Sukupuolirooliteoria oli pitkään sosiologista sukupuolentutkimusta suvereenisti hallinnut paradigma, jolle ei ollut juuri vaihtoehtoja. Sukupuolirooliteorialla oli huomattava institutionaalinen valta sosiologiassa, jonka sille takasi yleisesti hyväksytty sosiologisten käsitteiden arsenaali. Se on intuitiivisesti houkutteleva teoria, ja sen terminologia onkin levinnyt laajalti arkipuheeseen. Monien feministien näkökulmasta katsottuna oli kuitenkin kyseenalaista, oliko rooliteorian puitteissa mahdollista tarkastella naisten alistusta. Rooleja pidettiin epäkoherentteina; sen lisäksi viitekehys piilotti kysymykset vallasta ja materiaalisesta epätasa-arvosta. Tai mikä jopa pahempaa, se viittasi siihen, että naiset ja miehet ovat ”erilaisia, mutta tasa-arvoisia”. Naisliikkeen radikaalisiipi esittikin, että rooliviitekehyksestä tulisi luopua. Radikaalifeministit kehittivät rooliteorian tilalle patriarkaattiteorian, joka asetti sukupuolten väliset valtasuhteet tarkastelun keskiöön.
Kutsun yhdysvaltalaisen miesten oikeusliikkeen keskeisiä teesejä nimellä
”miesten valta on myytti -teoria”. Teoria rakentuu sukupuolirooliteorian asettamalle perustalle. Teoriaa voidaan pitää maskulistisena vastauksena feministiselle patriarkaatiteorialle ja profeministiselle hegemonisen maskuliinisuuden teorialle, joiden mukaan valta ja etuoikeudet ovat miehillä. Zohrab käyttää nimitystä ”frontman fallacy” (esimies-argumenttivirhe) siitä väittämästä, että ”valta on miehillä”. Väite miesten vallasta sisältää sen implikaation, että mieseliitin valta tuottaa tuottaa hyötyjä kaikille miehille. Mieseliitin valta voidaan kuitenkin nähdä pikemmin tautologisena seurauksena miesten välisestä ankarasta valtakamppailusta kuin miesten etuoikeutetusta asemasta. Farrellin mukaan pakko osallistua miesten väliseen kilpailuun vallasta on osoitus vallan puutteesta, eikä suinkaan vallasta. Farrellin mukaan oikeaa valtaa on se, että ihminen kykenee kontrolloimaan omaa elämäänsä.
Miehet hyväksyvät sen myytin, että valta ja etuoikeudet ovat miehillä, vaikka kaikki kriittiset tilastot, kuten elinikä, sairaudet, itsemurhat, rikollisuus, onnettomuudet, lapsuuden emotionaaliset ongelmat, alkoholismi ja huumeriippuvuudet osoittavat päinvastaiseen suuntaan (Goldberg 1976, 4–5).
Farrellin mukaan missään historian aikana hallitseva luokka ei ole työskennellyt kaivoksissa kyetäkseen ostamaan timantteja, jotta he voisivat antaa ne alistetuille siinä toivossa, että alistetut rakastaisivat heitä. Kun orjat antoivat paikkansa valkoisille, sitä kutsuttiin alamaisuudeksi, kun miehet antavat paikkansa naisille, sitä kutsutaan kohteliaisuudeksi. Orjat auttoivat herraansa laittamaan takin päälle, samalla tavalla miehet auttavat naisia laittamaan takin päälleen. Orjien joukossa pelto-orjaa pidettiin kakkosluokkaan kuuluvana, kotiorjia ykkösluokkana. Mustat pakotettiin orjuuden kautta tekemään yhteiskunnan vaarallisimmat työt. Yhdysvalloissa miehet pakotetaan tekemään yhteiskunnan vaarallisimmat työt sosialisaation kautta. (Farrell 1994, 38–39.)
