiton suosion kasvua, se on peilikuva siitä, mistä vihreät ovat menettäneet kannatusta, Turja sanoo.

Perussuomalaiset ja sininen tulevaisuus nostavat myös kannatustaan. Sinisen tulevaisuuden nousua selittää osaltaan edellinen mittaustulos, joka oli puolueen heikoin tähän mennessä.

– Sinisten pieni kannatuksen nousu tulee entisistä perussuomalaisista eli vanhasta viiteryhmästä, Turja sanoo.

– Perussuomalaisten kannatuksen nousu tulee tausta-aineiston mukaan miehistä, alle 25-vuotiaista ja työväestöstä. Voisi ajatella, että perussuomalaisten kovat puheet muun muassa humanitaarisen maahanmuuton lopettamisesta vetoavat nuoriin miehiin ja osittain myös duunareihin.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho sanoi eduskuntaryhmän kesäkokouksessa ja puolueneuvoston kokouksessa elo- ja syyskuun vaihteessa, ettei ”humanitaarista maahanmuuttoa pidä harjoittaa edes pienissä määrin”.

RKP ja kristilliset säilyttävät entiset asemansa kannatusmittauksessa. Puolueiden kannatukset pyörivät noin neljässä prosentissa.

Anonyymi kirjoitti...

Tutkimus: Jos mies ryhtyy vegaaniksi, syynä voi hyvinkin olla keski-iän kriisi

Vegaaniksi ryhtyminen on uusi keski-iän merkki, väittää brittitutkimus, josta uutisoivat muun muassa The Telegraph sekä Daily Mail.

Bupa Health Clinics -lääkäriasemaketjun tutkimuksen mukaan miehet eivät enää himoa keski-iän kriisiinsä urheiluautoa tai moottoripyörää – vaan terveellisiä elämäntapoja ja vegaaniruokaa.

Tutkimukseen osallistui 3000 brittiaikuista. Noin puolet heistä oli huolissaan ikääntymisestään ja terveydestään täytettyään 30, 40 tai 50 vuotta. He olivat myös valmiita vähentämään huoliaan elämäntapojaan muuttamalla.

Viidennes vegaaneiksi

Yli puolet kaikista osallistuneista briteistä suunnitteli alkoholin käytön vähentämistä tai lopettamista kokonaan.

Miehistä noin kolmannes suunnitteli lisäksi ottavansa osaa urheilutapahtumaan kuten maratoniin. Viidennes päätti ryhtyä vegaaneiksi.

Bupa Health Cilicsin terveysneuvoja kertoo, että pyöreiden vuosien täyttäminen saa monet ajattelemaan terveyttään. Lääkäriasemilla tämä näkyy asiakkaina, jotka haluavat yleiskatsauksen terveydestään pian täytettyään nollalla päättyvän luvun.

Kriisi iskee aiemmin naisiin
Tutkimuksesta kävi ilmi, että naiset menevät ikänsä vuoksi lääkäriin miehiä aiemmin – jo kolmekymppisinä. Miesten huoli terveydestään herää vasta nelikymppisenä.

Anonyymi kirjoitti...

Suomalaistutkijat selvittivät, miten homoseksuaalisuus määräytyy – "Nykyään on vankat todisteet siitä"

Suomalaiset tutkijat ovat selvittäneet teorian, miten homoseksuaalisuus määräytyy. Heidän mukaansa se tapahtuu jo sikiövaiheessa.

– Nykyään on vankat todisteet siitä. Nimenomaan raskauden 6–8 viikko on se, jolloin aivot kehittyvät joko miehen tai naisen aivoiksi, kertoo aamun Huomenta Suomessa vieraillut Turun yliopiston evoluutiobiologin ja -psykologian dosentti Markus J. Rantala.

Hänen mukaansa seksuaalista käyttäytymistä säätelee inah3:ksi kutsuttu alue aivoissa hypotalamuksen alaosassa.

Testosteronin ja estrogeenin tasot vaikuttimena
Jos poikasikiöllä on liian vähän testosteronia erittynyt kiveksistä tai ei ole reseptoreita, mihin ne vaikuttavat, tulee naismainen aivorakenne inah3-alueelle.

– Sen seurauksena henkilö kokee puoleensavetävyyttä toisia miehiä kohtaan, Rantala taustoittaa.

Vastaavasti tyttösikiön altistuminen korkealle testosteronitasolle vaikuttaa siten, että inah3-alueesta tulee miesmäinen. Tällöin henkilö kokee kiinnostusta toisiin naisiin.

– Myös estrogeeni aiheuttaa tämän saman vaikutuksen. Mutta tämä ei ole ihan mustavalkoinen, Rantala huomauttaa.

Seksuaalisuus on synnynnäinen ominaisuus
Hänen mukaansa tutkimukset ovat osoittaneet, että seksuaalisuus on synnynnäinen ominaisuus.

– On yritetty tarkoituksellisesti kasvattaa henkilö toisen sukupuolen rooliin, mutta niissä ei ole onnistuttu.

Toisena esimerkkinä Rantala kertoo, että eläimillä seksuaalista suuntautumista sääntelevän inah3-alueen vioittaminen on saanut eläimen vaihtamaan seksuaalista suuntautumista.

– Samoin ihmisellä, jos tulee kasvain tälle alueelle, niin aikuisen seksuaalinen suuntautuminen voi muuttua.

Anonyymi kirjoitti...

Oikeistopuolueet vetävät puoleensa yhä enemmän naisia
Tekopyhä feminismi ja poliittinen vasemmisto tuottavat naisille karvaan pettymyksen - perehdyttyään oikeistolaisten perusteluihin he pitävät niitä "paljon järkevämpinä"


Eurooppalaisten naisten osuus kasvaa kansallismielisissä ja maahanmuuttokriittisissä puolueissa.

Tämä selviää tuoreesta Saksan sosiaalidemokraattiseen SPD-puolueeseen kytköksissä olevasta saksalaisen Friedrich Ebert -säätiön tutkimuksesta, josta ovat uutisoineet muun muassa Yle ja Suomen Uutiset.

Säätiö on seurannut "ilmiötä" ja kartoittanut tutkimuksen Euroopan maista Saksassa, Puolassa, Ranskassa, Kreikassa, Ruotsissa ja Unkarissa.

Viime syksyn liittopäivävaaleissa Saksassa Vaihtoehto Saksalle -puolue (AfD) sai itäisessä Saksassa 17 prosenttia äänistä naisilta - läntisessä Saksassa AfD:tä äänesti kahdeksan prosenttia naisista. Kaiken kaikkiaan AfD:n kannatus oli 12,6 prosenttia.

Erityisen merkille pantavaa on se, että Puolassa hallitseva Laki ja oikeus -puolue (PiS) keräsi vuoden 2015 vaaleissa ääniä enemmän naisilta kuin miehiltä.

Syitä siihen, miksi eurooppalaiset naiset ovat siirtymässä maahanmuuttokriittisten puolueiden tukijoiksi, Friedrich Ebert -säätiön tutkimustyöhön osallistunut Elisa Gutsche perustelee lupauksilla paremmasta sosiaaliturvasta, muun muassa korotetusta lapsilisästä ja asioista, jotka liittyvät perheen roolin vahvistamiseen.

Saksan AfD:tä äänestäneet naiset ovat huolissaan taloudestaan vanhetessaan ja lastensa tulevaisuudesta sekä rikollisuudesta ja väkivallasta heidän lähiympäristössään.

Saksassa AfD on edistänyt "tervetulokulttuuria lapsille" - vastakohtana valtaapitävien ajamalle maahanmuuttajille suunnatulle "tervetulokulttuurille". Puolassa Laki ja oikeus -puolue taas on ottanut käyttöön korkeamman lapsilisän niille, joilla on vähintään kaksi lasta.

Yhteistä näille puolueille on se, että poliitikkoina on hyvin vähän naisia.

Useampia naisia on kuitenkin oikeistolaisten puolueiden johtajina, kuten Laki- ja oikeus -puolueen varapuheenjohtaja Beata Szydło, AfD:n liittopäiväryhmän toinen johtaja Alice Weidel ja Ranskan Kansallisen liittouman Marine Le Pen.

Tutkimus osoittaa myös, että naiset ovat usein radikaalimpia mielipiteiltään kuin miehet - mikä on yllättävää Elisa Gutschenin mielestä.

Tätä hän selittää sillä, että patriarkaalisissa yhteiskunnissa olevat naiset ovat huonosti palkatuissa työpaikoissa ja heillä on alempi yhteiskunnallinen asema, jossa he joutuvat kilpailemaan maahanmuuttajien kanssa.

Anonyymi kirjoitti...

Ylen gallup: Sdp 20,3, Kok 19,0, Kesk 17,8, Vihr 12,6

Erot kolmen suurimman puolueen kannatusluvuissa pienenivät.

Taloustutkimus haastatteli Yle Uutisten elokuun puoluekannatusmittaukseen 2 437 ihmistä 13.8.–4.9.2018.

Kannatusta saivat prosenttiyksikköinä (muutos edellisestä vastaavasta mittauksesta):

Sdp 20.3 (-0.9)
Kokoomus 19.0 (-0.8)
Keskusta 17.8 (-)
Vihreät 12.6 (-1.0)
PS 9.4 (+0.7)
Vasemmistoliitto 9.1 (+1,4)
RKP 4.3 (-)
KD 3.5 (-0.3)
Siniset 1.6 (+0.8)
Muut 2.4 (+0.1)

Merkittävin trendinomainen kannatuksen lasku mittauksessa on vihreillä. Syyskuussa 2017 puolueelle mitattiin huippulukemissa kannatukseksi 17.8 prosenttia.

Anonyymi kirjoitti...

Analyysi: Vihreiden kannatuksen sulaminen jatkuu – kehitys tekee tilaa Aallon haastajille
Vihreiden puoluekokouksessa voidaan nähdä vuoden päästä uusintavaalit, kirjoittaa Ylen politiikan toimittaja Hannu Tikkala.


Ylen torstaina julkaisemassa kannatusmittauksesta nousee yksi havainto ylitse muiden: vihreiden kannatus jatkaa laskuaan, eikä pudotus ole tällä kertaa kosmeettinen.

Prosenttiyksikön notkahduksen jälkeen vihreiden kannatus on samalla tasolla kuin kunnallisvaaleissa 2017. Tämä on merkittävä havainto, sillä useat ovat puolueessa asettaneet kuntavaalien tuloksen haamurajakseen.

Vihreät ovat toistelleet mantran tavoin, että kannatusmittauksien tulokset ovat olleet parempia kuin yksikään puolueen vaalitulos tähän mennessä. Kysymys kuuluukin, milloin puolueen laskeva kannatus alkaa vaikuttaa puheenjohtaja Touko Aallon asemaan.

Vihreiden piirissä tuntuu olevan eri käsityksiä siitä, mihin vaalituloksiin nykyistä kannatusta pitää verrata. Maltillisimmat vertaavat nykykannatusta eduskuntavaaleihin 2015, jolloin puolue sai 8,5 prosentin kannatuksen.

Osan tavoitteet ovat korkeammalla. Heidän mukaansa vihreiden pitää kivuta vähintään keskisuurten puolueiden joukkoon eli noin 15 prosentin kannatukseen.

Harva jos kukaan uskoo enää, että puolue voisi saavuttaa eduskuntavaaleissa 18 prosentin kannatuksen, jossa se kävi Ylen mittauksessa syyskuussa 2017.

Tämä siitäkin huolimatta että vihreät puhuivat vielä Ville Niinistön puheenjohtajakaudella pääministeripuolueen asemasta.

– Vihreiden ei enää koskaan pidä lähteä hallitukseen yhtä pienellä kannatukselle kuin millä lähdimme Matti Vanhasen (kesk.) ja Jyrki Kataisen (kok.) hallituksiin. Emme enää suostu apupuolueeksi, Niinistö sanoi muun muassa Lännen Median haastattelussa (siirryt toiseen palveluun).

Puheet pääministeripuolueen asemasta on vihreissä unohdettu sitä mukaa, kun kannatus eri mittauksissa on pudonnut.

Aallon asemaa vaikeuttavat kohut, joissa hän on itse ollut osallisena. Viimeiseksi mediajulkisuus kiinnittyi Aaltoon, kun hän esiintyi paidatta tukholmalaisella homoklubilla.

Vihreitä tutkinut Turun yliopiston erikoistutkija Jenni Karimäki sanoo, että kohujulkisuus on syönyt Aallon uskottavuutta. Tuoreena puheenjohtajana hän ei ole ehtinyt profiloitunut asioiden kautta.

Kohujulkisuus on ilmeisesti aiheuttanut närää myös puolueen sisällä. Puolueen entinen puheenjohtaja Niinistö viestitti Twitterissä (siirryt toiseen palveluun), ettei hän ole politiikassa ”tekemässä performanssia”, vaan muuttamassa maailmaa.

Niinistön viesti tuli päivä sen jälkeen, kun Seiska uutisoi (siirryt toiseen palveluun) ensimmäisenä Aallon kuvista.

Mikä sitten on Aallon asema puolueen johdossa? Nykyisellä kannatustasolla vihreät menevät varmasti eduskuntavaaleihin Aallon johdolla, vaikka kannatuspiikki on sulanut.

Taustalla on puoluekokouksen ajankohta. Kun eduskuntavaalit pidetään huhtikuussa 2019, vihreät pitävät puoluekokouksensa näillä näkymin kesäkuussa.

Eduskuntavaaleja on pidetty Aallon näytönpaikkana. Mikäli kannatus jää merkittävästi vihreiden toiveista, puheenjohtajavaalissa voidaan saada aikaiseksi uusinta.

Viime vaalissa toiseksi tullut Emma Kari on aktivoitunut kesän aikana tiedotteiden lähettämisessä niin paljon, että hätäisimmät politiikan tarkkailijat ovat nähneet hänen toiminnassaan kampanja-avauksen merkkejä.

Kaikki kuitenkin riippuu siitä, saako Aalto käännettyä vihreiden suunnan ennen vaaleja.

Anonyymi kirjoitti...

"Li Andersson vetää, Touko Aalto hylkii" – Pöllöraati arvioi, miksi vihreiden kannatus laskee gallup toisensa jälkeen

Yle julkaisi tänään tuoreimman gallupinsa puolueiden kannatuksesta. Pöllöraati arvioi, miksi vihreiden kannatus laskee.

Ilta-Sanomien politiikan erikoistoimittaja Timo Haapala pitää kannatusmittausten suurimpana uutisena kärkikolmikon lisäksi vihreiden yhä jatkuvaa alamäkeä.

– Kannatus oli tullut neljättä kertaa prosenttiyksikön alas. Vuosi sitten vihreiden kannatus oli 17,8 tähän aikaan, puhuttiin pääministerinpaikoista ja muista. Nyt alkaa Touko Aallon persoona näkyä.

Haapala arvioi, että vihreiden kannattajia on valunut vasemmistoliiton puolelle.

– Kun katsot prosenttiyksikön alenemaa, mistä sä sen löydät, tämä ei ole valtio-opillinen totuus, minä tulkitsen, että se on mennyt vasemmistoliitolle. Li Andersson vetää, Touko Aalto hylkii.

"Vaalitentit eivät ole Antti Rinteen vahvuus"
SDP:n kannatus oli tuoreimmassa mittauksessa korkein, 20,3 prosenttia. Lehtimäki kertoo, että SDP:n riveissä kannatusta jännitetään, koska ero kokoomukseen on pieni. Kokoomuksen kannatus oli tuoreessa mittauksessa 19 prosenttia.

– Puolueessa ollaan aidosti huolissaan siitä, että vaalitentit eivät ole Antti Rinteen vahvuus.

Timo Haapala arvoi, että tuore kannatusmittaus enteilee hankalia hallitusneuvotteluita vaalien jälkeen.

– Jos persut lähtevät nousemaan vielä, ollaan kyllä kummassa tilanteessa.

Lähes puolet epävarma kannastaan
Lehtimäen mukaan mitataan poliitikkojen uskottavuutta, kun äänestäjät joutuvat pohtimaan, olisivatko he valmiita näkemään poliitikkoja esimerkiksi ministerin tehtävässä.

Viestintäyrittäjä ja toimittaja Eeva Lehtimäki muistuttaa, että 40 prosenttia gallup-mittauksessa ei ollut ilmoittanut puoluekantaansa.

– Nykyisin liikkuvat äänestäjät ratkaisevat sen, ketkä ovat suurimmat puolueet.

Anonyymi kirjoitti...

Yksi kuva paljastaa: Näin jyrkkä on Touko Aallon alamäki - vihreiden kannatuksesta on sulanut vuodessa lähes 30 prosenttia

Ylen tuoreimman kannatusmittauksen mukaan vihreiden kannatus on tällä hetkellä 12,6 prosenttia. Vuosi sitten puolueen kannatus oli 17,8 prosenttia.

Vihreiden puheenjohtaja Touko Aalto on tiukan paikan edessä. Eduskuntavaaleihin on seitsemän kuukautta ja Taloustutkimuksen Ylelle tekemien kannatusmittausten mukaan puolueen kannatuksesta on sulanut vuodessa lähes 30 prosenttia.

Aalto valittiin vihreiden puheenjohtajaksi kesäkuussa 2017, jolloin puolueen kannatus oli 15,1 prosenttia. Heinäkuussa 2017 kannatus nousi 16,0 prosenttiin ja elokuussa 2017 vihreät oli 17,8 prosentin kannatuksellaan Suomen toiseksi suurin puolue.

Sitten tapahtui jotain. Ylen tuoreimman kannatusmittauksen mukaan vihreiden kannatus oli elokuussa 2018 enää 12,6 prosenttia eli kannatuksesta on sulanut vuodessa 5,2 prosenttiyksikköä. Helsingin Sanomien kannatusmittausten mukaan vihreiden kannatuksesta on sulanut vuodessa 3,8 prosenttiyksikköä. Helsingin Sanomien tuoreimmassa kannatusmittauksessa vihreitä kannatti 13,7 prosenttia suomalaisista ja Alma Median kannatusmittauksessa 13,1 prosenttia. Molemmat ovat elokuulta 2018.

Ylen ja Helsingin Sanomien kannatusmittausten keskiarvon mukaan vihreiden kannatus on laskenut tasaisesti huhtikuusta 2018 lähtien viitenä peräkkäisenä kuukautena.

Alman tuoreen kyselyn mukaan Aalto kärsii imago-ongelmasta. Vain 11 prosenttia kyselyyn vastanneista suomalaisista antaisi Aallolle nykyistä enemmän poliittista päätösvaltaa. Aalto on Sampo Terhon (sin) jälkeen toiseksi epäsuosituin puoluejohtaja.

Anonyymi kirjoitti...

Nyt miehet riisuvat tv:ssä alushousunsa - ”Voi tuntua häiritsevältä”

Miesten seksuaalisuus on tanskalaisen sarjan aiheena TV2:lla.

Tanskalaisessa sarjassa Jalkojen välissä - miesten ajatuksia käsitellään poikien ja miesten seksuaalisuutta. Samalla lailla kuin vastaavassa tyttöjen ja naisten seksuaalisuutta kuvaavassa sarjassa, jälleen huomautetaan, että sisältö saattaa herättää levottomuuden tunteita.

- Ohjelma sisältää materiaalia, joka voi tuntua häiritsevältä, heti aluksi kerrotaan.

Nyt äänessä ovat miehet, jotka ovat riisuneet itsensä alasti. Heidän kasvojaan ei näytetä, vaan kamera on kohdistettu heidän haaroväliinsä. Aiheina ovat peniksen oma tahto, erilaiset nimitykset, pituus ja muu koko sekä karvoitus, eka kerta ja puutteellinen ehkäisy.

Edellisen kerran viime kuussa nähdyn ohjelmasarjan tarkoituksena on kysyä, mitä kaikkea jalkovälistä ajatellaan. Kasvottomana kommentit voivat olla suorasukaisia ja äärirehellisiä

- En ole saanut kolmeen vuoteen orgasmia yhdynnässä, yksi miehistä tunnustaa.

- Se on hankalaa, jos aikoo hankkia lapsia.

Kukin jakso kestää viitisen minuuttia. Ne löytyvät jo Yle Areenasta.

Jalkojen välissä - miesten ajatuksia tänään TV2:lla kello 23.40.

Anonyymi kirjoitti...

Gallup-syöksy jatkuu: Milloin kellot alkavat soida vihreiden Touko Aallolle?

Kommentti: Vihreiden puheenjohtajan tyyli vetoaa puolueen ydinkannattajiin, mutta karkottaa liikkuvia äänestäjiä, kirjoittaa toimittaja Aki Taponen.

Ylen julkaisema tuore puoluekannatusmittaus lupaa kylmää kyytiä vihreille ja sen puheenjohtajalle Touko Aallolle. Gallup-kannatus on pudonnut 12,6 prosenttiin, eikä sillä lukemalla haasteta kolmea suurinta puoluetta.

Kun Aalto aloitti runsas vuosi sitten puolueen kannatuksen nostajana kunnostautuneen Ville Niinistön seuraajana, hänen olisi pitänyt ryhtyä luomaan itsestään mielikuvaa yhtenä mahdollisena pääministeriehdokkaana.

Pieleen on mennyt. Ensin uskottavuutta ainakin liikkuvien äänestäjien keskuudessa saattoi koetella uusi suhde puoluetoimiston nuoren työntekijän kanssa ja tästä julkisuuteen nousseet räväkät valokuvat.

Sen jälkeen julkisuudessa on ruodittu Aallon esiintymistä paidatta ruotsalaisella homoklubilla ja hänen tukeaan eduskuntaryhmän työntekijälle. Tämä katsoi, ettei lentoliikenteen lakeja tarvitse noudattaa, jos sydän sanoo toisin.

Vihreiden ydinkattajiin nämä tempaukset eittämättä purevat. Mutta liikkuvien, vihreitä vasta harkitsevien äänestäjien keskuudessa Aalto alkaa vaikuttaa poliitikolta, joka sitoo itsensä kelohonkaan samaan aikaan, kun hänen pitäisi poliitikkona vaikuttaa lakien muuttamiseen haluamaansa suuntaan.

Imagoa ei paranna Aallon kömpelö ulosanti, vaikka siihen olisikin syynä ymmärrettävä syy, lievä puhevika, jolle ei itse voi mitään. Vaikuttihan änkytys yhtenä tekijänä ainakin mielikuvissa siihen, että Pertti Paasio (sd.) taannoin joutui jättämään sdp:n puheenjohtajuuden.

Vihreissä kyselläänkin jo varmaan sen perään, miksei Aallon sijaan puheenjohtajaksi nostettu kansanedustaja Emma Karia, joka oli yksi Aallon vastaehdokkaista viime vuonna Tampereen puoluekokouksessa.

Aallon meriittinä painoi se, että hän oli onnistunut nostamaan kuntavaaleissa vihreät Jyväskylän suurimmaksi puolueeksi. Uudenlaisena maakuntavihreänä hänen uskottiin vetoavan äänestäjiin myös ruuhka-Suomen ulkopuolella, mutta sekään ei ole tainnut onnistua.

Tiukoissa paikoissa Aalto takeltelee, kuten puolustaessaan vihreänä poliitikkona Jyväskylän suurajoja samaan aikaan, kun hän on huolissaan ilmastonmuutoksesta.

Aallon edeltäjä Ville Niinistö selvisi räyhäkkäällä mutta asiapitoisella tyylillään tiukoistakin paikoista. Ehkä vihreiden kohtaloksi koituvatkin nyt puolueen säännöt, jonka mukaan Niinistöä ei enää voitu valita jatkokaudelle.

Anonyymi kirjoitti...

Ville Niinistö IS:lle: Touko Aallon pitää ryhdistäytyä

Vihreiden ex-puheenjohtajan mukaan puhe on saatava pois siitä, ketä läpsytellään ja missä.

Vihreiden entinen puheenjohtaja Ville Niinistö sanoo Ilta-Sanomille turhautuneensa vihreiden poliittisen viestin hämärtymiseen.

– Kun vihreistä julkisuudessa puhutaan, niin puhutaankin muista asioista kuin meidän tulevaisuusvaihtoehdoista. Eli meidän pääviestiin täytyy palata, kun palataan politiikan syksyyn ja edetään kohti vaaleja, Ville Niinistö sanoo IS:lle.

Hänen mukaansa käy helposti niin, että muut määrittelevät sen, miten vihreistä puhutaan. Ex-puheenjohtaja haluaisi siirtää keskustelun kohti luontoa ja koulutusta.

– Ei siitä, ketä läpsytellään ja missä. Painopiste uutisoinnissa on ihan omasta syystä siirtynyt ihan sivuasioihin. Nyt pitää palata pääasioihin. Julkisuus on ajautunut siihen, että meidän puheenjohtajan pitää vähän ryhdistäytyä ja alkaa itse johtaa sitä keskustelua, miten vihreistä puhutaan. Eikä joutua reagoimaan siihen, mitä muuten tapahtuu, Ville Niinistö toteaa puheenjohtaja Touko Aallosta.

– Kansanedustajuus ja puolueen johtaminen on iso velvollisuus, ihmiset luottavat meihin, ne ovat äänestäneet meitä. Silloin pitää näyttää johtajuutta.

Anonyymi kirjoitti...

Mitä pahaa on siinä, että nainen esiintyy telkkarissa bikineissä ja vieläpä pitää siitä? Missiviha on aikansa elänyt instituutio

Missin tai sellaiseksi haluavan väheksymisestään ei kerry kenellekään bonuspisteitä.

Tänään oli taas se päivä vuodesta, kun syksyn uudet missifinalistit julkistettiin. Julkistusta seuraa jokavuotinen keskustelu siitä, ovatko Miss Suomi -kisat aikansa elänyt instituutio.

Itse olen työurani varrella törmännyt muutaman kerran siihen, että naispuolinen haastateltava on kesken keskustelun vaihtanut puheenaiheen misseihin. Sävy on ollut halveksiva: heistä on käsittämätöntä, että joku haluaa edelleen tavoitella Miss Suomen titteliä.

Tällä aiheenvaihdoksella haastateltavat ovat ilmeisesti halunneet tuoda tietooni, etteivät he itse ole niitä naisia, jotka pyrkivät tuomaan ulkonäköään esiin, saati hyötymään siitä. He ovat älykkäitä ammattilaisia, jotka tahtovat tulla muistetuiksi jonkin muun kuin kauneutensa tähden.

Minulle heistä jäi mieleen se, että he olivat valmiita väheksymään toisten naisten valintoja nostaakseen itsensä jalustalle.

Missit ovat toki helppo maali. Moni heistä on nuori, julkisuuteen tottumaton ja halukas saamaan huomiota. Lisäksi Suomen kauneimman naimattoman neitokaisen tittelin jakaminen telkkarissa ei ihan vastaa tämän päivän ihanteita.

Jos missikisat ovatkin vanhanaikaisia, niin vielä kuluneempaa on halventaa naista, joka haluaa olla näkyvillä ja saada huomiota ulkonäköineen kaikkineen.

Missikisoihin lähtemistä on toki kummasteltu kautta aikain. Holhoavasti on varoiteltu loppuiäksi stigmatisoivasta ”missileimasta”. Missithän ovat telkkarissa uimapukusillaan, ja herranjumala, näyttävät vielä tykkäävän siitä!

Missit rikkovat sitkeää moraalikoodia, jonka mukaan naisen tulee kyllä olla kaunis, mutta ei tuoda kauneuttaan itse esiin – saati nauttia ja hyötyä siitä. Sehän se missifinalistien suurin synti taitaa olla.

Tämän vanhentuneen ajatuksen tilalle voitaisiin pikkuhiljaa vaihtaa vaikka sellainen sääntö, jonka mukaan fiksut ihmiset eivät väheksy niitä, jotka haluavat häpeilemättä nauttia omasta kauneudestaan.

Nykyajan ihminen ei arvostele toisia ulkonäön perusteella. Voidaanko sopia, ettei arvioida ihmisiä myöskään missikisaosallistumisen perusteella?

Sillä, että me naiset mollaamme toisia naisia, ei saavuteta mitään hyvää.

Anonyymi kirjoitti...

Näkökulma: Perussuomalaiset ja vasemmistoliitto ruokkivat toisiaan ja vahvistuvat

Perussuomalaisten ja vasemmistoliiton kannatus on nousussa.


Ylen tuoreessa puolueiden kannatusmittauksessa on kaksi nousijaa, jotka kannattaa huomioida. Suurin nousija on vasemmistoliitto, jonka kannatus koheni 1,4 prosenttiyksikköä 9,1 prosenttiin. Myös perussuomalaiset vahvisti kannatustaan 0,7 prosenttiyksiköllä 9,4 prosenttiin.

Signaali on heikko, mutta aistittavissa. Vastakkaiset ideologiat keräävät tosiuskovia ympärilleen. Ruotsissa on vaalien alla vahvistunut juuri tällainen ilmiö. Maahanmuuttovastaisten ruotsidemokraattien kovan kannatusnousun ohella myös vasemmistopuolue on nostanut kannatustaan, tosin huomattavasti hillitymmin.

Perussuomalaisten kannatus tulee todennäköisesti nousemaan edelleen. Ruotsidemokraattien odotettavissa oleva vaalivoitto länsinaapurissa innostaa varmasti perussuomalaisia. Puheenjohtaja Jussi Halla-aho on vasta availemassa vaalikampanjaansa. Kevään eduskuntavaaleihin on vielä pitkä matka, mutta olosuhteista riippuen perussuomalaiset voivat hyvinkin saada 10-15 prosentin kannatuksen.

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson ja perussuomalaisten puheenjohtaja Halla-aho ovat omissa kannattajasektoreissaan hyvin suosittuja. Andersson ja Halla-aho ovat molemmat puheenjohtajia, jotka tuovat puolueilleen lisäkannatusta. Tätä ei voi sanoa kaikista nykyisistä Suomen puoluejohtajista.

Perussuomalaisilla on yhteistä kannattajakuntaa erityisesti SDP:n kanssa. Myös vasemmistoliitolla on jonkin verran yhteistä kannattajapohjaa demareiden kanssa, mutta ehkä eniten punavihreää kannatusreserviä vihreissä. Perussuomalaisten vaalikampanjan käynnistyminen saattaa näkyä selvimmin juuri SDP:n kannatuksessa. Perussuomalaiset katselevatkin nyt kiinnostuneina Ruotsin vaalikampanjaa ja odottelevat sikäläistä vaalitulosta.

Perussuomalaisten ja vasemmistoliiton kohentuneetkin kannatusluvut ovat edelleen niin pieniä, ettei niillä pörhistellä vaalien jälkeisissä hallituskuvioissa. Näiden puolueiden kannatustrendit saattavat kuitenkin vaikuttaa ratkaisevasti kolmen suurimman puolueen välisiin voimasuhteisiin ja sitä kautta myös siihen minkä värisen hallituksen Suomi seuraavaksi saa. Kannattaa siis seurata.

Anonyymi kirjoitti...

Maija saa miehiltä suoria ehdotuksia LinkedInissä – urayhteisöstä tulikin uusi iskupaikka

Jäävätkö Tinder ja muut deittipalstat nyt jopa toiseksi?
LinkedIn on työelämän pelikenttä, joka yhdistää työnhakijoita ja rekrytoijia. Tämän päivän yhteisöpalvelussa mukana on myös romantiikkaa. Siitä kertovat muun muassa viime aikoina LinkedIn-postilaatikkoon saapuneet viestit:

”Hei, olen turkkilainen insinööri ja haluaisin tutustua suomalaiseen naiseen.”

”Sinun kuvasi on niin hurmaava, että en voi olla pyytämättä sinua kahville.”

Nämä viestit ovat tulleet Me Naisten haastattelemille naisille, jotka haluavat pysyä nimettömänä.

Myös espoolainen yrittäjä, 37-vuotias Maija Tiensuu on saanut tänä vuonna perinteisistä LinkedIn-viesteistä poikkeavia pyyntöjä.

– LinkedInissä on suoraan laitettu viestiä ja kerrottu kiinnostuksesta lähteä treffeille kanssani. Ei siis työmielessä. Onpa yksi herra siellä muutaman viestin jälkeen laittanut suoran ehdotuksen, että häntä kannattaisi kokeilla, Maija kertoo.

