keskiviikkona, toukokuuta 11, 2016

Miksi miehet eivät osallistu tasa-arvokeskusteluihin?

Kirjoitin vuonna 2008 artikkelin Miksi miehet eivät osallistu tasa-arvokeskusteluihin? kirjaan Sukupuolikysymys.

Kirja näyttää vihdoin ilmestyvän tänä vuonna, mutta Laasasen artikkeli ei ole enää mukana. Sen sijaan kirjan kirjoittajat koostuvat all female paneelista.
Miten sukupuoleen liittyvät merkitykset ja yhteiskunnalliset jaot vaikuttavat ihmisten elämään? Sukupuolikysymys tarjoaa perustiedot siitä, miksi ja millä tavoin sukupuoli ja erilaiset lähestymistavat siihen nykyisin jakavat ja yhdistävät meitä.
Arvostelu kirjasta
.

perjantaina, huhtikuuta 22, 2016

Kysymys kansanedustajille

Aamutelevisiossa keskusteltiin eduskuntaan perustettavasta feministiryhmästä
Ryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja Saara-Sofia Sirén (kok.) ja kansanedustaja Anders Adlercreutz (r.) kertoivat ryhmän perustamisen taustasta.


Lähetin kuvan kansanedustajille seuraavan kysymyksen:

Hei! Katsoin tänään aamutelevisiota, jossa olitte kertomassa eduskunnan feministiryhmästä ja sen tavoitteista.

Kerroitte pyrkivänne tasa-arvon lisäämiseen eduskunnassa.

KYSYMYS: Onko tavoitteenanne tasa-arvoistaa eduskunnan pukeutumiskoodi siten, että se on sama sekä miehille että naisille?

Tällä hetkellähän tilanne lienee se, että naisten pukeutumiskoodi on sallivampi kuin miesten pukeutumiskoodi.

Ystävällisin terveisin
Henry Laasanen
Jyväskylä

keskiviikkona, huhtikuuta 13, 2016

Satuhäät ja naisten parinvalinnan ihmeellisyys

Satuhäiden uusimmassa jaksossa Hanne on löytänyt itselleen jännämies Iston, josta löytyy kaikki jännämiehille tyypilliset viat päätatuoinnista ja pettämisestä alkaen.

Iston iho on kuin pakanamaan kartta, eikä morsian jää paljon jälkeen.

Vauvapalstalla häitä on käsitelty jo yli 300 viestin verran.

Morsian heittäytyy filosofiseksi:
"Pettäminen ei tehnyt hyvää suhteelle"
Häät täyttävät kaikki WT-kriteerit:
  • -seinätarrat
  • -kiroilu
  • -pettäminen
  • -pikainen sitoutuminen
  • -häissä viinaksia tölkistä
  • -tatskat
  • -lapset edellisistä suhteista
  • -turkin matka
  • -vahinkoraskaus
  • -morsian kirjoittelee äityleissä  
Mikäpä siinä, WT-häitä on paljon hauskempia katsoa kuin siloteltuja prinsessahäitä.

Morsian sanoi, että hän ei edes pidä Iston tyylisistä miehistä. Antoi kuitenkin jo eka treffeillä ja suhteeseen piti päästä - on se Isto kuitenkin sellainen ihqu jännämies.

Kun Iston oli tarkoitus muuttaa yhteen morsiamen kanssa, Isto karkasi uudesta kodista keskellä yötä.

Suhteen aikana Isto on pettänyt minkä on jaksanut.

Ja hupsista, morsian hankkiutui raskaaksi - ehkäpä Isto muuttuu parempaan suuntaan lapsen myötä?

Morsian uskoo, että Isto on nyt muuttunut mies, eikä varmana petä enää.

NAISTEN PARINVALINNASSA EI OLE MITÄÄN JÄRKEÄ

Morsiamen parinvalintaprosessissa on mennyt lähes kaikki perseelleen. Nyt ei voi kuin toivoa mahdotonta: tatuoidun jännämiehen elämänmuutosta.

Naisille pitäisi järjestää Laasasen parinvalintakursseja, jotta pahimmilta katastrofeilta vältyttäisiin.

tiistaina, huhtikuuta 12, 2016

En ymmärrä reaktioita meninistimeemiin

Artikkeli Son Posts An Obnoxious Meme, Mom Trolls Him In The Best Way kertoo pähkähullusta äidistä.
En ihmettele, että pähkähullu äiti ei ymmärrä meemikuvan tarkoitusta. Se ihmetyttää, että edes Amazing Atheist ei tunnu hokaavan tai tunnustavan meemin totuutta.

MEEMIN KOMMENTOINTI HÄMMÄSTYTTÄÄ

FB:sta löytyy tällaisia kommentteja pilvin pimein:
  • By the way if anyone one knows anything about men rights group which are the ones that creates this ridiculous meme, they are a army of misogynist. I would be very angry if I found out my son was following that crap.
  • I'm sick of these "men's rights" snot bags because they're all spoiled little boys who blame feminism for the fact they can't get laid instead of trying to be decent people. Good for that mom putting that little shit in his place.
  • The way the mom handled it doesn't actually help him other than to shame him into not posting controversial stuff he doesn't understand. Private, insightful conversation would've been much better.  
  • Wow, this Mom had such an opportunity to really school her son with love, integrity and class but she threatened him and called him a "Douche Canoe" instead.
  • Well, we all understand why he's an ass now. I would be disappointed in my son if he grew up to post such a thing.
"Me kaikki ymmärrämme, miksi poika on kusipää. Olisin pettynyt, jos oma poikani postailisi vastaavia meemejä."
Anteeksi vaan, minä en ymmärrä meemin aiheuttamaa närkästystä. Meemihän on hauska ja enemmän tai vähemmän paikkansa pitävä.

Selittäkää minulle, mikä meemissä risoo naisia?

maanantaina, huhtikuuta 11, 2016

Näin tasa-arvoa ei pidä mitata

Eduskunnan kansalaisinfossa järjestetään 21.4. klo 8.30–11.00 kaikille avoin keskustelutilaisuus sukupuolten tasa-arvon mittaamisesta ja Suomen tuloksista EU:n tasa-arvoindeksissä. Euroopan tasa-arvoinstituutin (EIGE) tuottaman tasa-arvoindeksin tuloksia käsitellään muun muassa kansanedustajista koostuvassa paneelissa.

