perjantaina, lokakuuta 31, 2003

Avioero

Ellien artikkeli kertoo Kaarina Määtän avioerokirjasta.

"Neljä yleisimmin eroon päätyvää parisuhdetyyppiä. Suhde voi epäonnistua ensinnäkin siksi, että puolisojen persoonat tai arvot ovat alkuaankin olleet liian erilaiset. Toisilla avioliitto hajoaa, koska sitä ei hoideta. Jotkut puolisot taas muuttuvat ja kehittyvät eri tahtiin ja eroon toisistaan. Eräiden suhde katkeaa äkillisesti, kun puolisosta paljastuu jotain kestämätöntä, kuten uskottomuutta tai puolison tekemä rikos."

"Määtän mukaan mies kestää paremmin hankaluuksia, nainen taas alkaa helpommin pyrkiä eroon epätyydyttävästä suhteesta. "Nainen jättää mieluummin emotionaalisesti huonon liiton kuin unelmansa"

"Vaikeinta erosta selviäminen on taas jo hieman vanhemmille naisille, jotka ovat eläneet avioliitolleen ja perheelleen ja joilla ei ole välttämättä ole edes ammattikoulutusta."

"¾ eroista tapahtuu naisen aloitteesta. Tähän hän näki yhteiskunnallisia syitä. "Naiset ovat rynnänneet koulutus- ja työmarkkinoille. Miestä ja avioliittoa ei tarvita enää kuten ennen."

Tuomaksella on omat käsitykset avioerojen syistä.

Väestöliitto: "Avioero on yleisintä viiden ensimmäisen avioliittovuoden aikana."

"Avioero kuuluu huono-osaisuuden kuvaan. Korkea koulutustaso ja lasten lukumäärä pienentävät avioeroalttiutta."

Verkkouutiset: "Avioliitto on ulkoisena muotona kovin hyödyllinen ja miehet ovat valmiit säilyttämään onnettomankin avioliiton."

"Suomessa ja länsimaisessa kulttuurissa erotaan lähinnä siksi, että ihmiset eivät halua elää ilman rakkautta."

Puoli vuotta...

...bloggausta takana, on yhteenvedon aika. Aluksi epäilin, että suppea diskurssini lopettaisi kirjoitukset alkuunsa. Olin väärässä - suppeus pysyy, mutta juttua riittää. Vei aikansa päästä kiinni blogimaailmaan, mutta vähintään yhtä vaikeaa on päästää irti.

Aloittaessani blogosfääri laajeni valonnopeudella, mutta nykyään blogeja on on enemmän kuin lukijoita - eli kaikki eivät lue edes omaa blogiaan. Oma kirjoitusintoni vaihtelee päivästä ja hetkestä toiseen. Pitäisi varmaan uudistua ja kasvaa ihmisenä.

Kommenttiosasto on ollut ennalta aavistamaton valopilkku. Jonkin aikaa sitten kommenttiosastoja pidettiin bloggauksen perusajatuksen vastaisina, mutta nykyään niitä putkahtelee sinne tänne. Vuorovaikutteisuus on kirjoittamisen suola.

Tulevaisuudesta ei voi juuri muuta sanoa kuin että samaan tapaan jatketaan ainakin toistaiseksi. "Mikä naurulla aletaan, se itkulla päätetään", "Se on komiaa kun kiikkuu, kun ei vaan putoaasi."

torstaina, lokakuuta 30, 2003

Pelimiehen käsikirja

Pelimiehen käsikirjasta löytyy myöskin blogi. Tässä muutamia poimintoja: "Syyt miksi pelimiesten kannattaa välttää radalla usein käyviä mimmejä selviävät seuraavaksi. 01| Kundit ovat potkineet heitä niin pahoin päähän, ettei heitä kiinnosta seurustelu ja he käyvätkin radalla vain bilettämässä. Kosto on aina suloinen! 02| He ovat aivan liian kranttuja aloittaakseen kestävän ihmissuhteen kundin kanssa. Kukaanhan ei ole täydellinen, paitsi Jumala. 03| Taustastaan johtuen he tykkäävät vain leikkiä kundien kanssa. Leikeillä on aina hintansa! 04| He käyvät rafloissa vain tapaamassa frendejään. Illan päätteeksi he palaavat lämpimään sänkyyn kundinsa viereen. Mikäs siinä, kunhan he eivät anna ymmärtää mitään muuta. 05| He hakevat vain seksiä, joka tyydyttää heidän läheisyyden tarpeensa yli pysyvän ihmissuhteen. Yeah right, sillä seksi ei koskaan voi olla muuta kuin hetkellistä. 06| He eivät saa riittävästi huomiota nykyisessä suhteessaan, joten heidän täytyy hakea huomiota radalta.Oikeasti todella ontuvaa! 07| He ovat jo alkaneet suunnitella tulevaa eroa reilusti ennen kuin ilmoittavat siitä kundilleen.
He käyvät radalla etsimässä jo uutta kundia, sillä eiväthän he ole koskaan eläneet yksin."


Sami Kuusela tyrmää pelimiehet Trendi-lehden artikkelissa: "Pelimiehen logiikalla mimmiltä saa pöksyt pois, kun ensin pakottaa itsensä kuuntelemaan pari tuntia tämän tylsiä jorinoita...Eivätkä pelimiehet edes saa...tässä maassa pelimiehelle nauretaan...pelimiehet edustavat ihmistyyppiä, jota inhoan ja vihaan." Onko tosiaan niin, että pelimiehet eivät saa? Pelimies haluaa saada ja siinä on ilmeisesti jotain väärin. Pitäisikö miesten haluta suhteita vain siihen tyyliin, joka naisille sopii?

Trendissä kerrotaan miehille myöskin odotettu uutinen: Vihdoinkin tasa-arvoa! Nyt pojillakin on omia meikkejä. Meikkaavia poikia kutsutaan metroseksuaaleiksi. Tavoitteena on terveen ja huolitellun näköinen miehekäs ja komea mies. Se, että bileiden jälkeen saa kasvonsa kauniiksi peitevärillä ja aurinkopuuterilla ei ole vain naisten etuoikeus.

Tunne itsesi, suomalainen

Liisa Keltinkangas-Järvinen on kirjoittanut kirjan Tunne itsesi, suomalainen. Vastakkaisista odotuksista huolimatta kirja vaikuttaa mainiolta. Seuraavassa otteita kirjasta: "Jos ihminen ei tunne itseään eikä juuriaan, hänen minänsä on jatkuvasti uhattuna. Hän on kuin lastu lainehilla, ulkopuolelta tulevien muotivirtausten johdateltavissa ja avuton omissa ratkaisuissa. Tällaiselle itsestään ja minuudestaan epävarmalle ihmiselle on annettu muodikas nimi: hän on trenditietoinen."

"Trenditietoinen ihminen saattaa pitää itseään yksilöllisenä, mutta hänen yksilöllisyytensä on kyseenalaista. Hänethän voisi korvata kenellä tahansa samanlaisella ajan hengen mukaisella ihmisellä."

"Kun ihmisiltä kysytään, onko suomalaisilla huono itsetunto, he vastaavat tavallisesti myöntävästi. Kun kysytään, onko heillä itsellään heikko itsetunto, vastaus on tavallisesti ei. Heikko itsetunto kelpaa siis selittämään muiden käytöstä, mutta ei vastaajan omia ratkaisuja."

"Oman kulttuurin ikivanha herättää helpommin kritiikin ja terveen järjen. Ihminen voi menettämättä kasvojaan kertoa luottavansa ikivanhoihin itämaisiin rohtoihin, mutta miten häneen suhtauduttaisiin jos hän sanoisi käyttävänsä tulehduksen hoitoon lehmänlantahaudetta, ikivanhaa suomalaista parannuskeinoa."

"Ihmisen valinnanvapaus oman elämänsä suhteen on nykyään melko vähäinen. Tätä ei aina tiedosteta tai ei haluta myöntää, koska se ei sovi ajatukseen yksilöllisestä vapaudesta tai itsensä toteuttamisesta. Ihmiset tulevat harvoin ajatelleeksi, kuinka vähäisestä määrästä ajankäyttöään he voivat todellakin itse päättää. On paradoksaalista, että päättävässä asemassa oleva ihminen on kaikkein pahimmin ajankäyttönsä vanki."

"On hyvä, että nykyaika on onnistunut kääntämään kiireen merkityksen päälaelleen ja tehnyt siitä hallinnan menetyksen sijaan hyveen ja menestyksen tärkeyden mittarin. Muuten ihmiset alkaisivat kapinoida ja ahdistuisivat enemmän rajallisista mahdollisuuksista päättää elämästään."

tiistaina, lokakuuta 28, 2003

Mikä tekee naisesta valloittavan?

Julia Grice on kirjoittanut kirjan, Mikä tekee naisesta valloittavan? Tässä otteita kirjasta: "Tutkimuksissa on todettu, että mies tarvitsee vain 7 sekuntia päättääkseen, tahtooko hän tutustua naiseen."

Jayne Mansfieldin määrittely eroottisuudelle: "Täytyy vain tietää, mitä tekee ja tehdä se sitten hyvin naiivisti"

Jeanne Duran: "Jos nainen tekee heti alkuun selväksi, että hän on nainen ja toinen taas on mies, niin silloin alkaa kipunoida. Kun mies havaitsee naisen käyttäytyvän tällä tavoin, niin silloin naisella on seksuaalista viehätysvoimaa"

"Miehet suosittelivat minulle haastateltaviksi seksikäinä pitämiään naisia ja ainoa seikka mikä tuntui yhdistävän noita naisia, oli lämpö."(feministit, laittakaa ylös muistikirjaan)

"Itsevarmuus on seksikkyyden kannalta tärkeämpää kuin mikään muu. Jos nainen on varma omasta seksuaalisesta viehätysvoimastaan, niin hänen ei tarvitse olla upean näköinen."

"Yksi tapa kuvailla viehättävän näköistä naista on lähes pettävän yksinkertainen - hän ei ole mies. Fyysinen vetovoima perustuu sukupuolten välisiin eroihin
"(feministit, laittakaa ylös muistikirjaan)

"Seksikäs nainen on sen näköinen, että hän pitää seksistä, jahän puhuu tai vihjailee seksistä ainakin silloin tällöin."

"Kahdesta naisesta viehättävämpi on se, kumpi pitää itseään viehättävämpänä."

"Seksikkäät naiset pitävät useimmiten miehistä ihmisinä, ja tämä aito mieltymys miehiin saattaa olla yksi heidän viehätysvoimansa salaisuuksista."

"Seksikkäillä naisilla ei ole vihantunteita miehiä kohtaan
"(feministit, laittakaa...)

"Flirttailun yhtenä tarkoituksena on osoittaa alistumista, näyttää miehelle, ettei aio käyttäytyä hyökkäävästi tätä kohtaan."

"Miehiä viehättää enemmän sellainen nainen, joka ensin rankaisee ja sitten palkitsee kuin sellainen, joka vain palkitsee. Tuollainen nainen on miesten mielestä haastava."

"Tavallisen oloiset naiset vaikuttavat viehättävämmiltä, jos he ovat kauniiden naisten seurassa
"(eli miesten metsästys naistutkijoiden seurassa ei ole hyvä ajatus)

maanantaina, lokakuuta 27, 2003

Porno vie halut

Ilkka Kokkarinen linkittää artikkeliin, joka käsittelee pornon vaikutuksia katsojiensa mieliin. Andrea Dworkin väitti pornon johtavan lisääntyviin raiskauksiin ja naisten objektivointiin, mutta näyttääkin käyvän päinvastoin. Miehistä ei tulekaan villipetoja vaan libidonsa menettäneitä kuohilaita. Huippumiehet näkevät yhä harvemmat naiset pornon veroisina.

Nuoria naisia huolestuttaa, kuinka he pystyvät kilpailemaan pornon kanssa. Alastomat tavalliset naiset ovat vain "huonoa pornoa". Muutaman vuosikymmenen ajan naisten kuva omasta seksuaalimarkkina-arvostaan ja heidän todellinen seksuaalimarkkina-arvonsa ovat laskeneet alaspäin. Vaginalla oli ennen melko korkea vaihtoarvo, kuten marxilaiset ekonomit saattaisivat sanoa. Nykyään arvosta on jäljellä vain rippeet. Nuorista naisista tuntuu, että he eivät pysty tarjoamaan riittävästi tai vaatimaan mitään omien halujensa toteuttamisen eteen, koska muuten he menettävät miehen.

Artikkelissa väitetään, että porno ehdollistaa katsojansa pavlovilaisittain saamaan kiihotuksensa pornosta, jolloinka oma kumppani ei saa enää samanlaista kiihoittumista aikaan. Itse en äkkiseltään usko pavlovilaiseen efektiin, vaan pääasiassa pornon tarjomien runsaiden ärsykkeiden turruttavuuteen. Monissa kulttuureissa yritetään säilyttää seksin pyhyys erilaisilla määräyksillä. Feministit ymmärtävät väärin monien näiden määräysten tarkoituksen.

Toinen artikkeli käsittelee internetpornon vaikutuksia miehiin. Pelätään, että nuorille miehille, jotka ovat jatkuvasti tekemisissä pornon kanssa, tulee epärealistisia odotuksia tyttöystävien kanssa harrastettavalle seksille, mikä taas saa heidät kaihtamaan suhteita. Onko tuo sitten niin paha asia? Naisillahan on ollut jo pitkään epärealistiset kuvat mieheltä odotettaville ominaisuuksille, mikä on saanut heidät kaihtamaan suhteita.

Artikkeli kysyy: Miten internetporno muuttaa nuorten miesten käsityksiä naisista?

Artikkelissa esitetään esimerkki nuoresta parista, jossa tyttö oli aluksi hyvin kiinnostunut seksistä ja osittain pornostakin. Sitten poika alkaa hakemaan yhä enemmän esimerkkejä ja kiihotusta pornosta, mikä saa tytön tuntemaan vastenmielisyyttä. Poika menettää viattomuutensä vähitellen. Pitääkö pornon katselussa ja käytössä mukautua siihen, mitä nainen vaatii, vaiko siihen, mitä mies haluaa?

