perjantaina, syyskuuta 11, 2015

Anna Paju ei ymmärrä pariutumismarkkinoiden matematiikkaa

Anna Paju kirjoittaa Kansan Uutisiin otsikolla Kympin tytöt ja naisettomat rasistit.
Olkoon provokaatioksi tarkoitettu tai ei, miesasiatrolli Henry Laasanen tulee blogi-kirjoituksissaan paljastaneeksi, mistä nuorten miesten vastustuksessa ehkä on kyse:

”Jokainen suomalaisen naisen kanssa pariutuva ulkomaalainen mies jättää suomalaisen miehen naisettomaksi.”

Hän ehdottaa, että Suomi vastaanottaisi vain 16–25-vuotiaita naispakolaisia, koska se lisäisi kantaväestön miesten seksinsaantimahdollisuuksia. Laasasen mukaan ”naisettomuus johtaa itsemurhiin, elämän tarkoituksettomuuteen ja pahimmassa tapauksessa väkivaltaan”.

Tiedoksi: Eivät ”ne” vie ”teidän” naisianne. Naiset eivät ole teidän sen enempää kuin kenenkään muunkaan. Naiset päättävät ihan itse kumppanivalinnastaan.

Rasismi, sovinismi ja yleinen umpimielisyys voivat hyvinkin olla syy naisettomuuteenne, eivät sen seurausta.
Annalle on ylivoimaista ymmärtää, että pariutumismarkkinoiden sukupuolijakauma vaikuttaa voimakkaasti miesten mahdollisuuksiin päästä naissuhteisiin.

On ihan sama lopputuloksen kannalta, sanooko "naisten päättävän itse kumppanin valinnastaan" vaiko "ulkomaalaisten miesten vievän naiset". Mitä useampi nainen pariutuu ulkomaalaisen miehen kanssa, sitä vähemmän naisia riittää suomalaisille miehille. Kyse on yksinkertaisesta matematiikasta.
Rasismi, sovinismi ja yleinen umpimielisyys voivat hyvinkin olla syy naisettomuuteenne, eivät sen seurausta.
Syy kenen naisettomuuteen? En minä ole naiseton.

Anna ei ymmärrä, että suureneva miesylimäärä pariutumismarkkinoilla nostaa naistenhankinnan kustannuksia kaikille miehille. Vaikka lopputuloksena ei olisikaan naisettomuus, prosessista naisen hankintaan tulee vaikeampi ja lopputuloksen miehet joutuvat tyytymään keskimäärin vähemmän tasokkaisiin partnereihin kuin suotuisammassa markkinatilanteessa.

15 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kosketuslaukaus haulikolla takaraivoon: Naista syytetään puolisonsa taposta

Orivedellä puolisonsa 5. toukokuuta tappaneelle naiselle luettiin aamulla Pirkanmaan käräjäoikeudessa syyte taposta. Syyttäjän mukaan nainen painoi haulikon piipun kiinni 56-vuotiaan seurustelukumppaninsa takaraivoon ja ampui.
Mies kuoli välittömästi.
Vuonna 1979 syntynyt nainen otettiin kiinni tapahtumayönä. Nainen on myöntänyt ampuneensa miehen, mutta kiistää, että olisi tehnyt sen tahallaan.
Syyttäjä pyrkii muun muassa rikosteknisellä todistelulla ja heti teon jälkeen syytetyn kanssa käydyn puhelinkeskustelun perusteella osoittaa, että teko oli tahallinen. Nainen oli tapahtumahetkellä päihtynyt.
Syyttäjä vaatii naiselle vähintään 10 vuoden vankeusrangaistusta.

Anonyymi kirjoitti...

