torstaina, heinäkuuta 31, 2008

Poliisi vs. Hesari

Poliisi:
- Suomessa toimivat ulkomaiset prostituoidut tulevat yleensä maahan vapaaehtoisesti ja tietoisina siitä, että he tulevat tarjoamaan seksipalveluita. Tässä mielessä he eivät ole ihmiskaupan uhreja.

- tarkastuksissa ei tavattu selvästi vastentahtoisesti prostituoituna toimivia naisia.
Hesari:
Heikoimmilla olevat prostituoidut työskentelevät parittajien asunnoissa.

Prostituutioon liittyy Suomessa ihmiskauppaa, selviää poliisin keväällä tekemässä tutkimuksessa.

Enimmäkseen ihmiskauppa ilmenee keinoissa, joilla parittajat painostavat seksipalveluita myyviä naisia pysymään prostituution parissa.

Miesten silvonta lailliseksi

Poikien ympärileikkaukset aiotaan sallia Suomessa
Lakia suunnittelevan sosiaali- ja terveysministeriön mukaan vanhempien kanta ratkaisisi pienen lapsen tahdon ympärileikkausta tehdessä. Ongelmia varmasti syntyy tilanteissa, joissa toinen vanhemmista vastustaa lapsen ympärileikkausta.
HS-keskustelu
Pöh. Täysin turhaa löpinää. Pojan ympärileikkaus on vain pieni nipsaus, joka ei aiheuta mitään varsinaista vammaa, seksuaalista kyvyttömyyttä tai muutakaan. (Ohimennen voisi sanoa, että USA:ssa 90% pojista ympärileikataan ihan tavan vuoksi.) Naisten ympärileikkaus on sitten asia erikseen, barbarismia.
Men Circumcised as Adults
- After the circumcision there was a major change. It was like night and day. I lost most sensation. I would give anything to get the feeling back. I would give my house.

- Slowly the area lost its sensitivity, and as it did, I realized I had lost something rather vital. Stimuli that had previously aroused ecstasy had relatively little effect. . . . Circumcision destroys a very joyful aspect of the human experience for males and females.

- The sexual differences between a circumcised and uncircumcised penis is . . . like wearing a condom or wearing a glove. . . .
Video ympärileikkauksesta.

Lisäys: Suomi aikoo sallia poikien mukiloinnin. Tapillisten ihmisten mukilointi aiotaan sallia Suomessa. Sosiaali- ja terveysministeriö valmistelee lakiehdotusta, jonka mukaan mukilointi olisi hyväksyttävää silloin, kun sen tekee lääkäri jengin toiveesta ja mukiloijan suostumuksella.

Briatore

National Post Editorial Board: Larry Summers gets his revenge on Harvard

Math Is Harder for Girls

THOUSANDS of deadbeat dads are fleeing to New Zealand to escape paying child maintenance.

Tutkimuksen mukaan 100 prosenttia työssä käyvistä venäläisnaisista on kertonut joutuneensa seksuaalisen ahdistelun kohteeksi, The Daily Telegraph kertoi. 80 prosenttia vastanneista piti mahdottomana, että nainen voi saada ylennyksen, mikäli ei suostu seksiin esimiehen kanssa.

Flavio Briatore's wife shows off her bikini body on honeymoon... as Sir Philip Green tags along for the ride

"A disgrace to the man race" ja Snickers Super Bowl Ad (Youtube)

keskiviikkona, heinäkuuta 30, 2008

Vieraassa vara parempi

Naiseläjä-75:
Itse olen suomalainen nainen, akateeminen, teen koulutustani vastaavaa mutta melko heikosti palkattua työtä.

- (miehen) miltei olematon koulutus ja hämmästyttävän heikko yleissivistys, mikä tekee keskusteluistamme aika huvittavia.

