Riisi oli kiehunut liian vähän - mies sylkäisi suustaan ruuan ja lähti pihalle. Palatessaan sisälle mies pakotti vaimonsa syömään kourallisen pikkukiviä, jotta tämä tietäisi, mitä mies kärsii syödessään vaimonsa laittamaa ruokaa. Kohtaus on kirjasta, jota parhaillaan luen.
Suomessa lähes 20 prosenttia naisista kokee tai on kokenut parisuhteessa väkivaltaa. Kaikista länsimaista Suomessa kuolee asukaslukuun suhteutettuna toiseksi eniten naisia väkivaltaan. Perheväkivallan uhreista 90 prosenttia on naisia.
Naisiin kohdistuvassa väkivallassa ei ole kyse sen aiheuttamasta taloudellisesta ongelmasta. Kyse on ihmisarvosta. Väkivalta ei ole vain vuorovaikutustaitojen puutetta. Siinä on nimensä mukaisesti kyse vallasta. Miehen vallasta naiseen.
keskiviikkona, maaliskuuta 12, 2008
SDP tiedottaa
Tarja Filatov: Naisiin kohdistuva väkivalta on ihmisoikeusrikos:
Jätetty
Mustasukkainen avomies jätti Kanervan kohublondin:
Miesten helvetti.
Aina tämä menee näin. Miehet saattavat naiset pulaan ja sitten vain nauravat ja jatkavat kuin mitään ei olisi tapahtunut ja naiset saavat kantaa kaiken kuran. Ilkka Kanerva elää onnellisena morsiammensa kanssa, kun taas minut on heitetty kotoani. Se on epäreilua.Lapsipornoa.
Miesten helvetti.
Käykö flaksi
Montako miestä lähestyy teitä baari-illan aikana?
- Keskiarvoisesti se on varmaan jtn kaks tai kolme. Joinain iltoina tulee puhtaat nollat, mut joinain iltoina sit voi hyvinki tulla 5-6
- hmm riippuu todella paljon illasta ja yleisestä humalatilasta. eilen minua yritti lähestyä ehkä jopa 10 miestä, kaikki hirveässä humalassa täpötäydessä baarissa. yleensä määrä jää kuitenkin 0-2 kappaleeseen, nolla ei ole mikään harvinaisuus...
- Keskiarvo taisi sinkkuaikoina pyöriä 2-3 nurkilla eli hyvänä iltana jopa 5 kännistä yritystä ja huonona iltana ei yhtään.
- No siinä 2-6, liikkuu miten paljon olen liikkeessä.
- Useimmiten kun baareissa olen niin saan koko ajan hätyytellä miehiä pois kimpustani, tai ainakin tuntuu siltä. Nyt viimeksi kun olin yökerhossa, niin taisi reilut kymmenen miestä tai enemmänkin yrittää lähestyä minua. Siis nyt laskin vain ne, jotka pyysivät minua tyyliin jatkoille jonnekin muualle.
- Noh..Sanotaan vaikka että yleensä se on ainakin vähintään se 1, mutta muuten voi olla melkein kuinka monta vaan,sekin riippuu niin paljon tilanteesta ja missä on ja kenen kanssa ym..
- Sellanen "normaali" saldo on 1-5 (jossa AINA mukana joku ylivanha örvelö).
tiistaina, maaliskuuta 11, 2008
Miesfeministejä
Miesfeministi ja toinen:
Erobingo
Too soon.
Boneless Girl - javapeli.
Kotron ja muiden miesasiamiesten itkuraivarien herättämänä alkaa taas muistamaan joidenkin herrojen pelon siitä, että tasa-arvo on miehiltä pois.Bongaus
Erobingo
Too soon.
Boneless Girl - javapeli.
maanantaina, maaliskuuta 10, 2008
SDP feministiseksi puolueeksi
Sosialidemokraattisten opiskelijoiden SONK ry:n Feministinen manifesti on julkaistu.
