keskiviikkona, marraskuuta 07, 2018

Jordan Peterson - tolkun mies

Marja Sannikka kirjoittaa Twitterissä.
En voi olla kuin samaa mieltä - Peterson on todellakin Sauli Niinistön kuvailema tolkun mies, joka yrittää taapertaa kaikkein vaikeinta keskikaistaa vihervasemmistokuplan ja alt-porukan välissä.

Asiahan on niin, että kuuluakseen punavihreään kuplaan, henkilön pitää tunnustaa kaikki suuren linjan opinkappaleet tosiksi, kuten uskontojen opinkappaleet konsanaan. Nuo opinkappaleet pitää myös uskoa sellaisinaan pilkkomatta niitä analyyttisesti osiin. Esimerkiksi palkkaepätasa-arvon naisia syrjivyyteen tulee uskoa ehdoitta, eikä suinkaan todeta Petersonin tapaan, että sukupuolten välillä on biologisia eroja, jotka johtavat erilaisiin valintoihin.

Jos henkilö ei kuulu punavihreään kuplaan, hänestä tulee automaattisesti alt-henkilö, eli vaihtoehtoisesti ajatteleva uhka. 

Miksi Peterson on guru?


Keskitien kulkeminen punavihreän kuplan ja alt-ajattelun välillä on argumentatiivisesti ylivoimaisesti vaikein positio otettavaksi. Punavihreään kuplaan kuuluvilla henkilöillä on alin älykkyysosamäärä, sillä se riittää vain uskonnon kaltaisten opinkappaleiden julistamiseen. Analyyttinen kritiikki menee yli hilseen. Koska punaviherkuplalaisten ajattelukyky on alhainen, he yrittävät estää ja bannata kaiken sellaisen keskustelun, joka kyseenalaistaa heidän ideologiansa ja johon heidän kykynsä eivät riitä.

Alt-porukassa on tuplasti älykkäämpää ainesta, joka tykkää ja kykenee analysoimaan asiat puhki kaikista näkökulmista. Alt-henkilöt ajautuvat helposti täydelliseen konfliktiin punaviherkuplan kanssa, koska viherkuplalaiset leimaavat joka tapauksessa kaikki maahanmuuttokriittiset, miesasiamiehet tms. samaa porukkaa edustaviksi misogyyneiksi rasisteiksi.

Olen nähnyt paljon yrityksiä asettautua feministien ja miesasiamiesten välimaastoon tolkun puhetta käyttäen. Yritykset ovat menneet poikkeuksetta lokaan ja lopputuloksena henkilö on suututtanut molemmat osapuolet. Petersonista tekee poikkeuksellisen se, että hän kykenee live-haastatteluissa luovimaan ja argumentoimaan poikkeuksellisen älykkäästi ajatusrakennelmiensa puolesta siten, että alt-ideologian ja punavihreän ajattelun osat muodostavat toimivan synteesin.

Live haastatteluissa Petersonin analyyttinen älykkyys murskaa punavihreän kuplalaisten heikon älykkyyden, kuten Cathy Newmanin haastattelussa.
Cathy ymmärtää lähes jokaisen Petersonin lauseen väärin tai ei ymmärrä niitä ollenkaan. Peterson joutuu korjaamaan lähes jokaisen Cathyn lauseen ja nuo korjaamiset osoittavat, että Petersonin ajattelu pysyy kasassa paineen alla "puolihullua" haastattelijaa vastaan. Juuri kenelläkään muulla henkilöllä kuin Petersonilla ei olle päässään valmista ajatusrakennelmaa haastamaan punavihreän kuplan valheet livenä. Tuollainen ylivertainen kyvykkyys tekee ihmisiin vaikutuksen.

Monet alt-ryhmäläiset jäsenet, kuten Halla-aho tai Hännikäinen kykenisivät argumeitoimaan Cathylle vastaan paperilla murskaten kaikki Cathyn höpinät, mutta kyky (ja halu) tehdä sama livenä, luovien punaviherkuplan ja alt-ideologian välimaastossa, tekee Petersonista ainutlaatuisen.

Punaviherkuplan vihollinen numero yksi


Peterson on punaviherkuplan pahin vihollinen, koska keskilinjan kulkijana häntä ei voi bannata suoralta kädeltä edes punavihreässä mediassa. Älyrajoitteiset punaviherkuplalaiset joutuvat kohtamaan hänet silmästä silmään, vähän niin nyrkkeilyottelussa Mike Tysonia vastaan, jossa he tietävät jo ennakkoon saavansa turpaan.

Punavihreiden tärkein ase on liian älykkäinen vastustajien täydellinen bannaaminen ja mustamaalaaminen, jotta he eivät joudu kohtamaan liiana vaikeita argumentteja. Vaikeat vastustajat leimataa misogyyneiksi ja transfobisiksi rasisteiksi, jotta heidän kanssaan ei vain jouduta väittelyyn.
Safe spacet ovat punavihreiden älykääpiöiden turvapaikkoja, jossa saa hoilata punavihreitä opinkappaleita ilman pelkoa kritiikistä.

Hyvittavana anekdoottina voidaan mainita, että punaviherkuplan Twiitit ja muut ulostulot saavat aina kritiikittömät aplodit uskonsisarilta, olipa ulostuloissa tolkkua tai ei. Kun retwiittaan noita möläytyksiä omille sivuilleni, älykkäämmässä alt-porukassa ne aiheuttavat hillittömiä naururemakoita. Huvittuneisuuden takana on punaviherkuplan typeryys, jonka kohtaamiselta kuplalaiset suojaavat itseään bannaamalla kritiikin ja naureskelun aiheuttajat.