tiistaina, syyskuuta 29, 2009

Työ ja lasten terveys

Tutkimus: Kotiäitien lapset elävät työssäkäyvien lapsia terveellisemmin ja The children of working mothers are less healthy than those who stay at home, according to an authoritative study by British researchers.

Jyrki Lehtola: Media: Naisten alistajat
Koska teen mitä vain rahasta, kirjoitin parin vuoden ajan viikoittaista levypalstaa erääseen naistenlehteen. Se oli rasittavimpia kirjoitustöitäni, lähinnä siksi, että olin siinä surkea: adjektiivit loppuivat kesken ja kaikki musiikki alkoi ärsyttää.

Omituisinta siinä oli kuitenkin se, että kirjoitin naistenlehteen.

En ollut pitänyt sitä minkäänlaisena ongelmana, koska elin siinä käsityksessä, että naiset ja miehet ovat tasa-arvoisia, eikä naistenlehteen kirjoittaessa tarvitse ajatella sitä, että kirjoittaa lehteen, jota lukevat etupäässä naiset.

Valitettavasti naistenlehdessä ei jaettu käsitystäni. Sain kuulla, että jos levy on huono, en saa haukkua sitä, koska naisille kannattaa kirjoittaa positiivisesti ja rakentavasti. Vaikka en alentavaa naisen herkkyyttä suojelevaa logiikkaa allekirjoitakaan, se sopi minulle. Turha tuhlata palstamillimetrejä huonon musiikin haukkumiseen, kun löytyy hyvääkin musiikkia, jota esitellä lukijoille.

Seuraavaksi ongelmaksi muodostui se, että kehuin väärää musiikkia, ja olisi tärkeää, jos viikon levyksi valitsisin naisen tekemän levyn, koska naiset kuulemma pitävät naisten tekemästä musiikista.

Tuntemillani naisilla ei ole sukupuolittunut musiikkimaku, mutta rahasta teen mitä vain. Yritin noudattaa ohjeita, vaikka maailma joskus onkin sellainen, ettei joka viikko ilmesty loistavaa naisen tekemää levyä.

Useammankin kerran päädyin ylistämään levyä, jossa ei ollut muita arvoja kuin että se oli naisen tekemä. Sellaista sattuu.
BB-Kätlin: Pomoni tarjosi minulle seksistä 30 euroa:
- Se olisi maksanut mulle kolmekymppiä seksistä. Siis kolmekymppiä! Kätlin ihmetteli Subin BB-sivujen mukaan.

Maskulismi vs feminismi

Masculism vs Feminism

Sedät aina toisinaan ihmettelevät lehtien palstoilla, miksi ja mihin naiset katoavat työmarkkinoilta.

Some notes from a Swedish woman to Anna Anka

Fight campus feminist follies

The Great He-Pression: Men fall behind in higher education

If a man wants to be more productive, according to the latest sociologic polls, he should hire more members of the opposite sex.

Lies, Damned Lies and Statistics: The Wage Gap(Laadukas artikkeli)
Many people seem to believe that businessmen, (I mean businesspeople, sorry), care about nothing other thanmaking money. However these same people also seem to believe businesspeople discriminate against everyone but white, Protestant, straight men with no handicap and well parted hair. So apparently, businesspeople do have values other than making money: they are racist, sexist, xenophobic, homophobic, Islamophobic, Christian fundamentalists. Well, at least they have some principles, right?

The truth is that businesspeople discriminate in favor of the color green; money. Market economies discriminate mightily against those who discriminate. If it were true that men make approximately 33% more for the same work, companies that predominantly hired women would crush companies that predominantly hired men.

Professor James T. Bennett compiled 20 major reasons for the wage gap, which include some of the following:

* Men go into technology and hard sciences more than women.
* Men tend to take more stressful jobs that are not “nine-to-five.”
* Men are more likely to work longer hours, and the pay gap widens for every hour past 40 per week.
* Women are nine times more likely than men to drop out of work for “family reasons.” Less seniority leads to lower pay.
* Men work more weeks per year than women.
* Women place greater value on flexibility, a humane work environment, and having time for children and family than men do.

Unfortunately, that’s what we’re implicitly doing when we see the wage gap for what it is: a comparison of apples and oranges. Certainly discrimination exists, but the market grinds away at it with ruthless tenacity. The concept that women earn 75 cents on the dollar is simply a bogus statistic that simultaneously denigrates work done at home and implies the need for some very nonsensical policies.

Lies, Damned Lies and Statistics: The College Gap

sunnuntai, syyskuuta 27, 2009

Cougar

Nuoria miehiä metsästävistä "puumista" tuli ilmiö Yhdysvalloissa
Meno ravintolassa kiihtyy. Ilma on täynnä flirttiä. Tapahtuma on myyty loppuun. Halukkaita – lähinnä miehiä – käännytetään ovelta. Heitä on paikalla ainakin kaksin verroin enemmän kuin naisia.

"Miehiä on liikaa naisiin nähden", Paul Smithiksi esittäytyvä mies parahtaa ravintolan ovella. Hän on ajanut puumakokoukseen parin tunnin matkan päästä "tavatakseen mukavan, vapaan ja hyvännäköisen naisen, minkä ikäisen tahansa".

Kommentti:
- Pöyristyttävää, miten seksistinen journalismi sallitaan, kunhan se on kirjoitettu feministisestä näkökulmasta. Koska Hesari tekee jutun nuoria pimuja metsästävistä miehistä, joita kuvaillaan jutussa itsenäisiksi, itsevarmoiksi ja jossa heitä luonnehditaan ylipäätään myönteisin määrein? Ehdotus: lähettäkää toimittaja yökerhoon, jossa varakkaat keski-ikäiset pukumiehet iskevät 19-vuotiaita opiskelijatyttöjä - ja kirjoittakaa yhtä ymmärtävä, kannustava juttu, jossa heidän toimintaansa hehkutetaan suorastaan sankarilliseksi. Mitä sanoo toimitus ehdotuksesta?

Jos Esko Kiesi kaipaa nuorten naisten seuraa, hän on sovinistisika. Nuoria miehiä himoitsevat naiset sen sijaan ovat feministisiä sankareita. Kuka selittäisi tyhjentävästi, miksei tämä ole tekopyhää? Eiköhän olisi aika jo teurastaa feminismi.

Amnesty lisää höökiä

Väkivallan sietäminen tappaa! (Jussi Förbom, Amnestyn puheenjohtaja)
Suomessa tavallinen mies saattaa olla despootti, joka törkeästi alistaa puolisonsa valtansa alle. Hän voi tehdä sen niin, ettei kukaan näe tai edes aavista, ettei yhtäkään mustelmaa nouse iholle. Hän vaatii ehdotonta kuuliaisuutta, ja kaikki, mitä vaimo tekee, voi olla tekosyy kiristää otetta. Ja vaikka yhtäkään iskua ei lävähtäisi, on kyse hirvittävästä väkivallasta.

Suomessa tavallinen mies saattaa olla myös hirviö, joka lyö naiselta hampaat sisään, iskee silmän umpeen ja riuhtoo jäsenet sijoiltaan. Ja lapset katsovat vieressä, piiloutuvat ääneti sängyn alle ja pelkäävät liikaa kertoakseen kenellekään.

Väkivalta on sietämätöntä, epäinhimillistä ja tappavaa. 20 naista, 20 naista armaat lähimmäiseni, kuolee joka vuosi siksi, että entinen tai nykyinen puoliso lyö, hakkaa, paiskoo ja puukottaa. Eikä yhteiskunta reagoi juuri mitenkään.

Paedophile fears are 'driving male teachers from primary schools'

Tieteentekijät valmistautuvat työsuhdeaikaan
Johanna Kantola nosti kiitospuheessaan esiin yliopistouudistuksen tasa-arvo-ongelmat.

– Lain sukupuolivaikutuksia ei kiireeseen vedoten arvioitu, vaikka hallitus on sitoutunut suva-menettelyyn, Kantola pahoitteli.

Kantola oli huolissaan naistutkimuksen tulevaisuudesta.

– Naistutkimus on yhteiskuntaan ja kulttuuriin hyvin kriittisesti suhtautuva liike. Täyttääkö se yliopistouudistuksen innovaatiokriteerit vai onko se jopa niiden vastainen? hän pohdiskeli.

Tasa-arvon puutteesta yliopistouudistuksessa kertoo hänen mukaansa sekin, että uusista yliopistojen hallituksista vain yhdessä on nainen puheenjohtajana.

Työ- ja virkasuhteen merkittäviin eroihin kuuluu vielä sekin, että virat on pitänyt täyttää avoimella haulla, kun taas työsuhteiset paikat voidaan täyttää muullakin tavoin. Avoimen haun sivuuttamisen on usein katsottu syrjivän esimerkiksi naisia.

Mustasukkaisuutta osa II
Miehen mustasukkaisuuden nostaa äärimmilleen se, jos kilpailija sattuu olemaan ulkomaalainen tai vähemmän ansaitseva. Mikäli nainen on harrastanut seksiä tällaisen kilpailijan kanssa, aiheuttaa se miehelle usein pelkotilan siitä, että hän joutuu naurun alaiseksi.

Sex and Novelty

Yksikin väärä liike

perjantaina, syyskuuta 25, 2009

Uraisän synti

Many readers sent me this article from CNN.com called “18 things to teach your sons about women”. Juicy lede, eh? Because it was written by a woman attempting to give advice about men, there is much potential for unintended humor.
Since men are [primarily] the chosen in the mating dance, they have to be more aware of reality than do women. If men ignore reality, they risk involuntary celibacy. If a woman looks attractive (which is most of them during their prime fertile years), she can ignore reality to her heart’s content as unicorns and rainbows shower her in cellophane raindrops and still have suitors lined up around the block to fuck her.

There are a host of reasons why the Government's plan to protect children via a vast database

Uraisä aiheuttaa lapselleen tuskaa

Artikkeli feministisistä teorioista sosiolingvistisessä tutkimuksessa
- Lesboseparitismi, yksi radikaalifeminismin muodista, kyseenalaistaa perinteisen ajattelun ja väittää pakollisen heteroseksuaalisuuden säilyttävän asemansa vain niin kauan kuin naiset eivät voi vapaasti valita. Mikäli naisia ei aivopestäisi tai pakotettaisi valitsemaan toisin, naiset olisivat mieluummin naisten kanssa eivätkä tarvitsisi miehiä laisinkaan.

Äidin itsekkyys?

HS: Ovatko isät syyllisiä vai äidit itsekkäitä?
Naisasianaisten näkökulmasta miehet ovat aina syyllisiä epäsuhtaan lasten hoidossa ja urakehityksessä (Johanna Kantola, HS 15. 9.). Entä jos miehet eivät jätä äitejä ja lapsia kotiin vaan naiset työntävät miehet töihin?

Itse vietin mukavaa aikaa 1990-luvulla lapsen kanssa käyttäen siihen isyysvapaan, vanhempainvapaata, lomapäiviä ja palkatonta vapaata.

