sunnuntaina, syyskuuta 23, 2012

Miesten lakko

Dr. Helen Smithiltä on tulossa kirja Male Strike: Society’s War on Men.

Kirjan pääteesin mukaan yhteiskunta on niin miesvastainen, että miehet ovat "going to Galt". Termi "Galt" on otettu Ayn Randin kirjasta "Atlas Shrugged", jossa yhteiskunnan tuottavat jäsenet menevät lakkoon John Galtin johdolla.

Hallitus ja poliitikot toimivat yhteistyössä naisten kanssa kerätäkseen rahaa miehiltä. Miehet eivät ole oikeutettuja saamaan yhtä suuria etuja hyvinvointivaltiolta kuin naiset, vaikka miehet rahoittavat niistä suurimman osan.

Miesten lakko voi ilmetä avioitumattomuutena, kouluttamattomuutena, matalapalkka-aloilla työskentelynä tai harrastuksiin panostamisena, jotta miehet voisivat välttää maksamasta systeemille, joka siirtää rahat miehiltä naisille.

Kyse ei ole pelkästään hyvinvointivaltion tulonsiirroista, vaan myös valtion kampanjista, kuten naisiin kohdistuvan väkivallan vastustaminen.

Feministit ylläpitävät mielikuvaa "naisiin kohdistuvasta sodasta", jotta naistutkimuksesta ja muista vastaavista aineista valmistuneille naisille riittäisi töitä. Naistutkijoita ja muuta hömppäporukkaa ei oikeasti tarvita mihinkään, mutta "naistensuojelulle" on tarjolla paljon rahoitusta. Kyse on pelkästään rahasta.

Smith kertoo olevansa feministi siinä suhteessa, että hän uskoo tasa-arvoon, mutta tasa-arvo ei tarkoita hänelle naisten ylivertaisuutta. Alkuperäinen ja legitiimi naisten tasa-arvoliike on muuntautunut kokonaiseksi poliittiseksi systeemiksi, jossa naisilla on etuoikeuksia ja mitä enemmän naisilla on etuoikeuksia, sitä useampiin etuoikeuksiin he tuntevat olevansa oikeutettuja.

Naisaktivistit ovat saaneet ajetuksi läpi lainsäädäntöä, joka tuomitsee miehet seksuaalirikoksista yhä helpommin ja helpommin. Miesten tuomitsemiseksi ei enää tarvita perinteisesti vaadittua todistusaineistoa - miesten oikeudet kantavat vain naisen rehellisyyteen asti. Naisen tarvitsee  vain nostaa syyttävä sormi perheväkivallasta ja hän saa lapset itselleen ja miehen häädetyksi.

Miehiä syrjitään tavoilla, joita naiset eivät edes ymmärrä ja silti feministit väittävät, että yhteiskunnassa on käynnissä sota naisia vastaan.

51 kommenttia:

Kari Hurtta kirjoitti...

Miesten lakko voi ilmetä avioitumattomuutena, kouluttamattomuutena, matalapalkka-aloilla työskentelynä tai harrastuksiin panostamisena, jotta miehet voisivat välttää maksamasta systeemille, joka siirtää rahat miehiltä naisille.

Taloussanomat: Mikään osaaminen ei enää suojaa potkuilta


Akateeminen työttömyys Suomessa onkin viime vuosina vain lisääntynyt. Eikä koulutus enää suojele yhtä hyvin työttömyydeltä kuin vielä vuosia sitten.

– Korkean koulutuksen tuoma suhteellinen etu on pienentynyt jatkuvasti. Parikymmentä vuotta sitten korkeakoulutettujen työttömyysaste oli noin kolmannes yleisestä työttömyysasteesta, nyt se on suurin piirtein puolet, kertoo ekonomisti Heikki Taulu Akavasta.


Anonyymi kirjoitti...

Tuomalla maahanmuuttajamiehiä afrikasta ja muslimimaista, naisten vallan alle alistunut yhteiskuntamme toivoo saavansa lisää halpoja miesorjia palvelemaan naisia ja naisasiaa ajavaa eliittiämme suomessa ja muualla euroopassa. Orjuus on palannut suvaitsevaisuuden hymyilevin kasvoin.

Anonyymi kirjoitti...