Maija kertoo saaneensa muutaman epämääräisen ehdotuksen LinkedInissä. Näihin viesteihin hän on vastannut ystävällisesti, että ei ole kiinnostunut tapaamisista.

– Kerron aina, että tapaan mielelläni lounaalla tai kahvilla verkostoitumisen merkeissä eli työmielessä.

Syvällisempi analyysi ihmisestä
Viime viikkoina Maija on törmännyt LinkedInissä myös muihin erikoisiin ilmiöihin: hääkuviin ja ilmoituksiin, joissa on kerrottu jopa erosta sekä avioliiton myötä vaihtuneesta uudesta sukunimestä. Jos nämä edellä mainitut suvaitaan Linkkarissa, niin kyllä sinne pitäisi mahtua myös ne muutamat rakkauden etsijät – kunhan vain osataan käyttäytyä, Maija pohtii.

– Ei minulla ole mitään sitä vastaan, että joku laittaa Linkkarin kautta viestiä. Nykypäivän Tinderit ja muut ovat aika pinnallisia deittisovelluksia. LinkedInin kautta on mahdollisuus tutustua toiseen hieman syvällisemmin julkisten kirjoitusten ja kommenttien avulla. Hienotunteisuus on kuitenkin paikallaan.

LinkedInissä ei toistaiseksi näe, kuka on sinkku ja kuka on varattu. Silti toisesta ihmisestä voi saada LinkedInin kautta paljon enemmän tietoa kuin perinteisestä deittisovelluksesta. Maijalle palvelu on edelleen puhtaasti yrittäjän verkostoitumiskenttä.

– Yksi löytää elämänkumppaninsa kaupasta, toinen salilta, kolmas baarista, neljäs Tinderistä, joten ehkä se viides saattaa löytää tulevan puolisonsa Linkkarista. Eihän sitä ikinä tiedä, mihin verkostoituminen johtaa. Itse olen LinkedInissä, koska yksinyrittäjän on verkostoiduttava. LinkedIn on minulle virtuaalinen kahvihuone, jossa voin vaihtaa ajatuksia muiden kanssa.

Anonyymi kirjoitti...

Feminismi on ihmeellistä! (yhdistetty)

Ruotsalainen nettilehti Världen idag julkaisi jutun koskien ns. genuspäiväkoteja, eli päiväkoteja / esikouluja, jossa lapset kasvatetaan sukupuolineutraalisti. Aihe liittyy olennaisesti feminismiin, joten se sopii tähän ketjuun.

Vapaa käännös alkuperäisestä jutusta, omat kommenttini hakasuluissa:

http://www.varldenidag.se/nyheter/genusdagis-slangde-alla-bocker-om-pippi-och-emil/reprid!Mox9LCNwAyhygNeVenhjIw/

Genusesikoulu heitti kaikki Peppi- ja Eemelikirjat.

Kaikkien lasten pitää kutsua "heneiksi" [uusruotsia, joka vastaa suomen sukupuolineutraalia "hän"], pojat painostetaan käyttämään mekkoja ja Astrid Lindgrenin kirjat on heitetty roskiin normikritiikin nimissä.
Tämä on todellisuus kunnallisessa esikoulussa eteläisessä Ruotsissa.
- Eräänä päivänä tyttö kuiskasi korvaan "olenko poika vai tyttö?", kertoo yksi koulun opettajista.

Kun Anna [nimi muutettu] aloitti työnsä eteläruotsalaisessa esikoulussa parisen vuotta sitten, hän oli saada shokin. Eräs tyttö oli tullut hänen luokseen näyttäen perhosella koristetun paitansa, jolloin Anna oli todennut "voi, kuinka hieno!".

Mutta se oli kiellettyä, koska välittömästi toinen pedagogi [sana jota usein käytetään lastenkasvatuksen hoitotädeistä Ruotsissa, antaakseen genusteorialle akateemista legitimiteettiä] opasti, että lapsille ei saa sanoa, että jokin jota heillä on päällään olisi hienoa tai että he ovat nättejä.

Anna yritti sen jälkeen aina miettiä sanomisiaan [kehuessaan lapsia], mutta huomasi pian ettei se ollut ainoa asia jota piti muistaa. Kun hän sanoi "han" ["hän" pojasta] tai "hon" ["hän" tytöstä], hän sai nuhteita.

- "Et saa sukupuolimäärittää lapsia. Sanomme hen", kollegani sanoi, Anna kertoo.

Tämän hän huomasi myös lukiessaan kirjoja lapsille. Henkilökunta oli pyyhkinyt Tipp-Exillä [valkoinen ylimaalaus] kaikki "han" ja "hon" ja kirjoittanut päälle "hen".
Mutta tämä ei riittänyt.

- Kerran kun siivomme leikkikaluja, kollegani heitti kaikki Emeli- ja Peppikirjat roskiin. Mielestäni se oli turhaa ja kysyin miksi, sanoo Anna.

Vastaus oli, että kirjoissa ei ole yhtään sukupuolineutraaleja henkilöitä. Esikoulun kirjahyllyt on nyt täytetty kirjoilla, joissa teemana on trans- ja homoseksuaalisuus, Anna kertoo.

Anonyymi kirjoitti...

Lapset osastolla jossa Anna työskentelee, ovat 3-4 vuotta vanhoja, mutta myös silloin kun hän aloitti pikkulasten osastolla, hän huomasi normikriittistä ajattelua.

- 1-2-vuotiaat istuivat ympyrässä kun pedagogit kertoivat, että tyttö voi rakastua tyttöön ja poika poikaan. Sen jälkeen joiltain lapsilta kysyttiin "ketä sinä rakastat". Yksi pieni poika näytti täysin eksyneeltä ja vastasi "legoihini", Anna kertoo.

Legoista puheen ollen, ne ovat yksi leikkikalu, jota Annan mukaan hyväksytään hänen osastollaan. Nukkeja siellä ei ole koskaan ollut hänen aikanaan, ja äskettäin myös autot ja junat heitettiin menemään, hän kertoo.

Jäljellä on kuitenkin naamiaisasut. Eräänä päivänä yksi poika oli ottanut päälleen palomiehen puvun, Anna kertoo.
"Tiedäthän, että voit ottaa päällesi myös mekon jos haluat?" yksi pedagogeista oli ehdottanut, Annan mukaan.
"Mutta en halua mekkoa, haluan pitää nämä", poika vastasi.
"Mutta tiedäthän, että saat pitää myös mekon?" pedagogi jatkoi.

- En ymmärrä miksi lapsia pitää pakottaa. Anna heidän pitää päällään mitä haluavat, hän sanoo.

Anna kertoo, että henkilökunnan lisäksi myös jotkut vanhemmat soveltavat lapsiin genusteoriaa.
- Eräänä päivänä sanoin pojalle, että "äitisi on täällä". "En ole heidän äiti vaan vanhempi" tokaisi äiti.

Anna kertoo, että henkilökunta ei saa sanoa "äiti" ja "isä", vaan ainoastaan "vanhempi", koska lapsilla voi olla kaksi samaa sukupuolta olevaa huoltajaa.

- Ymmärrän, että joskus on hyvä sanoa niin, mutta tässä tapauksessa tiesin, että nainen oli lapsen äiti.

Anna kertoo, että hän sai myöhemmin tietää, että nainen ei antanut lastensa kutsua häntä "äidiksi" vaan hänet piti kutsua "äisäksi" [ruots. "mappa", joka yhdistelmä sanoista mamma eli äiti ja pappa eli isä, "mappa" tarkoittaa ruotsiksi oikeasti mapittaa].

Kaikilla vanhemmilla ei kuitenkaan ole tällaisia sääntöjä. Monet eivät edes tiedä kuinka laajamittaista genusteorian soveltaminen on, uskoo Anna.

Hän kertoo, että sanoja kuten "lumiukko" ja "joulutonttu" ovat kiellettyä ja vaihdettu sukupuolineutraaleihin vastineisiin. Eräs suosittu Disney-filmi [Aku Ankan joulutervehdys?] on käytännössä mustalla listalla.

- Eräänä päivänä kolmevuotias tyttö tuli luokseni ja sanoi: "tänään olen poika". Lähes vuosi myöhemmin, juuri ennen kesälomaa, hän tuli luokseni ja kuiskasi korvaani: "olenko poika vai tyttö?".

Anna viis veisasi ohjeista ja kertoi hänelle että "Olet tyttö".

- En voi noudattaa näitä sääntöjä. En vaan voi, ne ovat vastoin kaikkea mitä itse tiedän.

Anonyymi kirjoitti...

Tähdenlento lässähti neljässä vuodessa – Mitä tapahtui hurjassa nosteessa olleelle Ruotsin feministi­puolueelle? - Ulkomaat | HS.fi

Anonyymi kirjoitti...

Outo häiriö Ylen suorassa lähetyksessä: Touko Aallon naama pompsahteli ruutuun - ”Voimme taata, että punavihreät ovat porvareita suurempia”

Uutisankkuri Jussi-Pekka Rantanen pahoitteli lähetyksen aikana teknisiä ongelmia, jotka tuntuivat olevan tiukassa.

Monet katsojat hieraisivat silmiään katsoessaan puoli yhdeksän uutisia Ylen TV1 -kanavalta. Olipa aihe mikä tahansa, ruutuun pompahteli vähän väliä vihreiden puheenjohtajan Touko Aallon kasvot. Myös kuvan värimaailma on hyvin vihreä.

Kuva ei viivy ruudussa kuin korkeintaan sekunnin. Kuvakaappauksesta näkee, että kuvassa on teksti: "Me voimme taata, että punavihreät ovat porvareita suurempia".

Uutisankkuri Jussi-Pekka Rantanen pahoitteli teknisiä vaikeuksia kesken suoran lähetyksen.

- Pahoittelut lähetyksen aikana esiintyneistä teknisistä ongelmista. Näin se tekniikka joskus temppuilee, Rantanen totesi vielä uutisten loppupuolella ennen urheilua.

Ylen uutis- ja ajankohtaistoiminnan päätoimittaja Riikka Räisänen pahoittelee Ylen verkkosivuilla teknisiä häiriöitä.

Ylen viestinnästä kerrotaan Iltalehdelle, että Yle on päivittänyt studioautomatiikkaa ja lähetyksessä vilahteli väärä grafiikka. Lisäksi lähetyksestä puuttui tekstityksiä, haastateltavien nimiä ja oikeaa grafiikkaa.

Touko Aallon kuva oli lähetyksen alun uutisesta, joka käsitteli puoluekannatusta.

Anonyymi kirjoitti...

Naisjärjestöt kieltäisivät alaikäisten avioliitot

Naisjärjestöjen kattojärjestö on jättänyt oikeusministeriölle lausuntonsa alaikäisten avioliittojen sääntelytarpeesta.

Keskusliitto vaatii alaikäisten avioliittojen ja pakkoavioliitojen kieltämistä. Vallitsevan Suomen lain mukaan oikeusministeriö voi myöntää erityissyistä poikkeusluvan alle 18-vuotiaan avioitumiseksi. Liiton mukaan ongelmallista on, ettei avioitumiselle ole säädetty alaikärajaa, eikä Suomen lainsäädäntö tunnista pakkoavioliittoa.
– Lapsi- ja pakkoavioliitot ovat tasa-arvon näkökulmasta räikeä epäkohta lainsäädännössämme. Suomen ei tule tunnustaa alaikäisten avioliittoja. Lisäksi pakkoavioliitto tai alaikäisenä solmittu avioliitto tulee voida mitätöidä yksipuolisesti riippumatta olosuhteista, joissa avioliitto on solmittu, sanoo Naisjärjestöjen Keskusliiton puheenjohtaja Eva Biaudet.

Naisjärjestöjen Keskusliiton mukaan poikkeusluvalla avioituminen koskettaa pääosin tyttöjä. Vuosina 2010–2016 Suomessa on haettu 147 ja myönnetty 119 poikkeuslupaa avioliiton solmimiselle alaikäisenä. Näistä poikkeusluvan saaneista 80 prosenttia on ollut tyttöjä.

– Vain kymmenessä myönnetyssä poikkeuslupapäätöksessä molemmat puolisot ovat olleet alaikäisiä ja kahdessatoista tapauksessa hakijoista ainoa alaikäinen on ollut poika, korostaa keskusliitto tiedotteessaan.

Lisäksi liitto vaatii ulkomailla solmittujen alaikäisten avioliittojen tunnustamatta jättämistä ja pakkoavioliittojen kriminalisointia. Naisjärjestöjen Keskusliiton jäsenjärjestöistä muun muassa maahanmuuttajanaisten Monika-Naiset liitto on aktiivisesti vaatinut pakkoavioliittojen kriminalisoimista. Keskusliitto vaati alaikäisten avioliittojen kieltämistä viimeksi puolitoista vuotta sitten.

Anonyymi kirjoitti...

VASEMMISTOLIITTO VETOAA NAISIIN, HYVIN KOULUTETTUIHIN JA PIENITULOISIIN – SDP DUUNAREIHIN

Puolueet hakevat asemia jo seuraaviin eduskuntavaaleihin. Mielipidemittaukset ovat vielä suuntaa antavia, sillä suuri joukko kansalaisista eli 40 prosenttia ei vielä ole kertonut puoluekannastaan.

Eilen Ylen julkistamassa kyselyssä suurin nousija oli vasemmistoliitto ja suurin häviäjä vihreät.

Taloustutkimuksella teetetyssä kyselyssä SDP jatkoi kärkisijalla ennen kokoomusta ja keskustaa.

SDP hyötyy eniten perussuomalaisten kannattajien vuodosta.

– Suurin osa perussuomalaisista lähtevistä on duunariäänestäjiä, jotka miettivät näiden kahden puolueen välillä, toteaa tutkimusjohtaja Tuomo Turja Taloustutkimukselta.

Siirtymiä selvitetään kysymällä vastaajilta, mitä puoluetta he äänestivät vuoden 2015 eduskuntavaaleissa ja mitä puoluetta he aikovat äänestää.

Vasemmistoliitto pitänyt hyvin äänestäjänsä
Suurin osa vasemmistoliittoa vuoden 2015 eduskuntavaaleissa äänestäneistä ilmoittaa äänestävänsä puoluetta myös nyt.

– Kannatus on aika vakaata, arvioi Turja.

Vasemmistoliiton kannatuksen nousu tulee erityisesti naisilta, korkeasti koulutetuilta ja nuorilta sekä jossain määrin työväestöltä.

– Samaan aikaan vihreiden kannatuksen lasku tulee aika lailla näistä samoista ryhmistä, toteaa Turja.

Vasemmistoliitto on hyötynyt jonkun verran vihreiden viimeaikaisista hankaluuksista.

Tällä Turja viittaa vihreiden puheenjohtajan Touko Aallon ympärillä olleisiin kohu-uutisiin sekä vihreiden työntekijän yritykseen estää turvapaikanhakijan palautus Finnairin lennolla.

SDP suurin duunaripuolue
Turjan mukaan ei ole epäilystäkään, että tällä hetkellä SDP on suurin työväenpuolue. Toiseksi suurin on perussuomalaiset, ja tämän jälkeen tulevat keskusta ja kokoomus.

– Perussuomalaisten kannatus työväestön keskuudessa on selkeästi jäljessä SDP:n luvuista, sanoo Turja.

Turjan mukaan SDP on vakiinnuttanut asemaansa suurimpana työväenpuolueena. Perussuomalaiset oli suurin työväestön keskuudessa lukuun ottamatta pieniä poikkeuksia jytkyn jälkeen vuoden 2011 toukokuusta vuonna 2015 syyskuuhun saakka.

– Sen jälkeen asetelma on selkeästi muuttunut. Suurin on ollut SDP, mikä liittyy perussuomalaisten kannatuksen tippumiseen.

”Vähän yllättävää”
Vasemmistoliitto on kyselyn mukaan viidenneksi suurin työntekijätaustaisten keskuudessa.

– Tämä on vähän yllättävää. Olisin ajatellut, että vasemmistoliitolla olisi enemmän työntekijätaustaisia kannattajia, sanoo Turja.

Puolue vetoaa erityisesti naisiin ja pientuloisiin. Alueellisesti keskimääräistä suurempi verovoima puolueella on Helsingissä ja Uudellamaalla.

Perussuomalaisten rajallinen kannattajakunta
Turja arvioi, että perussuomalaisten osallistuminen hallitukseen, hallituspolitiikka ja lisääntynyt maahanmuutto vuonna 2015 ajoivat SDP:n entisiä kannattajia takaisin puolueeseen.

Hän muistuttaa, että syitä saattaa olla monia muitakin, kuten ay-liikkeen vuoden 2015 syksyllä järjestämä suuri mielenilmaus.

– Suuri osa jytkyn äänestäjistä tuli työläisten äänistä. Maahanmuuttokriittiset pysyvät perussuomalaisissa. Näillä äänestäjillä ei ole muutakaan vaihtoehtoa.

Maahanmuuttokriittisellä puolueella on rajallinen menestymisen mahdollisuus, kun näkyvissä ei ole akuuttia pakolaiskriisiä tai maahanmuuton aiheuttamia ongelmia.

– Suhteellisen rauhallisessa tilanteessa kannatus on kymmenen prosentin kummallakin puolella.

– Tässä asiassa ollaan viisaampia Ruotsin vaalien jälkeen, Turja summaa.

Anonyymi kirjoitti...

Miksi kamelinvarvasta kammotaan? 3 faktaa pelätystä pöksyongelmasta

Jokaisen joogapöksyjä rakastavan ihmisen kirous ei loppujen lopuksi ole maailmaa kaatava kamaluus. Silti moni välttelee ”11. varvasta” hinnalla millä hyvänsä.

Sovitat uusia jumppatrikoita, mutta kun katsot peiliin, yksi asia muuttaa mielesi leggingsien suhteen.

Peilistä heijastuu kuvajainen, jonka yksi yksityiskohta kammottaa monia: kamelinvarpaanakin tunnettu muoto, joka piirtyy tiukkoihin housuihin.

Leggingsien ja joogapöksyjen aikakaudella voisi kuvitella, että viis veisaisimme ongelmasta, joka ei oikeastaan ole edes ongelma. Silti monet nolostelevat asiaa.

Kirjailija Mara Altman omistaa yhden Gross Anatomy - Dispatches from the Front (and Back) -kirjansa luvun kamelinvarpaalle: miksi sitä pidetään nolona? Mistä se aiheutuu?

Tiesitkö esimerkiksi näitä seikkoja vaatepulmasta, joka kiusaa monia naisia?

"Varpaan" piirtyminen ei ole alapäästä kiinni
Vulvan muotojen kuultaminen housujen läpi - kansankielellä siis kamelinvarpaan näkyminen - ei ole varsinaisesti alapäästä tai esimerkiksi häpyhuulien muodosta kiinni.

Hienoisen vaon muodostuminen housujen etuosaan ei siis tarkoita sitä, että alapää olisi vääränkokoinen tai -muotoinen - vulvia kun on monenlaisia, jotka ovat kaikki yhtä normaaleja.

Muodon piirtyminen johtuukin (useimmiten huonosti istuvista) housuista.

Jos etusauma pääsee seuraamaan vartalon muotoja liian yksityiskohtaisesti, se saattaa humpsahtaa hieman vakoonkin, mikä ei tunnu kovin mukavalta.

Voit syyttää brassivahausta ongelmasta
Altman haastattelee kirjassaan monia asiantuntijoita aiheesta. Kamelinvarpaan muodostumista ehkäisevien alushousujen suunnittelija kertoo kirjailijalle kahdesta muoti-ilmiöstä, joiden yleistyminen johti siihen, että kamppailemme kamelinvarvasta vastaan.

Ensimmäinen? Housujen, varsinkin tiukkojen sellaisten, yleistyminen naisten päällä.

Toinen? Brassivahausten nouseminen osaksi monen kauneusrutiinia.

Alapään karvoitus toimi aikaisemmin hienovaraisena puskurina ja pehmusteena housujen ja vulvan välillä. Kun tämä välikerros puuttuu, housujen saumat pääsevät aiempaa tiukempaan kontaktiin alapään ja sen muotojen kanssa.

Pelkäämme sitä, koska patriarkaatti
Miksi kamelinvarvasta sitten oikein pidetään niin kamalana juttuna? Tämä oli kysymys, johon Altman erityisesti tahtoi löytää vastauksen. Tai kuten hän itse asian ilmaisee:

- Pidämme rintavakoa seksikkäänä, mutta miksi mirrin muodot eivät ole kuumia?

Yksi teoria, jonka tarjosi sukupuolentutkimuksen professori, pisti syyn patriarkaatin niskoille.

Yhteiskunnassa, jossa miehillä on enemmän valtaa, naisten sukuelimiä pidetään vastenmielisinä, professori pohtii. Senhän näkee jo siitä, millä nimellä alapään muotojen piirtymiseen yleisimmin viitataan: kameleita ja varpaita kun ei yleisesti ottaen mielletä poikkeuksellisen viehättäviksi.

Lähteenä käytetty Mara Altmanin kirjaa Gross Anatomy - Dispatches from the Front (and Back) (G.P. Putnam's Sons/Penguin Random House 2018)

Anonyymi kirjoitti...

”Tämä tarjoaa keskustan ja kokoomuksen edustajille mahdollisuuden äänestää naisten oikeuksien puolesta” – Ministeri Soinille esitetään epäluottamusta

Sosialidemokraattien, vihreiden, vasemmistoliiton ja RKP:n eduskuntaryhmät esittävät budjettikeskustelun yhteydessä yhteisen epäluottamuslauseen ministeri Timo Soinin (sin.) toiminnasta ulkoministerinä vastoin naisten oikeuksia. Asiasta Demokraatille kertoi SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman.

– Budjettiviikko tarjoaa hyvän mahdollisuuden käsitellä asia istuntosalissa ja äänestää Soinin toiminnasta ulkoministerinä. Eli on mahdollista äänestää naisten oikeuksien puolesta.

Aloite mahdollisista toimenpiteistä syntyi SDP:n puheenjohtajiston ja työvaliokunnan yhteisessä kesäkokouksessa Lohjalla elokuussa.

Kuluneen kevään ja kesän aikana Soini on noussut otsikkoihin ilmaistuaan toistuvasti abortinvastaisia kantojaan. Keskustelua on herättänyt etenkin, voiko Suomen ulkoministeri poiketa omilla kannanotoillaan Suomen kannasta. Toukokuussa ministeri esimerkiksi osallistui työmatkansa aikana vapaa-ajalla March for Life -liikkeen iltatilaisuudessa, jossa rukoiltiin ja poltettiin kynttilöitä abortoitujen sikiöiden muistolle. Soinin toimintaa on kritisoitu jopa tasavallan presidentin taholta.

Elokuussa Soini puolestaan iloitsi blogikirjoituksessaan Argentiinan senaatin päätöksestä torpata abortin laillistaminen. Senaatti oli samana päivänä hylännyt lakiesityksen, joka olisi laillistanut abortin Argentiinassa.

Tuolloin SDP:n johto kertoi pohtivansa välikysymyksen tekemistä. Toimenpide muutettiin kuitenkin palaverissa ulkoministerin toimintaa koskevaksi epäluottamuslauseeksi, koska oppositiopuolueet haluavat tehdä epäluottamuksen nimenomaan Soinin toiminnasta.

– Tämä tarjoaa hallituspuolueiden, erityisesti keskustan ja kokoomuksen eduskuntaryhmän edisyksellisille kansanedustajille mahdollisuuden äänestää naisten oikeuksien puolesta, ilman että samalla tarvitsee äänestää hallituksen luottamusta vastaa, Lindtman perusteli.

– Meillä on käsitys, että eduskunnassa on vankka enemmistö, joka näkee naisten oikeuksien olevan aivan keskeisiä ihmisoikeuskysymyksiä. Ja että Suomen pitää olla etulinjassa puolustamassa näitä maailmalla. Ja myös ulkoministerin on toimittava tällä tavalla.

Lindtmanin mukaan puolentoista viikon päästävä alkava budjettiviikko antaa myös ajallisesti hyvän mahdollisuuden käsitellä asia eduskunnan istuntosalissa ja tehdä epäluottamusesitys ja -äänestys.

Mikäli epäluottamuslause hyväksytään eduskunnassa, joutuu ainoastaan ministeri Soinin eroon. Välikysymys olisi puolestaan voinut johtaa koko hallituksen kaatumiseen.

SDP oli kutsunut perjantaina puoliltapäivin järjestettyyn tapaamiseen kaikki oppositiopuolueet. Lindtman kertoo kristillisdemokraattien ilmoittaneen etukäteen, että puolue ei osallistu tapaamiseen.

– Tapaamisen aluksi kävi myös ilmi, että perussuomalaisten puheenjohtajansa Jussi Halla-ahon suulla esittämän kanta on yhä voimassa ja puolue lähti siinä kohtaa palaverista.

Halla-aho on aikaisemmin tuonut esiin, että ”perussuomalaiset eivät näe huomauttamista Soinin toiminnassa”.

Anonyymi kirjoitti...

Ylen aamu-tv
#MeToo -liikkeen vaikutukset Suomessa


MeToo -kampanjointi pääsi Suomessakin vauhtiin viime vuoden lokakuussa. Miten MeToo -liike on Suomea muuttanut? Aiheesta keskustelivat aamu-tv:ssä väkivaltatutkija Satu Lidman ja Ensi- ja turvakotien liiton kehitysjohtaja Sari Laaksonen.

Anonyymi kirjoitti...

Viron armeija tyrmää pakollisen kasvisruokapäivän

Kasvisruokaa on tarjolla varuskuntaravintoloissa. Leireillä virolaiset varusmiehet turvautuvat usein vaihtokauppaan.

Suomen puolustusvoimien kasvisruokalinjaus on herättänyt laajasti huomiota myös Virossa. Puolustusvoimat siirtyy syksyllä malliin, jossa viikon aikana kahdella aterialla on tarjolla ainostaan kasvisruokaa.

Viron armeijaan kaikille varusmiehille pakollista kasvisruokaa ei ole tulossa. Asiaa ei ole edes pohdittu, kertoo Õhtuleht.

Viron puolustusvoimien tiedotusosaston kapteeni Aivo Vahemets kertoo, että Virossa asepalveluksessa ketään ei pakoteta syömään mitään vasten tahtoaan. Hänen mukaansa Virossa varusmiesten ateria muodostuu koulutukseen vaadittavan energiamäärän sekä vitamiinien ja ravintoaineiden mukaan.

Kasvisruokailijoille on tarjolla varuskuntaravintoloissa lihattomia vaihtoehtoja. Erityisruokavaliosta on ilmoitettava kirjallisesti etukäteen tai viimeistään palvelukseen astumispäivänä.

Leireillä kasvisruokaa syövät varusmiehet joutuvat kuitenkin turvautumaan usein vaihtokauppaan.

– Muonitus on haastavampaa leireillä, joissa käytetään sekä lihaa ja säilykkeitä sisältäviä ruokapakkauksia. Palveluksessa olevat nuoret miehet ovat ratkaisseet asian siten, että pakkausten sisältämiä ruokia vaihdetaan toisten varusmiesten kesken sen mukaan, mitä kukin syö, Vahemets kertoo.


Anonyymi kirjoitti...

Tuomas Enbuske IL-blogissaan: Koira on tuhat kertaa ihmistä fiksumpi

Rakkauden etsiminen Suomesta on kuin etsisi rakkautta Suomesta.

Siksi en edes yrittänyt löytää sitä täältä. Löysin rakkauteni Pietarista. Tämä saa kateelliset suomalaiset takajaloilleen. Tai saisi, jos suomalaiset voisivat lyhyillä persjaloillaan yhtään pystympään päästä.

Löysin tyypin, joka ei selitä minulle naama nyrpeänä kavereiltaan ulkoa opeteltuja teorioita ”intersektionaalisesta feminismistä”, ”kulttuurisesta omimisesta” tai muusta naurettavasta yliopiston stiiknafuuliasta, jolle nauretaan parinkymmenen vuoden päästä. Enkä joudu kuuntelemaan ravintolassa kyselyä siitä, onko tämä nyt GMO-maissia ja onko juuri murhattu kana varmasti elänyt onnellisen elämän.

Ei mitään tuota! Venäläinen rakkaani palvoo minua. Tämä ei johdu siitä, että hän olisi tyhmä. Tämä johtuu siitä, että hän on fiksumpi kuin kukaan teistä. Yhteensä. Hän ei usko jumalaan tai äänestä kepua. Tai. No välillä epäilen, että hän pitää minua jumalana. Mikä on jumankauta täysin oikein, sillä typerät suomalaiset eivät ole vieläkään tätä tajunneet.

Oikea rakkaus on kuin siemensyöksy. Se tuntuu hyvältä, eikä omalta kannalta tule koskaan liian aikaisin.

Elin tavallista tv-tähden arkea, eli googlailin itseäni, odotin epätoivoisena diilerini puhelinsoittoa sekä työterveyslääkärin uusimaa Opamox-reseptiä. Sitten tämä ihana venäläinen R-A-K-A-S vain asteli elämääni kutsumatta kuin Heikki Lampela ravintolan VIP-jonoon. Rakkauteni on nuori, villi ja kaunis. En olisi koskaan uskonut voivani suhtautua elävään olentoon näin esineellistäen, mutta esittelen häntä innokkaampana kuin ylpeyteni aiheita: avo-Bemaria, loftiani tai virallista porttikieltoani Linnan juhliin.

Ihmisten välinen rakkaus tuottaa enemmän tuskaa kuin Elastisen stadion-konsertin katsominen alusta loppuun.

Vaikka raamatuissa, vihkivaloissa, facebookeissa ja muissa valhekokoelmissa muuta väitetään, rakkaus on egoprojekti. Jos kumppanisi neliraajahalvaantuisi, lakkaisi kommunikoimasta ja laskisi alleen ollessanne 25-vuotiaita, lähtisit lähikauppaan ostamaan Ässä-arpaa ja samalla reissulla muuttaisit Sotkamoon todistajansuojeluohjelman ja uuden henkilöllisyyden turvin. Antaisit mieluummin Mengelen etsiä eturauhasesi haarukalla kuin näkisit paperihääpäivänne.

Kaikki suhteemme perustuvat itsekkääseen tarpeeseen olla jonkun silmissä yli muiden. Haluamme myös tarjota resursseja vastineeksi siitä, että toinen pysyy uskollisena. En häpeä sanoa, että hemmottelen kultaani ja nautin siitä. Hän on tullut oloista, joiden rinnalla kaikki tarjoamani on luksusta.

Tässä kohtaa ahdasmielisten kannattaa lopettaa lukeminen ja mennä takaisin autotalliin purkamaan seksuaalista turhautumistaan Aito avioliitto -kylttien askarteluun.

Tämä saattaa tulla yllätyksenä, mutta rakkaani on nuori poika. Hänenlaisilleen käy Venäjällä yhtä huonosti kuin Sauli Niinistön arvostelijalle Suomessa. Suomeen pääseminen oli venäläiselle rakkaalleni onnenpotku

En tahdo vaikuttaa narsistilta, mutta suivaannuin itseni ulkopuolelle kohdistuvasta huomiosta niin, että poistatin häneltä kivekset. Vein hänet tottelevaisuuskurssille ja kun hän ei totellut, sidoin hänet puuhun ja päätin, ettei hän palaa ennen kuin oppii kunnioittamaan minua enemmän.

Nyt hän palvoo minua, suhtautuu jokaiseen ehdotukseeni myönteisesti, häntä ei kiinnosta olenko jaksanut käydä krapulapäivänä suihkussa. Itse asiassa, jos rehellisiä ollaan, minusta tuntuu, että hän pitää minusta vielä enemmän, jos en ole käynyt päiväkausiin suihkussa.

Anonyymi kirjoitti...

Tutkimus paljasti karmivan piirteen Tinderin varatuista käyttäjistä – voivat olla psykopaatteja

Tuore tutkimus paljastaa ikävän ominaisuuden Tinder-deittisovelluksen käyttäjistä, jotka käyttävät deittisovellusta parisuhteestaan huolimatta.

