keskiviikkona, marraskuuta 04, 2009

Perheväkivalta

Perheväkivaltaan kuolee Suomessa vuosittain 20–30 henkeä

Seksuaalinen häirintä

Naisten ja miesten työt

Student falsely accused of raping woman changed his identity to start new life abroad

Kun miehistä tehtiin poikia
Miesasiamies olen, sen olen tunnustanut monta kertaa. Mutta miesasialiikkeeseen en ole liittynyt. En tiedä miksi, sillä minusta miesliike on aivan yhtä tarpeellinen tänä päivänä kuin feministinen liike. Olen vain yksinäinen susi ja se siitä. Näin tuntevat kai muutkin miehet ja siksi miesliike jää harvojen harrastukseksi.

Moni mies on varmasti kiinnostunut miesliikkeistä, mutta ei uskalla niihin aktiivina liittyä. Syy on yksinkertainen. Jos ajaa miesten asiaa, se on jotenkin valtaväestön mielestä huvittavaa. Siihen yhtenä syynä on kuva, joka meille on annettu, että kun miestä alistetaan tai kohdeillaan kaltoin, niin se on aina jotenkin huvittavaa. Mies on ansainnut epäonnensa, jos ei kykene itse itseään ja etujaan puolustamaan.

Työryhmä yrittää purkaa sukupuolierottelua koulussa
Tyttöjen ja poikien koulumenestystä tutkinut kasvatustieteen professori Elina Lahelma Helsingin yliopistosta huomauttaa, että mediassa koulumenestystä kuvaavat jutut korostavat sukupuolieroa voimakkaasti.

Uutisten otsikoissa kerrotaan usein hyvin koulussa menestyvistä tytöistä ja huonosti menestyvistä pojista. Yksi tutuimmista esimerkeistä on kansainvälinen PISA-tutkimus, jossa suomalaisten tyttöjen kerrotaan menestyvän paljon poikia paremmin lukutaidossa, ja poikien taas hieman tyttöjä paremmin matematiikassa. Usein jää kertomatta, että suomalaiset pojat menestyvät kuitenkin lukutaidossa keskimäärin paremmin kuin pojat muissa maissa.

"Sukupuoliero on helpoin ja keskeisin muuttuja koulumenestyksen arvioinnissa. Kaikki me kuitenkin tiedämme, etteivät kaikki tytöt ole kaikkia poikia parempia koulussa", Lahelma sanoo.

28 kommenttia:

Jorma kirjoitti...

"Palkkaero johtuu sukupuolesta

Työnantajat ja palkansaajat ovat suurin piirtein yhtä mieltä siitä, mistä palkkaero johtuu. Työnantajien mukaan palkkaerojen ensisijaisena syynä on työmarkkinoiden jakautuminen nais- ja miesaloihin. Palkansaajien mielestä palkkaeron syynä on se, että naisaloilla maksetaan liian pieniä palkkoja, mikä heijastuu alan koko hierarkiaan."

Palkkaero ei siis johdu sukupuolesta. Se, että eri aloilla maksetaan eri suuruisia palkkoja ei ole tasa-arvo-ongelma tai sukupuolikysymys.

"Vaikka naisalalla työskentelevät naiset kouluttautuisivat kuinka hyvin, he eivät saavuta miesalojen palkkatasoa.

Segregaatio eli työelämän jakautuminen naisten ja miesten aloihin näkyy erityisesti hoito- ja palvelualojen palkkauksessa. Yhtä vaativat teknillisen alan työt ovat paremmin palkattuja."

Miksi ihmeessä kieltäydytään ymmärtämästä, ettei julkisen sektorin palkkoja voi verrata yksityisen sektorin palkkoihin? Vaativuuden määrittely on hankalaa. Joka tapauksessa miehet tekevät selvästi enemmän töitä, joten heidän on tienattava enemmän. Koulutus ei hyvää palkkaa takaa, eikä sen pidäkään. Markkinataloudessa palkat määräytyvät kysynnän ja tarjonnan mukaan, eivät keskuskomiteoiden päätöksillä.

Jorma kirjoitti...

Mitä tulee ammatilliseen segragaatioon, niin sen purkaminen tai vähentäminen edellyttää poikien koulutukseen panostamista ja miesten määrän lisäämistä korkeakoulutuksessa.

