keskiviikkona, heinäkuuta 27, 2016

Kenellä naisista on korkein markkina-arvo?

Suomi24-keskustelussa esitetään havainto kolmesta naisesta baarissa:
  1. Kolmekymppisen tyylikkään ja käsittääkseni eronneen naisen joka siemaili drinkkejä jutellessaan ystäviensä kanssa oletettavasti matkailusta ym. Tätä naista lähestyi pari siististi pukeutunutta ja komeahkoa miestä, lopputuloksena ystävällinen jutustelu vaan ei muuta. 
  2. Nelikymppisen puuman joka puhui kaikille, otti huumorilla härskimmätkin jutut, eikä ollut tyly edes häntä yrittäneelle ätmin oloiselle miehelle. Ja yrittäjiä riittikin. Nuoret pojat kokeilivat onneaan, samoin kuin tavismiehet ja vanhat juopot. Ainoastaan komeimmat ja menestyneimän oloiset miehet jättivät kokeilematta.
  3. Hottiksen joka vietti aikaa lähinnä tanssilattialla, ja pöydässä muiden hottisten ympäröimänä. Tanssiessa ympärillä oli aina komeita miehiä jotka eivät kuitenkaan pyrkineet lähikontaktiin. Jopa vanhemmat miehet jättivät kunnioittavan välimatkan kun hottis kävi tiskillä hakemassa siideriä, luonnollisesti ottamatta katsekontaktia miesten kanssa. Hottista ei lähestynyt tai yrittänyt kukaan.
Kysymys kuuluu:
Kenellä naisista oli korkein MA? Puumalla jolla riitti eniten vientiä? Kolmekymppisellä jonka yrittäjät olivat tasokkaamman oloisia ja mahdollisesti yrittämässä muutakin kuin seksiä? Hottiksella joka omasi eniten tulevaisuuden potentiaalia?
Kommenteissa sanotaan seuraavasti:
  • Itse asiassa tämän palstatotuuden kyseenalaisti tuttu nainen joka argumentoi että markkina-arvo = kysynnän ja tarjonnan laki. Eli tällöin nainen jota yritetään eniten omaa korkeimman markkina-arvon.

    Eli puuma > hottis.

    Minun argumenttini hänelle oli että Toyotalla on enemmän ostajia kuin Ferrarilla. Moni renkaanpotkija neuvottelee Toyotan hinnasta autoliikkeessä, kun taas Ferraria tyydytään pelkästään katselemaan.
MARKKINA-ARVO = POTENTIAALINEN KYSYNTÄ.

Kotona tai baarin nurkassa kyyhöttävällä hottiksella on korkeampi markkina-arvo kuin puumalla, koska markkina-arvo ei tarkoita "toteutunutta kysyntää", eli vonkaajien määrää baarissa.

Toteutunut kysyntä

Kuka saa eniten ehdotuksia baarissa tai netissä? Miksi korkemman markkina-arvon henkilöt eivät useinkaan saa eniten ehdotuksia, varsinkaan livenä?

Tilannetta voidaan valaista toteutuneen kysynnän käsitteellä, johon vaikuttavat seuraavat asiat:
  1. Naisen markkina-arvon ja arvellun helppouden välinen suhde.
  2. Naisen otollinen lähestyttävyys ilman noloja pakkeja.
  3. Markkina-paikalle ominaiset alhaiset lähestymiskustannukset.
Baarissa eniten lähestymisyrityksiä saavat ne naiset, jotka vaikuttavat mahdollisimman helposti iskettäviltä suhteessa markkina-arvonsa korkeuteen. Vaatetuksellaan ja käytöksellään esille tulevat puumat mainostavat helppouttaan. Puuma ei voi myöskään antaa nyrpisteleviä pakkeja häntä jututtaville nuorille miehille kuten parikymppiset kanssasisaret.

Toinen tapa mainostaa helppoutta ovat tatuoinnit ja lävistykset. Toisinaan näkee väitteitä, joiden mukaan tatuoiduilla naisilla on suurin kysyntä. Väitteet pitävät paikkansa siltä osin, että tatuoiduilla naisilla on tyypillisesti suuri toteutunut kysyntä. Miehet mieltävät tatuoidut naiset helpoiksi saaliiksi ja siksi tekevät heitä kohtaan enemmän lähestymisiä.

Omat kokemukseni baareista kertovat, että baarien naiset tietävät oman markkina-arvonsa digitaalisen tarkasti. Liian tasokkaiden naisten iskemisyritykset ovat miehelle täyttä ajanhukkaa, ellei miehen tarkoituksina ole hakata päätä seinään tarkoituksella.

Loppuanalyysi

Rempseää ja ulospäin suuntautunutta puumaa on järkevää lähestyä, koska puumalta ei saa tylyjä ja noloja pakkeja ja onnistumisen todennäköisyydet vaikuttavat hyviltä. Todellisuudessa onnistumisen mahdollisuudet puuman kanssa eivät ole kovin hyvät, jos baarissa on vain yksi puuma ja kymmeniä hänestä innostuneita miehiä.

Kolmikymppinen tyylikäs nainen ja hottis ovat liimautuneina kavereihinsa. Kolmikymppinen saattaa myös olla varattu. Sisäänpäin kavereihinsa nojaavan naisen iskentä on toivotonta puuhaan, jos et satu olemaan parkettien parasta pelimieslaatua.

Kolmikymppinen tyylikäs nainen ja hottis ovat suurimmalle osalle baarin miehistä aivan liian tasokkaita. Mitä järkeä heitä on yrittää iskeä, ellei mies tykkää masokismista?

perjantaina, heinäkuuta 22, 2016

Feministisen puolueen hallitus esittelyssä

Feministisen puolueen ideologian ydin paljastuu tutkimalla puolueen johdon ideologioita.

Hallituksen jäsenet ovat Laura Eklund Nhaga, Nina Järviö, Viima Lampinen, Nelli Ruotsalainen, Pazilaiti Simayijiang ja Hans Wessels. Puolueen avainsana on diversiteetti eli monimuotoisuus ja sitä henkilövalinnat kuvastavat. 



Laura Eklund Nhaga


Laura Eklund Nhaga on lukiolainen, joka haluaa jakaa roolitukset Suomessa uudelleen. Image valitsi hänet yhdeksi vuoden 2015 uudistajista, Sankariksi.
Avoin kirje valkoiselle miehelle -runo kertoo henkilökohtaisella tasolla siitä, mitä valtavirrasta poikkeava suomalainen kokee.

”Keskustelu rasismista ja varsinkin sellainen, johon otetaan mukaan myös ihmisiä, jotka kohtaavat rasismia, värillisiä ihmisiä, on hyvin minimalistista Suomessa”, nyt kahdeksantoistavuotias Laura Eklund Nhaga sanoo.
Laura on nuoresta iästään huolimatta ehtinyt kunnostautumaan valkoisen miehen mollaamisessa.
Nina Järviö

Nina on pervon teologian mestari.


Viima Lampinen

Viima ei ole mies eikä nainen.


Olen toiminut Setassa siitä asti, kun olin perustamassa Lahden Setaa 2011. Tänä kesänä siellä järjestetään jo toinen Lahti Pride.

Seta on minulle kuin koti. Paitsi, että minulla on Setassa luottamustehtävä, se on minulle myös oma yhteisö, jossa voin hengittää ja joka on yhtä turvallista tilaa.

Sukupuoli ei liity millään tavalla seksuaalisuuteen. Jos seurustelen ihmisen kanssa, joka määrittelee itsensä naiseksi ja homoseksuaaliksi, miten sukupuolettoman ihmisen kanssa seurustelu määrittää hänen seksuaalisuuttaan?
Nelli Ruotsalainen

The Voice Of Black America: Nelli Ruotsalainen


Etuoikeuksien tarkasteluun pääsin käsiksi oikeastaan vasta aloittaessani sukupuolentutkimuksen opinnot Yhdysvalloissa. Tulin tietoiseksi omasta valkoisuudestani ja sen kantamista lukuisista etuoikeuksista. Samalla opin terminologiaa, jolla nimetä epäoikeudenmukaisia ilmiöitä, joita olin havainnut ympärilläni koko elämän. Minkä takia miesten ammattiurheiluun syydettiin rahaa, samalla, kun minä en nuorena naisena koskaan edes vaivautunut unelmoimaan ammattiurheilijan urasta? Minkä takia aikuiset miehet kommentoivat teini-ikäisten tyttöjen ulkonäköä ostarilla? Minkä takia en kertonut vanhemmilleni ensimmäisistä ihastuksistani samaa sukupuolta oleviin ihmisiin? Minkä takia olin kiusaantunut, jos sukulaismieheni heittivät vitsejä eri etnisten ryhmien
kustannuksella?

Sukupuolentutkimuksesta kehittyi minulle intohimo. Huomasin jatkuvasti, miten sortavat rakenteet vaikuttivat niin historian kirjoissa, politiikassa, kaunokirjallisuuden kaanonissa, seksi- ja seurustelusuhteissa, muodissa, talousideologiassa ja työ- ja opiskeluyhteisöissä.
Pazilaiti Simayijiang


”Pahinta on piilorasismi”
Nuorten mukaan rasismi kumpuaa ympäröivän yhteiskunnan arvoista. ”Taustalla on isompia tekijöitä kuin lapsen vanhemmat”, sanovat Pazilaiti Simayijiang, 16 ja Valtteri Mäyrälä, 17.
Hans Wessels

Kiintiöheterona mukaan on päässyt mies ja pitkän linjan feministi, Anu Silferbergin aviomies.

keskiviikkona, heinäkuuta 20, 2016

Roolin puuttuminen ei paranna miesten asemaa

Ylen artikkeli "Miehillä menee paremmin kuin koskaan ennen" – Uuteen monimuotoiseen miehen rooliin on silti vaikeuksia sopeutua laittaa yhtäläisyysmerkit maskuliinisen rooliodotuksen vähentymisen ja miesten aseman parantumisen välille.
MASKULIINISEN ROOLIODOTUKSEN VÄHENTYMINEN = MIESTEN ASEMAN PARANTUMINEN

Artikkeli maalaa stereotyyppisen ja negatiivisen kuvan perinteisestä miehestä
  • Vielä kolmekymmentä vuotta sitten yhteiskunta ylläpiti ideaa luonnollisesta mieheydestä, eli siitä millainen mies on "luonnostaan". Jokaisen miehen tuli kyetä tekemään kirveenvarret ja veistää veneet, hoitaa tekniset työt, tuoda leipä pöytää ja kantaa samalla väkevää maskuliinisuuden auraa ympärillään.
  • Ajatellaan vaikka tämän päivän kolmekymppisiä miehiä. He ovat saaneet kasvatuksen, että miehenä voi olla muutenkin kuin juomalla perjantaipullon, rehkimällä itsensä työssä hengiltä tai näyttämällä kotona pelkkää yrmynaamaa, sanoo Tampereen yliopiston tutkijatohtori Petteri Eerola.
  • Jos yrittää esimerkiksi toistaa omilta vanhemmilta opittuja käyttäytymismalleja kaksikymmentä vuotta myöhemmin omassa parisuhteessa, voi olla ettei puoliso suostu siihen. Joillekin tämä voi olla ongelma, miesten ja maskuliinisuuksien historiaan erikoistunut tutkija Anders Ahlbäck sanoo.
  • Nykyaikaisemmille perspektiiveille altistumisen voi välttää, jos elää konservatiivisessa kuplassa. Jotkut miehet ovat viettäneet paljon aikaa sosiaalisisissa yhteyksissä, joissa on konservatiivinen asenne. Silloin voi olla shokki, kun joutuu tekemisiin naispartnerin kanssa tai tulee työpaikalle, jossa normit ovat erilaiset ja uudet alaiset ovat sisäistäneet toisenlaisia miesrooleja.
  • Voi olla, että jotkut toivoisivat maailman olevan mustavalkoinen. Sellainen, jossa miehelle ja naiselle olisi selkeät roolit ja jossa ei olisi harmaita alueita tai muutoksia.
Artikkelissa seikkailee "perjantaipullon juova ja työssään rehkivä konservatiivimies". Artikkeli ei edes yritä luoda realistista mieskuvaa - sen sijaan käytössä on negatiivisin mahdollinen utopia miehestä, joille on vaikea löytää reaalimaailman vastineita.