Deittisovellus Tinderiä parisuhteestaan huolimatta käyttävät ovat psykopaatteja todennäköisemmin kuin sinkut Tinder-käyttäjät, kertoo tuore tutkimus.

Hollantilaisen Erasmus-yliopiston tutkijat huomasivat useamman tutkimuksen viittaavan siihen, että deittisovelluksia käyttivät varatutkin. Yllättävä huomio sai tutkijat kiinnostumaan syistä.

Hollantilaistutkimuksessa selvisikin, että 1486 Tinder-käyttäjän joukosta 22 prosenttia oli jo parisuhteessa. Yli puolet noista käyttäjistä oli käyttänyt deittisovellusta jonkun toisen tavatakseen.

Korkeat pisteet psykopatiasta
Tutkimusta johtanut Elisabeth Timmermans kertoi PsyPost-sivustolle, että valmiiksi varatut Tinder-käyttäjät saivat matalat pisteet miellyttävyydestä ja tunnollisuudesta. He eivät myöskään käyttäneet deittisovellusta löytääkseen romanttista kumppania, luultavimmin siksi, että heillä sellainen jo oli.

Sen sijaan varatut käyttäjät saivat korkeammat pisteet neuroottisuudesta ja psykopatiasta verrattuna parisuhteessa eläviin ihmisiin, jotka eivät deittisovellusta käyttäneet.

Timmermans havaitsi tutkimuksessaan myös sen, että korkeat pisteet psykopatiasta saaneilla varatuilla Tinder-käyttäjillä oli enemmän satunnaisia seksikumppaneita muiden Tinder-käyttäjien kanssa kuin sinkuilla käyttäjillä.

Lisätutkimusta tarvitaan selvittämään deittisovellusten todellista uhkaa yksiavioisuudelle. Nyt Timmermans sanoo tulosten viittaavaan kuitenkin siihen, että tietyillä piirteillä varustetut ihmiset voivat olla alttiimpia käyttämään deittisovelluksia uskottomuuteen kuin toiset.

Tutkimus esiteltiin Computers in Human Behavior -julkaisussa.

Anonyymi kirjoitti...

40-vuotias mies sai 6 vuoden ehdottoman vankeustuomion raiskattuaan miehen Lahdessa - Käräjäoikeus piti tekoa erityisen nöyryyttävänä

Lahden kidutustapauksesta kuuden vuoden vankeustuomio – mies syyllistyi törkeään pahoinpitelyyn ja törkeään raiskaukseen asunnossa - Kotimaa | HS.fi

"Poliisi on aiemmin kertonut, että pahoinpitely kesti useita tunteja. Poliisin mukaan tuomitulla miehellä on ollut yhteyksiä järjestäytyneeseen rikollisuuteen.

KÄRÄJÄOIKEUDEN julkaiseman julkisen selosteen mukaan Moilanen leikkasi toiselta mieheltä sormen irti pihdeillä ja oksasaksilla sekä löi häntä useasti nyrkillä, vasaralla ja kypärällä. Lisäksi hän muun muassa viilteli uhria teräaseella eri puolille kehoa ja repi pihdeillä varpaan kynnen irti."

Anonyymi kirjoitti...

87-vuotias venäläisnäyttelijä Ivan Krasko hakee eroa 27-vuotiaasta vaimostaan: Syynä seksin puute

Anonyymi kirjoitti...

Ministeri Mika Lintilä huolestui Suomen työllisyydestä, kun ”pleikkaa pelaavat peräkammarin pojat” alkoivat yleistyä kaupungeissakin
Elinkeinoministeri Mika Lintilä sanoo, että työvoiman puute hidastaa Suomen talouskasvua, ja siksi nuoret miehet pitää saada töihin.


MUTTA sitten meillä on näitä ”peräkammarin poikia”. Termi toistuu niin usein Lintilän puheessa, että ei se ihan vahingossa tule.

”Nyt peräkammarin pojat alkavat olla ilmiö myös pääkaupunkiseudulla ja Uudellamaalla. Meidän pitäisi saada nämä nuoret miehet töihin”, hän sanoo.

Ongelmana on Lintilän mielestä se, että liian monella pojalla opinnot loppuvat peruskouluun. Hän sanoo, että vain peruskoulun käyneiden työllisyysaste on 43 prosenttia. Tilanteen muuttaminen vaatisi paljon resursseja.

”Kyllä minua myös huolestuttaa, onko työmoraali ja työmotivaatio heikentynyt. Että yhteiskunta on velvollinen pitämään minusta huolta, vaikka pelaan pleikkaa kotona”, Lintilä sanoo.

Mitä näille ”peräkammarin pojille” pitäisi tehdä?

Lintilä sanoo, ettei hänellä ole vastausta. ”Tarvitaan lisää tietoa, mikä se porukka on.”

Ministerin mukaan kohtaanto-ongelman taustalla on myös se, että kannustimet eivät vieläkään ole kohdallaan.

”Ihmisiä ei voi pakottaa muuttamaan kotoaan työpaikan perässä. Mutta jotenkin pitäisi olla ihmisillä sisäänrakennettuna, että työ tuo elämiseen hyvinvointia ja sisältöä.”

Anonyymi kirjoitti...

Tässä ei pitäisi olla mitään ongelmaa, sanoo Seta: Itäkeskuksen uimahallissa avataan kaikille avoin unisex-pukuhuone eikä se jää ainoaksi
Me toivotamme kaikki tervetulleeksi, toteaa helsinkiläisen Itäkeskuksen uimahallin tiimiesimies.


Itäkeskuksen uimahalliin Helsingissä avataan tästä syksystä lähtien kaikille avoin unisex-pukuhuone. Helsingin kaupunki kertoi asiasta perjantaina tiedotteessaan.

Unisex-pukuhuoneessa voivat kaupungin mukaan halutessaan pukeutua ja käydä suihkussa muun muassa sukupuolivähemmistöihin kuuluvat, vauvaperheet sekä liikuntarajoitteiset asiakkaat. Huoneessa on kahdeksan pukukoppia ja noin 40 kaappia, ja sinne voi pyytää avaimen uimahallin kassalta.

Pukuhuone on ollut tähän asti ensi sijassa perheiden käytössä, Itäkeskuksen uimahallin tiimiesimies Oleg Jauhonen kertoo Ylelle. Nyt halli halusi kuitenkin ilmaista julkisesti, että sinne ovat tervetulleita kaikki asiakkaat.

Idea huoneen nimeämisestä juuri unisex-pukuhuoneeksi tuli henkilökunnalle järjestetyltä koulutuspäivältä, Jauhonen sanoo. Siellä oli luento muun muassa vähemmistöasiakkaiden huomiomisesta.

– Se avasi silmiä, Jauhonen sanoo.

– Suomessa on erittäin paljon vähemmistöihin kuuluvia ihmisiä, ja hekin haluaisivat käyttää näitä palveluja, mutta kynnys voi olla iso.

Jauhonen toivoo uudelleen nimetyn pukuhuoneen madaltavan tätä kynnystä. Hän myös uskoo unisex-pukuhuoneelle olevan tarvetta.

– Varmasti on nyt helpompi tulla, kun toivotamme kaikki tervetulleeksi ja luomme hyvät mahdollisuudet uimahallin käyttöön.

"Vähemmistöön kuuluvat ovat kohdanneet rankkaa häirintää"
Yhdenvertaisuutta ajava ihmisoikeusjärjestö Seta on hyvillään Itäkeskuksen uimahallin avauksesta.

– Sukupuolivähemmistöön kuuluvat asiakkaat ovat kohdanneet rankkojakin häirintätapauksia liikuntapaikoissa, ja tästä syystä liikuntapalvelut eivät ole monelle saavutettavia, sanoo palveluohjaaja Miska Salakka Setan transtukipisteeltä Helsingin kaupungin tiedotteessa.

– Esimerkiksi sukupuoltaan korjaavan ihmisen liikuntaharrastus voi olla pitkään katkolla muiden asiakkaiden uhkaavan käytöksen takia, hän jatkaa.

Valtakunnallisen Setan pääsihteeri Kerttu Tarjamo sanoo Ylelle, että sukupuolitetut tilat kuten juuri pukuhuoneet ovat usein vaikeita ja turvattomia sukupuolivähemmistöön kuuluville.

– Ne perustuvat meillä siihen ajatukseen, että on vain kaksi sukupuolta, kun taas monen ihmisen kokemus on jotain muuta, Tarjamo toteaa.

– On hyvä, että myös urheilutiloissa pyritään huomiomaan sitä todellisuutta, mikä on olemassa, eikä yritetä väkisin ängetä kaikkia samoihin muotteihin.

Jauhosen tavoin myös Tarjamo uskoo, että unisex-pukuhuone madaltaa sukupuolivähemmistöjen kynnystä lähteä liikkumaan ja urheilemaan.

– Maailmalla ei ole mitenkään poikkeuksellista, että pukutilat ovat yhteiset. Niissä on vain enemmän erillisiä yksityisiä tiloja esimerkiksi vaatteiden vaihtoon. Tämän ei pitäisi olla mitenkään ongelmallista.

Hän kiittää Helsingin kaupunkia ja Itäkeskuksen uimahallia etenkin siitä, että tasa-arvon edistäminen ei ole jäänyt vain ajatukseksi vaan sen eteen on tehty jotain konkreettista.

Helsinki: Unisex-pukuhuoneille on yhä enemmän kysyntää
Kaupungin tiedotteen mukaan Seta on antanut koulutusta uimahallin työntekijöille sukupuolivähemmistöön kuuluvien asiakkaiden kohtaamisesta, esimerkiksi siitä, miten työntekijät voivat puuttua häirintätapauksiin.

Oleg Jauhonen toivoo, että Itäkeskuksen esimerkki kannustaa muitakin uimahalleja vastaavaan käytäntöön.

Helsingissä ainakin Jätkäsaaren tulevaan Bunkkerin uimahalliin on suunniteltu samantapaisia ratkaisuja kuin Itäkeskuksessa, kertoo kaupungin liikuntapaikkapäällikkö Petteri Huurre Ylelle.

– Tällaisille ratkaisuille on kysyntää kasvavissa määrin. Toteutus varsinkin vanhoissa kiinteistöissä voi kuitenkin olla hankalaa, koska tilat ovat rajalliset, hän sanoo.

– Varmasti tulevissa peruskorjauksissa tämäkin aspekti otetaan huomioon.

Anonyymi kirjoitti...

Riku Rantala #metoosta: Tunnustan tehneeni väärin ja pyydän anteeksi

Ajattelin pitkään, ettei minulla ole mitään sanottavaa #metoosta. Kuinka pihalla voikaan valkoinen, keski-ikäinen oletettu heteromies olla?

Mansplainaamisen vaara metoossa on toki ilmeinen. Ollapa se mies kertomassa alentuvasti naiselle, että “Voi ei, tiedän just miltä susta tuntuu, minuakin on reskontran Maire kerran katsonut silleen jänskästi”. Epäröintini ei kuitenkaan ole liittynyt niinkään päällekäyvän miesselittäjän rooliin kuin vanhan toimittajan ja faktanatsin prinsiippiin: hyvä keskustelu edellyttää osallistujiltaan aina joko osallisuutta aiheeseen tai sitten tiukkaa asiantuntijuutta.

Osallisuutta tai asiantuntemusta minulla ei aiheesta ole. Kaikesta mediahuoraamisestani ja naamanvääntelystä huolimatta olen nimittäin niin ujo mies, etten koskaan ole uskaltanut lähestyä yhtäkään naista pokausmielessä – puhumattakaan, että olisin ryhtynyt päällekäyväksi.

Elämäni valta-asemat menevät kutakuinkin niin, että vaimoni on perheemme toinen pää, pomoni on nainen ja ystäväni ovat mitä kukin nyt sattuu olemaan. Nämä puhtaat jauhot pussissani olen ajatellut että saatana, sikaniskat hoitakoot omat sotkunsa!

Nyt joudun toteamaan, että olen ollut täysin väärässä.

Jo vuoden kestäneen suomalaisen metoo-keskustelun voi tiivistää muutamaan ilmiöön.

Ilmiö 1:
Muutama nainen astuu kokemuksensa kanssa esiin, jonka jälkeen seuraa heidän uskottavuutensa ja motiiviensa kyseenalaistaminen.

Ilmiö 2:
Pari tarpeeksi härskiä varoittavaa esimerkkiä nimetään julkisesti ja heille heristellään hetki sormea.

Ilmiö 3:
Liuta tukalia “saako täällä enää flirttailla” -aivopieruja ja niille naureskelua.

Vaikka varoittavia esimerkkejä ja kiinnijäämisen pelkoa tarvitaankin kaikessa rikolliseksi luokitellun toiminnan ehkäisyssä, tällaisenaan #metoo-keskustelu muuttuu lopulta samankaltaiseksi alistavaksi ja ahdistavaksi ilmapiiriksi, jota se pohjimmiltaan yrittää muuttaa. Se sysää miehiä poteroihinsa ja asettaa esiin astuvat naiset alttiiksi kaikenlaiselle panettelulle.

Metoo-keskusteluun tarvitaan ehkä myös meitä, jotka emme ole niitä pahimpia sikailijoita tai henkilökohtaisesti ilmiöstä kärsineitä. Meitä, jotka olemme sulkeneet silmämme, mukananauraneet, hyssytelleet, jotka ovat toimineet tarpeeksi (itse en kyllä ole) ja meitä, jotka ovat eläneet ilman jatkuvaa nujertamista.

Me voimme tarttua aiheeseen pelkäämättä, että oma perseemme on totaalisesti tulessa. Me voimme ymmärtää vallan hyvin, miksi niin monen naisen on vaikea luottaa miehiin. Voimme myös nähdä syyn siihen, miksi niin moni mies on ymmällään ja puolustautuu kieltämällä tai hyökkäämällä. Dialogihan sopii parhaiten ihmisille, jotka haluavat katsoa toisiaan silmiin ja itseään peilistä – ja omakohtaisuuden ollessa liian kipeä, kumpikaan näistä ei ole mahdollista.

Mutta mikä on tärkein, omaa omaatuntoani kolkutellut motiivi, joka nyt pakottaa minut tekemään tämän avauksen?

Motiivi, jonka tulisi avautua kaikille meille zumbaajille ja kurkipotkuilijoille on tämä: tästä keskustelusta pidättäytyminen vastaa täsmälleen sitä vaikenemista, jolla olemme mahdollistaneet pitkään jatkuneet seksuaaliset häirintätapaukset sekä valta-aseman väärinkäytön.

Metoo voi olla tässä kollektiivisessa tajunnanlaajennuksessaan parasta, mitä meille on tapahtunut vuosikymmeniin. Se voi myös muuttua sukupuolten välistä epäluuloa kasvattavaksi syöväksi, joka leviää pesäkkeinä sellaisiinkin ryhmiin, jotka ovat aiemmin suhtautuneet toisiinsa kohtuullisesti kunnioittaen.

Anonyymi kirjoitti...

Miksi naisten palloilusarjojen otteluissa käy niin vähän yleisöä?

Suomalaisessa huippu-urheilussa naisen euro on kolme senttiä.

Tällaiseen tulokseen päätyi Yle Urheilu viime vuonna, kun se selvitti 106 suomalaisen huippu-urheilijan tulot. Otantaan mahtui maajoukkuetason urheilijoita 12:sta eri lajista.

Lähes yhtä räikeään eroon päädytään, jos vertaillaan merkittävimpien palloilusarjojen yleisömääriä miehissä ja naisissa.

Kärjistäen: pesäpalloa ja lentopalloa lukuun ottamatta naisten pääsarjaotteluja käyvät katsomassa vain pelaajien sukulaiset.

Miksi se on niin? Mitä pitäisi tapahtua, että tilanne muuttuisi?

Nais- ja tyttöjalkapallolla on Suomessa on lähes 33 000 harrastajaa. Määrä on ollut voimakkaassa kasvussa. Kymmenen vuotta sitten luku oli noin 24 000, kaksikymmentä vuotta sitten noin 11 000 ja 30 vuotta sitten noin 4 000.

Suosio ei ole heijastunut naisten pääsarjaotteluiden yleisömääriin. Viime vuonna liigan yleisökeskiarvo oli 220. Luku on vaatimaton, kun ottaa huomioon, että sarjassa pelaa HJK:n ja Hongan kaltaisia suurseuroja, joiden jäsenmäärä mitataan tuhansissa.

Edes seuran omat jäsenet eivät löydä tietään naisten edustusjoukkueen peleihin.

–Seurakulttuuri on yksi asia, jossa meillä on Suomessa tekemistä. Se voisi olla realistinen ensimmäinen kehitysaskel, että omaa väkeä saataisiin aktivoitua enemmän katsomoihin, seura-asiantuntija Leena Allen Palloliitosta arvioi.

Salibandyssa ongelma on ollut jo pitkään sama: lajilla on paljon harrastajia, mutta vähän katsojia. Miesten salibandyliigassa yleisömäärät on kuitenkin saatu tällä vuosikymmenellä kasvu-uralle, mutta naisten liigassa otteluiden yleisökeskiarvo oli viime kaudellakin vain 162.

–Seuraväen aktivoimisessa katseet kääntyvät juniorijoukkueiden toimihenkilöihin: heidän pitää pystyä perustelemaan, mitä iloa ja hyötyä nuorille on siitä, että he käyvät katsomassa itseään parempien, samaa seuratunnusta käyttävien peliesityksiä, Nokialla ringettejunioreita valmentava Juho Pekka Mikola sanoo.

Vetoapua jalkapallon naisten liigalle tarjosi viime vuosikymmenellä naisten maajoukkue, joka selviytyi vuonna 2005 EM-kisoissa välieriin ja sai emännöitäväkseen EM-kisat vuonna 2009.

Kotikisoissa Suomen ottelut keräsivät komeita yleisömääriä, mutta buumi ei kantanut sarjapeleihin asti. Naisjalkapallon saama laaja myönteinen julkisuus ei vaikuttanut käytännössä mitenkään liigapelien katsojamääriin.

Jääkiekossa tilanne on hieman samansuuntainen. Liigaseurat ovat tunnettuja brändejä, jotka liikuttavat isoja ihmismassoja, mutta mielenkiinto kohdistuu yksinomaan miesten peleihin. Naisten liigassa vain yksi joukkue, Kärpät, ylsi viime kaudella runkosarjassa yli sadan katsojakeskiarvoon.

Jääkiekkoliitto on kirjannut, että vastedes naisten jääkiekko on yksi lajin painopistealueista.

–Sukupuolten välinen tasa-arvo on yksi aikamme megatrendeistä. Miten sitä voisi huomioida jääkiekkoseurojen toiminnassa nykyistä paremmin? Siitä pitää käydä keskustelua, ja ottaa myös yhteistyökumppanit siihen mukaan.

–Tavoitteena pitää olla löytää jokin yhteisen tekemisen aihio, jonka ansiosta koko seuralla on mahdollisuus voida hyvin, Eeva Perttula pohtii.

Hän on jääkiekon naisten liigan johtoryhmän vastavalittu puheenjohtaja ja Ässät Oy:n entinen toimitusjohtaja. Perttulan ensimmäinen kriittinen huomio on kohdistunut viestintään.

–Tietoa naisten liigan peleistä on hankala löytää, meiltä puuttuu yhteinen kanava. On vaikea puhutella potentiaalisia katsojia, jos emme tavoita heitä.

Miksi pesäpallo on onnistunut siinä, missä esimerkiksi jalkapallo ja jääkiekko eivät: saamaan katsojia myös naisten peleihin?

Yksi tekijä on historia. Naisten pesäpallolla on huomattavasti pidemmät perinteet. Naisten jalkapallo ja jääkiekko olivat vielä 1980-luvulla ja osin 1990-luvullakin marginaalisia ilmiöitä.

Anonyymi kirjoitti...

”NAISEN ASEMA ON ETEENPÄINMENOA JA TAKAISKUJA”

Vuokko Isaksson vapautti tilkkutaiteen kaavoista.
Vuokko Isakssonissa on naista moneen lähtöön.

Hän on feministi, on ollut jo vuodesta 1975.

– Vuosi 1975 oli kansainvälinen naisten vuosi ja Suomen naisten demokraattisen liiton Lapin piirisihteerinä pääsin tekemisiin asian kanssa.

Hän on radikaali käsityöpedagogi, jonka uraauurtava opetus on vapauttanut lukuisia naisia luovaan työtapaan.

– Filosofiani, ja pedagogiikkani ydin, on aina ollut se, että oppilas on tekemisensä subjekti. Kun opetin Keminmaan kansalaisopistossa, joissain kepulaiskylissä naisia suorastaan kiellettiin osallistumasta kurssilleni, koska emme tehneet ohjeiden mukaan.

Isaksson on myös taiteilija, joka tekee taidetta kangastilkuista ja tutkija, joka väitöskirjassaan paneutuu siihen, miten tilkkutöistä kehittyi taidetta ja kuinka kopioinnista siirryttiin luovaan itseilmaisuun.

Oikeudenmukaisuuden puolella
Naisasialiike Unionin jäsen Vuokko Isaksson on edelleen, mutta vasemmistoliittoon hän ei kuulu. Työ Suomen naisten demokraattisessa liitossa päättyi vuonna 1982. Tuolloin hän teki töitä Oulun piiritoimistossa.

– Irtisanouduin, kun jouduin hakaukseen SKDL:n miesten kanssa. Lopulta totesin, että joko saan sydärin tai otan lopputilin.

Hän valitsi vaihtoehdoista jälkimmäisen, vaikka se tarkoitti hyppyä tyhjän päälle.

Jo vuosia aiemmin Isakssonin ajatusmaailmaan olivat jättäneet jäljen Tšekkoslovakian miehitys ja sitä seurannut hämmennys.

– Elokuun 21. vuonna 1968 oli minulle todella iso asia, kulminaatiopiste. Mielestäni ihmiset reagoivat Prahan tapahtumiin ihmeen vähän, Isaksson kertoo.

Kun Prahan kevät murskautui panssarivaunujen telaketjujen alle, myös suomalaiseen vasemmistoon repesi railo. Sen syntyyn ja ylläpitoon Isaksson näkee nykyään syytä molemmissa osapuolissa, mutta sanoo itsekin valinneensa puolensa.

– Ja niin vähän kuin itse silloin politiikasta ymmärsin, vaistonvaraisesti olin oikeudenmukaisuuden puolella.

Naisen asema heikentymässä
Kokemukset naisen asemasta järjestömaailmassa satuttivat Isakssonia niin syvästi, että vielä vuosia myöhemmin kipeät muistot estivät liittymisen Vasemmistoliittoon. Kiinnostus yhteiskuntaan ja halu vaikuttaa eivät sentään kadonneet.

– Kuulun ikäpolveen, jossa ideologisesti feminismi ja vasemmisto kulkivat samaan suuntaan rinnakkain. Feministinen tapa oli nähdä ja määritellä maailma yhteiskuntarakenteiden kautta, Isaksson kuvaa ajattelunsa juuria.

Nykyfeminismi on pirstaloituneempaa, ajattelutapoja on useita, eikä Naisasialiike Unionikaan enää halua rajautua naisasialiikkeeksi.

– On näköjään niin, että jokainen sukupolvi määrittelee feminisminsä itse, naisen asema on aaltoliikettä, eteenpäinmenoa ja takaiskuja. Susan Faludin kirja Takaisku kuvaa erinomaisesti sitä, miten Ronald Reaganin valtaannousu vaikutti naisen aseman heikentymiseen. Sama kehitys on nähtävissä jälleen, Isaksson toteaa.

– Yliopistoissa naistutkimus on muuttunut sukupuolentutkimukseksi, jolloin painopiste on siirtynyt gender-tutkimukseen. Seurauksena esimerkiksi oman väitöskirjani edustamaa naisen arjen historiaa koskevaa koulutusta ja tutkimusta on tarjolla olemattoman vähän.

Esimerkkinä siitä, miten monenlaisia käsityksiä feminismistä on, Isaksson pitää Vasemmistoliiton uuden logon julkistamisen jälkeen lukemaansa kommenttia. Sen mukaan tämän päivän feministit eivät hyväksy pinkkiin vivahtavaa punaista, koska väri symboloi naista alistavaa värimaailmaa.

Isakssonin omassa taiteessa hehkuvat rohkeina kaikki spektrin värit ja kimallukset. Tie taiteilijaksi kulki monen mutkan kautta. Muuttaessaan ylioppilaskirjoitusten jälkeen vuonna 1964 tuolloisen miehensä kanssa Helsinkiin hän oli raskaana.

Anonyymi kirjoitti...

Se joka ruoskaa säästä, se naista vihaa!:

Tällaisesta seksistä naiset todella haaveilevat – rohkea toive nousee yli muiden - Seksi & Parisuhde - Ilta-Sanomat

Sitominen ja piiskaaminen kiinnostavat naisia selvästi enemmän kuin miehiä. Myös samaa sukupuolta olevan kanssa naiset haluaisivat olla huomattavasti miehiä useammin.

Anonyymi kirjoitti...

Soini-äänestys eduskunnassa: isänmurhan viimeistely, hallituksen kaato vai periaatteiden myynti?

NELJÄN oppositiopuolueen masinoima välikysymys ulkoministeri Timo Soinin (sin) aborttikannanotoista johtaa eduskunnassa tilanteeseen, jossa on hallitukselle niukasti kivoja vaihtoehtoja.

Pohjimmiltaan äänestyksessä on kyse siitä, ovatko Soinin toistuvat, Suomen ulkopoliittisen linjan vastaiset lausunnot abortista kansanedustajien mielestä asia, jonka takia he katsoisivat ministerin menettäneen luottamuksen.

Yleensä luottamusäänestyksissä hallituksen kansanedustajat seisovat yhdessä rintamassa, mutta tällä kertaa tilanne voi olla toinen. Useat hallituspuolueiden kansanedustajat ja ministerit ovat paheksuneet Soinin kannanottoja.

SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman totesi toiveikkaana STT:lle, että opposition Soini-rintamaan voisi liittyä etenkin edistyksellisiä kokoomuslaisia naisia.

Tuohtumusta on esiintynyt myös keskustassa.

”Totean tasa-arvoministerinä, että tämänkaltaisia vihjailujakaan siitä, että voisimme olla tyytyväisiä Argentiinassa tapahtuneeseen kehitykseen, en voi hyväksyä”, sanoi perhe- ja peruspalveluministeri Annikka Saarikko.

VIRALLISESTI ottaen vaakalaudalla on vain Soinin asema ulkoministerinä.

Sinisten eduskuntaryhmän puheenjohtajan Sampo Terhon twiitti antaa kuitenkin osviittaa, että kyse on isommasta asiasta. Viesti kuuluu: jos kaadatte Soinin, kaadatte koko hallituksen.

KUVITELLAAN tilanne, jossa eduskunta äänestäisi Soinille epäluottamusta. Silloin ministerille syntyisi välitön velvollisuus pyytää eroa, joka presidentin olisi myönnettävä.

Siniset voisi yrittää kaivaa riveistään uuden ulkoministerin tai hallitus voisi muulla tavoin veivata pestejään uuteen järjestykseen.

Samalla tosin toverit viimeistelisivät isänmurhan, jonka halla-aholaiset panivat alkuun työntäessään Soinin sivuun ja ottaessaan perussuomalaisen puolueen haltuunsa.

Soinille skenaario on synkkä. Näyttää nimittäin siltä, että hänen mahdollisuutensa kiinnostaviin merkkipesteihin ulkomailla ovat viime aikojen riekkumisen myötä käyneet vähiin.

Kun ottaa huomioon Terhon uhkavaatimuksen, vaihtoehto tuskin on todennäköinen. Jätetään spekulaatioikkuna kuitenkin auki: onhan Sipilän hallituksen kohdalla käynyt ennenkin niin, että kantoja on veivattu uusiksi tilanteen mukaan.

Luottamusäänestystä edeltävä aika voisi muuten olla sinisille hyvä hetki kysyä empivältä Soinilta, josko hän lähtisi keräämään miniatyyripuolueelle ääniä eduskuntavaaleissa.

KUVITELLAAN sitten tilanne, jossa Soini saisi epäluottamuslauseen ja Terhon uhkauksen mukaisesti hallitus hajoaisi siihen paikkaan.

Samalla kaatuisi maakunta- ja sote-uudistuksen eteneminen ainakin tältä erää. Se on hallituksen suurin hanke ja tyssääminen olisi varsinkin keskustalle ja pääministeri Juha Sipilälle valtava takaisku.

Uudistus on tosin vaarassa kaatua syksyn mittaan muutenkin, kun sen käsittely etenee sosiaali- ja terveysvaliokunnassa ja perustuslakivaliokunnassa.

Kokoomuksen kulisseissa on jo havaittu hinkua kaataa koko jättiläisuudistus, jonka moni kokoomuslainen kokee vesittyneen liian monella tavalla ja tarjoavan poliittisia voittoja lähinnä keskustalle.

Ainakin foliohattu päässä voi kuvitella ratkaisun, jossa kokoomus pääsisi naisten ihmisoikeuksiin liittyvän periaatteellisen kysymyksen varjolla irti rasitteeksi muodostuneesta lehmänkaupastaan.

Periaatteisiin vetoaminen ei olisi uusi juttu hallitukselle.

”Hallitusohjelmaan on täysin mahdoton kirjata kaikkea, mitä eteen tulee. Arvopohjan pitää olla yhteinen”, sanoi Sipilä selittäessään, miksi Jussi Halla-ahon johtoon siirtyneet perussuomalaiset eivät enää kelvanneet hallituskumppaniksi.

”Ihmisoikeudet ja oikeusvaltioperiaate ovat länsimaisen demokratian perusta, eivät poliittista korrektiutta tai liturgiaa”, komppasi kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo.

Anonyymi kirjoitti...

Tinderistä löytynyt naisystävä lähti mukaan viettämään hienon yhteisen yön – aamulla oven takana odotti jotain ällistyttävää

Deittisovellukset ja some ovat tehneet tapailemisesta helppoa. Samalla karmeat ja surkuhupaisatkin kokemukset ovat lisääntyneet.
”TYYPPI oli todella juovuksissa ja tyttöystävä soitteli hänelle jatkuvasti vihaisia puheluita. Mies yritti päästä samalla pussailemaan, vaikka puhelu tyttöystävän kanssa oli vielä menossa. Lopuksi mies – hän oli noin 35-vuotias – kertoi menevänsä vanhempiensa luo yöksi, kun en huolinut yökylävierasta. Seuraavana päivänä tuli vielä viestiä, kuinka olisi kiva tutustua jatkossa paremmin.”

Näinkin on treffeillä käynyt.

Ihmisten kamalimmat treffikokemukset ovat jälkikäteen surkuhupaisia, mutta nykyaikana deittailevaa ei välttämättä naurata. Vaikka tutkimustietoa ei ole, Väestöliiton psykologi Jaana Ojanen arvioi huonojen treffikokemusten yleistyneen.

Tämä johtuu siitä, että deittisovellukset ja some ovat tehneet tapailemisesta helpompaa. Moni käy samaan aikaan treffeillä monen kanssa. Se muuttaa deittikulttuuria kevyemmäksi. Ihmiset eivät todella kohtaa toisiaan.

– Pahimmassa tapauksessa uusi Tinder-viesti kilahtaa kesken treffien. Tapailu voi olla hätäistä, kun uudet deitit ovat jo tiedossa, Ojanen sanoo.

Ojanen korostaa, että useampaan ihmiseen tutustuminen on elämänkumppania etsivälle sinkulle hyvä asia. Ongelma siitä tulee, jos toiseen ihmiseen ei tutustu rauhassa, vaan kumppaniehdokkaita arvioidaan pinnallisten arvojen pohjalta.

– Tutkimuksista tiedetään, että pinnallisiin arvoihin keskittyminen ei lisää tulevaa parisuhdeonnea.

HUONOISSA treffikokemuksissa on yleensä kyse joko omista vääristä odotuksista tai toisen huonosta käytöksestä. Ojasen mukaan liian suuret odotukset ovat yleisiä, jos treffit sovitaan netissä. Siellä paljastetut kuvat ja tiedot kun ovat aina harkiten annettuja ja valikoituja.