Kun muutama vuosi sitten saimme vielä iltatähden, vietin kotona vain isälle erikseen korvamerkityn osuuden. Taloudellista syytä tähän ei ollut: molempien tuntipalkka oli käytännössä sama. Äiti vain halusi työpaikan ongelmien sijasta enemmän nauttia ajasta lapsen kanssa.

Tänä vuonna tuon taloon 75 prosenttia tuloista, ja tuntipalkankin ero on kasvanut. En ole mitenkään suunnitelmallisesti hakenut perheen elättäjän roolia, tehnyt vain töitä mahdollisuuksien mukaan, mikä toisinaan tarkoittaa pitkiä päiviä.

Onko meidän perheessämme sitten tasa-arvo-ongelma? On, jos tasa-arvolla tarkoitetaan sitä, että kotityöt jaetaan tasan ja molemmat tuovat saman palkkasumman kotiin. Jos kuitenkin katsotaan työmäärää kokonaisuutena sisältäen palkka- ja kotityötunnit, tasa-arvo on selkeästi parempi.

Molemmat vanhemmat selviävät kaikista arkirutiineista, ja loma-aikoina kotityösuhde lähestyy tasajakoa. Miksi minun täytyy kuunnella syytöksiä sovinismista?

Miesten ja nuorten työttömyys kovassa kasvussa

Jos haluat seksiä, juota nainen humalaan

Five who were wrongly accused of raping Hofstra student have no reason to whine ja Hofstra Gang Rape Hoax, and Feminism's War Against Men ja Hofstra false rape case and related

Asiantuntija: seksin ikäraja 13 vuoteen

tiistaina, syyskuuta 22, 2009

Miehen rooli

Kirsi Virtanen: Naisen uhriasema on feministeille kultaakin kalliimpi

Familjevåld: Männens försprång minskar

Pornoriippuvuus voi muovata persoonaa

Suomalaisen miehen rooli hukassa
Hallintotieteiden lisensiaatti Pasi Malmi vaati vastikään väitöstutkimuksessaan tasa-arvokeskusteluun asennemuutosta. Hänen mielestään suomalaismiehiä syrjitään. Hartikainen on hieman samoilla linjoilla. Hän käyttää esimerkkinä vastikään julksuudessa käytyä Audi-keskustelua.

- Miehiä on mollattu julkisuudessa vuosikaudet, mutta auta armias, jos joku mies kehtaa heittää herjaa naisista, niin heti nousee iso haloo.

Hartikaisen mielestä miehetkin saavat vaatia tasa-arvoa. Hänen mukaansa esimerkiksi neuvolapalvelut ja sosiaalipalvelut yleensä painottuvat äidin tukemiseen. Mies jää siellä toisarvoiseen asemaan.

Audilla perheverotukseen

Suuri väittelyilta

Porno

HS: Pornon pelko kertoo kateudesta
Olen aina yrittänyt ymmärtää, mikä pornografiassa ihmisiä niin suuresti pelottaa.

Itse uskon, että pornografian pelossa – jos sen äärimuodot unohdetaan – on kysymys vain alitajuisesta kateudesta: ei haluta, että partnerille annetaan sellaisia suoritustasotavoitteita, joita ei pystytä noudattamaan.

Seksuaalisesti laiskasta ei ole kivaa, jos joku näyttää olevan innokkaampi, ja heikommin "varustellusta" miehestä tai naisesta ei ole kiva, jos muilla näyttää olevan paremmin.

Kysymys kenties on siis pohjimmiltaan huonosta itsetunnosta, laiskuudesta ja viitsimättömyydestä: olisi kiva jos joku rakastaisi minua, vaikka olenkin ruma, tylsä ja laiska makuuhuoneesa.

Eihän porno silmille hyppää, vaan sen pariin on aktiivisesti hakeuduttava. Miksi siis juuri ne, jotka eivät pidä pornosta, ovat eniten tuohtuneita sen olemassaolosta?

Porno on väkivaltaa
Tutkija Tommi Paalanen (HS 19. 9.) väitti, ettei porno vahingoita ketään.

Olen keski-iän ylittänyt nainen ja elänyt seksuaalisesti rikkaan elämän. Silti voin todistaa, että kun nuorena jouduin poikaystävän painostuksesta kokemaan pornoa katselemalla ja toteuttamalla sitä, koin tulleeni raiskatuksi.

Tuo suhde traumatisoi minut loppuelämäkseni ja jätti sieluuni syviä vammoja, joita olen terapiassa joutunut hoitamaan. Se hajotti minuuteni ja tuhosi useiksi vuosiksi harkinta- ja keskittymiskykyni haitaten opiskeluani ja työtäni. Tunnen myös muita naisia, joilla on vastaavia kokemuksia.

Miehet kokevat seksuaalisuuden eri tavoin kuin naiset. Heille visuaalisuus on oleellisempaa kuin tunnepuoli, päinvastoin kuin naisille.

Siveys on tunteen puhtautta, ja porno selvästi loukkaa sitä. Porno on mielen väkivaltaa.

Kun olen kertonut kokemastani miehille, he nauravat ymmärtämättä traumani syvyyttä – koska kokevat pornon vain positiivisena.

Vaikka porno kiihottaa mekaanisesti, se ei tarkoita, että siitä nauttii kokonaisvaltaisesti. Se voi jopa orjuuttaa ja haavoittaa.

Porno on nöyryyttävää ja alhaista välineellisyytensä ja kaupallisuutensa johdosta, myös kahdenkeskisesti harjoitettuna. Pornon luoma kuva rakkauteen, jopa vain ihastukseen, kuuluvasta seksistä on kieroutunut.

Porno haittasi muuta elämääni
Seksuaalietiikan tutkija Tommi Paalanen kehui pornografian vaarattomuutta (HS 19. 9.). Minäkään en puutu asian moraalisesta näkökulmasta vaan omasta kokemuksestani käsin.

Mielestäni porno on kuin alkoholi. Toiset voivat sitä jossain määrin käyttää ilman sen suurempia seurauksia, jotkut sortuvat tuhoisaan tapaan, riippuvuuteenkin. Olemme erilaisia. Pornosta haetaan myös lohdutusta, kuten pullosta.

Oma pornokierteeni alkoi noin 13-vuotiaana ja kesti muutamia vuosia. Siihen aikaan minulla ei vielä ollut internetiä, mutta televisio tarjosi kyllä viihdykettä myöhäisiltaan.

Mitä seurauksia lähes jokailtaisella, monta tuntia kestävällä vahtaamisella sitten oli nuoren kehittyvälle mielelle?

Sosiaaliset suhteeni kapenivat, harrastukset vähenivät. Muistan vieläkin lähes kaiken näkemäni, kuvat ovat niin vahvasti piirtyneet muistiini – vaikka kaikesta on pitkälti toistakymmentä vuotta!

Havaitsin myös, että arkielämässä minun oli vaikea suhtautua naisiin esineellistämättä heitä – vaikka arvoiltani ja asenteiltani suhtauduin naisiin tasavertaisesti.

Sain kierteen katkaistua hankkiutumalla eroon televisiosta. Elin ilman televisiota lähes kymmenen vuotta, ja olen edelleen valikoiva sen suhteen, minkälaisia ohjelmia katson.

En kaipaa seksuaalisesti kiihottavia kuvia jokaiseen kadunkulmaan ja jogurttimainokseen. Seksuaalisuus ei asiayhteydenkään puolesta kuulu kaupan kassajonoon tai aamuiseen työmatkaan Länsiväylällä.

Joissain Euroopan maissa katukuva tai media voi olla vielä pahemmin pornoistunut kuin Suomessa, mutta silti kyseessä on myös kansallinen imago-asia.

Kysymys pornografian saatavuudesta ja näkyvyydestä on yhteinen asiamme. Miten rakennamme yhteiskuntamme? Sitenkö, että "vahvoilla yksilöillä" on mahdollisimman suuri vapaus ja mahdollisuus nauttia kaikesta vai siten, että suojelemme lapsia ja muita herkempiä yksilöitä tietyiltä asioilta?

Entä onko tutkittu, mikä johtaa jotkut lapsipornografian kuluttajiksi? Oletan, että harva hakeutuu lapsipornografiaan suoraan. Useammalla on taustalla pitkä "ura" pornografian parissa. Siitä siirrytään sitten "kovempaan tavaraan", kun tavallinen porno ei enää riitä.

Nämä ovat arvailujani. Ehkä joku osaa esittää aiheesta tutkimustietoa.

maanantaina, syyskuuta 21, 2009

Parinvalintapreferenssit

HS: Parinvalintapreferenssit luovat roolipaineen
Heidi Marttila kirjoitti jokin aika sitten mielipidesivulla, että tasa-arvo on vapautta käyttäytyä haluamansa roolin mukaisesti – joko feminiinisesti tai maskuliinisesti. Olen samaa mieltä. Se todellakin olisi tasa-arvoa.

Miksi ihmiset eivät sitten vapauta itseään rooleistaan? Eihän laki ole vapautumiseen esteenä. Vastaus piilee heteroseksuaalisten pariutumismarkkinoiden rakenteessa, jossa ihmisillä on samankaltaisia parinvalintapreferenssejä.

Kun miehet odottavat tyypillisesti ihannenaisensa olevan kaunis ja lempeä sekä tekevän kotitöitä, se tuottaa naisille roolipaineen käyttäytyä feminiinisesti. Vastaavasti kun naiset tyypillisesti odottavat ihannemiehensä olevan kunnianhimoinen, lihaksikas ja menestynyt, se pakottaa miehet käyttäytymään maskuliinisesti.

Ne henkilöt, jotka eivät mukaudu vastakkaisen sukupuolen asettamiin rooliodotuksiin, ovat vaarassa pudota pariutumismarkkinoiden ulkopuolelle.

Miehekkäille naisille ja naismaisille miehille ei yksinkertaisesti ole kysyntää. Siksi heteroseksuaaliset miehet ja naiset yrittävät täyttää heille asetetut rooliodotukset.

Kun Audi-mies sanoi pitävänsä korkokenkiä käyttävistä kodinhengettäristä, hän vain lausui ääneen miehille tyypillisen naisihanteen. Ei miesten naisihanne ja sen naisille tuottama roolipaine katoa minnekään, vaikka sitä ei ääneen sanottaisikaan. Mediassa onkin haukuttu väärää puuta.

Jos sukupuolirooleista halutaan vapautua, pitää muuttaa ihmisten parinvalintapreferenssejä. Se voi olla hankalaa, jos parinvalintapreferensseillä on vankka biologinen perusta.

