Nuoret miehet ansaitsevat kaikissa Pohjoismaissa naisia enemmän.
Keskustelu.
maanantaina, joulukuuta 31, 2007
perjantaina, joulukuuta 28, 2007
Seksin haluaminen ja vaatiminen
ONKO MIEHELLÄ OIKEUSVAATIA SEKSIÄ?????
Mikä oikeus miehellä VAATIA seksiä???????????????Luottamus kadonnut!!
Ensimmäistä kertaa vuoden sisään oli n 2 vkon jakso, jossa ei harrastettu lainkaan seksiä. Mies oli maansa myyny, mököttää ja on masentunut.
Kun sain selville (mikä työ!!)mistä kenkä puristaa, ahdistuin itse ihan mielettömästi. Kyse ei edes ole siitä, ettenkö voisi/haluaisi seksiä harrastaa. Tuona aikana vain näimme vähän, ja aina illalla väsyneenä. No ei auta, pakko harrastaa seksiä tai sietää mököttävää miestä.
Otin "tunnollisena" tyttönä onkeeni ja nyt joka kerta kun ollaan nähty, pian pian kammarin puolelle ettei toinen olisi niin sydäntä raastavan masentunut.
No, seuraavaksi: kun et sä ota koskaan suihin,,,, Ja sama masennus, mökötys,,, Homman nimi on se, että emme asu yhdessä, 'parhaimillaan' näemme useana iltana/yönä. Yhteistä kokonaista päivää meillä ei ole juuri koskaan. No. ei muuta mun housut kinttuihin ja munaa suuhun. Mitähän sitten seuraavaksi puuttuu???
Seurustelin miehen kanssa alle vuoden, joka ei kunnioittanut mua seksissä, eikä muissakaan mielipiteissäni. Alkaessani seurustelemaan hän kanssaan olin vielä neitsyt ja kerroin sen hänelle heti alussa että en ole kokenut ja mitä mieltä olen eri seksiin liittyvissä asioissa. Eniten olin sitä mieltä että peppuseksiin en ikinä suostu.
No hän sai mut monipuloimalla harrastamaan seksiä ja hän pikkuhiljaa halusi enemmän eri asentoja ja lopulta jopa päädyttiin peppuseksiin. En ollut henkisesti mihinkään valmis, hän sai mut vain niin hyvin manipuloitua sen hyvällä puhetaidollaan.
Nyt tunnen oloni niin häväistyksi, hyväksikäytetyksi ja v***n tyhmäksi, kun annoin hänen kohdella itseäni niin. Me emme seurustele enää mutta olo on ihan p*****stä. Tuntuu että en voisi enää koskaan luottaa kehenkään mieheen, että miehet ei kuitenkaan halua multa mitään muuta kuin seksiä.
Apinat ensin, ihmiset perässä
Monkeys pay for sex too.
"I found that the amount of grooming a male performs on a female during a sexual interaction is related to the supply/demand ratio of females per male around the male-female pair at the time of the grooming," says Gumert.A buyers' market.
Put another way, male monkeys - especially lower status ones - have to groom more to get more action when fewer females are around.
WOMEN often complain that dating is like a cattle market, and a paper just published in Biology Letters by Thomas Pollet and Daniel Nettle of Newcastle University, in England, suggests they are right. They have little cause for complaint, however, because the paper also suggests that in this particular market, it is women who are the buyers.Espanjalaispiispa: Alaikäiset yllyttävät seksuaaliseen hyväksikäyttöön.
Rather than looking at the whole census, the two researchers relied on a sample of one person in 250. They then assigned the men in the sample a socioeconomic status score between zero and 96, on a scale drawn up in 1950 (which was as close to 1910 as they could get). They showed that in states where the sexes were equal in number, 56% of low status men were married by the age of 30, while 60% of high status men were. Even in this case, then, there are women who would prefer to remain single rather than marry a deadbeat. When there were 110 men for every 100 women (as, for example, in Arizona), the women got really choosy. In that case only 24% of low-status men were married by 30 compared with 46% of high-status men. As the men went west, then, so did their marriage opportunities.
torstaina, joulukuuta 27, 2007
Linkkejä
Miehet haaveilevat seksistä, naiset vapaaehtoistyöstä.
Petetty Markus Pöyhönen: "Olin sokea liian pitkään".
Petetty Markus Pöyhönen: "Olin sokea liian pitkään".
Markus on miettinyt, mitä hän olisi voinut tehdä toisin. Minun pitäisi ainakin oppia se, ettei minun pidä tehdä ihan niin paljon toisen ihmisen puolesta. Järjestin omat menoni aina Sofian aikataulujen mukaan ja hoidin suurimman osan raha-asioistamme.County Decides to Let All Women Prisoners out of Jail.
maanantaina, joulukuuta 24, 2007
Diskurssianalyysiharjoitus
Lainaus:
"Syrjäytyneiden kansalaisten noin kolmen prosentin ryhmä koostuu liki kokonaan miehistä. Samoin vangit, asunnottomat, alkoholistit ja ylivelkaantuneet ovat tyypillisesti miehiä. Miesten riski sairastua tai kuolla onnettomuuksissa on naisia suurempi. Miesten elinikä on naisia 7–8 vuotta lyhyempi. Miehet tekevät enemmän itsemurhia kuin naiset. (Naiset ja miehet Suomessa 2001; Melkas 2001; Taipale 1995.)Onko lainatussa tekstissä ongelmakohtia?
Miesten murheenlaaksosta on tehty kaksi erilaista analyysiä. Ensimmäisen mukaan miehet ovat yhteiskunnan todellisia uhreja, mitä feministit ja naisasianaiset eivät suostu myöntämään. Koska tasa-arvotyötä tehdään naisten tilanteen parantamiseksi, se heikentää miesten asemaa. Tätä näkemystä luonnehditaan angloamerikkalaisessa keskustelussa promale-näkökulmaksi, jossa puolustetaan perinteisiä ja luonnollisiksi määriteltyjä miehisiä arvoja ja myös "oikeuksia". Sen takana ovat eri miesten oikeuksia ajavat järjestöt. Feministisestä näkökulmasta katsottuna nämä perinteiset miehiset arvot ja oikeudet ovat usein patriarkaalisia, sovinistisia ja naisvastaisia eivätkä pohjaudu suinkaan luonnollisuuteen, vaan naisten sorron ja miesten vallan historiallisesti muodostuneeseen sosiaaliseen ja kulttuuriseen muotoon tai traditioon. Suomessa näkemystä ovat tuoneet esiin tietyt yksittäiset miehet papeista kirjailijoihin, toimittajista poliitikkoihin. Lisäksi sitä esiintyy ajoittain miesliikkeen ja elatusvelvollisten Liiton kannanotoissa."
sunnuntaina, joulukuuta 23, 2007
Paras joululahjamme
JOULULAHJA SUOMEN PERHEILLE: Toijalan KäO on tänään 21.12.2007 tuominnut Leena Murasen väärästä ilmiannosta ja törkeästä kunnianloukkauksesta 9 kuukauden ehdottomaan
vankeusrangaistukseen.