Enkä ole koskaan kuullut, että "konservatiivisissa piireissä aikaansa viettäville miehille on shokki joutua tekemisiin liberaalimman naispartnerin tai työpaikan muuttuneiden roolien" kanssa.

Naisten vaikutusta artikkelissa ei mainita mitenkään. Yleisin ongelma pariutumisessa on perinteisen miehekkyyden puuttuminen miehen käytöksestä. Naiset rakastavat edelleen tosimiehiä, eivätkä suinkaan homomaisesti sisustustyynyjen perässä sipsuttelevia hipstereitä.

Roolin puuttuminen ei paranna miehen asemaa

Yhä useammalla miehellä ei ole mitään roolia elämässä. Optimisti voi kutsua asiantilaa miehen vapauden lisääntymiseksi.

Vapaan miehen aika kuluu internetissä, pornossa ja television katselussa. Se ei hyödytä ainakaan naisia tai yhteiskuntaa, eikä asiantilan hyödyllisyydestä miehen itsensäkään kannalta ole takeita.

Ennan vanhaan "miesten työt" ja "miehen rooli" tekivät miehistä tarpeellisia. Nykyään yhä suuremman osan miesten töistä hoitavat koneet tai hyvinvointivaltio. Mies on saneerattu tarpeettomaksi, eli roolittomaksi.

Feministien haaveunissa miehet ottavat haltuunsa perinteisen naisen roolin hyveet ja alkavat kuurata vessaa pylly pystyssä. Harmi vain: tuollaiselle miestyypille ei juuri ole kysyntää pariutumismarkkinoilla.

Naiset eivät arvosta korkealle naisisia hyveitä omaksuneita miehiä. Naisten päiväunet täyttyvät karskeista palomiehistä, rohkeista poliiseista hiestä valuvista raksamihistä. Sisustustyynyjä pöyhyttelevä kodin hengetär mies ai saa naisten römpsää lirisemään. 

maanantaina, heinäkuuta 18, 2016

Kypsien naisten tekopyhä kapina

Televisiosta tulee sarja Kypsien naisten kapina. (2)
Siinä neljä keski-ikäistä naista on kypsynyt hyljeksintään iän ja ulkonäön takia. Entisen tanssijan Audrey Castañedan johdolla he ryhtyvät harjoittelemaan burleskitanssia.

50-vuotiaista
naisnäyttelijöistä yli puolet on työttömiä. Tanskan kansallisen yleisradioyhtiön DR:n uutisankkureista vain kaksi on yli viisikymppisiä naisia, kun yli 50-vuotiaita miesankkureita on seitsemän.

Näitä surullisen tuttuja faktoja kuullaan tv-sarjassa Kypsien naisten kapina. Siinä neljä ikäsyrjintään kyllästynyttä tanskalaisnaista lähtee kokeilemaan rajojaan.
Ohejlman ensimmäisessä jaksossa on mm. episodi, jossa naiset asettuvat tuntemattomien miesten arvioitaviksi vähissä vaatteissa.


Audrey Castañeda

Audrey Castañeda on 46-vuotias entinen tanssija, joka plösähtänyt pahasti. Hänen tasonsa oman ikäluokkansa naisten keskuudessa lienee noin kolme.



Sarjan 3. jaksossa on episodi (sarjaa ei löydy areenasta), jossa tuntemattomia (pariutumisesta kiinnostuneita) miehiä marssitetaan Audreyn eteen ja Audrey joko hyväksyy tai hylkää miehen pelkän olemuksen perusteella ilman puhetta - ihan kuin Tinderissä konsanaan.

Hyväksyttyjen pinoon päätyy kolme nuoremman oloista hoikahkoa miestä, joiden tasot pyörivät vähintään 6-7 kieppeillä. Kaikki vanhemman oloiset, mahakkaat tai muuten heikompitasoiset miehet laitetaan suoraan hylättyjen kasaan.

Audrey näyttää jämähtäneen vanhojen tanssiaikojen muistoihin, jolloin miehiä oli varaa raakata kovalla kädellä. Audreylle eivät kelpaa hänen oman tasoisensa miehet.

Sarjan opetus

Sarjan mukaan neljä keski-ikäistä naista on kypsynyt hyljeksintään iän ja ulkonäön takia. Kun Audreylle tuodaan miehiä valkattaviksi, niin hän syrjii heitä armottomasti iän ja ulkonäön perusteella - mitäpä muutakaan.

perjantaina, heinäkuuta 15, 2016

Miesten seksuaalinen tasoluokitteluteoria

Miesten seksuaalinen tasoluokitteluteoria

Suomalaisissa pariutumista käsittelevissä nettikeskusteluissa on vuosien varrella vakiintunut käyttöön miesten seksuaalinen tasoluokitteluteoria, jossa miehet asetetaan kolmeen eri luokkaan: ylempitasoisiin miehiin (YTM) , keskitasoisiin miehiin (KTM) ja alempitasoisiin miehiin (ATM). Tasoluokitteluteorian tarkoituksena on kuvata naisten tarjoaman seksin epätasaista jakaantumista miesten kesken. Miesten asettuminen tasoluokkiin on perimmiltään seurausta naisten valikoivuudesta partnerien suhteen. Tasoluokitus on siten seuraus naisten tavasta arvottaa miehiä, ei miesten käsityksistä itsestään. Yksittäisen miehen menestys naissuhteissa on seurausta miehen markkina-arvosta sekä miehen kyvyistä hankkia naissuhteita. Ylempitasoisilla miehillä on paljon naisten arvostamia ominaisuuksia tai kykyjä naissuhteiden hankkimiseksi, minkä seurauksena heillä on usein lukuisia seksuaalisia naissuhteita. Keskitasoisilla miehillä naisten arvostamia ominaisuuksia tai kykyjä seksuaalisten naissuhteiden hankkimiseksi on keskimääräisen paljon, ja he ovat useimmiten yksiavioisessa parisuhteessa. Alempitasoisilla miehillä on vain vähän naisten arvostamia ominaisuuksia tai kykyjä naissuhteisiin pääsemiseksi, ja heidän elämäänsä luonnehtivat pitkät vastentahtoiset selibaatin jaksot tai täydellinen seksuaalisten naissuhteiden puute. Miehen tasoluokitus ei ole pysyvä, vaan se voi vaihtua elämänkaaren aikana.

Naisten valikoivuuden ja ylempitasoisten miesten lukuisten naissuhteiden seurauksena miesten seksuaalisen hierarkian alapäähän syntyy naisvaje. Jos esimerkiksi jollakin rock-tähdellä on kymmenen bändäriä, miesten seksuaalisen hierarkian alapäähän syntyy vastaavan suuruinen naisvaje, jossa yhdeksän miestä jää ilman yhtään naista. Naisvaje on havaittavissa ilmeisenä esimerkiksi netin deittisivustoilla, jossa partneria hakevien miesten ilmoituksia on usein 2–5 kertaa naisten ilmoituksia enemmän. Keskitasoiset miehet ratkaisevat naisiin kohdistuvan kysynnän ylimäärän tuottaman ongelman sitoutumalla yksiavioiseen suhteeseen. Kenrickin ym. mukaan sitoutuminen yksiavioiseen suhteeseen on joko keskitasoisten miesten aidosti preferoima vaihtoehto tai markkinaolosuhteiden sanelema käytännön pakko. Vähemmän attraktiivisilla miehillä ei usein ole muuta mahdollisuutta kuin valita sitoutunut parisuhde säännöllisen seksielämän turvaamiseksi. (1993.) Jos vähemmän attraktiivisille miehille olisi kuitenkin ollut tarjolla lukuisia seksisuhteita attraktiivisten naisten kanssa, heidän valintansa olisi saattanut olla toinen.

Naisia ei ole mielekästä asettaa vastaaviin tasoluokkiin seksisuhteiden lukumäärän perusteella, koska seksin saaminen miehiltä on helppoa. Naisten motivaatio lyhytaikaisiin seksisuhteisiin ei perustukaan yleensä haluun seksuaalisesta vaihtelusta ja lukuisista seksipartnereista, vaan se keskittyy valikoivasti korkean statuksen miehiin tai geneettiseen laatuun (Smith 1984; Gangestad & Thornhill 1997). Vastaava naisten tasoluokittelu saattaisi pitää sisällään sen ajatuksen, kuinka tasokkaan miehen nainen kykenee sitouttamaan yksiavioiseen suhteeseen.


Ylempitasoiset miehet (YTM)
Haastattelussa erään suositun bändin jäsen kertoi bändin tiestä menestykseen. Kun häneltä kysyttiin, mistä hän tiesi, että bändin menestys oli kasvusuunnassa, hän sanoi, että vuosi vuodelta bändin jäsenille ilmestyi yhä paremman ja paremman näköisiä tyttöystäviä. (Mocsny)

Käsite ylempitasoiset miehet viittaa miehiin, joilla on paljon naisten arvostamia ominaisuuksia ja kykyjä attraktion herättämiseksi naisissa. Heillä onkin usein lukuisia seksuaalisia naissuhteita, koska miehistä seksi naisten kanssa on hauskaa ja seksi uusien naisten kanssa on erityisen hauskaa (Baumeister & Tice 2001, 183). Sellaisissa yhteiskunnissa, joissa moniavioisuus on ollut sallittua, noin 10–15 prosenttia miehistä on hankkinut itselleen useita partnereita (Geary ym. 2004). Yleisesti ottaen tutkimukset osoittavat, että suuri naisten joukko tarjoaa toistuvasti seksiä hyvin pienelle korkean statuksen miesten joukolle, mikä pätee kaikkialla maailmassa (Joseph 2001).