HENRY LAASANEN, sosiologi, Jyväskylä


Nainen ei ymmärrä miehen seksuaalista halua

Tasa-arvon puolesta voi syrjiä

Men Underrepresented: 7 of 10 Grad School Fields

Norjalla ongelmia ihmisoikeuksien toteuttamisessa

sunnuntai, syyskuuta 20, 2009

torstaina, syyskuuta 17, 2009

Tasa-arvokoulutusta sosiaalityöntekijöille

YLE: Miesliikkeen mielestä sosiaalityöntekijät tarvitsisivat tasa-arvokoulutusta.
Miesten tasa-arvoyhdistyksen mukaan sosiaalityöntekijät jopa syrjivät miehiä huoltajuuslausunnoissaan. Isät kokevat usein, että huoltajuus- ja tapaamisasioista päätettäessä heidän vanhemmuuttaan ei arvosteta. Miesten tasa-arvoyhdistys tahtoisikin lähettää sosiaalityöntekijät tasa-arvokurssille. Ongelmana ovat erityisesti sosiaalityöntekijöiden huoltajuuslausunnot, jotka yhdistyksen puheenjohtajan Juuso Ernon mukaan syrjivät miehiä.

- Tällä hetkellä meillä on sellainen näkemys, että sosiaaliviranomaiset helposti tuntee naisten ongelmat läheisimmiksi ja vaikkapa huoltajuuskiistoissa ottavat herkästi äidin puolen.

Tasa-arvokoulutus saa lämmintä kannatusta ainakin Elatusvelvollisten liitosta. Liiton puheenjohtajan Ahti Hurmalaisen mukaan isät ovat huoltajuus- ja tapaamisasioissa aina altavastaajia.

- Väittäisin, että valtaosa sosiaalityöntekijöistä asettautuu riitatilanteissa äidin puolelle, kun kiistellään lapsen asumisesta ja huollosta.

Miksi naiset puukottavat toisiaan selkään?

Epätasa-arvoinen puoluetuki

Virpi Kauko: Julkaistu Vihreässä Langassa 21.8.2009.
Artikkelin mukaan “Vihreiden naisten pääsihteerin Sirpa Hertellin mielestä miehet eivät voi olla feministejä, sillä aate on sukupuolisidonnainen”. Hienoa, että vihdoin oikaistiin selvin sanoin se usein toistettu väärinkäsitys, että feminismi tarkoittaisi sukupuolten tasa-arvon ajamista. Jälkimmäinen kai on sentään sallittua jopa miehillekin.

Mielestäni on epätasa-arvoista, että Suomen puoluetuesta osa kohdistetaan vain toiselle sukupuolelle. Tätä ei muuksi muuta se, että joissakin muissa maissa naiset ovat miehiä huonommassa asemassa.

tiistaina, syyskuuta 15, 2009

Nerojen seurassa

Myytti: Äiti on lapselle tärkein

Tytöt kansan urhokkaan


Johanna Kantola leimattiin neroksi perinteisessä Tieteentekijöiden liiton seremoniassa
Sukupuolta ja valtaa tutkineen Kantolan mukaan neron leima on perinteisesti liitetty miehiin. Naisia syrjivät käytännöt liittyvät akateemisessa maailmassa esimerkiksi virantäyttöön sekä tutkimusalojen ja hiljaisen tiedon sukupuolittuneisuuteen.

– Naisten täytyy luoda omat verkostonsa, kun taas tutkijamiehet solahtavat helpommin jo olemassa oleviin verkostoihin, Kantola totesi.

maanantaina, syyskuuta 14, 2009

Sukupuolirasistit haalivat palkintoja

Ensin Jeff Hearn ja sitten Johanna Kantola: Vuoden tieteentekijä tutkii valtaa ja naisten asemaa

Vuoden tieteentekijä tutkii naista ja valtaa
Tasa-arvotyö ei ole loppumassa, sillä esimerkiksi yliopistojen professoreista on Suomessa 80 prosenttia miehiä.

Suomi on saanut ihan hiljattain kielteistä kansainvälistä huomiota naisten tutkijanuran kehityksestä, Kantola muistuttaa. YK:n alainen järjestö huomautti maaraportissaan, että naisten tutkijanura takkuaa edelleen.

- Suomessa on ihan avointa syrjintää virkojen täytössä. Miehiä ja naisia arvioidaan eri tavoilla. He saattavat olla yhtä päteviä, mutta tehtäviin on valittu miehiä, Kantola sanoo.
Toisaalta "Yliopistoissa assistenteista naisia on jopa 80 %"

Kantola: Hyväksyttyä väkivaltaa
Tilastot puhuvat silti karua kieltään. Suomalaiset miehet ovat väkivallan tekijöitä naisia, lapsia ja miehiä kohtaan.

Poliisin tietoon tulleista väkivaltarikoksista yhdeksässä tapauksessa kymmenestä tekijä on mies. Myös 90 prosenttia kotiväkivallan tekijöistä on miehiä.

Esimerkiksi parisuhdeväkivalta ei lopu. Se pahenee. Väkivalta ei lopu ennen kuin mies ottaa vastuun teoistaan ja lakkaa etsimästä syitä naisesta. Myös yhteiskunnan olisi syytä lakata etsimästä syitä naisesta.

Väkivaltaisista naisista – marginaalisesta ilmiöstä – puhuminen vie huomiota pois tärkeämmiltä asioilta. Yksi tällainen asia on suomalaisen miehen väkivalta naisia, lapsia ja miehiä kohtaan. ”

Lisäys: Johanna Kantolasta vuoden tieteentekijä
Perusteluissa mainitaan myös Kantolan toiminta naisten tutkijanuran edistämiseen tähtäävän Helsingin tutkijanaiset ry:n aktiivina, esitelmät ja koulutukset naisiin kohdistuvan väkivallan tiimoilta sekä vapaaehtoinen päivystystyö Naisten Linjalla.

– Se on myös poliittinen valinta, joka kertoo liiton ajamista asioista ja arvoista, Kantola tulkitsi.

Kantolan mukaan yliopiston historia on ollut miehinen ja tänäkin päivänä etenkin yliopistotutkimus on varsin miehinen ala.

– Uusista yliopistojen hallituksista vain yhdessä on nainen puheenjohtajana. Se kertoo aika paljon yliopistojen tasa-arvosta. Tasa-arvolla on väistämisvelvollisuus: se saa väistyä tärkeämpinä pidettyjen asioiden tieltä, Kantola kritisoi.

Tästä kertoo hänen mukaansa esimerkiksi se, että uuden yliopistolain sukupuolivaikutukset jätettiin kiireeseen vedoten arvioimatta, vaikka hallitus on sitoutunut suva-käytäntöön.

– Tällä voi olla vaikutuksia naisten tutkijanuraan, Kantola pelkäsi.

Feministi + natsismi = feminatsi

Noin 20 000 ruotsalaisnuorta myynyt seksiä

Autotalli ja takakontti
Tiedätkö, miten Audilla voi testata, miten paljon naiset miehistä pitävät?

No laita Audin peräkonttiin vaimosi ja koirasi, lyö luukku kiinni ja odota tunti. Kun sitten avaat luukun, huomaat heti, kumpi on iloisempi Sinut nähdessään!

Vanhemmuuden kustannukset tasattava työnantajien kesken

Kaari Utrio: Nopeasti kuoleva vanhus on eduksi yhteiskunnalle ja Kaari Utrion Itsemurhakoppi (Minä kun luulin, että "feminatsi" on puolihumoristinen ilmaisu. No, aina ei voi olla oikeassa. Seuraavaksi feministit esittävät luultavasti samaa käsittelyä miehille)

107-vuotias etsii 23:tta aviomiestä

Varo väijyvää aikuisviihdettä

Hullu juttu ma 14.9. klo 20.50
Seksuaalinen häirintä työpaikalla on kiellettyä, mutta missä kulkee raja flirtin ja rikoksen välillä, jos lakikaan ei sitä selvästi kerro? Näyttelijät Juha Veijonen ja Pamela Tola esittivät tosielämän tilanteita raadille, joka kerättiin tervejärkisistä mäntsäläläisistä. Saako työkaverin kampausta kehua? Entä takapuolta? Ovatko sallitun flirtin rajat nuorelle hurmurille erit kuin vanhalle kaljupäälle?

The ego epidemic: How more and more of us women have an inflated sense of our own fabulousness

Porno väijyy nuoria kaikkialla

Taas lisää tasa-arvoasiaa
Kokoelma suomalaisten julkkisnaisten vuosien varrella esittämistä lausunnoista miehiä koskien:

”Mies on alastomana parhaimmillaan. Eihän kukaan halua sänkyynsä isovatsaista miestä.”

Kirjailija-luennoitsija Lenita Airisto Ilta-Sanomille.

”Jos miesten aivot ovat kuin Pohjois-Korea pimennyksen aikaan, ovat naisten aivot kuin suurkaupungin valot.”

Ylen toimittaja Kirsi Virtanen blogissaan”

”Mikäli lama-Suomen mediaa on uskominen, miehet, nuo gorillasta seuraavat yksiaivosoluiset viettioliot, ovat hätää kärsimässä.”

Ylen toimittaja Anne Moilanen”

”Minä en ole koskaan tuntenut vetoa vanhempiin miehiin. Kyllä nuoressa miehessä on jokin tietty juttu.”
Laulaja Vicky Rosti Iltalehdelle”

Viinan tuhoamat sikiöt
Ei pitäisi olla kahta puhetta siitä, kumman etu painaa enemmän: syntymättömän lapsen vai lasta odottavan päihdeäidin.

Tilanne on nurinkurinen. Jos nainen on raskaana ja elää kovassa päihdekierteessä, pakkohoito tulee kysymykseen vain, jos hänen oma terveytensä on vaarassa. Sen sijaan tahdonvastaisen hoidon perusteeksi ei riitä se, että äidin päihteiden käyttö uhkaa vaurioittaa sikiötä.

Vaiettu väkivalta

sunnuntai, syyskuuta 13, 2009

Miesliike ei ole konservatiivinen

HS: J.P. Roos
Miesten tasa-arvon tuominen mukaan tasa-arvokeskusteluun ei ole konservatiivisuutta, vaan sitä, että monilla elämänaloilla (terveys, koulutus, huoltajuus) miehet ovat Suomessa jo huonommassa asemassa kuin naiset ja tarvitsisivat suojelua.

Laura Honkasalo
"Mielestäni yhteiskunta on muuttunut vapaamielisemmäksi – media on muuttunut pinnallisemmaksi. Siksi Timo Hännikäisen puutteesta kertovan Ilman-kirjan tapaisista jutuista tehdään ilmiöitä, vaikkei kukaan ole edes lukenut kirjaa.

Prep school have 'twice as many male role models'

lauantaina, syyskuuta 12, 2009

Naisen ylipaino pilaa parisuhteen

Naisen ylipaino on yhteydessä parisuhteen laatuun
Tutkimus osoitti jälleen kerran sen ikävän seikan, että naisen ulkonäöllä on parisuhteessa väliä. Mies saa parisuhteessa olla ylipainoinen mutta nainen ei.

