maanantaina, joulukuuta 11, 2017

Naisjääkiekkoilijan euro ei ole senttiäkään

Me tunnemme valtavirtafeminismin, kuten myös intersektionaalisen feminismin. Niiden haastajaksi on noussut uusi feminismin muoto: pahkasikafeminismi.

Pahkasikafeminismin tienraivaajana toimii YLE, joka toitottaa usean artikkelin voimin, että suomalaisen naisurheilijan euro on kolme senttiä.

Saija Tarkki kertoo jääkiekkoperheensä epätasa-arvosta seuraavasti:
Onhan tämä ihan pöljää, että minä menen ihan samalla tavalla hallille ja teen siellä ne samat jutut kuin jääkiekkoileva aviomieheni. Sitten menen pelaamaan olympialaisiin, ja nyt mitenkään vähättelemättä, Tuomas pelaa vain liigaa, niin hän saa siitä rahaa ja itse ei saa käytännössä mitään.
Voin samaistua Saijan tuskaan. Minäkin käyn kuntosalilla, pingisharjoituksissa ja kisoissa, mutta en saa siitä rahaa. Sama epätasa-arvoisen tulon periaate pätee myös viihteeseen. Esimerkiksi jotkut laulajat saavat rutosti rahaa, mutta toiset eivät saa mitään, vaikka harjoittelisivat yhtä paljon.

URHEILIJAN TULONMUODOSTUS

Mistä urheilija voi saada rahaa ja miten?
  1. Urheilija on Suomen tai maailman huippu.
  2. Urheilija harrastaa lajia, jolla on paljon innokkaita katselijoita.
  3. Urheilija on riittävän seksikäs kelvatakseen mainoksiin.
  4. Urheilija saa rahaa veronmaksajilta.
1. Naisurheilijoiden akilleen kantapää on siinä, että he eivät ole maailman huippuja. Suomalaiset naisjääkiekkoilijat eivät ole maailman 10 000 parhaan jääkiekkoilijan joukossa. Saija Tarkin aviomies on paljon parempi pelaaja kuin Saija itse.

Jos vain maailman huipuille maksettaisiin urheilusta, juuri kukaan nainen ei saisi pennin hyrrää. Minä olen Kortepohjan paras pingispelaaja, mutta en saa siitä rahaa, koska en ole maailman huippu.

2. Naisjääkiekolla on vähän katselijoita, koska naiset ovat huonoja pelaajia. Jopa poikien C-juniorit pyyhkivät pöytää Suomen parhailla naiskiekkoilijoilla. Kukaan ei jaksa katsoa huonotasoista jääkiekkoa, ei ainakaan maksusta.

Edes feministit eivät halua tukea naisurheilijoita ryhtymällä maksaviksi katsojiksi. Feministeillä suu käy, mutta lompakko ei käy.

Kun ei ole katsojia, ei ole lipputuloja, mainostajia tai tv-sopimuksia.

3. Rahakkaimmat naisurheilijat ovat seksikkäimpiä vähäpukeisissa lajeissa, kuten taitoluistelussa, uinnissa tai yleisurheilussa. Nainen jääkiekkotamineet päällä ei ole seksikäs.

4. Uutinen Norjasta kertoo, että naisjalkapalloilijoille aletaan maksaa yhtä suuria palkkioita kuin miehille maaotteluista. Jos feminismiä mouhotetaan riittävän voimakkaasti myös Suomessa, voi olla, että veronmaksajat joutuvat maksamaan enemmän naisille, vaikka naiset eivät olekaan maailman huippuja tai vaikka naisilla ei ole paljoa katsojia tai mainostajia.

MITEN FEMINISTIT  VOISIVAT LISÄTÄ NAISURHEILIJOIDEN TIENESTEJÄ

Tehokkain tapa lisätä naisurheilijoiden tienestejä on mediassa mouhottaminen naisurheilijan eurosta. Jos feministit jaksavat rääkyä riittävästi, paine naisurheilijoiden valtionavustusten korottamiseen kasvaa.

Feministit ja naiset voisivat tietenkin mennä katsomaan naisjääkiekkoa. Ongelma piilee siinä, että naiset ja varsinkin feministit vihaavat jääkiekkoa. Urheilun ja varsinkin jääkiekon katsominen on heistä umpitylsää.

Naisurheilijoiden on saatava sama palkka eri työstä. Feministit eivät kuitenkaan halua kerätä rahaa markkinatalouden ehdoilla: he haluavat veronmaksajien rahat kommunismin ehdoilla.

