torstaina, tammikuuta 25, 2007

Feministitapetti

Taiteilijaryhmä Megafån haluaa nostaa feminismin seinälle. Ryhmä valokuvaa kaikki halukkaat ja tekee heistä tasa-arvoa pohtivan tapetin.
"Ideana on näyttää, että me feministit olemme olemassa ja meillä on jotain sanottavaa. Kuvaamme kaikki mukaan tapettiin haluavat feministit - naiset, miehet, isot, pienet, vihaiset ja iloiset"

Feminismin ydin on solidaarisuus muita naisia kohtaan, sanoo feminismitapettiin itsensä kuvauttanut tiedotuspäällikkö Marianna Kankare-Loikkanen. "Olen nähnyt, miten monen naisen ylitse on kävelty. Yhtä pätevästä miehestä ja naisesta suosin mieluummin naista.

22-vuotiaalle opiskelijalle Silja Lehtiselle feminismi on tarkkailemista. "Yliopistolla seuraan jatkuvasti luennoitsijoiden kielenkäyttöä ja ärsyynnyn, kun kansantaloustieteen keskivertokuluttaja on Herra Keskiverto, joka ostaa kaljaa, makkaraa ja muita äijämäisiä hyödykkeitä." Kesäisin puistotöitä tekevä Lehtinen on monena vuonna kysynyt, miksi kesätöissä olevat tytöt joutuvat kykkimään kitkemässä, kun pojat saavat ajella ruohonleikkurilla. Hän on myös kirjoittanut epätasa-arvoisesta työnjaosta mielipidekirjoituksia. Feminismi on myös auttanut Lehtistä suhtautumaan ulkonäköönsä rennosti. Hän meikkaa harvoin ja pukeutuu mukavasti. "Minulta on joskus kysytty, että kumpi olet, mies vai nainen. On kiinnostavaa, kuinka paljon ihmisiä hämää se, elleivät he osaa heti sanoa, mihin sukupuoleen kuulun."

"Miksi pitää puhua aina naisista ja miehistä, mehän olemme ihmisiä?" kysyy 27-vuotias pohjoismaisten kielten opiskelija Sofia Wahlström. "Minulle feminismi tarkoittaa sitä, että olen ihan sellainen ihminen kuin olen. En tykkää käyttää hametta, sheivata jalkojani ja olla hiljaa, kun miehet puhuvat. Otan myös tilaa esimerkiksi bussissa, jossa naiset istuvat yleensä pienesti, mutta miehet jalat harallaan."
Feministitapetti kuvauskiertue, aikataulu:

LAHTI, torstai 25.1, klo 15.00 – 19.00, Pääkirjasto, Kirkkokatu 31.
TAMPERE, perjantai 26.1, klo 15.00 – 19.00, Siperia.
PORI, lauantai 27.1, klo 12.00 – 16.00, Promenadikeskus, Yrjönkatu
17.
VAASA, maanantai 29.1, klo 15.00 – 19.00, Rewellcenter.
PIETARSAARI, tiistai 30.1, klo 15.00 – 19.00, Kaupunginkirjasto.
OULU, keskiviikko 31.1, klo 15.00 – 19.00, Nuoriso- ja Kultturikeskus
Nuku
ROVANIEMI, torstai 1.2, klo 15.00 – 19.00, Sampo Keskus.
JYVÄSKYLÄ, lauantai 3.2, klo 12.00 – 15.00, Pääkirjasto,
Vapaudenkatu 39-41.
KUOPIO, maanantai 5.2, klo 15.00 – 19.00, Kuvauspaikka ei vielä
tiedossa.
LAPPEENRANTA, tiistai 6.2, klo 15.00 – 19.00, Kauppakeskus Weera.


Kuka lukijoista onnistuu tunkemaan itsensä feministitapettiin? Raportit tänne blogiin.

14 kommenttia:

Lord B. kirjoitti...

Huvittavaa, että S. Wahlström ihmettelee, miksi pitää puhua miehistä ja naisista kun olemme kaikki ihmisiä, ja heti parin lauseen päästä toteaa naisten istuvan pienesti, mutta miesten istuvan jalat harallaan.

Nämä tällaiset pikkujutut kumuloituessaan aiheuttavat sen, että moni toteaa, että "en ole feministi, mutta...".

Anonyymi kirjoitti...

Mahdollisuus olisi, mutta kuvan yhteyteen kaavailemani teksti jää mitä suurimmalla todennäköisyydellä painamatta, eikä siten tapettiin päädy.

Jutussa haastateltua Billy Germoa on kyllä viety, vedetty ja piiskattu niin lyhyessä narussa, että on mennyt täysin sekaisin. "Suomessa on paljon kotiväkivaltaa. Viime vuonna kymmenet naiset kuolivat sen vuoksi, mutta siitä ei juuri puhuta." Kymmenet? Olikohan luku edes 20, vai muutaman yli. Liikaa tottakai yksikin. Luulenpa että Billylle on syötetty miesten väkivaltakuolleisuusluvut.