Useinhan femut väittävät, että alasta tulee patremmin palkattu, kun sillä työskentelee miehiä. Miksi he eivät siis vaadi miesten määrän lisäämistä vaikkapa kunnallishallinnossa. Voisivat oppia samalla jotain uutta sukupuolen vaikutuksesta palkkaukseen (palkat eivät nimittäin nousisi, vaikka miehiä olisi siellä lisää).

Jorma kirjoitti...

"Jos ajaa miesten asiaa, se on jotenkin valtaväestön mielestä huvittavaa."

Jos haluaa joskus tuloksia ja paremman tulevaisuuden, ei voi ajatella liiaksi, mitä muuta ehkä ajattelevat.

Jorma kirjoitti...

"Itse olen toki seksikauppaa vastaan jo siksikin, että miehet menettävät rahansa siinä touhussa ja asettavat terveytensä vaaraan."

Tällä perusteella pitäisi kriminalisoida kaikki yhden yön suhteet.

Seksipalvelujen kauppa on miehelle järkevämpää, koska rahalla saa, mistä on sovittu ja ammattilainen huolehtii turvaseksistä.

Anonyymi kirjoitti...

Hesarin miesten viikon kunniaksi julkaisemaan perheväkivaltajuttuun (Perheväkivaltaan kuolee Suomessa vuosittain 20–30 henkeä) liittyy valhekulma ... eiku, "tietokulma" se onkin nimeltään. Otsikkona on kuvaavasti: "Väkivalta siirtyy iältä pojalle". Perheväkivallan yleisyyttä on kuulemma vaikea arvioida, koska tekoja ei herkästi ilmoiteta poliisille (kirjoittaja ei ole kuullut haastattelututkimuksista). Kuitenkin tiedetään, että "15 prosentissa tapauksista uhrina on mies".

Nyt täytyy vain suostutella vaimo mukaan lopettamaan tämän rasistisen propagandavihon tilaus.

Anonyymi kirjoitti...

"Moni mies on varmasti kiinnostunut miesliikkeistä, mutta ei uskalla niihin aktiivina liittyä. Syy on yksinkertainen. Jos ajaa miesten asiaa, se on jotenkin valtaväestön mielestä huvittavaa."

Toinen syy on se, ettei halua leimautua näiden hieman yksinkertaisten spämmääjien ja yliaggressiivisten solvaajien porukkaan kuuluvaksi.

Anonyymi kirjoitti...

Hesarin keskusteluun lähettämäni vastine:

Tuossa arvuuteltiinkin, miten Hesari suhtautuu uuteen miesten viikkoon ja lähestyvään isänpäivään. Oliko odotettavissa jonkinlainen feministinen propagandapläjäys? Ja sieltähän se tuli: muistutus isien pahuudesta. Väkivalta periytyy isältä pojalle" on "tietokulman" (sic) otsikko. Pari päivää sitten Hesari jo ennättikin väittää, että vain naiset ovat perheväkivallan uhreja.

Kerrottakoon nyt kuitenkin (jo sensuuri päästää läpi), että oikeassa maailmassa äidit pahoinpitelevät lapsia huomattavasti useammin kuin isät. Naiset ovat muutenkin läheissuhteissa hiukan miehiä väkivaltaisempia, jos satoja tutkimuksia on uskominen (vaikkakin muutamaa promillea koskettava vakava perheväkivalta kohdistuu useammin naisiin).

No, feministit nyt muutenkin uskottelevat mitä sattuu. "Mitä väliä", kuten vaimo sanoi. No, jos pitää perheväkivaltaa pienenä ongelmana, niin sitten ei ole väliä, mitä siitä väitetään. Jos kuitenkin on huolestunut erityisesti lasten hyvinvoinnista, tällaiset Hesarin harrastamat valhekampanjat pitäisi ehdottomasti lopettaa. Miten muka pystytään puuttumaan väkivaltaan, jos ei tiedetä kuka väkivallan tekijä on?