12 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Presidenttiehdokas Kyllönen kritisoi itsenäisyyspäivän marsseja – ”Meillä on mopo karannut tässä suvaitsevaisuudessa”

Presidenttiehdokas Merja Kyllönen osallistui IS:n presidentinvaalimessuille.
PRESIDENTTIEHDOKAS Merja Kyllönen (vas) kritisoi IS:n presidentinvaalimessujen tentissään itsenäisyyspäivän marsseja.

Kyllönen ei ymmärtänyt, miksi fasistiset järjestöt osoittavat itsenäisyyspäivänä mieltään. Kyllösen mielestä itsenäisyyspäivä on huono päivä mielenosoituksille.

Kyllönen on puhunut fasismin syleilystä.

– Se näkyy esimerkiksi siinä, kun Suomi täytti 100 vuotta, niin meillä oli ihan ok järjestää fasistinen kansanmarssi. Fasistinen ääriliike marssi ympäri Helsinkiä.

– Minusta se on merkki siitä, että meillä on mopo karannut tässä suvaitsevaisuudessa. Me hyväksymme, että julkisesti saa fasismia edistää Suomessa, Kyllönen totesi äärioikeiston marssista.

KYLLÖSELTÄ kysyttiin, että miten hän suhtautuu vasemmistoanarkistien marsseihin itsenäisyyspäivänä. Kyllöseltä ei herunut ymmärrystä vasemmistoanarkisteillekaan itsenäisyyspäivän mielenosoituksiin.

– Minun mielestäni 100-vuotisjuhlapäivänä ei olisi tarvinnut marssi kenenkään, Kyllönen sanoi.

Onko vasemmistoanarkismi hyväksyttävämpää?

– Mikään missä käytetään väkivaltaa, ei ole hyväksyttävää, Kyllönen vastasi.

Vasemmistoliiton ex-puheenjohtaja Paavo Arhinmäki (vas) loi nuorisopoliitikkona mainettaan itsenäisyyspäivän mielenosoituksiin osallistumalla.

– Minä en ole Paavo Arhinmäen äiti, enkä komenna häntä. Minä en usko, että hän haluaa enää tänä päivänä osoittamaan mieltä, Kyllönen kuittasi Arhinmäen nuoruuden osallistumiset itsenäisyyspäivän mielenosoituksiin,

KYLLÖNEN toisti IS:n presidentinvaalimessuilla ehdotuksensa Itämeren alueen turvallisuuskokouksesta. Kyllösen mielestä Suomen presidentin pitäisi lähteä sovittelemaan ja ratkomaan Itä-Ukrainan kriisiä.

– Aloite siitä – että prosessi lähtee liikkeelle ja asioista pystytään keskustelemaan – vaatii jonkun ihmisen viemään asiaa eteenpäin. Tällä hetkellä mitään sellaista toimijaa ei ole. Mielestäni Suomi ETYJ:n ja YK:n pohjalta voisi lähteä rakentamaan siltoja, Kyllönen totesi.

Kyllönen ei olisi valmis luopumaan EU:n Venäjän vastaisista pakotteista ennen kuin Ukrainan kriisi on ratkaistu.

Kyllösen lisäksi myös kaikki muut seitsemän presidenttiehdokasta ovat tänään haastateltavina IS:n presidentinvaalimessuilla.

Anonyymi kirjoitti...

Maajoukkuekorvaukset herättivät epäilyn syrjinnästä – tasa-arvovaltuutettu vaatii Palloliitolta selvityksen erilaisista palkkioista
Nais- ja miesjalkapalloilijoille maksetaan erilaisia korvauksia, kun he pelaavat maajoukkueissa. Tasa-arvovaltuutettu tutkii, onko kyse syrjinnästä.


Tasa-arvovaltuutettu on pyytänyt Palloliitolta selvityksen naisten ja miesten eri suuruisista maajoukkuekorvauksista. Palloliitolle on lähetetty selvityspyyntö, jossa liitolta vaaditaan selityksiä sille, miksi naisten A-maajoukkuepelaajille maksetaan maajoukkuetoiminnasta vähemmän korvauksia kuin miehille.

- Meidän tietoon on tullut, että mies- ja naismaajoukkuepelaajilla olisi erilaiset palkkiot ja olemme lähteneet selvittämään, onko näin ja mistä se johtuu, sanoo tasa-arvovaltuutettu Jukka Maarianvaara.

- Me haluamme selvittää, onko tässä mahdollisesti syrjinnästä kysymys. Eli jos miehet ja naiset asetetaan sukupuolen perusteella eri asemaan, silloin syntyy helposti olettama siitä, että syrjitään sukupuolen perusteella. Tätä täytyy selvittää.

