maanantaina, marraskuuta 23, 2015

Nylenin omituinen käsitys patriarkaatista

Antti Nylen kirjoittaa otsikolla Jäähyväiset patriarkaatille.
Ennen vanhaan, kun patriarkaalista järjestystä ei uhannut mikään, kunnon miesten tunnuslauseena pahassa tilanteessa oli ”naiset ja lapset ensin”.
Naisilla ja lapsilla oikeastaan tarkoitettiin kaikkia heikompia. Oli vahvojen velvollisuus suojella heitä.

Se oli heidän kunnia-asiansa, kun taas käyttäessään valtaansa omaksi edukseen, etuillessaan, voimakas häpäisi itsensä toisten voimakkaiden silmissä.
Patriarkaatin suojelu koskee suppeassa muodossa vain omaa perhettä. Laajemmassa muodossa omaa heimoa ja laajimmassa muodossa omaa valtiota.

Patriarkaattiin kuului valta ja vastuu samassa paketissa.
Ennen vanhaan uhrautuminen oli miehekästä. Sehän oli vahvojen etuoikeus, luksusta, johon vain heillä oli varaa. Sen sijaan niille, jotka olivat heikkoja ja alistettuja sovitusti, uhrin asema oli normaalitilanne. Vaihtoehtoja olivat alistuminen, vahvempien armoille jättäytyminen ja kapina.
En ymmärrä tämän kappaleen sisältöä.

Nuorelle pojalle oli tosiaankin miehekästä laittaa henkensä ja terveytensä vaaraan muiden puolesta niin sodissa kuin vaarallisissa töissä. Se ei kuitenkaan ole mikään etuoikeus, vaan vahvan rooliopaineen sanelema pakko, koska nuoret miehet ovat arvottomampia ja siten helpommin uhrattavissa kuin nuoret naiset.
Nyt, kun patriarkaatti huojuu ja natisee eikä pian enää kenenkään alistettu asema ole sovittu asia, menneen maailman valtiaat, siis miehet, ovat uudessa tilanteessa.
Miehet ovat alistettuja esimerkiksi asevelvollisuudessa ja sitkeässä rooliodotuksessa tehdä vaaralliset työt. Pakko oman terveyden vaarantamisesta on alisteisuutta.

Miesten suuri enemmistö ei ole maailman valtiaita, vaan muiden puolesta uhrattavissa oleva resurssi.
Miehet kokevat siirtyneensä uhrin asemaan kulttuurin kokonaisuudessa. Tästä puhuu uusi reaktionaarinen miesasialiike. ”Mies on maailman neekeri”, julisti vintage-miehekkyyden puolustaja, kirjailija Timo Hännikäinen vuonna 2009.
Miehet eivät ole siirtyneet uhrin asemaan "siirtyneet", koska miehille ei edelleenkään anneta oikeutta olla uhreja heidän huonosta asemastaan huolimatta.

Mustia orjia käytettiin ulkotöissä kaivoksien vaarallisissa töissä, samalla tavalla kuin miehiä käytetään suhteessa naisiin.
Tavallaan tunteessa onkin perää: miehiltä ollaan paraikaa riistämässä jotakin – etuoikeuksia, joiden ei tosin olisi koskaan pitänyt heille kuuluakaan.
Mitä ihmeen etuoikeuksia? Asevelvollisuutta, miehiä vastaan suunnattua lainsäädäntöä... tms.?
Nationalismin, rasismin ja seksismin nousussa – jonka voi havaita paitsi kaduilla ja sosiaalisessa mediassa myös Suomen eduskunnassa – on sentään yksi lohdullinen piirre. Se on ääntä, joka syntyy patriarkaatin ja kaikkien metafyysisesti perusteltujen hierar­kioiden murenemisesta.
En ymmärrä Nylenin logiikkaa patriarkaatin murenemisesta.
Vanhassa maailmassa ei tarvinnut kirjoittaa esseekirjoja, joissa miehiä vannotetaan pitämään itsensä miehinä. Kukaan ei joutunut suremaan sitä, et­teivät edes neekerit enää ole neekereitä.