Erityisen huolestuttavaa on, että näistä asioista vastaavien ministeriöiden johtajat ilmeisesti hankkivat tietonsa Hesarin valhekampanjoista. STM paasaa lähes pelkästään miesten perheväkivallasta (tsekatkaa nettisuvut), oikeusministeriö harkitsee Braxin johdolla lainsäädäntöä, jossa puututaan erityisesti miesten perheväkivaltaan, sisäministeriön kansliapäällikkö luulee lausuntojensa mukaan, että perheissä vain miehet ovat väkivaltaisia jne.

Koska oikeamieliset ihmiset heräävät taistelemaan tätä pahuutta vastaan? Jos ette välitä miehistä ja pojista, ajatelkaa sentään, että valheenne vahingoittavat tyttölapsiakin!

Henry Laasanen kirjoitti...

HS:

TIETOKULMA
Väkivalta siirtyy isältä pojalle

Perheväkivallasta aiheutuu kunnille ja valtiolle 91 miljoonan euron kustannukset vuosittain, arvioitiin 2001 Hämeenlinnassa tehdyssä tutkimuksessa.

Sosiaalisektorin osuus kuluista oli 53 prosenttia. Oikeudellisia kuluja oli 27 prosenttia, joista poliisin kulut olivat suurimmat.

Poliisin tietoon tulleesta väkivallasta noin 12 prosenttia tapahtuu perheen sisällä.

Perheväkivallan yleisyyttä on vaikea arvioida, koska tekoja ei ilmoiteta poliisille herkästi.

Noin kymmenen prosenttia naisiin kohdistuneesta parisuhdeväkivallasta ilmoitetaan poliisille, kertovat uhritutkimukset.

15 prosentissa tapauksista uhrina on mies. Lähes yhtä usein uhriksi joutuu lapsi.

Kuusi prosenttia perheväkivaltaan syyllistyneistä miehistä on hakenut apua.

40 prosenttia väkivaltaa lapsuudenkodissaan nähneistä miehistä on omassa parisuhteessaan ollut väkivaltainen puolisoaan kohtaan.

Henry Laasanen kirjoitti...

HS: "Yhden tutkimuksen mukaan noin 250 naista joutuu Suomessa joka päivä pahoinpitelyn uhriksi parisuhteessaan, yksi joka kuudes minuutti. 20–30 kuolee, kun nykyinen tai entinen kumppani surmaa heidät."

Jorma kirjoitti...

"Toinen syy on se, ettei halua leimautua näiden hieman yksinkertaisten spämmääjien ja yliaggressiivisten solvaajien porukkaan kuuluvaksi."

Tuskin kukaan haluaa olla kuten sinä.

Anonyymi kirjoitti...

"Tuskin kukaan haluaa olla kuten sinä."

Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa.

Kysynpä vaan kirjoitti...

"Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa."

Puuttumatta nyt enempiä siihen, että tosiaankin pahimmat miesaktivistit eivät täällä poikkea paljoakaan pahimmista femakoista, ihmettelen mitä oikein on tarkoittavinaan "se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa". Juu, jos heitän koiraa kalikalla, se voi älähtää. Jos joku syyttää minua vaikkapa ääliöksi, minä varmaankin älähdän. En ymmärrä kuitenkaan, miten nuo kaksi tapausta olisivat millään lailla samanlaisia.

Jorma kirjoitti...

"Kaikki me kuitenkin tiedämme, etteivät kaikki tytöt ole kaikkia poikia parempia koulussa"

Kaikki me kuitenkin tiedämme, etteivät kaikki miehet ole kaikkia naisia parempipalkkaisia

Onko Professori Elina Lahelma tätä mieltä? Eikö hänen loogisesti tulisi vaatia naisvaltaisia aloja suosivan tasa-arvo-ohjelman palkkausosion lopettamista?

Palkkauksessa puhutaan kuitenkin, aikuisista ihmisistä ja heidän vapaista uravalinnoistaan. Koulutuksessa taasen kyse on siitä, miten hyviksi oppijoiksi systeemi onnistuu lapset kouluttamaan.

Jorma kirjoitti...

"Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa."

Näköjään.

"pahimmat miesaktivistit eivät täällä poikkea paljoakaan pahimmista femakoista"

Suosittelen suhteellisuuden- ja todellisuudentajun hankkimista. Se kannattaa.

Anonyymi kirjoitti...

