perjantaina, toukokuuta 09, 2008

Tulva



204 kommenttia:

1 – 200 / 204   Uudempi›   Uusin»
suolihuuhtelu kirjoitti...

Tämä on paras:

Naistutkimus on lähtökohtaisesti kriittinen tieteenala, johon kuuluu myös itseäänkorjaavuus, joten on outoa, että sitä arvostelleen kritiikin puutteesta.

Täysin aukoton puolustus. Yhtä hyvin suuryritys voisi ihmetellä miksi sitä arvostellaan epäeettisestä toiminnasta kun eettisyys kerran kuuluu yrityksen virallisiin arvoihin.

Järkyttävän lapsellinen ja typerä kirjoitus muutenkin, ja minulla ei ole edes mitään erityistä kiinnostusta miesasialiikettä kohtaan.

Turo kirjoitti...

Teksti on oikein sujuvaa ja asioiden todellisia tiloja tuntemattomalle tuollainen sepitelmä voi upota hyvinkin. Näin erityisesti, jos lukijalla on jo lähtökohtaista alttiutta kokea miesten asemasta kiinnostuneiden vaikuttimet jotenkin epäilyttäviksi.

turo kirjoitti...

Luin juuri kaikki kirjoitukset uudesta Tulvasta, jotka koskivat miesaktivismia ja täytyy sanoa, että kyllä ne vinoine tulkintoineen ja asioiden vääntelyineen olivat kuin Pahkasiasta peräisin. Hupia sellaisille, jotka sellaisesta pitävät.

Miesaktivismia koskevien sivujen layoutti oli hieno, se täytyy myöntää. Miesaktivismi juttuun oli tosissaan panostettu. Neljä eri kirjoittajaa jne.

turo kirjoitti...

Anteeksi, kirjoittajia olikin viisi:

Anne Moilanen
Ira Koivu
Vaula Tuomaala
Susanna Karhapää
Veera Luoma-aho

... ja hieno kuvitus Emil Bertell

Aaro kirjoitti...

Haluaisin kysyä Moilaselta, että miksi pitää lähteä näin voimakkaalle vastakkainasettelun tielle. Vaikka Moilanenhan tavallaan vastasi jo A-studiossa että halusi puhua suoraan eikä suomalaisen "toisaalta-toisaalta" kulttuurin mukaan. Mutta kun ne asiat eivät ole näin mustavalkoisia.

Miesliikkeeltä toivoisin jatkossa(kin) asiallista ja järkähtämätöntä miesten ongelmien esiintuomista. Ei pidä mennä mihinkään provoihin tai henkilökohtaisuuksiin. Tasa-arvo pitää nähdä siten että sekä miehillä että naisilla on ongelmia. Se ei ole kummaltakaan pois, jos näistä ongelmista keskustellaan ja niihin puututaan. Se on tietysti tiukka keskustelun paikka, että mitkä asiat on määriteltävä tasa-arvo-ongelmiksi ja mitä näiden ongelmien ratkaisemiseksi pitäisi tehdä.

wtf kirjoitti...

Heh, Henry on päässyt tuossa nelikossa kunniapaikalle ylimmäksi. Mielestäni selkeä arvostuksen osoitus;)

Feministisen aikakausilehti Tulvan puhtaan propagandistinen hyökkäysartikkeli nivoutuu hyvin äskeiseen A-Studion haastatteluun, jossa feministi Anne Moilanen esiintymisellään valotti oivallisesti sitä, mistä feminismissä on kyse (jos siinä nyt vielä oli jollekin jotakin epäselvää).

"Kriittiset" profeministiset miestutkijat eivät miesnäkökulmaa kykene aidosti edustamaan, vaikka kieltämättä tässä Turon huomiossa: "asioiden todellisia tiloja tuntemattomalle tuollainen sepitelmä voi upota hyvinkin" , on valitettavan paljon perää. Joku saattaa saada sen käsityksen, että nimenomaan Ahlbäck, Soikkeli, Meyer, Hearn, Jokinen & co edustavat oikeaa ja puolueetonta miestutkimusta ja kaikki muu on häiriköintiä

Propagandajulkaisu Tulvan artikkelin paras puoli on siinä, että se selkiyttää "pelikenttää". Koska erityisen räkä rinnuksilla -hyökkäyksen kohteeksi joutui "Mies vailla tasa-arvoa" -kirja ja sen kirjoittajat (esimerkiksi varsin maltillinen ja rakentavasti esiintyvä Pasi Malmi), niin tämän jälkeen on kenenkään enää turhaa tulla lässyttämään siitä, että suomalainen valtavirtafeminismi merkitsisi muuta kuin naisten etujärjestöpolitiikkaa. Nyt on päivänselvää, että "keskustelua haluavat" feministit eivät todellisuudessa halua sallia Suomessa minkäänlaista feministisestä diskurssista ja feministien ehdoista poikkeavaa sukupuolikeskustelua.

Ja ne jotka edelleen yrittävät jatkossa väittää, että feminismi merkitsee samaa kuin tasa-arvo, voivat kääriä Tulvan rullaksi ja työntää parhaaksi katsomaansa paikkaan.

ryyni kirjoitti...

Tuo itseäänkorjaavuuskohta hymyilytti minuakin erityisesti.

Ammuskelulla uhkaileva kuvitus ja otsikointi on kuin Der Stürmeristä. Niihin nähden itse juttu on oikeastaan hieman pettymys, kokoelma laiskasti perusteltuja syytöksiä.

Punainen lanka näyttää olevan siinä, että nykyiseen naistutkimukseen kriittisesti suhtautuvat miesaktivistit pyritään leimaamaan enemmistön karsastamiksi taantumuksellisiksi. Virallisesti hyväksyttyä miesnäkökulmaa edustamaan on kaivettu Arto "homososiaalinen" Jokinen.

Todellisuudessahan profeministinen Jokinen edustaa miesten enemmistön näkökulmaa jokseenkin yhtä hyvin kuin Terijoen hallitus edusti Suomen kansaa.

Anonyymi kirjoitti...

Kilpailukyvyn tavoittelulla, budjettikehyksillä, veronalennuksilla ja
demokratian polkumyynnillä lisätään eriarvoisuutta asiaankuuluvan
tehokkaasti.

Kun poliitikot antavat vallan finanssikapitalistien käsiin,
kuka maksaa laskun? Onko maksajalla sukupuoli?

Kaventaako uusliberalistinen
politiikka eri tavoin naisten ja miesten toimintamahdollisuuksia?


UUSLIBERALISMIN SUKUPUOLIVAIKUTUKSET
------------------------------------

keskiviikkona 14.5. klo 18-20
Helsingin yliopiston päärakennus,
auditorio XIII (vanha puoli)


Puhumassa:

LEENA ERÄSAARI: New Public Management, hyvinvointivaltio ja naiset

ANNE HOLLI: Tasa-arvopolitiikan käänne: yhteiskunnan vastuusta yksilön
vastuuseen?

ERKKI TUOMIOJA: Tasa-arvoa hallitulla globalisaatiolla



Tilaisuuteen ei tarvitse ilmoittautua etukäteen.

Tervetuloa kuuntelemaan ja keskustelemaan aiheesta!

...

Seminaarin järjestävät:

Globaalisosialidemokraatit yhteistyössä Sosialidemokraattisten
Opiskelijoiden feminismityöryhmän, Dooris-verkoston ja Opiskelijoiden
Sosialidemokraattisen Yhdistys OSY ry:n kanssa.

Junakohtaus kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Junakohtaus kirjoitti...

Diippii shittii.

Mut hei, missä loput?

IDA kirjoitti...

Siirryn sorron, terrorin, riiston ja väkivallan puolelle todeten, että olipa tyttömäinen artikkeli.

Henry kirjoitti...

Lehdessä on tisiaan vielä 5 sivua lisää tiukkaa asiaa aiheesta. Laitan blogiin kun jaksan.

Anonyymi kirjoitti...

Nimim. Suolihuuhtelu ihmetteli tätä kohtaa:

"Naistutkimus on lähtökohtaisesti kriittinen tieteenala, johon kuuluu myös itseäänkorjaavuus, joten on outoa, että sitä arvostelleen kritiikin puutteesta."

Tämä tuntuu olevan hankala pala näille naistutkimusta asiaan perehtymättä kritisoiville. Millä tahansa naistutkimuksen peruskurssilla tulee kuitenkin hyvin selväksi kriittisyys etenkin omien lähtökohtien tunnistamisessa ja tunnustamisessa, mikä on monille muille aloille (myös yk- ja ihmistieteille) ylivoimaista. Jopa sosiologeilla on kummallisia harhakuvitelmia omasta objektiivisuudestaan.

Hieno juttu Tulvalta, hyvä kun eivät enää hyssyttele tätä häiriköintiä hedelmättömän poliittisen korrektiuden nimissä.

tpjs kirjoitti...

"Hieno juttu Tulvalta, hyvä kun eivät enää hyssyttele tätä häiriköintiä hedelmättömän poliittisen korrektiuden nimissä."

Öh? Milloin "poliittinen korrektius" muka on ulottunut valkoiseen heteromieheen? Osaako joku antaa esimerkin?

IDA kirjoitti...

"Hieno juttu Tulvalta, hyvä kun eivät enää hyssyttele tätä häiriköintiä hedelmättömän poliittisen korrektiuden nimissä."

No mitä ihmeen häiriköintiä se on, jos jotkut haluavat keskustella ja tuovat oman näkemyksensä esiin?

Ei oikein riitä, että on olevinaan itse kriittinen itseään kohtaan, mutta ei hyväksy mitään muuta kritiikkiä.

En ole lukenut noita juttuja, mutta en tältä istumalta usko, että nimiltä mainitut olisivat mitenkään spammanneet juttujaan tai solvanneet ketään. Moilasen ainoa idea taas tuossa artikkelissaan - toki vain ensimmäinen sivu - näyttää olevan, että hänelle ei saa sanoa vastaan. Mikä, kuten patriarkaalisen sortavasti sanoisin, on vähän tyttömäistä.

Anonyymi kirjoitti...

Solvaamisesta en tiedä, mutta aika kauan Laasanen ja Malmi saivat nimenomaan häiriköidä naistutkimuslistalla.

Anonyymi kirjoitti...

tpjs,

poliittisesta korrektiudestahan siinä nimenomaan on kyse, kun aina pitää jonkun saivartelevan "miesaktivistin" takia liittää mihin tahansa asiaan sivulause: "mutta toki veneiden alla asuu lähinnä miehiä."

Kaipa tänne saadaan loputkin Tulvan jutusta, siinä tuota muistaakseni sivutaan.

tpjs kirjoitti...

"poliittisesta korrektiudestahan siinä nimenomaan on kyse, kun aina pitää jonkun saivartelevan "miesaktivistin" takia liittää mihin tahansa asiaan sivulause: "mutta toki veneiden alla asuu lähinnä miehiä.""

Öh toiseen kertaan. Yritätkö nyt siis sanoa jotain sellaista, että tosiasiassa miesten ongelmista ei pitäisi puhua ollenkaan, tai että niitä ei ole edes olemassa vaan ne ovat pelkkää miesaktivistien saivartelua?

Anonyymi kirjoitti...

tpjs,

en tietenkään.

tpjs kirjoitti...

Selventäisitkö sitten, että mitä yrität sanoa? Kun emme me putkiaivoiset ali-ihmiset aina oikein ymmärrä tuota korkeampaa logiikkaa... ;)

Arawn kirjoitti...

Tpjs: Lähinnä siinä on kai kyse siitä, että kun puhutaan ongelmasta X, tulee paikalle tahoja, jotka huutavat, että onhan myöskin Y suuri ongelma. Eli aina, kun puhutaan ongelmasta Y, pitäisi muistaa lisätä sivulauseeseen, että kyllä, myös Y on merkittävä ongelma.

Tietenkin voi olla tilanne, missä Y:sta ei juuri keskustella, mikä turhauttaa niitä, jotka kokevat Y:n ongelmakseen tai symppaavat aktiivisesti niitä, joita Y koskee. Tällöin sitä luonnollisesti pitäisikin tuoda pinnalle, mutten tiedä, onko paras tapa tuo, että sekaannutaan paikalla aina, kun puhutaan ongelma X:sta. Ehkä olisi hyvä pyrkiä itse nostamaan Y:ta esiin eri tilanteissa ja viestimissä.

Ei niin, ettenkö olisi itsekään vapaa tästä tavasta. Mutta ehkä ikä opettaa... tai sitten ei.

Anonyymi kirjoitti...

Nimim. Arawn vastasikin selkeästi.

Itse olen toki sitä mieltä, että keskustelua kannattaa edistää, myös kyseisten miesaktivistien kaltaisen tahallaan ohi aiheen puhuvan marginaalisen sakin kanssa, mutta turha heitäkään on kohdella silkkihansikkain ja holhoavasti (ellei sitten kommenttiosastoilla joskus nähtyjä ilmeisiä avohoitotapauksia, joita on millä tahansa netin areenalla, ja joille kai pitäisi suoda mahdollisuus puhua edes jossain). Häiriköinnin huomiotta jättäminen on kuitenkin usein rakentavampaa kuin inttämään ryhtyminen.

Sehän näissä miesaktivistien keppihevosissa on kummallista, että niillä hyökätään heikolla menestyksellä feminismiä vastaan. Feminismit kuitenkin yleensä pyrkivät purkamaan miesten itselleen rakentamia ansoja - tuskinpa ne vihatut jakkupukutoimittajatkaan haluavat pitää syrjäytyneitä miehiä itse maksamillaan sosiaalituilla. Miesten asevelvollisuuteenkin suhtaudutaan varamsti kielteisemmin feministinaisten kuin vastaavan kokoisen satunnaisen miesotoksen piirissä. Ks. esim. uusi Tulva.

manna gryn kirjoitti...

<<<<<<<< arawn:
Tpjs: Lähinnä siinä on kai kyse siitä, että kun puhutaan ongelmasta X, tulee paikalle tahoja, jotka huutavat, että onhan myöskin Y suuri ongelma.
<<<<<<<<<<


keskustelusta ja siihen puuttumisesta sen verran, että jos esimerkiksi yleisellä keskustelupalstalla keskustellaan suomalaisen parisuhdeväkivallan olemuksesta ja henkilö f toteaa parisuhdeväkivallan olevan suomessa sukupuolittunutta ja naisuhrien määrän olevan vähintään 90 prosenttia ja lukuarvoltaan luokkaa 90 000 vuodessa, niin siinä tapauksessa kenen tahansa paikalla olevan kansalaisvelvollisuus on oikaista henkilö f:ää.

tämä nyt vaan oli esimerkki. :)

eternal testicle kirjoitti...

Jos joku löytöeläimiä hoitava järjestö keskittyisi vaikka kissoihin,koska heillä olisi resursseja juuri siihen ja he eivät antaisi ymmärtää huolehtivansa koiristakin, ei olisi mielekästä valittaa heille siitä että he eivät ota koiria.

Jos taas joku vastaava järjestö keskittyisi johonkin eksoottisen lajiin jota ei edes Suomessa pahemmin lemmikkinä tavata, ja saisi vielä julkista rahoitusta toimilleen jotka voisi tehokkaammin sijoittaa palvelemaan myös suurempia eläinryhmiä, silloin mielestäni kritiikki olisi paikallaan. Ja sanotaan että tämä järjestö myös samalla käyttäytyisi siihen tyyliin kuin koirat,kissat,kanit sun muut eivät jää heitteille koskaan tai tarvitse kotia. Tai ehkä ne voisi surutta ampua.

Feminismi on tavallaan kuin se eksoottisten eläinten etujärjestö.

-Miesten ongelmat eivät ole hävinneet mihinkään,vain kasvaneet feminismin avulla. Feministien ratkaisu: ampukaa miehiä ja lopettakaa keskustelu.
-Ongelmat joista feministit puhuvat naisten ongelmina paljastuvat lähemmässä tarkastelussa usein yhtä lailla miesten ongelmiksi (esim.väkivalta). Feministien ratkaisu: ampukaa miehiä ja lopettakaa keskustelu.



Vaikka feminismi nyt muuttuisikkin tulevana iltapäivänä ja ei puhuisi enää itsestään tasa-arvon kannattajna tai vaihtoehtoisesti alkaisi puhua myös miehistä realistisesti, niin tällöin feminismi ei näyttäytyisi aivan yhtä pahassa valossa mutta olisi silti liioittelua ruveta uhkailemaan miehiä ja vaatia miesten asioista keskustelemisen lopettamista.

Anonyymi kirjoitti...

Jaa, että Henri Laasanen on tasa-arvon vaarallisin vastustaja, keskustelupalstojen häirikkö etc? Edes tulvan taiteilija ei saanut hänenen naamastaan julman vaskistin näköistä. Mieshän on lempeyden perikuva.
Uskokaa minua: jos Laasanen olisi kauttaaltaan tatuoitu, arpinaamainen suomenruotsalainen varakas kaljupää, joka kulkisi nahkaliiveissä, hänet hyväksyttäisiin jopa Tulvan toimituksessa "jänittävänä ja uusia uria aukovana" tieteilijänä. Mutta kun mies on niin nörtti ja nössö kun värkistä lähtee! Hän on vieläpä köyhä (oman ilmoituksensa mukaan), joten vaihtoarvo on todella pieni. Tällaisesta saa sitten tehdä ilkeitä karikatyyreja ja solvata suut silmät täyteen.

Route 66

Anonyymi kirjoitti...

Naiset tasa-arvon nimissä armeijaan?

Anonyymi kirjoitti...

Route 66:
"Jaa, että Henri Laasanen on tasa-arvon vaarallisin vastustaja, keskustelupalstojen häirikkö etc?
--
Uskokaa minua: jos Laasanen olisi kauttaaltaan tatuoitu, arpinaamainen suomenruotsalainen varakas kaljupää, joka kulkisi nahkaliiveissä, hänet hyväksyttäisiin jopa Tulvan toimituksessa "jänittävänä ja uusia uria aukovana" tieteilijänä."

Höpsis.

Mitäs tämä Tulvan uusin numero muuten on muuta kuin keskustelua? Mikäli idea olisi ignoroida vastapuolta, numeroa tuskin olisi tehty. Jutussa myös argumentoidaan huolella, toisin kuin esim. Tammisalon teksteissä. Laasasen kirjaa en ole lukenut, joten siitä en sano. Täällä hän keskittyy siteeramaan muita, usein varsin köykäisiä juttuja. Naistutkimuslistalla Laasanen vaati muita tunnustamaan kasvattavansa kenkävarastoaan naimalla miestensä kanssa. Sellaista akateemista keskustelua.

jorma kirjoitti...

"Lähinnä siinä on kai kyse siitä, että kun puhutaan ongelmasta X, tulee paikalle tahoja, jotka huutavat, että onhan myöskin Y suuri ongelma. Eli aina, kun puhutaan ongelmasta Y, pitäisi muistaa lisätä sivulauseeseen, että kyllä, myös Y on merkittävä ongelma."

Ja tämä on häiriköintiä? Millä ihmeen perusteella? Nämä naisjärjestöt saavat yhteiskunnalta rahaa tasa-arvon edistämistä varten, joten on vähintäänkin kohtuullista muituttaa niitä siitä, että myös miesten asemassa ja oikeuksissa on erittäin paljon parantamisen varaa. Itsehän nuo tahot eivät sitä huomaa lainkaan.

Sama koskee tasa-arvoviranomaisten toimintaa. Olisi niiden lakisääteinen velvollisuus huomioida ihan itse miesten tasa-arvo-ongelmat, mutta sitä ne eivät tee, kuten on saatu lukemattomia kertoja huomata. Kyllä meillä on täysi oikeus vaatia, että viranomaiset huolehtivat velvollisuuksistaan ja toimivat lakia kunnoittaen. Sen ei pitäisi olla täysin kohtuuton vaatimus, eihän?

Feministien pitäisi tunnustaa olevansa ihan pelkkiä naisasia-, eikä tasa-arvojärjestöjä, ja lopettaa veronmaksajien rahojen vastaanottaminen tasa-arvoverukkeella.

"Tietenkin voi olla tilanne, missä Y:sta ei juuri keskustella, mikä turhauttaa niitä, jotka kokevat Y:n ongelmakseen tai symppaavat aktiivisesti niitä, joita Y koskee."

Kuten hyvin tiedät, miesten tasa-arvo-ongelmista ei suomalaisessa tasa-arvopolitiikassa tai keskustelussa ole puhuttu, eikä puhuta tarpeeksi edelleenkään. Ja vaikka sinua ei miehiin kohdistuva sukupuolisyrjintä ja epätasa-arvo liikutakaan yhtään, niin meitä tasa-arvoa tavoittelevia ihmisiä se kiinnostaa.

"Tällöin sitä luonnollisesti pitäisikin tuoda pinnalle, mutten tiedä, onko paras tapa tuo, että sekaannutaan paikalla aina, kun puhutaan ongelma X:sta. Ehkä olisi hyvä pyrkiä itse nostamaan Y:ta esiin eri tilanteissa ja viestimissä."

Niin, niin, eli miesten tasa-arvo-ongelmista pitäisi vaieta, tai ainakaan niistä ei saisi puhua sanaakaan silloin, kun on kyse sukupuolten välisestä tasa-arvosta, sillä se on yksinomaan naisten asioille varattu alue. Sehän se viesti on.

Ja sitten kun on puhuttu miesasiasta ihan omassa julkaisussaan, kuten tuossa "Mies vailla tasa-arvoa"-kirjassa, ja vielä korostettu, ettei se ole suunnattu naisia vastaan, vaan miesten ja tasa-arvon puolesta, niin eipä sekään kelpaa. Ei alkuunkaan. Eli, heti kun ei tanssita tasan tarkkaan feministien pillin mukaan, niin kimppuun käydään.

Tosiasia on, että tasa-arvopolitiikan ajasta, rahasta ja muista resursseista 50% pitää käyttää miesten tasa-arvo-ongelmien korjaamiseen. Niin kauan kuin näin ei ole, on asiasta syy ja oikeus huomauttaa.

Jos vapaa keskustelu, mielipiteen- ja sananvapaus eivät sovi, niin sopii muuttaa Pohjois-Koreaan. Heikosti ovat niiden tahojen asiat, jotka eivät minkäänlaista kritiikkiä kestä, ja feministiliike ja naistutkimus ovat tällä perusteella todella surkeassa jamassa. Voimakas reagointi osoittaa, että kritiikki on osunut oikeaan osoitteeseen.

jorma kirjoitti...

"Mitäs tämä Tulvan uusin numero muuten on muuta kuin keskustelua?"

Miesvihaa ja tasa-arvon vastustamista. Eli ihan tyypillistä feministimeininkiä.

jorma kirjoitti...

"Nimim. Arawn vastasikin selkeästi."

Joo, selvästi tuli esille, etteivät häntä miesten tasa-arvo-ongelmat tai sukupuolten välinen tasa-arvo kiinnosta.

"Itse olen toki sitä mieltä, että keskustelua kannattaa edistää, myös kyseisten miesaktivistien kaltaisen tahallaan ohi aiheen puhuvan marginaalisen sakin kanssa, mutta turha heitäkään on kohdella silkkihansikkain ja holhoavasti"

Aihe on tasa-arvo ja miesten oikeudet ja asemat olennainen osa sitä.

"ellei sitten kommenttiosastoilla joskus nähtyjä ilmeisiä avohoitotapauksia"

Puhut ilmeisesti itsestäsi, anonyymi.

"niillä hyökätään heikolla menestyksellä feminismiä vastaan."

Menestyshän on ollut suurta. Nytkin te femakot olette ihan paniikissa. Miksi muuten tällaisia juttuja julkaistaisiin, jos kritiikki ei olisi osunut kohteeseensa.

"Feminismit kuitenkin yleensä pyrkivät purkamaan miesten itselleen rakentamia ansoja"

Ei pidä paikkaansa.

"Miesten asevelvollisuuteenkin suhtaudutaan varamsti kielteisemmin feministinaisten kuin vastaavan kokoisen satunnaisen miesotoksen piirissä. Ks. esim. uusi Tulva."

Hölynpölyä. Siellä ei vaadita asevelvollisuuden ulottamista koskemaan myös kaikkia naisia, mikä olisi nykysysteemissä se tasa-arvon toteuttava tilanne. Joten se siitä valheesta.

Anonyymi kirjoitti...

Jorma:
"Jos vapaa keskustelu, mielipiteen- ja sananvapaus eivät sovi, niin sopii muuttaa Pohjois-Koreaan."

- Sanoo nimimerkki, joka haluaa lopettaa tuet feministijärjestöille, vaikka skandinaaviseen kansalaisyhteiskuntaan nimenomaan kuuluu valtion tuki erilaisille mielipideryhmille, jotta nämä saavat äänensä kuuluviin.

Siitä vaan tukia hakemaan itsekin, mutta perusteluita kannattaa miettiä. Eivätköhän Miessakit ja TANE:n miesjaosto saakin valtion tukea.

Jorma:
" 'Mitäs tämä Tulvan uusin numero muuten on muuta kuin keskustelua?'

Miesvihaa ja tasa-arvon vastustamista. Eli ihan tyypillistä feministimeininkiä."

- Luitko jo lehden? Siellä oli myös kannanotto miesten ongelmiin. 12 kohtaa otsikoiden/kiteytyksen kautta:

- Sota tappaa miehiä. Armeija vapaaehtoiseksi kaikille.
- Vanhemmuus jakoon. Kotityöt ja kustannukset tasan, miehille korvamerkitty hoitovapaa käyttöön.
- Loppu miesten leimaamiselle. Miehet eivät ole viettiensä perässä juoksevia eläimiä.
- Eroon ammattialojen segregaatiosta. Asenteet rajoittavat miesten valinnanvapautta.
- Mieskin saa itkeä.
- Miesten syrjäytyminen on ongelma. Miehet ovat yliedustettuina huipulla ja pohjalla.
- Miesten elinikä pidemmäksi.
- Kiltteys kunniaan. Lopetetaan miesten kasvattaminen vankiloihin.
- Stop turpiinsaannille. Väkivallan uhreista suurin osa on miehiä, samoin kuin tekijöistä.
- Homomiesten oikeudet kuntoon. Miesryhmän oikeudet jääneet feministien ajettavaksi. Aloitetaan adoptio-oikeudesta.
- Myös miehet saavat nauttia ulkonäöstään.
- Laskut tasan.

Siinä sitä feminismiä ja miesvihaa.

muskelman kirjoitti...

Heh, näissä hauskinta on katsoa kuinka innoissaan satunnainen sakki nuoria miehiä aina on, kun joku tällainen keskustelu jostain blogista löytyy. Artikkelia tai kommentteja tuskin luetaan, kunhan vaan keskustelun ulkopuolelta rekisteröidään että nyt taas saavat feministit nenilleen ja sitten porukassa heitetellään ylävitosia.

Jokisella on hyvä pointti kun hän ihmettelee tekstissä miten naistutkimusta ja feminismiä vastaan suunnatut kirjoitukset saavat aina niin paljon huomiota, vaikka itse asia olisikin varsin heppoista. Joku vähänkään analyyttisemmannäköisesti haukkuu karvaisia feministejä, niin helppoa ja huoventavaahan se on uskoa.

Otan takaisin alun kommenttini. Ei se itseasiassa olekaan hauskinta, isommassa mittakaavassa se on lähinnä surullista ja pelottavaa.

Harmillisinta ehkä on se, että sitten kun joku alkaa osoitella, että "ei kuulkaas, tämähän on ihan skeidaa tämä teidän kritiikki", niin suut menevätkin ihan mutruun ja keskustelun taso yleensä laskee jyrkästi. Lähinnä tragikoomista kuinka pokkaa riittää manata toinen osapuoli Pohjois-Koreaan ja sitten itse kirjoittaa kritiikin osumisesta ja voimakkaasta reagoinnista :)

muskelman kirjoitti...

Jaa, jorma pistääkin pökköä pesään niin tökerösti, että vissiin ainakin itse voisi lopettaa provosoitumisen. Toinen ilmiö joka näitä keskusteluita tuntuu vaivaavan. Trollit hus.

Aina nolottaa kun näihin menee.

turo kirjoitti...

Anonyymi sanoi 10/5/08 10:56...
Solvaamisesta en tiedä, mutta aika kauan Laasanen ja Malmi saivat nimenomaan häiriköidä naistutkimuslistalla.

Tämä on juuri tätä. Suurin osa tämän blogin lukijoista ei varmaankaan ole Naistutkimuslistan tilaajia. Naistutkimuslistan keskusteluja ei toisaalta jälkikäteenkään ole ulkopuolisten mahdollista tarkastella mistään "arkistosta". Näin ollen väite Laasasen ja Malmin häiriköinnistä jää vain ilmaan heitetyksi väitteeksi. Jotkut uskovat asian olleen noin, jotkut eivät usko.

Oma näkemykseni on, että Naistutkimuslistan nykyiseen käytäntöön (voimakas moderointi, ei lainkaan keskustelua, vain erilaiset ilmoitukset (esim. tapahtumavinkit) sallittuja) siirtymiseen voimakkaimmin vaikuttanut ihminen oli Janne Vainio. Useat listalaiset olivat mielenosoituksellisesti toki jo aiemmin ottaneet vastaan mm. Laasasen, mutta erityisesti Malmin keskusteluyritykset.

Janne Vainio loistavalla argumentaatiollaan oli kuitenkin se henkilö, jonka edessä kovimmatkin Naistutkimuslistan sisäpiirigurut joutuivat nöyrtymään. Kyse ei kuitenkaan ollut millään tavalla epäasiallisesta kirjoittelusta, vaan kuten Janne Vainion tietävät tietävät, loistavasta ”metatason analyysista” siihen liittyen, minkälaisia keskustelussa käytetyt argumentit olivat olleet luonteeltaan ja mitä ne oikeastaan tarkoittavat. (laitan esimerkin Vainion listapostauksesta tämän viestin jälkeen)

Kun argumentatiivinen vääntö listan perusporukalta loppui kesken, päätti listan moderaattori lopettaa keskustelun kokonaan.

Erityisen huvittavaa tässä oli se, että oikeastaan vasta miehet toivat keskustelua keskustelulistalle. ” Anonyymilta ” olisi mukava kuulla, mikä sinun mielestäsi oli sitä Naistutkimuslistalla tapahtunutta häiriköintiä, johon viittaat.

hra. Gleb kirjoitti...

"Jutussa myös argumentoidaan huolella, toisin kuin esim. Tammisalon teksteissä."

Voi perhana, nyt lenti kyllä aamukahvit pöydälle. Noh, tulipahan hyvä syy siivota.

Tuo ensimmäinen sivu artikkelista on ainakin niin kauheaa retorista raiskausta ettei pahemmasta väliä. Väitteitä ei joko perustella, tai jos perustellaan, niin tekstikirjamaisia virheargumentteja käyttäen.

On artikkelissa toki totuuden siemenkin:

"Yhdeksi syyksi naistutkimuksen näyttävään julkiseen mustamaalaukseen Jokinen arvelee tiedepolitiikkaa. "Kun jotain alaa ensin riittävän kauan kyseenalaistetaan, siitä on seuraavaksi helppo leikata."

Naistutkijat, profeministimiehet ja "miestutkijat" (jotka ovat näissä asioissa se vähemmistö ja häirikköjoukko) ovat yksinkertaisesti peloissaan elinkeinonsa vuoksi. Eikä heitä voi siitä syyttää. Näissä suhdanteissa työttömälle naistutkijalle tai queer-tieteilijälle ei löydy rajattomasti suojatyöpaikkoja.

Joten jatketaan samaan malliin. Tämä artikkeli ja sitä edeltänyt puheenvuoro A-Talkissa oli riittävä ponne minulle - aion henkilökohtaisesti tehdä kaiken, mikä vallassani on naistutkimuksen ja valtionfeminismin alasajamiseksi. Enkä todellakaan ole joukossani ainoa.

Joten ottakaa hetkestä kaikki irti, kilometritehdas kutsuu!

Anonyymi kirjoitti...

Turo:
" ” Anonyymilta ” olisi mukava kuulla, mikä sinun mielestäsi oli sitä Naistutkimuslistalla tapahtunutta häiriköintiä, johon viittaat."

No, esimerkkihän tuli jo, eikä minua erityisesti kiinnosta kuka siihen uskoo. Spämmääminen ja asiattomuus ovat häiriköintiä.

Anonyymi kirjoitti...