– Toisaalta, vaikka kuvat ja tiedot olisivat kohdallaan, sokkotreffeillä todennäköisyys sille, ettei kemiaa ole, on suurempi. Jos toisen tapaa oikeassa elämässä vaikka yhteisen tuttavan kautta, tietoa on jo alussa valtavasti enemmän.

Ihmiset pettyvät myös treffikumppanin käytöstapojen puutteeseen. Toiset esimerkiksi odottavat edelleen, että tapaamista ehdottanut tarjoaa.

Yleistä on jäädä kiinni ikänsä valehtelemisesta.

DEITTAILUN helppous vaikuttaa vähentävän toisen huomioimista.

– Jos tapailee monia, voi ehkä unohtaa omissa kiireissä, että toinen on odottanut treffejä ja voi olla herkkä.

Psykologin mukaan on aina parempi, jos syytä huonoihin treffeihin tai muihin pettymyksiin ei hae itsestään. Jos karuja kokemuksia tulee usein, etenkin aiemmin elämässään torjutuksi tulleet lannistuvat toisia helpommin ja heidän itseluottamuksensa sekä unelmansa parisuhteesta voivat horjua.

Jaana Ojanen kehottaa ottamaan treffikumppanista etukäteen vähän enemmän selvää ja suhtautumaan tapaamiseen matalammin odotuksin.

– Asioiden auki puhuminen auttaa. Jos esimerkiksi sopii treffit Tinderissä, on todennäköistä, että toinen tapailee sen kautta myös muita, ellei muuta ole sovittu.

On tervettä arvioida myös omaa käytöstään. Toista pitäisi kohdella niin kuin haluaa itseään kohdeltavan.

Väestöliitossa odotetaan mielenkiinnolla, miten tapailukulttuuri tulevaisuudessa muuttuu. Deittisovellukset ovat tulleet jäädäkseen, mutta 15–20-vuotiaat vaikuttavat vanhempiaan konservatiivisemmilta. Myös kyllästymistä deittisovellusten pinnallisuuteen on havaittavissa.

– Vaikka tutkimustietoa ei ole, tuntuu todennäköiseltä, että liberaalia deittailukulttuuria seuraa tai sen rinnalle tulee toisenlainen seurustelukulttuuri. Ennustaminen on kuitenkin vaikeaa, Ojanen sanoo.

Anonyymi kirjoitti...

https://seura.fi/luotettavasta-lahteesta/2018/09/09/miksi-nainen-ei-ymmarra/?shared=580-64eb589a-500

Kerroin naiselle rakentavani pihasaunan. Ihan sellaisen pienen vain. Sinne ei vedettäisi edes sähköjä. Maalasin mielikuvaa lyhdystä, joka syyspimeällä saunoessa loisi tunnelmaa. Kerroin kustannusarvion, joka oli alhainen. Kerroin myös ettei se olisi kuin korkeintaan viikkojen projekti. Jäin odottamaan mitä nainen sanoo. Varmasti innostuisi. Ei voisi olla innostumatta. Kerroinhan lyhdystä. Varmasti miettisi nyt sen ostamista Ikeasta.

– Sitten on taas laudanpätkiä piha täynnä.

Sanoi nainen. Toistin lauseen mielessäni ja suutuin. Kuinka voi ihminen olla noin tylsä? Vai olinko epäonnistunut luodessani mielikuvaa siitä lyhdystä, joka syysmyrskyssä antaisi valoa yhteiseen saunahetkeemme.

Aivoni tarjoilivat kiukkuisia lauseita sanottavaksi naiselle. Pidin kuitenkin suuni vielä kiinni. Olin niin kiihtynyt että ääneni saattaisi olla kimeä. Jotain jäi mielikuvasta puuttumaan. Sanoin matalalla lempeällä äänellä, sortumatta alentuvaksi:

-Semmonen iso ikkuna tonne omenapuiden suuntaan, näkis lauteilta ja sinne puihinki niitä lyhtyjä kato.

-Se menee huuruun kuitenkin.

Sanoi nainen. Ja käänsi sivua naistenlehdestä, jossa varmasti oli juttua idyllisestä pihasaunasta, jonka perheen ihana mies oli rakentanut vanhasta leikkimökistä koko perheen iloksi. Se olisi iltavalaistuna lyhdyin, upeissa kuvissa joista tunnelma välittyi lukijalle.

Huuruun kuitenkin… Olin sanaton. Mikä tässä oikeasti oli takana? Eikö se luottanut kirvesmiehen taitoihini? Halusi rajoittaa luovuuttani? Vaihtoehtoja oli paljon. Lähdin tupakalle takaovesta. Suunnittelemani saunan paikka oli siellä, nyt se ei enää näyttänyt sellaiselta paikalta, joka maapallon luomisesta lähtien oli odottanut Kallen syntyvän ja rakentavan siihen saunan. Tuntui samalta kuin pikkupoikana polkupyörällä ajaessani. Siis siinä kohtaa, kun pyöränsarvesta roikkunut jousipyssy meni pinnojen väliin. Pyörä pysähtyi, matka jatkui, mutta ei tuntunut enää kivalta. Jätin tahallani tumpin käryämään tuhkakuppiin. Siitä se aina huomautteli.
Palasin loukattuna sisälle.

-Ne on aika tiukat ne harmaavesisäädöksetkin nykyään, sanoi nainen.

Eikö naistenlehdet voi pysyä asiassa? Tunnelman luomisessa? Ei kai nainen sieltä tuollaisia opi?

Lähdin Shellille kahville. Nainen meni takaovesta ulos. Kuulin sen mutisevan käryävästä tumpista.

Minä voitin.

Anonyymi kirjoitti...

HANNA-MARILLA ZIDAN: SIVIILIPALVELUKSESTA JA PALVELUKSESTA KIELTÄYTYMISEN RANKAISEMISESTA LUOVUTTAVA

Ajan myötä käsitys sekä laillinen tulkinta tasa-arvosta ja syrjinnästä on kehittynyt, ja asevelvollisuuden tulisi kehittyä ajan mukana. Suomen asevelvollisuusjärjestelmän haasteet yhdenvertaisuuden kannalta on tiedostettu jo pitkään.

Vasemmistonuoret järjesti jäsenäänestyksen, jossa valikoiva ja vapaaehtoinen asepalvelus voitti aiemman kansalaispalvelusmallin. Jäsenäänestyksen tulos kuvastaa kuinka käsitys turvallisuuspolitiikasta on vuosien varrella muuttunut. Käsitys turvallisuudesta ja sen uhkista on laajentunut perinteisestä puolustuspolitiikasta tai maanpuolustuksesta. Maanpuolustusjärjestelmän pitää kyetä paremmin uudistumaan ajan mukana.

Tärkeää Vasemmistonuorten ajamassa uudistuksessa olisi se, että siviilipalvelus ja palveluksesta kieltäytymisen rangaistavuus lakkautetaan.

Nykyistä aseellista palvelusta pidempi siviilipalvelusaika on syrjivä ja rangaistusluontoinen. Siviilipalveluksessa suoritetun työn korvaus ei myöskään noudata mitään työehtosopimuksissa määriteltyä tasoa. Uudistuksen myötä voitaisiin lainsäädäntöä muuttaa vihdoin paremmin ihmisoikeusvelvoitteiden mukaiseksi. Perus- ja ihmisoikeuksien kannalta kestävä olisi uudistus, joka sallisi asepalveluksesta kieltäytymisen, eikä jatkossa ketään rangaistaisi vakaumuksensa mukaan toimimisesta.

Haluamme kehittää maanpuolustusta kohti tasa-arvoisempaa ja kustannustehokkaampaa mallia. Uudistus mahdollistaisi sen, että motivoituneimmat osallistuisivat koulutukseen ja osaamiseen voitaisiin panostaa enemmän. Tärkeää olisi uudistuksen myötä pyrkiä varmistamaan, että asepalvelukseen valikoituisi jatkossakin mahdollisimman laaja ja moninainen otanta kulloisestakin ikäpolvesta.

Olemme jo nyt matkalla kohti valikoivaa asevelvollisuutta. Puolustusvoimat on tiukentanut palveluskelpoisuuden määritelmää kutsunnoissa: palveluksesta voi vapautua muun muassa heikon motivaation tai siviilielämän ongelmien takia.

Tulevaisuudessa varsinaista aseellista palvelusta suorittavien määrää tulee vähentää ja sen sijaan panostaa sotilaskoulutuksen laatuun. Yhdenvertaisuuteen tähtäävä uudistus mahdollistaisi resurssien kohdentamisen paremmin. Asejärjestelmien jatkuva kehitys, kybersodankäynti ja ympäristöuhat lisäävät tarvetta panostaa erityisosaamiseen.

Uudistus tarkoittaisi maanpuolustuksen kehittämistä niin, että Suomi pysyy sotilaallisesti liittoutumattomana. Tärkeää olisi tulevaisuudessa panostaa yhä enemmän osaamiseen siviilikriisihallinnassa, tietoturvassa sekä ympäristökatastrofien hoidossa.

Anonyymi kirjoitti...

Tennis-skandaali – Serena Williams sai kolme varoitusta – hävisi US Open -finaalin!
Valheilla on lyhyet jäljet, varsinkin huippu-urheilussa.


CNN (9.9.2018) Serena Williams hävisi US Open -tennisfinaalissa japanin Nayomi Osakalle kahdessa suorassa erässä. Ensimmäisen erän Serena oli jo hävinnyt. Toisessa erässä oli suhteellisen tasaista, kunnes Serena Williams sai varoituksen syystä, että oli saanut ohjeita ottelun aikana valmentajaltaan, käsisignaalien muodossa. Serena hyökkäsi heti verbaalisesti tuomarin kimppuun raivoten, että ei ole saanut mitään käsisignaaleja, ja että hän mieluummin häviäisi ottelun, kuin alentuisi moiseen vilppiin. Ja että ottelutuomari on hänelle anteeksipyynnön velkaa.

Sitten ottelu jatkui. Serema Williams menetti taas yhden pelin, ja purki turhautumistaan hakkaamalla tennismailan säpäleiksi. Koska Williamsilla oli jo yksi varoitus alla, hän sai tästä varoituksen, josta seurasi pistemenetys. Seuraava peli aloitettiin 0-15 -tilanteesta. Tuon pelin loputtua meni Serena valittamaan tuomarille taas. Tästä tuomari antoi Serenalle kolmannen varoituksen, josta seuraa kokonaisen pelin menettäminen. Seuraava peli aloitettiinkin lukemista 3-5, kun tilanne olisi voinut olla 3-4. Naomi Osakasta tuli ensimmäinen japanilainen pelaaja, joka on voittanut Grand Slam -tittelin.

Serena Williamsin valmentaja myönsi jälkeenpäin auttaneensa Serenaa ottelun aikana käsisignaaleilla, eli Serena jäi kiinni emävalheesta. Serena itki ja oli ihan raivona, väittäen, että miesten peleissä näitä käsisignaaleja tehdään koko ajan, eikä niistä tule heille varoituksia.

Osaka Naomi sai voitostaan palkintorahoja 3,8 miljoonaa dollaria. Japanilaisen Naomin isä on Haitista. Palkintojen jaossa oli paljon tunteita, ja Serena Williams pyysi yleisöä olemaan buuaamatta, olihan Naomi Osaka pelannut hyvin, ja ansaitsi parempaa kokemusta tähtihetkenään:

2018 US Open trophy ceremony (FULL)

-Libera Nuntii

Anonyymi kirjoitti...

Serena Williamsin saama rangaistus aloitti tasa-arvokeskustelun – ”Täällä on miehiä, jotka tekevät paljon pahempaa”
”Jokaisen pisteen aikana pitäisi olla sallittua valmentaa”, sanoi entinen tennistähti Billie Jean King.



TENNIKSEN Yhdysvaltain avoimissa Serena Williamsin ja Naomi Osakan finaalin puheenaiheeksi nousivat Williamsin saamat rangaistukset. Finaalin hävinnyt Williams kävi useita keskusteluja tuomarin kanssa ja syytti tätä kovin sanakääntein kohtuuttomista tuomioista.

Ensin hän sai varoituksen, kun päätuomari Carlos Ramos sanoi hänen saaneen ohjeita katsomossa olleelta valmentajaltaan Patrick Mouratogloulta. Williams kiisti ohjeiden saamisen ja vaati tuomarilta anteeksipyyntöä huijaussyytöksistä.

Mouratoglou itse myönsi New York Timesin mukaan valmentaneensa, mutta hämmästeli varoitusta. Hänen mukaansa vastaavat tapaukset toistuvat pelistä toiseen ja ne kuitataan normaalisti sillä, että tuomari käskee pelaajan viestiä valmentajalleen, että tämä lopettaa.

”Niin tuomarit tekevät läpi vuoden ja se olisi loppunut siihen. Olisimme välttäneet draaman, joka oli täydellisesti vältettävissä”, Mouratoglou sanoi New York Timesin mukaan.

MYÖHEMMIN Williams rikkoi mailansa ja sai varoituksen. Seuranneen sanaharkan aikana Williams sanoi tuomaria varkaaksi ja menetti rangaistuksena koko pelin.

Samalla Williams nosti esiin erot sukupuolten kohtelussa. Hän sanoi tuomarille saaneensa rangaistuksen vain koska on nainen.

”Täällä on miehiä, jotka tekevät paljon pahempaa, mutta koska olen nainen, aiot ottaa tämän pois minulta? Se ei ole oikein.”

Williams sai näkemyksilleen tukea. Entinen tennistähti Billie Jean King sanoi tapahtuman osoittavan tenniksen ongelmia.

”Jokaisen pisteen aikana pitäisi olla sallittua valmentaa. Ei ole ja sen seurauksena pelaaja saa rangaistuksen valmentajansa reaktion takia. Tätä ei pitäisi tapahtua”, hän tviittasi.

”Kun nainen on tunteellinen, hän on ”hysteerinen” ja saa rangaistuksen siitä. Kun mies tekee saman, hän on suorapuheinen eikä saa seurauksia. Kiitos kun nostit kaksoisstandardit esiin. Lisää ääniä tarvitaan tekemään samaa.”

WILLIAMS itse vakuutti ottelun jälkeen, että aikoo jatkaa samalla linjalla. Hän nosti esiin myös turnauksen alkuvaiheessa sattuneen tapauksen, joka toi Alize Cornetille varoituksen, jota kisajärjestäjät tosin pahoittelivat myöhemmin.

Cornet vaihtoi paitansa ottelun tauolla, mutta huomasi kentällä, että oli pukenut sen väärin päin päälleen. Cornet riisui paitansa ja käänsi sen, mistä tuomari varoitti häntä.

Williams sanoi lehdistölle, ettei kadu sanomisiaan.

”Olen nähnyt miesten kutsuvan tuomareita eri asioilla. Olen täällä taistelemassa naisten oikeuksien ja tasa-arvon puolesta kaikissa asioissa. Se, että hän rankaisi pelin menettämisellä varkaaksi sanomisesta tuntui seksistiseltä huomautukselta. Hän ei koskaan ole ottanut peliä mieheltä, koska he sanovat ’varas’. Se räjäytti tajuntani”, Williams sanoi USA Todayn mukaan.

Anonyymi kirjoitti...

Talonmies kertoo vanhustyön vaietusta arjesta: mummot kävivät haaroihin kiinni – ”Heillä oli hirveät käsivoimat” - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Anonyymi kirjoitti...

Näkökulma: ”Mies on pidettävä tyytyväisenä makuuhuoneessa, oli sitten kuinka väsynyt tahansa” - niinkö?

Onko illalla tehtävä taas mies tyytyväiseksi?

"Olen aina ollut samaa mieltä kuin Sirpa Selänne, jonka mukaan mies on pidettävä tyytyväisenä makuuhuoneessa, oli sitten kuinka väsynyt tahansa." Näin kirjoittaa Miss Plus Size -malli Marjaana Lehtinen, 35, tuoreessa kirjassaan (Docendo).

Olen liki samanikäinen kuin Lehtinen, mutta minulle toimii paremmin kutkuttava ajatus siitä, että koska saan hyvää seksiä, sitä tekee mieli uudelleen ja uudelleen. Jopa väsyneenä. Onneksi. Paljon vähemmän tekee mieli, jos ajattelen, että illalla on taas tehtävä mies tyytyväiseksi. Ajatus, että seksi on kauppatavaraa, jota mies saa ja nainen annostelee sopivina annoksina pitääkseen herran otteessaan, on mielestäni syvältä. Se kielii myös, että suhteessa esiintyy ikävää vallankäyttöä.

Hyvä seksi on parisuhteen liima ja pitää toisen läheisenä. Kokemukset syvästä kohtaamisesta, jollaisia seksissä voi kokea, tukevat ajatusta, että olen puolisoni kanssa samassa veneessä keittämässä lapsille aamupuuroa, pyyhkimässä kaatuneita maitolasillisia lattialta ja pyörittämässä pyykkikonetta joka päivä. Tietenkään arkiseksi ei ole aina ilotulitusta. Onneksi sen ei tarvitsekaan olla.

Marjaana Lehtinen kirjoittaa Minä Plus Size -kirjassaan myös, että on aina ottanut oman nautintonsa. "Seksi on kahden kauppaa, ja ajattelenkin, että toisen nautinto on osa omaa."

Olen samaa mieltä siitä, että omista orgasmeistaan on kannettava itse vastuuta. Kumppanille pitää kertoa ja näyttää, mitä haluaa. Jos tietää itse, miten laukeaa, miksei sitä näyttäisi sängyssä? Nautinnon jakaminen on rakkaudenteko. Siitäkin olen Lehtisen kanssa samaa mieltä, että toisen nautinto on osa omaa. En silti naisena haluaisi, että mies harrastaa seksiä minun mielikseni. Eikä se välttämättä onnistukaan. Hyvässä parisuhteessa voi sanoa väsyneenä ei, eikä tarvitse pelätä, mitä siitä seuraa.

Anonyymi kirjoitti...

Lesbokulttuuri muuttuu – stereotypioiden toistaminen vähemmistöistä on haitallista
HS:n tiedesivuilla julkaistun teorian butch- ja femmelesboista voi kyseenalaistaa.



TIEDESIVUILLA (HS 5.9.) oli kirjoitus, jossa kerrottiin Markus J. Rantalan lesbotutkimuskoosteesta. Koosteen mukaan suurin osa lesboista identifioituu joko butchiksi tai femmeksi. Perehdyin tutkimuksen lähdeviitteisiin ja huomasin, etteivät ne tue väitettä.

Ensimmäisessä lähdetutkimuksessa (Bassett et al, 2001) on haastateltu 84:ää Atlantan Pride-kulkueeseen osallistunutta lesboa. ”Jos sinun pitäisi valita, oletko butch vai femme, kummanko valitsisit?” tutkimuksessa kysyttiin.

Toisessa lähteessä (Brown et al., 2002b) tutkittiin Oaklandin Mardi Gras Pride -kulkueeseen osallistuneita lesboja. Heiltä kysyttiin: ”Jos minun pitäisi kuvailla itseäni toisella näistä kahdesta tyypistä, sanoisin että yleisesti olen enemmän (ympyröi yksi).” Vaihtoehdot olivat butch ja femme.

Kahdessa kiinalaistutkimuksessa (Zheng & Zheng 2013 ja Zheng 2018) osanottajia pyydettiin valitsemaan kolmesta vaihtoehdosta: butch, femme tai androgyyni.

Yhdessäkään tutkimuksessa vaihtoehtona ei ollut: en kuulu mihinkään näistä kategorioista.

Otin yhteyttä yhteen Rantalan tutkimuksen lähteistä. Hän ei pitänyt butch–femme-jakoa tyypillisenä. Hän kehotti sitomaan tutkimuksen aikaansa ja kulttuuriseen kontekstiin.

Stereotyyppisten väitteiden esittäminen vähemmistöryhmistä on haitallista. Jos vastaava ulkonäköä erittelevä tutkimus tehtäisiin etnisyyden perusteella, se olisi rasistinen. Kuten biologi Tuomas Aivelo sanoi artikkelin jatkojutussa (HS.fi 5.9.), biologinen tutkimus ei ole poistanut maailmasta rasismia. Tämä tutkimuskooste ei poista maailmasta homofobiaa.

Lisäksi se ei ota huomioon lainkaan lesbokulttuurin muutoksia ja sitä, miten transidentiteetit ovat yleistyneet. Sukupuoli-identiteetti ei synny kohdussa vaan eläessä. Toivon medialta ja lukijoita tarkempaa lähdekritiikkiä.

Tiina Tuppurainen

toimittaja, Helsinki

Anonyymi kirjoitti...

Uutissuomalainen: Yhä useampi varusmies siirtyy armeijasta sivariin

Yhä useampi suomalainen vaihtaa armeijasta siviilipalvelukseen, kirjoittaa Uutissuomalainen.
Viime vuonna siviilipalvelushakemuksen jättäneistä jo yli puolet oli kokeillut ensin varusmiespalvelusta.

Vaihtohalukkuuteen saattaa vaikuttaa esimerkiksi se, jos vaihtajalla on mahdollisuus saada palveluspaikka omalta alalta ja kasvattaa näin työkokemusta.

Siviilipalvelukseen voi hakea kutsunnoista, kutsuntojen jälkeen ennen varusmiespalveluksen alkua tai sen aikana. Noin puolet jättää silti hakemuksen siviilipalvelukseen kutsuntojen yhteydessä.

Siviilipalveluksen suorittaa noin seitsemän prosenttia ikäluokasta, ja suosio on pysynyt lähes 20 vuotta samana.

Anonyymi kirjoitti...

25–54-vuotiaiden miesten työllisyysaste jumittaa, eikä kukaan tiedä varmasti miksi

Työllisyys noussee keskeiseksi vaaliteemaksi myös tulevissa eduskuntavaaleissa, mutta kiveen kirjatuilla työllisyyslupauksilla on riskinsä: jatkotavoitteissa vaikeuskerroin kasvaa huomattavasti.
Puolueet ja työmarkkinajärjestöt ajavat laajasti tavoitetta nostaa työllisyysaste ensi vaalikaudella 75 prosenttiin – tai jopa yli.

Työllisyysteeman painoarvoa tulevissakin vaaleissa korostaa, että työttömien iso joukko jää rumentamaan pääministeri Juha Sipilän (kesk) hallituskautta.

Suomessa on vahvasta työllisyyskehityksestä huolimatta yhä 180 000 tai jopa 280 000 työtöntä – mittaustavasta riippuen – ja rakenteellisen työttömyyden ongelma vaikea.

Sipilän hallitus on poiminut jo rusinat pullasta työvoimareservien liikkeelle saamisessa – ja suotuisassa suhdannetilanteessa. Valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok) on asettanut kansliapäällikkötyöryhmän pohtimaan, löytyykö uusia keinoja vaikuttaa vielä työttömyyteen.

Vähemmän puhuttu väestöryhmä tuottaa tällä hetkellä yhä enemmän päänvaivaa työ- ja elinkeinoministeriön (Tem) ja valtiovarainministeriön virkamiehille, jotka tutkivat työmarkkinoita ja työllistämistoimien vaikutuksia yli vaalikausien.

Työvoimakeskustelua on usein käyty naisten työssäkäynnistä, nuorten miesten syrjäytymisestä tai maahanmuuttajista, mutta ongelmaa on muuallakin, ja ryhmä on kaikkea muuta kuin marginaalissa: Parhaassa työiässä olevat miehet.

Suomi laahaa pahasti jäljessä 25–54-vuotiaiden miesten työllisyysasteessa sekä OECD- että EU-maiden vertailussa. Viime vuonna 25–54-vuotiaiden miesten työllisyysaste oli 83,3. Vain Kreikka, Italia ja Espanja alittivat Suomen. Ruotsissa samanikäisten miesten työllisyysaste hipoo 90 prosenttia, Tanskassa osuus on yli 85.

Toisaalta parhaassa työiässä olevien miesten työllisyysaste on korkea, kun sitä vertaa yleiseen 72 työllisyysasteeseen ja muihin heikommin töissä käyviin väestöryhmiin. Alhaisen työllisyyden ryhmissä työllisyyttä on työ- ja elinkeinoministeriön tutkimusjohtajan Heikki Räisäsen mukaan helpompi nostaa kuin korkean lähtötason ryhmää.

– Erilaisia työvoimareservejä on purkautunut työhön, ja työllisyyden kasvattaminen muuttuu koko ajan vaikeammaksi. Helpoimmin työllistyvät ovat jo töissä, Räisänen sanoo.

– Jatkossa ihmisiä on houkuteltava töihin, joissa työajat ja -matkat voivat olla hankalia ja joissa vaaditaan osaamista, jota ei kaikilla ole.

Silti juuri tämän ryhmän lisätyöllistäminen on olennaista, jos työllisyysastetta oikeasti halutaan nykyistä korkeammaksi. Kriittiseksi sen tekee 25–54-vuotiaiden miesten valtava osuus työvoimasta: 1 067 000 henkeä viime vuonna.

Aktiivi-ikäisten miesten työllisyysasteen ongelmaa pohditaan myös valtiovarainministeriössä.

Valtiovarainministeriön valtiosihteeri Martti Hetemäki on laskenut, että aikavälillä 2015–2018 nuorten ja vanhojen miesten työllisyys kasvoi 10,8 prosentin vauhtia, mutta 25–54-vuotiaiden vain 2,8 prosentin.

Hetemäki ei usko Räisäsen tavoin, että selitykseksi riittää valmiiksi vahva työllisyysaste.

– 25–54-vuotiaiden miesten työllisyyden suhteellisen pieni nousu kolmen viime vuoden aikana ei johdu siitä, että se olisi jo korkea aiempaan tai muihin maihin nähden.

Anonyymi kirjoitti...

MOT kertoo thaihierojien karusta tilanteesta Helsingissä – ”Seksipalveluja tarjotaan ravintolaillallisen hinnalla”

MOT: Seksikauppaa yhteiskunnan takapihalla – Yle TV1 Maanantai 10.9. klo 20:00
Vuosina 2007-2010 Suomessa pohdittiin laajasti, kuinka yhteiskunnan ulkopuolella eläviä thaihierojia tulisi auttaa ja tukea. Tänään MOT-ohjelmassa kerrotaan, että kahdeksan vuotta myöhemmin naisten elämä jatkuu samanlaisena kuin ennen. He elävät muusta yhteiskunnasta eristynyttä elämää.

Ohjelmassa haastatellaan kahta thaihierojaa ja vieraillaan hierontapaikassa Helsingin Kalliosta. Yksistään Kalliossa on kymmeniä thaihierontapaikkoja. Suomessa useita satoja.

Suljettujen ovien ja ikkunoiden takana kaupataan erilaisia palveluja. Rikosylikomisario Kenneth Eriksson Helsingin poliisilaitokselta puhuu suoraan maksullisten seksipalvelujen tarjoamisesta. Polisiin on kuitenkin vaikea puuttua asiaan.

”Kaikki tapahtuu lukittujen ovien takana. On hirvittävän vaikeata nähdä, että häiritseekö se ketään, koska asiakkaat tulevat siististi sisään ja lähtevät siististi ulos. Nykyisin naisia käydään ryöstämässä. Se on ehkä suurin järjestyshäiriö näissä paikoissa tällä hetkellä”, Eriksson kertoo ohjelmassa.
Erikssonin mukaan moni nainen tekisi mielellään muuta työtä, jos olisi vaihtoehtoja.

Ohjelmassa haastatellut naiset kertovat käyttävänsä rahat perheidensä auttamiseen Thaimaassa.

MOT:n mukaan maksu ei kuitenkaan päätä huimaa, sillä seksi maksaa satasen. Ohjelmassa todetaan, että seksin ostaminen on usein asiakkaalle halvempaa kuin ravintolaillallinen, ja siitäkin rahasta saattaa suurin osa mennä parittajalle.

Naiset kertovat ohjelmassa väkivallasta ja ryöstöistä. Heille ilkutaan ja huudellaan rumia kaduilla.

Ohjelmassa haastatellaan myös ihmiskaupan asiantuntija, ylitarkastaja Venla Rothia sekä Pro-tukipisteen toiminnanjohtajaa Jaana Kauppista. Pro-tukipiste työskentelee thai-naisten parissa.

Viimeisin raportti hierontapaikoista tehtiin vuonna 2014. Tutkimuksessa selvisi, että merkittävä osa Suomen ihmiskauppatapauksista liittyy thaihieromoihin. Niissä työskentelevien naisten asema on erittäin heikko.

”He elivat irrallaan yhteiskunnasta. He olivat kielitaidottomia. Heidän integroitumisensa taso yhteiskuntaan oli heikko. Useimmat heistä asuivat thaihierontapaikoissa eivätkä liikuneet paljoa paikan ulkopuolella”, Venla Roth kertoo ohjelmassa.

Anonyymi kirjoitti...

Pa­rin­va­lin­taoh­jel­mas­sa miehen tehtävä numero yksi: Pissaa vasten puuta

Kun kemiat kohtaavat
★★★ Hajut vaikuttavat parinvalinnassa enemmän, kuin arvaammekaan.

Norjalaisessa sarjassa urheilullinen sinkkunainen Jenny lähtee aistikokeiden avulla selvittämään, kuka seitsemästä satojen halukkaiden joukosta valituista kumppanikandidaateista olisi hänelle sopivin.

Ensimmäisessä tehtävässä ei ainakaan morsianehdokas pääse helpolla. Miesten tehtävä on pissata vasten puuta, ja Jennyn tehtäväksi jää rankata miehet järjestykseen virtsan tuoksun perusteella.

Kumppanin valinnan kannalta haju on aisteista merkittävin. Jos toisen haju miellyttää, hänellä on todennäköisesti erilainen immuunijärjestelmä kuin itsellä, mikä on etu suvunjatkamisen kannalta. Kun puolustuskyvyt täydentävät toisiaan, lapset ovat todennäköisemmin terveitä.

Naiset ovat miehiä herkempiä haistamaan sopivan kumppanin. Ovulaatio herkistää naisen hajuaistia entisestään. Ovulaation aikaan parinvalinta kuitenkin osuu todennäköisemmin maskuliinisempaan mieheen kuin muina aikoina kuukaudesta. Muulloin hajuaisti kannustaa valitsemaan huolehtivaisen, kiltin ja anteliaan tyypin.

Virtsanäytteen lisäksi 26-vuotias Jenny haistelee silmät sidottuina kunkin miehen leukaperät ja kainalot, ja pisteyttää miehet sen jälkeen hajujen perusteella. Tulevissa jaksoissa otetaan käyttöön myös muut aistit. Yksi toisensa jälkeen miehistä pudotetaan aistimittarien perusteella epäsopivimmat pois.

Yle Teema & Fem maanantai 10.9. klo 22.45

Anonyymi kirjoitti...

#metoo-kampanjan äänekäs puolestapuhuja jättää tehtävänsä CBS:n johdossa –syytöksiä seksuaalisesta ahdistelusta
CBS-mediayhtiön johtajan Leslie Moonvesin asema on ollut vaakalaudalla ahdistelusyytösten vuoksi jo heinäkuusta lähtien.


Yhdysvaltalaisen CBS-mediayhtiön johtaja Leslie Moonves jättää tehtävänsä, kertovat useat amerikkalaisviestimet.

Televisiojättiä 15 vuotta luotsanneen Moonvesin erosta ilmoitettiin pian sen jälkeen, kun The New Yorker kertoi sunnuntaina miestä vastaan esitetyistä uusista ahdistelusyytöksistä.

The New Yorker (siirryt toiseen palveluun) uutisoi jo heinäkuussa, että kuusi naista oli syyttänyt Moonvesia vuosia jatkuneesta seksuaalisesta ahdistelusta. CBS käynnisti tuolloin tutkinnan asiasta.

Sunnuntaina New Yorker kertoi uusista ahdistelusyytöksiä Moonvesia vastaan.

Leslie Moonves on ollut #metoo-kampanjan äänekäs puolestapuhuja. Moonves oli viime vuoden lopulla perustamassa seksuaalista häirintää vastustavaa ja naisten tasa-arvoista kohtelua työelämässä edistämään pyrkivää komiteaa.

Televisiojätti on ilmoittanut (siirryt toiseen palveluun), että Moonves ja CBS lahjoittavat 20 miljoonaa dollaria yhdelle tai useammalle organisaatiolle, jotka tukevat #metoo -kampanjaa.