Nainen kaipaa turvaa, mies seksiä.
Vasemmistonuorten kannanotto: SUKUPUOLITETTU LELUMAINONTA LOPETETTAVA (17.12.2007)
vankeusrangaistukseen.
Nainen kaipaa turvaa, mies seksiä.
Vasemmistonuorten kannanotto: SUKUPUOLITETTU LELUMAINONTA LOPETETTAVA (17.12.2007)
Käännöskone
A Different Kind of Translator. Käännöslaitetta voi testata esim. tällä ja tulos on tätä (via) :
Although completely physical, the female is unfit even for stud service. Even assuming mechanical proficiency, which few women have, she is, first of all, incapable of zestfully, lustfully, tearing off a piece, but instead is eaten up with guilt, shame, fear and insecurity, feelings rooted in female nature, which the most enlightened training can only minimize; second, the physical feeling she attains is next to nothing; and third, she is not empathizing with her partner, but is obsessed with how she's doing, turning in an A performance, doing a good plumbing job. To call a woman an animal is to flatter her; she's a machine, a walking dildo. It's often said that women use men. Use them for what? Surely not pleasure.Tai näin:
The oppression of men has been a key question for Marxism. After all, men constitute half the human race, and have faced discrimination and degradation in many areas of life. The oppression of men in the third world has reached abominable levels. -- Marxism understands that the root of men's oppression lies not in biology, but in social conditions.
The oppression of men did not always exist. In fact it is a relatively new phenomenon in historical terms. It arose with the division of society into classes and the emergence of class society some 6,000 or so years ago. Prior to that, in the period described by the American anthropologist Leslie Henrietta Morris as 'primitive communism', neither classes, the state, private property nor the family existed. There was no domination of woman over men, or woman over woman. As there was no surplus created, only enough to survive, there was no exploitation, which only emerged with the development of the slave empires of Mesopotania, Egypt, Greece and Rome.
lauantaina, joulukuuta 22, 2007
Naiset rattiin
Antakaa naisten ajaa joululiikenteessä.
Ruotsin tieturvallisuuden edistämisyhdistys vaatii naisia rattiin joululiikenteessä. Naisille sattuu Ruotsissa, kuten Suomessakin, vähemmän onnettomuuksia kuin miehille ja he ottavat liikenteessä vähemmän riskejä.Akateemiset miehet ja siwan kassat.
Jan Sandberg Ruotsin tieturvallisuusyhdistyksestä sanoo maan TV-uutisten haastattelussa, että 180 ihmishenkeä vuodessa säästyisi Ruotsissa, jos autoja ajaisivat vain naiset.
Kylläpä suuttuttaa vieläkin tämä firman pikkujouluista lähtien..eikä ole ensimmäinen kerta tästä asiasta!
Firman pikkujouluissa juttelin osastopäälikköni vaimon kanssa. Hän oli hädintuskin lukion käynyt, tehnyt senjälkeen erillaisia siwaan kassaan verrattavia töitä ja nyt oli kotiäitinä. Mies on osastomme päälikkö ja vaimo on tyyliin siwan kassa.. voi herran Jumala!! Miehet hei eikö vaimo olisi parempi olla sivystynyt ja fiksu eikä tyyliin mikään "siwan kassa"??
Ei ihme ettei tälläinen akateeminen ja ihan kaunis nainen löydä tasoistaan miestä kun kaikenmaailman "siwan kassat" hyppii silmille. Hei te "siwan kassat" ja alemmin koulutut naiset, akateeminen mies on aivan liian fiksua seuraa teille, hakekaa tasoistanne seuraa! Akateemiset miehet on varattu akateemisille naisille, piste.
perjantaina, joulukuuta 21, 2007
Pettyi miesten tasoon:
Teija kertoo tienneensä jo ohjelmanteon alkuvaiheessa, ettei huolisi ketään sulhokandidaattia. Hän valitsi kahdesta tilalleen farmiviikkoa viettämään pyytämästään ehdokkaastaan Akin finaaliin ja tiputti Timon jatkosta.sopivan kumppanin löytämisen vaikeus.
- Olen ollut sinkkuna helvetin pitkään, olisi ollut hienoa löytää kumppani ohjelman kautta. Se oli kuitenkin toivotonta, uskoni loppui jo siinä vaiheessa kun sain käsiini kirjepinon, jossa oli yhteydenottoja miehiltä.
Olen 20 vuotias mies ja olen viimeaikoina tuskaillut siitä kuinka vaikeaa on löytää/iskeä itseä kiinnostava nainen.Selityksiä?
Olen jonkinverran normi miestä komeamman näköinen ja olen melkoisen paljon panostanut ulkonäkööni. miksi sitten uskallan väittää olevani suht komea mies johtuu siitä että useat naiset niin tutut ja tuntemattomat ovat kehuneet minua komeaksi mieheksi ilman että asiaa olen kysynyt.
joskus joittenkin miehienkin kanssa jutellut baarissa ja juttu mennyt naisasioihin ovat monet sanoneet että ei tuon näköisellä miehellä voi olla ongelmaa naisen löytämisessä, ja kun olen sanonut että ei eise mullakaan helppoa ole niin eivät ole millään meinanneet uskoa.
ja monet hyvät ystävätkin ovat sanoneet että ei varmasti ulkonäöstä jää kiinni naisen saaminen ja onpa jotkut kaverit heittäneet että olen ihan pelimiehen näköinen. itse en ole koskaan kysellyt keltään mielipidettä ulkonäöstäni vaan aina ovat kaikki itse omatoimisesti sen ottaneet puheeksi ja ovat sitä kehuneet. Näitä tapauksia on lukuisia.