Naistutkijat, profeministimiehet ja "miestutkijat" (jotka ovat näissä asioissa se vähemmistö ja häirikköjoukko) ovat yksinkertaisesti peloissaan elinkeinonsa vuoksi.

Tai lähinnä, miehiä pelottaa menettää etulyöntiasema työmarkkinoilla ja johtopaikoilla, joten naistutkijat, feministit ja varsinkin sukupuolipetturi-profeministiset miestutkijat pitää äkkiä vaientaa.

jorma kirjoitti...

"Sanoo nimimerkki, joka haluaa lopettaa tuet feministijärjestöille, vaikka skandinaaviseen kansalaisyhteiskuntaan nimenomaan kuuluu valtion tuki erilaisille mielipideryhmille, jotta nämä saavat äänensä kuuluviin."

Ei naisjärjestöjen tarvitse saada senttiäkään tukea tasa-arvon edistämisen nimissä, sillä sitä ne eivät tee. Nehän ovat pelkän naisasian ajajia, joten tukea pitäisi antaa vain sillä perusteella ja vain saman verran kuin mille tahansa muullekin etujärjestölle. Eli selvästi vähemmän kuin nyt.

Itse teen tasa-arvon eteen työtä ihan ilman valtion tukia, enkä valita.

"Siitä vaan tukia hakemaan itsekin, mutta perusteluita kannattaa miettiä."

Naisjärjestöt voisivat lopettaa tasa-arvosta valehtelemisensa.

Mutta kukaan ei ole vaatinut niiden vaientamista. Feministit sitä vastoin ovat vaatineet, että miesten tasa-arvo-ongelmista ei saisi puhua. Siinä on valtava ero.

"Eivätköhän Miessakit ja TANE:n miesjaosto saakin valtion tukea."

TANE on valtion viranomaisorganisaatio, joten se ei kuulu tähän. Miessakit taas ei saa rahaa naisjärjestöjen tapaan suoraan budjetista ja tasa-arvon edistämisen nimissä.

"Armeija vapaaehtoiseksi kaikille."

Koska se on miehille pakollinen, niin tasa-arvoista on vaatia sen pakollisuutta myös naisille.

"Vanhemmuus jakoon. Kotityöt ja kustannukset tasan, miehille korvamerkitty hoitovapaa käyttöön."

Eli lopettaisiin perheiden vapaus päättää omasta elämästään, rangaistaisiin miehiä siitä, minkä biologia naisille tuottaa, lisättäisiin miesten velvollisuuksia, mutta ei oikeuksia.

"Eroon ammattialojen segregaatiosta. Asenteet rajoittavat miesten valinnanvapautta."

Missä ovat naisputkimiehet ja roskakuskit? Ihan omista asenteista voisi aloittaa.

"Loppu miesten leimaamiselle. Miehet eivät ole viettiensä perässä juoksevia eläimiä."

Ihmiset ovat eläimiä, naisetkin. Biologiset tosiasiat eivät häviä sillä, että niistä keskusteleminen kiellettäisiin.

"Mieskin saa itkeä."

Niin, miesten tasa-arvo-ongelmista puhuvat on feministien toimesta leimattu ruikuttajiksi. Eli ei siis saa. Sitä paitsi, itkevä mies ei naisia houkuttele. Omat asenteet kuntoon.

"Miesten syrjäytyminen on ongelma. Miehet ovat yliedustettuina huipulla ja pohjalla.
- Miesten elinikä pidemmäksi."

Yhtään konkreettista ehdotusta tilanteen korjaamiseksi ei siis löytynyt. Nämä ongelmat pitää nostaa tasa-arvopolitiikan keskiöön, miesten terveydenhoitoon pistää rahaa siinä missä naistenkin ja koululaitos muutettava poikia syrjimättömäksi.

"Kiltteys kunniaan. Lopetetaan miesten kasvattaminen vankiloihin."

Kiltteys ei ole kovassa kurssissa naisten parissa. Omissa asenteissa siis vikaa, taas kerran.

"Stop turpiinsaannille. Väkivallan uhreista suurin osa on miehiä"

Ja missä tämä näkyy? Missä ovat miehiin kohdistuvaa väkivaltaa vastustavat kampanjat ja toimet? Niitä ei ole, ja perheväkivallalla tarkoitetaan vain naisiin kohdistuvaa väkivaltaa, koska feministit haluavat niin valehdeltavan. Naisten väkivaltaisuus on siivottu maton alle, feministien toimesta.

"Homomiesten oikeudet kuntoon. Miesryhmän oikeudet jääneet feministien ajettavaksi. Aloitetaan adoptio-oikeudesta."

Olisi aloitettu sijaissynnytyksistä, niin ei olisi taas säädetty yhtä miehiä syrjivää lakia feministien tuella.

"Myös miehet saavat nauttia ulkonäöstään."

Niinhän minä nautinkin. Saisivat vain useammat naiset nauttia siitä.

"Laskut tasan."

Taas ihan tyhjänpäiväistä hölinää. Ihmiset jakakoot laskunsa kuten parhaaksi katsovat. Se on todettu, että naiset usein pitävät siitä, että heidän laskunsa maksetaan.

Olennaista on, että yhteiskunnallisella tasolla laskut pistetään tasan. Nyt niin ei käy, vaan miehet jäävät maksajiksi.

"Siinä sitä feminismiä ja miesvihaa."

Feminismi merkitsee miesvihaa ja sukupuolten välisen tasa-arvon vastustamista.

jorma kirjoitti...

"Tai lähinnä, miehiä pelottaa menettää etulyöntiasema työmarkkinoilla ja johtopaikoilla, joten naistutkijat, feministit ja varsinkin sukupuolipetturi-profeministiset miestutkijat pitää äkkiä vaientaa."

Missä tätä vaientamista on muka vaadittu? Ja mikä ihmeen etulyöntiasema?

hra. Gleb kirjoitti...

"Tai lähinnä, miehiä pelottaa menettää etulyöntiasema työmarkkinoilla ja johtopaikoilla, joten naistutkijat, feministit ja varsinkin sukupuolipetturi-profeministiset miestutkijat pitää äkkiä vaientaa."

Voi ei! Salainen agendani paljastu! Henry, äkkiä apuun, poista kommentti!

Valtaosa omasta sukupolvestani ei ole nähnyt niitä loistavia etulyöntiasemia joista olemme kaikki ilmeisesti ponnistaneet. Isänmään palveluksessa vietetylle vuodellekkin työhaastatteluissa lähinnä nauretaan.

Onneksi tätäkin asiaa ovat super(pro)feministitsankarimme paikkaamassa. Miehet kiintiöillä ja valtiovallan pakolla hoivatyöhön! Naiset yritysten hallituksiin ja heti! Miehet kotiin tiskaamaan ja vaippoja vaihtamaan! Meikit namaan! Ja saatte itkeä ihan luvalla!

(/sarkasmi)

Anonyymi kirjoitti...

Jorma:
"Yhtään konkreettista ehdotusta tilanteen korjaamiseksi ei siis löytynyt."

Hitsi vieköön, ihme juttu kun feministit eivät pysty ratkomaan miesten ongelmia yhdellä sivulla. Olisivat siis hiljaa miesten ongelmista... Loogista.

jorma kirjoitti...

"Harmillisinta ehkä on se, että sitten kun joku alkaa osoitella, että "ei kuulkaas, tämähän on ihan skeidaa tämä teidän kritiikki", niin suut menevätkin ihan mutruun ja keskustelun taso yleensä laskee jyrkästi."

Ei se vain riitä, että väittää kritiikin olevan skeidaa, jos ei osaa tätä väitettään mitenkään perustella. Eikä perusteluita ole tähän päivään mennessä löytynyt.

"Lähinnä tragikoomista kuinka pokkaa riittää manata toinen osapuoli Pohjois-Koreaan ja sitten itse kirjoittaa kritiikin osumisesta ja voimakkaasta reagoinnista."

Säälittäväähän se on, että tasa-arvo pelottaa niin paljon, että miesten oikeuksista ja asemasta kirjoittaminen yritetään vaientaa.

Kritiikki osui tosiaan maaliinsa. Kuvaavaa vain on, että siihen vastataan vaikenemisvaatimuksilla, ei epäkohtien korjaamisella. Femninistit haluavat pohjoiskorealaista meininkiä tännekin, eli pitäisi vain puhua virallisen "totuuden" mukaisesti. Toisinajattelua ei suvaita.

Jape kirjoitti...

Anonyymi: "No, esimerkkihän tuli jo, eikä minua erityisesti kiinnosta kuka siihen uskoo. Spämmääminen ja asiattomuus ovat häiriköintiä."

Köykäinen oli esimerkkisi ja muistisikaan ei taida olla ihan terävimmillään. Sinänä ei ole yllättävää, että et muista mainita esim. Kaarina Kailon jatkuvaa riehumista NT-listalla ja sillä on muitakin meuhkaajia joilla lääke jokaiseen asiaan on "Vaietaan tämä asia kuoliaaksi". Voi jeesuksen kevät. Pasi Malmi ja Henry Laasanen ovat tuoneet virkistävästi uusia näkökulmia NT-listalle ja keskusteluun. Muutenhan paikka on näivettynyt pelkäksi ilmoitustauluksi :)

Muuten miestukimuksen listalla estottomasti riehuva radikaalilesbofeministi ja pornoakateemikko Pia Livia Hekanahoa ei olla kait ajamassa miestutkimulsen listalta pois, kun taas miehet yrtetään savustaa NT-listalta ulos. No miestutkimuksen listaa moderoi selkeä profeminitsimies Ahlbäck ja onhan siellä pari muutakin profemakkoa kuten homosoiaaliset Jokinen ja hänen "fuckbuddy" Markku G. Soikkeli.

Anonyymi: "Naistutkimuslistalla Laasanen vaati muita tunnustamaan kasvattavansa kenkävarastoaan naimalla miestensä kanssa. Sellaista akateemista keskustelua."

Heh heh hee. Tekeeköhän muisti tepposen? Ko. asiasta puhui mielestäni Malmi, eikä suinkaan noin kun esitit, mutta antaa nyt olla. Sellaista akateemista keskustelua. :)

Anonyymi: "Häiriköinnin huomiotta jättäminen on kuitenkin usein rakentavampaa kuin inttämään ryhtyminen."

Niin tai on vain osoitus siitä että ei ole kykyä käydä dialogiin sellaisten vankkoihin tosiasioihin asiansa perustavien miesten kanssa, kun feministiti itse leijuvat omassa hattaralinnassa jossa asiat ovat yhtä höttöä, jotka hajoavat jo ensimmäisestä vasta-argumentista.

Anonyymi: "Solvaamisesta en tiedä, mutta aika kauan Laasanen ja Malmi saivat nimenomaan häiriköidä naistutkimuslistalla."

On kummallista, että vastakkaisten perusteltujen näkemysten esittämien on häiriköintiä. No tämä tällainen katsantokanta maailmaan ei ole outo feministeille ilmeisesti.

Anonyymi: "Tämä tuntuu olevan hankala pala"

Hankala pala tuntuu olevan Anonyymille se että keksisi itselleen yksilöivän nimerkin ja käyttäisi sitä.

Anonyymi: "Luitko jo lehden? Siellä oli myös kannanotto miesten ongelmiin. 12 kohtaa otsikoiden/kiteytyksen kautta"

Jaa jaa, no kerrotiinko siellä mitä ko. asioille tulisi tehdä? Konkreettiset toimenpiteet?

Anonyymi: "Homomiesten oikeudet kuntoon"

Just joo, miksi ko. lause ei voisi kuulua yksinkertaisesti Miesten oikeudet kuntoon? Näin saadaan suurempi joukko miehiä boiden oikeuksien piiriin kun ei rajata niitä vain homomiehiin. Mikähän siinä on, että homomiehet on jotenkin erityisesti feministien mieleen?

jorma kirjoitti...

"Hitsi vieköön, ihme juttu kun feministit eivät pysty ratkomaan miesten ongelmia yhdellä sivulla. Olisivat siis hiljaa miesten ongelmista... Loogista."

Loogista olisi esittää edes yksi konkreettinen ehdotus näiden ongelmien korjaamiseksi. Minä pystyin siihen jo yhdessä lauseessa. Ei voi väittää tekevänsä työtä tasa-arvon edistämiseksi (siis myös mieten osalta), jos muuhun ei pysty, kuin tunnustamaan pari täysin kiistatonta ongelmaa. Se ei yksinkertaisesti riitä.

turo kirjoitti...

Tässä esimerkki Janne Vainion postauksesta Naistutkimuslistalle, joka johti peruslistalaisten ahdistumiseen: (tätä edeltävässä keskustelussa Vainio oli ottanut kantaa erääseen esitettyyn näkemyseen ja esittänyt sen edustavan "vasemmistototalitarismia")

Anna Moring kirjoitti:
> Darling Janne,
>
> "vasemmistototalitaristi"ko ei sitten ollenkaan ole demagoginen olkinukketermi?
>
>
Janne Vainion vastaa:
Kyllä sekin aika usein on - olen siitä yhtä varma kuin Sinäkin. Oleellista mielestäni on valmius määritellä käytetty termi jollakin johdonmukaisella tavalla. Ja huomautan, että tässä yhteydessä olen puhunut totalitaarisista liikkeistä - joka on hieman eri asia kuin totalitaariset järjestelmät. Totalitaarisessa järjestelmässä me emme nykyään elä - mutta sen sijaan meillä on useitakin totalitaarisia liikkeitä sen sisällä.

Vasemmistototalitarismi-termille on melko vakiintunut ainakin sellainen mielestäni johdonmukainen määritelmä, jonka mukaan vasemmistototalitaarisen ideologisen liikkeen tunnuspiirteitä ovat:

1) luokkaideologia, joka pyrkii oikeuttamaan eri "luokkiin" sijoittuvien eri ihmisryhmien kohtelun taktisesti tai strategisesti kaksoisstandardeilla (universaalin eettisen oikeus- ja normikeskustelun sivuuttaen)

2) terrorin käyttö menetelmänä tieteellisen tai poliittisen keskustelun haltuunotossa (terrorilla voidaan tarkoittaa väkivallan lisäksi myös sitä, että toisinajattelua sanktioidaan kollektiivisella leimaamisella ja sosiaalisella eristämisellä sen sijaan, että eriäviä mielipiteitä pyrittäisiin ensisijaisesti ratkaisemaan vetoamalla yleiseen totuuteen, yleiseen oikeuteen ja yleiseen järjenmukaisuuteen)

3) tiedon arvovapauden kieltäminen - eli toisin sanoen sitoutuminen sellaiseen käsitykseen, että tosiasiaväitteet ovat jo sinällään jonkinlaisia arvokannanottoja, ja "väärien tosiasiaväitteiden" tuomitseminen poliittisesti epäkorrekteina arvokannanottoina (tämä seikka on oleellista sikäli, että tällöin lakkautetaan mahdollisuus avoimeen tieteelliseen keskusteluun sekä rationaaliseen arvokeskusteluun - jotka ovat diskursiivisina reunaehtoina välttämättömiä edellytyksiä avoimen yhteiskunnan olemassaololle)

4) liberaalien oikeusnormien legitimiteetin murentamistavoite (näitä oikeusnormeja ovat mm. rikosoikeudellinen laillisuusperiaate, oikeus
puolueettomaan oikeudenkäyntiin, syyttömyysoletus, yhdenvertaisuus julkisen vallan edessä, poliittisen päätöksenteon sitominen perusoikeusormeja suojaavaan perustuslaillisuuteen, henkilökohtaisen vapauden suoja, kokoontumisvapaus, ilmaisuvapaus jne. - lienevät jo tiedossa)

5) tähän liittyen jonkinlainen pyrkimys saada kohdalle (1) eli
luokkaideologialle jonkinlainen hegemoninen asema suhteessa esimerkiksi julkiseen valtaan, poliittiseen päätöksentekoon ja oikeusjärjestykseen - tai vaihtoehtoisesti (mikäli kyse on esimerkiksi vasemmistoanarkistisesta liikkeestä) pyrkimys syrjäyttää koko oikeusjärjestys sille vaihtoehtoisella luokkaideologiaan" pohjautuvalla kollektiivisella sanktiosysteemillä

Tämä on se mielessäni ollut karkea määritelmä, jonka näkökulmasta olen tässä keskustelussa käyttänyt "vasemmistototalitarismi"-käsitettä. Mielestäni siis esimerkiksi nykyfeminismissä (kuten myös laajemmin nykyisessä "uusvasemmistolaisessa" liikehdinnässä) on monia selviä merkkejä nimenomaan näistä seikoista - ja nehän ovat tälläkin listalla tulleet ilmi. Huomautan vielä, että aivan kuten oikeistolaisuus ei välttämättä ole oikeistototalitarismia, niin vasemmistolaisuuskaan ei tietenkään välttämättä ole vasemmistototalitarismia. Itse olen pitänyt itseäni lähinnä vasemmistoliberaalina (tämänhetkinen puoluekanta vihreät). Lisäksi olen feministisen individualismin kannattaja (mutta kaikenlaisen feministisen kollektivismin tiukka vastustaja - ja aivan samalla tavoin vastustan myös ns. "uuden miesliikkeen" kollektivismia).

JMV

-----------------

Pahoittelut, jos joku asianosainen kokee tällaisen toiselta listalta lainaamisen (näinkin suppeasti) ongelmana. Aikanaanhan Naistutkimuslistan keskustelusta keskustelu ja sieltä lainaaminen johti Naistutkimuslistalla siihen, että listakeskustelun arkisto poistettiin käytöstä. Katsottiin, ettei ole sopivaa kenenkään ulkopuolisen päästä katsomaan, mitä Naistutkimuslistalla oikein puhutaan.

Anonyymi kirjoitti...

Itse piti oikeen ostaa tuo Tulva kun sitä ei kirjastosta saanu. Lehti oli kyllä pettymys, tosin kuvat oli siistejä :)

Itse olen miettinyt paljonkin tuota miksi miehet syyttelevät ongelmistaan naisia (näinhän artikkelissa väitettiin). Jos politiikka on eri eturyhmien välistä taistelua niukoista resursseista, niin feministisen vaatimus "tasa-arvosta" todellakin on pois heikommassa asemassa olevilta miehiltä. Ett ehkä niissä syytöksissä on jotain perääkin?

Näistä niukoista resursseista voisi mainita vaikka seksin tai koulutuksen.

Jape kirjoitti...

Heh heh hee - Moilanen moittii Tammisaloa ja Niemelää amatöörimäisestä tiedekritiikista.

Sehän oli Moilanen itse joka - oliko se nyt hesarissa - haukkui Tammisalon maksalaatikko- ja tikkaritietelijäksi. Että sellaista ämatöörimäistä tiedekritiikiä. :)

jorma kirjoitti...

Puolustusvoimien komentaja: Koti on naisten armeija

"Naisilla on tässä yhteiskunnassa niin kovat velvoitteet kotona ja perheen perustamisessa työelämän lisäksi, että naisten asevelvollisuus tulee siellä toteutettua."

Älä Kaskeala viitsi jauhaa paskaa.

Mitä lakisääteisiä velvollisuuksia naisilla muka kodin ja perheen perustamisen suhteen on? Ei niin mitään.

Anonyymi kirjoitti...

Ainakin taannoisella Miessakkien foorumilla oli paljon puhetta siitä, kuinka miesten epätasa-arvoisuus huoltajuuskysymyksissä on todellinen ongelma. Tietenkään nimimerkit jorma ja Hra. Gleb eivät välttämättä ole samaa mieltä, mutta kovalla innolla täällä dissataan tuohon ongelmaan kohdistuvaa konkreettista paramtamisehdotusta.

Monissa avioieroissa on itsestään selvää, että lapset jäävät isälle, kun tämä on niitä muutenkin hoitanut. Täällä sitä pidetään kuitenkin ämmämäisenä.

Hauskaa sinänsä, ettette ole Tulva-kritiikissänne ihan samoilla linjoilla: Jape kiteyttäisi koko listan yhteen abstraktiin lauseeseen, joka on varmasti itsestäänselvyys. Veikkaan kuitenkin monen miesaktivistin pitävän sanahelinänä jos feministit sanovat vain: "Miehen oikeudet kuntoon".

Jape kirjoitti...

Tässä eräs seuraus feministien puuhailusta:

Hedelmöityshoitoihin tuodaan siittiöitä Tanskasta

Tärkeintä on, että lapsella on äiti (tai kaksi), isästä ei ole niin väliä.

Anonyymi kirjoitti...

Jape,

eikös tuossa ole kyse vain meidän suomalaisten miesten munattomuusesta?

Epistä! kirjoitti...

"Armeija vapaaehtoiseksi kaikille."

Jorma: "Koska se on miehille pakollinen, niin tasa-arvoista on vaatia sen pakollisuutta myös naisille."

Taattua jormaa. Ei Jormalle sitten tule mieleen, mitä me tehtäisiin helvetin suurella reservillä, kun kaksinkertainen määrä nuorisoa koulutetaan, puhumattakaan siitä, onko puolustusvoimilla varaa siihen varsinkin kun leikkauksia joudutaan tekemään?

Jorman vastaus on tyypillinen miesaktivistihäiriköille. Sen sijaan että luotaisiin uusi järjestelmä, josta kaikki ja erityisesti miehet hyötyisivät (vapaaehtoinen asepalvelus), huudetaankin "Epistä! Jos miestenkin on pakko, niin sitten naistenkin". Kommentti osoittaa Jokisen huomion todeksi, että miesaktivistit eivät ole kiinnostuneita parantamaan miesten asemaa.

Tulvan juttu on todella hyvä. Silkkihanskat riisuttiin ja sanottiin ääneen se, minkä monet näitä keskusteluja seuranneet ovat tienneet, mutta kohteliaasti ovat jättäneet sanomatta: Laasasella, Malmilla ja Tammisalolla ei ole minkäänlaista tieteellistä pätevyyttä sanoa mitään naistutkimuksesta.

Erityisesti Tammisalon venkoilua oli mahtavaa lukea. Kuinka tyhmä voi olla? Jos ei pysty seisomaan kirjoittamiensa väitteiden takana, sitten on parempi olla kirjoittamatta kaikkia ajatuksiaan tai ainakin julkaisematta niitä.

Anonyymi kirjoitti...

Jorma,

mitä abstraktia on vaatimuksessa vapaaehtoisesta asepalveluksesta?

Feministit haluavat kaikille samat oikeudet ja hyvät oltavat, jorma haluaa kaikille samat pakot ja huonot jutut. Kai se intissä kärvistelevää poikaa lohduttaa, että sisko kärsii samasta simputuksesta.

Anonyymi kirjoitti...

Japen kommentti tanskalaisesta spermasta paljasti kammottavan salaliiton: feministit haluavat estää suomalaisia miehiä saamasta lapsia, joten he säätivät lain, joka vähensi halukkaita spermanluovuttajia. Salajuoni meni pieleen, sillä suomalaiset heteropariskunnat hakevat nyt spermansa Tanskasta.

Ei pidä antaa häiritä sen, että feministit vastustivat kyseistä lakia. Ne ovat pirullisen ovelia.

Jape kirjoitti...

Anonyymi: "Ainakin taannoisella Miessakkien foorumilla oli paljon puhetta siitä, kuinka miesten epätasa-arvoisuus huoltajuuskysymyksissä on todellinen ongelma."

Juu, siellä siitä puhuttiin ja sitä on muutenkin muilla foorumeilla yritetty saada tietoisuuteen niin, että asialle alettaisiin vihdoinkin tehdä jotain konkreettista pelkän puheen sijaan. No kenen pitää ryhtyä konkreettisiin toimiin ja poistaa miesten syrjinta mm. huoltajuusasioissa? Sossun feministien, oikeuslaitosten, virkamiesten ja naisten, kansanedustajien, femnisti presidentin.

Anonyymi: "mutta kovalla innolla täällä dissataan tuohon ongelmaan kohdistuvaa konkreettista paramtamisehdotusta."

Älä höpötä. Missä ovat konkreettiset toimempide ehdotukset? Se että puhutaan että on huomattu ongelma, eikä tehdä muuta kuin puhutaan, niin asia ei etene ja korjaannu. Siis: Missä ja mitkä on konkreettiset toimenpiteet?

Anonyymi: "Monissa avioieroissa on itsestään selvää, että lapset jäävät isälle, kun tämä on niitä muutenkin hoitanut. Täällä sitä pidetään kuitenkin ämmämäisenä."

Kuinka monissa? Onko esittää prosenttilukuja, kuinka moini isä saa lasten lähi- tai yksinhuoltajuuden?

Anonyymi: "Jape kiteyttäisi koko listan yhteen abstraktiin lauseeseen, joka on varmasti itsestäänselvyys."

Enhän minä esitäänyt että koko lista pitäisi tiivistää yhdeksi lauseeksi. Poimin vain tuon yhden kohdan ja kysyin miksi se ei voisi kuulua kuten esitin? Mitä abstraktia ko. selvästi tasa-arvoisemmassa lauseessa on?
Ja jos on kyse itsestään selvyydestä, niin miksi sitä ei kirjoiteta sitten auki kieroilematta ja selkeästi: "Miesten oikeudet kuntoon" ilman sen kummempia kommervenkkejä?

Anonyymi: "Veikkaan kuitenkin monen miesaktivistin pitävän sanahelinänä jos feministit sanovat vain: "Miehen oikeudet kuntoon"."

Juu, sanahelinää se onkin ja sellaiseksi jää, jos ei asioille ryhdytä konkreettisesti tekmään jotain. Miesten tasa-arvo on myös naisten etu. Siis naisten kannattaa ja pitää olla ko. tasa-arvotyössä aktiivisesti mukana.

Jape kirjoitti...

Epistä!: "Laasasella, Malmilla ja Tammisalolla ei ole minkäänlaista tieteellistä pätevyyttä sanoa mitään naistutkimuksesta. "

Naistutkimus ei ole tiedettä. Siltä puuttuu mm. kritiikki omia kirjoitelmia kohtaan ja tieteelle tyypillinen objektiivisuusvaatimus on täysin hukassa.

Naistutkimus on silkkaa sanamagiaa, ei muuta.

Simo kirjoitti...

Epistä! sanoi:"Tulvan juttu on todella hyvä. Silkkihanskat riisuttiin ja sanottiin ääneen se, minkä monet näitä keskusteluja seuranneet ovat tienneet, mutta kohteliaasti ovat jättäneet sanomatta: Laasasella, Malmilla ja Tammisalolla ei ole minkäänlaista tieteellistä pätevyyttä sanoa mitään naistutkimuksesta."

Pikemminkin jutussa sanottiin se minkä feministisesti suuntautunut lukija haluaa kuulla: feministisen idelogian ja naistutkimuksen kriitikot ovat tietämättömiä ja taantumuksellisia sovinisteja.

Koko juttu vahvistaa edelleen sen jo havaitun seikan, että naistutkijoilla/feministeillä ei ole mitään edellytyksiä vastata luonnontieteelliseen tai alan hegemoniasta poikkeavaan kritiikkiin. Aluksi valittu vaikenemislinja johti altavastaajan asemaan, joten pystyyn pantiin vanha kunnon solvauskampanja. Asiallista argumentointia lienee turha edes odottaa.

Anonyymi kirjoitti...

Jape,

listassa haluttiin kiinnittää nimenomaan yksittäisiin miesten oikeuksien ongelmakohtiin huomioita? Suurin osa on myös antifeminististen miesaktivistien agendalla. Mitä vikaa siinä on?

Olen samaa mieltä kanssasi siitä että sekä miesten että naisten pitää ja kannattaa osallistua tasa-arvotyöhön aktiivisesti. Siksi olen feministi(mies).

Pitää tarkentaa tuosta Tulvan listasta: en todellakaan ala kirjoittaa sitä tänne kokonaisuudessaan. Armeijajutun lisäksi siellä oli hyvin konkreettisia ehdotuksia. Oletan, että hyvin pieni osa miehistä saa lastensa huoltajuuden eroissa. Aika monet noista ehdotuksista vaikuttaisivat tähänkin: ammattialojen segregaation myötä sossussa olisi enemmän miehiä, miesten hoitovapaan yleistyminen sitoisi miehet vahvemmin lasten huoltoon (sekä omasta että vaimojensa mielestä), puhumattakaan asennetason muutoksista (esim. jorman harrastama miesten biologisointi-selkäänpuukotus).

Mutta tosiaan tuon listan konkreettisuudesta pitäisi kai puhua niiden kesken, jotka sen ovat lukeneet.

Mikä siinä muuten on, että miehet puukottavat toisiaan selkään minkä ehtivät? Esimerkkinä Japen homomiesten oikeuksien vähättely.

jorma kirjoitti...

"kovalla innolla täällä dissataan tuohon ongelmaan kohdistuvaa konkreettista paramtamisehdotusta."

Konkreettinen parantamisehdotus: lopetetaan isien syrjiminen huoltajuuskiistoissa, sillä se on lainvastaista sukupuolisyrjintää, ja rangaistaan siihen syyllistyneitä viranomaisia. Onnistuu kyllä, jos vain tahtoa on.

Anonyymi kirjoitti...

Edelliseen kommenttiini: tarkoitin erokiistoja, eroissa yleensä isien huoltajuuden saaminen on yleisempää (etenkin yhteis-). Kiistatilanteet ovat ongelma.

Jorma, olen samaa mieltä syrjintään puuttumisesta, mutta lopulta asenneilmastolla on hyvin paljon merkitystä. Sossuun pitää saada myös miehiä, ja miesten pitää saada itsensä ymmärtämään isyyden merkitys muulloinkin kuin valtataistelussa eksän kanssa, jolloin tilanne paranee.

jorma kirjoitti...

"Ei Jormalle sitten tule mieleen, mitä me tehtäisiin helvetin suurella reservillä, kun kaksinkertainen määrä nuorisoa koulutetaan, puhumattakaan siitä, onko puolustusvoimilla varaa siihen varsinkin kun leikkauksia joudutaan tekemään?"

Heh. Eihän sinne kaikkia tarvitse ottaa, vain sen verran kuin tarvitaan. Kunhan tätä karsintaa ei tehdä sukupuolen perusteella, vaan rationaalisin perustein.

Jos jotain, niin maanpuolustukseen pitäisi käyttää enemmän rahaa. Uskottavan puolustuskyvyn ylläpitäminen edellyttää panostuksia.

"kaikki ja erityisesti miehet hyötyisivät"

Kaikki, miehet ja naiset hyötyvät uskottavasta puolustuksesta. Maanpuolustuksen alasajosta eivät hyödy kuin epäisänmaalliset luuserit ja vieraan vallan agentit.

Koska meillä on asevelvollisuusarmeija, eikä siitä olla luopumassa, on tasa-arvo toetutettava tämän systeemin mukaisesti. Se edellyttää asevelvollisuuden ulottamista koskemaan myös naisia.

jorma kirjoitti...

"Sossuun pitää saada myös miehiä, ja miesten pitää saada itsensä ymmärtämään isyyden merkitys muulloinkin kuin valtataistelussa eksän kanssa, jolloin tilanne paranee."

Sosiaaliviranomaisten on kohdeltava miehiä ja isiä tasa-arvoisesti, vaikka olisivatkin naisia. Se ei ole mikään syrjinnän oikeutus. Nykytilanteessa äiti saa käytännössä aina lapset itselleen, jos vain haluaa, ihan riippumatta siitä, mitä isä on tehnyt tai kumpi olisi lapsen kannalta parempi huoltaja. Tähän on tultava muutos.

Syrjinnästä ei pidä syyllistää syrjittyjä, eli isiä, kuten sinä teet, vaan syrjijät, eli viranomaiset. Heidän toimintansa on lainvastaista.

Anonyymi kirjoitti...

"Heidän toimintansa on lainvastaista."

Niinpä. Näyttääkö se riittäneen?

jorma kirjoitti...

"Laasasella, Malmilla ja Tammisalolla ei ole minkäänlaista tieteellistä pätevyyttä sanoa mitään naistutkimuksesta."

Ei siihen mitään tieteellistä pätevyyttä tarvita. Etenkin kun naistutkimus on pelkkää pseudotiedettä.

"mitä abstraktia on vaatimuksessa vapaaehtoisesta asepalveluksesta?"

Se, että meillä on käytössä asevelvollisuus. Se on Suomen maanpuolustuksen perusratkaisu, eikä siitä olla luopumassa. Mutta tasa-arvon on silti toteuduttava, joten yleinen asevelvollisuus on ulotettava koskemaan myös naisia.

