torstaina, joulukuuta 06, 2007

Syrjintää

Eikö mies kelpaa kouluemännäksi?
H-S: 6.12.2007

Mieslukija kertoi tiedustelleensa avoimena olevaa vahtimestarin/kouluemännän paikkaa Oulunkylän yhteiskoulusta. Hänelle oli kerrottu, että miesten hakemukset otetaan huomioon vain, jos yhtään naishakijaa ei ilmaannu.

Oulunkylän yhteiskoulun rehtori Hannele Nevalainen, miksi ette halua miestä vahtimestariksi?

"Meillä on jo miespuolinen talonmies, ja olemme ajatelleet, että tyttöoppilaat juttelisivat mielellään naisihmisen kanssa. Varsinkin murrosikäisten tyttöjen on helpompi lähestyä naishenkilöä."

Onko mies naista kykenemättömämpi hoitamaan vahtimestarin tai kouluemännän töitä?

"Sukupuoli ei ole mikään kynnyskysymys. Mutta tehtäviin kuuluu esimerkiksi vessapaperin laittamista wc-tiloihin. Meillä on ollut joskus mieshenkilö vahtimestarina, ja tyttöoppilailta on tullut valituksia, jos hän on tullut kesken kaiken vessaan. Vaikka kyse onkin ollut vain työtehtävistä."

Eikö se haittaa, jos naiskouluemäntä käy poikien vessassa?

"Jotenkin tuntuu siltä. Tietysti pyrimme siihen, että miesvalvojat käyvät poikien vessassa ja naisvalvojat tyttöjen. Ja ylipäätään, että vahtimestari huolehtisi wc-tiloihin liittyvistä työtehtävistä vasta illalla, kun koulu on tyhjä."

Haluaako Oulunkylän yhteiskoulu teroittaa perinteisiä sukupuolirooleja palkkaamalle miehen talonmieheksi ja naisen kouluemännäksi?

"Ei. Minun mielestäni se on vain kiva pointti, koska murrosikäisten tyttöjen on helpompi lähestyä naishenkilöä, ja talonmiehen kanssa voivat jutella ne, jotka tarvitsevat isähahmoa. Emme hae ehdottomasti naishenkilöä. Ehkä 'mieluiten'-sana on jäänyt lehti-ilmoituksesta pois".

JUKKA HUUSKO

19 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tällaiset rehtoreina toimivat hannele laurit uusintavat työkseen vanhoja sukupuolirooleja, eivätkä tietenkään halua myöntää asiaa edes itselleen.

Naurettavaa pelleilyä. Vastaavia lausuntoja antava miesrehtori joutuisi välittömästi tasa-arvovaltuutetun hampaisiin.

Naisten julkisesti harjoittama sukupuolirasismi käy jo maanvaivasta. Ilmeisesti tasa-arvovaltuutetun tulee aina ollakin nainen, jotta näiden tapausten sormien välistä katselu onnistuisi jatkossakin.

Paavo kirjoitti...

Nämä on mielenkiintoisia kysymyksiä: minkälaisessa työssä sukupuoli saa vaikuttaa.

Kun nainen valitsee yksityiseltä puolelta gynekologia, hän saa suosia sukupuolta. Kun kunta palkkaa gynekologia ei sukupuolta saa suosia, vaikka kunnanisä kuinka vakuuttaisi, että naisgynekologin palkkaaminen lisää asiakastyytyväisyyttä, ja koska kunnassa on vain yhden gynekologin virka, niin on parempi palkata nainen, koska kuntalaisissa on useita jotka pitävät miespuolisella gynekologilla käyntiä epämiellyttävänä.

Saako yritys palkata toimitusjohtajakseen miehen, koska alan muissa yrityksissä ja yhteistyökumppaneissa on paljon konservatiisia sovinisteja, jotka tykkäävät puhella miespuolisen henkilön kanssa ja käydä saunomassa?

Jos sukupuoli tosiasiassa vaikuttaa työtehtävän hoitoon pelkästään asiakkaiden ennakkoluulojen ja mieltymyksen vuoksi, niin eikä asiasta välittämättä jättäminen ole kovemman luokan hurskastelua.

