torstaina, marraskuuta 08, 2007

Älä ota renttua

Viikko sitten: Sinkkuäidille sulhanen on hyvä esimerkki siitä, miten kiltti kunnon mies ei kelpaa. Reetta tuntee vetoa Markoon, mutta ei Henriin, joka on hyvin kiltin ja kunnollisen oloinen mies. Ja tänään Marko haukkui Reetan:
Valinnan jälkeen Reetta meni tapaamaan Markoa hänen kotiinsa. Ilta alkoi mukavasti. Pari nautti punaviiniä ja jutteli, kunnes tunnelma yhtäkkiä muuttui. - En halua mollata Markoa, mutta haluan kertoa asiat, niin kuin ne oikeasti meni. Marko otti todella paljon liikaa ja alkoi haukkua minua. Alkoholi ei ollut kokonaan syynä tilanteen muodostumiseen, mutta varmasti se oli yksi tekijä. Myöhemmin Marko sanoi, että kyseessä oli mustasukkaisuus. Humaltunut Marko alkoi sättiä Reettaa, viiden minuutin välein hän tokaisi Reetalle: "Painu v*****n täältä." - Mitään riitaa ei ollut. En osannut sanoa Markolle yhtään mitään, enkä väittänyt hänelle vastaan.
Pravda: Tyttöjen osuus nousussa nuorten itsemurhissa.

Kommenttiosasto: Yleisesti siis itsemurhat ovat vähentyneet, paitsi nuorten naisten osalta, jossa itsemurhakuolleisuus on pysynyt suunnilleen samana ollen vuonna 2005 3,5 % kaikista itsemurhista. Ihmettelen, mikä oikeuttaa toimittaja Tulosen kirjoittamaan negatiivisen artikkelin siitä, että itsemurhakuolleisuus on laskenut viidentoista vuoden ajan? Totta kai "osuus kasvaa", jos toinen osuus pienenee nopeammin.

26 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Miksi Reetan tulisi tuntea vetoa juuri Henriin? Entäs, jos hän tuntisi vetoa johonkin "kunnolliseen mieheen", joka nyt vain sattumalta ei olisi Henri eikä Marko?

Miksi "kunnollinen mies" saa kohdella naista huonosti, mutta "renttu" ei yhtäkkiä saakaan?

Henry Laasanen kirjoitti...

"Miksi Reetan tulisi tuntea vetoa juuri Henriin?"

Jos valitsee kiltin ja kunnollisen miehen niin ei käy kuten kävi nyt. En minä tiedä miksi tulisi tuntea vetoa kilttiin, mutta kiltin valitsemisessa on etunsa. Typeriä valintoja kannattaa välttää.

"Miksi "kunnollinen mies" saa kohdella naista huonosti, mutta "renttu" ei yhtäkkiä saakaan?"

Ei kai mies ole kunnollinen, jos se kohtelee huonosti?

Anonyymi kirjoitti...

Kylläpä nyt rupesivat itsemurhat huolettamaan Pravdankin feministejä. Eikö pitäisi olla iloinen siitä, että itsemurhien määrää on saatu laskettua? No, eipä tietenkään, koska, taas kerran, vain naisilla on väliä.

Anonyymi kirjoitti...

Olen huomannut, että itseään "kunnolliseksi" mainostavat voivat kohdella naisia ihan yhtä huonosti kuin kuka hyvänsä muukin. He eivät vain näe sitä "renttumaisuutena" vaan kyseessä on milloin milläkin oikeutettu ikävänteko.

Typeriä valintoja kannattaa välttää. Yksi tapa valita huonosti on valita sellainen, jota ei rakasta, jonka olemus, puheet ja kosketus inhottaa.

Hyvään suhteeseen tarvitaan kaksi. Huonoon riittää se, että ensin vain toisella on huono olo.

Henry Laasanen kirjoitti...

"Olen huomannut, että itseään "kunnolliseksi" mainostavat voivat kohdella naisia ihan yhtä huonosti kuin kuka hyvänsä muukin."

