perjantaina, kesäkuuta 12, 2009

Alatyyli tyrmistyttää

HS:
Alatyylinen alkoholimainos tyrmistytti

Kun kymmenvuotias poika hihitteli kokonaisen metromatkan Hartwallin vadelmanmakuisen Otto-lonkeron uudelle mainoskampanjalle, emme voineet olla miettimättä, mihin kohderyhmään "Vattuako siinä tuijotat" ja vastaavat kaupunkikuvassa näkyvät sanaleikit kolahtavat.

On epäilemättä ihan hyödyllistä kasvattaa uutta kuluttajapolvea tavaramerkin tietoisuuteen jo ennen sallittua käyttäjäikää; kymmenvuotiaaltakaan tuskin menee muutamaa vuotta pidempään, kun kavereiden kanssa istuskellaan ulkona tölkki kädessä. Vattu-sanan vääntely alkoi kuitenkin herättää muitakin ajatuksia.

Suomalaisten v-alkuisen suosikkikirosanan vilauttaminen tutuissa lauseenparsissa käyttämällä sijaiskärsijänä vattu-sanaa ei poista sitä tosiasiaa, että Hartwallin Ottomainoksissa vitsaillaan naisen sukuelimen verbaalisella halveerauksella. Vaikka kuinka historiallista, yleistä ja laajaa v-kirosanan käyttö kansan keskuudessa onkin, sen sisältömerkitystä pidetään yksiselitteisenä.

Mielestämme on suoranainen virhearvio virvoitusjuomajätiltä langeta halpamaiseen kielenkäyttöön koskien toista sukupuolta.

AINO HALONEN VERONIKA HONKASALO AULIKKI OKSANEN

21 kommenttia:

Jorma kirjoitti...

Mainos itsessään on tietenkin hölmö, se on totta, mutta jos kampanjan kokee jotenkin naisia halventavaksi, on syytä vaihtaa lääkitystä.

Jorma kirjoitti...

Ilmeisesti Aino Halosen, Veronika Honkasalon ja Aulikki Oksasen ajatusmaailmassa naiseus jotenkin pyörii "vatun" ympärillä. Minusta tämä on esineellistävä ja naista halventava ajattelutapa. Vattumaista.

Jorma kirjoitti...

Hesarissa on muuten tänään huvittava artikkeli siitä, kuinka vaikeaa naistaiteilijoiden elämä muka on. Museot yms. kun hankkivat isommalla rahalla miestaiteilijoiden töitä. Ilmeisesti Hesarin feminististen riemuidioottien mielestä museoilla pitäisi olla hankinnoissaan naiskiintiöt. Mistäs jos naistaiteilijat keskittyisivät tekemään parempaa taidetta ja lopettaisivat vaatimukset siitä, kuinka heitä olisi kohdeltava silkkihansikkain, vain koska he sattuvat olemaan naisia?

Anonyymi kirjoitti...

Kukaan ei tiedä, miten taiteilijan arvostus määräytyy.

Pierre Bourdieun pointti on, että taide "sinänsä" on mielivaltaista ja sen arvo määräytyy vasta suhteessa muuhun taiteeseen. Taiteilijat kilpailevat joko hallitsevan paradigman sisällä tai tekemällä jotain "ihan muuta", kuten vaikka tappamalla kissan eli haastamalla räväkästi hallitsevan taidenäkemyksen. Postmoderni on tosin pirstaloinnut taiteen kentän niin, että kaikki tai ei mikään on kapinaa.

Tosi vaikea selittää lyhyesti mutta väliäkö sillä. Joka tapauksessa mieleen tulee kaksi pointtia:
- ihan hyvin voisi laittaa kaikenlaisia kiintiöitä taideostoille (naiset, miehet, etniset, suomalaiset, ulkomaalaiset jne) ilman, että taso laskisi (eli ilman että kenenkään olisi mahdollista väittää, että taso laski).
- Bourdieu on yksi lukuisista yrityksistä soveltaa "markkina-arvoteoriaa" talouden ulkopuolelle. Seksuaalinen pääoma jäi häneltäkin jostain syystä väliin, tietääkseni. Toinen ero näihin Laasasen omaksumiin teorioihin on käsitys pääomasta. Bourdieulle pääoma oli aina neuvottelukysymys. Laasasen seksuaalinen pääoma taas on kai ankkuroitunut vankasti biologiaan ja synnynnäisiin ominaisuuksiin.