Palloliitolta odotetaan vastausta viikon kuluessa. Liiton on perusteltava tasa-arvovaltuutetulle esimerkiksi se, mitkä seikat vaikuttavat korvauksen suuruuteen ja onko kansainvälisellä menestyksellä ja arvokisoihin selviytymisellä merkitystä korvauksen suuruuden arvioinnissa.

Liiton on annettava vastaus myös siihen, onko estettä sille, että naispelaajille maksettava maajoukkuekorvaus olisi samansuuruinen kuin miespelaajille maksettava korvaus.

- Tietysti tähän yksittäistapaukseen en ota sen syvemmin kantaa, koska se on selvittelyssä. Mutta sanotaan näin, että pitää kyllä olla ainakin hyvät perustelut, jos tällaista tapahtuu ja että on erilaiset korvaukset. Katsotaan, mitä selvitys tuo tullessaan.

“Uskoakseni selvityksemme tulee olemaan tyydyttävä”

Miesten ja naisten maajoukkuepalkkiot ovat olleet viime aikoina polttava puheenaihe Euroopassa. Norjan Palloliitto päätti historiallisesti ryhtyä maksamaan vuoden alusta yhtä suuret maajoukkuekorvaukset (siirryt toiseen palveluun) naisille ja miehille.

Suomen Palloliitto nosti syksyllä pelaajaneuvotteluiden jälkeen naisille maksettuja korvauksia aiempaan verrattuna selvästi, minkä myötä ero miesten korvauksiin kaventui jonkin verran.

Tuolloin liiton pääsihteeri Marco Casagrande kertoi Yle Urheilulle, että naisille voidaan uuden sopimuksen myötä maksaa vuodessa yhteensä kuusinumeroinen summa menestysbonuksia, siis yli 100 000 euroa. Aiemmassa sopimuksessa niitä maksettiin keskimäärin viisinumeroinen summa eli joitakin kymmeniä tuhansia euroja.

- Vastaamme siihen (selvityspyyntöön) ensi viikolla. Vastaamme kuten asia on, viestitti Palloliiton pääsihteeri Marco Casagrande Yle Urheilulle.

Pääsihteerin mukaan ei ole odotettavissa, että selvityspyynnön myötä tehdään uusia päätöksiä maajoukkuekorvauksista.

- Ei. Uskoakseni selvityksemme tulee olemaan tyydyttävä, Casagrande kirjoitti.

Lajiliitoilla velvoite edistää tasa-arvoa

Tasa-arvovaltuutettu antaa liiton vastauksen jälkeen lausunnon liitolle.

- Annamme juridisesti ei sitovia -lausuntoja, mutta kyllä niillä on tietty painoarvo. Esimerkiksi lajiliitot, joille me olemme aiemmin antaneet vastaavia lausuntoja ovat korjanneet toimintaansa sen mukaisesti, Maarianvaara sanoo.

Tasa-arvolaki kieltää syrjinnän sukupuolen perusteella. Maarianvaaran mukaan yleiset syrjintäkiellot koskevat myös urheilua ja liikuntaa. Valtionavustusta saavien liikuntajärjestöjen ja lajiliittojen on noudatettava liikuntalakia.

- Yleiset syrjintäkiellot esimerkiksi koskevat myös urheilua ja liikuntaa. Eli ei saa syrjiä sukupuolen tai sukupuoli-identiteetin perusteella ketään, Maarianvaara sanoo.

- Liikuntalaki lähtee siitä, että valtionavustusta saavien jäsenlajiliittojen ja muiden järjestöjen täytyy edistää tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta suunnitelmallisesti. Eli siellä on voimakkaasti myös tämä, ei pelkästään syrjinnän kielto vaan myös edistämisen velvoite olemassa.

Anonyymi kirjoitti...

Finlaysonin ”Naisten euro” -kampanja sai huomautuksen mainonnan eettiseltä neuvostolta

Asiasta kanteli kaksi yksityishenkilöä, jotka pitivät kampanja-ideaa hyvän tavan vastaisena.

Elokuun lopulla tekstiilivalmistaja Finlayson kohautti kampanjatiedotteellaan.

Finlayson tarttuu naisten ja miesten väliseen palkkaeroon - syyskuussa naiset maksavat euron ostoksesta 0,83 €. Finlaysonin mukaan naisten ja miesten välinen palkkaero on valitettava ja hävettävä asia Suomen kaltaisessa tasa-arvon varaan rakentuvassa yhteiskunnassa. Kiinnittääkseen huomiota epäkohtaan Finlayson tarjoaa naisille syyskuussa ostokset edullisemmin kuin miehille, ja hintojen välinen erotus lahjoitetaan tasa-arvotyöhön.