Betzigin (1986) mukaan vallassa olevien miesten elämänkaarissa on toistuva kuvio seksielämän osalta. He suostuvat usein avioitumaan, mutta järjestävät sivuun tasaisen virran muita naisia, joiden kanssa heillä on seksisuhteita yhden yön suhteista monivuotisiin rakastajattariin. Vallassa olevat miehet, joilla on mahdollisuus toimia oman tahtonsa mukaisesti, yrittävät saada kaiken. Heillä on vaimo, jonka lisäksi he nauttivat seksuaalisesta uutuudenviehätyksestä. Desmond Morrisin (2006) mukaan neroilla on tyypillisesti lukemattomia rakastajattaria. Esimerkiksi Albert Einsteinilla oli kymmeniä rakastajattaria, mikä ei välttämättä sovi klassiseen kuvaan etäisestä nerosta. USA:n Presidentti John Kennedy oli kyltymätön ja kärsimätön. Hän preferoi kahta naista kerralla ja vietteli miltei jokaisen tapaamansa naisen tähdistä sihteereihin ja lentoemäntiin. Tapaamisessaan Harold McMillanin kanssa Kennedy valitti, että hän saa sietämättömiä päänsärkyjä, jos hän ei saa seksiä naiselta joka päivä. Myös Picasso oli pakkomielteinen seksin suhteen. Elokuvan nero Charlie Chaplin oli vielä voimakkaampi seksipeto, jolla oli loputon määrä rakastajattaria ja jonka suuri huvi oli tyttöjen neitsyyden vieminen. Chaplin kertoi, että sopiva seksin määrä oli noin kuusi kertaa päivässä. Myös Olavi Virran kerrotaan keränneen hyvin lukuisan määrän naissuhteita (Pajunen 2006) . Virta sai naisen kuin naisen sormiaan näpsäyttämällä, mikä johti naisten esineelliseen hyväksikäyttöön hotelli Tornin villeissä orgioissa. Morrisin (emt.) mukaan kuuluisuus, valta ja rikkaudet tekevät neroista ja lahjakkuuksista hyvin houkuttelevia seksikumppaneita naisille. Syynä miesten intoon hankkia valtavia partnerimääriä on uusien seksiaktien viehätys, joista tulee lopulta vastustamattomia. Kyse ei ole aktista sinällään, vaan uusien partnerien hankinnan viehätyksestä. Kun valloitus on suoritettu, uutuudenviehätys häviää nopeasti ja uusi jahti alkaa.

Baumeisterin ja Ticen (2001, 208) mukaan ammattiurheilijoilla on hyvin lukuisa määrä seksisuhteita naisten kanssa. Vaikka monet heistä avioituvat, he kykenevät silti hankkimaan lukuisia satunnaisia suhteita avioliiton ohessa. Townsendin (1998, 55) tutkimuksissa suurin partnerimäärä miehistä oli tähtiurheilijoilla, opiskelijoiden osakuntien johtajilla ja muilla korkean profiilin miehillä. Hänen haastattelemillaan suurien katsojamäärien urheilulajien tähdillä oli kaikilla ollut yli sata partneria. Monet yksittäiset tapaamiset naisten kanssa sisälsivät pikemminkin suuseksiä kuin yhdyntöjä. Suurin osa noista miehistä kertoi, että he aikoivat avioitua jonain päivänä, mutta he eivät aikoneet pysyä täysin uskollisina. Kolmanneksella noista miehistä oli tyttöystävä, jota he pettivät salaa. Helppo sitoutumattoman seksin saatavuus ylittää korkean statuksen miehillä helposti uskollisista suhteista saadun hyödyn. Mitä korkeampi miehen status ja suosio oli, sitä enemmän naisia hänelle oli saatavilla ja sitä enemmän hän käytti tuota mahdollisuutta hyväkseen. Benedict (1997) kertoo, että yleinen vitsi USA:n koripalloammattilaisten liigassa NBA:ssa meneekin seuraavasti: ”Mikä on vaikein asia NBA:ssa? Olla hymyilemättä, kun suutelet vaimoasi lähtiessäsi matkaotteluihin.” Ammattiurheilijoita tutkinut Benedict kertoo, että tähtiurheilijan korkea status tuottaa heille valtavan määrän naisten tarjoamaa seksiä. Urheilijoilla on loputon määrä seksuaalisia tilaisuuksia, minkä seurauksena he joutuvat usein jättämään avioitumisen väliin. Avioituneidenkin urheilijoiden joukossa vallitsee kirjoittamaton sääntö, joka hyväksyy avioliiton ulkopuoliset seksisuhteet.

Townsend (1998) kertoo, että hänen löydöksensä tukevat ajatusta miesten erilaisista lisääntymisstrategioista. Korkean markkina-arvon miehet siirtyvät käyttämään lyhyen tähtäimen lisääntymisstrategioita, jotka korostavat partnerin valinnassa fyysistä ulkonäköä ja vähentävät naisen sosiaalisten piirteiden merkitystä. Lyhyen tähtäimen strategiassaan he määrittävät naisen seksuaalisen haluttavuuden lähes yksinomaan fyysisten piirteiden perusteella.


Alempitasoiset miehet (ATM)
Kulttuurimme yksiavioisuus on demokratiaa: urpojen enemmistö on äänestänyt harvalukuiset pekat nurin. Mutta menestyjä-pekat ovat ovelia: he harrastavat peräkkäistä yksivaimoisuutta. He ovat sarja-avioitujia eli he vaihtavat ajan ja synnytysten kuluttaman vaimonsa nuorempaan. Tyhmät urpot eivät huomaa matematiikan armotonta lopputulosta: nuorista naisista, rumistakin, tulee pula. Ja tämän kaiken kerrannaisvaikutuksena syntyy yhteiskunnan alimmalle portaalle yksinäisten miesten, tosiurpojen, synkeä joukko. (Sarmaja 1996, 52)
Alempitasoiset miehet ovat miesten seksuaalisen hierarkian alimpana oleva miesten joukko, joilla on vain vähän naisten arvostamia ominaisuuksia ja vähän kykyjä naissuhteiden hankkimiseksi ja joiden elämää luonnehtivat pitkät vastentahtoiset selibaatin jaksot tai täydellinen seksuaalisten naissuhteiden puute. Alempitasoisten miesten luokan synty on seurausta naisten suuremmasta valikoivuudesta seksuaalisten partnerien suhteen sekä ylempitasoisten miesten harjoittamasta funktionaalisesta moniavioisuudesta. Naisten tarjoamaa seksiä ei yksinkertaisesti riitä kaikille miehille.

Naissuhteiden hankkimisen kustannukset ovat sitä suurempia, mitä alempi on miehen markkina-arvo. Alhaisen markkina-arvon mies joutuu tekemään lukuisia aloitteita seksuaalisen partnerin löytämiseksi, eikä sekään välttämättä riitä. Tuohon prosessiin sisältyy etsintäkustannuksia ja torjunnasta aiheutuvia psykologisia kustannuksia. Etsinnän onnistuessakin mies joutuu todennäköisesti tyytymään itseään vähemmän tasokkaaseen partneriin. Kun miehen seksuaalisten naissuhteiden hankinnan vaihtoehtoiskustannukset, etsintäkustannukset ja psykologiset kustannukset ylittävät odotetut hyödyt, aktiivisesta suhteen etsimisestä tulee kannattamatonta ja mies on vaarassa tipahtaa kokonaan pariutumismarkkinoiden ulkopuolelle.

Seksuaalisten kokemusten puute haittaa miehiä naisia enemmän. Naiset eivät arvosta miehen neitsyyttä korkealle, vaan päinvastoin naiset välttelevät kokemattomia miehiä. Naisille neitsyys merkitsee usein positiivista statusta, josta he voivat olla ylpeitä. (Sprecher & Regan 1996.) Miehille neitsyys on kokonaan toinen asia. Miesneitsyet ovat usein onnettomia neitsyytensä takia, erityisesti jos he ovat saavuttaneet iän, jossa muut miehet ovat päässeet eroon neitsyydestään. Neitsyys on miehelle häpeän lähde, joka alentaa itsetuntoa. Suurin ero itsetunnossa on miesneitsyiden ja seksuaalisesti kokeneiden miesten välillä. Naisneitsyiden ja seksuaalisesti kokeneiden naisten itsetunnoissa ei ole eroja. (Walsh 1991.) Vastentahtoisesti selibaattiin joutuneet miehet raportoivat masennuksesta, ja heistä monet olivat tyytymättömiä, turhautuneita tai vihaisia seksuaalisten suhteiden puutteesta, mikä johtaa epäilyyn omasta arvosta.. He tunsivat usein olevansa ansassa sen maskuliinisen rooliodotuksen kanssa, että heidän olisi tehtävä aloite suhteen synnyttämiseksi. (Donnelly ym. 2001.) Kun seksinpuute yhdistyy ajatukseen, että elämä ei muutenkaan ole tyydyttävää, mies saattaa ottaa epäviisaita riskejä. Se on juuri sitä, mitä voimme odottaa kroonisesti tyydyttämättömien seksihalujen seurauksena: tyytymättömyyttä, riskinottoa, depressiota, loputonta vaihtoehtoisten tyydytysten etsintää ja päihteiden väärinkäyttöä. (Baumeister & Tice 2001, 185.)

Alempitasoisuuden siemenet kylvetään poikiin jo nuoruusiällä. Bhrolchainin ja Sigle-Rushtonin (2004) mukaan nuorilla naisilla on huomattavan paljon valtaa pariutumismarkkinoilla, koska nuorille naisille tarjolla olevien partnerien lukumäärä on paljon nuorille miehille tarjolla olevaa partnerien lukumäärää suurempi. Yhtä 17-vuotiasta miestä kohden oli vain 0,4 potentiaalista partneria, koska nuoret naiset preferoivat usein itseään vanhempia miehiä. Naisten tarjonnan niukkuuden takia suuri osa nuorista miehistä onkin tuomittu jäämään ilman yhtään partneria. Nuoruuden naissuhteiden puutteesta voi muodostua lopulta itseään toistava kierre. Seksuaalinen kokemattomuus vaikuttaa samalla tavalla haitallisesti kuin työkokemuksen puute työmarkkinoilla. Kun ei ole työkokemusta, ei pääse töihin, ja kun ei pääse töihin, ei saa työkokemusta. Samalla tavalla, jos miehellä ei ole seksuaalista kokemusta, miehen on vaikea päästä suhteeseen, ja kun ei pääse suhteeseen, ei saa seksuaalista kokemusta. Gilmartin (1987) käyttää miehille tyypillisestä ujoudesta naisten lähestymisessä nimitystä rakkaus-ujous (love-shyness). Naiset jotka ovat rakkaus-ujoja, sopeutuvat usein hyvin tilanteeseen. Sinkkunaisista tulee usein menestyviä uranaisia. Miehillä asia on päinvastoin. Suurin syy sukupuolten väliseen eroon rakkaus-ujoudessa löytyy sosiaalisista odotuksista, joiden mukaan miehen on tehtävä aloite. Tämän päivän naisilla on mahdollisuus olla sekä passiivisia että aktiivisia, mutta alemman markkina-arvon miesten olisi oltava itse aktiivisia löytääkseen partnerin. Siten ujous ei estä naisia löytämästä partnereita samalla tavalla kuin se estää miehiä.