Anssi Kela ja kaksinaismoraali

Sain saman sähköpostipalautteen kuin Tommi, jossa pyydettiin kirjoittamaan Anssi Kelan kaksinaismoraalisista toilailuista. En ole sinut Anssi Kelan elämänvaiheiden kanssa, joten puhun lähinnä niistä ehkäpä epätosista mielikuvista, joita minulle on Anssista muodostunut. Ensimmäiset mielikuvat Anssista tuovat mieleen uskovan ja raittiin, poikkeuksellisen periaatteellisen rock-henkilön. Anssin naidessa itseään vanhemman rippikoulunopettajansa kuva todella hienosta - sanoisinko jopa markkina-arvoteoriaa uhmaavasta - miehestä vahvistuu. Nyt eron koittaessa tapahtuu paluu maanpinnalle ja Anssi vaikuttaa suuremmalta pettymykseltä kuin Matti Nykänen konsanaan.

Anssin kohtalosta tulee mieleen, että on paljon kauheampaa yrittää olla hyvä muitten silmissä ja sitten epäonnistua kun elää sikamaisesti koko elämänsä. Voin tuntea Anssin kokeman häpeän, kun hänelle ilkutaan hänen laulunsa sanoista ja menetetystä pyhimyksen viitastaan. Ihmisen ei kannata yrittää olla moraalisesti muita parempi, sillä jos tuolta tieltä lipsahtaa, niin kateuden kauan odottama vastaisku on armoton. Eikö elämässä ole mitään oikeudenmukaisuutta? Anssi sentään yritti, päinvastoin kuin monet muut. Ken markkina-arvon lakia uhmaa, kokee häpeän kuoleman(vanha viidakon sananlasku).

Toinen sukupuoli

Simone de Beauvoir on kirjoittanut feminismin klassikkokirjan Toinen sukupuoli. Kirjasta löytyy laadukasta ja mielenkiintoista historiallista tarkastelua naisten miesten välisiin suhteisiin eri kulttureissa. Kirjasta käy myöskin selkeästi ilmi, että mies- ja naisblogistien välinen konflikti ei ole mikään uusi tämän päivän ilmiö.

"Jacques Olivier kirjoitti vuonna 1617 teoksen Naisellisen epätäydellisyyden ja kierouden aakkoset(liekö kyseessä ollut joku Panun esi-isä?). Kannessa oli piirros harpyijankätisestä naisesta päällään irstauden sulat kyhjöttämässä kanankoivilla, koska kanan tapaan nainenkin on huono taloudenhoitaja. Jokaisen kirjaimen kohdalla paljastettiin yksi naisten vioista. Madamoiselle de Gournay vastasi teoksellaan Miesten ja naisten tasa-arvoisuus."

"Cornelius Agrippa todistaa naisten ylemmyyden: Miehen jälkeen luotuna nainen on miestä täydellisempi. Vedessä nainen kelluu, mies vajoaa."

"Ajan aktiivisin feministi Poulain de la Barre julkaisee 1673 teoksen Molempain sukupuolten tasa-arvoisuudesta. Hänen mielestään miehet ovat aina suosineet voimakkaampina omaa sukupuoltaan. Mikään ei todista naisten olevan miehiä alempiarvoisia."

"Montesquieu ilmoittaa kovin ristiriitaisesti, että naisten tulisi olla miehelle alistettuja kotona, mutta muuten he kyllä ovat sopivia poliittiseen toimintaan. On luonnon- ja järjenvastaista, että naiset hallitsevat kotona, mutta sen sijaan ei se, että että he hallitsevat imperiumia."

Auguste Comte kirjoittaa: "Naisellisuus on jatkuvaa lapsuutta ja erottaa naisen rodun ihannetyypistä. Tämä biologinen lapsekkuus näkyy myös älyn heikkoutena."

Balzac kirjoittaa: "Mies antaa naiselle periksi kaikissa vähäpätöisissä asioissa. Naiset pyritään vapauttamaan kaikista raskaista tehtävistä ja huolista. Toivotaan, että tällä tavalla petkutettuina ja helpolla elämällä houkuteltuina he omaksuvat heille varatun äidin ja kodinhoitajan roolin. Kasvatus ja loiselämä tekevät porvariston naistet miehestä riippuvaisiksi."

Bernard Shawn: "On helpompi sitoa ihminen kahleisiin kuin vapauttaa hänet sellaisista kahleista, jotka suovat hänelle arvonantoa. Porvariston nainen pitää pitää kahleistaan, koska hän pitää eduistaan."

"Voi raukkaa naista ken kynään tarttuu
Hän olento pöyhkeä on niin
Ettei millään rikostaan sovittaa saata!"

sunnuntaina, lokakuuta 26, 2003

Yleissivistys ja älyhuumeet

Jaahas, ATN-blogikin on ilmestynyt blogosfääriin: "Tämä blogi keskittyy puolustamaan alemman tason naisten oikeuksia. Rumallakin naisella on ihmisarvo, vaikkeivät miehet sitä tajua...Mikä tekee naisesta tai miehestä alempitasoisen? Naisten suhteen määritelmä on harvinaisen selkeä: Ruma nainen on automaattisesti ATN. Vaikka naisella olisi rutkasti muita avuja - koulutusta, varallisuutta, älykkyyttä, hyvä luonne (mitä se sitten on?) - millään näistä ei ole mitään väliä, jos olet syntynyt rumaksi. Rumana naisena sinulla ei ole mahdollisuutta päästä parisuhteeseen tai saada edes työtä. Naista arvostetaan vain ulkonäkönsä kautta."

Ilta-lehdessä päivitellään tietokilpailuihin osallistuvien huonoa tietämystä helpoissa kysymyksissä. Itseäni kiinnostaisi tietää yleissivistyksen määritelmä. Kenen voi sanoa olevan yleissivistynyt ja mitä siihen tarvitsee tietää? Onko olemassa jonkin sortin yleissivistystestiä?

Iltalehdessä on myöskin kirjoitus kirjoitusblockista, joka voi iskeä blogin kirjoittajallekin, kuten Jarno Virtasellekin on käynyt toisinaan. Mika Waltarilla oli vielä huonompi tilanne: "Waltarin viimeiseksi romaaniksi jäi Ihmiskunnan viholliset, joka julkaistiin vuonna 1964. Sen jälkeen hän yritti vielä vajaan kymmenen vuoden ajan kirjoittaa seuraavaa teostaan, josta ei syntynyt muuta kuin rypistyneitä arkkeja paperikoriin." Ajatella, jos itse ei saisi aikaan yhtään blogimerkintää aikaiseksi kymmeneen vuoteen. Siinä olisikin selittelemistä kommenttiosastolla.

Yksityisetsivä pohdiskelee: "Mutta otetaanpa pieni ajatusleikki: entä jos joku käyttäisi älyhuumeita parantaakseen kirjoitustensa tasoa ja nousisi listalla sen takia? Olisiko se väärin?" Jos feministibloggaajat ottaisivat jättiannoksen älypilleitä, tulisivat järkiinsä ja menisivät minun ohitseni listalla, niin en voisi olla iloisempi. Se olisi pieni lasku minulle, mutta suuri nousu ihmiskunnalle.

Suomen Darvin Awards

Kaakaokuppi kysyy: "Kun poistaa itsensä sukuja jatkamasta, mahdollisimman mielenkiintoisella tavalla, voi siis tulla palkituksi Darwin Awardilla. Toiset tässä elämässä tähtäävät Oscariin, toiset Nobeliin, mutta tähtääkö kukaan todella Darwiniin..?" Kyllä tähtää. Suomen Darvin-palkinnon voittaja on löytynyt.

"Darvin-palkinto kunnioittaa niitä, jotka parantavat geeniallastamme..."

Ote Darvin Awards voittajan tekstistä: "Kun sanon, että haluan jättää jälkeeni maailmaan muita kuin geenijälkiä, minulle kerrotaan, että työn ja lapset voi yhdistää. Kun kerron, että olen hiljaisuusaddikti ja hyvin kärsimätön, eli sopimaton äidiksi, minulle kerrotaan, että 'lapset kasvattavat vanhempia ja siinä se pinna kehittyy'...Ihanko totta ihmiset hankkivat lapsia pelkässä hormonihuumassa, omien geenien jatkamiseksi, vanhuuden turvaamiseksi ja omien unelmien täyttäjäksi?"

Suomen Darvin-palkinto menee...Birdylle ja feministeille! Birdy ja feministit poistavat perimänsä mielenkiintoisella tavalla pilaamasta geeniallastamme! Onnea voittajille!

lauantaina, lokakuuta 25, 2003

Älä syrji!

"Syrjintää on toiminta, jonka vaikutuksesta naiset ja miehet joutuvat KÄYTÄNNÖSSÄ eriarvoiseen asemaan, vaikka toiminta näyttäisikin tasapuoliselta. Syrjintää on myös joidenkin velvoitteiden tai rajoitusten asettaminen vain miehille tai naisille." Eli seksi- ja parisuhdemarkkinoiden eriarvoisuus on syrjintää ja miesten asevelvollisuus on syrjintää. Hopi, hopi feministit toimiin syrjintää vastaan.

"Syrjintä on ihmisten välisiin eroihin perustuvaa ei hyväksyttävää erottelua tai muuta toimintaa, jonka seurauksena yksilöt ilman hyväksyttävää perustetta joutuvat eriarvoiseen asemaan." Ei ole mitään hyväksyttävää perustetta syrjiä alempitasoisia miehiä seksi- ja parisuhdekumppaneina, sillä he ovat useimmiten keskivertomiehiä kiltimpiä ja uskollisempia.

"Rasismi voidaan määritellä ideologiaksi, jonka mukaan ihmiset muodostavat rodun ja/tai kulttuurin perusteella jaoteltuja, ylitsepääsemättömän erilaisia ryhmiä. Nämä ryhmät ovat hierarkkisesti arvotettavissa, mikä oikeuttaa joidenkin ryhmien ja niihin kuuluvien yksittäisten ihmisten negatiivisen kohtelun. Rasismia ovat sekä tämän ideologian mukaiset uskomukset että siihen perustuva toiminta." Alempitasoisten miesten syrjintä on rasismia.

"Sisäasiainministeri Ville Itälän mukaan on tärkeätä saada suomalaiset ymmärtämään, kuinka tuomittavaa ja halpamaista vähemmistöjen syrjintä on. Toiseksi meidän on Itälän mielestä pyrittävä edistämään mahdollisimman suvaitsevaisen yhteiskunnan kehittymistä Suomeen." Älä ole halpamainen - suvaitse alempitasoista miestä.

"Suomalaisten rasistinen vihamielisyys sekä syrjintä ravintoloissa ovat edelleen yleisimpiä maahanmuuttajien ongelmia." Vihamielisyys ja syrjintä ovat alempitasoisten miesten yleisimpiä ongelmia ravintoloissa.

"Naisten syrjintä on myös terveysriski." Alempitasoisten miesten syrjintä on myöskin terveysriski.

Alempitasoinen mies: "Jos olet kokenut syrjintää, ota yhteyttä paikkakuntasi poliisiin."

Markkina-arvoa alentava seura

Paksun naisen seura laskee muiden naisten käsityksiä miehestä ja sitä myötä miehen markkina-arvoa. Naiset kuvailivat tutkimuksessa paksun naisen seurassa ollutta miestä mm. passiiviseksi, masentuneeksi, heikoksi, merkityksettömäksi ja epävarmaksi. Onko miesten nyt ruvettava karttamaan jopa paksujen ystävättärien seuraa, jotta muutenkin huono flaksi ei vaihtuisi olemattomaksi?

Mieleen muistuu eräs Seinfeldin jakso, jossa George leikkasi lehdestä lompakkoonsa kauniin naisen kuvan ja valehteli naisille sen olevan kuva hänen entisestä tyttöystävästään. Kun naiset näkivät kuvan, niin he kiinnostuivat Georgesta, koska hänessähän täytyi olla jotain erityistä, koska noin kaunis nainen oli ollut hänen tyttöystävänsä. Näköjään kyse ei ollutkaan fiktiivisestä komediasta, vaan synkästä todellisuudesta. Jos mies on paksun naisen seurassa, mies on naisten mielestä luuseri.

Voisin kuvitella, että miesten tapauksessa ilmiö toimisi lähinnä vastakkaiseen suuntaan, jos se nyt toimisi yleensä ollenkaan. Miehet luultavasti arvostaisivat enemmän lihavan miehen seurassa olevaa naista, koska se osoittaisi, että nainen ei ole pinnallinen pyrkyri. Naiset haluavat, että mies arvostaa heidän sisintään heidän ulkokuorensa sijaan, mutta kun naiset näkevät lihavan naisen seurassa olevan miehen, joka mahdollisesti juuri arvostaa tuota sisäistä minää ulkoisen sijaan, niin naiset vastoin sanomisiaan karsastavatkin sellaista miestä.

Vieläkö tällaisia sikamaisuuksia turisevia miehiä on olemassa? "Minun kolmanneksi rakkain tyttöystäväni on valtavan loukkaantunut. Emme ole puheväleissä. Mikään maanitteluni ei tehoa. Syyksi oletan sen, että tyttöystäväni näki minut toisen kanssa. Porkkanan se suostui minulta ottamaan mutta muuten vaan tuhisi ja puhisi eikä katsonut minuun päinkään. Pirkko, mä rakastan sua oikeesti. Anna anteeksi! Lupaan etten enää koskaan jylkytä toista sinun nähtesi."

Perhosten valtakunta

Heidi Liehu on kirjoittanut kirjan Perhosten valtakunta. Se on kaunokirjallinen näky maailmasta ja todellisuudesta. Olen "lukenut" sitä hiukan, mutta en ymmärrä sen sisältöä ja tarkoitusta. Miksi ihmeessä joku ilmeisen lahjakas henkilö viitsii kirjoittaa 1139 sivua tekstiä, josta ainakin 90% vaikuttaa epäselvältä hölynpölyltä?

Puolisatunnainen lainaus kirjasta: "Patriarkaalisessa symbolijärjestelmässä taivaallinen autuus, lopullinen metafysiikan tyydytys, merkitsee ylimaallisen maan saavuttamista, maallisen, väheksytyn feminiinisen taakse jättämistä - toisin sanoen, kuin juuri kaivatun maternaalisen saavuttamista, tuon kielletyn ja ylistetyn objektin tavoittamista väheksytyn, halvennetun ja objektivoidun feminiinis-maallisen sijaan."

