tiistaina, marraskuuta 21, 2017

Pyllyhousut ja Pride -kulkue häiritsevät heteromiestä seksuaalisesti

Tasa-arvokeskuksen mukaan seksuaalinen häirintä tapahtuu silloin, kun kohde kokee tapahtuman häiritseväksi. Tekijän aikomus ei ratkaise seksuaalisen häirinnän olemassoloa.


Vastuu on aina häiritsevällä osapuolella, ja kun tilanteen epämiellyttävyys käy selväksi, häirintä on osattava lopettaa.

MIEHET HÄIRIINTYVÄT ERI ASIOISTA KUIN NAISET

 

Jos perintöprinsessa kertoo rivoja vitsejä tai kourii munista, se ei ole seksuaalista häirintää miehiä kohtaan, vaan fantasiatason toivottua käytöstä.

Heteromiehiä häiritsee seksuaalisesti ainakin kaksi asiaa:
  1. Pyllyhousut, eli "arstilat".
  2. Pride kulkueiden toisiaan lääppivät nahkapöksyiset karhuhomot .
Lähes kaikilla kuntosalin naisilla on pyllyhousut, joissa he pyllistelevät akrobaattisissa kuntosaliliikkeissä. Se häiritsee heteromiesten keskittymistä treenaamiseen. Moni heteromies olisi luultavasti paljon kovemmassa kunnossa, jos naiset käyttäisivät säädyllisiä ja häiritsemättömiä asusteita salilla.

Minä käytän tuulipukuja ja muita mahdollisimman vähän seksuaalisesti häiritseviä asuja, joten minulla lienee varaa vaatia samaa naisilta. Löysät verkkarit on keksitty seksuaalisestä häirinnästä vapaan kuntosaliharjoittelun takaamiseksi. Vink, vink naiset!

Toinen häiritsevä asia on pride -kulkueiden karhuhomot. Anteeksi vaan, karvaisten miesten pussailu on ällöttävää ja erittäin häiritsevää. Naisille yhtä häiritsevä kokemus voisi olla se, kun Weinstein kaivaisi kikkelin esiin ja alkaisi masturboida.

Miksi pride -kulkueiden sallitaan häiritä seksuaalisesti ehtoja heteromiehiä, jotka ällöävät kaikkea homoilua?

HETEROMIESTEN KOHTAAMA HÄIRINTÄ TULEE OTTAA VAKAVASTI

 

Heteromiehet häiriintyvät aivan eri asioista kuin naiset. Heteromiesten kokemukset häirinnästä tulee ottaa vakavasti ja heille pitää taata häirinnästä vapaa ja turvallinen alue.

"Arstilat" ja pride-homoilu pitää saada kuriin.

Kuten tasa-arvokeskus sanoo, seksuaalinen häirintä tapahtuu silloin, kun kohde kokee tapahtuman häiritseväksi  ja vastuu on aina häiritsevällä osapuolella.

maanantaina, marraskuuta 20, 2017

Seksuaalinen häirintä: valta, vastuu ja syyllisyys

Vauva-palstalla oli hetken aikaa keskustelu edellisestä kirjoituksestani, jonka eräs väittämä sisältyi lauseeseen: Seksuaalinen häirintä ei johdu seksuaalisen vallan hallinnasta, vaan vallan puutteesta. Toisin sanottuna, seksuaalinen valta on häirinnän kohteena olevalla naisella ja häirintä on vähemmällä seksuaalisella vallalla varustellun miehen vastavallan muoto.

Sama periaate pätee rahan valtaan. Jos esimerkiksi Teuvo Tuurikas voittaa lotossa 10 miljoonaa ja hän kertoo onnepotkustaan paikallislehdessä, hän tulee kohtaamaan loputtoman määrän rahanvonkaajia, aina sukulaisista järjestöihin asti. Vonkaajat ovat häiritsevää porukkaa, mutta vonkaajilla ei ole rahan valtaa, joka on edelleen Teuvolla. Rahan vonkaaminen ei johdu rahan vallan hallinnasta, vaan rahan puutteesta.