"Feministit haluavat kaikille samat oikeudet ja hyvät oltavat"

Valehtelua. Feministit kannattavat miehiin kohdistuvaa sukupuolisyrjintää ja epätasa-arvoa.

"jorma haluaa kaikille samat pakot ja huonot jutut. Kai se intissä kärvistelevää poikaa lohduttaa, että sisko kärsii samasta simputuksesta."

Simputus on kiellettyä. Eikä asevelvollisuuden suorittamisessa (sivarinakin se on mahdollista), ole välttämättä mitään huonoa, kunhan palvelus on mielekästä ja koskee yhtä lailla kaikkia, sukupuolesta yms. riippumatta.

jorma kirjoitti...

"Ei pidä antaa häiritä sen, että feministit vastustivat kyseistä lakia."

Paitsi että kannattivat, etenkin siltä osin, kuin se oli miehiä sukupuolen perusteella syrjivä. He halusivat, että sijaissynnytysjärjestelyt kriminalisoitaisiin.

Anonyymi kirjoitti...

Ei sijaissynnytyksestä kannata puhua sukusolujen luovutuksen yhteydessä. Feministien toiminnasta huolimatta sekä hetero- että homoisien oikeuksia ei ole ajettu niin paljon kuin voisi. Esim. yksinäisiä miehiä ei rohkaista adoptioon, ja kaikilla homopareilla (myös lesbot) se on mahdotonta. Eiköhän se ole ajankohtaisempi ongelma kuin sijaissynnytys.

jorma kirjoitti...

"Olen samaa mieltä kanssasi siitä että sekä miesten että naisten pitää ja kannattaa osallistua tasa-arvotyöhön aktiivisesti."

Miesten tasa-arvo-ongelmista ei vain saa puhua, eikä niitä vaatia korjattavaksi.

"Siksi olen feministi(mies)."

Eihän mies edes kelpaa feministiksi. Voit olla korkeintaan profeministi, eli feministien nöyrä orja.

"siellä oli hyvin konkreettisia ehdotuksia."

Eipä vain löydy yhtään.

"jorman harrastama miesten biologisointi-selkäänpuukotus"

Ei biologisten tosiasioiden tunnustaminen, jotka muuten koskevat naisiakin, ketään vahingoita. Kaikkia on kohdeltava tasa-arvoisesti biologiasta riippumatta.

"Näyttääkö se riittäneen?"

Kyllä se riittää, että syrjintään syyllistyneitä rangaistaisiin.

lollers kirjoitti...

Eikös Henry opiskele/tutki Jyväskylän yliopistossa? Oletko jo tutustunut Jyväskylän ylioppilaslehden uuteen kanteen?

Siinä on alastoman miehet alaosa, muna käärittynä pitkään tennissukkaan.

Aiheena on liikuntatieteellisen komiat pojat.

Seuraavalla sivulla on kysely, jossa kysyttiin parilta ohikulkijalta, että missä tiedekunnassa on parhaimman näköiset miehet.

Luultavimmin tulee tänne piakkoin: http://www.jylkkari.fi/

jorma kirjoitti...

"Ei sijaissynnytyksestä kannata puhua sukusolujen luovutuksen yhteydessä."

Totta kai kannatta puhua sen lain yhteydessä, jolla ne kriminalisoitiin.

"Feministien toiminnasta huolimatta sekä hetero- että homoisien oikeuksia ei ole ajettu niin paljon kuin voisi."

Feministit ovat vastustaneet aktiivisesti miesten ja isien oikeuksia.

"Esim. yksinäisiä miehiä ei rohkaista adoptioon, ja kaikilla homopareilla (myös lesbot) se on mahdotonta. Eiköhän se ole ajankohtaisempi ongelma kuin sijaissynnytys."

Ei olisi, sillä se ei anna kenellekään miehelle mahdollisuutta oman biologisen jälkeläisen hankkimiseen ilman heteroseksuaalista parisuhdetta. Koska naisilla tälläinen oikeus käytännössä on, on se sallittava myös miehille. Täysin mahdollistahan se jo on.

Anonyymi kirjoitti...

Jorma:
"Voit olla korkeintaan -- feministien orja"

Aiemmin sanoit minua avohoitopotilaaksi. Taidan lopettaa tähän. Näin niitä keskusteluita "voitetaan".

anon kirjoitti...

"Maanpuolustuksen alasajosta eivät hyödy kuin epäisänmaalliset luuserit ja vieraan vallan agentit."

Kuten Arno Kotro, joka uusimmassa Ruotuväessä kannattaa ammattiarmeijaa ja Suomen Natojäsenyyttä?

Osmo Tammisalo kirjoitti...

Kommentoin lyhyesti Tulva-juttua ihmisluonto-blogillani:
http://ihmisluonto.blogspot.com/2008/05/kommentti-tulva-lehden-haastatteluun.html

jorma kirjoitti...

"Aiemmin sanoit minua avohoitopotilaaksi."

Missä? Profeministit nyt vain ovat feministien kuuliaisia käskyläisiä, myönsitpä sinä sitä tai et. Jos sinä haluat sellaiseksi tunnustautua, teet sen ihan itse.

"Taidan lopettaa tähän. Näin niitä keskusteluita "voitetaan"."

Mistäs sitä anonyymien aloittamiset tai lopettamiset koskaan tietäisi? Eikä keskusteluja "voiteta" tai "hävitä", ei tämä ole mitään leikkiä. Tasa-arvo on vakava asia.

Tammisalolle kirjoitti...

Tammisalo: "On myös syytä huomata, miten asiatonta ja epärehellistä on käsitellä tieteen edistämiseen tarkoitettua naistutkimuskritiikkiä jonkinlaisena miesliikkeen osana, kuten se Tulva -lehdessä tehtiin otsikolla "Miehet menneisyydestä"."

Älä viitsi Osmo. Tulvan jutun mukaan olet itse ollut sekoittamassa akateemista naistutkimusta, feminismiä ja taidetta, ks. Heidi Liehuun liittyvä teesi 2. Sitten menet vielä sanomaan, ettei Liehu ole varsinaisesti naistutkija eikä siten edusta naistutkimuksen tilaa, mutta kuitenkin on osoitus akateemisen feminismin konkurssista.

Tulva toimittajat ovat vihdoin ja viimein laittaneet sinut, Laasasen, Malmin ja Sepposen kova kovaa vasten ja osoittaneet teidän argumentaation heikkoudet ja ristiriitaisuudet. Toivottavasti opitte, että ei kannata mennä laukomaan mitä tahansa soopaa. Jos laukoo, täytyy varautua vasta-argumentteihin.

Herran tähden, kestäkää se kuin miehet.

jorma kirjoitti...

"Kuten Arno Kotro, joka uusimmassa Ruotuväessä kannattaa ammattiarmeijaa ja Suomen Natojäsenyyttä?"

Eli ei siis vapaaehtoisarmeijaa. Pelkän vapaaehtoisuuden varaan ei maanpuolustusta kannata jättää, se on tässä se pointti. Toki ensisijaisesti sinne pitäisi saada mahdollisimman motivoitunutta porukkaa, mutta toimivuus on taattava kaikissa oloissa. Se vaati pitkäjänteisyyttä.

Jape kirjoitti...

Minä veikkaan, että nimimerkit Anonyymi ja Tammisalolle on Anne "Devil in Disguise" Moilanen itse.

Tammisalolle kirjoitti...

Jape, niinhän sä luulet.

Anonyymi kirjoitti...

" "Kuten Arno Kotro, joka uusimmassa Ruotuväessä kannattaa ammattiarmeijaa ja Suomen Natojäsenyyttä?"

Eli ei siis vapaaehtoisarmeijaa."

Sama asia.

Jape kirjoitti...

Anonyymi: "listassa haluttiin kiinnittää nimenomaan yksittäisiin miesten oikeuksien ongelmakohtiin huomioita? Suurin osa on myös antifeminististen miesaktivistien agendalla. Mitä vikaa siinä on?"

Ei mitään vikaa. Perään kuulutin konkreettisia toimia. Missä ne on? Asioita voidaan listailla loputtomiin, mutta konkreettiset toimet ratkaisevat.

Anonyymi: "Siksi olen feministi(mies)."

Eli olet siis profeministimies. Mies ei näet feministien itsensä (mm. radikaalifeministi Sunniva Drake sanoi Voimala ohjelmassa näin)mukaan voi koskaan olla feministi, vaan korkeintaa profeministi.

Anonyymi: "Pitää tarkentaa tuosta Tulvan listasta: en todellakaan ala kirjoittaa sitä tänne kokonaisuudessaan. Armeijajutun lisäksi siellä oli hyvin konkreettisia ehdotuksia."


Ei tarvitse kokolistaa pistää tänne. Kerro mitä konkreettisia toimenpiteitä ehdotettin esim. tälle:

Anonyymi: "- Miesten elinikä pidemmäksi."

Niin miten tämä saavutetaan? Konkreettiset toimenpiteet?

entäpä tämä:

Anonyymi: "Kiltteys kunniaan. Lopetetaan miesten kasvattaminen vankiloihin"

Kukas yleensä ottaa kunnian siitä lasten kasvatuksesta? :) Mitä konkreettista ehdotat/tulva ehdottaa ratkaisuksi tähän?

Entä tämä:

Anonyymi:"- Stop turpiinsaannille. Väkivallan uhreista suurin osa on miehiä, samoin kuin tekijöistä."

Ja taas unohdetaan väkivaltaiset naiset. Mitä konkreettista ehdotetaan tämän ratkaisuksi?
Koska muuten tehdään miesuhritutkimus? Siis kyselytutkimus, jossa vain miehiltä kysellään johdattelevilla kysymyksillä ja hyvin laveilla kysymyksen asetteluillaan heidän kokemastaan väkivallasta. Tyylin voisi kopioida UTH ja Naisiin kohdistunut väkivalta 2005 -tutkimuksista. Nyt sitten kanttaa huomioida että kun tutkitaan miehiin kovdistuvaa väkivaltaa, niin voidaan jättä miesten miehiin kodistama väkivalta huomiotta, kuten tehtiin naisten kohdalla noissa UTH ja Naisiin kohdistunut väkivalta 2005-tutkimuksissa. No vähänhän tämä tuloksia vääristää, mutta mitä sitten? Saatiinhan mm. noista tuktimuksista tuloksesksi (tulkinnassa, itse tutkimuksesta ei ko. lukuja löydy), että suomessa raiskataan 15000 naista vuodessa ja n. 45000 kokee raiskauksen uhan tai seksuaalista häirintää (luvut ulkomuistista, mutta väitteiden suurusluokan muistanen oikein)


Anonyymi: "Mieskin saa itkeä."

Niinkö? Feministit ovat kyllä tästä erimieltä. Kts. esim:

Mies itkee väärin

Ja asiasta keskusteltu Ihmissuhteissa täällä:

Hannu Lauerma

Anonyymi: "Oletan, että hyvin pieni osa miehistä saa lastensa huoltajuuden eroissa"

Tätä ei tarvise edes olettaa, vaan asia on surullinen fakta.

Anonyymi: "Mikä siinä muuten on, että miehet puukottavat toisiaan selkään minkä ehtivät?"

Missä näin muka tapahtuu?

Anonyymi: "Esimerkkinä Japen homomiesten oikeuksien vähättely."

Älä vääristele. En ole vähätellyt homomiesten oikeuksia, vaan laajentanut vain homomiehille tarjoamasi oikeudet koskemaan kaikkia miehiä. Homomieht kuuluvat myös isompaan "kattoryhmään" Miehet joten oikeudet koskevat myös heitä, tasa-arvoisesti. Sen sijaan jos oikeuksia kaavaillaan vain homomiehille, niin heteromiehet jäävät ulos -> epätasa-arvoista.

Jape kirjoitti...

Anonyymi: "Edelliseen kommenttiini: tarkoitin erokiistoja, eroissa yleensä isien huoltajuuden saaminen on yleisempää (etenkin yhteis-). Kiistatilanteet ovat ongelma."

Mihin edelliseen kommentiisi viittaat? Täällä kun tuntuu olevan useita Anonyymejä...

Juu, isät saavat lasten huoltajuuden hieman useammin, kunhan vain jaksavat kamppailla asian puolesta eri oikeusasteissa vuosia. Äideille lasten lähihuoltajuus tulee kuin Manulle illallainen - ilman sen kummempia ponnisteluja, ja sossun feministit vielä auttaa tarvittessa varmistamaan sen valheellisilla väittämillään ja lausunnoillaan.

Anonyymi kirjoitti...

Japen kommenttia voin toki kommentoida.

"Eli olet siis profeministimies. Mies ei näet feministien itsensä (mm. radikaalifeministi Sunniva Drake sanoi Voimala ohjelmassa näin)mukaan voi koskaan olla feministi, vaan korkeintaa profeministi."

En tunne Sunniva Drakea, ja vaikka tuntisin, hän ei voisi määritellä minua. Myöskään sinä et voi sitä tehdä, vaikka yrität. Profeministeillä on ihan hyvä pointti, mutta itse en koe tarvetta käyttää etuliitettä.

Monet naisfeministit ovat mainitsemasi Draken kanssa eri mieltä.

Jape kirjoitti...

Tammisalolle (Moilanen?) "Jape, niinhän sä luulet."

Taisin osua oikeaan :)

Anonyymi kirjoitti...

Jape, viittasin edellisellä kommentillani siihen, jossa sanoin miesten menettävän huoltajuuden eroissa. Oleellisempaa onkin puhua erokiistoista, monissa eroissa päädytään suosiolla yhteishuoltajuuteen.

Isien oikeus -asiassa olemme samaa mieltä, ja tähänhän Tulvakin listassa haetaan ratkaisua.

Myös miehet ja homomiehet -pointillasi olet Tulvan linjoilla. Miesten oikeudet kattoryhmänä toteutuvat silloin kun kaikkien osaryhmien oikeudet ovat kohdillaan: eroisien, homojen, asevelvollisten ym.

jorma kirjoitti...

"Sama asia."

Ei ole sama asia, ei lähellekään.

tpjs kirjoitti...

Tässä on varmaan pohjimmaisena ongelmana se, että miesten ja naisten arkikokemukset eivät kohtaa - ja kun mukaan vielä sotketaan puolin ja toisin sukupuolisidonnaista ideologiaa, sotku on valmis.

Annan esimerkin. Täälläkin on heitetty jo ilmaan sellainen ajatus, että me miehet olisimme huolissamme kun feminismi uhkaa "valta-asemaamme". Arkikokemukseni perusteella minun on pakko ihmetellä, että mitä ketun valta-asemaa? Keskivertomiehellä ei sellaista ole ollut enää ainakaan minun aikuisen ikäni aikana, sen enempää työelämässä kuin parisuhteessakaan. Alfaurokset ovat sitten taas asia erikseen, mutta heitä on niin marginaalisen vähän ettei koko miessukupuolta pidä määritellä muutaman alfauroksen perusteella.

Järkevä keskustelu feministien kanssa stoppaa oikeastaan tähän. Feministit sanovat että koska olen mies, oletusarvoisesti sorran naisia ja minulla on rakenteellista valtaa yhteiskunnassa. Arkikokemus kertoo, ettei minulle ole koskaan ollut sukupuolestani mitään hyötyä (haittaa kylläkin), eikä minulla olisi edes mahdollisuutta sortaa naisia vaikka jostain syystä tahtoisin sellaista tehdä. Taloudellinen ja yhteiskunnallinen asemani on matala, mihinkään hyvävelikerhoihin minua ei ole koskaan kutsuttu. Olen niin parisuhteissa kuin työelämässäkin kohdannut lähinnä juuri sitä sortoa, jota feministit valittavat naisten kohtaavan - ja kas kummaa, minua ovat sortaneet juurikin naiset.

No, minä tietysti voin olla poikkeuksellinen luuseri, mutta katsotaanpa sitten lähipiiriäni (joka tietysti on tilastollisena otoksena liian pieni). Tuntemillani miehillä ei mene keskimäärin sen paremmin kuin tuntemillani naisilla, jos kohta ei oleellisesti huonomminkaan. Työpaikoillani niin ylemmässä johtoportaassa kuin alemman tason esimiestehtävissäkin on ollut selvä enemmistö naisia, ja näkemissäni parisuhteissa valtaa vaikuttaisivat käyttävän pääasiassa naiset, mutta ensin mainittu selittynee alan naisvaltaisuudella ja jälkimmäinen sukupuolestani johtuvalla perspektiiviharhalla. Arkielämän tasolla tasa-arvo siis vaikuttaisi pitkälti toteutuvan, elleivät naiset jopa ole vähän miesten yläpuolella.

Toisin sanoen minun on käytännössä mahdotonta keskustella feministien kanssa järkevästi, koska he lähtevät oletuksesta jota minun arkikokemukseni ei tue (naisen asema on mieheen nähden sorrettu) ja vieläpä syyttävät minua pelkän kromosomirakenteeni perusteella sellaisesta, mihin minulla ei koskaan olisi ollut edes käytännön mahdollisuutta. Eihän siitä muuta synny kuin tappelu. :)

Anonyymi kirjoitti...

tpjs,

lohdutukseksi voi todeta, että harva nykyfeministi sentään syyttää ketään kromosomirakenteen perusteella, merkityksellinen sukupuolikaan kun ei kaikkien mielestä riipu siitä. Ja kun puhutaan patriarkaatista, miehet ovat uhreja siinä missä naisetkin - siitähän täälläkin on puhe, väkivallasta, huoltajuuskiistoista ja asevelvollisuudesta. Eri lähtökohdalla vaan.

tpjs kirjoitti...

"Lohdutukseksi voi todeta, että harva nykyfeministi sentään syyttää ketään kromosomirakenteen perusteella, merkityksellinen sukupuolikaan kun ei kaikkien mielestä riipu siitä. Ja kun puhutaan patriarkaatista, miehet ovat uhreja siinä missä naisetkin - siitähän täälläkin on puhe, väkivallasta, huoltajuuskiistoista ja asevelvollisuudesta. Eri lähtökohdalla vaan."

Niin, rakentavampiahan näistä keskusteluista tulisi jos asioista puhuttaisiin neutraalimpaan sävyyn. Harmi kyllä homma menee helposti syyllistämiseksi puolin ja toisin, ja sitä myönnän harrastavani itsekin. Näihin asioihin lienee vaikea olla suhtautumatta tunnepitoisesti.

Äkkiseltään kyllä tuntuisi, että maltillisempiinkin keskustelunavauksiin (kuten se Arno Kotron ja kumppanien kirja) tunnutaan feministien taholta suhtautuvan aika hyökkäävästi ja peruskiukkuisesti, mutta tässäkin voi toki olla kysymys siitä, että fanaattisimmat tahot saavat parhaiten äänensä kuuluville. Eikä keskustelu toki miesasiaväen puolelta välttämättä ole sen asiallisempaa, vaikka sitä on täältä samasta porukasta vaikea arvioida objektiivisesti.

Anonyymi kirjoitti...

Arno Kotro toteaa otsikon "...ammattiarmeijaan" alla: "Jonkinlainen vapaaehtoiseen asepalvelukseen perustuva armeija olisi hyvä vaihtoehto."

Anonyymi kirjoitti...

"Arno Kotro toteaa otsikon "...ammattiarmeijaan" alla: "Jonkinlainen vapaaehtoiseen asepalvelukseen perustuva armeija olisi hyvä vaihtoehto." "

Ammattiarmeijahan perustuu vapaaehtoisuuteen siinä missä muukin ammatillinen toiminta normaalisti.

Ammattisotilaathan Suomessakin ajavat kai kulissien takana asteittaista siirtymistä pois asevelvollisreservistä - sen kustannussuhde on huono. (Mies)poliitikot vastustavat, kun kansalaisuutta on niin kauan rakennettu sen varaan.

Jape kirjoitti...

Anonyymi: "Jape, viittasin edellisellä kommentillani siihen, jossa sanoin miesten menettävän huoltajuuden eroissa. Oleellisempaa onkin puhua erokiistoista, monissa eroissa päädytään suosiolla yhteishuoltajuuteen."

Olisitko siten ystävällinen ja kirjoitisit selvemmin. Vieläkkän yllä oleva kommenttisi ei anna selvyyttä tälle lausahduksellesi "Jape, niinhän sä luulet"

Eli mitä mieltä sinä yksiselittisesti nyt olet?

Anonyymi: "Isien oikeus -asiassa olemme samaa mieltä, ja tähänhän Tulvakin listassa haetaan ratkaisua."

OK. Minkälaisia konkreetisia tekoja ratkaisuksi Isien oikeus -asiaan esitettiin Tulvassa?

Anonyymi: "Miesten oikeudet kattoryhmänä toteutuvat silloin kun kaikkien osaryhmien oikeudet ovat kohdillaan: eroisien, homojen, asevelvollisten ym."

Joo, kyllä. Siksi, jos ajetaan miesten asiaa ja oikeuksia, onkin hyvä puhua kokoryhmästä Miehet jos ajetaan koko ryhmään oikeuksia. Silloin ei auta puhua vain asiasta osaryhmän nimellä, kuten esim. homomiehet. Minusta tämän pitäisi olla itsestään selvää.

jorma kirjoitti...

"No, minä tietysti voin olla poikkeuksellinen luuseri"

Et ole. Noin se juuri menee. Arkikokemus osoittaa, ettei miehuudesta ole mitään erityistä hyötyä sen enempää työelämässä kuin parisuhteissakaan. Mitään valta- tai etulyöntiasemaa se ei tuo, pikemminkin päinvastoin.

Jape kirjoitti...

Anonyymi: "En tunne Sunniva Drakea, ja vaikka tuntisin, hän ei voisi määritellä minua."

Tämä on juuri eräs feminismin kekskeisitä ongelmista. Feministit katsovat, että he voivat määritellä ja määräillä muita, mutta heitä ei saa määrittää eikä varsinkaan määräillä.

Anonyymi: "Myöskään sinä et voi sitä tehdä, vaikka yrität."

Teemat ja teesit sinulla on ihan kuin profeministimiehillä. Siksi sinut oli helppo diagnosoida profeministiksi.

Anonyymi: "Monet naisfeministit ovat mainitsemasi Draken kanssa eri mieltä."

Voi olla, mutta eivät tohdi asiaa julkisesti ääneen sanoa.

Anonyymi kirjoitti...

"Olisitko siten ystävällinen ja kirjoitisit selvemmin. Vieläkkän yllä oleva kommenttisi ei anna selvyyttä tälle lausahduksellesi "Jape, niinhän sä luulet""

Johtuisiko siitä, etteivät ne liity toisiinsa, eikä lausahdus ole minun vaan nimimerkki "Tammisalolle" kirjoittama. Lue tarkemmin.

Miehet-homomiehet -jutussa en edelleenkään käsitä miksi ei saisi tai jopa pitäisi puhua niistä ryhmistä, joiden tilanteessa on eniten puhumista, esim. eroisät, syrjäytyneet ja tässä yhteydessä myös homomiehet.

eternal testicle kirjoitti...

Tuomitsevatko täällä kulkevat feministit tuon lehden,ainakin kannen? Ääritapauksia on tietysti molemmilla puolilla mutta tavallisesti miesaktivistit kannattavat naisia suojelevan lainsäädännön ja kulttuurin ylläpitämistä,mutta feministit ovat ainakin jakaantuneita asian suhteen. Ei ole mitään "ampukaa pilluun, loppu naisaktivismille" vastinetta tuolle järkyttävän miesvihaiselle julistukselle. Feministit voivat väittää että osoittivat uhkauksen vain sille tai sille miehelle mutta se loukkaa koko miessukupuolta ja yleistää kaiken miesten asioiden edistämisen pahaksi ja/tai turhaksi asiaksi.

Samoin monet feministit jaarittelevat poikien genitaalimutilaation kohdalla eikä kukaan eduskunnassa ole siihen puuttunut, sen sijaan kaikki maskulistit vastustavat tyttöjen genitaalimutilaatiota. Kukaan maskulisti ei ole myöskään vaatinut naisten kokeman väkivallan hoitoa tai ehkäisemistä tukevien verkostojen purkamista mutta feministit kiertelevät ja kaartelevat tai kieltävät miesten uhriuden.

Yleensäkkin kun feministit näyttävät kirjoittavan että jotain miesten ongelmaa pitäisi ratkoa niin vastuu ongelman alkuperästä sysätään patriarkaatille=miehille eikä tunnisteta että naisillakin voi olla asiassa virkaa.
-
Jos taas feministinen lehti tekisi artikkeleita "loppu aborteille","naisten väkivaltaisuus kuriin" jne. niin silloinkin olisi pakko syyttää patriarkkaa=miehiä,jos nyt sellaisia kirjoituksia tulisi.

Anonyymi kirjoitti...

Jape:
"Anonyymi: "Monet naisfeministit ovat mainitsemasi Draken kanssa eri mieltä."
Voi olla, mutta eivät tohdi asiaa julkisesti ääneen sanoa"

Höpsistä.

Ihmekös että näissä keskusteluissa puhutaan ohi, kun tietoa on mitättömästi, ja siitä ollaan vielä ylpeitä.

Tammisalolle kirjoitti...

"Johtuisiko siitä, etteivät ne liity toisiinsa, eikä lausahdus ole minun vaan nimimerkki "Tammisalolle" kirjoittama."

Se johtuu siitä, että Jape uskoo Tammisalolle ja Anonyymin olevan yksi ja sama henkilö, Anne Moilanen.

Anonyymi kirjoitti...

Tammisalolle:
"Se johtuu siitä, että Jape uskoo Tammisalolle ja Anonyymin olevan yksi ja sama henkilö, Anne Moilanen."

:)

jorma kirjoitti...

"Ammattiarmeijahan perustuu vapaaehtoisuuteen siinä missä muukin ammatillinen toiminta normaalisti."

Vapaaehtoisarmeija ei ole mikään synonyymi ammattiarmeijalle. Jos kannattaa ammattiarmeijaa, se pitää selvästi sanoa. Sellaisen luominen nimittäin vaatii puolustusmenojen tuntuvaa lisäämistä nykyisestä.

"Ammattisotilaathan Suomessakin ajavat kai kulissien takana asteittaista siirtymistä pois asevelvollisreservistä - sen kustannussuhde on huono."

Sotilaiden on tultava toimeen sillä rahalla, mikä heille poliitikkojen toimesta annetaan. Lyhytnäköisistä ja turmiollisista säästöistä on turha sotilaita syyttää.

"(Mies)poliitikot vastustavat, kun kansalaisuutta on niin kauan rakennettu sen varaan."

Kyse on siitä, halutaanko koko maata uskottavasti puolustaa vai ei. Jos halutaan, on asevelvollisuusarmeija ainut taloudellisesti järkevä vaihtoehto. Niin suureen ammattiarmeijaan meillä ei ole varaa, että sillä koko maata voitaisiin puolustaa, etenkään uskottavasti.

Ja täydelliseen vapaaehtoisuuteen perustuva malli, jota feministit hyvin ponnettomasti ovat joskus esille tarjonneet, ei ole uskottava, eikä toimiva missään suhteessa tai missään olosuhteissa. Ammattiarmeijaakin heikompi esitys. Se on vain osoitus, etteivät he tiedä, mistä puhuvat. Jos tasa-arvo olisi heitä todella kiinnostava asia, niin he ajaisivat asevelvollisuuden ulottamista koskemaan myös naisia, sillä se nyt on se systeemi, jolle Suomen maanpuolustus rakentuu.

Jape kirjoitti...

Anonyymi: "Miehet-homomiehet -jutussa en edelleenkään käsitä miksi ei saisi tai jopa pitäisi puhua niistä ryhmistä, joiden tilanteessa on eniten puhumista, esim. eroisät, syrjäytyneet ja tässä yhteydessä myös homomiehet."

Olet jättänyt valtaosaan kysymyksitäni vastaamatta, joten turha kait tässä on kanssasi yrittää mitään dialogia käydä, kun keskeineen teemasi on vain väistely. Rehellinen keskustelija ottaisi itseleen myös yksilöivän nimimerkin ja pysyisi siinä.

Missä ja kenen toimesta on päätetty että juuri ja vain noiden mainisemiesi ryhmien asioissa olisi eniten puhumista?

Esim. lähtökohtaisesti asevelvollisuus koskee vankilan uhalla kaikkia miehiä. Siinä mittakaavassa on vain homoja koskeva adoptio-oikeus kevyttä kauraa...
Tämä ihan vain esimerkkinä.

Arawn kirjoitti...

Manna Gryn: "keskustelusta ja siihen puuttumisesta sen verran, että jos esimerkiksi yleisellä keskustelupalstalla keskustellaan suomalaisen parisuhdeväkivallan olemuksesta ja henkilö f toteaa parisuhdeväkivallan olevan suomessa sukupuolittunutta ja naisuhrien määrän olevan vähintään 90 prosenttia ja lukuarvoltaan luokkaa 90 000 vuodessa, niin siinä tapauksessa kenen tahansa paikalla olevan kansalaisvelvollisuus on oikaista henkilö f:ää."

No, en itse koe sitä ihan kansalaisvelvollisuutena, mutta en toki häiriköintinäkään. Tietenkin, jos sanotaan, että Y on ongelma ja perustellaan sitä virheellisin tai ylilyödyin argumentein, oikaisut ovat kaikin puolin hyväksyttäviä. (Tosin, ihmiset eivät pidä siitä, että heidän kerrotaan olevan väärässä, joten sitä pidetään automaagisesti häiriköintinä... :P)

Kannattaa tietysti muistaa se, että myös asiansa esittäminen vaikuttaa siihen, onko häirikkö vai ei. Asiallisesti ja tyynesti virheestä/ylilyönnistä kommentoiva ei mielestäni ole häirikkö kuin poikkeustapauksissa (jos esim. toistaa samaa juttua koko ajan, vaikka on jo huomioitu jne), mutta jos esittää asiansa räyhäävästi ja ilkeästi, voidaan minun mielestäni sellainen lukea häiriköiden kastiin, vaikka kuinka olisi oikeassa.

Eternal: "Jos taas joku vastaava järjestö keskittyisi johonkin eksoottisen lajiin jota ei edes Suomessa pahemmin lemmikkinä tavata, ja saisi vielä julkista rahoitusta toimilleen jotka voisi tehokkaammin sijoittaa palvelemaan myös suurempia eläinryhmiä, silloin mielestäni kritiikki olisi paikallaan. Ja sanotaan että tämä järjestö myös samalla käyttäytyisi siihen tyyliin kuin koirat,kissat,kanit sun muut eivät jää heitteille koskaan tai tarvitse kotia. Tai ehkä ne voisi surutta ampua."

Kritiikki itse järjestöä kohtaan kyllä. Mutta jos vaikkapa järjestön edustajat keskustelevat jossain ketjusta aiheesta Y, joka liittyy eksoottisiin eläimiin ja joku tulee jatkuvasti tuomaan sinne muita asioita, minusta on aika ymmärrettävää, että sellainen koetaan häiriöksi. Kritiikki, joka eräissä yhteyksissä on hyvää ja asiansa ajavaa, voisi toisissa yhteyksissä olla häiriköintiä. Sillä on nähdäkseni merkitystä, missä, miten ja milloin kritisoi. En näe mielekkäänä sitä, että tahojen olisi nieltävä aivan millainen kritiikki hyvänsä missä tilanteessa ja yhteydessä hyvänsä.

Jorma: "Ja tämä on häiriköintiä? Millä ihmeen perusteella? Nämä naisjärjestöt saavat yhteiskunnalta rahaa tasa-arvon edistämistä varten, joten on vähintäänkin kohtuullista muituttaa niitä siitä, että myös miesten asemassa ja oikeuksissa on erittäin paljon parantamisen varaa. Itsehän nuo tahot eivät sitä huomaa lainkaan."

Ajattele tilannetta näin: on keskustelutilaisuus, jossa puhutaan miesten syrjäytymisestä. Vieraat keskustelevat. Sitten yksi alkaa joka puheenvuoron väliin huutaa, että "mutta kun naisilla on tämä ja tämäkin ongelma! Miksei puhuta siitä? Miksette huomioi sitä??"

Etkö kokisi tuollaista häiritsevänä?

On mahdollista, että et kokisi. Se on sinun asiasi. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että merkittävä enemmistö kokee näin.