Eduskunnan keskustelutilaisuus on tyypillisesti naisitettu arkkifeministeillä:
  • Tarja Filatov, SD
  • Heli Järvinen, VIHR
  • Eva Biaudet, RKP
  • Katja Hänninen, VAS 
TASA-ARVOINDEKSIN EPÄTASA-ARVOISUUS

Tasa-arvoindeksi rakentuu seksistiselle periaatteelle:

Mitä parempi naisten asema on, sitä tasa-arvoisempi maa on, vaikka naisten asema olisi kaikilla indikaattoreilla miesten asemaa parempi.

Indeksistä puuttuvat miesliikkeen esille nostamat teemat, kuten...
  1. Asevelvollisuus
  2. Lisääntymisoikeudet
  3. Huoltajuuspäätökset
  4. Valta lasten kasvatukseen (matriarkaatti)
  5. Syrjäytyneet, asunnottomat jne.
  6. Itsemurhat
  7. Miesten ja naisten terveydenhuoltoon käytetyt resurssit
  8. Miehet ja naiset valtion nettomaksajina ja saajina
  9. jne.
YHTEENVETO

EU:n tasa-arvoindeksi on tyypillinen feministien laatima nolla-indeksi, jossa on sivuutettu miesten epätasa-arvoiset elämänalueet lähes kokonaan koulutusta lukuunottamatta.

Feministiset indeksin tekijät esittävät indeksinsä objektiivisena totuutena, eivätkä huomaa feminististä biastaan indeksin alueiden valinnassa.

sunnuntaina, huhtikuuta 10, 2016

Essi Myllyojan MGTOW artikkeli on journalismin pohjanoteeraus

Essi Myllyojan artikkeli Nyt tulevat MGTOW-miehet – joko heitä löytyy sinun tuttavapiiristäsi? on tehnyt journalismin pohjanoteerauksen. Asiantuntijaksi on löytynyt asiasta mitään tietämätön feministi Milla Pyykkönen:
Naisasialiitto Unionin pääsihteeri Milla Pyykkönen kuulee ensimmäisen kerran kirjainyhdisteestä MGTOW, joten kovin vaikutusvaltaisesta liikkeestä tuskin on kysymys.
 Pyykkönen analysoi virheellisesti:
Mutta ehkä ongelma onkin juuri se, että MGTOW ei todellakaan halua hoivata, vaan pukea päähänsä persunuorten POIKA-lippiksen, juoda kaljaa miesluolassaan tai puuhata jotain muuta perimaskuliiniseksi miellettävää.
Pyykkösen analyysissä ei ole järjen häivää. MGTOW pyrkii eroon maskuliinisen rooliodotuksen vaatimuksista ja kohti ikiomaa polkuaan.

MGTOW ei tietenkään aio hoivata, koska MGTOW ei halua edes naissuhteita. Naisten suojeleminen, treffeillä maksaminen, perheen elatuksesta vastaaminen yms. ovat perimaskuliinisia toimintatapoja. MGTOW pyrkii niiden noudattamisesta eroon.

MITÄ MGTOW ON?

Essi Myllyoja olisi voinut selvittää MGTOW:n alkeet vaikkapa lukemalla Wikipediaa. Mutta ei, Essi kutsuu asiantuntijaksi mitään mistään tietämättömän feministin.

MGTOW sisältää seuraavankaltaisia ajatuskulkuja:
  1. Romanttiset suhteet naisten kanssa eivät läpäise kustannus-hyötyanalyysiä, eivätkä riski-palkkioanalyysiä.
  2. Suhteet naisten ja äärimmäisessä muodossaan yhteiskunnan kanssa pyritään lopettamaan.
  3. Yhteiskunta nähdään gynosentrisenä paikkana, jonka olosuhteet suosivat naisia.
  4. Protesti feministisiä lakeja vastaan.
  5. Naisilla tai yhteiskunnalla ei pidä olla oikeutta määritellä miehen elämän tavoitteita.
  6. Keltäytyminen hyväksikäytön kohteeksi joutumisesta niin taloudellisesti kuin fyysisen turvallisuuden kannalta
  7. Ei vaimoa, ei lapsia - ei ongelmia elämässä.

lauantaina, huhtikuuta 09, 2016

Feministin ja antifeministin kohtaaman sorron ydinero

Kirjoitus Feminismi on kuin persereikä – jokaisella on omansa esittää vastineen feminismiä vihaaville naisille.

PARADOKSI

Kirjoitus sisältää vastakkaiset väitteet:
  1. Lukiessani olen pannut merkille, että naiseksi itsensä identifioivalle feminismin kieltäminen on hyvä tapa saada kehuja ja päähäntaputuksia, varsinkin valtaa pitäviltä miehiksi identifioituvilta.
  2. Ylen haastattelemat naiset eivät halua nimeään julkisuuteen, koska feminismiä ei kuulemma voi vastustaa omilla kasvoilla.
Feministejä vihaavat naiset nimenomaan sanovat, että he eivät voi puhua antifeminismistään julkisesti. Antifeminismillä ei saa päänsilityksiä, vaan potkut ja ulossulkemisen "hyvien ihmisten" yhteisöstä.

FEMINISTIN JA ANTIFEMINISTIN KOHTAAMAN SORRON YDINERO
    Kirjoituksessa todetaan seuraavasti:
    Ylen haastattelemat naiset eivät halua nimeään julkisuuteen, koska feminismiä ei kuulemma voi vastustaa omilla kasvoilla. Sattumalta he nostavat haastattelussa esimerkin täysin päinvastaista kertovasta tapahtumasta. Emmi Nuorgam arvosteli blogissaan aivan aiheellisesti Anttilan kuvastoa tympeästä sukupuolinormatiivisuudesta. Tämän kirjoituksen tähden Nuorgam joutui valtaisan paskamyrskyn silmään. Feminismin vastustajat hyökkäsivät blogistin kimppuun sellaisella voimalla, että tapahtuma ylitti uutiskynnyksen ja toi netin vihapuheen jälleen kerran keskustelun aiheeksi. Jopa Anttila itse päätyi puolustamaan Nuorgamia.

