torstaina, tammikuuta 31, 2008

Politiikan toimituksen esimies Timo Haapala

Seksibloki 2 - Hesari edustajien syyttäjänä ja tuomarina:
Koko päivä piti sulatella Helsingin Sanomien sunnuntainumeron ja sunnuntaisivujen juttua - tekijänä toimittaja Tanja Aitamurto - tästä viikon hässäkästä. Hesari luokittelee itsensä laatulehdeksi ja on hyvin herkästi sormi ojossa neuvomassa muita journalisteja työssään. Vastaavaa oksennusta, jonka HS oli lehteensä painanut, saa kai etsia Stalinin aikaisistä näytösoikeudenkäynneistä Neuvostoliitossa 1930-luvulla. Tyyli, jolla jottu oli tehty, tuskin vastaa edes Sanomain toimittajakoulun oppeja - ainanaan Antero Okkosen aikana.

“Maakunnan miehiä, iältään keski-ikä plus. Seksistisiä wannabe-alfauroksia. Kalapuikkoviikset-sektori“. Näin alkoi Hesarin juttu. Se aloitettiin luonnehtimalla mieskansanedustajia, jotka joutuisivat muutaman kappaleen jälkeen nimittömien HS-tuomareiden lahtipenkkiin.

Sitten oli pari lähdettä, jotka nimettömyyden suojamuurin takaa latelevat syytöksiään. Syytösten pohjalta on tehty “seitsemän syyllisen joukko”, joiden kuvat ovat komeasti esillä. Ilman tietoa, mistä heitä edes syytetään, he joutuvat vastaamaan syytöksiin. En viitsi panna edes nimilistaa tähän, ettei sotku etenisi. Asiaan kuuluu, että mitään tarkkoja syytöksiä ei siis edes ole. Fiilis “ne on niitä” riittää julkiseen teilaukseen, korjaan: mestaukseen.

Jotakin kertoo sekin, että kansanedustajaa tavoiteltiin vaimojenkin kautta. Siis ennen kuin edustaja tiesi tulevasta, nimeämättömästä oikeudenkäynnistään mitään.

Tällaista jälkeä syntyy, kun joku feminististinen toveritartuomioistuin pääsee mielensä päälle. Joskus jopa meikäläinen häpeää kollegansa puolesta.

Ja mitä hallaa tämä tekee sille oikealle asialle?

Seksuaalinen ahdistelu, joka on oikeasti tuomittavaa (ja tyhmää!) karkasi hömppäjulkisuuden puolelle, jonka arvovaltainen Helsingin Sanomat sitten omalla arvovallallaan päästi täysin käsistä. Mikähän näiden häpäistyjen kansanedustajien oikeusturva on lehden mielestä? Niin monen muun oikeusturvasta kun kannetaan näinä päivinä huolta, ja varsinkin Hesarin Sunnuntaisivulla.

Suomalainen mieskansanedustaja ei näköjään siihen joukkoon kuulu.

Vain siideri auttaa

Unelmien miestä etsimässä.

For more and more women, booze offers the only escape:
As a recovering alcoholic, I know how our society's constant assault on female self-esteem is creating unprecedented misery.

There are wonderful new ways to make young women feel worthless. Sparkling advertisements and whispering editorials encourage them to aspire to an ever-receding fantasy. You can never be beautiful or thin enough for the fashion magazines of 2008. You can never be sexy enough for MTV, or pornography. You can never be famous enough for Heat. The message is clear and simple and lucrative - be someone else. And that is the tiny voice inside every alcoholic's head.

keskiviikkona, tammikuuta 30, 2008

Vaikeaa

miksi kaunis ja fiksu nainen ei kelpaa?
Kaverieni mukaan teen siinä virheen että tapailen miehiä internetistä, mutta eikö täällä internetissäkin ole ihan tavallisia, samanlaisia miehiä kuin muuallakin? Baareissa notkuminenkaan ei hirveästi sytytä. Saan satoja vastauksia päivässä, ja olen käynytkin monilla deiteillä, mutta edes sieltä ei ole löytynyt loppujenlopuksi ketään.

Olen itsekin mallina töitä tehnyt ja fiksuksikin kehuttu.

En tiedä mitä teen väärin, vai miksi en vain pääse yhdessäkään suhteessa paria kolmea alkutreffejä pidemmälle.