Ollaan jo aikalailla totalitaarisessa yhteiskunnassa, jos lait määrittää minkä ominaisuuksien perusteella on työntekijät valittava.

On jaloa, ettei tasa-arvolakia sovelleta "perheenjäsenten välisiin taikka muihin yksityiselämän piiriin kuuluviin suhteisiin." Ei tarvitse siis kilpailuttaa aviopuolisen valintaa ja naida pätevintä ehdokasta sukupuolesta riippumatta, vaikka monessa tapauksessa varmasti hyljätyt ehdokkaat kokevatkin tulleensa väärin kohdelluiksi: epistä kun kaikki naiset valitsee aina ne komeat ja röyhkeät miehet, vaikka minä olisin ollut paljon parempi ehdokas. isänä pätevämpi. aviopuolisona helpompi ja luotettavampi ja toisin perheeseen isommat vuositulot.

sdasfafasd kirjoitti...

Noh noh älkääs nyt, ei tämä tilanne nyt niin synkkä ole.. tasa-arvo miehille on ottanut jättimäisiä harppauksia eteenpäin kun naisille varatut parkkiruudut koskikeskuksessa kiellettiin. Patriarkaatti sortaa naisia niin kauheasti, että he joutuvat pakenemaan koskikeskukseen kenkä, vaate ja koru -ostoksille ja yleensäkin ottaen naisten turvapaikkoja kuten vaate, koru ja kenkä -liikkeitä ollaan jouduttu perustamaan aika kovalla tahdilla.
Idea parkkikin on täynnä naisille suunnattuja liikkeitä, onneksi sinne ei ole pakko lähteä joka kerta kun sorrettu sukupuoli haluaa sinne, eihän siellä ole edes miesparkkia.

Henry Laasanen kirjoitti...

Juu, tärkeintä on, että kaamea parkkiruututapaus on ratkaistu.

Ilmari kirjoitti...

Minun käsitykseni mukaan jotkut naiset suosivat miesgynekologeja, joillekuille asia on yhdentekevä, ja jotkut kammoksuvat. Niin kummaa kuin se onkin, nainen ei siis välttämättä preferoi naisgynekologia vaikka intuitiosi niin sanoisikin...

Paavo kirjoitti...

ilmari: asiaan en ole oikeasti perehtynyt, mutta ihan lähipiirin kertomuksiin olen esimerkkini perehtynyt. riippumatta siitä mikä sukupuolen vaikutus on, niin monessa tapauksessa gynekologia valitessa sillä on merkitystä. haluaa sitten miestä tai naista. samoin se vaikuttaa esim. psykoterapeutin valinnassa ja monessa monessa muussa.

Anonyymi kirjoitti...

Jokuko juttelee talkkarille tai kouluemännälle...? Eikö kouluissa ole enää kuraattoreita, tai miksi niitä nimitettiin? Noh, jotkut käyvät kouluaikoina jonkinsortin koulupsykologilla kyllä.

Paavo kirjoitti...

tympeänörttö: otantani on kehno, mutta lukiossa itse juttelin sille miessiivoojalle joka kävi sijaisuuksia välillä tekemässä. naispuolisille siivoojille en koskaan. tämä ei varmaan riipu sukupuolesta, vaan ainoastaan siitä, että miessiivoja oli häiritsevänkin tuttavallinen. otannan kehnous ei tarkoita sitä ettenkö voisi käyttää sitä todistuksena mielipiteeni oikeudesta.

Anonyymi kirjoitti...

http://www.yle.fi/uutiset/24h/id76879.html

Jokidelfiinit tuovat mielitietyilleen lahjoja
...
Geneettisissä kokeissa puolestaan ilmeni, että lahjantuojilla on enemmän jälkeläisiä kuin muilla uroksilla.

Anonyymi kirjoitti...

Paavo kirjoitti:
"lukiossa itse juttelin sille miessiivoojalle. miessiivoja oli häiritsevänkin tuttavallinen."

