tiistaina, marraskuuta 13, 2007

Vallankumous tulossa

Aamulehti Torstai 8. marraskuuta 2007. Ylänurkka. Maila-Katriina Tuominen:

Tehyn taistelu oikeudenmukaisen palkkapolitiikan puolesta enteilee koko kansakuntaa koskettavaa vallankumousta. Tehyläiset ovat nyt etujoukko, joka muistetaan vielä vuosikymmentenkin päästä.

Miksi? Siksi, että he nostavat naiset peräämään oikeuksiaan kaikilla muillakin työelämän alueilla. Tehyn kamppailu on vasta virittelyä sille, mitä tapahtuu, kun kaikki naiset tajuavat Kaarlo Kramsun runoin sanoin: Ei oikeutta maassa saa, ken itse sit' ei hanki.

Tehyssä on tietenkin myös miesjäseniä, mutta se ei muuta sitä tosiasiaa, että tässä on kyse naisten oikeudesta tasa-arvoiseen kohteluun työmarkkinoilla.

Palauttakaa mieleenne uutiskuvia tupo-neuvotteluista ja siitä, miten rähjääntyneen näköiset miehet avaavat yömyöhään neuvotteluhuoneiden ovet ja kertovat saavutetun tuloksen.

Vääntö on ollut kova, sitä kukaan ei epäile.

Mutta miksi niissä pöydissä ei juuri naisia näkynyt? Onneksi nyt näkyy.

On syytä muistaa, että yli puolet ihmiskunnasta on naisia. Suomalainen hyvinvointivaltio ei olisi kehittynyt ilman naisten osaamista ja ammattitaitoa.

Kun tehyläiset ovat nyt valmiita puolustamaan oikeuksiaan, toivottavasti myös muiden alojen naiset kokoavat voimansa.

Mitä tapahtuisi, jos kaikki työelämässä olevat naiset menisivät lakkoon? Suomi pysähtyisi, kuolema kulkisi voittajana kodeissa ja kaduilla.

Nyt on hyvä tehdä ajatuskoe. Mitä tapahtuisi, jos kirjastolaitos sulkisi ovensa, ostoskeskusten kassat ja myyjät lähtisivät tyynesti kävelemään, opettajat jäisivät kotiin, siivousalan ja päivähoidon ammattilaisia ei näkyisi missään, pankkien palvelutiskit olisivat tyhjät, tutkijat ja muut pätkätyöläiset jättäisivät työt sikseen ja niin edelleen.

Jo nämä naisvaltaiset ammattiryhmät pystyisivät halvaannuttamaan maan.

Optimistisesti toivon, että Tehyn työtaistelu ennakoisi suurta yhteiskunnallista muutosta, jonka voimana ovat kaikki naiset.

Tasa-arvon mallimaana pidetystä Suomesta on hiipimällä ja salaa tullut kova luokkayhteiskunta, jossa tuloerot noudattavat sukupuolijakautumaa.

Miesten ja naisten ansiokehitys kulkee täysin eri tahdissa.

Se on häpeällistä ja paljastaa kiusallisella tavalla sen, mitä palkkapolitiikasta vastaavat todella ajattelevat naisten osaamisesta ja pätevyydestä.

Suomalaiset naiset ovat koulutettuja, koulutetumpia kuin miehet. Suomalaiset naiset tekevät ja osaavat mitä vain. Siitä on maksettava.

Naiset, meissä on voimaa!

40 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

"Tehyssä on tietenkin myös miesjäseniä, mutta se ei muuta sitä tosiasiaa, että tässä on kyse naisten oikeudesta tasa-arvoiseen kohteluun työmarkkinoilla."

Eli mieshoitajilla ei ole mitään arvoa, eikä väliä? Kiitos vaan.

"Suomalainen hyvinvointivaltio ei olisi kehittynyt ilman naisten osaamista ja ammattitaitoa."

Entäs miehet? Heilläkö ei ole osaa eikä arpaa tässä prosessissa? Käsittämätöntä idiotismia.