Mitä vaadin naiselta? semmoista kohtalaisen nättiä ulkonäköä ja tietenkin mukavaa luonnetta eli toisinsanoen semmoista luonnetta jonka kanssa viihdyn. En todellakaan ole mikään todella pinnallinen ihminen, kuitenkin vaadin naiselta hieman keskivertoa parempaa ulkonäköä mutta ei todellakaan mitään missin mittoja, ulkonäköä. Minun kriteereiden naisia on lukuisia joka ilta baarissa joten liian pinnallinen tuskin olen.
En sille itse voi mitään että täysin tavallisen näköiset naiset eivät sytytä ainakaan seurustelumielessä, näin se on aina ollut.
aina kun menen baariin vähintään yksi nainen tekee aloitteen minulle. Mutta yleensä nämä aloitteen tekevät naiset ovat täysin normaalin näköisiä tai rumahkoja. nämä aloitteet ovat aina täysin selviä iskuyrityksiä, niistä ei ole epäselvyyttä. seksiseuraakin on minulle baarissa kyseiset naiset baarissa monesti tarjonneet mutta harvemmin niihin tartun, joskus harvoin kylläkin. Ongelma niissä on vaan ollut se että ku olen näitten mielestäni ei kiinnostaviin naisiin sekaantuntun ovat he kuulemma sitten todella palavasti ihastuneet minuun ja loukkaantuneet kun olen kertonut ettei jatkoa tule (etukäteen en ole heille mitään jatkosta luvannut)
Ongelman ydin on siinä että itse kun yritän iskeä jotain minusta kiinnostaa naista niin yleensä se ei hirveän hyvin onnistu. menen esim tanssilattialle heittään jotain tyyliin: moi, miten on ilta menny? niin muutamaa sanaa enempää keskustelua harvoin saa naisesta irti vaikka juttua yritän heittää. Mihinkään pöytiin en uskalla istu yrityksiä mennä tekemään koska tytöt ovat yleensä suurella porukalla liikenteessä niin ei siihen kehtaa tuppautua, yksinäinen nainen on tietenkin asia erikseen mutta ne ovat todella harvinaisuuksia baarissa.
Eli aika aika vlinpitämättömiä ja vähä epäileväisen oloisia ovat monet naiset olleet kun olen yrittänyt mennä juttelemaan esim tanssilattialla. Nättien ja keskivertoa parempien naisten kanssa tuntuu olevan vaikeaa saada silmäpeliä ja säätöä aikaiseksi baarissa.
en todellakaan ole mitään supliikkimiehiä mutta uskallan kyllä naisille puhua ongelmitta.
ehkä joku nyt ajattelee että tasoiseni naiset lähestyvät minua mutta Tavallisen näköisille kavereilleni ei nämä tavalliset eikä rumahkotkaan naiset ole tehneet aloitteita koskaan eivätkä lämpene heidän iskuyrityksiinä joten tämän ja ylläolevien seikkojen takia uskallan väittää olevani jonkinverran normaalia komeampi. en kuitenkaan luule itsestäni liikoja. en edes yritä mitään huippukauniita naisia saada. ylimielinenkään en ole ja realiteetit pidän aina mukana baarissakin. Elä todellakaan luule saavani ketä vaan.
Mutta mikä lie vikana ettei kiinnostavaa naista tunnu löytyvän ja ei oikeen iskemiset onnistu???
Miksi norminaiset ja rumahkot lähestyvät minua joka baari ilta omatoimisesti mutta hieman nätit naiset ei sitten omiin isku yrityksiin oikeen reagoi toivotulla tavalla ( eli alkaisi juttelemaan ja tutustumaan minuun) vaan ovat aikalailla välinpitämättömiä. saati sitten että tulisivat itse juttelemaan.
torstaina, joulukuuta 20, 2007
Tänään telkussa
SYNTYMÄHUMALASSA
Puolustusvoimien ja Jehovan todistajien yhteistyö toimii.
Onko raskaana olevan äidin oikeus juoda tärkeämpi kuin lapsen oikeus syntyä terveenä? Tuhannet sikiöt ovat vuosittain vaarassa vaurioitua päihteiden takia.Kansanedustaja: alusvaatemallien kieltämistä harkittava.
Silminnäkijä yhdistää kaksi asiaa joiden ei pitäisi kuulua yhteen: päihteet ja raskauden. Alkoholivero on nousussa ensi vuonna, mutta paljonko on ehtinyt tulla vahinkoa halvan viinan ja kulutuksen kasvun vuosina?
- Elämäni oli raskausaikana hyvin sekavaa. Se oli juomista aamusta iltaan, siinä menivät pontikat ja pirtut. En tajunnut omaa ongelmaani, missä oikein mennään.
Näin kuvailee Raija äidiksi tulemistaan Silminnäkijässä. Tilastojen mukaan kuusi prosenttia raskaana olevista äideistä on päihdeongelmaisia. Ilmeisesti luvut kertovat vain jäävuoren huipusta.
- Alkoholi menee suoraan istukan läpi sikiöön, jonka maksa ei pysty hajottamaan alkoholia. Meillä on syntynyt paljon vauvoja humalassa. Pienokaisilla on krapula heti elämän ensi vaiheissa, kertoo ylilääkäri Erja Halmesmäki HYKS:n naistenklinikalta. - Alkoholin vaurioittamalla lapsella on pieni pää ja pienet aivot. Hänellä voi olla hento vartalo, sydän- tai munuaisvikoja, ylimääräisiä varpaita tai sormia. Absurdeinta on, että kaikki nämä kehitysvammat voitaisiin täysin ehkäistä, hän sanoo.
Halmesmäki lataa suoraa tekstiä Juha Portaankorvan ohjelmassa:
- Meillä raskaana oleva äiti saa juoda niin paljon kuin haluaa. Se on suurempi oikeus kuin se, että vastasyntyneellä olisi oikeus syntyä terveenä, sanoo Halmenmäki.
Puolustusvoimien ja Jehovan todistajien yhteistyö toimii.
Hämeen sotilasläänin esikunnassa ollaan tyytyväisiä siihen, miten yhteistyö Jehovan todistajien kanssa toimii. Jehovan todistajat saanevat jatkossakin vapautuksen armeijasta ja siviilipalveluksesta.
Emootioista vapaa suhde
Who pays for sex? You'd be surprised:
It is difficult for a woman to understand what it is that a prostitute can offer these perfectly attractive men that a free sexual encounter — be it a one-night-stand or in a relationship — cannot. In an age when women are more sexually liberated and strings-free sex is a greater possibility than it ever was before, why are more and more young men choosing sex with a pro?