Joten siis ... öh ... en kyllä kadehdi Kiasman jengiä tämän tutkivaa journalismia edustavan pläjäyksen jälkeen.

Henry Laasanen kirjoitti...

"Toinen ero näihin Laasasen omaksumiin teorioihin..."

Itse asiassa Bourdieun kenttäteoria on väitöskirjani teoreettisena viitekehyksenä.

Jorma kirjoitti...

"ihan hyvin voisi laittaa kaikenlaisia kiintiöitä taideostoille"

Luodaanko sitten oma kiintiönsä vaikkapa Lieksassa asuvalle moottorisahataiteilijalletaiteilijalle, joka on oikeakätinen heteromies ja siviiliammatiltaan automekaanikko?

Tarkoitan tällä sitä, että jos kiintiöitä ajetaan, niin humio siirtyy taiteesta taiteilijaan, enkä pidä sitä tarkoituksenmukaisena. Taidehankintapäätökset ovat museoissa hankinnoista päättävien raatien subjektiivisten näkemysten varassa, mutta se on silti parempi systeemi, kuin taiteen hankinta vain sen tekijän sukupuolen tai muun sellaisen ominaisuuden perusteella.

Kiintiöt olisivat nimittäin yhtä lailla subjektiivisia valintoja. Miksi kiintiöiden pitäisi perustua juuri sukupuoleen? Epäilen vahvasti, että syrjäseutujen amatööritaiteilijat jäävät aika selvästi hankintamäärissä jälkeen suurten asutuskeskusten ammatti/apuraha-taiteilijoista.

Ville kirjoitti...

"Suomalaisten v-alkuisen suosikkikirosanan vilauttaminen tutuissa lauseenparsissa käyttämällä sijaiskärsijänä vattu-sanaa ei poista sitä tosiasiaa, että Hartwallin Ottomainoksissa vitsaillaan naisen sukuelimen verbaalisella halveerauksella.
(...)
Mielestämme on suoranainen virhearvio virvoitusjuomajätiltä langeta halpamaiseen kielenkäyttöön koskien toista sukupuolta."

Halonen, Honkasalo ja Oksanen voisivat ilmaista samalla syvän paheksuntansa Rosa Meriläiselle hänen eduskunnassa käyttämälleen Vittu haisee hyvälle -pinssille.

Ai mutta tällainen toiminta onkin naiselle sallittua kun se muille on ehdoton ei-ei.

Anonyymi kirjoitti...

http://irc-galleria.net/blog.php?nick=Sci-Zo-Geisha&beid=32500468&action=showcomments

Anonyymi kirjoitti...

Rosa on oppinut eikä käytä enää "vittu haisee hyvälle" -pinssiä.

Virvoitusjuomajätti vasta opettelee.

Evojeesus kirjoitti...

Vittu on yleiskirosana jonka paras englanninnos on ylivoimaisesti useimmissa tilanteissa "fuck".

Vittuako tuijotat? = What the fuck are you looking at?

tpjs kirjoitti...

Äitini joskus 90-luvun alussa oli sitä mieltä, että silloinen "Hyvät herrat"-telkkarisarja oli sovinistinen yksinomaan siitä syystä että päähenkilöt käyttivät manauksena sanaa "vittu" eli siis naisen sukuelimen nimeä. Olisi kuulemma pitänyt puolet kerroista sanoa "voi kyrpä" tai jotain vastaavaa. (No, myöhemmin sarjaan tullut homopoika sentään sanoi aina "voi jumankikkeli".) Tuo oli mielestäni jo silloin yläasteikäisenä vähän hölmöä, mutta näemmä feminismi ei ole niistä ajoista hirveästi viisaammaksi muuttunut.