Lähteet: AFP, AP

Anonyymi kirjoitti...

Mitä Ruotsissa nyt tapahtuu? Vaalien jälkeen kuumin kysymys kuuluu, kuka pettää ja kenet
Lopullinen äänitulos selviää keskiviikkona, ja ulkomailta tulevat äänet voivat vielä muuttaa tulosta.


RUOTSIN parlamenttivaalien alustavat tulokset ennakoivat erittäin vaikeita hallitusneuvotteluja. Punavihreä blokki on alustavan ääntenlaskun perusteella saanut 40,6 prosenttia äänistä, kun taas porvariblokki sai 40,3 prosenttia äänistä. Ruotsidemokraatit sai 17,6 prosenttia äänistä.

Punavihreä blokki ja porvariblokki ovat niin tasavertaisia ja silti kaukana enemmistöstä, että jonkun on petettävä lupauksiaan hallituksen muodostamiseksi, sanoo Pohjoismaiden tutkimuksen dosentti Johan Strang Helsingin yliopistosta. Kaikki puolueet ovat sanoutuneet irti yhteistyöstä nationalistipuolue ruotsidemokraattien kanssa, mutta blokkirajat ylittävä hallitus vaatisi myös lupausten syömistä puolin ja toisin.

Lue tästä kirjeenvaihtajan kommentti: Ruotsidemokraattien eristämistä vallan ulkopuolelle on vaikea enää perustella.

Ydinrooli hallituksen muodostamisessa on nyt keskisuurilla porvaripuolueilla, eli keskustapuolueella ja liberaaleilla, Strang arvioi. Todennäköisesti vaalilupaustensa pettäjät löytyvät myös näistä leireistä. Suuri kysymys kuuluu, miten se tapahtuu.

”Lähtevätkö ne Stefan Löfvenin mukaan vasemmistohallitukseen vai hyväksyvätkö ne sen, että porvarihallitus nojaa ruotsidemokraattien tukeen”, Strang pohtii.

PORVARIPUOLUEISTA koostuvan allianssin olisi haettava tukea ruotsidemokraateilta, jos se haluaa saada ehdotuksiaan läpi parlamentissa ilman myönnytyksiä punavihreille.

Se olisi myrkkyä keskustapuolueelle ja liberaaleille, jotka haluavat profiloitua inhimillisinä porvarivaihtoehtoina.

”Keskustapuolue ja liberaalit ottivat eilen jyrkästi etäisyyttä ruotsidemokraattien Jimmy Åkessoniin”, Strang sanoo. ”Mielestäni Ulf Kristersson [maltillisen kokoomuksen puheenjohtaja] näytti hieman kiusaantuneelta.”

Ruotsissa ei ole tapana ylittää vasemmisto–oikeisto-rajaa hallitusneuvotteluissa, mutta tällä kertaa puolueiden on tehtävä yhteistyötä yli blokkirajojen, mikäli ne haluavat rajoittaa kolmanneksi suurimmaksi puolueeksi kasvaneen ruotsidemokraattien vaikutusvaltaa.

Punavihreässä hallituksessa ollut ympäristöpuolue voisi tukea allianssiblokkia, mutta sekään ei riittäisi enemmistöhallitukseen, koska ympäristöpuolue menetti vaaleissa paljon ääniä. Vasemmistopuolueelta tuen hakeminen ei tule porvareille kuuloonkaan, sanoo Strang.

”Vasemmistopuolue on allianssille yhtä paha kuin ruotsidemokraatit”, Strang sanoo.

”Oikeastaan demarit on ainoa puolue, joka hyödyttäisi allianssia hallitusneuvotteluissa. Mutta olisi ennenkuulumatonta, että demarit suostuisivat tukipuolueen rooliin Ruotsissa.”

Keskustapuolue ja liberaalit voisivat myös pettää lupauksensa allianssille, ja siirtyä tukemaan punavihreää hallitusta. Sekin olisi kipeä päätös puolueille, mutta ei mahdotonta.

”Keskusta ja liberaalit ovat aiemminkin tehneet yhteistyötä demareiden kanssa”, Strang sanoo.

Sen sijaan demareiden ja kokoomuksen yhteistyö hallituksessa jotain kolmatta voimaa vastaan olisi ”maanjäristys”, sanoo Strang.

VAALI-ILLASSA oli Strangin mielestä monta yllätystä.

”KD:n suosion kasvu yllätti, sillä ensin näytti siltä, etteivät ne edes yllä valtiopäiville. Demarit saivat paljon enemmän ääniä kuin oli arveltu, ja jytky jäi tulematta”, Strang summaa.

Ruotsidemokraattien suosio oli edellisissä vaaleissa ennustettu alakanttiin. Tällä kertaa kävi toisin, ja nationalistipuolue sai vähemmän ääniä kuin aluksi arvioitiin.

Kristillisdemokraattien suosioon vaikutti Strangin mukaan luultavasti Ebba Busch Thorin karisma sekä hänen jyrkät lausuntonsa maahanmuutosta. KD on yksi ankarimmin maahanmuuttoon suhtautuvista puolueista Ruotsissa.

Ympäristöpuolue taas selvisi juuri ja juuri neljän prosentin äänirajan yläpuolelle. Strang arvelee, että puolueen ahdinko selittyy hallitusvastuulla ja henkilöskandaaleilla.

Anonyymi kirjoitti...

Suomalaiset sukujuuret omaava imaami Sherin Khankan haluaa helpottaa naisten oikeutta erota: ”Meillä naisimaameilla on siihen mahdollisuus”
Tanskalainen imaami Sherin Khankan haluaa uudistaa islaminuskoa esimerkiksi myöntämällä naisille avioeroja. Vastikään eronneena hän itse odottaa vielä yhteisönsä reaktiota omaan avioeroonsa.


Perhe on osittain koolla hotellin aulabaarissa. Tanskalainen imaami Sherin Khankan, 43, on saapunut Suomeen antamaan haastatteluja Nainen on islamin tulevaisuus -kirjansa tiimoilta. Hänellä on seuranaan suomalainen mutta Tanskassa asuva äitinsä Irja ja kaksi tytärtään Aisha, 14, ja Helima, 7. Pojat Gabriel, 9, ja Salaheddin, 10, jäivät tällä kertaa Kööpenhaminaan.

Sherinin äiti muutti nuorena Kööpenhaminaan ja meni naimisiin syyrialaistaustaisen miehen kanssa. Tanskassa syntynyt Sherin ei puhu suomea, mutta lapsena hän vietti usein kesälomia äidinäidin maatilalla Itä-Suomessa.

– En ole ollut täällä moneen vuoteen, joten olen hyvin onnellinen. Pääsen pitkästä aikaa tapaamaan suomalaisia sukulaisiani, hän sanoo.

Pohjoismaiden ensimmäinen naisimaami on myös feministi
Luterilaisen äidin ja ei-uskonnollisen isän tyttärestä varttui feministi, joka uudistaa islamia. Hän on pohjoismaiden ensimmäinen naisimaami, ja 2016 hänen aloitteestaan perustettiin Kööpenhaminaan Mariam-moskeija, jossa uskonnolliset johtajat ovat naisia. Siellä hän johtaa rukouksia, vihkii pariskuntia, antaa sielunhoitoa ja myöntää avioeroja. Sherinin luokse tulee vihittäviksi pariskuntia jopa ulkomailta asti. Tällä hetkellä jonossa on 20 paria.

Mikä on musliminaisen asemaan liittyvä suurin haaste tänä päivänä?

– Se, että niin moni imaami ei suostu vihkimään heitä toiseen uskontoon kuuluvan miehen kanssa. Naiset joutuvat tappelemaan perheittensä kanssa vuosikausia, vaikka kyse on perustavanlaatuisesta oikeudesta.

Edelleen on myös hyvin yleistä, että imaami kieltäytyy myöntämästä naiselle eroa – vaikka tämä eläisi väkivaltaisen miehen kanssa.

– Tämä asia meidän on muutettava, ja meillä naisimaameilla on siihen mahdollisuus, Sherin sanoo.

Musliminaisen oikeus avioeroon on yksi yhdeksästä teesistä, joista Sherin kirjoittaa lähiaikoina ilmestyvässä manifestissaan. Muita ovat esimerkiksi naisen oikeus toimia uskonnollisena johtajana ja sukupuolten väliseen tasa-arvoon perustuva Koraanin uudelleenluenta.

– Olen järjestämässä konferenssia Islamilaisen teologian keskuksen kanssa Münsterissä Saksassa. Tarkoituksena on käydä naisimaamien ja islamin tutkijoiden kanssa läpi näitä yhdeksää teesiä ja lähettää ne sitten maailmalle.

Avioerosta Sherinillä on kokemusta itselläänkin. Hän on eronnut vastikään tanskalaisesta, pakistanilaistaustaisesta miehestään ja sanoo, ettei moni tiedä siitä vielä Tanskassa. Aika näyttää, saako hän muslimiyhteisöltä kritiikkiä.

– Vartuin onnellisessa perheessä, ja vanhempani ovat edelleen yhdessä. Oikeastaan on hyvä, että olen joutunut kohtaamaan surua. Nyt tiedän, miltä tuntuu menettää läheinen. Ero on eräänlainen kuolema, mutta mitä vanhemmaksi ihminen tulee, sitä enemmän on opittava menettämisen taitoa.

Anonyymi kirjoitti...

Vihreiden riveistä rankka palaute Touko Aallolle: ”Läpsyttely homoklubilla ylitti jonkin rajan jopa itselläni”

Tamperelainen pitkän linjan vihreä vaikuttaja ja entinen poliitikko Pauli Välimäki esittää julkisessa Facebook-päivityksessään purevan analyysin puolueen nykyisestä alennustilasta. Kritiikin kärki kohdistuu puheenjohtaja Touko Aaltoon.
Välimäen mukaan Aalto on fiksu tyyppi, joka voitti puheenjohtajavaalin asiapoliitikon imagolla. Otsikoihin hän on kuitenkin noussut lööppijournalismilla.

”Aviokriisin vielä ymmärtää, se voi iskeä kelle vaan, mutta läpsyttely tukholmalaisella homoklubilla ylitti jonkin rajan jopa itselläni, joka olen sentään vanha liberaalivihreä. Omassa elämässä se on ok, jos siltä tuntuu, mutta puoluejohtajan tulee johtaa edestä, ei takapuolelta”, Välimäki sivaltaa.

Hänen mielestään Aalto jatkoi kompurointiaan antamalla varauksettoman tukensa vihreiden lainsäädäntösihteerin yksilöprotestille hylätyn turvapaikkapäätöksen saaneen palautusta vastaan. Välimäen mukaan näitä julkisuustemppuja yhdistää kaksi asiaa.

”Ne kohdistuvat marginaaliryhmiin ja ne ovat yksilöprotesteja. Arvaan, että osa vihreiden ydinkannattajia ihailee niitä, mutta ehkä vielä useammat vieroksuvat ja jättävät vihreät. Emme tarvitse vihreää ajattelua jakavia, vaan yhdistäviä symbolisia tekoja.”

Suomen vihreät ovat pyrkineet yleispuolueeksi. Se on välttämätöntä, jos puolue haluaa vaikutusvaltaa.

”Se näytti jo onnistuvan Ville Niinistön kaudella, mutta Touko Aalto on puolessatoista vuodessa onnistunut palauttamaan vihreät kamppailemaan siitä, kuka on apupuolueista suurin.”

Välimäen mukaan Aalto myös käänsi selkänsä toimittajille, kun nämä kysyivät laskeneista gallupluvuista.

”Olin kuvitellut, että vihreiden moderni puoluejohto ei moiseen koskaan sorru. Vanhana poliitikkona on nyt pakko kysyä, onko Touko Aalto tehtäviensä tasalla.”

Välimäen mukaan lopputulema on selvä: Touko Aalto on mokannut pahasti. Välimäki uskoo silti edelleen, että Aalto voi nousta hyväksi johtajaksi, jos haluaa ja päättää niin tehdä.

”Isompi ongelma on hänen kookkaan selkänsä takana oleva kuiskaajien joukko.”

Kuiskaajiksi Välimäki kutsuu vihreiden puoluekoneiston haltuunsa ottanutta "nappulaliigaa", joille vihreys on erilaisten marginaaliryhmien yksisilmäistä puolustamista.

Samaan aikaan tavallisten ihmisten tavallinen elämä jää vaille huomiota, vaikka juuri sen tulisi olla yleispuolueeksi pyrkivän poliittisen liikkeen huomion keskiössä.

Välimäen mukaan vihreät ovat jäämässä itse luomansa rautahäkin vangiksi. Rotaatiosäännön vuoksi puolue joutui vaihtamaan puheenjohtajaansa suurimman gallupsuosion hetkellä.

”Vihreät eivät luota itseensä, porukan vapaaseen tahtoon, vaan ovat laatineet säännöt, jotka pakottavat vaihtamaan puheenjohtajan kuuden vuoden välein.”

Välimäen mukaan Ville Niinistö oli juuri oppinut johtamaan puoluetta, kun hänet piti vaihtaa kokemattomaan ensimmäisen kauden kansanedustajaan.

”Tai niin, olisihan tilalle voitu valita kokenut vihreä poliitikko, joku Osmo Soininvaara tai Heidi Hautala tai Tuija Brax. Mutta ei, tämä on vihreissä mahdoton ajatus, kerran johtajana ollut on ulkona johtotehtävistä, vaikka ikänsä puolesta on suomalaisen mittapuun mukaan vasta kypsä politiikan raskaaseen sarjaan.”

Välimäki epäilee, että tuskin mikään muu puolue kuin vihreät jättäisi esimerkiksi Pekka Haaviston kaltaisen kassamagneetin valitsematta puolueen johtoon.

”Mutta vihreillä on siihen varaa. Tai ainakin liian moni kuvittelee, että siihen on varaa, Välimäki päättää päivityksensä.”

Pauli Välimäki tunnetaan muun muassa Vihreän liiton varapuheenjohtajana 1990-luvun alusta sekä puoluelehti Vihreän Langan entisenä päätoimittajana.

Anonyymi kirjoitti...

Miehet ja eteläruotsalaiset ruotsidemokraattien vankimpia kannattajia
SVT:n ovensuukyselyjen mukaan miehistä ruotsidemokraatteja äänesti 24 prosenttia, naisista 14. Puoluejohtajan synnyinkunnassa kannatus oli lähes 40 prosenttia.


Ruotsidemokraatit keräsivät valtiopäivävaaleissa ääniä etenkin miehiltä ja eteläisestä Ruotsista. Valtakunnallisesti 17,6 prosentin ääniosuuden saanut puolue oli vahvimmillaan maan kahdessa eteläisimmässä läänissä: Skånen läänissä tulos oli 23,6 ja Blekingen läänissä 25,6 prosenttia.

Ruotsidemokraattien johtajan Jimmie Åkessonin synnyinkunnassa Bromöllassa sekä parissa muussa Skånen kunnassa puolueen äänisaalis hipoi 40:tä prosenttia.

Alueen suuremmissa kaupungeissa ruotsidemokraatit eivät pärjänneet yhtä hyvin kuin pienemmissä kunnissa. Malmössä äänisaalis oli 17 ja Lundissa 12,4 prosenttia. Erityisen heikkoa ruotsidemokraattien kannatus oli muun muassa Tukholmassa, jossa ääniosuus jäi alle kymmenen prosentin.

Ruotsin yleisradioyhtiö SVT:n ovensuukyselyn (siirryt toiseen palveluun) mukaan vaaleissa äänestäneistä miehistä jopa 24 prosenttia äänesti ruotsidemokraatteja, kun naisista näin teki vain 14 prosenttia.

Ovensuukyselyssä 31-64-vuotiaista 21 prosenttia sanoi äänestäneensä ruotsidemokraatteja. Yli 65-vuotiaista puoluetta äänesti 19 prosenttia. 18-30-vuotiaiden ikäryhmissä ruotsidemokraattien äänestäjäksi ilmoittautui 13-14 prosenttia.

Anonyymi kirjoitti...

Brittikokki Jamie Oliver tekee karibialaista ruokaa – vasemmistopoliitikko syyttää kulttuurisesta omimisesta

Akateemisen vasemmiston hellimä ajatus, että “kulttuurinen omiminen” olisi jollakin tapaa epäeettistä, on hämmentänyt tavallisia ihmisiä viime vuosina. Kohut intiaanipäähineiden tai saamelaispukujen käytöstä kuulostavat äärimmilleen viritetyn edistykselliseltä ja suvaitsevaiselta identiteettipolitiikalta. Kohujen taustalla piilevä ajattelutapa on pikemminkin edistyksen ihanteen hylkääminen ja muukalaiskammo, kirjoittaa University of Surreyn englantilaisen kirjallisuuden opettaja Neema Parvini Quillette-verkkolehdessä.


Nettiraivo “kulttuurisesta omimisesta” (cultural appropriation) sai uusia, entistä absurdimpia mittasuhteita äskettäin, kun Britannian työväenpuolueen poliitikko Dawn Butler kritisoi tunnettua tv-kokkia Jamie Oliveria siitä, että Oliver oli lanseerannut mikroeinestuotteen nimeltä ‘Punchy Jerk Rice’, joka Butlerin mukaan on jamaikalaisen ruokakulttuurin omimista, minkä hänen mielestään “tulee loppua”.

Kansanedustajan verbaalihyökkäyksestä huippukokkia vastaan kirjoitti muun muassa Independent.

Parvini ihmettelee muutosta. Vielä muutama vuosi sitten erilaisten etnisten keittiöiden moninaisuus suurissa kaupungeissa nähtiin monikulttuurisuuden riemuvoittona. Ajatusta, että curry nimettäisiin Britannian kansallisruoaksi fish & chipsien sijaan, juhlittiin vielä niinkin äsken kuin 2015 vasemmistolaisissa julkaisuissa kuten The Guardian ja The Independent.

Pari viikkoa sitten nämä julkaisut osoittivat ajattelutapansa muuttuneen epäliberaaliin suuntaan heidän liittouduttuaan Butlerin kanssa tuomitsemaan Oliver, Parvini kirjoittaa.

Britannian italialaisvähemmistön närkästys on sentään loistanut poissaolollaan, vaikka Oliverilla on ravintolaketju Jamie’s Italian.

Vasemmisto älyllisessä konkurssissa
Parvinin mielestä aikanaan arvostettujen sanomalehtien äkillinen raivonpurkaus ajatukselle, joka on ollut vuosikymmeniä täysin normaalia, kertoo modernin vasemmiston älyllisestä konkurssista.

Parvinin mielestä liberaalin edistyneistön ajatus paheksuttavasta “kulttuurisesta omimisesta” on epäliberaali sekä edistyksen, vapaakaupan ja globalismin vastainen – siis vastoin kaikkea, jota kulttuurisesta omimisesta kohkaavien ihmisten viiteryhmät yleensä pitävät tärkeänä.

On tuskin mahdollista löytää mitään aspektia brittikulttuurista, joka ei jollain tavalla sisältäisi “kulttuurista omimista”, Esimerkiksi peribrittiläinen ruokalaji Chicken Vindaloo (kanaa tulisessa curryssa) on omittu useampaan kertaan, Parvini selittää. Chicken Vindaloo ei nimittäin ole edes intialainen ruokalaji. Siihen kuuluvat punaiset chilit eivät ole peräisin Aasiasta vaan Etelä-Amerikasta. Tähän curryyn kuuluva etikka ei sekään ole alkujaan intialaista, vaan molemmat tulivat Goan alueelle portugalilaisten kauppiaiden mukana 1500-luvulla.

Englantilainen runouskaan ei ole syntynyt ilman kulttuurista omimista, Parvini väittää. Vaikka moni ei keksi mitään niin englantilaista kuin Shakespeareläinen sonetti, on sonetin alkuperä kuitenkin Italiassa. Tämän runomuodon kehitti vuonna 1235 italialainen lakimies Giacomo da Lentini, ja sen popularisoi 1300-luvulla Francis Petrarch. Euroopassa matkustellut britti Sir Thomas Wyatt oppi sonetin Italian hoveissa ja imitoi sitä omassa runoudessaan.

Jos Tudorien valtakaudella olisi ollut Dawn Butler valmiina painostamaan kuningasta katkaisemaan Wyattin kaulan “kulttuurisesta omimisesta”, brittiläinen kulttuuri olisi menettänyt Shakespearen sonetit monen muun kuuluisan teoksen ohella, Parvini piruilee.

Anonyymi kirjoitti...

Viivi ja Wagner Tiistai, 11.9.

Anonyymi kirjoitti...

Sovinistisiaksi 1970-luvulla julistautunut Bobby Riggs tänään tv:ssä: ”Naisen paikka on makuuhuoneessa ja keittiössä”

Bobby Riggsin 45 vuoden takaisia mietteitä kuullaan ohjelmistoon palaavassa Docventuresissa.

Docventures palaa tänään odotetusti ohjelmistoon. Syksyn ensimmäisen dokumentin Battle of the Sexesin aiheena on syyskuussa 1973 pelattu legendaarinen tennisottelu, joka on edelleen maailman katsotuin.

Tuolloin toisensa kohtasivat kentällä Billy Jean King (s. 1943) ja Bobby Riggs (1918-1995), joka oli julistautunut sovinistisiaksi. Omasta ja sukupuolensa ylivertaisuudesta vakuuttuneena Riggs haastoi entisenä tennisammattilaisena Kingin kaksinpeliin. Riggs oli tuolloin 55-vuotias ja King 29.

- Naiset eivät pelaa puoliksikaan yhtä hyvin kuin miehet. Voitan heidät, vaikka olen 55-vuotias enkä enää juokse tai hypi eikä mailakaan pysy kädessä, Riggs uhosi etukäteen.

Televisioidussa pelissä miteltiin paitsi 100 000 dollarin palkinnosta, myös sukupuolten välisestä vallasta. Illan ohjauksessa seurataan samalla tasa-arvon kehitystä, jota on tapahtunut. 45 vuoden takaiset kommentit osoittavat sen.

- Naisen paikka on ensinnäkin makuuhuoneessa ja sitten keittiössä. Kolmanneksi naisen pitää tukea miestään, joka on kuningas, Riggs valottaa arkistofilmillä näkemyksiään.

Riggs maalaili uhkakuvia siitä, mitä tapahtuisi, jos sukupuolista todella tulisi keskenään tasa-arvoisia.

- Pian aviomiehiä ei päästetä viikoittaiseen pokeri-iltaan, viikonlopun sorsajahtiin eikä telttailemaan. Pitääkin ryhtyä pelaamaan bridgeä tai mennä konserttiin vaimon kanssa. Heitä orjuutetaan. Minusta viis, mutta puolustan nuoria aviomiehiä. Naisten touhuille on tultava loppu!

- Mies on kuningas ja ykkönen, naiset muistakoot sen, Riggs vielä kehotti.

Billie Jean King nähdään vastaamassa Riggsille jo arkistofilmeissä. Kingiä on haastateltu myös varta vasten dokumenttiin.

- En halunnut olla toisen luokan kansalainen. En halunnut, että kukaan muukaan on.

Battle of the Sexes tänään TV2:lla kello 21.15.

Anonyymi kirjoitti...

Serena Williamsin tylyttämälle tennistuomarille tukea kansainväliseltä liitolta
Tenniksen grand slam -turnauksen Yhdysvaltain avointen naisten kaksinpelifinaalissa kohua herätti jenkkitähti Serena Williamsin raju arvostelu ottelun päätuomaria kohtaan.


Serena Williams syytti tuomari Carlos Ramosia "varkaaksi" tämän annettua hänelle kenties ratkaiseviakin pisterangaistuksia finaalipelissä Naomi Osakaa vastaan. Osaka voitti ottelun.

Williams syytti Ramosia myös "seksistiksi" ja ilmoitti taistelevansa naisten oikeuksien puolesta. Williamsin mukaan miespelaajille ei anneta samanlaisista rikkeistä samanlaisia rangaistuksia.

Kansainvälinen tennisliitto ITF kiirehti maanantaina puolustamaan Ramosia. ITF:n mukaan Ramos on "yksi kokeneimmista ja arvostetuimmista tuomareista".

– On ymmärrettävää, että tästä on noussut keskustelua. Mutta hänen päätöksensä olivat sääntökirjan mukaisia, ITF tiedotti.

Anonyymi kirjoitti...

Sdp:n valtuutettu: Mannerheim oli maanpetturi ja sotarikollinen

Lahtelaispoliitikon mielestä ratsastajapatsas pitää saada pois kaupungin keskeltä.

Sdp:n kaupunginvaltuutettu, eläkkeellä oleva radiotoimittaja Tapani Ripatti perusteli Lahden valtuuston kokouksessa maanantai-iltana huomiotaherättävästi aloitettaan. Siinä halutaan siirtää marsalkka C.G.E. Mannerheimin ratsastajapatsas pois Lahden rautatieaseman vierestä.

– Mannerheim oli itsevaltainen, vallanhimoinen, narsistinen, sosiaalisesti rajoitteinen johtajavaje, Tapani Ripatti sanoi.

– Tällaiselle miehelle me haluamme pitää patsaan: ”Hänen jumalansa oli vain hän itse. Hän oli täynnä itseään jopa siinä määrin, että jokaisen oli uhrattava itsensä hänen vuokseen. Hän uskoi olevansa kuningas. Hän oli kostonhimoinen ja maksoi aina takaisin, jos joku oli toista mieltä kuin hän itse”, Ripatti siteerasi.

Ripatti piti Lahden valtuustolle esitelmänomaisen yhteenvedon Mannerheimin elämän ”ilmeisestä epäonnistumisesta”. Valtuutettu puhui 50 000 henkeä Suomelle maksaneesta Mannerheimin sisärenkaan virheestä kesäkuussa 1941 ja ”pienen kansan liian suuresta hinnasta”.

Ripatti totesi Lahden kaupunginmuseon sanovan aloitetta vastustavissa perusteluissaan patsasta kunnianosoitukseksi – ”no, tässä muutama toisenlainen ajatus”.

Valtuutettu listasi Mannerheimin ”rikokset ihmisyyttä kohtaan”, toisen maailmansodan keskitysleirit ja sotavangit. Ripatin mukaan 1918 kuolemanleireillä oli pahimmillaan 80 000 vankia, toisessa maailmansodassa Karjalan venäläinen väestö kuljetettiin keskitysleireihin ja sotavankeja kuoli 22 000. Lisäksi hän mainitsi syytelistalla muun muassa suomalaisten ampumat 89 rintamakarkuria ja omia antautuvia miehiä sekä Tallinnan pakolaisten murhenäytelmän.

Otsikolla ”Mannerheimin maanpetoksellinen toiminta” Tapani Ripatti totesi muun muassa heimosoturien sotaretket, tuen Lapuan liikkeelle, Lapin sodan ja painostuksen Ribbentrop-sopimuksen allekirjoittamiseen.

Ripatin mukaan talvi- ja jatkosodan aikana Mannerheimilla ei ylipäällikkönä ollut minkäänlaista asiantuntemusta eikä sotilaallista ammattitaitoa ja hänen johtamiskykynsä olivat nollatasoa. Presidenttinä hän oli valtuutetun mielestä ”koko ajan sairas” ja ”täysin kyvytön johtamaan Suomea”.

– (Risto) Ryti oli sotarikosoikeudessa syyllinen numero 1, Mannerheim syyllinen numero 2, mutta (Urho) Kekkonen ja (Josif) Stalin sallivat että Mannerheim voi paeta Suomesta, Tapani Ripatti sanoi.

Kokoomuksen Francis McCarron kävi puhujakorokkeella kysymässä, tätäkö on moderni ja eteenpäin katsova sosiaalidemokratia. McCarron sanoi luulleensa olevansa itse paha suustaan.

– Ripatin perusteet oli tehty loukkaamaan useiden sukupolvien uhrauksia ja kokemuksia. Patsaan fyysinen siirto oli keppihevonen jolla loukata kansakuntaa ja sen yhteisiä arvoja, McCarron katsoo.

Vasemmistoliiton Elisa Lientola sanoi Ripatin puheenvuoroa raikkaaksi. Lientolan mukaan hänen sukupolvensa arvomaailma ei halua ympärilleen vallan symboleina ”sotaisia, miehisiä pronssipökäleitä” ja pönöttävää mieskulttuuria.

Anonyymi kirjoitti...

Arto Luukkanen Linda Juholasta

https://www.youtube.com/watch?v=7vu5l-RRPMA

Anonyymi kirjoitti...

Kaksi syöpää selättänyt tiedemies Simon Flint käy ristiretkelle homeopatiaa vastaan

Eläkkeellä oleva lääkäri Simo Räisänen ihailee Indiana Jonesia – kahdesta syystä. Tohtori Jones luottaa faktatietoon ja taistelee pahaa vastaan – kuten Räisänenkin. Räisäsen vastapuolena ovat nykyajan poppamiehet, jotka myyvät uskomushoitoja lääkkeeksi vakaviin sairauksiin. Nyt hän kertoo, miten ristiretki alkoi.
...
Viherusko on pelottavaa. Sitä samaa edustavat vanhemmat, jotka eivät halua rokottaa lapsiaan.
...
Otin aluksi salanimen käyttöön koska pelkäsin vihaa - naisten vihaa. Mikään ei ole niin musta kuin naisen viha, sen opin jo pikkupoikana Reisjärvellä. Tiesin, että vaihtoehtohoitoja käyttävät etenkin fiksut, koulutetut naiset, joilla on kykyä, halua ja aggressiivisuutta hyökätä uskomushoitojen vastustajien kimppuun. Nimen Simon Flint otin kurillani. Idean sain kerätessäni piikiviä Hartaanselällä, Flinthän tarkoittaa suomeksi piitä. Ajattelin, että naisten vastus on yhtä kovaa kuin nämä piikivet.

Anonyymi kirjoitti...

Karu arvio 25–34-vuotiaiden miesten tilanteesta Suomessa – ennustelaitos penää tarkempia tietoa

Palkansaajien tutkimuslaiton huolissaan 25–34-vuotiaiden miesten ongelmista päästä työmarkkinoille.

PT:n tiistaina julkaisemassa talousennusteessa todetaan, että 25–34-vuotiaiden miesten työllisyys on pitkällä aikavälillä jopa alentunut, vaikka talouskasvu on vähentänyt yleistä työttömyyttä ja lisännyt työllisyyttä.

Työttömyys on viimeisen vuoden aikana vähentynyt ripeästi Suomessa, ja PT:n mukaan hyvä kehitys työmarkkinoilla jatkuu, vaikka talouskasvun odotetaankin vaimenevan.

– Arvioimme, että työttömyysaste vähenee kuluvana vuonna prosenttiyksiköllä 7,6 prosenttiin ja ensi vuonna 7,4 prosenttiin.

Poikkeuksena PT nostaa esille parhaassa työiässä olevien, eli 25–54-vuotiaitten työntekijöiden kehnon työllisyyskehityksen.

– Se sopii huonosti tavanomaiseen käsitykseen, jonka mukaan työllistyminen olisi poikkeuksellisen vaikeaa toisaalta nuorille ja toisaalta ikääntyville työntekijöille. Työllisyyspolitiikka kaipaisikin tuekseen seikkaperäistä tutkimusta työllisyyskehityksen yllättävän ikäpolarisoitumisen syistä, PT:n tutkijat toteavat tiedotteessa.

PT ennustaa, että talouden noususuhdanne maltillistuu mutta jatkuu. PT:n arvion mukaan Suomen talous kasvaa ensi vuonna 2,3 prosenttia, kun aiempi ennuste oli 2,7 prosenttia.

Viennin kasvu jää ennusteen mukaan tänä vuonna viime vuoden huippulukemista, mutta ensi vuonna viennin kasvu nopeutuu jälleen jonkin verran.

Valtion budjettipolitiikka on PT:n mukaan tämän hetkisessä noususuhdanteessa liian elvyttävää.

Kuluttajahintojen nousu kiihtyy tämän vuoden 1,1 prosentista 1,4 prosenttiin ensi vuonna.

Palkansaajien reaalinen ansiotaso kääntyy viime vuoden puolen prosentin laskusta tänä vuonna 0,8 prosentin ja ensi vuonna 1,1 prosentin nousuun, ennusteessa arvioidaan.