Meneillään oleva patriarkaatin luhistuminen vaikuttaa kaikkeen. Vaikka jäähyväisistä tuleekin pitkät, lopulta myös hierarkkinen jako ihmisiin ja eläimiin pettää ja ihmisen herruudelta menee perusta.
Eihän Suomessa ole ollut patriarkaattia, eli isänvaltaa, ainakaan vuosisataan. Suomessahan on vallinnut jo pitkään äitien, yksinhuoltajaäitien ja päiväkodin tätien hallitsema perheyksikkömalli, jossa miehet on syrjäytetty marginaaliin.
Lokakuussa uusfasistit osoittivat mieltään Suomen pakolaispolitiikkaa vastaan eli vastustivat apua tarvitsevien auttamista. Eräässä uutiskuvassa oli kyltti, jossa luki: ”Suomi ensin!”

Vanha herrasmiehen ohjenuora on jäänyt kauas taakse. Nykymies vaatii: minä ensin. Niin suuressa pulassa hän kokee olevansa.
Patriarkaatti on pitänyt aina huolen vain omistaan. Omasta perheestä ja omasta heimosta. Muita heimoja vastaan on sodittu tai parhaimmillaan jätetty oman onnensa nojaan.

Nationalistit, kuten Immonen, puolustavat vahvasti naisten ja nasten oikeuksia. Immonen ei aja kirjoituksissaan omia tai miesten oikeuksia juuri ollenkaan.

Miesasiamiehet ajavat miesten oikeuksia ja miesten tasa-arvoa - päinvastoin kuin nationalistit. Tavoite ei perustu pulassa olemisen kokemuksiin, vaan tilastoihin miesten huonommasta asemasta.
”Ihmiset ensin!” on tavallinen vastalause, kun joku yrittää puhua eläinten puolesta. Ajatuksena on, että vasta kun ihmisten paratiisi on valmis, voidaan ruveta tutkimaan, olisiko eläinten helvetissä jotakin paranneltavaa. Ajatuksena on poistaa toisten oikeudet asialistalta: ihmiset ensin, eikä heidän jälkeensä ketään.
Feministithän käyttävät juuri tuollaista periaatetta estäessään miesten tasa-arvon toteutumisen. He torppaavat miesten oikeuden tasa-arvoiseen huoltajuuteen ja lisääntymisoikeuksiin ja estävät miesten yhtäeläisen edustuksen tasa-arvotutkimuksessa ja tasa-arvohallinnossa. "Sitten kun naisten asema on saatu korjattua!, he huutavat.

Antti Nylenillä ei ole kaikki patriarkat heimoneuvostossa.

32 kommenttia:

Nettomaksaja kirjoitti...

Suurin vireillä oleva miesten aseman heikennys Suomessa on miesten eläkeiän nostaminen naisten miehiä pidemmän elämän vuoksi.

Miesten maksamat eläkemaksut riittäisivät jatkossakin miesten eläkkeisiin nykyisellä eläkeiällä, mutta koska naiset elävät Suomessa keskimäärin 6 vuotta (=72 eläkekuukautta) pidemmän elämän kuin miehet, naisten eläkemaksut eivät riitä heidän eläkkeisiinsä.

Jo nykyisin Suomen työeläkejärjestelmä siirtää vuositasolla yli mijardi euroa työssä käyvien miesten maksamia eläkemaksuja naisten eläkkeiden maksamiseen. Eläkeiän korottamisen jälkeen lähestytään jo miehiltä naisille tapahtuvan 2 miljardin euron vuosittaisen vastikkeettoman tulonsiirron tasoa.

Anonyymi kirjoitti...

Nylenhän on tää tyyppi, joka NatsiAkuliinan kanssa pohdiskeli ei niin kielteisesti miesten tappamisen oikeutusta Tulvassa. Tulva siis on johtava feministijulkaisu. Mahtoiko hemmo tajuta, että häneltäkin saattaisi lähteä henki, jos feministeille annettaisiin lupa tappaa? Luultavasti ei, sen verran huonolta näyttää toi ajattelun laatu.

Anonyymi kirjoitti...

Kanada ei ota vastaan yksin tulevia pakolaismiehiä Syyriasta - Ulkomaat - Verkkouutiset

Anonyymi kirjoitti...