En yksinkertaisesti tiedä mitä teen väärin, kaikki ympärilläni tuntuvat seurustelevan ja menevän naimisiin, minä en edes pääse seurustelun alkuun.

En tiedä, pelästyvätkä miehet "kilpailua", kun näkevät että monet muutkin miehet lähettelevät kommentteja? Ajattelevat että parempi löytää joku ihan ”tavallisen” näköinen tyttö niin ei tarviste kilpailla huomiosta?

Häiriköijät kuriin

Naiskansanedustajat selvittävät tasa-arvolain kehittämistä:
Naiskansanedustajat selvittävät tasa-arvolain kehittämistäKokeneet naiskansanedustajat Tarja Filatov (sdp), Heidi Hautala (vihr.)., Annika Lapintie (vas.) ja Marja Tiura (kok.) ovat valmiita selvittämään, pitäisikö tasa-arvolain säädöksiä tarkentaa koskemaan myös kansanedustajia. Häirinnän odotetaan puhuttavan kevätkautensa aloittavaa eduskuntaa.

Eduskunnan työntekijöille tehdyn kyselyn mukaan kymmenet naiset ovat kokeneet sanallista tai jopa fyysistä häirintää - usein kansanedustajan taholta. Nykyisellä tasa-arvolailla ei päästä kansanedustajien tekemään häirintään kiinni, sillä laki koskee vain työsuhteita, ei luottamustehtäviä.

Kansanedustaja Tarja Tallqvistin (kd.) mukaan ongelman taustalla ovat epätasaiset valtasuhteet.
Emännän apu.

tiistaina, tammikuuta 29, 2008

maanantaina, tammikuuta 28, 2008

Jopas miehet kehtaavat!

Eduskunnassa kuultua: "Hyvät hinkit"
Tapaus 1: Mieskansanedustaja tokaisee: "Hyvät hinkit" paikalla olevasta kansanedustajan naisavustajasta. Muut paikalla olevat miehet nauravat. Nainen kiusaantuu.

Tapaus 2: Eduskunnan kuntosalilla keski-iän ylittänyt mieskansanedustaja polkee kuntopyörällä. Lattialla matolla hänen edessään nuori naisvirkamies venyttelee. Mieskansanedustaja pyytää häntä siirtymään. Nainen luulee, että mies pyytää siirtymään, että mies näkisi taustalla olevan television paremmin. Nainen siirtyy. Mieskansanedustaja kommentoi muille paikalla oleville miehille: "No nyt näkyy peppu paremmin" ja nauraa. Muut miehet nauraa höristävät mukana. Naisvirkamies hämmentyy ja poistuu pian kuntosalilta. Muut paikalla olevat nuoret naiset kiusaantuvat.

Tapaus 3: Noin 25-vuotias nainen, kansanedustajan avustaja, joutuu hissiin kahdestaan reilusti keski-iän ylittäneen mieskansanedustajan kanssa. Kansanedustaja tuijottaa koko hissimatkan naisen rintoja.

Tapaus 4: Keski-iän ylittänyt mieskansanedustaja asettaa kätensä toisen kansanedustajan naisavustajan harteille ja sanoo: "Katsotaanpa näitä papereita yhdessä." Nainen pyristelee käden alta pois

Naiset kuriin

Päihdeäidit pakkohoitoon:
Päihteiden vaikutusta sikiöön pitkään tutkineen Helsingin Naistenklinikan synnytysosaston ylilääkäri Erja Halmesmäen mukaan jokaisella lapsella tulee olla oikeus syntyä terveenä.

- Sikiön ja äidin oikeudet ovat pahassa ristiriidassa keskenään. Äidin oikeus juoda on meillä suurempi kuin lapsen oikeus syntyä terveenä.

- Vauvan vastavarsin vammauttaminen päihteiden käytöllä on väärin. Se tulee estää, sillä pelissä on lapsen koko tulevaisuus, koko hänen elämänsä.

Kansanedustajamiehet raivostuivat käytössyytöksistä

Seksuaalinen häirintä eduskunnassa näyttäisi Helsingin Sanomien selvityksen mukaan olevan tiettyjen keski-ikäisten mieskansanedustajien aiheuttamaa.
Lehti teki laajan soittokierroksen eduskunnassa työskenteleville naisille ja miehille. Tämän perusteella kansanedustajien Pekka Vilkunan (kesk), Tero Rönnin (sd), Esa Lahtelan (sd), Lyly Rajalan (kok), Lauri Oinosen (kesk), Mika Lintilän (kesk) ja Tapani Mäkisen (kok) nimet nousivat esiin huonosti käyttäytyvinä miehinä.