Disconcertingly, the men to whom I spoke suggested that lack of any emotional obligation is one of the most appealing attributes of paying for sex. It’s just a case of getting something out of the way, says Tom, who after his fifth (and, at the time of writing, final) encounter described how he felt a very cold reaction, very emotionless — you’ve lost that pent-up aggression and you just want to get out of there.
I have felt more guilt after one-nightstands than I have felt after going to a prostitute, says Sam. As long as prostitution is done in a legal and consensual way, there is almost more honesty in it than in picking up a girl in a bar, where you are toying with people’s emotions and giving false impressions in order to get something physical.
In the real world — that is, the world where sex stems from boy-meets-girl rather than boy-pays-girl — there are always emotional obligations attached, no matter how casual the liaison. Neither Sam nor Tom is an emotional vandal, the sort of man who swaggers blithely through women’s lives with a philosophy of love ’em and leave ’em.
They see themselves as the good guys, the ones who don’t want to lie, cheat and make promises that they can’t (or won’t) keep to have sex. So, with what seems perverse logic, they sleep with prostitutes instead.
Only one thing guarantees this understanding: money. When a man visits a prostitute, the mere act of handing over cash for services removes, in his mind, all emotional obligations to her.
The cold truth is that many men today, regardless of how eligible, rich and dashing they may be, don’t go to prostitutes because they can’t get laid. They go because, frankly, it’s an easier way of getting laid.
So, would I mind if my future husband admitted that in his past he had spent weekends in Amsterdam and Prague seeing prostitutes before we met? Probably. But again, is it really any worse than picking up a girl in a bar and lying his way into her pants simply because he was horny?
keskiviikkona, joulukuuta 19, 2007
Profeministimiehen ylevä tavoite
Choice, Harm, and Men’s Responsibility for Change: Reflections on the Sex Industry by a Profeminist Male. (pdf)
In this paper, I defend a radical feminist position on the sex industry, particularly prostitution and pornography, and what this position suggests about choice, harm, and men’s responsibility for change.
If all men stopped buying and selling the bodies of women and children globally, it is quite possible that the entire sex industry would collapse overnight.
Men need to honestly and with self-scrutiny come to terms with what we find sexy.
It might be easy to assume that there are ‘good guys’ and ‘bad guys,’ but for women, living in a rape culture, all men pose a very serious threat every moment of every day.
Men must reject pornography. Or, as Rebecca Whisnant quips, Don’t let this vicious industry lead you around by your dick. Pornographers are in the business of selling a product that dehumanizes women and leads men to identify with that process. Men must also confront other men who use pornography.
Men must learn to experience intimacy. No matter who they are with – male or female, straight or gay – being close and vulnerable with a loved one is incredibly liberating. It is this sort of relation with other human beings that patriarchal sexuality teaches men is wrong, leading them to devalue others and become isolated.
Sukupuolittunut lähisuhdeväkivalta
Hyvät ministerit:
Kannanottollamme haluamme tuoda esille sen, että Suomeen tarvitaan erikoistuva ja asiantuntemusta kerryttävä koordinaatio-, koulutus- ja kehittämisyksikkö. Koordinaatioyksikön toimintaa suunniteltaessa olisi – hallitusohjelman mukaisesti – kiinnitettävä huomiota siihen, että lähisuhdeväkivalta on eri kulttuurit läpäisevä, erityisesti naisiin kohdistuva ilmiö. Tämä lukuisissa kansainvälisissä ja kansallisissa tutkimuksissa esille tuotu seikka olisi otettava huomioon niin vastuuyksikön nimeämisessä, tavoitteiden asettelussa kuin tarvittavan asiantuntijuuden raamittamisessa.Stand up comedy video.
Uudessa hallitusohjelmassa todetaan, että sosiaali- ja terveyspalveluissa tullaan ottamaan huomioon sukupuolinäkökulma. Lähisuhdeväkivallan suhteen tämä tarkoittaa sitä, että suunniteltaessa palveluja väkivallan eri osapuolille väkivallan sukupuolittuneisuus on huomioitava. Lähisuhdeväkivallan ymmärtäminen sukupuolittuneeksi ilmiöksi sisältää ymmärryksen siitä, että kaikki parisuhteet eivät ole heteroseksuaalisia, ja että lähisuhdeväkivalta on myös seksuaalista väkivaltaa. Lähisuhdeväkivallan tunnustaminen erityisesti naisiin kohdistuvaksi ei vähättele muiden ryhmien uhrikokemuksia.
Lokakuun alussa pidetyssä Euroopan Neuvoston konferenssissa Hanasaaressa todettiin lukuisia kertoja, että lähisuhdeväkivallassa on kyse naisiin kohdistuvasta ihmisoikeusloukkauksesta.
Vetoamme, että Suomeen perustetaan viipymättä naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisemiseen keskittyvä yksikkö, jonka toiminnan ohjaamiseksi on laadittava kansallinen naisiin kohdistuvan väkivallan vastainen toimintaohjelma.
tiistaina, joulukuuta 18, 2007
Tasa-arvoa vessaan
JULKISET VESSAT JA SUKUPUOLIJAKO:
Miksi kuseminenkin on tarvinnut sukupuolistaa, seksuaalistaa jopa? Miten se voi uhata jonkun toisen ihmisen sukupuolista identiteettiä, jos menen kusemaan "väärään" vessanpönttöön??? - - eikö kaikkein halvinta olisi rakentaa vain yksi iso vessa kaikille? Jokainen saisi mennä omaan koppiinsa kuselle.MIESTEN NÄKYMÄTÖN VALLANKÄYTTÖ KESKUSTELU- JA KOKOUSTILANTEISSA.
Homoseksuaalien parissa tämä taas on melko yleistä, seksin harrastaminen vessassa. Tämä ei taas sovi yhteen heteroiden vessaerottelujen kanssa. Jos kerran on yleisempää, että miehet harrastavat keskenään seksiä vessoissa, ei sukupuolten mukaiselle vessojen erottelulle ole mitään järkeviä perusteluja.