Anonyymi kirjoitti...

Aleksis Salusjärven kolumni: Julkinen profiilisi on feikki
Mikään ei ole nykymaailmassa henkilökohtaista. Kaikki on julkista. Siksi treffit muistuttavat työhaastattelua ja valemediat kukoistavat, kirjoittaa kulttuuritoimittaja Aleksis Salusjärvi.


Pari vuotta sitten huomasin helsinkiläisravintoloiden täyttyvän nuorista pariskunnista, jotka käyttäytyivät oudosti. Aivan kuin he olisivat työhaastattelussa. Meni hetki, ennen kuin ymmärsin, että olin todistamassa maailman muutosta.

Sosiaalinen media on synnyttänyt nettitreffien maailman, jossa ihmisen julkinen status sekoittuu henkilökohtaiseen elämään. Parhaimmillaan olen nähnyt kolme tällaista pariskuntaa samanaikaisesti kapakassa. Näiden treffien seuraaminen on riipaisevaa. Kaikkein henkilökohtaisin elämän alue on muuttunut julkiseksi arviointitilanteeksi. Pariskunnat käyvät taustojaan läpi cv:tä selvittäen ja listaavat vahvuuksiaan. He eivät halua vaikuttaa yksityishenkilöiltä edes romanttisessa tilanteessa. He tuovat sen sijaan pöytään julkisen minänsä.

Useimmilla meistä on tietoisesti laadittu netti-identiteetti, eräänlainen valeprofiili, jonka kautta annamme itsestämme muille kaunisteltua tietoa. Sosiaalisen median myötä kaikille ihmisille on syntynyt kaksi rinnakkaista statusta, digitaalinen ja fyysinen. Jokaisella ihmisellä on maine, ja on hämmästyttävää, kuinka paljon saamme tietää kenestä hyvänsä tutkimalla hänen digitaalisia jalanjälkiään. Ennen vain julkisuuden henkilöt joutuivat painimaan tämän ongelman kanssa. Nyt se koskettaa kaikkia. Jokaisesta ihmisestä on tullut oman elämänsä mediatoimisto.

*Tätä ilmiötä *kutsutaan myös totuuden jälkeiseksi ajaksi. Sillä tarkoitetaan, että ihmiset asettavat identiteettinsä etualalle ja omaksuvat vain sellaista tietoa, joka ei ole ristiriidassa sen kanssa. Valemediat käyttävät tätä ilmiötä hyväkseen, ne tarjoavat samaistumisen avaimia lukijan arvoja vastaavalla sisällöllä. Totuuden uhraaminen on siitä pieni hinta. Ristiriidaton todellisuus on paljon tärkeämpää.

Anonyymi kirjoitti...

Transgender prisoner sexually assaulted inmates in Wakefield prison | UK | News | Express.co.uk

Prison teacher jailed over sex with murderer | UK | News | Express.co.uk

Anonyymi kirjoitti...

TYÖELÄMÄ SYRJII PARHAASSA TYÖIÄSSÄ OLEVIA MIEHIÄ – TYÖMARKKINOILLA TAPAHTUU SELKEÄÄ IKÄPOLARISOITUMISTA

Parhaassa työiässä olevien muita hitaampi työllistyminen on vastoin yleistä mielikuvaa.
Palkansaajien tutkimuslaitoksen mukaan aktiivityöiässä olevat miehet uhkaavat pudota työllistymisen kelkasta. Sekä nuorimmat että ikääntyvät työntekijät työllistyvät, mutta sen sijaan 25–34-vuotiaiden miesten työllisyys alenee.

Erikoistutkija Terhi Maczulskij pitää parhaassa työiässä olevien miesten muita heikompaa työllisyystilannetta huolestuttavana.

– Jotain mystistä tapahtuu suomalaisilla työmarkkinoilla, kun parhaassa työiässä olevat katoavat työmarkkinoilta.

Hän muistuttaa, että ilmiö on havaittavissa muun muassa Ruotsissa ja Baltian maissa sekä Yhdysvalloissa, jonka työmarkkinoita ei voi verrata suomalaisiin työmarkkinoihin.

Miesten työmarkkinoilta syrjäytymisen syyt hämärän peitossa
Parhaassa työiässä olevien eli 25–54-vuotiaiden työntekijöiden kehno työllisyyskehitys sopii huonosti tavanomaiseen käsitykseen, jonka mukaan työllistyminen olisi poikkeuksellisen vaikeaa toisaalta nuorille ja toisaalta ikääntyville työntekijöille.

Vaikeasti työllistyvien joukossa joukossa miesten osuus korostuu. Palkansaajien tutkimuslaitoksen mukaan työllisyyspolitiikka kaipaisi tuekseen seikkaperäistä tutkimusta työllisyyskehityksen yllättävän ikäpolarisoitumisen syistä.

– Täytyy perata kunnolla tilastoja. Mistä koulutustaustasta ja mistä ammateista ja miltä alueilta miehet ovat siirtyneet työvoiman ulkopuolelle. Kuinka moni on esimerkiksi ulosotossa. Voiko kenties ulosotto vaikuttaa, sanoo Maczulskij.

Hän perääkin aikaa ja tutkimusresursseja ilmiön selvittämiseen. Yhdysvalloissa on esimerkiksi havaittu, että työmarkkinoiden ulkopuolella olevilla on monenlaisia, työkyvyttömyyteen johtavia riippuvuuksia.

Maczulskij arvioikin, että vastaavia ilmiöitä voi löytyä myös Suomessa. Valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.) on lupaillut lokakuuksi tutkimusta työttömyydestä, joka voi kertoa jotain työvoiman ulkopuolella olevista.

Työllisyysaste 72 prosenttiin
Palkansaajien tutkimuslaitoksen mukaan työllisyysaste nousee ensi vuonna yli hallituksen tavoitteen eli 72,8 prosenttiin. Työllisyysaste on noussut erityisesti nuorten ja ikääntyvien työntekijöiden joukossa.

Työttömyysaste on viimeisten kolmen vuoden aikana tippunut tasaisesti kaikissa ikäryhmissä, mutta eniten 15–24-vuotiaiden parissa.

– Nuorten työllistyminen on suhdanneriippuvaista. Nuoria revitään koulunpenkiltä töihin, sanoo Maczulskij.

Ikääntyvät ja etenkin ikääntyvät naiset työllistyvät erilaisiin osa-aikaisiin, määräaikaisiin ja pätkätöihin. Maczulskij arvioi myös eläkeratkaisujen vaikuttaneen ikääntyvien työllistymiseen.

Väestöennuste ei ajassa kiinni
Viime vuonna nopeutunut talouskasvu lisäsi työllisten määrää, mutta työttömien määrä ei vähentynyt samaan tahtiin. Sama ilmiö nousi esiin valtiovarainministeriön arvioissa budjettiriihen alla. Moni työvoiman ulkopuolella ollut onkin hakeutunut töihin työpaikkojen lisääntyessä.

Sen sijaan tänä vuonna myös työttömyys on vähentynyt ripeästi. Työttömyys on alentunut nopeampaan tahtiin kuin keväällä ennakoitiin.

– Arvioimme, että työttömyysaste vähenee kuluvana vuonna prosenttiyksiköllä 7,6 prosenttiin ja ensi vuonna 7,4 prosenttiin, kerrotaan Palkansaajien tutkimuslaitokselta.

Tilastokeskuksen viimeksi vuonna 2015 laadittu positiivinen väestöennuste voi sotkea sekä työllisten että työttömien määrän arviointia.

Palkansaajien tutkimuslaitoksen mukaan väestöennuste tuleekin ottaa huomioon työmarkkinalukuja arvioitaessa, sillä työikäisen väestön muutos määrä heijastuu suoraan työn tarjontaan.

Anonyymi kirjoitti...

Parhaassa iässä olevia katoaa työmarkkinoilta

Suomessa työllisyyden kehitys ei yllättäen ole jakautunut tasaisesti eri ikäryhmien välillä.

Palkansaajien tutkimuslaitoksessa on kiinnitetty huomiota työllisyyden erilaiseen kehitykseen eri ikäryhmissä.

– Työllisyys on kasvanut eniten nuorissa ja ikääntyvissä ikäryhmissä, kun taas parhaimmassa työiässä olevien keskuudessa työllisyyskehitys on ollut maltillisempaa tain jopa negatiivista, kertoi tutkija Terhi Maczulskij PT:n suhdanne-ennusteen julkistamistilaisuudessa tiistaina.

Tämä yllättävä ilmiö ei hänen mukaansa koske vain 2010-lukua, vaan se on jatkunut jo pitkään.

Työvoiman ulkopuolelta on siirrytty työllisyyteen erityisesti nuorten ja ikääntyvien ryhmissä. Nuorten työllisyystilanne on Maczulskijin mukaan hyvin pitkälti suhdanneriippuvaista eli noususuhdanteen aikaan opiskelijoita haetaan töihin suoraan koulun penkiltä.

Nuoria miehiä on työllistynyt muun muassa rakentamisen toimialoille. Naiset ovat puolestaan työllistyneet miehiä todennäköisemmin osa-aikatöihin.

Ikäääntyvien työllisyysaste on nyt ennätyslukemissa, ja siihen voi Maczulskijin mukaan löytyä monia selityksiä. Monet ikääntyvät työllistyvät omatoimisesti tai osa-aikatyöhön ja pätkätöihin. Ikääntyvien työllisyyden kasvua voidaan selittää myös työkyvyttömyyseläkkeen vähenemisellä ja eläkeuudistuksilla.

Samaan aikaan kuitenkin 25-44 vuotiaita ihmisiä katoaa jollain tavalla työmarkkinoilta.

– Työvoiman ulkopuolella olevien miesten osuus on kasvanut viimeisen kahdeksan vuoden aikana ja se nimenomaan koskee näitä parhaassa työiässä olevia miehiä, Maczulskij totesi.

Ilmiö on jatkunut hänen mukaansa jo pitkään, ja heidän osuutensa on tuplaantunut viimeisen 20 vuoden aikana.

OECD:n tilastojen mukaan samankaltaista kehitystä on havaittu myös Ruotsissa, Virossa ja Liettuassa. Yhdysvalloissakin on keskusteltu samasta ilmiöstä, ja sikäläisen selvityksen mukaan syrjäytyneet ovat usein alhaisen koulutustason miehiä, joista jopa puolella on erilaisia riippuvuuksia kuten kipulääkkeiden käyttöä. Myös ammattirakenteiden muutos selittää Yhdysvalloissa syrjäytymistä, kun rutiinitöistä työttömäksi jäänyt ajautuu työkyvyttömyyteen ja päihteiden käyttöön, minkä jälkeen paluu takaisin työmarkkinoille on todella vaikeaa.

Suomessa tätä kehitystä ei ole vielä toistaiseksi tutkittu tarkemmin.

– Jotta voidaan antaa työmarkkinapoliittisia suosituksia, pitää tietää syrjäytymisen syyt tarkasti, Maczulskij muistutti.

Hänen mukaansa pitäisi tutkia muun muassa sitä, mikä on syrjäytyneiden koulutus, mistä ammateista ja miltä alueilta siirrytty työvoiman ulkopuolella. Pitäisi myös selvittää, kuinka moni on ulosotossa, sillä sekin voi vaikuttaa työn tarjontaan.

– Ilmiön selvittämiseksi vaaditaan paljon aikaa ja tutkijaresursseja, hän painotti.

Anonyymi kirjoitti...

Playboy-klubi avaa ovensa Manhattanilla torstaina – vähäpukeiset puputytöt palaavat New Yorkiin vuosikymmenten tauon jälkeen vähät välittäen #metoo-kampanjasta
”Vaikea kuvitella, että kukaan muu newyorkilainen kuin Donald Trump kävisi siellä”, sanoo puputyttönä 1960-luvulla työskennellyt Gloria Steinem.



VÄHÄT #metoo-aikakaudesta ja Playboy-moguli Hugh Hefnerin kuolemasta. New Yorkin Manhattanilla avataan torstaina vuosikymmenten tauon jälkeen Playboy-klubi, jossa tarjoilijoina toimivat vähäpukeiset nuoret naiset.

Puputytöiksi eli pupunkorviin, häntätupsuun, korsettiin ja rusettiin sonnustautuneiksi tarjoilijoiksi haki satoja, 54 palkattiin.

On vaikea välttää mielikuvaa seksistisestä tuulahduksesta menneisyydestä, jolloin naisten esineellistäminen ja häirintä oli nykyistä arkipäiväisempää. Hefner itse sanoi jo vuonna 1986, että puputytöistä oli tullut ”menneisyyden symboli”.

NEW YORKISSA ja Kaliforniassa toimiva ravintola- ja yrityskonsultti Clark Wolf kutsuu uuden Playboy-klubin perustamisen ajoitusta läpimädäksi. Hän uskoo, että kyse on tietoisesta tai tiedostamattomasta vastaiskusta tasa-arvoa yhä äänekkäämmin vaativia naisia vastaan.

”Meneillään on keski-ikäisten valkoisten ääliömiesten katkera taistelu voiman ja vallan palauttamisesta omiin käsiinsä, ja sitä käydään yhteiskunnan kaikilla tasoilla”, Wolf sanoo The Guardianille.

Puputyttönä 1960-luvulla työskennellyt ja kokemuksestaan kirjoittanut Gloria Steinem sanoo The New York Timesille, että koko Playboyta ei olisi, jos naiset ja miehet olisivat tasa-arvoisia.

”Playboy-klubit olivat Hefnerin tavoin parodia patriarkaatista, niin myös niitä kaipaavat miehet. Vaikea kuvitella, että kukaan muu newyorkilainen kuin Donald Trump kävisi siellä”.

STEINEMIN entinen kollega Mary Hutton on eri mieltä eikä esimerkiksi pidä puputyttöjen asustusta sopimattomana nykyaikaan.

”Huomauttaisin, että kyse on käytännössä yksiosaisesta uimapuvusta. Se on aika hillitty asu, kun ottaa huomioon, mitä nykyään näkee. Lisäksi on korvat, mikä on aika hauskaa. Asetelma on sarjakuvamainen”, Hutton sanoo.

Hieman samaa mieltä on Lauren McFall, yksi New Yorkin uusista puputytöistä ja päivätyöltään näyttelijä.

”Jos pupuasu on mennyttä maailmaa, niin ovat myös Ihmenaisen asu tai kaikki mihin Beyoncé pukeutuu – eivätkä ne ole”, McFall sanoo The New York Timesille.

PLAYBOY-KLUBI on osa brändi-imperiumia, joka on rakentunut Hefnerin perustaman Playboy-miestenlehden ympärille.

Ensimmäinen Playboy-klubi perustettiin Chicagoon vuonna 1960, ja parhaimmillaan niitä oli yli 30 ympäri Yhdysvaltoja ja myös ulkomailla.

Sillä haavaa viimeinen klubi kuitenkin suljettiin 1990-luvun vaihteessa. New Yorkin alkuperäinen Playboy-klubi oli sanomalehti The Wall Street Journalin mukaan julkkisten ja liikemiesten kohtauspaikka, mutta sen sulkemisesta on jo 32 vuotta.

Sittemmin yksittäisiä klubeja on perustettu vaihtelevalla menestyksellä. Esimerkiksi Las Vegasiin vuonna 2006 avattu klubi suljettiin kuuden vuoden jälkeen.

Anonyymi kirjoitti...

Kokoomusvaltuutettu haikaili Halla-ahon perussuomalaisia kokoomuksen hallituskumppaniksi – nyt asiaa kommentoi Petteri Orpo

Lahtelainen kokoomuksen kaupunginvaltuutettu Francis McCarron kirjoitti sunnuntaina ESS:n julkaisemassa mielipidekirjoituksessa, että puheenjohtaja Jussi Halla-aho ja perussuomalaiset on ”saatava mukaan uuteen oikeistohallitukseen.”

Kokoomusvaltuuttu kirjoitti Jussi Halla-ahon olevan ”erinomainen” hallituskumppani ensi kevään eduskuntavaalien jälkeen. McCarron haikaileekin kokoomuksen, keskustan ja Halla-ahon johtaman perussuomalaisten porvarihallituksesta.

Kokoomuksen puheenjohtaja, valtiovarainministeri Petteri Orpo kommentoi kokoomuslaisen valtuutetun näkemystä tiistaina eduskunnassa Demokraatille.

Kokoomusjohtaja katsoo, ettei hän ainakaan vielä ole nähnyt suurta muutosta Jussi Halla-ahon perussuomalaisten linjassa verrattuna reilun vuoden takaiseen. Toisaalta kokoomusjohtaja painotti, miten vaalitulos ja puolueiden hallitusohjelmaesitykset ratkaisevat lopulta hallituskokoonpanot.

Kesäkuussa 2017 Orpo ja keskustan puheenjohtaja, pääministeri Juha Sipilä eivät suostuneet yhteistyöhön perussuomalaisten kanssa sen jälkeen, kun Jussi Halla-aho oli noussut puolueen puheenjohtajaksi Jyväskylässä.

Orpo ja Sipilä eivät suostuneet jatkamaan hallitusyhteistyötä Halla-ahon perussuomalaisten kanssa, sillä he katsoivat puolueen uuden arvopohjan olleen liian erilainen.

– Ennen kaikkea hallituskokoonpano perinteisesti ottaen ratkeaa vaalituloksesta ja ohjelmakysymyksistä. Mitä perussuomalaisiin tulee, niin silloin reilu vuosi sitten teimme ratkaisut, koska perussuomalaiset muuttuivat olennaisesti, Orpo katsoi tiistaina.

– Ainakaan vielä en ole havainnut suurta muutosta siinä linjassa, mikä Jyväskylän puoluekokouksesta ulos tuli, Orpo toteaa viitaten perussuomalaisten kesän 2017 puoluekokoukseen.

Eli nykyisellä Halla-ahon linjalla Petteri Orpon kokoomus ei ole valmis hallitusyhteistyöhön perussuomalaisten kanssa?

– En ole havainnut sellaista muutosta, että yhteistyö olisi tullut helpommaksi. Mutta ennen kaikkea katsotaan vaalitulos ja ohjelmalliset kysymykset, Orpo vastasi.

Orpo muistutti myös, että jokaisella kokoomuslaisella on oikeus pohtia erilaisia asioita.

– Jokaisella on oikeus esittää omia mielipiteitään. Minusta on hyvä, että kokoomuslaiset käyvät keskustelua.

Anonyymi kirjoitti...

”Kun p*llua tekkee mieli” – Tämä Ylelle lähetetty teksti toi rehtorille hyllytyksen

Kärsämäkisen koulun rehtori muun muassa vertasi seksuaalista häirintää keskusteluun kouluruoasta.

Kärsämäkisen Frosteruksen koulun rehtori Tuomo Pesonen kommentoi tänään ilmestyneessä Yle:n MOT-ohjelman jutussa koulunsa suuria seksuaalisen häirinnän lukuja. Kommentit olivat asenteeltaan sellaisia, että Kärsämäen kunta päätti siirtää Pesosen syrjään virastaan.

Ylen toimitus otti yhteyttä niihin kouluihin, joissa tapahtui Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimuksen mukaan eniten seksuaalista häirintää. Pesosen lisäksi Ylen kyselyyn vastasi kahdeksan muun koulun rehtorit. Rehtoreilta kysyttiin, mihin toimenpiteisiin koulussa ryhdyttiin tulosten tultua julki.

Tässä poimintoja kommenteista, joilla Pesonen vastasi THL:n tuloksiin MOT:lle.

– Onko (seksuaalinen häirintä) todellista tai jotain muuta? Mikäänhän ei tässä maailmassa vittu yllätä. Olihan se (THL:n tulos koulusta) surullinen tieto.

– Onko kouluruoka hyvää tai pahaa? Asialle voidaan tehdä tiettyyn rajaan saakka jotakin. Loppu pitää vain kestää. Ei sillä, että hyväksyisin seksuaalista häirintää, mutta sellaista se nyt vaan on.

– Sitten tietenkin, kun pillua tekkee mieli miespuolisella. Niin eihän sitä osaa aina kauniisti sanoa. Onhan sitä kaikennäköistä porsastelijaa baarimaailmassakin.

IS ei tavoittanut rehtori Tuomo Pesosta kommentoimaan asiaa.

Anonyymi kirjoitti...

Ensitreffit alttarilla -asiantuntija Tony Dunderfelt: Mies alkaa puhua tunteistaan, kun hän ymmärtää, miksi se kannattaa
Tekeekö mies päätökset järjellä vai tunteella? Onko miesten vaikea ylipäätään puhua tunteista? Ensitreffit alttarilla -ohjelman asiantuntija Tony Dunderfelt vastaa väittämiimme mieheydestä ja parisuhteesta.


Psykologi Tony Dunderfelt on yksi Ensitreffit alttarilla –ohjelman viidennen kauden asiantuntijoista. Dunderfelt on ohjelmassa mukana jo kolmatta kertaa.

Yhden osan Tonyn työstä muodostaa pariterapia, ja viime aikoina hän on kehitellyt lämpö-käsitettä.

– Kun pariskunnat tulevat vastaanotolleni, tietty lämpö heidän väliltään on kadonnut. He ovat alkaneet kilpailla toistensa kanssa ja rakentaa muureja välilleen.

Silloin Dunderfelt teettää asiakkaillaan yksinkertaisia kosketus- ja kuunteluharjoituksia. Niitä on hyödynnetty myös Ensitreffit alttarilla -ohjelman uudella kaudella erityisesti miesosallistujien kanssa.

Pyysimme Ensitreffit alttarilla -ohjelmassa asiantuntemustaan parinmuodostuksessa käyttävää Tonya vastaamaan Totta vai tarua -juttusarjamme parisuhdetta käsitteleviin väittämiin.

Mies tekee päätökset järjellä, ei tunteella.
– Silloin, kun on kysymys elämän tärkeistä asioista, mies helposti testaa rationaalisesti, onko tämä totta, ja nainen testaa, että tuntuuko tämä oikealta.

Molemmat voivat olla tosi järkeviä ihmisiä, mutta silloin kun he miehenä ja naisena tunnustelevat asioita, pitää väite hyvin pitkälle paikkansa.

Mies haluaa parisuhteessakin säilyttää vapautensa.
– Perinteisesti kyllä. On erotettava niin sanottu perinteinen mies ja niin sanottu nykyajan mies.

Perinteinen mies näkee vielä, että parisuhteessa on selkeitä rooleja. Hänen tehtävänsä on hankkia elanto, suojella perhettä ja hän on sillä tavalla vapaa, ettei hänen tarvitse joka päivä miettiä lapsia, pyykinpesua ja niin edelleen.

Nykyajan tasa-arvoa kannattavissa miehissä on se suuri ero, että heidän päällimmäinen tarpeensa ei ole olla vapaa ja vähän kuin sinkku, vaikka olisi naimisissa. Heillä on suuri tarve olla osa perhettä, ajatella toista ja sitä, mikä hänelle on hyvää.

Miehen on vaikea sanoa ääneen rakastavansa.
– Perinteinen mies kokee, että hän palvelee puolisoaan ja perhettään ennemminkin toiminnalla. Hän voi joskus vähän jutellakin, mutta ei näe sitä perimmäistä syytä, miksi. Puhuminen ei hänelle ole ratkaisu ongelmaan, vaan toiminta.

Nykyajan miehelle on mennyt perille se opetus, että pitäisi osata myös puhua arjen asioista ja keskustella eri vaihtoehdoista vaimon kanssa. Hän hoksaa, että ääneen sanomisessa on jokin juju.

Mies on huonompi puhumaan tunteistaan kuin nainen.
– Jos yleistetään, pitää paikkaansa. Miehelle on vaikeampaa ilmaista tunteita verbaalisesti, vaikka hän tuntee sanattomalla tasolla yhtä paljon kuin nainen.

Tunteiden sanoittaminen voi olla vaikeaa siksi, että mies ei ole nähnyt isänsä tai muiden miesten tekevän niin. Nainen taas on nähnyt ympäristössään naisia, jotka selvittävät asioita puhumalla.

Miehet saadaan puhumaan tunteistaan, kun he ymmärtävät, että se on tapa käydä läpi eri vaihtoehtoja. Hyvin usein nainen haluaa puhua tunteistaan siksi, että hän tahtoo pallotella eri vaihtoehtoja. Silloin miehet saadaan puhumaan, kun he ymmärtävät tämän.

Mies haluaa olla paras rakastaja, joka naisella on koskaan ollut.
– Kyllä. Siksi mies on niin pettynyt, jos nainen ilmaisee omaa pettymystään. Mies haluaa ehdottomasti olla ykkönen, ja koska vaatimukset ovat niin korkealla, sitä loukkaantuu helposti, jos toinen näyttää nyrpeää naamaa.

Anonyymi kirjoitti...

Butch ja femme ovat järkeviä kategorioita tutkimuksessa
Butch ja femme -kategorioista tai niitä vastaavista kategorioista on raportoitu antropologisissa tutkimuksissa monessa eri kulttuurissa.



TIINA TUPPURAINEN kritisoi (HS Mielipide 10.9.) uutista (HS Tiede 5.9.) lesbouden alkuperästä ja butch ja femme -kategorisoinnista. Alkuperäisen tiedeartikkelin kirjoittajina koemme, että Tuppuraisen kirjoitus antoi virheellisen kuvan tutkimuksestamme.

Tuppuraisen mukaan lähdeviitteet eivät tue väitettämme butch ja femme -kategorioiden merkittävyydestä. Hän on artikkelimme 472 lähdeviitteen joukosta poiminut neljä artikkelia, joissa käytettyjä metodeja hän kritisoi.

Emme käyttäneet pelkästään näitä neljää artikkelia kyseisen kategorisoinnin perusteluna, vaan argumenttimme perustuu kymmeniin tutkimuksiin. Vaikka jokainen lesbo – tai jokainen lesbotutkija – ei kokisi omakseen kyseistä ”kulttuurista”­ ­tapaa ymmärtää lesboutta, se ei tarkoita, etteikö se olisi biologisesti pätevä tapa tehdä tiedettä ja ymmärtää yksilöiden välistä vaihtelua.

Butch ja femme -kategorioista tai niitä vastaavista kategorioista on raportoitu antropologisissa tutkimuksissa monessa eri kulttuurissa. Ne ovat yhä osa monien lesbojen identiteettiä – siitäkin huolimatta, että feministit ovat yrittäneet päästä niistä eroon 1960-luvulta lähtien.

Se, identifioituvatko lesbot universaalisti butchiksi tai femmeksi, on artikkelissamme esittämämme mallin osalta toissijaista. Kulttuuriset tekijät voivat vaikuttaa siihen, miten butch- ja femme-seksuaalisuutta ilmennetään. Tämä ei muuta sitä, että sikiökauden testosteroni- ja estrogeenialtistus voivat kumpikin aiheuttaa homoseksuaalisen suuntautumisen vaikuttaen samalla muihin ominaisuuksiin eri lailla.

Tiedeartikkelissa painotamme, että seksuaalisen orientaation kategoriat muodostavat jatkumon, johon kuuluvat muun muassa biseksuaaliset naiset: kaikki yksilöt eivät sovi yksioikoisesti näihin kahteen mediassa esille nostettuun kategoriaan.

Tällaisen tutkimuksen tekeminen ei mitenkään syrji – se vain tutkii eroavaisuuksia. Erilaisuus ei tee ihmisistä eriarvoisia.

Suosittelemme lukijoita tutustumaan itse tiedeartikkeliimme A Life History Approach to the Female Sexual Orientation Spectrum: Evolution, Development, Causal Mechanisms, and Health ja siinä käyttämäämme laajaan todistusaineistoon.

Severi Luoto

psykologian ja kirjallisuustieteen tohtorikoulutettava, Aucklandin yliopisto

Markus J. Rantala

evoluutiobiologian ja psykologian dosentti, Turun yliopisto

Anonyymi kirjoitti...

Pilapiirros raivoavasta Serena Williamsista tuomitaan rasistiseksi ja vastenmieliseksi – piirtäjä ihmettelee kohua: ”Yhtenä päivänä olet sankari ja toisena hylkiö”
Australialaisessa Herald Sunissa julkaistiin maanantaina puhetta aiheuttanut kuva.


TENNIKSEN kaikkien aikojen parhaimpiin pelaajiin kuuluva Serena Williams aiheutti melkoisen kohun raivoamisellaan Yhdysvaltojen avointen finaalissa lauantaina, ja keskustelu aiheen ympärillä sai jatkoa Williamsista julkaistun pilapiirroksen myötä.

Australian Melbournessa julkaistavassa Herald Sunissa julkaistiin maanantaina Mark Knightin pilapiirros Williamsista raivoamassa ottelussa Japanin Naomi Osakaa vastaan. Osaka otti ensimmäisen grand slam -turnausvoittonsa erin 6–2, 6–4.

Knightin piirroksessa Williams hyppii mailansa päällä tuttinsa pudottaneena. Ottelun päätuomari Carlos Ramos puolestaan kysyy Osakalta, voisiko tämä vain antaa Williamsin voittaa.

WILLIAMSIN käytös sai ottelun jälkeen runsaasti kritiikkiä, mutta myös puolustajia löytyi. Nyt kritiikki suuntautuu kuitenkin Knightin piirrokseen, jota moni syyttää rasistiseksi.

Kritiikkiä aiheuttaa Williamsin ulkonäkö, mutta myös se, että japanilaista ja haitilaista syntyperää oleva Osaka on piirretty vaaleatukkaiseksi, mikä saa hänet vaikuttamaan vaaleaihoiselta.

KNIGHT itse ei ymmärrä kuvan aiheuttamaa kohua.

”Olen hieman poissa tolaltani siitä, että ihmiset ovat loukkaantuneet tästä, mutta en aio poistaa piirrosta”, hän kommentoi The Guardianin mukaan.

”Luulen, että ihmiset ovat vain tulkinneet sen väärin. Ehkä Yhdysvalloissa ja Australiassa on erilainen ymmärrys pilapiirroksista. Piirros perustuu vain hänen raivokohtaukseensa tänään, siinä kaikki.”

Tiistai-iltana Knightin käyttäjätili kuitenkin näytti hävinneen Twitteristä.

KNIGHTIN piirrosta on verrattu 1800-luvun lopun ja 1900-luvun rotusorron aikojen kuviin tummaihoisista ihmisistä.

Yhdysvaltojen tummaihoisten toimittajien yhdistys tuomitsi sarjakuvan ”vastenmielisenä monella tasolla”.

”Sarjakuva pursuaa rasistisia piirteitä molemmista naisista, mutta Williamsin kuva on tarpeettoman sambomainen”, yhdistys totesi viitaten 1899 julkaistun lastenkirjan hahmoon, jota myöhemmin muutettiin rasististen mielleyhtymien vuoksi.

”Pilapiirrosten taiteen tulisi olla visuaalinen vuoropuhelu ajankohtaisista aiheista, mutta silti tämä kuva antaa pahasti väärän kuvan kahdesta värillisestä naisesta US Openissa yhdellä ammattilaisurheilun suurimmista areenoista.”

Herald Sun on asettunut puolustamaan Kingiä.

”Kuvalla ei ole mitään tekemistä sukupuolen tai rodun kanssa”, lehden toimittaja Damon Johnston kirjoitti Twitterissä.

IHMISOIKEUSAKTIVISTI Martin Luther King Jr:n tytär Bernice King sanoi Heraldin näkökannan olevan valitettava.

”Kuva piirrettiin ilman harkintaa tuollaisen kuvan kivuliasta historiallista kontekstia kohtaan sekä sitä, miten tuo voi tukea ennakkoluuloja ja rasismia tänä päivänä”, hän kirjoitti.

SOSIAALISESSA mediassa pilapiirros on saanut aikaan melkoisen myrskyn. Knightin jakama kuva oli tiistaiaamuna kello 9:ään mennessä kerännyt jo yli 28 000 kommenttia, eikä puolustajia ollut jonoksi asti.

Knightia syytetään rasistiksi lähes jokaisessa kritiikkiä sisältävässä viestissä. Williamsin käytös ottelussa saa myös tuomion.

Knight kommentoi kohua Herald Sunissa julkaistussa jutussa.

