keskiviikkona, lokakuuta 17, 2012

Galluppia pukkaa

Kopio US-blogista

Edelliseen postaukseen liittyen, tässä hiukan galluppia laasaslaisiin keskusteluihin osallistuvista blogin lukijoista.

1. Oletko konservatiivi?

2. Edustatko keskiluokkaa (opettajat, virkamiehet, lääkärit, asianajajat tms.)?

3. Kuinka paljon puhut seksin puutteesta?

4. Mikä on suhtautumisesi homouteen?

5. Oletko antifeministi?

6. Oletko rasisti tai maahanmuuttokriitikko?

Vastaa niihin kysymyksiin, joihin haluat.

Omat vastaukset

1. En ole konservatiivi. Suhtautaudun ääriliberaalisti erilaisiin sukupuolisuuden muotoihin, en ole aikomuksessa perustaa ydinperhettä, enkä edes halua toimia perheen elättäjänä - vietän mieluummin itse aikaa hellan ja kaulimen välissä. En ole uskovainen.

2. En edusta keskiluokkaa, vaan syrjäytynyttä luokkaa.

3. Kirjoittelen seksin puuttesta silloin tällöin, se ei ole kuitenkaan päällimmäisenä mielessäni.

4. Olen umpihetero, mutta hyväksyn homoilun ja homoliitot. Homojen adoptioon minulla ei ole tarkempaa kantaa, sillä se ei kuulu erityisiin kiinnostuksen aiheisiini.

5. Kutsun itseäni mieluummin maskulistiksi, enkä ole suoranaisesti feminismiä vastaan. Sen sijaan vastustan feminismin hegemonista valta-asemaa, eli valtiofeminismiä.

6. En tunnusta rasismia. Maahanmuuttokriittisyys ei kuulu kiinnostuksen kohteisiini - pienellä poikkeuksella: kannatan maahantulevien sukupuolijakauman korjaamista siten, että naisten osuutta lisätään huomattavasti suhteessa miesten osuuteen.

40 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

1. Arvokonsevatiivi
2.En. Alinta paskaa.
3.Suht paljon. Siitä puhe, mistä puute...
4.Seminegatiivinen. En pidä Jani Toivola tyypin mediahomoista, mutta muuten ok.
5. Kyllä.
6. Kyllä.

Anonymistikko kirjoitti...

1. En, vaan hyvin liberaali.
2. Kouluttamaton pätkätyöläinen, joten kaipa yhteiskuntaluokkani sinne aika alas menee.
3. En puhu siitä käytännössä yhtään, mutta kyllähän se mielessä on.
4. Ei minulla ole periaatteessa mitään homostelua vastaan, mutta käytännössä olen hetero, koska miehet ovat äärimmäisen harvoin viehättäviä.
5. Kyllä, koska näen feministit tasa-arvon vastustajina.
6. En. Minun puolestani rajat saisi vetää kokonaan auki (mutta tietenkään maahanmuuttajille ei voisi silloin antaa mitään sosiaalietuuksia).

Homo kirjoitti...

Minusta näihin kysymyksiin on mahdoton vastata yksiselitteisesti, mutta vastataan kuitenkin jotain:

1. Oletko konservatiivi?

Joissain asioissa olen konservatiivi, toisissa taas en. Näen itseni kuitenkin enemmän liberaalina kuin konservatiivina (ja uskoakseni olen keskivertokansalaista selvästi liberaalimpi), vaikka voi olla, että joku muu voi olla toista mieltä. Useimmissa konservatiivisuutta mittaavissa nettitesteissä (poislukien kysymyksiltään perussuomalaisittain virittynyt vaalikone) olen sijoittunut varsin liberaaliin päähän.

Olen kuitenkin huomannut, että ainakin huumeiden suhteen kantani on kuitenkin vuosien varrella muuttunut kriittisemmäksi (konservatiivisemmaksi?) vuosien mittaan.

Toisaalta riippuu hirveän paljon määritelmistäkin, että mitä katsotaan konservatiivisuudeksi (ja onko liberaaliuus sen vastakohta). Esimerkiksi onko myönteinen suhtautuminen aseisiin, aseenkanto-oikeuteen tms konservatiivisuutta/liberaaliuutta? Minusta sen voi perustellusti luokitella kummankin aatteen mukaan kannatettavaksi asiaksi, vaikkei näin usein ajatellakaan. Minulla on muuten melko neutraali suhtautuminen aseisiin.

2. Edustatko keskiluokkaa (opettajat, virkamiehet, lääkärit, asianaajat tms.)?

Saattaa olla, että tämä luokittelu osuus suhteellisen lähelle itseäni, mutta tässäkin on tekijöitä jotka puoltaisivat sekä ylempää, että alempaa (ainakin ylempää tai alempaa keskiluokkaa) luokittelua.

Ja mikä loppujen lopuksi määrittää mihin luokkaan kuuluu? Mihin luokkaan kuuluu esimerkiksi työtön tohtori? Entäs siivoojaa huonommin ansaitseva tohtori? Entäs työtön tohtori, jolla on kuitenkin huomattavan suuri omaisuus? Entäp varsin kouluttamaton henkilö, joka kuiteknin tienaa selvästi keskimääräistä enemmän tai on selvästi keskimääräistä varakkaampi?

3. Kuinka paljon puhut seksin puutteesta?

Puhun seksin puutteesta jonkin verran, etenkin tässä blogissa ja joskus muuallakin. Riittävän nuorena homona en kuitenkaan itse ole aikuisiällä kärsinyt tällaisesta ongelmasta - ja vaikka seksuaalinen markkina-arvo varmasti minullakin iän myötä jossain vaiheessa alkaa laskea kuin lehmän häntä (vrt. narttujen hedelmällisyys vaihdevuosia lähestyttäessä), niin voi hyvinkin olla, että olen harrastanut ennen sitä riittävästi seksiä loppuelämän tarpeisiiin - ts. kyllästynyt seksiin.