Ideana oli, että miesasiakkaat maksavat täyden hinnan ja naiset alennetun, ja hinnanerotuksen Finlayson halusi lahjoittaa Naisasialiitto Unionille.

Finlayson sai avauksellaan runsaasti huomiota ja paljon kritiikkiä osakseen.

Tasa-arvovaltuutetun puututtua kampanjaan Finlayson päätti antaa alennuksen myös miehille.

Kampanja toteutui suunnitellun kestoisena, se oli voimassa syyskuun ensimmäiset kymmenen päivää.

Kaksi kantelua

Kaksi yksityishenkilöä kuitenkin kanteli kampanjasta mainonnan eettiselle neuvostolle.

Kantelut johtivat langettavaan päätökseen, jonka neuvosto antoi 8.12.2017.

Perustelussaan neuvosto kirjoittaa:

Tarkasteltavana olevassa tapauksessa vain naisille tarjotun edun ei voida MENin mukaan katsoa olevan vähäinen.

MEN katsoo, että yritys on hyvän tavan vastaisesti asettanut naiset ja miehet eri asemaan.

Anonyymi kirjoitti...

Tuula Haatainen: Suomen olisi pitänyt haastaa Trump aborttijarrusta – Feministinen ulkopolitiikka kirjattava hallitusohjelmaan

Presidenttiehdokas Tuula Haatainen (sd.) haluaa feministisen ulkopolitiikan osaksi Suomen hallitusohjelmaa ja Euroopan unionia. Hän sanoi Ilta-Sanomien tentissä, että Suomen olisi pitänyt reippaasti kritisoida myös Yhdysvaltain päätöstä leikata tuet seksuaaliterveyttä edistäviltä järjestöiltä abortinvastustuksen varjolla.
Haatainen kommentoi asiaa Ilta-Sanomien Presidentinvaalimessuilla.

Presidentti Donald Trump otti aborttien rajoittamisen painopisteeksi heti noustuaan virkaan ja allekirjoitti asiaa koskevan määräyksen ja myöhemmin säädöksen. Hän kuohutti aborttinäkemyksillään jo vaalikampanjansa aikana.

Haataisen mielestä Suomen olisi ollut syytä ottaa asiaan reippaasti kantaa. Hän huomautti, että päätöksen taustalla on turvallisen abortin vastustaminen ja sanoi, että olisi itse ottanut asian esille tapaamisissa Trumpin kanssa.

–Koska se on väärin, Haatainen sanoi.

Ulkoministeri, katolilainen Timo Soini (sin.) vastustaa aborttia. Hän ei ole innostunut myöskään feministisestä ulkopolitiikasta, jota on aiemmin voimallisesti ajanut Ruotsin demariulkoministeri Margot Wallström. Ruotsissa feministinen ulkopolitiikan harjoittaminen on kirjattu osaksi hallitusohjelmaa. Haataisen mielestä Suomen seuraavan hallituksen tulisi tehdä samoin ja ajaa asiaa myös YK:ssa.

– Suomen pitäisi ottaa reippaasti tämä askel eteenpäin ja toimia yhteistyössä muiden samalla tavalla ajattelevien kanssa, Haatainen sanoi ja lisäsi, että Suomen pitäisi lisäksi tavoitella YK:n turvallisuusneuvoston jäsenyyttä mukanaan tämä johtolanka.

Haatainen huomauttaa, että naisten ja tyttöjen asema maailmassa on iso jarru maailman kehityksessä. Monet joutuvat avioon jo teini-iässä ja tyttöjen pääseminen kouluun on heikkoa. Haatainen huomauttaa, että maailman lukutaidottomista kolme neljästä on naisia.

Haataisen mukaan feminismin vastakohtana voi pitää sovinismia, joka liittyy hänen mielestään kansalliskiihkoiluun. Haatainen kuvailee, että feminismi tarkoittaa kaikkea alistavia rakenteita purkavaa lähestymistapaa.

–Demokratia on tärkeä, mutta ei riitä yksin. Pitää olla myös näkökulma, mihin pyritään. Minusta keskeisin tehtävä tämän päivän maailmassa ja myös Suomessa on edelleenkin se, että keskitytään purkamaan alistavia rakenteita.

Haataisen mielestä yhteiskunta, joka ottaa miehet ja naiset tasavertaisesti tekemään, on oikeudenmukainen ja kunnioittaa todennäköisimmin oikeusvaltioperiaatetta. Haatainen sanoi, että Suomessa tasavertaisuutta on toteutettu vahvasti.

Anonyymi kirjoitti...

#Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat
Vuorovaikutus, jota käytetään kumppanin löytämiseen ja viime kädessä pariutumiseen, on peliä, jossa on omat sääntönsä. Nyt sääntöjä muutetaan toista osapuolta kuulematta.


SEKSUAALISTA häirintää vastustavassa #Metoo-kampanjassa on tuotu julki tärkeitä asioita. Useimmat ikäiseni ja nuoremmat naiset ovat joutuneet omalta kohdaltaan tai vierestä seuraamaan, miten ahdistelijat käyttävät hyväksi esimies- tai muuta valta-asemaansa. Toivottavasti kampanja on pelotellut näitä jahtaavia johtajia.

Tytöt ja nuoret naiset ovat toivottavasti myös oppineet torjumaan tällaista valta-aseman väärinkäyttöä ja uskaltavat tuoda sen julki, kun sitä näkevät tai joutuvat sen kohteeksi. Tärkeää on myös muistaa, että Suomen lain mukaan seksuaalinen ahdistelu on rikos.

Pelkään kuitenkin, että keskustelu on ollut miessukupuolta syyllistävää. Se vuorovaikutus, jota käytetään kumppanin etsimiseen, löytämiseen ja viime kädessä pariutumiseen, on peliä, jossa on omat sääntönsä. Tätä peliä on kutsuttu muun muassa hakkailuksi, flirttailuksi, teerenpeliksi, soidinmenoiksi ja iskemiseksi. Pelin sääntöjä on opeteltu ja opittu mallien avulla ja pelaamisen myötä. Nyt sääntöjä muutetaan, mutta muuttamisessa kuullaan vain toista osapuolta.

Vaaditaan uusia tiukkoja rajoja: vieraalle ei saa puhua eikä häntä saa tuijottaa tai koskettaa ilman lupaa. Miten nuorten seurustelu on silloin mahdollista? Nuoret ujot miehet joutuvat opettelemaan uudet säännöt vuorovaikutuspeliin ilman että he ovat päässet niistä sopimaan. Monet päätyvät tai ovat jo päätyneet siihen, että tosimaailman vuorovaikutus on niin vaikeaa, että on turvallisempaa pelata tietokoneella, tuijottaa kuvaruutua ja kosketella kosketusnäyttöä.

Marja Jänis

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä liberaalikin osaa tuomita kokonaisia ihmisryhmiä – Tiukkaa kritiikkiä Yhdysvaltain vasemmistolle

THE NEW YORK TIMES- ja The Atlantic-lehdissä on hiljattain kuultu varoituksia yksisilmäisen liberalismin vaaroista.

Ross Douthat on trumpismia vastustava konservatiivinen katolinen kristitty. Hän käsitteli tuoreessa New York Timesin mielipidekirjoituksessaan ns. homokakku-tapausta.

Siinä samaa sukupuolta oleva hääpari pyysi coloradolaista leipuria leipomaan heille hääkakun. Leipuri kieltäytyi vedoten uskonnolliseen vakaumukseensa. Konservatiivisena kristittynä hän ei halunnut osallistua homohäiden valmisteluun.

Pariskunta haastoi leipurin oikeuteen.

Tapaus on juuri otettu käsittelyyn Yhdysvaltojen korkeimmassa oikeudessa. Oikeusistuin päättää, oliko leipurilla oikeus kieltäytyä kakkujen leipomisesta uskontonsa perusteella. Kysymyksellä on myös laajempaa merkitystä, kun määritellään etuajo-oikeutta yksilönvapauden, uskonnollisen vakaumuksen ja tasa-arvon risteyksessä.

Douthat puolustaa mielipidekirjoiteuksessaan leipuria. Hän pelkää kiistan muodostuvan ennakkotapaukseksi, jossa maallistuneet ihmiset ja yhteiskunta pakottavat muut toimimaan tavalla, joka rikkoo heidän eettistä vakauustaan.

Samassa yhteydessä Douthat kritisoi myös sitä, miten viime vuosikymmeninä liberaalit järjestöt ovat painostaneet katolisia sairaaloita tarjoamaan ehkäisypalveluita, mukaan lukien katumuspillereitä. Samat järjestöt ovat myös haastaneet sairaaloita oikeuteen, jos ne ovat kieltäytyneet tekemästä sterilointeja.

Monet katolilaiset kokevat olevansa hankalassa tilanteessa: totellako lakia vai omaa uskonnollista vakaumusta?

THE ATLANTICISSA äänessä oli puolestaan Peter Beinart. Hänet tunnetaan liberaalina, demokraattimyönteisenä juutalaisena.