    On aina vakava asia, jos ihmiset eivät vallitsevan ilmapiirin vuoksi koe olevansa vapaita kertomaan mielipiteitään. Mielestäni tämä esimerkki osoittaa, että feminismin puolesta puhuminen ei sekään ole helppo tie, kuten haastateltavat antavat ymmärtää.
    Kirjoittaja ei ymmärrä, että feministien ahdistelijat ovat internetin anonyymejä sotureita, joilla ei ole mitään todellista valtaa vaikuttaa feministin uramahdollisuuksiin. Toki vihainen palaute saattaa ottaa feministiä päähän, mutta siinäpä se.

    Lisksi hyökkäyksen kohteeksi joutunut feministi saa ylleen marttyyrin kruunun, runsaasti vaikutusvaltaisia puolustajia, apurahan, kustannussopimuksen ja lukemattomia tunteja positiivista media-aikaa.

    Antifeministit kokevat sen sijaan voimakasta institutionaalista syrjintää: apurahat peruutetaan, kutsut tilaisuuksiin loppuvat, töistä tulee potkut ja heistä tulee persona non gratoja.

    JOHTOPÄÄTÖS

    Feministit eivät suostu myöntämään voimakasta syrjivää vallankäyttöään, johon feminismin valta-asemat tasa-arvoinstituutioissa, hallinnossa ja mediassa antavat mahdollisuuden.

    Vallassa olevat feministit rankaisevat armottomasti suunsa aukaisevaa antifeministiä.

    Siinä missä hyökkäyksen kohteeksi joutuneen feministin  elämänmahdollisuudet lähtevät eksponentiaaliseen kasvuun, antifeministi joutuu pysyvästi elämän sivuraiteelle.

    sunnuntaina, maaliskuuta 13, 2016

    Arto Jokista muistellen

    Teoria miesten väkivaltaisuudesta

    Arto Jokisen kirja (ja lisensiaatintutkimus 1999) "Panssaroitu maskuliinisuus" on eräs harvoista suomalaisten miestutkijoiden kirjoista, jota käytetään laajasti naistutkimuksen oppikirjana. Kirjaa on kuvattu muun muassa "suomalaisen miestutkimuksen klassikoksi". Kirjassa kirjoitetaan seuraavasti (s. 20-47):
    • Patriarkaatti ei merkitse vain miesten ylivaltaa naisista ja naisten sortoa; se merkitsee myös naisten syyllistämistä tästä sorrosta. Naiset ovat syyllisiä myös hallitsevan miesluokan ongelmiin. Nainen on sekä uhri että syyllinen uhriuteensa... Nainen nimetään syylliseksi miesten toisiin miehiin kohdistamaan väkivaltaan, miehen itseensä kohdistamaan väkivaltaan sekä vielä naiseen itseensä kohdistuvaan väkivaltaan. Miesten väkivaltaisuutta pyritään siis siirtämään naisten syyksi.
    • Lapsiin kohdistuva väkivalta on naisiin kohdistuvaa väkivaltaa. Oman itsensä vahingoittaminen tai sillä uhkaaminen voi olla naiseen tai lapsiin kohdistuvia väkivallan tekoja esimerkiksi painostuskeinoina. Joissain tapauksissa mies saattaa ennen itsemurhaansa tappaa vaimonsa ja lapsensa. 
    • Seksuaalista väkivaltaa on huomautella tuntemattomille naisille näiden ulkonäöstä tai epätoivottu viheltely tai huutelu. Sitä on myös takapuolelle taputtelu ja kaikki muu ei-toivottu koskettelu, kähmiminen ja käpälöinti... Seksuaalista väkivaltaa on pakottaminen yhdyntään esimerkiksi vetoamalla aviovaimon velvollisuuksiin tai omiin tarpeisiin. Yleisin seksuaalisen väkivallan muoto on raiskaus, joista useimmat tapahtuvat kotioloissa.
    • Perhettä käsittelevässä tutkimuksessa on puolestaan unohdettu, että kyse on lähes poikkeuksetta miehen väkivallasta naisia ja lapsia kohtaan.
    • Perheessä tapahtuva väkivalta on lähes poikkeuksetta miehen fyysistä väkivaltaa naista ja lapsia kohtaan. 
    • Tilastotietojen mukaan väkivallan tekijät ovat lähes poikkeuksetta miehiä.
    • Käsitys että miesten tuntemiinsa naisiin kohdistama väkivalta juontuu ns. henkisestä väkivallasta tai jopa seksuaalisesta väkivallasta, ovat osa naisiin kohdistuvan väkivallan puhe- ja ajattelutapaa eli diskurssia. Edelleen väite, että suomalainen väkivalta tutkimus on keskittynyt miesten tuntemiinsa naisiin kohdistaman väkivallan tutkimukseen, on virheellinen ja osa naisiin kohdistuvan väkivallan diskurssia.
    Kirjassa toistetaan moneen kertaa, että väkivallan tekijät ovat lähes poikkeuksetta miehiä ja sen lisäksi annetaan ymmärtää, että lapsiin kohdistuvan väkivallan tekijät ovat miehiä. Miesten väkivaltaisuutta käsittelevää feminististä tutkimusta ei saisi kyseenalaistaa, koska tuollainen kritiikki on osa naisiin kohdistuvan väkivallan diskurssia.