Manifestissa määritellään sosialidemokraattista feminismi-käsitettä sekä esitellään konkreettisia parannusehdotuksia tasa-arvoisemman yhteiskunnan rakentamiseksi. "Naisasialiike on aikanaan syntynyt taistelemaan heikommassa asemassa olevan sukupuolen puolesta, aivan kuten sosialidemokratia syntyi runsaat sata vuotta sitten taistelemaan heikommassa asemassa olevan ihmisen, taloudellisesti ja sosiaalisesti sorretun työväestön puolesta", manifestissa sanotaan.Feministinen manifesti:
SONK on vaatinut, että SDP:n tulisi julistautua feministiseksi puolueeksi. Sukupuolten välisen tasa-arvon eteneminen tarvitsee feminististä ajattelua.
Sosialidemokraattiset Opiskelijat SONK ry näkee feministisen liikkeen yhteiskunnallisena muutosvoimana, jolla on yhteiset päämäärät sosialidemokratian kanssa.
Sosialismi ja feminismi jakavat yhä tänäkin päivänä saman ideologisen lähtökohdan.
Sukupuolten välinen ja sisäinen epätasa-arvo johtuu patriarkaalisesta ja heteronormatiivisesta valtajärjestelmästä. Feminismin tavoitteena on vapauttaa naiset ja miehet näistä sukupuoleen liittyvistä eriarvoistavista rakenteista.
Sukupuolen sosiaalinen konstruktio on tärkein sukupuolirooleja selittävä tekijä.
Sosialidemokratian on sitouduttava naisliikkeen päämääriin.
Vanhemmuuteen liittyvät oikeudet ja etuudet tulee yhdenvertaisesti ulottaa koskemaan myös sateenkaariperheitä.
Äitiys-, isyys - ja vanhempainlomien sekä hoitovapaan ajalta tulee kertyä eläkettä ja kokemuslisiä.
Seksin osto tulee kriminalisoida.
Seksuaalikasvatuksen ei tule perustua vain biologisiin näkökulmiin, vaan siinä tulee tuoda esiin myös seksuaalisuus nautinnon lähteenä sekä yksilön seksuaaliset oikeudet. Heteroseksuaalisuutta ei tule esittää ainoana seksuaalisuuden muotona.
Naisvaltaisten alojen huonompaa palkkatasoa ei voida selittää työn vaativuudella tai koulutustasolla. Kyse on patriarkaalisesta vallankäytöstä ja taloudellisesta sorrosta. Lisäksi naisten pitäminen syrjässä päätöksen teosta on kulttuurista sortoa.
Heteronormatiivisuutta tulee purkaa määrätietoisesti koulutuksen ja kasvatuksen kautta tarjoamalla tietoa eri seksuaalisuuksista ja sukupuoli-identiteeteistä.
Homoparien adoptio-oikeus on mahdollistettava lainsäädännön kautta.
Taiwan - kuulostaako tutulta?
Taiwan's women haters - 'home boys' They spend their time at home on the Net playing computer games and complaining about women:
It is not so much that they hate women, the young men say; it is just that women ignore, reject or betray them.
Mr Hsu Wen-hsiung, a bespectacled 26-year-old office worker who took part in the anti-couple demonstration last December, complained that women never had the patience to get to know him or allow him to show his good nature and sense of humour in a relaxed atmosphere.
'You spend so much time on the Internet that you don't get to know women, and then failing to find a girlfriend, you go back to the Internet,' he said. 'It is a vicious cycle.'
"The more a nice guy tries to act positively, the more he gets turned away", wrote one man who identified himself as Hsuan in a popular anti-couple chat room.
Aina miehen syy
Haussa täydellinen partneri
Why Can’t a Woman Be More Like a Man?
The Dolls, Kanervan tekstailukaveri (Youtube)
Sopivan puolison löytämistä vaikeuttaa myös se, että modernit kiinalaisnaiset ovat yhä korkeammin koulutettuja ja saavat yhä parempaa palkkaa. Monelle kiinalaismiehelle tämä on vaikea asia nieltäväksi.Ja kiinalaismiehelle oli vaikea nimenomaan hyväksyä sitä, että nainen on paremmin koulutettu ja saa parempaa palkkaa.
Mutta
"Etsitään poikaa, joka on yli 180 senttiä pitkä, yliopiston käynyt, omaa vakaan työpaikan, ansaitsee yli 5000 yuania (460 euroa) kuussa, omistaa asunnon mutta ei asuntolainaa ja on hyväkäytöksinen".