VALTA JA VASTUU 


Olemme kuulleet, että valtaan liittyy aina vastuu. Kun pomolle annetaan valta, hänellä on myös vastuu asioiden sujumisesta. Jos homma menee pielee, syytä ei etsitä yksittäisistä työntekijöistä, vaan henkilöstä, jolla eniten valtaa, eli pomosta.

Samalla logiikalla voimme kysyä Vauva-palstan tapaan: Jos kerran seksuaalinen valta on naisilla, niin eikö silloin myös vastuu ole naisilla? Eli paradoksaalisesti naiset ovat itse syyllisiä häirityksi tulemiseensa? Tämäkö on laasaslainen tavoite?

Vastausta paradoksiin on syytä hakea sosiologisesta vallan käsitteestä. Määrittelen käyttämäni vallan käsitteen seuraavasti:
  • VALTA = kykyä vaikuttaa muihin ihmisiin.
Ketkä ihmiset ovat ilman valtaa? Ilman valtaa olevat ihmiset eivät ole söpöjä, seksikkäitä, uhkaavia, voimakkaita tai kiinnostavia, eikä heillä ole juurikaan sosiaalisia kontakteja. Mitä "näkymättömämpi" henkilö on, sitä vähemmän valtaa hänelle on.

Päinvastoin kuin usein luullaan, vauvoilla on erittäin runsaasti valtaa. Vauvat eivät ole näkymättömiä. Vauvat saavat vanhemmat raatamaan ja uhrautumaan heidän puolestaan ja jos vauvalla on pieninkin hätä, koko valtion virkakoneisto rientää hänen avukseen. Voiko paljon suurempaa valtaa edes olla?

Vauvat ovat söpöjä ja rääkyviä, jotka ovat kaksi voimakasta vallan läsnäolon seikkaa (päinvastoin kuin näkymättömyys). Emme kuitenkaan voi väittää, että vauvat ovat vastuussa vallastaan. Vauvat ovat syntakeettomia. He eivät ole kykeneviä päättämään söpöydestään tai rääkymisestään.

Kauniin naisen valta muistuttaa vauvan valtaa. Kauniit naiset ovat suurelta osin kauniita "ilman omaa syytään." Ja vaikka naisen kauneus olisi täysin itse tuotettua, kauneuden tuoma valta on luonteeltaan palkitsemisvaltaa, jolla on potentiaalia tuoda lisää "hyvää" yhteisöön.

Miehet haluavat naisten olevan mahdollisimman kauniita, vaikka kauniilla naisilla onkin enemmän valtaa miehiin kuin rumilla naisilla. Samalla tavalla naiset toivovat miesten olevan rikkaita ja hyvässä asemassa, vaikka tuollaisilla miehillä on valtaa suhteessa naisiin. 

Palkitsemisvaltaa pidetään yleisesti ottaen positiivisena vallan muotona. Työnantajalla on positiivista valtaa, eli rahaa, jonka avulla hän voi hankkia työntekijöitä. Työntekijälläkin palkitsemisvaltaa, eli hänen ammattitaitonsa ja työpanoksensa. Työnantaja ja -tekijä käyttävät toisiinsa palkitsemisvaltaa prosessissa, jossa häviäjiä tai "uhreja" ovat vaihdon ulkopuolelle jäävät osapuolet.

Palkitsemisvallan käyttäjä (esim. nainen tai työnantaja) palkitsee joitakin henkilöitä ja jättää suurimman osan palkintojen ulkopuolelle. Vallankäytön "uhreja" ovat pakit saaneet miehet ja työttömät. Tuollaista vallankäyttöä pidetään täysin oikeutettuna.

Naisia ei pidetä vastuullisina seksuaalisen valtansa käyttöön, koska heidän valtansa on oikeutettuna pidettyä palkitsemisvaltaa.

Työpaikan pomon vallasta osa on palkitsemisvaltaa, mutta suurin osa on auktoriteettiä ja osa rankaisuvaltaa. Työnantaja saa määräillä työntekijöitä ja asettaa heille rangaistuksia. Kauniilla naisella ei ole käytössään auktoriteettia tai rankaisuvaltaa, mikä tekee kauniin naisen ja pomon vallan muodoista erilaisia. Siksi pomon laajempaan valtaan kuuluu vastuu, mutta kauniin naisen valtaan ei kuulu.