Kirja-arvosteluja löytyy netistäkin: "Heidi Liehun Perhosten valtakunta on vaikea kääntää selkokielelle, koska "tunnefilosofiseen valotukseen" (mts. 7) asetettuna mikä tahansa voi saada sanoin kuvaamattomia merkityksiä...Perhosten valtakunta ei ole sarjakuvakirja eikä romaani. Se ei ole myöskään "kipeänhauska", vaan ennemminkin "patologis-tunteikas"...Perhosten valtakunta on hiomattoman "runollista", murrosikäistä, koskettelua "kaipaavan" tytön tunnesfäärien tavoittelua. Niiltä osin kuin se ei ole vähän-mitä-mieleen-juolahtaa-sanataiturointia, tyhjänsanomista monella tavalla yhden kysymyksen ympärillä...Ansioitakin kirjalla tietysti on. Se on komea hyllyssä eikä paina paljon...Perhosten valtakuntaa voikin suositella kaikille niille, jotka eivät halua tietää feminismistä mitään."

Toinen arvostelu kirjasta löytyy täältä. Minulle - joka olen rautalankakirjoittamisen suuri ystävä - tällainen teos asettaa ylittämättömän suuren haasteen. Osaako joku filosofiaan perehtynyt kertoa, mikä on tällaisten teosten pointti ja miten tällaisista teoksista saa irti jotain muuta kuin hämmennystä?

Miksi naiset suosivat öykkäreitä?

Huomioita kommenttiosastolta poimittuihin ajatuksiin: Kevyesti: "Minua kiinnostaisi nyt, miten erilaiset miehet ovat ottaneet oman paikkansa poikien hierarkiassa. Fyysisyyden rinnalle nousee vielä toisen hermojen testaaminen naljailulla ja pyrkimys toisen julkiseen häpäisemiseen." Puolustuskyky ei ole fyysisyydessä sinänsä, vaan päättäväisyydessä puolustaa itseään - antaa takaisin samalla mitalla. Naljailulla ja tönimisellä testataan uhrin puolustusvalmiuksia.

KTM: "Esikoulun välitunneilta alkaa painiminen ja mukilointi, joka jatkuu yläasteelle saakka, muokaten pojan itsetunnon (ja sitä kautta naismenestyksen)." Tuo on kaikille tuttu ilmiö ja kysymys kuuluu, pitäisikö tuo kierre katkaista jotenkin ja miten? Emmehän me ole biologiamme orjia? Pitäisikö tyttöjä yksinkertaisesti kieltää suosimasta aggressiivisia öykkäreitä?

"Muistan lukion alkupuolelta tilanteen, jossa eräs öykkäri käyttäytyi ja uhkaili uskomattoman lapsellisella tavalla. Kun kysyin häneltä käytöksensä syytä, hän vastasi toistamalla kysymykseni "hassusti" äännellen. Mielenkiintoiseksi tämän arkisen tapauksen teki se, että luokan tytöt kihersivät ihastuneina ja pitivät öykkärin vastausta selvästikin äärimmäisen cooliuden merkkinä." Olen havainnut viime aikoina saman ilmiön jatkuvan aikuisten naisten parissa. Suurin osa naisista lähtee öykkärin kelkkaan ja hyväksyy käytöksellään kiusaamiset. Mikseivät naiset sano öykkäreille suoraan, että "annahan olla viimeinen kerta kun kiusaat ressukka-Petteriä"?

"Tietysti ajatus on kärjistetty, mutta totuus on ettei mikään älykkyys tai sosiaaliset taidot voi korvata ikiaikaista alfauroksen merkkiä: kykyä vetää muita turpaan." Niin, muut taidot voisivat korvata sen, jos naiset eivät suosisi öykkäreitä.

Kevyesti: "Pitäisikö tyttöjä erityisesti valmentaa kohtaamaan poikien hierarkiataistelut ja huomioimaan, että heidän apinanaarailta peritty pisteytysjärjestelmänsä saa heidät valitsemaan yleisönä moraalisesti epäilyttävimmän roolin? Voivatko pojat tuon koettuaan enää koskaan luottaa naisiin?" Niin, pojille korostetaan, kuinka pitää olla herrasmies ja käyttäytyä kiltisti. Sitten pojat näkevät, kuinka tytöt palkitsevat tuollaisen käytöksen. Miksi valistunut kasvattaja kasvattaisi pojista kilttejä herrasmiehiä, jos heistä siten tulee luusereita?

KTM: "Voittajia ei todellakaan tule niistä "herkistä ja empaattisista" (tosin ei myöskään niistä pahimmista pukareista). Mitä "herkempi ja empaattisempi" poikalapsi on, sitä tärkeämpää on valmentaa häntä järkipuhetta kuuntelemattomia kiusaajia vastaan."

Kevyesti: "Miten valmentaisitte omaa poikaanne, jotta tämä osaisi pitää puolensa muttei kuitenkaan menisi mukaan muitten kiusaamiseen?" Poikien luonteissa on eroja, jotenka yleispätevien ohjeiden antaminen on vaikeaa. Oleellisinta on opettaa poika antamaan kiusaustilanteessa takaisin samalla mitalla, jos se ei ole luontainen kyky. Kiusaamisalttiuteen auttaa ehkäpä pojan ohjaaminen johonkin harrastukseen panostamiseen niin, että hänen itsetuntonsa koostuu tuosta harrastuksesta saatavista onnistumiskokemuksista, eikä jää pelkästään hierarkisten onnistumiskokemusten varaan.

"Olisi edelleen mielenkiintoista kuulla, muistavatko tämän palstan miehet poikien tyttöihin kohdistamaa julmuutta, josta Arawn kertoi?" Minä muistan, että hiljaisia ja tyhminä pidettyjä tyttöjä kiusattiin avoimesti ja armottomasti ala-asteella.

"Purkaako poika suosittujen tyttöjen jahtaamisessa kertynyttä jännitystä tyttöihin, jotka kokee oman tasonsa alapuolisina?" Tuskin niin, mutta hiljainen ja puolustuskyvytön tyttö on helpoin kiusauskohde keskivertojampallekin, joten ehkäpä siinä haetaan vallantunteen kokemusta.

"Entä jos kiusaamisessa lapsi muun ohessa yrittää pitää huolta siitä, ettei hänen markkina-arvonsa laske sen kautta, että alempitasoiset ystävystyvät hänen kanssaan tai jopa ihastuvat häneen?" Mukanakiusaajat tekevät varmaan noin, mutta kiusaamisen moottoreiden kiusauksen aloitusmotiivit lienevät hierarkian huippupaikan saavuttamisessa.

Anrui: "Nyt on siis todistettu se, että miehet kyllä tajusivat missä mennään. Entä naiset? Muistatteko te sitä tyttöjen poikiin kohdistamaa julmuutta, minkä täällä ohitatte olankohauksella?"

perjantaina, lokakuuta 24, 2003

Mediasukupuolet

Otteita Artikkelista Mediasukupuolet: "Sherry Ortnerin mukaan naiset symbolisoidaan luontoon ja miehen kulttuuriin. Nykyään sen voi huomata mediassa mm. mainoksissa, teksteissä ja kuvissa. Televisiomainoksissa naiset kulkevat usein luonnon keskellä ainoastaan näyttäen kauniilta. Miehet taas toimivat: he maalaavat, ajavat autoa tai tekevät jotain muuta."

"Paul Willemenin mukaan katseen eroottisen komponentin kieltämisellä on yhteys väkivaltaisiin kohtauksiin miesten osalta. Miesvartaloista saatava eroottinen nautinto muutetaan sadomasokistiseksi nautinnoksi. Tästä esimerkkinä ovat mm. Rambo ja Rocky -elokuvat, joissa miesnäyttelijän (Stallone) lihaksikas ja paljas yläruumis saavat osakseen paljon väkivaltaa nyrkkeilyottelussa tai taisteluissa."

"Naisen kuva julkisuudessa on monipuolinen. Anna -lehden kansikuvanaiset voidaan jakaa Suomi-neitoihin, Marilyn representaatioihin ja ns. Maria Magdaleena representaatioihin. Mediakuvat ovat monitasoisia ja luovat merkityksiä ihmisille, vaikka ovatkin lavastettuja. Tyttöjen ja naisten huorittelu ja jaottelu periytyy romanttisen rakkauden ideologiasta. Normina yhteiskunnassa on, että ihminen menee naimisiin, perustaa perheen ja on sen yhden ja saman henkilön kanssa (rakastaen) elämänsä loppuun asti. Yhteiskunta pitää tätä normia yllä ja vahvistaa sitä toistamalla tätä normia mm. mediassa."

"Naiset on jaettu huoriin ja madonniin, niihin, joita rakastetaan ja niihin, joita rakastellaan. Tyttöjen on oltava vastuullisia, jotta eivät saisi "huoran mainetta". Poikiin tällainen jaottelu ei päde. Saarikoski on tutkimuksessaan kerännyt diskursseja tyttöjen huorittelun vastaamiseen. Niitä on viisi: "pojat ovat poikia", jossa pojat vapautetaan vastuusta ja korostetaan tyttöjen vastuuta. Se ylläpitää vahvan ja "järkevän", eli aikuisemman tytön imagoa, mutta on toisaalta poikia alentava puhetapa. "En minä mutta muut" toisentaa huoran joksikin muuksi kuin itseksi. Tyttö voi selvittää huorittelevalle pojalle, ettei voi olla huora, koska ei ole harrastanut seksiä tai ettei ota siitä maksua. Tällä tavoin tytöt alistuvat passiivisesti poikien puheille. "Hyvä jätkä" diskurssi puolustaa tyttöä siten, että hän on yksi pojista, ja pyrkiikin kieltämään oman sukupuolisuutensa. Tätä voisi kutsua jollakin tapaa tasa-arvofeminismiksi. "Moderni vapaa nainen" puhetavassa naisella on oikeus olla nainen, hän kiistää likaisen seksin ja tietää itse tekevänsä oikein. Muulla ei olekaan väliä. Viimeisenä diskurssina on "jukuripäinen itseuhraaminen", jossa tyttö leimaa kaiken seksin likaiseksi ja uhmaa huorittelua korostamalla itsessään huoran tuntomerkkejä."

"Leena-Maija Rossi esitti kuusi erilaista kategoriaa, joihin suomalaiset mainokset (vuosilta 1997-2003) voidaan luokitella.

1. Miehekkäät miehet ja kauniit naiset. Tähän kategoriaan kuuluu useat mainokset, kuten meikki ja sampoo mainokset, joissa esiintyy kaunis nainen. Mies on tällaisissa mainoksissa komea, lihaksikas ja nuori. Miehet ovat usein toiminnassa, kun taas naiset poseeraavat kauniina. Naisilla on hoikka täydellinen vartalo ja pitkät hiukset. He edustavat sellaisia ihmisiä, jollaisiksi kaikkien oletetaan haluavan tulevan.
2. Maskuliiniset naiset. Maskuliiniset naiset ovat suomalaisten mainosten erityisominaisuus. Ulkomaisissa mainoksissa tällaista ei ole. Esimerkkinä näytettiin Valion piimä-mainoksia, joissa nainen hylkää miehen tai varastaa sulhasen häistä. Näissä mainoksissa maskuliinisuus tulee ilmi ainoastaan toiminnan, ei ulkonäön tasolla. Naiset näyttävät yhä kauniilta, ja ovat heteroita.
3. Feminiinisiä miehiä näkyy harvoin. Feminiinisyys saattaa tulla esille kotitöiden tekemisessä, ja maskuliinisuutta tuodaan kuitenkin esille tehokkuudella ja nopeudella.
4. Mainokset esittävät usein parisuhteen normia. Siis heterosuhteen normia. Tähän mainoskategoriaan kuuluvat myös erilaiset rituaalit, kuten häät. Niitä parodioidaan ja joskus näkyy myös "epänormaalien" heteroiden kuvat (homous, transseksuaalisuus). Lapset ovat myös tärkeä osa perhettä.
5. Homokuvat ovat harvinaisia, niistä on ainoastaan muutama esimerkki. Silloinkin homot toisennetaan joiksikin muiksi kuin "meiksi".
6. Myös erilaisia etnisiä piirteitä voi löytyä. Banaani ja lakritsimainoksissa harrastetaan kuvainnollista kannibalismia inhimillistämällä elintarvikkeet ihmisiksi. Mainoksissa saattaa esiintyä myös itseironiaa."

"Netin "kasvottomuus" tuo esiin sellaisiakin asioita, joista ei välttämättä haluta kasvokkain keneltäkään kysyä."


Lopuksi pari puolilainattua ajatelmaa: Valtaosa prostituoiduista on tuonut ilmi, että seksin myyminen on kaukana heidän omasta seksuaalisuudestaan - Pakkoselibatisoidut ovat puolestaan tuoneet ilmi, että selibaatti on vielä paljon, paljon kauempana heidän omasta seksuaalisuudestaan.

Humanistin itsepuolustus: Meillä ei ole tajunnan puolustusmekanismeja ja itsesensuuria, joka vetäisi logiikan hätäjarrusta, kun verkkokalvoillemme alkaa piirtyä tietoa joka uhkaa "kaikki-hyvin" -itsepetostamme. Vaarallisen tai liian haastavan tiedon torjuminen on ihmiselle luontaista. Sillä hän suojelee mielenterveyttään.

torstaina, lokakuuta 23, 2003

Lenita Airisto vitsejä

Tiede-lehti kirjoittaa: "Stressi johtaa syöpöttelykierteeseen. Oletko huomannut, että pahasti stressaantuneena tuntuu alati olevan nälkä ja tekee mieli jotain oikein rasvaista tai oikein makeaa. Rasva ja sokeri tyynnyttävät ylikierroksilla käyvän elimistön, joskin vain väliaikaisesti."

"Nykyinen työelämä vaatii ihmiseltä piirteitä, joita aiemmin pidettiin osoituksena minävauriosta. "Sosiaalisia taitoja" ovat nykyisin pinnallinen soputuminen, lyhytjänteisyys, ailahtelevuus, huomion saamisen tarve ja ihmisten esineellistäminen."


Elleistä löytyy arvio Lenitan Naarasenergia-kirjasta. Comradlogista eräs ärsyttävimmistä sanoista on "naarasenergia". Minun mielestäni eräs ärsyttävimmistä sanoista on "Nettikoto". Tervetuloa Henryn nettikotoon...Ei helv...

Lenita Airisto vitsejä: - Miesystäväni täyttää ensi viikolla seitsemänkymmentä, Lenita kertoo Hermuselle. Meillä on kymmenen vuoden ikäero.
- Sinua ei kyllä uskoisi 80-vuotiaaksi, ihastelee Hermunen.

Hermunen ja Lenita juttelevat vakavista asioista.
- Näen usein kummituksen, mutta en pelkää sitä, Lenita kertoo.
- Niin, Hermunen hoksaa. Sinä istut usein peilin edessä.