Seksin puutteesta puhuminen tulee usein kuitenkin käsiteltyä ohimennen - tai implisiittisesti. Näin on esimerkiksi puhuttaessa markkina-arvon korkeudesta tai mataluudesta (ja markkina-arvon määräytymisestä) - tai markkina-arvojen erosta, seksuaalisten tarpeiden voimakkuuden välisistä eroista miesten ja naisten välillä - ja näistä eroista seuraavista seikoista.

Homo kirjoitti...

4. Mikä on suhtautumisesi homouteen?

Suhtautumiseni homouteen lienee jossain neutraalin ja varsin positiivisen välillä (vaikka itse sanonin ja omien täsmällisten kantojen määrittäminen objektiivisesti on haasteellista), mikä tuskin on kovin yllättävää, koska luokittelen itseni homoksi.

Narttujen keinosiemennyslakia kuitenkin vastustin, koska se oli epätasa-arvoinen miesten kannalta. Etenkin homomiesten asema heikkeni olennaisesti lain myötä, kun aiemmin sallittu sijaissynnyttäminen enemmän tai vähemmän kiellettiin lain myötä. Ja erityisen vastenmielisenä koin sen, että lesbot ja muut femakot tästä huolimatta kovasti ajoivat lakia tästä huolimatta (tai ehkä miesvihamielisyyttään juuri tämän takia) - ja heittivät samalla miesten oikeudet itsekkäästi ja iloisesti bussin alle oman etunsa nimissä - vaikka he olivat ilman keinosiemennyslakiakin päässeet hyvin keinosiemennyksen piiriin, eikä laki ollut heidän oikeuksiensa kannalta siten mitenkään välttämätön.

Yhdenvertaisuus- ja yksinkertaisuussyistä kannatan myös rekisteröidystä parisuhteesta luopumista ja sen korvaamista sukupuolineutraalilla avioliitolla. On turha tehdä tarpeettoman monimutkaista lakia vain sen takia, että joillekin tolloille on nimenpalvonta niin tärkeää, kun yksinkertaisempi laki ajaa saman asian. Tämähän muistuttaa tieteessä käytettyä Occamin partaveitsen periaatetta.

5. Oletko antifeministi?

Monien muiden asioiden ohella olen antifeminismi, koska minusta feminismi on pääsääntöisesti naisten etua ajava miesvihamielinen ja epä-älyllinen aatesuuntaa. Myönnän kyllä, että feministeiksi itseään kutsuvien joukossa on joitain yksittäisiä oikean tasa-arvon kannattajia, jotka esimerkiksi ajavat asevelvollisuuden ulottamista myös naisiin kohdistuvaksi tasa-arvon nimissä (eikä mitään Suomen vallitsevissa oloissa älyllisesti epärehellisiä esityksiä, että on muka tasa-arvon kannattaja, koska ei haluaisi miestenkään olevan asevelvollisia), mutta tällaisia feministejä on häviävän pieni osa kaikista feministeistä. Minusta heidän kannattaisi kutsua itseään mieluummin tasa-arvon kannattajiksi tms, koska feminismi on jo niin tahrautunut aate - ja koska feminismi-sanan femakko-osuudesta jo näkee, että sen taustalla on juuri narttujen asian ajaminen. Olihan natsienkin joukossa Oskar Schindlerin kaltaisia henkilöitä, mutta siitä huolimatta natsismi luokitellaan perustellusti epähumsaaniksi aatteeksi.

6. Oletko rasisti tai maahanmuuttokriitikko?

Niin kauan kuin olen tiennyt rotujen (ja ennen kuin joku "viisaasti" tokaisee, niin tiedän kyllä useimpia paremmin, että rotukin on häilyvä käsite) ja rasismin olemassaolosta, olen pitänyt jokseenkin väistämättömänä, että käytännössä jokainen ihminen on vähintään jossain määrin rasistinen - oli oma etninen tausta mitä hyvänsä. Oma käsitykseni on se, että hyvin usein henkilö voi suhtautua samaan aikaan rasistisesti sekä omaan rotuunsa, että muihin rotuihin - riippuen asiasta. Esimerkiksi musta voi samaan aikaan kantaa kaunaa valkoisia kohtaan kaunaa siitä, että miten mustia on etenkin historiallisesti kohdeltu kaltoin, mutta kuitenkin esimerkiksi pelätä (osittain perustellusti) enemmän katuväkivallan uhriksi joutumista toisten mustien taholta.

Arvelen myös, että rasismi on jossain määrin luontaista, aivan niin kuin moni muukin yleensä kielteisenä pidetty ilmiö, kuten varastaminen, pahoinpitely tai raiskaaminen.

JATKUU seuraavassa viestissä...

Anonyymi kirjoitti...

1. En. Olen oman tieni kulkija, jonka puolesta muutkin saavat elää elämänsä suurin piirtein miten huvittaa. Kunhan siis eivät yritä kohtuuttomasti rajoittaa minua. :D

2. Aika lailla luokaton olen. :) En elätä (työtä tekemällä) edes itseäni. Omasta mielestäni en omaa riittäviä "resursseja" menestyäkseni sen enempää työ-, kuin pariutumismarkkinoillakaan. Ylioppilas- ja ammattitutkinto löytyy, mutta palkkatyötä en ole koskaan kysellyt, vaikka ikää on jo 30.

Silloin tällöin hakeudun työkkärin kautta kursseille tai työelämävalmennukseen (ja väitän tietenkin etsiväni töitä), niin välttänen "osoitukset" ja karenssit.

3. Ennen vitsailin aiheesta melko paljon. Nykyisin en enää koe olevani "puutteessa". Oikeastaan koen seksielämäni yltäkylläiseksi. Masturboin monta tuntia päivässä, enkä yleensä "suostu" edes laukeamaan, niin voin tehdä sitä lisää hyvällä "tuntumalla" (pornoa hyödynnän suht vähän - en läheskään päivittäin, ja keskimäärin muutamia minuutteja kerrallaan). Oma kiva on vaan niin... öh... kivaa.