"Kyllä meillä on täysi oikeus vaatia, että viranomaiset huolehtivat velvollisuuksistaan ja toimivat lakia kunnoittaen. Sen ei pitäisi olla täysin kohtuuton vaatimus, eihän?"

Toki on oikeus eikä ole kohtuuton vaatimus. Muuta en ole tässä väittänytkään. Mielestäni asiayhteyksillä vain on väliä. Niillä on väliä sikälikin, että tietyn asian ajajajat voivat tehdä tehtävälleen melkoista hallaa ajamalla sitä sellaisin tavoin, joita pidetään ikävinä ja väärinä ja sellaisissa yhteyksissä, joita pidetään sille tai käytetylle argumentointityylille väärinä. Saahan sitä lyödä päätään seinään ja hokea, että ihmisten pitäisi vaan hyväksyä nekin tavat, mutta sitten ei kannata ihmetellä, jos asia ei edisty.

Minusta esim. Henryn kirja on erinomainen tapa ajaa tätä asiaa, oli siitä kirjasta itsestään mitä mieltä hyvänsä. Se on oma keskustelunaloitteensa, johon on paljon otettukin kantaa.

"Kuten hyvin tiedät, miesten tasa-arvo-ongelmista ei suomalaisessa tasa-arvopolitiikassa tai keskustelussa ole puhuttu, eikä puhuta tarpeeksi edelleenkään. "

En tiedä, koska olen nähnyt tällaisia puheenvuoroja esimerkiksi nyt HElsingin Sanomien yleisönosastolla. Koskien siis sitä, etteikö puhuttaisi lainkaan. Se, puhutaanko "tarpeeksi" on mielipideasia, joka riippuu tietysti siitä, mitä määrää kukin pitää tarpeellisena. Asioiden muuttamisen kannalta keskustelua ei ole ollut kylliksi, se on aivan totta.

"Ja vaikka sinua ei miehiin kohdistuva sukupuolisyrjintä ja epätasa-arvo liikutakaan yhtään, niin meitä tasa-arvoa tavoittelevia ihmisiä se kiinnostaa."

Et ole oikeutettu määrittelemään sitä, mikä minua liikuttaa.

"Ja sitten kun on puhuttu miesasiasta ihan omassa julkaisussaan, kuten tuossa "Mies vailla tasa-arvoa"-kirjassa, ja vielä korostettu, ettei se ole suunnattu naisia vastaan, vaan miesten ja tasa-arvon puolesta, niin eipä sekään kelpaa. Ei alkuunkaan. Eli, heti kun ei tanssita tasan tarkkaan feministien pillin mukaan, niin kimppuun käydään."

Et ole myöskään oikeutettu syyttämään minua sellaisesta, mitä en ole sanonut. Yllä jo mainitsin, että minusta kirja on yksi niistä hyvistä tavoista ajaa asiaa. En pidä siitä, että työnnät sanoja suuhuni, ole hyvä, ja kysy minulta ennen kuin päätät mielipiteeni puolestani tai keskustele peilikuvasi kanssa.

"Koska se on miehille pakollinen, niin tasa-arvoista on vaatia sen pakollisuutta myös naisille."

Jos se olisi vapaaehtoinen kaikille, siis myös miehille, tilanne olisi jotenkin... epätasa-arvoinen?

"Eli lopettaisiin perheiden vapaus päättää omasta elämästään, rangaistaisiin miehiä siitä, minkä biologia naisille tuottaa, lisättäisiin miesten velvollisuuksia, mutta ei oikeuksia."

Biologia tuottaa naisille kotityöt ja hoitovapaan? Kannattaa myös muistaa, että tämä on yksi niistä syistä, miksi lapset, varsinkin pienet lapset, usein määrätään äidille - se, että äidit hoitavat heitä enemmän ja useammin kuin isät. Koska tämä on tilanne yleisesti, niitä harvinaisempia tapauksia, joissa tilanne onkin päin vastoin, ei ehkä huomioida avioerotilanteissa vaan oletetaan, että tässäkin perheessä on asiat kuten suurimmassa osassa perheistä. Se on tietenkin väärin, mutta isien suurempi osallistuminen voisi omalta osaltaan murtaa äiti-myyttiä.

Muuten Jorman asenne listaa kohtaan on mainio - täysi tyrmäys. Asenne ei ole erityisen hedelmällinen, jos haluaa saada nuo järjestöt toimimaan myös miesten puolesta. Tuo lista on nimenomaan olemassa olevien ongelmien luettelo ja kaikkien ongelmien korjaaminen alkaa niiden olemassaolon tunnustamisesta - jos ei ole ongelmaa, sitä ei voi korjata. Siksi minusta ei pitäisi tyrmätä ongelmalistoja heti tällä "eihän tuossa ole mitään ehdotuksia, ei kelpaa!!" -verukkeella. Ensin listataan, mikä on vialla. Sitten aletaan kohta kohdalta miettiä, mitä tehdään. Sitten ryhdytään toimiin. Jos jo ensimmäinen kohta kokee täyden takapakin, ei lainkaan siirrytä seuraaviin.

Anonyymi kirjoitti...

"Kyse on siitä, halutaanko koko maata uskottavasti puolustaa vai ei. Jos halutaan, on asevelvollisuusarmeija ainut taloudellisesti järkevä vaihtoehto. Niin suureen ammattiarmeijaan meillä ei ole varaa, että sillä koko maata voitaisiin puolustaa, etenkään uskottavasti."

Anna mun kaikki kestää. Näinä aikoina uskottava puolustus saavutetaan ainoastaan ydinaseella.

Anonyymi kirjoitti...

Jape:
"Missä ja kenen toimesta on päätetty että juuri ja vain noiden mainisemiesi ryhmien asioissa olisi eniten puhumista?"

Tämän blogin kommenteista lähinnä olen noi asevelvollisuudet ja eroisät poiminut, myös Tulvassa ne nostettiin esiin. Homot on eri juttu, Tulvassa nimenomaan ihmeteltiin sitä, ettei yksi miesryhmä kiinnosta miesaktivisteja.

Jape:
"Esim. lähtökohtaisesti asevelvollisuus koskee vankilan uhalla kaikkia miehiä. Siinä mittakaavassa on vain homoja koskeva adoptio-oikeus kevyttä kauraa...
Tämä ihan vain esimerkkinä."

Samaa mieltä edelleen. Jännä keskustelu.

Jape kirjoitti...

Tammisalolle kirjoitti...

"Johtuisiko siitä, etteivät ne liity toisiinsa, eikä lausahdus ole minun vaan nimimerkki "Tammisalolle" kirjoittama."

Se johtuu siitä, että Jape uskoo Tammisalolle ja Anonyymin olevan yksi ja sama henkilö, Anne Moilanen.
10/5/08 16:19
Anonyymi kirjoitti...

Tammisalolle:
"Se johtuu siitä, että Jape uskoo Tammisalolle ja Anonyymin olevan yksi ja sama henkilö, Anne Moilanen."

:)
10/5/08 16:21



I rest my case :)

Anonyymi kirjoitti...

"Eroon ammattialojen segregaatiosta. Asenteet rajoittavat miesten valinnanvapautta."

"Olen samaa mieltä kanssasi siitä että sekä miesten että naisten pitää ja kannattaa osallistua tasa-arvotyöhön aktiivisesti."


Olen tähän astisen elämäntyöni tehnyt miehenä naisvaltaisella alalla.

Työyhteisöni ainoana miehenä on täytynyt perustöiden lisäksi varautua tekemään myös ns. miesten työt. Epämukavassa tai tiukassa paikassa perinteisellä miehisyydellä on alallani paljon kysyntää. Epävirallinen johtajuus näissä tilanteissa tuntuu useasti kiusalliselta.

Väitän että akateemisilla naisvaltaisilla alloilla "miesten työt" ovat tabu, joihin tämän hetkisen keskusteluilmapiirin vallitessa on mahdoton ottaa kantaa leimautumatta "taantumukselliseksi" .

Feministijärjestöt tasa-arvon äänitorvena ovat ansiokkaasti pyrkineet poimimaan rusinat pullasta ja ärhäkkäästi vaijentantamaan vasta-argumentaation. Tulva-lehden artikkelin alkuosa muistutti silmään pistävästi 70-luvun alun taistolais-agitaatiota.

Arawn kirjoitti...

Eternal: "Tuomitsevatko täällä kulkevat feministit tuon lehden,ainakin kannen? "

En tuomitse mitään tekstiä, mitä en ole lukenut. Kansi osoittaa huonoa makua. Myönnän, että paljon enemmän häiriintyisin, siis tunnetasolla, siitä, jos siinä olisi mies ja teksti "tulta pillulle" tms., mutta se on tunnepuolen reaktio, jolle en valitettavasti voi mitään. Yleisellä tasolla pidän kantta yhtä ikävänä kuin jos siinä olisi mies.

"Samoin monet feministit jaarittelevat poikien genitaalimutilaation kohdalla eikä kukaan eduskunnassa ole siihen puuttunut, sen sijaan kaikki maskulistit vastustavat tyttöjen genitaalimutilaatiota. "

Minusta kenelläkään ei pitäisi olla oikeutta leikellä mitään sukupuolta edustavien lastensa sukuelimiä eikä muitakaan osia. Myös juutalaisilta pitäisi tämä nykyään olemassaoleva oikeus viedä pois. Ympärileikkaus tulisi saada tehdä vasta 18-vuotiaille, omalla kustannuksella ja näiden vapaasta tahdosta.

(Sanottakoon vielä, etten oikein edes enää tiedä, olenko femakko vai en. Vastasin nyt kuitenkin.)

Anonyymi kirjoitti...

Jape, lainauksestasi käykin ilmi, että minä ja "Tammisalolle" uskomme olevamme eri ihminen ainakin keskenämme, itse kuvittelen olevani eri henkilö myös Moilasen kanssa. Lievää paranoiaa kuvitella, että Moilanen keskustelisi täällä itsensä kanssa kahdella nimimerkillä, tai muutenkaan.

On täällä joku muukin anonyymi nähtävästi, mutta asiahan se on, mikä merkitsee.

Jape kirjoitti...

Anonyymi: "Homot on eri juttu, Tulvassa nimenomaan ihmeteltiin sitä, ettei yksi miesryhmä kiinnosta miesaktivisteja."

Niin, miesaktivistit ovat kiinnostuneita ajamaan ryhmänä miesten asioita. Silloin ajetaan niitä kaikkia, eikä sooloilla vain yhden aliryhmän asioissa.
Feministit ovat omatoimisesti adoptoineent homojen asian ajaakseen, en ymmärrä miksi. Onko homot pyytäneet tätä?
Kenties feministit pysytyvät jotenkin leimautumaan naismaisiin homoihin?

Jape kirjoitti...

Anonyymi: "On täällä joku muukin anonyymi nähtävästi, mutta asiahan se on, mikä merkitsee."

Ei vaan se mikä merkitsee on se, että kuka sanoi ja mitä.

Anonyymi kirjoitti...

Nyt välähti! Tammisalolle, Anonyymi ja Jape ovat kaikki Moilasen sivupersoonia.

The Truth is Out There...

Anonyymi kirjoitti...

Jape:
"Niin, miesaktivistit ovat kiinnostuneita ajamaan ryhmänä miesten asioita. Silloin ajetaan niitä kaikkia, eikä sooloilla vain yhden aliryhmän asioissa."

Älähän sekoile. Korporaatiojohtajan etua ja tasa-arvoa ajetaan ihan eri foorumeilla kuin linnakundin.

Jape kirjoitti...

Anonyymi: "Älähän sekoile. Korporaatiojohtajan etua ja tasa-arvoa ajetaan ihan eri foorumeilla kuin linnakundin."

Älä itse sekoile! Oli puhe homoista. Vai puhutko homo korporaatiojohtajista? Tai homolinnakundeista, jotka ovat hämeenlinnan naisvankilassa?

Tammisalolle kirjoitti...

"Lievää paranoiaa kuvitella, että Moilanen keskustelisi täällä itsensä kanssa kahdella nimimerkillä, tai muutenkaan."

Joo, eiköhän Moilasella ole mahdollisuus saada äänensä kuuluviin mediassa kuin mediassa. Ei hän tosiaankaan tarvitse Henryn blogia siihen.

Jape kirjoitti...

Arawn: "(Sanottakoon vielä, etten oikein edes enää tiedä, olenko femakko vai en. Vastasin nyt kuitenkin.)"

No olitpa feministi tai et, niin vastasit kuitenkin hyvin eternal testiclen viestiin :)

Anonyymi kirjoitti...

Jape:
"Oli puhe homoista."

Ja varusmiehistä, syrjäytyneistä ja muista "miesten" alaryhmistä. Taisit olla sinä, joka otit sanan kattoryhmä käyttöön, ja sen alle selvästi kuului erilaisia ryhmiä ja etenkin yksilöitä.

Ja saivarteluahan tämä on meiltä molemmilta, kun molempien otsikkona on miesten oikeuksien parantaminen. Ethän sinäkään varsinaisesti ole sitä mieltä, että konkreettisista asioista ei saisi puhua.

Jape kirjoitti...

Arawn: "Ajattele tilannetta näin: on keskustelutilaisuus, jossa puhutaan miesten syrjäytymisestä. Vieraat keskustelevat. Sitten yksi alkaa joka puheenvuoron väliin huutaa, että "mutta kun naisilla on tämä ja tämäkin ongelma! Miksei puhuta siitä? Miksette huomioi sitä??"

Etkö kokisi tuollaista häiritsevänä?"

Arawn hyvä, missä noita miesten syrjäytymistä käsitteleviä keskustelutilaisuuksia on?

Jaa ei missään, kun kaikki keskustelutilaisuuden puhuvat naisista, naisten ongelmista ja naisten kokemasta väkivallasta ja seaksuaalisesta ahdistelusta..

Minä koen häiritsevänä, että näitä miesten syrjäytymistä käsitteleviä keskustelutilaisuuksia ei ole.


Arawn: "En tiedä, koska olen nähnyt tällaisia puheenvuoroja esimerkiksi nyt HElsingin Sanomien yleisönosastolla. Koskien siis sitä, etteikö puhuttaisi lainkaan. Se, puhutaanko "tarpeeksi" on mielipideasia, joka riippuu tietysti siitä, mitä määrää kukin pitää tarpeellisena. Asioiden muuttamisen kannalta keskustelua ei ole ollut kylliksi, se on aivan totta"

Heh heh - feministimedia Hesariko pitäöisi miesten tasa-arvoongelia ja niistä käytävää keskustelua esillä? Älä naurata, Arawn hyvä. Eräitä keskeisiä ongelmia on jo tuotu esiin, ja pelkästään keskustelu saisi pikku hiljaa riittää (tosin keskustelua pitää jatkaa, ratksisua vaativia ongelmakohtia on paljon) ja siirtyä tekoihin viranomaistasolla ja päätävillä tahoilla.

Jape kirjoitti...

Anonyymi: "Ethän sinäkään varsinaisesti ole sitä mieltä, että konkreettisista asioista ei saisi puhua."

No en toisaankaan ole sitä mieltä, että konkreettisista asioista ei saisi puhua. Pikemminkin päin vastoin. Niistä pitää puhua, ja esitää konkreettisia tekoja ja siten konkreettisesti lähteä toteuttamaan asioita.

Nyt minä lähden saunaan, se on konkreettinen teko :)

Ilmari kirjoitti...

Paras tapa saada asiat perille ei ole suinkaan kirjoittaa naistutkimuslistalle. Sen sijaan Henry voisi mennä esim. naistutkimus- tai vegaanileirille ja yrittää pariutua siellä jyrkän feministin kanssa. Uskon, että ainoastaan rakkaus saisi aikaan todellisia tajunnanräjäyttäviä uudelleenharkintoja tässä asiassa. Jos jyrkän feministin mielipiteet lähestyisivät tällä metodilla enemmän Henryn näkemyksiä kuin toisin päin, voitaisiin sanoa että moraalinen voitto on saavutettu.

Sama ilmiö näkyy muuten esim. kasvissyönnin leviämisenä parisuhteiden kautta, eikä kyse ole pelkästään miellyttämisestä vaan myös asioiden oikeasta tajuamisesta.

nimetön kirjoitti...

"Minä koen häiritsevänä, että näitä miesten syrjäytymistä käsitteleviä keskustelutilaisuuksia ei ole."

Oletko tarkastanut Miessakit ry:n ohjelman? Jos heillä ei tällaisia tilaisuuksia ole, voit aina ehdottaa sellaista. Sitä varten Miessakit on olemassa.

Henry kirjoitti...

"Henry voisi mennä esim. naistutkimus- tai vegaanileirille ja yrittää pariutua siellä jyrkän feministin kanssa."

Onko muita houkuttelevampia vaihtoehtoja tarjolla (kuten esim. keskitysleiri)?

Homo kirjoitti...

Jopas on taas keskustelu venähtänyt kuin pitkä nälkävuosi, joten en jaksanut kovin huolella lukea sitä mitä kukakin osapuoli sanoi (kuten esimerkiksi sitä, että kenestä mitkäkin nimimerkit ovat jonkun mukaan sama henkilö ja mikä koko väännön pointti oli).

Sen verran ajattelin kuitenkin sanoa, ettei minusta yleiset miesten oikeudet ole pääsääntöisesti vastoin homomiesten oikeuksia, vaan pikemminkin yleinen miesten epäkohtien parantaminen yms koskee myös homomiehiä.

Ja ainakin itse olen kokenut, että nimenomaan feministit hyökkäsivät homomiehiä vastaan esimerkiksi ajamalla miesvihamielisen keinohedelmöityslain väkisin läpi. Siinähän käytännössä kiellettiin aiemmin mahdollinen kohdunvuokraus, mutta samalla parannettiin kuitenkin yksinäisten naisten ja lesbojen asemaa asiassa.

Samoin vain miehiä koskeva asevelvollisuus, miesten lyhyempi elinikä, syrjäytyminen jne koskevat myös homomiehiä.

eternal testicle kirjoitti...

Arawn,tuo feministien komppaamisesi kaatuu nyt siihen että kun nämä ongelmat mistä keskustellaan eivät ole mitenkään sukupuolisidonnaisia,siis monet asiat jotka feministien linssien läpi ovat naisten ongelmia.

Jos esim.parisuhdeväkivallasta keskustellaan vain naisten tai miesten ongelmana niin sitten naisilla tai miehillä (riippuen siitä kumpi sukupuoli ohitetaan keskustelussa) on täysi oikeus raivostua ja vaatia tasa-arvoista keskustelua. Koko tasa-arvokeskustelu valtiollisesti tai yksityisjärjestöllisesti on vain tähän mennessä ollut hyvin naiskeskeistä.

Tämä anonyymi jonka puolustukseen ilmeisesti alunperin lähdit näytti ajattelevan että on OK että unohdetaan se että miehillä on samat ongelmat tai jopa enemmän niitä. Kun kaikenmaailman tilastoja tutkii,niin paljastuu että ainakin useimmilla elämänalueilla miehet eivät ole ainoastaan tasapuolisen heikoilla vaan vielä heikommilla. Minulla eikä paljolla osaa koko miesliikkeestä kaiketi ole mielenkiintoa hieroa näitä eri tilastoja jne. naisten tai feministien naamaan (vertailla ahdinkoja) kunhan resurssit saataisiin edes puolitettua sukupuolten keskustelut.

eternal testicle kirjoitti...

Heh,piti kirjoittaa lopuksi sukupuolten "kesken" eikä "keskustelut".


Ja jos joku tarvitsee vielä lisätarkennusta, niin keskustelun tai toimien keskittäminen vain toiseen sukupuoleen ei itsessään ole paha asia jos vain toisen puoliskon on osoitettu kärsivän,siis on järkevää puhua esim.asevelvollisuudesta miesten ongelmana kun se oikeasti koskee vain miehiä. Jos ei sitten puhuta vapaaehtoisten naisten suhteellisen helpommasta asemasta armeijassa. Jos joku feministi keksii sellaisen ongelman mistä on puhuttava vain naisten ongelmana,lukematta mukaan itsestäänselviä,kuten naistentautiasiat,niin sitten mikäs siinä.

jorma kirjoitti...

"Ajattele tilannetta näin: on keskustelutilaisuus, jossa puhutaan miesten syrjäytymisestä. Vieraat keskustelevat. Sitten yksi alkaa joka puheenvuoron väliin huutaa, että "mutta kun naisilla on tämä ja tämäkin ongelma! Miksei puhuta siitä? Miksette huomioi sitä??"

Etkö kokisi tuollaista häiritsevänä?"

Nyt puhutaan tasa-arvokeskustelusta ja tasa-arvopolitiikasta. Jolloin myös miesten tasa-arvo-ongelmat, asema ja oikeudet on aina otettava huomioon. Kun niin ei tehdä, vaikka naisjärjestöillekin maksetaan juuri sillä verukkeella että tasa-arvon (ei siis minkään naisasian) eteen tehtäisiin työtä, on asiasta syytä huomautta. Huomauttaa juuri niin kauan, usein ja kovaäänisesti, kunnes tilanne korjataan oikealle tolalle. Se ei ole häirinkiöintiä, se on suoranainen kansalaisvelvollisuus ja -oikeus.

"On mahdollista, että et kokisi. Se on sinun asiasi. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että merkittävä enemmistö kokee näin."

Ei, ainoastaan feministit, jotka ovat paniikissa siitä, etteivät kaikki enää suostu nielemään heidän valeheitaan ja yrittävät epätoivoisesti vaientaa avoimen keskustelun.

"Toki on oikeus eikä ole kohtuuton vaatimus. Muuta en ole tässä väittänytkään."

Koville vain tuntuu ottavan, että sellainen vaatimus esitetään.

"tietyn asian ajajajat voivat tehdä tehtävälleen melkoista hallaa ajamalla sitä sellaisin tavoin, joita pidetään ikävinä ja väärinä ja sellaisissa yhteyksissä, joita pidetään sille tai käytetylle argumentointityylille väärinä."

Eli edelleen vain se minkä feministit hyväksyvät on sinusta oikein, kaikki muu väärin?

"Asioiden muuttamisen kannalta keskustelua ei ole ollut kylliksi, se on aivan totta."

Eli ei ole ollut tarpeeksi. Eikä ole, ennenkuin tasa-arvopolitiikasta 50% on miesasiaa.

"Et ole oikeutettu määrittelemään sitä, mikä minua liikuttaa."

Ei minun tarvitse sitä määritellä, se kävi jo ilmi edeltävästä viestistäsi. Ja tästäkin.

"Et ole myöskään oikeutettu syyttämään minua sellaisesta, mitä en ole sanonut. Yllä jo mainitsin, että minusta kirja on yksi niistä hyvistä tavoista ajaa asiaa."

Niin, sinusta ehkä. Mutta minä en kirjoittanutkaan vain sinusta. "Mies vailla tasa-arvoa"-kirja otettiin feministipiireissä erittäin kielteisellä tavalla vastaan, tätä et voi kiistää. Joten vaikka se sinulle ehkä kelpaisikin tasa-arvo-ongelmien esiintuontikanasvaksi, niin monille muille se ei kelpaakaan.

Eli ei ole olemassa mitään sellaista tapaa, jolla miehet voisivat tasa-arvo-ongelmiaan tuoda esille ja asemansa korjaamista vaatia, ilman että joku on valittamassa ja vaatimassa vaikenemaan.

"Jos se olisi vapaaehtoinen kaikille, siis myös miehille, tilanne olisi jotenkin... epätasa-arvoinen?"

Kun se on miehille pakollinen, mutta naisille ei, niin tilanne on törkeän epätasa-arvoinen. Se on se ydinkysymys. Tasa-arvon on toteuduttava joka tapauksessa, ja kun Suomessa on valittu puolustusjärjestelmäksi asevelvollisuus, on se tasa-arvon toteuttamiseksi ulotettava koskemaan myös kaikkia naisia.

"Biologia tuottaa naisille kotityöt ja hoitovapaan? Kannattaa myös muistaa, että tämä on yksi niistä syistä, miksi lapset, varsinkin pienet lapset, usein määrätään äidille - se, että äidit hoitavat heitä enemmän ja useammin kuin isät. Koska tämä on tilanne yleisesti, niitä harvinaisempia tapauksia, joissa tilanne onkin päin vastoin, ei ehkä huomioida avioerotilanteissa vaan oletetaan, että tässäkin perheessä on asiat kuten suurimmassa osassa perheistä. Se on tietenkin väärin, mutta isien suurempi osallistuminen voisi omalta osaltaan murtaa äiti-myyttiä."

Raskaus, synnyttäminen ja imetys ovat biologisia tosiasioita, jotka koskevat naisia. Niiden vuoksi lapsia hankkivan naisen on käytännössä pakko olla poissa töistä jonkin aikaa. Miehillä tällaista ei ole. No, tämä halutaan sitten tasoittaa pistämällä miehetkin vaikka väkisin vastaavaksi ajaksi pois työelämästä, halusipa perhe sitä tai ei.

Huoltajuuskiistojen kohdalla turvaudut sitten vanhaan syrjittyjen syyllistämisjippoon. Se ei vain uppoa. Mitkään ennakko-oletukset, tahi lasten seurassa vietetyn ajan määrä eivät tee kenestäkään automaattisesti parempaa huoltajaa. Tuollaisten oletusten tekijät syyllistyvät sukupuolisyrjintään ja heidät pitäisi saattaa vastuuseen teoistaan. Tarvittaessa syrjintää harjoittaneet viranomaiset pitäisi erottaa.

"Asenne ei ole erityisen hedelmällinen, jos haluaa saada nuo järjestöt toimimaan myös miesten puolesta."

Älä nyt viitsi olla naiivi. Eivät feministijärjestöt tule koskaan tekemään yhtään mitään miesten aseman parantamiseksi, se on päivänselvää. Eihän niitä edes kiinnosta kuulla miesten tasa-arvo-ongelmista puhuttavan.

"Siksi minusta ei pitäisi tyrmätä ongelmalistoja heti tällä "eihän tuossa ole mitään ehdotuksia, ei kelpaa!!" -verukkeella."

Ei se ole mikään veruke. Näillä järjestöillä on ollut yllin kyllin aikaa lunastaa väitteensä siitä, että ne toimisivat tasa-arvon puolesta. Sitä ne eivät kuitenkaan ole tehneet. Enää eivät hätäisesti laaditut, surkeat listat ongelmista riitä, tarvitaan konkretiaa. Koska sitä ei ole, ei ole mitään uskottavuuttakaan. Mitään ei aiota tehdä, eikä edes esittää tehtäväksi, se on todellinen syy.

"Ensin listataan, mikä on vialla."

Miesten tasa-arvo-ongelmien asiantuntijoista suurimpia ovat miehet itse. Naisten tekemät listat eivät ole riittäviä.

"Jos jo ensimmäinen kohta kokee täyden takapakin, ei lainkaan siirrytä seuraaviin."

Niin, niin, mitään ei tulre tapahtumaan, sehän on aivan selvää. Mutta turha syyttää siitä ketään muita.

jorma kirjoitti...

"Kansi osoittaa huonoa makua. Myönnän, että paljon enemmän häiriintyisin, siis tunnetasolla, siitä, jos siinä olisi mies ja teksti "tulta pillulle" tms., mutta se on tunnepuolen reaktio, jolle en valitettavasti voi mitään."

Tätähän voi käytännössä pitää kiihotuksena kansanryhmää kohtaan. Taas nähdään kuinka naisille sallitaan sellainen käytös, joka miesten kohdalla johtaisi, jos ei oikeudellisiin toimenpiteisiin, niin ainakin lynkkaukseen mediassa.

jorma kirjoitti...

"Minusta kenelläkään ei pitäisi olla oikeutta leikellä mitään sukupuolta edustavien lastensa sukuelimiä eikä muitakaan osia. Myös juutalaisilta pitäisi tämä nykyään olemassaoleva oikeus viedä pois. Ympärileikkaus tulisi saada tehdä vasta 18-vuotiaille, omalla kustannuksella ja näiden vapaasta tahdosta."

Tämäpä vain ei ole feministijärjestöjen, tasa-arvoviranomaisten tai tasa-arvoasioista vastaavan STM:n näkemys.

"(Sanottakoon vielä, etten oikein edes enää tiedä, olenko femakko vai en. Vastasin nyt kuitenkin.)"

Ei kannata olla.

jorma kirjoitti...

"Korporaatiojohtajan etua ja tasa-arvoa ajetaan ihan eri foorumeilla kuin linnakundin."

Eipä ajeta. Ihan samalla viivalla ovat molemmat, tälläkin foorumilla.

jorma kirjoitti...

"Oletko tarkastanut Miessakit ry:n ohjelman? Jos heillä ei tällaisia tilaisuuksia ole, voit aina ehdottaa sellaista. Sitä varten Miessakit on olemassa."

Tasa-arvoviranomasilta tässä odotetaan toimia. Sitä vartenhan he ovat olemassa, että tekisivät jotain näiden tasa-arvo-ongelmien ratkaisemiseksi.

KTM kirjoitti...

"Tätähän voi käytännössä pitää kiihotuksena kansanryhmää kohtaan."

Tuosta kannesta pitäisikin jonkun tehdä kantelu. Sitä on hankala ottaa pelkällä huumorilla, kun tiedetään, että maailmasta löytyy Valerie Solanaksen tapaisia radikaalifeministejä, jotka eivät kaihda veritekoja.

Mikko Ellilä kirjoitti...

Arawn sanoi...
Minusta kenelläkään ei pitäisi olla oikeutta leikellä mitään sukupuolta edustavien lastensa sukuelimiä eikä muitakaan osia.

Ei tietenkään.



Myös juutalaisilta pitäisi tämä nykyään olemassaoleva oikeus viedä pois.

Ei Suomen laissa ole annettu juutalaisille mitään erivapautta tehdä rikoksia.



Ympärileikkaus tulisi saada tehdä vasta 18-vuotiaille, omalla kustannuksella ja näiden vapaasta tahdosta.

Tietysti.

Mikko Ellilä kirjoitti...

Homo sanoi...
Sen verran ajattelin kuitenkin sanoa, ettei minusta yleiset miesten oikeudet ole pääsääntöisesti vastoin homomiesten oikeuksia, vaan pikemminkin yleinen miesten epäkohtien parantaminen yms koskee myös homomiehiä.

Tietysti.



Samoin vain miehiä koskeva asevelvollisuus, miesten lyhyempi elinikä, syrjäytyminen jne koskevat myös homomiehiä.

Tietysti.

Tämä pitäisi vääntää rautalangasta kaikille niille, jotka kuvittelevat homojen olevan jonkinlainen erillinen intressiryhmä.

Yleensäkin vasemmistolaisille sekopäille on tyypillistä lokeroida ihmiset kaikenlaisiin kategorioihin ja sitten kannattaa erillisiä oikeuksia kullekin kategorialle, tyyliin naisten oikeudet, homojen oikeudet, maahanmuuttajien oikeudet, muslimien oikeudet, vammaisten oikeudet, kuurojen oikeudet, lappalaisten oikeudet, mustalaisten oikeudet, kasvissyöjien oikeudet jne.

Tällainen ihmisten lokerointi toisistaan erillisiin ryhmiin ja erillisten oikeuksien kannattaminen kullekin ryhmälle on minusta todella vastenmielistä kollektivismia, ihmisoikeuksien vastaista ihmisten kohtelemista karjalaumojen kaltaisten ryhmien osasina.

Jokainen itseään kunnioittava ihminen kannattaa samoja oikeuksia jokaiselle aikuiselle ihmiselle yksilönä.

Kukaan itseään kunnioittava ihminen ei kannata ihmisten lokerointia toisistaan erillisiin ryhmiin ja erillisten oikeuksien antamista kullekin ryhmälle.

Arawn kirjoitti...

Jape: "Heh heh - feministimedia Hesariko pitäöisi miesten tasa-arvoongelia ja niistä käytävää keskustelua esillä? Älä naurata, Arawn hyvä. Eräitä keskeisiä ongelmia on jo tuotu esiin, ja pelkästään keskustelu saisi pikku hiljaa riittää (tosin keskustelua pitää jatkaa, ratksisua vaativia ongelmakohtia on paljon) ja siirtyä tekoihin viranomaistasolla ja päätävillä tahoilla."

"Pitää" on ehkä voimakas sana sille, että Hesari julkaisee aiheeseen liittyviä mielipidekirjoituksia, mutta on se tehnyt niin. Esimerkiksi miesten syrjäytymistä koskevia mielipidekirjoituksia on julkaistu. Ikävä kyllä en ole kerännyt näitä talteen, joten en voi vedota muuhun kuin muistiini. Jos et usko siihen, sitten tilanne on patti.