Hieman aiemmin samainen henkilö totesi "Feminismi tarkoittaa yritystä saavuttaa tasa-arvo". Jutun lopussa kerrotaan, että feministitapettia on tarkoitus kiinnittää mm. seksibaarien ja vähäpukeisia naisia sisältävien mainosten viereen.

Hmm.. Billy on oikeassa, feminismi on todellakin vain yritystä, nimellistä sellaista, saavuttaa tasa-arvo. Miten olisi, aatteen tasa-arvo mukaisesti, sellaiset paikat feminismitapetille kuten kutsuntatilaisuudet, asunnottoman kyhäämän majan seinä, koulusta syrjäytetyn pojan takin selkämys, vähäpukeisen miehen sisältävä mainos. Tuossa muutama tasa-arvon kannalta oleellinen paikka feministitapetille.

Muutamia herkkuja jutusta feministien tasa-arvosta tasa-arvon vastaisesti:

- Feminismin ydin on solidaarisuus muita naisia kohtaan.
- Naisten kaupunki -tapahtuma
- Naisten palkan korottaminen
- Yhtä pätevästä miehestä ja naisesta suosin mieluummin naista. Olen itse saanut elämältä kaiken, mitä olen halunnut, ja haluan muillekin naisille samaa."
- "Minulle feminismi tarkoittaa sitä, että olen ihan sellainen ihminen kuin olen. (Tässä tunsin sääliä. Miten joku voi tarvita ideologian ymmärtääkseen että on ihminen?)
- naisten äänioikeuden satavuotisjuhlallisuuksia naisjärjestöjen katto-organisaatiossa Nytkiksessä.
- feminismi vaatii omakohtaisen kokemuksen syrjinnästä. (Hah, jotta voit olla feministi, sinun tulee olla syrjitty :D Nyt alkaa oikeasti naurattaa.)
- Hänestä feminismi on myös sitä, että syrjinnälle haluaa tehdä jotain. (Jälleen en tajua, miksi ideologiaa tarvitaan syrjinnän kitkemiseksi. Ei sitä tarvita.)
- Nyt seuralla on sekä miesten että naisten edustusjoukkue, ja treeniajat jaetaan tasapuolisemmin. (Treeniajoista samaa mieltä. Kuitenkin on aivan sama miksi joukuetta kutsutaan. Realiteetteja nimitys ei muuta miksikään. Maksava yleisö on kiinnostunut enemmän suorituksista kuin sukupuolesta. Maksavaa yleisöä seuraavat sponsorit jne. Sääli, jos ei tätä yhteyttä näe, ehkä se kuuluu ideologiaan.)

Anonyymi kirjoitti...

Lord: Tuo istuma-asentoasia tietysti myös todistaa sen arvion, jonka mukaan feministisen naistutkimuksen luomassa maailmankuvassa biologisilla tosiseikoilla ei ole kovin suurta painoarvoa. Kumma kun emme käytä naisten alushousujakin.

E.

Henry Laasanen kirjoitti...

"Miksi pitää puhua aina naisista ja miehistä, mehän olemme ihmisiä?"

Feministisen teorian ydinhän on naisista ja miehistä puhumisessa, eihän muuten edes voisi olla feminismiä, jos sukupuolierottelua ei tehtäisi.

Feministi pystyy tosiaan saamaan samaan lauseeseen ainakin 5 ristiriidassa olevaa väitettä.

Anonyymi kirjoitti...

Ei nyky-yhteiskunnassa ole varaa syrjiä pelkästään sukupuolen perusteella, kilpailu on liian kovaa. Sen sijaan lahjattomia, päästään vinksahtaneita ja typeryksiä kannattaa edelleen syrjiä niin työpaikoilla kuin parinmuodostuksessakin. Minä epäilen, että feministien mitä ihmeellisimmissä paikoissa näkemä syrjintä kumpuaa nimenomaan näistä kokemuksista. Sukupuolen taakse piiloutuminen on joillekin paljon helpompaa kuin pienenkään itsekritiikin harjoittaminen.

Anonyymi kirjoitti...

Melkein mikä tahansa dogmaattinen ideologia (feminismi, monikulttuurisuus, islam jne.) on täynnä käsittämättömiä ristiriitoja ja päätähuimavaa typeryyttä.

Panu kirjoitti...

Monikulttuurisuus ei ole ideologia. Tai jos on, niin sitten demokratia, vaalit, verotus tms. ovat ideologioita.

Anonyymi kirjoitti...

Monikulttuurisuus nimenomaan on ideologia, ellei jopa uskonto.

Anonyymi kirjoitti...