"Mitä tapahtuisi, jos kirjastolaitos sulkisi ovensa, ostoskeskusten kassat ja myyjät lähtisivät tyynesti kävelemään, opettajat jäisivät kotiin, siivousalan ja päivähoidon ammattilaisia ei näkyisi missään, pankkien palvelutiskit olisivat tyhjät, tutkijat ja muut pätkätyöläiset jättäisivät työt sikseen ja niin edelleen."

Naistutkimuksen tekijät voisivat jäädä pysyvästi kotiinsa. Kaikki olisi silloin paremmin.

Kirjastotätejä en välttämättä tarvitse, osaan itsekin käyttää lainaus- ja palautusautomaatteja. Ja se pakollinen kirjastosivari voi hoitaa hyllytyksen todellisena orjatyönä. Orjatyönä, josta naiset eivät tiedä mitään. Opettajia ja päivähoitoa tarvitsen vielä vähemmän. Pankkiasiat hoidan netissä. Ruokakaupan (muita kauppoja en oikeastaan välttämättä tarvitse) kassalla voi olla mies. Samoin siivoojana.

Eli vastauksena kysymykseen: Ei paljon hetkauttaisi. Mutta miksi oikeasti korkeastikoulutetut naisopettajat ja kirjastotädit tukisivat huonommin koulutettujen hoitajien ahneutta, joka voi vaarantaa koko hyvinvointijärjestelmän, kun heidän omat palkkansa ovat jäämässä jälkeen?

"Miesten ja naisten ansiokehitys kulkee täysin eri tahdissa."

Ei muuten kulje.

"Suomalaiset naiset ovat koulutettuja, koulutetumpia kuin miehet."

Merkittävä tasa-arvo-ongelma. Mikä ei toki femakkoa häiritse yhtään. Vain naisten ongelmat ovat tasa-arvo-ongelmia hänen mielestään.

"Naiset, meissä on voimaa!"

Voiko myötähäpeään kuolla? Aika lähellä ainakin ollaan.

Maila (pesäpallo- varmaan)-Katriina Tuominen, olet tehnyt itsestäsi pellen.

Anonyymi kirjoitti...

Jorma, millä alalla olet?
- kaima

Anonyymi kirjoitti...

"Jorma, millä alalla olet?"

Import and export, putki ja rööri, tutkija, besserwisser ja joka paikan höylä yms.

Anonyymi kirjoitti...

Heh, naiset osaavat mitä vaan - paitsi päästä väitetystä palkkakuopasta? Tai eivät ainakaan ilman suurlakkoa?

Vaan entäs gerdtit ja auviset! Nyt vaan ukaasia pystyyn, että jos ei miesten tasa-arvo-ongelmiin puututa, niin alkaa marketeissa ja kouluissa paukkua. ;-)

Anonyymi kirjoitti...

Kun feminismi ja monikultturismi yhdistetään, saadaan Maila-Katriina Tuominen.

Anonyymi kirjoitti...

Nytkö se sukupuolten välinen sota sitten julistettiin alkaneeksi? Missäs niitä kokaardeja jaetaan? Ei vaineskaan, pysyttelen edelleen käpy naisen selän alla -kaartissa.

Anonyymi kirjoitti...

Jorma,

"Import and export, putki ja rööri, tutkija, besserwisser ja joka paikan höylä yms"

Ahaa, eli joko a)pätkätyöläinen b) opiskelija (ei yliopisto) c)työtön

Kirjastotyötä et ainakaan ole tehnyt, sen huomaan.

- kaima

Anonyymi kirjoitti...

Vai että naisissa on voimaa? Helppohan se on olla voimaa jos armeija, poliisi, koko yhteiskunta, poliitikot, lain käytännön toteutus jne. ovat totaalisesti naisten puolella.. Helppo se on sieltä sitten huudella että meissä sitä on voimaa!

Mutta jos järjestettäisiin jokin täysin rehellinen ja puolueeton mies vs. nainen matsi missä tahansa asiassa jossa vaaditaan voimaa, niin .. no, voinen jättää lauseen täydentämisen kesken.