Tero Rönni on raivoissaan väitteistä. Rönni vaatii, että hänet maininneiden on tultava omilla nimillään esiin.

- Tämä on törkeä syytös, Rönni jyrisee.

Voisiko näissä moitteissa olla jotakin perää?

- Minun mielestäni ainakaan minun kohdallani ei pitäisi olla pienintäkään perää, hän vakuuttaa.

- Ketään en ole ahdistellut. Kielenkäyttö toisen kollegan kanssa ryhmän lehtihuoneessa voi olla sellaista, ettei se kaikkien mielestä ole fiksua. Mutta törkeyksiä en ole kenellekään puhunut, enkä vallankaan naispuolisille mitään.

Lyly Rajala taas syyttää naisia termien sekoittamisesta.

- Kärpäsestä on tehty härkänen. Luultavasti seksuaalisen häirinnän ja kohteliaisuuden termit ovat menneet sekaisin. Minulla on tapana joskus viedä kukkia jollekin henkilökunnan ihmiselle tai kehua jonkun asua - jos se koetaan seksuaalisena häirintä, niin sitten minä olen varmasti suurrikollinen.

lauantaina, tammikuuta 26, 2008

Tosiasiallisen tasa-arvon edistäminen

Case: Naisasialiitto Unioni:
Tein tuossa syksyllä (14.10.2007) selvityspyynnön tasa-arvovaltuutetulle koskien Naisasialiitto Unionin harjoittamaa miesten syrjintää. Ajattelin, että eipä tuo nyt mihinkään johda, mutta yllätykseni oli suuri kuin sain Romanovin Päiviltä Smile postia, kirjeen, jossa ilmoitettiin asiani vireille tulosta.

Pyydän Teitä selvittämään rikkooko Naisasailiitto Unioni tasa-arvolakia syrjiessään mm. ilmoittelussaan miehiä ja rajaamalla "Vapaa pääsy" kurssiluennot vain naisille.

No niin lakinainen muotoilee vastauksessaan mm. näin:

Lakinainen: Tässä luennoille pääsyä koskevassa sukupuolirajoituksessa on kysymys tasa-arvolaissa sallitusta rajoituksesta. Tasa-arvolain 9§ 2 momentin 4. kohdassa sallitaan nimittäin tosiasiallisen tasa-arvon edistämiseksi väliaikaiset, suunnitelmaan perustuvat erityistoimet, joilla pyritään tasa-arvolain tarkoituksen toteuttamiseen. Unionin sukupuolirajoituksessa on kysymys nimenomaan tällaisesta erityistoimesta, eikä pääsyrajoitus siten ole lain vastainen, vaan päinvastoin, mitä suurimmassa määrin tasa-arvolakia edistävä.

perjantaina, tammikuuta 25, 2008

Kari Enqvist

Alla oleva kolumni on julkaistu juuri Lääkärilehden 4/2008 numerossa.

Laulu keski-ikäisistä äijistä

Kuulin radiosta, että Lappeenrannan kansainvälisissä laulukilpailuissa on valiteltu miesten puutetta. Tämä ei tullut minulle yllätyksenä. Kyseessä on oire laajemmasta ongelmasta: minne kaikki miehet ovat menneet? Missä he työskentelevät? Lääkärit naisistuvat ja yliopistot naisistuvat. Naiset rynnivät eteenpäin elämän kaikilla alueilla. On kuin miehet olisivat väistymässä kuin jokin evoluution paineessa kevyeksi punnittu lentokyvytön lintulaji.

Toki me kaikki tunnemme monia miehiä. He kertovat kahvihuoneissa huonoja vitsejä ja luikkivat ohitsemme käytävillä syyllisen näköisinä kunnes äkkiä, eräänä päivänä, jota emme tarkkaan pysty muistamaan, he ovat kadonneet. Vain jokunen pöllämystynyt poninhäntäpäinen sivari istuu enää vahtimestarin kopissa kuin muistona entisestä ajasta. Mitä oikein on tapahtunut? Minne miehet menevät, kun he sulkevat oven takanaan – onko olemassa jokin musta aukko, jonne tämän planeetan miehet ovat vähä vähältä imeytymässä?