Beinard muistutti kirjoituksessaan, ettei republikaani ole synonyymi rasistille. Hänen mukaansa rasismisyytöksistä on myös tullut poliittinen leimakirves, joka estää keskustelun, tukahduttaa analyysin ja paikoitellen syyllistää viattomia.

Beinardin mielestä monet liberaalit ovat rakentaneet maailmankuvan, jossa kaikki eriävät mielipiteet nähdään hyökkäyksinä liberaaleja ja humaaneja arvoja vastaan.

On totta, että republikaanit ajavat usein vähemmistöjä vahingoittavaa politiikkaa. Puolueen riveistä nousee myös valitettavan usein avoimen rasistisia lausuntoja. Silti koko puolueen leimaaminen rasistien pelikentäksi on faktuaalisesti ja eettisesti väärin sekä poliittisesti ja kulttuurillisesti vahingollista, Beinart sanoo.

Hän muistuttaa myös, että poliittinen vasemmisto ryhtyi kutsumaan Steve Bannonin johtamaa Breitbart-uutissivustoa antisemitistiseksi, kun lehden pääkirjoituksessa kutsuttiin William Kristolia ”juutalaiseksi luopioksi.”

Samalla heiltä kuitenkin unohtui, että pääkirjoituksen laatija David Horowitz on myös itse juutalainen, ja että hän syytti tekstissään Kristolia juutalaisten ja Israelin etujen hylkäämisestä, koska Kristol vastusti Donald Trumpia.

BREITBART toki flirttailee avoimesti alt-right-ideologialla ja on vankka trumpismin tukija. Sivusto on myös usein julkaissut rasistisia muslimien ja siirtolaisten vastaisia tekstejä.

Silti Beinartin esimerkki on pätevä. Liian usein yksi tai kaksi kyseenalaista mielipidettä on saanut liberaalit tuomitsemaan vastustajansa kokonaisuutena ja syyttämään heitä käytännössä kaikesta pahasta auringon alla.

Puhdasoppisuuden hinku on ajoittain saanut liberaalit myös tuomitsemaan summittaisesti kokonaisia ihmisryhmiä ja uskontoja.

Mielipidetiedustelut ovat esimerkiksi osoittaneet, että amerikkalaiset liberaalit suhtautuvat väestön keskiarvoa kielteisemmin ajatukseen mormonista presidenttinä. Tämä johtuu pääosin siitä, että mormonien enemmistö suhtautuu kielteisesti homoliittoihin.

Anonyymi kirjoitti...

Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?
New Yorker -lehdessä julkaistu novelli puhuttaa ympäri maailmaa. Miksi meidän on niin hankala kieltäytyä tai kertoa toiselle kun seksi ei tunnu hyvältä? Asiantuntija vastaa.


HUONO seksi tai novellit nousevat harvoin puheenaiheiksi. Näin kävi kuitenkin viikonloppuna, kun New Yorker -lehti julkaisi novellin, joka kertoi 20-vuotiaan opiskelijanaisen ja 34-vuotiaan miehen suhteen kehittymisestä.

Kristen Roupenianin kirjoittamassa Cat Person -nimisessä tarinassa Margot ja Robert tapaavat ja aloittavat aktiivisen viestittelyn. Treffit johtavat Robertin kämpille, jossa pari päätyy harrastamaan seksiä.

Huonoa seksiä, joka kadutti ja harmitti jälkeenpäin. Ainakin naista, jonka näkökulmasta tapahtumat kerrotaan.

Vaikka molemmat osapuolet olivat olleet suostumuksellisia tilanteen kehittymiseen, jäi seksistä siitä huolimatta naiselle epämukava ja kehno olo.

MONI heteronainen samaistui kirjoitukseen ja se nousi puheenaiheeksi useissa kolumneissa ja Twitterissä. Nopeasti nettiin ilmestyi myös twiittejä ja sometilejä, joissa kritisoitiin tarinaa sen puutteellisesta mieskuvasta ja mahdollisesta läskifobisuudesta.

Moni naislukijoista koki nimenomaan epämukavan ja epätyydyttävän seksin tarinan pääaiheeksi. Se jää tosielämässä usein vaietuksi aiheeksi, jota on vaikea ottaa puheeksi edes paljon sen jälkeen kun seksi on jo tapahtunut.

SIKSI moni ylisti tekstiä vaikka luki sitä tuolissaan kiemurrellen:

Anonyymi kirjoitti...