Niin kuin olen tieteellisesti vertaisarvioiduissa tutkimuksissani osoittanut, miehet saavat normaalista tunnin työpanoksestaan noin 10 % vähemmän palkkaa kuin naiset. Eikä tässä vielä ole otettu huomioon ilmaista maanpuolustustyötä, sitä että miehet maksavat noin 4-5 prosenttiyksikköä palkkaveroa naisia enemmän eikä veroista maksettavia tulonsiirtoja miehiltä naisille.
Pauli Sumanen

Anonyymi kirjoitti...

Etkö Laasanen enää kirjoita Uuden Suomen blogiin?

Anonyymi kirjoitti...

Uuden Suomen blogistanissa lienee sen verran arvaamaton sensori, että vapaan keskustelemisen käyminen on hieman vaikeaa. Kirjoitukset vaan katoavat kun Uuden Suomen Senuuri Politrukki iskee... luulisi, että tässä syy???

Anonyymi kirjoitti...

Työvoimapulaa ja maahanmuuttoa sivuaa tämä juttu. Jossain pöllyssä haastaltevan täytyy olla.

Miten käy EU:lta paikallisdemokratia

Anonyymi kirjoitti...

Perheen aika

Henry Laasanen kirjoitti...

"Etkö Laasanen enää kirjoita Uuden Suomen blogiin?"

Toistaiseksi tauko.

Anonyymi kirjoitti...

Mies: Näillä taidoilla hurmaat naisen!

Anonyymi kirjoitti...

Mies, älä tee näin! 4 yleisintä seksimokaa

Anonyymi kirjoitti...

Keskusta käy oppositiopolitiikkaa naisjärjestöjen kautta

Anonyymi kirjoitti...

Afrikkalaisten miesten seksi- ja talousuhrinaiset

Homo kirjoitti...

Perheenäiti puhalsi promillet – 2- ja puolivuotias kyydissä

Homo kirjoitti...

Pauli Sumanen, onko sinulla antaa jotain lähdeviitteitä niihin vertaisarvioituihin tutkimuksiisi? Ei niin, että epäilisin väitteidesi todenperäisyyttä, vaan siksi että pistäisin ylös vastaisen varalle lähdeviitteet, jotta voisin itse vedota niihin paremmin jatkossa.

Homo kirjoitti...

Ruumis raiteilla häiritsee isänmaan toivoja

Kommenteista:

Ymmärrän nuoria poikia. Kolumnisti ihmettelee, miksi pojat suhtautuvat lajitoverin kuolemaan kyynisesti? Ei ihme. He suhtautuva samoin kuin yhteiskunta suhtautuu poikiin. Pojista ei piitata. Pojilla on rangaistuksen uhalla velvollisuus kuolla ja heitä silvotaan rangaistuksetta. Heidät on määritelty vain välineiksi ilman itseisarvoa kieltäytyä osastaan.

Mitä tarkoitan? Yhteiskunnassa tyttöjen sukuelinten silpominen on rikoslailla säädetty rangaistavaksi. Poikien sukuelintä voi amputoida rangaistuksetta höpöttämällä se jumalan tahdoksi. Kun pojat varttuvat aikuisiksi nuoriksi, he huomaavat armeijassa sen ulkopuolelle jääneen puolet ikäluokasta, nuoret naiset. Pojat käsketään harjoittelemaan järjestettyä itsemurhaa ase kädessä. Jos ei harjoittele, niin on pakko valita joko siviilipalvelus tai vankilapalvelus. Yhteiskunta heittää joka vuosi syyttömiä poikia vankilaan.

Yhteiskunnan suhtautuminen poikiin on kuin junan aikataulun myöhästyminen. Yksilöinä pojilta puuttuu alkeellisinkin oikeus omaan itseenä ja kehoonsa, omaan seksuaalisuuteensa. Yhteiskunnan enemmistö on naisia. Poikien ja miesten elämän halveksuva systeemin ylläpito ei onnistuisi ilman naisten äänienemmistön tahtoa. SIksi väitänkin, että juuri naiset suhtautuvat poikiin eläytymättä heihin tasavertaisina ihmisinä.

Anonyymi kirjoitti...

Jäämme innolla odottamaan kuinka
Yle ja Hs ylistävät kilvan kirjaa
ja sen kirjoittajaa.

Homo kirjoitti...