Pilaako stressi suhteesi? Lääkäri selittää, miten kierre syntyy

Lääkäri, kirjailija Emilia Vuorisalmi selittää, miten stressi voi nakertaa suhteen rikki.
Alun perin stressinsäätelyjärjestelmän tehtävä oli auttaa meitä torjumaan mikrobeja ja suojautumaan muilta meitä vaanivilta uhkilta. Edelleen aivomme tulkitsevat elimistöstä ja sen ulkopuolelta tulevaa informaatioita ja päättävät saamiensa tietojen perusteella, mikä on stressaavaa ja mikä ei. Ihmiset toisin kuin eläimet stressaantuvat usein pelkän ajattelun avulla.

Nykypäivänä stressin laukaisevat hyvin monenlaiset tekijät. Taloudellinen ahdinko, haastava esimies tai vaikkapa sotkuinen koti saattavat vapauttaa runsaasti stressihormoneja. Siihen, kuinka nämä tilanteet osaa käsitellä, vaikuttavat perimä, lapsuus sekä elämänkokemus. Puolisomme kyky käsitellä vaikeita tilanteita saattaa siis poiketa omastamme huomattavasti.

Stressin aikana aivot siirtyvät niin sanottuun ”taistele tai pakene”-tilaan. Maailma näyttäytyy tällöin hyvin mustavalkoisena ja saatamme reagoida pieneen, tyhjänpäiväiseen ärsykkeeseen hyvin voimakkaasti. Pienen lapsen aiheuttamat yövalvomiset tai vaikkapa alhainen verensokeri käynnistävät meissä stressitilan, joka voi purkautua tyhjästä räjähtämisenä.

Usein siis esimerkiksi työpaikalta alkunsa saanut stressi saattaa edetä parisuhdekriisiksi ja etsimme syitä partnerista vaikka todellisuudessa ärtyisyyden takana on epävarmuuden tunne työpaikalla tai univelka.

Pitkittynyt stressi puolestaan lisää kehon tulehdustilaa ja laskee usein sukupuolihormonitasoja. Krooninen stressi on yksi yleisimmistä haluttomuuden syistä ja vaikuttaa näin usein suoraan parisuhteeseen. Seksi ja läheisyys puolestaan suojaavat stressiltä, joten haluttomuuden aiheuttama seksin ja koskettelun väheneminen altistavat negatiiviselle spriraalireaktiolle ja lisäävät näin stressiä entisestään.

Parisuhdekriisin keskellä olisikin hyvä pysähtyä ja miettiä onko syy todella kumppanissa vai jossain aivan muualla. Onko suhteen kuitenkin sekoittanut kolmas pyörä nimeltään stressi?

Anonyymi kirjoitti...

Millaista seksi on ihmisen kanssa, jota rakastaa? Miehet kertovat
Onko seksi todella erilaista silloin, kun sitä harrastaa rakkaan ihmisen kanssa. Yllätävänkin monen miehen mielestä on.


Seksi on olennainen osa parisuhdetta, mutta toki sitä voi harrastaa myös satunnaisten kumppaneiden kanssa. Mutta millaista seksi sitten on sellaisen ihmisen kanssa jota rakastaa? Rohkeat miehet kertoivat.

Anonyymi kirjoitti...

Tiededokumentti: Sinkut tulevat | TV | Areena | yle.fi

Historiallisesti tarkasteltuna perhe on ollut kaikissa kulttuureissa yhteiskunnan perusyksikkö, mutta muutos on tapahtunut. Yksinelävien määrä kasvaa koko ajan, eikä heihin enää suhtauduta kummajaisina.

Anonyymi kirjoitti...

Rakoileeko romantiikka? Älä luovuta - kriisi vahvistaa parisuhteen

Parisuhdekriisissä ei kannata heti luovuttaa ja erota. Kriisi voi tehdä suhteesta lujemman kuin koskaan, sanoo Ensitreffit alttarilla -ohjelmasta tuttu psykologi ja tutkimusasiantuntija Mikael Saarinen.