Kuten ylempi kommentoija sanoi, kyllähän "vittu" nykyään on jo pitkälti irronnut alkuperäisestä merkityksestään ja sitä käytetään ihan vain yleispätevänä rumana sanana. Mahtaako kukaan enää nykyään käyttää naisen sukuelimistä nimitystä "vittu"? Tai tietävätkö vittua hokevat teinit edes että mitä koko sana tarkoittaa...

Anonyymi kirjoitti...

"Halonen, Honkasalo ja Oksanen voisivat ilmaista samalla syvän paheksuntansa Rosa Meriläiselle hänen eduskunnassa käyttämälleen Vittu haisee hyvälle -pinssille."

Tuo, vittu vieköön, on totta.Vähän sama kuin se, että ruotsissa naisten pitää päästää rinnat paljaina uimahalliin, mutta vastaavanlaiset kuvat mainoksissa ovat hyi ja soosoo.

Ei sitten ko. naisilla ollut parempaakaan tekemistä; milloinhan arvopresidentti ärähtää asiasta?


-Juki-

Buji kirjoitti...

Ainakin V.Honkasalo ja A.Oksanen ovat tuttuja Tiedonantajan vapputervehdyksistä, siis ihan oikeita stalinisteja eli taistolaiskommunisteja feministiselllä kuorrutuksella. Suhtautuminen sanavapauteen, markkinatalouteen ja poikalapsiin kumpuaa sieltä.

Tomppeli kirjoitti...

"Itse asiassa Bourdieun kenttäteoria on väitöskirjani teoreettisena viitekehyksenä."

Enpä olisi äkkiseltään uskonut -- mutta enhän toisaalta ole lukenut sinulta mitään muuta kuin jotain satunnaisia haastatteluja. Bourdieu kai väistämättä johtaa diskurssianalyysiin, koska hänen mukaansa tieto on yhtäältä "mielivaltaista" eli neuvoteltavaa ja toisaalta todellisuutta luovaa.

Mielenkiintoista on nähdä, miten tunget biologiset sukupuolierot tuohon viitekehykseen. Ranskalaisilta se ei oikein onnistunut mutta ehkä sitten suomalaiselta.

Jormalle sanon, että sinulla on elitistinen näkemys taiteesta. Ei siinä mittään. Omasta mielestäni eliitin maku on kuitenkin aika tylsä hyvän taiteen määritelmä vaikka myönnän, että myös välttämätön.

Anonyymi kirjoitti...

Tämähän on vähän niin kuin naapuripoliisit: kyttäävät niin kauan, kunnes saavat valittaa. Oma mielipiteeni asiasta on: Jos et muusta valittamista keksi, kannattaa vetää vattu päähän ja mennä kukkuloille pomppimaan.

Vortac kirjoitti...

"Naisen sukupuolielimen verbaalinen halveeraus"..

He tekevät sen itse - tuossa kohtaa tekstiä olisi kahvit purskahtaneet suusta jos siellä olisi sillä hetkellä siemauksellinen ollut.

Miten pienestä ne osaavat pilkkua nussia - oho, etten minäkin vaan halveerannut sukuelimiä.. hah, hah.. ikäänku sukuelimet välittäisivät, 'halveerataanko' niitä, ja mikä hitto siinä muka halveeraa mitään, jos sanoo 'vittu'?

Jos sanoo "kyrpääkö siinä tuijotat", onko se miehen sukupuolielimen halveeraamista? Vai voisiko olla, että kyseessä on ennemminkin ihan tavallisten ihmisten käyttämä sananparsi, jota on aika huonolla menestyksellä koetettu nokkelasti soveltaa mainoskampanjassa..?