Kylläpä naiset ovat ihania, empaattisia eivätkä lainkaan itsekkäitä:

Does This Look Like The Face of A Man Who Received 4 Million For Wrongly Being Imprisoned For Rape For 25 Years and Whose Ex Wife Is Now Suing Him For A Piece of that Money?

Ile kirjoitti...

Kaksivuotiaan tytön karkotuspäätös kuohuttaa Ruotsissa
23.9.2012 10:16 | Päivitetty 23.9.2012 12:29 | 19 |
STT–TT–HS

Tukholma. Ruotsin maahanmuuttoviraston päätös karkottaa kaksivuotias pikkutyttö yksinään Ranskaan herättää vastarintaa Ruotsissa. Asiasta kohutaan sosiaalisessa mediassa, ja iltapäivälehdet ovat keränneet kymmeniätuhansia nimiä saadakseen päätöksen kumotuksi.

Myös Ruotsin valtiopäivien enemmistö katsoo, että päätös on kohtuuton. Hallituspuolueet riitelevät kuitenkin keskenään siitä, tulisiko määräyksiä muuttaa pelkästään lasten vai kaikkien ulkomaalaisten kohdalla.

"Toivon, että Ruotsin maahanmuuttoviranomaiset todellakin kuuntelevat kansalaisiaan tässä asiassa", tytön kasvatusäiti Malen Liewehr vaatii Aftonbladet-lehden mukaan.

Äiti hylkäsi tytön pian syntymän jälkeen Lundissa. Tyttö oli äidin miesystävän hoteissa, kunnes hänet tuotiin nelikuisena sairaalaan heikossa kunnossa. Hänet siirrettiin sijaiskotiin, ja nyt sijaisvanhemmat haluaisivat adoptoida tytön.

Maahanmuuttovirasto näkee asian toisin. Tytöllä on Ranskan passi, ja hänen äitinsä asuu Ranskassa. Tyttö pitää siis lähettää Ranskaan, vaikka hän puhuu vain ruotsia eikä äidin olinpaikasta ole tietoa.

Viranomaiset eivät saa ymmärrystä kansalaisjärjestöltäkään.

"On täysin järjetöntä väittää, että tässä pidetään huolta lapsen parhaasta", sanoo Ruotsin Pelastakaa lapset -järjestön edustaja Sara Skog.

Myös Ruotsin hovi seuraa tarkasti tapausta.

"Erityisesti kuningas ja kuningatar ovat kovin kiinnostuneita Haddilen kohtalosta", hovin tiedotuspäällikkö Bertil Tenert sanoo Aftonbladetissa.


Tähän suuntaan ei uutisessa asiaa avata, mutta eiköhän tässäkin kyse ole maailman feministisimmän valtion käytännöstä, joka nyt joutuu kohtaamaan, asian noustessa esille, normaali-ihmisten terveen järjen.

Homo kirjoitti...

‘Sexual violence should NEVER be taken lightly’: It’s sick to laud vengeful women who cut off men’s penises as revenge, says writer Peter Lloyd

Too fat for murder: TLC's Half-Ton Killer tells shocking tale of 1,100lb woman who confessed to killing her nephew - until her weight proved testimony was a LIE

Homo kirjoitti...

Bill Burr: Marriage & Gold Digging Whores

Anonyymi kirjoitti...

Naiset lähestyvät Vesa-Matti Loiria treffipyynnöillä

Kari Hurtta kirjoitti...

Homo: Does This Look Like The Face of A Man Who Received 4 Million For Wrongly Being Imprisoned For Rape For 25 Years and Whose Ex Wife Is Now Suing Him For A Piece of that Money?

MailOnline: Man who spent 25 years behind bars for crime he didn't commit faces losing $4 million compensation to ex-wife who divorced him while he was in prison

Anonyymi kirjoitti...

Parisuhde pysyy seksitapojen myllerryksessä

Homo kirjoitti...

Olisikohan ajatus siitä, että jokaisen miehen kannattaa videoida seksi perättömiän raiskaus- tai pedofiilisyytösten riskin alentamiseksi, saamassa tuulta siipiensä alle?:

Kanye West sex tape with Kim Kardashian lookalike emerges... and rapper makes woman state she's over the age of 18 to camera

Anonyymi kirjoitti...