Pitääkö naisen käyttää ulkonäköään, jotta urheilulla voisi ansaita? Enni Rukajärvi ei suostu keikistelemään: "Mä en ole tullut tänne näyttämään hyvältä"
Yksilölajeissa nainenkin voi ansaita menestyessään paljon ja päästä rahan näkökulmasta tasa-arvoiseen asemaan miesten kanssa. Sponsorimarkkinoilla naisilta saatetaan vaatia eri asioita kuin miehiltä.


– Oho, vähän yllättää, että noinkin iso ero on. Ei se nyt hyvä asia ole.

Vastaus on lumilautailija Enni Rukajärven reaktio Yle Urheilun tekemään selvitykseen, jonka mukaan 56 suomalaista huipputason urheilevaa miestä tienasi viime vuonna 37 miljoonaa euroa ja 50 huipputason urheilevaa naista miljoonan.

Rukajärvi on itse positiivinen esimerkki naishuippu-urheilijasta, joka on pystynyt nousemaan rahan näkökulmasta tasa-arvoiseen asemaan lajinsa miesten kanssa. Olympiamitalisti Rukajärvi on pitkään ollut urheilun yksi parhaiten ansaitsevia suomalaisnaisia.

– Mä olen ainakin pyrkinyt siihen, että en halua jäädä mitenkään miesten varjoon. Lumilautailussakin mä olen aina vain katsonut sitä, että haluan olla yhtä hyvä kuin miehet ja puskenut asioita sitä kautta, Rukajärvi sanoo.

Tasa-arvo on Rukajärven mielestä lumilautailussa jo paremmissa kantimissa, mutta aina näin ei ole ollut. Kaupunkikisoihin naiset eivät ole aina päässeet.

– Ne (kilpailupaikat) voivat välillä olla aika pelottavia ja haastavassa kunnossa. Porukka ei ole luottanut, että me selvitään ja pärjätään siellä. Nyt minun mielestäni on näytetty, että todellakin kuulutaan sinne, Rukajärvi kertoo.

– Kun itse olen käynyt isompia kisoja, niin tosi monessa kisassa on ollut saman verran palkintorahaa naisille ja miehille. Sen puolesta on aika hyvin ollut tasa-arvo kohdillaan. Nyt vihdoin kun olemme päässeet kaupunkien big air -kisoihin, niin sekin on yksi hyvä askel tasa-arvon suuntaan.

Ulkonäöllä on väliä sponsorimarkkinoilla

Lumilautailun huipputähdet tienaavat erityisesti sponsoreiden kautta hurjia summia. Norjan NRK:n selvityksen mukaan maan tämän hetken huippulautailija, moninkertainen X Games-voittaja Silje Norendal tienasi viime vuonna 142 000 euroa. Hänen maanmiehensä, big airin tämän vuoden maailmanmestari Ståle Sandbech ansaitsi yli 160 000 euroa.

Rukajärvi sanoo, että naiset ja miehet eivät ole täysin samalla viivalla sponsorimarkkinoilla.

– Naisten markkinointi perustuu monesti vähän eri juttuihin kuin miesten markkinointi. Varsinkin vaateyritykset ja tällaiset on enemmän sitä, että sinun pitäisi näyttää hyvältä kuin että olet hyvä siinä mitä teet. Se on vähän niin kuin vinksallaan kuitenkin, Rukajärvi pohtii.

Rukajärven mukaan esimerkiksi Norjan Silje Norendal ja Itävallan Anna Gasser ovat saaneet sponsorituloja myös ulkonäköään hyödyntämällä.

– Kyllä heissä on toinenkin puoli, jolla he saavat enemmän näkyvyyttä.

Esimerkiksi Sotshin olympiahopeavuonna Rukajärvi ylsi yli 200 000 euron ansiotuloihin. Sittemmin tulot ovat pienentyneet, sillä hän on luopunut joistakin sponsoreistaan arvomaailman erojen vuoksi. Hän ei lautaile rahan vuoksi.

– Kyllä ilman (kompromisseja) voi pärjätäkin, mutta jos oikeasti haluaa naisena ja naisurheilijana lyödä todella rahoiksi, niin kyllä se menee vähän sinne puolelle valitettavasti, Rukajärvi kertoo.

– Tiedän, että jos lähtisin vähän eri linjalle, niin voisin saada ehkä vähän erilaisia sponsoreita ja helpommin jotain juttuja. Itse olen alusta lähtien pitänyt sen linjan, että mä teen tätä mun juttua ja mun tavalla, mä en ole tullut tänne näyttämään hyvältä.

Naisten kisat kiinnostavampia

Rukajärvi sanoo suoraan, että naisten laskemista ei arvosteta yhtä paljon kuin miesten laskemista. Tyylien sijaan vertaillaan helposti fyysistä suorituskykyä ja temppujen vaikeutta.