Parisuhdekriisi voi pelastaa suhteen. Traumaattisen kriisin selvittäminen vaatii kärsivällisyyttä ja joustoa, mutta lopputuloksena voi olla entistä vahvempi suhde, sanoo psykologi ja tutkimusasiantuntija Mikael Saarinen. Kriisejä pidetään kuitenkin usein epänormaalina tilana parisuhteessa.

- Ihmiset ajattelevat liian helposti, että parisuhde on pilalla, kun kriisi iskee. Selvitetty kriisi voi tehdä parisuhteesta entistä vahvemman, Saarinen sanoo.

Kun parisuhde ajautuu kriisiin, heti ei kannata luovuttaa ja erota. Kriisissä osapuolet kasvavat henkisesti, käyvät läpi erilaisia tunteita sekä oppivat joustamaan. On tärkeää olla rakentava ja etsiä ratkaisua aktiivisesti. Yleensä vaikeinta on ottaa palautetta toiselta.

- Parisuhteessa on usein kysymys siitä, uskallanko olla haavoittuvainen ja riippuvainen toisesta. Läpikäyty kriisi lisää parhaimmillaan suhteeseen valtavasti luottamusta.

Saarinen analysoi kolme suhdekriisistä kärsivää esimerkkitapausta ja kertoi, kuinka selvitä eteenpäin.

Anonyymi kirjoitti...

Kysy seksistä: Miehen penis koskettaa kohdun takaseinään - onko se vaarallista?

Voiko seksi vahingoittaa naisen kohtua?
Harrastaessa seksiä jalat ylhäällä-mies päällä, hänen kalunsa koskettaa joka työnnöllä ns. kohdun takaseinään, ja se tuntuu oudolta. Mietin että voiko seksi siinä asennossa vahingoittaa kohtua?

Nimimerkki: Utelias, nainen 20 vuotta

Anonyymi kirjoitti...

Kätilö kärsii lisien leikkauksista eniten – Yle selvitti lisien leikkausten vaikutukset yli 200 ammattiin

Sunnuntai- ja ylityölisien leikkaukset iskevät etenkin terveydenhuollon työntekijöiden tuloihin. Kätilön vuositulot putoavat yli 1 800 euroa hallituksen ylityö- ja sunnuntaikorvausten leikkausten takia. Yle selvitti leikkauslinjan vaikutukset eri ammattikuntien tuloihin.

Vuoden 2007 eduskuntavaalien alla Sari Sairaanhoitajalla oli vielä ystäviä. Kokoomus lupasi koulutetuille naisille merkittäviä palkankorotuksia.

Tiistaina hallitus julkaisi toimet, joilla se aikoo parantaa suomalaisten yritysten kustannuskilpailukykyä. Leikkaukset sunnuntai- ja ylityökorvauksiin iskevät etenkin naisvaltaisille aloille. Sari Sairaanhoitaja ja Kirsti Kätilö joutuvat laittamaan kukkaron nöyrinsä tiukemmalle.

Yle laski Tilastokeskuksen lukujen perusteella, kuinka leikkaukset vaikuttavat kokonaistuloihin yli 250 ammatissa. Lisiin tulevat heikennykset pienentävät euromääräisesti kaikkein eniten kätilöiden palkkoja, joiden kuukausituloihin on tulossa keskimäärin 155 euron pienennys. Vuodessa tämä tarkoittaa yli 1 800 euron leikkausta palkkoihin.

Suurimmat häviäjät löytyvät muutenkin julkisesta terveydenhoidosta, jossa työskentelevien mielenterveyshoitajien, sairaanhoitajien ja ensihoitajien tuloihin on tulossa yli sadan euron pudotus.

Yli satasen leikkaus on tulossa myös julkisella sektorilla työskenteleville vartiijoille.

Anonyymi kirjoitti...

Treffipalstoilla pituus on valttia – lyhyt mies ei naista saa?