    Teoria homososiaaliaalisuudesta

    Teoria homososiaalisuudesta on ollut kriittisten miestutkijoiden lempilapsi (sosiobiologian sijaan). Jokinen kertoo homososiaalisuuden teoriastaan Aviisissa:
    • Jokinen alkaa piirtää kuviota. "Tässä on kolme asiaa, jotka liittyvät toisiinsa: homososiaalisuus, pakkoheteroseksuaalisuus ja valta. Nämä kolme ovat se juttu, josta muodostuu mieskeskeinen yhteiskunta."
    • Jokisen mukaan miehillä on sukupuolena taipumus muodostaa keskenään liittoumia, jotka voivat olla soturiyhteisöjä, moottoripyöräkerhoja tai olutseuroja. Liittouman ydin on juuri sukupuoli: se yhdistää ja toisaalta erottelee naiset joukosta.
    • Kokonaan ilman naista ei silti pärjättäisi. Ei, vaikka lisääntyminen pystyttäisiin hoitamaan miesten kesken. Tässä tulee kuvioon Jokisen kolmijaon toinen osatekijä, pakkoheteroseksuaalisuus. Miehet tarvitsevat halulleen ja suhteensa sidokseksi jonkin objektin, joka usein on nainen.
    • "Suomalainen yhteiskunta on homososiaalinen, mutta samalla pakkoheteroseksuaalinen. Miehen on haluttava naista, mutta hänen pitää silti pysyä miesten leirissä. Heteroseksuaalisen halun kohde on nainen, mutta homososiaalisen halun kohde on toinen mies."
    • Miesten välinen solidaarisuus siis toteutuu Jokisen mukaan usein naisten kustannuksella. Homososiaalisuus voi hetkeksi ylittää luokkarajatkin, kun toimitusjohtaja ja huoltomies liittoutuvat seksistiselle vitsille nauraessaan tai toimiston nuoren naistyöntekijän takapuolta kommentoidessaan.
    • Naisia tuskin lohduttaa tieto siitä, että kun miesporukka huutelee terassilta ohikulkeville naisille törkeyksiä, ei pääasia ole naisten halventaminen, vaan miesten välisen sidoksen vahvistaminen.
    • Vielä naisiakin alempana homososiaalisessa yhteiskunnassa ovat homot. "Naiset ovat seksuaalisesti haluttavia, mutta sosiaalisesti arvottomia. Homot ovat seksuaalisesti mahdottomia, mutta myös sosiaalisesti arvottomia", Jokinen tiivistää.
    • Silti homososiaalisten heteromiesten kanssakäyminen saa usein homoeroottisia piirteitä. Väännetään kättä, painitaan, poseerataan kameralle - usein alasti. "Miksi ne eivät harrasta seksiä keskenään? Voisi olettaa se olisi kaikkein järkevin ratkaisu, kun ne kerran toisiaan haluavat ainakin jossain mielessä", Jokinen pohtii.
    Markku Jokisipilä

    Jokisipilä kirjoittaa.
    Soikkeli

    Soikkeli kirjoittaa:
    Muihin humanisteihin verrattuna Axu oli kova luu. Fysiikaltaan ja mieleltään vahvimpia ihmisiä, mitä tunsin. Itsekkäimpiä, itsenäisimpiä, ja varmasti itseironisin. Iron Man.
    Siksi hänen poismenonsa tuntuu mahdottomalta. Diabetes oli jatkuva kiusa, mutta sellaisiin asioihin Axu suhtautui järjestelmällisesti, jopa korostetun vähättelevästi. Hän treenasi itseään niin aikidossa kuin elämässä, ehkä enemmän eli yksinäisemmin kuin kukaan muu tuntemani olento.


    Axu oli ennen kaikkea hankalin ihminen mitä tunsin. Eihän sellaiset ihmiset kuole.
    Axu oli aina hieman pelottava vaikka hänet tunsi kuinka hyvin, helposti ärtyvä ja nopeasti etäinen tai ivallinen, arvaamaton. Siksi Axua näki mieluiten kahdestaan, ja yhä harvemmin, vaikka mistään muualta ei saanut yhtä rehellistä kommenttia tästä asioiden maailmasta kuin häneltä.


    Kirjoittaminen yhdisti meidät nekin vuodet, kun pidimme yhteyttä satunnaisesti. Puhuimme epäselvästi, elimme epäselvästi, asettumatta mihinkään. Olimme molemmat hankalia persoonia, miestapaisesti kyllä, niin ystävien kanssa kuin parisuhteissa. Tiesimme sen toisistamme, mutta erityisen hyvin tiesimme millaiseen kulttuurisotaan osallistuimme.


    Silti Axu oli se, joka jaksoi naureksia takakireille miestutkimuksen ivaajille, hännikäisille ja laasasille, ihmetellä niiden elämäntapaa. Axu jaksoi osallistua miesjärjestöjen politiikkaan juuri sellaisella keskustelevalla vakaumuksella, jota voi pitää ihanteena kaikelle politiikalle. Kun Axu päätyi Tasa-arvoasiain neuvottelukuntaan virkamieheksi, hänellä oli takanaan melkoinen kouliintuminen tehtävään, niin teorian kuin käytännön keskusteluista. Hän oli siinä aiheessa veteraani jos kuka.

    Mutta Axua kuvaa parhaiten se millainen hän oli alkoholistina.
    Kun Axu alkoi juoda Impilinnan kämpässään, se näytti yhtä hölmöltä kuin kehno näyttelijä esittäisi alkoholistia lavalla, samalla kun miettii seuraavaa shakkisiirtoa. Hän oli aina yhtä terävä ja aina yhtä tietoinen tilastaan. Hän joi olutta kuin kone.

    Kun Liisa oli lyönyt Axua paistinpannulla päähän, hän otti makuupussinsa ja meni yöksi metsään nukkumaan. Hän kertoi tätä ylpeän tyytyväisenä. Parisuhde ja alkoholi olivat hänelle tapoja kostaa maailmalle. Axu oli samurai. Axu oli punk.

    Kun näytin Axulle artikkeliani alkoholismikuvauksista, hän totesi ykskantaan: "Ihan hyvä, mutta yksinäisyydestä et ole kirjoittanut mitään."

    Vielä sittenkin kun Axu alkoi käydä AA-kerhon kokouksissa, tulin ehdottaneeksi hänelle pistäytymistä seminaarioluella. Axu siihen: "Oletko sä tosissasi?" Teki mieli vastata samalla mitalla: oletko SINÄ tosissasi? Sinähän olet ainoa ihminen, johon viina ei vaikuta.
    Axun elämäntapa näytti siltä, että hänen oli helppo mennä rooleihin ja olla välittämättä siitä, mitä ihmiset hänestä ajattelivat. Hän oli mukana bdsm-piireissä, mutta sekin näytti ulkoapäin yhtä kylmän koomiselta roolileikiltä. Hänelle se tuntui olevan ainoa tapa elää todeksi fiktiota.