Tutkimuksessa tuli siis esille, etteivät naiset suuresti kiinnitä huomiota miehen mahdolliseen ylipainoon. Naisen ylipaino vastaavasti vaikuttaa sekä naisen omaan että kumppanin käsitykseen parisuhteesta.

Ylipainoiset naiset ovat kyseisen tutkimuksen mukaan monesti sitä mieltä, etteivät he vastaa kumppaninsa odotuksia ihanneparista. Liikakilojen vuoksi ylipainoiset naiset pitävät itseään hoikkiin ja normaalipainoisiin naisiin verrattuna vähemmän viehättävinä. Tämän vuoksi he tyypillisesti valitsevat kumppanikseen miehen, joka eivät komeudella häikäise. Erittäin usein miehet ovat myös heikosti koulutettuja.

Ylipainonsa vuoksi kyseiset naiset myös kokevat, ettei kumppani pidä heitä lämpimänä ja luotettavana persoonana. Tällä on merkitystä naisen itsetunnolle, koska hän kokee, ettei ole kumppaninsa luottamuksen arvoinen. Ylipainoiset naiset pelkäävät normaalipainoisia naisia enemmän sitä, että mies tulee lopettamaan jossakin vaiheessa parisuhteen.

Naisten osaavat hyvin arvioida parisuhdettaan, sillä miehet todellakin pitävät ylipainosta naista vähemmän ideaalisena kumppanina. Miehet painottavat erityisesti sitä, ettei naisen vartalo vastaa heidän ihanteitaan. Miehet myös hyvin usein ilmaisevat tyytymättömyytensä kumppaninsa vartaloon.

Study: Heavy Women Responsible For Poor Relationships; Fat Men Doing Nothing Wrong

Ruotsin naisjohtajat ylittivät miehet keskipalkassa

TULVA: Lapsettomien isien maa (Onko Tulvaan pujahtanut miesliikkeen kätyri...)

Feminismi ja sukupuolineutraalius

Kasvatusta miehille

Tytöt miesten maailmassa
Suomi on vielä luolamiesten maa. Naisten euro on 80 senttiä, naispappien oikeudesta saarnata kiistellään edelleen, naisjohtajia on Suomessa vähemmän kuin muissa Euroopan maissa, eikä edes Helsingin Pörssiklubiin oteta naispuolisia jäseniä.

Feminismin kautta vol2
Uskon, että monet miehet ymmärtävät feminismiä ja pitävät sitä tärkeänä. Mutta ne miehet, joiden suusta sammakoita putoilee, ovat takuulla pienen kasvatuksen tarpeessa. Kasvaisitte aikuisiksi?

Naiset miehiä parempia bisnesneuvotteluissa

Caster Semenya Update

perjantaina, syyskuuta 11, 2009

Närkästyjille kysyntää

Päivystävät dosentit tekevät pitkää päivää
Bikinikuvilla viikonloppunumeroitaan myyneet lehdet paikkaavat laskevaa levikkiään kosiskelemalla naislukijoita. Naisten oikeudet nousevat yhä useammin puheeksi iltapäivälehdissä.

Tämä on synnyttänyt uuden päivystävien dosenttien ryhmän. Toimittajat hakevat vaikka väkisin luurin päähän naistutkijan, jonka tehtävä on närkästyä.

Kotiliesi kysyy: Onko sovinismi lisääntymässä?

Feminismin kautta

Lisäys: Tasa-arvoa käytännön ja asenteiden tasolla

Sisäinen kives

Minäkö naisvihaaja?
Nimimerkki ”Auria” kyseli Jutta Urpilaista kritisoivassa artikkelissani, että ”Mitä naiset ovatkaan sinulle tehneet kun asenteesi heitä kohtaan on näin umpinegatiivinen?”. Hämmästyin moisen väitteen sisältävästä kysymyksestä kovin, ja kysyinkin häneltä kahdessa eri keskustelussa, että mistä hän on saanut sellaisen kuvan, että asenteeni naisia kohtaan olisi umpinegatiivinen.

Miksi sitten ainakin yksi lukija on saanut kirjoituksistani moisen kuvan? Tämä voi johtua siitä, että kannatan asiaa, jota kutsun todelliseksi tasa-arvoksi ja vastustan nykyistä ”tasa-arvoa”, jossa esimerkiksi asepalvelus on miesten pakko ja naisten vaihtoehto. Minusta tasa-arvo tarkoittaa samoja oikeuksia ja samoja velvollisuuksia kaikille. Kaikki muu on epätasa-arvoa.

Lehti: MM-voittaja Semenyalla on sisäiset kivekset (mikä asettaa ison kasan feministi-bloggaajia huvittavaan valoon: "Koska Caster Semenya ei ole tarpeeksi “naisellinen”, hän on joutunut todella julman arvostelun kohteeksi. Venäjän Mariya Savinova ei uskonut, että Semenya läpäisisi sukupuolitestiä. Hänen perustelunsa oli “Katsokaa nyt häntä”. Kun ihminen ylittää ulkonäöllään sukupuolille asetetut rajat, hän joutuu yhteisön halveksumaksi ja hänen sukupuoli-identiteettinsä kyseenalaistetaan." )

Naisyrittäjät: Ihmiset eivät tiedä, paljonko vauva maksaa

Oon muuten loukkaantunut

Blääh, vauvauutisia

Miehet näkevät naisten aseman työssä liian ruusuisena

HS: Vauvauutiset eivät ole yrittäjälle aina mieluisia
Nimimerkki Taivaassako tästä palkitaan kirjoitti (HS 9. 9.), ettei hän yrittäjänä voi iloita työntekijöittensä vauvauutisista. Myös minä allekirjoitan hänen mielipiteensä.

Tässä vielä muutamia lisähuomioita. Itse olen toiminut pitkään hoiva-alalla. Lapsen sairastuessa isät tuskin koskaan jäävät kotiin, koska heidän työnsä on paljon tärkeämpää ja arvokkaampaa kuin äitien.

Sairauslomaa haetaan yleensä vain arkipäivien aikana, ei viikonloppuisin. Onhan se mukavampaa sairastaa työpäivinä kuin saada apua lapsen tai omaan sairauteen jo viikonloppuna, jolloin toipuminen voisi alkaa mahdollisimman nopeasti.

Jatkoraskaudet "ajoitetaan" niin, että hoitovapaalta palataan töihin, kun ollaan uudelleen raskaana. Tällä turvataan parempi äitiyspäiväraha. Työnantaja joutuu puolestaan hankkimaan sijaisen (mikä on todella vaikeaa), irtisanomaan hänet ja palkkaamaan hänet taas uudestaan.

Raskaustestin näyttäessä positiivista alkaa myös välitön sairastumiskierre. Raskaus kun luetaan nykyään sairaudeksi ja on este moneen työtehtävään. Revitään tästä sitten sitä positiivista asennetta vauvauutisiin!

ANNE RANTALA, Espoo

Man held after kissing daughter

The Feminists Demand and Receive
When are the American people going to wake up to the fact that the feminists are not for equal opportunity or for fairness? The feminist movement is for reverse discrimination to give jobs to women and make men, husbands and fathers irrelevant as family providers.

keskiviikkona, syyskuuta 09, 2009

Naisten akateemista uraa pitää edistää

VALTIONEUVOSTON SELONTEKO SUOMEN IHMISOIKEUSPOLITIIKASTA (pdf)
Akateemisessa maailmassa naiset ovat olleet mukana pitkään. Lähes puolet tohtorin tutkinnon suorittaneista on naisia. Yliopiston lehtoreista naisia on 52 % ja professoreista 23 %. Naisten akateemisen uran edistämiseksi tarvitaan lisää toimia uran luomisen eri vaiheisiin.
Hyviä uutisia miesliikkeelle: miehillä ei näytä olevan Suomessa mitään ihmisoikeusongelmia.

Audi-miehelle ja Hyssälälle huutia!


Seksityöläiset pakenivat Norjan tiukkaa lakia Suomeen

Miesvihapuhetta mediassa

JOHANNA KORHONEN
Ystävän kanssa nauroimme viime viikolla vedet silmissä, kun Audi-mies ei erottanut naista autosta.

Lisää tällaista! Ultraääliöt paljastavat itsensä aina, kun vain huomaamme antaa heille riittävästi palstatilaa.

Mutta, sanoi ystävä silmiään pyyhkien, nämä tyypit ovat lystikkäitä, mutta vakavampi kysymys työelämässä on, miksi heistä tehdään johtajia.

Siksi, että Suomessa johtajiksi ei valita johtamistyöhön parhaiten soveltuvia henkilöitä. Parhaiden yksilöiden sijaan johtajiksi valitaan kalvakoita miehiä, joilla on uskottava puku. Kun sukupuoli ja habitus ovat keskeiset valintakriteerit, on luonnollista, että johtajaporukoihin mahtuu aika paljon kakkoslaatua.

MELANIE PHILLIPS: If we don't take children and benefits from incapable mothers, the alternative is social catastrophe

Six Levels of Feminist Critics

woman_rights.jpg

Naisvaltaisen alan yrittäjä

HS: Työnantajana en voi iloita työntekijöitteni vauvauutisista
Nimimerkki Pienyrittäjä (HS 4.9.) kirjoitti osuvasti pienyritysten ongelmista. Haluaisin valottaa yrittäjän osaa naisvaltaisen alan työnantajana.

Olen omistanut viisi henkeä työllistävän palvelualan yrityksen kahdeksan vuotta. Äitiyslomakierre alkoi heti palkattuani ensimmäisen työntekijäni ja on jatkunut katkeamattomana. Lapsia on yritykseeni syntynyt kuusi. Yhteensä yritykseni työntekijöillä on kahdeksan alle kouluikäistä ja viisi alakouluikäistä lasta.

Uusin työntekijämme on äitiyslomasijaisen äitiyslomasijaisen äitiyslomasijainen.

Päteviä hakijoita on alallamme hyvin vähän, enkä ole voinut valita vähemmän hedelmällisen ikäluokan edustajia. Yrittäjyyden ja työnantajuuden saldo onkin taloudellinen ahdinko, uupumus, ero ja lapsi, joka näkee äitiään harvoin ja uupuneena.

Palkkaa en pysty nostamaan edes sen vertaa mitä saisin vastaavasta työstä toisen palveluksessa. Lopettaminen on mielessä usein, mutta minun on pakko jaksaa kattaakseni tällä hetkellä kolmen äitiyslomalaisen suorasti ja epäsuorasti aiheuttamat kustannukset sekä työntekijöiden ja heidän lastensa sairauksista aiheutuneiden poissaolojen kustannukset.

Sijaispulan vuoksihan minä teen poissaolevan työt, ja poissaoleva saa palkan.

Tilanne tuntuu kohtuuttomalta, mutta en tiedä, miten olisin voinut tilanteen välttää, enkä ole tehnyt mitään väärää. Minun lisäkseni myös lapseni kärsii. Hän on menettänyt äitinsä mahdollistamaan muiden lasten hyvinvointia.