Naiset tuntuvat suosivan edelleen itseään pidempiä miehiä, vaikkei miehen koolla ole enää sitä samaa naista suojelevaa vaikutusta kuin ennen. Amerikkalaisen tutkimuksen mukaan lyhyenkin miehen vetovoimaisuus kasvaa naisten silmissä, jos palkkapussi on tarpeeksi muhkea.

Itseä lyhyempi mies tuntuu edelleen olevan monelle naiselle ongelma. Ainakin se vaikutelma tulee, kun lukee esimerkiksi treffipalstoja. Useammassakin ilmoituksessa todetaan tylysti, ettei alle 175-senttisen miehen kannata vaivautua.

Asenne pituuteen saa vahvistusta myös pikagallupista porilaisten opiskelijoiden keskuudessa. Suurin osa haastatelluista nuorista naisista piti ainakin hieman ongelmallisena, jos treffikaveri olisi itseä lyhyempi.

– En mä päätä lyhyemmän kanssa olisi, kun itsekin olen lyhyt, toteaa ammattioppilaitoksen opiskelija.

Loppupeleissä hyvälle luonteelle annetaan kuitenkin arvoa.

– Ei se ehkä enää niin paljon haittaa kuin nuorempana. Sitten en vaan laittaisi korkkareita jalkaan, sanoo toinen opiskelija.

Anonyymi kirjoitti...

Seksikolumni: Naiset (ja miehet) huolehtikaa ulkonäöstänne, jos haluatte pitää puolisonne

Eikö mies tunnu lämpiävän, kun yrität viritellä häntä seksiin? No, syy voi johtua siitä lehmäkuvioisesta flanellipyjamastasi. Miehesi ei halua sekaantua eläimiin.

Tapahtui eräässä eteläsuomalaisessa kauppakeskuksessa (en sano tarkemmin, mutta kehä kolmosen sisäpuolella): Olemme koko perheen voimin ostoksilla (yäk ja typerää), katselen käytävillä kävellessä ympärilleni, näitä suomalaisia naisia ja miehiä. Verkkareita, likaisia ponnarihiuksia, meikittömiä naamoja, pureskeltuja kynsiä, automarketista ostettuja vaatteita, nyreitä naisia, jotka komentelevat miehiään maitohyllyllä... Kysyn mieheltäni, miten on mahdollista, että suomalaiset eivät ole kuolleet sukupuuttoon. Miten nämä voivat lisääntyä sillä kuka viitsii panna puolisoaan joka ei edes sen vertaa viitsi tehdä, että laittaisi päälleen siistit vaatteet? ”No ilmeisemmin pimeässä sitten vaan”, totesi mieheni.

Muistatteko ne neuvot siitä, että parisuhteeseen pitää panostaa? Se ei tarkoita sitä, että panostetaan vasta sitten joskus, kun lapset ovat isoja, vaan nyt ja kokoajan? Kuten neiti Hekuma on todennut, ei voi luottaa siihen, että kelpaa miehelleen, vaikka sheivaisi jalkansa vasta, kun lapset on isoja. Kyllä ne pitää sheivata ihan kokoajan. Eli, parisuhteeseen panostaminen ei ole vain sitä, että katsotaan illalla yhdessä telkkua ja käydään kerran puolessa vuodessa ulkona syömässä kun mummo tulee hoitamaan lapsia. Kyllä siihen parisuhteeseen pitää panostaa myös muulla tavalla, huolehtimalla itsestään, näyttämällä hyvältä, jatkuvalla flirttailulla ”olen edelleen kiinnostunut sinusta”.

Anonyymi kirjoitti...

Vaikuttiko Pauli Sumanen hallituksen leikkausten linjauksiin?