    Sama päti teksteihin. Itsekritiikki ei ollut Axulla niinkään tekstin laatuun kuin todenmukaisuuteen liittyvää. Fiktio ja mielikuvitus olivat hänelle, kirjallisuuden rakastajalle, kiinnostavia käytännöllisyydessään, mutta scifin ja fantasian kaltainen proosa olivat hänestä lapsellisia. Samoin kuin akateeminen teoriapaatos.

    Axu teki väitöskirjaa vuosien sijaan vuosikymmenet, ja viime syksynä hänellä oli jälleen yksi "viimeinen editointi" meneillään. Aina hän epäili tekemisensä merkitystä, ei niinkään tekstin laadun vuoksi, vaan jotta siinä ei olisi sitä teoriaksi naamioitunutta valhetta.
    "Uskotko sä siihen OIKEASTI?" Axu saattoi kysyä muiden tutkijoiden teorianrakennuksesta. Ja hän tarkoitti sitä.
    R.I.P

    : Laajasti tunnettu miestutkija Arto Jokinen 1964–2016

      maanantaina, maaliskuuta 07, 2016

      Otsikointi paljastaa feministisen kaksoisstandardin

      Kun naisen tulot perhessä ovat suuremmat, Nainen "kantaa vastuun perheen elatuksesta".
      Kun miehen tulot ovat suuremmat, sanotaan: "Lapsiperheessä äidin ansiot ovat vain 62,5 prosenttia isien ansioista."


      Nainen kuvataan aina uhrina, olivatpa hänen tulonsa suuremmat tai pienemmät kuin miehen.

      MIKSI EI OTSIKOIDA NÄIN?
       
      1. Naiset laistavat elatusvastuutaan: 66 prosentissa kahden vanhemman perheistä mies on pääelättäjä.
      2. Äidit eivät kanna elatusvastuutaan: äidit tuovat perheeseen vain 62,5 prosenttia tuloista.

      perjantaina, maaliskuuta 04, 2016

      Vastamedian nousun syy

      Suomen medialla on yksi ja sama feministis-mokutuksellinen idelogia, joka toistuu mediasta toiseen, olipa kyse televisiosta, Taloussanomista tai vaikkapa Kalevasta.

      Perussuomalaisten Suomen uutisissa lienee jonkin sortin antimokutusta, mutta muuten lehti on heikkotasoisimmasta päästä.

      Mikään media ei tue tue miesnäkökulmaista uutisointia tai miesten tasa-arvon ajamista. Media julkaisee feministien tiedotteet kritiikittä. Jos toimittaja ei ole itse feministi, niin uskallus tai kyky feminismin kritiikkiin puuttuu kokonaan.

      Suomalainen media on täynnä feminististä propagandaa:
      Kun feministit avautuvat, media hyppää kärrynpyöriä.

      Muutaman kerran vuodessa joku marginaalimedia julkaisee feministisiä totuuksia kyseenalaistavan artikkelin, joka vaietaan pian kuoliaaksi.

      Englannissa asiat ovat toisin

      Englannissa on lehtiä kuten Guardian ja Daily Mail, joiden ideologiat eriävät toisistaan merkittävällä tavalla. Lukijoilla on vaihtoehtoja.

      Breitbart julkaisee suositun anti-feministisen Milo Yiannopouloksen tekstejä.
      Media ei ei tajua tai julkisano ideologiaansa

      Media yrittää vakuutella kertovansa vain totuuden, ilman piilevien feministis-mokutuksellisten olemassaoloa. Joko media ei ymmärrä piileviä ideologioitaan tai sitten he eivät suostu tunnustamaan niitä ääneen.

      lauantaina, helmikuuta 27, 2016

      Sukupuoli-identiteetti ei ole sama asia kuin sukupuoli

      Demarinuoret kirjoittaa otsikolla ”Äärimmäisen loukkaava” – Demarinuoret tyrmää täysin Perussuomalaisten Nuorten ”avoimesti syrjivän kampanjan”.

      Minä en ainakaan halua ottaa ihmisiltä oikeutta "ilmaista sukupuoltaan haluamallaan tavalla". Se ei vaikuta myöskään olevan perussuomalaisten nuorten tavoite.

      Demarinuoret kirjoittavat:
      Ahdasmielinen lokerointi kuvaa paremmin Perussuomalaisten Nuorten ajatusmaailmaa kuin mitään muuta.
      Valtio on hyvin ahdasmielinen lokeroija, eikä Demarit ole ajanut valtion suorittamaan lokerointiin muutosta. Valtio jakaa ihmiset varsin tiukasti miehiin ja naisiin.

      Oman identiteetin määrittely
      1. Koen olevani Napoleon
      2. Koen olevani musta lesbofeministi
      3. Koen olevani marsilainen orava
      4. Koen olevani kanadalainen
      Ihminen saa kokea olevansa mitä haluaa. Kokemus omasta identiteetistä on kuitenkin aivan eri asia kuin se, mitä ihminen oikeasti on.

      Monet pähkähullut kokevat mitä erilaisimpia identiteettejä, mutta yhteiskunta ei kohtele heitä koetun identiteetin mukaan.

      Mitä tarkoittaa itsensä tunteminen mieheksi/naiseksi?

      Miltä tuntuu kokea itsensä mieheksi tai naiseksi? Muiden kokemuksia on mahdoton tietää, koska voimme tietää ainoastaan oman pään sisältömme.

      Koenko minä itseni mieheksi? Ehkä, en minä tiedä. En minä koe paljon mitään. Pitäisi varmaan tietää vertailun vuoksi, millaista on tuntea itsensä naiseksi. Saattaa olla, että minä en koekaan itseäni oikealla tavalla mieheksi.

      Transumiehet haluavat pukeutua naisten vaatteisiin, laittaa huulipunaa ja käyttäytyä naisellisesti. He haluavat eroon pippelistä, karvoista ja matalasta äänestä. Jos tuollaiset halut sisältyvät naisen identiteettiin, niin silloin minä en ole nainen. Toisaalta on olemassa paljon naisia, joilla ei ole mitään hinkua naiselliseen käytökseen.

      Yhteenveto

      Valtio määrittää sukupuolen hyvin ahdasmielisesti ulkoisten vemputtimien perusteella. Demarit ovat vuosien saatossa olleet usein vallassa, mutta he eivät ole koskaan hakeneet muutosta tuohon asiantilaan, kuten ei mikään muukaan puolue.