Why Can’t a Woman Be More Like a Man?
The Dolls, Kanervan tekstailukaveri (Youtube)
sunnuntaina, maaliskuuta 09, 2008
Feminismi pähkinänkuoressa
Nykyisin, kun kaikki ilmoittavat olevansa feministejä, käsite feminismi on vesittynyt sellaiseksi, että se ei enää tarkoita käytännössä mitään. Siksi on aiheellista tuoda esille, mitä sanalla feminismi varsinaisesti tarkoitetaan
Heteroseksuaalisuus sitoo naiset miehiin, ja se on siksi vahingollista feminismille, koska se erottaa naiset toisistaan; fyysisesti, tunteiden tasolla ja ideologisesti.Työtapaturmien määrä kasvaa edelleen:
Heteronaiset puolustavat usein liittoutumistaan miesten kanssa "poikkeusargumentilla", että juuri heidän aviomiehensä on toisenlainen. Mutta Penelope toteaa: ”Toivoisin, että saisin aina yhden dollarin feministiltä, joka on kyseenalaistanut minun separatismini, että juuri "hänen miehensä" on "erilainen". Ja sen jälkeen kun hänestä on tullut lesbo, tunnustanut minulle, että hänen miehensä oli raiskaaja, vaimonhakkaaja ja väkivaltainen naistenvihaaja.
ME OLEMME SODASSA. Miehet ovat vihollisemme, ja heteroseksi tekee naisista pettureita omassa asiassaan. En käytä tässä vertauskuvallista kieltä, tarkoitan mitä sanon kirjaimellisesti
Lesbous on feministis-strateginen ilmiö, ensi sijassa poliittisen solidaarisuuden ilmentymä, ei seksin ilmentymä. Naiset, jotka harjoittavat seksiä miesten kanssa ja jotka ovat naimisissa miesten kanssa, eivät ole lesboja poliittisessa merkityksessä, vaan vihollisen yhteystoimintamiehiä.
Lesbot ovat feminismille sama, mitä Kommunistinen puolue oli ammattiyhdistysliikkeelle. Taktisesti, kaikkien feministien pitää taistella kuolemaansa asti lesbouden puolesta lesbouden strategisen tärkeyden vuoksi.
Viime vuonna työtapaturmien määrä teollisuudessa kasvoi vajaat kolme prosenttia ja rakennusalalla peräti lähes yhdeksän prosenttia. Joidenkin arvioiden mukaan tapaturmat ovat vuodesta 2004 lisääntyneet viidenneksellä.
Työpaikoilla tapahtui viime vuonna 120 000 sellaista haaveria, jotka johtivat vakuutuskorvauksiin. Rakennusmiehistä tällaisia isompia vammoja sai 20 000.
lauantaina, maaliskuuta 08, 2008
Huumoria naistenpäivän kunniaksi
Miesasiaa voi mielestäni lähestyä kolmesta eri näkökulmasta.
Sukupuolten palkkaerot pysyvät sitkeänä ongelmana:
1) Mies vailla tasa-arvoa -kirjan mukainen ajatus siitä, että naiset, jotka ajattelevat miehistä ja miehisyydestä jotain kriittistä (eli feministit), ovat aiheuttaneet ajatuksillaan ja toiminnallaan miesten nykyisen kurjuuden. Näkökulma olettaa kaikki miehet yhdeksi yhtenäiseksi, samoin ajattelevaksi, tuntevaksi ja toimivaksi ryhmäksi. Feminismi aiheuttaa, kuten kirjassa kuvaillaan, miehissä jatkuvaa huonommuuden ja syyllisyyden tunnetta sekä murskaa miesten itsetunnon ja -luottamuksen.Feministi: porno vapauttaa naiset!
2) Niin kutsuttu paskan vatuloinnin näkökulma korostaa sitä, kuinka mies ei turhista valita, vaan menee miesporukalla saunaan juomaan viinaa ratkaisten näin ”ongelmansa”. Miesasia on paskan vatulointia, koska mies on luonnostaan miehekäs, eikä ole siis kiinnostunut tunteiden, ajatusten ja toimintatapojensa pohtimisesta eli vatuloinnista.