Pauli Sumanen on pitänyt ääntä siitä, että naisten palkka on pienempi, koska he tekevät vähemmän työtunteja. Poliittisesti korrektia olisi puhua naisten eurosta ja naisten palkka syrjinnästä. Nyt kuitenkin hallitus toteutti linjauksen, joka iskee nimenomaan naisten palkkoihin. Ja etenkin se, että lomia leikataan julkisella sektorilla, on kuin suoraa seurausta Sumasen kirjoituksista. Ylipäänsä se että naisilta uskalletaan leikata, viittaa siihen , että naisen -euro --retoriikka on murrettu.

Anonyymi kirjoitti...

USA:n merijalkaväki tutki, miten naiset menestyvät taistelussa – tulos sekoitti Pentagonin suunnitelmat

Yhdysvaltain asevoimat haluaa avata kaikki tehtävänsä myös naisille. Merivoimissa tehty tutkimus osoittaa, että miesten ja naisten välinen fyysinen ero on huomattava haitta varsinkin jalkaväen taistelutehtävissä maastossa.

Yhdysvaltain merijalkaväki on saanut valmiiksi laajan selvityksen, miten taistelutehtävissä menestyvät sotilasosastot, joihin kuuluu myös naisia, menestyvät vain miehistä koostuviin osastoihin verrattuna.

Tutkimus oli seurausta puolustusministeriön asettamasta tavoitteesta avata kaikki asevoimien tehtävät myös naisille ensi vuoden alusta lähtien. Tutkimuksella haluttiin selvittää, onko taistelutoiminnassa sellaisia osa-alueita, jotka tulisi jättää edelleen vain miehille.

Tutkimukseen otettiin mukaan 400 vapaaehtoista sotilasta, joista neljännes oli naisia. Sotilaista muodostettiin sekaosastoja ja vain miehistä koostuvia osastoja. Näiden osastojen suorituksia vertailtiin lukuisissa erilaisissa tehtävissä noin vuoden ajan.

Homo kirjoitti...

Anna Paju, tyypillinen nainen, ei tajua hölkäsen pöläystä matematiikan perusteistakaan, kuten kyyhkyslakkaperiaatteesta, mutta räyhää silti syvän tietämättömyyden suomalla varmuudella.

Eikö tämä ole raiskaus ja joutuuko nainen nyt syytteeseen ja tuomituksi raiskauksesta, kun todistusaineistosta ei pitäisi ainakaan olla puutetta?:

Woman caught having sex with unconscious boyfriend in supermarket car park - Mirror Online

Babysitter 'beats girl aged 3 then forces her hands onto burning stove' - Mirror Online

Nuns 'forced children as young as 5 to eat own vomit in exchange for holiday' - Mirror Online

Anonyymi kirjoitti...

Tämä nainen bloggasi seksityöstä, voitti 29-vuotiaana Oscarin ja kirjoittaa nyt "feminististä" elokuvaa Barbie-nukesta

Diablo Codylla on valtaa. Hän on Hollywoodin vaikutusvaltaisimpia nuoria, luovaa työtä tekeviä naisia ja Oscar-voittaja.

Meryl Streepin uusi, juuri Suomessa ensi-iltaan tullut elokuva Ricki and the Flash on Codyn kirjoittama ja myös tuottama.

Silti Cody ei voi mitään eräälle asialleen: nimelleen. Ei, vaikka hän itse valitsi sen.

”Haluaisin siitä kovasti eroon”, Cody toteaa.

Nimenvaihdos tapahtui parikymppisenä Minneapolisissa. Päivisin hän oli sihteerinä työskentelevä Brooke Busey. Iltaisin hän nousi eri nimillä strippiklubin lavalle ja myi sylitansseja. Kokemukset seksityöläisenä purkautuivat Pussy Ranch -nimiseksi blogiksi, joka kasvoi kirjaksi, ja Cody alkoi laatia elokuvakäsikirjoituksia.

Siitä on nyt kymmenen vuotta.

”Minulla oli typerämpiäkin stripparinimiä, kuten Bon Bon. Voin tietysti olla iloinen, etten valinnut sitä silloin kirjoittajanimekseni”, Cody sanoo ja nauraa.