      Sukupuoli-identiteettiä ei ole järkevää käyttää sukupuolen määrittelyyn - samalla tavalla kuin kansallisuus-identiteettiäkään ei käytetä kansalaisuuden määrittelyyn.

      Napoleoniksi itseään luuleva ihminen ei ole Napoleon.

      perjantaina, helmikuuta 26, 2016

      Sukupuolia on kaksi

      Mistä tietää, että sukupuolia on kaksi? No, on olemassa vain kaksi erillistä vessaa. Paitsi tietenkin vammaisten vessa.

      Miehillä on pippeli, naisilla on pinppi. Miehet siittävät, naiset synnyttävät.

      Sukupuolten jako kahteen on vanhin, ilmeisin ja käytännöllisin lajittelu. Sen lisäksi on olemassa pieni joukko ihmisiä, joka ei sovi selkeästi kummankaan sukupuolen sisään. He ovat välisukupuolisia, poikkeamia, epänormaaleita tai jotain muuta.

      Lähes kaikissa dikotomioissa on poikkeuksia. Sukupuolijaossa poikkeuksia on poikkeuksellisen vähän. Esimerkiksi kansanedustajat jakaantuvat selkeästi kahteen sukupuoleen - niin asia on ollut jokaisessa eduskunnassa.

      Ihmisen tuntemus omasta sukupuolestaan


      Entäpä jos ihminen kokee olevansa vastakkaista sukupuolta? Entäpä jos ihminen kokee olevansa jotakin muuta sukupuolta?

      Ihmisen saa lain mukaan kokea olevansa ihan mitä sukupuolta haluaa. Siihen ei kukaan ajatuspoliisi pysty puuttumaan.

      Jos ulkoinen sukupuoli ei vastaa koettua sukupuolta, henkilö voi leikkauttaa itsensä oravaksi tai minun puolestani ihan miksi haluaa.

      Kokemuksella omasta sukupuolesta ei kuitenkaan ole mitään tekemistä oikean sukupuolen kanssa. Vaikka minä tuntisin itseni mustaksi lesbonaiseksi, joutuisin silti armeijaan, joutuisin käyttämään miesten vessaa, eikä minua edelleenkään päästettäisi lesbojen allasbileisiin. Pariutumismarkkinoiden osanottajat luokittelisivat minut edelleen mieheksi.

      Sukupuoli ei määrity oman kokemuksen perusteella, koska kyseessä on ulkopuolinen pariutumismarkkinoiden osanottajien ja yhteiskunnan tekemä luokittelu, eikä suinkaan päänsisäinen tapahtuma.

      Poliittinen kamppailu määrittelystä


      Sanojen määrittelylle ei ole olemasta korkeinta Jumalan sanaa, joka asettaa ehdottomat merkitykset.

      Sukupuolten määrittely on lopputulos poliittisesta kamppailusta.



      Itse kannatan kahden sukupuolen käyttöä, koska muu olisi järjetöntä queerfeminististä sanojen vääntelyä. Ei aurinkokuntaakaan mallinneta laittamalla maapallo kaiken keskipisteeksi, koska aurinkokeskeinen malli on selkein.

      Ovatko muunsukupuoliset yhtä arvokkaita kuin kaikki muut


      Eivät ole.

      Evolutiivisesti arvokkaimpia henkilöitä ovat lisääntymiskykyiset yksilöt. He, jotka pystyvät lisääntymään biologisten ominaisuuksien puolesta ja he, jotka pärjäävät lisääntymiskamppailussa.

      Arvokkaimpia yksilöitä ovat alfa-urokset, jotka laittavat tiineiksi valtaisan joukon naaraita. Seuraavana asteikossa on synnyttävien naisten suuri joukko. Arvoasteikon pohjalla lojuu suuri joukko alempitasoisia miehiä, synnyttämättömät naiset, ehdat homoseksuaalit sekä pienen pieni joukko lisääntymään kykenemättömiä muunsukupuolisia.

      Maskuliiniset miehet ja feminiiniset naiset ovat arvokkaimpia yksilöitä sekundaaristen sukupuoliominaisuuksiensa puolesta, koska muut ihmiset arvottavat heidät korkeimmalle pariutumismarkkinoilla.

      Sanojen tasolla kaikki "sukupuolet" ynnä muut poikkeamat voidaan tietenkin määritellä yhtä arvokkaiksi, mutta huulien heiluttelu ei tuota todellista yhdenarvoisuutta käytännön elämässä.

      perjantaina, helmikuuta 19, 2016

      Feministien rivit rakoilevat ruskeiden feministien paineessa

      Feministien parista kuuluu yhä enemmän riitasointuja. Mitä enemmän feministejä työntyy areenalle, sitä ankarammaksi käy taistelu vallasta ja rahasta.

      Laura Honkasalon kirjoitus
      kertoo ristiriitojen lisääntymisestä.



      Ärtymyksensä ilmaisee myös Katleena Kortesuo:
      Olen kypsynyt tietynlaiseen feminismiin.

      Tuska iski ensimmäisen kerran jo pari vuotta sitten, kun Naisasialiitto Unionin jäsenyyttä ei avattu miehille. Aivan kuin jalkovälissä roikkuisi jokin todiste naisvastaisuudesta.

      Vastustan sukupuoleen perustuvia hyvä veli -kerhoja, mutta asia ei ratkea sillä, että pidetään yllä hyvä sisko -kerhoja.

      Tuska iski toisen kerran tammikuussa, kun luin Rosa Meriläisen kolumnin. Hän kuulemma laittaa ystävänsä parisuhteen edelle.

      En tiedä hänen parisuhteittensa laadusta, mutta kun olen valinnut elämänkumppanini, pidän yhtä hänen kanssaan. (Ja jos asiat menevät pieleen, ottaisin eron siksi että suhde on huono, en siksi että kaverit ovat tärkeämpiä.)