Tämä nyt on hiusten halkomista, mutta monikulttuurisuus ei ole ideologia, eikä uskonto. Mutta monikulttuurisuuden ympärille on muodostunut joissain piireissä hyvin suosittu uskonto. Sitä voitaisiin kutsua keinotekoiseksi monikulttuurisuudeksi, jossa monikulttuuriudesta on tehty itsetarkoituksellista kulttuurin pakkorikastamista, ja johon tuntuu liittyvän alkuasukkaiden kulttuurin halveksiminen. Tämä on eri asia kuin luonnollinen monikulttuurisuus, joka syntyisi järkevällä maahanmuuttopolitiikalla, ja jolla olisi se aidosti rikastava vaikutus. Tämä ei kuitenkaan tietyille ryhmittymille käy, sillä tällöin ei voisi harrastaa aktiivista ja ahkeraa jännittävien panosonnien maahantuontia.

Matti kirjoitti...

Sehän on täällä...tänään. Täytyy katsoa jos ehtisi poikkeamaan.

Panu kirjoitti...

Tämä nyt on hiusten halkomista, mutta monikulttuurisuus ei ole ideologia, eikä uskonto. Mutta monikulttuurisuuden ympärille on muodostunut joissain piireissä hyvin suosittu uskonto. Sitä voitaisiin kutsua keinotekoiseksi monikulttuurisuudeksi, jossa monikulttuuriudesta on tehty itsetarkoituksellista kulttuurin pakkorikastamista, ja johon tuntuu liittyvän alkuasukkaiden kulttuurin halveksiminen.

Tuossa on jonkin verran perää, mutta en niele tuota höpinää "alkuasukkaiden kulttuurin halveksimisesta". "Monikulttuurisuuden" äänekkäimmät paheksujat kun ovat itse mitä ilmeisimmin tietämättömiä ja epävarmoja omasta kulttuuristaan - ainoa suomalaisuus, jonka he tuntevat, on talvisota, kossu ja sauna - ja näkevät "alkuasukkaiden kulttuurin halveksimista" vähän kaikkialla.

Tämä on eri asia kuin luonnollinen monikulttuurisuus, joka syntyisi järkevällä maahanmuuttopolitiikalla, ja jolla olisi se aidosti rikastava vaikutus. Tämä ei kuitenkaan tietyille ryhmittymille käy, sillä tällöin ei voisi harrastaa aktiivista ja ahkeraa jännittävien panosonnien maahantuontia.

Jännittävien panosonnien maahantuonnin estämiseen liittyy se vaikeus, että maan kansalaisen kanssa naimisissa olevalle henkilölle on vähän pakko myöntää oleskelulupa, vaikka avioliitto olisikin selvästi panosonniliitto. Mitä sitten pakolaisiin tulee, Suomen pakolaiskiintiö on aika pieni ja se on useina peräkkäisinä vuosina jäänyt vajaaksi.

Tosiasia on, että Suomen maahanmuuttajamäärä on aika pieni ja maahanmuuttokriteerit suhteellisen tiukat. Ainoa jonon ohitse pitkään varsin kontrolloimatta päässyt porukka ovat olleet ns. inkeriläiset, jotka eivät valkoisen ihonsa ja nationalistisen symbolimerkityksensä vuoksi ole juurikaan häirinneet ns. kansallismielisiä tahoja (jotka sitä paitsi olivat merkittävässä roolissa painostettaessa Koivistoa hyväksymään ns. inkeriläisten maahanmuutto). Minusta tuntuu valitettavasti siltä, että "monikulttuurisuutta kritisoivien" ja "järkevämpää maahanmuuttopolitiikkaa vaativien" tahojen kitinä ei muuttuisi miksikään, vaikka maahanmuuttopolitiikkaa pyrittäisiin muokkaamaan kuinka hyötypohjaiseen ja työperäiseen suuntaan. Asianomaisten tahojen kitinä on ideologiapohjaista, eikä hiljenisi varmaan siinäkään vaiheessa, kun maahan otettaisiin pelkästään kauniita ja himokkaita naimattomia mutta naintihaluisia latinotyttöjä Perusta.

Anonyymi kirjoitti...

Kattelin tapettia ja huomasin et sielä on miehiäkin. Tuli mieleen et onko ne oikeesti feministeja, ne miehet siinä, vai onko ne sellaisia tyyppejä jotka kuvittelee olevansa jonkinlaisia ritareita ja Hyviä Tyyppejä. Näet jos näin on, niin silloinhan ne on sovinisteja. Nimittäin ritariasenne naisia kohtaan on aikamoista sovinismia. Ritari kun olettaa että miehen on aina oltava naisen apuna ja tukena, kun se heikompi astia ei mihinkään kykene ilman sitä miehistä älliä ja muskelia.

Anonyymi kirjoitti...

"Asianomaisten tahojen kitinä on ideologiapohjaista, eikä hiljenisi varmaan siinäkään vaiheessa, kun maahan otettaisiin pelkästään kauniita ja himokkaita naimattomia mutta naintihaluisia latinotyttöjä Perusta".

Olen valmis ottamaan riskin.

lukkari kirjoitti...

Ihmettelen tämän ensimmäisen naisen kommenttia?! Jo nyt maamme melkein kaikkien orkestereiden intendentit ovat naisia, usein ei edes muodollisesti päteviä, miksi?!