- Minusta sinä muistutat Mona Lisaa, Hermunen visertää Lenitalle.
- Ihanko totta? Lenita on hyvillään. Millä tavalla?
- Sinä olet litteä kuin lauta, ja sinun pitäisi olla museossa, Hermunen selittää.

Lenita Airisto

Lenita Airisto on kirjoittanut kirjan Naarasenenergia, jossa esitellään menestyneitä naisia ja heidän ajatuksiaan. Hiukan ironisesti kirja aloittaa esittelyt Anneli Jäätteenmäestä. Jäätteenmäki kertoo: "Eduskunnassakin miehet menevät keskenään saunaan ja sopivat siellä asiat. Naiset ajavat asioita valiokunnissa ja luulevat, että siellä niistä päätetään." Hmm...Saunan jälkeen nainenkin voi päästä jopa asioiden edelle käyttämällä vaikkapa faksia...

Albert Mehrabianin äänettömän viestin teesit: "55% julkisuuskuvasta perustuu ulkonäköön, äänen merkitys on 38% ja asiasisällön osuus 7%."

Lenita kuvailee Annelin olemusta: "Hän on sorja ja hoikka nainen, joka liikkuu kevyesti...Nyt uudet nuoret ja hoikat kansanedustajat ovat saaneet aikaan jonkinlaisen kasvojenkohotuksen."

Suurlähettiläs Marjatta Rasi kertoo: "Suomessa naisen samanpalkkaisuuden esteenä on pitkään ollut se, että nainen on itse vähätellyt oman työnsä arvoa silloin kun pitäisi konkreettisesti arvioida sen vaativuutta. Yhdysvalloissa työskentelevä toimistusjohtaja Kaarina Koskenalusta sanoo: "Naiset eivät osaa hoitaa suhteitaan, vaan ajattelevat, että minut huomataan kyllä hyvän työpanokseni takia ja saan ylennyksiä. Siellä he sitten istuvat myllynkivi kaulassa ja odottavat ylennyksiä kun miehet menevät pelaamaan golfia ja nopeuttavat suhdetoiminnalla ylenemistään."

"Työtahti on Yhdysvalloissa paljon kovempi kuin Suomessa. Voidaan sanoa, että elämä Suomessa on laadukkaampaa. Normaali työpäivä USAssa on 10-12 tuntia ja nuoret tekevät vieläkin pitempää päivää. Mutta jos pärjää, palkinnot ovat moninkertaiset Suomeen verrattuina. Useimmat ihmiset tekevät USAssa töitä myös viikonloppuisin. Suomessa ihmiset haluavat mennä aikaisin eläkkeelle, mutta USAssa kukaan ei halua mennä aikaisin eläkkeelle."


Marjatta Rasi sanoo: "On lottovoitto, että syntyy naisena Suomessa. USAssa naisilla on hyvät mahdollisuudet, mutta niihin käsiksi pääseminen on vaikeampaa kuin Suomessa."

"Joidenkin laskelmien mukaan huippuasemissa olevista amerikkalaisista naisista peräti 70% naisista on eronnut ja ilman lapsia. Menestyvät miehet ovat naimisissa ja vaimo on useimmiten kotiäiti" Onko noitten lukujen valossa mahdollista, että menestyvien naisten perimä häviää geenipoolista ja jäljelle jäävät vain kotiäiti-tyyppiset naiset?

Tohtori Markku Hyyppä kertoo: "Suomenruotsalaiset elävät pitempään ja sairastelevat vähemmän kuin muut suomalaiset. He eivät kuitenkaan elä terveellisemmin kuin suomalaiset, vaan juovat ja tupakoivat jopa enemmän. Tilanteen selittävät suomenruotsalaisten vahvemmat sosiaaliset verkostot."

keskiviikkona, lokakuuta 22, 2003

Vapaat markkinat

Väärien ajatusten kata-logi kirjoittaa: "Olkoot vapaat markkinat, pelataan sitten niillä säännöillä. Mikäli seksuaalisen eriarvoisuuden tasaamiseksi ei tarvita mitään tulonsiirtoja, en näe mitään moraalista perustetta niiden käyttämiseksi myöskään sosiaalisten eriarvoisuuksien tasaamiseen. Siinä missä Henry vaatii sinänsä johdonmukaisesti seksuaalista tasa-arvoa sosiaalisen tasa-arvon rinnalle, minä kannatan molemmista luopumista tiettyyn rajaan asti."

Vapaat markkinat sopivat huonosti rajallisten ja inhimillisesti ottaen hyvin tärkeiden resurssien jakamiseen. Vapaat markkinat eivät optimoi onnellisuuden määrää. Kuvitellaanpa tilanne, että asuntoja olisi olemassa vain yksi asunto yhtä taloutta kohden, eikä enempää saisi rakentaa. Vapailla markkinoilla asunnot jakaantuisivat siten, että joillakin talouksilla olisi useita asuntoja ja toisilla ei olisi yhtään asuntoa, mikä johtaisi suuriin inhimillisiin kärsimyksiin. Jos vapaita markkinoita rajoitettaisiin tuossa tapauksessa niin, että asuntojen hankinnassa saisi kilpailla vain laadulla, ei määrällä, niin kaikille riittäisi omaa markkina-arvoa vastaava asunto ja onnellisuuden määrä optimoituisi. Hyvän inhimillisen peruselämän edellytys(asunto) tulisi täytettyä niin, että vapaalle laadullisellekin kilpailulle jäisi tilaa.

Väärien ajatusten kata-logi esittelee markkina-arvoon ja sosioekonomiseen asemaan perustuvan nelijaon Menestyjiin, renttuihin, nörtteihin ja luusereihin. Tuollaisten kaavioiden tekeminen niin, että ne kuvaisivat todellisuutta merkittävässä määrin on usein vaikeaa. Alhaisen sosioekonomisen aseman ja korkean markkina-arvon miehet eivät välttämättä ole renttuja - muuten vaan charmikkaita ja köyhiä kuitenkin. Nörttejä löytyy varmaan melkein kaikista sosioekonomisista asemista ja mitä olen sattuneista syistä alkoholisteja, syrjäytyneitä ja pitkäaikaistyöttämiä nähnyt viime aikoina, niin eivät he ole mitenkään poikkeuksellisen usein alimmantasoisia miehiä, sillä kyllä heillekin on olemassa runsaasti tasoaan vastaavia naisia varsinkin vanhemmissa ikäluokissa.

VAK: "Näin nörtin näkökulmasta katsottuna pitäisin mielelläni itse edes ansaitsemani rahat, jos nyt ei kuitenkaan heru. Muutos olisi Nörteille parempaan suuntaan nykyisestä katsoen, tosin Luusereiden ja Renttujen kustannuksella." Muutos ei tapahtuisi pelkästään luusereiden ja renttujen kustannuksella, vaan varsinkin pienituloisten naisten, kuten yksinhuoltajien kustannuksella, mikä taas johtaisi Amerikan tyyliin lisääntyvään luusereiden, renttujen ja rikollisten määrän kasvuun. Kannattaako teoreettisia yhteiskuntapoliittisia linjoja miettiä vain omasta näkökulmastaan?

Pätkä ei pärjää

Isosiskoa lukemalla palautuu mieleen tasa-arvon kannattajien ja feministien välinen ero. Isosisko on kauhistellut blogissaan viikon verran purukumimainosta, jossa puhutaan pelkästään äidistä hammaspeikon tartuttajana, vaikka siinä pitäisi poliittisen korrektiuden nimissä puhua myöskin isästä. Hohhoijaa, ratkaisemalla tuon ongelman maailma varmaan pelastuu. Minä sen sijaan ladon tiskiin tutkimuksia siitä, kuinka seksi pelastaa henkiä ja parisuhde pelastaa henkiä, mutta feministit eivät kuuntele. No, miten he voisivat edes kuunnella, kun mainoksesta puuttuu sana...

Naisten merkitykselliset ja vaikutettavissa olevat ulkonäölliset seikat ovat nopeasti lueteltavissa: Ylivoimaisesti tärkein tekijä on paino. Laihtuminen paksuudesta normaalipainoon nostaa viehättävyyttä huomattavasti ja laihtuminen hoikaksi nostaa viehättävyyttä edelleen suuressa määrin. Joillekin vartalotyypeille normaalipaino tosin sopii siinä missä hoikkuuskin. Hyvä iho on tärkeä ja sitä voi jäljitellä myöskin meikkaamalla, mutta en osaa sanoa, kuinka hyvin ihon meikkaaminen paremmaksi tehoaa miehiin yhtään pitemmällä aikavälillä. Luultavasti huonosti. Liikunta on kolmas tärkeä seikka, koska se antaa ryhtiä ja kiinteyttä. Lisätäkseen viehkeyttään naisen kannattaa siis laihtua, liikkua ja käydä kosmetologilla.

Vaatteitten, meikkauksen tai kampaajalla käyntien merkitys on lähes olematon. Suihkunpuhdas nainen 20 vuotta vanhoissa verkkareissa edustaa seksikkyyden huippua. Se, miksi meikit, kampaukset ja vaatteet ovat naisille tärkeitä johtuu siitä, että ne ovat tärkeitä noiden asioiden kauppiaille. Naisille myydään väärää kuvaa todellisuudesta ja seksikkyyteen vaikuttavista tekijöistä ja tuo väärä kuva menee täydestä kuin häkä. Meikit, vaatteet ja kampaukset maksavat ihan sikana ja uskokaa naiset, se ei ole sen arvoista!

Pitkät tienaavat paremmin kuin pätkät, kertoo Tiede-lehti. "Jokainen ylimääräinen tuuma (2,54 senttiä) tukevoittaa ihmisen palkkapussia lähes 800 eurolla vuodessa." Pätkillä ei käy myöskään flaksi. "Jos synnyt pienikokoisenä, päädyt muita todennäköisemmin yksineläjäksi, kertovat suomalaistutkijat British Medical Journal -lehdessä. Tutkimusotoksessa oli 3 500 Helsingissä vuosina 1924-33 syntynyttä miestä. Tutkijat arvelevat, että kasvun hidastuminen saattaa heijastua yksilön persoonallisuuden, sosiaalisuuden ja seksuaalisuuden kehittymiseen tavalla, joka heikentää menestystä naimamarkkinoilla." Pitäisikö lyhyille miehille suoda tasa-arvokiintiöt työ- ja suhde-elämässä?

tiistaina, lokakuuta 21, 2003

Suomi on paras!

Pinseri näyttää tien tutkimukseen, joka kertoo, että suomalaiset naiset antoivat parhaansa jo 70-luvulla. "Suomalaisen naisen suosioon pyrkivällä miehellä on hyvät mahdollisuudet edetä vuoteeseen jo ensi tapaamisella. Jos niin ei käy, niin melko varmasti yhdyntään päästään jo ennen seuraavaa maanantaita."

"Suomalaiset tytöt ovat 5-10 kertaa halvempia kuin keskimääräiset eurooppalaiset naiset yleensä. Tämä on varmaan kiintoisaa kuultavaa taloudellisesti ajatteleville ulkomaalaisille, jotka eivät halua tuhlata energiaansa turhaan." Hyvä Suomi! Suomi rulez!

Kylmä suihku seuraa kuitenkin odotetusti ennenaikaisten tuuletusten jälkeen... "Pahoitellen tutkijamme toteaa, että hänen kokemustensa mukaan suomalaiset naiset ovat ällistyttävän huonoja yhdyntäkumppaneita."

"Ulkomaalaisia tutkija varoittaa: - Jos aiot mennä naimisiin suomalaisen tytön kanssa, niin ajattele kolmasti, ennen kuin teet sen. Jos olet naimisissa, älä jätä vaimoasi yksin tuntia pitemmäksi aikaa."

No joo, voittoa ei tullut, mutta ainahan aikaa voi viettää vaikkapa illuusioiden parissa. Tai selailemalla Maailman feministikongressin osanottajagalleriaa.

Naisasialiitto Unioni

Naisasialiitto Unioni kertoo periaateohjelmassaan: "Tyttöjä on opetettava arvostamaan itseään ja naisia. Vanhoja uskomuksia tyttöjen välisestä kateudesta, mustasukkaisuudesta ja sopimattomuudesta ryhmätoimintaan ei enää pidä vahvistaa." Kuka nuo uskomukset on sitten luonut ja kuka niitä sitten vahvistaa? Kommenttiosastolla on esitetty, että naiset kontrolloivat voimakkaasti toistensa käyttäytymistä ja ruodusta poikkeajia ei katsota hyvällä. Perinteisesti kontrolloinnista on syytetty yhteiskuntaa ja miehiä. Pitääkö paikkansa, että hutsujen ja huorien ylenkatsonta ei johdu miehistä, vaan naisten keskinäisestä tiukasti kontrollista? Markkina-hintaa ei saa polkea.

NU-jatkaa: "Tyttöjä tulee rohkaista hyväksymään oma ruumiillisuutensa. Heidän elämäänsä ja olemassaoloonsa ei saa liittyä jatkuvaa ulkonäön tai esteettisyyden arviointia. Tyttöjä on kannustettava erilaisiin harrastuksiin heidän yksilöllisten taitojensa ja kiinnostuksensa perusteella. Heitä ei esimerkiksi pidä kannustaa harrastamaan pelkästään sellaisia urheilulajeja, jotka perustuvat hyvältä näyttämiseen." Kuinka moni kasvattaja noudattaa noita periaatteita. Kannattaako oma lapsi uhrata feminismin alttarille pistämällä hänet harjoittamaan lajeja, joissa ei näytetä hyvältä?

NU: "Jokaisen peruskoulun opetukseen pitää kuulua myös seksuaalikasvatusta. Sen on oltava tytöille ja pojille samanlaista niin määrältään kuin sisällöltäänkin." Miksi kasvatuksen pitää olla samanlaista ja kumpien seksuaalisuutta myötäilevää kasvatuksen tulisi olla? Kerrotaanko kasvatuksessa, että mitä useammalta saat, niin sitä kovempi gimma sä olet? Vai se, että tärkeintä on välttää joutumasta seksimarkkinapyramidin pohjalle, koska kohta seksiä ei ostaa edes rahalla?

NU :"Naisiin kohdistuvaan väkivaltaan ei suhtauduta yhtä vakavasti kuin muuhun väkivaltaan." Häh, tuohan on nyt täyttä potaskaa. Lööpithän suorastaan kirkuvat, kun naiselle tehdään väkivaltaa verrattuna siihen, että samanmoisessa tilanteessa miehelle tehtäisiin väkivaltaa.