      Tuska iski kolmannen kerran eilen. Minut oli liitetty pyytämättä salaiseen Facebook-ryhmän, joka on naisten verkosto. Siellä on ajatuksena jakaa työpaikkailmoituksia, sparrata toisia ja tukea ihmisiä heidän urallaan.
      Jopa Atlas Saarikoski pöyristyi feministiryhmän sisäisistä puhdistuksista Kölnin selkkauksen aikoihin.


      INTERSEKTIONAALISTEN FEMINISTIEN VALLANKAAPPAUS

      Kenellä on enemmän uhripääomaa kuin naisella? Aivan oikein: ruskealla naisella, joka on kaksinkertaisesti alistettu.

      Koko Hubaraa voidaan kutsua uhripääoman maksimoinnin mestariksi.
      Koko ei ole pelkästään ruskea nainen, hän on myös juutalainen, eli sukupuolisorron, rasismin ja holocaustin potentiaalinen uhri. Palestiinalaiset ja juutalaiset sorron uhrit samassa paketissa naiseuden lisäksi.

      Alkujaan Koko oli valkoisehko tyttö nimeltä Shirley. Shirleyllä oli ilmeinen uhripääoman vaje. Shirley keksi plankata naamansa,vaihtaa nimensä gorillanimeen Koko ja perustaa blogin nimeltä Ruskeat tytöt. Hallelujaa! Rahaa ja mediakutsuja alkoi tulvia joka suunnasta.

      Ylivoimainen uhripääoman Suomen mestari oli syntynyt, vaikkakin rotudopingin avustuksella.

      Koko Hubaralla on niskalenkkiote valtavirtafeministeistä, jotka harmikseen edustavat "vain" valkoisia yläluokkaisia naisia.

      Kun Koko Hubara päätti arvostella Finlandia -palkinnon voittaneen äärifeministin kirjaa, reaktiot kirjoitukseen kertoivat uhripääoman vallasta. Hubaraa kohtaan osoitettiin poikkeuksellista ymmärrystä täysteilauksen sijaan (jonka hän olisi ansainnut). Kukaan feministipiirin osallistuja ei uskalla uhmata uhripääoman kuningatarta, koska uhmaus johtaisi oman aseman järkkymiseen.

      Laura Honkasalo huomasi kauhukseen, mikä efekti Kokon uhmaamisella oli:
      Tietysti kun kiertävä kirjoitelma käsittelee omaa alaa, tulee helposti haksahdettua kommentoimaan. Esimerkiksi ns. Hubara-gateen osallistuminen oli emämoka. Siitä jäi vain typerä ja nöyryytetty olo, koneen ääressä itketti. Aikaa ja energiaa meni hukkaan valtavasti, ja lopputulos on yhtä tyhjän kanssa.
      Laura sai kokea saman efektin, johon miesasiamiehet ovat alati tuomittuja. Uhripääoman haltijan uhmaamisesta jää nöyryytetty olo ja lopputulos on yhtä tyhjän kanssa.

      ENNUSTUS TULEVASTA

      Valkoiset feministit tulevat menettämään asemaansa intersektionaalisille feministeillä, jotka ratsastavat taisteluun ihonväri edellä.

      Valkoisen valtavirtafeministin uhripääoma kalpenee ruskeiden feministien kohtaaman sorron rinnalla.

      Vallanvaihto ei tule sujumaan kitkatta. Tulemme näkemään yhä useampia feministiryhmästä potkittuja vanhan ajan feministejä, jotka eivät hallitse yhä monimutkaistuvaa poliittisesti korrektia kielenkäyttöä.

      Ruskeat feministit valtaavat media-ajan virallisina sorron toteemeina.

      tiistaina, helmikuuta 09, 2016

      Missä sijaitsevat maahanmuuttokeskustelun ääripäät?

      Seuraava koomikko Iikka Kiven FB-postaus sattui silmään:
      Toiselta laidalta esimerkkejä löytyy: perussuomalaisia kansanedustajia, Rajat kiinni -liike, Suomen vastarintaliike, Soldiers of Odin, nettivihanlietsojat ja polttopullojen paiskojat.
      Mainitut tahot eivät edusta rasistista ääripäätä.

      Jyri Paretskoi kirjoitti:
      Tolkun ihminen ei hekumoi ajatuksella, että kansanedustaja tai hänen lapsensa raiskattaisiin.
      Voipi olla totta, mutta raiskauksella hekumointi (mitä se sitten lieneekään...?) ei myöskään edusta ääripään ajattelua.

      Mikä voisi olla rasistinen ääripää?

      Rasistinen ääripää saattaisi esimerkiksi haluta ampua kaikki rajan yli pyrkivät pakolaiset ja laittaa vääränrotuiset pakolaiset keskitysleireihin.

      Nettivihaajat tai kaduilla kävelevät "sotilaat" eivät sijaitse lähelläkään tuota rasistista ääripäätä - kansanedustajista puhumattakaan.

      Mikä on suvaitsevainen ääripää?

      Suvaitsevainen ääripää voisi esimerkiksi ajaa rajat-auki politiikkaa, joka rahoitetaan yhteisillä rahoilla. Esimerkiksi monilla maahanmuuttobisneksen hyötyjillä voi olla tuollainen motiivi.

      Äärisuvaisevainen levittää yltiöpositiivista propagandaa pakolaisista, eikä ota kritiikkiä kuuleviin korviinsa.

      Missä sijaitsee Paretskoin tolkun ihminen?