Mikäs ihmisille jutellessa, niin. Mutta kun tuo alkuperäinen teksti antaisi ymmärtää, että sillä voitaisiin kokea olevan lievästi pedagogista merkitystä, että on tuollaisia... vähemmän virallisia hahmoja tai tahoja lähettyvillä. Että sellaiseen jopa tähdättäisiin. Kannatan kyllä peruskouluun mieskiintiöitä - miesopettajissa oli mielestäni aina jotain erityistä - mutta että tytöt sitten rileittaisivat paremmin johonkin ihmeen kouluemäntiin, siinä missä minä miesopettajiin... se vaan tuntuu jotenkin hupsulta, heh.

sdasfafasd kirjoitti...

No hei mut vielä parempi idea. Tehdään kouluista wimmin only -vyöhyke koska kuka nyt haluaisi rileittaa miehiin. Riittää että kumpikin sukupuoli, osaa rileittaa vaan naisia. Meitä on täällä kahdenlaisia, mutta toista puolta ei pidä ymmärtää eikä pyrkiäkään ymmärtämään. Riittää että kuunnellaan tosi fiksuja sukupuolisia valtarakenteita tutkivia viksuja tätejä.

Anonyymi kirjoitti...

http://kuula.blogit.kauppalehti.fi/2007/11/14/sata-vuotta-aanioikeutta-ei-ole-saanut-naisten-aanta-kuuluviin/

Lukekaa ensin bloggaus ja sen jälkeen kommentit. Jos ei muuten, niin nimimerkki "Sarin" kohdalla on ehkä syytä miettiä onko Pisa-tutkimus sittenkään oikeassa.

Anonyymi kirjoitti...

"No hei mut vielä parempi idea. Tehdään kouluista wimmin only -vyöhyke koska kuka nyt haluaisi rileittaa miehiin."

Tällaista ratkaisua tuskin voidaan pitkällä tähtäimellä välttää. Pojat ja miehet pois kouluista, niin ei tule vessa- eikä muitakaan ongelmia. Pojat jo nytkin tuhlaavat mahdollisuutensa menemällä töihin jopa ilman korkeakoulutustaustaa. Ei sitä peruskouluakaan varmaan tarvita, osaahan sitä aikuinen mies kuskata roskia autokoulun tarjoamien oppien pohjaltakin.

Alkuun ajattelin, että ongelma ratkeaisi erillisillä poika- ja tyttökouluilla, mutta naisille tulisi tietenkin hirveä hinku hakea poikakouluihinkin rehtoreiksi, opettajiksi ja talonmiehiksi. Sekaannusta siitä tulisi, ja omituisen näköisiä lakeja, jotka puolestaan pitäisi säätää miesten karkoittamiseksi tyttökoulujen johtoportaasta.

Juuri tuossa kuuntelin, kuinka radiokanavalla nainen yritti tehdä pilapuhelua pyrkimällä poikien sählyjoukkueen valmentajaksi. Ilmeisesti hän odotti köhimistä, välttelyä ja lopulta kieltäytymistä sukupuolen perusteella. Pilalle meni: kaveri totesi, että mikäpä siinä, ei se ainakaan sukupuolesta ole kiinni. Ilmeisesti hauskuutta tuosta puhelusta olisi saanut irti ainoastaan kääntämällä sukupuolet keskenään.

Mutta ei tästä asiasta saa ainakaan vinoilemaan alkaa. Naisen elämä on nykyään hirveän raskasta. Miehetkin kuolevat tahallaan nuorina, ja sitten pitää tulla muutamat viimeiset vuodet toimeen ihan itsekseen. Tämä jos mikä on sukupuolittunutta väkivaltaa ja ihmisoikeusrikkomus naisia kohtaan.

Anonyymi kirjoitti...

"Juu, tärkeintä on, että kaamea parkkiruututapaus on ratkaistu."

Onko? Tekikö joku siis viimein asiasta virallisen valituksen? Ilman sitä ei asialle kuulemma voida mitään. Tai ei haluta voida.

Anonyymi kirjoitti...

"Hänelle oli kerrottu, että miesten hakemukset otetaan huomioon vain, jos yhtään naishakijaa ei ilmaannu."

Tämä ei edes taida olla ihan laillista. Missä ovat tasa-arvovaltuuten protestit?