4. Homoilua on tarjottu, mutta ei kiinnosta ollenkaan. Kukin kuitenkin "tyylillään".

5. En jaksa yleensä provosoitua aiheesta. Kuitenkin koen allergisen reaktion, jos joudun kuuntelemaan "naisten kärsimystarinaa". Käännän asialle selkäni.

6. En. Vaikka sosiaaliturvajärjestelmä romahtaisi ylikysynnän vuoksi, ja kuolisin asunnottomana nälkään tai pakkaseen, se on sen ajan murhe. Ja omaa kuolemaani en ylipäätään koe kovin kummoiseksi murheeksi. Olen olemassa nyt, puolen tunnin päästä vain 'todennäköisesti'.

Loppuun lainaus Chuck Palahniukin teoksesta Fight Club:

"Me emme ole erityisiä.
Mutta emme me myöskään ole paskaa tai roskaa.
Me vain olemme.
Me vain olemme, ja se mikä tapahtuu, vain tapahtuu."

MGTOWfi kirjoitti...

1. Kaukana siitä.
2. En, mutta toivon joskus edustavani.
3. En paljoa. En koe sitä ongelmaksi.
4. Vaihtelee positiivisesta yhdentekevään.
5. Olen.
6. En.

Ile kirjoitti...

1. Oletko konservatiivi?
Yleisesti ottaen en. En tosin myöskään ole mikään "vapaa hihhuli".

2. Edustatko keskiluokkaa?
Koulutuspohjan puolesta kyllä. En kuitenkaan varallisuudeltani ole siinä lohkossa, johon keskiluokkaisuudella usein viitataan, vaan huomattavan paljon alempana.

3. Kuinka paljon puhut seksin puutteesta?
Puhun siitä hyvin vähän. Pidän teemaa kuitenkin äärimmäisen merkittävänä asiana yhteiskunnallisesti. Yksilöllisellä tasolla toimivan seksisuhteen puuttuminen elämästä vie elämästä merkittävän osan pois.

4. Mikä on suhtautumisesi homouteen?
Jokainen voi toteuttaa seksuaalisuuttaan haluamallaan tavalla (kunhan ei vahingoita ...). Hieno juttu jos se onnistuu itselle tyydyttävällä tavalla. Homoseksuaalisuudesta ym. seksuaalivähemmistöjen asioiden esillä pitämisestä on kuitenkin nyky-yhteiskunnassa tullut jonkinlainen itseisarvo. Se, että seksuaalivähemmistöasiaa tulee joka tuutista, on alkanut jo kyllästyttää.

5. Oletko antifeministi?
Jonkun ihmisen määrittelemänä taidan olla, vaikka en itseäni luonnehtisikaan tuolla termillä. Feministinä itseään pitävät ovat minun silmin asioita katsoen tavattoman usein syyllistyneet sellaiseen toispuolisuuteen, että siitä seuraa kokonaisuus (me suomalaiset) huomioiden vain pahoinvointia. Tämän takia feminismistä on itselleni tullut lähellä kirosanaa ole asia.

6. Oletko rasisti tai maahanmuuttokriitikko?
Rasisti en ole missään nimessä. Maahanmuuttoon, kuten mihin tahansa muuhunkin politiikan alueeseen, pitää suhtautua kriittisesti. Kriittistä, kokonaisuus huomioon ottavaa, tapaa suhtautua maahanmuuttoon liittyviin asioihin, on Suomessa ollut toistaiseksi liian vähän. Onneksi se on lisääntynyt.

Anonyymi kirjoitti...

1. Oletko konservatiivi?
- Olen, sekä poliittisesti että moraalisesti.

2. Edustatko keskiluokkaa?
- Kyllä, sekä koulutuksen että tulojen suhteen

3. Kuinka paljon puhut seksin puutteesta?
- En juuri koskaan, olen pitkään jatkuneessa onnellisessa ja runsaasti seksiä sisältävässä avioliitossa.

4. Mikä on suhtautumisesi homouteen?
- En kärsi homofobiasta, koska en pelkää vaan inhoan homoja.

5. Oletko antifeministi?
- Olen ja niin on vaimonikin.

6. Oletko rasisti tai maahanmuuttokriitikko?
- Olen pikkaisen rasisti ja reippaasti maahanmuuttokriittinen.

Homo kirjoitti...

JATKOA edellisestä viestistä...

Jos rasismia vastaan haluta taistella, niin kuin minusta tiettyyn rajaan asti tuleekin tehdä, on minusta tärkeää tiedostaa myös se seikka, että jokaisella on luultavasti myös jonkin verran piilevia rasistisia asenteita omaa ja(/tai) muita rotuja kohtaan, oli sitten musta, valkoinen tai jotain siltä väliltä. Aivan samaan tapaan kuin oikeuslaitoksella on tutkitustikin tapana suosia naisia miesten kustannuksella, vaikkei sitä yleensä myönnäkään - ja myöntämättömyyden takia ei syntynyt halua puuttuakaan tähän syrjintään, kun uppiniskaisesti on kiistetty tosiasiat.

Joidenkin mielestä implisiittistä "rasismia" mittaavat testit (esimerkiksi mustien ja valkoisten naamojen näyttämisen yhteydessä ajoituserot erilaisia hyviä tai huonoja sanoja valitettassa) kertovat jotain todellisestakin rasismista. Suhtaudun tähän väitteeseen jossain määrin skeptisesti, mutta minun kohdalla testit ovat väittäneet minun suosivan lievestästi mustia - eli, että käytännössä saattaisin olla lievästi rasistinen valkoista rotua kohtaan.