Surullista on myös se, että todella rakastan työtäni eikä ammattini harjoittaminen ole uuvuttanut minua vaan tämä elättien lauma. Haluaisin voida iloita työntekijän kanssa perheenlisäyksestä, en mennä kotiin itkemään epätoivoani.
Oikeusministeri Tuija Brax tiedotustilaisuudessa ihmisoikeuspoliittisesta selonteosta 3.9.2009
Oikeus asuntoon ei täyty kaikkien ihmisten kohdalla. Vuoden 2007 marraskuussa yksinäisiä asunnottomia oli noin 7 300 henkeä, joista naisia oli noin 1 400, ja asunnottomia perheitä noin 300. Asunnottomien naisten tilanne on yleensä erityisen vaikea. Taloudellisen tilanteen ja asunnon puutteen vuoksi elämään voi liittyä hyväksikäyttöä ja prostituutiota.
Tutkimuksen mukaanhan kaksi kolmesta maksaisi vuokran luonnossa.

Ruotsin poliisi vaatii tiukempia rangaistuksia seksin ostajille

Sukupuoli aseena


Tiellä tasa-arvoon riittää kynnettävää

tiistaina, syyskuuta 08, 2009

Nykyfeminismi

Viha synnyttää vihaa
On hetkiä, jolloin ruukinmatruunaa hävettää olla nainen, ja tämä on yksi niistä. Ruukinmatruuna on aina sanonut, että feminismi on white power -liikkeisiin verrattava vihaideologia, jossa vihan motiivina on sukupuoli. Vaikka ruukinmatruuna onkin valkoihoinen nainen, hän kaipaa erilaisia white power -liikkeitä yhtä vähän kuin sika joulua.

Tyypillinen mielikuva feminististä on ruma, huonosti pukeutuva, seksuaalikielteinen, fanaattinen miesvihaaja jolla ei ole minkäänlaista huumorintajua. Eräänlainen Irma Gresen sielunsisko siis. Ja onkin totta, että monet Gresen kaltaiset ihmiset toimivat Natsi-Saksassa keskitysleirien vartijoina. Ja feministit itsekin vahvistavat tätä mielikuvaa.

Mielenkiintoista sinänsä, feministit vihaavat ns. kunnollisia miehiä - siis sellaisia kilttejä, fiksuja, kohteliaita ja lempeitä, ja mieluummin suosivat seksuaalipartnereinaan ja parinvalinnassaan öykkärimäisiä ja väkivaltaisia alfakoiraita.

Feministit vihaavat nimenomaan länsimaista valkoihoista heteromiestä - Todellisuudessa länsimaalaisella heteronaisella ei tosiasiallisesti ole ketään muuta joka hänestä välittäisi kuin länsimaalainen heteromies. Rumasti sanottu, mutta silti totta. Homomiehet eivät voisi hänestä niinkuin vähempää välittää, ja ulkomaalaiset miehet usein kohtelevat länsimaalaista naista kuin kotieläintä tai huonekalua - tai prostituoitua; sanojen kuten svennehora luulisi kilistävän kelloja.

Nykyfeminismi on tätämenoa torpedoimassa kaikki ne saavutukset, mitä ensimmäisen polven feministit meille saivat aikaan. Missään eivät sukupuolet ole niin tasa-arvoisia kuin Skandinaviassa - ja missään eivät naiset ja miehet vihaa toisiaan niin katkerasti kuin Skandinaviassa.

Esko Kiesi ja johdattelevat kysymykset - näin naiset miehistä ja autoista

Vaihtotalous pelittää

Miksi naiset harrastavat seksiä?
Romantiikka ja intohimo olivat listan loppupäässä ja kärjessä jylläsivät erilaiset käytännön syyt.

Jopa 84 prosenttia naisista myönsi harrastavansa seksiä, jotta rauha kodissa säilyisi tai vastineeksi kotitöistä. Sympatia ja sääli olivat myös käypä syy hypätä sänkyyn.

Suurimmalla osalla motiivit liittyivät taloudellisiin tai materiaalisiin palkintoihin. Yksi kymmenestä opiskelijasta sanoi, että harrasti seksiä lahjoja vastaan. Illallisen maksaminen tai ylellisyyksien tarjoaminen mainittiin myös perusteiksi.

He bought dinner. I was bored. He'll do the chores. The unromantic truth about why women sleep with men
The key finding of the book is that men are, on some level, physically attracted to most women, yet women are left sexually cold by most men.

In this light, feminism's eagerness to persuade women to have sex only when we experience knee-trembling desire seems naive.

But they overlook the elephant in the room - long-term, a woman's sex drive is rarely equal to a man's.

You may feel shocked at the hint of prostitution - the bartering of our bodies for a bit of DIY - but within a committed relationship is it truly so different from any other trade- off which ultimately nets both participants what they want?

Women have always been practical when it comes to ensuring their comfort and security - and sex is an immensely valuable commodity.

Vuokra

Väkivalta | Mikä tyttöihin meni?

Verkossa | Sovinismia vai markkinatemppu?

Rasisti, sovinisti ja kateellinen

Sovinistillakin on puheoikeus

Lontoon rahamaailmassa naisille pienet palkkiot

Kaksi kolmesta maksaisi vuokran luonnossa
– Seksillä maksetaan niin paljon muutakin: ravintolailtoja, ulkomaanmatkoja, risteilyjä. Miksi asunto olisi poikkeus?

– Jos olisin sinkku ja vuokranantaja olisi sopivan ikäinen ja muutenkin kaikin puolin ok, niin miksipä ei. Kaipa se tapahtuisi vain kerran kuukaudessa."

Kyselyn vastaajista 52 prosenttia oli miehiä ja 48 prosenttia naisia.

Mies ja pornofilmi

maanantaina, syyskuuta 07, 2009

BB = suomalaisen nykynaisen muotokuva?

Seksuaalinen liberalismi näyttää johtavan nykynaisten rappioon - ainakin kun BB-naisia katselee. Lotta, Tuija ja Jelena ovat narisevia pissiksiä, jotka eivät kestä vuorokautta ilman tupakkaa. Jelenalla ja Minnalla on ollut yhteensä 140(?) yhden illan suhdetta.

Minna ja Esa J ovat melkoinen pari. Esa J on nynny ja perästä vedettävä insinööri, jolla ei ole omaa tahtoa. Minna on henkisesti 16-vuotiaan tasolla oleva seksuaalisesti vapautunut nainen, jolla eivät ole vuorosanat hallussa. "Esa, ethän tule yhtä nopeasti kuin eilen?" (facepalm). Minna ei ymmärrä, että aikaisemmilla seksikokemuksilla elämöitseminen vie vähän kokeneen Esan erektion nopeammin kuin jäävesi.

Pelastakaa tytöt

Mies ja pornofilmi ja Porno-addiktio tuhoaa/on tuhonnut avioliittomme!!!

Esteettisesti miellyttävää

Tutkimus: Naisten rinnat vangitsevat miesten katseet
- Miehet saattavat katsoa rintoja usein, koska ne ovat yksinkertaisesti esteettisesti miellyttävät, koosta riippumatta, tutkijat pohtivat Mail on Sunday -lehdessä.
Ehdotan Nobelia.

Vielä feminismistä


Vihreät vanhempainvapaat

Myöhäiset terveiset ratin taakse

Where are the women?

Tasa-arvosta – millaista maailmaa haluamme rakentaa?

Epäkorrektia, Tuomas Enbuske!: Miehet ja naiset eivät sovi samoihin töihin!
(kannattaa katsoa!)

Kumous
Tämä blogi haluaa löytää uudenlaista toiminnan, ajattelun ja keskustelun tilaa suomalaiselle feminismille. Sukupuolella on merkitystä, eikä se merkitys tyhjene sukupuolikiintiöihin tai representaatioiden moniin tulkintamahdollisuuksiin. Idioottien raivolla toimiva uusi miesliike tarvitsee vastavoiman, sellaisen vastavoiman joka uskaltaa ja haluaa olla aggressiivinen ja terävä.

sunnuntai, syyskuuta 06, 2009

Kalevassa

KALEVA: Mielipiteistä vastaa niiden esittäjä itse
Kalevan pääkirjoituksen (3.9.) mukaan Audin (entinen) myyntijohtaja Esko Kiesi olisi naisista esittämillään mielipiteillä häpäissyt ennen kaikkea miehet. Tätä ajatusta on mahdoton ymmärtää tai hyväksyä.

Miten minulle täysin tuntemattoman autokauppiaan esittämät henkilökohtaiset mielipiteet muka häpäisisivät minut? Minullahan on aivan omat, varsin toisenlaiset, mielipiteeni. Suomessa on tietääkseni ainakin vielä toistaiseksi voimassa mielipiteen- ja sananvapaus, joten on luonnollisesti selvää, että esitetyistä mielipiteistä vastaa vain niiden esittäjä itse, eikä mitään kollektiivista vastuuta, edes miesten kesken, ole olemassa.

Miksi tämä hyväksi ja oikeudenmukaiseksi havaittu linja ei kelpaa Kalevan päätoimitukselle?

Jos tässä kohussa joku on itsensä todella pahasti häpäissyt, niin ne tekopyhät ja kaksinaismoralistiset hurskastelijat, jotka ovat kovaan ääneen olleet tuomitsemassa Kiesin näkemykset, mutta jotka ovat vaienneet täysin esimerkiksi silloin, kun lupamaksuvaroilla pyöritettävä Yleisradio on lähettänyt viikosta toiseen törkeän seksististä, miehiä halventavaa radio-ohjelmaa.

Miksi tasa-arvoasioista vastaava ministeri Stefan Wallin, tasa-arvovaltuutettu Pirkko Mäkinen, Yleisradion toimitusjohtaja Mikael Jungner taikka sanomalehti Kaleva eivät reagoineet mitenkään, kun toimittaja Anne Moilanen nimitteli Tulta munille

--ohjelmassaan miehiä ”gorillasta seuraaviksi, yksiaivosoluisiksi viettiolioiksi”, väitti suomalaisten miesten tappavan puolisoitaan läjäpäin ja uhkaili väkivallalla niitä miehiä, jotka ovat rohjenneet nostaa esille miesten tasa-arvo-ongelmia?

Tai silloin, kun toimittaja Kirsi Virtanen ilmoitti, että hänen mielestään miesten aivot ovat kuin ”Pohjois-Korea pimennyksen aikaan”? Moilanen tai Virtanen eivät voi vetäytyä huumorin taakse piiloon, sillä sitä selitystä ei ole Kiesinkään kohdalla hyväksytty.

Ilmeisesti ministeri Wallinin, tasa-arvovaltuutettu Mäkisen, toimitusjohtaja Jungnerin ja sanomalehti Kalevan mielestä seksistisissä ja loukkaavissa mielipiteissä ei ole yhtään mitään vikaa, kunhan ne vain kohdistuvat miehiin. Mistään tasa-arvosta sukupuolten välillä ei voida Suomessa edes haaveilla niin kauan kuin tällaista kaksinaismoralismia ja selkärangattomuutta suvaitaan.

Juuso Erno, Miesten tasa-arvo ry:n pj. Helsinki"

Suomalaista sukupuolista tasa-arvoa

audi.jpeg ja Essi Pöystin kruunu pois

Miss Suomi Essi Pöysti teki Esko Kiesit

Ne miehet

HS: Ne muut Audi-miehet
Audi-mies erosi, kun hän oli aiheuttanut edustamalleen automerkille imagohaitan.

Mutta pientä se haitta oli siihen verrattuna, mitä aiemmat Audi-miehet ovat saaneet aikaan.

Marraskuussa 2002 Sörnäisten rantatiellä kuoli kaksi taksimatkustajaa, kun kaksi henkilöautoa innostui liikennevaloista lähtiessään kiihdytyskilpaan ja toinen autoista törmäsi 90–100 kilometrin tuntinopeudella taksin kylkeen. Törmännyt auto oli merkiltään Seat.

Kiihdytyskisaa johti kuitenkin onnettomuushetkellä viereisellä kaistalla kiihdyttänyt Audi, jonka kuski pakeni paikalta ja sai myöhemmin hovioikeudessa tuhat päiväsakkoa.

Elokuussa 2002 kolmekymppinen toimitusjohtaja ajoi Huopalahdentiellä kuoliaaksi yhdeksänvuotiaan tytön, joka ylitti katua suojatietä pitkin.

Pian tapauksen jälkeen "Audi-mies" halusi haastattelussa vielä erikseen tähdentää, ettei hänen autonsa ollut kansanauto Audi A3, kuten lehdissä oli erheellisesti väitetty, vaan paljon urheilullisempi Audi S3. Hän sai puolentoista vuoden ehdottoman vankeusrangaistuksen.

Heinäkuisena tiistaiaamuna vuonna 2002 Pohjoisella Rautatiekadulla hotelli Helkan edessä räjähti katua pitkin ajanut auto. Se oli murha. Autoon oli asetettu pommi, joka räjäytettiin takaa-ajaneesta autosta leluissa käytettävällä kauko-ohjaimella.

Räjäytetty auto oli Opel Kadett, mutta murhaajan auto, niin, Audi.

Eronnut myyntijohtaja Esko Kiesi ei ole ollenkaan Audi-mies pahimmasta päästä.

TEPPO SILLANTAUS

HS VÄLIHUOMIO: Verohelpotuksia yksinäisille naisille
Pääministeri Matti Vanhanen (kesk) on jälleen kerran ehdottanut perheverotuksen käyttöönottamisesta. Siinä lapsellinen pariskunta saa laskea tulonsa yhteen, sitten puolittaa summan ja lopulta veroprosentti määräytyy näiden tasan jyvitettyjen tulojen perusteella.

Ideana on, että jos verotus hieman kevenisi, käteen jäisi enemmän rahaa laitettavaksi vaikka lasten luistimiin.

Perheverotuksen kannattajien perustelut ovat olleet harvinaisen rehellisiä. He eivät ole yrittäneetkään väittää verotusta perheille annettavia suoria tulonsiirtoja tehokkaammaksi tai paremmin kohdistuvaksi keinoksi. Puolustajat ovat halunneet helpotuksia veroihin, koska ei sinne menoihin kuitenkaan mitään lisäyksiä saa.

Valtion budjettia ahdistavat neljäksi vuodeksi eteenpäin päätetyt menokehykset, eikä niiden yli hypitä noin vain isompien lapsilisien tai muidenkaan menolisäysten takia.

Tosin valtiontalouden kannalta ei ole väliä, lisätäänkö menoja vai vähennetäänkö tuloja. Raha on joka tapauksessa pois yhteisestä kassasta.

Perheveron puolustajat ovat kuitenkin valmiita luopumaan osasta valtion verotuloja, jotta lapsiperheitä saataisiin tuettua.

Nyt pitäisi enää tietää, miksi perheillä pitäisi olla muita kevyempi verotus. Etenkin kun perhevero auttaa lähinnä eriparisesti tienaavaa kahden huoltajan perhettä.

Esimerkiksi noin 2 000 euroa tienaavat huoltomies ja hoitoapulainen eivät hyödy mitään siitä, että heidän tulonsa lasketaan yhteen ja jaetaan kahdella. Vaikutus veroprosenttiin on plus miinus nolla.

Suuren köyhyysriskin yksinhuoltajaperheille perheverosta ei ole mitään iloa. Sen sijaan tuhansia euroja kuussa tienaava eversti, ylilääkäri tai johtaja saa veroprosenttiaan pienennettyä, jos vaimo on pienipalkkainen tai kotona. Nämä pariskunnatko ovat tuen tarpeessa?

Suomessa suurin riski sortua köyhyyteen on yksineläjillä, erityisesti yksinelävillä naisilla.

Kaiken järjen mukaan poliitikkojen pitäisikin ehdottaa kevyempää verotusta heille.

Piia Elonen

Teenager collapses in court after being convicted of false sex assault claim

'Taxpayers should not have to fund feminist porn'

Male Unemployment Continues to Rise; Women's Steady

Ovatko suomalaiset miehet lampaita?

Päiväntasaajan valitut.: Onko tasa-arvo kupla?
Autoliikkeen johtajan vertailevat puheet naisista ja autoista saivat aikaan myrskyn. Tiedotusvälineet täyttyivät hetkessä mielipiteistä puolesta ja vastaan. Varsin moni nettikeskustelija oli sitä mieltä, että kohua ei olisi syntynyt, jos nainen olisi esineellistänyt miestä samalla tavalla. YLE Puheen Päiväntasaajan studiovieraana ovat Miessakit ry:n toiminnanjohtaja Tomi Timperi sekä ammattiliitto Suoran palkkaus-asiantuntija Ira Saarnio. Kati Turtola ja Tiina Lundberg toimittavat.
Olipas heikkotasoinen keskustelu.

Vihreä Lanka ja miesten ihmisoikeudet?


"Maltilliset" feministit tukevat militantteja fanaatikkoja


Useat suomalaiset miehet ovat lampaita
Suomalaiset miehet ovat alistuneet ääri-feminismiin, jos jopa oman henkilökohtaisen mielipiteensä ilmaisusta voi joutua irtisanoutumaan työtehtävästään niin silloin ollaan menty jo liian pitkälle.

Se että sanoo oman henkilökohtaisena mielipiteenään, että pitää naisista joilla on korkokengät ja jotka pukeutuvat seksikkäästi ja vertaa heitä autoihin ei ehkä osoita parasta harkintakykyä Audin myyntijohtajana, mutta ei ole milläänmuotoa rangaistavaa tai edes sellaista, että sen takia pitäisi erota työpaikasta.

Kyllä tämä nykyinen tilanne Suomenmaassa johtuu kuitenkin lopulta siitä, että suomalaiset miehet ovat itse alistuneet ja antaneet naistensa ottaa valta sekä suhteissaan, työpaikoilla, että yhteiskunnassa yleensä ja eräät kierommat miehet pelaavat jopa toisia miehiä vastaan saavuttaakseen naisten suosion.Naiset osaavat siis varsin hyvin käsitellä miehiä ja ottaa edun näissä tilanteisssa. Suomalaiset naiset ovat kuitenkin aina olleet vahvoja ja pitäneet puolensa sekä avioliitoissa, että työpaikoilla. Nyt siihen on otettu mukaan valitettavasti myös tasa-arvovaltuutettujen vanhakantaiset ääri-feminismilait, jolloin ollaan menty toiseen äärilaitaan.

Äärifeminismi on polittinen ääriliike aivan samoin kuin kommunismi tai fasismi ja sitä vastaan pitäisi pystyä taistelemaan samoin asein kuin polittisialiikkeitä yleensä demokraattisessa yhteiskunnassa. Nyt tasa-arvovaltuutetut kuitenkin kieltävät mielipiteet ja toimivat aivan kuin totalitaarisessa yhteiskunnassa, missä on vain yksi totuus ja filosofia.

Jos minä olisin suomalainen mies Suomessa niin vaatisin tasa-arvovaltuutettujen viraston lopettamista/supistamista sekä miehityksen vaihtamista nykyaikaisempiin mies- ja naishenkilöihin!

Naisetkin ovat herjanneet

perjantaina, syyskuuta 04, 2009

Ekstaattinen konstruktio

Roman-Lagerspetzin väitöskirja: "Striving for the Impossible : The Hegelian background of Judith Butler"
Identiteetit ovat performatiivisia ja normatiivisia: ne tuottavat ne identiteetit, joita ne väittävät (vain) kuvaavansa. Butlerin teoria identiteettien performatiivisuudesta perustuu teorialle identiteeteistä "ekstaattisina" konstruktioina. Tämä tarkoittaa sitä että itsen ja Toisen välinen suhde muodostaa identiteettien perussuhteen.

Väärässä oleminen kielletty

Maailman vahvimmat naiset ovat valtioiden johtajia tai heidän puolisoitaan. Hyvä vaimo on miehensä paras valttikortti, mutta nainen ei menesty aviomiehen avulla.

Tasa-arvokeskustelu sai taas polttoainetta

Paljon melua tyhmästä
On sinänsä mielenkiintoista, miten Anne Moilasen ja Tulva-lehden Tulta munille!-jutut otetaan huumorilla ja miten sellaiset väkivaltaiset kusipäät kuin Valerie Solanas, Gloria Steinem tai Andrea Dworkin, ovat naisliikkeen ikoneja. Naisen väkivalta miestä kohtaan on paljon hyväksytympää kuin miehen naista kohtaan, ja naiselle on sosiaalisesti sallittua laukoa miestä halventavia juttuja.

Terveisiä Audi-miehelle
Kun itse luin Audi-miehen 10 kohdan naishuomiot, totesin heti ykskantaan: Totta muuten joka sana. Naissukupuolessamme nykyisin niin yleiset ominaisuudet kuten huumorintajuttomuus ja kriisin- ja kritiikinsietokyvyttömyys, estävät vain monelta siskolta tuon huomiolistan syvemmän ymmärtämisen. Se on nyt sitä ”ajan henkeä”.

Miesten uhrattavuus

Guzenina ja Kiesi
- Lähinnä nauratti, että ei kai kukaan mies enää aidosti ajattele tuolla tavalla (siis kuten Kiesi) 2000-luvulla, kommentoi Gutzenina.

Voi voi, Maria. Itse tunnen laumoittain miehiä ja enkä muista yhtäkään, joka EI ajattelisi tuolla tavoin. Näin se vain on.
Mutta nämä miehet, tavalliset suomalaiset miehet, ovat oppineet pitämään mölyt mahassaan, sen verran päällekäypää on feministien jankutus viimeiset kolmekymmentä vuotta ollut.