Joukkomurhaa suunnitellut tutkija HS:n haastattelussa: ”Pystyn hallitsemaan aivoissani asuvaa tappajaa” - Suomen koulusurmat - Kulttuuri - Helsingin Sanomat

Näin joukkomurhaa suunnitellut psykiatri purkaa aggressionsa - Helsingin Sanomat

Anonyymi kirjoitti...

On korkea aika lopettaa naisten suosiminen eläkejärjestelmässä ja säätää tasa-arvoinen eläke, jossa naiset eivät enää hyödy miesten kustannuksella!:

Suomalaisten elinikä pitenee kohisten – testaa, kuinka paljon sinulla on vuosia edessäsi - Tiede - Tiede - Helsingin Sanomat

...
Havainnot eläinmaailmasta osoittavat, että naaraat sinnittelevät usein uroksia pidempään. Jokin urosten biologiassa vauhdittaa rappeutumista.
...

Unknown kirjoitti...

Mielestäni naisten eläkeikää pitää korottaa suhteessa eliniän odotukseen, eli kuudella vuodella. Tästä on tehtävä esitys eduskuntaan.
Miehiltä on mennyt oikeudet kaikkeen, perheeseen, lapsiin, hyvinvointiin, miehenä olemiseen, koulutukseen verrattuna naisiin. Naiset ovat lisäksi yhtä väkivaltaisia kuin miehet ja hakkaavat enemmän lapsia. Nyt pitää puuttua äkkiä näihin ongelmiin!

Unknown kirjoitti...

http://www.buzzfeed.com/janetb45f4c43c5/5-things-women-do-better-than-men-1fnnk

Anonyymi kirjoitti...

"Luultavasti ei, sen verran huonolta näyttää toi ajattelun laatu."

Ei tietetenkään tajua, mikä tuskin yllättää, kun todellisuudentaju on noin pahasti hämärtynyt.

Tämä Nylén lasketaan Suomessa ns. älymystön edustajiin. Älymystön edustajat tunnistaa helpoiten siitä, että heidän ajatuksensa ovat yleensä täysin älyttömiä. Yleensä ne koostuvat kanssaihmisiin, etenkin keski-ikäisiin, valkoihoisiin, suomenkielisiin, lihaasyöviin ja viinaa juoviin heteromiehiin, kohdistetusta ylimielisestä halveksunnasta ja vittuilusta. Perussanoma on myös se, että nämä nylénit katsovat olevansa muita parempia, kauniimpia ja älykkäämpiä ihmisiä. Luonnollisesti juuri tämä syvästi halveksittu poppoo mahdollistaa kovalla työllään näiden nylénien olemassaolon. Oikeisiin töihin kun näistä vätyksistä ei juuri ole.

No, kun Suomen talous romahtaa lopullisesti, on asiat laitettava oikeasti prioriteettijärjestetyksen. Silloin nylénit saavat valittaa ihan aiheesta keksittyjen ongelmien sijasta. Kovin kaukana se päivä ei ole.

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos refugees welcome -rummuttajanaiset, jotka ette osaa ollenkaan miettiä tulevaisuuden seurauksia perinaiselliseen tapaan:

Varoitus pakolaiskriisin vaikutuksista hyvinvointivaltiolle – HBL: "Tästä pitää puhua Suomessakin" | Helsingin Uutiset

”Suomessa oltu sinisilmäisiä” – MTV: Turvapaikanhakijoiden rikoksissa piikki Helsingissä | Helsingin Uutiset

Anonyymi kirjoitti...

2015-11-16 Aviisi: Värillä väliä: “On kaunista kuljettaa omaa valkoista kättään

Yliopistossa opiskeleva Tiina, 30, on tapaillut viimeisen kolmen vuoden ajan vain tummaihoisia miehiä. Monet suhteista ovat jääneet fyysisiksi, vaikka hän olisi halunnut seurustella miesten kanssa. Helppoja suhteet eivät ole olleet, mutta siitä huolimatta suhde vaaleaihoiseen ei Tiinaa enää houkuta.