Kuulostaako tutulta?:

Naiset pääsevät miehiä huonommin opiskelemaan:

Hyvä koulumenestys ei takaa naisille opiskelupaikkaa, koska naisvaltaisille aloille on vaikeampi päästä kuin miesvaltaisille aloille.

Jokainen tietää tuttavapiiristään nuoren naisen, joka menestyi hyvin peruskoulussa ja lukiossa, mutta jatko-opiskelupaikka ei irtoa. Onnekkaimmat pääsevät usean yrittämiskerran jälkeen haluamaansa opinahjoon, osa hakeutuu muulle alalle. Jokainen tuntee myös naisen, joka ei menestynyt koulussa. Hän kitkuttaa todennäköisesti nykyään siivoojan tai myyjän pienellä palkalla. Helsingin yliopiston professori Elina Lahelman mukaan nämä yleiset kohtalot johtuvat siitä, että naiset pääsevät miehiä huonommin haluamiinsa koulutuspaikkoihin.

Pääsyy naisten koulutusongelmiin on se, että Suomessa on jyrkkä sukupuolten välinen jako siinä, mille aloillle naiset ja miehet hakeutuvat opiskelemaan.

Karkeasti sanottuna naiset hakeutuvat sosiaali- ja hoitoaloille ja miehet tekniselle puolelle, professori Elina Lahelma selvittää.

Miesten opiskelemaan pääsyä helpottaa se, että miesvaltaisilla aloilla on opiskelupaikkoja enemmän kuin naisvaltaisilla aloilla. Naisvaltaisilla aloilla taas kilpailu on kovempaa kuin miesvaltaisilla aloilla, koska naiset kilpailevat hyvillä arvosanoilla keskenään samoista opiskelupaikoista.

Sukupuolijako on juurtunut syvälle kulttuuriimme.

Meillä elää vahva näkemys tyttöjen ja poikien erilaisuudesta. Pidetään luonnollisena, että tytöt ovat kiinnostuneita kielistä ja taiteesta ja pojat matematiikasta ja urheilusta, sanoo Lahelma.

Naisenemmistöiset koulutusalat, joille pääsee heikolla peruskoulutodistuksella, johtavat yleensä matalapalkkaisiin ammatteihin kuten siivoojaksi ja myyjäksi. Pojille taas on huonosta koulumenestyksestä huolimatta tarjolla lukuisia opiskeluvaihtoehtoja ammattikoulun teknisillä linjoilla. Näissä ammateissa myös tienaa hyvin, professori Elina Lahelma sanoo.

Homo

Anonyymi kirjoitti...

Ja vielä toisen kerran historian lehtien havinaa:

Eläinlääketieteellisessä 98 prosenttia aloittavista opiskelijoista on naisia. Käytännössä se tarkoittaa, että 52:n valitun joukossaan on yksi mies...

Mutta onneksi tasa-arvovaltuutettu on ehtinyt lausua painavan sanansa tästäkin:

Onko yhteiskunnallinen ongelma, että eläinlääkäreistä suurin osa on naisia?... On varottava teilaamasta yksipuolisen sukupuolirakenteen aloja jotenkin "huonoiksi" tai "viallisiksi".

Homo

Ville kirjoitti...

"Perheväkivaltaan kuolee Suomessa vuosittain 20–30 henkeä"

Otsikko tasapuolinen kun puhutaan perheväkivallasta. Jutun sisältö taas sitä itseään. Mies tekijä, nainen/lapsi uhri. Espoon turvakodin johtaja taas laskettelee omia mielipeitään kun väittää, että "väkivallan tekijä ei yleensä tarvitse teolleen mitään syytä". Toisin sanoen Heli Raja-Halli väittää, että tekijä on väkivaltainen huvikseen/luonnostaan/piruuttaan jne. Jokainen fiksu tajuaa, että kun puhutaan perheväkivallasta sen tekijä on myös nainen tai jopa lapsi. Raja-Hallin logiikalla myöskään nainen ei tarvitse mitään syytä teolleen, riittää, että lapsi katsoo väärällä tavalla. Nainen ja äiti on vain väkivaltainen luonnonstaan/huvikseen/piruuttaan jne.

Islamin ihanuuksia. Viisi lasta raiskannut ristiinnaulitaan Saudi-Arabiassa

Jorma kirjoitti...