Eternal: "Jos esim.parisuhdeväkivallasta keskustellaan vain naisten tai miesten ongelmana niin sitten naisilla tai miehillä (riippuen siitä kumpi sukupuoli ohitetaan keskustelussa) on täysi oikeus raivostua ja vaatia tasa-arvoista keskustelua. Koko tasa-arvokeskustelu valtiollisesti tai yksityisjärjestöllisesti on vain tähän mennessä ollut hyvin naiskeskeistä."

Totta kai, jos keskustelu on sellaista, että esim. parisuhdeväkivalta on vain miesten tai naisten ongelma. Mutta jos keskustelu koskee esimerkiksi parisuhdeväkivaltaa naisten ongelmana, siis pohtien, millä lailla se ilmenee, onko yhteisiä nimittäjiä, kuinka naisia voitaisiin auttaa jne, en näe mitään väärää tai ongelmaa tässä. Ei se, että keskustellaan jonkun asian yhdestä puolesta tarkoita, etteikö niitä muita puolia tunnustettaisi olemassaoleviksi - niistä voidaan keskustella omissa keskusteluissaan. Mielestäni kaikkea ei voi eikä pidä mahduttaa samaan. Onhan mahdollista, että miesten parisuhteissaan kohtaama väkivalta on dynamiikaltaan erilaista kuin naisten, jolloin siihen voitaisi esim. ehdottaa jotain erilaisia toimintatapoja jne. En näe, miksi ihan kaikesta pitäisi keskustella aina yhdellä kertaa, yleensä se itse asiassa vaikeuttaa asioita, kun paketista tulee liian laaja ja rönsyilevä. Ja vielä kun on se lasten kohtaama väkivaltakin...

"Tämä anonyymi jonka puolustukseen ilmeisesti alunperin lähdit näytti ajattelevan että on OK että unohdetaan se että miehillä on samat ongelmat tai jopa enemmän niitä."

Minulle ei jäänyt tällainen vaikutelma. Minusta se, että keskustelussa X puhutaan naisten ongelmista, ei tarkoita, etteikö voitaisi muistaa ja tietää, että miehilläkin on. Eihän täällä Henkan blogissakaan juuri puhuta naisten ongelmista - osan mielestä niitä ei tunnu edes olevan. Silti tämä ei sitten ole ongelma? Jos vaaditaan, että aina puhuttaessa naisten ongelmista, tulisi ottaa miehet mukaan, eikö tasapuolisuuden nimissä täälläkin pitäisi alkaa puhua niistä? Jos täällä palstalla olisi joku, joka tulisi jokaikiseen ketjuun selittämään lavealti ja pitkästi naisten ongelmista, koko ajan, välittämättä juuri muusta keskustelusta, ettekö te kokisi sitä lainkaan häiritseväksi?

"Minulla eikä paljolla osaa koko miesliikkeestä kaiketi ole mielenkiintoa hieroa näitä eri tilastoja jne. naisten tai feministien naamaan (vertailla ahdinkoja) kunhan resurssit saataisiin edes puolitettua sukupuolten keskustelut."

No, jonkun täytyy se tehdä, käydä se taistelu. Eivät naisetkaan oikeuksiaan ole tappelematta saaneet. Selvää tietysti on, että jos miehet eivät olisi missään nimessä koskaan suostuneet niitä antamaan, niitä ei olisi, mutta eiväthän miehet niitä monesti omasta aloitteestaan alkaneet naisille tunkea. NAisliike kävi Englannissa esimerkiksi melko aggressiivistakin taistelua oikeuksiensa puolesta.

Ymmärrän sen katkeruuden, jonka herättää naisliikkeiden väite tasa-arvon ajamisesta, vaikka ne ajavat vain naisten etuja, lähinnä. Varmaan siksi sitä kai sitten vaaditaan, että ne ajaisivat miestenkin. Mutta luulen, että kaikkein toimivinta olisi yksinkertaisesti ryhtyä ajamaan niitä asioita itse eikä vain vaatia muita tahoja tekemään sitä. Vaikka se olisinkin kuinka väärin se, etteivät ne aja, lienee helpointa ryhtyä itse ajamaan asiaansa kuin saada muut tekemään niin.

Jorma: "Eli edelleen vain se minkä feministit hyväksyvät on sinusta oikein, kaikki muu väärin?"

Olen ymmärtänyt, että aika yleismaailmallisesti koetaan häiritsevänä se, että jos keskustelun aihe koskettelee nimenomaan X:aa, joku tulee jatkuvasti meuhkaamaan ihan toisesta asiasta. Että se ei koskisi vain feministeja se häiritsevä kokemus.

"Ei minun tarvitse sitä määritellä, se kävi jo ilmi edeltävästä viestistäsi. Ja tästäkin. "

Se, että sinun tekstisi eivät minua liikuta, ei merkitse, etteivätkö miesten ongelmat liikuttaisi. Myönnän, sinuun en kykene suhtautumaan suurellakaan myötätunnolla, mutta epäilemättä tunne on molemminpuolinen. On silti virhe tehdä johtopäätöksiä yleisestä suhtautumisestani miehiin sen kannalta, kuinka suhtaudun sinuun ja teksteihisi - yhtä lailla kuin olisi väärin tehdä johtopäätöksiä sinun suhteestasi naisiin sen kannalta, kuinka suhtaudut minuun.

"Niin, sinusta ehkä. Mutta minä en kirjoittanutkaan vain sinusta. "Mies vailla tasa-arvoa"-kirja otettiin feministipiireissä erittäin kielteisellä tavalla vastaan, tätä et voi kiistää. Joten vaikka se sinulle ehkä kelpaisikin tasa-arvo-ongelmien esiintuontikanasvaksi, niin monille muille se ei kelpaakaan. "

En kiistä ja se olikin melko ikävää niiltä piireiltä, joskaan ei odottamatonta. Kaikkein hölmöintä oli tietysti tiettyjen ihmisten kiirehtiminen tuomitsemaan kirja jo ennen kuin ovat lukeneet sen ja kovat julistukset, etteivät varmasti lue. Epäilen kuitenkin, että moiset julistukset saattavat huonoon valoon etupäässä heidät itsensä, kuten oikein onkin.

"Eli ei ole olemassa mitään sellaista tapaa, jolla miehet voisivat tasa-arvo-ongelmiaan tuoda esille ja asemansa korjaamista vaatia, ilman että joku on valittamassa ja vaatimassa vaikenemaan."

Näin voi olla, mutta yhden kirjan räävitön haukkuminen ei kyllä vielä todistaisi tuota, kun julkituontitapoja on niin monia.

"Kun se on miehille pakollinen, mutta naisille ei, niin tilanne on törkeän epätasa-arvoinen. Se on se ydinkysymys. Tasa-arvon on toteuduttava joka tapauksessa, ja kun Suomessa on valittu puolustusjärjestelmäksi asevelvollisuus, on se tasa-arvon toteuttamiseksi ulotettava koskemaan myös kaikkia naisia."

Tietysti se on nyt. Ja vapaa-ehtoisuus luonnollisestikin edellyttäisi asevelvollisuuden poistoa, eikö? En vain ymmärrä, kuinka tilanne voisi olla epätasa-arvoinen, jos armeija olisi _molemmille_ vapaaehtoinen.

"Raskaus, synnyttäminen ja imetys ovat biologisia tosiasioita, jotka koskevat naisia. Niiden vuoksi lapsia hankkivan naisen on käytännössä pakko olla poissa töistä jonkin aikaa. Miehillä tällaista ei ole. No, tämä halutaan sitten tasoittaa pistämällä miehetkin vaikka väkisin vastaavaksi ajaksi pois työelämästä, halusipa perhe sitä tai ei. "

Jonkin aikaa kyllä, mutta se jokin aika on yleensä n. 6-12kk. Siinä voi sitten miettiä, laitetaanko vuoden ikäinen piltti tarhaan vai hoitaako jompikumpi sitä kotona ja jos hoitaa, mies pystyy tekemään sen ihan yhtä hyvin kuin nainenkin.

Rehellisesti sanottuna luulen, että kyse ei myöskään olisi pakottamisesta vaan houkuttelemisesta ja vaihtoehdon tarjoamisesta. Ei naisiakaan pakotettu jäämään lasten kanssa kotiin, kun hoitovapaa kehitettiin, ei sitä ole pakko käyttää.

"Huoltajuuskiistojen kohdalla turvaudut sitten vanhaan syrjittyjen syyllistämisjippoon. Se ei vain uppoa. Mitkään ennakko-oletukset, tahi lasten seurassa vietetyn ajan määrä eivät tee kenestäkään automaattisesti parempaa huoltajaa. Tuollaisten oletusten tekijät syyllistyvät sukupuolisyrjintään ja heidät pitäisi saattaa vastuuseen teoistaan. Tarvittaessa syrjintää harjoittaneet viranomaiset pitäisi erottaa."

Eivät tee automaattisesti - mutta näin lastensuojelupiireissä ja monissa muissakin tunnutaan uskovan. Siinäpä olisikin hauska nähdä, miten tämä uskomus kaadetaan... se tuntuu olevan tosi tiukassa.

Mutta jos tilanne on se, että kumpikin vanhempi on sinänsä yhtä "hyvä", niin kyllä silloin itsekin määräisin lapset sille, joka niitä on pääasiallisesti hoitanut, jos siis lapset ovat pieniä eikä yhteishuoltajuus tule kysymykseen. Jos lapset ovat olleet pääasiassa vain toisen vanhemman seurassa, tähän vanhempaan he luovat tiukemmat tunnesiteen ja itse näen, että sen siteen katkaiseminen olisi lapsille vahingollista. Mielestäni se tulisi tehdä vain silloin, jos tämä heitä enemmän hoitanut on "huonompi" vanhempi kuin toinen puolisko. En osaa määritellä tarkempia ikärajoja, mutta jos lapsilla on jo jonkin verran ikää, ovat olleet tarhassa pidempään, jopa koulussa, niin sitten pitäisi vain yrittää arpoa, kumpi olisi lasten kannalta parempi. LAsten ehdoilla tässä tietysti pitäisi yrittää mennä. Sitä nyt ei sinänsä tarvitse kertoa, että hyvin usein näin ei käy... Mutta syyttäisin silti aivan ensimmäiseksi lasten vanhempia, sekä äitejä että isiä. Jos he eivät sössisi asioitaan, ei edes tarvittaisi lastensuojeluviranomaisia.

"Älä nyt viitsi olla naiivi. Eivät feministijärjestöt tule koskaan tekemään yhtään mitään miesten aseman parantamiseksi, se on päivänselvää. Eihän niitä edes kiinnosta kuulla miesten tasa-arvo-ongelmista puhuttavan. "

No mutta miksi sitten edes yrittää? Miksette sitten suoraan ryhdy itse ajamaan asiaanne? Se ei ole peruste, että feministijärjestöt valittaisivat - totta kai ne valittaisivat. Jos kaikki jätettäisiin sikseen, koska joku alkaa valittaa, ei tehtäisi mitään. Femakotkin ryhtyivät aikoinaan puuhaan, vaikka moni valitti kovaan ääneen. Henryn kirja on ehkä alku, mutta ei se riitä.

"Miesten tasa-arvo-ongelmien asiantuntijoista suurimpia ovat miehet itse. Naisten tekemät listat eivät ole riittäviä."

Ehkä eivät. Mutta kovakätisellä tyrmäämisellä ei ainakaan saada vuoropuhelua aikaan. Jos sitä ei haluta, ok, sitten tyrmäämisessä ei ole mitään vikaa. Mutta kun täältä on jäänyt kuva, että sitä kyllä haluttaisiin, sitäkin, että naisjärjestöt ajaisivat miestenkin asiaa. Ja sitten purraan itseä jalkaan. No, eihän se täällä jossain Henkan blogissa sillain vaikuta, mutta jotenkin en jaksa uskoa, että keskusteluissa näiden järjestöihmisten kanssa väki olisi helläkätisempää... Vai oletteko te?

"Tämäpä vain ei ole feministijärjestöjen, tasa-arvoviranomaisten tai tasa-arvoasioista vastaavan STM:n näkemys."

Ei se tunnu olevan kovinkaan monen päättävän elimen näkemys, valitettavasti... Miesten ympärileikkaus ei sitä paitsi ehkä olisi muslimeilla niin suuri ongelma. Aika usein se on siirtymäriitti lapsuudesta aikuisuuteen eli tehdään joskus 10-12 -vuotiaana, mutta ei ole mitään vakiintunutta ikää, missä se pitäisi tehdä. Siksi ei ehkä olisi niin vaikeaa ylipuhua suomalaiset muslimiyhteisöt siihen, että se tehtäisiin vasta 18-vuotiaille - Suomessahan 18 on muutenkin se ikä, kun teinin katsotaan saavuttavan aikuisuuden, se sopisi siihenkin. Sen sijaan Suomen juutalaisyhteisö on ortodoksinen ja ympärileikkaus tehdään seitsemän (tai 8, en koskaan meinaa muistaa) päivän ikäiselle vauvalle. Tästä ei tingitä. Tämä koko kysymys onkin noussut tapetille vasta muslimien myötä, mikä on mielenkiintoista, koska juutalaiset ovat Suomessa ympärileikanneet poikansa iät ja ajat. Itse asiassa syykin lienee niin materialistinen kuin että muslimit (käsittääkseni) yrittävät tuoda leikkauksia julkiseen terveydenhuoltoon/heillä asiat on toisinaan hoidettu niin huonosti, että lapsi on ollut vaarassa, kun taas juutalaisilla asian ovat suorittaneet hommaan perehtyneet ammattilaiset. He ovat ikään kuin puuhanneet sitä hiljaa tykönään.

Arawn kirjoitti...

Ellilä: "Ei Suomen laissa ole annettu juutalaisille mitään erivapautta tehdä rikoksia."

Ei laissa, mutta käytännön tasolla tämä oikeus on ollut juutalaisella seurakunnalla niin kauan kuin se on Suomessa ollut. Voit vapaasti kysyä, ympärileikkauttavatko he poikansa - vastaus tulee olemaan myönteinen. Ja, kuten sanoin, asiasta alettiin nurista vasta muslimien myötä. Sinänsä nurina on minusta ihan oikein, mutta mielestäni on tavallaan vielä ikävämpää se, että täällä Suomessa on ollut vuosikaudet yhteisö, jonka on sallittu leikellä lapsiaa ilman mitään napinaa valtaväestöltä ja sitten napistaan lähinnä muslimeista. Ei juutalaisillekaan voida sallia sellaista, mikä muilta kielletään.

Niin ja kysymyshän on sekin, onko ympärileikkaus laitonta. Missään laissa ei varsinaisesti määritellä _ympärileikkausta_ laittomaksi. Se riippuu tulkinnasta - jos se tulkitaan lapsen törkeäksi pahoinpitelyksi (tai minkätasoiseksi tahansa), se tietysti on laiton. Mutta jos katsotaan, että uskonnonvapaus-pykälä ajaa tässä asiassa ohi, se ei ole laiton. Itse kannatan kyllä edellistä tulkintaa enkä ymmärrä, kuinka olisi mahdollista tulkita niin, että tyttöjen ympärileikkaus olisi törkeä pahoinpitely, mutta poikien ei. Mielestäni ne tulee asettaa samalle viivalle; joko sallitaan molemmat tai ei kumpaakaan. Tämä aiheuttaakin hauskaa nikottelua eräille tahoille, jotka haluaisivat sallia poikien leikkaukset, kun taas tyttöjen leikkaukset ovat kauheaa julmuutta ja sadismia... Siinä ei kyllä myöskään osoiteta mitään tietämystä aiheesta. Faraoleikkaus on kyllä oikeastaan pahempi operaatio kuin poikien ympärileikkaus, mutta se ei ole kovin yleinen. Wikipedian mukaan Afrikassakin vain 10% ympärileikatuista tytöistä on ympärileikattu farao-tyyliin. Sen sijaan useimpia sunna-leikkauksen muotoja voinee aika hyvin verrata poikien ympärileikkaukseen, varsinkin sitä, jotta poistetaan vain klitoriksen "huppu". Jos sallitaan poikien leikkaukset, tulisi sallia vähintäänkin tyttöjen sunna-leikkaukset, joissa tuo "huppu" poistetaan. Ja jos poikien leikkaukset hoitaa julkinen terveydenhuolto, on sen hoidettava tyttöjenkin leikkaukset tällöin.

Anonyymi kirjoitti...

(Jape)
"adoptoineent homojen asian ajaakseen, en ymmärrä miksi. Onko homot pyytäneet tätä?
Kenties feministit pysytyvät jotenkin leimautumaan naismaisiin homoihin?"

Looginen selitys homomiesten ihailuun naisten
taholta on, että homo ei häiritse naista kiihottumalla hänestä.

Nainen voi viettää tuntikausia ja jutustella kaikkea
rumankin homon kanssa ja ajatella tämän olevan jotenkin muita
miehiä
"puhtaampi" tai älykkäämpi.

Naisesta kiihottumaton
ala/keskitason mies asettuu kiihottuvan yläpuolelle.

(Arawn)
"Miesten ympärileikkaus ei sitä paitsi ehkä olisi muslimeilla niin suuri ongelma."

Asiasta poiketen,
miettikääpä miten hyvin
naisia informoidaan radiokanavia myöten intiimialueen vakavistakin ongelmista ja hoidon tarpeesta. Miehen sukupuolielinten tulehduksista ym.
ja niiden poistamismenetelmistä ei ole välttämättä olemassa edes suomenkielistä
lähdemateriaalia.

(Jape)
"On kummallista, että vastakkaisten perusteltujen näkemysten esittämien on häiriköintiä. No tämä tällainen katsantokanta maailmaan ei ole outo feministeille ilmeisesti."

Feministit haluavat
tasa-arvoa vain sellaisten miesten kanssa, joilla on myyntiarvoa.
Tavalliset miehet, joilla ei ole symmetriset ja vahvat häränlihakset eivät ole naisten mielestä tasa-arvon mallikappaleita, vaan ali-ihmisiä, joille kuuluu kehitysvammaisten
rajoitetut oikeudet.


BMAD

Anonyymi kirjoitti...

Saisinko jotain konkreettia, kiitos!

Kaikken eniten minua tällä palstalla on kiinnostanut termin feministinen määrittely.
Ensinnäkin on käynyt todella selväksi etteivät feminismiä solvaavat tiedä sen historiallista taustaa, sen tutkimusta eivätkä sen erilaisia muotoja ja siksi puhuvat ityseään jatkuvasti tilanteisiin, joissa ihmiset voivat esimerkiksi osoittaa, että feminismiä haukkuvan mainitsema asia on feministien ansiota.

Toisekseen feministejä ovat kaikki ne naiset jotka ovat kriittisiä tämän palstan perusargumentteja vastaan - tai joiden voidaan olettaa olevan sellaisia.

Kolmannekseen feministejä ovat kaikki ne miehet jotka arvostelevat tai asettavat jollakin lailla kyseenalaisiksi tämän palstan perusargumentteja vastaan - ja kaikki jotka ovat kenties heidän kanssaan samaa mieltä.

Kuitenkin - epäloogisesti - maailman kaikista kansalaisista vain jotkut ovat näitä telaketjufeministejä, eli vastenmielisiä äärikiihkoilijoita.

Feminismin ja tasa-arvoliikkeiden kaikki saavautukset tuntuvat tämän palstan peruskeskustelijoiden mukaan olevan pois valkoiselta nuorehkolta suomalaiselta mieheltä.

Perusongelma näyttää olevan, että baarista ei saa pimpsaa jos ei ole rahaa ja asemaa ja se on naisen vika ja koska se on naisen vika ovat syypäät feministejä ja koska feministit ovat naisia ovat kaikki naiset feministejä.

Haluaisin lyhyesti ja selkeästi nyt Henryltä ja kumppaneilta kymmenen kohdan listan siitä, miten he alkavat tukea suomalaisia syrjäytyneitä miehiä joiden puolesta he puhuvat:

1. kielitaidottomia maahanmuuttajia
2. suomen romanimiehiä
3. työttömiä miehiä
4. alkoholisteja nykyisessä terveydenhoidon kriisissä
5. mielenterveysongelmista kärsiviä miehiä
6. isättömiä poikia
7. miehiä seksuaali-identiteetin ongelmien kanssa
8. maaseudun rakennemuutoksista kärsiviä miehiä
9. nälkää näkeviä miehiä
10. kouluttamattomia miehiä

Eli selkeä kymmenen kohdan konkreettinen toimenpiteiden ehdotuskokonaisuus, ilman, että käytätte yhtään kertaa sanaa nainen, feministi, telaketju tai seksi.

Pyydän tämän tosissani: näiden kautta voisitte tehdä itsellenne yhdistyksen toimintasuunnitelman ja alkaa anoa rahaa noiden asioiden ratkaisuyrityksiin.


Erkki

jorma kirjoitti...

"Hesari julkaisee aiheeseen liittyviä mielipidekirjoituksia, mutta on se tehnyt niin. Esimerkiksi miesten syrjäytymistä koskevia mielipidekirjoituksia on julkaistu."

Joskus on julkaistu, toisinaan jätetty julkaisemasta. Lehti itse ei miesten tasa-arvo-ongelmia suuremmin uutisoi, vaikka aihetta totisesti olisi.

"Ei se, että keskustellaan jonkun asian yhdestä puolesta tarkoita, etteikö niitä muita puolia tunnustettaisi olemassaoleviksi - niistä voidaan keskustella omissa keskusteluissaan."

Perhweväkivallassa keskitytään edelleen vain naisiin kohdistuvaan väkivaltaan, vaikka selvästi myös miehiin ja lapsiin kohdistuu perheissä väkivaltaa, fyysistä ja henkistä. Eikä tätä jatkuvaa ja ainaista yksipuolisuutta voi edes puolustella millän aiheenrajauksella, sillä usein perheessä on monta väkivaltaista henkilöä ja väkivallan uhria. Sitä olisi siis erittäin perusteltua käsitellä kokonaisuutena, joka se todellisuudessa onkin.

"Jos vaaditaan, että aina puhuttaessa naisten ongelmista, tulisi ottaa miehet mukaan, eikö tasapuolisuuden nimissä täälläkin pitäisi alkaa puhua niistä?"

Vaaditaan, että tasa-arvopolitiikassa ja keskustelussa huomioidaan myös miesten tasa-arvo-ongelmat, miesten asema ja oikeudet, eikä jauheta aina vain naiasasiaa. Ei pitäisi olla liikaa vaadittu.

Tämä vaatimus kohdistuu ensisijaisesti tasa-arvoviranomaisiin, mutta sen voi esittää myös feministeille, jotka saavat verovaroja sillä verukkeella, että ne muka tekisivät tasa-arvotyötä, vaikka tosiasiassa ne ovat vain tukeneet miehiin kohdistuvaa syrjintää.

Yksittäisen blogin pitäjä sitä vastoin voi vetää mitä linjaa tahansa.

"Selvää tietysti on, että jos miehet eivät olisi missään nimessä koskaan suostuneet niitä antamaan, niitä ei olisi, mutta eiväthän miehet niitä monesti omasta aloitteestaan alkaneet naisille tunkea."

Miesten suoritus on tässä suhteessa paljon parempi kuin naisten, feministeistä nyt puhumattakaan.

"Mutta luulen, että kaikkein toimivinta olisi yksinkertaisesti ryhtyä ajamaan niitä asioita itse eikä vain vaatia muita tahoja tekemään sitä."

Sitähän tässä tehdään, ja se on saanut feministit raivon valtaan, kun niin ei saisi tehdä.

Tasa-arvoviranomaisten on toiminnassaan noudatettava lakia, myös tasa-arvolakia ja myös miehiä koskien. Tuo laki velvoittaa heidät poistamaan tasa-arvon toteutumisen esteet, kuten miehiin kohdistuvan sukupuolisyrjinnän. Ja se kieltää heitä syyllistymästä syrjintään esim. huoltajuuskiistoissa. Onko todellakin liikaa vaadittu, että viranomaiset noudattaisivat maan voimassa olevaa lakia?

Samoin feministijärjestöt saavat verorahaa siitä syystä että ne toimisivat tasa-arvon edistämiseksi. Niinpä on täysin kohtuullista vaatia, että ne myös niin tekevät, eivätkä aja vain naisasiaa. Yksinkertaista, eikö totta?

"Olen ymmärtänyt, että aika yleismaailmallisesti koetaan häiritsevänä se, että jos keskustelun aihe koskettelee nimenomaan X:aa, joku tulee jatkuvasti meuhkaamaan ihan toisesta asiasta. Että se ei koskisi vain feministeja se häiritsevä kokemus."

Kyse on tasa-arvosta, ei vain naisasian ajamisesta. Se, että feministit muuta kuvittelevat todistaa vain heidän olevan miehiävihaavia seksistisiä idiootteja.

Homo kirjoitti...

Arawn, entäpä jos täysin vapaaehtoinen armeija ei ole Suomen kaltaisessa maassa realistinen vaihtoehto? Silloinhan logiikkasi edustaa suunnilleen samaa kuin, että ehdotettaisiin synnyttäville naisille isoa sakkoa ja sirkutettaisiin kuinka sakolta voi yksinkertaisesti välttyä olemalla hankkimatta lapsia, koska lastenhankinta on vapaaehtoinen valinta.

Homo kirjoitti...

Erkki, minusta on typerää tivata erilaisilla ennakkorajoitteilla tuollaista listaa, mutta tässä joitain idoita, joilla monia em. syrjäytyneisryhmistäkin voitaisiin auttaa:

1. Erotilanteissa miehillä pitäisi olla ensisijainen oikeus pitää asunto ja olla muuttamatta siitä, koska miehillä on moninkertainen todennäköisyys joutua asunnottomaksi.
2. Sosiaalitoimessa pitäisi avata tasa-arvoselvityksille salaiseksi julistetut materiaalit, jotta voitaisiin ryhtyä puuttumaan sosiaalitoimen miehiä syrjivään toimintaan. Tarvitaan myös rangaistuksia sosiaalitantoille, joiden voidaan esim. tilastollistenkin tutkimusten avulla havaita syrjivän miehiä esimerkiksi huoltajuuskysymyksissä.
3. Ensisijaisesti lähivanhemmuutta pitäsi tarjota pääsääntöisesti isälle.
4. Miehille voisi tarjota erityistukia etenkin syrjäytymisvaarassa ollessa.
5. Koulutusta pitäisi muuttaa paremmin miehille sopivaksi, huomioimalla mm. poikien hitaampi kehittyminen ja mahdollisesti erilaiset tavat oppia.
6. Tulisi rahoittaa tutkimuksia ja työryhmiä selvittämään erilaisia miesten syrjäytymiseittejä ja selvittää etenkin avioerjojen, asevelvollisuuden, miehiin kohdistuvien suurempien vaatimusten yms vaikutus.

Tässä muutamia ehdotuksia heti alkuun, mutta lisää voi toki helposti keksiä. Osa ehdotuksista voi kuulostaa epätasa-arvoisilta, mutta näissäkin on pyritty käyttämään esimerkkiä nykyään naisille tarjotusta sukupuolisesta suosinnasta.

jorma kirjoitti...

"Myönnän, sinuun en kykene suhtautumaan suurellakaan myötätunnolla, mutta epäilemättä tunne on molemminpuolinen."

Älä tee turhia olettamuksia.

"On silti virhe tehdä johtopäätöksiä yleisestä suhtautumisestani miehiin sen kannalta, kuinka suhtaudun sinuun ja teksteihisi"

En teekään, vaan sen perusteella, mitä olet kirjoittanut. Se on ihan se ja sama, miten minuun suhtaudut.

"En kiistä ja se olikin melko ikävää niiltä piireiltä, joskaan ei odottamatonta. Kaikkein hölmöintä oli tietysti tiettyjen ihmisten kiirehtiminen tuomitsemaan kirja jo ennen kuin ovat lukeneet sen ja kovat julistukset, etteivät varmasti lue. Epäilen kuitenkin, että moiset julistukset saattavat huonoon valoon etupäässä heidät itsensä, kuten oikein onkin."

Tämä reagointi on viimeistään todistanut täysin kiistattomasti sen, ettei feminismillä ole mitään tekemistä tasa-arvon edistämisen kanssa. Feministit eivät halua, että miesten tasa-arvo-ongelmiin puututtaisiin, tai niistä edes puhttaisiin.

"Näin voi olla, mutta yhden kirjan räävitön haukkuminen ei kyllä vielä todistaisi tuota, kun julkituontitapoja on niin monia. "

Sanopa nyt edes yksi sellainen, joka feministeille kelpaisi. Paitsi tietysti heidän käskyvaltaansa alistuminen ja heidän ehdoillaan täysin toimiminen.

"En vain ymmärrä, kuinka tilanne voisi olla epätasa-arvoinen, jos armeija olisi _molemmille_ vapaaehtoinen."

Kun se ei ole. Tasa-arvon on toteuduttava tässä systeemissä joka meillä nyt on. On yksi kysymys puhua siitä, miten maanpuolustus tulisi järjestää, ja meillä on päädytty asevelvollisuuteen. Tasa-arvo on toinen kysymys. Sen on toteuduttava joka tapauksessa, myös nykyisessä systeemissä.

"Jonkin aikaa kyllä, mutta se jokin aika on yleensä n. 6-12kk."

Se riittää, ja tämän saman taakan feministit haluavat myös miesten kannettavaksi.

"Rehellisesti sanottuna luulen, että kyse ei myöskään olisi pakottamisesta vaan houkuttelemisesta ja vaihtoehdon tarjoamisesta."

Ainahan feministit ovat pakottamassa ihmisiä elämään heidän pillinsä mukaan. Vaihtoehdot maksavat rahaa, ja maksajiksi joutuvat perheasioissa syrjityt miehet.

"Siinäpä olisikin hauska nähdä, miten tämä uskomus kaadetaan... se tuntuu olevan tosi tiukassa."

Se peli loppuisi välittömästi, kun syrjintään syyllistyneitä rangaistaisiin. Tämä on ihan vain tahdon asia, ei muuta.

"Jos he eivät sössisi asioitaan, ei edes tarvittaisi lastensuojeluviranomaisia."

Kyllä ne tyypit itsensä aina jotenkin työllistävät, oli tarvetta tai ei.

"No mutta miksi sitten edes yrittää? Miksette sitten suoraan ryhdy itse ajamaan asiaanne? Se ei ole peruste, että feministijärjestöt valittaisivat - totta kai ne valittaisivat. Jos kaikki jätettäisiin sikseen, koska joku alkaa valittaa, ei tehtäisi mitään."

Sitähän tässä juuri tehdään. Pitäisivät vain feministit turpansa kiinni asioista, joista eivät mitään tiedä tai ymmärrä, kuten tasa-arvosta.

Ja niin kauan kun feministit rahastavat meitä veronmaksajia sillä verukkeella, että ne toimisivat nimenomaan tasa-arvon (ei vain naisasian) edistäjinä, on täysi syy ja oikeus esittää kritiikkiä niitä kohtaan, sillä ne eivät tee sitä.

"Mutta kovakätisellä tyrmäämisellä ei ainakaan saada vuoropuhelua aikaan."

Feministit ne tässä tyrmäsivät sen, että miehet saisivat puhua tasa-arvo-ongelmistaan tai vaatia niiden korjaamista. Mitään vuoropuhelua ei ole, sillä feministeillä ei ole mitään halua tehdä yhtään mitään miesten aseman korjaamiseksi. Siihen liittyvistä epäkohdista pitäisi heidän mielestään vain vaieta kokonaan.

"Jos sitä ei haluta, ok, sitten tyrmäämisessä ei ole mitään vikaa."

Ihan sama mitöä halutaan, feministit ovat henkeen ja vereen tasa-arvoa ja miesten oikeuksia vastaan. Nämä onnettomat listat ovat vain silmänlumetta hölmömpien hämäämiseksi, vaikka itse asiassa ne vain todistavat sen, ettei mitään tehdä. Eikä tulla koskaan tekemäänkään.

"Mutta kun täältä on jäänyt kuva, että sitä kyllä haluttaisiin, sitäkin, että naisjärjestöt ajaisivat miestenkin asiaa. Ja sitten purraan itseä jalkaan."