- Vortac

Anonyymi kirjoitti...

"Mitä tapahtuisi, jos kaikki työelämässä olevat naiset menisivät lakkoon? Suomi pysähtyisi, kuolema kulkisi voittajana kodeissa ja kaduilla."

Entä jos kaikki miehet menisivät lakkoon? Sähköt sammuisivat aivan kaikkialta, naiset eivät saisi ajettua ylös edes varavoimaa sairaaloissa. Kaikki laitteiden varassa olevat potilaat kuolisivat tunneissa eikä tässä maassa tehtäisi yhtään mitään.

Kirjoittajan omalla logiikalla miehet ovat siis paljon tärkempiä kuin naiset.

Anonyymi kirjoitti...

On kyllä hassua lukea tämmöisten mailakatriinojen tekstejä, kun itse olen (miehenä) tehnyt koko ikäni surkeasti palkattuja pätkätöitä. Liksani on ollut täsmälleen sama kuin naispuolisilla työtovereilla, ja sen edestä olen päässyt kantamaan kaikki raskaat tavarat, vaihtamaan lamput, rassaamaan viemärit auki ja tappamaan hämähäkit nurkista - muiden hommien ohessa, nuohan ovat miehen velvollisuuksia jotka tulee hoitaa ilman eri korvausta. Uralla ohitseni ovat edenneet lähinnä naiset, kaikki esimiehenikin ovat olleet naisia ja korkein johtoporraskin on joka paikassa ollut hyvin naisvaltainen (no, isossa tavaratalossa oli myös yksi kiintiöhomo).

Että jos jossain se hallitseva heteropatriarkaatti on, niin se on kyllä piilotettu rakenteisiin niin hyvin että minä en ainakaan sitä ole ikinä nähnyt. :)

Anonyymi kirjoitti...

"Ahaa, eli joko a)pätkätyöläinen b) opiskelija (ei yliopisto) c)työtön"

Kaikki vääriä veikkauksia, valitan.

"Kirjastotyötä et ainakaan ole tehnyt, sen huomaan."

Itse asiassa olen, tosin vain ohimennen.

Ilmeisesti ajattelet ensimmäisen kommenttini perusteella, etten arvostaisi kirjastoissa työskenteleviä. Tämä ei pidä paikkaansa. Pidän kirjastoja ja niissä työskenteleviä henkilöitä suuressa arvossa ja kansansivistyksen sekä vapaa-ajan virkistäytymisen kannalta korvaamattoman arvokkaina. Fakta kuitenkin on, että tulisin kyllä toimeen, vaikka kirjastoissa työskentelevät naiset, kuten Maila-Katriina Tuominen visioi, menisivät lakkoon.

Anonyymi kirjoitti...

Jorma,

Asia vilpitön.

- kaima

sdasfafasd kirjoitti...

Kumma juttu että kun paperitehtaita suljetaan ja väkeä potkitaan pihalle en masse kukaan ei tajua kitistä kuinka tylysti miesvaltaisia aloja kohdellaan.

Sen sijaan kaiken muun aikaa kyllä vertaillaan hoitsujen palkkaa sellutehtaiden varastontyöntekijöihin.

Kun miehet ovat lakossa, silloin miehet ei kyllä todellakaan kehota kaikki miehiä menemään lakkoon. Vaginasolidaarisuus tuntuu olevan mallia "Jos minulla ei ole kivaa, kenelläkään muulla ei saa olla". Noudattelee oikeastaan aika pitkälti sitä linjaa, mitä täälläkin tarkoitetaan kun puhutaan feministien ja naisten kollektiivisesta tajusta ryhmäpaineista yms.

Heille maailma on sukupuolittunut paljon enemmän kuin kellekään VHM:lle.

Arawn kirjoitti...

Jorma: "Naistutkimuksen tekijät voisivat jäädä pysyvästi kotiinsa. Kaikki olisi silloin paremmin."