Niin, fyysinen yhteys on tietysti se syy, joka on pitänyt tätä juttua elossa näinkin pitkään (mistä olen tosin itsekin hyvin yllättynyt). Yleissivistyksen puute häiritsee jo nyt! Mies vaikuttaa kunnolliselta, mutta keskustelu tökkii pahasti, koska pitää jatkuvasti selittää itsestään selviä asioita. Hassua kyllä, opin tässä itsestänikin uusia puolia. En ole ennen huomannutkaan, miten paljon poimin ympäriltäni tietoa uusista tutkimustuloksista milloin miltäkin elämänalueelta. En kyllä kaipaa kumppanikseni mitään henkevää akateemikkoa, mutta olen saanut tuta, miten paljon esim. sanomalehtien lukeminen / lukemattomuus vaikuttaa ihmisen maailmankuvaan.
arabien hyvät puolet!suomalaisiin verrattuna..
- Asettavat säännöt tyttöystävilleen/vaimoilleen uskonnon tai perheen takia, tietyt säännöt ovat ihan hyviäkin, en esim. ymmärrä, miksi ihmeessä varatun naisen pitäisi saada hillua ulkona jossain takamuksen paljastavassa miniminihameessa ihan kuin vain tarjolla muitakin miehiä varten että onko ihme jos kielletään.
Turkki, aina sydämessäni..
mulla kävi samalla tavalla, sydän jäi turkkiin.. Siellähän niitä pleijereitä riittää, sen tiedän mut omasta miehestäni tiedän että voin luottaa häneen..:) Kyllä niistä turkkilaisista näkee aika hyvin onko pleijeri vai ei, luonne kertoo aika paljon.
muslimimiehet
minä aina kuvittelin, ettei uskonnolla loppujen lopuksi ole niin suurta merkitystä parisuhteessa tai avioliitossa ja siksi luulin, ettei muslimin kanssa seurustelu olisi mikään ongelma. varsinkin, kun tapaamani mies oli niin ihana eikä kuulema edes välittänyt uskonnostaan.
Turkkilaiset miehet...
No niin, kertokaahan rakkaat siskot. Miten hitossa kestätte niitä turkkilaisia miehiänne?

Itse olen seurustellut parisen kuukautta erään komistuksen kanssa enkä halua erota, mutta järkihän tässä lähtee. Olisi kiva kuulla kamalimpia ja ihanimpia kokemuksianne. Miten olette sopeutuneet? Onko mies muka kaiken tämän arvoista? Joskus tuntuu, että pitää luopua koko persoonallisuudestani hänen takiaan. Käskytystä ja jatkuvia kieltoja...

Kauhean vaikea tilanne. Olen ollut ikisinkku ja feministikin. Yhtäkkiä minun muka pitäisi tehdä ruokaa, siivota, olla kiltti ja hiljainen. En saa edes suuttua mistään. Jos en tapa miestäni kohta, tapan varmaan itseni. Rakkaus on sairaus. Mietin koko ajan hänen jättämistään, vaikka poikaystäväni on aivan ihana tapaus muuten...

Romantiikan kirous

Vaimo lukee rakkaus/romantiikka..
..yms. kirjoja, eikä meinaa suostua lopettamaan niiden lukemista, vaikka olen monta kertaa ystävällisesti pyytänyt. Omasta mielestäni meidän suhde on kunnossa ja annan mielestäni avovaimolleni rakkautta riittävästi, minkä hänkin on myöntanyt! Miksi hän kuitenkin hakee rakkautta myös muualta? Kuten sanoin, olemme puhuneet asiasta monta kertaa ja avopuolisoni vain puolustelee että eivät ne "rakkaushömppäkirjat" mitään merkitse, ne ovat vain naiselle keino rentoutua ja mukavaa viihdettä. Itse en oikein tuota selitystä ymmärrä/hyväksy. Eikö tuo helposti johda siihen että ensin haetaan vierasta rakkautta kirjan välituksellä ja myöhemmin sitä kokeillaan oikeasti?
Wikipedia ei valehtele:
Miehet, joilla on ilkeitä luonteenpiirteitä, kuten tunteettomuus, narsistisuus ja petollisuus, ovat naisten keskuudessa suurimmassa suosiossa. Ilmiö on maailman laajuinen.
Jilted Bride Awarded $150K After Wedding Called Off

tiistaina, heinäkuuta 29, 2008

Guinness

Seuraavia linkkejä ei suositella feministeille.