""Perheväkivaltaan kuolee Suomessa vuosittain 20–30 henkeä"

Otsikko tasapuolinen kun puhutaan perheväkivallasta."

Määrät jäävät vaille lähdettä, joten niitä voi pitää kyseenalaisina.

Ihmetyttää lisäksi, miksi vastaavia otsikoita ei revitä tulipalokoulemista (Suomessa Europpan surkeimpiin kuuluva tilanne): yli 100 vuodessa, liikennekuolemista: yli 300 vuodessa, liukastumiskuolemat: n20 vuodessa saatikka äitien påäihteidenkäytön seurauksista?

FAS lapsi tulevaisuudesta kirjoitti...

HS ON AVANUT MIESTEN VIIKON - TAVANOMAISEN ISÄNPÄIVÄ UUTISTOINTIENSA MALLIN MUKAAN. PIAN VARMAAN YLE LÄHETTÄÄ TERVEISENSÄ MIEHILLE JA ISILLE TYYLIIN: TULTA MUNILLE URPOT.

--

Tottakai miehet ovat väkivaltaisia koska heitä ei imetetetä ja hellitä Suomalaisessa ÄITISUHTEESSA pikkuisina ja tämän päälle heillä on sivistysmaitten viimeisimpänä koko miessukupolvea koskeva PAKOLLINEN PALKATON TAPPO OPETUSKOULU , jota ei olla purettu muiden sivistysmaitten tapaan ja johon ei 15 naisen johtamana tasa-arvoyksikkömme ei vahingossakaan puutu millään.

On turha uutisoida mitään Suomalaisten miesten väkivaltaisuudesta ennenkuin saadaan whon imetyssuosituksen edes lähelle voimaan ja muutenkin feministinen, kova ja miesvihaa puhkuva äitisuhde terveeksi sekä palkaton tappokoulutus pois miehiltä muiden sivistusmaitten tapaan.

Jorma kirjoitti...

"On varottava teilaamasta yksipuolisen sukupuolirakenteen aloja jotenkin "huonoiksi" tai "viallisiksi"."

Miksi tämä ei sitten koskisi yhtä lailla miesvaltaisia aloja? Johtajien miesvaltaisuus ei siis ole ongelma.

"Helsingin yliopiston professori Elina Lahelman mukaan nämä yleiset kohtalot johtuvat siitä, että naiset pääsevät miehiä huonommin haluamiinsa koulutuspaikkoihin."

Vai niin. Korkeakoulut vain ovat täynnä naisia ja koulupudokkaat lähes poikkeuksetta miespuolisia.

"Suomessa on jyrkkä sukupuolten välinen jako siinä, mille aloillle naiset ja miehet hakeutuvat opiskelemaan."

Miksi se, mitä ihmiset itse haluavat ei professorille kelpaa? Miksi ihminen ei saisi itse valita opiskelualaansa ja työtä, jota haluaa tehdä?

"Miesten opiskelemaan pääsyä helpottaa se, että miesvaltaisilla aloilla on opiskelupaikkoja enemmän kuin naisvaltaisilla aloilla."

Insinöörejä tarvitaan enemmän kuin naistutkimuksen tekijöitä.

"Pidetään luonnollisena, että tytöt ovat kiinnostuneita kielistä ja taiteesta ja pojat matematiikasta ja urheilusta, sanoo Lahelma."

Millä perusteella professori väittää, ettei näin tosiaan voi ollakin?

"johtavat yleensä matalapalkkaisiin ammatteihin kuten siivoojaksi ja myyjäksi."

Eläinlääkärit ja lääkärit matalapalkkaisia?

"Pojille taas on huonosta koulumenestyksestä huolimatta tarjolla lukuisia opiskeluvaihtoehtoja ammattikoulun teknisillä linjoilla. Näissä ammateissa myös tienaa hyvin, professori Elina Lahelma"

Eli professoria Elina Lahelmaa harmittaa se, että jotkut pojat, kaikesta heihin kohdistetusta syrjinnästä huolimatta, pärjäävätkin ja jopa menestyvät elämässä. Niinpä hän vaatii sen estämistä ja sitä, että yhteiskunta hyvittäisi tämän kaiken pilipali-aineita ulkoalukeneille femubimboille, joista ei todellisessa työelämässä ole mihinkään.