Unohdat nyt sen, että monet tutkijat tekevät töitään kotona. ;)

TN: "Heh, naiset osaavat mitä vaan - paitsi päästä väitetystä palkkakuopasta? Tai eivät ainakaan ilman suurlakkoa?"

Ovatko miehet saaneet liki aina tuntuvat palkankorotuksen jotenkin muuten? Jotenkin mieleen muistuu esim. paperityöläisten lakko (joka toki liittyi muihinkin juttuihin merkittävästi)?

Russ: "Kumma juttu että kun paperitehtaita suljetaan ja väkeä potkitaan pihalle en masse kukaan ei tajua kitistä kuinka tylysti miesvaltaisia aloja kohdellaan."

Ainakin paperialojen kohtelusta kai on kitisty julkisuudessa melko paljon?

Arawn kirjoitti...

Russ: "Kun miehet ovat lakossa, silloin miehet ei kyllä todellakaan kehota kaikki miehiä menemään lakkoon. "
Se on mahdollista. Sen sijaan jotkut miehet lakon aikana lähettelevät tappouhkauksia toimittajille, joiden jutut eivät heitä miellytä... (Hesarin toimittaja sai näitä paperilakon aikaan.) En toki osaa sanoa, olivatko nämä henkilöt itse lakkoilijoita vai joitain muita.

Molemmat tavat lienevät melko kyseenalaisia.

Anonyymi kirjoitti...

"Unohdat nyt sen, että monet tutkijat tekevät töitään kotona."

Naistutkimuksen tekemistä voi tuskin edes työksi laskea. Riittää kun raapustaa paperille seksistisiä ennakkoluulojaan ja kaunojaan.

Anonyymi kirjoitti...

"Se on mahdollista. Sen sijaan jotkut miehet lakon aikana lähettelevät tappouhkauksia toimittajille, joiden jutut eivät heitä miellytä... (Hesarin toimittaja sai näitä paperilakon aikaan.) En toki osaa sanoa, olivatko nämä henkilöt itse lakkoilijoita vai joitain muita."

Kyllä tässä on aika merkittävä ero. Noissa väitetyissä tappouhkauksissa (sitä paitsi melkoinen nössö on Pravdan toimittaja, jos nyt ei edes yhtä tappouhkausta kestä) on korkeintaan ollut kyse yksittäisten duunareiden älyttömyyksistä.

Nyt sensijaan femakot, jopa johtavan järjestönsä voimin, ovat propagoineet jonkinlaista naisten yhteisrintamaa (nais)hoitajien palkankorotusten maksimoimiseksi. Muista matalapalkkaisista (esim. poliisit, opettajat ja palomiehet) sekä potilaista viis.

Femakot uhkaavat siis tappaa, tai jättää kuolemaan, tuhansia, jos heidän vaatimuksiinsa ei suostuta.

Anonyymi kirjoitti...

"Jotenkin mieleen muistuu esim. paperityöläisten lakko"

Eikö paperipuolella viimeksi ollut kyse työsulusta, eli työnantajien toimesta, ei lakosta?

Arawn kirjoitti...

Jorma: Se oli vissiin sekä että. Ensin tyypit menivät lakkoon (ei tosin pitkään) ja sit työnantajat suivaantuivat ja iskivät työsulun. Mutta sinänsä olet oikeassa, itse muistin, että se oli kokonaan lakko.

sdasfafasd kirjoitti...

Arawn
Ainakin paperialojen kohtelusta kai on kitisty julkisuudessa melko paljon?

Kyllä mutta tarkoitin tässä naisvaltaiset-miesvaltaiset alat kontekstissa kun naisvaltaisilla aloilla on niin kurjaa ja aina poljetaan. Sitten kun miesvaltaisella alalla sattuu jotain, joka todella järisyttää yhteiskuntaa (Arawn on ihan oikeassa että tehtaiden sulkemisesta meuhkattiin aikalailla), hommaa ei suinkaan käsitelty mitenkään erityisenä miesvaltaisen alan kohtaama iskuna.

