Huomioita Lumin viimeaikaisiin kirjoituksiin: Lumi kirjoittaa: "Isovanhempiani ajatellessa tuli vielä mieleen seuraava: jos ihmisellä on puutarha täynnä luumupuita, niin arvostaako hän luumujen syömisen nautintoa vähemmän kuin silloin, jos hän saa vain yhden tai kaksi luumua viikossa?" Erittäin hyvä kysymys. Vastakysymyksenä Lumille: Jos ihmisellä on luumuja niin paljon kun hän vain haluaa, niin pystyykö tuo ihminen ymmärtämään, kuinka kurjaa sellaisen ihmisen elämä on, joka ei pääse puristelemaan luumuja ollenkaan? Huomaako luumujen arvon vasta sitten, kun niitä ei ole?

Mitä psykologeihin ja psykologisointeihin tulee, niin olen hyvin pitkälti sitä mieltä, että "terapeutti on kallis ystävä ja ystävä on halpa terapeutti."

Vaarallinen, toisille taloudellista, terveydellistä tai muuta merkittävää haittaa aiheuttamaton toiminta tulisi mielestäni sallia kaikille tasapuolisesti. Jos henkilön toiminta aiheuttaa muille terveydellistä vaaraa - kuten autolla ajaminen, tai taloudellista haittaa, kuten ylipaino, niin silloin pitäisi keskustella avoimesti siitä, kuinka suurta haittaa yhteiskunta on valmis kestämään ilman vapauden rajoittamista tai ylimääräisten maksujen langettamista.

Nopeusrajoituksilla voidaan säädellä, kuinka suuria liikenneturmamääriä ollaan valmiit kestämään. Jos autoiluturmat haluttaisiin todellakin vähentää nollaan, niin autoilu kiellettäisiin kokonaan. Eräänä vaihtoehtona ihmisiltä voitaisiin vaikkapa kysyä, kuinka suuren liikennekuolemien määrän he olisivat valmiit sallimaan vuodessa? Jos he vastaisivat vaikkapa 50 henkeä, niin sitten säädettäisiin sitä turmamäärää vastaava yleinen 30kmh nopeusrajoitus. Ihmisiltä voitaisiin myöskin kysyä, kuinka paljon he olisivat valmiit maksamaan veroa itseaiheutetusta ylipainosta aiheutuvien kulujen kattamiseen? Jos he vastaisivat vaikkapa 5 euroa, niin loput rahat perittäisiin läskeiltä rangaistusveron muodossa - 10 euroa jokaiselta ylimääräiseltä kilolta.

Sairaudenhuollossa tehdään priorisointia koko ajan ja yhä kalliimpia hoitoja kehitellään. Keitä hoidetaan koko rahan edestä? Pitäisikö yksinkertaisesti rankalla kädellä listata sairaudet, jotka todennäköisesti ovat johtuneet omasta riskikäyttäytymisestä? Vaikkapa esimerkiksi siihen tyyliin, että keuhkosyöpä- ja maksakirroosihoidoista korvattaisiin vain puolet? Toki silloin osa potilaista joutuisi noitten sairauksien osalta syyttöminä maksumiehiksi, mutta parempi sekin, kuin että kaikki veronmaksajat joutuisivat maksamaan joittenkin yksilöitten riskinotosta.

Eli kiteytettynä: Jokainen saisi elää niin itselle vaarallista elämää kuin haluaisi ilman, että joutuisi sietämään jatkuvaa pakkovalistusta, mutta jos jotakin terveydellistä vahinkoa sattuisi, niin sitä ei korvattaisi täysmääräisenä tai ei ollenkaan. Jokainen saisi syödä rauhassa itsensä vaikkapa 300 kiloiseksi ilman, että kukaan saisi siitä huomauttaa, mutta jos jotain terveydellistä ongelmaa lihavuuteen liittyen tulisi, niin yhteiskunnan korvaukset olisivat osittaiset tai niitä ei olisi ollenkaan. Sama koskisi vaikkapa vuorikiipeilyä. Eikö tämä olisi aika optimaalinen malli, jossa yhdistyisi sekä vapaus, että vastuu?

Panu kritisoi blogissaan sisäpiirin kirjoittelua sekä interblogistista diskurssia(jokainen, joka löytää sanan "diskurssi" blogista vähintään viisi kertaa, saa huutaa "hevonpaskaa!" niin lujaa kuin jaksaa). Siitä olen samaa mieltä, että liika sisäpiiriläisyys on pahasta, mutta toisaalta se tuo blogin pitoon ja asiaan vihkiytyneille lukijoille juonellisesti jännittynyttä ekstrasisältöä. Vähän niin kuin Salatuissa Elämissä. Mitä taas vuorovaikutuksellisuuteen tulee, niin aikomukseni on kyllä hakea ideoita kirjoituksiin muiden blogeista tarpeen mukaan, mutta kuitenkin niin, että lukijoiden ei tarvitse olla erityisen perehtynyt viittamieni blogien sisältöön.