”Maailma on tullut hulluksi”, hän sanoi ja piti sosiaalisen median reaktioita ”epäreiluina”.

”Yritin vastata näille ihmisille, mutta he eivät vain kuuntele. Yhtenä päivän olet sankari ja toisena hylkiö. Sen kanssa pitää vain elää.”

Anonyymi kirjoitti...

Nyt puhuu Kärsämäellä hyllytetty rehtori – ”Oli kyse yhdestä sanasta. Se on surullista”

– Omatpa ovat lausuntoni, en syytä niistä ketään, hyllytetty rehtori Tuomo Pesonen sanoo. Hänen on tulkittu vähätelleen seksuaalista häirintää Ylen jutussa.
IS tavoitti Kärsämäen Frosteruksen koulun rehtorin Tuomo Pesosen tiistai-iltana kommentoimaan sanomisiaan Yle:n MOT-ohjelman haastattelussa.

Kärsämäen kunta tiedotti tänään iltapäivällä sivuillaan, että se on siirtänyt rehtorin syrjään virastaan. Pesonen on toiminut rehtorina koulussa jo vuodesta 2007.

Pesonen oli tulossa iltahartaudesta häntä tavoiteltaessa.

– Tein tässä tällaisen ”heräteostoksen”. Mutta olen uskovainen mies. Enemmän kuin kirkon veronmaksaja, hän kertoo.

Sinut siirrettiin tänään syrjään virastasi liittyen MOT:ille antamaasi haastatteluun. Miten kommentoit?

– Aikaa on kulunut virasta hyllytyksestä 6–9 tuntia. Tämä on ensireaktio, niin kuin kaikkeen pitää olla ensireaktio. Siinä ymmärrän työnantajaani, sen on turvattava selustansa. Omatpa ovat lausuntoni, en syytä niistä ketään. Tämä on surullista. Oli kyse yhdestä sanasta. Se on surullista ja elämä on.

Kärsämäen kunnanjohtaja Esa Jussila kertoi aiemmin tänään IS:lle, että virasta pois siirtoon liittyi Pesosen puheista välittyvä asenne.

Minkä luulet johtaneen näihin toimenpiteisiin?

– Varmasti tämä liittyy paljon persoonallisuuteeni. Verbaalisuuden tasoni on heikko, ja olen sanonut väärällä tavalla. Muut haastatellut rehtorit puhuivat nollatoleranssista ja muutenkin kuin oppikirjasta. En halunnut jäädä sille tasolle. Kyllä jokainen ihminen ymmärtää, ettei mistään saa täydellistä, vaikka kuinka yrittäisi. Voidaan yrittää torjua seksuaalista häirintää, mutta aina jää jotain, mille ei voida mitään.

– Esimerkiksi baarikommentilla yritin valaista sitä, millaista koulussa voi olla. Eiväthän kaikki aikuisetkaan osaa käyttäytyä. Koulussa vasta harjoitellaan näitä asioita. Joinain hetkinä koulu voi toimia turvallisena paikkana harjoitella näitä asioita.

Käytät virallisissa vastauksissa sanoja ”vittu” ja ”pillu”. Kuuluvatko ne virkamiehen kielenkäyttöön?

– Ne eivät kuulu virkamiehen kielenkäyttöön, tässä juuri tapahtui työtapaturma.

Kunnanjohtaja Esa Jussila kertoi, että olet ollut aiemmin puhuttelussa puheisiisi liittyen. Millaisissa asioissa olet ollut puhuttelussa?

– Yksi liittyi tilanteeseen, jossa olin sanonut väärällä tavalla huomenta. Toinen liittyi siihen, että olin julkisessa kahvilassa sanonut mielipiteeni kouluverkkoselvitykseen liittyen. Se oli faktaa, mutta se sattui, kun sen sanoi väärässä paikassa.

Anonyymi kirjoitti...

Kohukirja: Trump neuvoi ystäväänsä käymään taistoon syytteitä esittäviä naisia vastaan – ”Sinun täytyy kiistää, kiistää, kiistää”

Yhdysvaltain presidentin suhtautuminen naisiin on noussut jälleen tapetille Watergate-toimittaja Bob Woodwardin paljastuskirjan ilmestymisen myötä.
Toimittajalegenda Bob Woodwardin kirja Fear (suomeksi Pelko) tuli myyntiin Yhdysvalloissa tiistaina. Presidentti Donald Trumpin hallintoa ruotiva teos nostatti jo viime viikolla kohun, kun tiedotusvälineet julkaisivat siitä otteita ennakkoon.

Kirjan ilmestymisen jälkeen sen sisällöstä on noussut esiin uusia yksityiskohtia. Twitterissä levisi tiistaina vauhdilla kirjan viimeisestä sivusta otettu kuva, jonka julkaisi Washington Postin toimittaja Carlos Lozada.

Sivulla olevassa tekstipätkässä kuvaillaan Trumpin käymää yksityistä keskustelua, jossa toisena osapuolena oli ”ystävä, joka oli myöntänyt käyttäytyneensä huonosti naisia kohtaan”. Keskustelussa Trump neuvoi, kuinka kyseisenlaisessa tilanteessa tulisi toimia.

– Sinun täytyy kiistää, kiistää, kiistää ja nousta näitä naisia vastaan. Jos myönnät mitään tai otat minkäänlaista vastuuta, olet kuollut. Se oli isoin virhe, jonka teit. Et vastannut tulittamalla tai vain haastamalla heitä, vaan osoitit heikkoutta. Sinun täytyy olla vahva ja aggressiivinen. Sinun täytyy vastustaa kovasti. Sinun täytyy kiistää kaikki, mitä sinusta on sanottu. Älä koskaan myönnä, Trump ohjeisti ystäväänsä kirjan väitteen mukaan.

Myöntänyt itse vain kerran
Asiasta uutisoinut Observer muistutti, että kaikkiaan 19 naista on syyttänyt Trumpia seksuaalisesta häirinnästä. Mikäli Trumpin käymä keskustelu on totta, hän vaikuttaisi noudattavan omaa ohjeistustaan.

Trump on kiistänyt kaikki itseensä kohdistuneet syytökset ja hyökännyt voimakkaasti niitä esittäneitä naisia vastaan syyttäen heitä valheista. Hän on myöntänyt vastaavanlaisia syytöksiä todeksi vain kerran.

Kyseessä oli vaalikampanjan aikaan esille noussut Access Hollywood -tv-ohjelman kuvauksissa tehty video, jolla Trumpin kuultiin puhuvan naisista kyseenalaiseen sävyyn.

– Olen sanonut ja tehnyt asioita, joita kadun. Tänään julkaistut sanat, jotka olivat yli vuosikymmenen vanhalta videolta, ovat yksi niistä asioista. Sanoin ne. Olin väärässä. Ja pyydän anteeksi, presidenttiehdokas Trump sanoi tuolloin.

Hän on kuitenkin kyseenalaistanut Access Hollywood -nauhan aitouden myöhemmin useaan otteeseen.

”Kuohuttavin paljastus säästetty loppuun”
Trump on myös julkisesti puolustanut avustajiaan sekä merkittävissä asemissa olevia republikaaneja, joita on syytetty naisiin kohdistuvista vääryyksistä. Tällaisia henkilöitä ovat muun muassa kahden ex-vaimonsa pahoinpitelyistä syytetty Valkoisen talon entinen henkilöstösihteeri Rob Porter sekä teini-ikäisten tyttöjen seksuaalisesta ahdistelusta syytetty republikaanipoliitikko Roy Moore.

Woodward vieraili maanantaina CBS-kanavan Late Show -keskusteluohjelmassa, jossa kirjan viimeisen sivun paljastus nousi niin ikään esille. Ohjelman isäntä Stephen Colbert sanoi olevansa sitä mieltä, että kirjan kuohuttavin paljastus saattoikin olla säästetty aivan loppuun.

Twitterissä levinnyt kirjan ote on osa laajempaa osiota, jossa käsitellään Trumpin suhdetta hänen puolisoonsa Melania Trumpiin. Kirjan mukaan Trumpin seurassa matkustavat työntekijät kertoivat panneensa merkille, että avioparin välillä ei näyttänyt olevan vilpitöntä kiintymystä.

– He söivät toisinaan yhdessä illallista ja viettivät myös jonkin verran aikaa yhdessä, mutta he eivät koskaan näyttäneet yhdistäneen elämiään, Woodward kirjoittaa kirjassaan Business Insiderin mukaan.

Trump kuvaili Woodwardin paljastuskirjaa jo viime viikolla ”fiktioksi”. Maanantaina hän kommentoi asiaa uudelleen.

– Woodwardin kirja on vitsi – se on vain yksi uusi hyökkäys minua vastaan kohdistuvassa hyökkäysten sarjassa, käyttäen varmistamattomia ja nimettömiä lähteitä, Trump sanoi AFP:n mukaan.

Anonyymi kirjoitti...

"Eläköön feminiiniset pojat, machotytöt ja kaikki siltä väliltä" – koulut purkavat nyt vanhoja sukupuolirooleja, eikä se miellytä aivan kaikkia
Uusi opetussuunnitelma velvoittaa koulut antamaan opetusta ilman sukupuoleen sidottuja roolimalleja. Se on lisännyt Setan koulutusten kysyntää, mutta herättää myös vastustusta.


Muistatko peruskoulun välitunnit, joiden päätteeksi ryhmittäydyttiin tyttöjen ja poikien jonoihin? Tai talven liikuntatunnit, jolloin tytöt vetivät jalkoihinsa kaunoluistimet ja pojat hokkarit?

Se alkaa olla taakse jäänyttä historiaa. Puhumattakaan ajasta ennen peruskoulu-uudistusta, jolloin suuri osa oppilaista opiskeli yksinomaan tytöille tai pojille tarkoitetuissa oppikouluissa.

Itäkeskuksen peruskoulun yhdeksättä luokkaa käyvää Sadia al-Musawia muinainen meno huvittaa.

– Itse olen sellainen, että jos on paljon sellaista, mitä vain pojat tekee tai vain tytöt tekee, niin teen itse juuri päinvastoin.

Al-Musawin luokkakaverin Efe Kortelaisen mielestä tyttöjen ja poikien erilainen kohtelu kuulostaa "absurdilta". Tänä päivänä oppilaan sukupuolella on koulussa yhä pienempi merkitys.

– Vähän hassulta sellainen kuulostaa, kun itse on tottunut sellaiseen, että kaikki tekee mitä haluaa. Tämä on just sellainen koulu, missä saa olla ylpeäkin siitä, että kaikki ei ole samanlaisia.

Erilaisuuden kunnioittaminen ei ole koulun päättämä tavoite, vaan uuden opetussuunnitelman (siirryt toiseen palveluun) asettama velvoite. Opetussuunnitelman mukaan peruskoulun tulisi esimerkiksi auttaa oppilaita "rakentamaan oppimispolkunsa ilman sukupuoleen sidottuja roolimalleja".

Mutta mitä se käytännössä tarkoittaa?

Tyttöjä saa edelleen kutsua tytöiksi
Uuden opetussuunnitelman tasa-arvoa koskevien linjausten taustalla on 2015 uudistunut yhdenvertaisuuslaki. Se laajensi aiempaa sukupuoleen perustuvaa syrjinnän kieltoa niin, että kielto koskee myös sukupuoli-identiteettiin tai sukupuolen ilmaisuun perustuvaa syrjintää.

Laki velvoittaa jokaista koulua esimerkiksi laatimaan suunnitelman siitä, miten syrjintää ehkäistään, kertoo Itäkeskuksen peruskoulun rehtori Jutta-Riina Karhunen.

– Käytännön tasolla voi olla esimerkiksi wc-tiloja joissa voi käydä kuka tahansa. Liikuntatunnilla vaatteet voi vaihtaa muualla kuin tyttöjen tai poikien pukuhuoneessa, jos ei koe kumpaakaan omakseen. Opettajat ovat ottaneet tavaksi puhutella oppilaita lapsina tai nuorina. Ei tehdä liikaa erottelua tyttöjen ja poikien välillä.

Pari vuotta sitten nousi kohu, kun lehdet tulkitsivat (siirryt toiseen palveluun) opetushallituksen jopa kieltävän opettajia kutsumasta tyttöjä tytöiksi ja poikia pojiksi. Itäkeskuksen peruskoulun rehtori ei tulkitse asiaa näin.

– Emme yritä tehdä henkilöistä sukupuolineutraaleja. Itse puhun mieluummin sukupuolitietoisesta kasvatuksesta. On ok olla tyttö tai poika, tai ihan jotain muuta.

Tässä muita käytännön muutoksia: Poikien suosima tekninen työ ja tyttöjen tekstiilityö yhdistyvät yhdeksi käsitöiden oppiaineeksi. Liikuntatunneilla ei enää jaotella oppilaita sukupuolen mukaan, vaan pikemminkin kovaa tai kevyempää peliä suosivien ryhmiin. Kouluihin tulee unisex-vessoja. Oppikirjoissa seikkailee ronskeja tyttöjä ja herkkiä poikia, joilla saattaa olla äidin ja isän sijaan vaikkapa kaksi äitiä.

Ja opinto-ohjauksessa ei luonnollisesti ohjata tyttöjä hoitajakouluun ja poikia poliiseiksi. Elleivät he itse sitä halua.

Suomea toisena kielenä opettava Nadja Sokura tiivistää kaiken yksinkertaiseen ohjenuoraan: Älä oleta.

– Ihminen on paljon muutakin kuin esimerkiksi sukupuoli tai ihonväri. Niiden perusteella ei voi tehdä oletuksia siitä, mitä joku haluaa tehdä.

Anonyymi kirjoitti...

Seksuaalista häirintää vähätellyt rehtori hyllytettiin – Kunnanjohtaja: ”Rehtori saamassa todennäköisesti potkut”

Kärsämäellä Pohjois-Pohjanmaalla sijaitsevan Frosteruksen koulun rehtori Tuomo Pesonen on siirretty syrjään virastaan. Pesonen on herättänyt suuren kohun Yle:n MOT-ohjelmassa, jossa hän kertoi, ettei kaikelle yläkoulussa tapahtuvalle seksuaaliselle ahdistelulle voi mitään, vaan ”se pitää vain kestää”.

Kunnanjohtaja Esa Jussila arvioi, että seksuaalisen hyväksikäytön puheillaan hyväksynyt rehtori todennäköisesti erotetaan virastaan.

Pesosen jatkosta päättää ensi maanantaina kokoontuva kunnanhallitus.

Kärsämäen kunta on julkaissut tiedotteen, jossa se sanoutuu täysin irti rehtori Pesosen lausunnoista seksuaalisen häirinnän sietämisestä ja hyväksymisestä.

– Koulujen tulee olla kaikille lapselle ja nuorelle turvallisia minkäänlaista kiusaamista, hyväksikäyttöä ja väkivaltaa emme hyväksy, tiedotteessa muistutetaan.

– Toisen koskemattomuutta tulee aina ja kaikissa olosuhteissa kunnioittaa, mikä on koko kouluyhteisön ja kunnan jakamaton arvo ja periaate.

Anonyymi kirjoitti...

Metoo-raportti julki: Kuukausia kestäneen selvitystyön tulokset luovutetaan tänään ministeri Sampo Terholle

Kulttuuriministeri Sampo Terhon (sin.) tilaama selvitys elokuva- ja teatterialan häirinnästä ja epäasiallisesta kohtelusta julkaistaan tänään.

Ministeri Terho asetti huhtikuussa elokuva-alan häirinnän vuoksi työ- ja sosiaalioikeuden dosentti Jaana Paanetojan selvittämään häirintää sekä muuta epäasiallista kohtelua elokuva- ja teatterialoilla. Raportti luovutetaan Terholle Tieteiden talossa, jossa Paanetoja myös esittelee selvityksen tuloksia.

Toimeksiannon taustalla olivat muun muassa syksystä 2017 lähtien #metoo-kampanjan myötä elokuva- ja teatterialan tekijöiden julkisuudessa esille tuomat häirinnän ja muut epäasiallisen kohtelun kokemukset.

Huhtikuussa kerrottiin, että selvitystä varten on tarkoitus kuulla muun muassa Suomen elokuvasäätiötä ja tuotantoyhtiöitä sekä elokuva- ja teatterialan etujärjestöjä.

Esimerkiksi Näyttelijäliitto on nostanut näyttelijöihin kohdistuvia väärinkäytöksiä esille useasti. Maaliskuun lopulla liiton toiminnanjohtaja Elina Kuusikko vaati STT:n haastattelussa toimia ministeriöltä ja elokuvasäätiöltä ja sanoi, että elokuva-alan sopimus- ja toimintakulttuuri mahdollistavat väärinkäytökset.

Terho kertoi huhtikuussa, että tarvittaviin toimenpiteisiin on tarkoitus ryhtyä heti selvityksen valmistuttua. Hän myös väläytti tuolloin mahdollisuutta, että elokuva-alan rahoitukseen tulee muutoksia.

– Elokuvasäätiö on jo laatinut ohjeistuksia, joiden vieminen käytäntöön on tärkeää. On siis jo olemassa ehdotuksia siitä, miten rahoitusta voidaan ainakin teoriassa sitoa näihin ohjeistuksiin ja niiden käytäntöönpanoon, Terho kertoi STT:lle.

Anonyymi kirjoitti...

Väitös: Upseerinaiset häivyttävät naiseuttaan ollakseen uskottavia

Upseerinaiset häivyttävät aktiivisesti ja tiedostetusti naisellisia piirteitään rakentaakseen uskottavaa kuvaa itsestään sotilaina ja sopeutuakseen sotilasyhteisöön, kertoo Jyväskylän yliopiston väitös. Tohtorikoulutettava Suvi Kourin mukaan feminiinisyyden piilottaminen suojaa sekä naista itseään että työyhteisöä kiusallisilta tilanteilta.

Tutkimuksen mukaan armeijassa sukupuolineutraalius on näennäistä, ja sotiluuden taustalla olevat maskuliiniset normit tulevat näkyviin erilaisissa törmäyskohdissa.

Naiset tuovat haastateltaessa vahvasti esiin toiveen siitä, että sukupuolella ei olisi väliä, mutta samalla he avaavat kokemuksiaan tilanteista, joissa sukupuoli on noussut merkitykselliseksi.

Asepalveluksen suorittaminen on ollut mahdollista naisille vuodesta 1995, ja heitä on palvellut upseerina Puolustusvoimissa 2000-luvun taitteesta lähtien. Varusmiesten kokonaismäärä on noin 25 000 vuosittain, ja heistä naisia on noin kaksi prosenttia. Myös naisten osuus ammattiupseereista – joita on noin 2 900 – on jäänyt kahden prosentin tietämille.

Anonyymi kirjoitti...

Eduskunnan tasa-arvokysely: Seksuaalista häirintää kertoi kokeneensa 12 naista ja 17 miestä

Edus­kun­nan tasa-ar­vo­ti­lan­tees­ta on saa­tu tut­kit­tua tie­toa.

Kan­sa­ne­dus­ta­jil­le suun­na­tus­sa ky­se­lys­sä sek­su­aa­lis­ta häi­rin­tää ker­toi ko­ke­neen­sa 12 nais­ta ja 17 mies­tä. Ky­se­lyyn vas­ta­si 149 kan­sa­ne­dus­ta­jaa.

Edus­kun­nan tasa-ar­vo­ti­lan­ne ko­e­taan ky­se­lyn mu­kaan ylei­ses­ti hy­väk­si. Epä­koh­ti­na mai­ni­taan muun mu­as­sa kan­sa­ne­dus­ta­jien ver­kos­to­jen sekä va­li­o­kun­tien su­ku­puo­lit­tu­nei­suus.

Edus­kun­nan ky­se­lyyn vas­tan­neis­ta 72,3 pro­sent­tia ker­toi saa­neen­sa suo­ria uh­kauk­sia so­si­aa­li­ses­sa me­di­as­sa. Su­ku­puo­lel­la ei ol­lut yh­teyt­tä ko­ke­mus­ten ylei­syy­teen.

Anonyymi kirjoitti...

SELVITYS: SEKSUAALISEEN HÄIRINTÄÄN JA MUUHUN EPÄASIALLISEEN KÄYTÖKSEEN PUUTUTTAVA – TOIMINTAKULTTUURIIN HAETAAN MUUTOSTA

– Työmarkkinaosapuolten on omalta osaltaan otettava koppi ja ryhdyttävä toimenpiteisiin, toteaa Suomen Journalistiliiton edunvalvontajohtaja Petri Savolainen.
Selvityshenkilö Jaana Paanetoja luovutti keskiviikkona omat ehdotuksensa elokuva- ja teatterialan seksuaalisen häirinnän ja muun epäasiallisen kohtelun kitkemiseksi. Hän teki selvityksen ministeri Sampo Terhon (sin.) toimeksiannosta.

Paanetoja toivoo, että selvitystyön jälkeen käynnistyisi monipuolinen alan sisäinen yhteis- ja kehittämistyö. Hän perää myös rakentavaa vastuun jakamista ja jälkihoidon järjestämistä seksuaalista häirintää ja epäasiallista kohtelua kohdanneille henkilöille.

Hänen mukaansa kaikkia tilanteista ei voi korjata yleisellä tasolla tai edes työpaikkakohtaisesti yksinomaan erilaisilla ohjeilla tai toimintamalleilla. Keskustelua, asioiden selvittämistä ja kehittämistä on jatkettava myös selvitystyön jälkeen.

Selvityksen mukaan eri työlakien velvoitteiden tunnistamisessa on puutteita, samoin on epäselvyyttä vastuu- ja valtasuhteista. Terhon mukaan valtion rahoituksella ei voida tukea toimintaa, johon liittyy syrjintää, seksuaalista häirintää tai epäasiallista kohtelua.

Miehet suhteellisen äänettömiä julkisessa keskustelussa
Jaana Paanetoja huomauttaa raportissaan, että julkisuudessa on tuotu esille pääosin vain miesten naisiin kohdistama epäasiallinen käyttäytyminen, ja eri työntekijäryhmistä lähinnä vain näyttelijät ja ohjaajat.

– Miehet ovat olleet suhteellisen äänettömiä, samoin kuin muut työntekijäryhmät kuin näyttelijät ja ohjaajat. Harjoittelijoiden, avustajien ja muiden vapaaehtoisten asema ei ole ollut viimeaikaisissa keskusteluissa vahvasti mukana, hän raportoi.

Paanetojan mukaan erilaisia toimenpiteitä ja ratkaisuja mietittäessä on kuitenkin otettava huomioon kaikkien alalla toimivien henkilöiden suojelu riippumatta siitä, mitä asioita on tähän mennessä tuotu julkiseen keskusteluun.

Elokuva- ja tv-tuotannon työehtosopimuksen osapuolet tarttuvat ongelmiin
Elokuva- ja tv-tuotantoa koskevan työehtosopimuksen osapuolet pitävät tärkeänä, että epäkohtiin ja ongelmatilanteisiin etsitään yhdessä ratkaisuja ja luodaan alalle soveltuvia pelisääntöjä ja toimintamalleja. Näin järjestöt kirjoittavat tiedotteessaan,

– Työmarkkinaosapuolten on omalta osaltaan otettava koppi ja ryhdyttävä toimenpiteisiin, toteaa Suomen Journalistiliiton edunvalvontajohtaja Petri Savolainen.

Palta, Journalistiliitto ja Teme korostavat sitä, että yhteisesti sovituissa toimenpiteissä otetaan myös huomioon tv-tuotantoala eikä ainoastaan elokuva-ala.

– Nyt julkaistu selvitys antaa suuntaviivoja alan kehittämiseen. Selvityksessä todetaankin, että alalla on jo ryhdytty moniin toimenpiteisiin ja laadittu muun muassa yhteistä ohjeistusta, jota kaikki alan toimijat voivat hyödyntää, toteaa työmarkkinapäällikkö Anu Sajavaara Paltasta.

Uudentyyppinen luottamusmiesjärjestelmä tarvitaan
– Alalla työskennellään lyhyissä ja projektiluonteisissa työsuhteissa, siksi Teme pitää erityisen tärkeänä työolosuhteiden jatkuvaa kehittämistä. Ensimmäisenä epäkohtiin puuttumisen työkaluna toiminnanjohtaja Karola Baran Temestä näkee erilaisiin tuotantoihin soveltuvan uudentyyppisen luottamusmiesjärjestelmän rakentamisen.

Liitot suunnittelevat parhaillaan yhdessä Työturvallisuuskeskuksen kanssa alan tarpeista lähtevää työturvallisuuskoulutusta, johon on tarkoitus sisällyttää myös häirinnän ja epäasiallisen käytöksen ehkäisemiseen liittyvä ohjeistus.

Vain osa elokuva- ja tv-tuotantoalan yrityksistä on järjestäytynyt työnantajaliittoon. Suuri osa alan työntekijöistä työskentelee näissä yrityksissä.

Anonyymi kirjoitti...

EDUSKUNNAN TASA-ARVOTUTKIMUS PALJASTAA SEKSUAALISTA HÄIRINTÄÄ – TULEEKO VAIN JÄÄVUOREN HUIPPU ESIIN

Kansanedustaja Anna Kontula (vas.) ei osallistunut eduskunnan tasa-arvokyselyyn ja kyseenalaistaa eduskunnan tasa-arvotutkimuksen menetelmät.
Eduskunnan puhemies Paula Risikko (kok.) pitää vakavana, että eduskunnassa esiintyy seksuaalista häirintää ja kansanedustajiin kohdistuu uhkailua.

Tänään julkistetun Tasa-arvo eduskunnassa -tutkimuksen mukaan 12 naista ja 17 miestä kertoi kokeneensa seksuaalista häirintää eduskunnassa. Osa haastateltavista näki tilanteen parantuneen viimeaikaisen häirintään liittyvän keskustelun myötä.

– Tutkimustiedot saatuani olen jo tällä viikolla käynnistänyt toimet seksuaalisen häirinnän ja edustajiin kohdistuvan uhkailun kitkemiseksi. Eduskunta on kansanedustajien työpaikka, jossa on noudatettava hyvän työympäristön pelisääntöjä, varmistettava työturvallisuus ja tarvittaessa ryhdyttävä työsuojelutoimiin, sanoo Risikko.

Häiritsevän kohtelun ja käytöksen muotoja käsiteltiin kyselyssä monesta näkökulmasta. Eniten eroja sukupuolten välillä oli kokemuksissa puheen keskeytyksistä ja alkuperäisidean viemisestä.

Kyselyyn vastanneista 72,3 prosenttia kertoi saaneensa suoria uhkauksia sosiaalisessa mediassa. Sukupuoli ei vaikuttanut kokemuksen yleisyyteen.

Vaikutusmahdollisuudet hyvät
Kansanedustajat kokevat omat vaikutusmahdollisuutensa eduskunnassa hyviksi sukupuolesta riippumatta. Sekä miehet että naiset arvioivat pystyvänsä vaikuttamaan eduskuntaryhmänsä kantoihin ja puolueensa asialistaan ja pääsevänsä hyvin puhumaan eduskuntaryhmässä, valiokunnissa ja täysistunnoissa.

Kansanedustajat kokevat tutkimuksen mukaan työnsä kuormittavana. Vastauksissa ei noussut eroja sukupuolten välillä. Sekä miehet että naiset kaipaavat enemmän tukea työn ja perhe-elämän parempaan yhdistämiseen.

Kansanedustajat eivät haastatteluissa kertoneet kokevansa toistuvaa ja tarkoituksellista syrjintää sukupuolensa takia.

Informaation kerääminen ontuu
Kansanedustaja Anna Kontula (vas.) kyseenalaistaa kansanedustajille tehdyn tasa-arvoselvityksen. Hänen mukaansa siinä ilmeni vakavia menetelmällisiä ongelmia.

”Kattavin palaute kansanedustajilta kerättiin lomakekyselyllä. Se oli laadittu siten, että lähes kaikki vastaajat olisi helppo yksilöidä jälkikäteen”, hän huomauttaa Facebook-viestissään.

Eritoten pienissä ryhmissä vastaaja oli Kontulan mukaan tunnistettavissa. Lomakkeet kerättiin eduskuntaryhmittäin ja ne täytettiin ryhmäkokouksessa kollegojen keskellä ja kokousasioiden painaessa päälle.

”Epäilen suuresti, onko tällaisessa aineistossa mahdollista saada mitenkään järkevää informaatiota esimerkiksi seksuaalisesta häirinnästä”, kirjoittaa Kontula.

Hän ei näe myöskään 30–60 minuutin haastattelujen antavan riittävää ja käyttökelpoista tietoa.

Kontula summaakin:

”On hyvä, että eduskunnan tasa-arvotilannetta selvitetään. Vielä parempi olisi, jos selvitykset laadittaisiin paljastamaan mahdollisia ongelmia, ei peittämään niitä.”

Anonyymi kirjoitti...

Professori jatkuvista mediakohuista: Poliittisen korrektiuden vaatimus on kovempi kuin aiemmin
Ihmisten herkistymiskynnys on matalalla ja sitä ruokkii erityisesti sosiaalinen media, sanoo viestinnän professori Erkki Karvonen Oulun yliopistosta.


Pihlajalinna Oulu Oy:n toimitusjohtaja Riikka Moilanen, Porin Jazzin toimitusjohtaja Aki Ruotsala ja Kärsämäen Frosteruksen koulun rehtori Tuomo Pesonen.

Siinä vain muutama nimi, jotka ovat joutuneet viime aikoina valtavan mediakohun keskelle. Kaikkia heitä yhdistää se, että he ovat sanoneet julkisuudessa jotain sellaista, mitä heidän työnantajansa eivät ole hyväksyneet.

Kohuista viimeisin syntyi Riikka Moilasen kohdalla, kun hän kutsui maanantaina Oulun kaupunginvaltuustossa päihdeongelmaisia ja kodittomia ”ihmisroskaksi”. Seurauksena olivat pikapotkut heti seuraavana päivänä.

Oulun yliopiston informaatiotutkimuksen ja viestinnän professori Erkki Karvonen on seurannut viimeaikaisia mediakohuja tarkasti. Hän näkee, että Suomessa eletään nyt selvästi aikaa, jossa vaaditaan poliittista korrektiutta enemmän kuin aikaisemmin. Karvosen mukaan ihmisten herkistymiskynnys on matalalla ja sitä ruokkii erityisesti sosiaalinen media.

– Kohu nousee siellä ja perinteisempi media alkaa kompata sitä. Huomattavaa on, että perinteisempi media voi viitata jutuissaan usein jo syntyneeseen kohuun, Karvonen sanoo.

Tutkimuksissa mediakohulle tai skandaalille on Karvosen mukaan määritelty anatomiakin. Se lähtee hänen mukaansa siitä, että ensin joku kokee normeja rikotun ja paheksuu tätä. Sitten normien rikkoja ilmiannetaan sosiaalisessa mediassa ja kohu lähtee leviämään. Pian perinteinen mediakin jo uutisoi kohun ja kohta sammakon suustaan päästänyt on jo erotusuhan alla.

Usein kohuun liittyy Karvosen mukaan vielä se, että asian alkuperäinen asiayhteys unohdetaan eli tietty sana tai lausunto voidaan saada kuulostamaan pahemmalta kuin alun perin.

Karvosen mielestä kohujen syntymisessä sosiaalisessa mediassa on nykyään jo selvä jako: tavallinen ihminen voi sanoa siellä aivan mitä tahansa, mutta johtaja-asemassa olevilla on hyvin tiukka raja siinä mitä saa sanoa.

– Jos kohun keskelle joutuneen sanojan taustainstanssi edustaa tiettyjä arvoja, näiden arvojen rikkominen puheissa on erityisen raskauttavaa. Nuhteettomuusvaatimus on tässä kohtaa erityinen.

Karvonen muistuttaa, että mitä korkeammalle hierarkiassa mennään, sitä tarkemmin sanat on punnittava. Jopa henkilökohtainen elämä on elettävä työtehtävään sopivasti, jos henkilö on korkeammassa asemassa.

Vain Trump selviää mediakohuista
Nykyinen mediakohuherkkyys voi johtaa Karvosen mukaan siihen, että johtavassa asemassa olevat henkilöt puhuvat entistä varovaisemmin, ympäripyöreästi ja epävärikkäästi. Hänen mielestään mediassa saisi kuitenkin käyttää värikkäämpää ja virkeämpää kieltä.