"Ymmärrän nuoria poikia. Kolumnisti ihmettelee, miksi pojat suhtautuvat lajitoverin kuolemaan kyynisesti? Ei ihme. He suhtautuva samoin kuin yhteiskunta suhtautuu poikiin. Pojista ei piitata. Pojilla on rangaistuksen uhalla velvollisuus kuolla ja heitä silvotaan rangaistuksetta. Heidät on määritelty vain välineiksi ilman itseisarvoa kieltäytyä osastaan.

Mitä tarkoitan? Yhteiskunnassa tyttöjen sukuelinten silpominen on rikoslailla säädetty rangaistavaksi. Poikien sukuelintä voi amputoida rangaistuksetta höpöttämällä se jumalan tahdoksi. Kun pojat varttuvat aikuisiksi nuoriksi, he huomaavat armeijassa sen ulkopuolelle jääneen puolet ikäluokasta, nuoret naiset. Pojat käsketään harjoittelemaan järjestettyä itsemurhaa ase kädessä. Jos ei harjoittele, niin on pakko valita joko siviilipalvelus tai vankilapalvelus. Yhteiskunta heittää joka vuosi syyttömiä poikia vankilaan.

Yhteiskunnan suhtautuminen poikiin on kuin junan aikataulun myöhästyminen. Yksilöinä pojilta puuttuu alkeellisinkin oikeus omaan itseenä ja kehoonsa, omaan seksuaalisuuteensa. Yhteiskunnan enemmistö on naisia. Poikien ja miesten elämän halveksuva systeemin ylläpito ei onnistuisi ilman naisten äänienemmistön tahtoa. SIksi väitänkin, että juuri naiset suhtautuvat poikiin eläytymättä heihin tasavertaisina ihmisinä.

23/9/12 13:56"


Lisätään tähän viihdemössö/ peliteollisuus väkivalta peleineen saadaan ja kun on saatu miesten lisäksi naiset ja varsinkin tytöt pelaamaan ja kilpailemaan peli/viihdepaskan väkivalta ja ihmissuhdeleikkien potenssiin miljoona kentille, saadaan uudet ihmiset, jotka eivät enää lisäänny. Japanissa taitaa olla ennätys tässä sukupolvien pienenemisessä. Ei kiinnosta enää naida kun on kaikkea muutakin viihdettä saatavilla pienemmillä vaivoilla.

Ihmiskunta on kadottanut loputkin rippee omasta biologisesta/geneettisestä olemuksestaan ja tilalle on kuoriutunut tämän modernin Pavlovin koirakokeen uusi luomus homo contentio.

Pitkä matka suhteellisen empaattisesta simpanssista narsistiseksi väkivaltaiseksi tyhjäksi kuluttajaksi, jonka elämällä ei ole enää mitään muuta tarkoitusta kuin itsensä viihdyttäminen valmiiksi tarkasti suunnitellulla, pureksitulla viihde mössöllä.

Tämän tilalle on nousemassa taas yksi versio tämän kehityksen alkupisteestä eli islam, joka on taas vain yksi versio tästä ihmiskunnanna suuresta ensimmäisestä New World Order pisteestä, jossa juuri mitään omistamaton metsästäjä-keräilijä aivopestiin ja esineellistettiin ihmisten, eläinten ja maan omistajaksi. Siitä lähtien mies on tosissaan alkanut maksamaan kaikesta otsa hiessä ja taistelemaan kaikenmaailman psykopaattien vallan alla jos jonkinlaisissa jonnin joutavissa pään irtihakkaamis veripeijaisissa. Raamattuun on koostettu suurin osa näistä ohjeista tuosta noin 10000-15000 vuoden pituisesta muutoksesta joilla lopullinen nykyihminen nykykulttuureineen saatiin syntymään.

Ps. Metalli toi mahdolliseksi sukuelinten silpomisen sotimisen yms lisäksi...

Homo kirjoitti...

Koskakohan viherfemakkoämmät - mahdollisesti RKP:n säestyksellä - saavat ajettua Suomeen yhtä tiukan tai jopa tiukemman ajatusrikollispoliisin?:

Virasto ohjailee saksalaisten ajatuksia - harhautuneet voivat saada potkut

Anonyymi kirjoitti...

Seksi voidaan hakea parisuhteen ulkopuolelta

Anonyymi kirjoitti...