Ei sillä ole mitään tekemistä naisen sukupuolielinten kanssa. Se on yleisesti käytetty kirosana, eikä sillä joka ikinen kerta tarkoiteta nimenomaan naisen sukuelimiä.

Siis tuo on ajatuksenakin niin absurdi asia.. 'verbaalisesti halveerata sukupuolielintä'.. kyllä huomaa, ettei naisilla ole OIKEITA ONGELMIA.

- Vortac

Vortac kirjoitti...

No sana 'taide' on nykyisin niin mädäntynyt ja hapattunut ja liian monimerkityksinen, että siitä enää saisi kalua (oho, etten vaan halveerannut miesten sukuelimiä nyt!).

Taidehan tahallaan pilattiin, jotta ihmiset eivät ajattelisi kovin yleviä. Jos joka puistossa olisi jotain tällaisia

http://www.wga.hu/art/r/robbia/luca/cantoria/cantor_2.jpg

veistoksia, voisipa olla, että ihmiset useammin pysähtyisivät miettimään syntyjä syviä ja pohtimaan kauneutta ja sen merkitystä sielun hyvinvoinnille.

Minulle taide on kauneutta, joka kohottaa sielua - jotain, johon tekijä on valanut hienointa itseään, ja joka säteilee minuun jotain upeaa, joka saattaa parhaimmillaan salvata hengen.

Ei sen tarvi kenenkään kanssa kilpailla. Mutta mikä tahansa abstrakti musta möykky ei ole minulle taidetta - on täysin mielisairasta pitää jotain ruostuneista teräskappaleista kokoon hitsattua groteskia, merkityksetöntä, abstraktia ja muodotonta möhkälettä taiteena - se on taas se keisarin uudet vaatteet-ilmiö, joka alkaa paistaa läpi nykyisin vähän joka asiassa.

Taide on elähdyttävää, kaunista, herkistävää, liikuttavaa ja luo aina jonkinlaisen yhteyden sen kokijan sieluun.

Mutta se on minun arvioni asiasta, ja alan melkein tottua siihen, että yleensä enemmistö on eri mieltä kanssani näistä suurista kysymyksistä. Joten mikä tahansa taiteen määrittely kyllä sopii - en tykkää siitä sanasta, koska se alkaa olla korruptiotasoltaan lähes 'jumala'-sanan tasolla.

- Vortac

Vortac kirjoitti...

Tuosta 'vittu haisee hyvälle'.. sehän on oikeastaan ristiriita jo itsessään. Kun joku tuntuu sierainten mielestä hyvältä, käytetään sanaa 'tuoksuu', eikä 'haisee'.

No, ehkä se oli freudilainen lipsahdus, jossa tekijä itsekin tietää vitun nimenomaan HAISEVAN, mutta propagandatarkoituksissahan totuus on aina ensimmäinen uhri.

- Vortac

mikael kirjoitti...

kyllä taas marttakerho rupes kälättämään erään marjalajin mainitsemisesta et luulis et suomesta alkaa loppuu ongelmat.

En tajua oikeesti miten vadelma aiheuttaa naisille kohonnutta verenpainetta. Suuttumuksen toki aiheutti se , että vattu sanana on varsin läheinen (naistenkin vitun usein käyttämän) vittu-sanan kanssa.
Ilmeisesti miesten pitäisi nousta vastustamaan banaanimainoksia. Tai kananMUNA tai työKALUmainoksia - selvästi miestä halventavia.
vatun makuinen lonkero maistuu vatulle; ei emättimelle

Jorma kirjoitti...

"Jormalle sanon, että sinulla on elitistinen näkemys taiteesta."

Voi olla. Taiteen kuluttajana noudatan kuitenkin vain omaa makuani.

Anonyymi kirjoitti...

Pidän arvokasta tietoa sinua olla tarjota teidän artikkeleita. Voin kirjanmerkki blogiasi ja ominaisuus lapseni testata jopa täällä yleensä. Olen lievästi positiivinen he aikovat saada tietoa varsin paljon uusia juttuja täällä kuin kukaan muu!