Seksiobjetit

Guinness ad renders me speechless: Youtube-versio
- I would say this is pretty damn horrific!

- Jesus Christ. That pretty much ruins my day, too. How sick and misogynistic.

- Quite frankly, that ad made me want to vomit.

- My mouth is literally hanging open. I can't muster words. This is outrageously offensive and just...disgusting. Yuck.

Murhalaki Britanniassa

Britannia aikoo lieventää tuomioita väkivaltaisen kumppanin tappamisesta:

Husbands who kill wives can no longer claim they were provoked
Following several years of consultation, the Government will next week announce the end of the "crime of passion" defence of provocation used by virtually all male defendants pleading not guilty to murder of a female partner.

Around 100 men a year kill their former or current partners, and provocation - such as failing to cook a meal, or persistent nagging - is the main form of defence used by barristers.

Relatives have complained that they have found it upsetting when murder suspects invoke lurid allegations about the victims' private lives.

In contrast, it is comparatively difficult for lawyers representing the 30 women a year on average who kill their partners to argue that they were provoked, as the crime tends not to take place in the heat of the moment, but is typically pre-planned.

While provocation is likely to remain on the statute book as a defence, it will be limited to the most serious instances, and will not include adultery or nagging.
Parents who kill paedophiles can plead not guilty to murder
Rape victims who retaliate against a taunting attacker will also be able to legitimately claim they had been provoked, according to the new rules.

In the first shake-up of the murder laws for 50 years, the defence of provocation is being radically stream-lined to apply in only the most extreme of circumstances.

Jealous husbands who kill their partners in a rage because they have been unfaithful will no longer be able to plead provocation.

The defence will, however, be open to battered wives who fear future violence from their partner, as well as those driven to kill in the most exceptional of circumstances - such as during a confrontation with a rapist or paedophile.
An end to the easy way out. The provocation defence has helped countless men escape a murder charge. Now the law is changing

Miesten tekemissä murhissa tyypillinen puolustus naisen uskottomuudesta tai nalkutuksesta ei enää kelpaa tuomiota alentavaksi perusteluksi. Esim. jos mies tulee kotiin ja huomaa vaimonsa sängyssä toisen miehen kanssa, niin tuomiota alentavaksi selitykseksi ei käy, että "Näin punaista ja menetin itsehillintäni".

Sen sijaan jos parisuhteessa pahoinpidelty vaimo tappaa miehensä, hän voi käyttää tuomiota alentavaksi puolustukseksi miehen väkivaltaisuutta.

Toisin sanoen pettämisessä tms. ei ole kyse vakavasta provosoinnista, joka oikeuttaisi alempaan tuomioon, mutta suhteessa pahoinpidellyillä naisilla ajatellaan olevan alentunut syyntakeisuus.

Lisäys: Erin Pizzey, champion of women's rights, says radical feminist plans to let victims of domestic abuse get away with murder are an affront to morality

Onnellinen elämä

Pekingiin poikkeuksellisen vähän suomalaisia naisyleisurheilijoita
Ongelma on silti todellinen, sen valmennusjohtaja myöntää avoimesti.

"Jo muutaman vuoden on ollut nähtävissä, että naisten huippuyleisurheilu on Suomessa valitettavan kapealla pohjalla."