– Onhan se (arvostus) pienempää. Tietenkin siinäkin mielessä, että naislaskijoita on ollut vähemmän. Se on nyt muuttumassa ja naislaskijoita tulee koko ajan lisää. Veikkaan, että se perustuu aika paljon siihen ja totta kai miehet tekevät kovempia temppuja. Senkin myötä heitä arvostetaan enemmän, Rukajärvi sanoo.

Anonyymi kirjoitti...

Viiden lapsen isä Jussi Halla-aho pohdiskelee vauvakatoa: ”Niger, Tshad, Somalia, Kongo…”

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho kommentoi Väestöliiton uutta Perhebarometriä, joka selvittää lastensaantiin vaikuttavia tekijöitä.

Lapsiperhearki ei houkuta, tasa-arvo ontuu ja vaativa työelämä pelottaa. Siinä esille tulleita selityksiä, miksi vanhemmuutta lykätään.

-Se, miten eri tavoin vanhemmuuden ajoitus vaikuttaa miesten ja naisten tulokertymiin, on yhteiskunnallinen kysymys, johon voidaan vaikuttaa poliittisilla päätöksillä. Tällä hetkellä naiset kantavat miehiä selvästi suuremman riskin perheellistymisen vaikutuksista omaan elintasoon ja työuraan. Perheellistymistä helpottavassa perhepolitiikassa keskeistä olisi madaltaa rajoja perhevapaiden ja muun elämän kuten työelämän tai opiskelun välillä, Väestöliiton tutkija ja Perhebarometriä kirjoittamassa ollut Venla Berg kertoo Väestöliiton tiedotteessa.

Halla-aholla, viiden lapsen isällä, on asiasta toisenlainen tulkinta.

”Syntyvyysongelmaa lähestytään usein sosiaalipolitiikan ja tasa-arvon näkökulmasta. Ajatus tuntuu olevan, että kunhan tasa-arvo saadaan hyvälle tolalle ja perhe-etuudet riittävälle tasolle, syntyvyys lähtee nousuun.”

Hän kysyy Facebook-tilillään, tukeeko mikään tällaista ajattelua.

”Vuonna 2017 syntyvyysasteella mitattu top 20 oli seuraava: Niger, Tshad, Somalia, Kongo, Angola, Mali, Burkina Faso, Itä-Timor, Nigeria, Burundi, Gambia, Uganda, Mosambik, Afganistan, Tansania, Sambia, Etelä-Sudan, Mayotte, Norsunluurannikko ja Benin. Euroopan maat löytyvät listan toisesta päästä. Kertooko tämä jotain tasa-arvon suhteellisesta toteutumisesta?”

Halla-aho arvioi, että hyvinvoivissa ja tasa-arvoisissa maissa ihmisillä on paljon virikkeitä ja tekemistä sekä työssä että vapaa-ajalla. Lapset eivät tahdo mahtua tähän yhtälöön.

”En usko, että asialle on kovin paljon tehtävissä politiikan keinoin. Ei kuitenkaan kannata hakea ratkaisuja, jotka mitä ilmeisimmin ovat vääriä.”

Anonyymi kirjoitti...

Naislätkä on huippua!

Sen näkee jo siitä miten tytöt siirtyvät naisten SM-sarjaan suoraan poikien D-juniorijoukkueista, joissa he ovat pelanneet pari vuotta yli-ikäisinä.

Anonyymi kirjoitti...

Käsittämätön tuo Rukajärveä haastattelleen toimittajan letkautus, että naisten tekemien helpompien lautailutemppujen katseleminen olisi jotenkin hauskempaa. Siinä taisi käydä nyt niin, että feministinen mielipide oli jo valmiiksi päätetty ja sitten lainattiin tenniksessä käytettyä argumenttia, joka on täysin epäpätevä toisen lajin suhteen.

Tenniksessa tai vaikka lentopallossa naisten peli voikin olla kiinnostavampaa, koska pallot kestävät usein pidempään. Miehet lyövät palloa niin lujaa, että suuri osa katselijan ajasta menee taukojen katselemiseen. Naisena Rukajärveä haastatellut toimittaja ehkä katselee naisten lautailua mielummin sen takia, että samaistuu naisena voimakkaan sisäryhmäpreferenssin takia nimenomaan naisiin.

Unknown kirjoitti...

Thanks for sharing, nice post! Post really provice useful information!

Hương Lâm chuyên cung cấp máy photocopy, chúng tôi cung cấp máy photocopy ricoh, toshiba, canon, sharp, đặc biệt chúng tôi có cung cấp máy photocopy màu uy tín, giá rẻ nhất.