Ei tuossa ohjelmassa ollu kyse itsensä mainostamisesta kunnolliseksi, vaan siitä, milliasen vaikutelman miehistä televisiossa sai. Naisten vaan näköjään pitää ottaa se pelimies (Sami) ja renttu (Marko), että pääsee iskemään oikein tosissaan päätä seinään.

Anonyymi kirjoitti...

http://www.newscientist.com/channel/sex/mg19526234.000?DCMP=NLC-nletter&nsref=mg19526234.000
Flirting makes up for antisocial tendencies

Anonyymi kirjoitti...

Entä jos vain hyväksyttäisiin, että parittelu on alfojen hommaa? Näkeehän sen pornosta ja eläindokumenteistakin.

Seksin tarkoitus on seuloa tehokkaimmat geenit eteenpäin. Ei rumilla ja luusereilla ole siihen mitään "oikeutta".

Anonyymi kirjoitti...

"Seksin tarkoitus on seuloa tehokkaimmat geenit eteenpäin. Ei rumilla ja luusereilla ole siihen mitään "oikeutta"."

Mutta statustaan voi nostaa, keinolla jos toisella. Myös vilpillisin keinoin. Kaikkihan on sallittua sodassa ja rakkaudessa.

Anonyymi kirjoitti...

Ei rumille ja luusereille oikeuksia seksiin. Ai niin, mutta sehän on näiden naisten oma etu ja onnellisuus, että muistavat antaa myös rumille luusereille.

Anonyymi kirjoitti...

"Ai niin, mutta sehän on näiden naisten oma etu ja onnellisuus, että muistavat antaa myös rumille luusereille."

Määrittele ruma ja määrittele luuseri. Osaatko tehdä sen niin, että jokainen voisi määritelmäsi allekirjoittaa? Eivätkö nämä ole makuasioita?

Seksi on aina hyvästä, kunhan tekee sen turvallisesti. Se edistää terveyttä, rentouttaa ja kohottaa mielialaa. Siksi se kannattaa. Naisten tulisi tiedostaa tämä.

Anonyymi kirjoitti...

http://www.aftonbladet.se/kvinna/article162354.ab

Naisten väkivaltaisuus parisuhteessa onkin miesten väkivaltaisuutta yleisempää. Feminismi rakentaa vain sterotypiota, joiden mukaan naisen on aina uhri ja naisten väkivalta vähäistä. Näin Norjassa. Koska tällainen tutkimus saataisiin Suomeen? Tarvetta olisi.

Anonyymi kirjoitti...

Seksikäs kävely onkin vain naisten keino harhauttaa miehiä:

http://news.bbc.co.uk/2/hi/health/7082704.stm

Ovat ne ovelia pirulaisia.

Katseet kertovat enemmän:

http://news.bbc.co.uk/2/hi/health/7082478.stm

On siis katsottava suoraan silmiin naisia, jotka eivät heiluta lanteitaan, vaan kävelevät polvet yhdessä. Yksinkertaista.

Anonyymi kirjoitti...

Entä jos vain hyväksyttäisiin, että parittelu on alfojen hommaa? Näkeehän sen pornosta ja eläindokumenteistakin.

Se-pieni-ero -blogissa (nimim. "pena"?) on kerrassaan musertava havainto eläinlajista nimeltään Täplähyeena. Lukekaa ja ajatelkaa. Tarkasti.

Toisin kuin siis feminismin vapauttama pohjoismainen nainen, täplähyeena antaa pillua rationaalisemmin;)
"on totta että nainen voi valita vapaammin kuin 50 vuotta sitten. mutta miten naiset ovat tämän vapauden käyttäneet? he toimivat puhtaasti biologisten viettiensä mukaan valiten parhaan kumppanin yhteiskuntaan jossa elimme satoja tuhansia vuosia sitten."