”Nykyään minua ällöttävät valkoiset, lyhyet, karvaiset, suomalaiset miehet”, hän kertoo.
...
Afrikkalaisia miehiä tapaillessaan Tiina sanoo joutuneensa kohtaamaan pettämistä, valehtelua, rahan lainaamista ja epämääräisiä asumiskuvioita. Ne eivät ole häntä hätkäyttäneet.

Itsevarmuus, kaunis ulkonäkö ja ihonväri ovat ne seikat, mitkä tekevät Tiinan mukaan tummaihoisista miehistä kiinnostavia. Hän ei voisi kuvitella tapailevansa suomalaismiestä, jolla ei olisi koulutusta tai työpaikkaa, mutta maahanmuuttajien kohdalla se ei haittaa.
...

Anonyymi kirjoitti...

Kuvat: Naisjoukkue repäisi – rugbya ilman rihman kiertämää

Oxfordin yliopiston naisten rugbyjoukkue räväytti ennen otteluaan Cambridgea vastaan.

Oxfordin pelaajat keräävät rahaa hyväntekeväisyyteen kalenterilla, jota varten he riisuivat ylimääräiset pelikamppeet yltään. Hyvällä maulla toteutetuissa kuvissa naiset näyttävät mm. mallia oikeaoppisesta taklauksesta.

- Suurin osa joukkueesta ei ollut koskaan aiemmin harkinnut tekevänsä alastonkalenteria, mutta oli itsestään selvää, että kaikki olivat innokkaita kokeilemaan tätä, kapteeni Carly Bliss kertoi walesonline.co.uk-sivuston mukaan.

Anonyymi kirjoitti...

Aviisi | Värillä väliä: "On kaunista kuljettaa omaa valkoista kättään mustalla iholla" - Aviisi

”Heti baariin sisään mennessä näen, ketkä ovat black focus -asenteella liikenteessä”, kertoo gambialainen 27-vuotias Oni. Hän tarkoittaa naisia, jotka ovat kiinnostuneita mustista miehistä.
...
Samaa mieltä on Kamerunista kotoisin oleva Dominic, 32. Mustia miehiä tapailevat suomalaisnaiset voi hänen mukaansa luokitella kolmeen ryhmään:

”Ensimmäinen ryhmä ovat epätoivoiset, ehkä rumat naiset. Toinen ryhmä ovat itsenäiset maailmankansalaiset, jotka eivät välitä muiden ihmisten mielipiteistä. Kolmas ryhmä ovat seksiä haluavat naiset, jotka haluavat eksotiikkaa ja ajattelevat, että mustilla miehillä on suuri penis.”

Dominic miettii, että suurin osa afrikkalaismiehiä tapailevista naisista kuuluu kolmanteen ryhmään.
...
Tiinan mielestä avioliitto senegalilaisen muslimin kanssa olisi tehnyt myös hänestä kiinnostavamman ihmisen.

”Haaveissani se olisi irrottanut minut lopullisesti suomalaisuuteen liittyvästä melankoliasta, eikä muslimimiehen kanssa tarvitsisi painia alkoholiongelman kanssa.”
...
Marika, 40, ymmärtää, miksi Tiinalle on muodostunut eräänlainen pakkomielle tummaihoisista miehistä:

”Afrikkalaisen kanssa nainen saa olla nainen.”
...
Marikan avioliitto kesti yli 13 vuotta. Vaikka mies sai Suomen kansalaisuuden, Marikasta tuntui, että hän joutui edelleen hoitamaan kaikki perheen asiat.
...
Sen sijaan hänen gambialaismiehelleen oli yllätys, millaista on olla tummaihoinen mies Tampereella. Jo heti alkuun tuli selväksi, että piirit ovat pienet afrikkalaismiesten ja suomalaisnaisten kohtaamisissa.

”Samat naiset juoksivat eri miesten perässä.”
...
Vaikka suhde päättyi, Mira ihailee edelleen miehen avarakatseista suhtautumista maailmaan. Erityisesti hän nautti pitkistä keskusteluista miehen kanssa. Miran mielestä vie meidän naiset -asenteen sijaan suomalaismiehet voisivat miettiä, mikä tekisi heistä kiinnostavimpia.
...