Niin, siihen naisjärjestöt ovat sitoutuneet ottaessaan rahaa tasa-arvon edistämistä varten. Mutta eivät sitten tee mitään. On vain hyvä muistuttaa ihmisiä tästä ristiriitaisuudesta, sillä se todistaa osaltaan millaista roskasakkia feministit ovat.

"Ei se tunnu olevan kovinkaan monen päättävän elimen näkemys, valitettavasti"

Niin, viranomaiset eivät edes tunnusta poikalasten ihmisoikeuksia. Missä ovat ihmisoikeusjärjestöjen protestit?

jorma kirjoitti...

"Missään laissa ei varsinaisesti määritellä _ympärileikkausta_ laittomaksi. Se riippuu tulkinnasta - jos se tulkitaan lapsen törkeäksi pahoinpitelyksi (tai minkätasoiseksi tahansa), se tietysti on laiton."

Sitähän se on päivänselvästi.

"Mutta jos katsotaan, että uskonnonvapaus-pykälä ajaa tässä asiassa ohi, se ei ole laiton."

Kenen uskonnonvapaus? Ei ainakaan sen ympärileikattavan lapsen.

Tämä on tosiasissa aivan selvä tapaus, kyse on ihmisoikeusrikoksesta ja paihoinpitelystä. Nähtäväksi jää yritetäänkö jollain juridisella hölynpölyllä ja sääntöjen vääntelyllä puolustella tätä. Kysehän on tosiassa vain ja ainoastaan taipumisesta juutalaisen ja muslimiyhteisön edessä, kun ei haluta vaikuttaa suvaitsemattomille.

"kuinka olisi mahdollista tulkita niin, että tyttöjen ympärileikkaus olisi törkeä pahoinpitely, mutta poikien ei. Mielestäni ne tulee asettaa samalle viivalle; joko sallitaan molemmat tai ei kumpaakaan."

Aivan.

Anonyymi kirjoitti...

"Doven aidon kauneuden naiset manipuloituja"

Anonyymi kirjoitti...

Jorma, harmittaako kun miesten asevelvollisuutta tai poikien ympärileikkausta ei mitenkään saa feministien kontolle?

jorma kirjoitti...

"maailman kaikista kansalaisista vain jotkut ovat näitä telaketjufeministejä, eli vastenmielisiä äärikiihkoilijoita."

Feministi on feministi, telaketjulla tai ilman. Joskus ammoisina aikoina sillä on saattanut olla jotain tekemistä tasaö-arvon edistämisen kanssa, mutta ei ole enää. Ei ole ollut enää aikoihin. Me tasa-arvon puolustajat haluamme tasa-arvoa keikille, myös miehille. Siksipä feministit meitä vastustavat.

jorma kirjoitti...

"Jorma, harmittaako kun miesten asevelvollisuutta tai poikien ympärileikkausta ei mitenkään saa feministien kontolle?"

Miksi harmittaisi? Heidän syntisä on joka tapauksessa suuri: he eivät ole vaatineet tai pyrkineet toteuttamaan tasa-arvoa näissä asioissa.

jorma kirjoitti...

"Tässä muutamia ehdotuksia heti alkuun, mutta lisää voi toki helposti keksiä."

Ihan hyviä ehdotuksia. Syrjäytymisen voisi ottaa monialaisen ja tavoitteellisen yhteistyöohjelman kohteeksi.

Arawn kirjoitti...

Homo: "1. Erotilanteissa miehillä pitäisi olla ensisijainen oikeus pitää asunto ja olla muuttamatta siitä, koska miehillä on moninkertainen todennäköisyys joutua asunnottomaksi."

Tuota... Eikö se johdu juuri siitä, että naiset pitävät asunnon useammin? Jos tilanne käännettäisiin noin päin, silloin naiset jäisivät useammin asunnottomiksi - jolloin naisten tilanne olisi miehiä huonompi. Siitä sitten valitettaisiin, se pitäisi korjata jne, piiri pieni pyörii.

"3. Ensisijaisesti lähivanhemmuutta pitäsi tarjota pääsääntöisesti isälle."

Miksi ihmeessä ensisijaisesti isälle? Jos näin tehtäisiin, se syrjisi paitsi äitejä, myös lapsia. Ei huoltajuutta pitäisi tarjota ensisijaisesti kenellekään sukupuolen perusteella vaan pitäisi katsoa tilannetta perheen _lapsen_ kannalta.

"4. Miehille voisi tarjota erityistukia etenkin syrjäytymisvaarassa ollessa."

En tiedä, auttaisiko rahallinen tuki. Näitä miehiähän pitäisi raapia jotenkin sosiaalisiin ympyröihin. Jos järkättäisiin sosiaalista toimintaa ja/tai tuettaisiin rahallisesti syrjäytymisvaarassa olevien miesten osallistumista erinäköisiin harrastus- ja sosialisointitouhuihin?

"5. Koulutusta pitäisi muuttaa paremmin miehille sopivaksi, huomioimalla mm. poikien hitaampi kehittyminen ja mahdollisesti erilaiset tavat oppia."

Mikä taas syrjisi tyttöjä... Ehkä olisi hyvä, jos saataisiinkin jonkinlaisia tasoryhmiä kouluihin?

"6. Tulisi rahoittaa tutkimuksia ja työryhmiä selvittämään erilaisia miesten syrjäytymiseittejä ja selvittää etenkin avioerjojen, asevelvollisuuden, miehiin kohdistuvien suurempien vaatimusten yms vaikutus."

Kunhan ei sitten menisi siihen, että työryhmät vaan löpisevät eikä mitään tapahdu... tämä on niin harmillisen yleinen synti työryhmissä. JOskus tuntuu, että niitä perustetaan juuri siksi, ettei oikeasti tarvitsisi tehdä mitään. >:/

Arawn kirjoitti...

Jorma: "Kenen uskonnonvapaus? Ei ainakaan sen ympärileikattavan lapsen. "

No sen vanhemman, tietenkin.

Anonyymi kirjoitti...

"Jorma, harmittaako kun miesten asevelvollisuutta tai poikien ympärileikkausta ei mitenkään saa feministien kontolle?"

Jorma: "Miksi harmittaisi? Heidän syntisä on joka tapauksessa suuri: he eivät ole vaatineet tai pyrkineet toteuttamaan tasa-arvoa näissä asioissa."

Juuri feministit ovat vaatineet tasa-arvoa asevelvollisuuteen! Tulvassa toimittaja vaatii vapaaehtoista asepalvelusta kaikille ja Ruotuväki-lehdessä naistutkija tuomitsee nykyisen asevelvollisuuden miehiä syrjivänä.

Mikko Ellilä kirjoitti...

Arawn kirjoitti...
Ellilä: "Ei Suomen laissa ole annettu juutalaisille mitään erivapautta tehdä rikoksia."

Ei laissa, mutta käytännön tasolla tämä oikeus on ollut juutalaisella seurakunnalla niin kauan kuin se on Suomessa ollut. Voit vapaasti kysyä, ympärileikkauttavatko he poikansa - vastaus tulee olemaan myönteinen.


He myöntävät tekevänsä niin, koska he eivät tajua sen olevan laitonta. Se kuitenkin on laitonta.



Arawn kirjoitti...
Ja, kuten sanoin, asiasta alettiin nurista vasta muslimien myötä. Sinänsä nurina on minusta ihan oikein, mutta mielestäni on tavallaan vielä ikävämpää se, että täällä Suomessa on ollut vuosikaudet yhteisö, jonka on sallittu leikellä lapsiaa ilman mitään napinaa valtaväestöltä ja sitten napistaan lähinnä muslimeista. Ei juutalaisillekaan voida sallia sellaista, mikä muilta kielletään.

Asiaan ei ole puututtu juutalaisten kohdalla, koska juutalaisia on niin vähän. Suurin osa suomalaisista ei koskaan ole tullut ajatelleeksi, pitäisikö juutalaisille antaa oikeus leikata lastensa sukupuolielimistä paloja pois. Asia ei kerta kaikkiaan juolahda mieleen suurelle yleisölle, koska juutalaiset ovat niin näkymätön vähemmistö. Suurin osa suomalaisista ei millään tavalla noteeraa juutalaisten olemassaoloa. Sen sijaan muslimit näkyvät katukuvassa ja mediassa jatkuvasti riehuvana äbäläwäbälä-jenginä, joten huomion valokiila kohdistuu heihin.

Kokonaan toinen asia on, että poliisi- ja syyttäjäviranomaisten ja lastensuojeluviranomaisten olisi tietysti pitänyt puuttua juutalaisten tekemiin ympärileikkauksiin jo noin sata vuotta sitten. Joskus 1800-luvulla viranomaiset olisivat voineet uskottavasti olla tietämättömiä tästä asiasta, mutta noin sataan vuoteen suomalaiset viranomaiset eivät ole voineet olla täysin tietämättömiä juutalaisten harrastamista lasten sukupuolielimien leikkelystä.



Arawn kirjoitti...
Niin ja kysymyshän on sekin, onko ympärileikkaus laitonta. Missään laissa ei varsinaisesti määritellä _ympärileikkausta_ laittomaksi.

Ei laissa myöskään erikseen mainiten määritellä sormien irtileikkaamista laittomaksi. Se on kuitenkin itsestäänselvästi laitonta. Ei laissa tarvitse luetella, että sormien irtileikkaaminen on kielletty, varpaiden irtileikkaaminen on kielletty, korvien irtileikkaaminen on kielletty, nenän irtileikkaaminen on kielletty, silmäluomien irtileikkaaminen on kielletty, esinahan irtileikkaaminen on kielletty jne.



Arawn kirjoitti...
Se riippuu tulkinnasta - jos se tulkitaan lapsen törkeäksi pahoinpitelyksi (tai minkätasoiseksi tahansa), se tietysti on laiton.

Tietysti se on törkeä pahoinpitely, koska kyseessä on elinikäisen ruumiinvamman aiheuttaminen puukottamalla puolustuskyvytöntä lasta.



Arawn kirjoitti...
Mutta jos katsotaan, että uskonnonvapaus-pykälä ajaa tässä asiassa ohi, se ei ole laiton.

Ei uskonnonvapaus anna mitään lupaa tehdä rikoksia.



Arawn kirjoitti...
Itse kannatan kyllä edellistä tulkintaa enkä ymmärrä, kuinka olisi mahdollista tulkita niin, että tyttöjen ympärileikkaus olisi törkeä pahoinpitely, mutta poikien ei. Mielestäni ne tulee asettaa samalle viivalle; joko sallitaan molemmat tai ei kumpaakaan.

On itsestään selvää, että molemmat ovat kiellettyjä.



Arawn kirjoitti...
Ja jos poikien leikkaukset hoitaa julkinen terveydenhuolto, on sen hoidettava tyttöjenkin leikkaukset tällöin.

Julkisessa terveydenhoidossa ei tietenkään voida tehdä rikoksia. Ympärileikkausten tekeminen julkisessa terveydenhoidossa olisi sama asia kuin jos pedofiileille annettaisiin lupa käydä lastentarhassa raiskaamassa lapsia.

Mikko Ellilä kirjoitti...

Erkki:

Haluaisin lyhyesti ja selkeästi nyt Henryltä ja kumppaneilta kymmenen kohdan listan siitä, miten he alkavat tukea suomalaisia syrjäytyneitä miehiä joiden puolesta he puhuvat:

1. kielitaidottomia maahanmuuttajia
2. suomen romanimiehiä
3. työttömiä miehiä
4. alkoholisteja nykyisessä terveydenhoidon kriisissä
5. mielenterveysongelmista kärsiviä miehiä
6. isättömiä poikia
7. miehiä seksuaali-identiteetin ongelmien kanssa
8. maaseudun rakennemuutoksista kärsiviä miehiä
9. nälkää näkeviä miehiä
10. kouluttamattomia miehiä


Tämä on juuri sitä ihmisten lokerointia, josta puhuin edellä.

Arawn kirjoitti...

Ellilä: Mikään ei ole rikollista, lain kannalta, ellei sitä ole sellaiseksi määritelty. Ei varastaminenkaan olisi rikos, jos ei laki niin sanoisi - siis tuomioistuimien yms. kannalta. Tämän vuoksi ympärileikkauskaan ei ole rikos, jos sitä ei oikeusistuimissa törkeäksi pahoinpitelyksi tulkita - jälleen oikeuskäytännön kannalta.

Minusta se kyllä pitäisi tulkita rikokseksi. Mutta tiedä siitä, tehdäänkö asia näin...

Homo kirjoitti...

Arawnille:

"Tuota... Eikö se [miesten moninkertainen asunnottomuuden yleisyys] johdu juuri siitä, että naiset pitävät asunnon useammin? Jos tilanne käännettäisiin noin päin, silloin naiset jäisivät useammin asunnottomiksi - jolloin naisten tilanne olisi miehiä huonompi."

Varmaankin osaltaan se johtuu juuri tästä. Ja jatkossa naisen potkaiseminen asunnosta kadulle miehen sijaan yleistäisi miesten asunnottomuuden sijaan naisten asunnottomuutta, mutta ei kai se olisi mitenkään ainakaan nykytilannetta huonompi vaihtoehto.

"Miksi ihmeessä ensisijaisesti [lähivanhemmuus] isälle? Jos näin tehtäisiin, se syrjisi paitsi äitejä, myös lapsia. Ei huoltajuutta pitäisi tarjota ensisijaisesti kenellekään sukupuolen perusteella vaan pitäisi katsoa tilannetta perheen _lapsen_ kannalta."

Tämä vähentäisi niiden isättömien lasten määrää. Lisäksi nykyäänhän linja on se, että erittäin huonosti huoltajaksi sopiva nainen saa paljon todennäköisemmin lähivanhemmuuden kuin kunnollisempi mies, joten tuskin ehdottamani muutos olisi ainakaan huonompaan päin. Tällainen käytäntöhän on muuten aikoinaan ollut käytössä Suomessa - ja monissa muslimimaissa edelleenkin.


""5. Koulutusta pitäisi muuttaa paremmin miehille sopivaksi, huomioimalla mm. poikien hitaampi kehittyminen ja mahdollisesti erilaiset tavat oppia."

Mikä taas syrjisi tyttöjä...""

Millä tavalla muka nykyisen koulutusjärjestelmän muuttaminen tyttöjä suosivasta paremmin pojatkin huomioon ottavaksi muka syrjisi automaattisesti tyttöjä?

jorma kirjoitti...

"Jorma: "Kenen uskonnonvapaus? Ei ainakaan sen ympärileikattavan lapsen. "

No sen vanhemman, tietenkin."

No, ei se sitten kelpaa.

jorma kirjoitti...

"Juuri feministit ovat vaatineet tasa-arvoa asevelvollisuuteen!"

Eivät ole vaatineet asevelvollisuuden ulottamista koskemaan myös naisia.

"Tulvassa toimittaja vaatii vapaaehtoista asepalvelusta kaikille ja Ruotuväki-lehdessä naistutkija tuomitsee nykyisen asevelvollisuuden miehiä syrjivänä."

Sehän on selvää, että se on miehiä syrjivää. Itsestäänselvyyksien toteaminen ei riitä, pitää vaatia muutosta.

Henry kirjoitti...

"Haluaisin lyhyesti ja selkeästi nyt Henryltä ja kumppaneilta kymmenen kohdan listan siitä, miten he alkavat tukea suomalaisia syrjäytyneitä miehiä joiden puolesta he puhuvat:

1. kielitaidottomia maahanmuuttajia
2. suomen romanimiehiä
3. työttömiä miehiä
4. alkoholisteja nykyisessä terveydenhoidon kriisissä
5. mielenterveysongelmista kärsiviä miehiä
6. isättömiä poikia
7. miehiä seksuaali-identiteetin ongelmien kanssa
8. maaseudun rakennemuutoksista kärsiviä miehiä
9. nälkää näkeviä miehiä
10. kouluttamattomia miehiä"

Itse olen tasa-arvotutkija, enkä missään määrin järjestöihminen. Toiseksi, tarkoitukseni on tässä vaiheessa selvittää ja päästä yhteisymmärrykseen siitä, mitä ongelmia miehillä ylipäätään on. Ilman käsitystä miesten ongelmista on mahdoton edes vaatia ratkaisuja noihin ongelmiin. Kolmanneksi, miesten erityisryhmien, kuten seksuaali- tai rodullisten vähemmistöjen ongelmat eivät kuulu tutkimaani sukupuolten välisen tasa-arvon keskiöön. Neljänneksi, minä en tiedä, miten miten miehiä pitäisi tulea yksittäisissä ongelmissa, kuten mielenterveydessä. Se on erityistieteiden alaa. Oleellista on, että miesten ongelmat huomioidaan tasa-arvopolitiikassa. Minä en ole mielenterveysongelmien tai alkoholismin asiantuntija.

Eli oleellista on miesten huomioiminen tasa-arvopolitiikassa, miesten ongelmien tunnustaminen ja resurssien suuntaaminen noiden ongelmien ratkaisemiseksi. Itse ongelmien ratkaiseminen on relevantin tieteenalan tavoite.

Arawn kirjoitti...

Homo: "Varmaankin osaltaan se johtuu juuri tästä. Ja jatkossa naisen potkaiseminen asunnosta kadulle miehen sijaan yleistäisi miesten asunnottomuuden sijaan naisten asunnottomuutta, mutta ei kai se olisi mitenkään ainakaan nykytilannetta huonompi vaihtoehto."

Totta, ei se olisi nykyistä huonompi. Mutta koska se ei ole nykyistä parempikaan, miksi pitäisi vaihtaa? Miksei pidetä nykytilannetta?

Kyllä näihin pitäisi löytyä sellaiset ratkaisut, jotka eivät huononna naisten asemaa suhteessa miehiin. Absoluuttisen aseman huonontaminen on ok, jos se merkitsee, että molempien asema on lopulta sama.

"Tämä vähentäisi niiden isättömien lasten määrää. "

Niin. Sen sijaan se lisäisi äidittömien lasten määrää - mikä parannus.

"Lisäksi nykyäänhän linja on se, että erittäin huonosti huoltajaksi sopiva nainen saa paljon todennäköisemmin lähivanhemmuuden kuin kunnollisempi mies, joten tuskin ehdottamani muutos olisi ainakaan huonompaan päin. Tällainen käytäntöhän on muuten aikoinaan ollut käytössä Suomessa - ja monissa muslimimaissa edelleenkin."

Ah - jos se on käytössä muslimimaassa, sen täytyy olla hyvä käytäntö!

Noin muuten, tämä on jokseenkin hullua. Avioerossa tulisi taata _lasten oikeudet_ eikä vanhempien oikeuksia lapsiinsa. Nyt tämä on vain vanhempien kissatappelu siitä, kumpi saa lapsen - ihan sama, mitä lapsi ajattelee tai tuntee, kunhan tuo toinen ei sitä vain saa!

Minusta perheiden olosuhteet pitäisi tutkia tarkemmin. Ts. ei suosittaisi automaattisesti äitejä, mutta ei isiäkään.

"Millä tavalla muka nykyisen koulutusjärjestelmän muuttaminen tyttöjä suosivasta paremmin pojatkin huomioon ottavaksi muka syrjisi automaattisesti tyttöjä?"

JOs tytöt oppivat tavalla X, jota toteutetaan nyt ja pojat tavalla Y, jota ei toteuteta nyt, minkä vuoksi pojat oppivat huonosti, niin päin vastainen tilannehan johtaisi siihen, että tytöt oppivat huonosti ja poikia suosittaisi. Miksi ihmeessä järjestelmä pitäisi keikauttaa yhden suosimisesta toisen suosimiseen?

Tietenkin, jos onnistuttaisiin kehittämään systeemi, jossa molemmat oppivat yhtä hyvin, asia olisi kunnossa. Mutta jos tytöt ja pojat oppivat eri tavoin, kuinka sellainen systeemi kehitettäisiin?

Henry kirjoitti...

Tulva puhuu "häiriköinnistä naistutkimuksen sähköpostilistalla".

Eli voidaan asettaa kaksi hypoteesia

1. Minä ja Malmi häiriköimme, tai
2. Feministit itse lähettivät asiattomia viestejä ja olivat kauhuissaan kyseenalaistavista väitteistä.

Kumpaan hypoteesiin lukijat uskovat?

Anonyymi kirjoitti...

Henry:

Jos olisit tutustunut tasa-arvo-politiikan ja feminismin historiaan olisit huomannut, että ei ole vain yhtä toiseutta: kun puhut miehistä ja oletat edustavasi kaikkia miehiä voisin vain ajatella, mitä esimerkiksi Wall Streetin miehet, venäläiset yömajojen miehet, kiinalaiset vankiloissa olevat toisinajattelijamiehet, Brazilian miesprostituoidut tai vaikkapa Etelä-Afrikan köyhimmät miehet ajattelisivat argumenteistasi.

Sanot, että olet tasa-arvo-tutkija etkä järjestöihminen. Tasa-arvo ei ole mutu-tuntumaa, se on konkreetti en ongelmien monimutkainen, suhteelinen ja muuttuva kenttä.

Asioiden ratkaiseminen asettamalla syypääksi kaikki naiset ja ratkaisuksi naisten syrjinnän edistämisen on aika heikko esitys.

Esimerkiksi lasten yhteishuoltajuutta ei esimerkiksi edes tunnettu meillä juridisena vaihtoehtona vielä reilu parikymmentä vuotta sitten. Siinä, kuten monessa muussakin asiassa on menty eteenpäin - yhteistyöllä kaikkien osapuolten kanssa.

Pelkkä heikoin argumentein tehty provosointi ei vie mitään eteenpäin.

Listassa oli kovin vähän konkreetteja esityksiä, sen tyypisiä, joita on jo noiden mainittujen asioiden korjaamiseksi tehty. Niihin olisi varmaan hyvä tutustua.

Erkki

Anonyymi kirjoitti...

"Kumpaan hypoteesiin lukijat uskovat?"

Tulvan hypoteesiin.

Anonyymi kirjoitti...

"Itse ongelmien ratkaiseminen on relevantin tieteenalan tavoite."

Melkoinen tutkimusmatka,
jota on vaikea olla ihailematta.
Sinun edessäsi ihan itkettää, koska olet niin HYVÄ. Tämän lisäksi olet hyvännäköinen, yksi parhaannäköinen suomalainen
mies (tulevaisuudessa).

Tasa-arvo on jossain
olemassa, eikä se ole kangastus.
Tyttöjen kanssa olen sen verran jutellut, että tiedän mihin he halutessaan pystyvät.

Onhan asia niin, että
useimmat ihmiset, etenkin naiset ovat vielä aivan liian sekaisia, ellei jopa kykenemättömiä
elämään
kehittyneesti. Järki ei paljoa paina, kun tehdään "viisaita, feministisiä valintoja" ja kostetaan sitä käsittämätöntä pahaa oloa kokonaiselle
mieskunnalle.

Ja taakse/alas jääneiden
"menneisyyden" miesten aikomusta palauttaa tallottua asemaansa luonnollisestikin vierastetaan ja yritetään
painaa lokaan, koska eihän heidän ihmisarvoa myönnetä! Tasa-arvoon kuuluu nimittäin se, että arvostetaan sen mukaan mitä on
yleisiä resursseja!

En koe tätä nykyistä
tilannetta itselleni totaalisen
huolettavana, koska olen ja olen
ollut jatkuvasta vastatuulesta huolimatta
useissa naissuhteissa,
mutta se on huolettavaa, että sivistyneessä hyvinvointiyhteiskunnassa esiintyy vakavaa puutostautia sukupuolisen läheisyyden suhteen. Se ei taida olla osa sivistystämme. Tuo
seksi ainakaan. Pitää mennä Aasiaan katsomaan!

Alfaurokset ovat kuin
sirkuspellejä ja nykynaiset (feministit) sirkuksessa istuvia naisia, jotka eivät koskaan halua tavata sirkuksen ulkopuolella olevia miehiä.


BMAD

tikka kirjoitti...

mitäs konkreettista naisten aseman parantamiseksi muuten on tehty? kun minusta ihan näyttää siltä, että lähinnä naisasiastakin osataan PUHUA suu vaahdoten, mutta harvalla on mitään kykyä toteutuspuolella. vai puuttuuko mandaatti tai määrärahat toteuttamiselta? ainahan tuollaisille aktiiveille voi antaa jonkun näennäisen luottamustoimen ja vähän taskurahaa palaveripullien ostoon, mutta sitten jättää asiat pelkän puheen asteelle. sitä veikkaan - ja toivon - naisasiankin kohdalla, ainakin niin kauan kun homma on tuollaista hysteeristä ja äärivasemmistolaista meuhkaamista.

jorma: "Raskaus, synnyttäminen ja imetys ovat biologisia tosiasioita, jotka koskevat naisia. Niiden vuoksi lapsia hankkivan naisen on käytännössä pakko olla poissa töistä jonkin aikaa. Miehillä tällaista ei ole."

imetys ei ole biologinen tosiasia. maidon erittyminen rintoihin on suurella osalla synnyttäneitä naisia tosiasia jonkin aikaa.
oma äitini ei esim saanut montaa kuukautta imetettyä minua. siskoni taas ei suostunut imemään (minkä seurauksena maidon tulo pian ehtyikin). töissä eräs työkaveri taas pumppasi aina välillä rintansa tyhjiksi vessassa (ja säilytti maidon "mukissa" työpaikan jääkaapissa.. kahvimaidoksi me sitä vitsailtiinkin). samoin meillä on töissä varastossa patja, jolla maaten viimeisillään raskaana olevat työntekijät ovat tehneet hommia - eli kovin pitkää aikaa ei itse raskauden takia tarvitse olla poissa töistä, jos vaan pysyy terveenä. (meidän alalla lienee epätavallisen paljon työorientoituneita naisia, mutta nuon niinkuin periaatteessa saman voisi tiukemmin määräyksin ulottaa halutessaan kaikkiin naisiin).

tarhaan muuten menin ensi kerran 11 kk:n ikäisenä ja vaelsin usein yksin jo esikouluun. meillä ei myöskään pidetty pahana jos lapset olivat yksin/keskenään kotona vanhempien ollessa vielä töissä. joidenkin vanhempien kun kuulee skitsoavan jopa 10 v. lasten yksinjäämisen takia! eiväthän lapset silloin enää missään vaarassa ole - eivätkä täysin avuttomia edes itsensä ruokkimisessa (tai sitten voivat odottaa sen 5-7 tuntia ilman ruokaa vanhempien kotiintuloa). ehkä vähempi hössötys lasten ympärillä myös kasvattaisi kovapintaisempia ihmisiä.. eli miksi edes pyrkiä ihmisiä degeneroivaan pumpuliyhteiskuntaan?

Homo kirjoitti...

Araw:lle:

Ensinnäkin miesten asema on jo niin paljon huono0mpi kuin naisten asema, että muuttaminen muutamassa asiassa naisten suosiminen miesten asemaksi parantaisi tasa-arvoa, koska nämä muutokset eivät riittäisi keikauttamaan tilanetta kokonaan toisin päin.

Toisekseen esimerkiksi miesten moninkertainen asunnottomuus ei johdu yksinomaan asunnon menettämisestä eroissa. Tämän vuoksi tämän asian kääntäminen miesten eduksi naisten edun sijaan vain tasoittaisi asunnottomuustilannetta, mutta ei tekisi naisista kuitenkaan yhtä usein kodittomia kuin nykyään miehet ovat.

Eräs vaihtoehtohan olisi myös arpoa tällaiset asiat. Silloin korjuus jakaantuisi tasaisemmin sukupuolten välillä, mikä olisi tasa-arvoista. Lisäksi silloin toisella sukupuolella ei olisi ylivaltaa toiseen nähden, mikä kenties esimerkiksi vähentäisi erohaluja, koska siihen sisältyisi suurempi riski.

Mitä tulee isättömien lasten muuttumiseen äidittömiksi lapsiksi, niin tämä olisi kuitenkin tasa-arvon kannalta parempi kuin ratkaisu. Tämä parantaisi naisten asemaa työelämässä ja lisäksi pistäisi vihdeen pisteen näille feministinaisten miesvihamielisill väitteille, joissa esitetään yksinomaan miehille biologisena ominaisuutena omien jälkeläistensa hylkääminen erossa. Kun sukupupliroolit käännettäisiin, nähtäisiin, etteivät naisetkaan ole niin puhtoiia, vaan ovat vain saaneet nauttia suotuisista olosuhteista.

Kysehän on vähän samasta ilmiöstä kuin siinä, että miehet on syyllistetty sodankäynneistä, kun melkein kaikki sotilaat ovat perinteisesti olleet miehiä. Tosin lähinnä vain siitä syystä, että vain miehet on pakotettu teloitusuhalla sotimaan. Ja sitten kun on "todistettu", että sotiminen on nimenomaan vain miesten ominaisuus, niin on väärin ulottaa asevelvollisuutta naisiin - ja tällä tavalla ylläpitää tällaisella ajatuskuperkeikalla tätä asetelmaa.

Jos lähivanhemmuus halutaan kuitenkin toisen sukupuolen suosimisen sijaan antaa tasa-arvoisesti, tulisi käytännössä käyttää arpomista. Sosiaalitantat ovat jo osoittaneet kyvyttömyytensä objektiivisuuteen ja tasa-arvoiseen käytökseen. Korkeintaan tilanteessa, jossa toinen osapuoli on kiistatta todella paljon huonompi ehdokas huoltajaksi, voitaisiin arpomisesta poiketa. Sen sijaan naisten suosiminen jollain verukkeella, että he ovat muutaman kuukauden imettäneet tai olleet muutaman kerran useammin pois töistä lapsen sairastumisen takia ja siksi lähivanhemmuus kuuluisi heille, ovat naurettavia verukkeita.

Mitä tulee koululaitoksen tasa-arvoistamiseen, niin eihän se syrjisi tyttöjä jos poikien hitaampi kehittyminen tai erilaiset oppimistavat huomioitaisiin paremmin. Esimerkiksi pojille tyypillisempiä oppimistapoja voitaisiin lisätä opetuksesta niin
paljon, että syrjäytyjistä olisi yhtä moni tyttöjä kuin poikiakin. Kyllähän tyttöjen asema toki heikkenisi, mutta kyse ei olisi syrjinnästä, vaan tasa-arvosta.

Arawn kirjoitti...

Täytyy sanoa, että minä ja Homo lienemme niin kaukana toisistamme tässä asiassa, että ei kannattane jatkaa.

mara-katti kirjoitti...

Ajattelin ensin lainata hieman Gandhia ("Ensin he ovat välinpitämättömiä, sitten he nauravat sinulle... ") ja kritisoida Tulvan artikkelia rakentavaan sävyyn, mutta toteankin vain:

Jos feministit sotaa haluavat, tarjotkaamme sitä heille. Napalmia vituille!

tikka kirjoitti...

jorma: "Se peli loppuisi välittömästi, kun syrjintään syyllistyneitä rangaistaisiin. Tämä on ihan vain tahdon asia, ei muuta."

eli ehdotat kiintiöitä eron jälkeiseen lähivanhemmuuteen? (aivan kuin femut ovat ehdottaneet naiskiintiöitä - kyllä, huomasin tylsän parodiasi.) sos.toimen/perheoikeuden/minkä lie tahon, joka huoltajuuspäätöksiä tehtailee voi tuomita syyllisinä rangaistuksiin vasta kun osoitetaan, että he ovat rikkoneet tehtäväänsä vastaan. käsittääkseni vielä toistaiseksi heidän tehtävänsä on lasten parhaasta huolehtiminen, ei vanhempien tasa-arvosta. rikos siis tapahtuisi nimenomaan vasta sitten kun huoltajuuksia alettaisiin määrätä vanhemman sukupuolen mukaan. vaikka sinä, jorma, olisit sitä mieltä ettei lapsen kanssa yhdessä vietetty aika ole lapselle vanhemmuudessa oleellista, sitä kysytäänkin lapselta eikä joltain aatteessaan kilahtaneelta, keskustelupalstoilla meuhkaavalta äijältä - ja hyvä niin.

arawn: "Tietenkin, jos onnistuttaisiin kehittämään systeemi, jossa molemmat oppivat yhtä hyvin, asia olisi kunnossa. Mutta jos tytöt ja pojat oppivat eri tavoin, kuinka sellainen systeemi kehitettäisiin?"

entä jos jaettaisiin lapset tyttö- ja poikaluokkiin ja opetettaisiin niitä eri metodein? se mitä itse olen lukenut oppimistapojen eroista sukupuolten välillä tukisi tosiaankin erilaisia oppimismetodeja tytöille ja pojille. ongelmaksi tosin saattaisi muodostua yhteiset kokeet ja niiden arvostelu - koevastaukset kun heijastelisivat todennäköisesti kunkin yksilön oppimistapaa. erilliset kokeet aina yliopiston pääsykokeita myöten eivät ehkä tulisi kysymykseen.. :) mutta ainakin voisi tehdä puolet poikia suosivia ja puolet tyttöjä suosivia kysymyksiä. toisaalta kun pojat pärjäävät tietyissä aineissa tyttöjä paremmin ja päinvastoin, pitäisikö niillekin eroille tehdä jotain? samalla suurempi osa naisista voisi hakeutua jatkossa miesvaltaisille aloille ja miehet naisvaltaisille. jne.

jorma kirjoitti...