Olen Tatu Vanhasen kanssa samoilla linjoilla siitä, että tehokas keino torjua rasismia olisi sekarotuisten lasten synnyttäminen. Samoin pidän täysin mahdollisena, että ihonvärin, kropan eri osien muotojen yms lisäksi rotujen välillä voi olla keskimääräisiä eroja myös esimerkiksi älykkyydessä tai periytyvissä luonteenpiirteissä, joskaan en usko asiaa olevan selvitetyn lähimainkaan riittävästi. Mielestäni on pöyristyttävää, että pelkästään ideologiaan vedoten yritetään kieltää tällaisten erojen mahdollinen olemassaolo.

Paras ystäväni on maahanmuuttaja- ja muslimitaustainen, joskin melko suomalaistunut ja uskonnollisesti käytännössä jotain hyvin sekulaarin ja ateistin/agnostikon väliltä.

Olen kuitenkin muuttunut muutaman viimeisimmän vuoden aikana maahanmuuttokriittisemmäksi, joskin olen mielestäni vähemmän maahanmuuttaJAkriittinen kuin maahanmuuttajataustainen ystäväni. Mielestäni taloudellisesti vaikeassa tilanteessa, jossa valtio velkaantuu joka vuosi miljardeilla euroilla ja suuret ikäluokat katoavat työelämästä, ei Suomen kannatta heikentää entisestään huoltosuhdetta rahtaamalla tänne sankoin joukoin väkeä, jonka työllisyys tilastojen valossa tulee olemaan niin heikko, että se pikemminkin heikentää entisestään heikkoa huoltosuhdetta. Samoin minusta kehitysapu voisi olla suomalaisille melko kivuton leikkauskohde, eikä velkarahalla kehitysavun maksaminen ole muutenkaan kestävää. Minusta kehitysmaiden pitää itse ratkaista ongelmansa - emmekä me edes täältä käsin pysty hoitamaan heidän asioitaan, joissa ongelmat ovat valtavan suuria, elleivät he itse innostu esimrkiksi pistämään väestöräjähdystä kuriin. Nykyinen kehitysapu vain ruokkii kestämätöntä veästöräjähdystä ja öljyn tai lainnotusaineiden kaltaisten resurssien hupeneminen johtaa väestönkasvun myötä vain valtavasti pahempiin nälänhätiin ja ympäristön tuhoutumiseen.

JATKUU vielä seuraavassa viestissä...

Homo kirjoitti...

Kuitenkin vielä suurempana uhkana pitkällä aikavälillä näen muslimien osuuden kasvamisen väestössä. Muslimien joukossa on tutkitusti valitettavan paljon henkilöitä, jotka kannattavat sharia-lakia myös homojen hengiltäkiduttamisineen, mitä en homona näe kovin hyvänä asiana. Ja jo nyt joissain Euroopain maissa, missä on muslimien osuus kasvanut suurehkoksi, on alkanut esiintyä muslimien taholta valitettavan yleisesti väkivaltaa homoja kohtaan. Enkä voi ymmärtää niitä ihmisiä, jotka eivät suostu myöntämään tämän kehityskulun vaaraa Suomessakin - ja keskustelemaan asiasta ja siitä, että olisi kehityskulku mitenkään estettävissä. Ei asia katoa minnekään vaikenemalla.

Samaan hengenvetoon minun täytyy sanoa, että vaikka en toivokaan mitään massamuuttoa muslimaista Suomeen, ovat länsimaat kohdelleet minusta muslimimaita todella ikävästi. Oli kyse vaikka Iranin demokraattisen ja jokseenkin sekulaarin johdon korvaamisella vallankaappauksella johtoon nostetulla diktaattorilla, maiden rajojen piirtämisestä mielivaltaisesti, öljyn ryöstöstä, etnisen puhdistuksen järjestämisesta Palestiinassa - ja sionistien ihmisoikeusrikosten jatkuvan katsomisen läpi sormien - ja jopa tukemisen. Palestiinalaisiin kohdistuneen ja edelleen jatkuva etninen puhdistus on minusta lähes natsien tekoihin verrattavaa - ja koen hyvin tärkeäksi, että Israel saatettaisiin vihdoin teoistaan vastuuseen edes samanlaisen kauppasaarron avulla, kuin mikä kohdistui Etelä-Afrikkaan.

Kaiken tämän sanottuani, pidän itse itseäni aidosti keskimääräistä selvästi vähemmän rasistisena. Olen kuitenkin myös maahanmuuttokriitikko ja suhtaudun kielteisesti etenkin islamiin ja mielestäni kaikille ihmisille olisi parasta ja järkevintä luopua lapsellisista, epätieteellisistä ja aikansa eläneistä uskonnoista, jotka ovat vain omiaan synnyttämään eripuraa ja suoranaista väkivaltaa niin toisten uskontojen kanssa, kuin myös saman uskonnon sisälläkin (esimerkiksi ympärileikkaukset, raajojen amputoinnit, roviolla polttamiset, inkvisitio yms).

Homo kirjoitti...

Anonyymille:

Jos ei pidä Jani Toivolasta, niin ei se minusta ole mitään seminegatiivisuutta homoja kohtaan. En minäkään erityisemmin pidä Jani Toivolasta (joskaan hän ei ole vielä siitä pahimmasta päästä). Olisin kovasti toivonut, että kun eduskuntaan valitaan kerrankin joku musta homo, joka voisi vaikka toimia esikuvana jollekin nuorelle somppuhomolle, että kyse olisi jostain Osmo Soininvaaran, Martti Tiurin tai Eero Paloheimon kaltaisesta älyköstä, eikä suunnilleen jostain verot valtion maksettavaksi -tasoisesta hurlumhei-tapauksesta.

Valitettavasti tuntuu olevan niin, että suurin osa julkkiksista, joiden tiedetään olevan homoja, tuppaavat olemaan oikeasti enemmän tai vähemmän epämääräisiä mediatapauksia. Kyllähän siitä saisi heteroistakin kumman kuvan, jos heitä olisi edustamassa lähinnä Tuksun, Tauskin, Nykäsen, Lenitan yms kaltaiset mediapersoonat.