3) Kriittisen mies- ja naistutkimuksen näkökulma puolestaan huomioi sekä sukupuolierityiset tasa-arvokysymykset että yksilöiden väliset erot ilman vihamielisyyttä, halveksuntaa tai syyllistämistä.
Sukupuolten palkkaerot pysyvät sitkeänä ongelmana:
Eräs ongelma on, että naisaloja ei arvosteta yhtä paljon kuin miesaloja, vaikka niiden vaativuus olisi samaa luokkaa.Judith Butlerin teoria ei liity performanssiin:
Esimerkiksi sairaanhoitajien ja insinöörien palkkausero on ollut huomattava, vaikka heidän töitään voidaan pitää yhtä arvokkaina.
Helsingin Sanomissa 4. 3. julkaistussa Patrik Austinin kirjoituksessa "Naistutkimus kuumentaa tunteita" oli perätöntä tietoa.
Austin kirjoittaa: "Teos viittaa Judith Butlerin performanssiteoriaan. Sen mukaan biologista sukupuolta ei ole, vaan sukupuolinen käyttäytyminen ja seksuaalinen halu omaksutaan toistamalla kulttuurista eleistöä."
Ensinnäkin, Butlerin teoria ei liity performanssiin, vaan on teoria sukupuolen performatiivisuudesta.
Performanssi ja performatiivisuus ovat kaksi täysin eri käsitettä.
perjantaina, maaliskuuta 07, 2008
Tuhannet vaarassa
Amnesty vaatii toimia seksuaalista väkivaltaa vastaan:
Seksuaalisen väkivallan uhriksi joutuu Suomessa tuhansia naisia vuosittain. Huomattava osa uhreista ei tee rikosilmoitusta tapahtuneesta, joten suuri osa väkivallasta jää piiloon.Nainen maksaa moottoripyörävakuutuksesta enemmän.
Suomesta puuttuu kansallinen naisiin kohdistuvan väkivallan vastainen toimintaohjelma, joka kokoaisi ja tehostaisi eri ministeriöiden alaisuudessa tehtävää työtä. Amnestyn mielestä tällaisen ohjelman luominen on välttämätöntä. Sen tulee sisältää konkreettisia toimia myös seksuaalisen väkivallan torjumiseksi.
Väärin neuvottu
HNMKY veti pois kiistellyn avioliittomateriaalin. ja keskustelu.
HS-raadin vastaukset kysymykseen: Tarvitaanko internetsensuuria rikollisuuden torjumiseen? ja keskustelu.
Ruotsalaisapteekit ryhtyvät myymään seksivälineitä.
Men who do housework may get more sex
You're fired!
HS-raadin vastaukset kysymykseen: Tarvitaanko internetsensuuria rikollisuuden torjumiseen? ja keskustelu.
Ruotsalaisapteekit ryhtyvät myymään seksivälineitä.
Men who do housework may get more sex
You're fired!
So what is stopping companies from appointing women to their boards? Catalyst, an influential New York thinktank, has published a list of the barriers to female advancement to board level. Top of the list is women's lack of management experience, closely followed by women's exclusion from informal networks; stereotypes about women's abilities; a lack of role models; a failure of male leadership; family responsibilities; and naivety when it comes to company politics.
Imagine then, given these hurdles, that at one stroke British CEOs were required by law to sack at least two men, if not more, from their boards and replace them with women whom they presumably believed to be inexperienced, unproven, possibly not fully committed and ... well, female? How on earth did the Norwegians manage it?
torstaina, maaliskuuta 06, 2008
Harppauksia
Thors: EU kehittynyt tasa-arvoasioissa aimo harppauksen:
Nainen palasi useita kertoja hakattavaksi.
Lapsiporno-Karttusen manifesti ja nuorten poikien seksuaalisuus.
Selibaatin seuraus.
Tasa-arvossa on silti yhä paljon kehitettävää. Naisten palkat ovat yhä pienemmät kuin miehillä. Lapset jarruttavat naisten urakehitystä, mutta miesten uralla lapsista on vain hyötyä. Eläkkeellä naiset kärsivät miehiä useammin köyhyydestä, koska ura on ollut kehnompi.Nainen törmää yhä lasikattoon.