TV-sarjassa Ally McBeal oli unisex-vessa. Miehet ja naiset käyttivät samoja WC-koppeja. Se olikin monen mielestä hurjaa ja radikaalia. Mielestäni ulostamiseen voitaisiin jo alkaa suhtautua aikuismaisen kypsästi ja lakata kauhistelemasta sitä, että jokaisen ihmisen elimistöstä tulee tosiaan sitä samaa paskaa ja kusta, sukupuolesta riippumatta.
maanantaina, joulukuuta 17, 2007
sunnuntaina, joulukuuta 16, 2007
Meaning of life
Parisuhdeoppia - pornosta!
Naiset yleensä ajattelevat että naisten mieltymykset ovat jotenkin miehen tapaa parempi, miehen arvostamia asioita paheksutaan ja monet fiksut miehet ovat oppineet pitämään mieltymykset omana tietonaan.Elämän tarkoitus.
Mutta totuus on että pornoteollisuudessa keskitytään miellyttämään miestä, asiat tehdään kuten mies haluaa. Kymmenien vuosien kehitystyön tulos.
Vaikka et naisena itse pidä pornosta, kannattaa katsoa sillä silmällä että millaisesta miehet pitävät, voi olla yllättävän suuri apu jos nyt parisuhde hiipunut.
Huomaa miten pornossa nainen käyttäytyy sängyssä, millaisia katseita, millaista ääntelyä, millaisia kommentteja miehen peniksestä (moni nainen ei erityisesti tätä ymmärrä).
Moni asia pornossa kuulostaa ja näyttää naisesta naurettavalta, mutta 99% miehistä pitää ja toivoo että joskus olisi samaa kotona.
perjantaina, joulukuuta 14, 2007
Löytyykö lukijoista uhreja avuksi?
Uhreista olisi nyt pulaa, yksi vasta löydetty. Seuraava lainaus ei ole peräisin huumorisivustolta. Työministeriön ohjausryhmän selvityksen mukaan ihmiskaupan uhreja pitäisi tunnistaa enemmän.
Ohjausryhmän raportissa korostetaan muun muassa kansalaisjärjestöjen ja työmarkkinajärjestöjen toiminnan tärkeyttä uhrien etsinnässä.The re-emergence of the myth of 'white slavery' in contemporary discourses of trafficking in women'by Jo Doezema
Uhrien etsinnän pitäisi olla ensisijaisesti poliisin työtä.
The mythical nature of paradigm of the 'white slave' has been demonstrated by historians. Similarly, recent research indicates that today's stereotypical 'trafficking victim'bears as little resemblance to women migrating for work in the sex industry as did her historical counterpart, the 'white slave'. Yet policies to eradicate trafficking continue to be based on the notion of the 'innocent', unwilling victim, and often combine efforts designed to protect 'innocent' women with those designed to punish 'bad' women: i.e. prostitutes. Narratives of 'white slavery' and 'trafficking in women' function as cultural myths, constructing particular conceptions of the issue of migration for the sex industry. The myths around 'white slavery' were grounded in the perceived need to regulate female sexuality under the guise of protecting women.
Pikkupöksyt
Wal-Mart poisti loukkaavat pikkuhousut myymälöistään.
Vanhempien ja naisjärjestöjen mielestä alushousujen tekstistä saa käsityksen, jonka mukaan tyttöjen ainoa tarpeellinen maksuväline on heidän jalkojensa välissä.Who needs credit cards when you have a junior vagina?
Yhdysvaltalainen päivittäistavaraketju Wal-Mart on joutunut vetämään kaupoistaan jouluaiheiset nuorten tyttöjen alushousut niiden aiheuttaman vastalausemyrskyn takia. Kauppaketjun tiedottaja Linda Brown Blakely kertoi Fox Newsille keskiviikkona, että yhtiön johto on käskenyt kaikkia liikkeitään poistamaan alushousut hyllyiltään.
Kohun syynä on pinkkien pikkuhousujen etupuolella oleva teksti "Kuka tarvitsee luottokortteja...". Naisten asemaan keskittyvän Feministing.com-sivuston päätoimittaja Jessica Valenti pitää ideaa pöyristyttävänä.
- Mikäs sen parempaa kerrottavaa nuorille naisille kuin se, että heidän ei tarvitse huolehtia raha-asioista, koska heillä on rahakukkaro omasta takaa jalkojensa välissä, hän paukauttaa.
torstaina, joulukuuta 13, 2007
Tilaisuus
Timon tappio voi olla ATM:n voitto. Timo joutui tyytymään fitness-ammattilaiseen ja Teija jäi vapaaksi.
Nyt miehet minä annan peliohjeet miten tätä hommaa jatketaan!Elikkä:älä soita puhelimella,älä lähetä tekstiviestejä vaan:laita minulle viesti sähköpostiin teija.sarkela@luukku.com ja laita sinne kuvasi ja kerro itsestäsi niin katsotaan tuleeko tästä mitään!Pitäisi löytää avecci 5.1-08 mennessä...
Seksi alaikäisen kanssa.
Naisjohtaja sai lapsen 14-vuotiaan kanssa:
Svean hovioikeus on tuominnut naisen lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä kuuden kuukauden vankeusrangaistukseen.The Siren Song of Sex With Boys:
Syyttäjä vaati paljon pidempää tuomiota perustellen vaatimustaan sillä, että naisen teko olisi ollut törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö ja raiskaus. Oikeus kuitenkin katsoi pojan suostuneen suhteeseen vapaaehtoisesti.
WHEN Sandra Beth Geisel, a former Catholic schoolteacher, was sentenced to six months in jail last month for having sex with a 16-year-old student, she received sympathy from a surprising source.
The judge, Stephen Herrick of Albany County Court in New York, told her she had "crossed the line" into "totally unacceptable" behavior. But, he added, the teenager was a victim in only the strictly legal sense. "He was certainly not victimized by you in any other sense of the word," the judge said.
The researchers questioned the practice, common in many studies, of lumping all sexual abuse together. They contended that treating all types equally presented problems that, they wrote, "are perhaps most apparent when contrasting cases such as the repeated rape of a 5-year-old girl by her father and the willing sexual involvement of a mature 15-year-old adolescent boy with an unrelated adult."
Abuse implies harm in a scientific usage, and the term should not be in use if there is consent and no evidence of harm," said Bruce Rind, an author of the study and a psychology professor at Temple University.
keskiviikkona, joulukuuta 12, 2007
Kiinassa menee vielä huonommin
Halpalentoyhtiön vuosikalenteri halventaa naisia ja rikkoo lakia, espanjalainen kuluttajajärjestö sanoo.