Kun kerran mies ja nais -valtaisten alojen diskurssi vallitsee niin kovasti, minä ainakin odottaisin että feministit puheissaan naisvaltaisten alojen kauheudesta ja siitä miten miehiä on vain johtajapaikoilla. Ottaisivat huomioon juuri tuonkaltaisia paperitehtaiden sulkemisia. Näin ei kuitenkaan käy, vaan hoitsutkin vetelevät aika usein vertauksia paperitehtaan varastotyöntekijään. Ja iltalehdessä varpusenaivo-nurvala väittää että naisvaltaisia aloja sitten kohdellaan jotenkin erityisen huonosti.

Miten minä olen käsittänyt että nämä paperilakkoilut ovat ainakin osaksi johtaneet tehtaiden alasajoon, ja niillähän oli olot aika hyvin jo ennen lakkoa.

Mitä tulee tappouhkauksiin, niin kyllä pravdan toimittajat saa niitä ilman paperitehtaiden sulkuakin, ainakin niiden pitäisi. Siinä ei ole mitään ylivaltameininkiä takana, kunnes taas vaginasolidaarisuudessa on aika vahvastikin ylivaltameiningin vivahteita.

Loppujen lopuksi.. kaikkien näiden "hallitus on vastuussa kuolleista" terroristeihin täysin verrattavien uhkailujen jälkeen, minun alkusympatiani on hyvin äkkiä muuttunut siihen, että nyt minä toivon pientä oppituntia nöyryydestä ellen suoranaista nöyryytystä, siitä huolimatta että se kostautuu huonona työilmapiirinä vuosiksi eteenpäin.

Ihmisiä kuolee ja vammautuu

Anonyymi kirjoitti...

jorma: "Muista matalapalkkaisista (esim. poliisit, opettajat ja palomiehet) sekä potilaista viis."

onko tämä ymmärrettävissä niin, että matalapalkkaisten pitäisi tyytyä osaansa koska muitakin samassa liemessä olevia aloja on?
potilaiden takia työssä pysyminen tai siihen johtava pakkolaki taas ei mahdu kaaliini ollenkaan. eikö täällä eletäkään elinkeinovapaudessa? vai syntyykö velvollisuus alalla pysymiseen "ilmaisen" koulutuksen vastaanottamisen myötä? näinhän ei ole kuitenkaan muiden alojen kohdalla, mikä lienee katsottavissa eriarvoisuudeksi. entä jos ihmiset tästä viisastuneena lakkaavat kouluttautumisen hoitajiksi: tuleeko valtio pakottamaan osan kansalaisista hoitajiksi?

russ: "Mitä tulee tappouhkauksiin, niin kyllä pravdan toimittajat saa niitä ilman paperitehtaiden sulkuakin, ainakin niiden pitäisi. Siinä ei ole mitään ylivaltameininkiä takana, kunnes taas vaginasolidaarisuudessa on aika vahvastikin ylivaltameiningin vivahteita."

eikös se ole mitä suurinta ylivaltaa että (uhkaa) ottaa toiselta hengen pois? (ammatti)etujärjestöt toki pyrkivät saamaan valtaa, mutta siinä nyt ei ole mitään patologisen pahaa tai rikollista. siihenhän kaikki politiikka perustuu.

Anonyymi kirjoitti...

"onko tämä ymmärrettävissä niin, että matalapalkkaisten pitäisi tyytyä osaansa koska muitakin samassa liemessä olevia aloja on?"

Koita ymmärtää se nyt aluksi niin, että muitakin matalapalkka-aloja on kuin naisvaltaisia.

Anonyymi kirjoitti...

jaaha, minulle on samantekevää kumpaa sukupuolta olevat matalapalkkalaiset työtaistelevat. haluan vain tietää eikö kenenkään matalapalkkaisen pitäisi vaatia enempää palkkaa kunnes on itse viimeinen matalapalkkainen?

Anonyymi kirjoitti...

