keskiviikkona, toukokuuta 21, 2003

Sarjassamme arkistojen helmiä: Ilkka Kokkarisen vesivertaus 18.4:

Kuvitellaan ajatusleikkinä seuraava, hieman todellisuudesta yksinkertaistettu maailma. Jokainen kyseisen maailman asukas tarvitsee vettä juodakseen. Kuitenkin vain puolella maailman asukkaista, nk. "vedellisillä", on kullakin hallussaan yksi vesilähde, joka pulppuaa tarpeeksi juotavaa kahden ihmisen tarpeiksi päivässä. Oletetaan lisäksi, ettei saviruukkuja tai muitakaan astioita ole keksitty, eikä vettä voi siten varastoida, eli jos jostain lähteestä ei jonain päivänä juo kukaan, vesi valuu hukkaan. Ihmiskunnan toinen puoli, "vedettömät", joutuu hankkimaan juotavansa joko pyytämällä sitä joltakin vedelliseltä, tai vaihtoehtoisesti juomalla maassa olevista lätäköistä pahanmakuista vettä, joka kyllä pitää sitä juovan hengissä muttei lainkaan tyydytä janontunnetta. Oletetaan vielä lopuksi, etteivät vesilähteet pysy ikuisesti puhtaina ja raikkaina, vaan vuosien myötä kunkin "vedellisen" oman lähteen laatutaso huononee vähitellen, kunnes noin 40 vuoden jälkeen kyseisen lähteen vesi maistuu oikeastaan jopa pahemmalta kuin lätäkköjen kuravesi.

Tuosta päästäänkin sujuvasti keskustelemaan vallasta. Onko kukaan kuullut lausetta: "Valta on edelleenkin miehillä"? Tuo lause viittaa siihen, että miehillä on edelleenkin suurin osa johtopaikoista hallussaan. Jokaisella yksittäiselläkin ihmisellä on kuitenkin enemmän tai vähemmän valtaa. Valta on kykyä saada toinen toimimaan haluamallaan tavalla, vallan avulla voi saada haluamiaan hyödykkeitä ja vallan voi usein muuttaa rahaksi. Raha on valtaa ja valta on rahaa.

Missä piilee tavallisen ihmisen valta? Tavallisella köyhällä opiskelijatytölläkin on enemmän valtaa, kuin mitä useimmilla miehillä koko elämänsä aikana. Köyhä opiskelijatyttö voi vallallaan saada vaikkapa ilmaisia aterioita tai drinkkejä baarissa tai hän voi saada kantoapua raskaiden tavaroiden nosteluun tai apua Windowsin asennukseen. Opiskelijatyttö voi saada valtaansa käyttämällä asunnon käyttöönsä ilman vuokraa tai hän voi valtaansa käyttämällä tienata pienen omaisuuden - ilman mitään koulutusta. Ilmaista seksiä opiskelijatyttö saa vallallaan treenattujen nuorukaisten kanssa niin paljon kuin haluaa.

Kuinkahan paljon valtaa on vastaavalla tavallisella köyhällä opiskelijapojalla? Ei juuri minkäänlaista valtaa. Hänellä ei ole mahdollisuutta vuokrattomaan asumiseen, vallalla hankittuun rahaan tai ylenmääräiseen seksiin treenattujen nuorten naisten kanssa. Vaikka pienellä osalla miehistä on valtaa enemmän kuin kenelläkään muilla, niin silti miesten ylivoimaisella enemmistöllä on valtaa vähemmän, kuin kenelläkään muilla. Suurin tasa-arvo-ongelma valtaan liittyen on se, mitenkä osa tavallisten naisten vallasta saataisiin siirrettyä tavallisille miehille. Naiset tuskin luopuvat vallastaan vapaaehtoisesti, jotenka valtaa tasoittavalle lainsäädännölle olisi olemassa sosiaalinen tilaus.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Minkälaista lainsäädäntöä ehdotat?

x