Nainen, nämä viisi ystävätyyppiä ajavat miehesi hulluksi

Anonyymi kirjoitti...

No nyt selvisi syy Mehu-Jannen julkisuushimoille - katsohan!

Anonyymi kirjoitti...

Tökkiikö parisuhde? Näitä yllättäviä vinkkejä kannattaa kokeilla! (osa 2)

Anonyymi kirjoitti...

PIKKUPOJAT LEIKKAUSPÖYDÄLLÄ

Anonyymi kirjoitti...

Täällä kaivattiin tieteellisesti vertaisarvioidun tutkimukseni osoitetta.

Tässä se on joko/tai:

Oma osuus alkaa sivulta 292

http://tampub.uta.fi/bitstream/handle/10024/65668/tyoelaman_tutkimuspaivat_2011.pdf?sequence=1

http://tampub.uta.fi/handle/10024/65668

Pauli Sumanen

Anonyymi kirjoitti...

Muistatko mitä ”susiruma” tarkoittaa? Video ei sovi herkimmille

Anonyymi kirjoitti...

Romanttiset komediat pilaavat parisuhteen

Homo kirjoitti...

Tuo pikkupoikien sukupuolielinten silvonta-aiheinen MOT-ohjelma tulee huomenna maanantaina klo 20:00 TV1:ltä.

Kari Hurtta kirjoitti...

Anonyymi: Romanttiset komediat pilaavat parisuhteen

Kari Hurtta:

Nuorena hoidin äidilleni noi kirjojen lainaamisen kirjasto-autosta. Hänen makunsa oli suuntautunut romantiikkaan. Kun itselleni lainaamani kirjat tuli saatua luettua, erehdyin lukemaan myöskin joitakin näitä äidilleni lainaamiani kirjoja. Näistä tuli huonoja vaikutteita.

Homo kirjoitti...

Tutkimus: Endometrioosia sairastavat naiset tavallista viehättävämpiä

MGTOWfi kirjoitti...

Paul Elamin kommentti linkin jutussa:

Hays has done in this article precisely what society at large does with men's issues in that she headed toward the heart of the matter, then took a detour before she could reach a conclusion or even sufficiently address the problem.

This is a reflection of a very deep seated cultural aversion to compassion for men. It discomforts us to see men, as a group, being worthy of human understanding and empathy.

To do so threatens our need to covet their utility to women and to society at large, the very problem on which Hays was trying to shed light.

Until society is forced from their complacent reliance on men as mules and as fodder, they will continue to silently vote with their feet and check out.

The men's rights movement, currently being demonized in the media, is the only segment of the population that seems to get this.


Ja Grammar SS lähettää terveisiä: termi on "going Galt".

Homo kirjoitti...

Bond girl

Robert A. Caplen's 2001 work, Shaken and Stirred: The Feminism of James Bond, 1962–1979, discussed the cultural impact of the Bond girl within the context of the feminist and Women's Liberation movements[33] In 2003, scholarly critiques of Pussy Galore and Miss Moneypenny, authored by Professors Elizabeth Ladenson and Tara Brabazon, respectively, were published in The James Bond Phenomenon: A Critical Reader.[34] In 2009, researchers at Cleveland State University and Kent State University published an article, Shaken and Stirred: A Content Analysis of Women's Portrayals in James Bond Films, which provided a quantitative content analysis of 195 female characters appearing in twenty James Bond films.[35]

Homo kirjoitti...

Bond osaa käsitellä naisia.

Anonyymi kirjoitti...

Tutkimus: Endometrioosia sairastavat naiset tavallista viehättävämpiä

Vortac kirjoitti...


Smith kertoo olevansa feministi siinä suhteessa, että hän uskoo tasa-arvoon..

Vain naisen logiikalla sellainen sana kuin "feminism" (tai "feminismi) voi tarkoittaa tasa-arvoa.

Jos JO SANASSA ITSESSÄÄNKIN on heti havaittavissa, että kyseessä on pelkästään ja vain ja ainoastaan naisten asioista, miten helvetissä kukaan voi sekuntiakaan ajatellakaan yhdistävänsä tuota sanaa tasa-arvoon?

Huh.

Tasa-arvo ei muutenkaan ole mikään USKONasia, vaan se on olemassaoleva tosiasia, joka ilmenee täydellisesti Laissa (ei kylläkään legaalisessa järjestelmässä (legal system)).