"onko tämä ymmärrettävissä niin, että matalapalkkaisten pitäisi tyytyä osaansa koska muitakin samassa liemessä olevia aloja on?"

Ei, vaan se on ymmärrettävänä kritiikkinä feministejä kohtaan. Miksi ne eivät vaadi samalla tavoin palkankorotuksia miesvaltaisille matalapalkka-aloille? Tässä nähdään taas, ettei feministejä kiinnosta tasa-arvo, ainoastaan naisasia.

"näinhän ei ole kuitenkaan muiden alojen kohdalla, mikä lienee katsottavissa eriarvoisuudeksi."

Ihan samalla lailla rajavartijoita oltiin vastikään pakottamassa lailla töihin. Missä olivat Naisasialiitto Unionin protestit silloin? Jäivätkö ne esittämättä, koska rajavartijat ovat enimmäkseen miehiä, joten heidät kyllä saa feministien mielestä pakottaa mihin vaan?

"eikös se ole mitä suurinta ylivaltaa että (uhkaa) ottaa toiselta hengen pois?"

Itsekin tappouhkauksia (ihan konkreettisia) saaneena, en jaksa heltyä tuntemaan myötätuntoa jonkin Pravdan toimittajan väitteiden vuoksi. Joissain hommissa nämä ikävät jutut vain kuuluvat asiaan. Jos on nössö, ei kannata ryhtyä leikkiin mukaan.

"etujärjestöt toki pyrkivät saamaan valtaa, mutta siinä nyt ei ole mitään patologisen pahaa tai rikollista."

Feministijärjestöjen vallanhimo on nimenomaan patologisen pahaa ja lähestulkoon rikollista.

Anonyymi kirjoitti...

jorma, ilmeisesti ajattelimme nyt täysin eri asioita - sinä feminismiä ja naisten oikeuksia, minä ammattijärjestöä ja työläisten oikeuksia. en siis puolustanut kommentillani nimenomaan naisia vaan työntekijöitä. se on sitten eri asia, ovatko heidän palkankorotusvaatimuksensa kohtuullisia. lakkoon tulisi kuitenkin vapaassa maassa olla kaikilla oikeus (huom: myös miehillä ja miesvaltaisilla aloilla). kokeilkoot kuinka tärkeää heidän työpanoksensa on - palkka nousee kyllä sen mukaisesti. ja jos valtio pystyy ratkaisemaan ongelman esim houkuttelemalla virosta halvempaa hoitohenkilökuntaa suomeen niin suomalaisten hoitajien on silloin pakko vaan todeta, että reisille meni. sama pätee siis kaikkiin aloihin.

Anonyymi kirjoitti...

"jaaha, minulle on samantekevää kumpaa sukupuolta olevat matalapalkkalaiset työtaistelevat."

Blogissa lainatulle naiskirjoittajalle taas ei ole. Ja hänestä sekä hänen kaltaisistaan keskustellaan, ei sinusta. Jos nyt edes tarkoitat, mitä sanot.

Anonyymi kirjoitti...

"se on sitten eri asia, ovatko heidän palkankorotusvaatimuksensa kohtuullisia."

Mielestäni hoitajat ansaitsevat korotuksen, eivät tietenkään niin suurta kuin Tehy vaatii, mutta selvän korotuksen kuitenkin. Heidän ei pitäisi saada sitä siksi, että ala on naisvaltainen, vaan ennenmuuta siksi, että alan palkkatason pitäisi olla sellainen, että se houkuttelee jatkossakin alalle tulijoita.

"lakkoon tulisi kuitenkin vapaassa maassa olla kaikilla oikeus"

Lakkoon kyllä, mutta nyt on kyse joukko irtisanomisista, joilla yritetään kiertää lainsäädännön hoitajille asettamia velvoitteita. Valtion velvollisuus on huolehtia potilaiden turvallisuudesta, joten jonkinlainen laki oli tässä tilanteessa välttämätön, että edes jotain saataisiin pelastettua. Ei se tee tehyläisten työtaistelua tehottomaksi. Aivan samoin oli perusteltua toimia rajavartioiden kohdalla aikanaan. Ei rajoja vain voi jättää vartioimatta. Ihme ja kumma Naisjärjestöt eivät olleet silloin lainkaan huolissaan työntekijöiden oikeuksista.