Sarmaja kertoo, että ylempitasoiset miehet avioituvat vanhemmalla iällä uudestaan jättäen taakseen suuren joukon hylättyjä ex-vaimoja. Eronneet vanhemmat naiset ja alempitasoiset miehet eivät muodosta toisilleen kysyntää ja tarjontaa, koska miehet ovat liian laaduttomia ja naiset liian vanhoja. Ex-vaimojen markkina-arvoa vähentävät myös lapset, mikä tekee heistä vähemmän houkuttelevia partneriehdokkaita. Yksin jääneet alempitasoiset miehet ajautuvat usein alkoholismiin, itsemurhiin, asunnottomuuteen, nuorisorikollisuuteen ja prostituution asiakkaiksi. Näppejään nuolemaan jääneet miehet ovat myös eri maiden tilastojen mukaan kaikkein väkivaltaisimpia. (Sarmaja, 1996, 52–53.)

Panu Höglund (2007) kirjoittaa alempitasoisten miesten hankalasta positiosta seuraavasti:
Mitä sitten tulee – – ilkeyksiin ”pillunpuutteesta”, minusta tuntuu, että nuorten miesten seksin ja rakkauden puute on oleellisesti sama asia. Poikuutensa liian pitkään säilyttänyt, jo kahdenkympin rajapyykin ohittanut ja uhkaavasti kolmeakymmentä lähestyvä nuorukainen ei osaa suhtautua kiinnostaviin nuoriin naisiin luontevasti, vaan panostaa jokaiseen ihastukseen aivan liikaa, koska kyseessä on sekä ensimmäisen seksikokemuksen että vakavan suhteen etsintä. Pariutumismaailman julma laki on: jolla on, sille annetaan, ja jolla ei ole, siltä viedään sekin vähä pois, mitä hänellä on. Jo sukupuoliyhdyntöjä kokenut mies tietää joka solullaan, että hän kyllä saa naista, jos haluaa, ja osaa tehdä selväksi vakavan kiinnostuksensa kohteelle, että häntä kiehtoo tässä muukin kuin pelkkä seksi. Hän saa hyvällä itsetunnollaan prinsessan ja puoli valtakuntaa, mutta yksinäisyyskierteessä oleva poika saa läimäyksen ja syytöksen pelkän seksin haluamisesta silloinkin, kun hän aidosti tahtoisi jotain muutakin.
Alempitasoisten miesten luokkaa on vaikea tai mahdoton poistaa kokonaan. Yksittäinen mies voi nostaa omaa tasoluokitustaan, mutta samalla hän polkee muita miehiä alemmas. Sarmajan mukaan alempitasoisten miesten luokan poistaminen onkin yhtä helppoa kuin vanhempien naisten muuttaminen nuoremmiksi (1996, 53). Yksittäiselle alempitasoiselle miehelle on tarjolla seuraavanlaisia vaihtoehtoja: (1) Investointi markkina-arvon korottamiseksi mukaan lukien naisten arvostamien resurssien hankkimisen. Ongelma markkina-arvoon investoinnissa piilee siinä, että se pitää usein sisällään varsin työlään prosessin, jonka onnistumisesta ei ole takeita. (2) Investointi naissuhteiden hankinnassa tarvittaviin taitoihin. Naissuhteiden puute ei johdu pelkästään alhaisesta markkina-arvosta, vaan usein kyvyttömyydestä ”markkinoida” itseä naisille. Pelimiesten oppaissa neuvotaan, miten attraktio naisissa on mahdollista herättää ilman mittavia investointeja markkina-arvon parantamiseksi. (3) Vetäytyminen suosiolla pariutumismarkkinoilta, koska osallistumisen vaihtoehtoiskustannukset ovat liian suuret. Naisten tavoittelun lopettaminen ja keskittyminen naisettoman poikamieselämän hyviin puoliin voi olla jonkin aikaa toimiva vaihtoehto, mutta se ei ratkaise ongelmaa pidemmällä aikavälillä. (4) Pidemmän tähtäyksen investointi pariutumisen toiselle kierrokselle. Kun ikää kertyy, alkaa pariutumisen toinen kierros, jossa naisten preferenssit ovat muuttuneet vakautta arvostavaan suuntaan. Lisäksi 30 ikävuoden jälkeen saatavuussuhde pariutumismarkkinoilla alkaa kääntyä miehille edulliseksi (Bhrolchain & Sigle-Rushton 2004). Pidemmän tähtäyksen strategian ongelma piilee siinä, että keskeisimmät pariutumisen ja nuoruuden vuodet menevät ”hukkaan” yksinäisyydessä.

LÄHDE: Naisten seksuaalinen valta

tiistaina, heinäkuuta 12, 2016

Lisää markkina-arvo- ja tasoteoriasta

Suomi24:n ketjussa jatketaan aiheesta seuraavasti:
"Näin ollen esim. tulkinnat, joiden mukaan pitäisi tavoitella oman MAT-tason kohteita tai tarvittaessa tyytyä alempaan tasoon, ovat hakoteillä, sillä ne eivät huomioi, kuka sopii kenelle. "

Mitäs tästä sanotte?
Miesten on yleensä tavoiteltava korkeintaan oman markkina-arvon naisia, koska korkeamman markkina-arvon naisilta tulee lähes aina pakit.

Jos mies etsii pakettiautoa 5000 euron budjetilla, niin pakettiautot ovat hänelle sopivia autoja niiden markkina-arvosta (hinnasta) riippumatta. Hänen 5000 euron budjettinsa kuitenkin rajoittaa niiden pakettiautojen joukkoa, joista hän kykenee valitsemaan itselleen auton.

Auton valinnassa vaikuttaa sekä auton markkina-arvo (max 5000 euroa) että auton sopivuus (pakettiauto).

Samalla tavalla partnerin valinnassa vaikuttaa sekä markkina-arvo että sopivuus. Oma markkina-arvo rajoittaa saatavilla olevien partnerin joukon rajalliseksi.
Joopa joo. Tuon Laasasen selostuksen mukaan, jos oikein kaiken ymmärsin minäkin olen ollut ja voisin olla kiinnostunut yhtälailla ATM, KTM, YTM miehistä.

Eli mihin niitä tasoja taas tarvittiinkaan? :)
Ensinnäkin, miehen ATM tasoon vaikuttaa eniten miehen naisteniskentätaidot ja valmius työntekoon naisteniskennässä. Jos mies ei osaa tai uskalla iskeä naisia tai ei vain näe riittävästi vaivaa asian eteen, hän on suuressa vaarassa jäädä ATM luokkaan.

Vaikka sinä naisena olisit potentiaalisesti kiinnostunut miehestä A, suhdetta ei muodostu, jos mies ei kykene - syystä tai toisesta - iskemään sinua.

Toiseksi, kuvitellaanpa, että pidät postimerkkeilevistä miehistä. Siten sinulla naisena potentiaalia kiinnostua sekä rumista postimerkkeilevistä miehistä että komeista postimerkkeilevistä miehistä. Jos resurssisi riittävät komeaan postimerkkeilevään mieheen, niin et varmasti tyydy rumaan postimerkkeilevään mieheen, vaikka "voisit periaatteessa olla kiinnostunut myös rumasta postimerkkeilevästä miehestä - ainakin enemmän kuin rumasta miehestä, joka ei harrasta postimerkkeilyä.
Jokaisesta ryhmästä löytyisi sellaisia ominaisuuksia joista pitäisin, aivan takuulla.
Varmasti. Jollakin ATM miehellä on kauniit hampaat, toinen ATM osaa soittaa pianoa, kolmas ATM on riittävän pitkä.

Yksi tai useampi positiivinen ominaisuus ei kuitenkaan riitä mihinkään, jos positiivisia ominaisuuksia ei ole riittävästi tai negatiivisia ominaisuuksia on liikaa.
Lainaus blogin tekstistä:

"MIESTEN TASOLUOKITUSTEORIASSA miehen taso ei riipu hänen haluttavuudestaan, vaan seksuaalisesta menestyksestä."

Mietin, että millainen ihminen päätyy ajattelemaan jotain tällaista. Että miehen tasokkuus määrittyy sen mukaan, miten paljon tai helposti mies saa seksiä!

Eli "tasokas" mies voi olla muuten ihan millainen tahansa, jos vaan saa helposti kaadettua naisia sänkyyn. :O

Ilmeisesti tämän kirjoittaneelle nainen=pillu ja ihmissuhde=seksi. Stereotyyppiset insinööriaivot ja kyyninen maailmankuva vielä päälle.
Evolutiivisesti tarkastelleen elämässä on kyse selviytymis- ja lisääntymiskamppailusta. Kaikkien eläinlajien koirailla on kilpailu pääsystä naaraisiin, mikä määrittää koiraan elämän merkittävimmän evolutiivisen sisällön.

Hyvinvointivaltiossa selviytymisen ongelmaa ei juuri ole, mikä jättää jäljelle vain lisääntymiskilpailun ja naisten jahtaamisen, jossa miehet jakaantuvat MIESTEN TASOLUOKITUSTEORIAN osoittamiin luokkiin.

Seksin yltäkylläisyydessä märehtivien naisten on vaikeaa tai mahdotonta ymmärtää, kuinka tärkeää miehille on menestys kilpailussa niukasta määrästä naisia, joista vallitsee alituinen pula.

maanantaina, heinäkuuta 11, 2016

Markkina-arvoteoria on maailman vaikein teoria

Suomi24-keskustelussa MAT:n oleellinen epäkohta kenelläkään ei tunnu olevan käsitystä markkina-arvoteorian sisällöstä.
Markkina-arvoteoria eli MAT luokittelee miehet ja naiset suosionsa eli menestyksensä perusteella parisuhdemarkkinoilla ylempään, keski- ja alempaan tasoon.
MARKKINA-ARVO: Henkilöön kohdistuvan kysynnän voimakkuus tietyllä markkinalla.
TASO: Henkilön sijainti oman sukupuolen haluttavuushierarkiassa.
MIESTEN TASOLUOKITTELUTEORIA: Miesten luokittelu heidän seksuaalisen menetyksensä perusteella.
Henkilön MAT-tasoluokitus (ytm, ktm, atm, ytn, ktn, atn) kertoo, kuinka helposti ja minkä laatuisia seksi- tai parisuhdekumppaneita pystyy saamaan, eli kyse on puhtaasti faktasta. Tähän asti kaikki on ok. Sen sijaan se, miten tätä yleensä tulkitaan, menee pahasti pieleen.
Naisia ei luokitella samanlaisella tasoluokitteluteorialla kuin miehiä, koska kaikki naiset kykenevät pärjäämään kohtuullisesti seksuaalisella areenalla. Naisille ei ole ATN luokkaa olemassakaan, koska paksuin ja ruminkin nainen saa helposti seksiä.
Ongelman taustalla on ilmeisesti sanan 'taso' monitulkintaisuus ja ilmeinen väärintulkinta asiayhteydessä.
Sanaa "taso" tulkitaan monella tapaa. Markkina-arvoteorian tulkinnat löytyvät yltä.
MAT-taso kun ei kerro eikä yritäkään kertoa henkilön tasokkuudesta, vaan sijoittumisesta haluttavuusmittauksessa.
Kyllä. TASO kertoo haluttavuudesta verrattuna muihin henkilöihin. TASOLUOKITTELUTEORIA kertoo eroista miesten seksuaalisessa menestyksessä. On helposti tutkittavissa, mitä ominaisuuksia haluimmilla ihmisillä on.
Komea mies, joka osaa heittää hyviä iskurepliikkejä sujuvasti, voi saada seuraa helposti ja olla siten ytm-tasoa, vaikka olisi muuten kuinka kelvoton esim. parisuhteeseen.
Kyllä.
Muutoin ihanteellinen mies taas saattaa jäädä atm-tasolle esim. jännittäessään tutustumistilanteita niin paljon, että mokaa ne sopertamalla jotain hölmöä tai jäätymällä mykäksi.
Kyllä. Mies saattaa jäädä ATM luokkaan vain siksi, että hän ei osaa tai uskalla iskeä naisia - riipumatta miehen muista ominaisuuksista.
Voidaan tietenkin sanoa, että halutuimmat ovat määritelmällisesti tasokkaimpia sillä perusteella, että jokainenhan haluaa mieluummin paremman kuin huonomman kumppanin, ja se että joku on suosittu on osoitus siitä että hän on (monien mielestä) poikkeuksellisen tasokas.
Miten muuten tasokkuuden voi tai kannattaa määrittää? Toki voidaan muodostaa jokin mummojen raati, joka määrittää henkilön tasokkuuden hänen haluttavuudestaan riippumatta, mutta mitä järkeä siinä olisi?