Kevyesti kirjoittaa: "Ainakin naisilla on melkoinen arsenaali käytössään rangaistakseen sooloilevaa naista." Mistä tuo arsenaali kumpuaa ja miksi se tehoaa naisiin? Miksi naiset eivät vain totea itsekseen, että "minä nyt teen vain näin, sanoivat muut naiset sitten mitä tahansa."? Seuraako siitä maailmanloppu? Ottakaa miehistä mallia. Lopettakaa meikkaaminen ja karvojen ajelu ja käyttäkää tuulipukua kaikissa tilaisuuksissa. Miesten silmissä markkina-arvonne ei laske mainittavasti. Tehkää kerrankin jotain itsenne eikä muitten naisten takia. Vai eikö naisilta löydy sisua?

Kevyesti jatkaa: "Siis naisen elämänhallinnan määrän voi lukea hänen ulkonäöstään ja hänen kotinsa ulkonäöstä...Naisroolin suuri painovoima ja yhdenmukaistava vaatimus on enemmän mysteerio...Tai sitten alisteisessa asemassa oleva ryhmä ryhtyy usein valvomaan ja vahvistamaan omaa alistettua asemaansa." Eli pointti on joka tapauksessa se, että naiset valvovat toinen toisiaan. Miksi feministit eivät hyökkää naisten omia valvontarakenteita vastaan, jotka näyttävät olevan suurin este naisten yksilöllisyyden ja menestyksen tiellä?

Naisen viha ja aggressio

Ellien keskustelusta poimittuja lausahduksia: "Tarkoitus kai olisi ottaa paketti sellaisena kuin se ottamisvaiheessa on (ja valistaa samalla, että viiden vuoden päässä tavara voi olla eri kunnossa), mutta eräät naiset näyttävät luulevan, että miehen pitää kyllä muuttua heidän mielensä mukaiseksi, mutta naisen pitää muuttua vain sellaiseksi kuin _itse_ haluaa...Ei ihme, jos joku mies sitten tunteekin itsensä huijatuksi."

"Useat naiset alkavat riidellä heti jos ei joku ei mene heidän mielensä mukaan tai miehellä on eri mielipide jostain asiasta. Kokemusta kyllä riittää."

"Ehkäpä parisen vuotta sitten julkaistu amerikkalainen tutkimus kiteyttää asian yhteen lauseeseen, "Parisuhde toimii tasan niinkauan, kuin mies tanssii naisensa pillin mukaan"."


Elleistä löytyy myöskin linkki Tuija Nykyrin artikkeliin naisten aggressiivisuudesta: "Naisen vihaa ole tutkittu paljoakaan - ei edes naistutkimuksessa. Amerikkalaistutkija Cynthia Burackin (1994) mukaan feministit ovat määrittäneet naisenergian elämää luovaksi ja suojelevaksi sekä tutkineet vain naiseudessa "luonnolliseksi" katsottuja, empatian ja hoivan kaltaisia tunteita. Vihasta he ovat olleet kiinnostuneita lähinnä silloin, kun se on ulkopuolisen yhteiskunnallisen alistuksen aiheuttamaa; sen sijaan naisen viha arkipäivän tilanteissa ja läheisissä ihmissuhteissa on jätetty vähälle huomiolle. (Mt., 45.) Feministisen politiikan kannalta on ollut tärkeämpää korostaa naisten olevan toisten vihan ja itsevihan kohteita sekä väkivallan uhreja kuin puhua heistä vihaavina ja väkivaltaisina."

"Olen hämmästynyt myös siitä, kuinka "myönteiseen" sävyyn naisen vihan ilmaisuista, tai ainakin niiden väkivallattomista versioista, lehdissä kirjoitetaan."

maanantaina, lokakuuta 20, 2003

Loukatut tunteet sattuvat

Tiede-lehti kertoo, että onnettomuuksien jälkipuinnin hyödyt ovat kyseenalaiset: "Nykytiedon mukaan se ei vähennä uhrien riskiä sairastua traumaattisen stressihäiriöön. Jälkipuinti ryhmissä voi olla jopa vaarallista. "Herkät ihmiset saattavat järkyttyä uudestaan kuullessaan muiden tarinoita. Tapahtuneen välitön pöyhiminen pahimmillaan vain lujittaa traumaa", Richard J. McNally sanoo Science -lehdessä."

Sciense-lehteä lainaa myöskin Apu-lehti, joka kertoo, että loukatut tunteet sattuvat oikeasti. Päiväkirjoihin ja ilmeisesti myöskin blogeihin kirjoitetut tunteet auttavat käsittelemään henkisiä loukkaantumisia. Tutkinnan alla olivat pakkien saantiin verrattavat hylkäyskokemukset. Koska pakit sattuvat oikeasti, niin olisi oikeudenmukaista, jos pakkien saanti jakautuisi tasaisesti eri sukupuolien välille, jotta kaikki pääsisivät osallisiksi hylkäyskokemuksista aiheutuvien kiputilojen kokemisesta. Siitä vaan kaikki naiset rohkeasti lähestymään ylempitasoisia miehiä avioliittoehdotusten merkeissä. Kipu kasvattaa luonnetta.

Hesari kertoo, että brittinaiset ovat Euroopan kovimpia juomareita naistensarjassa. Nuoret brittinaiset juovat vuoden aikana 203 litraa alkoholipitoisia juomia baareissa ja ravintoloissa. Suomalaisnaiset jäivät kännääjinä säälittävälle neljännelle sijalle yli kolme kertaa huonommalla tuloksella kuin voittajat. Kun ottaa huomioon, että naiset kestävät alkoholin haittoja huonommin kuin miehet ja että suuntaus etenee todennäköisesti yhä alkoholisoituneempaan suuntaan, niin seuraukset alkavat mietityttämään. Onko kasvamassa uusi moraalittomien rappionaisten sukupolvi? No, tasa-arvo edistyy sentään edes jollakin elämänalueella.

Kodin kuvalehdessä vanha feministi kirjoittaa: "70-luvulla olin innokkaasti mukana feministiliikkeessä. Koimme naisten välistä sisaruutta ja opimme rakastamaan itseämme sellaisina kuin olimme. Olen huolestunut siitä, kuinka nuoret tytöt ottavat olemisensa malliksi kuvan, joka mediassa tarjotaan. Samoihin vaatimuksiin naisia kohtaan on alkanut törmätä viikkolehtien parisuhdejutuissa ja jopa avioliitto-oppaissa. Naisen ulkonäön korostaminen ja seksikkyyden vaatimus ei ole ollut elinaikanani vielä koskaan näin kova. Nyt nainen jolla on ihokarvoja on täysin poissa muodista. Nuoren tytön tulee median mukaan olla miellyttävä miehen silmälle ja valmis seksuaalisesti kuuntelematta omia halujaan. Nainen ei ole enää kontaktissa omien halujensa kanssa ja eikä mieheltä vaadita aikuisuutta. Enpä tämän vuoksi taistellut 70-luvulla."

Tavismies ei kiinnosta

Uutta Escort-ohjelmaa katsoessa huomaa, että matkakaveri valitaan 95 prosenttisesti ulkonäön ja olemuksen viehättävyyden perusteella. Puheilla ja sisäisellä kauneudella ei ole merkitystä pätkän vertaa. Samalla tulee verranneeksi neljää suomalaista miestä Unelmien poikamiestytössä oleviin kanditaatteihin. Eipä voi suomalaisista miehistä ja Amerikan ihmeistä puhua samana päivänä. Unelmien poikamiestytön kaksi jäljellä olevaa miestä ovat kumpikin varsin vakuuttavia ja eri tavalla vahvoja kilpailijoita. Miten suomalaiset kilpailijat voivatkin olla näissä paritusohjelmissa niin tönkköjä? Naispuolisen kilpailijan kaveri ylisti naisen miesmakua. Häh? Millainen sitten on huono miesmaku? Se, että pitää tavallisista ja turvallisista miehistä?

Elleissä keskustellaan tavallisten miesten kiinnostamattomuudesta: "Kuvitellaan, että huoneeseen saapuu miesporukka: kiinnitän huomiota "ääripäihin", siis todella komeisiin tai muuten vain persoonallisiin tyyleihin (biker, kalju jne.). Jos tavallinen mies hymyilee tavallisissa sinisissä farkuissa (no, vaatteet eivät ole olennaista) jossain nurkassa, en kiinnostu. Miehen pitää osata kantaa itsensä ja olla ylpeä kaikesta tavallisuudestaan - sillä tavalla minut saa kiinnostumaan persoonasta. Ja sanonpa vielä senkin, ettei raha kiinnosta. Valta ja jännitys, vaarallisuus ja nämä kyllä."

"Illuusio riittää, tai ainakin tieto siitä, että mies on valmis yllättämään, vaarallisellakin tavalla. Tylsyys ja liika turvallisuus on tukahduttavaa. Vai miksi luulette, että poliisimurhaaja Sten Christensen sai (tai Euran Daltonit...) vankilaan hiiirmuisesti ihailijakirjeitä?"

"Naiset haluavat "vaarallisen" miehen. Todellisuudessa naiset eivät halua kuitenkaan sitoutua mieheen, joka on päivittäin tekemisissä todellisen vaaran kanssa, koska pidemmän päälle se on rasittavaa varsinkin sitten kun on lapsia. Varmaan moni poliisi saa kuulla vaimon valitusta, kun työ on epäsäännöllistä ja vaarallistakin. Tämä 'nainen' myöntää itsekin, että tahtoo myös turvallisuutta. Mutta ei liikaa, koska se on sitten tukahduttavaa nössöyttä. Milloin miehen pitää olla kiltti ja milloin "vaarallinen"? Nainen päättää sen tilannekohtaisesti?"

"Monet miehet tietävät tämän naisten mieltymyksen "vaaraa" kohtaan. Miksemme sitten keksi jotain tällaista tarinaa eli hyväntahtoista p*skapuhetta, mitä voisimme syöttää naisille? Esitämme pari viikkoa jännittävää sankaria, josta sitten paljastuukin tavis. Nainen saa jännityksensä ja mies saa naisen. Kaikki olisivat tyytyväisiä."

"Sain tarpeekseni ääripäästä liki kymmenen vuotta kestäneessä suhteessa. Enää ei valta tai vaarallisuus kiinnosta pätkääkään. Sanotaan, että naiset, jotka eivä itse uskalla tuoda vihaansa tai muita negatiivisia tunteita esiin, haluavat vaarallisen (tai vastaavanlaisen) miehen, jonka kautta voivat "elää". Minun kohdalla ainakin piti paikkansa, mutta nyt on oppirahat maksettu."


Onko naisten aina maksettava oppirahat ja vietettävä parhaat vuotensa vaarallisten miesten kanssa ja sitten kun ollaan yli kolmekymppisiä yksinhuoltajia, niin kerrotaan viisastumisesta ja siitä, että vaaralliset miehet eivät enää kiinnosta. Miksei naisille opeteta jo koulussa, että vaarallisia miehiä tulisi vältellä?

Seksitulonsiirtoja

Mitvit hakkaa uusimmassa kirjoituksessaan olkiukoista ilmat pihalle. Seksitulonsiirtoja voidaan aivan hyvin tehdä myöskin taloudellisin keinoin. Eräs tapa on perustaa bordelleja, joita subventoidaan naisilta ja ylempitasoisilta miehiltä kerätyillä veroilla, jolloinka seksinpuutteessa kärsivät alempitasoiset miehet pääsevät kiksauttamaan leffalipun hinnalla. Bordellit olisivat tietenkin turvallisia ja laadukkaita ja ihmiskunnan historian valossa työntekijöistä ei olisi puutetta. Myöskin ilotytön ammatista tehtäisiin kunniallinen ja heidän syrjintänsä kiellettäisiin lailla.

Toinen tapa lisätä seksitasa-arvoa on vapauttaa alempitasoiset miehet veroista ja kerätä puuttuvat verotulot naisilta ja ylempitasoisilta miehiltä. Miehen seksinsaanti korreloi hänen varallisuutensa kanssa ja jos alempitasoisten miesten varallisuutta nostetaan suhteessa naisiin ja ylempitasoisiin miehiin, niin silloin seksivarallisuus jakautuu tasaisemmin kaikkien kesken. Ja jotta emme puhuisi vain seksistä, vaan parisuhteista ylipäänsä(mikä on tietenkin onnelisuuden kannalta paljon tärkeämpää!), niin verohelpotukset alempitasoisille miehille toisivat parannusta tasa-arvoon silläkin rintamalla.

Ja korostetaan vielä tuhannen kerran(vaikka se ei arvattavasti mene humanisteille päähän senkään jälkeen), että on turha kaivaa esiin olkiukkoja seksiin pakottamisesta. Minä en kaipaa minkään sortin pakottamista seksiin, vaan ainoastaan sitä, että alempitasoisten miesten asemaa seksi- ja parisuhdemarkkinoilla parannetaan tasa-arvoisemmaksi tekemällä heistä houkuttelevampia kumppaniehdokkaita ja samalla rajoittamalla huippu-urosten haaremikokoja pienemmiksi lainsäädännön avulla.

Kuuluisa filosofi Tony Halme sanoi kerran, että "naiset kiinnostuvat vaikka Notre Damen kellonsoittajasta, jos hänellä on milli takakaskussaan". Se oli viisaasti sanottu ja jotta pääsisimme tasa-arvoisempaan yhteiskuntaan seksi- ja parisuhde markkinoilla, niin eiköhän anneta kaikille Suomen Notre Damen kellonsoittajille mahdollisuus saada tuo milli takataskuun ja päästä siten tyydyttämään perustarpeitaan muiden tavoin. Tulonsiirroissahan ei ole mitään väärää, eihän?

Tehkäämme vaikkapa koe. Tuloksen maailmankuvallisen ja kaikinpuolisen kattavuuden varmistamiseksi imaginäärisinä koehenkilöinä ovat Mitvit, Lumikki ja Panu. Keräämme Mitvitiltä ja Lumikilta millin rahaa, annamme rahat Panulle ja seuraamme kymmenen vuoden ajan, tapahtuuko seksivarallisuuden jakautumisessa tasoittumista. Mitään pakottamista seksiin ei tarvita!

sunnuntaina, lokakuuta 19, 2003

Transhumanismin mysteeri

Uudessa Yksityisetsiva-blogissa on huimaa transhumanistista pohdintaa ihmissuhteiden ja seksin tulevaisuudesta. Minulle on hiukan jäänyt hämäräksi koko transhumanismin tavoite, jos sellaista edes on olemassa. Voisiko tavoite olla ihmisen äärimmäinen onnellisuus? Ihminen vain laitettaisiin piuhojen päähän ja piuhoista tulevat signaalit tekisivät hänet äärimmäisen onnelliseksi. Sitten ratkaistaisiin ikääntymisen ongelmat. Ja kaikki ihmiset eläisivät onnellisina elämänsä loppuun saakka? Jos transhumanisteilla olisi mahdollisuus päättää mielikuvituksensa rajoissa haluamansa kaltainen tulevaisuus ihmiskunnalle, niin millainen se olisi?