Anonyymi kirjoitti...

jorma: "Onko? Tekikö joku siis viimein asiasta virallisen valituksen? Ilman sitä ei asialle kuulemma voida mitään. Tai ei haluta voida."

Pari päivää sitten olin kuulevinani radiouutisista, että ainakin yksi virallinen selvityspyyntö olisi tehty.

Paavo kirjoitti...

"Mutta kun tuo alkuperäinen teksti antaisi ymmärtää, että sillä voitaisiin kokea olevan lievästi pedagogista merkitystä, että on tuollaisia... vähemmän virallisia hahmoja tai tahoja lähettyvillä. Että sellaiseen jopa tähdättäisiin. Kannatan kyllä peruskouluun mieskiintiöitä - miesopettajissa oli mielestäni aina jotain erityistä -"

Sukupuolella on toki merkitystä. minä pidän ennakkoluuloisesti naisia ymmärtäväisempinä ja lempeämpinä ja siksi minun helpompi kertoa naisispuolisille syvimmistä aatoksistani. Minä siis kaipaisin kouluihin naispuolisia psykologeja ja opettajia. ennakkoluulo ei tietenkään pidä paikkaansa, vaikka omaan käyttäytymiseen vaikuttaa.

Esim. lukiossa miesopettaja oli ilmeisen myötätuntoisempi kuuntelija ja ymmärtäjä kuin kurisuuntautunut naisopettaja, mutta sisäisen seksismini takia oli minun paljon helpompi paljastaa sisäinen heikkouteni naisopettajalle kuin miesopettajalle. siksi jätin naisopettajan kemianläksyt useammin tekemättä kuin miesopettajan fysiikanläksyt.

suhtautumiseen nais- tai miespuolisiin henkilöihin vaikuttaa luonnollisesti henkilön sukupuoliset asenteet, isä- ja äitisuhteet ja monet muut asenteet joita on oppinut. On äärimmäisen tekopyhää väittää, että keskivertohenkilö suhtautuisi samoin henkilöihin, joiden ominaisuudet ovat identtiset, paitsi sukupuoli.
siksi sukupuolikiintiöt ovat perimmiltään epätasa-arvoisia.

tai voidaan tietysti olettaa, että kaikki yksilöt on nähtävä tasa-arvoisina (siis yhtä arvokkaina vaadittavaan tehtävään) riippumatta heidän sukupuolestaan, pituudestaan, ruumiinvoimastaan, ulkonäöstään, älykkyydestään, kielitaidostaan, ammattitaidostaan, kommunikointiosaamisestaan. Tällaiset valintakriteerit johtavat lopulta arpajaisiin, koska mikään ominaisuus (sukupuoli, rotu, kauneus,pituus, varakkauus, suorituskysyky) ei ole hyväksyttävä syrjimisperuste.

Anonyymi kirjoitti...

"Pari päivää sitten olin kuulevinani radiouutisista, että ainakin yksi virallinen selvityspyyntö olisi tehty."

No, tämä on hienoa. Nyt tasa-arvovaltuutettukin voi kerrankin ja viimeinkin joutua tekemään töitä palkkansa eteen. Selvästi vastentahtoisesti kuitenkin.

Tosin, jos syrjivä yrittäjä vetoaa siihen, että hän on syrjinyt miehiä sukupuolten välisten biologisten erojen vuoksi, eikä sukupuolten perusteella, niin sittenhän mistään syrjinnästä ei voida edes puhua. Tämähän on tasa-arvovaltuutun oma virallinen linja.

Anonyymi kirjoitti...

Olen ollut viime vuosikymmenen puolella ko. koulussa saman rehtorin alaisuudessa. Meillä oli aivan hirveä limanuljaska kouluisäntänä ja se tuli hiippailemaan tyttöjen vessaan ihan vaan huvikseen tyyliin "Tytöt, tarviitteko vessapaperia...?" Siitä jäi todella karmiva fiilis.
Mutta jos on asiallinen tyyppi, niin ei sillä sukupuolella ole väliä. Eikä ainakaan meidän aikaan kouluemännälle/vahtimestarille puhuttu kuin jotain käytännön asioita... eli ei mitään henkilökohtaista avautumista.