Patriarkaattiteoria. Tasa-arvopuheen rinnalla alkoi 1960-luvun lopulla vahvistua naisalistuspuhe, jota luonnehtii irrottautuminen perinteisestä tasa-arvopuheesta. Sukupuolten tasa-arvoa tavoitteleva liike joutui silloin ankaran kritiikin kohteeksi. Usko tasa-arvon saavuttamiseen ja sukupuolirooleista vapautumiseen alkoi hiipua. Patriarkaatista tuli feminismin ensimmäinen metadiskurssi. Patriarkaatti on taistelutermi, johon sisältyy aina ajatus absoluuttisesta miesvallasta ja naisalistuksesta. Kriittinen militantti feminismi irtaantui intellektuaalina käytäntönä tasa-arvofeminismin perinnöstä. Naisista alettiin puhua työväenluokan tavoin alistettuna sukupuoliluokkana ja feminismiä kehittiin emansipaation tieteeksi. Tärkein viesti oli se, että ilman feminististä vallankumousta naisten asema ei muutu. Patriarkaattiteoriat edustavat rakennekeskeistä ajattelutapaa, jossa sukupuolten välinen epäsymmetriä ymmäretään kapitalismin tavoin yhteiskuntaa järjestäväksi rakenteeksi.
Profeministisessä liikkeessä suosiossa on ollut erityisesti Connellin
teoria hegemonisesta maskuliinisuudesta. Teorian alkujuuret ovat patriarkaattiteoriassa ja sukupuoliteoriaan kohdistetussa kritiikissa. Connellin mukaan roolin käsite antaa kuvan liian yhtenäisestä miesten ryhmästä, kun todellisuudessa maskuliinisuuksia on useita erilaisia. Roolin käsite jätti analysoimatta myös sukupuolten väliset valtasuhteet. Connell yhdisti teoriassaan Gramscin hegemonian käsitteen maskuliinisuuteen, jonka avulla hän pyrki kuvaamaan miesten dominaatiota yhteiskunnassa.
Hegemoninen maskuliinisuus on määritelty erityisesti miesten dominaatioksi suhteessa naisiin ja toisaalta dominaatioksi suhteessa alisteisiin maskuliinisuuksiin. Naisten alisteisen aseman korostaminen on seuraus siitä, että Connell omaksui feministisen patriarkaattiteorian lähtökohdaksi teorialleen, jossa naisten alisteinen asema ja miesten dominaatio näyttelevät keskeistä roolia.
Hegemonisessa maskuliinisuudessa kyse on siitä prosessista, miten miehet saavat vallan sosiaalisessa elämässä ja miten he legitimoivat hallitsevan asemansa. Hegemonisessa maskuliinisuudessa miesten dominaatio suhteessa naisiin on institutionalisoitu. Miehet käsittävät naiset seksiobjekteiksi, kun taas miehet eivät ole seksiobjekteja naisille. Naiset tarjoavat miehille tilaisuuden heteroseksuaaliseen pätemiseen ja miehet kilpailevat siitä toisiaan vastaan. Se ei tarkoita sitä, että miehet olisivat välttämättä ilkeitä yksittäisiä naisia kohtaan. Hegemoninen maskuliinisuus on kuitenkin rumaa verrattuna feminiinisyyteen tai alistettuihin maskuliinisuuksiin.
Connell jakaa muut maskuliinisuudet myötämielisiin (complicit), alistettuihin ja marginaalisiin maskuliinisuuksiin. Hegemoninen maskuliinisuus tuottaa myötämielisille maskuliinisuuksille patriarkaalista osinkoa, mikä ilmenee esimerkiksi miesten suurempina palkkoina ja helpompana pääsynä koulutukseen. Myötämielisten maskuliinisuuksien rooli on Connellin teoriassa erityisen tärkeässä asemassa, koska hegemoninen maskuliinisuus ei vastaa miesten enemmistön aktiviteetteja yhteiskunnassa. Myötämieliset maskuliinisuudet eivät varsinaisesti saa hegemoniselle maskuliinisuudelle koituvia etuja, mutta ne kuitenkin kannattavat hegemonista maskuliinisuutta saamansa patriarkaalisen osingon takia.