Anonyymi kirjoitti...

1. Oletko konservatiivi?

– En.

2. Edustatko keskiluokkaa (opettajat, virkamiehet, lääkärit, asianajajat tms.)?

- En.

3. Kuinka paljon puhut seksin puutteesta?

- En paljon. Kavereiden kesken joskus.

4. Mikä on suhtautumisesi homouteen?

- Se on yksi seksuaalinen suuntautuminen siinä missä mikä tahansa muukin. En ole homofoobikko.

5. Oletko antifeministi?

- Kyllä.

6. Oletko rasisti tai maahanmuuttokriitikko?

- En.

Anonyymi kirjoitti...

1. Olen antikonservatiivinen.Perusarvot ovat terveet, mutta liukuhihnoilla en erityisemmin viihdy. En suoraansanoen pidä talousmoraaleista jne.
2. Olen kermaa. Rahan tai ravinnon puute on vain jokseenkin kaukainen ajatus. Raha on vaihdon väline ja menettää arvonsa saman tien. Siksi keskityn vain syömiseen.
3. Seksin puute on enemmän miehiä koskettava ongelma. Kyse on kuitenkin siitä miten asiat yhteiskunnassa on priorisoitu. Seksi on pienenä nautintona usein turhanpäiväiseksi mainittu. Seksin puutteeseen ei kuole, sanotaan. Olisi todella kummallista jos miesten ongelmat kulminoituisivat tähän. Itse tiedän mitä on hyvä seksi ja sitä ei ole maailmassa paljon tarjolla. Edustan kermaa tässäkin suhteessa.
4. Pidän homoutta sairautena, mikäli ihminen on totaalisesti kiinnostunut vain omasta sukupuolestaan. Myös perinteinen suorittava heteroseksi, joka tehdään vaivihkaisesti liene oire jostain.
5. Olen antifeministi, koska naisten liialliset oikeudet tekee miehistä varsin mitättömiä. Miehelle pitää antaa arvonsa ja sitten määritellä feminismi uudelleen.
Elämme jo ns. naisten maailmassa. Tänne kannattaa syntyä nimenomaan naiseksi.
6. En näe eroa ulkomaalaisen ja suomalaisen tyhjäpään välillä. Vastustan väestön vapaata liikehdintää ylikansoituksen ja tulevan ekokatastrofin vuoksi.


-deeby

Anonyymi kirjoitti...

1. Olen liberaali.
2. Olen alempaa keskiluokkaa, mutta taloudellisesti riippumaton, tienaan enemmän kuin kulutan, mutta se on kulutustotumusteni syytä. Esim. vaihdoin juuri 22 vuotta autoni 15-vuotiaaseen.
3. Seksiä saan enemmän kuin mihin pystyn.
4. En ole homo. Muut saavat olla, mutta turha homojen tv-julkisuus on minulle liikaa.
5. Vastustan feministien valheita. Asialliset tasa-arvon puolustajafeministit ovat OK, mutta onko heitä?
6. En vastusta ulkomaalaisia, mutta vastustan rajoittamatonta maahanmuuttoa. Suomalaisen siirtolaisuuden kaltainen maahanmuutto on OK. Töihin saa tulla, ei loisimaan.

Anonyymi kirjoitti...

Onko naisen elämä turvallisempaa kaupungissa?

Anonyymi kirjoitti...

1. Oletko konservatiivi?

Noudatan melko konservatiiveja elämänarvoja, mutta suhtaudun liberaalisti muiden henkilökohtaisiin valintoihin. En useinkaan pidä niistä (esim. holtiton promiskuiteetti tai abortti), mutta puolustan henkeen ja vereen muiden oikeutta tehdä omat virheensä.

Käytännön esimerkkinä en kasvata kersojani erityisen "sukupuolisensitiivisesti" (koska uskon normien hyväksymisestä olevan etua pitkällä aikavälillä). Pidän loukkaavana mallia, jossa ulkopuolinen laitos katsoo lähestymistapani vääräksi ja tuputtaa oman visionsa esivallan oikeudella.

2. Edustatko keskiluokkaa (opettajat, virkamiehet, lääkärit, asianajajat tms.)?

Juu. Aika tavanomainen dippainssi.

3. Kuinka paljon puhut seksin puutteesta?

Ääneen - en yhtään. Tämä on vaikea tabu ja tuottaa välittömän leimaantumisen.

Muutoin olen lähinnä huolissani yhteiskunnallisten ja henkilökohtaisten kannustimien häviämisestä. Vastakkaisen sukupuolen arvostus on yksi tärkeä sellainen. Kalat ja polkupyörät, jne. Meillä tuntuu olevan kokonaisvaltaisesti hukassa se dynamiikka, jonka päällä yhteiskunta makaa ja mikä oikeastaan motivoi tuottamaan enemmän kuin itse syö. En ole huolissani seksittömyydestä, vaan niistä amerikkalaista unelmaa jahtaavista, jotka ennemmin tai myöhemmin tajuavat vapaaherran elämän videopelien ja huumeiden kanssa olevan miellyttävämpää kuin yhteisön odottaman roolin täyttäminen. Edes seksi ei pidemmän päälle pärjää kilpailussa videopeleille.

4. Mikä on suhtautumisesi homouteen?

Luen itseni biseksuaaliksi. Toisille sukupuolinen suuntautminen lienee valinta, toisille piilevämpi juttu... Ihan sama.

Nykyisestä homokulttuurista en pidä. Liikaa ekshibitionismia. 1990-luku oli hienompaa aikaa. Pitäisi korostaa luovuutta ja älykkyyttä. Nykyään liikaa pinnallisuutta.

5. Oletko antifeministi?

Vastustan kaikkea ajattelun ulkoistamista. Olen paljon velkaa feministeille omista filosofisista työkaluistani, mutta huomaan olevani lähes aina enemmän eri mieltä sukupuolikysymyksissä feministien kanssa.