"eli ehdotat kiintiöitä eron jälkeiseen lähivanhemmuuteen?"

En ehdota, vaan vaadin tasa-arvoa ja syrjintään syyllistyneiden rankaisemista.

"käsittääkseni vielä toistaiseksi heidän tehtävänsä on lasten parhaasta huolehtiminen, ei vanhempien tasa-arvosta."

Eivät aja lapsen etua, vaan naisen tahtoa. Selviä syrjintätapauksia on kyllä ollut, mihinkään toimiin ei vain ole viranomaisten toimesta ryhdytty.

"vaikka sinä, jorma, olisit sitä mieltä ettei lapsen kanssa yhdessä vietetty aika ole lapselle vanhemmuudessa oleellista"

Kuka niin on sanonut? Se ei vain tee kenestäkään automaattisesti parempaa huoltajaa, että viettää lapsen kanssa enemmän aikaa. Koita ymmärtää tämä.

"joltain aatteessaan kilahtaneelta, keskustelupalstoilla meuhkaavalta äijältä - ja hyvä niin."

Mistäs kolosta sinä aina öisin kaivaudut vaahtoamaan miesvihamielistä ja tasa-arvon vastaista hömppääsi?

"imetys ei ole biologinen tosiasia. "

Ai, sekö onkin vain kulttuurinen ilmiö?

"eli kovin pitkää aikaa ei itse raskauden takia tarvitse olla poissa töistä, jos vaan pysyy terveenä."

Kyllä sitä nyt vain ollaan poissa.

jorma kirjoitti...

"Avioerossa tulisi taata _lasten oikeudet_ eikä vanhempien oikeuksia lapsiinsa."

Niinhän ei tapahdu, vaan etusijalla on aina äidin tahto.

"Kyllä näihin pitäisi löytyä sellaiset ratkaisut, jotka eivät huononna naisten asemaa suhteessa miehiin."

Eli kun puhutaan miesten tasa-arvo-ongelmista ja niihin haetaan ratkaisua, on aina huomioitava myös naisten asema? Miksi tämä sama ei sitten sinusta päde toisinpäin? Sehän tarkoittaa sitten sitä, ettei esim. perheväkivallasta saada enää keskittyä vain naisiin kohdistuvaan väkivaltaan, kuten tähän asti on tehty, koska silloin ei tule huomioiduksi se, miten tämä vaikuttaa miesten asemaan (se vaikuttaa huonontavasti, muuten).

tikka kirjoitti...

jorma: "Eli kun puhutaan miesten tasa-arvo-ongelmista ja niihin haetaan ratkaisua, on aina huomioitava myös naisten asema? Miksi tämä sama ei sitten sinusta päde toisinpäin?"

tiedän että minulta ei kysytty, mutta vastaan silti.
ehkä on ajateltu kauaskantoisesti ja todettu, että suomessa ei ole varaa käyttää yhteisiä varoja toimenpiteisiin, jotka ylläpitävät status quo'ta eli epätasa-arvoa. eli jos nyt kauhealla tohinalla syydettäisiin resursseja miesten tasa-arvoon muodoissa, jotka johtaisivat suoraan naisten huonompaan asemaan keikautettaisiin vain kuvio toisinpäin. kuten täällä joku jo ansiokkaasti huomasikin (en muista kuka). eli sitten rahaa pitäisi syytää naisten aseman parantamiseen, sitten taas miesten aseman parantamiseen, jne. jos tästä tasa-arvo-ongelmasta ei haluta loputtomasti resursseja nielevää ikiliikkujaa täytyy ajettavat asiat valita siten, etteivät ne toteutuessaan huononna toisen sukupuolen kokonaisvaltaista tilannetta. siinä mielessähän kaikki asioiden ajaminen on muilta pois että resurssit ovat aina rajalliset (mutta onneksi myös uusiutuvat). kuitenkin pidemmällä tähtäimellä kaikki nuo listatut miesten ja naisten ongelmat voitaisiin lopulta saada ratkaistuksi, mutta huomattavasti hitaammin jos asiat täytyy tehdä äärimmäisyydestä toiseen seilaten. sekä lopulta kuitenkin uskon miesten kärsivän tasa-arvosta enemmän; heille kun se tarkoittaisi naisia useammin epämieluisan roolin (vanhemmuus) ottamista. naiset ovat siten(kin) joustavampia, että heille sopii useimmiten sekä työ että lapset. ja lopullisena tasa-arvona näkisin siis m.m. sen, että miehet olisivat yhtä suuressa roolissa vanhempina kuin naiset nykyään. nimittäin niin kauan kun roolit jaetaan siten, että miehet tekevät naisia enemmän kodin ulkopuolista työtä, miehillä on isommat rahat - ja siten valta - käsissään. tulonsiirrot naisille taas pistävät miehet epätasa-arvoiseen asemaan, pelkiksi maksumiehiksi. en tosin usko että miehet tällaista tasa-arvoa edes haluaisivat - pikemminkin rusinat pullasta, selvähän se.

tikka kirjoitti...

jorma: "Mistäs kolosta sinä aina öisin kaivaudut vaahtoamaan miesvihamielistä ja tasa-arvon vastaista hömppääsi?"

ulkoa, auringosta! helleputki täällä jatkuu - tänäänkin taas 33 astetta lämmintä pitkälle iltaan. olen hankkinut kauniin rusketuksen.

""imetys ei ole biologinen tosiasia. "

Ai, sekö onkin vain kulttuurinen ilmiö?"

totta kai ihminen voi päättää olla imettämättä. minkä luonnonvoiman kuvittelet työntävän naisen rinnan vauvan suuhun? äidin oma tietoinen päätöshän siihenn tarvitaan.

"Kyllä sitä nyt vain ollaan poissa."

tiedätkö kuinka pitkään naiset ovat keskimäärin poissa töistä raskauden takia? jos pois töistä jäädään suunnilleen huvikseen jo monta kuukautta ennen h-hetkeä on se tietysti suunnatonta tuhlausta ja röyhkeää työnantajan ja koko yhteiskunnan veronmaksajien hyväksikäyttöä.. tuollaisia asioita ainakin itse vastustaisin heti ensimmäisenä jos olisin poliitikko.

Arawn kirjoitti...

Jorma: "Niinhän ei tapahdu, vaan etusijalla on aina äidin tahto."

Minä en kertonutkaan kommentissa, mikä on nykymeno vaan sen, miten asian _pitäisi_ minusta mennä. Etusijalla tulee olla lapsen etu eikä vanhempien oikeus lapsiinsa ja pyrkimys taata lapsesta riittävä pala kummallekin pelkän sukupuolten tasa-arvon nimissä. Lapsen oikeuden turvalliseen ja hyvään lapsuuteen tulee ajaa kaikkien vanhempien oikeuksien lapseensa yli ja ohi.

"Eli kun puhutaan miesten tasa-arvo-ongelmista ja niihin haetaan ratkaisua, on aina huomioitava myös naisten asema?"

Kyllä.

" Miksi tämä sama ei sitten sinusta päde toisinpäin? Sehän tarkoittaa sitten sitä, ettei esim. perheväkivallasta saada enää keskittyä vain naisiin kohdistuvaan väkivaltaan, kuten tähän asti on tehty, koska silloin ei tule huomioiduksi se, miten tämä vaikuttaa miesten asemaan (se vaikuttaa huonontavasti, muuten)."

Tuo kysymys on luokkaa "milloin lopetit vaimosi hakkaamisen".

Anonyymi kirjoitti...

Arawn kirjoitti:
"Tuo kysymys on luokkaa "milloin lopetit vaimosi hakkaamisen".

Naisilla on yhteiskunnallisia
resursseja tehdä miehelle vääryyttä, kohdella miestä huonosti
ja kutsua tätä naiseuden soveltamiseksi. Lukekaapa tämän kiihkofeministin haastattelu tämän sunnuntain HS:n kulttuuriosiosta: vastuuttomuus on perustava osa nykynaiseutta.

Miten, kun perheväkivaltaa tapahtuu automaattisesti kaikki muuttuu juuria myöden miehen syyksi, mikäli mies epätoivoissaan päätyykin paiskomaan tai heittelemään naista
seinälle.

Jos mies alkaa heitellä
naista seinälle niin ettei nainen ole provosoinut siihen mitenkään, on kysymyksessä vallallaan öykkäröivä (todennäköisesti juopunutkin)
alfauros, jonka nainen on nostanut omien arvostusten mukaisesti muiden miesten yläpuolelle parinvalintavaiheessa.

Näin ollen ns. naisiin kohdistuvaa
todellista parisuhdeväkivaltaa ei ole olemassakaan, vaan nainen itse joko
a) valitsee väkivaltaisen miehen arvottamalla tällaiset urokset
isinä ja kumppaneina kilttien miesten yläpuolelle.
b) provosoi tilanteen kohtelemalla kilttiä miestä väärin, usein pidempiä aikoja.

Nämä siis väittämiä, joita saa oikaista, jos tuntuvat
vääriltä. :)


Bmad

Vortac kirjoitti...

Katoin noita kuvia ja mietin että osaako muka joku nainen piirtää tollasta ja noin hyvin, onpas feministeillä melkoinen artisti palkkalistoillaan.. mutta ilmeisesti Emil on kuitenkin miehen nimi? Tai ainakin kun laitoin googleen image-haun, sanalle emil, tuli enimmäkseen miesten kuvia.

Sitähän minäkin, ettei niillä voi olla niin harvinaista naista mukanansa, jotta osaisi noin hienoja portretteja piirustella.

- Vortac

Vortac kirjoitti...

Jorma puhui asiaa, mutta haksahti hiukan: Tosiasia on, että tasa-arvopolitiikan ajasta, rahasta ja muista resursseista 50% pitää käyttää miesten tasa-arvo-ongelmien korjaamiseen. Niin kauan kuin näin ei ole, on asiasta syy ja oikeus huomauttaa.

No tuota, eihän asia ihan noin ole. Tuolla tavalla asia olisi silloin, jos molemmilla sukupuolilla olisi yhtä lailla tasa-arvo-ongelmia. Mutta niin kauan kuin toinen sukupuoli elää kissanpäiviä samalla kun toinen raataa niska limassa mudassa ja vaarallisia kaasuja hengitellen, ja yhteiskunta painostaa, tukee ja kannustaa tällaisen asetelman pysymiseen, pitäisi 100% resursseista suunnata tuon sorretun ja huonommassa asemassa olevan sukupuolen ongelmien korjaamiseen, kunnes se on samalla tasalla toisen sukupuolen ongelmien kanssa.

Hm, artikuloin ja skrivasin kökösti, mutta koettakaa kuitenkin ymmärtää itse asian pointti; 50% ei riitä tilanteessa, joissa toisilla asiat on paremmin kuin voitaisiin kohtuudella odottaa, ja toisilla hyvin paljon huonommin kuin voisi edes kuvitella. Jos toisilla on asiat huonommin, ja toisilla aivan hyvin, niin 100% resursseista menköön niiden huonompiosaisten asiaintilan parantamiseen.

Naisilla voi olla ongelmia, mutta kertokaapa vaikka 3 naisten ongelmaa, jotka ovat yhtä vakavia kuin miesten pahimmat 3 ongelmaa.

- Vortac

Vortac kirjoitti...

Jape osui naulan kantaan: Rehellinen keskustelija ottaisi itseleen myös yksilöivän nimimerkin ja pysyisi siinä.

Bingo. Juuri tämän vuoksi jätän anonyymit kiehumaan omassa niljaisessa limassaan, kunnes puhdistautuvat ja nöyrtyvät sen verran, että alkavat kunnioittaa keskustelukumppaneitaan valitsemalla nimimerkin, sensijaan että sohivat puskasta mitä sattuu ja milloin sattuu, kehen tahansa, johon suinkin vain sattuu sohittaessa.

- Vortac

Vortac kirjoitti...

Jorma esitti pohdintansa armeijasta: koska se on miehille pakollinen, niin tasa-arvoista on vaatia sen pakollisuutta myös naisille.

Tuostapa tuli mieleeni idea; mitäpäs jos laitettaisiin asiat päinvastoin, eli naisille armeija pakolliseksi ja miehille vapaaehtoiseksi, tarkalleen niin pitkäksi ajaksi kuin se on kerennyt olla toisinpäin suomen historiassa..

Sitten sen jälkeen kaikille vapaaehtoiseksi.

Voisiko tuo olla kaikista tasa-arvoisin ja karmaa parhaiten tasaava ratkaisu?

- Vortac

Vortac kirjoitti...

Jorma käsitti väärin: Ihmiset ovat eläimiä, naisetkin.

Eivät muuten ole, kummatkaan. Ihmiset ovat henkisiä olentoja, joille fyysinen keho on vain sen inkarnaation opetuksia ja karmavelkaa, elämänsuunnitelmaa ja fyysisen tason puuhastelua varten otettu käyttöön. Jos ihmiset olisivat kaikki Jeesuksen tasolla, fyysisiä kehoja ei tälläkään planeetalla enää tarvittaisi, ainakaan siinä merkityksessä kuin me ne käsitämme.

Eläimet eivät omista yksilöllistä sielua kuten ihmiset - ihminen voi elää ihan samanlaisena ihmisenä ilman kehoakin, mutta eläimelle tapahtuu kummia, kun sen keho kuolee.

Eläimillä on ikäänkuin 'laumasielu', joka on jakaantunut useampaan osaseen (tavallaan), jota korkeampi ylitajunta sitten kokonaisuutena ohjaa (jos katsotte kalaparvia tai lintuparvia, tämä seikka käy helposti ilmeiseksi niiden yhtenäistä liikehdintää tarkkailtaessa).

Eläin ei voi uhmata vaistojaan, ja tehdä päinvastoin kuin vaistot sanovat - ihminen voi. Ihmisellä on valinnan vapaus, yksilöllisyys, oma päätäntävalta, vapaa tahto ja näistä syistä myös kosmiset lait koskettavat ihmisiä eri tavalla. Leijona ei kerää itselleen pahaa karmaa surmaamalla antiloopin, mutta ihminen kylläkin kerää.

Eläimiä ei siis kosketa karman laki, koska eläimet eivät ole vielä yksilöitä, vaan vaistojensa varassa eläviä sanoisinko 'puolitajuisia' olentoja, joiden ei voi olettaa olevan vastuussa käytöksestään tai teoistaan. Näin ollen ne eivät voi ottaa vastuuta siinä määrin, että voisivat alkaa kerryttää karmatiliänsä.

Ihmisen kanssa on aivan toisin. Joten pyytäisin hivenen tarkkaavaisuutta, kun kirjoittelet epähuomiossa tällaisia yleistyksiä, jotka ovat kylläkin tällä planeetalla varsin laajalle levinneitä, etenkin sellaisten ihmisten keskuudessa, jotka eivät yleensäkään kyseenalaista 'tietyiltä tahoilta' vyöryvää informaatiota.. koulujen opettajat, oppikirjat, televisio, 'virallinen taho', auktoriteetit, jne..

Mutta sinun en uskoisi sellainen yksilö olevan, Jorma, sillä vaikutat aivan selvästi ajattelevan ihan itse, toisin kuin feministisen diskurssin sokeat seuraajat.

- Vortac

Anonyymi kirjoitti...

"Tuostapa tuli mieleeni idea; mitäpäs jos laitettaisiin asiat päinvastoin, eli naisille armeija pakolliseksi ja miehille vapaaehtoiseksi, tarkalleen niin pitkäksi ajaksi kuin se on kerennyt olla toisinpäin suomen historiassa.. "

Seksikästä. Poikaystävät
kävisi muijien luona kasarmilla hakemassa lohtua pimeään talveen.
Tytöt haettaisiin kutsuntoihin poliisiautolla jne.

Parikymppiset solttupoliisit
ryntäisivät Kiasman takaa käsiraudat ja taserpatukat vyöllä
retkottaen "puolustamassa Suomen itsenäisyyttä".

Fakta vaan on, että kun
tositilanne tulee (esimerkiksi taistelu ehtyvistä luonnonvaroista) isokokoiset adonikset ottaisivat jälleen sotilaallisen johdon
käsiinsä. Mutta näin rauhan aikana sotilastoiminnan voisi siirtää naisille. Se olisi yksinkertaisesti niin seksikästä.

Ainoa tapa päästä armeija-
asioissa eteenpäin (niistä eroon) on ulkopoliittinen toiminta ja ympäri maailmaa tapahtuva äärimmäisen tiukka syntyvyydensääntely.

Bmad

Anonyymi kirjoitti...

"Eläimiä ei siis kosketa karman laki, koska eläimet eivät ole vielä yksilöitä, vaan vaistojensa varassa eläviä sanoisinko 'puolitajuisia' olentoja, joiden ei voi olettaa olevan vastuussa käytöksestään tai teoistaan."

Mistähän liene ammennat
noita juttuja. Jotkut ajattelevat, että koirat pääsevät koirien taivaaseen, mutta itse en siihen
voi uskoa. Vaikka karman laki olisikin olemassa jokaisen yksilön täytyy luopua tietoisuudestaan ja tällöin kyse on raaka-aineen
uudelleenjalostuksesta.

Ihminen on yhtä arvokas olento, kuin muutkin eläimet, sillä erotuksella, että "perinteinen eläin" ei puhu, ajattele samalla
lailla, eikä kirjoittele viestejä
internetiin. Silti myös eläimissä esiintyy luovuutta, eroja ja individualismia, vahvoja
oivalluksiakin.

Jos puhutaan okkulttisesta
ja esoteerisesta puolesta, suosittelen lukemaan Castanedan kirjoja, sillä niissä ei ole mitään itse keksittyjä tai väriteltyjä juttuja, vaan puhdasta faktaa. Ikävä kyllä katapleksian läpi ei ole unennäköön pääsy kovin helppoa, vaan se pitää tehdä keskiruumiista käsin, jos omaa sellaisia taipumuksia. Terve ihminen pääsee halliin suoraan luukun läpi.

Bmad

Vortac kirjoitti...

Jorma otti esiin tärkeän pointin jälleen kerran: Mitä lakisääteisiä velvollisuuksia naisilla muka kodin ja perheen perustamisen suhteen on? Ei niin mitään.

Jep, sulla on mainioita suoraan asian ytimeen osuvia huomioita! Ja haluaisin vähän laajentaa tätä huomiota miettimällä naisen roolia ja miehen roolia. Aina kun joku koettaa vaikeroida, miten hankalaa on koettaa sopeutua nykyisin miehen rooliin, kun ihan sama mitä tekee, tekee väärin..

.. niin joku eukko hömpsähtää lausahtamaan jotain että kuules koettasit itte ensin kammata hiuksia kaks tuntia ja laittaa sitte meikkejä puol tuntia ja sitte valita hienot bilevaatteet ja blaa blaa.. miehillä on niin helppoo ku ei tarvi ku hiukan lyhyitä hiuksia sipaista ja laittaa vaan helposti tylsä puku päälle ja siitä vaan sitte heti pääsee ulos.

Niin naiset koettavat hämärtää sen tosiseikan, että ensinnäkään naisilla ei nykyisin ole minkäänlaista valmiiksimäärättyä roolia - toki joku äidin rooli tai vaimon rooli, lesbon rooli yms.. mutta nämä ovat kaikki ensinnäkin vapaaehtoisia, toisin kuin miehen rooli, koska miestä kuin miestä RANGAISTAAN siitä, että hän ei roolia täytä.

Jos mies on heiveröinen, naismainen tms., hän rikkoo miehen roolin, ja niin häntä rangaistaan pilkkaamalla häntä naiseksi, neidiksi, tms.. (koetan muistella Farrellin artikkelia tässä), ei siksi että nainen sukupuolena olisi halveksittava, vaan siksi, että sillä osoitetaan, että hän sopisi paremmin suojeltavien joukkoon kuin suojelijoiden. toisin sanoen hän on ulkona miehen roolistaan.

Naisilla ei kuitenkaan ole tällaista roolia, josta poikkeaminen tuottaisi välittömästi vihaa, väkivaltaa, halveksuntaa, nyrkiniskuja koulunpihalla sateessa, vaatteet päällä suihkuun hakattavaksi lattiaa pitkin raahaaminen tms..

Naiset voivat olla mitä hyvänsä; he eivät koskaan silti poikkea 'naisen roolista', koska naisen rooli on niin laaja, että se voi olla mitä vaan. Näin ollen sitä ei siis oikeastaan ole ollenkaan.

Nainen voi olla miehekäs, pukeutua miesten vaatteisiin, leikata hiuksensa lyhyiksi tai kaljuksi, nainen voi käyttää mitä hyvänsä vaatteita tai meikata, olla meikkaamatta, hihittää neitimäisesti, röhöttää miesmäisesti.. mitä hyvänsä, eikä hän silti saa rangaistusta, vaan pelkkää ylistystä ja suitsutusta (etenkin jos on keholtaan ja kasvoiltaan viehkeä). Molemmat sukupuolet palkitsevat naista, tekipä hän mitä hyvänsä. Eikä nainen TAATUSTI jää ilman seksiä, jos hän laittaa vääränlaiset vaatteet päälle, sanoo väärän sanan tutustumistilanteessa, on hermostunut tai ujo, ei tiedä mitä sanoa tai tehdä vastakkaisen sukupuolen seurassa, tai jättää meikkaamatta/kampaamatta..

Miehen rooli sensijaan on HYVIN ahdas ja kapea, ja usein jopa sisäisesti ristiriitainen. Toisaalta naista pitäisi suojella, mutta jos nainen käy uhkaavaksi ja hyökkääväksi ja koettaa alistaa miestä, pitäisi pystyä pitämään puolensa.. nämä menevät jo vähän ristiriitaisiksi - kuinka pitää puoltaan sellaista vastaan, jota pitäisi suojella?

Farrell sai minut pohtimaan tätä asiaa hyvinkin pitkällisesti, ja havaitsin tämän aiheen varsin mielenkiintoiseksi, juurikin siitä syystä, että nähdäkseni kaikki miehet kärsivät siitä enemmän tai vähemmän ainakin jollakin tavalla, usein jopa koko inkarnaationsa ajan.

Jo pienestä vauvasta saakka naisille ollaan rakastavampia ja lempeämpiä, harmonisempia ja hyväksyvämpiä, mutta miespuolisia vauvoja sensijaan pompotellaan, hyppyytellään sekä puhutellaan 'reippaina poikina' tai tulevina jalkapallotähtinä.. miehet, jotka runnovat toisia miehiä urheilussa, saavat pesää helpommin.

Naisvauvoja sensijaan pidetään sylissä ja kehutaan kauniiksi ja ihaniksi ja suloisiksi ja vaikka mitä, ja puhutaan lempeästi ja hiljaa ja rauhallisesti ja harmonisesti.

Sanomattakin selvää, että miespuolisille vauvoille puhutaan paljon kovemmalla ja karkeammalla äänensävyllä.

Naisen rooli on sitä, että nainen hyväksytään ehdoitta juuri sellaisena kuin hän on, olipa hän millainen hyvänsä .

Miehen rooli on sitä, että aivopestään mies suorittamaan urheilua ja työtä, suojelua ja korjaamista, yms. . ja jos mies ei näitä odotuksia ja suoritteita hoida asianmukaisesti ja ennakoiden mukaisesti, mies saa sanktioita ja rangaistuksia, hylkäämistä ja nyrkiniskuja.

Tämä on tasa-arvosta niin kaukana, että sitä ei voitaisi havaita tasa-arvon pinnalta edes Hubble-avaruusteleskoopilla vaikka käytettäisiin suurinta zoomausta, joka kojeesta löytyy.

- Vortac

Anonyymi kirjoitti...

Vortac, anonyymihan sinäkin olet.

jorma kirjoitti...

"jos tästä tasa-arvo-ongelmasta ei haluta loputtomasti resursseja nielevää ikiliikkujaa täytyy ajettavat asiat valita siten, etteivät ne toteutuessaan huononna toisen sukupuolen kokonaisvaltaista tilannetta."

Silloin ei voida käydä puhumaan tasa-arvoasioista vain naisasioina, vaan aina kun puhutaan naisten asioista, kuten esim. naisiin kohdistuvasta perheväkivallasta, on automaattisesti otettava keskusteluun ja tarkasteluun myös miehiin kohdistuva perheväkivalta, eli on toimittava juuri niin, kuin feministit ja heidän puolustelijansa eivät haluaisi toimittavan.

jorma kirjoitti...

"sekä lopulta kuitenkin uskon miesten kärsivän tasa-arvosta enemmän"

Naisten asemahan tä'ssä suhteessa enemmän huononee, kun miehiä syrjivät lait kumotaan, miehiä syrjivät viranomaiset erotetaan ja miehiä syrjivä ja pelkkää naisasiaa ajanut "tasa-arvopolitiikka" lopetetaan. Tähän ei feministeillä varsinkaan näytä olevan lainkaan valmiutta.

"lopullisena tasa-arvona näkisin siis m.m. sen, että miehet olisivat yhtä suuressa roolissa vanhempina"

Silloin on lopetettava miesten syrjintä perheeseeen liittyvissä asioissa ja annettava miehille samat oikeudet esim. perheen perustamisen suhteen kuin naisilla jo on. Eli sijaissynnytysjärjestelyt on sallittava ja isyydestä kieltäytyminen myös. Tämähän ei ole feministeille sopinut.

"totta kai ihminen voi päättää olla imettämättä. minkä luonnonvoiman kuvittelet työntävän naisen rinnan vauvan suuhun? äidin oma tietoinen päätöshän siihenn tarvitaan."

Imetys on lapsen ja koko perheen intressien mukaista ja siihen pystyy vain äiti. Tämä on biologiaa.

"tiedätkö kuinka pitkään naiset ovat keskimäärin poissa töistä raskauden takia?"

Aivan samantekevää. Pääasia on, että poissa ollaan. Se on fakta, eikä se inttämällä muuksi muutu.

jorma kirjoitti...

"Etusijalla tulee olla lapsen etu eikä vanhempien oikeus lapsiinsa ja pyrkimys taata lapsesta riittävä pala kummallekin pelkän sukupuolten tasa-arvon nimissä."

Se ei ole lapsenkaan etu, että isiä syrjitään sukupuolen perusteella. Niinpä tasa-arvon toteuttaminen on lapsen edun mukainen ratkaisu. Syrjijät on saatettava edesvastuuseen.

""Eli kun puhutaan miesten tasa-arvo-ongelmista ja niihin haetaan ratkaisua, on aina huomioitava myös naisten asema?"

Kyllä."

Silloin ei ole mitään syytä valittaa, kun myös miesten asiat ja asema nostetaan yhtä lailla esille puhuttaessa naisten tasa-arvo-ongelmista.

"Tuo kysymys on luokkaa "milloin lopetit vaimosi hakkaamisen"."

Se vain osoittaa sinun ja feministien kannan epäloogisuuden. Vaaditaan, ettei miesten asemaa saisi edes mainita kun puhutaan naisten asioista, tai (feministien mielestä) edes silloin kun puhutaan "tasa-arvosta", mutta heti kun tulee puhe miesten tasa-arvo-ongelmista ja haetaan niihin ratkaisua, onkin aina pohdittava miten se liityy naisten asemaan. Tällaista epäloogisuutta ei ole syytä hyväksyä.

Jape kirjoitti...

nimetön: "Oletko tarkastanut Miessakit ry:n ohjelman? Jos heillä ei tällaisia tilaisuuksia ole, voit aina ehdottaa sellaista. Sitä varten Miessakit on olemassa."

Valitettavasti Miessakit Ry on ponneton järjestö ajamaan ja ohjaamaan näitä keskusteluja siten, että ne otetaan oikeasti toimenpidelistalle valtionhallinnossa. Miessakit Ry on keskittynyt lähinnä väkivaltisten miesten terapointiin.
Toki, Miessakeilla on ollut luentotilaisuuksia "Mies vailla tasa-arvoa" kirjan tiimoita ja teemoista, mikä on hyvä.

Mutta Miessakit ei ole (oikeasti) näitä syrjäytymistä käsitittelelviä keskustelutilaisuuksia varten, valitettavasti. Nämä kekskustelutilaisuudet tulis järjestää sen, jonka kontolle ongelmien ratksisu mm. kuuluu, ei ihan virkamiestyänä näitä pitäisi järjestää ja ryhtyä heti korjaamaan havaittuja puutteita eikä jahkailla. Esim. STM olisi oiva taho järjestämään näitä miesten syrjäytymistä käsitteleviä keskustelutialisuuksia, ja niiden osallistujat pitäisi kevyesti "suodattaa" siten ettei äärifeministit pääse pilaamaan hedelmällistä keskustelua.

Jape kirjoitti...

Arawn: ""Pitää" on ehkä voimakas sana sille, että Hesari julkaisee aiheeseen liittyviä mielipidekirjoituksia, mutta on se tehnyt niin. Esimerkiksi miesten syrjäytymistä koskevia mielipidekirjoituksia on julkaistu. Ikävä kyllä en ole kerännyt näitä talteen, joten en voi vedota muuhun kuin muistiini. Jos et usko siihen, sitten tilanne on patti."

Juu, "pitää" on tosiaankin voimakas sana, aivan liian voimakas sana. Jos kyse on mielipidekirjoitusten julkaisemisesta, niin se nyt on vähintä, mitä feministinen media, kuten Hesari voi tehdä osoittaakseen, että on edes hiukan tasa-arvoinen. Se mitä feministimedia Hesarin olisi pitänyt tehdä, niin olisi ollut se, että kirjoittaisi näyttävän artikkelisarjan (siis oikein toimittajien tekemän, ei feminististen sellaisten) joka pureutuisi ja käsittelisi miesten tasa-arvoongelmia. Se olisi jo jotain. Mielipide kirjoitusten julkaisu on hyvä, mutta se ei osoita muuta kuin sen, että Hesari ei ole aivan yksipuolisen häikäilemätön julkaistessaan vain feministien kirjoitelmia ja mielipiteitä.

Hesari on muutaman vuoden aikana julkaissut ison määrän toimituksellisia artikkeleita naisten tasa-arvosta ja siitä kuinka väkivaltaisia miehet ovat naisia kohtaan. Näyttävästi on uutisoitu myös UTH ja Naisiin Kohdistunut Väkivalta 2005 - tutkimukset ja niistä feministitutkijan vilkkalla mielikuvituksella johdetut täysin valheelliset luvut esim. raiskauksita. Ja täysin kritiikittä onkin feministimedia Hesari nuo uutisoinut.

Arawn: hyvä, uskon kyllä että noita mielipidekirjotuksia on, olen niitä itsekin nähnyt mm. Miessakkien foorumeille koottuna, mutta sinne ei nyt valitettavsti pääse. Kyse ei kuitenkaan ole mileipidekirjoituksista ja niiden näkyvyydestä vaan oikeista toimituksellista artikkeliesta ja niiden julkaisemisesta näkyvästi valtamediassa. Naisten tasa-arvoa on siellä rummutettu hyvinkin pitkään ja näyttävästi, miesten ei -> ongelma.

Jaaha kirjoitti...

Eipähän tuosta jutusta muuta kostunut, kuin varmistuksen sille että Moilanen ja kaltaisensa todellakin ovat psykopaatteja. Ei varsinaisesti maanjäristyksen lailla täräyttävä uutinen.

wtf kirjoitti...