Patriarkaalisen ja matriarkaalisen sfäärin teoria. Pasi Malmin väitöstutkimus Discrimination against men: Appearance and causes in the context of a modern welfare state (2009) nostaa esille miehiin kohdistuvan suoran, epäsuoran ja rakenteellisen syrjinnän muodot modernissa hyvinvointivaltiossa. Malmin tutkimus voidaan asettaa feminismin ja maskulismin välimaastoon, vaikka painopiste onkin enemmän miehiin kohdistuvan syrjinnän tarkastelussa. Malmi jakaa yhteiskunnan patriarkaaliseen ja matriarkaaliseen sfääriin. Miehet dominoivat keskusteluja puolustuspolitiikasta, valtion taloudesta, teollisuudesta ja duunareiden ammattiyhdistysliikkeistä. Naiset dominoivat keskusteluja terveydenhoidosta, sosiaalipalveluista ja tasa-arvopolitiikasta. (Malmi 2009, 206) Eräs naisten hallitsema keskustelualue saattaa myös olla ihmissuhteet ja moraali. Teoriaa voidaan pitää patriarkaattiteorian kritiikkinä: yhteiskunnan tarkasteleminen vain naisia sortavana patriarkaattina jättää huomiotta, että miehet kohtaavat syrjintää naisten hallitsemilla elämänalueilla, kuten sosiaali- ja terveydenhuollossa ja tasa-arvopolitiikassa.
Naiskeskeinen feminismi käänsi puheenaiheen etenkin äitiyteen ja hoivaan. Läheisessä yhteydessä naiskeskeiseen feminismiin on standpoint-feminismi. Standpoint-feminismissä naiskokemuksesta tuli feministisen tietämisen mittapuu. Naiskeskeinen feminismi kiinnitti huomiota naisten ominaispiireisiin, jotka käsitettiin kerta kaikkiaan paremmiksi ja eettisesti arvokkaammiksi kuin miesten. Androgynia ei ole tie tasa-arvoon, sen sijaan pitää ylistää naisia. Naiskulttuuri ja naiskeskeinen ajattelu on nostettava uudelleen jalustalle. Äitiyden tarkastelu nousi keskeiseen asemaan. Pisimmälle viedyissä naiskeskeisen feminismin suuntauksissa naisesta tuli hyvän ja oikean elämän symboli.
Evoluutioteoria on ainoa sukupuoliteoria, joka systemaattisesti selittää ja linkittää seksuaalisuuden, lisääntymisen, hoivan ja yhteiskunnallisen vallanjaon. Rotkirchin mukaan sukupuolijärjestelmä on yhtä kuin seksuaalivalinta ja vanhemmuusinvestointi. Ne ovat peruspalikat, josta sukupuoli ja sukupuolitettu käyttäytyminen evoluution näkökulmasta rakentuvat. Rotkirchin mukaan niistä muodostuu sosiaalitieteillekin käyttökelpoinen ja järkevä sukupuolijärjestyksen kattoteoria. Robert Trivesin (1972) kirjoitus Parental Investment and Sexual Selection selittää sukupuoliroolit seuraukseksi vanhemmuusinvestoinnin erosta. Donald Symons kirjassaan The Evolution of Human Sexuality (1979) tuo esille sen, kuinka seksuaalivalinta on muokannut sukupuoliroolien muodostumista.
Naisten seksuaalinen valta. Laasanen rakentaa teoriassaan mallin sukupuolijärjestelmästä, jossa miehiä ”sortaa” se pariutumismarkkinoiden rakenne, joka pakottaa heteroseksuaaliset miehet kilpailemaan toisiaan vastaan niukasta naisten seksuaalisuudesta. Miehet kamppailevat vallasta ja resursseista saadakseen valtaa suhteessa naisiin. Päinvastoin kuin Connellin hegemonisessa maskuliinisuudessa, vapailla pariutumismarkkinoilla miesten valta naisiin ei kuitenkaan ole dominaatiota, vaan palkitsemisvaltaa, jonka avulla he vaihtavat nuo kilpailussa hankitut resurssit naisten seksuaalisuuteen. Laasanen siirtää evoluutioanalyysin valta-analyysin kielelle, jolloin teoriasta tulee poliittinen. Laasasen työssä naisten seksuaalinen valta on nostettu sivulauseesta päälauseeksi, jolloin perinteiset uhrin ja ongelmiin syyllisen subjektipositiot kääntyvät päälaelleen.