Seksuaalinen häirinta ei ole pääluonteeltaan tai ainoalta luonteeltaan palkitsemisvaltaa. Kun tuntematon tavallinen mies menee ehdottelemaan kauniille naisille, tavallisella miehellä ei ole mitään palkitsevaa tarjottavanaan. Siksi ilman palkitsemisvaltaa olevaa tavallista miestä pidetään vastuutettuna häirintävallan käytöstä, mutta kaunista naista ei pidetä vastuullisena palkitsemisvallan hallinnastaan.

Kun pomo ehdottelee kauniille alaiselleen, pomolla on sekä palkitsemis- että rankaisuvaltaa suhteessa alaiseensa. Ehdotuksista kieltäytyvä voi saada potkut tai alennuksen. Vastuu on pomolla, koska hänellä on rankaisuvaltaa.

Jos kaunis alainen ehdottelee pomolle ylennyksen toivossa, kauniilla alaisella ei ole teoistaan samanlaista vastuuta kuin päinvastaisessa tilanteessa, koska hänellä ei ole rankaisuvaltaa pomoonsa.

SEKSUAALINEN HÄIRINTÄ JA SYYLLISYYS


Seksuaalisessa häirinnässä on se erikoinen piirre, että syyllinen on se osapuoli, jolla ei ole valtaa. 

Mediassa toistetaan aina sitä ajatusta, että miehet käyttävät patriarkaalista etuoikeutta ja valtaa häiritessään naisia. Ajatus on täysin virheellinen. Miesten syyllisyys ei kumpua heidän vallastaan, vaan heidän puuttuvasta palkitsemisvallastaan. Miehet ovat syyllisiä, koska heillä ei ole tuoda pöytään mitään tai riittävästi vaihdettavaa, joka vastaisi naisen seksuaalisen pääoman arvoa.

Vauva-palstalla tehtiin osuva huomio:
Uhriin suhtaudutaan myötämielisemmin, kun hänen ei ajatella olevan millään tavalla valta-asemassa. 
Ajatus naisten seksuaalisesta vallasta ei tunnu menevän lävitse, koska feministit pelkäävät naisten joutuvan syytetyn asemaan suuremman vallan haltijoina. Fakta naisten seksuaalisesta vallasta sivuutetaan, koska se ei sovi yhteen feministisen patriarkaattikertomuksen kanssa.

Feministien tavoitteena on kieltää kaikin mahdollisin tavoin naisten hallussa oleva valta, joka uhkaa uhrifeminismin kaikkia tavoitteita. 

perjantaina, marraskuuta 17, 2017

Mistä seksuaalinen häirintä johtuu?

Otsikon kysymys on kohtuullisen tyhmä, mutta koska olen viime päivinä kuullut mitä omituisempia selityksiä ilmiölle, tässä tulee rautalankaselitys aiheesta.

LUONNOSSA HÄIRINTÄ ON SÄÄNTÖ, EI POIKKEUS

Aluksi kannattaa kurkistaa luontoon, joka on täynnä häirintää. Kiimainen uros ei kysele luvan perään, vaan ahdistelee ja ottaa naaraan väsymättömästi vängäten. Jos Suomen lait pätisivät luontoon, kaikki koiraat olisivat telkien takana.

Päinvastoin kuin useimmat eläimet, ihmiskoiras on aina kiimassa. Jos miehiä ei sosiaalistettaisi ankarasti välttämään häirintää, naisia häirittäisiin paljon useammin kuin eläinaaraita konsanaan. Eläinnaaraat saavat sentään hengähdysaikaa kiima-ajan ulkopuolella.

ETELÄNMAALAISET HÄIRITSIJÄT

Monissa etelän maissa miesten rajoittamatonta kiimaista käytöstä pidetään luonnonlakina, jota on turha padota. Paikoissa kuten Etelä-Aasiassa ja Egyptissä, miehiä ei sosiaalisteta juurikaan välttämään häirintää. Valistuksen kohteena ovat pikemminkin naiset, joita kehotetaan välttämään häirinnnän kohteeksi joutumista pukeutumisella ja käytöksellä.