      Jos äärirasistille annetaan arvo 10 ja äärisuvakille arvo yksi, niin Paretskoin kuvaama tolkun ihminen asettuu noin arvoon 3, eli suvaitsevaisten puolelle.
      Tolkun ihminen on valmis auttamaan apua tarvitsevia, mutta ymmärtää, että rajalliset resurssit on suunnattava kaikista hädänalaisimmille. Tolkun ihminen ymmärtää, että viranomaiset tekevät työnsä, tunnistavat todelliset turvapaikan tarvitsijat ja käännyttävät muut pois.
      Paretskoin "tolkun ihminen" ei näytä olevan kovin vahvoissa järjen voimissa, jos hän kuvittelee viranomaisten ottavan maahna todellisia turvapaikanhakijoita.Kaikista hädänalaisimmat ovat pakolaisleireillä, eivät rajoillamme kolkuttelemassa.
      Tolkun ihminen osaa keskustella kriittisesti maahanmuuttopolitiikasta, mutta hänelle kriittisyys ei tarkoita sitä, että osaa keksiä mahdollisimman paljon ulkomaalaistaustaisia halventavia nimityksiä.
      Totta, mutta kyky keskusteluun ei vielä kerro mitään "tolkun ihmisen" maahanmuuttokritiikin asteesta. Vastustaako tolkun ihminen sukupuolijakaumaa vääristävää maahanmuuttoa? Mielestäni tolkun ihmisen pitää vaatia, että ainakin puolet maahan otettavista pakolaisista on naisia. On täysin tolkutonta tehdä maasta miesvoittoinen ja sitä mukaa epävakaa.
      Tolkun ihminen haluaa, että yhteiskuntaamme sopeutumattomat käännytetään takaisin, mutta osaa myös antaa arvoa niille, jotka kotoutuvat ja osallistuvat yhteiskuntaamme sen täysivaltaisina jäseninä.
      "Tolkun ihminen" kuulostaa naiivilta. Ei Suomesta käännytetä ketään pois sen takia, että henkilö ei "sopeudu, kotoudu tai osallistu" yhteiskuntaan.

      Paretskoin "tolkun ihminen" on enemmän suvakki kuin rasisti, koska hänellä on naiiveja luuloja viranomaisten kyvystä tunnistaa hädänalaisimmat pakoloiset ja kyvystä poistaa sopeutumattomat pakolaiset. "Tolkun ihmisen" epärealistiset kuvitelmat ovat tolkuttomia juuri sillä tavalla, mistä maahanmuuttokriittiset ovat suvakkeja arvotelleet.

      sunnuntaina, helmikuuta 07, 2016

      Manosfäärin ideologiat sekaisin

      Laasasen ideologioihin on viitattu virheellisesti useissa viime aikaisissa kirjoituksissa.

      Saku Timosen blogista löytyy seuraava pätkä:
      Neomaskuliinisuuden tai menimismin nimellä kulkevassa liikkeessä yhdistyvät naisvihamielisyys ja seksuaalinen markkina-arvoteoria. Suomessa tätä aatesuuntaa edustavat muun muassa Henry Laasanen ja Timo Hännikäinen.
      Minä en edusta uusmaskuliinisuutta. Mutta Hännikäinen edustaa. Roosh V on sekä PUA (pelimiesguru) että uusmaskuliinisuuden kannattaja. Hännikäinen ei kannata PUA teoriaa, eikä Hännikäisen uusmaskuliinisuus ole aivan sama asia kuin RooshV:llä.

      Meninismi on feminismille irvaileva huumoriliike, jota minä en myöskään edusta. Kutsun itseäni maskulistiksi tai miesasiamieheksi.

      Erilaisten sukupuoli-ideologioiden kartta löytyy tästä.



      Miesasiamiehet yrittävät vaikuttaa tasa-arvopolitiikan sisältöön, mutta uusmaskuliinisuuden kannattajat eivät pidä koko tasa-arvon käsitteestä.

      Nyt-liite kirjoittaa:
      Nyt perutun tapahtuman organisoija on amerikkalainen Daryush Valizadeh, taiteilijanimeltään Roosh V. Häntä kutsutaan muun muassa ”internetin kuuluisimmaksi naisvihaajaksi.”

      36-vuotias mies on pokauskulttuurin näkyvimpiä hahmoja ja yksi radikaalin miesasialiikkeen idoleista (meninismistä voi lukea lisää tästä viimekeväisestä Nyt.fi:n jutusta). Suomen meninisteistä esimerkiksi Henry Laasanen on jakanut Valizadehin tekstejä blogissaan.
      Roosh V ei edusta miesasialiikettä, eikä edes radikaalia miesasialiikettä, vaan uusmaskuliinisuutta.

      perjantaina, helmikuuta 05, 2016

      Hämärän heterokultin pro raiskaus tapahtuma?

      Iltalehti julkaisee kryptisen uutisen selvittämättä "hämärän heterokultin" taustoja.:

      Helsingin uutiset ei vaivaudu selvittämään tapahtuman tarkoitusperiä.


      Tapahtuman aiottua sisältöä valaisee esimerkiksi RoK's post Frequently Asked Questions For International Meetup Day On February .
      Q: Do permanent tribes have a consistent message that ensures purity of neomasculine thought during the meetings?
      A: There is no universal program. Each tribe is encouraged to interpret neomasculinity to suit their local and immediate needs. I don’t know what is best for a German tribe, for example.
      Kyse on "heimotapaamisesta", jossa edistetään uusmaskuliinisuutta paikallisten erityistarpeiden vaatimalla tavalla - heteromiesten porukoissa ilman naisia tai homoja.

      Mitä tulee Rooshiin, eilisessä kirjoituksessaan Everything You Wanted To Know About Roosh But Were Afraid To Ask hän valaisi taustaansa:
      Q: “Are you a rapist?”
      No. I’ve never been accused or charged with rape by a single woman. My macho sex writing has been grossly taken out of context by feminists and SJWs. I may be a chauvinist, but I’m not a rapist. See: The Accusation That I’m A Rapist Is A Malicious Lie.
      Q: “Why do you want to legalize rape?”
      I don’t. Legalizing rape is a notion so insanely absurd I never imagined that people would take it 100% seriously, including politicians. I don’t believe any form of physical violence against men or women should be legalized. I’ve said that “How To Stop Rape” was a satirical thought experiment so many times that it’s clear to me current misinterpretation of it by the media is deliberate.
      Q: “Why do you want to teach guys how to rape?”
      I teach guys how to be sexually attractive. This includes being confident and masculine, traits that women say they don’t love, but respond favorably to anyway. There is not a single known case of one of my supporters being involved in a crime that has been linked to my writing. If there was, the media would certainly report on it.
      Q: “Are you a men’s rights activist?”
      No, but I sympathize with their views. I would call myself a neomasculinist.
      Q: “Well I don’t think you’re actually pro rape, so what’s your platform neomasculinity about?”
      It’s simply the ideas of traditional masculinity combined with modern truths of the world, including the truth that the mainstream establishment is actively marginalizing heterosexual men. You can read details about neomasculinity at “What Is Neomasculinity?