Vastaus on, että miehet ovat kyllä tallella jossakin syvävarastossa. He ovat vain kadonneet pinnalliseksi käyneen maailmamme tutkasta ja ilmaantuvat kehiin äärimmäisessä hädässä, kun pakon edessä heidän olemassaolonsa joudutaan tunnustamaan.

Siksi tämä on laulu keski-ikäisistä äijistä, noista harvoin ylistetyistä. Sosiologien rakastamissa ristiintaulukoinneissa he edustavat ryhmää, jonka mediaseksikkyys on pahasti pakkasella. Heiltä puuttuu nuorten dynamiikka, vanhusten viisaus ja naisen ääni. Heidän katsojalukunsa ovat alhaiset. Heidät on saneerattu elämäksi kutsutusta tosi-TV:stä.

So fucking what? He ovat näkymättömiä, kunnes heitä tarvitaan. Sillä kun kaupungin lämpövesiputki rikkoutuu, keitä kokoontuu katuun tehdyn reiän ääreen? Ei siellä näy vaihtoehtonuoria rastapipoissa, ei goottilolitoja, ei naistutkimuksen esitaistelijoita. Nenärenkaiden sijasta viemärin suulta löytyy omenavartaloiden ponteva rivistö ja valkoisina vilkkuvia persvakoja. Siellä ne miehet ovat, kurkistelemassa kaivantoihin polvet savessa, selällään lavuaarin alla ruuvinväännin kädessä, mittailemassa tielinjoja nihkeän kosteassa syysmetsässä.

Nämä Atlaksen jälkeläiset kantavat maailman taakkaa, tosin puuskuttaen. Ilman heitä tunnettua sivilisaatiota ei olisi olemassa. Moderni tanssi, katutapahtumat, vaihtoehtokulttuurit voivat kaikki näivettyä pois, ja silti elämä jatkuisi. Mutta jos keski-ikäiset paksut miehet temmataan Jesajan lailla tulivaunuissa taivaisiin, ketkä silloin hoitavat kaivinkoneita? Ketkä ajavat kesällä soraa ja talvella lumiauraa? Kuka tulee apuun, kun katto vuotaa tai kun pitää asentaa liesi paikoilleen? Kuka enää tekisi vähälahjaisten, hemmoteltujen nuorisovaikuttajien halveksimat paskaduunit?

Viihteellistyvä maailma ei huonosti pukeutuneista, ylipainoisista äijistä piittaa. Se myrkyttää nuoret mielet väheksymään oikeaa työtä. Ihmiselämän korkeimmaksi tavoitteeksi se määrittää julkkikseksi tulemisen; olla henkilö, joka on tunnettu siksi, että on televisiosta tuttu. Punnitun puheen tilalle sillä on antaa vain yhdentekeviä äänisykäyksiä. Ajatusten vaihdon tilalle nostetaan julkinen poseeraus. Television keskusteluohjelmissa se korvaa ajattelijat näyttelijöillä, jotka osaavat ilmaista itseään kovalla äänellä ja paatoksella mutta joilla vain äärimmäisen harvoin on mitään kiinnostavaa sanottavaa. Miksipä ihminen, joka tyypillisesti on tietoaineissa vain vähän koulutettu ja joka työkseen teeskentelee olevansa joku toinen, olisikaan asiantuntija etiikan, yhteiskunnan tai bioteknologian saralla?

Tämä on trendi, joka ei ole kääntymässä. Sekin on äijien vika. He eivät ole nousemassa barrikadeille eivätkä kaappaamassa yhteiskunnan huomiota. He valittavat harvoin ja tyytyvät vähään, pesevät autoa viikonloppuisin ja kirjoittelevat sekavia kolumneja Lääkärilehteen. Tämä laulu soi siis mollissa, kuten niin monet suomalaiset rallit. Puhummehan nyt kansasta, joka ilon ja valon juhlana, jouluna, hyräilee hilpeänä "kuka yksinään kulkee nyt kalmistoon, kuka yksin näin kylmässä on". Me kyllä tiedämme siellä lepääjien nimet: se on ennen aikojaan nukkuneiden miesten Spoon River.

Kuuntele tunteitasi nainen!