Joku anonyymi lausui: "Millä tahansa naistutkimuksen peruskurssilla tulee kuitenkin hyvin selväksi kriittisyys etenkin omien lähtökohtien tunnistamisessa ja tunnustamisessa"

*Reps*. Heh. Että te jaksatte. Ja minkähän takia sitten esimerkiksi Marita Husso peräänkuuluttaa naistutkimuksen hurmoshenkisten väkivaltaseminaarien alkuun "defenssien riisumiseen tarkoitettua täsmäjohdantoa"? Opetuslasten mieli täytyy kaiketi saada alttiimmaksi profeettojen epistolalle, jotta propaganda uppoaa kunnolla.

Arawn: "kun puhutaan ongelmasta X, tulee paikalle tahoja, jotka huutavat, että onhan myöskin Y suuri ongelma. Eli aina, kun puhutaan ongelmasta Y, pitäisi muistaa lisätä sivulauseeseen, että kyllä, myös Y on merkittävä ongelma."
Arawn, tuliko sinulla nyt yksi Y liikaa? Vai miksi en ymmärrä tämäkertaista X-Y -juttuasi?

Btw1, feministit tulivat taannoin valtakunnallisille miespäiville buuaamaan ja todella häiriköimään tilaisuutta, kun tilaisuudessa oli tarkoitus käsitellä miesten ongelmia.

Btw2, eräs tasa-arvon kannalta varsin ongelmallinen henkilö: naistutkimuksen guru, feministiprofessori Elina Lahelma.
Syksyllä 2007 eduskunnan naiskansanedustajien verkoston järjestämässä seminaarissa, jossa aiheena piti olla "Miksi pojat ja miehet voivat niin huonosti?" aihe muutettiin feministiluennoitsijoiden vaatimuksesta --> ”Koulutuksen stereotypiat ja sukupuoli". Elina Lahelma pääsi lempiaiheensa pariin, ja vähätteli tapansa mukaan ideologiansa suomalla innolla ja prodessorin tittelin antamalla auktoriteetilla parhaansa mukaan poikien koulunkäyntiin ja siis syrjäytymiseen liittyviä ongelmia. Lahelman mukaan koulutuksessa pitäisi huomioida nykyistä enemmän tyttöjä, koska mm. "huono koulumenestys on pienempi riski pojille"

Mielestäni Lahelman kaltaisille henkilöille ei pitäisi maksaa verovaroista palkkaa; ainakaan heitä ei saisi missään nimessä päästää nykyisenkaltaisiin asemiinsa, jossa he voivat vaikuttaa koulutuspolitiikkaamme.

wtf kirjoitti...

"Yhdeksi syyksi naistutkimuksen näyttävään julkiseen mustamaalaukseen Jokinen arvelee tiedepolitiikkaa. "Kun jotain alaa ensin riittävän kauan kyseenalaistetaan, siitä on seuraavaksi helppo leikata."
Eikä vain leikata, vaan mieluiten lakkauttaa - ja perustaa tilalle feminismistä puhdistettu sukupuolitutkimus. Panssarimies A. Jokinen saattaisi löytää erään syyn myös ihan omista kirjoituksistaan, joissa hän mm. väittää: "Raiskaus on myös yksi miesten homososiaalinen tapa osoittaa miesten välistä miesssidosta."

Väitehän on paitsi puppua, myös törkeydessään lähes huippua jopa profeministiltä. No, ehkä Jokinen sitten kavereidensa kanssa harrastaa ja fantasioi moista.


"Epistä! :"Tulvan juttu on todella hyvä. Silkkihanskat riisuttiin ja sanottiin ääneen se, minkä monet näitä keskusteluja seuranneet ovat tienneet, mutta kohteliaasti ovat jättäneet sanomatta: Laasasella, Malmilla ja Tammisalolla ei ole minkäänlaista tieteellistä pätevyyttä sanoa mitään naistutkimuksesta."
Tulvan juttu oli todella hyvä. Feminismin raadollisuus alkaa paljastua kaikille. Mitä tuohon jatkuvaan lässytykseen "tieteellisestä pätevyydestä" tulee, niin olet siis sitä mieltä, että NL:n aikana balteilla ei ollut varaa sanoa mitään kommunismista, koska heillä ei ollut suoritettua tutkintoa marxilaisessa dialektiikassa? Ja luepa hieman omaa postaustasi ylempää Turon erinomaiset kirjoitukset ja lainaukset, jossa käsitellään totalitaarista liikettä nimeltä feminismi.

Joku anonyymi valehteli jälleen: "Ei pidä antaa häiritä sen, että feministit vastustivat kyseistä lakia. Ne ovat pirullisen ovelia."
Esimerkiksi Tuija Brax ja Susanna Rahkonen eivät siis ole feministejä. Selvä. Missä ja miten se feministien vastustus hedelmöityshoitolaille muuten näkyi? Ja feministien retoriikka on aivan uskomatonta. Ensin perustellaan, että hedelmöityshoitoa hakevia "itsellisiä" naisia ja lepakkopareja on kuitenkin niin vähän, että asia ei ole ongelma. Ja samalla sitten kriminalisoidaan sijaissynnytykset, jota samalla perusteella olisivat vielä merkittävästi pienempi ongelma!

eternal testicle kirjoitti...

tikka:"tiedän että minulta ei kysytty, mutta vastaan silti.
ehkä on ajateltu kauaskantoisesti ja todettu, että suomessa ei ole varaa käyttää yhteisiä varoja toimenpiteisiin, jotka ylläpitävät status quo'ta eli epätasa-arvoa."

Aaha. Suomessahan juurikin laitetaan nämä varat epätasa-arvon tuottamiseen,siis naisille etuja ja miehille velvollisuuksia ja parjausta.
Mutta laitetaan jatkossakin varat siten että rakennetaan tyttöjen taloja muttei poikien ja kuvitellaan että vain naiset ovat väkivallan uhreja jne. kun elämme sellaisessa epätasa-arvossa että kuvittelemme miesten olevan suurimpia uhreja ja poikien taloja olevan liikaa jne. jne.
Huh,huh.

wtf kirjoitti...

"Sossuun pitää saada myös miehiä, ja miesten pitää saada itsensä ymmärtämään isyyden merkitys muulloinkin kuin valtataistelussa eksän kanssa, jolloin tilanne paranee."
Melkoista naisten vähättelyä. Tuohan tarkoittaa siis virallista tunnnustamista sille, että naiset eivät osaa olla sossussa tasa-arvoisia! Itse uskon kyllä, että naiset halutessaan osaavat, mutta feministit eivät - ja sossussa saattaa olla turhan paljon feminististä ideologiaa kannattavia - eli tasa-arvoa vastustavia henkilöitä töissä.

Ja nimen omaan miehetkö niistä lapsista muka valtataistelun tekevät ja yrittävät vieraannuttaa lapset toisesta vanhemmastaan? Uskomaton väite. KVG: PAS-syndrooma ja vaikkapa Espoon Turvakoti

jorma: "Kaikki, miehet ja naiset hyötyvät uskottavasta puolustuksesta. Maanpuolustuksen alasajosta eivät hyödy kuin epäisänmaalliset luuserit ja vieraan vallan agentit. Koska meillä on asevelvollisuusarmeija, eikä siitä olla luopumassa, on tasa-arvo toetutettava tämän systeemin mukaisesti.

Kyse on siitä, halutaanko koko maata uskottavasti puolustaa vai ei. Jos halutaan, on asevelvollisuusarmeija ainut taloudellisesti järkevä vaihtoehto. Niin suureen ammattiarmeijaan meillä ei ole varaa, että sillä koko maata voitaisiin puolustaa, etenkään uskottavasti.

Ja täydelliseen vapaaehtoisuuteen perustuva malli, jota feministit hyvin ponnettomasti ovat joskus esille tarjonneet, ei ole uskottava, eikä toimiva missään suhteessa tai missään olosuhteissa. Ammattiarmeijaakin heikompi esitys. Se on vain osoitus, etteivät he tiedä, mistä puhuvat."

Totta. Jokaisella maalla on armeija - oma tai jonkun muun, ja sotilaallisilla tyhjiöilä on taipumus täyttyä.

Ja tähänkös joku anoyymifeministi: "Anna mun kaikki kestää. Näinä aikoina uskottava puolustus saavutetaan ainoastaan ydinaseella."
Voi tsiisus. Nyt on anonyymifemmalla perusasiat maanpuolustuksesta ja sodankäynnistä todella pahasti hakusessa. Onko akateeminen feminismi levittäytynyt jo Maanpuolustukorkeakouluunkin, vai miten tuollainen näkemys on selitettävissä?

"Tammisalolle" loihe lausumaan: "Herran tähden, kestäkää se kuin miehet."
* Reps*

wtf kirjoitti...

Arawn: "Minusta kenelläkään ei pitäisi olla oikeutta leikellä mitään sukupuolta edustavien lastensa sukuelimiä eikä muitakaan osia. Myös juutalaisilta pitäisi tämä nykyään olemassaoleva oikeus viedä pois. Ympärileikkaus tulisi saada tehdä vasta 18-vuotiaille, omalla kustannuksella ja näiden vapaasta tahdosta."

Jorma: "Tämäpä vain ei ole feministijärjestöjen, tasa-arvoviranomaisten tai tasa-arvoasioista vastaavan STM:n näkemys."

Tämä on tärkeä huomio eräästä feministien kannattamasta kaksoisstandardista. Feministi Pia Livia Hekanaho on eräs esimerkki. Valitettavasti en nyt voi linkittää Miessakkien foorumille, jossa aiheesta oli parikin varsin hyvää keskustelua. Muistaakseni kyseinen änkyräfeministi totesi poikien ympärileikkauksesta siihen tapaan, että: "genitaalialueilla on kuitenkin vilkas verenkierto, jonka ansiosta paraneminen on nopeaa, joten kovin suuresta poikien pahoinpitelystä en puhuisi".

Feministille tyypillisesti sama argumentti ei puolestaan käy tyttöjen rituaalisiin silpomisiin, joista Arawn kirjoitti: "Sen sijaan useimpia sunna-leikkauksen muotoja voinee aika hyvin verrata poikien ympärileikkaukseen, varsinkin sitä, jotta poistetaan vain klitoriksen "huppu". Jos sallitaan poikien leikkaukset, tulisi sallia vähintäänkin tyttöjen sunna-leikkaukset, joissa tuo "huppu" poistetaan. Ja jos poikien leikkaukset hoitaa julkinen terveydenhuolto, on sen hoidettava tyttöjenkin leikkaukset tällöin."

Ja ne niin sanotut "maltillisemmat" feministit syyllistyvät tässä asiassa aivan samaan, esimerkkinä Sini Terävä:
"Olen pohtinut tätä suhteellisen paljon ja päätynyt siihen, että miesten ympärileikkaus on parempi sallia, jolloin se tapahtuu valvotuissa oloissa, kuin kieltää, jolloin sitä kuitenkin tehtäisiin mutta salassa. Tämä salailu olisi nimittäin todellinen riski lapsen terveydelle, mitä poikien ympärileikkaus ei sinänsä ole.

Tyttöjen ympärileikkausta en missään nimessä hyväksy. Se on vaarallista, vahingoittaa koko naisen loppuelämää, tekee virtsaamisesta, seksistä, synnyttämisestä kivuliasta, jopa mahdotonta. Ympärileikkauksessa myös kuolee lukuisia tyttöjä koko ajan. Tämä on sen luokan ihmisoikeus- ja koskemattomuusloukkaus, etten sitä todellakaan hyväksy. Poikien ympärileikkaus on selvästi pienempi operaatio eikä tietääkseni aiheuta miehelle kummempia harmeja missään vaiheessa."

Arawn kirjoitti...

Wtf: "Arawn, tuliko sinulla nyt yksi Y liikaa? Vai miksi en ymmärrä tämäkertaista X-Y -juttuasi?"

Tuli. Sen tokavikan Y:n pitäisi olla X. Näin käy, kun pelehtii kirjaimilla... ;)

"Btw1, feministit tulivat taannoin valtakunnallisille miespäiville buuaamaan ja todella häiriköimään tilaisuutta, kun tilaisuudessa oli tarkoitus käsitellä miesten ongelmia."

Se on tietysti ihan kuvaamani tilanne, häiriköintiä.

"Btw2, eräs tasa-arvon kannalta varsin ongelmallinen henkilö: naistutkimuksen guru, feministiprofessori Elina Lahelma. 
Syksyllä 2007 eduskunnan naiskansanedustajien verkoston järjestämässä seminaarissa, jossa aiheena piti olla "Miksi pojat ja miehet voivat niin huonosti?" aihe muutettiin feministiluennoitsijoiden vaatimuksesta --> ”Koulutuksen stereotypiat ja sukupuoli"."

Joo. En tarkoita tällaisia tapauksia lainkaan. Kun puhutaan koko tasa-arvokeskustelusta, siihen täytyy tietenkin ottaa miehet ja pojat mukaan. Puhuin nimenomaan yksittäisistä keskusteluista, keskusteluketjuista, vaikkapa kokouksista, joissa on X-teema (kuten nuo miespäivät) jne.

Mutta sekin on jännä, että tuollaista kokousta olivat ylipäätään ensin järjestämässä _naiskansanedustajat_. Miksi? Mikseivät miehet? Vai ovatko miehetkin järjestäneet?

"Ja nimen omaan miehetkö niistä lapsista muka valtataistelun tekevät ja yrittävät vieraannuttaa lapset toisesta vanhemmastaan? Uskomaton väite. KVG: PAS-syndrooma ja vaikkapa Espoon Turvakoti"

Vaatimaton käsitykseni on, että aivan liian usein taisteluun ottavat aktiivisesti osaa molemmat vanhemmat. Toisinaan aloittaja ja ylläpitäjä on jompikumpi. Minun on mahdotonta sanoa, onko se yleisemmin mies vai nainen, minulla ei ole mitään tietoa. Tilannetta pitäisi minusta korjata siihen suuntaan, että jos tilanne on todella tulehtunut, ei suosita kumpaakaan _sukupuolen_ perusteella vaan tutkitaan perheen tilanne, jotta voitaisiin päätellä, kumpi vanhemmista on sopivampi huoltajaksi. Ja ennen kaikkia, lapsi ei ole mikään esine, joka pitäisi jakaa tasan vanhempien kesken, jotta näiden välinen tasa-arvo toteutuisi. Tasa-arvoksi tässä riittää mielestäni se, että perheiden tilanteet tutkitaan suosimatta kumpaakaan etukäteen eikä anneta äidille äitimyytin mukaista etukäteistä etumatkaa.

"Tämä on tärkeä huomio eräästä feministien kannattamasta kaksoisstandardista. Feministi Pia Livia Hekanaho on eräs esimerkki. Valitettavasti en nyt voi linkittää Miessakkien foorumille, jossa aiheesta oli parikin varsin hyvää keskustelua. Muistaakseni kyseinen änkyräfeministi totesi poikien ympärileikkauksesta siihen tapaan, että: "genitaalialueilla on kuitenkin vilkas verenkierto, jonka ansiosta paraneminen on nopeaa, joten kovin suuresta poikien pahoinpitelystä en puhuisi"."

http://personal.inet.fi/taide/arawn/2007/04/kun-annat-uskonnolle-pikkusormen.html
Tuolla on myös linkki Henkan juttuun, jossa ovat ne isommat lainaukset.

Vortac kirjoitti...

Jorma huomautti aivan oikein: Mies ei näet feministien itsensä (mm. radikaalifeministi Sunniva Drake sanoi Voimala ohjelmassa näin)mukaan voi koskaan olla feministi, vaan korkeintaa profeministi.

Ja tästäpä tuli jälleen mehevä ristiriitaisuus mieleen; kuinka samat akat voivat väittää, että a) Mies ei voi olla feministi ja b) Sukupuolia ei ole?

Heh.. käsittämätöntä, mihin ristiriitaisuuteen naisen logiikka venyy. Miehen selkeä ajatusmaailma kun ei VOI olla yhtaikaisesti molempaa mieltä (siis että sekä kohta a että b olisivat totta) ilman jonkinlaista psykoosia.

Tätä enempää en tosin viitsi naisen mielenlaatua diagnosoida, mutta pistäähän se tietenkin miettimään..

- Vortac

Vortac kirjoitti...

Tjps (en ikinä muista missä järjestyksessä nuo kirjaimet ovat) mainiosti mainitsi: Alfaurokset ovat sitten taas asia erikseen, mutta heitä on niin marginaalisen vähän ettei koko miessukupuolta pidä määritellä muutaman alfauroksen perusteella.

Aivan! Ja tämä onkin juuri se naisten helmasynti; kun naiset puhuvat miehistä, he puhuvat alfauroksista. Naisen pieneen mieleenkään ei tule, että nörtilläkin voisi olla kickeli. Nörtit, ATM-miehet, kodittomat miehet, yms. ovat naisen silmissä vain outo pieni likatahra nimeltään "luuserit", ja sanakin viittaa siihen, että heidän outoutensa, likaisuutensa, alhainen tasonsa ja yleinen huonoutensa ihmisenä (kuten nainen asian näkee) on pelkästään heidän omaa syytään, joten naisen ei tarvitse heitä noteerana ihmisinä laisinkaan.

Kun nainen puhuu miehestä, hän muistelee kokemuksiaan jännittävien alfauroiden kanssa (ja näitähän kokemuksia suurimmalla osalla hiemankin viehkeistä tai viehkeinä joskus olleista naisista on yleensä enemmän kuin yksi tai muutama), yleistää sitten kokemustensa tuloksena syntyneet käsitykset näiden miesten ominaisuuksista koskemaan koko miessukupuolta, ja sitten ihmettelevät, kun jotkut kehtaavatkin näin loogista ajatusjunaa kritisoida, heidän täytyy olla jotain kauheata kitisevää roskasakkia.

On kyllä mielenkiintoista, kun ajattelee, että naiset kyllä hyväksyvät profeministimiehet (mutta eivät palkitse heitä römpsällä), vaikka nämä profeministimiehet selvästi osoittavatkin alistuvansa naisen tahtoon, ja ettei heillä ole mitään omaa ajattelua, vaan naisen ajattelu määrää heidän aivotyöskentelyään, jne..

.. mutta samanaikaisesti nainen ei näe ei-profeministimies-nörttejä, ATM-tyyppejä yms. porukkaa miehinä ollenkaan, tuskin edes ihmisinä.

Mitä nainen todella ajattelee, kun hän käyttää sanaa "peräkammarin poika" tai "vellihousuinen ruikuttaja"?

Onko hän todella kohdannut tällaisia ihmisiä, ja missä määrin naisen havainto perustuu näissäkin kokemuksissa ennakkoluuloihin ja verrokkikokemuksiin alfauroksista?

Pieni joukko alfauroksia määrittää koko naisen käsityksen suuresta joukosta ei-alfaurosmiehiä, kuten tästä näemme..

Tämä on kyllä mielenkiintoinen aihe, ja melkoinen soppa, mutta mun kapasiteettini ei riitä sitä täysin selvittämään, siinä määrin oudosti, ristiriitaisesti ja kierosti naisen ajatusmaailma on punottu.

Pointti on kuitenkin siinä, että kun puhutaan miehistä, naiselle tulee mieleen vain alfaurokset. Kaikki muut ovat jotain aivan muita tyyppejä, ikäänkuin kolmatta ja neljättä sukupuolta, joita ei tarvitse ottaa tasa-arvosta puhuttaessa ollenkaan huomioon. Tämänköhän takia naiset jaksavat jankuttaa, että sukupuolia olisi enemmän kuin kaksi, jne.. ettei heidän tarvitsisi myöntää, että herranen aika, miehen roolin ulkopuolella elävät silmälasipäiset ja köyhät tyypitkin ovat yhtä lailla mies-sukupuolta edustavia olentoja kuin heidän niin ihailemansa alfaurokset ja pelimiehet, jotka saavat naisen isovarpaiden välin jo silkalla ajatuksella muuntumaan saharasta valtamereksi..? (tarkoitan siis, että naisen ei tarvitse kuin ajatella moista alfaurosta niin muuntumisprosessi alkaa)

- Vortac

Vortac kirjoitti...

BMad suoritti jälleen ihailun arvoisen teon kirjoittamalla: "Feministit haluavat
tasa-arvoa vain sellaisten miesten kanssa, joilla on myyntiarvoa.
Tavalliset miehet, joilla ei ole symmetriset ja vahvat häränlihakset eivät ole naisten mielestä tasa-arvon mallikappaleita, vaan ali-ihmisiä, joille kuuluu kehitysvammaisten
rajoitetut oikeudet.
"

Tämä on täydellisesti muotoiltu.

Tuo on totta, ja olen sen tiennyt hyvin pitkään, mutta en olisi koskaan osannut muotoilla sitä näin hyvin. Ai että on upeata ensimmäiseksi aamulla heti päästä lukemaan näin mainio viisauden ilmentymä, ah. Kiitoksia, pelastit päiväni ennenkuin se edes alkoi! :)

- Vortac

Vortac kirjoitti...

BMad heitti kummallisia ajatuksia: Vaikka karman laki olisikin olemassa jokaisen yksilön täytyy luopua tietoisuudestaan ja tällöin kyse on raaka-aineen
uudelleenjalostuksesta.


Miten niin? Eihän kenenkään tarvitse luopua tietoisuudestaan, ei edes eläinten. Eläimillä ei samanlaista yksilöllistä tietoisuutta olekaan, vaan jaettu tietoisuus. Sitten kun eläimet kuolevat, nämä sielupalaset yhtyvät taas yhdeksi sieluksi, ja tietoisuus kyllä säilyy. Jossain vaiheessa toki sitten kehitys menee niin pitkälle, että tällainen sielu voi syntyä ihan ihmiseksi, eli individuaaliseksi olennoksi. Se on melkoinen vastuu, joten sitä ei voi vasta-erkaantuneelle sielulle tietenkään antaa.

Sellainen sielu saa ensin harjoitella hyvin laajoilla kokonaisuuksilla, koska yksilöllisyys on sille melko vierasta. Vuoret, niityt, yms. ovat hyviä kohteita.. sitten mennään koko ajan kohti yksilöllisyyttä, pienin askelin. Lopulta tällainen sielu ohjaa vaikkapa lintu- tai hyönteisparvea/kalaparvea tms.. sitten jotain dingolauman tapaista, kunnes päätyy sellaisiin eläimiin, joilla on enää kahteen osaan jakaantunut sielu. Vaikkapa hevoseen tai koiraan.

Kun sitten on opittu tarpeeksi paljon tästä tietoisuuden ja elämän tasosta, viimeisessä inkarnaatiossa tässä hevosen/koiran/tms. kehoissa elettäessä, toisen niistä kuollessa, sielu yhtyy individuaaliseksi ihmis-sieluksi jo ollessaan siinä toisen eläimen kehossa (joka ei siis vielä kuollut, vaan se toinen puolisko kuoli ensin)..

Näin ollen Karma alkaa toimia jo ENNEN ihmiseksi inkarnoitumista. Tämä selittää, miten silloin tällöin voi kohdata koiran tai hevosen, joka vaikuttaa inhimillisen älykkäältä, ja tuntuu ymmärtävän kaiken mitä sille puhuu, sekä pystyvän toteuttamaan hyvin monimutkaisia asioita, ja ilmentämään selvästi omaa, yksilöllistä, vapaata tahtoaan, ilman vaisto-orjuutta muiden eläinten tapaan.

Tällöin on selvää, että toinen puolisko on kuollut, ja tuossa hevosessa/koirassa/tms. on jo yksilösielu, joka syntyy seuraavalla kerralla ensimmäistä kertaa ihmiskehoon.

Mistäkö ammennan.. no mistä yleensäkään kukaan ammentaa mitään? Moent ihmiset vaikuttavat uskovan, että totuus on saatavilla ainoastaan virallisista julkaisuista, televisiosta yms. massamediakanavista..

Mutta jos vaivautuu kurottumaan hiukan virallisten dogmien ja lehtien+television ulkopuolellekin, voi alkaa havaita, miten valheellista ja virheellistä 'virallinen tieto' on, siis ihmisten yleisimmät uskomukset todellisuudesta - ja miten todellinen elämä ja totuus löytyvätkin nimenomaan näiden tahojen ulkopuolelta..

Elävä elämä opettaa ihmistä, jos hän vain haluaa oppia. Elämä myös tuo kohdalle informaatiolähteitä, joista voi halutessaan saada paljonkin tietoa ja totuutta irti, jos vain sen osaa siitä etsiä, löytää ja mikä tärkeintä, seuloa rihkamasta ja disinformaatiosta, hörhöilystä ja kaikennäköisestä klisesoppailusta.

(ei shoppailusta, vaan soppailusta)

Se on toki vaikeaa, mutta ei mahdotonta. Intuitiota kehittämällä kuitenkin voi hankkia helpommin tietoa, ja jyvien seulominen akanoista helpottuu.

Tietenkin tämä on vähän väärä paikka tällaisten asioiden puimiseen, joten voisimme ehkä siirtää tämän keskustelun johonkin asianmukaisempaan ympäristöön..? En tosin osaa nyt ehdottaa mitään järkevää paikkaa asialle.

- Vortac

Jape kirjoitti...

wtf: "Ja ne niin sanotut "maltillisemmat" feministit syyllistyvät tässä asiassa aivan samaan, esimerkkinä Sini Terävä: "

Sini Teräväkin on löytänyt "valaistuksen" aivan kuten Anne Moilanen aikoinaan...

Jälleen on pohdittu

ote:

Olen niin tasa-arvosuuntautunut monessa toiminnassani, että voisin mieluusti työllistyä joskus aiheeseen liittyvälle alalle. Siinä luulisi naistutkimuksesta olevan enemmän iloa kuin valtio-opin pidemmästä opiskelusta.

Kaiken lisäksi mulle on sanottu naistutkimuksen tekevän onnelliseksi. Päätös on sinetöity=). Yksi tentti pois tältä keväältä - aloinkin taas stressata vähän liikaa - ja syksyllä naistutkimuksen johdantoluennolle. Seuraavan vuoden gradu-urakkaani saa siivittää feministinen teoria=).


Sittenkin töitä

Pääsin harjoitteluun Tasa-arvoasiain neuvottelukuntaan! Ihan unelmapaikka! Tällaisia kesätöitä otetaan kyllä vastaan.

Japen kommentti: Voi helevata, lisää änkyräfeministejä tasa-arvoleimiin. Minulla on unelma...

Vortac kirjoitti...

BMad: no nyt ymmärrän nimimerkkisi.. aika kahjo saa olla, jos pitää Castanedan sepustuksia totena. On niissä toki ripaus totta siellä ja täällä, jotta vaikuttaisi uskottavammalta, mutta Castaneda on muuten melkoinen tarinasetä, jonka huumeidenpalvonta ei viehätä ketään järkevää ihmistä.

Eläimet ja 'arvo'.. no, Jeesus jo aikoinaan sanoi, että ihmiset ovat arvokkaampia kuin eläimet, joista Luoja pitää jo hyvää huolta, eikö silloin Luoja pidä meistä tietenkin vielä parempaa huolta..

Luottaisin kyllä mieluummin Jesseen kuin Castanedaan..

Mutta ei tarvitse puhua arvoista puhuakseen totuudesta, siitä, että eläimet ovat vaistojensa orjia, eikä niillä ole yksilöllisyyttä (mainitsemiani poikkeustapauksia lukuunottamatta, mutta ymmärtää voi, että nämä ovat tietenkin hyvin harvinaisia tapauksia). Eivät ne toki mitään arvottomia koneita ole, vaan eläviä olentoja - niiden tajunta vaan on tyystin erilainen kuin ihmisen.

Eläimet kyllä tunnistavat rakkauden ja kykenevät myöskin rakastamaan, mutta se rakkaus ei ole samanlaista kuin se, mihin ihminen parhaimmillaan pystyy. Eläimillä on myös luontaisesti käytössään alemmat henkiset kyvyt, vaistotoimintaan perustuva intuitio jne.. meillä taas nämä alhaisimmatkin henkiset kyvyt ovat tukkeutuneet, unohtuneet ja nukuksissa. Emme osaa käyttää edes alempaa telepatiaa, joita eläimet käyttävät suvereenisti, ja itseasiassa kasvikunta myös. Joskus toki saamme tästä viitteitä, kuten silloin kun puhelin soi juuri kun ajattelemme jotakuta, ja soittaja on juuri ajateltu henkilö, yms.

Nämä asiat toki saattavat vääristää perspektiiviä niin, että vaikuttaa kuin eläimet olisivat jotenkin syvällisellä tasolla viisaampia kuin me, ja siitä voi tulla sitten harha, että eläimet ovat kuin ihmiset, tai ihmiset kuin eläimiä..

Mutta ihminen on kehojensa rakenteeltaan, sielusysteemiltään, energiarakenteeltaan jne. tyystin erilainen kuin eläin. Vain ihmisen biologinen keho on puhtaasti eläimellinen, ja kun ihminen jättää sen kehon, silloin voidaan sanoa että jäljelle jääneellä keholla ja eläimen keholla ei ole mitään varsinaista eroa.

Siksi ihmisliha ja eläinliha on hyvin samanlaista materiaa. Mutta ero tuleekin siitä, kuka kehoa asuttaa.. sen vuoksi me emme näe eläimiä pyrkimässä poliittisiin virkoihin - tästä syystä lehmät eivät osaa järjestäytyä teurastajia vastaan ja järjestää joukkopakoa.. ne eivät voi suunnitella mitään, niillä ei ole korkeampia henkisiä toimintoja käytettävissään.

Eläimet eivät voi ajatella eivätkä kommunikoida samalla tavalla kuin ihmiset. Ja itseasiassa ihmisten käyttämä puhekin on lopultakin vain pitkälle kehittynyttä eläinkieltä. Ihmisen todellinen kommunikaatiomuotohan on korkeampi telepatia.

Tällä planeetalla asiat ovat tosin niin vääristyneet niin monelta kantilta, että sitä on hurjaa edes koettaa kuvitella kokonaisuutena.

Joka tapauksessa - jääköön tämä tästä asiasta täällä tähän, koska tämä paikka on väärä foorumi näiden juttujen käsittelyyn.

Miesten oikeudet ja tasa-arvo ovat sen verran tärkeitä asioita, että en soisi näistä aiheista keskustelun lähtevän liikaa sivuraiteille, edes minua kiinnostaviin aiheisiin.

Joten, ehkä voisimme jossain muualla jatkaa.. voisit vaikka kirjoittaa vastineesi tekstitiedostoksi, ja lähettää sen sitten johonkin, josta voin sen kätevästi napata tms..

Kuitenkaan täällä en aio tätä asiaa enempää puida.

Tällä kertaa.. :)

- Vortac

jorma kirjoitti...

"Puhuin nimenomaan yksittäisistä keskusteluista, keskusteluketjuista, vaikkapa kokouksista, joissa on X-teema (kuten nuo miespäivät) jne."

Näissäkin on sitten huomoitava aina myös asian ja mahdollisten muutosesitysten vaikutukset myös toisen sukupuolen kannalta, eli myös silloin kuin puhutaan naisten asemasta, on huomioitava aina, miten sen mahdolliset muutokset vaikuttavat miehiin. Niinhän sinä olet itse vaatinut.

Arawn kirjoitti...

Jorma: Jos keskustelussa olisi kyse toimenpiteiden ehdottamisesta jonkun asian X suhteen, silloin tietysti pitäisi pyrkiä huomioimaan kaikki tahot, joihin se vaikuttaa ja millainen vaikutus olisi.

Aina keskustelut eivät kuitenkaan ole tällaisia.

jorma kirjoitti...

"Jos keskustelussa olisi kyse toimenpiteiden ehdottamisesta jonkun asian X suhteen, silloin tietysti pitäisi pyrkiä huomioimaan kaikki tahot, joihin se vaikuttaa ja millainen vaikutus olisi.

Aina keskustelut eivät kuitenkaan ole tällaisia."

Kyllä nämä keskustelut ovat juuri sellaisia. Esimerkiksi jos keskustellaan vain naisiin kohdistuvasta perheväkivallasta, eiköä koskaan mistään muusta väkivallasta, niin totta kai se luo sen kuvan, ettei väkivallasta mistään muusta olekaan kysymys, mikä automaattisesti heikentää väkivallan uhreiksi joutuvien miesten ja lasten asemaa ja tilannetta. Siksi tällaista yksipuolisuutta on aina kritisoitava, ja esitettävä kysymys: "Entäpä väkivallan uhreiksi joutuvat lapset tai miehet?" Loogisesti sinun pitäisi hyväksyä tämä.

«Vanhin ‹Vanhempi   1 – 200 / 204   Uudempi› Uusin»