Feministinen liike on rikki. Se ei tarkoita enää mitään, mutta sen nimessä yritetään ajaa lähes mitä tahansa. Minut oletetaan keskiluokkaiseksi, seksittömäksi vhm:ksi minulta kysymättä. Ensin päätetään lopputulos, sitten laaditaan tutkimus.

6. Oletko rasisti tai maahanmuuttokriitikko?

Nämä on näitä sanoja, joita käytetään lähinnä toiseuden leimaamiseen. Hyvin harva mieltää itsensä rasistiksi, sovinistiksi, fanaatikoksi tms. vaikka joskus olisikin syytä. Miksi ylipäänsä nämä kaksi ovat sama kysymys?

Jos sanon, että Suomelle tekisi hyvää vaihtaa väestö vähän vähemmän tiukkapipoiseksi - olenko rasisti? Jos välttelen deittailemasta suomalaisia - olenko rasisti (tai sovinisti)? Määritelmä riippuu aina määrittelijästä ja hänen omista arvoistaan - ei siitä, miksi itseni miellän.

Töissä olen aina ollut etnisenä/kielellisenä vähemmistönä, eikä ongelmia ole tullut. Lienen enemmän maailmankansalainen, kuin yksikään minua rasismilokeroon sijoittava. Ajattelin äänestää persuja (tai piraatteja) kunnallisvaaleissa.

Anonyymi kirjoitti...

lisäys: tärkein aivovuotoa ehkäisevä tekijä on terve seksuaalielämä. Dynamiikka tämän takana jätettäköön kotitehtäväksi.

Zar kirjoitti...

1. Oletko konservatiivi?

Koen konservatiivisuuden periksi antamattomuudeksi. En voi hyväksyä ajatusta siitä, että faktojen muuttuessa minun toimintani ei muuttuisi. Olen, luon ja sopeudun.

2. Edustatko keskiluokkaa?

Koulutuksen ja taloudellisen tilanteeni osalta olen keskiluokkaa.

3. Kuinka paljon puhut seksin puutteesta?

Seksistä puhuminen osaltani on sitä, että keskustellaan seksin vaikutuksista ihmisiin ja ihmisyyteen. Henkilökohtaisesti suhtaudun seksiin hieman alentuvasti sen eläimellisen luonteen takia.

4. Mikä on suhtautumisesi homouteen?

Seksuaaliset suuntautumiset ovat kaikki luonnollisia ja siten hyväksyttäviä, paitsi
lapsiin kohdistuva seksuaalisuus.

5. Oletko antifeministi?

Termi antifeministi on leimaava ja tarkoituksellisti kriittisiä toisinajattelijoita luonteeltaan syrjivä. Vastustan yleiseen levitykseen päätynyttä ajatusta, että feminismi on synonyymi tasa-arvolle. Feministiset toimijat käytännön tasolla eivät kuvasta feminismin paperille linjaamia arvoja.

Joten,

antifeministi en ole, feministiksi en halua, olen siis maskulisti.

6. Oletko rasisti tai maahanmuuttokriitikko?

Liikkuminen maailmalla ja asettuminen itseään houkuttelevaan ympäristöön pitäisi olla jokamiehen oikeus, kaunista, mutta todellisuudessa etuisuuksien väärinkäytökseen houkuttelevaa. Siispä suhtaudun tervehenkisen kriittisesti maahanmuuttoon. Rasismia en voi hyväksyä.

Jorma kirjoitti...

1. Konservatiivi -liberaali - akselilla minun on mahdoton asemoida itseäni kovin tarkasti. Omassa elämässä valinnat ja arvot sekä arvostukset ovat varmaan lopulta aika konservatiivisia. Yhteiskunnallisella tasolla olen sitä vastoin melkoisen liberaali, siis sanan varsinaisessa merkityksessä. Suhtaudun suvaitsevaisesti siihen, että muut ihmiset tekevät elämässään toisenlaisia ratkaisuja kuin minä. Antaisin kaikkien kukkien kukkia, jos suinkin mahdollista. Suomessa aikuisia ihmisiä holhotaan ja vahditaan ihan liikaa. Valtion ja viranomaisten pitäisi antaa ihmisille paljon nykyistä enemmän tilaa tehdä omat ratkaisunsa ja kunnoittaa niitä.

2. Keskiluokkaa kai periaatteessa edustan.

3. Seksin puute on vaivannut lähinnä sinkkukausina, ei parisuhteessa. Koska pidän ihmisen seksuaalisten tarpeiden tyydyttymistä tärkeänä yksilön hyvinvoinnille ja sitä kautta kansanterveydelle, on seksin puute minusta vakavasti otettava ongelma, jolla voi olla ikäviä seurauksia yksilölle ja yhteiskunnalle. On kuitenkin vaikea nähdä, että asialle voitaisiin poliittisesti tehdä juuri mitään, joten miesten muihin tasa-arvo-ongelmiin keskittyminen on yhteiskunnallisessa keskustelussa minusta olennaisempaa.

4. Seksuaalisuuteen liittyvät asiat ovat yksityisasioita, niin kauan kuin ketään ei vahingoiteta tai pakoteta mihinkään. Valtiovallan tulee minusta kohdella homoja ja heteroita tasa-arvoisesti. Nyt näyttää sille, että suhtautuminen lesboihin on huomattavasti positiivisempaa kuin suhtautuminen homoihin. Esim. hedelmöityshoitolain sisältö kuvastaa tätä. Jos kirkko ei halua honoja vihkiä, se on kirkon asia, mutta lainsäädännön olisi oltava kaikille sama.