Rakastuin mä luuseriin:
Asia on niin että olen päässyt tutustumaan OIKEASTI erääseen mieheen, joka on maineeltaan ns. renttu. Hänet tunnetaan pääasiassa juopottelustaan ja entisistä mokailuistaan, kun hän on nuorempana tehnyt rikoksia, ollut rattijuoppo j.n.e. Mutta kun olen oppinut tuntemaan hänen oikean itsensä olen huomannut että hän on todella kiltti, ymmärtäväinen, fiksu ja ihana ihminen.

Mulla on takanani pitkä suhde "kunnon" miehen kanssa, joten tiedän kyllä millaista sekin voi olla. "Kunnon" mies, ns. anopinunelma, ei välttämättä ole oikealta persoonaltaan yhtään sen parempi kuin ns. renttu.

Tuota viimeistä lausetta ei varmaan kukaan ymmärrä, mutta olkoot.

tiistaina, tammikuuta 22, 2008

Ylhäisön ongelmia

Sukupuolensa pettämät:
Miesten ongelmat kasaantuvat kouluttamattomille, naisten ongelmat akateemisille ja hyvin palkatuille.

"Suomessa työnantajat arvostavat kaikkein vähiten Euroopassa akateemista koulutusta. Tämä on tekemisissä sellaisen mieskuvan kanssa, että koulutus ei ole itseisarvo. Se säilyy sukupolvelta toiselle. Miehet eivät ole halukkaita myöskään kouluttautumaan uudentyyppiseen työhön. Naiset käyvät monipuolisemman työuran läpi elämässään kuin miehet. Miehet pitävät kiinni siitä, että minulla on kirvesmiehen koulutus", Soikkeli miettii.

maanantaina, tammikuuta 21, 2008

Pojat

The Problem With Boys:
When a disparity hurts females or minorities, major efforts are implemented to redress the situation. Why not with boys? In our politically correct world, if you point to an inequity against women or a minority, you’re considered heroic, but dare you point out a deficit suffered by men, you’re demonized as a whiner or anti-female. Today’s media leaders, when in college, were relentlessly told how oppressive men are, so now, these media gatekeepers usually refuse to publish male-positive pieces. So, except for a few minimally influential books and articles, all we continue to hear is an endless, often unfair drumbeat about how girls and women continue to be shortchanged.
Missit.

sunnuntaina, tammikuuta 20, 2008

Tie seksiin

Enemmän seksiä siivoomalla.
Antaisin enemmän seksiä jos mieheni siivoisi enemmän.Hoitaisi useammin lapsiamme ja muutenkin osallistuisi aktiivisemmin kotihommiin.Antaisi minulle aikaa itselleni,rahaa parturiin ja tuntea itseni hemmotelluksi.En ole mikään kone,jota voi "käyttää"24 tuntia vuorokaudessa tarpeisiin.Illalla olen todella väsynyt töissä oloon,lapsiin,ukon passaamiseen yms.Kunnon yöunet,siisti koti ja shoppailureissu tekisi hyvää.Eiköhän illalla sängystä löytyisi aktiivisempi nainen.Jos mies tekisi saman kuin nainen,ei kykenisi hommiin ollenkaan.Näin on.
Pervo.

lauantaina, tammikuuta 19, 2008

Aloitteet

Naisten ylimielinen passiivisuus.
Joku passiivinen nainen kirjoitti aloitteen tekemisestä joka kuvaa todella hyvin monen naisen ylimielistä ajatuksenjuoksua:

"Kuulin hyvän moton yhtenä päivänä: kun mies on sinusta kiinnostunut, hän kertoo sen kyllä. Naisen ei tarvitse tehdä muuta kuin olla oma itsensä."

Tähän varsin ilmeisesti joku miespuolinen kirjoittaja vastasi hyvin:

"Tuon voisi kääntää myös näin:

Kun nainen on sinusta kiinnostunut, hän ei varmasti kerro sitä. Miehen pitää olla paljon muuta kuin oma itsensä."

perjantaina, tammikuuta 18, 2008

Naiset väkivaltaisia

Miehet usein naisten väkivallan kohteina:
Nuoret miehet joutuvat parisuhteissaan yllättävän usein väkivallan kohteiksi, kertoo Lääkärilehdessä julkaistava tutkimus. Jopa 17 prosenttia parisuhteessa olleista 18 - 20-vuotiaista varusmiehistä ilmoitti joutuneensa kumppaninsa lyönnin kohteeksi.

Toisaalta vain prosentti varusmiehistä ilmoitti itse lyöneensä kumppaniaan.

Ihaana renttu!