Nainen palasi useita kertoja hakattavaksi.
Lapsiporno-Karttusen manifesti ja nuorten poikien seksuaalisuus.
Selibaatin seuraus.
keskiviikkona, maaliskuuta 05, 2008
Jauhelihaa
Verkossa lapsista tehdään pornon jauhelihaa
Maskuliinisuus ei tarkoita sovinismia.
Tasa-arvoerät närästävät Ruotsin metalliliittoa.
Naistutkimus kuumentaa tunteita.
Lisäys: Itse artikkeli: Naistutkimus kuumentaa tunteita
Totuus riippuu näkökulmasta, väittävät feministit
Suomen laki ei myöskään ota kantaa koulupoikien kasvatusohjelmaan, joka pyrkii iskostamaan ikäluokan 99-prosenttiseen enemmistöön sen käsityksen, että tyttö on huora vauvasta alkaen.Kyllä tasa-arvolle, ei populaarifeminismille.
Maskuliinisuus ei tarkoita sovinismia.
Tasa-arvoerät närästävät Ruotsin metalliliittoa.
Naistutkimus kuumentaa tunteita.
Lisäys: Itse artikkeli: Naistutkimus kuumentaa tunteita
Totuus riippuu näkökulmasta, väittävät feministit
tiistaina, maaliskuuta 04, 2008
Naiset osaavat avioliiton ilman opetustakin
PUOLISOIDEN SUHDETARPEET (HNMKY)
Miehen viisi perustavinta suhdetarvetta:Vetoomus: HNMKY:n avioliittokoulu loukkaa naisia.
1 Että vaimo arvostaisi ja ihailisi miestään
2. Seksuaalinen täyttymys
3. Että vaimo olisi paras kumppani vapaa-ajan harrastuksissa ja hengellisen työssä
4. Kodinhoidon päävastuu on vaimolla
5. Viehättävä puoliso (miehen silmissä)
Vaimon viisi perustavinta suhdetarvetta:
1. Että mies osoittaisi ei-eroottista kiintymystä ja hellyyttä
2. Keskustelu (myös vaimon ehdoilla)
3. Toimeentulon päävastuu on miehellä
4. Miehen avoimuus ja rehellisyys
5. Miehen perheeseen sitoutuminen
Vantaan Tikkurilan seurakunnassa järjestetty avioliittokoulu loukkaa naisia, väittää seurakuntaneuvostolle lähetetty vetoomus.HS Keskustelu.
Tasapäistämisestä vouhottavat nyt unohtavat sen, ettei tässä suinkaan herneillä sille, etteikö nainen SAISI hoitaa kotia, vaan sille, että ilmeisesti OLETETAAN, että tämä on naisen tehtävä ja näin tulee toimia ja piste. Ei sellaisessa tilanteessa ole todellista vapautta. Se on lähinnä kuvottavaa painostusta.
Ja tosiaankin - vain miehelläkö on tarve katsella silmää miellyttävää kumppania? Miksei naisella olisi tällaista tarvetta? Miksei miehellä olisi tarvetta vakaaseen ja sitoutuneeseen kumppaniin? Tai miksi edes kaikki miehet erityisesti arvostaisivat ulkokuorta?
Ihan vammaa stereotyyppien rakentelua ja ihmisten muottiin ahtamista, sitten valitetaan, kun ihmisillä on paineita mukautua yhteiskunnan odotuksiin. Miksei ihmisiä katsota ihmisinä, yksilöinä?
Oi iloa, tasa-arvoa
Tasa-arvo vallan tavaksi.
Nörtti on joka viidennen unelmapuoliso.
Naistenpäivän kansallinen päätapahtuma, joka näkyy Kuntakanavalla koko maassa Bio Rex 7.3.2008 klo 14.00-16.00. Hyvä Ystävä, Toivomme vilpittömästi, että ehdit kanssamme juhlistamaan Naistenpäivää 2008 ja olet samalla läsnäolollasi tukemassa yhteistä pyrkimystämme tehdä Suomesta täysin tasa-arvoinen.When Women Cheat.