5. Olen todellisen sukupuolten välisen tasa-arvon kannattaja, eli en ole feministi.

6. En ole rasisti, enkä maahanmuuttokriittinen. Sitä vastoin suomalsessa maahanmuuttopolitiikassa ja keskustelussa on paljonkin kritisoitavaa (mutta jos tätä kritiikkiä julkisesti esittää, saa heti kuulla olevansa rasisti tai vähintään maahanmuuttokriitikko). Isoimmat ongelmat ovat tässä kohtaa minusta aika lailla samoja kuin mitä tasa-arvopolitiikan ja -keskustelun suhteen on havaittavissa: Mamut ja naiset asetaan ikäänkuin jalustalle, arvostelun yläpuolelle. On sananvapauden rajoittamista, on "positiivista" erityiskohtelua, on kiintiöitä, on halveksuntaa suomalaisuutta ja miehiä kohtaan jne. Tällaista kaksinaismoralismia ei yksikään rationaalinen, moraalinen ja kunniallinen ihminen voi sulattaa.

Anonyymi kirjoitti...

45 minuuttia: Nuoret tekevät keskenään kauppaa seksillä

Anonyymi kirjoitti...

5 myyttiä rakkaudesta – älä mene halpaan

Ulvova Ylläri kirjoitti...

1. Yleensä en
2. Kyllä
3. En lainkaan
4. Neutraali
5. Yleensä kyllä
6. Laimea kriitikko

Anonyymi kirjoitti...

1. Oletko konservatiivi?
Olen.

2. Edustatko keskiluokkaa (opettajat, virkamiehet, lääkärit, asianajajat tms.)?
Kyllä.

3. Kuinka paljon puhut seksin puutteesta?
Äärimmäisen harvoin, ehkä kerran vuodessa.

4. Mikä on suhtautumisesi homouteen?
Lähinnä salliva. Kukin tehköön, mitä tykkää, kunhan ei väkisin tyrkytä muille.

5. Oletko antifeministi?
Olen.

6. Oletko rasisti tai maahanmuuttokriitikko?
Edustan nuivan suhtautumisen linjaa.

Pelimies kirjoitti...

1. Oletko konservatiivi?
Olen.

2. Edustatko keskiluokkaa (opettajat, virkamiehet, lääkärit, asianajajat tms.)?

En. Olen Pienituloinen.

3. Kuinka paljon puhut seksin puutteesta?

Miesten seksinpuutteesta yleensä puhun viikottain. Omastani en sillä sitä ei ole.


4. Mikä on suhtautumisesi homouteen?

En osaa sanoa.

5. Oletko antifeministi?

En.


6. Oletko rasisti tai maahanmuuttokriitikko?

Olen maahanmuuttajakriitikko rotuun katsomatta. En ole rasisti.


Anonyymi kirjoitti...

1. En. Kannatan rajoittamantoa vapautta ja omistamattomuutta ihmissuhteissa. Se poistaa tylsyyden ja turhat riidat ja toimii.

2. En.

3. olen saanut yliannoksen heteroseksiä, kärsin tällä hetkellä seksiähkystä. Eli yritän vältellä naaraita.

4. En ole kiinnostunut homoudesta.

5. Olen. Feminismi on sosiaalinen sairaus.

6. Olen maahanmuutto kriitikko, joka vastustaa päättäjiemme halua kulkea kreikantietä kohti talouskatastrofia.

Anonyymi kirjoitti...

1. En. Suhtautumisesta miesasiaan päätellen, pikemminkin radikaali.

2. Ikäisekseni erittäin hyvätuloinen.

3. En puhu. Nörttipiireissä kaikki kuitenkin tietävät miten asiat makaa. Meillä on parempaa puhuttavaa, eikä hierota veitsiä haavoissa.

4. Joskus tekisi mieli kokeilla, mutta eipä ole viisari värähtänyt kenenkään kundin kohdalla.

5. Lähinnä pidän femimismiä yhdentekevänä. Mikä taho tekee virheitä. Feminismilobbylle ei kannata pitää sen kummempia kaksoisstandardeja. Lähinnä olen ylenmäärisen sympaattinen mieasasiahepuille. Taking the side of the underdog...

6. En.

Anonyymi kirjoitti...

Tai siis "mikä tahansa taho tekee virheitä, myös feministit"

Anonyymi kirjoitti...

Hyvin on konservatiiveja täälläkin. Konservatiivisuus voi kuitenkin kääntyä itseä vastaan, koska se ei tarjoa mitään uutta. Suuri osa väestöstä edustaa konservatiivisuutta, mutta löytävät sen toteuttamiseen parempiakin kanavia, kuin harmaapukuiset miesasiaurhot... sulkakynineen ja tutinapippeleineen.

Miesten seksinpuute ja seksin yliannostus näyttää kommenttien perusteella jakautuvan voimakkaasti eri toimijoiden kesken. Naaraat tekevät samantapaista lajittelua maskuliinisten ominaisuuksien perusteella, eikä mra:us ole este kysynnän muodostumiselle. Naisille seksuaalisuus on vähemmän ihmisläheinen juttu, kuin miehille, joten humaanitkaan naiset eivät yleensä ole sitä seksuaalitasolla.

-deeby



Anonyymi kirjoitti...

Haluaako mies parisuhteen vai pelkkää seksiä? Miehet vastaavat!

Anonyymi kirjoitti...

Häh? Jenkkisivusto tarjoaa julkkismiesten spermaa

Anonyymi kirjoitti...

http://www.avatv.fi/rakkausjaseksi/artikkeli.shtml/mika-paljasti-petollisen-kumppanin-suomalaiset-kertovat-tarinansa/2012/10/1474451

Anonyymi kirjoitti...

Tällä halvalla keinolla, kenestä tahansa voi tulla alfauros

Anonyymi kirjoitti...

1. Vaikea kysymys. Kannatan joitakin perinteisiä arvoja kuten: kotia, uskontoa ja isänmaata(isänmaallisuudella valtiollista autonomiaa ja yksilönvapauksia kansakunnassa). Kannatan perhettä, avioliittoa ja heikommista huolehtimista. Kannatan ennen kaikkea pohjoismaista hyvinvointivaltiota. Kannatan perinteisiä kulttuurisia normeja, käytöstapoja ja hyveitä.