Anonyymi kirjoitti...

jaaha: "Blogissa lainatulle naiskirjoittajalle taas ei ole. Ja hänestä sekä hänen kaltaisistaan keskustellaan, ei sinusta."

eli sinä olet tyytyväinen keskustelun fokukseen vasta kun se on tämänsisältöistä huutolaulua:
"Käsittämätöntä idiotismia." "Naistutkimuksen tekijät voisivat jäädä pysyvästi kotiinsa." "Voiko myötähäpeään kuolla?" "Tuominen, olet tehnyt itsestäsi pellen." "Naistutkimuksen tekemistä voi tuskin edes työksi laskea." "Femakot uhkaavat siis tappaa, tai jättää kuolemaan, tuhansia." (kaikki sitaatit tästä keskusteluketjusta)?

Anonyymi kirjoitti...

"eli sinä olet tyytyväinen keskustelun fokukseen vasta kun se on tämänsisältöistä huutolaulua:
"Käsittämätöntä idiotismia." "Naistutkimuksen tekijät voisivat jäädä pysyvästi kotiinsa." "Voiko myötähäpeään kuolla?" "Tuominen, olet tehnyt itsestäsi pellen." "Naistutkimuksen tekemistä voi tuskin edes työksi laskea." "Femakot uhkaavat siis tappaa, tai jättää kuolemaan, tuhansia." (kaikki sitaatit tästä keskusteluketjusta)?"

Asiallisia kommentteja Maila-Katriina Tuomisen idioottimaiseen kolumniin. Jos joku haluaa pesis-Mailaa puolustella, niin siitä vaan, olisi kiva kuulla millaisia selittelyjä tällä kertaa keksitään.

Anonyymi kirjoitti...

Tikka, ovathan nuo raflaavia huutoja, ei siinä mitään. Mutta tässä blogissahan nimenomaan etsitään femidiotismin kukkasia, minkälaista muuta reaktiota odotit?

Sitäpaitsi, en aivan suoranaisesti näe mitään vikaa noissa huudahduksissa. Pahempaakin näkee femakkojen taholta.

Anonyymi kirjoitti...

jaaha, no enhän toki teidän muiden kommenteista yllättynyt, sitä vaan ihmettelin miksi yritykseni keskustella aiheesta laajemmin ja neutraalimmin lytättiin. eikö asiallinen keskustelu tässä blogissa ole toivottavaa? hurmoshenkinen femakkojen päivittely ja kauhistelu on varmaan tarpeellinen henkireikä teille, mutta muilla on muunlaisia ambitioita.

Anonyymi kirjoitti...

"sitä vaan ihmettelin miksi yritykseni keskustella aiheesta laajemmin ja neutraalimmin lytättiin."

Tässä mitään ole lytätty, vastattu vain. Odotitko saavasi pelkästään tukea?

"hurmoshenkinen femakkojen päivittely ja kauhistelu on varmaan tarpeellinen henkireikä teille, mutta muilla on muunlaisia ambitioita."

Hurmoshenkisyys on tästä kaukana. Räväkkyys ja huumori ovat välttämättömyyksiä. Laajempia ambitioita on, mm. tasa-arvon toteuttaminen ja feminististen sortajien syökseminen valtaistuimeltaan.

Arawn kirjoitti...

Jorma: "Räväkkyys ja huumori ovat välttämättömyyksiä."

Meikä dissaa keskusteluissa räväkkyyttä nykyään. Liian usein se on vain nätimpi nimitys asiattomalle toisen hutkimiselle. :/

Oma mieli helpottui aikanaan kovin, kun lakkasi osallistumasta netin yhteisiin tappelusessioihin. Jos on huono tappelija ja herkkis, ei kannata sotkeentua.

Nimim. huono tappelija ja herkkis.