Anonyymi kirjoitti...

"Kuinka paljon on liikaa seksikumppaneita naisella?" kysyy nimimerkki Henns.

Anonyymi kirjoitti...

Avoin kirje: Eva Biaudet, oletteko feministi?

Naisjärjestöjen Keskusliitto – Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry (NJKL) on vuonna 1911 perustettu, sukupuolten välistä tasa-arvoa edistävien naisjärjestöjen kattojärjestö ja yhteistyöfoorumi. Sen uudeksi puheenjohtajaksi valittiin kansanedustaja, entinen yhdenvertaisuusvaltuutettu Eva Biaudet (r.). Haluan kysyä tällä avoimella kirjeellä uudelta puheenjohtajalta yhtä asiaa: Oletteko feministi?

Olitte ehdokkaana vuoden 2012 presidentinvaaleissa. Imagonne perustui vahvasti siihen, että olette tasa-arvon puolestapuhuja. Olisitte olleet eräänlainen jatkumo Tarja Halosen kaudelle, jossa ympäristö- ja yhdenvertaisuusasiat olivat usein keskustelun keskiössä. Mielikuva osaamisestanne vakuutti myös minut, kunnes näin erään vaalipaneelin. Olette tästä varmaan kuulleet monesti, joten muistanette sen hyvin, mutta virkistän silti muistianne:

Kysyjä: “ Miten mielestänne tasa-arvo toteutuu siinä, että yleinen asevelvollisuus koskee vain miehiä eikä myös naisia? “
Te: “ Tiukka kysymys. Nykyäänhän naisilla on mahdollisuus ilmoittautua ja tehdä myöskin asepalvelus, ja tiedän että jotkut ovat keskustelleet siitä, että se kuitenkin on tehty aika vaikeaksi ja esimerkiksi lääkärintarkastus on maksullinen, kun pojilla se kuuluu siihen pakettiin. Kuitenkin tilanne on se, että näköjään ei kiinnostusta tyttöjen piirissä ole sen enempää, joten mielestäni meillä on aika hyvä järjestelmä, kun kuitenkin vain puolet ikäluokasta nyt sitten käy asepalveluksen. Mielestäni ei ole tarvetta muuttaa tilannetta. “

Anonyymi kirjoitti...

Naisella menivät polkimet sekaisin – seurauksena useita peltivahinkoja | Satakunnan Kansa

Anonyymi kirjoitti...

Miestyötä tekevä Ylessä: Roolien sekoittuminen kotona voi johtaa jopa naisten väkivaltaan

Kahdeksan vuotta miestyötä tehnyt Patrik Martonen sanoo Ylen uutisten haastattelussa, että suomalaisella miehellä on nykyisin monta kipukohtaa.

Miessakit ry:ssä eronneita miehiä auttava, itsekin avioeron läpikäynyt Martonen pohtii, että perinteisten sukupuoliroolien murtuminen ei ole pelkästään hyvä asia.

– Nykyään halutaan tasa-arvoistaa kaikki. Tasa-arvo on hyvä asia niiltä osin, missä se tuo hyvinvointia, mutta nyt sukupuoliroolit ovat sekoittuneet, mikä tuo jännitteitä perheisiin, Martonen sanoo Ylelle.

Nainen ei siis hoida enää yksin kotia, vaan siihen tarvitaan miestä. Mies ei enää hoida yksin toimeentuloa, vaan siihen tarvitaan naista.

– Tänä päivänä puhutaan paljon myös naisten väkivallasta, ja luulenpa niin, ettei nainen ole liioin aivan valmis ottamaan miestä sinne kotiin hääräämään. Saattaa olla tunne, että mies astuu hänen areenalleen. Ja tästä syntyy uusi aalto väkivaltaan: lyöjänä onkin nainen, uskoo Martonen.

Martonen on myös aivan eri linjoilla lastenpsykiatri Jari Sinkkosen kanssa vuoroviikkoasumisesta. Sinkkonen teilasi äskettäisessä Ylen haastattelussa vuoroasumisen erolapsille haitallisena, Martosesta taas suomalaisisät saavat eron jälkeen nähdä lapsiaan liian vähän, jos tapaamiset järjestetään joka toinen viikonloppu.