Mitkään ihmisen ulkoiset apuvälineet eivät ratkaise onnellistumisen ongelmaa, koska onnellisuustutkimusten mukaan ihminen tottuu hyvin nopeasti tavoittelemiinsa saavutuksiin ja on lyhyen ajan päästä yhtä onnellinen kuin ennen tavoittelemansa asian saamista. Minä muistan sen, kun videot olivat tulollaan markkinoille, niin ajattelin, että kun joskus saisin videot, niin katselisin niitä jatkuvasti. Ja ajokortin saatuani ajattelin, että ajaminen on niin hauskaa, että ajelen loppuelämäni ihan vain huvikseni. Ihmisluonto on sellainen, että minkään vempeleen saaminen ei tee ihmistä pysyvästi onnellisemmaksi.

Pysyvä onnellisuus saavutetaan vain kajoamalla ihmisen aivojen mielihyvärakenteisiin tai jalostamalla onnellisia ihmisiä. Olisiko ettisesti oikein jalostaa työtään tai rooliaan rakastavia ihmisiä, oli tuo työ mitä tahansa? Saarioisen lehmänmahojen puhdistajat olisivat työssään ikionnellisia. Hellan ja nyrkin välissä olevat naiset olisivat ikionnellisia, koska se olisi juuri sitä, mitä he haluaisivat. Olisiko väärin "rakentaa" keinotekoisesti onnellisten ja tehtävissään tehokkaiden ihmisten yhteiskunta?

Terveysvalistus ahdistaa, mutta ei auta

Hesari kertoo, että ruuan terveydestä valistaminen ei välttämättä ole hyväksi ihmisten terveydelle. Mitä enemmän ihmisiä pommitetaan tiedolla terveellisestä ruuasta, sitä lihavampia ja ahdistuneempia ihmisistä tulee.

Claude Fischler on tutkinut yhdysvaltalaisten ja ranskalaisten annoskokojen eroja ja havainnut, että annokset ovat Ranskassa paljon pienempiä kuin yhdysvalloissa. Ranskassa suhtautuminen ruokaan ja syömiseen myönteisempää kuin Yhdysvalloissa. Yhdysvallat on paljon huolestuneempi ruokansa terveellisyydestä. Yhdysvaltalaisissa on kuitenkin paljon enemmän ylipainoisia.

Yhdysvalloissa syöminen on rationaalista toimintaa, jota säätelevät yksilön omat päätökset. Ranskassa taas syömistä ohjaa paljon enemmän ympäristö: Perhe, työkaverit ja ravintoloiden aukioloajat. Ranskassa ympäristö ei kannusta syömään kuin tietyissä tilanteissa. Yhdysvalloissa voi syödä missä tahansa, milloin tahansa, mitä tahansa ja tehden samalla jotain muuta.

Koska yhdysvalloissa yksilöllä on suurempi vastuu syömisistään, niin yhdysvaltalaiset tuntevat suurempaa ahdistusta ruuan takia. Jos henkilölle on annettu uusin tieteellinen tieto siitä, mikä on hyväksi terveydelle, eivätkä he sen jälkeen tee oikeita ratkaisuja, heistä tuntuu että se on heidän vikansa. Fisclerin mielestä terveysvalistus menee siinä pieleen, että se kohtelee syöjää rationaalisena yksilönä. Järki ei ohjaa ihmisten syömistä niin paljon kuin valistajat haluavat uskoa. Suuri vaikutus on perimällä ja toisaalta yhteiskunnalla.

Jos ruokailuun vaikuttaa yhdysvaltalaiseen tapaan voimakkaasti oma harkinta ja valinta, perimä puskee helposti harkinnan lävitse ja saa ihmisen ahmimaan suklaapatukoita ja juustonaksuja milloin sattuu. Jos taas ruokailuun vaikuttavat ranskalaiseen tapaa voimakkaasti yhteiset tavat, ne ohjaavat syöjää kohtuullisuuteen.

Maailmassa ei ole ollut yhtäkään yhteisöä, joka ei ole olisi määritellyt, mitä sen jäsenten on hyväksyttyä syödä. Tämä sääntely on heikentynyt yksilökeskeisen ruokailun maissa. Minusta tuntuu, että Suomikin on menossa yhä vahvemmin kohti yksilökeskeistä ruokakulttuuria, joten tännekin on odotettavissa lisää kiloja ja ahdistusta.

lauantaina, lokakuuta 18, 2003

Blogi-idols

Jonkun täytyy aina olla viimeisenä. Vilkaistaanpa hiukan blogilistan loppupään aktiivisesti päivitettyjä suomenkielisiä blogeja idols-hengessä ja mietitään, miksi ne ovat siellä? Sijalla 441 eli toiseksi viimeisenä yhdellä tilaajalla on Uninalle, joka kertoo Burmankissoista. Nimi on harhaanjohtava ja sivusto toimii epätyydyttävästi, mutta sisältö on kohtuullisen tasoista, vaikkakin liian päiväkirjamaista kiinnostaakseen. Ahaa, blogin nimelle löytyy selityskin(huono syy sivun nimen muuttamiseksi epäkuvaavaksi): "Muutin blogilistalle sivujeni nimen. Sirun burmasivut,kuulostavat liian kissamaisilta ja liiaks sirumaisilta. Uusi nimi on nyt Uninalle ja pysyy." Olen tuskin kovin väärässä jos sanon, että myöskin sijoitus on ja pysyy.

Sijalla 433 on Poikien sivut, missä on kuvia vauvoista. Kaikki vauvat näyttävät samannäköisiltä, jotenka blogilla ei ole uutuusarvoa. Vauvojansa ja vauvojensa kuvia esittelevät ihmiset ovat yleensä muutenkin rasittavaa porukkaa. Vauvojen kuvat eivät ole kiinnostavia, jotenka blogin sijoitus ei ole yllätys.

Sijalta 428 löytyy JamPS. Lainatut postaukset blogista kertovat synkkää kieltään: "Huh, viime yönä nukuin about tunnin ja loput sitten kierin paikallani Nooh, pientä. Tarkoituksena vieläkin valvoa seuraava yö", "Uni ja tekemisen puute pääsivät yllättämään, joten kävin nukkumassa noin 6h(?). Ja taas jaksaa", "Jaahas, väritin vaan vähän naamaa niin jo poistetaan oletuskuva..." Aaargh, tuomio: Kymmenen vuotta ehdotonta.

Sijalla 422 on Lepotus. Nimi on kammottava. Entäs sitten postaukset? Tässä esimerkkejä: "kertakaikkiaan paska maanantai. melkeen..", "paluu arkeentumiseen ja päivätyöhön. maalaamista onki kerenny tekemään keskittyneemmin. pitkästä aikaa maalasin kankaalle. paperille on kertynyt enemmänkin viimeaikoina." No, onneksi putoamisvaraa tuolla blogilla on vain parikymmentä sijaa.

Sijalta 406 löytyy Kari T: Kuvia. Tuosta blogista löytyy...hmm...kuvia. Tässä on kuva miehestä, joka on hämmästyksestä suunniltaan kuullessaan, että blogilla on peräti kolme tilaajaa. Lapsetkin naureskelevat blogin huonolle sijoitukselle. Jopa matopelin pelaaminen kännykällä on parempaa ajanvietettä kuin tuon blogin lukeminen. "Ei enää näin huonoja blogeja!", sanoo tämä mies.

Kestävä parisuhde

Otteita Kaarina Määtän kirjasta Kestävä Parisuhde. "Ihmiset joilla on korkea tunneäly, onnistuvat inhimillisessä kanssakäymisessä. Tunneälyyn kuuluvat tietoisuus omista tunteista ja kyky tarkkailla niitä, kyky hallita tunteita, niin että ne sopivat kulloisiin olosuhteisiin ja motivaation sinnikkyys eli itsekuri sekä muiden ihmisten tunteiden tunnistaminen eli empatia. Nämä tunneälyn taidot antavat puolisoille onnellisen yhdyselämän valttikortit."

"Puolisot voivat käyttäytyä vaikeassa konfliktitilanteessa neljällä eri tavalla: 1) Suhteesta irrottautumalla, 2) lojaaliudella, elikkä säilyttäen suhteen toivomalla, että se kohenee ajan myötä, 3) ratkaisuhakuisuudella tai 4) laiminlyönnillä antamalla suhteen lakastua vähitellen. Ratkaisuhakuisuus ja lojaalius ovat rakentavia toimintatapoja. Henkilöillä, jotka ovat sijoittaneet suhteeseen voimakkaasti niin tunneperäisesti, fyysisesti kuin materiaalistisestikin, on paljon menetettävää. Niinpä he ristiriitatilanteissa päätyvät suhdetta elvyttäviin ja ylläpitäviin ratkaisuihin."
Tuo selittänee osaltaa sen, miksi korkeamarkkina-arvoiset ihmiset päätyvät useammin suhteen laiminlyöntiin tai irrottautumiseen. Miksi jäädä kitumaan raskaisiin konflikteihin, kun uusia ihastuksia odottaa jonossa aidan takana?

"Lapselliset parit pysyvät todennäköisemmin yhdessä kuin lapsettomat parit. Parisuhdetyytyväisyys laskee ensimmäisen lapsen jälkeen. Pariskunnat, joilla on lapsia tuntevat itsensä usein riittämättömämmiksi, he murehtivat enemmän ja ovat tyytymättömämpiä avioliittoonsa kuin lapsettomat parit. Lapset rajoittavat pariskunnan keskinäistä yhdessäoloa ja kiihkeän seksuaalisuuden toteuttaminen vaikeutuu. Lapset tuottavat huolta. Tämä heijastuu parisuhteen tyytyväisyyteen riippumatta siitä, mikä on pariskunnan koulutustaso, ammatti, tulot, uskonto tai yhteiskunnallinen asema. Kun lapset lähtevät kotoa, parisuhteen onnellisuuden taso kohoaa selvästi." Luettuaan tuon kaiken mieleen nousee ilmeinen kysymys: Miksi ihmeessä hankkia lapsia?

"Tutkimusten mukaan äidit ovat joko "turvallisia" tai "turvattomia". Turvattomat äidit eivät ole päässeet sinuiksi lapsuutensa kielteisten kokemusten kanssa. He eivät kykene riittävästi vastaamaan lapsen tarpeisiin ja kontaktinottoon eivätkä hyväksy lapsen kiintymyskäyttäytymistä."

"Raskauden aikana sekä miesten ja naisten asenteet muuttuvat yllättävän paljon. Monet odottavat parit alkavat vaalia vanhoja perinteitä. He kiinnostuvat vanhemmistaan ja isovanhemmistaan uudella tavalla. Miehen ja naisen välinen tasa-arvo voi horjua, ja useissa perheissä lasten saaminen vahvistaa vanhoja sukupuolirooleja. Lapsen ollessa kuukauden ikäinen vanhempien arviot suhteensa onnellisuudesta ovat korkeimmillaan. Puolisoiden tyytyväisyys näyttää selvästi laskevan, kun lapsi tulee puolen vuoden ikään. Monet äidit kertovat, että erityisesti poikien touhukkuus lisää kasvatuksen stressaavuutta"
Tuo viimeinen lause heittää lisää kysymysmerkkejä sille tutkimustulokselle, että tyttölasten vanhemmat eroavat useammin.

"Isän osallistuminen vauvan hoitoon on niin ikään eduksi parisuhteen tyydyttävyydelle. Lapsiaan hoitavat isät ovat persoonallisuudeltaan muita tasapainoisempia, itsetuntoisempia ja voivat muutenkin paremmin. He ovat myös keskimäärin tyytyväisempiä parisuhteeseensa."

"Työttömyys on merkittävä uhka parisuhteen jatkuvuudelle. Rahojen huvetessa hyväkin suhde kuivuu, ihminen väsyy ja tylsistyy eikä jaksa tukea toista, hyvä jos itseään."

"Suurin parisuhteen säilymisen myytti on kommunikoinnin ja riitojen ratkaisemisen taidon merkitys. Puhumisistaan huolimatta pari ei löydä vaikeuksiinsa ratkaisuja. Toinen myytti on persoonallisuuden ongelmien turmiollisuus parisuhteelle. Tyypillisten neuroosien ja avioerojen välillä on vain heikko yhteys. Kolmas myytti on vastavuoroisuus. Onnelliset puolisot eivät pidä lukua siitä, kuka on tehnyt kenelle mitä. Neljäs harhaluulo en se, että ongelmien vältteleminen tuhoaa parisuhteen. Ongelmien lakaiseminen maton allekin voi toimia aivan hyvin."

Marko Ahonen naisista

City-lehden menneessä artikkelissa Marko Ahonen pohtii hukassa olevia kolmekymppisiä naisia: "Naiset halusivat työelämään siinä missä miehetkin. He onnistuivat. Nyt omatunto kolkuttaa, kun perhettä on pakko laiminlyödä. Stressiä pukkaa, töissä ei olekaan kivaa. Miksi miehet eivät kertoneet tätä etukäteen? Psyykelääkepurkin ääressä nainen pohtii hieman nolona, voisiko kellon viisareita kääntää vielä taaksepäin."

"Naisten pukeutuminen vaatii masokistista luonteenlaatua. Kukaan ei uskalla sanoa ääneen muotibisneksestä, että keisarilla ei ole uusia vaatteita." Hyvä huomio. Miksei kukaan vihellä poikki muotisykliä ja sano, että "hei, me ollaan nähty nuo jo!". Eikö muotia voisi kieltää lailla? (P.S Minä pukeudun itseäni varten ja käytän tuulipukua).

"Vain huumebisneksessä on paremmat katteet kuin kosmetiikassa." Huumeiden ostamisessa katteen hyväksymisen jotenkin ymmärtää, jos on koukussa eikä valinnanvaraa ole. Kosmetiikan katteet ja katteettomat lupaukset hyväksyäkseen ostopäätöksellään ihmisen täytyy olla todella yksinkertainen. "Hiuksesi ovat 78% tuuheammat...olet sen arvoinen!" Ja paskat.