Karvonen pohtii, että maailmassa näyttää olevan tällä hetkellä vain yksi henkilö, jota mediakohut eivät heilauta millään tavalla: Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump. Karvosen mukaan kuka tahansa muu henkilö olisi joutunut Trumpin saappaissa eroamaan jo ajat sitten.

– Tämä on erikoista siksikin, koska nykyinen herkkyys on tullut Suomeen anglosaksisista maista, kuten Yhdysvalloista. Trump pääsee kohuista sillä, että hän kuittaa ne valeuutisina, Karvonen ihmettelee.

Mediatutkija: Nopeat potkut tyrehdyttävät keskustelun
Mediatutkija Anu Koivunen Tampereen yliopistosta katsoo, että sekä Aki Ruotsalan että Riikka Moilasen tapaukset osoittavat yritysten nykyisen tavan reagoida mediakohuihin. Koivusen mukaan perusresepti näyttää olevan nyt se, että kohuihin reagoidaan nopeasti.

– Yrityksellä on maineriski, jonka vuoksi se pyrkii siirtämään mainehäiriön aiheuttajan sivuun.

Anonyymi kirjoitti...

Kärsämäen kunnanjohtaja huolissaan rehtorin asenteesta, rehtorin mukaan kunnanjohto ei ymmärrä koulujen arkea
Kärsämäkeläisen Frosteruksen koulun rehtorin työn jatko tai loppu selviää maanantaina. Rehtori kertoo käyttäneensä epäonnistuneita sanavalintoja haastattelussa, jossa hänen tulkittiin vähättelevän koulussa esiintyvää seksuaalista häirintää.


Kärsämäellä sijaitsevan Frosteruksen koulun rehtori on hyllytettynä tehtävästään maanantaihin saakka.

Kärsämäen kunnanjohtaja Esa Jussilan mukaan rehtori Tuomo Pesosen jatko selviää maanantaina kunnanhallituksen kokouksessa.

Hyllytyspäätös johtuu rehtorin kommenteista, jotka julkaistiin tiistaina Ylen MOT:n artikkelissa. Artikkelissa rehtori vähättelee seksuaalista häirintää, jota hänen johtamassaan koulussa ilmenee THL:n kyselyn perusteella.

Kärsämäen kunnanjohtaja Esa Jussilan mukaan hyllytyspäätöksen taustalla on erityisesti Pesosen vähättelevä asenne seksuaalisen häirinnän kitkemistä kohtaan.

– Vanhemmilla pitää olla täysi luottamus siihen, että koskemattomuus turvataan kouluissa. Tämän hetkisten tietojen valossa täyttä luottamusta Pesosen tapauksessa ei ole.

"Asenne on se, mikä huolestuttaa"
Jussilan mukaan Pesonen antoi kommenteissaan ymmärtää, että seksuaalista häirintää kouluissa tulisi jopa sietää.

– Väheksyvä asenne on se, mikä meitä huolestuttaa. Lasten tulee voida kääntyä opettajien puoleen, mikäli seksuaalista häirintää ilmenee.

Pesonen itse kiistää asenneongelman ja selittää hyllytyspäätöstä epäonnistuneilla sanavalinnoilla.

– En ole asennevammainen enkä vähättelijä. Olen erittäin jyrkästi sitä mieltä, että seksuaalista häirintää ei sallita ja tehdään siihen kaikki voitava niillä keinoilla, mitä käytettävisssä on. Realismia kuitenkin on se, että kaikkeen ei voida puuttua, vaikka haluttaisiin.

Pesonen sanoo, että halusi kommenteilla tuoda esille sitä, kuinka vaikeaa häirintään puuttuminen on.

– Koulumaailma on aika kovaa nykyään. Kyllä me nollatoleranssiin pyrimme eikä mitään lähtökohtaisesti katsota läpi sormien. Se, miten asiat arjessa hoituvat, on eri juttu.

Pesosen mukaan seksuaaliseen häirintään puututaan myös Frosteruksen koulussa.

– Asiasta on pidetty oppitunteja ja on tehty tarkempia kyselyitä aiheesta. Mikäli itse sattuisin tilanteeseen paikalle, niin totta kai veisin asian eteenpäin ja siitä keskusteltaisiin kaikkien osapuolten ja huoltajien kesken.

Jatko selviää maanantaina
Kunnanjohtaja Esa Jussilan mukaan Pesosen lausunnot tulivat Jussilalle osittain yllätyksenä.

– Hänen retorinen ilmiasunsa ja värikäs kielenkäyttönsä ovat sangen tuttuja, nyt esiin tullut asenne tuli yllätyksenä.

Tuomo Pesonen on saanut aikaisemmin suullisia sekä kirjallisia varoituksia eri asioista. Jussila ei kerro tarkemmin millaisista asioista on kyse.

– On annettu sekä suullisia että kirjallisia valituksia.

Jussila ei halua arvioida, voiko Pesonen jatkaa tehtävässään.

– Asiaa selvitetään, ja kunnanhallitus tekee päätöksensä maanantaina.

Pesosen mukaan kuntajohdon hyllytyspäätös on ymmärrettävä. Hänen mukaansa kuntajohdolla ei kuitenkaan ole täysin realistista käsitystä koulumaailmasta.

– Kaikki oppilaat eivät opi. Koulujen arki ei täysin ole kuntajohdon tiedossa.

Pesonen kommentoi MOT:n artikkelissa, että "kun pillua tekkee mieli miespuolisella. Niin eihän sitä osaa aina kauniisti sanoa. Onhan sitä kaikennäköistä porsastelijaa baarimaailmassakin."

Tuomo Pesonen, oletteko sitä mieltä, että seksuaalisen häirinnän taustalla on se, että "miespuolisilla tekee mieli pillua"?

– Siinä kommentissa kiteytyy karkealla tavalla se, mitä kouluissa lopulta tapahtuu. Hormonit hyrräävät ja on erilaisia aistiärsykkeitä. En sitä kaikkein tärkeimmäksi tekijäksi nostaisi.

Pesonen kertoo, ettei antaisi enää vastaavanlaisia lausuntoja.

– Olivathan ne raflaavia sanoja virkamiehen suuhun. Tässä tuli nyt tämmönen työtapaturma. Parempi, jos olisin vain sanonut, että en kommentoi.

Anonyymi kirjoitti...

Nyt puhuu p****sta tokaissut Kärsämäen hyllytetty rehtori: "Kadun sanojani, mutta tämä on mielestäni hätähuuto"

Frosteruksen koulun hyllytetty rehtori Tuomo Pesonen on näreissään kunnan eilisestä päätöksestä. Pesosen mukaan hänen sanojaan on Ylen MOT:n jutussa painotettu väärin.

Pesonen tähdentää, että suhtautuu seksuaaliseen häirintään erittäin vakavasti, eikä suvaitse sellaista tapahtuvan koulussaan.

Kärsämäen kunnanjohtaja Esa Jussila kertoi eilen hyllyttäneensä Pesosen virastaan väärien sanavalintojen takia.

– Minähän siinä haastattelussa sanoin paljonkin ja paljon tärkeämpiäkin asioita, mutta nythän puheistani on poimittu vain tiettyjä asioita, Pesonen ihmettelee.

Pesonen sanoi jutussa muun muassa, että "Onko kouluruoka hyvää tai pahaa? Asialle voidaan tiettyyn rajaan saakka tehdä jotakin. Loppu pitää vain kestää. Ei sillä, että hyväksyisin seksuaalista häirintää, mutta sellaista se nyt vaan on."

"En halua vähätellä asiaa"
Pesonen sanoo MTV Uutisille puhelimessa, että olisi voinut puhua koulunsa nollatoleranssista, mutta hän ei halunnut tyytyä siihen kommenttiin.

– Halusin olla realistinen ja kertoa, että vaikka me kuinka hyvin tehtäisiin, niin se maailma ei ole täydellinen. Ei se ole siinä pienessäkään yhteisössäkään täydellinen. Ei se myöskään tarkoita sitä, että siinäpä oppilas kipuilkoon. Jutusta saa sen kuvan, että vähättelisin asiaa, mutta ei ollut tarkoitus antaa sellaista kuvaa, hän painottaa.

Pesonen sanoo MOT:n jutussa, että " Sitten tietenkin, kun pillua tekee mieli miespuolisella. Niin eihän sitä osaa aina kauniisti sanoa. Onhan sitä kaikennäköistä porsastelijaa baarimaailmassakin."

"Kommentointi äkkiseltään raflaavaa"
Pesonen myöntää MTV Uutisille, että katuu sanojaan. Hänen mukaansa kommentointi oli äkkiseltään raflaavaa, mutta yksittäisiin sanoihin jäädään hänestä nyt liikaa kiinni. Pesosen mukaan myös haastattelutilanne oli hauska.

– Tämä on mielestäni samalla kuitenkin hätähuuto, että asia sanotaan näin kuin sanoin. Se, että jos nyt kauniisti ilmaistaan, että me olemme täällä voimattomia, niin ei meidän kunnanjohto anna yhtään lisää resursseja tilanteen parantamiseksi

– Mä en usko, että Suomen peruskouluissa on meikäläisen hyllyttämisen jälkeen parempaa meininkiä luvassa. Toivottavasti sanojeni sisällöstä otetaan kiinni, kun tämä sanoihin tirkistely loppuu, hän jatkaa.

Kärsämäen kunnan johto päättää myöhemmin, voiko Pesonen jatkaa rehtorina.

Anonyymi kirjoitti...

Naispelaajalle huudettiin katsomosta törkeyksiä Turussa – seura sai sakot: ”Urheilu ei anna suojaa vihapuheen huuteluun”

Palloliiton kurinpitovaliokunta on sakottanut Naisten liigassa pelaavaa TPS:ää turvallisuusmääräyksien rikkomisesta.
Turkulaisseuralle tuomittiin 200 euron sakko runkosarjan viimeisellä kierroksella elokuun puolivälissä pelatun HJK-ottelun tapahtumista.

Pelissä ryhmä mieskatsojia alkoi huutaa solvauksia HJK:n keskikenttäpelaajalle Linda Ruudulle. Pelaaja kirjoitti aiheesta tuoreeltaan pitkän kirjoituksen Twitteriin ja ilmoitti pitävänsä käytöstä täysin ala-arvoisena.

– Kuulin itseeni kohdistuneen ”kutonen on poika” -huudon useamman kerran, Ruutu kirjoitti.

TPS pyysi tapahtunutta tuoreeltaan anteeksi sekä HJK:lta että Ruudulta. Tapaus eteni myös Palloliiton kurinpitokäsittelyyn ja toi seuralle sakot kurinpitovaliokunnalta.

Ruutu sanoi olevansa tyytyväinen Palloliiton päätökseen, vaikka hänen perusteensa tapauksen julkituomiseen ei ollut rangaistuksen hakeminen TPS:lle.

– Halusin nostaa asian esille, jotta jatkossa osattaisiin toimia paremmin. Mielestäni sakko oli kuitenkin oikea viesti Palloliitolta; siitä, ettei katsomoissa hyväksytä tätä yhtään sen enempää kuin muuallakaan. Urheilu ei anna suojaa vihapuheen huuteluun, Ruutu sanoo.

Turkulaisseuran joukkueenjohtaja Satu Honkala piti Palloliiton päätöstä oikeudenmukaisena.

– Meidän mielestämme rangaistus oli kohtuullinen. Se oli suhteessa tapahtumiin ja Naisten liigan joukkueiden budjetteihin. Emme lähteneet valittamaan siitä, Honkala sanoi.

Ruutu kiittää TPS:ää heti tapahtuman jälkeen esittämästä vilpittömästä anteeksipyynnöstä. TPS myös vakuutti estävänsä jatkossa vastaavat katsomohuutelut.

– Se oli mielestäni tosi hyvä reaktio heiltä. Sanoinkin alkuperäisessä postauksessani tietäväni, ettei katsojien alatyylinen käytös kuulu TPS:n arvoihin. He ovat olleet aktiivisia esimerkiksi Pride-kampanjan aikana. Oli hienoa, että he reagoivat välittömästi ja tuomitsivat katsojien käytöksen, Ruutu sanoo.

Ruudun seura HJK johtaa Naisten liigan yläloppusarjaa neljän pisteen erolla Åland Unitediin. Kärkijoukkueet kohtaavat sunnuntaina Ahvenanmaalla.

– Olemme tähän mennessä pelanneet hyvän kauden ja meillä on kaikki omissa käsissä. Voimme lähteä keskittymään loppusyksyyn peli kerrallaan. Kunhan hoidamme omat työt kunnolla, lopputuloksesta tulee hyvä. Sunnuntaina on tärkeä peli, mutta kun sarjaa on jäljellä enää neljä ottelua, jokainen peli on tärkeä, Ruutu sanoo.

Anonyymi kirjoitti...

Miehet kokevat eduskunnassa enemmän häirintää kuin naiset – puhemies Risikko ryhtyi toimiin

Keskiviikkona 12. syyskuuta julkistettu Tasa-arvo eduskunnassa -tutkimus kertoo, että seksuaalinen häirintä ja uhkailut ovat arkipäivää osalle kansanedustajista.

Esimerkiksi 12 naista ja 17 miestä kertoi kyselyssä kokeneensa eduskunnassa seksuaalista häirintää. Seksistisiä vitsejä ilmoitti kuulleensa 41 naista ja 60 miestä. Osa haastateltavista näki tilanteen parantuneen viimeaikaisen häirintään liittyvän keskustelun myötä.

Lisäksi kyselyyn vastanneista kansanedustajista peräti 72,3 prosenttia kertoi saaneensa suoria uhkauksia sosiaalisessa mediassa. Sukupuoli ei vaikuttanut tämän kokemuksen yleisyyteen.

Puhemies Paula Risikko on ilmoittanut jo käynnistäneensä toimet seksuaalisen häirinnän ja kansanedustajiin kohdistuvien uhkausten kitkemiseksi.

– Tutkimuksessa esille nousseet tiedot ja luvut epäasiallisesta käytöksestä, seksuaalisesta häirinnästä ja edustajiin kohdistuvasta uhkailusta ovat vakava viesti, Risikko sanoo.

– Eduskunta on kansanedustajien työpaikka, jossa on noudatettava hyvän työympäristön pelisääntöjä, varmistettava työturvallisuus ja tarvittaessa ryhdyttävä työsuojelutoimiin.

Kaiken kaikkiaan eduskunnan tasa-arvotilanne koetaan hyväksi, vaikka näkemykset siitä vaihtelevat. Kansanedustajat eivät tutkimushaastatteluissa kertoneet kokevansa toistuvaa ja tarkoituksellista syrjintää sukupuolensa takia.

Sen sijaan haasteena on, että kansanedustajien verkostot ovat edelleen sukupuolittuneita. Samoin valiokunnat ovat sukupuolittuneita, miehillä on yliedustus tavoitelluimmissa valiokunnissa ja miehiä valitaan naisia enemmän näkyvimmille puheenjohtajapaikoille. Senioriteetti kertyy naisille hitaammin kuin miehille.

Anonyymi kirjoitti...

Juho Eerola kertoo joutuneensa naisten ahdistelemaksi eduskunnassa: ”Suorasukaista ehdottelua ja koskettelua”

Kansanedustaja Juho Eerola (ps) kertoi, että häntä on ahdistellut eduskunnassa kolme häntä nuorempaa naisavustajaa.
Keskiviikkona julkaistiin kyselytutkimus, joka paljasti, että useat kansanedustajat ovat joutuneet kokemaan seksuaalista häirintää. Kyselyssä 12 naiskansanedustajaa ja 17 mieskansanedustajaa kertoivat, että he ovat joutuneet seksuaalisen häirinnän kohteeksi eduskunnassa.

Kansanedustaja Juho Eerolan (ps) mukaan häneen on kohdistunut eduskunnassa seksuaalista häirintää edellisellä vaalikaudella.

– Tällä vaalikaudella sellaista ei ole tapahtunut, Eerola sanoi IS:lle.

Eerolan mukaan ahdistelijat ovat olleet eduskunnan avustajia. Eerola kertoo, että kyseessä on ollut kolme häntä nuorempaa naispuolista avustajaa, jotka eivät ole olleet hänen eduskuntaryhmästään.

Eerolan mukaan häirintää on tapahtunut eduskunnan pikkujouluissa ja muissa eduskunnan iltatilaisuuksissa ja tapauksiin on liittynyt alkoholia.

– Se on ollut suorasukaista ehdottelua ja koskettelua, Eerola sanoi.

Eerola kertoo, ettei hän ole ilmoittanut häirinnästä tai ottanut asiaa puheeksi jälkikäteen häntä ahdistelleiden kanssa. Hänen mukaansa avustajat eivät ole enää töissä eduskunnassa.

Eerola sanoo pitävänsä seksuaalista häirintää vakavana yhteiskunnallisena ongelmana.

– Sitä ei tule sallia miltään sukupuolelta mitään sukupuolta kohtaan.

Anonyymi kirjoitti...

17 mieskansanedustajaa raportoi seksuaalisesta häirinnästä – eduskunnan naisverkoston puheenjohtaja yllättyi: ”Yhteinen ongelma”

– Metoo-liike on rohkaissut myös miehiä kertomaan kokemastaan häirinnästä, kansanedustaja Tytti Tuppurainen arvioi.
Eduskunnan naisverkoston puheenjohtaja Tytti Tuppurainen (sd) on yllättynyt mieskansanedustajien eduskunnassa kokeman seksuaalisen häirinnän yleisyydestä.

Eduskunnassa keskiviikkona julkistetun tasa-arvotutkimuksen mukaan 17 kyselyyn vastannutta mieskansanedustajaa ilmoitti kokeneensa seksuaalista häirintää eduskunnassa. Naispuolisista vastaajista 12 kertoi kokeneensa seksuaalista häirintää. Yhteensä kyselyyn vastasi 149 kansanedustajaa.

Tuppuraisen mukaan nyt täytyy selvittää, mistä kyselyn tulokset johtuvat ja mitä voidaan tehdä seksuaalisen häirinnän kitkemiseksi eduskunnasta.

– Tämä osoittaa, että kyse ei suinkaan ole vain naisten asiasta ja naisten ongelmasta. Tämä on yhteinen ongelma, sekä miehet että naiset kokevat seksuaalista häirintää, Tuppurainen sanoi STT:lle.

Tuppurainen arvioi, että viimeaikainen keskustelu metoo-liikkeen ympärillä on rohkaissut myös miehiä kertomaan kokemastaan häirinnästä.

Miehet etenevät urallaan naisia sutjakammin
Sen sijaan Tuppurainen ei yllättynyt tutkimuksen havainnosta, jonka mukaan mieskansanedustajat etenevät edustajaurallaan naisia huomattavasti helpommin esimerkiksi arvostettuihin valiokuntatehtäviin.

Tutkimuksen mukaan tämä näkyy selvästi eduskunnan ulkoasiainvaliokunnassa ja valtiovarainvaliokunnassa, jotka ovat kansanedustajien mielestä kiinnostavimmat valiokunnat. Molemmissa valiokunnissa miehillä on selvä yliedustus.

– Tämä ei valitettavasti ole yllättävää. Tämä vaatii keskustelua siitä, miten näitä luutuneita käsityksiä voitaisiin purkaa ja rohkeammin edistää naisten etenemistä. Tässä asiassa pallo on ennen kaikkea eduskuntaryhmillä, missä valinnat näihin valiokuntiin tehdään, Tuppurainen painotti.

"Politiikka ei ole vain paksunahkaisille"
Tuppurainen ei myöskään yllättynyt siitä, että peräti 72 prosenttia kansanedustajista kertoi saaneensa uhkaavaa palautetta sosiaalisessa mediassa.

Tuppurainen kertoo itsekin joutuneensa vihapuheen kohteeksi netissä. Hän myöntää, että kansanedustajien keskuudessa on jossain määrin turruttu yhä kovemmaksi käyneeseen kielenkäyttöön.

Tämä kehityssuunta on Tuppuraisen mukaan väärä – päinvastoin vihapuheelle, herjaamiselle ja häirinnälle pitäisi olla nollatoleranssi.

– Emme voi alkaa vaatia politiikkaan lähteviltä niin paksua nahkaa, että he kestäisivät kaiken. Se nostaa kynnyksen liian korkealle. Politiikassa pitää voida toimia myös ihmisten, jotka ovat herkkiä ja inhimillisiä, niin kuin ihmisyyteen kuuluu.

Tuppuraisen mukaan vihapuheen pysäyttäminen vaatii julkista puuttumista siihen. Sitä ei saa päästää normalisoitumaan, kuten viime aikoina näyttäisi käyneen.

– Kun parikymppisenä lähdin mukaan politiikkaan, en olisi voinut kuvitellakaan, että jonain päivänä saisin melkein tappouhkauksia, Tuppurainen sanoo.

– Meidän on yhdessä koko kansakunnan ryhdistäydyttävä, palautettava maltti ja inhimillisyys kaikkeen kanssakäymiseen.

Anonyymi kirjoitti...

Puhe "ihmisroskasta" toi pikapotkut – puhumisen ammattilainen hämmästelee somelynkkaajien vinksahtanutta ihmiskuvaa

Hoivaketju Pihlajalinnan Oulun toimipisteen toimitusjohtaja Riikka Moilanen sai potkut nopeasti sen jälkeen, kun hänkuvaili päihdeongelmaisiaihmisroskaksi.

Asiasta syntynyt kohu paisui nettiraivoksi, jota puhumisen ammattilainen Lauri Järvilehto kutsuu blogissaan somelynkkaukseksi.

– Sosiaalisen median nykyinen irvikuva näytti jälleen voimansa tässä oululaisen Riikka Moilasen tapauksessa. Näitä kohuja on kiusallista seurata, koska ne perustuvat täysin vinksahtaneeseen ihmiskuvaan, Järvilehto kirjoittaa Ajattelun ammattilainen -blogissaan.

Sammakoiden päästäminen suusta on inhimillinen ilmiö, Järvilehto muistuttaa. Tämä korostuu, jos ihminen on väsynyt tai stressaantunut.

– Ihminen ei suinkaan valitse itse jokaista ajatustaan, sanaansa ja tekoaan. Jos valitsisi, kukaan meistä ei ikinä menettäisi malttiaan, kiroilisi, söisi liikaa suklaata tai puhuisi sivu suunsa.

Lauri Järvilehto pelkää, etteivät ihmiset pian uskalla sanoa tai tehdä mitään, ettei joku pahottaisi mieltään.

– Ihmisellä pitää olla ihan reilusti lupa mokata ja pyytää anteeksi ilman, että tarvitsee pelätä salamapotkuja tai totaalista julkista häpeärangaistusta, hän kirjoittaa blogissaan.

Anonyymi kirjoitti...

Touko Aallon naisystävänä tunnettu Iris Flinkkilä ohjasi alastonvideon - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Videossa kaksi alastonta henkilöä kaataa maalia päälleen. Teos ottaa kantaa nykylainsäädäntöön ja transihmisten mielenterveysongelmiin.
Kaksi helsinkiläistä alastonta transaktivistia kaataa toistensa päälle maalia videossa, joka ottaa kantaa transihmisten mielenterveysongelmiin.

Anonyymi kirjoitti...

Tutkimus: Hedelmällisimpien naisten tuoksu miellyttää miehiä eniten
Hajututkimuksessa miehet arvioivat johdonmukaisesti viehättävimmiksi ne naiset, joiden estrogeenitasot olivat korkeimmat. Korkea estrogeenitaso ennustaa hedelmällisyyttä.



KAIKILLA ihmisillä on tietty ominaistuoksu, ja sillä näyttää olevan vaikutusta parinvalintaan. Tutkimuksissa on havaittu jopa, että miehen tuoksu voi olla ulkonäköäkin voimakkaampi tekijä naisen kiinnostuksen herättämisessä.

Esimerkiksi testosteronin määrällä voi olla vaikutusta. Samoin naisten on havaittu tuoksuvan miesten mielestä miellyttävimmältä silloin, kun he kuukautiskierron puolesta ovat hedelmällisimmillään.

Mekanismin pohja on evoluutiossa. Olemme lisääntymisvietillä varustettuja eläimiä, ja saatamme tiedostamattamme arvioida kumppanin hedelmällisyyttä tuoksun kaltaisten vihjeiden perusteella.

HAJUN merkitystä ihmisen parinvalinnassa on tutkittu paljon. Laboratorioissa ympäri maailman on laitettu ihmisiä nuuhkimaan toistensa hajuja. Naiset esimerkiksi ovat arvioineet t-paitoja, joita miehet ovat pitäneet yön yli yllään.

Nyt Bernin yliopiston tutkijat panivat 57 miestä haistelemaan pumpulityynyjä, joita 28 nuorta naista oli pitänyt kainaloissaan yön yli kuukautiskierron hedelmällisimmässä vaiheessa. Heidän piti arvioida tuoksun miellyttävyyttä asteikolla nollasta sataan.

Tulos oli, että eniten naishormoni estrogeeniä tuottaneiden naisten tuoksu koettiin yleisesti miellyttävimmäksi. Tutkimus julkaistiin Proceedings of the Royal Society B -lehdessä.

IHMISEN ominaistuoksu erittyy suurista hikirauhasista. Ne tuottavat öljymäistä eritettä, joka alkaa haista iholla, kun bakteerit hajottavat sitä. Näitä rauhasia on eri puolilla kehoa, kuten kainaloissa, kasvoissa ja nännien alueella.

Nimestään huolimatta suuret hikirauhaset eivät ihmisellä ja useimmilla nisäkkäillä tuota hikeä. Hevonen kuitenkin hikoilee juuri niiden avulla. Haisunäädällä rauhanen on erikoistunut tuottamaan sen tymäkän hajupöllähdyksen, josta eläin tunnetaan.

Ihmisellä miesten ja naisten kainaloiden hikirauhasissa puolestaan on eroa. Ne alkavat toimia murrosiässä, ja on loogista ajatella, että niillä on osansa seksuaalisessa viestinnässä.

TUOKSUNÄYTTEET kerättiin kultakin naiselta kuukautiskierron siinä vaiheessa kun munasolu irtoaa. Silloin nainen on hedelmällisimmillään.

Tilanne varmistettiin mittaamalla virtsanäytteistä luteinisoivan hormonin määrää. Sitten naiset asettivat yöksi kainaloihinsa pumpulityynyt, jotka tutkijat ottivat talteen.

Sekä näytteiden antajat että niiden nuuhkijat olivat parikymppisiä ja oman ilmoituksensa mukaan heteroita. Tuoksunäytteiden antajiksi seulottiin naisia, joiden kuukautiskierto on normaali ja jotka eivät olleet muutamaan kuukauteen käyttäneet mitään hormoniehkäisyä eivätkä tupakoineet.

Heidän piti nukkua yksin puhtaissa lakanoissa, jotka oli pesty hajustamattomalla aineella. Näin yritettiin minimoida muiden tuoksujen päätyminen näytteeseen. Naisten hormonitasot näytteenantohetkellä määriteltiin syljestä.

Tutkimuksen päähavainto oli, että naishormoni estrogeenin ja keltarauhashormoni progesteronin määrä vaikutti siihen, miten viehättävänä miehet naisten tuoksua pitivät.

”Naiset, joiden estrogeenitaso on korkea mutta progesteronitaso on matala, tuoksuvat miehille miellyttävimmiltä”, sanoo tutkimusta johtanut sosiaalipsykologian ja sosiaalisen neurotieteen professori Daria Knoch Bernin yliopistosta tiedotteessa.

Toisin sanoen hedelmällisimmät naiset tuoksuvat yleisesti muita viehättävämmiltä hormoniensa takia, tutkijat esittävät.

Anonyymi kirjoitti...

Puoluejohtajat puhuivat sosiaaliturvasta HS:n tentissä, Sampo Terho muisteli omaa työttömyyttään: ”Nuori mies tulee vihaiseksi”
HS:n ja Aalto EE:n kurssin puheenjohtajatentissä oli mukana kuusi puoluejohtajaa.


SEURAAVAN hallituksen suurimmaksi urakaksi kaavaillusta sotu- eli sosiaaliturvauudistuksesta ei ole tulossa ainakaan helpompi kuin sote-uudistuksesta. Näin voi päätellä keskiviikkona järjestetystä puoluejohtajien tentistä.

Yhtä mieltä oltiin siitä, että sosiaaliturvasta pitää tehdä nykyistä yksinkertaisempi ja työhön kannustava, mutta puolueiden malleissa on myös eroja, eikä kaikille puolueilla vielä omaa mallia edes ole.

Keskusta, Rkp ja perussuomalaiset lupasivat oman mallinsa piakkoin, joten ennen vaaleja saattaa tarkemmin selvitä, miten puolueiden mallit suhtautuvat turvan vastikkeellisuuteen, syyperusteisuuteen ja tasoon.

Uudistuksen arvioitiin myös vaativan useamman kuin yhden vaalikauden ja ehkä myös parlamentaarista valmistelua.

Koko keskustelu julkaistaan torstaina HS.fi:ssä videotallenteena.

PERUSTULO eli vastikkeeton sosiaaliturva sai puoluejohtajien tentissä kannatusta ainakin vihreiltä, vasemmistoliitolta ja keskustalta, kun taas loput eduskuntapuolueet kallistuivat vastikkeellisen turvan puolelle.

Tämä kävi ilmi puoluejohtajien tentissä, jonka vetäjät, HS:n toimittajat Marko Junkkari ja Anni Lassila olivat myös jakaneet puolueiden edustajat kahteen joukkoon etukäteen sen mukaan, miltä niiden sosiaaliturvamallit perustulon kannalta vaikuttavat.

PUOLUEJOHTAJIEN tentti oli osa HS:n ja Aalto EE:n Taloudenpuolustuskurssia, joka pidettiin keskiviikkona Finlandia-talolla. Järjestyksessä se oli jo neljäs ja samalla lähtölaukaus ensi kevään eduskuntavaaleihin.

Sairastunutta keskustan puheenjohtajaa, pääministeri Juha Sipilää (kesk) sijaistanut Hannakaisa Heikkinen vakuutti, että keskustakin on perustulopuolue, vaikka tarkkaa ohjelmaa sosiaaliturvasta puolue ei vielä olekaan julkistanut.

Perustulokokeilua tulisi Heikkisen mukaan jatkaa, eikä kyseessä ole hänen mielestään yhden vaalikauden uudistus. Vihreitten Maria Ohisalon mukaan tarvittaisiin ainakin kaksi vaalikautta. Ohisalo oli sairastuneen Touko Aallon tilalla tentissä.

VASEMMISTOLIITON Li Anderssonin mukaan puolue on jo päivittämässä muutaman vuoden takaista malliaan, jonka mukaan perustulo olisi 750 euroa kuukaudessa.

Brittimalli eli Universal Credit on ollut useiden suomalaispuolueiden esimerkki, mutta siinäkin on havaittu ongelmia, eli ihmisiä putoaa sen ulkopuolelle. Sitä on pidetty myös lähinnä säästökeinona.

KOKOOMUKSEN puheenjohtajan Petteri Orpon mukaan brittimallia ei suoraan oltaisi kopioimassa Suomeen. Tärkeää on Orpon mukaan vahva perusturva, vastikkeellisuus ja myös syy­perusteisuus.

Kristillisdemokraattien puheenjohtajan Sari Essayahin mukaan puolue on ollut tienraivaajan osassa sosiaaliturvan mallien kehittelyssä.

Sinisten Sampo Terhon mukaan työttömyystuki ja asumistuki tulee yhtenäistää. Ansiosidonnainen turva tulee ulottaa tasa-arvoisesti kaikille, Terho totesi ja arvioi, että uudistukseen riittäisi yksikin vaalikausi.

Terho puhui myös omasta työttömyysjaksostaan valmistumisensa jälkeen. Hän sanoi, ettei raskainta ollut tulojen puute, vaan tunne mahdollisuuksien menettämisestä.

”Silloin nuori mies tulee vihaiseksi”, Terho sanoi.

«Vanhin ‹Vanhempi   1 – 200 / 456   Uudempi› Uusin»