Ja kannattaa huomata, että MIESTEN TASOLUOKITUSTEORIASSA miehen taso ei riipu hänen haluttavuudestaan, vaan seksuaalisesta menestyksestä.
Tässä tullaan MAT:n tulkinnan toiseen ja ehkä jopa oleellisempaan epäkohtaan: oletukseen siitä, että kaikki haluavat samaa, suositumpi on parempi ja se mikä on hyvä yhdelle on hyvä myös toiselle. Tällaiset oletukset eivät huomioi, että jokaisella on omat mielipiteet siitä, millainen on hyvä kumppani.
Ei MAT oleta henkilöiden haluavan samaa asiaa. Jokaisella on omat mielipiteet "hyvästä kumppanista". TASO on noiden mielipiteiden summa. Tietyt ominaisuudet ovat suositumpia kuin toiset, minkä takia suosituimmat, eli tasokkaimmat muistuttavat ominaisuuksiltaan toisiaan.
Ominaisuus, joka on yhdelle plussaa, on toiselle miinusta. Suositun henkilön suosituksi tekevät ominaisuudet voivat olla jollekin turn-off, kun taas jonkun toisen yleisesti kummallisina pidetyt ominaisuudet voivat olla täydellinen match toiselle samanlaiselle.
Noin voi olla joissakin tapauksissa, mutta mitä sitten? TASOKKAIMMAT ovat edelleen suositumpia kuin ne, joilla on harvojen henkilöiden arvostamia ominaisuuksia.
Näin ollen esim. tulkinnat, joiden mukaan pitäisi tavoitella oman MAT-tason kohteita tai tarvittaessa tyytyä alempaan tasoon, ovat hakoteillä, sillä ne eivät huomioi, kuka sopii kenelle. Itselle sopiva voi löytyä miltä tahansa MAT-tasolta, ja vastaavasti kaikilta MAT-tasoilta löytyy ehdokkaita, jotka eivät sovi itselle ollenkaan.
Tässä päätelmässä menevät puurot ja vellit sekaisin.

Vertailun voi löytää vaikkapa asuntomarkkinoilta, jossa asunnoilla on markkina-arvo, eli hinta. Henkilölle voi löytyä sopiva asunto kaikista hintaluokista, mutta jos hänellä on rahaa vain 200 000 euroa, niin ei hän voi valita asuntoa 500 000 euroa maksavien asuntojen joukosta. Eikä hän halua maksaa 200 000 euroa 100 000 euron arvoisesta asunnosta, vaikka jokaisessa tapauksessa olisi kyse yksiöstä, jota henkilö tavoittelee.

Asunnonostajan kannattaa tavoitella oman rahatilanteensa (markkina-arvonsa) vertaisia asuntoja, koska kalliimpiin ei ole varaa ja halvempaa ei kannata ostaa koko rahalla.

Jos esimerkiksi keskivertomies haluaa tatuoidun gootin muijakseen, niin "sopivia" voi löytää kaikista goottimuijien markkina-arvoryhmistä. Mutta, kympin goottimuijaa hän tuskin onnistuu saamaan, eikä ykkösen goottimuija kelpaa.

maanantaina, kesäkuuta 20, 2016

Seurustelemattoman 28-vuotiaan naisen deittivideo

Ilta-Sanomista löytyy juttu Tiinan, 28, deittivideo ihastuttaa netissä.
Videon mainoslauseet menevät pieleen lukemattomilla tavoilla:
  1. Tiinan kanssa voi vetää perseet ja olla täysiä idiootteja.
  2. Sillä on niin paljon tatuointeja.
  3. Hyvällä tavalla hullu.
  4. Tiinassa  parasta on se, että se ei syle tuoppiin!
  5. Tiinassa parasta on sen hörhöys ja hulluus.
  6. Tiina ei ole kerenny ottaa vielä miestä, koska se on jakanu rakkautta koko maailmalle.
  7. Tiinalla ei ole vielä miestä, koska se on narttu - eikun kranttu.
  8. Tiina on pohjalainen tamma, joka ei herkän miehen käsittelyssä kesyynny.
  9. Tiina tarttoo miehen, jolla on munaa ja joka laittaa Tiinan aisoohin.
Voidaan kysyä, yrittävätkö kaverit torpata Tiinan pariutumisen tarkoituksella, koska he esittelevät pääasiassa Tiinan epäviehättäviä piirteitä.

Video piirtää selkeän kuvan Suomessa yleisestä naistyypistä

Tiina on tatuoitu ja impulsiivinen hörhö, jolle viina maistuu liiankin hyvin.

Tiina ei syty kilteistä tai tavallisista miehistä, koska Tiina on tottunut tatuoituihin jännämiehiin. Tiina haluaa tulla dominoiduksi jännämiehen aiheuttamassa epävarmuuden ilmapiirissä.

Tiina lienee harrastanut seksiä (= jakanut rakkauttaan) koko kylän edestä, mutta iän ja painon karttumisen myötä on jo tullut aika vakiintua, ennen kuin markkinat sulavat alta.

Tiinassa tiivistyvät lähes kaikki ne piirteet (paitsi feminismi), joista minä en naisissa pidä, mutta ehkäpä miesten preferensseissä on variaatiota.

sunnuntaina, kesäkuuta 19, 2016

Suhde korkeamman markkina-arvon miehen kanssa.

Vauva-palstalla kirjoitetaan seuraavasti:
Useita kuukausia on tavattu harvakseltaan (=milloin miehelle käy), mutta olen itse ihastunut, ellen enemmänkin. Hän on miehenä sellaista, jota en voinut kohdalleni kuvitella. On huomaavainen ja hyvä käytös, fiksu, kuuntelee, laittelee viestejä ja kertoilee kuulumisia. Ja seksi on parasta, mitä olen saanut. Ei halua sitoutua.

Itse kävin pareilla treffeillä eri miesten kanssa ihan vaan tutustuakseni (ei seksiä), mutta en pääse irti tuosta miehestä. Mitä voin tehdä? Kohta pelkään jo mielenterveyteni puolesta; (Jos jollakin on vastaavaa kokemusta, kertokaa, kuinka pääsitte elämässä eteen päin).
Saman kokeneilta naisilta vastauksia tipahtelee seuraavaan tyyliin:
  • Ainoastaan eroaminen totaalisesti auttaa. On se nyt kumma jos ei noin mukava mies ymmärrä, että hajottaa sut ahneudellaan (pelkkä seksi).
  • Vastaava oma tilanteeni kesti liki vuoden ja silloin olin täysin myyty; mies on mukava, luotettava ja aviomiesmateriaalia. Kappas vaan kun ihastuminen haihtui käsitin myöhemmin, että mukava mies ei käyttäisi itsekkäästi toisen yksipuolisia tunteita hyväkseen saadakseen vain seksiä.
  • On kokemusta. Minä rikoin sydämeni, ihastuin. Mies piti minusta ja rakasti seksiä kanssani mutta ei minua. 1,5v tuota jatkui, muuttaen vain muotoaan välillä. Sitten lopetin kun näin hänet toisen kanssa, murruin. Meni pari vuotta kumpikin seurusteli ja niin pois päin.Nyt erottu kumpikin, mies ehkä palannut yhteen, en tiedä. Olemme taas nähneet, seuraa ja seksiä. Kai tämäkin parempi kun yhden illan jutut. Nyt vain tiedän millainen mies on eikä ole pelkoa että ihastuisin korvia myöden. Vain seuraa ja seksiä sen aikaa että löytyy oma sydämen valittu.
  • Been there,done that. Ihastuin,mies ei halunnut sitoutua. Seksi oli mieletöntä. Jäin koukkuun... Ja aina välillä mies viestittelee kun olen alkamassa unohtaa häntä.
  • Nämä on niin raskaita juttuja. Roikuin juuri yli vuoden tämmöisessä peessä. Muka seurusteltiin mutta aistin että äijää ei oikeasti kiinnosta kuin seksi. Yritin puhua asiasta useita kertoja, ja pari kertaa katkaista suhdetta mutta aina se lirkutteli takaisin ja käytös muuttui hetkeksi js olin riittävän tyhmä uskoakseni. :( Tiesi tasan tunteistani ja silti pani kylmästi menemään. Sika.
  • Juuri samanlainen tilanne menossa itsellä. Lopetin muutama viikko sitten suhteen, vaikka olen rakastunut. Tajusin, että vaikka mies tykkää minusta kovasti, hän ei tulisi rakastumaan minuun. Hän piti ns. silmänsä auki muiden naisien suhteen minunkin kanssa ollessaan.   
Miehet huomauttavat tähän väliin...
  • Naisten suuret ongelmat, ollaan pelimiesten käytettävissä seksiin, mutta ei kuitenkaan kiinnostuta miehistä jotka haluaisivat tositarkoituksella parisuhteen koska ne miehet ei ole yhtä sytyttäviä.
  • Itse tehty ongelma. Roikutaan jännämiesten panoringeissä ja itketään omaa kurjuutta, vaikka kaikki on vaan omasta valinnasta kiinni. Sitten joskus ehkä aikuistutaan ja otetaan sen tavallisen tylsä mies, jonka kanssa perustetaan perhe kun alkanut biologinen aikapommi tikittään. Niin vitun säälittävää. Tuollaista muijaa joka ei arvosta edes itseään en kyllä huolisi itsekään. 
Naiset eivät ymmärrä markkina-arvon julmaa lakia

Naisilla on vaikeuksia ymmärtää, että he kyllä kelpaavat itseä korkeamman markkina-arvon miesten seksileluiksi, mutta eivät parisuhteeseen.

Miehille kelpaa seksiin yleensä nainen kuin nainen ja koska naisista on kova kilpailu, mies joutuu yleensä tyytymään sellaiseen seksipartneriin, joka ei kelpaa miehelle pitkäaikaiseen suhteeseen.