"20, 30, 40 tai 50 vuotta; nainen elää aina parasta aikaansa. Joko naistenlehdet valehtelevat tai sitten hän on todella onnekas. Mutta jos onnen määrä todella lisääntyy iän myötä, miksi ikää ei haluta näyttää?" Naistenlehtien iäkkäämmille malleille on yhteistä se, että he näyttävät ikäistään nuoremmilta, mikä antaa sellaisen viestin, että nuori on parempi kuin vanha. Miksi lehdissä ei myönnetä asiaa suoraan?

"Nainen ja vasara on nähty yhdessä kuten myös mies ja pölynimuri. Oikeasti naisten työt ovat yhä naisten töitä ja miesten työt miesten, vaikka ääneen muuta puhutaankin." Noinhan asia on ja sen huomaa selvimmin mökkiolosuhteissa. Naiset hääräävät mökin sisä- ja miehet ulkopuolella.

"Kun naisesta tulee päättäjä, hän muuttuu mieheksi ja jatkaa miesten luomaa poliittista kulttuuria."

Misu "täten paljastaa, että Tiralla on kierroksessa kolome(3) miestä yhtä aikaa ja siltä aikataulujen sumplimiselta ei bloggaamiseen jää aikaa. "Tiran mallin" luulisi viehättävän erektuksia. Kun yksi nainen pitää tyytyväisenä useita miehiä, on markkinoilla täten selvää naisylijäämää." Malli sinällään on aivan mainio, mutta jos tutut merkit paikkansa pitävät, niin tuollaisilla kierrätysmiehillä on myöskin naisia kaikille sormille, jotenka miesten saama kollektiivinen hyöty valuu hukkaan. Kaunis ele kuitenkin Miran suunnalta.

Feminismi

Status-lehti käsittelee feminismin mitätöimisstrategioita. Varoituksesta huolimatta sukelsin tarkistamaan, käytänkö itse samanmoisia strategioita omassa diskurssissani. "Strategiat ovat patologisointi ja feministin leimaaminen miesvihaajaksi. Molemmille on ominaista huomion kääntäminen feminismin puheista feministiin itseensä." Hmm...minä en käytä kumpaakaan feminismin mitätöimisstrategiaa, mutta olen nähnyt kumpaakin strategiaa käytettävän blogiani vastaan. Blogiani arvostelevat feministit käyvät usein hyökkäykseen minua tai blogiani vastaan(väittäen sitä perusteettomasti vihablogiksi) sen sijaan, että he pyrkisivät kumoamaan esittämäni väitteet.

Artikkelissa kirjoitetaan: "Vaikka itse tunnen henkilökohtaisesti monia feministejä ja olen lukenut useita feminismin klassikkoteoksia, en ole missään tavannut tipan tippaa miesten vihaamista." Mitä on miesten vihaaminen? Onko miesten vihaaminen sitä, että ei haluta mennä asevelvollisiksi itse, vaan odotetaan miesten tekevän sen naisten puolesta? Onko miesten vihaamista se, että evätään miehiltä perustarpeiden tyydytys? Onko miesten vihaamista se, että vihastutaan sitä ja nostetaan syyte, jos mies rohkenee pyytää perustarpeensa tyydytystä? On helppo löytää miehiä, jotka tekevät "mitä tahansa" naisten eteen? Naisia, jotka tekisivät kaikkensa miesten eteen ei löydä mistään. Kumpi onkaan se jalompi sukupuoli ja kumpi vihaisempi?

Artikkelissa sanotaan: "Pelkästään Suomesta voi listata paljon asioita, joista voi väittää, että niihin liittyy naisvihaa, toisiin enemmän ja suoremmin, toisiin vähemmän ja välillisemmin. Tässä lyhyt lista: palkkaepätasa-arvo, lasikatto, seksuaalinen ja sukupuolittunut väkivalta, pelon maantiede, epätasaisesti jakautuneet kotityöt, prostituutio, seksikauppa, ja massiivinen, pääasiassa miesasiakkaille suunnattu pornoteollisuus." Jos noihin asioihin liittyy naisvihaa, niin mistähän tuo viha mahtaa johtua? Siitäkö, että miehet ovat luonnostaan naisille vihaisia ja haluavat naisten kärsivän? Vaiko siitä, että naiset kohtelevat suurta osaa miehistä kaltoin ja epäoikeudenmukaisesti? Kumpi on pahempaa: Kohdella toista kaltoin vaiko vihata tuota kaltoinkohtelijaa?

Väki-flyerissä on erilaisia iskulauseita: "Jokainen, joka kannattaa sukupuolten välistä tasa-arvoa, on feministi. Oletko sinä?" Olenhan minä. Tunteeko joku jonkun feministin, joka olisi tasa-arvoa kannattavampi kuin minä? Tai edes liki yhtä tasa-arvoinen kuin minä?

"Feminismi on yhteiskunnallinen liike, joka vastustaa sortoa ja syrjintää." Miksi naiset sitten harrastavat seksiä ja suhteita vain ylempitasoisten miesten kanssa? Sehän sortaa ja syrjii alempitasoisia miehiä.

"Feminismissä on kyse oikeudenmukaisuudesta, reiluudesta ja mahdollisuudesta tehdä yksilöllisiä valintoja." Eli niin kuin menisikö armeijaan vai ei? Hankkiutuisiko miljönääriksi prostituutiolla vai ei? Opiskelisiko vaiko hankkisiko arvosanat seksillä? Eläisikö selibaatissa vai harrastaisiko seksiä niin paljon kun haluaa? Hankkisiko lapsia vai ei? Tekisikö abortin vai ei? Feminismi on tosi nastaa, kun voi tehdä yksilöllisiä valintoja.

perjantaina, lokakuuta 17, 2003

Sikakoukku

Hyppösen ja Enbusken ohjelmassa oli sikakoukkumies, jolta kysyttiin, että "kai tuota voivat kokeilla naisetkin?" Sikakoukkumies vastasi, että "Naiset eivät saa kokeilla sitä ollenkaan, koska naisten tarvitsee hikoilla vain sängyssä." Yleisön, vieraitten ja juontajien keskuudessa syntyi muutaman sekunnin vaivautunut hiljaisuus. Sitten Hyppönen sanoi: "Ei jatketa enää tällä linjalla!" Tuo episodi toi korostetusti esiin sen, millaisia sanavalmiittomia puupökkelöitä Hyppönen ja Enbuske ovat verrattuna vaikkapa Krisseen. Samalla muistuu mieleen taannoinen jakso, jossa Andy McCoy otti tilanteen haltuunsa herrojen ohjelmassa ja haastatteli muita vieraita juontajien katsellessa avuttomina vieressä.

Palatakseni Sikakoukkumiehen kommettiin, minua jäi mietityttämään, mikä tuossa kommentissa aiheutti sen vaivaantuneen hiljaisuuden? Oliko kommentti liian sovinistinen ja jos oli niin miksi niin? Voisiko kommentin tulkita myös herrasmaisuudeksi, koska siinähän tehtiin selväksi, että naisten ei tarvitsisi tehdä raskasta ruumiillista työtä?

Sami Nila esitti kommettiosastolla kuvaavan kaavion erilaisten suhdemuotojen hyötyjistä ja kärsijöistä: Miesten ja naisten resurssit lisääntymisessä ovat erilaiset ja erisuuruiset, enkä pysty hahmottamaan sellaisia pelisääntöjä missä pelaajat ovat yhtä epäedullisessa asemassa. Etuja voidaan toki painottaa ATM/YTM- ja ATN/YTN-akseleilla sekä miehet/naiset-akselilla.

Monogamia: (+=edunsaaja, -=kärsijä)
+ ATM, YTN
- ATN, YTM
=> resurssit tasataan miesten kesken
=> naisille epäedullinen

Polygynia:
+ YTM, YTN, ATN
- ATM
=> resurssit tasataan naisten kesken
=> miehille epäedullinen

Sarjamonogamia:
+ YTM, YTN
- ATM, ATN
=> miehille ja naisille epäedullinen. Järjestelmä on kuitenkin miehille enemmän epäedullisempi, koska niukempi lisääntymisresurssi(naiset) päätyy pienemmälle osalla miehistä vrt. monogamiaan.


Sami Nila antaa myöskin linkin artikkeliin, josta selviää, että miehillä on yleensä pidempi nimetön kuin etusormi. Sormien välisistä pituuseroista voidaan päätellä moina asioita, kuten sen, että pidemmällä etusormella on helpompi kaivaa nenää.

Tommipommin kirjoitus on päätynyt Jippiin palstalle ja sitä lukiessa ei voi olla huomaamatta, miten tasokas blogini kommenttiosasto onkaan.

torstaina, lokakuuta 16, 2003

Yliopiston huono työilmapiiri

Ilta-Sanomien keskustelussa ruoditaan yliopiston huonoa työilmapiiriä ja vikoja ankarin sanakääntein. Tässä lainauksia tuosta keskustelusta.

"Työntekijöiden oletetaan pysyvän omissa kammioissaan tyytyväisinä ja uskovan, että johto kyllä hoitaa asiat parhain päin...Mihinkään ylemmille tahoille et voi valittaa, koska hyvin luultavasti se taho jolle pitäisi valittaa on pomosi kalakavereita."

"Yliopistoihin linnoittautuneet stalinistit ovat pääosin pelkästään huvittavia, feminatsit taas miesvihassaan ja rajoittuneisuudessaan muodostavat vaikean ongelman työyhteisössä...Onneksi "tytöttely" saa nämä vihaiset feministit yleensä kirkumaan ja riehumaan omaan "koppiinsa" ja työilmapiiri on taas hetkeksi saatu pelastettua."

"Yliopistoissa 95 prosenttia työstä on täysin turhaa ja arvotonta ja veronmaksajien kalliisti kustantamaa ja ylläpitämää tittelihierarkiaa josta tiede on kaukana...Alipalkattujen akateemisten yhteisöissä ihmisten pätemisen tarve on suunnaton ja elämätöntä elämää kompensoidaan itsetehostuksella ja muiden pompottamisella."

"Opiskelijan näkökulmasta olen kokenut yliopistomaailman aina henkisesti ahdistavaksi ja miettinyt, että tulisin hulluksi, jos joutuisin työskentelemään siellä. Tätä mieltä ei valitettavasti virallisesti saa olla, koska akateeminen maailma on tabu, jota ei saa arvostella. En ole koskaan oppinut ymmärtämään, miten joku voi edetä professoriksi ilman minkäänlaista sosiaalista tajua."

"Akateeminen tutkinto ei kulje aina käsi kädessä inhimillisen käytöksen kanssa. Joskus tuntuu, että asia on jopa päin vastoin: kymmenen vuotta kirjastossa viettänyt nipo on harvoin valmis ihmisten johtamiseen."

"Onko näin pienellä maalla kuin Suomi varaa elättää lukemattomia määriä suomen kielen tutkijoita, ketun hännän tutkijoita, havunneulasten tutkijoita, jäkälien tutkijoita, eri vuodenaikojen säiden tutkijoita ym. tutkijoita esikuntineen."

"Eräs tuttavani sanoi yliopiston virkoja "suojatyöpaikoiksi". Tavallaan se on totta. Assistentin tai lehtorin hommista dosentuurin kautta professuuriin myötäpäivään kerien, ja olet aika lailla systeemin tuote. Vahinko laitetaan aina kiertämään. Olen itse ollut läsnä yliopiston mukamas-asiallisissa tilaisuuksissa, jotka ovat olleet pelkkää sadistista kiusantekoa monille."

"Se kohtuuttomiin mittoihin menevä professorin suoranainen nuoleskelu ( anteeksi vain karkea ilmaus ) jota meidänkin laitoksellamme näkee henkilökunnan tekevän, on kyllä täysin mahdotonta käsittää. En ole vielä koskaan ( olen ollut jatko-opiskelijana useamman vuoden ) kuullut kenenkään laitoksen henkilökuntaan kuuluvan olevan eri mieltä proffan kanssa. Eivät kai raukat uskalla. Ilmapiiri on kuin jossakin natsien keskitysleirillä, vaikka proffa oman vakaumuksensa puolesta kallistuukin enemmän sinne vasemmalle laidalle ( onpa yllätys Suomessa, eikös niin? )."

"Tuo 5 % on varmaan aika lähellä sitä mistä "työstä" on todellista hyötyä yhteiskunnalle. Yliopistolaitos elää edelleen 100 vuoden takaisessa ajassa. Ja tulee yhteiskunnalle kalliiksi puuhasteluksi koska suurin osa siitä on todella turhaa ja hyödytöntä."

"Valtaosa henkilökunnasta saisi potkut muutamassa viikossa yksityisellä sektorilla koska sosiaalisia taitoja ei kerta kaikkiaan ole. Olen työskennellyt 6-7 laitoksella kahdenkymmenen yliopistovuoden aikana ja eräät laitokset ovat kuin introverttien ja vanhan tutkimuskaluston säilytyspaikkoja."


Käsitykset humanismistakin saavat vahvistusta: "Öhöm.. itse edustan humanistista tieteenalaa, ja meidän laitoksemme edessä totisesti on komea tupakkarinki. Katsos kun tiedostavan humanistin rooliin kuuluu polttaa ja olla silleen dekadentti."

keskiviikkona, lokakuuta 15, 2003

Stressaantuneet ovo-vegetaristit

Kysyn vaania ja Ilkka Kokkarista mietityttää tutkimus siitä, että tyttöjen vanhemmat eroavat useammin kuin poikien vanhemmat. Arvoituksen syitä pohtivassa jatkoartikkelissa esitetään virheellinen väite siitä, että "tyttöjen vanhemmat ovat tilastollisesti ottaen identtiset poikien vanhempien kanssa, koska lapsen sukupuoli määräytyy yhtä satunnaisesti kuin lantin heiton lopputulos." Lapsen sukupuoli ei kuitenkaan määräydy täysin satunnaisesti, vaan siihen vaikuttavat monet tekijät.

Kasvissyöjänaiset synnyttävät enemmän tyttöjä ja kaikki miehethän tietävät, millaista on elää kasvisyöjän kanssa. Tuon valossa korrelaatio tyttöjen synnyttämisen ja eroamisen välillä ei vaikuta kovinkaan yllättävältä.

Lapsen sukupuolen määräytymiseen vaikuttaa myöskin äidin elinympäristön sukupuolijakauma. Mitä enemmän äidin elinympäristössä on naisia, niin sitä todennäköisemmin hän synnyttää pojan ja päinvastoin.