Nörtti on joka viidennen unelmapuoliso.
maanantaina, maaliskuuta 03, 2008
Vallankäyttöä
Valta avioliitossa: (pdf)
Lukemattomat television sketsiohjelmat pureutuvat siihen parisuhdedynamiikkaan, joka kulttuurissamme vallitsee. Näissä ohjelmissa naiset paheksuvat miehiä, jotka eivät ole oppineet naisten tapaa olla. Näissä laitetaan halvalla sekä miehiä että naisia. Naisten on pakko hyväksyä osansa nalkuttavana naisena. Nuoret miehet odottavat jo parisuhteen alkaessa hetkeä jolloin nalkutus alkaa ja yhtä paljon hetkeä, jolloin pääsevät sitä pakoon: riita tehdään vaikka väkisin (näinhän omilta vanhemmilta on opittu). Vaimolta ja äidiltä - jotka tässä tapauksessa ovat sama asia - salaa tekeminen on kaikista hauskinta. Omituinen on esimerkiksi se mies, joka vapaaehtoisesti raahaa tyttöystäväänsä mukanaan niin sanottuihin "poikien iltoihin".Nuoret ihmettelivät Kampissa järkyttyneinä teinien seksinmyyntiä.
Näissä stereotypioissa nalkuttava nainen vaatii mieheltään asioita, jotka vaikuttavat miehen näkökulmasta turhilta, vääriltä tai ainakin väärään aikaan vaadituilta. Nainen haluaa puhua parisuhteesta keskellä yötä, nainen haluaa miehen näyttävän hyvältä, tienaavaan paljon ja joka tapauksessa tekevän jotain muuta kuin tämä tekee: makaa sohvalla juoden olutta ja katsoen jalkapalloa. Tämä stereotypia miehestä on kulunut, mutta kaikesta huolimatta tunnistettava. Naisen epäkiitollinen (joillekuille innostava) tehtävä on – halusi tai ei, kasvattaa miestä, ohjata tähän naisen sisäsiistiin elämään – kesyttää mies. Miehen rooli tässä kuviossa on laittaa hanttiin parhaansa mukaan. Onnistuneessa avioliitossa mies on lopulta kesytetty ja naisen valtaan alistettu. Ainakin hän on oppinut pitämään suunsa kiinni – etenkin naisväen läsnä ollessa.
sunnuntaina, maaliskuuta 02, 2008
Kauppa käy
Aikuiset miehet ostavat teiniseksiä alkoholia ja tavaroita vastaan.
What happens when the woman proposes.
Miehille, jotka kulkevat omia polkujaan. More Joy: An Advanced Guide to Solo Sex.
What happens when the woman proposes.
Miehille, jotka kulkevat omia polkujaan. More Joy: An Advanced Guide to Solo Sex.
lauantaina, maaliskuuta 01, 2008
Kutka saa jatkua
Italian court outlaws touching of genitals:
Men and gender justice: old debate, new perspective:
The Italian supreme court has outlawed men from touching their genitals in public.Why girls can't have it all.
Men and gender justice: old debate, new perspective:
It is not uncommon to hear the statement that "men are also victims of violence at the hands of women". Such comments can be profoundly unhelpful, not least because this violence is nothing like on the same scale as the many forms of violence experienced by women from men.Record-high ratio of Americans in prison:
"While one in 30 men between the ages of 20 and 34 is behind bars, for black males in that age group the figure is one in nine."
Uran vaihto
Maria lopettaa seksityön rakkauden takia:
Marialle, 24, prostituutio on ollut vapaaehtoinen valinta. Nyt hän lopettaa, koska tietää elämänkumppaninsa kärsivän. Alle 20-vuotiaana harrastin paljon yhden illan juttuja. Usein niistä jäi ikävä maku. Vuosia myöhemmin mietin, että jos olisin ottanut niistä kerroista rahaa, olisin saanut edes jotain, Maria kertoo.
Ensimmäisestä kerrasta ei jäänyt pahaa mieltä. - Päinvastoin. Ajattelin, että olipa helppoa ja menenpä ostoksille.
- Tietenkään en voi laittaa seksityötä CV:hen. Mutta niin paljon muutakin tämä on kuin pelkkää seksin myymistä, että uskon näistä vuosista olevan hyötyä työssä ihmisten kuuntelemisessa, Maria nauraa.
Tilaa:
Kommentit (Atom)