Suhteen alkuaika sisältää tyypillisesti paljon seksiä ilman "rasittavia" pohdintoja suhteen jatkosta. Vähitellen naisen päässä alkaa kuitenkin jylläämään virheellinen päättelyketju:
Mies tykkää seksistä kanssani, joten mies on varmaan samaa tasoa kanssani ja haluaa suhteeseen
Naiset eivät ymmärrä, että miesten on hyvin vaikea löytää säännöllisiä seksipartnereita. Siksi miehet ottavat tuhoon tuomituista suhteista irti sen seksin, joka niissä on tarjolla.  

lauantaina, kesäkuuta 18, 2016

Nykyfeminismin kilpailevat suuntaukset

Imagen artikkelissa Feministinen puolue edustaa uutta feminismiä, joka joidenkin feministien mielestä pettää naiset. Mistä kaikessa on kyse? esitellään (suoraan ja rivien välissä) neljä nykyfeminismin kilpailevaa suuntausta.
  1. Valkoiset eliittifeministit
  2. Intersektionaaliset feministit
  3. Kevytfeministit
  4. Maalaisjärkifeministit
Valkoiset eliittifeministit

Valkoinen eliittifeministi on huolestunut eritoten naisvajeesta pörssiyhdistyksen hallituksissa. Toisena huolenaiheena on naisten vähyys johtajina.

Eliittifeministin huomio kiinnittyy eritoten valkoisten naisten akateemisen kerman ongelmiin, koska se on maailma. jonka eliittifeministi kokee ja näkee konkreettisesti ympärillään.

Intersektionaaliset feministit

Intersektionaaliset feministit muistuttavat, että valkoiset eliittifeministit ovat sortajia itsekin, osa patriarkaalista rakennetta, joka jättää rodullistetut yms. todella sorretut vähemmistöt ilman huomiota.


Unionin puheenjohtaja Katju Aro sanoo: ”Valkoisissa feministeissä, jotka ovat muodostaneet mielipiteensä 80- tai 90-luvulla, näkyy joskus haluttomuutta haastaa sitä, voisiko feminismillä olla jotain uutta annettavaa. Perinteinen tasa-arvofeminismi kamppailee intersektionaalisen feminismin kanssa.”

Intersektionaalinen feministi miettii: ketkä ovat haavoittuvimmassa asemassa?

”Intersektionaalisuuteen kuuluu, että kuullaan kehoja eikä vain puhuta niiden yli. Minä voin mustana musliminaisena puhua omista kokemuksista itse, en tarvitse valkoista, keskiluokkaista naista käyttämään minun ääntäni. Mutta minä en voi ottaa positiota, että alan puhua vammaisten naisten puolesta. Minun positiostani se ei ole korrektia.”
Feministit puhuvat surutta miesten positiosta käsin, vaikka se ei ole korrektia. Feministit väittävät ratkaisevansa miesten tasa-arvo-ongelmat, vaikka feministeillä ei ole oikeutta varastaa miesten positiota.

Intersektionaalinen feminismi on feminismin vaikein laji. Niin vaikea, että edes Atlas Saarikoski ei kykene artikuloimaan oikein sen edellyttämällä retoriikalla.

Kevytfeministit

Kevytfeministit edustavat Hollywood-feminismiä, jossa innostavat iskulauseet, peukutukset ja feminismiä tsemppaavat julkkikset tukevat toisiaan.

Maalaisjärkifeministit

Maalaisjärkifeministehin kuuluu joukko arkijärkisiä naisia (kuten Ulla Appelsin), jotka kokevat olevansa jonkin sortin feministejä, mutta jotka pitävät feminismiin identifioitumista mahdottomana, koska feminismit ovat täynnä älyttömiä ja ristiriitaisia ideoita.

Maalaisjärkifeministiä potuttaa niin intersektionaalisten feministien pikkumaisuus kuin valkoisten eliittifeministien yläluokkaisuus.

Maalaisjärkifeministit haaveilevät järkevästä ja pragmaattisesta feminismistä, mutta maalaisjärkifeministejä tuskin edes pidetään feministeinä ollenkaan.

torstaina, kesäkuuta 16, 2016

Toivotan feministisen puolueen tervetulleeksi!

Suomeen on perustettu feministinen puolue. Puolueen väri näyttää olevan tyttömäinen pinkki, mikä korostaa mukavan perinteisellä tavalla sukupuolieroa.

Puolueen poliittiset tavoitteet ovat samat kuin muillakin vasemmistopuolueilla:
  1. Naisten aseman parantaminen
  2. Rasismin ja syrjinnän poistaminen
Imagen artikkeli valottaa puoluetta hiukan tarkemmin.
Mukana on vaikuttajia muun muassa Naisasialiitto Unionista – esimerkiksi puheenjohtaja Katju Aro ja varapuheenjohtaja Maryan Abdulkarim. Koska syrjimättömyys on puolueen aatteen keskiössä, mukaan on pyydetty ihmisiä mahdollisimman laajalla diversiteetillä. Taustaryhmässä on ihmisoikeus-, antirasismi-, LHBTIQ- ja vammaisaktivisteja: esimerkiksi kulttuurituottaja ja transaktivisti Annu Kemppainen, kansalaisaktivisti Senni Moilanen ja kuvataiteilija ja ihmisoikeusaktivisti Katriina Rosavaara.

Käytännössä uusi puolue käy kilpailua vihreiden ja vasemmiston välimaastossa.
On vaikea ymmärtää millainen rako löytyy vihreiden ja vasemmistoliiton välimaastosta, sillä noiden puoluiden feministiset- ja ihmisoikeustavoitteet ovat aivan samanlaiset kuin feministisellä puolueella.

Ainut ero feministisen puoleen ja vasemmistovihreidenpuolueiden välillä lienee siinä, että feministisellä puolueella ei ole muuta tavoitteita kuin feminismi, antirasismi yms. vasemmistofeminismistä tutut tavoitteet, kun taas vanhoilla puolueilla on kattava ohjelma myös muista asioista.

Feministisen puolueen synty on hieno asia!

Jos feministit saavat kannattajakortit kasaan, kyseessä on kaikkien (paitsi feministien) kannalta iloinen asia.
  1.  Feministien kannatus jakaantuu yhä useamman puolueen kesken, mikä vähentää feministien vaikutusvaltaa.
  2. Feministinen puolue usuttaa feministit keskenään tukkanuottasille, koska vasemmistovihreiden puolueiden edustajat tulevat suuttumaan heidän feminisminsä kaappausyrityksestä. Vasemmistovihreät eivät tule hyväksymään sitä ajatusta, että feministinen puolue muka ajaisi jotenkin tehokkaammin samoja asioita, jotka on varastettu suoraan vasemmistovihreiden puolueohjelmien ytimestä.
  3. Feminismi toimii hyvin niin kauan, kun feministit keskustelevat keskenään kabineteissa tai netin suljetussa FB-ryhmässä (tai no ei se toimi silloinkaan hyvin...). Kun feministit joutuvat julkiseen väittelyyn, heidän tavoitteidensa ristiriitaisuudet ja onttoudet paljastuvat kaikelle kansalle.
  4. Feminismin valta on perustunut siihen, että feminismi on soluttautunut kaikkiin puolueisiin takaoven kautta, josta käsin feministit tekevät myyräntyötään ilman, että kukaan puolueiden miehistä uskaltaa sanoa poikkipuolista sanaa feminismiä vastaan. Tähän asti feministit ovat päässeen valtaan muiden siivellä ilman, että heidän myyräntyötään olisi saatettu demokraattiseen vastuuseen.
  5. Muiden puolueiden miehet joutuvat kurkkuaan kakistellen ottamaan feministisen puolueen vastaisia positioita, mikä tuottaa herkullisia vastakkain asetteluja. Tällä hetkellä feminismi on pyhitetty pelkästään naisten ja feminismiä täysin komppaavien jees-miesten areenaksi, josta vastakkainasettulut puuttuvat kokonaan.
LUE: Mitä feministinen puolue tarkoittaa?

sunnuntaina, kesäkuuta 12, 2016

Vasemmistoliitto luopuu miehistä ja naisista!

Vasemmistoliiton puoluekokous on suuressa viisaudessaan päättänyt luopua ihmisten jaottelusta miehiin ja naisiin.

Puoluehallituksen mukaan jaottelu miehiin ja naisiin kategorisoi sukupuolet kahtiajakoon tavalla, joka ei vastaa nykypäivää.
Vasemmistoliiton vanhat tekstit pitää päivittää

Tasa-arvoa ja turvaa äitiyslailla
Vasemmistonaiset (vasemmistohenkilöt) tukee ihmisoikeusjärjestöjen ja yksittäisten kansalaisten ajamaa kansalaisaloitetta äitiyslaista (vanhempilaista). Vasemmistonaisten (vasemmistohenkilöiden) puheenjohtaja Saila Ruuth kannusti Vasemmistoliiton puoluevaltuustossa kokousväkeä allekirjoittamaan äitiyslakialoitteen (vanhempilakialoitteen). Aloitteen tarkoituksena on, että kahden naisen (henkilön) perheeseen yhdessä hedelmöityshoidon avulla syntynyt lapsi saa jo ennen syntymäänsä molemmat äitinsä (henkilönsä) virallisiksi vanhemmikseen.
Feministinen manifesti
Vasemmistonuoret on feministinen (egalitaristinen) poliittinen järjestö. Feminismi (egalitarismi) on perinteisesti ollut kattotermi erilaisille liikkeille ja suuntauksille, joiden huomion kohteena on sukupuolten (henkilöiden) ja niistä muodostettujen käsitysten vaikutus ihmisten yhteiskunnalliseen asemaan ja hyvinvointiin. Termi viittaa naissukupuoleen (henkilöihin) siksi, että ihmiskunnan historian ajan naiset (henkilöt) ovat lähes poikkeuksetta olleet alisteisessa asemassa miehiin (toisiin henkilöihin) nähden.

Sukupuolittuneita (henkilöityneitä) palkkaeroja ei saada purettua ohjelmilla ja mietinnöillä vaan nostamalla perinteisesti naisvaltaisten (henkilövaltaisten) alojen palkkoja.

Jokaisen täysi-ikäisen tulee saada itse määrittää oma sukupuolensa (henkilönsä).

Tasa-arvo ja yhdenvertaisuus eivät ole mielipidekysymyksiä
Timo Hännikäisen juhannuskirjoittelu Naisasialiitto (henkilöasialiitto) Unionin ja Naisten (henkilö) Linjan Facebook-sivuilla sekä Tapanilan raiskaukset ovat nostaneet esiin jälleen kysymyksen siitä, miksi rasismin vastustaminen on myös naisasia (henkilöasia)? Se on sitä siksi, että rasismi kietoutuu yhteen naisten (henkilöiden) alistamisen kanssa.