”Syy, miksi tarvitsin salanimen oli yksinkertainen. Pelkäsin, että vanhempani löytävät blogini ja heille selviää, että strippaan.”

Sellaiset huolet ovat nyt kaukana. Istumme hotellin sohvilla Meksikon Cancunissa, mutta ajatukset siintävät jo tulevassa leluyhtiö Mattelin megaprojektissa.

Anonyymi kirjoitti...

Onko "homotutka" totta vai tarua? – Tutkijat vastaavat

Onko niin kutsuttua "homotutkaa" todella olemassa, vai onko koko käsite silkkaa puppua?

Yhdysvaltalaisen Wisconsin-Madisonin yliopiston tutkijat päättivat ottaa asiasta selvää, ja heidän tutkimustuloksensa on nyt julkaistu Journal of Sex Research -nimisessä tiedelehdessä.

Tutkimuksessa 55:een hetero- ja 50:een homomiehistä otettuun kasvokuvaan lisättiin kuvassa olevasta henkilöstä jotain kuvitteellista kertova kuvateksti, jonka joukko vapaaehtoisista oli määritelltyt kuvaavan todennäköisesti joko homo- tai heteromiestä tai olevan täysin neutraali. Kuvaukset olivat esimerkiksi muotoa "hän tykkää shoppailusta" tai "hän pitää jalkapallosta".

Tämän jälkeen tutkimukseen osallistuneita pyydettiin kuvan ja kuvatekstin perusteella päättelemään, onko kuvassa oleva mies homo vai hetero. Selvisi, että miehet, joiden kuvissa oli stereotyyppisesti homomiestä kuvaava kuvateksti luokiteltiin huomattavasti muita todennäköisemmin homoksi. Itse kuvalla ei ollut väliä: homomiehiä luultiin heteroiksi yhtä usein kuin heteroita homoiksi.

Tutkimuksessa selvitettiin myös, onko kuvan laadulla vaikutusta siihen, että tulkitaanko kuva-teksti-yhdistelmä homo- vai heteromiestä esittäväksi. Ennen varsinaista tutkimusta erillistä ryhmää pyydettiin arvioimaan kuvien laatu. Homomiesten kuvat olivat keskimäärin heteromiesten kuvia laadukkaampia, ja varsinaisessa tutkimuksessa havaitiin yhteyds kuvan laadun ja siinä esiintyvän miehen luokittelemisen homoksi välillä. Tutkijat arvelevatkin, että aiempien tutkimuksten viitteet homotutkan olemassaolosta voivat selittyä tällä yhteydellä kuvien laadun ja niiden "homomaisuuden" välillä.

Tutkimuksen perusteella minkäänlaista homotutkaa, jolla ihmisen ulkonäöstä voisi päätellä hänen seksuaalisen suuntautumisensa ei ole olemassa, vaan nämä päätelmät perustuvat stereotypioihin.

Anonyymi kirjoitti...

"Mitä useampi nainen pariutuu ulkomaalaisen miehen kanssa, sitä vähemmän naisia riittää suomalaisille miehille."

Pieni korjaus: Mitä useampi _suomalainen_ nainen pariutuu ulkomaalaisen miehen kanssa, sitä vähemmän _suomalaisia_ naisia riittää suomalaisille miehille.

Kyllä niitä naisia noin muuten riittää suomalaisille miehille, onhan naisia tässä maailmassa aika paljon enemmän kuin miehiä. Kaiketi. Siitä vaan maailmalle, hymy huulessa, kohteliaana ja rehellisenä Suomi-poikana. Siniset silmät ja vaalea tukka voivat olla hyvinkin valttia paritumismarkkinoilla. (Ja pätevät nämä samat määreet kotimaassakin, erityisesti kohteliaisuus ja rehellisyys.) Onnea matkaan!