
Sosialidemokratia on vastaus aikamme haasteisiin
- SDP:n on oltava feministinen puolue, tasa-arvon puolue. Feminismi ei sisällä katkeruutta eikä vihaa. Feminismissä on kysymys naisten ja miesten tasa-arvosta ja oikeudesta olla oma itsensä.
- Naisten ja miesten tasa-arvon tavoite on kääntynyt avoimeksi sovinismiksi. Naisten paikaksi osoitetaan taas miesten palveleminen. Joissakin suhteissa tilanne on jopa menneitä vuosikymmeniä huonompi: entisen ylistämällä alistamisen sijaan on tullut avoin naisviha. Sekä verkkokeskustelun maailmassa että jopa julkisuudessa pärjää törkeällä puheella ja suoranaisella alistamisella.
- Naisiin kohdistuva uhka ja seksuaalinen ahdistelu ei rantautunut Suomeen kesällä 2015. On valhetta antaa ymmärtää tai jopa väittää, ettei sitä ollut aiemmin.
- Suomen kieliä ovat suomi ja ruotsi, joille on turvattava yhdenvertainen asema nyt ja tulevaisuudessa.
- Rasistinen vihapuhe leviää, eikä jokaiseen risahdukseen enää puututa. Näin avoimen yhteiskunnan tilalle astuu muukalaisvihamielisyys sekä ahdas nationalismi. On itse asiassa suorastaan kauhistuttavaa, mitä kaikkea voi tänä päivänä sanoa – eikä vain kapakan hämärissä vaan kansakuntien paraatipaikoilla. Asiaa voi havainnollistaa testillä: korvataan vaikkapa Unkarin pääministeri Orbanin sanomasta ”Muslimit eivät kuulu Eurooppaan” yksi kohta sanalla ”juutalaiset”. Retoriikka ei vain muistuta 30-luvun natsipropagandaa, se on sitä itseään.
- Sosialidemokraateille Euroopan unioni on osa maailmalaajuista yhteistyötä. YK, WTO, IMF/Maailmanpankki, OECD, EU; kaikki nämä edustavat monenkeskisen kansainvälisen yhteistyön paradigmaa. Tätä aitoa kansainvälisyyttä on nyt noustava puolustamaan. Sulkeutuvat rajat ja kansallisuho eivät lupaa kenellekään mitään hyvää.
- Tänä päivänä kyky valehdella häpeilemättä katsotaan jopa autenttisemmaksi kuin totuudessa pysyttelevä asiapuhe. Valaiseva esimerkki tulee tietysti Yhdysvalloista, jossa presidentiksi valittu Donald Trump miellettiin kansalaisten keskuudessa aidommaksi kuin kilpakumppaninsa Hillary Clinton.
- Mustavalkoista maailmankuvaa ja yksinkertaisia ratkaisuja tarjoava populismi on menestynyt muuallakin. Eliitin faktoihin on kyllästytty, minkä puhtaimmillaan argumentoi Iso-Britannian kansanäänestyskeskustelussa näkyvä brexiteeri Michael Gove: ”Asiantuntijat mitä niistä; tämä maa on kurkkua myöten täynnä asiantuntijoita.”













