Anonyymi kirjoitti...

"Liian usein se on vain nätimpi nimitys asiattomalle toisen hutkimiselle."

Tääsä nyt ei ole kyllä ketään hutkittu asiattomasti, vaan kritisoitu pesis-Mailaa ja muita femuja ihan perustellusti. Jos tennis-Maila ei kestä kirjoituksistaan saamaansa palautetta, niin on väärällä alalla.

Anonyymi kirjoitti...

Tikka (masala), niin, yritit viedä keskustelua siihen suuntaan, että päreessä kommentoidun kirjoittelun sijaan pitäisi keskustella matalapalkka-aloista yleensä, sukupuolesta huolimatta.

Olet kuule vähän väärässä osoitteessa huolinesi. Samaa asiaa nimittäin toivovat kaikki tämän blogin kirjoittajat. Otapa yhteyttä Naisasialiitto Unioniin tai vaikka Maila-Katriina Tuomiseen.

Arawn kirjoitti...

Jorma: "Tääsä nyt ei ole kyllä ketään hutkittu asiattomasti, vaan kritisoitu pesis-Mailaa ja muita femuja ihan perustellusti. Jos tennis-Maila ei kestä kirjoituksistaan saamaansa palautetta, niin on väärällä alalla."

Ymmärrän itse asiattoman enemmän viestin sävyä ja sanamuotoja koskevana määreenä. Mutta makuasiahan se on. Totta on, että meikäläisen kynnys "asiattomuuksille" on aika matala. Siksipä pyrkinkin pysymään poissa ja olemaan joskus vaan hiljaa. :)

Anonyymi kirjoitti...

jaaha, parkuminen ja päivittely on siitä jännää, ettei se yleensä johda mihinkään. sen sijaan rauhassa mietityt, hyvin perustellut parannusehdotukset saattavat joskus johonkin johtaakin. tietenkään eivät tänne kommenttipalstalle hautautuneina, mutta kuitenkin. edes sellaisen keskustelun simulointi tuo minulle mielihyvää, mutta olen tosiaan varmaan väärässä seurassa.

Anonyymi kirjoitti...

"sen sijaan rauhassa mietityt, hyvin perustellut parannusehdotukset saattavat joskus johonkin johtaakin."

Niitähän tässä on esitettykin. On lopetettava puheet hotajista ainoana matalapalkka-alana, ja myönnettävä, että miesvaltaisiakin matalapalkka-aloja on. On myös tunnustettava, että miesten rooli hyvinvointiyhteiskunnan luomisessa ja ylläpitämisessä on vähintäänkin yhtä suuri kuin naistenkin. Hoitajien velvoittaminen lailla töihin ei sekään ole mitenkään ennenkuulumaton toimenpide. Jos ei pysty tunnustamaan näitä tosiasioita, ei pitäisi kirjoittaa kolumneja mihinkään lehtiin, koska silloin on liian tyhmä ja asenteellinen toimittajaksi.

Todellinen tasa-arvo-ongelma tässäkin on nimenomaan tuo kuolutuksellinen epätasa-arvo, josta siis kärsivät miehet. Tämänkin ratkaisemiseksi olisi keinoja: tarvitaan tutkimusta, tavoitteita ja toteutusta. Mitään näistä vain ei löydy.

Anonyymi kirjoitti...

Niin, jos olet sitä mieltä että pitäisi puhua matalapalkka-aloista ilman sukupuolittamista, niin olet tosiaan väärässä seurassa. Kaikki täällä ovat samaa mieltä kanssasi. Kehotan esittämään vastaavan mielipiteen jossain naisjärjestöjen keskustelupalstoilla tai femublogeissa.

Anonyymi kirjoitti...

"Miesten ja naisten ansiokehitys kulkee täysin eri tahdissa."

Ja tämän tason väitteitä ei sanomalehdissä tarvitsisi edes julkaista. Säästyisi paperia. Se on luonnonsuojelullinenkin kysymys.

Tämä ihan vain rakentavana esityksenä.