Anna-Emilian surmaepäilty on tuomittu henkirikoksista:
Olin sanonut Annalle, että hän ottaisi ennemmin alligaattorin tai kalkkarokäärmeen lemmikiksi. Että sellainen olisi vähemmän vaarallinen kuin se mies, murtunut isä kertoi maanantaina IS:lle.
"Mutkun iskä tappajarenttu on niin ihana poikaystävä..."

Prostitution Ban Huge Success in Sweden.

The Economics of Marriage:
It takes two to tango, and it also takes two to get married. Marriage therefore requires you to go out and find someone you want to marry, and persuade them to marry you. It's a matching problem, and it is not unique to marriage. Getting a job is emotionally a different proposition to finding a wife or husband, but in some ways it's similar: you need to consider a range of jobs, work out which ones you prefer, and persuade the employer that he likes the match as much as you do. And just as in the job market, who matches up with whom, and on what terms, will depend on what the competition is offering.

torstaina, tammikuuta 17, 2008

Mediamyytit elävät

Usko, toivo ja bullshit:
Eivätkä jo ajat sitten asenteelliseksi, puolueelliseksi ja metodeiltaan vääristeleväksi vuonna 1997 toteutetun "Usko, toivo, hakkaus" -kyselytutkimuksen johtopäätökset milloinkaan katoa julkisuudesta? En luule paljon liioittelevani, kun totean, että päivittäin saa lehdistä lukea ja tv:stä kuulla, että suomalaisnaisista 40 prosenttia on kokenut parisuhdeväkivaltaa joskus ja että 20 prosenttia elä parhaillaan väkivaltaisessa suhteessa. Väkivallaksi määriteltiin mm. se, että joku mies on käyttäytynyt tavalla jonka nainen eli kyselyn vastaaja "on kokenut seksuaalisesti uhkaavaksi". Aviopuolison suhteen väkivallaksi luokitellaan myös "kiinni pitäminen", "painostaminen" ja uhkailu sekä naisen kokemukset väkivallan uhasta. Näin maailmoja syleilevällä määritellyllä väkivaltaa kokeneiden prosentin olisi luullut olevan paljon korkeampikin.

Ongelma on siinä, että kyselytutkimuksista oiotaan mutkat suoriksi ja todetaan yksiselitteisesti ilman sen kummepia varauksia, että "20 prosenttia suomalaisnaisista elää väkivaltaisessa parisuhteessa". Suuri osa lukevasta yleisöstä on autuaan tietämätön tutkimuksen löyhästä väkivalta-termin määrittelystä, ja tulkitsee näiden naisten tulevan hakatuiksi, potkituiksi, kuristetuiksi, teräaseella lyödyiksi, ammutuiksi ja/tai raiskatuiksi parisuhteessaan. Puhutaanhan otsikossakin "hakkauksesta". Suomalainen uhrifeminismi, jolle tämä tutkimus on jo kymmenen vuoden ajan muodostanut älyllisen selkänojan ja ehtymättömän argumenttiarsenaalin, on tehnyt parhaansa edistääkseen juuri tällaista tulkintaa.

Tasa-arvokeskustelu on täynnä tarkastamattomia väitteitä, päättömyyksiä, suoranaista valehtelua ja kollektiivista syyllistämistä. Tietyt väitteet ovat saaneet niin vahvan ja yleisesti hyväksytyn aseman, ettei niiden totuudellisuutta enää haluta tai uskalleta kyseenalaistaa, vaikka ne alunperin ovat olleet hyvin kiistanalaisia, ylitulkittuja, vääristeltyjä tai suoranaista höpöhöpöä. Tuon surullisenkuuluisan 20 prosentin tai "joka viidennen suomalaisen miehen" (tekijänä) voisi mainita "naisen euro on 60-80 senttiä", "parisuhdeväkivallan tekijä on lähes aina mies", "suomalainen yhteiskunta hyväksyy naisten alistamisen", "naiset saavat samasta työstä vähemmän palkkaa", "Suomi on Euroopan väkivaltaisin maa" jne.

Em. Hesarin jutussa naisen oloja Suomessa kuvaamaan oli valittu ilmeisesti haastateltavana olleen Natalie Gerbertin (Monika-naiset) seuraava kertomus:

"Suomalainen mies piti virolaista vaimoaan kolme vuotta kettingillä sidottuna navetassa, kuin koiraa."