Naisten väkivalta, vaarallinen puheenaihe?Kalevan haastattelussa (Viikko-Kaleva 25.5.) Anne Moilanen antaa väärän todistuksen väittäessään, että Pasi Malmi tai allekirjoittanut haluaisi estää keskustelun sukupuolittuneesta väkivallasta. Asia on täsmälleen päinvastoin. Olemme tuoneet julkisuudessa esille, että tähänastinen sanotun väkivaltailmiön tutkimus ja keskustelu on ollut totaalisen yksipuolista. Tutkimus on pitkään perustunut lähtökohtaan, jonka mukaan nainen on uhri, mies syyllinen ja tekijä. Kaiken lisäksi tuota lähtökohtaa ei yleensä ole empiirisesti testattu.
Tässä suhteessa on nyt olemassa uutta mielenkiintoista kotimaista tutkimustietoa. Äskettäin Lääkärilehdessä (18.1.2008) julkistetussa tutkimusraportissa kerrotaan, että nuorista miehistä joka kuudes (17 prosenttia) ilmoittaa joutuneensa naisystävän lyömäksi. Etelä-Suomen lääninhallituksen ja puolustusvoimien toteuttamassa hankkeessa oli tarkoitus vaikuttaa nuorten miesten väkivalta-asenteisiin, mutta kysyttiin myös miesten omia uhrikokemuksia. Vastoin odotuksia he olivatkin joutuneet usein "sukupuolittuneen väkivallan” kohteeksi. Ilmiön laajuus vastaa kansainvälisiä tutkimustuloksia, totesivat arviossaan Markku Heiskanen ja Minna Piispa, jotka ovat tulleet tunnetuiksi kuuluisasta Usko, toivo, hakkaus -tutkimuksestaan. Nyt odotellaankin, että myös parisuhde- ja perheväkivallan koko kuvaa päästäisiin tutkimaan ennakkoluulottomasti.
USA:sta, Englannista ja Saksasta tiedetään, että puolisoiden aggressio ja väkivaltaisuus ovat verrannollista tasoa. Suomessakin tiedetään jo kymmenen vuoden ajalta, että naisten osuus törkeissä puolisoitten pahoinpitelyissä on 40 prosenttia.
Naisten väkivaltaisuus oli pitkään todellinen tabu, jonka tutkimistakin naisjärjestöt vastustivat. Järjestöt halusivat neljä vuotta sitten estää RAY:n rahoituksen Ensi- ja turvakotien liiton Vaiettu naiseus -hankkeelle.
Kummastelen, mitä vaarallista monipuolisessa väkivaltatutkimuksessa on. Ehkä siinä ovat vaarassa radikaalifeministien ideologiset asettamukset, mutta sen sijaan saatava tieto olisi osaltaan tarpeen perheväkivallan ehkäisemiseksi.
Tällä hetkellä argumenttiperusteinen keskustelu radikaalifeministien kanssa tuntuu tuskastuttavan vaikealta. Monet eivät halua kohdata kritiikkiä rehellisesti, vaan siitä esitetään julkisuuteen vääristelyjä, joita sitten touhukkaasti kritisoidaan.
Kuitenkin keskustelu myös sukupuolittuneesta väkivallasta kulkee vähitellen myös tutkimuksen piirissä aivan eri tasolla. Perheväkivallassa laajemminkin on olemassa naiserityisiä ja mieserityisiä piirteitä. Niitä pitää tutkia ideologisista rasitteista vapaana. Se ei ole ainakaan miesaktivisteille ongelma. Tavoitteena tässäkin asiassa tulee olla ennakkoluuloton tutkimus ja keskustelu, jossa molempien sukupuolten kohtaamiin ongelmiin suhtaudutaan avoimesti ja reilusti.
Hannu T. Sepponen
Mies vailla tasa-arvoa -kirjan toimittaja Tampere (julkaistu Kalevan yleisönosastossa 1.6.2008)