Sen sijaan esim. perinteiset sukupuolinormit ja sukupuolisuuden mallit koen ahdistavina (niin sovinistiset kuin feministiset). En pidä yhteiskunnan ja median yliseksualisoitumisesta, mutta toisaalta kannatan ihmisten vapautta tehdä makuuhuoneissaan mitä haluavat.

Ympäristön ja luonnon hyvinvointi ja puhtaus ovat minulle tärkeitä. Tieteen ja taiteen tulee olla vapaata ja autonomista. Kannatan mahdollisuuksien tasa-arvoa ja ihmisarvo on itsestäänselvyys.

2. Opiskelija

3. En puhu seksin puutteesta juurikaan, vaikka se on suuri.

4. Olen umpihetero. Pidän homoseksuaalisuutta yhtä luonnollisena seksuaalisuuden muotona kuin mitä tahansa seksuaalisuuden muotoa. Homot ovat aivan yhtä arvokkaita ihmisiä kuin heterotkin. Kyse on jälleen siitä mitä aikuiset ihmiset tekevät makuuhuoneissaan. Homojen adoptio-oikeutta kannatan, mutta sukupuolineturaaliin avioliittoon en ole vielä muodostanut selkeää kantaa.

5. Ensimmäisen aallon feminismi oli erinomainen asia tasa-arvon ja yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden kannalta. Toinen aalto on taas yltiö-ideologinen, puhtaasti naisten valtaa ja etuoikeuksia ajava etujärjestö.

6. En ole rasisti. Maahanmuuttokriittisyys ei kuulu kiinnostuksen kohteisiini. Itse-asiassa kannattan maahanmuuttoa huoltosuhteen tasaamiseksi. Ja naisia todellakin saisi tulla enemmän, sellaisia, jotka myös mahdollisesti pariutuisivat kantaväestön kanssa.

Anonyymi kirjoitti...

1. Olen lähes ääriliberaali, niin ihmisten vapauden kuin vastuukin kanssa. Avioliitto on aikansa elänyt instituutio, enkä ymmärrä miksei prostituutio ole laillinen, verotettu ja valvottu?

2. Edustan (mitataanko koulutuksen vai tulojen mukaan?)

3. En muista milloin viimeksi, ehkä joskus teininä? Meillä miehillä on kaksi tervettä kättä, mutta henkilökohtaisesti saan kyllä seksiä helposti jos haluan, tingin vaan naisen ulkonäöstä.

4. Samoin kuin heteroihin, jokainen on mitä on. Haluaisin uskoa ihmisen olevan muutakin kuin hänen sukupuolisuuntauksensa.

5. Jossain määrin olen. Mielestäni moderni feminismi, muistuttaa valtiouskontoa millä ei ole mitään faktoja puolellaan, ainoastaan uskomuksia.

6. En ole rasisti, en tiedä olenko maahanmuuttokriitikko, koska katson asiaa vain taloudellisesti- ja ympäristöpoliittisesti, ei ole kestävää tuoda köyhiä ihmisiä ympäri maailmaa läntisiin hyvinvointi valtiohin ja saada heidät kulutus vimmaan mukaan.
Ihmisten värillä tai "rodulla" ei ole mitään väliä, tuo vaan oman eksotiikkansa ;)

-Nihilisti

Anonyymi kirjoitti...

1. Konservatiivi. Aika on aina konservativismin puolella ja aika lopulta aina osoittaa konservatiivin olevan oikeassa.

2. Kyllä. Edustan päähänpotkituinta ja halveksituinta ihmisryhmää tässä maassa.

3. En lainkaan.

4. Jokainen tehköön makuuhuoneessaan mitä lystää, kunhan partneri on a) vapaaehtoinen b) täysi-ikäinen ja c) ihminen. Eikä sitä tungeta väkisin toisten kurkusta alas.

5. Antifeminismi on vain miinusmerkkistä feminismiä.

6. Rasisti ei, maahanmuuttokriittinen kyllä. Syynä huonot omakohtaiset kokemukset.

Tomi kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Tomi kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Tomi kirjoitti...

. En ole konservatiivi. Olen paremminkin antikonservatiivi, tunnen suurta vastenmielisyyttä konservatiivejä kohtaan.

2. En ole keskiluokkaa. Olen surkeinta rupusakkia.

3.En koskaan. Tarvetta ei ole.

4. En varsinaisesti ole antifeministi. Kannatan tasa-arvoa, en kuitenkaan konservatiivien "naisen paikka on kotona"-"tasa-arvoa".

5. Suhtaudun homoihin positiivisesti. Kannatan homoavioliittoja ja homojen adoptio-oikeutta.

6. En ole rasisti, enkä mamukriitikko.
Tunnen lähes vihaa persuja ja mamukriitikoita kohtaan.

vestigia kirjoitti...

1. Olen useimmissa asioisssa konservatiivi
2. Olen taloudellisesti ylempää keskiluokkaa, mutta sosiaalisesti syrjäytynyt
3. En puhu seksin puuttesta tämän blogin ulkopuolella
4. Suhtaudun homoihin positiivisesti
5. Kannatan tasa-arvoa, mutta vastustan nykyistä valtiofeminismiä
6. En ole rasisti ja kannatan taloudellisesti ja sosiaalisesti kestävää maahanmuuttoa, sellaista jota harrastetaan esim. Kanadassa ja Singaporessa. Sen sijaan eurooppalaistyylistä humanitaarista maahanmuuttoa pidän vahingollisena.

Anonyymi kirjoitti...

Vähän myöhässä mutta:
1. arvo-konservatiivi
2. en, opiskelija
3. en paljoakaan, pariutumisesta kyllä
4. vastustan "poliittista homoutta"
5. kyllä, feminismi ei tarkoita tasa-arvoa vaan naisten ylivaltaa
6. maahanmuuttokriitikko