Poikien synnyttäminen vaatii äideiltä suuremman panostuksen ja riskin, jotenka naisen kannattaa tarrautua tukevammin pojalliseen avioliittoon.

Saastuneita kaloja syövät naiset synnyttävät enemmän tyttöjä. Kysykää miehet itseltänne, kuinka pitkään pysyisitte aviossa naisen kanssa, joka mässyttäisi saastunutta kalaa päivästä toiseen? Sillin hajussa on puolensa, mutta rajansa kaikella.

Stressaantuneet naiset synnyttävät enemmän tyttöjä. Synnytyshetken stressi lisää luonnollisesti todennäköisyyttä sille, että stressiä esiintyy muulloinkin suhteen aikana. Ja kukapa jaksaisi jatkaa stressaantuneessa liitossa kovin pitkään?

Mitä tästä kaikesta opimme? Sen, että jos haluaa saada paljon poikia, niin ei kannata mennä naimisiin hermoheikon ovo-vegetaristinaisen kanssa. Mutta senhän me kaikki tiesimmekin jo muutenkin.

tiistaina, lokakuuta 14, 2003

Idols ja maapallon väestömäärä

Idols-ohjelmaa on puitu monessa blogissa. Kuuluuko kunnia sitten formaatille vai mille, niin joka tapauksessa ohjelma on harvinaisen viihdyttävä ja hyvin tehty suomalaiseksi viritelmäksi. Onko Suomessa nousemassa uusi sukupolvi, josta puolet haluaa ja kuvittelee olevansa tähtiä? Ilmeisestikin ihmisen pitää olla tähti tai ainakin julkkis ollakseen jotakin. Ottaisin ilolla vastaan ilmaan heitetyn "Haluatko tyttöystäväksi"-formaatin, jossa naiset yrittäisivät päästä valtakunnan ihannetyttöystäväksi kriittisen sovinistiraadin vauhdittamina. Tylyn arvostelun jälkeen tytöt tihrustaisivat kameralle, että "kyllä mua on baarissa kehuttu aina aivan ihanaksi."

Tommipommi haluaisi rajoittaa lasten tekoa kaikkialla maapallolla, myös Suomessa. Minäkin olen sitä mieltä, että maapallon tulevaisuus olisi paljon valoisampi, jos maapallon väestömäärä olisi vaikkapa vain kymmenesosa nykyisestä. Väestönkasvun rajoittaminen on vain valitettavasti hyvin vaikeaa käytännön tasolla tai ainakaan niin, että lopputulos olisi toivottu. Jos kuvitellaan, että puolet maapallon asukkaista kannattaisi väestömäärän vähentämistä ja toimisi sen mukaan, niin lopputuloksena maapallon väestöstä ylivoimainen enemmistö olisi väestömäärän rajoittamattomuuden kannalla. Väestömäärää rajoittavat tai muuten vähäsynnytteiset aatteet ovat evolutiivisesti enemmän tai vähemmän kestämättömiä.

Tommi paljastaa: "Tylsän teknokraattisen Trio Erektuksen kolmesta alkuperäisjäsenestä yksikään ei omista autoa ja vain yhdellä on edes ajokortti." Eikö tuo vie pohjan koko Erektuksen teknologiauskovaisuudelta? Vähän niin kuin papilla ei olisi omaa raamattua.

Tässä hiukan otteita Kaarina Määtän kirjasta Kestävä parisuhde: "Miehet ja naiset kantavat huolta eri asioista. Miehet murehtivat naisten valittamista ja tunnevoimakkuutta ja väittävät, että naiset haastavat riitaa kaikista pikkuasioista. Miehet ilmoittavat kaipaavansa rauhaa - mihin hintaan tahansa. Naiset puolestaan harmittelevat miesten emotionaalista vetäytymistä tai aggressiivisuutta. Selänkääntäjä avioliitoissa on 85 prosenttisesti mies. Mies sulkeutuu vastalauseena vaimon moitteille."

"Naimisissa tai parisuhteessa oleminen on tärkeämpää miehille, kun taas suhteen laatu on tärkeämpää naisille. Miesten onnellisuus on vähemmän riippuvainen parisuhteen laadusta kuin naisten onnellisuus. Miehillä on myönteisempi kuva lähes kaikesta avioliittoon liittyvästä. Aviomiehet eivät osaa ilmaista tunteitaan, he eivät ole avoimia eivätkä ylipäänsä puhu vaimonsa kanssa."

Ahneet diktaattorit vaiko lempeämieliset hyväntekijät?

Onko tosiaan niin, että miesten suurempituloisuus on paljon tasa-arvoisempaa kuin naisten suurempituloisuus? Jos miehet ansaitsevat hyvin, niin heidän tulonsa kulkeutuvat tavalla tai toisella naisille. Hyvätuloisten miesten pariutumisprosentti on korkeampi kuin huonotuloisten. Monella hyvätuloisella miehellä on todella huonosti ansaitseva puoliso, joka pääsee nauttimaan kaikista miehen hankkimista hyödykkeistä, kuten asunnosta ja autosta yms..

Naisten suurempituloisuus on epätasa-arvoisempaa, koska naisten ansaitsemista suurista tuloista vain pieni osa kulkeutuu miehille takaisin. Huonotuloisilla miehillä ei ole mitään sellaista tarjottavaa, joka saisi hyvätuloiset naiset luovuttamaan osan tuloistaan heille. Miesten parempipalkkaisuus on harha, koska ei ole oleellista, kuka tulot ansaitsee, vaan kuka ne tulot käyttää.

Ei pitäisi vertailla palkkoja, vaan käytettyä rahamäärää. Silloin huomaisimme, että naisilla menee taloudellisesti paljon paremmin kuin miehillä? Kuinka monella miehellä olisi varaa laittaa rahansa sellaisiin turhuuksiin kuin meikkeihin, karvanpoistoon, kampaajille tai muotivaatteisiin?

Jos naisilla olisi suuremmat tulot kuin miehillä, niin tilanne olisi samanlainen kuin että yhteiskuntaa hallisisivat ahneet diktaattorit lempeämielisten hyväntekijöiden sijaan. Suurituloiset miehet ovat lempeämielisyydessään valmiit antamaan naisille leijonanosan suurista tuloistaan sekä seksiä niin paljon kuin naiset haluavat, mutta suurituloiset naiset eivät anna pienituloisille miehille mitään.

Ilouutisena alempitasoisille miehille löytyy Guygetsgirl-sivu, joka kertoo opastavansa sinut naisteniskennän saloihin runsaiden lupausten saattelemana: "Ei haittaa, vaikka olet ruma, kalju ja köyhä! Ei haittaa, oli ikäsi sitten mikä tahansa, 18-80! Oli ulkonäkösi, ikäsi tai ammattsi mikä tahansa, niin minä voin muuttaa sinut mieheksi, josta naiset taistelevat! Jos käytät tekniikoitani, niin mahdollisuutesi tavata ihania naisia ja saada säännöllistä seksiä paranevat 840%!" Öhömph...jos naisten saanti on nollassa, niin kuinka paljon asia kohentuu 840% parannuksella?

sunnuntaina, lokakuuta 12, 2003

Sukupuutto ja synnytyspakko

Lauantain Hesarissa Kirsi Warpula kirjoittaa japanilaisen perhemallin muuttumisesta. Japanissa väestö ikääntyy ja naiset synnyttävät keskimäärin 1,3 lasta. Vanhempien luona asuvien "loissinkkujen" määrä kasvaa. Eräs poliittikko Japanissa ehdotti, että sosiaaliedut kiellettäisiin vaimoilta, jotka eivät ole synnyttäneet. YK on puolestaan kiinnittänyt huomiota naisten vaikeuksiin Japanin työelämässä. Ikäpyramidin ongelmaan ei löydy ratkaisua vanhoista perhemalleista, muttei myöskään taloudellisista porkkanoista, jotka ovat menettäneet merkityksensä vauraissa maissa. Kuinka yksilön tarve viettää sisältörikasta elämää, edistää omaa työuraa, elää tasa-arvoisessa ja kestävässä parisuhteessa yhdistetään suurempaa syntyvyyteen?

Japania uhkaa sama osittaisen sukupuuton ongelma kuin Suomea ja muitakin kehittyneitä maita. Vai onko sukupuutto mikään ongelma? Onko tärkeämpää, että naiset saavat elää täyttä lapsetonta elämää ilman painostusta synnyttämiseen?

Maat voidaan jakaa karkeasti kahteen kategoriaan: 1) Maihin, joissa naiset saavat elää vapaasti tarpeidensa mukaan ja 2) maihin, joissa naiset ovat synnytyskoneina hellan ääressä. Feministisen teoreeman mukaan naisilla tulee olla halutessaan vapaus olla synnyttämättä. Mihin se sitten pahimmillaan johtaa? Siihen, että tuon feministisen teorian mukaan elävät maat etenevät kohti sukupuuttoa, mikä taas johtaa siihen, että maapallo kansoittuu 2-kategoriaan kuuluvista maista, joissa naiset ovat synnytyskoneina. Feminismi näyttäisi olevan itse itsensä tuhoava aate. Vai onko sittenkin kyseessä sovinistien katala salajuoni? Menestystä elon taistelussa havittelevan maan kannattaa saastuttaa vihollismaat feministisellä meemillä, mikä aiheuttaa maan tuhoutumisen sisältä käsin liian alhaiseen syntyvyyteen. Ydinaseet ovat käyneet vanhanaikaisiksi.

Valinnanvapaus työnantajille

Ilkka Kokkarinen parodioi Oikeita Mielipiteitä seuraavasti: "Sinä et ole se henkilö, jonka työnantajat haluavat töihinsä - siinä ei ole mitään väärää. Kyse on täysin luonnollisesta asiasta, jota kutsutaan nimellä vapaa markkinatalous. Kannattaa muistaa, että jokainen ihminen elää ensisijaisesti vain itseään varten; myös sinä toimit näin. Mitä pahaa tässä ajattelumallissa muka on?" Miikka kirjoittaa kommenttiosastolla seuraavasti: "Täytyisi osata nähdä toinen puoli itsenäisinä subjekteina/toimijoina, eikä objekteina joiden tarkoitus on tyydyttää omat halut. Tämän näkökantamuutoksen kautta voi katkeruuskin hellittää."

Noista poiminnoista päästäänkin siihen ajatukseen, että mitään vääryyttä ei tapahdu, jos raskaana olevia tai potentiaalisesti raskaaksi mahdollisesti hankkiutuvia työnhakijoita potkitaan persuuksille. Raskaana olevien ja muittenkin synnytysikäisten naisten pitää vain nähdä työnantaja itsenäisenä subjektina, jonka tarkoitus on täyttää omat halunsa. Tuon näkökantamuutoksen jälkeen naistenkin katkeruus "työhönottosyrjintää" kohtaan varmaan hellittää.

Lumikki haaveilee feministibloggaajien ja miesasiamiesten välisestä televisioväittelystä. Luultavasti aiheetta, koska televisioväittelyt ovat hyvin pinnallisia keskustelijoitten tasosta riippumatta. Televisioväittelyissä toimii "Eva Biaudet"-taktiikka: Jätetään vastaamatta kysymyksiin ja luetellaan sen sijaan kotona opetellut litanniat mahdollisimman paljon televisioaikaa varastaen. Televisioväittelyssä joutuisin pahaan dilemmaan: Yrittäisinkö voittaa väittelyn suuren yleisön silmissä, vaiko omissa silmissäni? Muutenkin väittely olisi suurelle yleisölle lähinnä täyttä mysteeriä, koska väittely koostuisi vuosien kuluessa vakiintuneesta sisäpiirin terminologiasta ja keskustelijoille oletusarvoisesti itsestäänselvästä tiedosta.

lauantaina, lokakuuta 11, 2003

Yksinhuoltajat

Katselin aamulla Ben Furmanin ohjelman yksinhuoltajista. On tuo Ben kyllä melkoinen lässyttäjä. Miehet ovat avioeroissa ja yksinhuoltajuustilanteissa sillä lailla naisia paljon paremmassa asemassa, että yksinhuoltajamies on ihmisten silmissä sankari siinä missä yksinhuoltajanainen on epäonnistuja. Yksinhuoltajuus nostaa miehen markkina-arvoa merkittävästi. Toisaalta, avioerossa etävanhemmaksi jääneenä mies on neutraalissa asemassa siinä missä nainen etävanhempana on totaalinen epäonnistuja ja surkea äiti.

Ohjelman yh-naiset sanoivat olevansa tyytyväisiä yksinhuoltajuuteen. Siis verrattuna mihin? Siihenkö, että heillä olisi kohtuullinen mies? Tyypilliseen tapaan ohjelman yksinhuoltajat kiistivät tarpeen isän antamalle miehen mallille ja sanoivat, että onhan noita miehiä tuttavapiirissä. Yksi keskustelijoista naurahti vanhalle neuvolle, että "älä missään tapauksessa hankkiudu yksinhuoltajaksi". Helppohan se on naureskella, kun veronmaksajat huolehtivat maksupuolesta kriittisissä tilanteissa. Toisaalta keskustelun osallistujat olivat luultavasti fiksummasta päästä naisia, jolloinka heidän onnistunutta elämänhallintaansa ja kasvatustaan ei voi yleistää kovin kattavasti koskemaan koko yksinhuoltajien kenttää. Onko edes olemassa objektiiviseen itsekritiikkiin kykeneviä yksinhuoltajia, jotka tunnustavat, että isänmallille ja isän osuudelle olisi tarvetta, jotta lapsi saisi parhaat mahdolliset lähtökohdat?

Ilkka Kokkariselta löytyy linkki sivulle, jossa patistellaan ihmisiä synnyttämään Downilaiset lapset abortin sijaan. Perusteluna patistelulle on mm. Downilaisten lasten iloisuus ja elämästä nauttiminen. Helpoin tapa välttää ongelman pohtiminen on sysätä vastuu päätöksestä vanhemmille. Jos te olisitte vastuussa Downilaisten ja muitten vammaisten lasten abortointipäätöksistä, niin miten toimisitte? Abortoisitteko ketään ja jos abortoisitte, niin minne vetäisitte rajan? Oliko hyväksyttää synnyttää itselleen Downilaisia, kuuroja, sokeita tai muilla tavoin vammaisia lapsia?

Kiitos kaikille osanottajille tästä mielenkiintoisesta ja tasokkaasta keskustelusta kommentiosastolla.