Varsin tyypillinen ajatuskulku ja jopa ääneenlausuttu syy maahanmuuton vastustamiselle on se, että musta mies (henkilö) tulee ja raiskaa meidän naiset (henkilöt). Ensinnäkin tässä ajatuksessa toiset miehet (henkilöt) nähdään kategorisesti petoina, jotka vain raiskaavat päivät pääksytysten. Sen lisäksi naisista (henkilöistä) tehdään tässä ajattelussa omia. Kun vastustetaan maahanmuuttoa, suojellaan omaa omaisuutta, omia naisia (henkilöitä) ja heidän ”puhtauttaan”.


lauantaina, kesäkuuta 11, 2016

Nainen neuvoo naisteniskentää netissä

Tuonen Joutsen on tehnyt videon Miten naisia ei ainakaan isketä netissä. Joutsen kertoo, miten naisia kannattaa lähestyä Facebookissa, twitterissä tai muualla sosiaalisessa mediassa.




  1. Kato, että tiedät naisesta jotakin, etkä vaan sano tykkääväsi niiden ulkonäöstä.
  2. Älä yritä vongata varattuja naisia ja taivutella niitä luopumaan nykyisestä miehestään.
  3. Älä laita pelkkää kaveripyyntöä ilman viestiä, ettei nainen luule sinua läähättäjäpervoksi.
  4. Älä aloita keskustelua vain sanomalla "Moi!". Kerro missä olet nähnyt naisen.
  5. Älä puhu naisten ulkonäöstä: "Hei söpöliini!" Nainen luulee, että haet vain seksiseuraa.
  6. Kauniiden naisten kehuminen ei tee vaikutusta.
  7. Älä asetu hurmaajan asemaan, koska naiset eivät halua miehiä, jotka yrittävät liikaa. Nainen pitää mielisteleviä miehiä alempiarvoisina.
  8. Mieti valmiiksi jotain sanottavaa: "Miten menee? Jaa?"
  9. Älä missään nimessä kerro kaksimielisiä vitsejä. 
  10. Oma nimi ja kuva profiiliin.
Ohjeissa ei sinällään ole paljoa vikaa ja monet vinkeistä ovat samoja kuin pelimiesoppaissa.

Kiteytettynä voisi sanoa, että miehen pitää valmistautua huolellisesti, miettiä vuorosanoja etukäteen, tehdä paljon töitä lähestymisyrityksen eteen ja luoda sellainen vaikutelma, että hän ei ole mikään seksinvonkaaja tai tiirailijapervo.

Naisten ulkonäön kehuminen

Kauniin naisen ulkonäön kehuminen tulee useimmilta miehiltä kuin luonnostaan. Neuvo olla kehumatta ulkonäkö pakottaa miehen näyttelemään jotain muuta kuin mitä hän on.

On olemassa paljon miesryhmiä, jotka eivät kehu naisten ulkoköä: nörtit, kiltit miehet, miesfeministit ja taitavat pelimiehet. Nörtit ja kiltit miehet eivät uskalla sanoa mitään, miesfeministi ei syyllisty seksismiin ja taitava pelimies tekee sen iskentästrategian takia.

Naisten ulkonäön kehujiin kuuluvat sitten loput perusjantterit, jotka eivät ole erityisen ujoja tai taitavia naisteniskennässä.

Voidaan kysyä, onko mitään pointtia tyrmätä perusjantterit ulkonäön kehumisen takia ja rajata kelvolliset muutamiin valikoituihin ryhmiin? Jos mies tekee paljon perusvirheitä naisteniskennässä, voi olla varma siitä, että kyseessä ei ainakaan ole piinkova pelimies.

Mikään ei auta netissä iskemiseen

Vaikka mies noudattaisi pilkulleen Joutsenen antamia neuvoja, iskentä ei siitäkään huolimatta onnistuisi 99 % todennäköisyydellä. Miksi?
  1. Netti-iskennässä haittaa ns. "tuntemattoman miehen syndrooma". Naiselle tuntemattoman miehen on vaikeaa tai mahdotonta todistaa, että hän ei ole tiirailijapervo.
  2. Kilpailu on armottoman kovaa. Miksi ihmeessä nainen valitsisi juuri sinut satojen tai tuhansien vonkaajien joukosta?
Mietitäänpä Joutsenta itseään. Hän on varattu, joten iskuyritykset ovat tuomittuja jo ennen alkamistaan. Jos Joutsen olisi sinkku, niin voimme olla varmoja, että Joutsenelle kelpaisi vain alle 5 % tasokkaimmista miehistä edes harkintaan asti. Ylivoimainen enemmistö miehistä tekisi turhaa työtä, koska he eivät tasoltaan kelpaisi alkuunkaan - riippumatta heidän netti-iskentätaidoistaan.

Video lisäsi mieheksi syntymisen vitutusta

Joutsenesta tuli mieleen lähinnä joku Supercellin rekrytointijohtaja, joka latelee norsunluutornistaan ohjeita työnhakijoille: näin haet töitä. Rekrytointijohtaja ei kuitenkaan sano misään vaiheessa, että päästäksesi töihin sinun tulee olla huippukoodaaja, eikä sekään välttämättä riitä kovin pitkälle.

Joutsen kertoo sivulauseissa, että hän varatun statuksestaan huolimatta valtavasti vonkausyrityksiä sosiaalisessa mediassa. Se on etuoikeutun seksuaalisen eliitin maailma, jota harva mies pystyy edes kuvittelemaan.

Seksuaalisen vallan hallinta on hauskaa. Sen kun vaan jakelet viisauden murusia rahvaalle: jos leipä on loppu, niin syökää leivoksia.

Videota katsoessa oppi lähinnä sen, että mieheksi syntyminen pariutumismarkkinoilla on paska tikki, jota saa hävetä lopun elämäänsä.

perjantaina, kesäkuuta 10, 2016

Suomalaisnainen julkaisi kuvan omasta perseestään – supermenestys!

Uutisvirtani täyttyy mitä typerimmistä otsikoista, joissa naiset julkaisevat kuvia vartalonsa epätäydellisyyksistä. Media seuraa perässä kuin Pavlovin kuolaava koira.

Suomalaisnainen väsyi photoshopattuihin kiiltokuvapeppuihin: Julkaisi kuvan omasta perseestään – supermenestys!
Hän ihmettelee, ettei rannalla tai uimahalleissa koskaan kuitenkaan tule instan kaltaisia herkkupyllyjä vastaan. Syy: niitä ei ole olemassa.

-Sit nuoret mimmit kattelee ylöspäin naisia, jotka postaa sellasia kuvia ja samalla itkee, koska kokee ittensä rumaks ja läskiks. Siitä on kiva alkaa rakentaa tervettä itsetuntoa.

Nainen onkin nyt päättänyt esitellä oman luomupyllynsä:

-Tässä on mun perse. Läskiä on, epämuodostumia ja muhkuroita…(…) Kukaan mies ei oo koskaan kieltäytynyt. Ja minä pidän siitä, kun se hyllyy miten sattuu.

Naisen julkaisema kuva on saanut tuhansia tykkäyksiä. Eikä yhtään ihme. Hän julkaisi kuvan Mikkelin miesasialiikkeen nimissä olevassa Facebook-ryhmässä.


Nainen julkaisi kuvan, jossa hänellä ei ole meikkiä, ja sai niskaansa nettikiusaajat – nyt hän puolustaa aitoa kauneutta



Bloggari julkaisi alusasukuvansa: Ihmiset eivät enää tiedä, miltä aito nainen näyttää
-Mielikuvamme vartaloista ovat niin kieroutuneita, että useimmat ihmiset ylistäisivät tyttöä vasemmalla ja tuomitsisivat oikeanpuoleisen - tajuamatta, että kyseessä on sama ihminen. Olen tehnyt älyttömästi töitä rakastaakseni molempien kuvien kroppaa, enkä anna tuomita ainutlaatuisia piirteitäni vioksi, jotka pitäisi korjata.

Megan toteaa, ettei ihmisillä hänen mielestään ole minkäänlaista hajua siitä, miltä aito vartalo näyttää.
No, totta ihmeessä ihmisillä on oikea käsitys naisten vartaloista! Ai että vatsamakkarat paljastuvat istuessa. Kyllä kai jokainen tietää sen!



Suomalaisbloggari bikinikunnosta: Mistä alkaen on ollut ok nauraa toisen ulkonäölle?
Aihe sai Miian kirjoittamaan sähköpostia toimitukseen. Hän totesi taistelleensa jo pidempään saman asian puolesta kuin brittiläinen bloggarikollegansa.

- On naurettavaa, että ihmiset mollaavat toistensa vartaloita somessa kilpaa ja jopa tägäävät kavereitaan toisten ihmisten kuviin, jotta se kaverikin voisi tulla nauramaan. Kaikki tämä on niin kieroutunutta. Mistä alkaen on ollut ok nauraa toisten ihmisten ulkonäölle?



Uusi naisisen narsismin muoto?


Rumien ruumiinosakuvien postaaminen lienee uusi naisten narsismin muoto. Kun kauneus ei riitä, myötätuntoa ja omakuvan pönkitystä haetaan alentamalla rimaa. Hiukan samalla kuin burleski - eli rumien strippaus - pyrkii alentamaan alastomuuden vaatimuksia taviksille sopiviksi.

Mikä naisia oikein vaivaa? Emme halua nähdä muhkuraisia sellupyllyjänne tai lainehtivia vatsamakkaroitanne. Pitäkää kuvanne omilla koneillanne, niin minäkin teen. En lähetä sähköpostia medialle, että laittakaa nyt sinne lehteen kuvia kaljamahastani, jotta kommentoijat lohduttaisivat minua sanoin: "Ei se nyt niin iso ole, olen nähnyt isompiakin. Sitä paitsi minä rakastan dad bodya".

torstaina, kesäkuuta 09, 2016

Meikkaaminen vs. mopon rassaus

Ronja Salmi kysyy ilmeisen vakavissaan seuraavan kysymyksen.



No, koetan vastata kysymykseen. Meikkaaminen on pinnallista sanan varsinaisessa merkityksessä. Meikkaamisessa ehostetaan pintaa todellisuuden peittämiseksi. Kun ruosteiseen mopoon vedetään uusi maali, kyse on samanlaisesta pinnallisuudesta.

Mopon rassaaminen vaatii merkittäviä taitoja, joita ei ole 90 prosentilla väestöstä. Ylivoimainen enemmistö maistereista ja sivistyneistöstä ei ymmärrä, miten mopo toimii. En minäkään.

Huulipunan ja ripsivärin laittaminen lienee lasten leikkiä (verrattuna mopon purkamiseen ja kokoamiseen), vaikka en ymmärrä siitäkään yhtään mitään.

Eikä mopopoikia pahemmin arvosteta. Ne on niitä tulevia amislaisia, joille sivistyneistö hörähtelee hyväntahtoisesti. Maaseutuhan on täynnä mopoikia, potentiaalisia peräkammarin janttereita. Ei nykymaailmassa heru kädentaidoille arvostusta.

Kun meikattu böönä laittaa kuvansa instaan tai faceen, kommenttiloota täyttyy ihailijoista. Mopojalle peukkua heiluttaa vain äityli.

Arvostetut poikien asiat?

Ronja jatkaa:
Kaveriporukassa huvitellaan, pojat saavat meikkiä naamaansa. Posket helottavat. Huulilla kimaltaa kirkas puna. HAHAHA.

Poika harjaa hiuksensa. Sitoo ne leteille. Suipistelee suutaan. HAHAHAHA.