Täplähyeenanaaraan ja feministin tavoitteet (naaraiden laumanjohtajuus ja ylivalta) ovat yhtenevät, mutta onko täplähyeena yksinkertaisesti vain älykkäämpi? Muistuttavatko feministinaiset evoluution myötä sadan tuhannen vuoden kuluttua yhä enemmän täplähyeenaa, tuota planeettamme voimakasleukaisinta nisäkästä?

Emme tosin osaa tulkita täplähyeenan ääntelyä, joten emme voi olla täysin varmoja siitä, onko täplähyeenanaaraankin puheiden ja pillunantamisen välillä jokin ristiriita. Lopputuleman perusteella kuitenkin vaikuttaisi siltä, että näin ei ole. Koska vain kaikkein kilteimmät hyeenaurokset todellakin siis saavat pillua, ehkäisee se musertavan tehokkaasti kaikenlaisen urosten öyhöttämisen lauman sisällä. Toki voi olla mahdollista, että jotkut uroshyeenat ovat kehittyneet nk. peliuroshyeenoiksi, mutta se on toinen asia ja puhdasta spekulaatiota.

Anonyymi kirjoitti...

"Seksi on aina hyvästä, kunhan tekee sen turvallisesti. Se edistää terveyttä, rentouttaa ja kohottaa mielialaa. Siksi se kannattaa. Naisten tulisi tiedostaa tämä."

Turvallisuus ei riitä, naisen on aidosti välitettävä parisuhdekumppanistaan. Jollei nainen välitä miehestä, hän ei opi nauttimaan seksistä miehen kanssa koskaan. Se, että toinen joutuu vonkaamaan ja toinen antamaan joka &%¤"#¤% kerta, ei ole hauskaa kummallekaan.

Anonyymi kirjoitti...

"Turvallisuus ei riitä, naisen on aidosti välitettävä parisuhdekumppanistaan."

Tuohon et usko itsekään. Parisuhteessa ehkä, seksiin on turha tunteita sotkea.

Anonyymi kirjoitti...

John Player: Käymälä-blogissa on loistava kirjoitus juurikin täplähyeenoista. Että sen ymmärtää, pitää katsoa linkkien kuvat ja lopuksi video kirjoituksen lopusta.

Itse asiassa sain siitä idean juuri tähän edelliseen kommenttiini. Useimpien on varmaan aika helppo päätellä yhteys.

Anonyymi kirjoitti...

"Tuohon et usko itsekään. Parisuhteessa ehkä, seksiin on turha tunteita sotkea."

Puhuinkin parisuhteesta. Ei kuka tahansa seksisuhteeseenkaan kelpaa, se on selvä.

Anonyymi kirjoitti...

"Ei kuka tahansa seksisuhteeseenkaan kelpaa, se on selvä."

Kuka on sanonut, että kenen tahansa pitäisi kelvata? Silloin, jos kukaan ei kelpaa, vika on vain ja ainoastaan itsessä. Silloin sahaa itse omaa oksaansa.

Anonyymi kirjoitti...

Entä jos vain hyväksyttäisiin, että parittelu on alfojen hommaa? Näkeehän sen pornosta ja eläindokumenteistakin.

Seksin tarkoitus on seuloa tehokkaimmat geenit eteenpäin. Ei rumilla ja luusereilla ole siihen mitään "oikeutta".


ehkä geeneissä on ohjelma joka laukaisee viimeisen epätoivoisen yrityksen saavuttaa korkeampi status jos luuserin lisääntyminen näyttää epätodennäköiseltä. rumien ja luusereiden esiintymistiheydestä riippuen voi tulla yhteiskunnalle halvemmaksi ostaa atm:lle pillua yhteiskunnan rahoilla.

t. pena

Anonyymi kirjoitti...

"rumien ja luusereiden esiintymistiheydestä riippuen voi tulla yhteiskunnalle halvemmaksi ostaa atm:lle pillua yhteiskunnan rahoilla."

Aika hypoteettinen näkemys ottaen huomioon sen, että tämänhetkisen mantran mukaan pillua ei saisi ostaa edes omilla rahoillaan.