Kiinalaiset miehet jäävät ilman naista.
The 5 Biggest Dating Mistakes That Men Make.
Kiinalaiset miehet jäävät ilman naista.
The 5 Biggest Dating Mistakes That Men Make.
4. Men Don't Take Initiative. Men, how many times have you caught yourself saying, "I don't know" or "Whatever you'd like" when planning a date? If you've asked a woman out, a better approach is to give a few fun and creative date options and ask her to pick one.Oppikirja.
Initiative doesn't mean ordering for a woman at a restaurant or ordering a woman around! It does mean confidently approaching your date with ideas, passion and interest. It also means you can be flirty and forward, letting her know how amazing you think she looks or how much you want to kiss her.
Sortoa
Pravda:
Naiset, mitä vikaa?
Kiusasin lähiympäristöäni triviaalikysymyksellä: Tieto-Finlandia on nyt jaettu kaksikymmentä kertaa montako kertaa voittaja on ollut nainen? Yhden kerran, jos tarkoitetaan soolosuoritusta.Kiusaanpa minäkin blogin lukijoita triviaalikysymyksellä: Kuinka monta naispuolista shakin maailmanmestaria tai Suomen mestaria on ollut?
Lukija: Jaahas, eli tässäkin tapauksessa toimitus on sitä mieltä, että palkinto pitäisi jakaa sukupuolen perusteella. Tietokirjan sisällöllisillä ansioilla ei pitäisi olla väliä. Vähintään 50% palkinnoista (mielellään toki enemmän) olisi pitänyt jakaa naisille. Ihan vaan sukupuolen perusteella. Kuinka yllätyksetöntä. Että te jaksatte.
Naiset, mitä vikaa?
Kertokaapas mitä vikaa on epävarmassa,, huonoitsetuntoisessa ja epätoivoisessa miehessä? Koko ajan täällä höyrytään,että miehen täytyy olla itsevarma, hyväitsetuntoinen jne. jotta nainen kiinnostuisi. Jos nainen näkee kiinnostavan oloisen miehen ja tästä paistaa pienikin pilkahdus epätoivoa, niin naisen kiinnostus loppuu kuin seinään. Miksi helvetissä näin on?
tiistaina, joulukuuta 11, 2007
Lämpenemisen seksismi
Global Warming Sexism: - 'Women Bear the Brunt of Climate Change'
Seksi.
The lack of gender perspectives in the current climate process not only violates women's human rightsGirls 'would rather look pretty than have brains'
Seksi.
maanantaina, joulukuuta 10, 2007
Lohdutusta ATM:lle
Arki näyttää toivottomalta.
Nainen 1: Olen nyt deittaillut jo vuoden verran täällä netissä ja miehet ovatMarkkina-arvoteoriaan tutustuminen saattaisi auttaa naisiakin.
1. naimisissa olevia seikkailunhaluisia elostelijoita, jotka haluavat sekä sen puolison että salasuhteen. Minä taas olen rehellinen ja avoin, eikä mieleeni edes tulisi ryhtyä näihin puuhiin ja potkia toista naista nilkoille.
2. Ujoja reppanoita jotka kyllä kirjoittelevat vaikka ikuisuuksiin netissä, mutta eivät ole koskaan valmiita kohtaamaan ihmistä. En vaan enää jaksa... ja jos joskus tapaisikin tällaisen miehen, niin ilmeisesti saisi elämäänsä juuri samanlaisen josta on eronnut.
3. Ikäisiäni (n50) tositarkoituksella kumppania etsiviä fiksuja ja mukavan tuntuisia miehiä. Ja kaikki haluavat itseään vähintään 20 vuotta nuoremman naisen.
50-vuotiaana olen tullut siihen tulokseen, että olen suhteessani miehiin tullut tässä elämässä tieni päähän. Vaikka olen ikäisekseni nuorekas ja kivan näköinen. Suht. fiksu ja hyvin toimeentuleva ja pärjäävä sekä aistillinen ja täynnä hellyyttä joka kaipaa kohdettaan; en vaan kelpaa kenellekkään. Ja niin valitettavaa kun se onkin, on kyse nimenomaan kelpaamisesta. Kertaakaan en ole vielä kohdannut miestä joka olisi oikeasti halunnut tasavertaisen ja fiksun ja kauniin ja eroottisen yli 45-vuotiaan kumppanin.
Nainen 2: Niinpä, olet surullisen oikeassa. Olen "vasta" 40v, ja tullut samaan tulokseen kanssasi. Paitsi että nainen on liian vanha jo 35v ikävuoden jälkeen. Minulle olisi ollut jo vuosien ajan tarjolla vain itseäni 10-15v vanhempia miehiä, koska miehet etsivät juuri tuon verran itseään nuorempia naisia. Mikäli haluan elää parisuhteessa, joudun valitsemaan kuvailemasi kaltaisen(ihmissuhdekyvyttömän) reppanan tai itseäni min. 10v vanhemman miehen väliltä.
Nainen 3: Meitä fiksuja, koulutettuja, sisäisesti ja ulkoisesti edustavia ja lämpimiä naisia on liikaa yksin. Meille ei yksinkertaisesti enää ole tässä maassa vertaista miestä. Olen itse 42-vuotias ja luovuttanut täysin edes haaveet parisuhteen löytämiseen. Et kelpaa, koska olet yli 35-vuotias ja en todellakaan halua tai tunne mitään kiinnostusta isäni ikäisiin miehiin. Surullista jäädä yksin, mutta parempi vaihtoehto sekin kun sen väärän kanssa vain muodon vuoksi oleminen. Etsimmekö miehet muista pohjoismaista vai mitä teemme?
Naisia vaikea lukea
pohdintaa:
Jack Nicholson - 9000 lapsen isä?
Karonen.
Omalta kohdaltani voin sanoa että jos nainen osoittaisi selvästi olevansa kiinnostunut niin olisin valmis ottamaan aika helpostikin selvää tulisiko meidän välille mitään. Toki jotakin kriteereitäkin on, mutta varmasti paljon vähemmän ja erilaisia kuin naiset olettavat. Miehen tehtävä on tietysti tehdä aloite. Kuitenkin on paljon miehiä, minä mukaan lukien, jotka eivät viitsi aina hakata päätään seinään tekemällä aloitteita "väärille" naisille. Nainen on varattu/haluaa olla vapaa/vasta eronnut/ei kiinnostunut jne. Jos naiselta tulisi viesti että kiinnostaa, niin mies olisi helposti valmis tekemään sen lopullisen aloitteen.Syitä miehen haluttomuuteen.