Etelän maiden kulttuuri johtaa naisten seksuaalisuuden äärimmäiseen niukkaan tarjontaan, mikä lisää miesten kiimaisuutta entisestään. Pohjoismaissa paljasta lihaa ja joogapöksyisiä naisia pyllistelee sen sijaan niin paljon, että kysyntä ja tarjota eivät ole täydellisessä epätasapainossa, mikä vähentää häirintää.

Etelä-Aasian naisturistien kohtaamasta seksuaalisesta häirinnästä on tehty väitöskirja, jonka olen lukenut. Naisturistit kokevat jatkuvaa tuijotusta ja loputtomia ehdotteluja - eli tauotonta häirintää, menivät he minne tahansa. Häirintään on 2 pääsyytä:
  1. Etelä-Asian miehiä ei sosiaalisteta välttämään häiritsevää käytöstä.
  2. Naisten seksuaalisuuden ja sen korvikkeiden tarjonta on hyvin niukkaa, mikä tekee miehistä entistäkin kiimaisempia ja häiritsevämpiä.

 

HÄIRINTÄ JOHTUU VALLAN PUUTTEESTA

Päinvastoin kuin mediassa aina asitetään, seksuaalinen häirintä johtuu seksuaalisen vallan puutteesta. Jos henkilö on seksuaalisen pääoman hallitsija, kuten vaikkapa perintöprinsessa tai poptähti Robin, hänen on vaikea edes syyllistyä seksuaaliseen häirintään.

Jos henkilön seksuaalinen pääoma on heikko, hänen kaikki seksuaaliset tekonsa ovat enemmän tai vähemmän häiristeviä, koska emme halua kokea epähaluttavien henkilöiden lähestymisyrityksiä.

Seksuaalinen häirintä on vallankäyttöä, mutta se ei kuitenkaan johdu seksuaalisen vallan omistamisesta, vaan sen puutteesta.

HÄIRITSEVÄT POMOT JA ELOKUVAOHJAAJAT

Pomoilla tai elokuvaohjaajilla on  enemmän valtaa suhteessa naisiin kuin tavallisilla tallaajilla. Heillä ei kuitenkaan välttämättä ole paljoakaan puhdasta seksuaalista valtaa, vaan muuta valtaa.

Miehillä, joilla on legitiimiä auktoriteettia hierarkiassa  itsensä alapuolella oleviin naisiin, on mahdollista yrittää vaihtaa omaa valtapääomaansa naisen seksuaaliseen pääomaan. Kun pomo nai sihteerikkönsä, tapahtuu vaihto, jossa kumpikin saa jotakin.

Tavallaan koko miesten lisääntymisbiologia perustuu siihen ajatukseen, että alfa-miehet pyrkivät pääsemään valtahierarkioiden huipulle, jossa heille avautuu pääsy hedelmällisimpiin naisiin. Alfa-mieheksi pääsy käynnistää usein automaattisen prosessin, jossa alempana oleva nuori nainen ihastuu valtaa hallitsevaan mieheen, eikä häirintää tapahdu.

Alfa-miehet kuitenkin vanhenevat, kuten Harvey Weinstein, eikä mikään vallan määrä riitä kompensoimaan fyysisen seksuaalisen pääoman puutetta. Vanheneva pomomies saattaa elää nuoruuden fantasioissaan, jossa naiset lakosivat hänen valtansa ja nuoren fysiikkansa edessä. Vanheneva pomo kohtaa yhä enemmän vastustusta, mikä saa hänet yrittämään ja panostamaan enemmän. Siitä seuraa häirintää.

Pomojen yms. naisiin auktoriteettiasemassa olevien miesten suorittama seksuaalinen häirintä johtuu paljolti siitä, että noilla miehillä on realistinen mahdollisuus saada nainen vaihtamaan seksuaalinen pääomansa muihin etuihin tai haittojen välttämiseen (kuten potkujen välttämiseen). Tilaisuus ja realistinen mahdollisuus lisää pomomiesten kiimaa ja alttiutta suorittaa häirintää, koska palkinto on loistava ja onnistuminen mahdollista.

Tavallisilla miehillä ei ole auktoriteettia suhteessa naisiin, jotenka mahdollisuudet seksin saamiseksi häitsevällä käytöksellä ovat lähellä nollaa. Jos tavallisen miehen pää on suhteellisen terve, selvä viinaasta ja pohjoismaisesti sosiaalistettu, hän tajuaa häirinnän järjettömyyden.