Jokainen mies (paitsi Kiesi) tietää, että on viisainta jättää ne oikeasti omat mielipiteet miesten sauna- ja pokeri-iltoihin. Miksi vaarantaa mukavaksi lutviutunut yhteiselo naissukupuolen kanssa ja pahimmassa tapauksessa kärsiä parin viikon pilluttomuusrangaistus hölöttämisen takia?

Suomen ihmisoikeustilanteessa ongelmia
Selonteon mukaan Suomessa on ongelmia mm. naisten, lasten ja vähemmistöryhmien ihmisoikeuksissa.

Aatamin ja Eevan kapina - ekoanarkafeministinen näkökulma

The Depths of Male Disposability

Lisäys: Moralismin aalto vie Kiesiä ja Halla-ahoa
Jokunen vuosi sitten naiskirjailija totesi naistenlehdessä, että hänellä on tapana "ottaa mies" mökilleen tekemään töitä, jotka miehelle kuuluvat: halkojen hakkaamista ja remppaa. Kun työt on tehty - ja miestä ehkä käytetty muuhunkin - sen voi päästää menemään.

Kukaan ei reagoinut. Jos mieskirjailija kertoisi, kuinka hän "ottaa naisen" pitämään hyvänä, silittämään paitoja ja olemaan haluttava, häntä pidettäisiin säälittävänä. Sellaisia julkisesti puhuva liikemies olisi työtön vuorokaudessa.

Vanhasen perheveromalli

Vanhanen: Perhevero takaisin

Joustoa pienten lasten vanhempien työhön

Perheverotus kannustaisi naisia jäämään kotiin
- Vapaaehtoinen veromalli kannustaisi naisia jäämään kotiin entistä useammin. Jos haluttaisiin naisten osallistuvan työelämään, pitäisi naisilla olla pienempi verotusaste, sanoo Lilja.

Perheverotuksen puolesta - ja aasinsillan avulla terveisiä vihtiläisille
Olen itse kotiäiti ja tunnen paljon kotiäitejä. En tunne yhtäkään kotiäitiä, joka ei olisi kotiäitinä omasta halustaan. Jos joku kaipaakin hieman työelämää, niin syynä kotiin jäämiselle on kuitenkin oma halu tehdä lapsen kannalta paras ratkaisu, ei miehen painostus. En ole myöskään kuullut yhdenkään tuntemani kotiäidin toivovan, että mies jättäisi välillä työnsä ja jäisi kotiin naisen sijaan, poikkeuksena ne perheet, joissa tämä ratkaisu on sitten tehtykin. Siinä missä pidän rikkaita johtajia kotirouvavaimoineen myyttinä, pidän myyttinä myös nyrkin ja hellan väliin naisensa määrääviä äijänköriläitä. Jo siitä yksinkertaisesta syystä, ettei yhdenkään naisen tarvitse sietää sellaista suomalaisessa nykykulttuurissa. Ja mitä ensin mainittuihin vielä tulee, minun puolestani mahdollisuuden perheverotukseen voisi aivan hyvin rajata koskemaan perheitä, joissa on esimerkiksi vähintään yksi alle 10-vuotias lapsi (tai raja voisi olla tiukempikin).

Yrittäjänaiset: Lapsi maksaa 10 000 euroa, yhteiskunnan autettava
- Mutta eihän kukaan mieskään voi haluta, että oma vaimo tai tytär häviää työhaastattelussa tyhmemmälle miehelle vain sen takia, että nainen voi tulla raskaaksi.

torstaina, syyskuuta 03, 2009

Kiesi osa salaliittoa?

Salaliitto? Naistutkijan mukaan Audi-miehen kommentit eivät olleet sattumaa
Naistutkimukseen erikoistunut Helsingin yliopiston valtio-opin laitoksen tutkija Sari Roman-Lagerspetz epäilee Audi-johtaja Esko Kiesin naiskommentteja osaksi laajaa salaliittoa, jonka tavoitteena on tuoda vanhat sukupuolikäsitykset jälleen esille. Roman-Lagerspetz esittää näkemyksensä Ylen uutisten haastattelussa.

Hänen mukaansa vanhakantaisten käsitysten kannattajat ujuttavat vanhoja käsityksiä muun muassa verhoamalla ne tasa-arvokäsitteiden sisälle. Tutkija perustaa argumenttinsa eri tiedelehdissä julkaistuille tutkimuksille.

Audi-Kiesin kommentit osa laajaa kampanjaa

Naiset iloitsevat Audi-miehen irtisanoutumisesta

Wallin: Audi-kohua ei ole liioiteltu
- Mielestäni on erityisen tärkeätä, että suhtaudutaan tällaisiin tapauksiin riittävällä vakavuudella. Kiesin ero osoittaa, että tänä päivänä ei enää kenelläkään sellaisessa asemassa olevalla ole varaa vitsailla tämän tyyppisistä asioista.

Ei kannata olla feministi

Miksi en ole feministi

"Isien rakkaudesta lapsiinsa"
Suomi on väkivaltainen maa. Ei siinä ole mitään uutta. Mutta väkivallan selittäminen yksilön mielenterveysongelmilla on kuin vetäisi säkin päähänsä.

Niin tapahtui Myyrmannin pommi-iskun sekä Kauhavan ja Jokelan kouluampumisten jälkeen, kun ampujista piirrettiin patologista luonnekuvaa oikein urakalla.

Mutta juopot tappavat toisiaan joka päivä. Kaduilla hakataan kännissä vastaantulijoita, ja liian usein isä ampuu perheensä mustasukkaisuusdraaman päätteeksi.

Poika ihailee takapenkiltä, kun isi painostaa moottoritiellä liian hidasta kuskia roikkuen kiinni tämän takapuskurissa.

Jo leikkipuistossa lapsi kuulee, miten isä kehottaa itkupilliä vetämään hameen päälle: mies ei itke, vaan lyö takaisin!

Vähitellen pikkupoika kasvaa äijäkulttuuriin. Hän miehistyy. Se tapahtuu viimeistään keski-iässä, kun hän ryhtyy harrastamaan sotahistoriaa ja uneksii Kannaksen ratkaisutaisteluista.

Mielidevainottu Kiesi

Kiesiä kärrätään noitaroviolle
Mikä on se syy, miksi Kiesiin on sitten kohdistettu tämä noitavaino? Kiesi on joutunut tämän henkisen roskasakin kynsiin ja hampaisiin asiayhteydestä irti revittyjen (ja kuten sanottu, pienelle ryhmälle, tarkoitushakuisesti ja huumorimielessä kerrottujen) mielipiteidensä vuoksi.

On tuskin kovin kaukaa haettu, että Kiesiä vainotaan (ihmisoikeussopimuksen, Suomen perustuslain sekä voimassa olevan syrjintälainsäädännön vastaisesti) hänen mielipiteidensä vuoksi.

Luettuani jutun, minä aloin tuntea lähinnä myötähäpeää tämän seipäitään kalistelevan ja soihtujaan sytyttelevän – ja alinta henkistä rahvasta edustavan - lynkkausjoukon puolesta. Nämä näennäissuvaitsevaiset moralistit ovat valmiita naulaamaan ristille ja polttamaan julkisuuden noitarovioissa kaikki omasta näkökulmastaan toisinajattelevat ihmiset – etenkin, jos he ovat päässeet johonkin yhteiskunnalliseen asemaan.

Tasa-arvoisuudesta lain edessä
Tasa-arvovaltuutettu Pirkko Mäkinen on suivaantunut tapahtuneesta ja toteaa, että tällaiset kannanotot ovat halventavia.

Missä olivat Mustakallio ja Mäkinen, kun Anne Moilasta tutkittiin ja kun Akuliina Saarikoski viljeli valheitaan, loukkauksiaan ja uhkauksiaan? Omassa sopessaan, autuaan tietävinä tapahtuvasta ja onnellisia siitä, ettei esitutkintaa tehty. Ja miksi? Se lienee sanomattakin selvää: Kiesin miessovinistiset kannanotot eivät ole suotavia, mutta Moilasen vastaavat naissovinistiset kommentit kyllä. Käsi pystyyn jos näet ristiriidan; optikolle ja aivokirurgille jos et.

Sitten vielä kehdataan sanoa, että ihmiset ovat tasavertaisia virkamiesten silmissä tässä maassa. Sitä ihmiset eivät ole. Ellei ihmisiksi mielletä sitten vain naisia, feminististä järjenjuoksua noudattaen.

Onko nelikymppinen nainen menetetty tapaus?

Varo, audipomoja voi olla enemmänkin!
Kiesin lausunnot ovat Mustakallion mukaan arveluttavia Audin imagon, sisäisen ilmapiirin ja johtajuuden kannalta.

– Moinen käytös on kyseenalaista sekä yhteiskunnan hyväksymien pyrkimysten että lainsäädännön kannalta.

– Yksittäisissä keskusteluissa tällaisille kommenteille nauretaan, mutta painetussa sanassa ne ovat hyvin stereotyyppisiä, loukkaavia ja monessa suhteessa halventavia, Mäkinen sanoi Ilta-Sanomille.

Tasa-arvolaissa on säännös sukupuoleen perustuvasta häirinnästä. Mustakallion mukaan häirinnän ei tarvitse olla seksuaalista, vaan se tarkoittaa sellaista käyttäytymistä ja puhetta, jossa perusteettomasti halvennetaan toista sukupuolta.

– Jos johtaja sanoo, että naisten tehtävä on olla vain miehiä varten, hän voi miettiä, syyllistyykö hän sukupuoleen perustuvaan häirintään.

Audi-Esko ja kotitöiden politiikka

Audimies ja vihaiset naiset :D
Nimittäin kun mies kirjoittaa vastaavaa naisesta, niin se on sitten ihan sovinistinen paska jätkä. Katsokaas kun nykyään tasa-arvon aikana nainen on ihan helvetin paljon tasa-arvoisempi kuin mies ja jos vaikka joku keski-ikäinen lady olisi Anna-lehdessä tilittänyt haluavansa parisuhteeseen kiinteälihaisen ja treenatun nuoren miehen, joka haluaa vain tehdä naisen onnelliseksi ja tyytyväiseksi, niin EI KETÄÄN KIINNOSTAISI. Kyseinen lady olisi vaan ”moderni nainen”. Tajuatteko te mitä minä ajan takaa???

Jos tuo audimies ei tykkää lihavista naisista, niin onko se nyt sitten synti?

"Audi-miehen" hengessä tänään muutama linkki.
Minusta on jotenkin hauskaa se, että kun keski-ikäinen myyntimies kertoo että hyvä vaimo käyttää korkkareita ja silittää vaatteita, se on valtakunnantason juttu, jota varmaan hallituskin kohta joutuu kommentoimaan. Sensijaan, kun uskonnollinen johtaja kertoo, että hyvä vaimo on 13-vuotias, tässä ei ole mitään ihmeellistä.

keskiviikkona, syyskuuta 02, 2009

Eronneen miehen kurja osa

Lapsistaan erotettu vanhempi on taloudellisestikin heikoilla
Useimmissa avioeroissa mies lähtee henkilökohtaisten tavaroidensa kanssa perheen yhteisestä asunnosta joko vapaaehtoisesti tai naisen aloitteesta lopettaa yhteiselämä.