– Moni voi ajatella, että kuka aikuinen haluaisi asua viikon yhdessä kodissa ja muuttaa sitten toiseen. Mutta kun katsotaan asiaa lapsen kannalta, kuka lapsi haluaa nähdä isää tai äitiä vain neljä päivää kuukaudessa. Uskon, että vastaus on: ei kukaan, Martonen harmittelee.

Anonyymi kirjoitti...

Nainen, näit kehtaat enemmän: politiikan tutkija ja feministi Saara Särmä neuvoo

Kansainvälisen politiikan tutkija Saara Särmä tunnetaan eri puolilla maailmaa Congrats, You Have an All Male Panel -blogistaan. Siis siitä, jossa David Hasselhoff (tai David Hoff, mikäli taannoinen uutinen näyttelijän nimenvaihdosta pitää paikkansa) näyttää peukkua aina, kun jossakin on onnistuttu järjestämään paneelikeskustelu ilman yhtään naista.

Viime viikolla Särmä osallistui Lontoossa Britannian parlamentin alahuoneessa järjestettyyn seminaariin, joka käsitteli naisten ja miesten tasa-arvoa politiikassa. Samalla Särmä kirjoitti Suomen Lontoon instituutin pyynnöstä viisi ohjetta, joiden avulla jokainen voi edistää tasa-arvoisempaa yhteiskuntaa.

Soitimme Särmälle Lontooseen, ja kysyimme muutaman tarkentavan kysymyksen hänen neuvoistaan.

Anonyymi kirjoitti...

Naisyrittäjät kärsivät unettomuudesta – juhliminen, lomat ja tauot avuksi

Joka viides naisyrittäjä kokee, ettei saa keneltäkään apua.
Joka neljäs naisyrittäjä kärsii päivittäin vähintään kahden tunnin univajeesta. Joka viidennellä on lisäksi päivittäin tai lähes päivittäin unettomuusoireita.
Osalla naisyrittäjistä on myös puutteita voimavaroissa. Yrittäjien työpäivät ovat pitkiä, noin neljä kymmenestä työskentelee yli 50 tuntia viikossa.
Pitkät työpäivät voivat osin selittää nukkumiseen ja voimavaroihin liittyviä puutteita. Ihminen tarvitsee keskimäärin noin 7-8 tunnin yöunet selvitäkseen työpäivän rasituksista.
Työterveyslaitoksen hankkeessa selvitettiin naisyrittäjien työkykyä ja elintapoja. Yrittäjät kokevat mahdollisuutensa säädellä työpäivän pituutta hyviksi. Keskimääräinen työviikon pituus on naisyrittäjillä 48 tuntia viikossa.

Anonyymi kirjoitti...

Viisi vuotta valmistumisesta nais-DI tienaa mieskollegaa vähemmän - Arvaatko miten suuri palkkaero on?

Aura Paloheimo käsittelee Aalto-yliopistoon tekemässään väitöskirjassa naisia ja naisten asemaa korkea-asteen insinööriopetuksessa Suomessa. Tutkittavat olivat opiskelijoita ja jo diplomi-insinööriksi valmistuneita Otaniemestä, entisestä Teknillisestä korkeakoulusta ja Aalto-yliopiston teknillisiltä aloilta.

Teknillisen korkeakoulun naisopiskelijat jättävät tutkimuksen mukaan päätöksen opiskelupaikan valinnasta myöhäisempään kuin heidän mieskollegansa. Naisilla on myös enemmän kiinnostuksen kohteita insinöörialojen ulkopuolella. Miesopiskelijat kertoivat useammin, etteivät olleet edes harkinneet vakavasti muita kuin teknillisen alan opintoja toisen asteen koulutuksen jälkeen.

Naiset taas useimmiten punnitsivat valintaa insinöörialan ja muiden alojen välillä. Yliopiston oletettu hyvä laatu ja hyvät työllisyysnäkymät sekä mahdollisuus soveltaa luonnontieteellisiä asioita käytäntöön olivat merkittäviä syitä naisten hakeutumiseen insinöörialan opintoihin.