YHTEENVETO

  1. Seksuaalinen häirintä on luonnossa sääntö, ei poikkeus.
  2. Seksuaalinen häirintä on myös ihmisyhteisöissä sääntö, ellei miehiä. sosiaalisteta ankarasti välttämään häirintää.
  3. Naisten seksuaalisuuden tarjonnan niukkuus lisää häirintää.
  4. Naisiin auktoriteettiasemassa olevat pomot harjoittavat sekä "vakavaa" että "toivottua" seksuaalista häirintää paljon enemmän kuin tavalliset miehet, koska pomoilla on realistinen mahdollisuus onnistua lähentelyissään.
  5. Seksuaalinen häirintä johtuu vallan puutteesta, eikä suinkaan vallasta. Henkilön, jolla on paljon seksuaalista valtaa, ei tarvitse häiritä ketään saadakseen seksiä.

maanantaina, marraskuuta 06, 2017

Lisää vai vähemmän maskuliinisuutta?

Hesarin mielipidenosastolla kirjoitetaan maskuliinisuudesta seuraavalla otsikolla.
Miehet tarvitsevat maskuliinisia esikuvia elämäänsä – hälyttävän moni nuori mies on ilman työtä, puolisoa ja tulevaisuudennäkymiä
Kirjoituksessa korostetaan mm. sankarikultin hyödyllisyyttä.
Toisessa mielipidekirjoituksessa sankarikulttia moititaan.
Sovinismi elää vahvasti kai­kissa meissä, asenteissamme ja ajatuksessa siitä, mitkä ovat vallan merkit ja mitä meidän pitää tavoitella, mikä tekee meistä suosittuja.
Törmäämme jälleen väittelyyn konservatismin ja liberalismin välillä. Asetelma on seuraava:
  1. KONSERVATIIVI: Sukupuoliroolit antavat haltijalleen pääomaa elämässä pärjäämiseen. Jos poikia ei kasvateta maskuliiniksi, merkittävä osa heistä syrjäytyy ja tulee hyödyttömiksi yhteiskunnalle. Miesten syrjäytyminen on tragedia sekä miehille itselleen että yhteiskunnalle.
  2. LIBERAALI: Rooliodotukset pitää purkaa, koska merkittävä osa nuorista ei halua tai kykene elämään tiukan rooliodotuksen mukaisesti. Vääränlainen rooliodotus syrjäyttää ne pojat, jotka eivät sovi sankarikulttiin. Jokaisen pojan pitäisi pystyä elämään omia vahvuuksiaan korostaen ilman, että ahdas rooli on ulkoapäin annettu. Siten jokainen pääsee parhaimpaan potentiaaliinsa.
Konservatismi on pragmaattista ja liberalismi idealistista. Idealistisessa maailmassa kaikki on vapaata ja lopputulos on hyvä. Pojat toteuttavat itseään haluamallaan tavalla ja kukin kasvaa parhaaksi itsekseen.

Konservatiivi nojaa biologiaan ja ihmisluontoon: Täydellinen vapaus rooleista kuulostaa hyvältä, mutta sillä ei ole yhtymäkohtiä todellisuuteen. Ihmisluontoon kuuluu laiskuus ja itsekkyys. Roolit opettavat pojat ahkeroimaan ja toimimaan yhteisön hyväksi. Muuten heistä kasvaa itsekkäitä tai saamattomia nyhveröitä.

MGTOW ja maskuliinisuus

 

MGTOW:n mukaan maskuliinisuus hyödyttää lähinnä naisia ja yhteiskuntaa, eli pääasiassa muita kuin miehiä itseään. Miehet opetetaan uhraamaan itsensä sodassa tai vaarallisissa töissä, jotta naiset saavat turvallisen ja yltäkylläisen elämän.

Menestymään opetettu maskuliininen mies paiskii töitä ja elättää perheen. Todennäköisesti edessä on kuitenkin avioero, jossa nainen saa kodin ja lapset. Maskuliinisuus onkin yhteiskunnan "juoni" miesten pään menoksi.