Mäkelän mukaan syy on ainakin osittain suomalaisessa yhteiskunnassa. Nuorilta naisilta odotetaan yhä enemmän.
Niin, ennen vanhaan maalaistytöllä ei ollut kuin sukset ja pässinpökkimät lapaset. Silloin ei tytöiltä odotettu paljoa. Oli aikaa hiihdellä. Nyt yhteiskunta on mennyt antamaan liikaa vaihtoehtoja.

Minnie Driver: No Role for Dad in My Baby's Life

Vesa Keskisen tyttöystävä Natalia:
– Vesa on hassu, tyhmä mies, kommentoi suomeksi Natalia Iltalehdelle.

Samassa nainen vaihtoi englanninkieleen ja lisäsi:

– En mene kihloihin hänen kanssaan.
Lehtola: Onnellinen Kunnes
Mika Häkkinen on antanut lausunnon siitä, että Mika Häkkinen on nyt erittäin onnellinen. Häkkinen elää omien sanojensa mukaan "uutta ja jännittävää elämää".

Niin eläisi moni meistä muistakin, mutta kun pitäisi vielä tehdä ruokaa, pestä pyykkiä, olla lapsen kanssa, pysyä koossa ilman suurempia lääkeannoksia ja mitä kaikkea nyt kuuluu normaaliin elämään, johon ei ole ilmestynyt tsekkiläistä stripparia, jolle sanoa: "Hey you stripper, I'm bored, do something".
Fast track to femininity: Why competing with men has left women out of touch with their feminine side

A charming commercial to start the week off right...
tai toinen video (Youtube)

perjantaina, heinäkuuta 25, 2008

Säästäkää miehet

Save the males! A new book says society is biased AGAINST men. Ridiculous?
American author Kathleen Parker's courageous thesis is that initially, through extreme feminism, then via its craven implementation into society, women have demonised men and trivialised their contribution, especially to family life.

I say courageous because, in the eyes of many women and of the liberal establishment, suggesting men have had a rough deal is nothing short of heresy.

Parker should be burnt at the stake, they cry. But isn't it ironic that only a woman could make such a plea for men?

She argues: 'As long as men feel marginalised by the women whose favour and approval they seek, as long as they are alienated from their children and treated as criminals by family courts, as long as they are disrespected by a culture that no longer values masculinity tied to honour, as long as boys are bereft of strong fathers and our young men and women wage sexual war, then we risk cultural suicide.'

It's enough to set a feminist's hair on end. Parker argues that in trying to make the world fairer for women, an adjustment most agree was vital, we have made it unfair for men. In our attempt to honour women, we have dishonoured men.

Apart from the effects of this seismic social shift on society, it is also grossly unfair. Can you imagine a world where men demanded women be more like them - dress like them, act like them, even look like them. Because that is effectively what our post-feminist society has done, but with the genders switched.
Husbands who kill wives can no longer claim they were provoked

Middle-aged men are happier than women

God Hates The World (youtube)

torstaina, heinäkuuta 24, 2008

Näin hoidat rahavaikeutesi

Lehti: Mika Häkkisen uudella rakkaalla oli rahavaikeuksia:
Saksassa stripannut Marketa menestyi lehden jututtaman srippiluolan ex-managerin mukaan työssään hyvin ja pyöritti taitavasti miehiä, ansaiten 4000-6000 euroa kuussa.

Tästä huolimatta nainen kärsi ajoittain rahapulasta, koska halusi auttaa Tshekeissä asuvaa äitiään taloudellisesti.

Marketan ystävä kertoo lehdessä neuvoneensa Marketaa iskemään Mikan, koska "sen jälkeen sinun ei tarvitse enää koskaan stripata."
Oppia ja hetken iloa "jännittävistä" mutta epätodennäköisistä tapauksista
Koska "kunnon miehet" karsastavat vastaeronneita, moni meikäläinen eksyy kaikenkarvaisten epäsopivien sulhasehdokkaiden pakeille. Tästä ei kannata suuremmin huolehtia.