Useimmissa tapauksissa isä joutuu jättämään lapsensa äidin luokse, koska vanhoillinen yhteiskunta ei tässäkään toimi tasa-arvoisesti. Katsotaan, että lasten paikka on äidin luona. Näin käy silloinkin, kun isä on vastannut avioliitossa kokonaisvaltaisesti lasten arjesta.

Kun toinen vanhempi jää lasten kanssa "yksinhuoltajaperheeseen", hän on oikeutettu lastensa kautta erilaisiin yhteiskunnan etuihin.

Jos lähihuoltajalla ei ole asuntoa, hän on oikeutettu saamaan sellaisen, koska lapset asuvat hänen luonaan. Mikäli hänen maksukykynsä ei riitä, hän on oikeutettu asumistukeen, jossa ei nykyisin ole edes omavastuuta.

Tämän lisäksi hän saa lapsistaan riippuen kotihoidontukea, erilaisia kuntakohtaisia lisiä, vammaistukea, toimeentulotukea ja niin edelleen. Lisäksi hänen osoittamalleen tilille maksetaan lapsilisät yksinhuoltajakorotuksineen riippumatta siitä, kuinka laaja tapaamisoikeus muualla asuvalla vanhemmalla on.

Hänen osoittamalleen tilille maksetaan myös elatusavut, jotka ovat usein kohtuuttoman suuret. Suuruus vaikeuttaa muualla asuvan vanhemman ja lasten tapaamisia. Mikäli muualla asuva vanhempi on maksukyvytön, Kela suorittaa lähihuoltajalle elatustuen määrän, 136 euroa kuukaudessa lasta kohden ja yksinhuoltajakorotuksen 46,60 euroa.

Mikä sitten on tilanne lapsistaan erotetulla toisella vanhemmalla? Hän saattaa ensi alkuun joutua yöpymään sukulaisten tai kavereidensa nurkissa, koska hänellä ei ole lakisääteistä oikeutta asuntoon kuten lasten lähihuoltajalla.

Hän joutuu edelleen maksamaan lähihuoltajan nyt asuttamaa perheen yhteistä asuntoa, joten hänellä ei ole myöskään taloudellisia resursseja järjestää itselleen omaa asuntoa.

Feminismin kahdet kasvot

Lähes 90 prosenttia Wikipedia-sisällöstä miesten käsialaa

Yksinhuoltajia syrjitään

Yksinhuoltajan talous horjuu muita herkemmin
- Yksinhuoltajat kokevat syrjintää työantajan puolelta. Jos lapsi sairastuu, on vanhempi väistämättä poissa töistä. Siksi heitä ei välttämättä haluta palkata.

Syrjintä on tuttua Teija Salmelle. Keskusteluista ystävien kanssa on ilmennyt, että yksinhuoltajaäiti ei koskaan ole työnantajalle ensimmäinen vaihtoehto, kun palkkalistalle etsitään uutta voimaa.

- Nykyään olen helluntaiseurakunnalla töissä, ja se on tosi ok. Mutta joskus työhaastatteluissa vastaanotto on ollut vihamielistä, kun on käynyt ilmi, etten voi tehdä kolmivuorotyötä.

Naistutkimus jää tänään historiaan Helsingin yliopistossa

Ukrainan pornolaki

Audi-pomon kohulausunnot eivät hätkähdytä naiskansanedustajia

Jutta Urpilainen säestää presidentti Halosta: naisjohtajalle kasataan ulkonäköpaineita.
Presidentti Tarja Halonen nosti naispäättäjien kohtelun esille maanantaina FST5-kanavan ruotsinkielisessä Vilket drama -ohjelmassa. Halonen ihmetteli valtiovierailuista saamaansa palautetta.

- Hyvin usein kun minun onnistumistani arvioidaan, niin ei katsota miten kuningas käyttäytyi, vaan verrataan kuningattareen, Halonen paheksui.

- Naisen pitäisi olla yhtä aikaa äiti, presidentti, kuningatar ja kaikkea mahdollista, Halonen puuskahti.

Audicaust

Audi-miehen jutut ovat saaneet arvaamattoman suurta julkisuutta. Mitä niistä pitäisi oikein sanoa? Audi-miehen perusviesti voidaan tiivistää kahteen kohtaan:

1. Hän kuvailee parinvalintapreferenssejään, eli millainen naisen tulisi olla: "Tarvitsen naista yhä enemmän sellaisiin asioihin, joihin nainen on tarkoitettu, kuten pitämään miestä hyvänä ja olemaan haluttava."

2. Hän kannattaa seksististä ja konservatiivista ideologiaa, jonka mukaan nainen on erilainen kuin mies ja siksi naisten tulee tehdä naisten hommia: "nainen on niin fyysisesti, psyykeltään kuin tunne-elämältäänkin aivan erilainen kuin mies."

Ensimmäisen kohdan kohu kertoo meille ainakin sen, että miehillä ei ole oikeutta valita vapaasti parinvalintapreferenssejään tai ainakaan lausua niitä julki. Mies ei saa odottaa, että nainen miellyttää miestä miehen haluamalla tavalla. Ideaalisessa maailmassa jokaisella pitäisi kuitenkin olla oikeus haluamiinsa parinvalintapreferensseihin. Jos Audi-mies ei noilla kriteereillä löydä naista, niin sehän on hänen oma ongelmansa. Tosin konservatiiviselle päällikkömiehelle löytyy varmasti nainen, jos ei useampiakin.

Toinen kohta on vastakohta Relanderin sukupuoliradikalismille, joka vaatii vapautta sukupuoliroolien kahleista. Audi-mies taas haluaa, että miehet ovat miehet ovat miehiä ja naiset naisia. Tämä on tietenkin ikivanha ja maailman mittakaavassa paljon sukupuoliradikalismia suositumpi ideologia. Ei sen pitäisi yllättää ketään, sillä suuri osa johtajamiehistä on luultavasti samaa mieltä, vaikka eivät uskallakaan sanoa sitä ääneen.

Johtopäätös kohusta on se, että ihmisillä tulisi olla oikeus valita parinvalintapreferenssinsä ja kertoa niistä vapaasti ilman, niin siitä seuraa sanktioita.

Tasa-arvovaltuutettu: Audi-kohu naisia halventavaa!
Tasa-arvovaltuutettu ei aio - eikä voi - puuttua myyntijohtajan puheisiin.

- Meillä on mielipiteenvapaus Suomessa.
Eipä siltä vaikuta.

tiistaina, syyskuuta 01, 2009

Hanna Onwen-Huma

Miesten entistä laajempi työttömyys ei ole ilon aihe
”Kesäkuun lopussa kaikista Suomen työttömistä työnhakijoista 56 prosenttia oli miehiä. Vielä vuosi sitten kesäkuussa enemmistö työttömistä työnhakijoista – 52 prosenttia – oli naisia. Naisia oli työttömänä miehiä enemmän myös kaksi vuotta sitten.”

Sukupuolitietoinen budjetointi parantaa kaikkien hyvinvointia
Työ- ja elinkeinoministeriö on nostanut esiin ensi vuoden talousarvioesityksessä nuorten miesten ja naisten työttömyysasteen suuren eron. Nuorten naisten työttömyysaste oli maaliskuussa 14,3 prosenttia ja miesten 29,4 prosenttia. Tilastotieto on peruste sille, että toiminnassa ja määrärahojen suuntaamisessa edistetään nuorten miesten nykyistä parempaa kiinnittymistä opiskeluun ja työelämään.

"Sukupuolten tasa-arvoa ei edistetä tuomalla esiin pelkästään naisten asioita tai sukupuolineutraalisti kohtelemalla miehiä ja naisia samalla tavalla. Tasa-arvon edistäminen edellyttää, että miesten ja naisten erot tuodaan näkyville. Erot pitää ensin tunnistaa ja sitten tunnustaa", Hanna Onwen-Huma sanoo.

Suomalaisnaiset ovat vetäytyviä hiiriä

Seksuaalipoliittinen raivo

Feministinen aikakauslehti Tulva nousi muutamassa vuodessa kulttimaineeseen ja tuotti Suomeen nimekkäiden naiskirjoittajien joukon.
”Ensimmäisissä toimituskokouksissa olivat edustettuina muun muassa Helsingin Sanomat, Yle ja Suomen tietotoimisto. Ei ole itsestäänselvyys, että valtamedian toimittajat saavat tehdä vapaa-ajallaan pientä mielipidelehteä.”

Vallilalaisen kerrostalon takapihalla istuvan Miina Supisen mielestä sukupuolten välisten erojen riitaisa korostaminen on lisääntynyt, ja esimerkiksi lapset värikoodataan punaiseen ja siniseen.

”Tämä seksuaalipoliittinen raivo johtaa kummallisiin väittelyihin siitä, kuka antaa ja kenelle. Se vääristää ihmisten kuvaa feminismistä”, Supinen sanoo viitaten Henry Laasaseen, Timo Hännikäiseen ja joihinkin muihin miesaktivisteihn.

Naisasialiitto Unionin ja miesaktivistien välinen kiistely on pitkälti kiteytynyt Anne Moilaseen. Uusi päätoimittaja julkaisi ensitöikseen teemanumeron Tulta munille, jossa ruodittiin kovalla kädellä näkyvimpien miesaktivistien väitteitä.

”Heidän väitteensä ovat yhtä älyllisiä kuin se, että kaikkien Suomen oravien pitäisi alkaa syödä jäkälää. Siis ihan vammaista!” Moilanen kiihtyy.

Hän myöntää, ettei pitäisi provosoitua, kun provosoidaan. Ja appro-tasoiseen esseeseen tai ala-arvoiseen keskusteluun ei pidä lähteä ollenkaan mukaan.

Moilanen toivoo, että miespopulistit ovat ohimenevä muoti-ilmiö, joka liittyy miesliikkeen järjestäytymiseen.

”Suomessa on niin vähän miesaktivisteja, että aina näyttää uutiskynnys ylittyvän, kun kuka tahansa mies sanoo mitä tahansa naisiin ja feminismiin liittyvää.”
Piiskat, ketjut ja vyöt
Maailma ei ole oikeudenmukainen paikka, emmekä me kasva tyhjiössä. Me naiset olemme sorrettu yhteiskuntaluokka. Vallassa oleva luokka, miehet, kontrolloivat meitä väkivallalla. Sen väkivallan uhka on ilmassa aina, niin kuin raskas ilmanpaine ukkosmyrskyn alla.

Tasa-arvo, mitä se on?
Ehkä enempi noita epäkohtia miesten suunnalta tuon esille, mutta jonkun täytyy. Onhan meillä Henri Laasonen, mutta valitettavasti sen hyvät pointit katoaa niiden huonojen pointtien taakse. Herättelee sentään keskustelua.

Voiko mies olla feministi?