Naiset eivät Paloheimon tutkimuksen mukaan arvota tekniikkaa tekniikan vuoksi, vaan sen perusteella, miten sitä voi hyödyntää tulevaisuuden työelämässä. Nuorten opiskelijoiden vastauksissa opiskelupaikan valinnasta korostui naisilla tyypillisesti kiinnostus matematiikkaan tai luonnontieteisiin jo nuoresta lähtien ja halu käyttää niitä johonkin hyödylliseen. Miesopiskelijat taas korostivat kiinnostustaan teknikkaan.

Anonyymi kirjoitti...

Tutkimus: Näin nainen tekee, kun auto pettää

Naisten ja miesten toimintatavoissa on huomattava ero, kun autoon tulee vika kesken ajon.

Vakuutusyhtiön tekemän kyselyn mukaan moni nainen luottaa miehiseen apuun, kun auto jättää tielle. Jopa 44 prosenttia kyselyyn vastanneista naisista kertoi soittavansa ensimmäisenä puolisolleen. Tien vierestä soitettiin myös isälle, pojalle ja tuttavalle.

Vain 18 prosenttia naisista kertoi ensin yrittävänsä selvittää käyttöohjeiden avulla vikaa ja 13 prosenttia soitti ensimmäiseksi hinauspalveluun.

Kyselyn mukaan naisten ja miesten käyttäytymisessä on selvä ero. Miehistä liki kolmannes vastasi yrittävänsä selvittää itse vian syytä auton käyttöohjeista. Neljännes vastaajista otti ensin yhteyttä hinauspalveluun. Moni mies ei kerro matkan katkeamisesta vielä tässä vaiheessa puolisolleen, sillä miehistä vain neljä prosenttia sanoi soittavansa ensin hänelle.

Vastaajien ikä näyttäisi vaikuttavan jonkin verran toimintatapaan. Nuoremmat soittavat ensimmäisinä puolisolleen, mutta yli 60-vuotiaista jopa puolet kertoi soittavansa ensin hinauspalveluun tai selvittävänsä omatoimisesti vikaa. Heistä vain 14 prosenttia soittaa ensin puolisolleen.

Kyselyn toteutti POP Vakuutuksen toimeksiannosta tutkimusyhtiö M3 Research lokakuussa 2015. Kyselyyn osallistui tuhat suomalaista aikuista eri puolilta Suomea, iältään 18−65-vuotta.

Anonyymi kirjoitti...

Tutkimus: Kolmesta viiteen kupillista kahvia päivässä edistää terveyttä | Taloussanomat

Syöpäpelon seuraus: Makkaran ja pekonin myynti rojahti | Taloussanomat

Anonyymi kirjoitti...

Monikulttuurisuus ja nainen

Välienselvittely päättyi verisesti – naista epäillään tapon yrityksestä - Rikos - Uutiset - MTV.fi

Liivijengi Bandidos rahoitti hyväntekeväisyystempausta – "Siitä ei paljon kirjoitella" | Yle Uutiset | yle.fi

...
Veera Immonen on mukana Elähtäneet kotirouvat -hyväntekeväisyyskalenterissa, joka on ilmestynyt äskettäin. Kalenterin pääsponsori on ehkä hiukan yllättäen moottoripyöräkerho Bandidos.
...

Ex-kansanedustaja Lindénin ansiotulot 70 320 euroa viime vuonna – sopeutusmiseläkettä ja palkkioita | MV!!??

2015-11-23 Facebook: Anna Kontula uhkaa (lupaa) lopettaa kolumnistina

Anonyymi kirjoitti...

Taas hyvä esimerkki kuinka suvakit kohtelevat maahanmuuttajia kuin pikkulapsia, niin hyvässä kuin pahassakin:

Video: Näin jihadistia nöyryytetään Saarijärvellä | MV!!??

IL: Seinäjoen teinisurmasta epäillyn väkivaltaa tihkuvat Whatsapp-viestit julki - Rikos - Uutiset - MTV.fi

...
Surmasta epäilty ja rikoksen uhri olivat ihastuneet samaan poikaan.
...
"Voin käydä vähä tirpasee sitä [uhrin nimi] nii johan jättää [pojan nimi] rauhaaa."