Kiistaton tosiasia on, että uusiosinkun ensimmäiset eron jälkeiset mieskokemukset peilautuvat hänen ex-puolisoonsa. Niinpä hän väistämättä päätyy seurustelemaan eksänsä täydellisten vastakohtien kanssa. Miesten, jotka ovat "jännittävän erilaisia" eli mahdollisimman epätodennäköisiä parisuhteenmuodostuskumppaneita.

Kohdalle osuu suurella varmuudella pitkä rivi täysverisiä renttuja, epätoivoisia tapauksia ja naistenmiehiä ennen kuin se seuraava "oikea" napsahtaa kohdalle.

Kehottaisin nauttimaan näiden epätodennäköisten tyyppien tapailusta täysin rinnoin. Mikä ei tapa, vahvistaa. Tai ainakin opettaa.

Läski-prinsessa

Feministit pillastuivat Sonyn Fat Princess -pelistä

Fat Princess.

Feminists sh*t all over Fat Princess, real people laugh

Feminists Don't Have a Sense of Humor (Video)

Kenet näistä kolmesta lukijat ottaisivat poikaystäväksi

tiistaina, heinäkuuta 22, 2008

Älä ole aasialainen

Just what is it about older men?

Why does race matter for women?
Some general observations:

1) Black women at Columbia are really open to dating black men. Take a look at the sex ratios there.

2) Asian dudes are really screwed. Not only are non-Asian women not impressed, but Asian women aren't reciprocally racially discriminatory to level the playing field.

3) Women care a lot more about race than men. Though there is some variation in the male acceptances by race, but as I said most of the differences were not statistically significant. To make this concrete, black women were three times as likely to say yes to a black man as they were to an Asian man (though white women were the most repulsed by Asian men clearly).
Kolme Alempitasoista miestä.

Retoriset strategiat

Ylipainoisia naisia syrjitään työmarkkinoilla

Sex Discrimination Commissioner wants flexible hours for dads

Miehen odotusaika

Feminismin mitätöimisstrategioista Kaksi esimerkkiä ! Varoitus ! Tämän artikkelin kirjoittaja suhtautuu positiivisesti feminismiin !
Feminismistä ja sukupuolten välisistä suhteista keskustellessa tai lehtien keskustelua seuratessa törmää usein erilaisiin retorisiin strategioihin, joilla pyritään mitätöimään feminismiä. Tässä jutussa pohdin lyhyesti kahta erilaista sangen usein eteen tulevaa strategiaa ja mahdollisia tapoja kumota strategioita. Strategiat ovat patologisointi ja feministin leimaaminen miesvihaajaksi. Molemmille on ominaista huomion kääntäminen feminismin puheista feministiin itseensä. Tällöin ”syyttäjästä” tulee syytetty. On olemassa myös lukuisia muita usein käytettyjä strategioita, joista useimmat pohjautuvat asiakeskeisiin argumentteihin. Ne ovat mielestäni hieman uskottavampia kuin tässä esittelemäni strategiat. Tässä keskityn kuitenkin siis vain näihin kahteen strategiaan.