MGTOW esittää, että miesten kannattaa elää vain itselleen ja lopettaa muita hyödyttävien maskuliinisten ohjeiden noudattaminen. Parhaiten se onnistuu pysymällä erossa naisista tai osallistumalla vain sellaisiin suhteisiin, jossa mies ei päädy maksumieheksi.

Heimomaskuliinisuuden ihailu

 

Timo Hännikäinen ja Return of Kings sivusto korostavat miesten yhteenliittymien, eli miesheimojen merkitystä miehen hyvinvoinnille. Mies voi toteuttaa mieheyttään vain miesheimossa, kuten jääkiekkojoukkueessa, jonka pukuhuoneessa ei ole tilaa valvovalle naissilmälle.

Feministisessä yhteiskunnassa miehet ovat jatkuvat naissilmän valvonnan alla, mikä estää autenttisen mieheyden toteutumisen. Naisten valvonnan alla miehestä voi kasvaa vain säälittävä apurimies, jota tuskin voi mieheksi sanoa.

Liberaalin ajattelun ydin sijaitsee epämaskuliinisuudessa

 

Liberalismin kovimpia äänitorvia ovat homomaiset heikot miehet, transut ja maskuliinisuuteen kykenemättömät feministit. Noilla ryhmillä on runsaasti uhrivaltaa, jolla he kykenevät saamaan agendansa taakse myös ison joukon heteromiehiä, koska vähemmistöjen uhrivaltaa vastaan asettuminen olisi monelle valkoiselle heteromiehelle sosiaalinen itsemurha. Lukuisat miespoliitikot tai jopa yritysjohtajat nuoleskelevat uhriryhmiä saadakseen itse etuja.

Liberaalit haluavat purkaa maskuliinisuutta, koska maskuliinisuus on heteromiehille varattu pääoman muoto, jota homot tai naiset eivät kykene saavuttamaan.
Liberaalit ovat oikeassa sanoessaan, että maskuliiniset ihanteet syrjäyttävät homomaiset miehet yhteiskunnan ideaalista. He ovat oikeassa myös siinä, että maskuliinisuus tuo ehdoille heteromiehille miehistä pääomaa, joka naisilta puuttuu. Maskuliiniseksi haluava nainen ei koskaan pääse ehdan miehen maskuliinisen pääoman tasolle.

Liberaalit ovat väärässä väittäessään, että roolien purku hyödyttää suurinta osaa heteromiehistä. Heteromiesten enemmistöllä ei ole mitään korvaavaa pääoman muotoa maskuliinisuudelle. Jos maskuliinisuus puuttuu, heteromiehistä tulee usein syrjäytyneitä "reppanoita", joista ei ole iloa naisille tai yhteiskunnalle.

Johtopäätökset

 

Tavallisen elämässä menestymään pyrkivän heteromiehen ei kannata purkaa maskuliinisuuttaan, koska maskuliinisuus on tärkeä ja usein ainoa pääoman muoto, joka miehellä on. Loppupeleissä lähes kaikki arvostavat enemmän miehekkäitä kuin epämiehekkäitä miehiä. Homoille tai naisille on yleensä hyödyllisempää olla epämiehekäs, mutta se onkin jo toinen tarina.

On syytä myös kysyä, kannattaako heteromiehen pyrkiä menestykseen, jos menestyksen suurimpia hyötyjiä ovat naiset ja muu yhteiskunta? Avioliitto todennäköisine eroineen on riskialtis projekti, jonka aiheuttamat menetykset eivät välttämättä ole hyötyjen arvoiset.

Liberaalien suurin virhe on idealistisen yhteiskunnan kuvittelussa, jossa roolista voi luopua "tuosta vaan" ilman negatiivisia seurauksia. Roolivaatimukset eivät ole poistumassa lähitulevaisuudessa tai koskaan, koska rooleja täyttäville ihmisille on paljon kysyntää. Naiselliset naiset ja miehekkäät miehet ovat haluttua tavaraa niin pariutumisessa kuin muuallakin. Lastentarhassa voidaan leikkiä roolinvaihtoa, mutta oikeassa elämässä biologiaan pohjautuvat roolirealiteetit tulevat väistämättä vastaan.