Poika perinteisenä tyttönä naurattaa, koska tyttöjen jutuille on helppo nauraa. Tyttöyteen liitettävät asiat ovat edelleen huvittavia, halveksittuja ja vähempiarvoisia yhteiskunnassamme.
Eivät tyttöyteen liitetyt asiat ole naurettavia, kun niitä tekevät tytöt. Kun tytöt meikkaavat ja tekevät ankansuumutristuksiaan, pojat katsovat kiimaisina vieressä. Vallitseva tunne ei ole halveksunta, vaan himo.

Minäpä kerron Ronjalle tarinan menneisyydesta, muutamien vuosikymmenten takaa. Ennen vanhaan oli naurettavaa, kun tyttö yritti olla johtaja tai pukeutua miesten vaatteisiin. Naisten sukupuolirooli on kuitenkin vapautunut vuosien kuluessa, jolloinka miehekkäästi käyttäytyvä nainen ei ole enää ihmetyksen aihe. Miesten rooliodotus ei ole vapautunut, jotenka mies ei saa käyttäytyä naisen lailla ilman nauretuksi tulemisen vaaraa.

Seksuaalisen pääomansa turvin tytöt ovat jo lähtökohtaisesti arvokkaampia kuin pojat, joten tyttöjen ei tarvitse tehdä "naisen työtä" naiseuden saavuttamiseksi. Tyttö voi vain meikkailla ja kieritellä lettejään ilman, että hänen statusasemansa olisi uhattuna naisten hierarkiassa. Pojat ovat lähtökohtaisesti arvottomia, joten poikien on ansaittava statusasemansa tekemällä naisille ja yhteiskunnalle hyödyllisiä asiaoita. Itsensä puunaaminen ei nosta poikaa statusasteikossa, koska sellainen toiminta ei kohdistu muiden hyväksi.

Meikkaavaa ja lettejään kierittelevää poikaa pidetään naurettavana, koska silloin poika yrittää korostaa sellaisia seksuaalisen vallan ominaisuuksia, joita hänellä ei ole. Samalla tavalla on hauskaa, kun 40-kiloinen tyttö heristää nyrkkejään ja sanoo vetävänsä kaikkia turpaan. Yritys käyttää olematonta valtaa on ihmisistä huvittavaa.
Esimerkiksi harva nainen muistelee kiiruhtaneensa koulusta kotiin vain, että pääsisi nopeasti pukemaan Barbeja tai piirtelemään poneja. Muistelemme mieluummin, kuinka emme koskaan viihtyneet likkaporukoissa tai olleet kiinnostuneita nukeista ja prinsessoista. Kerromme, kuinka leikimme autoilla kuin pienet pojat, ja välillä meitä sellaisiksi luultiinkin.

Se ei haitannut, koska hienointahan oli olla poikatyttö. Sitten vasta tyttö. Surkeinta oli olla tuplatyttö, tyttötyttö. Huulikiillon laittaja. Luomivärisävyistä kiihkoilija. Tukankihartaja.
Missä todellisuudessa Ronja elää? Tyttötytöthän ovat naisten hierarkian suvereeneja hallitsijoita, joiden perässä pojat laukkaavat. Poikatytöt ja muut potentiaaliset lepakot ovat friikkejä, jotka eivät koskaan pääse arvostuksessa tyttötyttöjen tasolle. Feminiinisyys rulettaa, eikä suinkaan se, kuka näyttää karseimmalta lepakolta.

sunnuntaina, kesäkuuta 05, 2016

Vasemmistoliiton feminismi

Niko Peltokangas on Vasemmistoliiton puoluesihteeriehdokas. Hänen kirjoituksensa Feministisen työväenpuolueen aika aiheutti keskustelua Vasemmistoliitossa.
Feminismi antaa tasa-arvolle sisällön ja suunnan. Vasemmistoliitolle olisi luonnollista julistautua feministiseksi puolueeksi.
Niko jatkaa kirjoituksella Feminismi on tasa-arvon työkalupakki.
Voi tietysti myös kysyä, olisiko ei-feministin vaikea toimia feministisessä puolueessa. Minusta Vasemmistoliiton pitäisi olla feministinen, jotta kaikkien olisi helpompi toimia puolueessa. Feminismihän ei aseta sellaisia vaatimuksia, joiden noudattaminen ei muutenkin ole hyvien tapojen mukaista.
Riikka Yrttiaho astuu kehiin kirjoituksella Feminismin ABC eli miksi feminismi eikä egalitarismi tai humanismi.
1. Feminismi käsitteenä tunnustaa sukupuoleen liittyvät sortorakenteet ja sekä historiallisen että nykyisen sukupuolihierarkian

Koska maailma ei ole tasa-arvoinen, on syytä puhua asioista niiden oikeilla nimillä. Sukupuolijärjestelmään liittyy valtasuhteita, ja nämä valtarakenteet hyödyttävät useimmiten miessukupuolta.
Puheenjohtajaehdokkaat ovat feministejä aina Jari Myllykoskea myöten.

tiistaina, toukokuuta 31, 2016

Feminismi jyrää joka suunnalta

Joka tuutista pursuaa feminismiä ja media on valjastettu toimimaan feministien kritiikittömänä äänitorvena.

Joitakin esimerkkejä lähiajoilta.

1. Brändätään feminismi uusiksi - tervetuloa edistämään suomalaista tasa-arvoa 3.6. Kuntsille Vaasaan
Kulttuurifestivaali WOW Women of The World on kansainvälisesti levinnyt naisliike ja tapahtumakonsepti, joka rantautuu vihdoin myös Suomeen ja Tampere-taloon maaliskuussa 2017 osana itsenäisyyden juhlavuotta. Tampereen päätapahtuman sisältöjä, puhujia ja muuta ohjelmaa ideoidaan yhteisöllisesti eri puolilla Suomea pidettävissä avoimissa tapaamisissa.
2. KAIKKI TASAN! -pamfletti julki
Paikka: Kirjasto 10, Helsinki
Aika: to 9.6. klo 15 – 16.30

TASAN! –verkosto kutsuu keskustelemaan tasa-arvosta ja tutustumaan verkoston uunituoreeseen pamflettiin. Sanat vaativat tekoja, ja tasa-arvo vaatii tekojen tueksi sanoja enemmän kuin vuosikymmeniin.
3. Canth magazine
Canth on linjaltaan joustamattoman feministinen, antirasistinen ja kukkahattumyönteinen itsenäinen verkkomedia.
 4. Feministit kokoamassa omaa puoluetta


5. Loputonta mediatilaa feministeille

Tutkija: Naisille puhutaan rumasti Facebookissa – "Tarkoitus on vaientaa heidät

6. Miesviha etenee

Piirrä setämies -kilpailun voittaja valittu


12 asiaa, jotka todellinen herrasmies tekee toisin kuin muut miehet


7. Media feministien äänitorvena

Tasa-arvo työelämässä taantuu hallituksen päätöksillä

Feldt-Ranta: Uusi hallitus voi olla tasa-arvokehityksen jarru

Turvapaikanhakijat jakoivat ruusuja naisiin kohdistuvan väkivallan lopettamiseksi

keskiviikkona, toukokuuta 11, 2016

Miksi miehet eivät osallistu tasa-arvokeskusteluihin?

Kirjoitin vuonna 2008 artikkelin Miksi miehet eivät osallistu tasa-arvokeskusteluihin? kirjaan Sukupuolikysymys.

Kirja näyttää vihdoin ilmestyvän tänä vuonna, mutta Laasasen artikkeli ei ole enää mukana. Sen sijaan kirjan kirjoittajat koostuvat all female paneelista.
Miten sukupuoleen liittyvät merkitykset ja yhteiskunnalliset jaot vaikuttavat ihmisten elämään? Sukupuolikysymys tarjoaa perustiedot siitä, miksi ja millä tavoin sukupuoli ja erilaiset lähestymistavat siihen nykyisin jakavat ja yhdistävät meitä.
Arvostelu kirjasta
.

perjantaina, huhtikuuta 22, 2016

Kysymys kansanedustajille

Aamutelevisiossa keskusteltiin eduskuntaan perustettavasta feministiryhmästä
Ryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja Saara-Sofia Sirén (kok.) ja kansanedustaja Anders Adlercreutz (r.) kertoivat ryhmän perustamisen taustasta.


Lähetin kuvan kansanedustajille seuraavan kysymyksen:

Hei! Katsoin tänään aamutelevisiota, jossa olitte kertomassa eduskunnan feministiryhmästä ja sen tavoitteista.

Kerroitte pyrkivänne tasa-arvon lisäämiseen eduskunnassa.

KYSYMYS: Onko tavoitteenanne tasa-arvoistaa eduskunnan pukeutumiskoodi siten, että se on sama sekä miehille että naisille?

Tällä hetkellähän tilanne lienee se, että naisten pukeutumiskoodi on sallivampi kuin miesten pukeutumiskoodi.

Ystävällisin terveisin
Henry Laasanen
Jyväskylä

keskiviikkona, huhtikuuta 13, 2016

Satuhäät ja naisten parinvalinnan ihmeellisyys

Satuhäiden uusimmassa jaksossa Hanne on löytänyt itselleen jännämies Iston, josta löytyy kaikki jännämiehille tyypilliset viat päätatuoinnista ja pettämisestä alkaen.

Iston iho on kuin pakanamaan kartta, eikä morsian jää paljon jälkeen.

Vauvapalstalla häitä on käsitelty jo yli 300 viestin verran.

Morsian heittäytyy filosofiseksi:
"Pettäminen ei tehnyt hyvää suhteelle"
Häät täyttävät kaikki WT-kriteerit:
  • -seinätarrat
  • -kiroilu
  • -pettäminen
  • -pikainen sitoutuminen
  • -häissä viinaksia tölkistä
  • -tatskat
  • -lapset edellisistä suhteista
  • -turkin matka
  • -vahinkoraskaus
  • -morsian kirjoittelee äityleissä  
Mikäpä siinä, WT-häitä on paljon hauskempia katsoa kuin siloteltuja prinsessahäitä.

Morsian sanoi, että hän ei edes pidä Iston tyylisistä miehistä. Antoi kuitenkin jo eka treffeillä ja suhteeseen piti päästä - on se Isto kuitenkin sellainen ihqu jännämies.

Kun Iston oli tarkoitus muuttaa yhteen morsiamen kanssa, Isto karkasi uudesta kodista keskellä yötä.

Suhteen aikana Isto on pettänyt minkä on jaksanut.

Ja hupsista, morsian hankkiutui raskaaksi - ehkäpä Isto muuttuu parempaan suuntaan lapsen myötä?

Morsian uskoo, että Isto on nyt muuttunut mies, eikä varmana petä enää.

NAISTEN PARINVALINNASSA EI OLE MITÄÄN JÄRKEÄ

Morsiamen parinvalintaprosessissa on mennyt lähes kaikki perseelleen. Nyt ei voi kuin toivoa mahdotonta: tatuoidun jännämiehen elämänmuutosta.

Naisille pitäisi järjestää Laasasen parinvalintakursseja, jotta pahimmilta katastrofeilta vältyttäisiin.