Jack Nicholson - 9000 lapsen isä?
Karonen.
sunnuntaina, joulukuuta 09, 2007
Miesten ajatelmia
irtoseksi & tasa-arvo:
Fakta:Nykypäivän aisankannattaja
Naisen ei tarvitse kuin mennä kapakkaan ja käydä yksinään istumaan pöytään
ja hän saa vapaasti illan aikana valita kenen kanssa harrastaa irtoseksiä.
(jos nainen sattuu siis "sillä" tuulella olemaan)
Miehistä irtoseksiä saa illan aikana vain pienen pieni osa.
Miksi sitten miesten ilotaloissa käynnit tuomitaan naisten keskuudessa?
Ovatko naiset oikeasti niitä kaksinaismoralisteja kun kelpuuttavat itsellensä
kapakoista kukin vuorollaan vain sen komeimman pelimiehen?
MOT?!
Olen hieman ylipainoinen ja kasvoiltani ruma mies enkä myöskään pukeudu mitenkään trendikkäästi. Seksiä saan baareista pokaamiltani rumilta naisilta ehkä kerran tai pari vuodessa. Selvinpäin nämäkään naiset eivät ole minusta sen pidempää kiinnostuneita.WTF?
Itselläni on suuri joukko kauniita kaverinaisia joilla vientiä riittää ja jotka ovat todella aktiivisia seksuaalisesti. Itse olísin erittäin kiinnostunut olemaan etenkin erään näistä naisista kanssa enemmänkin kuin pelkkiä ystäviä. Tämän naisen kanssa seurustelimmekin kerran hetken aikaa mutta naisen kiinnostus loppui lyhyeen ja tilalleni tuli joku ulkomaalainen mies. Nainen kaiken lisäksi haukkui minut peräkammarinpojaksi yms. erotessamme. Tämä ulkomaalainen heivasi ystäväni parin kuukauden seurustelun jälkeen ja välimme ystävä naiseni palasivat suunnilleen ennalleen, eli minä siis ymmärrän naisen murheita ja olen naiselle ja hänen ystävilleen juoppokuskina yms. ja vastineeksi tytöt silloin tällöin pörröttävät hiuksiani jolloin minä hymyilen hölmön näköisesti. Minulla on myös muutamia rumia naisia ystävinä mutta heistä en ole kiinnostunut oikein millään tavalla.
Kysymys kuuluukin; olenko niljakas olento kun haaveilen kauniista naisista eivätkä rumat naiset merkkaa minulle mitään vaikka itsekkin olen ruma? Ja nyt muistuttaisin että ne rumatkin naiset ovat todennäköisesti harrastaneet yhdenillan suhteita hyvännäköisten miesten kanssa. Itse en edes saanut seksiä tältä kauniilta kaveriltani jonka kanssa hetken aikaa seurustelin.
lauantaina, joulukuuta 08, 2007
Warren Farrell
Women Can't Hear What Men Don't Say:
The power of feminists to allow only a feminist perspective to be aired (in every field that dealt with gender issues) came to be labeled the "Lace Curtain." The Iron Curtain shut out opinions considered a threat to Communism. The Lace Curtain shuts out opinions considered a threat to feminism.
In an Iron Curtain country, capitalist-bashing was the norm. In a Lace Curtain country, man-bashing is the norm.
In an Iron Curtain country, being too critical of core Communist tenets could cost you your job. Especially if your job was in the government, media or education system. In a Lace Curtain country, being too critical of core feminist attitudes (sexual harassment, affirmative action) can cost you your job. Especially if your job is in the government, media or education system.
The Communist Party achieved this power to censor formally, by revolution and becoming the one-party system of Soviet politics. Feminism achieved this power informally, by becoming the one-party system of gender politics: creating a new area of study, defining the terms, generating the data and becoming the only acceptable source of interpretation. This chapter explains how this occurs, and why.
Communists came into power by selling the belief that workers were exploited by capitalists. Feminists came into power by selling the belief that women were exploited by men. Both communists and feminists defined an enemy and sold itself as the champion of the oppressed.
Once Communism and feminism successfully defined themselves as progressive and morally superior, censoring criticism could be rationalized as progressive and morally necessary.
Which institutions create the lace curtain? Universities, in all the liberal arts, especially at the top-ranked schools; the school system, especially public high schools; government, especially at the national and United Nations level; the media, especially print media and television; the helping professions, especially social work; advertising, especially on television; book publishing, especially self-help and text books; funding institutions, especially those funding health, arts, and university research. Each institution censors and distorts in its own unique way. Each reinforces the other like academics citing each other’s research.
As long as I was writing from a feminist perspective, The New York Times published everything I wrote. Once I began questioning the feminist perspective, The New York Times published nothing I wrote – not a single one of the more than twenty articles I have since submitted to them in the following two decades.
perjantaina, joulukuuta 07, 2007
Homovitsi
Homokommentit HÄMMENTÄVÄT.
Statistically, women live longer than men in most countries. But living longer brings with it new burdens. As industrialized societies continue to age, more and more women will spend their final years alone and with less money. Sekin on näköjään naisten ongelma, että he elävät pitkään. Se ongelma on kuitenkin onneksi helppo ratkaista.
Aftonbladet otsikoi tänään näyttävästi: "Seksiskandaali ravistelee suomalaista yleisurheilua".Asevelvollisuus vapaaehtoiseksi miehille ja naisille Ruotsissa.
Valmennusjohtaja Mäkelä on kertonut suomalaisviestimille, kuinka miespuoliset kollegat ensin hyväilivät Pitkämäkeä, jonka jälkeen huoneeseen kaikkien yllätykseksi asteli naisstrippari.
- Siirryttiin ruotsalaisuudesta suomalaisuuteen, Mäkelä heitti Ilta-Sanomissa viitaten suomalaisittain yleiseen tapaan vitsailla ruotsalaisten homoseksuaalisuudella.
Ruotsalaisille Mäkelän hauskaksi tarkoitettu herja ei sellaisenaan avautunut.
"Suomalainen media on tulkinnut kommentin siten, että Mäkelä tarkoittaa ruotsalaisten olevan homoseksuaaleja", Aftonbladet kirjoittaa.