1. Feministi on jotenkin patologinen tapaus, siispä häntä ei tarvitse kuunnella.

Helpoin tapa päästä eroon jostain, jolla on jotain epämiellyttävää sanottavaa on leimata henkilö patologiseksi tapaukseksi (esim. raivohulluksi miesvihaajaksi). Ja koska tiedämme, että patologisten tapausten puheet voi sivuuttaa kuuntelematta sanaakaan, niin feministin epämiellyttävät puheet on täten hoidettu. Ajattelun logiikka menee siis jotenkin seuraavan kaavan mukaan: en tykkää siitä mitä tuo sanoo --> väitän sitä hulluksi --> hulluja ei tarvitse kuunnella --> ei siis tarvitse kuunnella mitä tuo sanoo. Muistelkaamme mitä kuuluisa joukkopsykologi Le Bon sanoikaan mieltään osoittavista massoista: "Hulluja kaikki tyynni!" Edelleen muistamme, että Le Bon oli itse eliitin jäsen, jonka intresseihin kuului massojen leimaaminen. Strategian käyttäjälle ikävästi kaikki puheaktit eivät kuitenkaan aina ole performatiivisia, joten feministi ei muutu hulluksi pelkän syytöksen voimasta. Tämä strategia toimiikin vain niin kauan kuin potentiaalisia patologiseksi leimattavia on niin vähän, että on uskottavaa että he kaikki olisivat hulluja. Feminismi lienee saavuttanut kynnyksen, jossa sen ajatusten kannattajia on kylliksi jotta ei enää ole uskottavaa sanoa että joku on feministi siksi että hän olisi hullu (tai raivohullu, homo, lesbo, miehen/naisen puutteessa elävä tms. yhteiskuntamme "epäkelpo").

2. Tunnen naisen joka sanoo olevansa feministi ja tämä nainen vihaa miehiä. Siis kaikki feministit vihaavat miehiä, eikä miesvihaajilla voi olla mitään järkevää sanottavaa.


Tämä strategia on oikeastaan kolmiosainen: ensin väitetään että yksi on yhtä kuin kaikki ryhmän jäsenet. Toinen - usein implisiittinen - osa on se, että feminismi määritelmällisesti tarkoittaa samaa kuin miesviha, jolloin siis ei (enää) tarvita sitä ainuttakaan esimerkkiä miehiä vihaavasta tutun tutusta feminististä. Tämä ajatus näkyy muun muassa siinä, miten feminismiä usein ajatellaan sovinismin vastakohtana tai "naisten sovinismina". Kolmanneksi väitetään (useimmiten implisiittisesti) että miesten vihaaminen on sellainen rike, että siihen syyllistyminen oikeuttaa sivuuttamaan henkilön puheet aivan kuin tämä olisi patologinen tapaus.

Kun ei vaadi liikoja

Two-thirds of Egyptian men harass women?

Yes, we women are happier than men - because we don't demand too much

Aikuiset miehet kyttäävät teinien treffisivustolla

Poikien pahoinvointi jää liian usein hoitamatta


Default-yhteiskunta

She Has A Boyfriend (Youtube)

maanantaina, heinäkuuta 21, 2008

Katja Boxberg

Me feministit ja siniset bussit:
Oletko siis feministi, toimittaja kysyy HS:n kuukausiliitteessä. Sen sijaan, että kansanedustaja Maria Guzenina-Richardson (sd) olisi ollut että anteeksi kuinka, tämä heittäytyi selittämään, ettei ole telaketjufeministi. Eikä miesvihaaja.

Vastaus on suunnilleen yhtä relevantti kuin jos haastateltava olisi ilmoittanut, että olen kyllä feministi mutta en vihaa sinisiä busseja enkä erityisemmin Mannerheimintietäkään.

Voi kilahdus. Mitä muuta fiksu ihminen muka voisi olla kuin feministi? Kuka normaalijärkinen voi oikeasti olla sitä mieltä, että naiselle pitää maksaa samasta työstä pienempää palkkaa kuin miehelle? Tai että naisia ei pitäisi päästää pomoportaaseen.

Silti molempia tapahtuu ihan koko ajan melkein joka paikassa. Eikä missään suolakaivoksissa, vaan ihan moderneiltakin vaikuttavissa firmoissa.

Voitaisiinko nyt viimein sopia, että tasa-arvon ajamisella - feminismillä - ja miesvihalla ei ole mitään tekemistä keskenään. Kyse on vain siitä, että vallassaolijat haluavat pitää vallastaan kiinni. Pelko on julmettu, että tulee joku pätevämpi (nainen) ja ottaa vallan pois. Raivostuttavaa mutta melko inhimillistä.