Toki kaltaisteni pelimiesten urakkaa (aina ei kaipaa haasteellisuutta) helpottaa se, että monet atm:t edelleen pyörivät passelina referenssinä pariutumisareenoilla.

Anonyymi kirjoitti...

pena: "rumien ja luusereiden esiintymistiheydestä riippuen voi tulla yhteiskunnalle halvemmaksi ostaa atm:lle pillua yhteiskunnan rahoilla."

halvemmaksi kuin mikä?

Anonyymi kirjoitti...

Muistaisin lukeneeni jostain että Hollannissa yhteiskunta järjesti vammaisille (sekä miehille että naisille) prostituoitujen palveluja. En tiedä oliko kyseessä poikkeustapaus vai yleinen käytäntö, mutta siitä tuli hyvä mieli. Että vammaistakin voi jossain kohdella kokonaisena, seksuaalisena ihmisenä JA jättää ne kyllä-sinäkin-joskus -höpinät väliin ja tarjota vastakkaisen sukupuolen kosketusta tässä ja nyt.

Vaikea kuvitella tuollaista täällä. Kiitti vaan, feministit.

Arawn kirjoitti...

Pena: Eikö halvimmaksi tulisi lähettää ne jonnekin kauas sotaan?

Anonyymi kirjoitti...

Pena: Eikö halvimmaksi tulisi lähettää ne jonnekin kauas sotaan?

no, sitten pitäisi keksiä joku sopiva hyökkäyksen kohde lähinaapurista. onko sulla ehdottaa sopivaa kohdetta?

ehkä atm:t voisi pistää yk:n rauhanturvaajiksi. mutta pitäisi muuttaa pääsyvaatimuksia ja keksiä joku hyvä motiivi. ehkä pillu, kun kerran verovapaita mersujakaan ei kannata tuoda.

siitähän ei hirveästi ääneen puhuta, mutta ensimmäinen asia joka yk:n leireissä pistetään pystyyn on bordelli.

t. pena

Anonyymi kirjoitti...

Naiset tekevät tietoisesti:

http://news.bbc.co.uk/2/hi/health/6345623.stm

ja vahvistaa

http://se-pieni-ero.blogspot.com/2007/11/naisen-pettminen.html

aika pitkälle...

-Erästotele

Anonyymi kirjoitti...

Sinkkuäitien suhdesoppa:
http://www.iltasanomat.fi/viihde/uutinen.asp?id=1453035

Nyt kun Plöördi näinkin kovasti aivopieruillaan kannustaa, niin ottakaamme keissi siis viiltävänä snapshottina suomalaisten sinkkuäitien ajatuksenjuoksusta.

1) yh-Reetta siis valitsee tunteillaan Markon eikä (kilttiä) Henriä.

2) yh-Anna valitsee järjellään Jounin

3) Marko onkin ei-niin-saladoku öyhö ja Reetta antaa valitsemalleen Markolle samantien kenkää

4) Samaan aikaan toisaalla: Anna päättää antaa valitsemalleen Jounille samantien kenkää, koska se jokin ilmeisesti puuttui

5) Tarina ei kerro yrittikö Reetta tämän jälkeen lähestyä pakit saanutta Henriä, mutta Annalta kenkää saanut Jouni ja antamiensa pakkien myötä niin ikään parisuhdemarkkinoille taas vapautunut Reetta tutustuvat paremmin.

6) Tästä hirvittävästä vääryydestä suivaantuneena yh-Anna päättää avautua iltapäivälehdille:

"Ei v**tu sitä jätkää, eihän sillä ole mitään rajaa. Olipa tosi kiva uutinen Jouni, Anna päivittelee.

- Jouni tekee itsestään nyt ihan idiootin. Kun ensin olen antanut hänelle pakit, niin hän alkaa vikitellä toista sinkkuäitiä."


Ja vielä toista sinkkuäitiä jonka on joskus aiemmin tavannut! Mikä sika! Tässä se taas nähtiin millaisia ne miehet on! Täysiä paskoja kaikki vai mitä Plöördi?