Jokainen on faktuaalisesti samanarvoinen. Käytännössä tätä faktaa ei vain kunnioiteta kovin paljon, mutta se ei tarkoita, että asia olisi jonkin sortin uskonto!

Vain naiset voivat olla noin tutkalla. Ja tuo akka sentään vaikuttaa hyvää tarkoittavalta. Mutta siinä sen näkee - edes hyvää tarkoittavat asiat eivät pysty näkekmään totuutta silmästä silmään, vaan "uskovat" ja "ovat feministejä" sen sijaan.

Tästä syystä kannattaa olla varuillaan KAIKKIEN naisten suhteen, myös heidän, jotka vaikuttavat väläystensä tai lausuntojensa perusteella lupaavilta tai hyväntahtoisilta.

Naisella kun on kuitenkin aina naisen sydän ja naisen moraali - ja mikä pahinta, naisen logiikka ja naisen aivot.

- Vortac

Vortac kirjoitti...


Sarjassamme "tarkastelkaamme otsikoita", voimme jälleen havaita, että näissä

Man who spent 25 years behind bars for crime he didn't commit faces losing $4 million compensation to ex-wife who divorced him while he was in prison..

otsikoissa PIILOTETAAN se fakta, että mies oli vankilassa nimenomaan NAISEN TAKIA.

Ja tarkemmin sanoen siinä piilotetaan se seikka, että mies oli vankilassa naisen PAHUUDEN takia.

Ettei nääs vaan syntyisi sellasta kuvaa, että naiset voivat olla pahoja tai tehdä pahoja asioita muutenkin kuin vahingossa tai "vähän väsyneenä".

- Vortac

Vortac kirjoitti...


Ja Grammar SS lähettää terveisiä: termi on "going Galt".

No jos nyt oikein pilkkua nussitaan (mikä ehkä ironista on), niin SS ja Nazi/Natsi eivät ole sama asia. SS tulee sanoista "Schwarze Sonne", ja tarkoittaa "Musta Aurinko", mikä puolestaan tarkoittaa auringon astraalis-eetteristä puolta, josta SS uskoi voivansa kammeta voimaa. Tämä sama esoteerisen auringon palvonta on tosin nähtävissä kaikissa masonisissa ja NWO-tyylisissä symboleissa, logoissa, rituaaleissa ja merkinnöissä.

Toki virallinen, ulkopuolisille kerrottu nimi on "Schutzstaffel", mutta esoteerisyyshän juuri tarkoittaakin "pimennossa olevaa", eli salattua (tietoa).

Grammar-SS ei siis olisi järkevä (ja siihen tulisi väliviiva muutenkin, ja kun lauseesi on kuitenkin suomea, voisit muuttaa sanan "Grammar" sanaksi "Kielioppi", muuten se on epäkelpoa epäkieltä, jota ei virallisesti tunnusteta) termi tässä kontekstissa.

Yleensä siis puhutaan kielioppinatseista, eli englanninkielisellä terminologialla kyseessä on "Grammar-Nazi". Se on kaikkien tuntema ja tajuama termi, ja intuitiivisesti välittömästi ymmärrettävä. Käyttämäsi outo versio tuosta taas tuo hetimiten kaikenlaisia kysymyksiä mieleen, ja siten hidastaa viestisi ymmärrystä.

Näistä ja ehkä muistakin syistä suosittelen käyttämään jotakuta muuta termiä, ja kirjoittamaan sen ensi kerralla kieliopillisesti oikein.

- Vortac

MGTOWfi kirjoitti...

Näistä ja ehkä muistakin syistä suosittelen käyttämään jotakuta muuta termiä, ja kirjoittamaan sen ensi kerralla kieliopillisesti oikein.

LOL

Vortac kirjoitti...

Miesten tuomitsemiseksi ei enää tarvita perinteisesti vaadittua todistusaineistoa - miesten oikeudet kantavat vain naisen rehellisyyteen asti.

Korruptoituneista tuomioistuimista, tuomareista ja muista "viranomaisista" huolimatta, kyllä se perinteinen todistusaineisto edelleen vaaditaan - jos älyää väistää "henkilön" ja "legaalisen järjestelmän" ansat, ja osaa hankkia itselleen kunnollisen, "common law"-oikeudenkäynnin, jossa tuomari on valansa alaisuudessa, ja syytettyä puhutellaan ainoastaan hänen oikealla nimellään, ei jostain paperilta luetulla ISOILLA KIRJAIMILLA kirjoitetulla nimellä, jne.

