Hessu kirjoittaa osuvasti eroon liittyvistä epätasa-arvoisuuksista Soneran Elleissä:
Viime aikoina tällä ellien parisuhdepalstalla on käsitelty lähes pääsääntöisesti petetyksi tulemista, pettämistä ja eroamista. Selvästi näihin asioihin on kaksi erilaista näkökantaa ja lähestymistapaa: miehinen ja naisellinen.
Mutta onko näin:? Jos liitossa
A.) Mies pettää, narahtaa ja tulee ero
- Petetty vaimo kertoo asiasta muutamalle ystävälleen, jotka "ystävällisesti" levittävät tiedon kaikkeen lähiympäristöön.
- Mies tuomitaan ystävien, tuttujen, suvun ja täysin asiaan kuulumattomien piirien taholta häntäheikiksi, sonniksi ja siaksi ja tuumitaan, että: "Olipa hyvä, kun kaikki paljastui! Jo minä vähän ajattelinkin, että se mies on pohjimmiltaan täysi sika. Joutikin saada jo kenkää!"
- Petetty vaimo saa osakseen marttyyrin sädekehän ja koko ympäristön sympatiat ja kannustukset.
B.) Vaimo pettää, narahtaa ja tulee ero
- Petetty aviomies häpeää kertoa asiasta kenellekään. Ehkä kertoo korkeintaan parhaalle mieskaverilleen, joka ei kerro asiasta eteenpäin, koska on niin luvannut ja miehet eivät tällaisista asioista juorua.
- Vaimo kertoo ympäristölle eron syyksi "erilleen kasvamisen", "molempien puolisoiden aikuistumisen" "halun elää ja hengittää vapaasti."
Ympäristö nyökyttelee ymmärtävästi: "Olihan se Hessu sellainen väritön nössö! Ei ihme, että noin komea vaimo haluaa vielä elää ja kokea muutakin."
- Pettänyt vaimo nostetaan kunnian korokkeelle, koska hän on uskaltanut tehdä "Irtioton arjen harmaudesta", "Aikuisen Naisen Kypsän Ratkaisun", "Tarttua tilaisuuteen, tarttua Elämään."
- Petetty aviomies nuolee haavansa pahemmalta häpeältä ja juoruilulta välttyäkseen. Sietää sen, että häntä pidetään värittömänä nössönä, kunhan koskaan kenellekään ei paljastu, että hän on myös aisankannattaja - häpeällisin ilmaus, jota miehestä voidaan käyttää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti