sunnuntaina, marraskuuta 30, 2003

Bloggaajia mediassa

Blogit ovat päässeet Keskisuomalaisen käsittelyyn A.J Kaijanahon vauhdittamina. Juttu on näin blogistin silmälasein katsottuna varsin vaisu, kuten lehtijutut blogeista yleensäkin. Blogi, bloggaajat ja Pinseri on sentään mainittu. Kaijanaho ja Minttu Kämäräinen(jonka blogiosoitetta ei löydy jutusta) kertovat jutussa bloggaamisesta ja nettipäiväkirjanpidosta.

"Kaijanaho sanoo lukevansa mieluiten sellaisia bloggaajia, jotka havannoivat ja kommentoivat maailman menoa joko yhteiskunnallisesti tai maanläheisemmin...Itselläni(A.J.K:lla) on sellainen periaate, etten kirjoita yksityisistä ihmisistä ilman lupaa. Minttu Kämäräinen on raportoinut päiväkirjassaan syksyn aikana muun muassa seurustelusuhteensa katkeamisesta."

Jutusta löytyy blogille määritelmä, jota ei voi pitää aivan nappiin osuneena: "Tietokoneslangissa yhden kirjoittajan säännöllisistä merkinnöistä koostuvia nettisivuja kutsutaan blogeiksi." Parempi yritys määrittelyyn löytyy vaikkapa Unessa.netistä tai Dave Wineriltä.

Älykkyysosamäärä (ÄO)

Älykkyyden käsite on jatkuvien kiistojen kohteena. Suunnitelmanani on käydä älykkyyden teemaa lävitse useammassakin postauksessa. Oma menestykseni älykkyystesteissä on ollut epäerektusmaisesti kehnompi mitä olisin toivonut. Pääsen testeissä ehkäpä parhaaseen neljännekseen, mutta huippusuorituksia ei ole tullut. Syynä huonoon älykkyystestimenestykseeni on luonnollisesti ollut vaillinainen keskittyminen, motivaation puute, väärä aika kuukaudesta tms.

Älykkyystesteistä on tosin jäänyt sellainen kuva, että jos treenaisin intensiivisesti pari viikkoa tai pari vuotta noita testejä, niin älykkyyteni nousisi huomattavasti, koska oppisin kaikki älykkyystehtävissä käytettävät kikat ulkoa. Jos ajatellaan, että esim. shakkitehtävien ratkaiseminen vaatii älyä, niin periaatteessahan shakkitehtäviä voitaisiin käyttää älykkyystesteinä. Ongelma tulee vastaan siinä, että pitkään shakkia tai shakkitehtäviä harrastanut "tyhmä" henkilö ratkaisee helppoja shakkitehtäviä hetkessä, siinä missä älykkäältä, mutta shakkia pelaamattomalta henkilöltä menee ratkaisujen löytämiseen "loputtoman kauan". Olisi kiinnostavaa tietää, onko älykkyystestien "oppimisvaikutus" yhtä suuri tai likikään yhtä suuri, mitä se on shakkitehtävissä?

Joittenkin henkilöitten älykkyysosamääriä:

Garry Kasparov Shakin pelaaja 190
Marilyn Mach vos Savant Kirjailija (Saavutti lapsena korkeimman mitatun ÄO:n (230)) 186
Andrew J. Wiles Matemaatikko(todisti Fermat'n viimeisen teoreeman) 170
Stephen Hawking Kosmologi, teoreettinen fyysikko 160+
William "Bill" Gates Ohjelmistomoguli, maailman rikkain mies 160
Jayne Mansfield Seksipommi, näyttelijätär 142
Madonna Ciccone Laulaja 140
Francis Crick Lääkäri (löysi DNA:n, nobel-palkittu) 115
John F. Kennedy Presidentti 110
Andy Warhol Artisti 86

Ammattiryhmien keskimääräisiä älykkyysosamääriä(erektuslaisille tyypilliset ammatit tuntuvat hallitsevan kärkipäätä):

155 Tieteiden (fysiikka, kemia, lääketiede) Nobel-palkinnon voittajat
145 Matemaatikot, huipputiedemiehet
140 Ylimmät virkamiehet, professorit
130 Lääkärit, asianajajat, insinöörit, yritysten huippujohtajat
120 Opettajat, kirjanpitäjät, toimihenkilöt
110 Työnjohtajat, konttoristit, myyntimiehet, asentajat
100+ Koneenkäyttäjät, kauppiaat, hitsaajat, teurastajat
100- Varastomiehet, kirvesmiehet, kokit, autonkuljettajat
90 Työläiset, puutarhurit, kaivosmiehet, pakkaajat, lajittelijat

Verbaaliakrobatia: "Koska älyllisesti hyvinkehittyneen ihmisen keho on hintelä ja raihnas, eikä hän voi alimittaisella lihasvoimallaan saattaa ketään suunniltaan, hänen on tehtävä se ylivertaisella puheaktillaan. Reetorin lahjoilla varustettu aivokimppu kykenee niin halutessaan tärvelemään kaikkein ylevimmätkin asiat. Avainsanoja ovat pilkallisuus, ironia, kyynisyys, sarkasmi sekä henkeäsalpaava tasapainoilu denotaation ja konnotaation välille pingotetulla köydellä. Ei väliä, vaikka askel joskus osuukin harhaan: putoamista vaimentaa sopimusvaraisten merkitysten kudelma eli aina voi vedota siihen, että on tullut väärinymmärretyksi. Verbaaliakrobaatti kohdistaa viiltävät sanansa erityisesti sellaisiin omiin piirteisiin, jotka hän tunnistaa muissa. Samoin hän kykenee näennäisen itseironian keinoin loukkaamaan muita verisesti."

lauantaina, marraskuuta 29, 2003

Tekeekö bordellissa käynti miehen onnelliseksi?

Tekisivätkö bordellit miehet onnellisemmiksi, kysyy Arawn kommenttiosastolla. Itse en ole käyttänyt prostituoitujen palveluja ja ajatus seksin ostamisesta bordellista tuntuu vaivaannuttavalta. En usko, että saisin rahoilleni vastinetta nykyhinnoilla, varsinkin kun vaarana olisi koukkuun jääminen ja hetken hurman hakeminen kerta toisensa jälkeen samoin kuin huumeaddikteilla. Tyydytys ei olisi muutenkaan kokonaisvaltaista. Aktin jälkeen seuraisi luultavasti tyhjyyden tunne. Jos olisin liikemies ja ulkomaiden liikematkoillani neuvotteluissa olisi mukana myötämielisiä tyttöjä, niin ajatus seksistä olisi paljon houkuttelevampi, koska ostotilanne on epäsuora ja tilanne muutenkin "luonnollisempi".

Kuinka suuri osa bordellissa käynnin vastenmielisyydestä on kulttuurin aikaansaannosta? Jos bordellissa käynti olisi yhtä hyväksyttävää kuin Siwassa käyminen, niin olisiko suhtautumiseni seksin ostamiseen myötämielisempi? Nykyään seksin ostaminen ajaa miehen häpeään, koska hän tuhraa rahansa ja myöntää seksin ostamisen kautta, että ei saa seksiä ilmaiseksi.

"Prostituoitujen asiakkaina on niin naimisissa olevia seksin suurkuluttajia kuin reppanoita, jotka eivät uskalla muutoin lähestyä naisia. Ruotsissa näitä asiakkaita kutsutaan nimellä turska, joka viittaa helposti huiputettavaan. Moni heistä ei esimerkiksi tiedä, että prostituoidut näyttelevät, kun he antavat palveluksiaan."

"Prostituoitujen asiakkaat voidaan jakaa viiteen ryhmään: Ensimmäisessä ryhmässä ovat ns. superasiakkaat. Heillä on vaimo tai tyttöystävä ja rakastajattaria ja he käyttävät maksullista seksiä. He ovat hyvin kiinnostuneita seksistä ja käyttävät paljon rahaa ja aikaa saadakseen sitä. Seksi on heille tavallaan elämäntyyli, eikä osa heistä näe siinä mitään vikaa. Kolmannen ryhmän miehillä on vaimot tai tyttöystävät, joiden kanssa he mieluummin olisivat, mutta seksielämä kotona ei ole tyydyttävää. Neljännen ryhmän muodostavat miehet, jotka ostavat seksiä silloin kun heillä ei ole naissuhdetta. Näillä miehillä on hyvin alhainen itsetunto ja vaikeuksia lähestyä naisia. Jotkut heistä yrittävät jopa päästä naimisiin prostituoitujen kanssa. Heillä on hyvin romanttiset ja epärealistiset käsitykset avioliitosta. Viidennen ryhmän miehillä "torjutuilla" ei ole lainkaan kokemuksia seksistä muiden kuin prostituoitujen kanssa. He käyttävät myös paljon pornolehtiä ja -filmejä. Nämä miehet kärsivät alhaisesta itsetunnosta ja vaikeuksista naisten lähestymisessä. Osa heistä ei voi edes kuvitella, että naiset olisivat heistä kiinnostuneita. He eivät oikeastaan haluaisi ostaa seksiä ja he ovat siitä vaivautuneita."

"Jacques Rossiaud päätyy tulokseen, jonka mukaan bordelleissa kävivät kaikkiin yhteiskuntaluokkiin kuuluneet eri ikäiset ja aviosäätyiset miehet suunnilleen yhtä aktiivisesti. Kukin ryhmä kävi omissa ilotaloissaan. Nuoriso oli kuitenkin siinä määrin yliedustettuna, että tutkijan mukaan lähes kaikki nuoret miehet kävivät ennen avioitumistaan prostituoitujen luona. Se oli luonnollinen, sosiaalinen tapahtuma, johon kaikki "terveet" miehet osallistuivat."

"Prostituution myyjä- ja asiakashaastattelujen sekä asiakasryhmätarkastelujen perusteella miestyypit ja prostituutiosuhteisiin hakeutumisen tärkeimmät syyt ovat olleet länsimaisten miesten keskuudessa seuraavat: a) Seksin oppipoika: nuorison seksuaaliset initiaatiorituaalit, kasvu seksuaalisuuteen, kokeilunhalu b) Nautiskelija: seksuaalinen nautinnon- ja vaihtelunhalu c) Kyllästynyt: aviomies, joka hakee avioliiton ulkopuolisia suhteita d) Erakko: fyysisen vajavuuden, korkean iän, eristyneisyyden tai sosiaalisen aseman aiheuttama seksuaalikontaktien puute e) Perverssi: "poikkeavat" seksuaaliset taipumukset f) Yksinäinen: fyysinen tai henkinen läheisyydenkaipuu."

"Miehet saattoivat hakeutua prostituoitujen luokse vain löytääkseen inhimillistä läheisyyttä ja saadakseen keskustelukumppanin. Seksuaalinen kanssakäyminen on voinut olla sivuasia. Monta kertaa yksinäisyyteen liittyvät ongelmat ovat olleet molemminpuolisia. Myös ilotyttö on halunnut saada seuraa. Irtolaismiesten suuri osuus prostituoitujen asiakkaista viittaa siihen, että erillisyys ja yksinäisyys oli eräs tärkeimmistä prostituution syistä."

Parhaat asiantuntijat löytyvät tietenkin Sihteeriopistosta: "Välillä vituttaa mukavankin "tuokion" jälkeen. Ihan kuin alitajunta yrittäisi sanoa, että tämä nyt oli jotenkin väärin. Miten saan ne ajatukset pois päästä ja pystyn vain nauttimaan fyysisestä puolesta. Onko muilla samoja ongelmia? Onko mussa jotain vikaa? Onko "Päivi Räsäset" onnistuneet jo aivopestä minua?"

"Mulla ainakin oli tosi hyvä fiilis sen jälkeen. Tyttö otti hyvin poskeen, suomalainen parikymppinen opiskelijatyttö. Naureskellen ja vihellellen ajelin kotiin. Mutta kyllä mullakin silti vähän pyöri päässä, että onko tää ihan oikeen. Tämä oli kuitenkin hyvä kokemus."

"On siinä oikeasti jotain vähän absurdia, epäloogista ja -luontevaa. Yleensäkin mun mielestä panemiset ilman luontaista, vapaaehtoista ja -tahtoista kiinnostusta partneria kohtaan on vähän, miten sen sitten sanoisi... Vähän kipeetä."

"Onhan se seksistä maksaminen aina vähän nöyryyttävää Mutta vaihtoehtona runkkaamiselle sentään aina parempi Rahalla ei saa kaikkea tässä elämässä. Ei ainakaan aitoja tunteita mitä täydelliseen seksiin tarvitaan Elämä vaan on semmoista että kysyntä ei aina vastaa tarjontaa ja täytyy tyytyä seuraavaksi parhaaseen vaihtoehtoon. Kompromisseja on pakko tehdä niin tällä kun tuolla puolen aitaa ."

"Tottahan sillä peruskoulusta lähtien saamallamme evankeliluterilaisella arvokasvatuksella on merkityksensä ja näiden "päivi räsästen" meuhkatessa nämä vanhat opit saattavat nostaa takaraivossa päätään. Olemmehan sosiaalisia eläimiä ja yhteiskunnan asenteet saattavat vaikuttavat omaan arvomaailmaamme... joskus ikävä kyllä ja joskus ihan hyvä niin...Mun mielestä muuten seksistä maksaminen ei ole mitenkään nöyryyttävää, se on tapa hoitaa paineet tietyssä tilanteessa ja siinä on tiettyä perverssiä meininkiä kaikessa absurdiudessaan. On muitakin vaihtoehtoja saada pimperoa, mutta tämä on yksi ... toiset tykkää ja toiset ei."

"Allekirjoittaneella se vitutus häipyy ihan nussimalla. Ennen käymistä kyllä saattaa ns. vituttaa."

"Voin yhtyä oikeestaan kaikkien kirjoituksiin, myös maksien suorasukaiseen mielipiteeseen. Mielialat vaihtelevat itsellä ja (valitettavasti) myös hupihetken myyjillä ja välillä pahastikin. Mielestäni pystymetsästä tulevan ja sinne menevän rooli ei ole aina helppo. Meikäläinen tarvitsee aina hyvän fiiliksen jo ennen
vosun luokse menoa."

"Ei sen homman jälkeen juurikaan harmita, mutta otankin sen nimenomaan naisen minulle tuottamana palveluna."

"Minulla katumus/vi..tus on tullut yleensä tullut vain käytyäni näillä "sitseket juuro puoli tunti"-tapauksilla. Kun taas kotimaisen työvoiman kohdalla ilmiötä ei ole esiintynyt."

"Liian usein on vituttanut, jopa siinä määrin ettei viimeiseen ainakaan kolmeen vuoteen enään ole tullut käytyä maksullisissa. Ja yleensä syynä siihen vitutukseen on ollut se tunne että palvelun tarjoajan tarkoituksena ei ole missään vaiheessa edes yrittää täyttää omaa sopimusvelvoitettaan."

perjantaina, marraskuuta 28, 2003

Blog swapping

Yksityisetsivä kertoo blogissaan job swappingista, eli töitten vaihdosta. Siitä tuli mieleeni ajatus blog swappinggista. Minä voisin siirtyä humanistibloggaajaan tai feministiblogaajan housuihin. Koittaisin eläytyä heidän tunteisiinsa ja sitä myötä kokea heidän ajattelunsa sisältä käsin. Se voisi olla avartavaa. Mikäköhän olisi lopputulos, jos blogeja tosiaan vaihdettaisiin päivän ajaksi?

Isosisko kertoo naistutkijoiden kunnioitettavasta hankkeesta kerätä vaateapua H&M:n malleille. Minä olen puolestani harkinnut laittaa alulle partahöyläkeräyksen naistutkijoiden auttamiseksi. Mitäpä sitä ei tekisi puutteessa elävien hyväksi?

Naisten deitti-ilmoitusten todellisia merkityksiä Poliittisesti epäkorrektin kautta.

Vahva nainen - Narttu, jolla on oikeus.

Tasokas - 45 vuotias itseään täynnä oleva kiinteistövälittäjä

Etsii herrasmiestä - Etsii miestä, joka ei ole kiinnostunut seksistä.

Pitää matkustamisesta - ...jos sinä maksat.

Älykäs - Omasta mielestään, vaikka ei oikeasti olekaan. Vaatii jatkuvaa viihdytystä.

Rubenssilainen - Läski.

Kyllästynyt baarielämään - Miehet eivät tule iskemään muutamien fysiologisten syiden vuoksi.

Väsynyt peleihin - Nainut ja imenyt tiensä läpi viiden maakunnan ja haluaa nyt jonkun dorkan maksamaan laskunsa.

Muodokas - Läski.

BBW - Bring burgers with me.

Rakastaa hauskanpitoa - Nainut ainakin sadan jätkän kanssa.

Omalaatuinen - psykonarttu.

torstaina, marraskuuta 27, 2003

Naiset haluavat miehet johtoasemiin

FAQ miehistä: 1) Mitä tarkoittaa, kun mies sanoo, että hän ei halua suhdetta juuri nyt? Sitä, että seksi sinun kanssasi kelpaa kyllä, kunhan vain kyse ei ole enemmästä. " 2) Miksi poikaystävä ei vastaa kysymyksiisi? Hänellä ei ole vastausta tai et kuitenkaan pitäisi vastauksesta. 3) Miksi miehet eivät ole herkempiä? Jotkut miehet yrittivät sitä 80-luvulla, mutta se ei ollut menestys. Naiset eivät yksinkertaisesti pidä herkistä miehistä. 4) Miksi miehet valehtelevat? Naiset pakottavat miehet valehtelemaan. 5) Miksi miehet eivät vastaa heti suoraan yksinkertaiseen kysymykseen? Naisilla on jo tiedossa oikea vastaus tuohon kysymykseen. Miehillä menee aikaa tuon oikean vastauksen miettimiseen.

Tangokuninkaalliset Saija Tuupanen ja Kari Hirvonen ovat ajautuneet romanssiin ja hylänneet vanhat kumppaninsa. Markkina-arvoteoria niittää jälleen satoaan. Iltalehti kertoo: "Seppo Kulmala pitää Saijan ja Karin elämäntilannetta ennalta-arvattuna. Hänen mukaansa artistien elämä muuttuu lähes poikkeuksetta tangokuninkuuden myötä. Jos vanha suhde ei ole ollut voimakas, se purkautuu väkisin."

Hesari kuvailee työtapaturmia suomalaisten asenneongelmaksi ja suhtautumishäiriöksi. Turha riskinotto johtaa suuriin onnettomuuslukuihin. Esimerkkeinä suhtautumishäiriöisistä ihmisistä toimivat miehet. Mitenköhän feministit reagoisivat, jos Hesari kirjoittaisi esim näin: "Monet raiskaukset johtuvat naisten asenneongelmista ja suhtautumishäiriöstä. Naiset ottavat turhia riskejä lähtiessään juovuspäissään miesten kanssa jatkoille."

Poliittisesti epäkorrekti kirjoittaa: "Tekniikka&Talouden välissä ollut Tekninen Uratie sisälsi seuraavan tutkimustuloksen: "Suomalaisista 51 prosenttia on sitä mieltä, ettei esimiehen sukupuolella ole väliä, vaan muut ominaisuudet ratkaisevat. 32 prosenttia raataa mieluiten miespomon alaisuudessa. Vain 17% toivoo naispuolista johtajaa. Kaikista eurooppalaisista naisäänestäjistä peräti 77 prosenttia toivoi esimiehekseen miestä." Onko enää mitään syytä ihmetellä, miksi miehet ovat johtavissa asemissa ja miksi miehet tienaavat enemmän? Naiset saavat juuri sitä mitä haluavatkin.

Onko rotuja olemassa?

Peda-forumin tiedotuslehdessä on artikkeli "Kouluttamallako eroon arjen rasismista?" Sieltä löytyy melko pöyristyttäviä e-humanistisia väitteitä: "Onko rasismi pohjimmiltaan biologinen vai sosio-kulttuurinen ilmiö? Vastaus tähän kysymykseen tuottaa joko vaikeita rajoituksia tai hyviä avauksia ja mahdollisuuksia antirasistiselle koulutukselle. Nimittäin, jos rasismi olisi palautettavissa ihmisen biologisiin ominaisuuksiin, s.o. ihmislaji jakaantuisi biologisiin 'rotuihin', jotka määräisivät geneettisesti ja vaistonvaraisesti ihmisen toimintaa, historiaa ja etiikkaa, ei antirasistinen koulutus olisi mahdollista. 'Rotuihin' perustuva järjestys olisi biologiseen luontoon perustuva, ja siksi välttämätön ja väistämätön."

"Rasismin ymmärtäminen kulttuurisena ja sosiaalisena ilmiönä taas avaa kiinnostavia mahdollisuuksia antirasistisen koulutuksen kehittämiseen...kulttuurinen näkökulma purkaa luonnon predestinaatiota eli ennaltamääräämisoppia...Näin ollen siinä missä luonnontapahtumat tapahtuvat lainomaisesti, kulttuuriset ideat ja sosiaalinen toiminta ovat neuvottelun- ja sopimuksenvaraisia."


Ensinnäkin rotu-sanasta, jonka arkikielinen sisältö ymmärretään lähes aina väärin ja sanotaan, että tieteellisesti ottaen rotuja ei ole olemassa. Muutama päivä sitten radiossa väriopin opettaja sanoi, että värejäkään ei ole oikeasti olemassa - ne ovat vain ihmisten päissä. Rotu-sana on arkikielessä suunnilleen sama asia kuin "erivärinen" tai "erinäköinen" tarkoittaen sitä, miten muissa maissa tai kaukana asuvat ihmiset eroavat ulkonäöltään oman kansan asukkaista. Jos jotakin sanaa käytetään, niin se yleensä tarkoittaa jotakin, eikä tuon sanan tarkoitus useinkaan ole arkielessä sama kuin tieteellisessä käytössä. Eivät ihmiset roduista puhuessaan tarkoita geenejä, vaan ulkonäköä.

Väite siitä, että biologiseen luontoon perustuvat ihmisen luonteenpiirteet ovat välttämättömiä ja väistämättömiä on suorastaan naurettava. Ihmisille on luonnollista valehdella tai huijata, mutta se ei tarkoita sitä, etteikö noita tapoja voi kitkeä pois kasvatuksen keinoin. Kasvatuksen tavoite on vahvistaa toivottavaksi katsottuja ihmiselle tyypillisiä luonteenpiirteitä ja kitkeä epätoivottavia luoteenpiirteitä. Biologisten ei-toivottavien toimintatapojen kitkeminen on työlästä, koska silloin ihminen on opetettava käyttäytymään luontoaan vastaan. "Puhtaasti" kulttuuristen toimintatapojen muuttaminen on siihen verrattuna naurettavan helppoa, koska ihmisen sisäisten motiivien kannalta on sama, miten toimii - ajaako vasenta vaiko oikeaa puolta tiestä.

Jos virheellisesti luullaan, että joku ilmiö, kuten rasismi, on vain kulttuurillinen ilmiö, onnistuneelle rasismin kitkemiselle ei ole todellisuusperäistä pohjaa. On ymmärrettävä, että vaikka luonnonilmiöt tapahtuvat "lainomaisesti" - kuten eläinten käyttäytymisestä voidaan havaita - niin ihmisellä on biologiansa lisäksi mahdollisuus tietoiseen huonojen ja epätoivottavien biologisten käytösmalliensa estämiseen. Antirasistisella koulutuksella on uskottava pohja vain silloin, jos se hyväksyy ihmisen rasistisen, erinäköisiä ihmisiä syrjivän biologisen perusluonteen ja rakentaa oppinsa sen varaan.

Väärien ajatusten kata-logi esittää hyvän esimerkin erektuslaisesta väitteestä: "Naisten taloudellinen itsenäistyminen on lisännyt avioerojen määrää." Samanlaisia loogisia väittämiä erektuslaisilla on taskut pullollaan. Keskustelu noitten väitteiden todenperäisyydestä on mahdotonta e-humanistien(erektuslaisten humanistien) kanssa on mahdotonta, koska humanistit eivät vastaa loogiseen väittämään, vaan niihin arvoihin, jotka väittämän takana oletetaan olevan. Koulun äidinkielentunneilla sanotaan aina painokkaasti, että "ei saa kirjoittaa otsikon vierestä" ja juuri siihen e-humanistit syyllistyvät.

keskiviikkona, marraskuuta 26, 2003

Erektuslaisuuden syvin olemus

Aika ja minä kyseli taannoin erektuslaisuuden määrittelyn perään. Aihetta ovat pohtineet ainakin Markun verkkoloki, Sorsamatti, Väärien ajatusten kata-logi ja Tiedemies. Olemuksen ytimen jäljille päästään näppärimmin miettimällä erektuslaisia yhdistäviä tekijöitä.

Minä näen erektuslaisuuden pohjan evoluutiopsykologiassa, siitä johdettavissa olevissa ihmisille lajityypillisissä käyttäytymispiirteissä sekä noista käyttäytymispiirteistä johdettavissa olevissa päätelmissä ja malleissa, joista parisuhdemarkkina-arvoteoria on hyvä esimerkki.

Toinen kulmakivi on rationaalisuuden ja loogisen ajattelun vaalimisessa. Oma erityisasemansa on todennäköisyyksien kunnioittamisella sekä tilastollisten ilmiöiden korostamisella yksittäistapausten sijaan.

Ominaista erektuslaiselle ajattelulle on oman itsen erottaminen tarkasteltavasta asiasta. Markkina-arvoista puhuessaan erektuslaiset pyrkivät tarkastelemaan ilmiötä "tieteellisesti" tilastollisena ilmiönä, vaikka yksityiselämissään käyttäytyvät kuten muut. Oman parinvalintakäyttäytymisen tarkkailu ulkopuolisen objektiivisen katsojan silmin ei tuota erektuslaisille vaikeuksia.

Jonkin sortin ateismi ja huuhaan vastustaminen on erektuslaisille tyypillistä. Erektuslaiset tarvitsevat todisteita ja loogista päättelyä uskoakseen erilaisia väitteitä. Monien väitteiden todenperäisyys on vaikea näyttää. Tuollaisissa tapauksissa erektuslaiset pyrkivät arvioimaan väitteen todennäköisyyttä, mitä väitteeseen uskomisesta tai uskomattomuudesta seuraa ja ottamaan noitten arvioitten avulla jonkin kannan käsiteltävään asiaan.

Erektuslaisuus pyrkii selvittämään totuutta ja sitä, miten ihmisten kannattaa käyttäytyä päästäkseen johonkin tavoitteeseensa. Erektuslaiset eivät kuitenkaan ole muita kummoisempia siinä, että heillä itsellään olisi sen parempi itsekuri noiden rationaalisesti ajateltujen päämääriensä toteuttamiseen.

Monille ihmisille on vaikeaa erottaa toisistaan objektiivisuuteen pyrkivä rationaalinen ajattelu, omat tuntemukset ja oikeina pidetyt arvot. Jos omat tunteet, arvot ja pyrkimys johdonmukaiseen pääsevät sekoittumaan keskenään, on seurauksena humanistista huttua. Huttua, jossa ajatusrakennelmille ei löydy loogista jatkumoa ja jossa ei tehdä selväksi eroa sen välillä, miten asiat ovat miten niiden pitäisi olla.

Erektuslaisuuden määrittelemälle humanismille on tyypillistä pelätä pahaa tietoa. Tietoa, josta he pelkäävät vedettävän vaarallisia ja perusteettomia johtopäätöksiä. Humanisti haluaa uskoa ihmisen hyvyyteen ja maailman oikeudenmukaisuuteen - maailmaan, jota siihen sopimattomat faktat eivät saa järkyttää.

Laadukas sarjakuva

Ilman naista on minulle uusi miellyttävä sarjakuvatuttavuus tekijöinään Jussi Pakkanen ja Mikko Kuitunen. Itsekin olen joskun kunnostautunut sarjakuvien amatööritasolla samasta aiheesta(!) ja osallistunut jopa sarjakuvakilpailuun, huonolla menestyksellä tosin. Nykyinen suosikkisarjakuvani on tietenkin Viivi ja Wagner, Kamut hyvänä kakkosena ja Karvinen kolmosena. Ilman naista on tyylikkäästi tehty ja aihepiirikin on minun näkökulmastani katsottuna paras mahdollinen. Yhtymäkohtia löytyy Naisen kanssa sarjakuvaan, mutta juonellisesti uusiä käänteitä löytyy roppakaupalla. Tässä arvioitani eri strippien osuvuudesta.

Sarjakuvassa esiintyy tyypillinen ATM. Ihan ok näköinen tavallinen mies, joka on ulkona naisten iskemisen saloista ilman luontaista karismaa. Osa 1 kertoo oivaltavasti tavallisen miehen baaritodellisuudesta, tosin kuollut hylje on Malowin asteikolla mitatattuna mielestäni turhankin alhaalla. Osassa 2 rytmitys on hiukan epäonnistunut ja pointtikin on kyseenalainen. Osa 3 kolahtaa kuin tonni porkkanoita. Voiko asiaa osuvammin ilmaista? Osa 4 on loistava toiseen ruutuun asti, mutta viimeisen ruudun iskuvirke on jätetty iskemättömäksi. Osa 5 on mainiota valistusta pimeydessä vaeltaville naisille. Osassa 6 seikkailevat mukana Birdy ja Isosisko. Ei kai mies sentään ystäviensä eroja toivo?

Osa 7 on muunnelma vanhan vitsin perusteemasta, mutta tosihan se on, että kotona myöhemmin pystyy kuvittelemaan sen, mitä ei kuitenkaan tositilanteessa pysty tekemään. Osa 8 on hauska. Osat 9 ja 10 kertovat samasta aiheesta, joka tosin kertoo lähinnä naisia vaivaasta ongelmasta. Osa 11 on täysin samanhenkinen Naisen kanssa sarjakuvan kanssa loppupäätelmää myöten. Osa 12 edustaa erektuslaisessa symboliikassaan huipputasoa. Kuvitus, rytmitys ja juoni toimivat mainiosti. Osa 13 kertoo, että kuvitustekniikka kehittyy koko ajan. Juonessakin on kekseliäitä piirteitä.

Sarjakuvan FAQ kertoo: "Ilman naista sai tiettyä alkukipinää mainitusta julkaisusta, mutta muuten yhtäläisyydet jäävät varsin vähiin." Olin havaitsevanani paljon samanrakenteisuutta, mikä ei ole sinällään huono asia. Kaiken kaikkiaan Ilman naista on juuri sellainen sarjakuva, jollaista minä haluaisin lukea. Lisää samanlaista!

tiistaina, marraskuuta 25, 2003

Feministilesbot

Birdyn uusimmassa postauksessa on muutama epätarkkuus, jotka kaipaavat oikaisua: 1) "Kyllähän mieskin saa seksiä, kun vaan laskee rimaa (kuten nainenkin). Mutta eihän parkumattikaan ruman läskin kanssa pane." Allekirjoittanut on joskus harrastanut paljonkin seksiä rumien läskien naisten kanssa. Minkäs mies jalolle luonteelleen mahtaa. 2) "Ja juu, myönnän, että tuo "femmarit on oikeesti lesboja" -teesi on sellainen, että sen jälkeen minä en kykene ottamaan henkilöä enää vakavasti." Minä en ole tuollaista teesiä esitellyt ja toisaalta, mikäs lesboissa sitten on vikana, jos lesboksi leimautuminen on noin kauheaa?

Tutkaillaanpa hiukan lesbofeministien viisauksia: "Nainen voi luottaa vain siihen, että mies on mies. Nainen ei voi luottaa siihen, että mies ei satuta naista. Miesten ylivallassa, epäluottamus miehiä kohtaan on terve asenne."

"Heteroseksuaalisuus on normi, mutta emme voi tietää, onko se normaalia. Lapsina tarkkailemme ympäristöä ja kasvamme heteroseksuaalisuuteen, mutta jos heteroseksuaalisuus on ainoa asia mitä näemme, niin kuinka voimme kutsua sitä valinnaksi?"

"Onko olemassa poikkeuksellisia miehiä, jotka eivät alista naisia? Ei, "poikkeuksellisten miesten" olemassaolo on myytti, joka johtuu "naisten alistamis"-ilmiön olemassa olon kieltämisestä."

"Voidaanko mies "uudelleenkouluttaa" ulos naisten alistamisesta? Joissain tapauksissa kyllä. Miehen on tosin otettava vastuu omastaa uudelleenkouluttautumisestaan. Nainen voi auttaa miestä uudelleenkouluttautumaan rakastamalla itseään, mikä estää miestä vahingoittamasta häntä."

Separatistit: "Jokainen mies on vastuussa naisten alistamisesta. Toki jotkut miehet sanovat, että "on kauheaa, kun naisia alistetaan", mutta mitä he tekevät asian eteen? Lahjoittavatko he rahaa naisten suojille? Valistavatko he muita miehiä kuullessaan seksistisen vitsin? Jättävätkö he huomiotta naisen huudot, jos naista lyödään tai raiskataan? Yhdeksänkymmentä prosenttia miehistä haluaa vain saada "piparipisteitä". He ovat ihan yhtä naista alistavia kuin miehet, jotka kourailevat naisia ruokakaupassa tai miehet, jotka vastustavat naisten armeijaan menoa. Ainut ero on siinä, että he yrittävät valehdella peittääkseen todellisen luontonsa"

"Opiskele filosofiaa, sosiologiaa ja naistutkimusta. Nämä opinaiheet valaisevat sinut, tosin filosofia on hyväksi vain vähäisissä annoksissa."

Australian johtava suhdeneuvontavavirasto suosittelee lesboutta vanhoille naisille! Miehet naivat nuorempia naisia ja kuolevat aiemmin, joten vanhoista naisista on ylijäämää. Jos vanhojen naisten jutuista tulee samankaltaisia kuin yllä lainatut jutut ovat, niin minä en voi varauksetta suositella lesboutta tai feminismiä kenellekään.

Kriittinen Pedagogiikka

Sattuneista syistä yritin joskus lukea Henry A. Girouxin ja Peter McLarenin sosiologiaan liittyvää suomennettua kirjaa Kriittinen pedagogiikka. Tulos oli kehno, sillä sivistyssanakirjan avustamanakin noin puolet virkkeistä jäi ymmärryksen ulkopuolelle, vaikka kaikkien sanojen merkitys olikin tiedossa. Sinisilmäinen opiskelija toteaisi nöyränä luultavasti tässä vaiheessa, että "onpas tämä tiede yllättävän vaikeata". Minä vähemmän nöyränä totean, että kirjassa oli tehty yksinkertaisesta perusideasta "tekovaikeaa" ja mitään tarkoittamatonta tekstiä. Keisarilla ei ole vaatteita.

Kirjan sisältö lyhyesti: "Giroux korostaa koulutuksen sidonnaisuutta ulkopuoliseen maailmaan. Kasvatus ja opetus ovat aina poliittista, liittyen arvoihin ja valtaan. Opettajan ja oppilaan suhde tulee nähdä uudessa valossa. Opettaja ei ole vain neutraalin tiedon siirtäjä. Hän on myös yhteiskuntaan, sen arvoihin ja käytäntöihin sekä niiden muuttamiseen kasvattaja. Keskeistä on analysoida miten tieto, arvot ja sosiaaliset suhteet rakentuvat ja miten ne kytkeytyvät valtaan. Giroux muistuttaa, ettei pedagogiikka ole koskaan viatonta, vaan aina poliittista ja tiettyihin arvojärjestelmiin sitoutunutta. Hän pyrkii murskaamaan sen ylle kertynyttä poliittisen viattomuuden sädekehää. Koulutuksen uudistaminen merkitsee pedagogiikan politisoitumista, opettajan työn poliittisuuden tunnistamista ja tunnustamista. Opettamisessa ovat tästä näkökulmasta olennaista opettajien yhteiskuntakriittisyys ja oppilaiden rohkaiseminen ottamaan riskejä vallitsevien valtasuhteiden piirissä mutta myös toivon luominen paremman maailman saavuttamisessa."

"Suomalaisen opettajan pitäisi tämän mukaan kyseenalaistaa mm. sellaiset itsestään selvinä pidetyt lähtökohtaolettamukset kuin että kaikki olisivat sosiaaliselta taustaltaan samanlaisia, valkoihoisia, heteroseksuaaleja ja evankelisluterilaiseen kirkkoon kuuluvia kristittyjä."

"Koulutus ei saa palvella ensisijaisesti taloudellisia ja tuotannollisia tarpeita, vaan sen tulee kehittää yhteiskuntakriittisiä yksilöitä, jotka vahvistavat demokratian toimintaedellytyksiä ja luovat siten edellytyksiä yhteiskunnalliseen edistykseen."

Äkkinäinen saattaa ajatella tuon tiivistelmän luettuaan, että "tuossahan voi olla jotain pointtia", mutta kriittinen tarkastelija ei vakuutu. Ensinnäkin, tavoite on liian vaativa. Mistä löytyy sellaisia opettajia, jotka kykenevät opettamaan itse opetettavan asian ja siinä sivussa analysoimaan, miten tieto, arvot ja sosiaaliset suhteet rakentuvat ja miten ne kytkeytyvät valtaan? Toiseksi, vaikka opettaja itse ymmärtäisikin asian jollakin tasolla, niin miten hän siirtää tuon tiedon oppilaille ja missä ajassa?

On myös kysyttävä, onko oppilasaineksella valmiuksia tai motiiveja ottaa tuollaista tietoa vastaan ja jos on, niin onko tuollaisesta tiedosta mainittavaa hyötyä, vaiko kenties haittaa? Ja mitä hyötyä yhteiskunnalle on oppilaista, jotka on kasvatettu kriittisyyteen, eikä tuotannollisten tarpeiden tyydyttämiseen?

Kirjan muuta sisältöä: "Emansipaation ydin on vapautuminen kaikenlaisesta vierasmääräytyneisyydestä: ihmisen pyrkimystä laajentaa ja säilyttää itsemääräämisoikeuttaan. Se tähtää järjenvastaisen vallan kumoamiseen ja ehkäisemiseen, vapautumiseen kaikenlaisesta pakosta. Tällaisen emansipaation aikaansaamiseksi on oppijassa käynnistettävä reflektion prosessi, jossa hän tutkii omien uskomustensa ja toimintojensa järkevyyttä ja toimivuutta. Vapautuessaan vääristymistä toiminnan ja siihen kohdistuvan pohdinnan kautta ihminen löytää aidosti itsensä ja ylittää vieraantuneisuutensa."

Tahdotaanko tuossa sanoa, että ihmiset ovat kasvaneet jollakin lailla kieroon tai heidät on peräti kasvatettu kieroon? Ja kun ihminen alkaa tarkkailemaan niitä uskomuksia, joita mm. vanhemmat ovat häneen tyhmyyksissään istuttaneet, niin hän vapautuu, hänen itsemääräytymisoikeutensa lisääntyy, hän pystyy kumoamaan järjenvastaisen vallan ja ylittämään vieraantuneisuutensa?

Voi voi, tuosta ei humanismi ei paljon pahene.

maanantaina, marraskuuta 24, 2003

Nuoreen vaimoon vaihtava mies

Osmo Soininvaara kirjoittaa: "Johtavassa asemassa olevien miesten keskuuteen on levinnyt peräkkäinen moniavioisuus. Kun vanha vaimo alkaa lähestyä keski-ikää, hänet vaihdetaan herkästi nuoreen ja nättiin...Vaimon vaihtamiseen nuorempaan tarvitaan kahta: sekä menestyvää miestä, joka haluaa nuoren vaimon, että nuorta naista, joka haluaa menestyvän keski-ikäisen miehen elämän sulostuttajaksi. Lopputuloksena on kaksi keski-ikäistä ”leskeä”. Entinen vaimo saa usein elää loppuelämänsä yksin ja omillaan. Uuden vaimon saavuttaessa keski-iän leskeys koittaa hänellekin miehen kuoltua."

"Menestyvien miesten moniavioisuus näyttää olevan yleismaailmallinen ilmiö. Sillä saattaa olla hyvinkin vahva biologinen tai etologinen taustansa...Islamilaisissa kulttuureissa miehen velvollisuus on elättää kaikki vaimonsa, jos kerran on useampia vaimoja ottanut. Yhdysvalloissa eronnut mies maksaa entiselle vaimolleen huomattavia korvauksia loppuikänsä...Suomalainen erikoispiirre on vanhan vaimon raaka hylkääminen."

Osmo ihmettelee: "Saksassa monien muiden maiden tapaan eroon eläketurva katsotaan yhteiseksi omaisuudeksi siinä missä asuntokin. On vaikea ymmärtää miksi meillä ei tehdä samoin. Suomalainen käytäntö on voimakkaasti naisia syrjivä." Eli Osmon logiikan on oikeudenmukaista, että naisilla on paljon paremmat mahdollisuudet valita itseään paljon paremmin ansaitseva puoliso ja eron sattuessa saada puolet tämän eläkerahoista. Ei minulla ole mitään tuota uudistusta vastaan, kunhan vain pienituloisille miehille taataan samat mahdollisuudet päästä rikkaisiin naimisiin ja mahdollisuus nauttia naisen eläketurvan puolikkaasta.

Tyypillinen myytti kertoo, että "mies jättää vaimonsa nuoremman vaimon tähden. Todellisuudessa kaksi kolmesta avierosta on haettu vaimon toimesta." Keskustelupalstoilta saa toistuvasti lukea tapauksista, joissa nainen jättää miehensä, vaikka mies onkin" teoriassa unelmamies ja loistava isä". Kuinka monesta tapauksesta olette lukeneet, jossa mies jättää ikääntyneen "unelmavaimonsa"? Menestyneellä miehellä saattaa olla avioliiton ulkopuolisia suhteita, mutta ei hän jätä vaimoaan, jos vaimo ymmärtää sopeuttaa käyttäytymisensä alentuneen markkina-arvonsa edellyttämälle tasolle. Dannyn vaimo on oivaltanut tuon periaatteen päinvastoin kuin Tuire Mikkonen.

Kolme- nelikymppiset miehet sanovat avioitumattomuutensa syyksi seuraavaa: "En halua kosia helppoja nakkeja. Tuntisin oloni epämukavaksi sosiaalisissa ympyröissä, jos 15% miehistä olisi harrastanut seksiä vaimoni kanssa."

"Kun mies lähestyy viittäkymmentä, hän vaihtaa joko vaimoa tai hankkii moottoripyörän. Me sovimme rouvan kanssa, että ostetaan pyörä!"

Lääkärikirjaefekti

Elleissä manaillaan "pahaa tietoa": "Tarpeeksi kauan kun luin juttuja pettämisestä ym niin aloin jo kuvittelemaan että omalla avomiehelläni on suhde, tai ainakin että ei tämä voi kestää kun näköjään kaikki pettävät...nyt kyllä taidan siirtyä Koti tai Kunto ja terveys juttuja lukemaan. Niistä ei ehkä tule näin epäluuloiseksi."

"Lueskelin kerran kirjaa mielisairauksista ja kun olin päässyt sivulle nro 15 niin olin todennut itsessäni jo ainakin neljä erilaista mielisairautta."

"Yhteen aikaan lueskelin, kuinka kaikilla on niin ihana mies, että tekee kotityöt ja kaikki ja hemmottelee jne. Arvaa rupesko tuntumaan, että mulla on maailman laiskin mies. Nyt ärsyttää sitten koko ajan."


Itsekin olen todenut tuon "lääkärikirjaefektin" olemassaolon. Oireita löytyy miltei jokaisen sairaiden diagnosoimiseksi. Ihmissuhdekeskusteluille olen tullut jo niin(liian?) immuuniksi, että en ala kuvittelemaan tai vertailemaan olemattomia. Jotkut ovat varmaan kykenemättömiä katsomaan myöskin television paritusohjelmia, koska ihmiset löytävät niistä itselleen ihania kumpaneita, mikä saa aikaan kateusreaktion. No, onneksi tässä blogissa seikkailevat lähinnä vain alempitasoiset miehet, joista lukeminen tekee hyvää lukijoitten itsetunnolle.

Toisessa Ellien viestiketjussa nainen pohtii kronkeliuttaan: "Minusta on hyvää vauhtia tulossa vanhapiika. olen eronnut jo vuosia sitten ja elellyt sen jälkeen yh:na. Miehistä ei ole kyllä pulaa. Joskus peräti ihastun ja alan pikkuhiljaa seurustella, mutta pian huomaan, ettemme ole samalla aaltopituudella. En hulluna syynää ulkoista olemusta yms. ulkoisia seikkoja. mutta siisti ja jonkinlainen yleissivistys on oltava. MUTTA aika pian huomaan, että toinen on henkisesti aivan erilainen kuin minä. Elämänarvot voivat olla tyyliin rahanperässäjuokseminen, tai salatut elämät on tosi hyvä tv-ohjelma tai yleissivistys on alle arvostelun... olen alamaissa.. olenko turhan kranttu? Pidän itseäni kuitenkin mukavana ja huumoritajuisena tyyppinä. Otannassa (kylmästi sanottu) huumorintajuisia, sivistyneitä ja henkisesti vikkeliä miehiä on TOSI HARVASSA!"

Miesten ongelmat ovat muualla aivan toisenlaiset: "Olen 21v. poika ja vielä poikuus tallella. Tuntuu että olen täysi friikki... Et ole ainut joka painii saman ongelman kanssa. Tosin kukaan kysele ulos.. saati sitten edes vilkaisekkaan...Minun mieheni oli 27-vuotias, kun menetti poikuutensa minulle...älä huoli, ikää 32v. ja vielä poikuus tallella...älä sinäkään huoli. mä juuri pääsin poikuudesta ja ikää sentään 37v."

sunnuntaina, marraskuuta 23, 2003

Evoluutioteorian yhteys ihmisen olemukseen

J.P.Roos ja Anna Rotkirch pohtivat kriittisesti ajatusta siitä, että kaikki olemassaoleva on havaittavaissa vain kielenkäytön yhteydessä. Ajatusta, että todellisuuden luonne on vain yhteinen sopimus. Heidän esittämänsä evoluutiobiologiset ajatukset vastaavat hyvin minun ajatuksiani. Minun on hyvin vaikea ymmärtää ajatusta sellaisten yhteiskunnallisten teorioitten toimivuudesta, joissa ei oteta huomioon ihmisille tyypillisiä biologisia taipumuksia.

Sosiologien näkemys:"”Totuus on kielen asia”;”yleisen totuuden kriteerien etsimisen sijaan meidän on tutkittavat esimerkiksi sitä, minkälaisia seurauksia jonkin asian totena pitämisellä on” ja ”Ainoa mitä meidän olisi syytä tietää on se, voiko jokin toinen kuvaus olla hyödyllisempi tätä nimenomaista tarkoitusta varten”"

"Wilsonin jälkeen sosiobiologia ja evoluutiopsykologia ovat kehittyneet huimasti ja ne ovat pystyneet selittämään monia sellaisia asioita, jotka yhteiskuntatieteiden piirissä ovat selittämättömiä tai voivat saada vain tautologisen selityksen (“patriarkaatti on olemassa koska miehet alistavat naisia”)."

"Monet yhteiskuntatieteilijät eivät tiedä, että seksuaalisuudelle, vanhemmuudelle, kielen kehitykselle, tunteille, jopa loogiselle päättelylle on olemassa hyvin pitkälle empiirisesti ja teoreettisesti varmistettu evoluutioteoreettinen selitys. Samalla kun he kuvittelevat että luonnonlait ovatkin sosiaalisesti konstruoituja, luonnon”lait” - evoluutioteoriat - ovat ottaneet haltuunsa osan heidän leikkikentästään."

"Evoluutioteoreettiset perusnäkemykset tiivistämme seuraavasti:

1.Elämä maailmassa on kehittynyt darwinilaisen luonnollisen valinnan seurauksena. Tämä koskee myös ihmisen fyysisiä ja psyykkisiä toimintavalmiuksia ja –taipumuksia.

3.Sellainen inhimillinen käytäntö, jonka seurauksena mahdollisimman moni jälkeläinen on syntynyt, selviytynyt hengissä ja itse lisääntynyt, on ollut evoluution kannalta adaptiivista, sopeutuvaa. Ne yksilöt, joiden geeniperimä parhaiten mahdollisti tiettyä käyttäytymistä, olivat meidän esiäitejämme ja -isiämme.

6.Evolutiivisesti adaptiivinen käytäntö – jota tässä kutsumme myötäsyntyisiksi toimintataipumuksiksi – on kuvaileva, ei normatiivinen termi. Raiskaus, rakkaus, solidaarisuus ja valehtelu ovat kaikki ihmisillä myötäsyntyisiä toimintataipumuksia, mikä ei tarkoita että ne kaikki olisivat moraalisesti hyväksyttävissä. .

7.Evolutiivisesti adaptiivinen käytäntö voi olla sekä tietoista että tiedostamatonta. Esimerkiksi naisten on kannattanut rajoittaa lastensa määrää, jotta he itse ja jokunen lapsi säilyisivät hengissä. Rajoittamiselle on olemassa laaja kokoelma enemmän tai vähemmän tahdonalaisia toimintamalleja, alkaen ruumiin raskaaksi tulemisen estosta imetyksen aikana aina vastasyntyneen hylkäämiseen.

Tässä kannatta toistaa Steven Pinkerin esittämä luettelo kaikesta siitä mikä EI ole yhteiskunnallisesti konstruoitua tai opittua vaan modulaarisesti olemassa habituksen osana (siten että tarvitaan tiettyjä kytkentöjä näiden taitojen aktivoimiseksi):

1. Intuitiivinen mekaniikka

2. Intuitiivinen biologia, miten kasvit ja eläimet toimivat

3. Luvut, laskeminen

4. Suurten alueiden mentaaliset kartat

5. Asuinalueen valinta, turvallisten, informaatiorikkaiden alueiden valinta (yleensä savannien kaltaisia)

6. Vaara, pelon tunteet fobiat, myrkylliset eläimet

7. Ruoka, mitä on hyvä syödä

8. Tartunta, myös inhon tunne

9. Oman hyvinvoinnin seuranta, surun, mielialojen tunnistus

10. Intuitiivinen psykologia, muiden ihmisten käyttäytymisen ennustaminen, petos, valheet

11 Eräänlainen sisäinen nimikortisto: yksilöiden, sukulaisten, statuksen, palvelusten vaihdon, ominaisuuksien painotuksen järjestelmä

12 Itsekäsitys, oman itsen analyysi ja esittäminen toisille

13 Oikeudenmukaisuus, käsitys oikeuksista ja velvoitteista

14 Sukulaisuus, ml nepotismi

15 Seksi, seksuaalinen kiintymys, uskollisuus, mustasukkaisuus

Jos puoletkin tästä listasta pitää paikkansa, niin se merkitsee aikamoista mullistusta juuri yhteiskuntatieteelle!"

"On helpompi opettaa lapsi pelkäämään käärmeitä kuin sähköjohtoja, vaikka jälkimmäisten pelkääminen olisi paljon tärkeämpää)."

"Myötäsyntyiset toimintataipumuksemme johtavat siihen, että on olemassa tietty sosiaalisten kenttien rakenteiden skaala. Jokaisella sosiaalisella kentällä on esimerkiksi käsitys moraalista, häpeästä, kilpailusta ja lojaliteetista. On myös todennäköistä, että mitä demokraattisempi kenttä on, sitä vahvempi parisuhde vanhempien välillä ja sitä enemmän mies osallistuu lastensa kasvatukseen – ja päinvastoin"

"Samalla lailla Soile Veijolan hieno käsite naistapaisesta ja naistyylisestä toiminnasta sopisi kuvailemaan meidän tässä ehdottamaa yleistä habitusta. Se edellyttää vain että luovutaan sellaisista määritelmistä, jossa luonto a priori torjutaan – nyt kaikki puhe naisesta ”lajiolentona” sijoitetaan päinvastoin määritelmällisesti ”patriarkaatin luomaan naiskuvaan”."

"Vaihtoehtona ovat pikemminkin "vain" teoriapitoiset konstruktionistiset yhteiskuntakäsitykset ja paremmin todellisuutta kuvaavat yhteiskunnan ja luonnon yhteyttä korostavat käsitykset ."

lauantaina, marraskuuta 22, 2003

Tony Halme: Aforismit

Mikä on se, joka menee kehään pystysuorassa ja tulee pois vaakasuorassa?
Väärin, se en ole enää minä, sillä olen lopettanut nyrkkeilyn.

Miksi jouduin köyhyysloukkuun lopetettuani nyrkkeilyn?
Minun oli yhä vaikeampi saada sponsoreiden mainoksia kengänpohjiini.

Mitä yhteistä on nyrkkeilijällä ja kansanedustajalla?
Nyrkkeilinä sain turpiin fyysisesti, kansanedustajana henkisesti. Kummassakin saan siis turpiin.

Ny-ny-nyrkkeily o-o-pettaa pu-pu-heissaan Kä-kä-kärsivällisemmäksi.

Kun on sata milliä takataskussa niin kelpaa naisille vaikka jätkä olisi kuin Notre Damen kellonsoittaja.

Kerran melkein tyrmäsin yhden vastustajan, mutta kesken lyönnin tuli vastatuuli.

Minä kannatan tasa-arvoa urheilussa - minunkin tulisi joskus saada lyödä takaisin.

Mitään en oo ottanu, en yhtään mitään. Kyselkää talonmieheltä.

Aforismikirjarahoilla ostan tamppoonin. Sen kanssa kun nääs pystyy harrastamaan mitä tahansa tahansa urheilua.

Minä seison aina sanojeni takana, paitsi nyrkkeillessäni makaan niiden alla.

Jos autossa on neekeri, manne ja arabi, niin kuka ajaa?
Minä ajan...ne maasta pois.

Miten Abu Babun ja Pingo Pongon erottaa toisistaan?
Lähettämällä ne vuorokoneilla eri puolille maapalloa.

Jos mä joudun poseen, vaihdan tatskaani tekstin: "Sex it, I am lonely."

perjantaina, marraskuuta 21, 2003

Huono ja hyvä taide

Infobitestä löytyy crap or art testi, jolla voi tutkailla taiteen ymmärryksensä rajoja. Samasta suunnasta löytyy myöskin testi nenäntuntemukselle.

Kaikkea taidetta tulee myöskin arvostella samoin tiukan kriittisin sananpainoin, kuten Idolseissa.

Huonoa taidetta voi ihastella vaikkapa tässä Galleriassa ja natsitaidettakin löytyy.

Suureksi hämmästykseksesi netistä löytyi myös bloggaajista tehtyjä maalauksia: Tässä on Menopaussi kirmaamassa villisti keväisellä niityllä, tässä taas on Visa Kopu on hankkiutumassa eroon vioittuneesta cd-rompusta, tässä on Kysyn vaan istunnolla etsimässä mielenkiintoisia uutisia New York Timesistä, tässä on Isosisko uneksimassa maailmasta ilman sortavaa patriarkaattia, tässä on Tiramisu ratsastustunnin jälkeen ja tässä on Absolute Truth miettimässä vastinetta tähän postaukseen.

Venäläinen yritys lakkauttaa avioliitto

The Atlantic Monthly vuodelta 1926 kertoo: "Kun bolsevikit tulivat valtaan, he kohtelivat avioliittoa samoin kuin mitä tahansa instituutiota - vihalla ja tarkoituksena tuhota se. Ensimmäisinä tekoinaan kommunistinen hallitus lakkautti termin "aviottomat lapset." Nyt venäjän hallitus kehuskelee maailmalla, että "meillä ei ole aviottomia lapsia."

"Samalla säädettiin laki, mikä oikeutti avioeron saantiin muutamissa minuuteissa - kumman tahansa osapuolen aloitteesta. Seurauksena oli kaaos: Miehet vaihtoivat vaimojaan samalla antaumuksella, millä he kumosivat 40 prosenttista vodkaa. Joillakin miehillä on parikymmentä vaimoa ja lapsia kaikkien näiden kanssa. Lapset joutuvat hoivan puutteessa kaduille. He ovat uhka, koska heistä on tulossa ammattirikollisia. Puolet lapsista on huumeveikkoja ja seksuaalipervertikkoja. Perheiden hajottaminen on vastuussa suuresta osasta noista lapsista."

"Maalaiskylät ovat kärsineet eniten. Avioliittojen ja erojen epidemia on puhjennut maaseudulla. Neljäkymmentävuotta naimisissa olleet ihmiset jättävät puolisonsa ja menevät uudelleen naimisiin. Nuorella pojalla saattaa olla kolme vaimoa ja nuorella tytöllä sama määrä abortteja. Maalaisnaiset valittavat: "Abortit ovat häpeä kylällemme, mutta koitapa itse hoitaa lapset yksinäsi, niin kyllä mieli muuttuisi."

"Omituisia hyväksikäyttötapoja muodostui. Monet kevytkenkäiset naiset huomasivat avioliiton ja lastensaannin tuottoisaksi ammatiksi. He menivät yhteen hyvin menestyneitten maalaisisäntien kanssa ja kiristivät miehiltä elatusmaksuja, niin että jotkut miehet olivat joutuneet myymään viimeisen lehmänsä. Jotkut isännät ottivat vahvoja kesävaimoja satokaudeksi töitä tekemään ja erosivat heistä syksyn tullessa.

"Talvella 1925 opiskelijatyttöjä syytettiin liian löyhästä suhde-elämästä ja aborteista. Opiskelijatytöt vaativat kuitenkin samoja aborttioikeuksia, mitä tehtaitten naisilla oli. Jotkut kommunistisen nuorisojärjestön edustajat pitivät kieltäytymistä yhden yön suhteista pahimman laatuisena ennakkoluuloisuutena."

"Aluksi kommunistien teoriana oli, että valtion pitäisi pitää huolta lapsistaan äitien sijaan. Köyhällä Venäjällä ei ollut siihen kuitenkaan varaa ja nyt ongelmana ovat lukuisat yh-äidit. Komissaari Byelobrodov sanoi, että avioliittoa ei saisi jättää täysin yksityiseksi sopimukseksi. Vakaa avioliitto takaisi paremmin lasten aseman. Toinen puhuja vastusti ehdotusta, koska se antaisi naisille mahdollisuuden kiristää elatusmaksuja rikkailta miehiltä.

"Nainen Kostromasta kertoo: Niin kauan kuin nuori poika pysyy alemmantasoisena, hän kunnioittaa vaimoaan, mutta kun hän nouseen ylemmäntasoiseksi, niin jotakin tulee heidän välilleen - Hän jättää vaimonsa ja lapsensa ja menee yhteen toisen naisen kanssa ja tuo kurjuutta molemmille naisille."

"Kommunistisen valtion unelma on vapaa rakkaus. Avioliitto, joka on vapaa kaikista sitoumuksista ja josta tulee kahden henkilön vapaa unioni. Madama Kollontai, venäjän feministijohtaja sanoi, että miehet eivät kuitenkaan pysty maksamaan elatusmaksuja monille vaimoilleen, joten hän kannatti "avioliittovakuutusta", joka auttaisi lasten elatuksessa. Hän myöskin huomautti, että vaikka nuoriso eli löyhää suhde-elämää, niin hyvänä puolena prostituutio oli suurelta osaltaan kadonnut."

torstaina, marraskuuta 20, 2003

Blogiarviointien jälkimaininkeja

Arviointini blogilistan kärjestä on herättänyt kiinnostusta, mutta myöskin kirpeää krittiikkiä. Kuhla AT-blogista vaikutttaa närkästyneen arvioinneistani. Kuhlalle tiedoksi, että kyse oli minun omista rehellisistä mielipiteistäni ja siitä, miltä kärkiblogit näyttävät omasta näkökulmastani, joten mielipiteitteni kumoamisessa ja vääriksi väittämisessä ei ole kauheasti pointtia.

Myös Merten on laatinut vastineen, jonka sävy ja sisältö ovat hiukan riidassa keskenään. Oletan, että tarkoitus on olla ivallinen. Vastineessa on muutamia virheellisiä väitteitä, jotka on syytä oikaista.

"Luen satunnaisesti, lähinnä koska kirjoittaja tuntuu olevan hellyyttävän kaukana omalla kiertoradallaan, poissa meidän tavallisten ihmisten huolten ja murheiden keskeltä."
Minä olen varsin tavallinen ihminen, suorastaan keskiverto ja kirjoitan paljon tavallisten ihmisten tavallista murheista ihmissuhteisiin liittyen. Väittäkö Merten omistavansa tavallisuuden käsitteen ja vihjaavansa, että minä, blogin lukijat ja kommentoijat ovat tavallisuudesta poikkeavia?

"Veikkaan, että syynä tähän ovat pettymykset parissa suhteessa tai parisuhteessa - että nurkkapulpetista on katseltu sitä luokan tanssitunneilla käyvää tyttöä, jonka on kuitenkin toistuvasti vienyt joku urheilijapoika, tai se kundi joka oli vuotta muita vanhempi ja sai ensimmäisenä ajokortin. Pettymys on nielty niin kuin miehet pettymyksen nielevät, sisäänpäin ja väkinäisesti hymyillen." Eikös tuo ole hyvin TAVALLISTA? Miksi tuollainen kohtalo johtaisi johonkin epätavalliseen?

"Tästä kaikesta on vedetty se johtopäätös, että naiset ovat jotenkin universaalisti kieroja, ja että vaatimukset tasa-arvosta kielivät jollain tapaa salaliitosta, jolla naiset pyrkivät alistamaan miessukupuolen tietynlaiseen lemmikkieläimen ja alistuvan uhrin asemaan." En minä ole vetänyt koskaan tuollaisia johtopäätöksiä. Älä anna väärää todistusta lähimmäisestäsi.

"Plussaa kirjoitustiheydestä ja rohkeudesta pysyä valitsellaan tiellä, vaikka maailma haraa vastaan, sekä kyvystä herättää keskustelua - joka on tosin hieman laantunut juttujen junnatessa paikoillaan. Miinusta kyvyttömyydestä asettua oman navan ja halujen ulkopuolelle ja jokseenkin heikosta yrityksestä pohtia älyllisesti asioita, joista ei tunnu omaavan paljoakaan kokemusta. Säälipisteitä ja myötähäpeää siitä, että tunnen taajaan katsovani kymmentä vuotta nuorempaa, katkeroitunutta itseäni, joka ei saanut mitä halusi, mutta on jälkeenpäin haistanut kahvin tuoksun keittiöstä." Onko tuo rehellinen mielipide, vaiko yritys saada minut näkymään huonossa valossa?

En minä pidä pohdintojani "heikkoina älyllisinä yrityksinä, joista minulla ei ole kokemusta". Minä olen saanut myöskin täysin päinvastaista palautetta, jossa älyllisiä pohdintojani kiitellään." Ja minähän nimenomaan katson oman napani ulkopuolelle, kun ajan alempitasoisten miesten asemaa tasa-arvoisempaan suuntaa. Itse ainakin arvostan itseäni epäsympaattisen ja huonossa asemassa olevan ihmisryhmän etujen ajamisesta.

"Ei kestä kiittää! Lippu korkealla, pelotta eteenpäin - minä arvostan kuitenkin rohkeuden näköalattomuuden edelle. Ihan oikeasti." Oliko tuo ivaa vai rehellinen mielipide? Ja miten miten niin olen näköalaton? Eikö minulla ole juuri päinvastoin aivan uusia ja mullistaviakin näkökulmia asioihin?

Status tärkeämpi kuin palkka

Hyvä status organisaatiossa on ihmisille tärkeämpää kuin hyvä palkka. Hyvä asema vaikuttaa onnellisuutta nostavasti 50-60% enemmän kuin hyvä palkka, kertoo tutkimus.

Viekö tuollainen tutkimus pohjan pois vaikkapa akateemisten alojen palkkojen nostolta? Kannattaako hyvässä asemissa oleville maksaa sen lisäksi hyvää palkkaa, koska jo asema sinällään tekee onnellisemmaksi? Pitäisikö onnellisuutta jakaa tasaisemmin niin, että heillä joilla on parempi asema organisaatiossa, onkin huonompi palkka?

Toinen tutkimus löytää eroja miesten ja naisten seksuaalisuudessa. Heteromiehet kiihottuvat naisista ja homomiehet miehistä, kuten oli odotettavaa. Naiset osoittautuivat kaksineuvoisemmiksi, sillä sekä hetero- että lesbonaiset kiihoittuvat sekä miehistä että naisista. Professori J. Michael Bailey sanoo, että nuo löydöt osoittavat perustavaa laatua olevia eroja miesten ja naisten seksuaalisuudessa.

keskiviikkona, marraskuuta 19, 2003

Blogistanin top-20

Pinseri: Isännän oikeudella kestokärkenä. Blogin meriittejä on vaikea arvioida irrallaan blogislistan pitämisestä. Jos se aloittaisi nyt, ilman blogilistaan liittyviä kommentteja, niin mikä olisi menestys(nr 243)? Ihan ok, mutta menestyksessä noin puolet isäntälisää.

Ikuinen Kahvitauko: Pinserin ainut uhkaaja, käynyt hetkellisesti kärjessäkin. En täysin ymmärrä syitä noin hyvään menestykseen, vaikka blogi onkin välillä ihan harmittoman hauska. Pitäisi varmaan itse mennä konttoriin töihin, että juttujen viehätys aukeaisi.

Kysyn vaan: Luovan kirjoittamisen kruunamaton mestari. Oman lajinsa ehdoton kuningas sisältäen laadukkaita linkkejä. Menestys ei ole yllätys ja nostetta riittänee jatkossakin, jos ei sitten kompastu sisäänlämmittelemään liikaa omaa erinomaisuuttaan.

Tommipommi: Kykyjä löytyy, mutta tahdossa on puutteita. Vakiokasvo huippukärjessä, mutta suhteellinen tilaamäärän kasvu on pysähtynyt. Kirjoitusten "taso" vaihtelee laidasta laitaan - Nettitestistä neronleimaukseen.

Ojasta noustaan: Tuottelias ja potentiaalinen, mutta liikaa turhanpäiväistä jorinaa lukijanäkökulmasta katsottuna. P.S Laulut ovat parempia kuunneltuina kuin luettuina.

Tiramisu: Kerää lukijoita sekä MA-porukasta, että MA-porukkaa vieroksuvasta porukasta.

Visa Kopu: Ainut tietokoneaiheinen blogi jäljellä kärkipäässä. Taso parantunut kilpailun paineessa, mutta asemien pitämisessä voi olla vaikeuksia muitten aihepiirien jyrätessä ohitse.

Hassuja heräämisiä: Monta kertaa olen päättänyt, että nyt luen Hassuja heräämisiä oikein ajatuksen kanssa, mutta en ole koskaan päässyt paria kappaletta pitemmälle. Mystistä. Ainakin blogin ulkonäölliselle luettavuudelle olisi tehtävä jotakin.

Kobaia: Päiväkirjapainotteinen blogi. Suunta on varmaan alaspäin, ellei muuta sisältöä ilmaannu.

Mitvit: Taso parantunut selvästi alkuajoista, vaikka potentiaalia on aina ollut. Flegmaattinen kirjoittaja, jota pitää potkia perseelle, jotta siitä saa tehot irti. Kolmasosan menestyksestään hankkinut minun kustannuksellani. Tosi tarina: Minä luulin, että blogin nimi tulee sanoista Midget ja Wit, tarkoittaen älykääpiötä.

Ihmissuhteet: Tilaajamäärän kasvu on ollut tyrehdyksissä jo pitemmän aikaa, mikä tietää laskua listalla ennen pitkään.

Benrope: Ahdistus näyttää purevan. Noin hyvä menestys on pieni yllätys.

Ilkka Kokkarinen: Lopettanut toistaiseksi. Minulla on asiasta teoria. Ilkka on kirjoittanut mm. feministien viisauksista kriittiseen sävyyn ja muuttanut Kanadaan. Nyt epäilen hänen joutuneen kaltereiden taa!

Kasa: Yleisblogi, jonka taso on parantunut selvästi kilpailun paineessa ja suunta kääntynyt laskusta nousuun.

Plöki ja Siiveniskuja: Vihatut ja rakastetut blogistanin luonnonlapset. Kuin sisko ja sen veli.

Näkymä rannalta: Aforismin oloisia mietiskelyjä ilman informatiivisempää sisältöä. Erilainen.

!Absolute Truth: Naisena aloittaneella yhden vitsin bloggaajalla vaikuttaisikin olevan munat. Absolute Drag. Onko tämä blogistanin realityshow?

Schizo Blog: Asiaa löytyy paljon laidasta laitaan, paljon päiväkirjatyyppistä pohdiskelua

Matkalla: Nettitestien kuningatar. Suosittelen omaa sivublogia testailua varten.

Dägä Dägä: Taso parantunut uudistumisen jälkeen. Katsotaan, minne rahkeet riittävät.

tiistaina, marraskuuta 18, 2003

Tiedeusko ja ateismi

Erektuslaisuutta ja minua on syytetty tiedeuskosta ja kommentiosastollakin on asiasta keskusteltu, joten päätin selvittää, mitä se tiedeusko oikein on ja sopivatko minun ajatukseni tiedeuskon kehyksiin. Tiedeuskolle löytyi useita erilaisia määritelmiä, joista tässä muutama: 1) "Hyväksytään, että tieteelliset periaatteet ja metodit sopivat kaikkeen fyysisen, luonnollisen todellisuuden tutkimiseen." 2) "Tieteellinen maailmankuva etsii luonnollisia selityksiä kaikille ilmiöille, hyläten yliluonnolliset ja paranormaalit selitykset ja luottaa kokeilun ja päättelyn voimaan."

Jos nuo periaatteet tarkoittavat tiedeuskoa, niin minua voi varmaan kutsua tiedeuskovaiseksi. Ei kuitenkaan niin, että uskoisin tieteen voimaan ehdottomasti, vaan todennäköisesti parhaana vaihtoehtona. Minulle uskominen ei ole mustavalkoista, vaan todennäköisyyspohjaista.

Tiedeuskon eräs määritelmä kertoo, että 3) "tieteen keinoin voidaan selvittää kaikki elämän kaikki kentät, moraali mukaan luettuna." Itse en näe paljon järkeä optimaalisen moraalin selvittelyssä tieteen keinoin, koska se on jo tiedossa elämänviisautena. Uskon kyllä, että teoriassa voitaisiin selvitellä ihmisen evotiivisesti muotoutuneet rakenteet ja sellainen moraali, joka sopii parhaiten noihin rakenteisiin. Luultavasti lopputulos olisi suunnilleen nykyisin tiedossa olevien moraalikäsitysten kaltainen ja selvittämisprosessi äärimmäisen vaikea, joten on tuskin olemassa pointtia ryhtyä moraalin selvittelyyn tieteen keinoin.

Ateismin sisällöstäkin on monia eri käsityksiä. Tässä on määritelmä, joka sopisi ehkäpä parhaiten minulle: a) "Uskoa siihen, että joidenkin uskonnollisten maailmankuvien mukaisten jumalien olemassaolo on hyvin spekulatiivinen hypoteesi, jonka todennäköisyys on erittäin alhainen verrattuna siihen hypoteesiin, että kyseessä olisi vain myyttien kirjoittajien mielikuvituksellinen keksintö."

b) "Uskon puutetta jumaliin. Ateistilta voi siis kysyä: "Uskotko, että olemassa yksi tai useampia jumala?" Tällöin ateisti vastaa: "En usko." Kyseessä on todella uskon puuttuminen, eli: "Uskotko, että mitään tälläisiä jumalia ei ole olemassa?" Vastaus: "En usko. En tiedä onko vaiko eikö."

Miten ateismi poikkeaa agnostismista? "Ateismi on pääsääntöisesti agnostista, mutta lisäksi ateisti tekee arvion jumalmyytti-hypoteesien uskottavuudesta muihin hypoteeseihin verrattuna."

"Telaketjuateismi" tarkoittaa vakaata uskoa siihen, että mitään persoonallisia, yliluonnollisia jumalia ei ole eikä voi olla olemassa. Tämä ateismin muoto on kuitenkin se, mitä teistit yleensä haluavat ateismilla tarkoitettavan. Tälläisen väärinymmärryksen levittäminen on puhdasta uskonnollista propagandaa."

Uskovatko ateistit mihinkään? "Kyllä uskovat. Uskomukset ovat esimerkiksi tieteen perusta, mutta tällöin uskomus-sanaa käytetään aivan eri merkityksessä kuin esimerkiksi kristinuskossa. Tieteellinen uskomus on vain (aina epävarmoihin) havaintoihin ja/tai hyviin perusteluihin perustuva teoria, kun taas monissa uskonnoissa se tarkoittaa "sokeaa luottamusta ja antautumista", vain tunnepohjaiseen uskonnolliseen kokemukseen perustuen. Uskomus ja uskonnollinen usko ovat siis kaksi eri käsitettä."

Omista käsityksistäni lisäisin sen, että vaikka ajatuksieni perusta on todennäköisyyksiin perustavassa tiedeuskossa ja ateismissa, niin pidän silti uskoa yliluonnolliseen ja uskontoa sinällään mahdollisesti "hyvinä" ilmiöinä, koska ne vastaavat ihmisen evolutiivisesti kehittyneisiin uskonnollisiin tarpeisiin. Mielestäni on ihan mahdollista, että tieteellinen metodi ehkäpä paljastaisi, että ihmisten tai ainakin joittenkin ihmisten kannattaisi ryhtyä uskovaisiksi.

Tapoja pilata parisuhde

Menopaussi listaa 45 tapaa pilata parisuhde. Tässä muutamia kommentteja noista tavoista.

"1) partakarvojen/hiusten jättäminen lavuaarin reunoille." Kun hommaa tarpeeksi monta lemmikkiä, niin ihmiskarvoja ei edes erota muista.

"2) kaikki, mikä murustaa syödään sellaisissa paikoissa, että voi varmasti jättää muruja ympäriinsä." Ruuan nautittavassa paikassa syömisestä saatava nautinto on suurempi kuin muruista aiheutuva harmi.

"12) tapa hajottamisen jälkeen sotkea osien järjestys niin, ettei niitä koskaan enää saa järjestykseen." Tunnetko muka jonkun, joka on pystynyt kokoamaan Hesarin ennalleen sen lukemisen jälkeen?

"17) tapa kertoa aina uudestaan ja uudestaan samoja vitsejä ja odottaa toisen nauravan; jo kymmenes kerta hyydyttää hymyn, tuhannes kertaa saa raastamaan hiuksia päästään." Toisto on huumorin suola. Monet jutut alkavat naurattamaan vasta kun ne on kuullut yli sata kertaa.

"19) tapa kertoa kavereille hauskoja juttuja meidän muijasta." Tuo voi olla katastrofaalinen tapa, riippuen tietenkin juttujen laadusta. Naisen tulee joka tapauksessa kestää naisten logiikkaan kohdistuvia naureskelujuttuja.

"24) tapa kuljeskella ympäriinsä puhelimeen kovalla äänellä puhuen." Tuo on todella rasittava tapa. Valveutuneimmilla ihmisillä ei tietenkään ole kännykkää ollenkaan.

"29) tapa jättää komeron ovet aina auki." Säästää aikaa.

"33) tapa ostaa aina halvinta tarjoustuotetta." Parempi tapa tuo on kuin että ostaisi aina kalleinta tuotetta.

"36) tapa tehdä kännissä aina sama ele joka välissä (peukalo ylhäällä painokas JESS)." Luotettavuus on hyvä piirre kumppanissa.

Mies: Olet tosi onnekas kun tapasit minut. Minunlaisiani miehiä ei kasva puissa.
Nainen: Niin, ei kasva, vaan roikkuu.

Naisten raiskausfantasiat

Varoitus!: Tätä kirjoitusta ei suositella heikkohermoisille, koska se saattaa sisältään "pahaa tietoa". Etukäteisselvennys: Tämä kirjoitus ei pyri hakemaan hyväksyntää raiskauksille tai väheksymään raiskattujen naisten kärsimyksiä.

Julia Gricen kirjassa esitetään E. Barbara Haritonin tutkimuksen tuloksia, joista selviää, että 53% naisista fantasioi joskus ja 15% hyvin usein tulevansa jonkun kasvottoman, himokkaan hahmon raiskaamaksi.

Improving sex kertoo, että "useat naiset haaveilevat raiskatuksi tulemisesta, mutta eivät oikeasti halua tulla raiskatuiksi."

Common Myths About Sexual Assault kertoo: "Suurimmalla osalla naisista on seksifantasioita, joissa heidät houkutellaan tai pakotetaan seksiin. Noilla fantasioilla on vähän tekemistä itse raiskauksen kanssa, eivätkä ne sisällä raiskauksen mukana olevaa kipua tai väkivaltaa."

Sexuality & Sexual Health kertoo: "Monilla naisilla on raiskausfantasioita, joissa tuntematon mies tai ryhmä miehiä ottaa hänet. Raiskausfantasiassa nainen itse kontrolloi olosuhteita, jolloinka fantasiasta ei aiheudu traumaa, niin kuin oikeassa raiskauksessa."

Tieto naisten raiskausfantasioiden yleisyydestä herättää monia kysymyksiä:

1. Onko naisten vastustus tavallista peruspornoa kohtaan kaksinaismoraalia pahimmillaan, koska naisten oma mielikuvitus on vieläkin irstaampi?

2. Oikeuttaako naisten raiskausfantasiat miehet fantasioimaan raiskauksista samalla tavoin, vaikkapa pornon muodossa?

3. Pornon väitetään olevan syynä raiskauksiin. Onko tieto naisten raiskausfantasioista ja niiden yleisyydestä syynä raiskauksiin?

4. Voiko naisia osasyyllistää raiskauksista, koska he itse fantasioivat raiskatuksi tulemisesta?

5. Onko tieto naisten raiskausfantasioiden yleisyydestä "pahaa tietoa", jota ei saisi sanoa ääneen?

maanantaina, marraskuuta 17, 2003

Lesbosuhde = heterosuhde

Lesbosuhteissa on väkivaltaa yhtä paljon kuin heterosuhteissa, kertoo tutkimus. Ainoa ero on se, että lesbosuhteessa pahoinpidellyn on vaikeampi löytää ongelmaansa apua. On vaikea mennä sanomaan poliisille, että "tyttöystävä hakkasi minut".

Mutta mitä mieltä perheväkivallasta onkaan virallinen, feministisesti värittynyt mielipide?

Pekingin julistus: "Naisiin kohdistuva väkivalta on osoitus naisten ja miesten historiallisesti eriarvoisista valtasuhteista, jotka ovat johtaneet siihen, että miehet ovat alistaneet ja syrjineet naisia, sekä estäneet naisten tasavertaisuuden."

Sukupuolten välisen tasa-arvon valtavirtaistamissanasto: "Parisuhdeväkivalta-käsite painottaa tosiasiaa, että suurin osa perheissä esiintyvästä väkivallasta on parisuhdeväkivaltaa naisen ja miehen välillä. Naisen ruumis on patriarkaatin kontrollin kohde, ja sen pahoinpitelemisen tarkoitus on ylläpitää vanhaa sukupuolijärjestelmää, jossa mies hallitsee naista."

Pahoinpitelevän lesbon tavoitteena oli partnerin kontrollointi. Pahoinpidelty lesbo-osapuoli kärsi tyypillisestä "pahoinpidellyn puolison syndroomasta."

Lesbopareilla on myöskin samat ongelmat kotitöitten jakamisen suhteen. Vain 17 lesbopareista jakoi työt tasan. Lesbopareilla oli samat ongelmat kuin muillakin pariskunnilla. Sillä lesbolla jolla oli enemmän rahaa, oli enemmän valtaa.

Ainut ero lesbopareilla ja heteropareilla oli seksuaalisessa suuntautumisessa. Feministiset teoriat patriarkaatin merkityksestä naista alistavana sukupuolijärjestelmänä osoittautuvat täydelliseksi huuhaaksi!

Kasparov vastaan tietokone

Kasparov voitti kolmannen pelinsä tietokonetta vastaan pelattavassa shakkiottelussa. Tilanne ottelussa on tasan ja ratkaiseva viimeinen peli pelataan tiistaina. Kiinnostuneet voivat seurata peliä livenä. Tunnetustihan shakkipelin seuraaminen on lähes yhtä hauskaa kuin maalin kuivumisen katseleminen tai blogien lukeminen.

Kasparov käyttää pelatessaan laseja, joilla hän näkee laudan kolmiulotteisena. Manuaalisen siirtämisen sijaan hän sanelee siirtonsa ääneen. Kasparov piti voittamassaan pelissä tietokonetta suorastaan pilkkanaan ja käytti siekailematta hyväkseen shakkiohjelmoinnin hyvin tunnettuja mustia pisteitä. Tietokone joutui asemaan, jossa sen suurista laskentakyvyistä ei ollut apua.

Tietokonetta vastaan pelaaminen on psykologisesti hyvin raskasta, koska kone ei sorru helppoihin virheisiin ja toisaalta rankaisee armotta omista virheistä. Tietokone on parhaimmillaan puolustuksessa, jossa se ei vaivu epätoivoon ja romahda huonoimmassakaan tilanteessa, kuten ihmispelaajille usein käy.

Jos shakkilaudalla on vain viisi nappulaa jäljellä, tietokone pystyy pelaamaan pelin lopun täydellisesti, vaikka joissakin tapauksissa voiton saavuttaminen vie yli 50 siirtoa. Parhaillaan ollaan kehittämässä kuuden nappulan täydellistä tietokantaa, jossa pisimmät siirtosarjat voivat kestää yli 200 siirtoa.

Shakkiohjelmat ovat kehittyneet vuosien varrella yhä vahvemmiksi. Vaikka ohjelmat laskevatkin miljoonia siirtoja sekunnissa, shakin pelaamisen laskennallinen ongelma on siinä, että mahdollisia pelejä on enemmän kuin atomeja maailmankaikkeudessa. Kasparovin vastustaja laskee 18 siirtoa(puolisiirtoa) eteenpäin neljässä minuutissa ja sillä on noin 3 miljoonaa asemaa muistissa avauskirjastossaan.

Feminismin määritelmät

Isosisko(mihin muuten siskon hauskimmat arkistotpläjäykset ovat kadonneet?) kirjoittaa Pilluparvi kirjasta. Tässä kommenttejani kirjasta otettuihin lainauksiin.

"Koska olen feministi, olen kiitollinen siitä, että olen myös lesbo. Heterona, naispuolisena feministinä olisi varmasti hankala löytää mies, jonka kanssa voisin jakaa elämäni. Mies, joka tukisi koko sydämestään feminismiä. Olen tavannut muutamia miehiä, jotka mielestäni täyttävät ehdon, mutta he ovat niin harvinaisia, että heidät pitäisi rauhoittaa." Löytyyhän noita profeministimiehiä jonkin verran. Tuo kommentti tavallaan paljastaa koko feminismin lesbolaisen pohjavireen. Lesbo ei tarvitse miehiä ja mitä lesbo ei tarvitse, sen hän laittaa roskakoriin.

Feminismin määritelmiä: "Tietoisuus siitä, että miehet ovat yhteiskunnassamme määräävässä asemassa, ja halu muutokseen." Miesten enemmistö ei ole määräävässä asemassa. Naisten enemmistö on.

"Elämän valintoja ei tarvitse tehdä sen mukaan, että on nainen." Eli naisilla tulisi olla oikeus ottaa rusinat pullasta, mutta toisaalta jättää vaaralliset ja huonot työt miehille?

"Tiedostaa, että yhteiskunnassa alistetaan naisia, ja ymmärtää, että se on väärin." Miksi pitää tiedostaa sellaista mitä ei ole ja vieläpä ymmärtää, että se mitä ei ole, on väärin?

"Oikeudenmukaisuuden lisäämistä naisen asemaa parantamalla." Tuo kuvaa feminismiä oikein hyvin. Sana "oikeudenmukaisuus" pitää vain korvata ilmaisulla "naisten etujen".

"Totta kai haluaisin, että pojat pitäisivät minua seksikkäänä, kauniina ja naisellisena. Ehdottomasti! Jos vain saisin olla oma itseni. Olisi kivaa, jos naisellisuuteen kuuluisi niiden samojen vanhojen juttujen lisäksi myös jotain muuta. Mitä jos naisellisuuteen kuuluisivat valtavat, karvaiset sieraimet? Mitä jos tasajalkaa hyppiminen ja piereskeleminen olisivat merkkejä äärimmäisestä naisellisuudesta?"
Naisellisuus tarkoittaa alistumisen ja heikkouden tuntomerkkejä. Feministeille tyypillinen yrmeä ilmeä ja valloillaan pursuava karvoitus eivät ole sellaisia. "Mitähän, jos minä olisin pitkä ja lyhyt yhtä aikaa..."

Siellä missä on tasa-arvo, ei voi olla täydellistä rakkautta.

sunnuntaina, marraskuuta 16, 2003

Klooniutopia

Mieleeni nousi seuraavanlainen klooniutopia. Kuvittele, että maailmassa olisi elänyt satoja, tuhansia geneettisesti tismalleen sinunlaisiasi ihmisiä. Kaikissa mahdollisissa olosuhteissa. Noiden ihmisten elämät olisi talletettu videonauhoille. Klooniesi elämästä näkisit selvästi, mikä olisi todennäköinen tulevaisuutesi, kykyjesi rajat ja kuolemasi. Voisit katsella "itseäsi" vanhana ja raihnaisena ja käydä mahdolliset kuolemantapasi lävitse etukäteen.

Näkisit videoilta klooniesi puolisot ja heidän avioliittojensa menestyksen. Miettisit, "tuollaisten miesten/naisten kanssa tulisi näköjään lähes varmasti avioero." Miettisit, "onpas minulla huono markkina-arvo, kun lähes kaikkien kloonieni puolisot edustavat alhaista markkinatasoa." Miettisit, "minulla on lahjoja tringelin soittoon ja tennikseen, mutta ei hirveästi, koska sadat kloonini ovat yrittäneet noissa lajeissa huipulle, mutta eivät ole päässet - miksi ihmeessä minä olisin poikkeus?".

Katselisit kloonejasi - mihin ne ovat pystyneet parhaimmillaan ja mihin alentuneet huonoimmillaan. Miettisit, "jaksanko tsempata parhaitten kloonien viitoittamalla ladulla?" Katsoisit onnellista 70-vuotiasta klooniasi ja miettisit sitä työmäärää, minkä hän teki tuon onnellisuuden eteen. Selittäisit kaikki onnistumisesi ja töppäilysi näyttämällä satoja videonpätkiä sanoen: "Tällainen minä olen, en voi sille mitään."

Lukisit klooniesi blogeja ja huomaisit heidän tunteneen, niin kuin sinä tunnet. Miettisit bloggaamisen aloittamista, mutta miksi viitsiä kirjoittaa samat asiat tuhannenteen kertaan? Sinun olsi vaikea hyväksyä ajatus siitä, että et olisikaan yksilö-pyksilö.

Olisiko tieto kloonien menneestä elämästä pahaa tietoa, jota kenenkään ei tulisi tietää?

Markkina-arvoteorian kritisointia

Kevyesti kyselee kommenttiosastolla, miten markkina-arvoteoriaa pitäisi kritisoida? Minua on laitettu aika harvoin kritisoimaan omia väitteitäni, vaikka minulla olisikin omiin väitteesiini toisinaan kipakoita vasta-argumentteja. Olisi kuitenkin aika tylsää, jos itse ensin väittäisin jotain ja sitten kommenttiosastolla kritisoisin omia väitteitäni.

MA-teoria koostuu hyvin yksinkertaisista ja itsestäänselvistä väittämistä, joten teorian paikkansapitämättömyyden todistelemisyritykset ovat heikolla pohjalla. Kritisointia kannattaakin mielestäni yrittää mieluummin inhimillisestä kuin tiedollisesta näkökulmasta käsin. On kysyttävä sitä, mitä ihmiset tarvitsevat?

Markkina-arvoteorian kritiikkiä: Markkina-arvoteoreettinen ihmissuhteiden analysointityyli ei vastaa ihmisten tarpeisiin saada positiivisia tuntemuksia ihmissuhde-elämäänsä pohtiessaan. Vaikka MA-teoria pitäisikin paikkansa, niin se ei auta juuri mitään, jos teoria ei vastaa ihmisten tunnetarpeisiin. Ihmisyys ja onnellisuus ei kumpua totuudesta, vaan inhimillisyydestä.

MA-teoria edustaa kyynisyyttä, joka nakertaa onnellisen elämän perustuksia. Ihmisen on parempi elää uskossa omaan kelpoisuuteensa ja mahdollisuuksiinsa kuin kuulla laskelmia omasta surkeudestaan ja kehnoista todennäköisyyksistään parisuhdemarkkinoilla. Ihminen tarvitsee uskoa omaan kauneuteensa, älyynsä ja arvoonsa ihmisenä. Ihminen ei tarvitse onnellistumiseensa tieteellistä tietoa, vaan kannustuksen ja lohdutuksen sanoja, vaikka nuo sanat eivät olisikaan totta.

MA-teorian esittämät asiat ovat itsestäänselvyyksiä, jotka jokainen ihminen "tietää" ja tuntee omalla tavallaan. Ihmisen psyykelle on hyvästä, että MA-teoreettinen tieto pysyy alitajuisella tasolla ilman, että sitä nostetaan tietoisuuteen. Ihmiselle ei ole hyvästä tietää kaikkea, vaikka tietoa pidetäänkin itsestäänselvästi oikeana arvona yhteiskunnassamme.

Tieto lisää tuskaa. Tiedon yliarvostettu asema yhteiskunnassamme olisi kyseenalaistettava. Olisi myönnettävä, että kaikki tieto ei ole hyvää tietoa. Ihmisiä tulisi suojella haitalliselta tiedolta.

Ilkan Parhaat 2

Ilkka Kokkarisen kirjoituksia parisuhdemarkkina-arvoteoriasta: "Seksuaalinen markkina-arvoteoria ja sosiobiologia eivät ole koskaan olleet minulle uskonnon asemassa. Tiedän niiden kuitenkin olevan erinomaisia teorioita pelkästään siksi, että niiden vastustaminen on niin naurettavan epätoivoista ja vastustuksessa käytettävä argumentaatio niin typerää, etteivät siihen alentuvat ihmiset koskaan käyttäisi samanlaista argumentaatiota minkään muun asian vastustamiseen."

"Ykkösvaiheessa markkina-arvoteoriaa pidetään naurettavana, kakkosvaiheessa, teoria herättää yleistä vastustusta. Kolmosvaiheessa teoria on yleisesti hyväksytty ja sitä pidetään kiistämättömänä tosiasiana."

"Luettuani muutaman vastineen blogini aikaisempiin kirjoituksiini sosiobiologiasta ja seksuaalisesta markkina-arvosta ymmärrän nyt paljon paremmin, mistä näiden vastustamisessa on viime kädessä kyse. Ensinnäkin sana "markkinat" herättää käsitteistöä tuntemattomissa lukijoissa väärinkäsityksen siitä, että "markkina-arvo" tarkoittaa tarkalleen samaa kuin lompakon paksuus. Toinen syy vastustukselle on, että teorian kuvitellaan olevan normatiivinen eli esittävän, miten ihmisten kuuluisi minun mielestäni toimia."

"Seksuaalinen markkina-arvoteoria perustuu siihen, että kriteereissä ja preferensseissä on ihmisten välillä erittäin voimakas korrelaatio. Suurin osa ihmisistä haluaisi partneriltaan melko tarkkaan samoja asioita."

"Ne lukijat, jotka käyttävät torjuntareaktiossaan ilmausta "ei aina korreloi", ovat tässä esittämäni argumentin saavuttamattomissa."

"Seksuaalista markkina-arvoteoriaa vastustetaan, koska se särkee omat tiukasti varjellut illuusiot siitä, kuinka ollaan vapaita ja rohkeita ja hetkessä tunteella eläviä yksilöitä, joiden tunteita ja ajatuksia ei ole edes periaatteessa lainkaan mahdollista kuvata tai ennustaa. Tällaiset ihmiset kokevat ajatuksen seksuaalisen markkina-arvon olemassaolon vastenmielisenä ja moraalittomana. Mitä ilmeisimmin he selittävät itselleen, ettei moraaliton teko ole moraaliton, jos ei miellä tietoisesti tehneensä mitään moraalitonta!"

"Nyt kaikki te, joiden mielestä on moraalitonta ennustaa ihmisten käyttäytymistä erilaisilla teorioilla ja redusoida heidät pieniin siisteihin laatikoihin kuin jokin persoonan kieltäjä. Kertokaa minullekin, miksi teistä on jaloa ja moraalista laittaa silmät kiinni ja kädet korville ja lallattaa "minä olen yksilö-pyksilö, minun tunteeni ovat redusoimattomia singulariteetteja, lallati laa" ja teeskennellä räiskyvää tunneihmistä, jonka kaikki teot ja ajatukset ovat sataprosenttisen omianne eivätkä tarkalleen samasta piparkakkumuotista kuin kaikkien muidenkin itsenne kaltaisten ihmisten."

"Ylivoimaisesti paras todiste seksuaaliselle markkina-arvoteorialle: teorian vastustajat tajuamattaan käyttävät kyseistä teoriaa rutiininomaisesti ad hominem -hyökkäyksissä sen kannattajia vastaan."

"Veikkaan myös yksityisesti, että sosiobiologian ja seksuaalisen markkina-arvoteorian äänekkäimmät vastustajat ovat omassa elämässään parhaita esimerkkejä teorian ennustusvoimasta."

"En ole varmaan vielä todennut, että yksi Kanadan parhaita puolia Suomeen verrattuna on känniääliöiden totaalinen puuttuminen."

lauantaina, marraskuuta 15, 2003

Huoraksi haukkuminen

Raijakoossa käsitellään Helena Saarikosken kirjaa Mistä on huonot tytöt tehty?, joka tarkastelee tyttöjen kohtaamaa huorittelua: "On aina iloinen yllätys havaita julkaistavan sellaisiakin yleistajuisia kirjoja, joissa käsitellään sukupuolta tyylipuhtaan sosiaalitieteellisesti -- siis vailla epäsuoriakaan psykologisointeja tai biologisointeja." Sosiaalitieteellinen käsittely antaa paljon aineksia, mutta vähän vastauksia.

Huorittelu-ilmiön purkaminen selkeäksi syiden ja motiivien loogiseksi jatkumoksi tuntuu olevan minulle aika vaikeaa, joten esittelen tässä vain joitain löyhästi toisiinsa liittyviä pohdistoja aiheesta.

Huorittelun ja nimittelemisen edellytys on siinä, että nimittelijä ei koe nimiteltävää fyysiseksi uhaksi. Nimittely on vallankäyttöä, jolla pyritään vaikuttamaan nimiteltävän käytökseen. Nimittelyn uhka on voimakkaampaa vallankäyttöä kuin nimittely itsessään.

Tyttöjen huorittelemisen ja läskiksi haukkumisen uhka on tehokasta vallankäyttöä, joka saa tytöt välttelemään kaikin keinoin läskin tai huoran mainetta. Läskeys tai huoruus romuttavat tytön markkina-arvon ja vaimouspotentiaalin. Tytön menestys markkina-arvoasteikolla ei perustu niinkään siihen, mitä tyttö on tai mitä hän on saavuttanut, vaan siihen, mitä hän ei ole.

Huorittelu ja läskittely tehoaa tyttöihin ja naisiin, koska heillä on potentiaalisesti korkea markkina-arvo - jos he eivät ole huoria tai läskejä. Samalla tavalla ja samasta syystä nimittelyuhka kohdistuu julkkiksiin. Julkkissinkkumiehet varjevat mainettaan pukkiutumiselta yhtä tiukasti kuin tytöt huoriintumiselta.

Miehiä tai poikia ei huoritella, koska alhaisen markkina-arvon miehillä ei ole mahdollisuutta huoraamiseen ja koska korkean markkina-arvon miesten asema koostuu suurimmaksi osaksi muista aineksista kuin korkeasta seksuaalimoraalista.

Kirjasta esittämiä strategioita huorittelun estämiseksi: 1) "Poikaystävän seurustelun muodossa tarjoama 'suojelu' on mafiamaista: miesten tarjoamaa suojelua tarvitaan miehiä vastaan, ja tytöt saavat maksaa tämän suojelun seksuaalisella itsemääräämisoikeudellaan" 2)Toinen reagointitapa on pyrkiä epäsuorasti todistamaan oma kunniallisuutensa osoittamalla niitä, jotka "oikeasti"ovat jotakin muuta. 3) Kolmas strategia on olla "hyvä jätkä" poikien joukossa".

Huorittelu- ja läskittelyuhassa on kyse suunnilleen samasta asiasta kun siinä, että julkisuuden paine painostaa julkkiksen laihduttamaan ja pitämään maineensa puhtaana. Korkeasta markkina-arvosta tulee väistämättä haittavaikutuksia sosiaalisten paineiden muodossa. Alempitasoisilla miehillä ei ole sosiaalista painetta laihduttamiseen tai maineen varjelemiseen, koska he eivät kiinnosta ketään.

Kumman valitsisitte: A) Teillä olisi hyvä sosiaalinen asema sen mukaiset korkeat paineet ulkonäkönne ja maineenne säilyttämiseen vai B) Teillä olisi alhainen sosiaalinen status, eikä juuri mitään painetta ulkonäön tai maineen säilyttämiseen?

perjantaina, marraskuuta 14, 2003

Sukupuoliroolit lapsille

Pinseri ja Fabula ovat huolestuneita lapsille Koululainen-lehdessä annettavista roolimalleista: "Pojille tarjotaan luettavaa sankareista ja voittajista, tytöille annetaan vinkkejä vaatteista, kynsilakoista ja huulikiilloista...Stereotyyppistä sukupuolten roolijakoa syötetään tietty joka taholta, mutta en ainakaan maksaisi sen jakelusta kotiini."

Koululainen-lehden neuvot ovat kuitenkin aivan oikeita tiellä mahdollisimman korkeaan parisuhdemarkkina-arvoon. Lapsi kasvaa maailmaan, jossa vanhat sukupuoliroolit toimivat edelleenkin paremmin kuin nippu uusia. Lapselle pitää antaa kasvatuksen myötä sellaiset eväät, joilla hänellä on mahdollisuus pärjätä. Jos pikku Jani-Petterille annetaan sukupuoliroolivapaata kasvatusta, jossa Jani-Petteri saa käyttää meikkejä ja huulikiiltoa siinä kuin tytötkin, Jani-Petteristä ei koskaan kasva hallitsevaa alfa-urosta.

Isäsivusto kannattaa myöskin sukupuoliroolien laajentamista. Pelkät neuvot eivät kuitenkaan riitä - vanhempien pitää itse näyttää mallia. No, mikäs sen mukavampaa kuin nähdä perheen äiti kattoa korjaamassa tai selällään Escortin öljyjä vaihtamassa siirtäen sukupuolineutraaleja käytösmalleja perheen tyttärille.

"Lapsen kiinnostusten rajoittaminen sukupuolelle sopiviin toimintatapoihin on yhtä paha asia kuin lapsen pakottaminen jäämään sänkyyn. Lapsen pitää saada kasvaa siihen suuntaan, mihin hän itse tahtoo." Hohhoijaa, onnea vaan kasvatuksen saralla.

"Yhteiskunnan pitää oppia kohtelemaan ihmisiä yksilöinä, ei sukupuolensa tai rotunsa edustajina. Tämä kasvatus alkaa kotona". Minä en ainakaan kasvattaisi lapsiani koekaniineiksi tulevaisuuden utopiaa varten. Lapset pitää kasvattaa olemassa olevaa yhteiskuntaa ja sen vaatimuksia varten. Onko olemassa päiväkoteja, joissa opetetaan lapsille selkeät sukupuoliroolit?

Pitääkö pojalle ostaa Kirja pojasta, joka halusi itselleen nuken? Vaiko kenties jopa sukupuoliroolit vaihtava lähes "omaelämänkerrallinen" teos?

Naiset rakastavat väkivaltaisia miehiä

Jos naiset valitsisivat kumppaneikseen vain hyvin käyttäytyviä miehiä, lähes kaikki miehet käyttäytyisivät hyvin.

Angry Harry: "Kuukausia oikeudenkäynnin jälkeen O.J Simpsonin jaloissa pyöri kasoittain kauniita naisia, jotka olivat valmiita menemään sänkyyn hänen kanssaan."

"Naiset yrittävät tunkeutua vaikka väkisin raiskauksesta tuomitun Mike Tysonin hotellihuoneeseen."

"Raaimmat sarjamurhaajat ja raiskaajat USA:n vankiloissa saavat 500 kirjettä vuodessa naisilta, jotka "ilmaisevat kiinnostuksensa".

"Miksi röyhkeät, isosuiset, lihaksikkaat häirikkömiehet saavat naisilta niin paljon huomiota osakseen? Miksi aggressiivisesti ja törkeästi käyttäytyvillä rock-tähdillä on jono kauniita naisia pukuhuoneensa ovella? Miksi nuorisorikollisilla on niin paljon ihailijoita?"

"Ei ole ihme, että on paljon väkivaltaisia miehiä! Monet naiset rakastavat ja ihailevat tuollaisia miehiä."

"Tilastollisesti ottaen miehet imevät itseensä sellaisia käyttäytymismalleja, jotka tehoavat naisiin. Kun nuoret miehet näkevät, että naiset ihastuvat machoihin ja lain rikkojiin, niin he ottavat noista miehistä mallia."

"Naiset edistävät käyttäytymisellään väkivaltaa". Eivät kaikki, mutta merkittävä osa kuitenkin."

"Ennen kuin naiset ja feministit tajuavat oman osansa väkivallan lisääjänä, toivoa väkivallan vähentymisestä ei juuri ole!"

"Mutta, kuten on ymmärrettävää, tämä on yksi niistä monista asioista, joissa naiset ja feministit kieltäytyvät ottamasta mitään vastuuta. Feministien lietsoma hysteria takaa sen, että naisia ei pidetä syyllisinä mistään heidän itse aiheuttamistaan negatiivisista asioista."

Turun ylioppilaslehti: "Kun naistutkimuksen kursseilla katsoo ympärilleen, ei silmiin yleensä osu moniakaan miehiä. Tulee mietittyä, miksi etupäässä vain naisia näyttää kiinnostavan naistutkimus?" Jännä yhteensattuma. Minä olen miettunyt samaa miesten puuttumista astrologian, homeopatian ja maasäteilyn kursseilla.

torstaina, marraskuuta 13, 2003

Pilkka osuu omaan nilkkaan

Sanojaan liitetään ne ominaisuudet, joita hän puhuu muista, vaikka kerrottu asia ei liittyisi sanojaan millään tavalla, kertoo John Skowronskin tutkimus. Jos puhuja sanoo jotakuta ahneeksi, kuulijat pitävät sanojaa ahneena. Kuulijat siirtävät sanotut ominaisuudet sanojaan tiedostamattaan.

Ilkeä juoru kostautuu kertojalleen. Jos sinulla ei ole mitään hyvää sanottavaa, älä sano mitään. Eli jos minä kirjoitan (joskus harvoin) negatiivisia asioita feministeistä, niin nuo negatiiviset asiat siirtyvätkin lukijoiden päissä minuun itseeni. Päästäkseen pidetyksi ja suosituksia bloggaajaksi ei kannata kertoa negatiivisia asioita toisista, koska sanotut sanat liihottelevat bumerangina takaisin. Poliitikko, joka haukkuu toisia korruptoituneiksi saa itse korruptoituneen maineen ja bloggaaja, joka kehuu toisia bloggaajia lahjakkaiksi saa itse lahjakkaan maineen.

Älä tuomitse, ettei sinua tuomittaisi.

Ilmiötä käytetään hyväksi mainonnassa. Vaikka dopingurheilija toisi tuotteelle lisää julkisuutta, kuten vaikkapa Ben Jonhsonin ja Valion tapauksessa, niin ilmeisesti "ominaisuuksien siirto"-ilmiöstä on enemmän haittaa kuin lisääntyneestä julkisuudesta on hyötyä.

Kröhöm...kirjoituksen lopuksi minun on sanottava, että te - kaikki lukijani - olette rakastettavia, kauniita ja fiksuja.

Totuus lapsiin kohdistuvasta väkivallasta

Pentti Arajärvi: "Suomessa pahoinpidellään joka vuosi arviolta yli 2000 alle vuoden vanhaa lasta ja 200 000 lasta asuu perheissä, joissa on perheväkivaltaa. Vaikka lapsiin kohdistuva väkivalta on Suomessa hyvin yleistä, on siitä kuitenkin vaikea saada tietoja."

Naisasialiitto Unionilla on asiasta oma käsityksensä: "Naisiin ja lapsiin kohdistuvan väkivalta on sukupuolittunut ilmiö. Uhrit ovat pääosin naispuolisia ja väkivallan tekijä on lähes poikkeuksetta mies."

Onneksi lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa on tutkittu, joten asiaa ei tarvitse pohdiskella pelkästään ennakkoluulojen valossa:

- Naiset syyllistyvät suurimpaan osaan lapsiin kohdistuvasta väkivallasta biologisissa perheissä. Jos nainen jää yksinhuoltajaksi, lapsi on suuremmassa vaarassa. Nais-yksinhuoltajat ovat 3 kertaa vaarallisempia lapselle kuin mies-yksinhuoltajat. Vielä vaarallisempia ovat perheet, joissa huoltajana on muu kuin lapsen biologinen isä.

- Naiset lyövät poikalapsia useammin ja kovempaa kuin tyttölapsia.

- Naiset tekevät 55% lapsenmurhista ja 64% uhreista on poikalapsia.

- 82% väestöstä kokee ensimmäisen väkivallan uhrikokemuksen naisen - yleensä äidin - taholta.

- 49% kaikista lasten pahoinpitelyistä tekevät yh-naiset.

- 65% lapsiin kohdistuvasta väkivallasta tekevät naiset.

- Biologinen isä on syyllinen vain 8% pahoinpitelyistä.

-1993 Biologiset äidit syyllistyivät lapsensa murhaan 59 kertaa useammin kuin biologiset isät.

Miksi yleisessä mielipiteessä ja poliisien tilastoissa on väärä käsitys väkivallan todellisista tekijöistä?
1. Miehet eivät yleensä ilmoita heidän väkivaltaisista vaimostaan poliisille.
2. Lapset eivät ilmoita väkivaltaisista äideistään poliisille.
3. Naiset ilmoittavat miehen väkivaltaisuuden todennäköisemmin poliisille.
4. Miesvihaajafeministit haluvat esittää miehet mahdollisimman huonossa valossa ja nostavat miesten tekemät väkivallanteot esiin.
5. Media on poliittisesti korrektisti mukana miesten syyllistämisessä ja jättää huomioimatta oikeat tilastot.

keskiviikkona, marraskuuta 12, 2003

Tosinainen ei hölkkää eikä hikoile

Arvoitus: Mikä se on, joka on noin 20cm pitkä, vaaleanpunertava, minulla on sellainen ja kaikki naistutkijat ja feministit haluaisivat sellaisen itselleen?
Aivan oikein, kyseessä on tietenkin "Naisellisen naisen opas".

Joyse Jillson on kirjoittanut kirjan tosinaisille. Seuraavat sanat eivät kuulu tosinaisen sanavarastoon: Ehostaa, iskeä, styylata, kasvaa erilleen, saatanan raju, ihmissuhde(?), naisnäkökulma, oidipuskompleksi. Nämä sen sijaan kuuluvat: Kelpaako teillä luottokortti? Tankki täyteen, kiitos. Eihän se vain lihota? Miten niin ajoin päin punaista?

Tosinainen ei usko, että sisäinen kauneus on kaikkein tärkeintä. Se ei nimittäin näy ulospäin kovin montaa vuosikymmentä.

Tosinaisen kirjastossa: Lars Johansson: Astrologian käsikirja, Jörn Donnerin koko tuotanto.

Mitä tosinainen sanoo kuullessaan Naisasialiike Unionista?
"Häh, minä tankkaan aina Nesteellä."

Rasismi

Rasismin määritelmä: "Silloin kun kielteinen suhtautuminen vieraiden kulttuurien edustajiin perustuu käsitykseen ihmisten rodullisesta tai etnisestä eriarvoisuudesta, on kysymys rasismista. Rasismi on pyrkimystä systemaattiseen ja suunniteltuun toisen ihmisen, rodun tai uskonnon alistamiseen ja väheksymiseen. Vastaavasti rasistit uskovat omaan ylemmyyteensä."

Uusrasismi: "Uusrasistit ajattelevat, että tietyt kulttuurit ja tietyt kielet ovat kehittyneempiä ja parempia kuin toiset."

Voiko noiden määritelmien nojalla päätellä, että jos ihminen vain vihaa tai inhoaa väärän värisiä tai väärän näköisiä ihmisiä, niin kyse ei ole rasismista? Saako väärän värisiä ja näköisiä ihmisiä inhota ja syrjiä, jos tuo syrjintä ei perustu siihen, että ihmiset olisivat mitenkään eriarvoisia, vaan siihen, että ei yksinkertaisesti pidä väärän näköisistä ihmisistä?

Onko ihminen rasisti, jos hän ei vain yksinkertaisesti halua lisää ulkomaalaisia Suomeen tunteeseen perustuen ja ilman mitään perusteluita? Missä menee rasistin ja ei-rasistin välinen raja?

Pitäisikö rasististen puolueiden ja ryhmittymien yksinkertaisesti vain luopua kaikista perusteluistaan ja sanoa, että "me ei vain haluta ulkomaalaisia Suomeen ja ihminenhän ei voi haluilleen paljon mitään"? Mitä argumenttejä tuollaista "haluun perustuvaa syrjintää" vastaan on olemassa?

Paljon on muuttunut vuosien varrella.

Mitä parisuhteessa ei voi tehdä?

Jertta Blomstedt kirjoittaa YLEn sivulla Harper's Magazinessa olleesta Laura Kipnisin artikkelista, "Vankileiri kotona - Mitä parisuhteessa ei voi tehdä?":

"Ihminen ei voi lähteä kotoa sanomatta minne menee. Ihminen ei voi olla kertomatta milloin aikoo palata. Ihminen ei voi tulla kotiin vasta keskiyön jälkeen, yhdentoista jälkeen, kymmenen jälkeen tai päivällisajan jälkeen tai ei voi olla tulematta kotiin heti töiden jälkeen."

"Ihminen ei voi velttoilla. Ihminen ei voi olla tekemättä 50% kotitöistä, vaikka puoliso haluaa siivota 100 tai 200% enemmän kuin toisen mielestä olisi tarpeellista tai edes järkevää."

"Ihminen ei voi jättää kotiin ajelehtimaan ­- valitse seuraavasta -­ kirjoja, paperinenäliinoja, kenkiä, meikkejä, postia, alusvaatteita, työpapereita, ompelutarvikkeita tai pornoa. Ihminen ei voi kerätä enempää pikkuesineitä kuin mitä toinen kestää."

"Tiskejä ei voi tiskata myöhemmin, tiskejä ei voi tiskata huonosti, ei voi olla käyttämättä tiskiainetta, ei voi juoda suoraan purkista, ei voi murustaa pyyhkimättä muruja nyt heti, ei myöhemmin.

"Ihminen ei voi olla ottamatta vastuuta kotia koskevista päätöksistä, jotka puoliso on tehnyt yksin, mutta joihin ihminen on mukautunut ollakseen kiltti, vaikka ei oikeastaan välitä niistä asioista tuon taivaallista."

"Ihminen ei voi jättää kylpyhuoneen ovea auki, koska se on loukkaavaa. Ihminen ei voi sulkea kylpyhuoneen ovea, koska toisenkin on päästävä sinne. Ihmisen on asennettava vessapaperirulla niin, että paperi tulee "ylhäältä" eikä "alhaalta". Ihmisen ei ole sallittu olla kiinnittämättä huomiota asioihin, joista itse ei piittaa, kuten omiin nenäkarvoihin, kainalokarvoihin tai varpaankynsiin."

"Ihminen ei voi mennä nukkumaan eri aikaan kuin puoliso, ihminen ei voi nukkua erillään puolisosta, ihminen ei saa syödä sängyssä. Ihminen ei voi kärsiä unettomuudesta joutumatta grillatuksi siitä, mikä häntä todella vaivaa. Ihminen ei voi nukkua pitkään jos puolison on herättävä aikaisin."

"Ihminen ei saa syödä mitä haluaa. Ihminen ei voi jättää aterioita väliin. Ihminen ei saa syödä yksin. Ihminen ei saa tuoda roskaruokaa kotiin. Ihminen ei saa syödä voita, jos puoliso tarkkailee toisen kolesterolitasoa."

"Ihminen ei voi keittää kukkakaalia vaikka ei vaadi puolisoa syömään sitä sitä. Ihminen ei voi lisätä ruokaan suolaa ilman että se nähdään arvosteluna puolison keittotaitoa kohtaan."

" Ihminen ei voi ajaa kovaa vauhtia tai kovempaa vauhtia kuin mikä puolison mielestä on kovaa."

"Ihminen ei voi sanoa väärää asiaa edes tilanteessa, jossa ei ole yhtä oikeaa asiaa sanottavissa. Ihminen ei voi käyttää 'väärää äänensävyä', eikä ihminen voi kiistää käyttäneensä väärä äänensävyä sen jälkeen, kun puoliso häntä on siitä syyttänyt. Ihminen ei saa toistaa itseään eikä olla liian dramaattinen."

Kaiken tuon luettuaan tulee mieleen, miksi ihmeessä ihmiset harrastavat urheilulajeja ja pelejä, joissa on hyvin tarkat säännöt? Nehän edustavat vankileirejä pienoiskoossa. Jos ihmiset keksisivät omat pelinsä ja lajinsa, niin he saisivat tehdä niitä pelatessaan mitä lystäävät. Urheilu ja pelit rajoittavat ihmisten vapautta kuin diktaattori ikään.