Heiskala kirjoitti...

PALAUTE:


MEDIASTA ja täysin tahallisesta,

Harhaanjohtamisesta



http://www.lapsenoikeus.info/mediasta-ja-sen-tietoisesta-valehtelemisesta-suomalaiseen-vakivaltatutkimukseen-liittyen-helsingin-sanomat-harhaanjohtava-uutisointi.html



antti heiskala
www.lapsenoikeus.info

Heiskala kirjoitti...

HS ei petä koskaan:


"MIEHETKIN KÄRSIVÄT"


"Lindholmin mukaan parisuhdeväkivaltaa on tutkittu naisiin kohdistuneena tekijä–uhri -asetelmana ja unohdettu, että miehetkin kärsivät.


Osa miehistä kärsii ja häpeää väkivaltaisuuttaan ja pelkää väkivallan tekojen toistuvan. Toisaalta miesten väkivaltamalli periytyy usein lapsuuden kodista. Se putkahtaa esiin, kun suhde on vahvistettu. Vallankäyttö muuttuu suhteessa mielivallaksi.

Lindholm puhuu sanan ja käden etiikasta. Loukkaamalla ja häpäisemällä parisuhteeseen viilletään syviä vaikeasti hoidettavia haavoja.

Hän huomauttaa, että viimeisen sanan kilvassa voittavat verbaaliakrobaatteina usein taitavat naiset, mutta osaavat miehetkin sanan säilää käyttää, vaikka turvautuvat usein lyömiseen.

Alistetun naisen on vaikea ymmärtää sitä, että sama käsi hyväilee ja lyö.


Henkinen väkivalta voi olla fyysistä tuhoisampaa. "Mustelma paranee, mutta mieli muistaa", Lindholm sanoo.

Väitöksen empiirisessä osassa haastateltiin kahta parisuhdeväkivaltaa kokenutta naista ja kahta väkivaltaa käyttänyttä miestä.

Perheessä tapahtuva väkivalta paljastuu useimmiten vasta vakavien pahoinpitelyjen tai turvakotiin hakeutumisten kautta.


Häpeä estää avunpyynnöt. Osa naisista on alistunut väkivaltaan, ja osa miehistä ei ymmärrä käyttäytyvänsä väkivaltaisesti."





antti heiskala
www.lapsenoikeus.info

( No, hyvä on, laitettiin yhdessä tuumin sitten vähän noottia myös Julkisen sanan neuvostolle )

Heiskala kirjoitti...

like that:

http://www.lapsenoikeus.info/valitus-julkisen-sanan-neuvostolle-liite-hs-vakivaltatutkimuksen-uutisointi.html


a

Heiskala kirjoitti...

Joo, tuo yllä oleva oli siis liite.
Tämä alla oleva on melkein sama kuin tuo ylimpänä esittämäni, mutta nyt siis Valitus julokisen sanan neuvostolle - yhdistettynä Tarkkosen tekemään aloitukseen.



VALITUS JULKISEN SANAN NEUVOSTOLLE


http://www.lapsenoikeus.info/valitus-julkisen-sanan-neuvostolle-vakivaltatutkimukseen-liittyen-helsingin-sanomat-harhaanjohtava-uutisointi.html



a

Henry Laasanen kirjoitti...

Heiskalalle tiedoksi, että tämän blogin kommenttiosasto ei ole tarkoitettu omien kirjoitusten mainostamiseen. Joten laita tästä edes mainoksesi muualle.

Heiskala kirjoitti...

Arvoisa Henry,

Postaanko kirjoitukseni siis tähän suoraan vai mistä tämä(kin) nyt oikein kiikastaa?

Sitä paitsi, olihan tuossa toisenkin kirjoittajan tekstiä: KANTELU JULKISEN SANAN NEUVOSTEOLLE, ja juuri siitä aiheesta mitä tässä ketjussa käsiteltiin, jopa juuri tuosta sinun tänne linkittämästäsi artikkelista. Et siis, Henry, halunnut tietää että siitä valitus oli tehty? Loistavaa!

Anonyymi kirjoitti...

Henry, miksi toimit miehen näkökulmaa puolustavaa toimintaa vastaan?

Anonyymi kirjoitti...

Halosen ihmisoikeushelvetti