Iltalehden siteerauksen mukaan ilmeisesti epäilty sanoo vielä seuraavaa:

"Seuraavaks varmaa käyn ampumas sen."

Anonyymi kirjoitti...

Wife who poisoned husband with anti-freeze-spiked Lambrini is jailed for 15 years | UK | News | Daily Express

Female extremists trying to get young Muslim women into joining ISIS | UK | News | Daily Express

Anonyymi kirjoitti...

ISIS: The British women supporters who spout hate to our teens | UK | News | Daily Express

Anonyymi kirjoitti...


Ainoa mies

Tätäkö "Voimaa hoivaan" - kampanjalla tavoiteltiin?

"Kun perinteisissä ammateissa toimii vähän miehiä, harvoille miehille voivat kasautua kuormittavimmat työt, esimerkiksi aggressiivisten potilaiden rauhoittaminen."

"Fyysisesti vaativia tehtäviä on yksikössäni vähän, mutta jos niitä esiintyy, ne siirtyvät yleensä minulle. En pidä tätä sukupuolikysymyksenä, vaan ajattelen, että se tekee, joka jaksaa, pystyy tai uskaltaa – oli sitten mies tai nainen. Auttaisin samalla tavalla miespuolisia kollegoja, jotka eivät pärjäisi tilanteessa.
Erilaisten laitteiden ja tietokoneiden käyttö ja koulutus ovat ajautuneet minulle. Ne kiinnostavat minua muutenkin, joten hoidan asiat mielelläni."

"Moni naiskollega on sanonut, että hyvä kun täällä on miehiä, jotka voivat nostella ja rauhoittaa aggressiiviset potilaat."

"Toisinaan olen saanut kontolleni myös remonttireiskan hommia, kun kerran miehillä on tällaisia taitoja."

Anonyymi kirjoitti...

Joulukeräysmainoksessa oli taas tätä väsynyttä valkoinen nainen,musta mies meemiä.Tosin beta neekeri oli polvillaan,siten se soijamyrkytys etenee.

Anonyymi kirjoitti...

https://www.google.fi/search?q=benetton+horse+ad&biw=1280&bih=637&source=lnms&tbm=isch&sa=X&ved=0ahUKEwi8tLmDyKjJAhXBYA4KHfKBCXIQ_AUIBigB


Anonyymi kirjoitti...

Tavaratalo kauppasi nukkeja tytöille ja autoja pojille – myyntitekstejä kritisoinut bloggaaja uhattiin raiskata

Uhkailut eivät ole asiallista tai hyväksyttävää käytöstä.

Sinänsä kyllä ihmetyttää, että millainen aikuinen ihminen vetää herneen nenään jonkun firman lelumarkkinoinnista. Kai sitä voi ostaa omalle kakaralleen mitä lystää, vaikka nettimainos suosittelisi jotain ihan muuta. Tai vaikka äänestää kukkarollaan. Mutta ei. Pitää päästä pätemään ja moraalisäteilemään omaa erinomaisuutta. Niinpä suvaitsemattomasti hyökätään firman kimppuun ja vaaditaan kaiken omaa pientä punavihreää maailmankuvaa loukkaavan mainonnan ja markkinoinnin kieltämistä. Pelottaa ajatellakin näin suvaitsemattomien ja tiukkapipoisten ihmisten lasten kohtaloa. Se ei voi olla helppo.

Anonyymi kirjoitti...

Miesten vähyyttä sairaanhoitajina ei tarvitse ihmetellä, kun kerran miehet eivät kelpaa Suomessa sairaanhoitajakoulutukseen.

Esim. Suomen suurimman sairaanhoitajien kouluttajan, Tampereen AMK:n pyrkineet ja otetut-tilastosta näkee, että sairaanhoidon koulutusohjelman hakijoista vuosittain n. 20% on miehiä, mutta opiskelemaan hyväksytyistä vain 10%.

Anonyymi kirjoitti...

Kohudokumentti Britanniasta - Musliminaisten solu värvää naisia Isisiin

Video: Secret cell of British Muslim women encouraging others to join Islamic State exposed - Telegraph

Anonyymi kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.