Valitettavaa tässä kaikessa on, että miehillä on kaikki valta siihen, miten poliisit, tuomarit, tuomioistuin, oikeusjärjestelmä jne. kohtelee häntä, jos hän vain TIETÄÄ, mitä on laki, mikä on legaalinen järjestelmä, ja mikä valtava ero näillä kahdella on. Ja samoin hänen on tiedettävä, mikä ero on MEIKÄLÄINEN MATTI:lla ja Matti:Meikäläisellä.

Unohdat aina mainita tämän asian, kun puhut legaalisen järjestelmän asetuksista ja säädöksistä, joista toki voidaan säätää millaisia hyvänsä. Se ei kuitenkaan muuta tosiasioita miksikään - lakia ei voida säätää, eikä mitään muuta tarvitse noudattaa, kuin lakia.

Asia on toki KÄYTÄNNÖSSÄ useimmiten mainitsemallasi tavalla, mutta koetan tässä vain kertoa, että sen ei tarvitse olla, koska se ei LAIN mukaan oikeasti noin ole. Ja jos et identifioidu "henkilöön", ja älyät kysellä tuomarilta, onko hän valansa alaisuudessa, yms., ENNENKUIN koko istunto edes pääsee alkamaan, ja muutenkin osaat välttää tekemästä verbaalista sopimusta, ei sinua saada tilanteeseen, jossa sinun olisi pakko totella legaalista järjestelmää ja sen misandrista hulluutta.

Youtubessa on esimerkkejä, joissa ns. "syytetty" ei päästä koko sessiota koskaan alkamaan, ja tuomari lähtee pois oikeussalista, joskus jopa ns. "syytetylle" kumartaen. Jne.

Ja jos sessio ei ole edes alkanut, ketään ei voida syyttää mistään häiritsemisestä tai halveksunnasta (contempt), tai mistään muustakaan.

- Vortac

Vortac kirjoitti...


Mikään osaaminen ei enää suojaa potkuilta..

Paitsi reittä pitkin kiipeämisen osaaminen, naisellisuutensa osoittamisen osaaminen, suojatyöpaikkoihin hakeutumisen taidot, kyky syyttää miehiä kaikesta, surkeiden kökköpapereiden kirjoittaminen naisten ongelmista osaaminen, ja niin edelleen.

Harmi vaan, että sukupuolen täytyy yleensä olla nainen, jotta voi olla suojassa potkuilta. Ja kääntäen; jos sukupuoli on mies, niin tuo pitänee todella paikkansa - eipä juuri mikään osaaminen miestä pelasta. Tasan ei käy arvo jälleenkään.

- Vortac

Vortac kirjoitti...


LOL

Mukava nähdä, että on vielä ihmisiä, jotka ymmärtävät huumoria ilman hymiöitäkin.. (:

- Vortac

Vortac kirjoitti...


Unohdin listasta valheellisten raiskaussyytteiden tekaisemisen osaamisen ja raskaaksi hankkiutumisen osaamisen. En osannut tehdä kunnollista listaa, mutta onneksi en silti saa potkuja.

- Vortac

Kari Hurtta kirjoitti...

Vortac: … "common law"-oikeudenkäynnin, …

Hmm. Käsittääkseni common law on englantilainen systeemi.

One third of the world's population (approximately 2.3 billion people) live in common law jurisdictions or in systems mixed with civil law. Particularly common law is in England where it originated in the Middle Ages, and in countries that trace their legal heritage to England as former colonies of the British Empire, including India, the United States, Pakistan, Nigeria, Bangladesh, Canada, Malaysia, Ghana, Australia, Sri Lanka, Hong Kong, Singapore, Ireland, New Zealand, Jamaica, Trinidad & Tobago, Cyprus, Barbados, South Africa, Zimbabwe, Cameroon, Namibia, Botswana, Guyana and Israel.

Kari Hurtta kirjoitti...

Kari Hurtta: Käsittääkseni common law on englantilainen systeemi.

Suomessa taasen on ennemminkin civil law systeemi.