Statistically, women live longer than men in most countries. But living longer brings with it new burdens. As industrialized societies continue to age, more and more women will spend their final years alone and with less money. Sekin on näköjään naisten ongelma, että he elävät pitkään. Se ongelma on kuitenkin onneksi helppo ratkaista.
torstaina, joulukuuta 06, 2007
Syrjintää
Eikö mies kelpaa kouluemännäksi?
H-S: 6.12.2007
Mieslukija kertoi tiedustelleensa avoimena olevaa vahtimestarin/kouluemännän paikkaa Oulunkylän yhteiskoulusta. Hänelle oli kerrottu, että miesten hakemukset otetaan huomioon vain, jos yhtään naishakijaa ei ilmaannu.
Oulunkylän yhteiskoulun rehtori Hannele Nevalainen, miksi ette halua miestä vahtimestariksi?
"Meillä on jo miespuolinen talonmies, ja olemme ajatelleet, että tyttöoppilaat juttelisivat mielellään naisihmisen kanssa. Varsinkin murrosikäisten tyttöjen on helpompi lähestyä naishenkilöä."
Onko mies naista kykenemättömämpi hoitamaan vahtimestarin tai kouluemännän töitä?
"Sukupuoli ei ole mikään kynnyskysymys. Mutta tehtäviin kuuluu esimerkiksi vessapaperin laittamista wc-tiloihin. Meillä on ollut joskus mieshenkilö vahtimestarina, ja tyttöoppilailta on tullut valituksia, jos hän on tullut kesken kaiken vessaan. Vaikka kyse onkin ollut vain työtehtävistä."
Eikö se haittaa, jos naiskouluemäntä käy poikien vessassa?
"Jotenkin tuntuu siltä. Tietysti pyrimme siihen, että miesvalvojat käyvät poikien vessassa ja naisvalvojat tyttöjen. Ja ylipäätään, että vahtimestari huolehtisi wc-tiloihin liittyvistä työtehtävistä vasta illalla, kun koulu on tyhjä."
Haluaako Oulunkylän yhteiskoulu teroittaa perinteisiä sukupuolirooleja palkkaamalle miehen talonmieheksi ja naisen kouluemännäksi?
"Ei. Minun mielestäni se on vain kiva pointti, koska murrosikäisten tyttöjen on helpompi lähestyä naishenkilöä, ja talonmiehen kanssa voivat jutella ne, jotka tarvitsevat isähahmoa. Emme hae ehdottomasti naishenkilöä. Ehkä 'mieluiten'-sana on jäänyt lehti-ilmoituksesta pois".
JUKKA HUUSKO
keskiviikkona, joulukuuta 05, 2007
tiistaina, joulukuuta 04, 2007
Suomennos
Kenen sopii tulla iskemään.
Nirso mies = Sotanorsu ei kelpaa.
Flirttailuyritys = Luodaan baarin nurkasta hätäinen katse.
En ollut tarpeeksi täydellinen = Olit sotanorsu, eli et lähelläkään täydellistä.
Miehen odotukset naisten suhteen mahdottomia = Sotanorsu ei kelpaa.
Naisen täytyy olla täysin virheetön = Siitä premissistä, että sotanorsu ei kelpaa, voidaan aukottomasti päätellä, että naisen täytyy olla täysin virheetön.
Onko niin sanottu tavallinen nainen (tapauksessani kasvot nätit, mutta painoa liikaa) tällainen maankuulu sotanorsu jota miehet kauhuissaan pakenevat. Vai miten tuo salaperäinen miessukukuntaa kauhistuttava olento oikein määritellään ?Tavallinen nainen = Sotanorsu.
Alkaa tosiaan vaikuttaa siltä, että miehet ovat nykyisin niin nirsoja, (saakohan tämän palstan jutuista luotettavan otannan?) että naisen täytyy olla täysin virheetön, jotta miehelle kelpaisi. (Ennen luulin, että mies saattaa olla ujo, kun flirttailuyritykseni eivät saaneet mitään vastakaikua. Ilmeisesti kuitenkin kyse oli siitä, että en ollut tarpeeksi täydellinen.)
Onko sellaisia miehiä olemassakaan, joiden odotukset naisten suhteen eivät ole tasoa mahdoton ?
Nirso mies = Sotanorsu ei kelpaa.
Flirttailuyritys = Luodaan baarin nurkasta hätäinen katse.
En ollut tarpeeksi täydellinen = Olit sotanorsu, eli et lähelläkään täydellistä.
Miehen odotukset naisten suhteen mahdottomia = Sotanorsu ei kelpaa.
Naisen täytyy olla täysin virheetön = Siitä premissistä, että sotanorsu ei kelpaa, voidaan aukottomasti päätellä, että naisen täytyy olla täysin virheetön.
maanantaina, joulukuuta 03, 2007
Näin naiset rankaisevat murhaajaa
Murhaajasta tuli naisten suosikki:
Valjakkala teloitti isän ja pojan haulikolla kohdatessaan nämä hautausmaalla. Valjakkala kertoo Expressen-lehdessä juosseensa äidin kiinni ja viiltäneensä tämän kurkun auki.
Verityöt toivat Valjakkalalle naisten suosion. Ruotsissa hänet yritti vapauttaa kaksi eri tyttöystävää. Suomessa hän on solminut useita vankila-avioliittoja.
Kysymys
Naisille kysymys:
Mistä se johtuu että lähes jokainen nainen rakastuu ja takertuu todella kovaa kiinni mieheen jos tämä on kylmä ja etäinen, päinvastoin taas jos mies osoittaa tunteita ja läheisyyttä niin se taas karkoittaa naisen?Porn.
Olen nyt muutaman kerran näitä molempia variaatioita kokenut ja tuo näyttää olevan todella yleistä ellei jokaisen naisen kohdalla. Onko se joku juttu että mies ei ole mies jos hän ei ole kylmä ja nössö jos osoittaa tunteita ja empatiaa? Tämä on siitä todella typerä juttu että kun minä rakastun niin olen todella intohimoinen, naiseni on minulle kaikki kaikessa mutta se karkoittaa naisen sitten aika nopeasti mutta jos vaan kokeilen seurustelua enkä aidosti ole rakastunut niin olen aika kylmä ja etäinen, en osoita kiinnostusta jne. ja silloin noita naisia on ihan kiusaksi asti roikkumassa perässä, mustasukkaisina, avautumassa ja haluaa olla kanssani.
sunnuntaina, joulukuuta 02, 2007
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)